Päivähoito on mielivaltaisen lastensuojelun kumppani

Lastensuojelu vammauttaa ja syrjäyttää

"Usein uutisoidaan, että perheiden pahoinvointi on lisääntynyt ja tämän takia täytyy lisätä varhaista puuttumista ja lastensuojelun virkoja.

Entä jos syy-seuraus-suhde on päinvastainen eli juuri varpu, lastensuojelun tehotoimet ja sijaishuollon ahneus aiheuttavat pahoinvointia ja lisäävät lasten ja vanhempien sairastavuutta ja syrjäytymistä?
Väitän, ettei lisääntyneiden huostaanottojen syynä suinkaan ole perheiden kasvava paha olo vaan lastensuojelun tarve tuottaa budjettiaan vastaava määrä huostaanottoja aina edellinen vuosi ylittäen."

Ote Haapasten tarina- keskustelusta:

"Haapasista tuli lastensuojelun asiakkaita, kun äiti kertoi terveyskeskuskäynnin päätteeksi olevansa väsynyt. Hän hoiti lasten lisäksi lypsykarjaa. Lasten isä kävi kaksivuorotöissä.

Terveyskeskus teki lastensuojeluilmoituksen ja kunta tarjosi tukitoimia. Perhe ei halunnut niitä, koska karja tapettiin ja isä jäi työttömäksi. Sitten lapset haluttiin päiväkotiin, mutta perhe vastusti: maaseudulla oli tapana hoitaa lapset itse.

Vyöry lähti liikkeelle, vaikka myöhemmin on todettu epävirallisesti, ettei lastensuojeluilmoitusta olisi pitänyt tehdä. Perhettä on vuosien varrella epäilty eri asioista. Yliopistosairaala ei löytänyt hyväksikäyttöä. Vanhemmilta ei todettu mielenterveysongelmia. Päihteitä ja väkivaltaa ei ole epäilty, mutta perheen vahva usko Jumalaan on noteerattu.

Lapset otettiin huostaan kiireellisesti päiväkodista ja hallinto-oikeus vahvisti huostaanoton. Perheen ja tukihenkilöiden mukaan käsittelyssä ei kuultu perhettä tukevia todistajia.

Lapset ovat jo toisessa sijoituspaikassa. He eivät pääse kotilomille, ja tapaamisia rajoitetaan. Tukiryhmän mielestä lapsia on alettu vieraannuttaa vanhemmista.

Perhe puhuu puhelimessa viikoittain, ja kerran kuussa. Vanhemmat matkustavat tapaamaan lapsia. Lasten on todettu tarvitsevan terapiaa, ja ainakin osa tarpeesta aiheutui lastensuojelutoimista."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813

Tämäkin yhden ainoan sosiaalityöntekijän päiväkodin avustuksella tuottama huosta on syönyt pian 200 000 euroa veronmaksajien rahoja pelkkinä hoitomaksuina. Mahtava tulonsiirto kuntalaisilta lapsibisnekseen.

Kausaalisuus? kirjoitti:

Lastensuojelu vammauttaa ja syrjäyttää

"Usein uutisoidaan, että perheiden pahoinvointi on lisääntynyt ja tämän takia täytyy lisätä varhaista puuttumista ja lastensuojelun virkoja.

Entä jos syy-seuraus-suhde on päinvastainen eli juuri varpu, lastensuojelun tehotoimet ja sijaishuollon ahneus aiheuttavat pahoinvointia ja lisäävät lasten ja vanhempien sairastavuutta ja syrjäytymistä?
Väitän, ettei lisääntyneiden huostaanottojen syynä suinkaan ole perheiden kasvava paha olo vaan lastensuojelun tarve tuottaa budjettiaan vastaava määrä huostaanottoja aina edellinen vuosi ylittäen."

Ote Haapasten tarina- keskustelusta:

"Haapasista tuli lastensuojelun asiakkaita, kun äiti kertoi terveyskeskuskäynnin päätteeksi olevansa väsynyt. Hän hoiti lasten lisäksi lypsykarjaa. Lasten isä kävi kaksivuorotöissä.

Terveyskeskus teki lastensuojeluilmoituksen ja kunta tarjosi tukitoimia. Perhe ei halunnut niitä, koska karja tapettiin ja isä jäi työttömäksi. Sitten lapset haluttiin päiväkotiin, mutta perhe vastusti: maaseudulla oli tapana hoitaa lapset itse.

Vyöry lähti liikkeelle, vaikka myöhemmin on todettu epävirallisesti, ettei lastensuojeluilmoitusta olisi pitänyt tehdä. Perhettä on vuosien varrella epäilty eri asioista. Yliopistosairaala ei löytänyt hyväksikäyttöä. Vanhemmilta ei todettu mielenterveysongelmia. Päihteitä ja väkivaltaa ei ole epäilty, mutta perheen vahva usko Jumalaan on noteerattu.

Lapset otettiin huostaan kiireellisesti päiväkodista ja hallinto-oikeus vahvisti huostaanoton. Perheen ja tukihenkilöiden mukaan käsittelyssä ei kuultu perhettä tukevia todistajia.

Lapset ovat jo toisessa sijoituspaikassa. He eivät pääse kotilomille, ja tapaamisia rajoitetaan. Tukiryhmän mielestä lapsia on alettu vieraannuttaa vanhemmista.

Perhe puhuu puhelimessa viikoittain, ja kerran kuussa. Vanhemmat matkustavat tapaamaan lapsia. Lasten on todettu tarvitsevan terapiaa, ja ainakin osa tarpeesta aiheutui lastensuojelutoimista."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813

Tämäkin yhden ainoan sosiaalityöntekijän päiväkodin avustuksella tuottama huosta on syönyt pian 200 000 euroa veronmaksajien rahoja pelkkinä hoitomaksuina. Mahtava tulonsiirto kuntalaisilta lapsibisnekseen.

Lue lisää

Emännästä ls- piiaksi


Lastentarhanopettajien osaamista ei hyödynnetä
"Päiväkodit hyödyntävät lastentarhanopettajien koulutusta liian vähän. Koulutuksen ja roolin mukainen osuus jää hoitopäivän aikana tyypillisesti vain noin tunnin mittaiseksi askarteluksi. Tavallista taitaa olla, että päiväkoti järjestää askartelua aamulla noin yhdeksän kieppeissä. Monet lapset eivät siis ehdi tuohon puuhaan mukaan lainkaan, sillä he saapuvat päiväkotiin esimerkiksi kymmeneksi.

Olen usein lausunut ääneen suoraan päiväkodin ammattilaisille sen huomioni, että lastentarhanopettajien kapasiteetti on suomalaisessa hoitokulttuurissa täydellisessä alikäytössä. Heidän koulutustaan ja kykyjään OPETTAA lasta ei hyödynnetä. Olen tiivistänyt havaintoni seuraavaan ajatukseen: koulumainen opetus olisi aloitettava jo kolmevuotiaille. Heille alettaisiin opettaa systemaattisesti lukemista, laskemista ja kirjoittamista. Lastentarhanopettajat osaavat kyllä itse arvioida, millä tavalla pienille lapsille tietoa aletaan syöttämään.

Meillä on päiväkodeissa ammattikunta, joka ei ole pystynyt selkiyttämään työnsä kuvaa. Siksi lastentarhanopettajat pirraavat turhautuneina. Kumma kyllä, he ovat itse mieluusti vahvistamassa ideologiaa, että "pientä lasta ei pidä rasittaa koulutyöllä".

Lastentarhanopettajat oireilevat omaa "tarpeettomuuttaan" siten, että he koettavat pönkittää asemaansa sitten jossain muualla, jos oma työ lasten kanssa on järjestetty väärin.

Ammattikunta saattaa olla täysin tarpeeton päiväkodissa, jossa "opetusta" ei juuri ole. Niinpä he löytävät vahvistusta hoipertelevalle ammatti-identiteetilleen siitä, että lähtevät yhteistyöhön kunnan muiden sosiaaliosaston virkamiesten kanssa. Siinä he voivat vihdoinkin toimia "asiantuntijoina", kun eivät ole siihen omalla työpaikallaan, päiväkodissa lasten kanssa, halukkaita."

http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/07/lastentarhanopettajat-pirraavat.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/07/kun-piru-ottaa-vallan-paivakodissa.html

emännästä ls-piiaksi kirjoitti:

Emännästä ls- piiaksi


Lastentarhanopettajien osaamista ei hyödynnetä
"Päiväkodit hyödyntävät lastentarhanopettajien koulutusta liian vähän. Koulutuksen ja roolin mukainen osuus jää hoitopäivän aikana tyypillisesti vain noin tunnin mittaiseksi askarteluksi. Tavallista taitaa olla, että päiväkoti järjestää askartelua aamulla noin yhdeksän kieppeissä. Monet lapset eivät siis ehdi tuohon puuhaan mukaan lainkaan, sillä he saapuvat päiväkotiin esimerkiksi kymmeneksi.

Olen usein lausunut ääneen suoraan päiväkodin ammattilaisille sen huomioni, että lastentarhanopettajien kapasiteetti on suomalaisessa hoitokulttuurissa täydellisessä alikäytössä. Heidän koulutustaan ja kykyjään OPETTAA lasta ei hyödynnetä. Olen tiivistänyt havaintoni seuraavaan ajatukseen: koulumainen opetus olisi aloitettava jo kolmevuotiaille. Heille alettaisiin opettaa systemaattisesti lukemista, laskemista ja kirjoittamista. Lastentarhanopettajat osaavat kyllä itse arvioida, millä tavalla pienille lapsille tietoa aletaan syöttämään.

Meillä on päiväkodeissa ammattikunta, joka ei ole pystynyt selkiyttämään työnsä kuvaa. Siksi lastentarhanopettajat pirraavat turhautuneina. Kumma kyllä, he ovat itse mieluusti vahvistamassa ideologiaa, että "pientä lasta ei pidä rasittaa koulutyöllä".

Lastentarhanopettajat oireilevat omaa "tarpeettomuuttaan" siten, että he koettavat pönkittää asemaansa sitten jossain muualla, jos oma työ lasten kanssa on järjestetty väärin.

Ammattikunta saattaa olla täysin tarpeeton päiväkodissa, jossa "opetusta" ei juuri ole. Niinpä he löytävät vahvistusta hoipertelevalle ammatti-identiteetilleen siitä, että lähtevät yhteistyöhön kunnan muiden sosiaaliosaston virkamiesten kanssa. Siinä he voivat vihdoinkin toimia "asiantuntijoina", kun eivät ole siihen omalla työpaikallaan, päiväkodissa lasten kanssa, halukkaita."

http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/07/lastentarhanopettajat-pirraavat.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/07/kun-piru-ottaa-vallan-paivakodissa.html

Lue lisää

Yhteiskunta on kehittymässä siihen, että jokainen on epäilyttävä. Epäilyttävästä henkilöstä tai muusta epäilystä on tehtävä ilmoitus viranomaiselle mieluummin kuin selvittää se suoraan asianomaisten kanssa. Väärinkäsitysten sävyttämät ilmiannot ja muu kyttäily vievät viimeisetkin rippeet rehellisestä suomalaisuudesta. Suomesta on tullut kyttäysvaltio, jossa jokainen on epäilyttävä saalis lasten"suojelulle".
Neuvola ja päiväkoti ovat kääntymässä vanhempia vastaan muka lasten edun vuoksi. Näin saadaan mieletön määrä lastensuojeluasiakkaita ja sitä kautta hyviä saaliita lastenkodeille, perhekodeille ja muille lastensäilytyspaikoille.
Olemme jo ls-asiakkaita kyttäilyneuvolan ansiosta.
Lapsemme aloittivat päivähoidon omasta halustamme mutta myöhemmin ls-asiakkuuden alettua "avohuollon tukitoimenpiteenä" eli velvoitetaan päivähoitoon.
Olemme saaneet meitä koskevat raportit käsiimme ja hurjaa luettavaa se on.
Lastentarhanopettajan ammattimaisuus paljastuu mm. kommentista, jossa jutteli lasten isän kanssa puhelimessa aamulla kun isä perui sairastumisen takia lapsen päivähoitoon tulemisen. Tämä kyseinen lto mainitsee raportissa että "isän ääni oli kummallinen, olisikohan ollut krapulainen?"!!! Isäkin oli kipeä ja aamutuimaan ääni sellainen kuin oli. Mahtavia olettamuksia! Päihdeongelmaa meillä ei edes ole! Itse lto kylläkin näyttää alkoholisoituneelta, sen on miehenikin huomannut usein.
Lisäksi kun päivähoitovelvoite tuli, jokainen poissaolo päiväkodin pitää ilmoittaa sossuille. Mutta sairastaminenkaan ei näköjään ole tarpeeksi hyvä syy, sillä raporteissa lukee että "syyt eivät VAIKUTA vakuuttavilta"!!!! Pitäisikö lapsi tästä lähtien viedä päivystykseen jokaisen sairastelukerran takia, että saataisiin ihan laillinen ja se VAKUUTTAVA syy olla sairaslomalla?!!! Kun ei vanhempien oma arvio lapsen sairastamisestakaan kelpaa??

Kaiken takana on siis valtava EPÄILYN ilmapiiri, jokainen asia on vähintäänkin EPÄILYTTÄVÄÄ, EI-VAKUUTTAVAA. Normaali elämä kääntyykin päälaelleen kun mistä tahansa asiasta voi tulla EPÄILYTTÄVÄÄ eikä siitä edes vanhempien kanssa viitsitä ensin puhua vaan mennään kantelemaan raukkamaisesti sossuille että he saisivat taas uutta EPÄILYTTÄVÄÄ materiaalia vanhempia vastaan.

Tämäkö on lastensuojelua???? Minusta tämä on yksityisyyttä ja ihmisyyttä loukkaavaa käytöstä ja normaali kommunikaatio puuttuu tällaisesta toiminnasta tyystin.

Perhetyöntekijöiden, jotka ovat kuin puskasta revittyjä "ammattilaisia", raportit ovat vielä pöyristyttävämpiä. Kaikkien epäilyttävien asioiden suhteen on kuitenkin sama normi, mistään ei puhuta vanhempien kanssa mutta tokihan ne kirjataan ylös vaikka ovatkin virheellistä tai muutoin olettamuksista syntynyttä väärää tietoa! Tämäkö on Suomen lastensuojelun taso???? Uskomatonta, mutta niin vain on.

Lasten huostaanottobisnes tarvitsee uusia uhreja, koska perhekoteja ja muita mukavia paikkoja ja muuta sosiaalikoneiston rinnalle syntynyttä bisnestä nousee kuin sieniä sateella. Tästä on hyvänä esimerkkinä jatkuvasti kasvava bisnes Merikratos lastensuojelu oy moniammatillisine tiimeineen. Se ansaitsee ihan oman juttunsa ja penkomisensa.

Riskibisnes kirjoitti:

Yhteiskunta on kehittymässä siihen, että jokainen on epäilyttävä. Epäilyttävästä henkilöstä tai muusta epäilystä on tehtävä ilmoitus viranomaiselle mieluummin kuin selvittää se suoraan asianomaisten kanssa. Väärinkäsitysten sävyttämät ilmiannot ja muu kyttäily vievät viimeisetkin rippeet rehellisestä suomalaisuudesta. Suomesta on tullut kyttäysvaltio, jossa jokainen on epäilyttävä saalis lasten"suojelulle".
Neuvola ja päiväkoti ovat kääntymässä vanhempia vastaan muka lasten edun vuoksi. Näin saadaan mieletön määrä lastensuojeluasiakkaita ja sitä kautta hyviä saaliita lastenkodeille, perhekodeille ja muille lastensäilytyspaikoille.
Olemme jo ls-asiakkaita kyttäilyneuvolan ansiosta.
Lapsemme aloittivat päivähoidon omasta halustamme mutta myöhemmin ls-asiakkuuden alettua "avohuollon tukitoimenpiteenä" eli velvoitetaan päivähoitoon.
Olemme saaneet meitä koskevat raportit käsiimme ja hurjaa luettavaa se on.
Lastentarhanopettajan ammattimaisuus paljastuu mm. kommentista, jossa jutteli lasten isän kanssa puhelimessa aamulla kun isä perui sairastumisen takia lapsen päivähoitoon tulemisen. Tämä kyseinen lto mainitsee raportissa että "isän ääni oli kummallinen, olisikohan ollut krapulainen?"!!! Isäkin oli kipeä ja aamutuimaan ääni sellainen kuin oli. Mahtavia olettamuksia! Päihdeongelmaa meillä ei edes ole! Itse lto kylläkin näyttää alkoholisoituneelta, sen on miehenikin huomannut usein.
Lisäksi kun päivähoitovelvoite tuli, jokainen poissaolo päiväkodin pitää ilmoittaa sossuille. Mutta sairastaminenkaan ei näköjään ole tarpeeksi hyvä syy, sillä raporteissa lukee että "syyt eivät VAIKUTA vakuuttavilta"!!!! Pitäisikö lapsi tästä lähtien viedä päivystykseen jokaisen sairastelukerran takia, että saataisiin ihan laillinen ja se VAKUUTTAVA syy olla sairaslomalla?!!! Kun ei vanhempien oma arvio lapsen sairastamisestakaan kelpaa??

Kaiken takana on siis valtava EPÄILYN ilmapiiri, jokainen asia on vähintäänkin EPÄILYTTÄVÄÄ, EI-VAKUUTTAVAA. Normaali elämä kääntyykin päälaelleen kun mistä tahansa asiasta voi tulla EPÄILYTTÄVÄÄ eikä siitä edes vanhempien kanssa viitsitä ensin puhua vaan mennään kantelemaan raukkamaisesti sossuille että he saisivat taas uutta EPÄILYTTÄVÄÄ materiaalia vanhempia vastaan.

Tämäkö on lastensuojelua???? Minusta tämä on yksityisyyttä ja ihmisyyttä loukkaavaa käytöstä ja normaali kommunikaatio puuttuu tällaisesta toiminnasta tyystin.

Perhetyöntekijöiden, jotka ovat kuin puskasta revittyjä "ammattilaisia", raportit ovat vielä pöyristyttävämpiä. Kaikkien epäilyttävien asioiden suhteen on kuitenkin sama normi, mistään ei puhuta vanhempien kanssa mutta tokihan ne kirjataan ylös vaikka ovatkin virheellistä tai muutoin olettamuksista syntynyttä väärää tietoa! Tämäkö on Suomen lastensuojelun taso???? Uskomatonta, mutta niin vain on.

Lasten huostaanottobisnes tarvitsee uusia uhreja, koska perhekoteja ja muita mukavia paikkoja ja muuta sosiaalikoneiston rinnalle syntynyttä bisnestä nousee kuin sieniä sateella. Tästä on hyvänä esimerkkinä jatkuvasti kasvava bisnes Merikratos lastensuojelu oy moniammatillisine tiimeineen. Se ansaitsee ihan oman juttunsa ja penkomisensa.

Lue lisää

Päivähoito omaksuu lastensuojelun huonot käytännöt
Vai ovat kasvattajatkin omaksuneet lastensuojelun ja perhetyön epäeettiset ja valheelliset kirjauskäytännöt, joissa etsimällä etsitään toisista vikoja omien pahantahtoisten asenteiden ja toimien oikeuttamiseksi.
Asiakkaiden kannattaisi pyytää itselleen myös päiväkodin kirjaukset ja muistaa, että esim. huolirekisterit ovat paitsi vaarallisia myös laittomia!

Päivähoidon ei kannattaisi kaveerata lastensuojelun kanssa. Huono seura nimittäin tekee kaltaisekseen -
ja turmelee hyvät tavat.

huonossa seurassa kirjoitti:

Päivähoito omaksuu lastensuojelun huonot käytännöt
Vai ovat kasvattajatkin omaksuneet lastensuojelun ja perhetyön epäeettiset ja valheelliset kirjauskäytännöt, joissa etsimällä etsitään toisista vikoja omien pahantahtoisten asenteiden ja toimien oikeuttamiseksi.
Asiakkaiden kannattaisi pyytää itselleen myös päiväkodin kirjaukset ja muistaa, että esim. huolirekisterit ovat paitsi vaarallisia myös laittomia!

Päivähoidon ei kannattaisi kaveerata lastensuojelun kanssa. Huono seura nimittäin tekee kaltaisekseen -
ja turmelee hyvät tavat.

Lue lisää

"Kun lastensuojelussa syntyy “huoli”, SE ON kuin SYÖPÄ. ETÄISPESÄKKEET levittäytyvät kaikkialle, neuvolaan, lääkäreille, mielenterveyspalveluihin, lasten neuvolaan, äitiysneuvolaan, kouluterveyden hoitoon, poliisille jopa hätäkeskukseen.

Perhe, ydinyksikkö, ei voi hakea apua mistään niin ettei siitä raportoitaisi lastensuojeluun. Vaikkapa terapia, jonka pitäisi olla luottamuksellista, verrattavissa rippiin, siitäkin RAPORTOIDAAN siteeraten jopa POTILAAN YKSITTÄISIÄ LAUSEITA.

HALLINTO-OIKEUS sitten aikanaan, yleensä peesaa lastensuojelua ja antaa viimeisen nuijan iskun.
.
Näin käy ilmi ettei lapsen etu, normaali kielenkäytössä ymmärrettävällä tavalla, ole alkuaankaan ollut lastensuojelun tavoite.
Tavoite on repiä ja tuhota perhe kokonaan, niin kuin pitkälle edennyt syöpä tekee ihmiselle.
Näin on syöpä voittanut, perhe tuhottu. SAMALLA EHKÄ TUHOTTU MYÖS LAPSEN ELÄMÄ
SIJOITUSPAIKKOJA EI VALVOTA. LASTA “SUOJELLAAN” ainoastaan vanhemmiltaan ja läheisiltään."

huolisyöpä kirjoitti:

"Kun lastensuojelussa syntyy “huoli”, SE ON kuin SYÖPÄ. ETÄISPESÄKKEET levittäytyvät kaikkialle, neuvolaan, lääkäreille, mielenterveyspalveluihin, lasten neuvolaan, äitiysneuvolaan, kouluterveyden hoitoon, poliisille jopa hätäkeskukseen.

Perhe, ydinyksikkö, ei voi hakea apua mistään niin ettei siitä raportoitaisi lastensuojeluun. Vaikkapa terapia, jonka pitäisi olla luottamuksellista, verrattavissa rippiin, siitäkin RAPORTOIDAAN siteeraten jopa POTILAAN YKSITTÄISIÄ LAUSEITA.

HALLINTO-OIKEUS sitten aikanaan, yleensä peesaa lastensuojelua ja antaa viimeisen nuijan iskun.
.
Näin käy ilmi ettei lapsen etu, normaali kielenkäytössä ymmärrettävällä tavalla, ole alkuaankaan ollut lastensuojelun tavoite.
Tavoite on repiä ja tuhota perhe kokonaan, niin kuin pitkälle edennyt syöpä tekee ihmiselle.
Näin on syöpä voittanut, perhe tuhottu. SAMALLA EHKÄ TUHOTTU MYÖS LAPSEN ELÄMÄ
SIJOITUSPAIKKOJA EI VALVOTA. LASTA “SUOJELLAAN” ainoastaan vanhemmiltaan ja läheisiltään."

Lue lisää

Ylisuuret päiväkotiryhmät vaarantavat lapsen kehityksen

Päiväkotien ylisuuret ryhmäkoot voivat aiheuttaa lapselle ongelmia sosiaalisessa kehityksessä. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan kehityksen tilalle tulee aggressiota ja levottomuutta, kun lapsi joutuu toimimaan ylisuuressa ryhmässä.

- Kouluiässä se tulee sitten esille keskittymiskyvyttömyytenä, hän sanoo.

Vanhemmat saattavat Keltikangas-Järvisen mukaan ajatella, että heidän on vietävä lastaan sosiaalisiin paikkoihin, jotta he kehittyisivät normaalisti. Uskomus on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa, vaikka tiettyyn pisteeseen saakka sosiaaliset taidot kehittyvätkin ryhmässä.
- Ei pidä paikkaansa, että mitä suurempi ryhmä, sitä enemmän taidot kehittyy. Lapsi oppii suurryhmässä lähinnä vain pärjäämisen taidon, "kyynärpäätaktiikan". Se ei ole sosiaalista taitoa. Alle kolmevuotias lapsi ei edes tarvitse päivähoitoa kehittyäkseen normaalisti.
Keltikangas-Järvinen lisää, että eivät aikuisetkaan kehity sosiaalisesti, jos ryhmä on ylisuuri.

Ihanteellinen ryhmäkoko alle kuusi lasta
Optimaalinen ryhmäkoko olisi tutkimusten mukaan sellainen, että vuoden vanhan lapsen kuuluisi olla kolmen lapsen ryhmässä ja kaksivuotiaan neljän lapsen ryhmässä.
- Tutkimusten mukaan nyrkkisääntö päiväkotien ryhmäkoolle on "Lapsen ikä plus 2 vierasta lasta". Siinä hänen sosiaaliset taitonsa todella kehittyvät, Keltikangas-Järvinen täsmentää.
Kuuden ylimenevä ryhmä on lapselle liikaa.
- Monet seurauksista ovat näkyvissä vuosien, jopa vuosikymmenten kuluttua. Sen takia puhe riskeistä on helppo pyyhkäistä pois, kun niitä hoitavat jo seuraavat sukupolvet ja toiset talousmiehet, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Stressitaudit voivat piillä lapsuudessa

Lapsi ei näytä stressaantuneisuuttaan aikuisten tavoin, eikä lapsen näennäisestä sopeutumisesta ei voi päätellä hänen stressireaktiota.
- Voi olla, että lapsi, joka on äärettömän rauhallinen ja joka näyttää jopa välinpitämättömältä, on jopa huippustressaantunut. Lapsen mallit ovat erilaisia, eikä hän osaa kertoa: "nyt minä olen väsynyt, nyt minä en enää jaksa", kertoo Keltikangas-Järvinen.
Perhepäivähoidossa tai kotona hoidossa olevilla lapsilla ei ole mitattu kohonneita stressitasoja.

Päiväkodissa stressitaso kohoaa jo kuuden tunnin jälkeen.
- Jos mennään yli kymmenen tunnin, stressitaso ei ehdi rauhoittua päivän aikana. Erilaiset stressitaudit, kuten keskivartalolihavuus tai diabetes, voivat aivan hyvin alkaa jo lapsuudesta.

Omahoidolla kiintymyssuhde toimivaksi
Lastenhoidon ongelmiin on esitetty omahoidon lisäämistä. Keltikangas-Järvisen kokemusten mukaan hoitajien vaihtuvuuden vuoksi systeemi ei tahdo toimia.
- Omahoito on systeeminä hyvä, mutta sen toteuttaminen ei toimi käytännössä, kun kaikki toimijat vaihtuvat jatkuvasti.
Toimiva omahoitaja-systeemi toisi Keltikangas-Järvisen mukaan paljon hyvää pienelle lapselle. Lapsi voisi kiintyä toiseen aikuiseen silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla.
- Tällöin lapsi voisi kehittyä kokonaisvaltaisemmin. Lapsen emotionaalinen suhde hoitajaan auttaa lasta oppimisessa.
Kiintymyssuhteen vaikutukset eivät siis rajoitu pelkästään siihen, että lapsella on emotionaalisesti turvallista. Tutkimusten mukaan kiintymyssuhteella on vaikutusta myös lapsen älykkyyteen ja muistiin.

Pääsykokeet päiväkoteihin?
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kallandin mielestä lapsen valmiutta päivähoitoon olisi mahdollista tutkia neuvoloissa tehtävissä testeissä samaan tapaan kuin nykyisin mitataan koulukypsyyttä. Vanhemmat voisivat ottaa yhteyttä, kun haluavat laittaa lapsensa päivähoitoon. Tällä tavoin voitaisiin räätälöidä lapselle turvallinen päivähoitomuoto, jossa voitaisiin huomioida jokaisen lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet.
Testin perusteella voitaisiin arvioida lapselle kypsyystasolle sopiva hoitoaika, ryhmäkoko ja hoitomuoto.
Liisa Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että lastenhoitopaikkojen ongelmat eivät johdu huonosta opettajankoulutuksesta. Ongelmat ovat yhteydessä taloudelliseen tilanteeseen ja poliittisiin päätöksiin.
- Meillä on erittäin hyvä lastentarhanopettajien koulutus. Ongelmana on se, että koulutetut opettajat eivät pääse käyttämään ammattitaitoaan, kun ryhmät ovat liian suuria.

Ylisuuret ryhmät kirjoitti:

Ylisuuret päiväkotiryhmät vaarantavat lapsen kehityksen

Päiväkotien ylisuuret ryhmäkoot voivat aiheuttaa lapselle ongelmia sosiaalisessa kehityksessä. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan kehityksen tilalle tulee aggressiota ja levottomuutta, kun lapsi joutuu toimimaan ylisuuressa ryhmässä.

- Kouluiässä se tulee sitten esille keskittymiskyvyttömyytenä, hän sanoo.

Vanhemmat saattavat Keltikangas-Järvisen mukaan ajatella, että heidän on vietävä lastaan sosiaalisiin paikkoihin, jotta he kehittyisivät normaalisti. Uskomus on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa, vaikka tiettyyn pisteeseen saakka sosiaaliset taidot kehittyvätkin ryhmässä.
- Ei pidä paikkaansa, että mitä suurempi ryhmä, sitä enemmän taidot kehittyy. Lapsi oppii suurryhmässä lähinnä vain pärjäämisen taidon, "kyynärpäätaktiikan". Se ei ole sosiaalista taitoa. Alle kolmevuotias lapsi ei edes tarvitse päivähoitoa kehittyäkseen normaalisti.
Keltikangas-Järvinen lisää, että eivät aikuisetkaan kehity sosiaalisesti, jos ryhmä on ylisuuri.

Ihanteellinen ryhmäkoko alle kuusi lasta
Optimaalinen ryhmäkoko olisi tutkimusten mukaan sellainen, että vuoden vanhan lapsen kuuluisi olla kolmen lapsen ryhmässä ja kaksivuotiaan neljän lapsen ryhmässä.
- Tutkimusten mukaan nyrkkisääntö päiväkotien ryhmäkoolle on "Lapsen ikä plus 2 vierasta lasta". Siinä hänen sosiaaliset taitonsa todella kehittyvät, Keltikangas-Järvinen täsmentää.
Kuuden ylimenevä ryhmä on lapselle liikaa.
- Monet seurauksista ovat näkyvissä vuosien, jopa vuosikymmenten kuluttua. Sen takia puhe riskeistä on helppo pyyhkäistä pois, kun niitä hoitavat jo seuraavat sukupolvet ja toiset talousmiehet, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Stressitaudit voivat piillä lapsuudessa

Lapsi ei näytä stressaantuneisuuttaan aikuisten tavoin, eikä lapsen näennäisestä sopeutumisesta ei voi päätellä hänen stressireaktiota.
- Voi olla, että lapsi, joka on äärettömän rauhallinen ja joka näyttää jopa välinpitämättömältä, on jopa huippustressaantunut. Lapsen mallit ovat erilaisia, eikä hän osaa kertoa: "nyt minä olen väsynyt, nyt minä en enää jaksa", kertoo Keltikangas-Järvinen.
Perhepäivähoidossa tai kotona hoidossa olevilla lapsilla ei ole mitattu kohonneita stressitasoja.

Päiväkodissa stressitaso kohoaa jo kuuden tunnin jälkeen.
- Jos mennään yli kymmenen tunnin, stressitaso ei ehdi rauhoittua päivän aikana. Erilaiset stressitaudit, kuten keskivartalolihavuus tai diabetes, voivat aivan hyvin alkaa jo lapsuudesta.

Omahoidolla kiintymyssuhde toimivaksi
Lastenhoidon ongelmiin on esitetty omahoidon lisäämistä. Keltikangas-Järvisen kokemusten mukaan hoitajien vaihtuvuuden vuoksi systeemi ei tahdo toimia.
- Omahoito on systeeminä hyvä, mutta sen toteuttaminen ei toimi käytännössä, kun kaikki toimijat vaihtuvat jatkuvasti.
Toimiva omahoitaja-systeemi toisi Keltikangas-Järvisen mukaan paljon hyvää pienelle lapselle. Lapsi voisi kiintyä toiseen aikuiseen silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla.
- Tällöin lapsi voisi kehittyä kokonaisvaltaisemmin. Lapsen emotionaalinen suhde hoitajaan auttaa lasta oppimisessa.
Kiintymyssuhteen vaikutukset eivät siis rajoitu pelkästään siihen, että lapsella on emotionaalisesti turvallista. Tutkimusten mukaan kiintymyssuhteella on vaikutusta myös lapsen älykkyyteen ja muistiin.

Pääsykokeet päiväkoteihin?
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kallandin mielestä lapsen valmiutta päivähoitoon olisi mahdollista tutkia neuvoloissa tehtävissä testeissä samaan tapaan kuin nykyisin mitataan koulukypsyyttä. Vanhemmat voisivat ottaa yhteyttä, kun haluavat laittaa lapsensa päivähoitoon. Tällä tavoin voitaisiin räätälöidä lapselle turvallinen päivähoitomuoto, jossa voitaisiin huomioida jokaisen lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet.
Testin perusteella voitaisiin arvioida lapselle kypsyystasolle sopiva hoitoaika, ryhmäkoko ja hoitomuoto.
Liisa Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että lastenhoitopaikkojen ongelmat eivät johdu huonosta opettajankoulutuksesta. Ongelmat ovat yhteydessä taloudelliseen tilanteeseen ja poliittisiin päätöksiin.
- Meillä on erittäin hyvä lastentarhanopettajien koulutus. Ongelmana on se, että koulutetut opettajat eivät pääse käyttämään ammattitaitoaan, kun ryhmät ovat liian suuria.

Lue lisää

Varhaiskasvatuksen asiantuntija, lastentarhanopettaja, FT Marjatta Kalliala sanoo, että päiväkotien taso vaihtelee luvattoman paljon ja liian harvoin huomioidaan lapsen näkökulma.

Kallialan kirja "Kato mua - kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa?" selvittää muun muassa päivähoidon tasoa Suomessa.

Kallialan mielestä laadukas varhaiskasvatus tarjoaa iloista tekemistä ja leikkiä, musiikkia, maalausta ja liikuntaa. Tällöin päiväkoti voi tarjota sellaisia lapsen kehityksen kannalta hyviä asioita, että hoito olisi syytä tehdä maksuttomaksi yli 4-vuotiaille.

Pienten lasten hoitopäivät taas venyvät välillä aivan liian pitkiksi, ja tässä Kalliala peräänkuuluttaa uusien puolipäiväisten ja osa-aikaisten mallien luomista ja joustoa.

Pienten lasten väsymyksestä ja stressistä ei puhuta Kallialan mukaan tarpeeksi. Jopa 2-vuotiaiden päivät voivat venähtää hoidossa yhdeksäntuntisiksi. Tämän päälle tenavaa saatetaan vielä harrastuttaa eli käydään esimerkiksi naperojumpassa tai muskarissa. Tämä on selvästi liikaa. Marjatta Kalliala sanoo, että on ihmeellistä, ettei lasten päivien pituutta säädellä lailla.

Kalliala ihmettelee myös päiväkotien vaikeutta rakentaa lasten ikä- ja kehitystasoihin sopivaa, vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ja virikkeellistä toimintaympäristöä ja puutteita lasten yksilöllisessä kohtaamisessa.

Kalliala kauhistelee kuinka päivähoidossa työntekijöiltä voi kulua yksi kokonainen työpäivä pelkkään kirjaamiseen, jota varhainen puuttuminen ja lastensuojelu edellyttävät. Tämä on pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja päivähoidon perustehtävästä; läsnäolosta ja onnellisten kokemusten mahdollistamisesta lapsille.

Kuinka suuri osa varhaisen puuttumisen ideologialla ja lastensuojelulla on päiväkotien toimintaympäristön köyhdyttämiseen? Onko lapsista tullut vain huoliseulottavaa tarkkailumateriaalia, josta tulee kirjata mahdollisimman paljon havaintoja lastensuojelulle, jotta heidät voidaan yhtenä päivänä kaapata päiväkodista poliisisaattueessa vieraaseen ja valvomattomaan lastensuojelulaitokseen tuottamaan voittoa lapsibisnesyrittäjille?

Aikuisten ehdolla kirjoitti:

Varhaiskasvatuksen asiantuntija, lastentarhanopettaja, FT Marjatta Kalliala sanoo, että päiväkotien taso vaihtelee luvattoman paljon ja liian harvoin huomioidaan lapsen näkökulma.

Kallialan kirja "Kato mua - kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa?" selvittää muun muassa päivähoidon tasoa Suomessa.

Kallialan mielestä laadukas varhaiskasvatus tarjoaa iloista tekemistä ja leikkiä, musiikkia, maalausta ja liikuntaa. Tällöin päiväkoti voi tarjota sellaisia lapsen kehityksen kannalta hyviä asioita, että hoito olisi syytä tehdä maksuttomaksi yli 4-vuotiaille.

Pienten lasten hoitopäivät taas venyvät välillä aivan liian pitkiksi, ja tässä Kalliala peräänkuuluttaa uusien puolipäiväisten ja osa-aikaisten mallien luomista ja joustoa.

Pienten lasten väsymyksestä ja stressistä ei puhuta Kallialan mukaan tarpeeksi. Jopa 2-vuotiaiden päivät voivat venähtää hoidossa yhdeksäntuntisiksi. Tämän päälle tenavaa saatetaan vielä harrastuttaa eli käydään esimerkiksi naperojumpassa tai muskarissa. Tämä on selvästi liikaa. Marjatta Kalliala sanoo, että on ihmeellistä, ettei lasten päivien pituutta säädellä lailla.

Kalliala ihmettelee myös päiväkotien vaikeutta rakentaa lasten ikä- ja kehitystasoihin sopivaa, vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ja virikkeellistä toimintaympäristöä ja puutteita lasten yksilöllisessä kohtaamisessa.

Kalliala kauhistelee kuinka päivähoidossa työntekijöiltä voi kulua yksi kokonainen työpäivä pelkkään kirjaamiseen, jota varhainen puuttuminen ja lastensuojelu edellyttävät. Tämä on pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja päivähoidon perustehtävästä; läsnäolosta ja onnellisten kokemusten mahdollistamisesta lapsille.

Kuinka suuri osa varhaisen puuttumisen ideologialla ja lastensuojelulla on päiväkotien toimintaympäristön köyhdyttämiseen? Onko lapsista tullut vain huoliseulottavaa tarkkailumateriaalia, josta tulee kirjata mahdollisimman paljon havaintoja lastensuojelulle, jotta heidät voidaan yhtenä päivänä kaapata päiväkodista poliisisaattueessa vieraaseen ja valvomattomaan lastensuojelulaitokseen tuottamaan voittoa lapsibisnesyrittäjille?

Lue lisää

Päivä työviikosta kuluu kirjauksiin!

"Kalliala kauhistelee kuinka päivähoidossa työntekijöiltä voi kulua yksi kokonainen työpäivä viikossa pelkkään kirjaamiseen, jota varhainen puuttuminen ja lastensuojelu edellyttävät. Tämä on pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja päivähoidon perustehtävästä; läsnäolosta ja onnellisten kokemusten mahdollistamisesta lapsille.

Kuinka suuri osa varhaisen puuttumisen ideologialla ja lastensuojelulla on päiväkotien toimintaympäristön köyhdyttämiseen? Onko lapsista tullut vain huoliseulottavaa tarkkailumateriaalia, josta tulee kirjata mahdollisimman paljon havaintoja lastensuojelulle, jotta heidät voidaan yhtenä päivänä kaapata päiväkodista poliisisaattueessa vieraaseen ja valvomattomaan lastensuojelulaitokseen tuottamaan voittoa lapsibisnesyrittäjille?"

Päivä byrokratialle kirjoitti:

Päivä työviikosta kuluu kirjauksiin!

"Kalliala kauhistelee kuinka päivähoidossa työntekijöiltä voi kulua yksi kokonainen työpäivä viikossa pelkkään kirjaamiseen, jota varhainen puuttuminen ja lastensuojelu edellyttävät. Tämä on pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja päivähoidon perustehtävästä; läsnäolosta ja onnellisten kokemusten mahdollistamisesta lapsille.

Kuinka suuri osa varhaisen puuttumisen ideologialla ja lastensuojelulla on päiväkotien toimintaympäristön köyhdyttämiseen? Onko lapsista tullut vain huoliseulottavaa tarkkailumateriaalia, josta tulee kirjata mahdollisimman paljon havaintoja lastensuojelulle, jotta heidät voidaan yhtenä päivänä kaapata päiväkodista poliisisaattueessa vieraaseen ja valvomattomaan lastensuojelulaitokseen tuottamaan voittoa lapsibisnesyrittäjille?"

Lue lisää

Tapausesimerkki "kasvatuskumppanuudesta"


"Ovikello soi varttia vailla kahdeksan aamulla. Vihreän puutalon kuistilla seisoi kuusi poliisia ja sosiaalityöntekijä.
Viranomaisten siviiliautot olivat parkissa vaajakoskelaisen talon vieressä.

Maija Leikman oli laittamassa nelivuotiaalle pojalleen aamiaista. Perheen isä Matti Leikman avasi oven..
Äidin mielessä välähti, että hänen vanhin poikansa on jouyumut onnettomuuteen. Ei ollut.

Poliisit veivät Matin mukanaan ja ilmoittivat, että myös Maijan täytyy lähteä kuulusteluihin. Maijalla oli päässään papilijotit.
Poliisi seurasi vessaan, kun hän oli ottamassa niitä pois.

-En voi lähteä mihinkään, minulla on lapset täällä, Maija Leikman sanoi.
-Heistä pidetään huolta poliisi vastasi.

Mattia ja Maijaa epäiltiin nelivuotiaan poikansa pahoinpitelystä.

Leikmanin poika ei ollut päiväkodin helpon lapsi. Hän sai raivokohtauksia, joiden vuoksi henkilökunta kääri hänet mattoon rauhoittumaan ja sulki koppiin.
Ongelmat alkoivat pojan siirryttyä perhepäivähoidosta kunnalliseen. Hän sai apua vaikeuksiinsa lastenpsykiatrilta.

Maaliskuisena päivänä poika oli sanonut päiväkodissa, että jos hän on tuhma hän saa piiskaa. Päiväunien aikana lastentarhan opettaja oli huomannut lapsessa naarmuja. Kun isä myöhemmin kysyi, poika ei tiennyt mitä piiskan antaminen tarkoittaa.

Perhe ei koskaan aikaisemmin joutunut asioimaan poliisin kanssa.
Onneksi vanhemmat kuitenkin tajusivat soittaa asianajotoimistoon.
Asianajaja Mikko Tuomi käski vanhempia viemään lapsen välittömästi lääkärintarkastukseen,
Lääkäri löysi lähinnä ihottuman aiheuttamia aiheuttamia jälkiä.
Hän neuvoi ottamaan valokuvan lapsesta.
Leikmanit eivät tiedä miten heidän olisi käynyt, ellei poikaa olisi saatu heti lääkäriin.

Poika palasi päiväkotiin lastensuojeluilmoituksen tekemistä seuranneella viikolla. Seuraavan viikon perhe oli talvilomalla. Silloin tulivat poliisit.
Lapset otettiin huostaan.

Matti ja Maija vietiin poliisisasemalla eri selleihin. Välillä heidät haettiin kuultavaksi, välillä laitettiin taas putkaan.
Poliisi epäili kumpaakin pahoinpitelystä. Isä koki heti alusta, että kuulustelijat pitivät heitä alusta alkaen lapsenhakkaajina.

Ennen putkaan joutumista vanhemmat olivat yrittäneet todistaa syyttömyytensä lähettämällä pojan lääkärintodistuksen ja valokuvat kaupungin lastensuojeluun. Ne eivät päätyneet koskaan poliisille asti.

Kahden huostaanottoviikon aikana Matti ja Maija saivat tavata lapsensa kahdesti. Tapaamiset kestivät tunnin ja niissä oli valvoja.

Kaupunki ei kommentoi.
Jyväskylän kaupungin päivähoitopalveluiden vastuujohtaja Maija Riitta Markkanen kieltäytyy kommentoimasta Leikmanin perheen tapausta vaitiolovelvollisuutensa vuoksi. Hän ei ota kantaa siihen onko asiassa tehty virheitä

Markkasen mukaan lastensuojeluilmoituksen saa tehdä vanhempia kuulematta, kun kyseessä on esimerkiksi väkivaltaepäily. Yleinen käytäntö on, että ilmoituksen tekee päiväkodin johtaja."

kasvatuskumppanuus! kirjoitti:

Tapausesimerkki "kasvatuskumppanuudesta"


"Ovikello soi varttia vailla kahdeksan aamulla. Vihreän puutalon kuistilla seisoi kuusi poliisia ja sosiaalityöntekijä.
Viranomaisten siviiliautot olivat parkissa vaajakoskelaisen talon vieressä.

Maija Leikman oli laittamassa nelivuotiaalle pojalleen aamiaista. Perheen isä Matti Leikman avasi oven..
Äidin mielessä välähti, että hänen vanhin poikansa on jouyumut onnettomuuteen. Ei ollut.

Poliisit veivät Matin mukanaan ja ilmoittivat, että myös Maijan täytyy lähteä kuulusteluihin. Maijalla oli päässään papilijotit.
Poliisi seurasi vessaan, kun hän oli ottamassa niitä pois.

-En voi lähteä mihinkään, minulla on lapset täällä, Maija Leikman sanoi.
-Heistä pidetään huolta poliisi vastasi.

Mattia ja Maijaa epäiltiin nelivuotiaan poikansa pahoinpitelystä.

Leikmanin poika ei ollut päiväkodin helpon lapsi. Hän sai raivokohtauksia, joiden vuoksi henkilökunta kääri hänet mattoon rauhoittumaan ja sulki koppiin.
Ongelmat alkoivat pojan siirryttyä perhepäivähoidosta kunnalliseen. Hän sai apua vaikeuksiinsa lastenpsykiatrilta.

Maaliskuisena päivänä poika oli sanonut päiväkodissa, että jos hän on tuhma hän saa piiskaa. Päiväunien aikana lastentarhan opettaja oli huomannut lapsessa naarmuja. Kun isä myöhemmin kysyi, poika ei tiennyt mitä piiskan antaminen tarkoittaa.

Perhe ei koskaan aikaisemmin joutunut asioimaan poliisin kanssa.
Onneksi vanhemmat kuitenkin tajusivat soittaa asianajotoimistoon.
Asianajaja Mikko Tuomi käski vanhempia viemään lapsen välittömästi lääkärintarkastukseen,
Lääkäri löysi lähinnä ihottuman aiheuttamia aiheuttamia jälkiä.
Hän neuvoi ottamaan valokuvan lapsesta.
Leikmanit eivät tiedä miten heidän olisi käynyt, ellei poikaa olisi saatu heti lääkäriin.

Poika palasi päiväkotiin lastensuojeluilmoituksen tekemistä seuranneella viikolla. Seuraavan viikon perhe oli talvilomalla. Silloin tulivat poliisit.
Lapset otettiin huostaan.

Matti ja Maija vietiin poliisisasemalla eri selleihin. Välillä heidät haettiin kuultavaksi, välillä laitettiin taas putkaan.
Poliisi epäili kumpaakin pahoinpitelystä. Isä koki heti alusta, että kuulustelijat pitivät heitä alusta alkaen lapsenhakkaajina.

Ennen putkaan joutumista vanhemmat olivat yrittäneet todistaa syyttömyytensä lähettämällä pojan lääkärintodistuksen ja valokuvat kaupungin lastensuojeluun. Ne eivät päätyneet koskaan poliisille asti.

Kahden huostaanottoviikon aikana Matti ja Maija saivat tavata lapsensa kahdesti. Tapaamiset kestivät tunnin ja niissä oli valvoja.

Kaupunki ei kommentoi.
Jyväskylän kaupungin päivähoitopalveluiden vastuujohtaja Maija Riitta Markkanen kieltäytyy kommentoimasta Leikmanin perheen tapausta vaitiolovelvollisuutensa vuoksi. Hän ei ota kantaa siihen onko asiassa tehty virheitä

Markkasen mukaan lastensuojeluilmoituksen saa tehdä vanhempia kuulematta, kun kyseessä on esimerkiksi väkivaltaepäily. Yleinen käytäntö on, että ilmoituksen tekee päiväkodin johtaja."

Lue lisää

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia

Esimerkki 7.

"Tapaus alkoi elokuussa 2003, eikä kaikkiin kanteluihin ole vielä saatu ratkaisua lokakuussa 2006.

Elokuussa 2003 uusmaalaisessa pikkukunnassa asuvan perheen oveen koputti kaksi sosiaalityöntekijää. He ilmoittivat äidille, että perheen 3-vuotias tytär on otettu pakkohuostaan perhepäivähoitajan insesti-ilmoituksen perusteella ja siirretty asumaan tämän luo. Samalla tapaamiset kiellettiin ilman valituskelpoisia päätöksiä ensin lyhyiksi, sitten pidemmiksi ajoiksi. Isä sai ensimmäisen kerran tavata tytärtään sairaalan tutkimusosastolla noin neljä kuukautta huostaanotosta.

Perhepäivähoitaja, joka oli aikaisemminkin tehnyt insesti-ilmoituksia hoidossaan olleista lapsista, kertoi tytön olevan itkuinen ja masturboivan. Hän väitti tytön sanoneen, että hänet sidotaan kiinni ja hänestä otetaan valokuvia. Päivähoitajan mukaan tyttö myös pelkää kameroita eikä halua mennä kotiin. Vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet huomanneet tytön masturboivan tai itkeskelevän kotona ja luonnehtivat häntä poikkeuksellisen reippaaksi lapseksi. Joudutaan kysymään, mikä päivähoidossa mahtoi aiheuttaa väitetyn käyttäytymisen.

Poliisi tutki asian ja oli sairaalan tekemien tutkimusten ja lausuntojen perusteella sitä mieltä, että sekä isä että äiti olivat syyllistyneet rikokseen. Tosin sen koommin sairaala kuin poliisikaan eivät osanneet yksilöidä, millaisesta hyväksikäytöstä oli ollut kyse. Sairaalan haas tatteluissa tytöltä kysyttiin valokuvaamisesta ja narulla sitomisesta sekä siitä, oliko paikalla muita kuin isä ja äiti. Ehkä siis oletettiin, että kyseessä olisi lapsipornoa tuottava pedofiilijoukko.

Asiaa tutkinut ja lasta haastatellut sairaala oli muodollisesti käyttänyt apunaan Stakesin ohjeita. Lapsen haastattelunauhoitukset kuitenkin paljastivat, ettei ohjeistusta ollut lainkaan ymmärretty vaan käytössä olivat ennakko-olettamasta johtuvat johdattelevat ja painostavat metodit, joilla haluttiin varmentaa päivähoitajan kertomat asiat.
Tytön haastattelussa oli mukana psykologin lisäksi lastenpsykiatri. Hän oli varustautunut narulla, jolla psykologi yritti saada tyttöä näyttämään psykologin jaloista, mistä kohdasta häntä itseään oli sidottu. Tutkimusvälineinä käytettiin lisäksi nukkekotia, jolla tytön olisi tullut ”leik kiä, että tämä on isä, tämä äiti ja tämä sinä itse”. Lasta pommitettiin jatkuvasti kysymyksillä ”kuka on satuttanut?”, ”mihin sattui?”, ”mihin teki kipeää?”, joihin hän ei osannut vastata mitään. Lausunnossa viitattiin myös siihen, että lapsi ei halunnut kotiin. Kyseinen väite on psykologin ennakko-olettamasta johtuva väärintulkinta siitä, mitä lapsi itse haastattelussa sanoo.

Sairaalan lausunnossa esitettiin joukko vaihtoehtoisia hypoteeseja muttei yksilöintiä siitä, mitkä seikat tukisivat tai sulkisivat pois muut kuin hyväksikäyttöä tukevat hypoteesit. Hyväksikäytön varmentumista osoitti tytön käyttäytyminen. Haastattelujen lisäksi tehtiin niin sanottu MIM-vuorovaikutusarvio (Marschac Interaction Method) siitä, miten vanhemmat toimivat testitilanteessa lapsensa kanssa. MIM ei ole tieteellisesti testattu tutkimusmenetelmä, ja sillä pyritään arvioimaan, missä vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudelleen. Testissä vanhempi ja lapsi esimerkiksi syöttävät toisilleen rusinoita ja vaihtavat hassuja hattuja.

Arvio tehtiin lapsen olleen erotettuna vanhemmistaan neljä kuukautta. Vanhemmat olivat tilanteesta erittäin stressaantuneita, kun käynnissä oli heihin kohdistuva rikostutkinta lapsen seksuaalisesta pahoinpitelystä. Vanhempien ja lapsen vuorovaikutustilanteita seurannut psykologi kiinnitti huomiota siihen, että äiti oli vähäpuheinen ja isän ja lapsen välisessä tilanteessa oli jännittynyt tunnelma. Lausunnossa huomautetaan myös, että äidin ja lapsen väliltä puuttui läheinen kontakti. Ohjeissa kuitenkin määrätään, että vanhempi ja lapsi istuvat omilla tuoleillaan. Sairaalan lausunnossa tuettiin näillä subjektiivisilla tulkinnoilla käsitystä siitä, että hyväksikäyttö oli tapahtunut. Tutkinnan jälkeen lapselle tehtiin testejä, joissa todettiin hänen kärsivän traumasta. Hänelle suositeltiin pitkäaikaista terapiaa. Viranomaisen intervention vaikutusta vanhempien tai lapsen käyttäytymiseen ei arvioitu.

Asia eteni syyttäjälle, joka pitkän kädenväännön jälkeen teki syyttämättäjättämispäätöksen päivää ennen kuin asia tuli hallinto-oikeuden käsittelyyn. Hallinto-oikeus poikkeuksellisesti määräsi lapsen välittömästi kotiutettavaksi. Ratkaisu saattoi johtua siitä, että asiantuntijajäsenenä oli uutta tutkimusohjeistusta laatineen työryhmän puheenjohtaja.

TEO antoi lasta johdattelevasti haastatelleelle nuorelle psykologille huomautuksen vastaisuuden varalle. Myös haastatteluissa mukana ollut psykiatri sai vaisun huomautuksen, vaikka häntä oli jo aikaisemminkin huomautettu vastaavasta menettelystä. "

lainaus Anu Suomela, Sexpo

oikeusturvaongelmia kirjoitti:

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia

Esimerkki 7.

"Tapaus alkoi elokuussa 2003, eikä kaikkiin kanteluihin ole vielä saatu ratkaisua lokakuussa 2006.

Elokuussa 2003 uusmaalaisessa pikkukunnassa asuvan perheen oveen koputti kaksi sosiaalityöntekijää. He ilmoittivat äidille, että perheen 3-vuotias tytär on otettu pakkohuostaan perhepäivähoitajan insesti-ilmoituksen perusteella ja siirretty asumaan tämän luo. Samalla tapaamiset kiellettiin ilman valituskelpoisia päätöksiä ensin lyhyiksi, sitten pidemmiksi ajoiksi. Isä sai ensimmäisen kerran tavata tytärtään sairaalan tutkimusosastolla noin neljä kuukautta huostaanotosta.

Perhepäivähoitaja, joka oli aikaisemminkin tehnyt insesti-ilmoituksia hoidossaan olleista lapsista, kertoi tytön olevan itkuinen ja masturboivan. Hän väitti tytön sanoneen, että hänet sidotaan kiinni ja hänestä otetaan valokuvia. Päivähoitajan mukaan tyttö myös pelkää kameroita eikä halua mennä kotiin. Vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet huomanneet tytön masturboivan tai itkeskelevän kotona ja luonnehtivat häntä poikkeuksellisen reippaaksi lapseksi. Joudutaan kysymään, mikä päivähoidossa mahtoi aiheuttaa väitetyn käyttäytymisen.

Poliisi tutki asian ja oli sairaalan tekemien tutkimusten ja lausuntojen perusteella sitä mieltä, että sekä isä että äiti olivat syyllistyneet rikokseen. Tosin sen koommin sairaala kuin poliisikaan eivät osanneet yksilöidä, millaisesta hyväksikäytöstä oli ollut kyse. Sairaalan haas tatteluissa tytöltä kysyttiin valokuvaamisesta ja narulla sitomisesta sekä siitä, oliko paikalla muita kuin isä ja äiti. Ehkä siis oletettiin, että kyseessä olisi lapsipornoa tuottava pedofiilijoukko.

Asiaa tutkinut ja lasta haastatellut sairaala oli muodollisesti käyttänyt apunaan Stakesin ohjeita. Lapsen haastattelunauhoitukset kuitenkin paljastivat, ettei ohjeistusta ollut lainkaan ymmärretty vaan käytössä olivat ennakko-olettamasta johtuvat johdattelevat ja painostavat metodit, joilla haluttiin varmentaa päivähoitajan kertomat asiat.
Tytön haastattelussa oli mukana psykologin lisäksi lastenpsykiatri. Hän oli varustautunut narulla, jolla psykologi yritti saada tyttöä näyttämään psykologin jaloista, mistä kohdasta häntä itseään oli sidottu. Tutkimusvälineinä käytettiin lisäksi nukkekotia, jolla tytön olisi tullut ”leik kiä, että tämä on isä, tämä äiti ja tämä sinä itse”. Lasta pommitettiin jatkuvasti kysymyksillä ”kuka on satuttanut?”, ”mihin sattui?”, ”mihin teki kipeää?”, joihin hän ei osannut vastata mitään. Lausunnossa viitattiin myös siihen, että lapsi ei halunnut kotiin. Kyseinen väite on psykologin ennakko-olettamasta johtuva väärintulkinta siitä, mitä lapsi itse haastattelussa sanoo.

Sairaalan lausunnossa esitettiin joukko vaihtoehtoisia hypoteeseja muttei yksilöintiä siitä, mitkä seikat tukisivat tai sulkisivat pois muut kuin hyväksikäyttöä tukevat hypoteesit. Hyväksikäytön varmentumista osoitti tytön käyttäytyminen. Haastattelujen lisäksi tehtiin niin sanottu MIM-vuorovaikutusarvio (Marschac Interaction Method) siitä, miten vanhemmat toimivat testitilanteessa lapsensa kanssa. MIM ei ole tieteellisesti testattu tutkimusmenetelmä, ja sillä pyritään arvioimaan, missä vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudelleen. Testissä vanhempi ja lapsi esimerkiksi syöttävät toisilleen rusinoita ja vaihtavat hassuja hattuja.

Arvio tehtiin lapsen olleen erotettuna vanhemmistaan neljä kuukautta. Vanhemmat olivat tilanteesta erittäin stressaantuneita, kun käynnissä oli heihin kohdistuva rikostutkinta lapsen seksuaalisesta pahoinpitelystä. Vanhempien ja lapsen vuorovaikutustilanteita seurannut psykologi kiinnitti huomiota siihen, että äiti oli vähäpuheinen ja isän ja lapsen välisessä tilanteessa oli jännittynyt tunnelma. Lausunnossa huomautetaan myös, että äidin ja lapsen väliltä puuttui läheinen kontakti. Ohjeissa kuitenkin määrätään, että vanhempi ja lapsi istuvat omilla tuoleillaan. Sairaalan lausunnossa tuettiin näillä subjektiivisilla tulkinnoilla käsitystä siitä, että hyväksikäyttö oli tapahtunut. Tutkinnan jälkeen lapselle tehtiin testejä, joissa todettiin hänen kärsivän traumasta. Hänelle suositeltiin pitkäaikaista terapiaa. Viranomaisen intervention vaikutusta vanhempien tai lapsen käyttäytymiseen ei arvioitu.

Asia eteni syyttäjälle, joka pitkän kädenväännön jälkeen teki syyttämättäjättämispäätöksen päivää ennen kuin asia tuli hallinto-oikeuden käsittelyyn. Hallinto-oikeus poikkeuksellisesti määräsi lapsen välittömästi kotiutettavaksi. Ratkaisu saattoi johtua siitä, että asiantuntijajäsenenä oli uutta tutkimusohjeistusta laatineen työryhmän puheenjohtaja.

TEO antoi lasta johdattelevasti haastatelleelle nuorelle psykologille huomautuksen vastaisuuden varalle. Myös haastatteluissa mukana ollut psykiatri sai vaisun huomautuksen, vaikka häntä oli jo aikaisemminkin huomautettu vastaavasta menettelystä. "

lainaus Anu Suomela, Sexpo

Lue lisää

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia

Esimerkki 6.

Tapaus alkoi lapsen huostaanotolla helmikuussa 2002. Rikosoikeuden käsittely päättyi HO:ssa tuomitsematta jättämiseen joulukuussa 2004. Lapsen huostaanotto ja tapaamisten rajoitukset jatkuvat.

Yksinhuoltajaäidin 5-vuotias poika otettiin kiireellisesti huostaan, kun päiväkodissa epäiltiin pojan joutuneen äitinsä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, koska hän leikki pyllyleikkejä muiden lasten kanssa. Lisäksi hänellä oli kehitysviivästymä ja hän oli aggressiivinen.  

Keskussairaalan haastattelussa poika kiisti toistuvasti kenenkään koskeneen häneen. Poika oli innostunut siivoamisesta ja halusi pitää kumihansikkaita, ja oli päiväkodissa kertonut, että äitikin pitää kumihanskoja ja että he olivat hommailleet yhdessä. Äidin kertoman mukaan hän oli värjännyt tukkaansa ja antanut väripakkauksessa olleet hanskat myös pojalle. Pojan kertoman mukaan he olivat äidin kanssa pesseet ikkunaa, kun siihen oli roiskunut väriä.

Poika tunnusti kaivaneensa omaa pyllyään hanskat kädessä oman sängyn alla, ettei äiti näe. Haastattelija ei suostunut kuulemaan lapsen kiistoja vaan väitti pojan edellispäivänä sanoneen, että äiti oli kosketellut pyllyä. Tähän 5-vuotias tivahti: ”Enkä sanonut, sen sä kuulit väärin.” Haastattelija ei reagoinut tähänkään vaan jatkoi omalla linjallaan. Poika tuli vihaiseksi ja hyökkäsi haastattelijan kimppuun klemmari kädessään. Lausunnon mukaan pojan aggressio johtui siitä, että käsiteltävä aihe oli hänelle niin vaikea.

Syyttäjä vaati äidille yhdeksän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Käräjäoikeudessa tuomiota ei tullut äänin 2--2; puheenjohtaja olisi tuominnut äidin. Hovioikeus ei muuttanut päätöstä. Poika on edelleen huostassa ja sijoitettuna perhekotiin. Sukulaisten tapaamisia on rajoitettu ankarasti. Prosessi huostaanotosta ja tapaamisten rajoituksista jatkuu hallinto-oikeudessa. "

A. Suomela, Sexpo

hei, me tutkitaan kirjoitti:

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia

Esimerkki 6.

Tapaus alkoi lapsen huostaanotolla helmikuussa 2002. Rikosoikeuden käsittely päättyi HO:ssa tuomitsematta jättämiseen joulukuussa 2004. Lapsen huostaanotto ja tapaamisten rajoitukset jatkuvat.

Yksinhuoltajaäidin 5-vuotias poika otettiin kiireellisesti huostaan, kun päiväkodissa epäiltiin pojan joutuneen äitinsä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, koska hän leikki pyllyleikkejä muiden lasten kanssa. Lisäksi hänellä oli kehitysviivästymä ja hän oli aggressiivinen.  

Keskussairaalan haastattelussa poika kiisti toistuvasti kenenkään koskeneen häneen. Poika oli innostunut siivoamisesta ja halusi pitää kumihansikkaita, ja oli päiväkodissa kertonut, että äitikin pitää kumihanskoja ja että he olivat hommailleet yhdessä. Äidin kertoman mukaan hän oli värjännyt tukkaansa ja antanut väripakkauksessa olleet hanskat myös pojalle. Pojan kertoman mukaan he olivat äidin kanssa pesseet ikkunaa, kun siihen oli roiskunut väriä.

Poika tunnusti kaivaneensa omaa pyllyään hanskat kädessä oman sängyn alla, ettei äiti näe. Haastattelija ei suostunut kuulemaan lapsen kiistoja vaan väitti pojan edellispäivänä sanoneen, että äiti oli kosketellut pyllyä. Tähän 5-vuotias tivahti: ”Enkä sanonut, sen sä kuulit väärin.” Haastattelija ei reagoinut tähänkään vaan jatkoi omalla linjallaan. Poika tuli vihaiseksi ja hyökkäsi haastattelijan kimppuun klemmari kädessään. Lausunnon mukaan pojan aggressio johtui siitä, että käsiteltävä aihe oli hänelle niin vaikea.

Syyttäjä vaati äidille yhdeksän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Käräjäoikeudessa tuomiota ei tullut äänin 2--2; puheenjohtaja olisi tuominnut äidin. Hovioikeus ei muuttanut päätöstä. Poika on edelleen huostassa ja sijoitettuna perhekotiin. Sukulaisten tapaamisia on rajoitettu ankarasti. Prosessi huostaanotosta ja tapaamisten rajoituksista jatkuu hallinto-oikeudessa. "

A. Suomela, Sexpo

Lue lisää

Katarina Finnilä- Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat ( 300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Finnilä- Tuohimaa pitää tutkimuksen tuloksia huolestuttavina.

http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1240086027

Hei, me hutkitaan kirjoitti:

Katarina Finnilä- Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat ( 300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.

Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.

Finnilä- Tuohimaa pitää tutkimuksen tuloksia huolestuttavina.

http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1240086027

Lue lisää

Tässä taas uusi murheellinen esimerkki lasten ja perheiden KASTE-hankkeen päiväkoti- lastensuojelu- kasvatuskumppanuus- ja huoli puheeksi- koulutusten "hedelmistä":

"KYLLÄ niitä lapsia REVITÄÄN hyvistä perheistä lastensuojelukoneistoon.

Esikoisemme syntyi ihan normaali vauvana joka lopetti kehityksen 1v iästä eteenpäin.Kävelemään oppi 3v ja puhetta ei tullut vielä 4v ikäisenäkään.Tutkimukset oli käynnissä koko ajan.
Lapsi oli myös todella kömpelö ja kaatuili helposti joten kolhuilta ei voinut välttyä.

Mutta mitä tekee päiväkoti??Ilmoittaa lastensuojeluun että vanhemmat haittaa lapsen kehitystä???????????????? Meille eivät puhuneet MITÄÄN.

Olimme ihan tavallinen perhe.Vanhemmat päivätyössä,lapsi päiväkodissa, hoivaa ,hellyyttä ja aikaa lapselle ja ravaamista sairaalassa tutkimuksissa. Lauloin lapselle paljon ja lorutin kävin muskarissa yms yms kehityksen tulemiseksi ja muka haittaan lapseni kehitystä!

Lastensuojelutantat tulivat käymään kotona ja olivat heti päiväkodin kanssa samaa mieltä eli vanhemmat haittaa lapsen kehitystä..Ottivat lapsen kiireellisesti huostaan . Lapsi unohti kävelyn ja muitakin opittuja taitoja huostaan joutumisen jälkeen.On tapaamisissa alakuloisen oloinen ja haluaisi lähteä meidän kanssa kotiin ;( :( huostassa todettiin kehitys vammaiseksi .anteeksi pyyntöä ei ole herunut Espoon ***** kaupungilta :(Kuulemma kaikki tukitoimetkin oltiin todettu hyödyttömiksi...Jaa a ja mitkäköhän tukitoimet

Nyt asumme toisella paikka kunnalla ja taistelemme kahden muun lapsemme kanssa isoasiskoa kotiin.Uudessa kaupungissa sossut sanoivat että Espoossa on tehty virhe ja väärin mutta eivät Espoossa sitä myönnä.

Nyttemmin esikoisella on todettu geenivirh,e josta kehitysvammaisuus johtuu eli me vanhempina EMME olisi mitenkään voineet lapsesta normaalia tehdä.

Nyt vaan haluaisimme lapsemme kotiin. Ikinä en anteeksi anna ja jos joku ihmettelee että miten tiedän uuden paikkakunnan sossun kannan niin otin toki täällä yhteyttä sossuun kun haluan lapseni kotiin.Kävivät kotikäynnilläkin ei sovitusti vaan yllättäen ja totesivat, että emme todellakaan ole mikään lastensuojelu tai ongelma vaan NORMAALI perhe joka on kokenut USKOMATTOMAN vääryyden.Onneksi näitä helmiäkin löytyy :)

Mutta esikoistytöstäni näen tapaamisilla että sijaisperheessä ei kaikki ole kohdallaan :( "

nm onneton äiti kirjoitti:

Tässä taas uusi murheellinen esimerkki lasten ja perheiden KASTE-hankkeen päiväkoti- lastensuojelu- kasvatuskumppanuus- ja huoli puheeksi- koulutusten "hedelmistä":

"KYLLÄ niitä lapsia REVITÄÄN hyvistä perheistä lastensuojelukoneistoon.

Esikoisemme syntyi ihan normaali vauvana joka lopetti kehityksen 1v iästä eteenpäin.Kävelemään oppi 3v ja puhetta ei tullut vielä 4v ikäisenäkään.Tutkimukset oli käynnissä koko ajan.
Lapsi oli myös todella kömpelö ja kaatuili helposti joten kolhuilta ei voinut välttyä.

Mutta mitä tekee päiväkoti??Ilmoittaa lastensuojeluun että vanhemmat haittaa lapsen kehitystä???????????????? Meille eivät puhuneet MITÄÄN.

Olimme ihan tavallinen perhe.Vanhemmat päivätyössä,lapsi päiväkodissa, hoivaa ,hellyyttä ja aikaa lapselle ja ravaamista sairaalassa tutkimuksissa. Lauloin lapselle paljon ja lorutin kävin muskarissa yms yms kehityksen tulemiseksi ja muka haittaan lapseni kehitystä!

Lastensuojelutantat tulivat käymään kotona ja olivat heti päiväkodin kanssa samaa mieltä eli vanhemmat haittaa lapsen kehitystä..Ottivat lapsen kiireellisesti huostaan . Lapsi unohti kävelyn ja muitakin opittuja taitoja huostaan joutumisen jälkeen.On tapaamisissa alakuloisen oloinen ja haluaisi lähteä meidän kanssa kotiin ;( :( huostassa todettiin kehitys vammaiseksi .anteeksi pyyntöä ei ole herunut Espoon ***** kaupungilta :(Kuulemma kaikki tukitoimetkin oltiin todettu hyödyttömiksi...Jaa a ja mitkäköhän tukitoimet

Nyt asumme toisella paikka kunnalla ja taistelemme kahden muun lapsemme kanssa isoasiskoa kotiin.Uudessa kaupungissa sossut sanoivat että Espoossa on tehty virhe ja väärin mutta eivät Espoossa sitä myönnä.

Nyttemmin esikoisella on todettu geenivirh,e josta kehitysvammaisuus johtuu eli me vanhempina EMME olisi mitenkään voineet lapsesta normaalia tehdä.

Nyt vaan haluaisimme lapsemme kotiin. Ikinä en anteeksi anna ja jos joku ihmettelee että miten tiedän uuden paikkakunnan sossun kannan niin otin toki täällä yhteyttä sossuun kun haluan lapseni kotiin.Kävivät kotikäynnilläkin ei sovitusti vaan yllättäen ja totesivat, että emme todellakaan ole mikään lastensuojelu tai ongelma vaan NORMAALI perhe joka on kokenut USKOMATTOMAN vääryyden.Onneksi näitä helmiäkin löytyy :)

Mutta esikoistytöstäni näen tapaamisilla että sijaisperheessä ei kaikki ole kohdallaan :( "

Lue lisää

Koulukiusaamisen juuret päiväkodissa

"Pienten lasten kiusaamista ei aina tunnisteta, eikä sen torjumiseen ole valmiita varhaiskasvatuksen malleja.
Päiväkodin arki paitsi kehittää ja ilahduttaa myös kuormittaa lapsia. Lasten sosiaaliset taidot ovat koetuksella isossa ryhmässä, jossa on sopeuduttava toimimaan muiden kanssa. Nämä vertaissuhteet vaikuttavat merkittävällä tavalla lasten kasvuun ja kehitykseen.
Parhaimmillaan yhdessä toimiminen tuottaa jaettuja onnistumisen, oppimisen, ilon ja yhteenkuulumisen kokemuksia. Pahimmillaan vertaissuhteet aiheuttavat ristiriitoja, jotka ratkaisemattomina voivat vaarantaa lasten tasapainoisen kehityksen. Alle kouluikäisten on vielä vaikea sietää pettymystä, mielipahaa ja turhautumista.
Päiväkodissa lasten on sopeuduttava yhteisiin sääntöihin, otettava toiset huomioon ja osattava vetäytyä tarvittaessa. Oman halun vastaisesti toimiminen on aina vaikeaa. Omiin tavoitteisiin pyrittäessä joillakin lapsilla on taipumus käyttäytyä äärimmäisesti, mikä toisinaan johtaa kiusaamiseen.
Koulukiusaamista on tutkittu melko paljon. Kiusaamisen tiedetään vaarantavan sekä kiusaajan että kiusatun hyvinvoinnin myös pitkäkestoisesti. Pienten lasten kiusaamisesta on vain vähän tutkittua tietoa, mutta sen mukaan kiusaaminen on vakava ongelma jo alle kouluikäisillä.
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että 14 prosenttia 3–6-vuotiaista lapsista kohtaa toistuvaa ja tietoista kiusaamista. Näistä 11 prosenttia on kiusaajia ja 7 prosenttia uhreja. Kiusaamisen uhrit ovat yhtä usein tyttöjä ja poikia, kiusaajat useammin poikia. Merkittävää on, että 28 prosenttia kehitykselleen erityistä tukea tarvitsevista lapsista on joko kiusattuja tai kiusaajia. Sen sijaan maahanmuuttajataustaiset lapset eivät kiusaa tai joudu kiusatuiksi yhtään sen useammin kuin suomalaisetkaan lapset.
Pienten lasten kiusaamisen muodot ovat tutkimuksen mukaan samankaltaisia kuin isompien koululaisten tai aikuisten. Tavallisinta on sulkea joku lapsista porukan ulkopuolelle. Seuraavaksi yleisintä on sanallinen kiusaaminen ja kolmanneksi fyysinen kiusaaminen. Lapset tunnistavat ilmiön hyvin ja pystyvät kuvailemaan, mitä he pitävät kiusaamisena.
Pikkulasten kiusaamisen määrittely on erityisen hankalaa, koska lasten tekojen tietoisuutta on vaikea arvioida. Kiusaaminen on myös varsin subjektiivinen käsite. Kaikkia lasten välisiä ristiriitoja ei voida pitää kiusaamisena.
On vaikea osoittaa kohtaa, jossa tietty käytös muuttuu kiusaamiseksi. Aikuinen saattaa nähdä kiusaamista tilanteissa, joissa siitä ei ole kyse – ja toisaalta jättää puuttumatta silloin, kun siihen olisi syytä. Kiusaamisen ehkäisy vaatii yhteistä ymmärrystä siitä, millaiset teot ovat sellaisia, että ne toistuessaan saattavat muuttua kiusaamiseksi.
Kiusaaja kokeilee oppimiaan negatiivisia toimintamalleja eri lapsiin. Kiusatuksi joudutaan ajan kuluessa, kun teot toistuvat riittävän kauan. Siksi on tärkeä puuttua mahdollisimman varhain erityisesti kiusaajan tapaan toimia ja auttaa häntä. Nopea puuttuminen on tärkeää, jotta lapsille voidaan taata psykologisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti turvallinen päivähoito.
Alle kouluikäisten lasten kiusaamisen vastaiseen työhön on vaikea tehdä valmista mallia, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin varhaiskasvatuksen ympäristöihin.
Varhaiskasvatuksen painopiste on ehkäisevässä työssä. Muita ihmisiä kunnioittavan asenteen opettaminen on aloitettava mahdollisimman aikaisin. Lapsia on tarvittaessa ohjattava pääsemään tavoitteeseensa aiheuttamatta haittaa muille. Heille tulisi jo varhain opettaa, kuinka kestäviä ystävyyssuhteita solmitaan ja ylläpidetään.
Tasavertaiset ystävyyssuhteet ja aikuisen kannattelu auttavat lapsia kehittymään tasapainoisesti.
Ehkäisevän työn perusta ovat aikuisten asenteet ja osaaminen. Päiväkotihenkilöstön on pohdittava, millaiset keinot ja menetelmät ovat tehokkaita juuri näiden lasten kanssa ja millaisia tarpeita lapsilla missäkin tilanteessa on. Tämä vaatii tietoa kiusaamisen mekanismeista ja ennen kaikkea kykyä tunnistaa ilmiö.
Kiusaaminen ei ole syy-seurausilmiö, vaan paljon monimutkaisempi tapahtumasarja. Kiusaaminen riippuu aina tilanteesta ja sen vuorovaikutuskuvioista. Kiusaamiseen vaikuttavat myös päiväkotien rakenne, arvot ja ilmapiiri. Viisas aikuinen ei anna kiusaamisen jatkua."
HS 8.8.2011

kiusaamiskoti kirjoitti:

Koulukiusaamisen juuret päiväkodissa

"Pienten lasten kiusaamista ei aina tunnisteta, eikä sen torjumiseen ole valmiita varhaiskasvatuksen malleja.
Päiväkodin arki paitsi kehittää ja ilahduttaa myös kuormittaa lapsia. Lasten sosiaaliset taidot ovat koetuksella isossa ryhmässä, jossa on sopeuduttava toimimaan muiden kanssa. Nämä vertaissuhteet vaikuttavat merkittävällä tavalla lasten kasvuun ja kehitykseen.
Parhaimmillaan yhdessä toimiminen tuottaa jaettuja onnistumisen, oppimisen, ilon ja yhteenkuulumisen kokemuksia. Pahimmillaan vertaissuhteet aiheuttavat ristiriitoja, jotka ratkaisemattomina voivat vaarantaa lasten tasapainoisen kehityksen. Alle kouluikäisten on vielä vaikea sietää pettymystä, mielipahaa ja turhautumista.
Päiväkodissa lasten on sopeuduttava yhteisiin sääntöihin, otettava toiset huomioon ja osattava vetäytyä tarvittaessa. Oman halun vastaisesti toimiminen on aina vaikeaa. Omiin tavoitteisiin pyrittäessä joillakin lapsilla on taipumus käyttäytyä äärimmäisesti, mikä toisinaan johtaa kiusaamiseen.
Koulukiusaamista on tutkittu melko paljon. Kiusaamisen tiedetään vaarantavan sekä kiusaajan että kiusatun hyvinvoinnin myös pitkäkestoisesti. Pienten lasten kiusaamisesta on vain vähän tutkittua tietoa, mutta sen mukaan kiusaaminen on vakava ongelma jo alle kouluikäisillä.
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että 14 prosenttia 3–6-vuotiaista lapsista kohtaa toistuvaa ja tietoista kiusaamista. Näistä 11 prosenttia on kiusaajia ja 7 prosenttia uhreja. Kiusaamisen uhrit ovat yhtä usein tyttöjä ja poikia, kiusaajat useammin poikia. Merkittävää on, että 28 prosenttia kehitykselleen erityistä tukea tarvitsevista lapsista on joko kiusattuja tai kiusaajia. Sen sijaan maahanmuuttajataustaiset lapset eivät kiusaa tai joudu kiusatuiksi yhtään sen useammin kuin suomalaisetkaan lapset.
Pienten lasten kiusaamisen muodot ovat tutkimuksen mukaan samankaltaisia kuin isompien koululaisten tai aikuisten. Tavallisinta on sulkea joku lapsista porukan ulkopuolelle. Seuraavaksi yleisintä on sanallinen kiusaaminen ja kolmanneksi fyysinen kiusaaminen. Lapset tunnistavat ilmiön hyvin ja pystyvät kuvailemaan, mitä he pitävät kiusaamisena.
Pikkulasten kiusaamisen määrittely on erityisen hankalaa, koska lasten tekojen tietoisuutta on vaikea arvioida. Kiusaaminen on myös varsin subjektiivinen käsite. Kaikkia lasten välisiä ristiriitoja ei voida pitää kiusaamisena.
On vaikea osoittaa kohtaa, jossa tietty käytös muuttuu kiusaamiseksi. Aikuinen saattaa nähdä kiusaamista tilanteissa, joissa siitä ei ole kyse – ja toisaalta jättää puuttumatta silloin, kun siihen olisi syytä. Kiusaamisen ehkäisy vaatii yhteistä ymmärrystä siitä, millaiset teot ovat sellaisia, että ne toistuessaan saattavat muuttua kiusaamiseksi.
Kiusaaja kokeilee oppimiaan negatiivisia toimintamalleja eri lapsiin. Kiusatuksi joudutaan ajan kuluessa, kun teot toistuvat riittävän kauan. Siksi on tärkeä puuttua mahdollisimman varhain erityisesti kiusaajan tapaan toimia ja auttaa häntä. Nopea puuttuminen on tärkeää, jotta lapsille voidaan taata psykologisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti turvallinen päivähoito.
Alle kouluikäisten lasten kiusaamisen vastaiseen työhön on vaikea tehdä valmista mallia, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin varhaiskasvatuksen ympäristöihin.
Varhaiskasvatuksen painopiste on ehkäisevässä työssä. Muita ihmisiä kunnioittavan asenteen opettaminen on aloitettava mahdollisimman aikaisin. Lapsia on tarvittaessa ohjattava pääsemään tavoitteeseensa aiheuttamatta haittaa muille. Heille tulisi jo varhain opettaa, kuinka kestäviä ystävyyssuhteita solmitaan ja ylläpidetään.
Tasavertaiset ystävyyssuhteet ja aikuisen kannattelu auttavat lapsia kehittymään tasapainoisesti.
Ehkäisevän työn perusta ovat aikuisten asenteet ja osaaminen. Päiväkotihenkilöstön on pohdittava, millaiset keinot ja menetelmät ovat tehokkaita juuri näiden lasten kanssa ja millaisia tarpeita lapsilla missäkin tilanteessa on. Tämä vaatii tietoa kiusaamisen mekanismeista ja ennen kaikkea kykyä tunnistaa ilmiö.
Kiusaaminen ei ole syy-seurausilmiö, vaan paljon monimutkaisempi tapahtumasarja. Kiusaaminen riippuu aina tilanteesta ja sen vuorovaikutuskuvioista. Kiusaamiseen vaikuttavat myös päiväkotien rakenne, arvot ja ilmapiiri. Viisas aikuinen ei anna kiusaamisen jatkua."
HS 8.8.2011

Lue lisää

Ei ihme, että lapset kiusaavat toisiaan. Hehän vain ottavat oppia aikuisilta.
Kiusaamista harjoitetaan hanakasti myös sosiaalipalvelujärjestelmässä, erityisesti lastensuojelussa. Lastensuojelun työkulttuuria voi analysoida mainiosti ryhmäkiusaamisena, jossa loputtomat asiakkaan joukkopanetteluun keskittyvät verkostokokoukset ovat kiusaamisen ydintä ja tyypillistä naisten väkivaltakulttuuria.

Kiusaaminen todella on ryhmäilmiö ja sen vuosikautinen jatkuminen taataan moniammatillisella yhteistyöllä, jossa pääkiusaaja , tyypillisesti sosiaalityöntekijä etsii kiusaamiselleen tukea, jatkuvuutta ja liittolaisia toisista virkamiehistä.

Mikä on päivähoidon rooli tässä usein väkivaltaiseksi käytännöksi osoitetussa "verkostotyössä"? Olla kiusaajan aktiivinen apuri ja kiusaamisen mahdollistaja, passiivinen tukija , välinpitämätön ulkopuoliseksi haluava vai peräti perheen puolustaja?

Marjo Varsan tutkimuksessa neuvolan ja päivähoidon työntekijät ihmettelivät lastensuojelun halukkuutta kerätä lapsista kaikki mahdolliset tiedot yhteistyökumppaneiltaan kertomatta kumppaneille koskaan tuliko perhe autetuksi ja miten.

Siihen on syy. Autettuja perheitä ja lapsia ei ole, koska kontrollipolitiikka ei tuota myönteisiä tuloksia. Lastensuojelun "apu" , joka tarkoittaa yleensä pelkkää huostaanottoa tai siihen tähtäävää perhetyötä tuottaa vain rikottuja perheitä ja sairaita ja syrjäytyneitä lapsia. Viranomaisten oman toiminnan vaikutuksia ei tutkita ikinä, joten koneisto voi lykätä vastuun vuosia kestäneestä syrjäyttämis- ja sairastuttamistoiminnastaan toisten, tyypillisesti lasten ja heidän biologisten perheidensä niskoille.

Kiusaava verkosto kirjoitti:

Ei ihme, että lapset kiusaavat toisiaan. Hehän vain ottavat oppia aikuisilta.
Kiusaamista harjoitetaan hanakasti myös sosiaalipalvelujärjestelmässä, erityisesti lastensuojelussa. Lastensuojelun työkulttuuria voi analysoida mainiosti ryhmäkiusaamisena, jossa loputtomat asiakkaan joukkopanetteluun keskittyvät verkostokokoukset ovat kiusaamisen ydintä ja tyypillistä naisten väkivaltakulttuuria.

Kiusaaminen todella on ryhmäilmiö ja sen vuosikautinen jatkuminen taataan moniammatillisella yhteistyöllä, jossa pääkiusaaja , tyypillisesti sosiaalityöntekijä etsii kiusaamiselleen tukea, jatkuvuutta ja liittolaisia toisista virkamiehistä.

Mikä on päivähoidon rooli tässä usein väkivaltaiseksi käytännöksi osoitetussa "verkostotyössä"? Olla kiusaajan aktiivinen apuri ja kiusaamisen mahdollistaja, passiivinen tukija , välinpitämätön ulkopuoliseksi haluava vai peräti perheen puolustaja?

Marjo Varsan tutkimuksessa neuvolan ja päivähoidon työntekijät ihmettelivät lastensuojelun halukkuutta kerätä lapsista kaikki mahdolliset tiedot yhteistyökumppaneiltaan kertomatta kumppaneille koskaan tuliko perhe autetuksi ja miten.

Siihen on syy. Autettuja perheitä ja lapsia ei ole, koska kontrollipolitiikka ei tuota myönteisiä tuloksia. Lastensuojelun "apu" , joka tarkoittaa yleensä pelkkää huostaanottoa tai siihen tähtäävää perhetyötä tuottaa vain rikottuja perheitä ja sairaita ja syrjäytyneitä lapsia. Viranomaisten oman toiminnan vaikutuksia ei tutkita ikinä, joten koneisto voi lykätä vastuun vuosia kestäneestä syrjäyttämis- ja sairastuttamistoiminnastaan toisten, tyypillisesti lasten ja heidän biologisten perheidensä niskoille.

Lue lisää

Päivähoito- lastensuojelu "kasvatuskumppanuuden" tuloksia:

"Sirpa Taskisen toimittamassa kirjassa Lapsen seksuaalisen riiston selvittäminen ja hoito (1994) todetaan: "Väärät epäilyt ovat tilastollisesti todennäköisempiä kuin havaitsematta jääneet hyväksikäytöt. Tämä lisää tarvetta olla hyväksikäyttöepäilyjen tutkimuksissa erityisen huolellinen ja kriittinen."
Tuntuu pahasti siltä, että Niko-case paljasti Suomessa vasta jäävuoren huipun. Kyse on niin raskaasta syytteestä, että moni vanhempi valitsee survival-strategiakseen vaikenemisen ja mahdolliset uni- ja depressiolääkkeet, koska saattaa olla helpompi elää, kun kukaan ei ympäristössä tiedä, mitä väitetään tapahtuneen. Pahaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Liian moni , etenkin ulkopuolinen uskoo, että viranomainen on erehtymätön.
Ensimmäinen suuri insestihysterian ilmenemismuoto johti Clevelandissa, Englannissa kesällä 1987 useisiin itsemurhiin. Tehdyt virhediagnoosit todettiin liian myöhään. Saimme Suomen tv:ssäkin ollen Menetetty viattomuus 1-2 -ohjelmien perusteella nähdä ja kuulla Edentonin Little Rascals -nimisen lastentarhan työntekijöiden kohtalosta: osa sai elinkautisen tuomion pelkkien todentamattomien epäilyjen pohjalta. Lähempää Euroopasta ja aivan viime vuosilta löytyvät Bjugnin skandaali Norjasta ja Montessori-koulun epäilysyytteet Münsterista Saksasta. Suomalaisten luottamat brittigurut Arnon Bentovim ja Tilman Furniss olivat olleet asialla: ja kas johan löytyi todellinen pedofiilien lauma molemmista paikoista!

...Julkisuus medioissa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin.

Vanhempi poikamme oli 15-vuotias, kun hän sai silmilleen syytteen insestistä; häntä tutkimatta väitettiin hänen olleen sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Lastensuojelun nimissä toteutettu logiikka ylsi uskomattomiin suorituksiin!
Niko puolestaan joutui elämään melkein puolet lapsuudestaan lastenkodissa, jossa häntä kohdeltiin insestin uhrina, ts. kaikkia vanhempien tapaamisia vartioitiin ja keskustelut katkaistiin, jos ne menivät "väärälle" alueelle.

Yritimme hakea hallinnolliselta puolelta purkua näille mielivaltaisille toimille, koska rikosoikeudellisen prosessin päätös ei auttanut, vaikka se totesikin isän syyttömäksi. Lääninoikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myöten siunasivat - ja aina tuntuvat siunaavan - tehdyt huostaanotot kumileimasimen varmuudella. Varsinaista pseudo-oikeusturvaa perheille, jotka ovat joutuneet ammattitaidottomien viranomaisten kynsiin!

..Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?"
Nikon äiti, fil.lis.
Nikon isä, fil. maist.

kumppanuuden "tulos" kirjoitti:

Päivähoito- lastensuojelu "kasvatuskumppanuuden" tuloksia:

"Sirpa Taskisen toimittamassa kirjassa Lapsen seksuaalisen riiston selvittäminen ja hoito (1994) todetaan: "Väärät epäilyt ovat tilastollisesti todennäköisempiä kuin havaitsematta jääneet hyväksikäytöt. Tämä lisää tarvetta olla hyväksikäyttöepäilyjen tutkimuksissa erityisen huolellinen ja kriittinen."
Tuntuu pahasti siltä, että Niko-case paljasti Suomessa vasta jäävuoren huipun. Kyse on niin raskaasta syytteestä, että moni vanhempi valitsee survival-strategiakseen vaikenemisen ja mahdolliset uni- ja depressiolääkkeet, koska saattaa olla helpompi elää, kun kukaan ei ympäristössä tiedä, mitä väitetään tapahtuneen. Pahaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Liian moni , etenkin ulkopuolinen uskoo, että viranomainen on erehtymätön.
Ensimmäinen suuri insestihysterian ilmenemismuoto johti Clevelandissa, Englannissa kesällä 1987 useisiin itsemurhiin. Tehdyt virhediagnoosit todettiin liian myöhään. Saimme Suomen tv:ssäkin ollen Menetetty viattomuus 1-2 -ohjelmien perusteella nähdä ja kuulla Edentonin Little Rascals -nimisen lastentarhan työntekijöiden kohtalosta: osa sai elinkautisen tuomion pelkkien todentamattomien epäilyjen pohjalta. Lähempää Euroopasta ja aivan viime vuosilta löytyvät Bjugnin skandaali Norjasta ja Montessori-koulun epäilysyytteet Münsterista Saksasta. Suomalaisten luottamat brittigurut Arnon Bentovim ja Tilman Furniss olivat olleet asialla: ja kas johan löytyi todellinen pedofiilien lauma molemmista paikoista!

...Julkisuus medioissa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin.

Vanhempi poikamme oli 15-vuotias, kun hän sai silmilleen syytteen insestistä; häntä tutkimatta väitettiin hänen olleen sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Lastensuojelun nimissä toteutettu logiikka ylsi uskomattomiin suorituksiin!
Niko puolestaan joutui elämään melkein puolet lapsuudestaan lastenkodissa, jossa häntä kohdeltiin insestin uhrina, ts. kaikkia vanhempien tapaamisia vartioitiin ja keskustelut katkaistiin, jos ne menivät "väärälle" alueelle.

Yritimme hakea hallinnolliselta puolelta purkua näille mielivaltaisille toimille, koska rikosoikeudellisen prosessin päätös ei auttanut, vaikka se totesikin isän syyttömäksi. Lääninoikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myöten siunasivat - ja aina tuntuvat siunaavan - tehdyt huostaanotot kumileimasimen varmuudella. Varsinaista pseudo-oikeusturvaa perheille, jotka ovat joutuneet ammattitaidottomien viranomaisten kynsiin!

..Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?"
Nikon äiti, fil.lis.
Nikon isä, fil. maist.

Lue lisää

PÄIVÄHOITAJUUS HUKASSA?

Kokonaisia päiväkoteja huostaanotettu Helsingissä:

"Helsingin Vuosaaressa kahta päiväkotia ylläpitävän yrityksen johtohenkilöä epäillään vakavista rikoksista.

Rikosepäilyjen vuoksi Helsingin sosiaalivirasto sijoittaa päiväkotien lapset maanantaista lähtien muihin hoitopaikkoihin. Päiväkodeissa on yhteensä noin 100 lasta.

Päiväkodit Kolibri ja Pikku-Kolibri ovat vielä perjantaina auki normaalisti".

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsinkilaista_paivakotiyrittajaa_epaillaan_vakavista/

Kaupunki ei julkisuuslain salassapitomääräysten vuoksi voi kommentoida rikosepäilyjä tarkemmin.

Epäilyt ovat kuitenkin luonteeltaan niin vakavia ja murentavat ylläpitäjänä toimivan yhtiön uskottavuutta päiväkotipalvelujen tarjoajana, että sosiaalivirasto ryhtyy nopeisiin toimenpiteisiin vaihtoehtoisen hoitoratkaisun järjestämiseksi lapsille."

Olisi kiinnostava tietää toimittiinko tapauksessa samalla tavoin kuin silloin, kun huostan syynä on pelkkä vanhempiin kohdistuva rikosepäily? Eli lapset sullottiin poliisiautoihin kesken hoitopäivän, henkilöstö vietiin käsiraudoissa putkaan ja kuulusteltavaksi ja kaikki omistajien ja henkilöstön omat lapset huostattiin satojen kilometrien päähän valvomattomiin laitoksiin ilman mahdollisuutta tavata vanhempiaan? Jos näin ei tehty niin miksi? Nythän ei edes ollut kyseessä pelkkä epäily vaan rikoksesta oli jopa näyttöä.

päiväkoti huostaan kirjoitti:

PÄIVÄHOITAJUUS HUKASSA?

Kokonaisia päiväkoteja huostaanotettu Helsingissä:

"Helsingin Vuosaaressa kahta päiväkotia ylläpitävän yrityksen johtohenkilöä epäillään vakavista rikoksista.

Rikosepäilyjen vuoksi Helsingin sosiaalivirasto sijoittaa päiväkotien lapset maanantaista lähtien muihin hoitopaikkoihin. Päiväkodeissa on yhteensä noin 100 lasta.

Päiväkodit Kolibri ja Pikku-Kolibri ovat vielä perjantaina auki normaalisti".

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsinkilaista_paivakotiyrittajaa_epaillaan_vakavista/

Kaupunki ei julkisuuslain salassapitomääräysten vuoksi voi kommentoida rikosepäilyjä tarkemmin.

Epäilyt ovat kuitenkin luonteeltaan niin vakavia ja murentavat ylläpitäjänä toimivan yhtiön uskottavuutta päiväkotipalvelujen tarjoajana, että sosiaalivirasto ryhtyy nopeisiin toimenpiteisiin vaihtoehtoisen hoitoratkaisun järjestämiseksi lapsille."

Olisi kiinnostava tietää toimittiinko tapauksessa samalla tavoin kuin silloin, kun huostan syynä on pelkkä vanhempiin kohdistuva rikosepäily? Eli lapset sullottiin poliisiautoihin kesken hoitopäivän, henkilöstö vietiin käsiraudoissa putkaan ja kuulusteltavaksi ja kaikki omistajien ja henkilöstön omat lapset huostattiin satojen kilometrien päähän valvomattomiin laitoksiin ilman mahdollisuutta tavata vanhempiaan? Jos näin ei tehty niin miksi? Nythän ei edes ollut kyseessä pelkkä epäily vaan rikoksesta oli jopa näyttöä.

Lue lisää

Ehkäpä asennemuutos lastensuojelussa ja työelämässä auttaisi siihen, ettei vanhempien ja lasten tarvitsisi ponnistella niin pitkiä päiviä keskiluokkaisten kulissien pystyttämiseksi ja ylläpitämiseksi- huoliluokiteltavaksi riskiperheeksi putoamisen pelossa. Mitä jos omasta rytmistä, arvoista ja tunteista kiinnipitäminen ei enää olisikaan merkki epäilyttävästä ja rangaistavasta erilaisuudesta ? Mitä jos lapset ja vanhemmat vain nousisivat kapinaan ja ottaisivat itselleen ajan ja tilan leikkiin ja yhdessäoloon?

Pakko painaa pitkää päivää?
Päiväkotien lapsiryhmissä on totuteltu viime viikot paluuta arkirytmiin; leikkirientoihin, sääntöihin ja yhteiseen toimintaan.
Kesän kuulumisia kerrotaan, toisten tarinoita kuunnellaan ja värikkäimpiä muistoja voidaan vaikka maalata talteen.
Varsinkin ryhmän uudet lapset tarvitsevat erityistä huomiota niin päiväkotiin saapuessa, vanhempien lähtiessä töihin kuin pitkin päivää saamalla varhaiskasvatuksen ammattilaisten yksilöllistä huomiota koko hoitopäivän ajan. Päivähoidon aloittaminen on suuri muutos lapsen elämässä.
Lapsen oloa ja vaikeiden tunteiden käsittelyä voidaan helpottaa esimerkiksi puhumalla lapselle vanhemmista sekä katselemalla valokuvia isästä ja äidistä.
Harjoittele pehmeää laskua
Lapsen jättäminen ensimmäisenä päivänä hoitoon jää varmasti jokaisen vanhemman mieleen. Tilannetta voidaan harjoitella etukäteen noudattamalla pehmeän laskun periaatetta.
 Muutaman viikon ajan lapsi on vanhemman kanssa muutaman tunnin yhdessä ja siitä eteenpäin lapsi on lyhyitä aikoja hetken ryhmässä ilman äitiä tai isää.
Varsinkin pienten lasten ryhmässä toimitaan usein omahoitajuuden periaatteen mukaisesti. Jokaiselle lapselle on tuolloin määritelty oma kasvatusvastuullinen työntekijä, lapsen oma hoitaja. Hänen tehtävänsä on tukea lapsen tunne-elämää ja kasvua.
Lisäksi hän pyrkii luomaan hyvät ja luottamukselliset suhteet lapsen vanhempiin.
Lakimuutos tuo helpotusta
Lapsen hoitopäivän pituus riippuu monesta tekijästä, mutta yleensä se koostuu vanhempien työpäivän ja -matkojen yhteissummasta. Pisimmillään lapsen hoitopäivä voi olla suosituksen mukaan 10 tuntia.
Lapsen kannalta kymmenen tunnin päivä on pitkä, pitempi kuin yhdenkään päiväkodin työntekijöiden työpäivä.
Monet vanhemmat yrittävät sumplia työpäivänsä yhteen niin, että lapsen hoitopäivä olisi lyhyempi. Isovanhemmat ovat monen lapsen pelastus, mutta kaikki mummot ja vaarit eivät välttämättä voi auttaa pitkien etäisyyksien päästä.
Elokuun alussa on voimaantullut päivähoitolakiin tehty säännöksen lisäys, jossa lapsen päivähoitopaikka voi sijaita vanhemman työ- tai opiskelupaikkakunnalla kotikunnan sijaan.
Tämä pieni muutos tuonee helpotusta pitkiin päiviin esimerkiksi kuntien rajoilla asuville perheille. Mutta tarvitaanko radikaalimpia muutoksia lasten hoitopäivien lyhentämiseksi?
Kauniita puheita vain?
Paljon olen kuullut vuosien varrella päättäjien kauniita puheita työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, työaikojen joustoista ja osa-aikatyön mahdollisuuksista.
Kuitenkin monessa lapsiperheessä toivotut lyhyemmät työpäivät oman lapsen hyväksi tuntuvat olevan työelämän todellisuuden kanssa vaikeasti sovitettava vaihtoehto.
Kvartaalit painavat päälle, tulosta on tehtävä, uraa luotava. Velat ja lainat odottavat maksajaansa. Pienten lasten pahoinvointi on samaan aikaan lisääntynyt.
Entäpä jos asiat olisivatkin toisin? Voiko se, mikä on lapsen kehitykselle hyvää, olla myös työelämän tarpeiden näkökulmasta hyvää?
Sopivan pituinen hoitopäivä ikä- ja kehitystaso huomioiden laadukkaassa varhaiskasvatuksessa antaa lapselle hyvät eväät tulevaisuuteen.

Hannu Seppänen

2v, työaika 10h/vrk kirjoitti:

Ehkäpä asennemuutos lastensuojelussa ja työelämässä auttaisi siihen, ettei vanhempien ja lasten tarvitsisi ponnistella niin pitkiä päiviä keskiluokkaisten kulissien pystyttämiseksi ja ylläpitämiseksi- huoliluokiteltavaksi riskiperheeksi putoamisen pelossa. Mitä jos omasta rytmistä, arvoista ja tunteista kiinnipitäminen ei enää olisikaan merkki epäilyttävästä ja rangaistavasta erilaisuudesta ? Mitä jos lapset ja vanhemmat vain nousisivat kapinaan ja ottaisivat itselleen ajan ja tilan leikkiin ja yhdessäoloon?

Pakko painaa pitkää päivää?
Päiväkotien lapsiryhmissä on totuteltu viime viikot paluuta arkirytmiin; leikkirientoihin, sääntöihin ja yhteiseen toimintaan.
Kesän kuulumisia kerrotaan, toisten tarinoita kuunnellaan ja värikkäimpiä muistoja voidaan vaikka maalata talteen.
Varsinkin ryhmän uudet lapset tarvitsevat erityistä huomiota niin päiväkotiin saapuessa, vanhempien lähtiessä töihin kuin pitkin päivää saamalla varhaiskasvatuksen ammattilaisten yksilöllistä huomiota koko hoitopäivän ajan. Päivähoidon aloittaminen on suuri muutos lapsen elämässä.
Lapsen oloa ja vaikeiden tunteiden käsittelyä voidaan helpottaa esimerkiksi puhumalla lapselle vanhemmista sekä katselemalla valokuvia isästä ja äidistä.
Harjoittele pehmeää laskua
Lapsen jättäminen ensimmäisenä päivänä hoitoon jää varmasti jokaisen vanhemman mieleen. Tilannetta voidaan harjoitella etukäteen noudattamalla pehmeän laskun periaatetta.
 Muutaman viikon ajan lapsi on vanhemman kanssa muutaman tunnin yhdessä ja siitä eteenpäin lapsi on lyhyitä aikoja hetken ryhmässä ilman äitiä tai isää.
Varsinkin pienten lasten ryhmässä toimitaan usein omahoitajuuden periaatteen mukaisesti. Jokaiselle lapselle on tuolloin määritelty oma kasvatusvastuullinen työntekijä, lapsen oma hoitaja. Hänen tehtävänsä on tukea lapsen tunne-elämää ja kasvua.
Lisäksi hän pyrkii luomaan hyvät ja luottamukselliset suhteet lapsen vanhempiin.
Lakimuutos tuo helpotusta
Lapsen hoitopäivän pituus riippuu monesta tekijästä, mutta yleensä se koostuu vanhempien työpäivän ja -matkojen yhteissummasta. Pisimmillään lapsen hoitopäivä voi olla suosituksen mukaan 10 tuntia.
Lapsen kannalta kymmenen tunnin päivä on pitkä, pitempi kuin yhdenkään päiväkodin työntekijöiden työpäivä.
Monet vanhemmat yrittävät sumplia työpäivänsä yhteen niin, että lapsen hoitopäivä olisi lyhyempi. Isovanhemmat ovat monen lapsen pelastus, mutta kaikki mummot ja vaarit eivät välttämättä voi auttaa pitkien etäisyyksien päästä.
Elokuun alussa on voimaantullut päivähoitolakiin tehty säännöksen lisäys, jossa lapsen päivähoitopaikka voi sijaita vanhemman työ- tai opiskelupaikkakunnalla kotikunnan sijaan.
Tämä pieni muutos tuonee helpotusta pitkiin päiviin esimerkiksi kuntien rajoilla asuville perheille. Mutta tarvitaanko radikaalimpia muutoksia lasten hoitopäivien lyhentämiseksi?
Kauniita puheita vain?
Paljon olen kuullut vuosien varrella päättäjien kauniita puheita työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, työaikojen joustoista ja osa-aikatyön mahdollisuuksista.
Kuitenkin monessa lapsiperheessä toivotut lyhyemmät työpäivät oman lapsen hyväksi tuntuvat olevan työelämän todellisuuden kanssa vaikeasti sovitettava vaihtoehto.
Kvartaalit painavat päälle, tulosta on tehtävä, uraa luotava. Velat ja lainat odottavat maksajaansa. Pienten lasten pahoinvointi on samaan aikaan lisääntynyt.
Entäpä jos asiat olisivatkin toisin? Voiko se, mikä on lapsen kehitykselle hyvää, olla myös työelämän tarpeiden näkökulmasta hyvää?
Sopivan pituinen hoitopäivä ikä- ja kehitystaso huomioiden laadukkaassa varhaiskasvatuksessa antaa lapselle hyvät eväät tulevaisuuteen.

Hannu Seppänen

Lue lisää

Myös päivähoidon laadusta puhuttaessa näkyy usein ajatus lapsuudesta jonkinlaisena odotusaikana ja ehdollisena ja keskeneräisenä välitilana aikuisuuteen siirryttäessä. Panostusta päivähoidon samoin kuin sijaishuollon laatuun perustellaan lähes aina pelkästään taloudellisesta näkökulmasta ts. että laadukas päivähoito tai sijaishuolto takaa sen,että lapsesta kehittyy aikanaan "kunnon veronmaksaja", jolla tarkoitetaan yleensä kokopäiväisessä työsuhteessa olevaa palkkatyöläistä tai virkamiestä. (Ilmeisesti työttömien ja eläkeläisten lisäksi he ovat ainoat jotka vielä maksavat veroja, yritysten muuttaessa veroparatiiseihin)
Sijaishuollon osalta lupaukset eivät ole täyttyneet missään maassa, silti siihen panostetaan Suomessa valtavasti. Vakituinen virka jäänee haaveeksi myös suurella osalla nykyisistä päivähoitolapsista muuttuneiden työmarkkinoiden ja rakennetyöttömyyden aikana. Miksi ihmisarvon ja taloudellisen panostuksen mittana ja ehtona on vakituinen palkkatyö epäsäännöllisten työmarkkinoiden ja muuttuvan työn käsitteen aikana?

Eikö erilaisia lastenhoitomalleja voitaisi joskus perustella inhimillisestäkin näkökulmasta, ajatellen, että lapsuus ja onnellinen lapsuusaika on itseisarvo, johon jokaisella lapsella (silläkin, joka putoaa tai pudotetaan työmarkkinoiden ulkopuolelle)on oikeus ja suunnitella hoitojärjestelyt lapsen ja perheen, ei hallintokoneiston ehdoilla?

Raha puhuu kirjoitti:

Myös päivähoidon laadusta puhuttaessa näkyy usein ajatus lapsuudesta jonkinlaisena odotusaikana ja ehdollisena ja keskeneräisenä välitilana aikuisuuteen siirryttäessä. Panostusta päivähoidon samoin kuin sijaishuollon laatuun perustellaan lähes aina pelkästään taloudellisesta näkökulmasta ts. että laadukas päivähoito tai sijaishuolto takaa sen,että lapsesta kehittyy aikanaan "kunnon veronmaksaja", jolla tarkoitetaan yleensä kokopäiväisessä työsuhteessa olevaa palkkatyöläistä tai virkamiestä. (Ilmeisesti työttömien ja eläkeläisten lisäksi he ovat ainoat jotka vielä maksavat veroja, yritysten muuttaessa veroparatiiseihin)
Sijaishuollon osalta lupaukset eivät ole täyttyneet missään maassa, silti siihen panostetaan Suomessa valtavasti. Vakituinen virka jäänee haaveeksi myös suurella osalla nykyisistä päivähoitolapsista muuttuneiden työmarkkinoiden ja rakennetyöttömyyden aikana. Miksi ihmisarvon ja taloudellisen panostuksen mittana ja ehtona on vakituinen palkkatyö epäsäännöllisten työmarkkinoiden ja muuttuvan työn käsitteen aikana?

Eikö erilaisia lastenhoitomalleja voitaisi joskus perustella inhimillisestäkin näkökulmasta, ajatellen, että lapsuus ja onnellinen lapsuusaika on itseisarvo, johon jokaisella lapsella (silläkin, joka putoaa tai pudotetaan työmarkkinoiden ulkopuolelle)on oikeus ja suunnitella hoitojärjestelyt lapsen ja perheen, ei hallintokoneiston ehdoilla?

Lue lisää

Siinähän päiväkotilapset saavat mallia kunnon veronmaksajuudesta kun ihmettelevät kuinka leikkitoverit vain yhtäkkiä katoavat päiväkodista entisten sikalanomistajien tila-autoihin eikä heitä sen jälkeen näe enää koskaan paitsi lehden katoamis- ja sitten kuolinilmoituksessa.
Sikalanomistajat puolestaan tulevat kylillä vastaan uusilla tila-autoillaan, kultaketjut kaulassa ja tuoreessa rusketuksessa , uudet omakotitalot maksettuina.

Kyllä sitä varmaan melkahtaa mieleen, että jos tuokin rikastuu noin, niin miksen minäkin rupea alalle.

Finnganstat kirjoitti:

Siinähän päiväkotilapset saavat mallia kunnon veronmaksajuudesta kun ihmettelevät kuinka leikkitoverit vain yhtäkkiä katoavat päiväkodista entisten sikalanomistajien tila-autoihin eikä heitä sen jälkeen näe enää koskaan paitsi lehden katoamis- ja sitten kuolinilmoituksessa.
Sikalanomistajat puolestaan tulevat kylillä vastaan uusilla tila-autoillaan, kultaketjut kaulassa ja tuoreessa rusketuksessa , uudet omakotitalot maksettuina.

Kyllä sitä varmaan melkahtaa mieleen, että jos tuokin rikastuu noin, niin miksen minäkin rupea alalle.

Lue lisää

Terävä ja ajatuksia herättävä kannanotto lasten asemasta

Ympärillämme kytee vastarintaliike, jonka tuottamaa kulttuuria pidämme epäkorrektina, jonka kieltä emme ymmärrä ja jota pidämme ihmisryhmänä kehittymättömänä ja ohjausta vaativana. Puhumme lapsista.
Leikkiminen kielletty! lähestyy lasten ja nuorten asemaa näiden omasta näkökulmasta, joka keskusteluissa yleensä sivuutetaan.

Laajarinne pohtii, ovatko nykyajan lapset ja nuoret edellisiä sukupolvia häiriintyneempiä, vieraantuneempia tai huonokäytöksisempiä.
Laajarinteen pääväite on, että eivät ole. Myöskin lasten vanhemmat ovat edellissukupolvia fiksumpaa väkeä, joka osaa ottaa huomioon lapsensa.
Mutta silti, yhteiskunnassamme on käytänteitä, jotka ovat huonoja ja voivat olla haitaksi lapsille ja nuorille, myöskin aikuisille.

Laajarinne käsittelee koululaitosta, lastensuojelua ja yleensäkin
yhteiskuntamme asennetta, jossa raha on tärkeintä ja ihmiset on kaikessa valjastettu palvelemaan rahaa ja olemaan hyödyllisiä.
Yhteiskunta, joka Laajarinteen mukaan haluaa alistaa lapset ja nuoret tottelevaisiksi, on onnistunut ns. kilttien tyttöjen kohdalla parhaiten. Kouluissa ongelmana on se, että samat tytöt pyrkivät ja pääsevät koulutukseen ja sitä myöten päätyvät opettajiksi ( ja sosiaalityöntekijöiksi), eivätkä osaa kohdata niitä toisenlaisia oppilaita, jotka eivät suostu alistumaan. 

Laajarinne huomauttaa, että monesti huostaanottojen perusteena on koulunkäyntiongelmat eivätkä kotiongelmat. Useimmat adhd-lapset osaavat mainiosti keskittyä, jos he tekevät itselleen mielekkäitä tehtäviä. Miksi vika on lapsen aivoissa, eikö pikemminkin koulussa?
Miksi lapseen suhtaudutaan kuin projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa?

Lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan lapsille suunnattua, aikuisten kontrolloimaa. Lasten ja nuorten taiteen esiintymispaikat, työvälineet ja jakelukanavat ovat aikuisten hallussa. Lapsen taide on jopa vaarallista. Huostaanotto on valmis, kun psykologi näkee lapsen vahasta pyörittelemän tai kynällä piirtämän pötkylän, tikarin tai ampuma-aseen pedofiliasta todistavana fallossymbolina..

Miksi pelkäämme lapsuutta? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä, tuottavuusperformansseja) tekeväksi, oman (ruumiinsa) kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmäämme ennakoitavalla tavalla?

Sitouttaminen yhteiseen kontrolliin aloitetaan päiväkotien kehityskeskusteluissa ja sitä jatketaan luku- ja kirjoitustaidon myötä itsearviointilomakkeilla. (”Osaan kuunnella ja noudattaa annettuja ohjeita hyvin / melko hyvin / kohtalaisesti / huonosti.”) Vanhanaikaista kurijärjestelmää vastaan oli mahdollista kapinoida. Manipuloitua itseään vastaan se on vaikeampaa. Lapsi oppii hyväksymään annettujen ohjeiden noudattamisen hyväksi osaamiseksi.

Lapsia kytätään tiukemmin kuin koskaan ennen, heidän ainoa nuoruutensa tuhlataan koulussa ja liian työläissä ja tylsissä harrastuksissa, heitä viedään kodeistaan (huostaanotetaan), huumataan (lääkitään) ja suljetaan erilaisiin laitoksiin. Laajarinteen mukaan nämä "lasten hyväksi" tehtävät toimenpiteet ovat monesti täysin mielivaltaisia, epäoikeudenmukaisia ja julmia. Oikeastaan, jos asiaa yhtään tarkemmin ajattelee, kaikki lapsemme elävät totalitarismissa. Jo lähtötilanne on heille melkoisen epäreilu ja saattaa kaikki uhmaikäisten ja teinien raivokohtaukset ymmärrettävään valoon.

Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa? Miksi pelkäämme äänekästä, liikkuvaa ja monennäköistä lapsuutta?

Kirjan vaatimus on: sen sijaan, että muutamme lapset yhteiskuntaan sopiviksi, yhteiskunta pitäisi muuttaa lapsille sopivaksi.
Jos et halua lapsestasi vaihtoehdottoman yhteiskunnan pelilaudalle pelkkää arvotonta pelinappulaa, lue tämä kirja!

Leikki kielletty kirjoitti:

Terävä ja ajatuksia herättävä kannanotto lasten asemasta

Ympärillämme kytee vastarintaliike, jonka tuottamaa kulttuuria pidämme epäkorrektina, jonka kieltä emme ymmärrä ja jota pidämme ihmisryhmänä kehittymättömänä ja ohjausta vaativana. Puhumme lapsista.
Leikkiminen kielletty! lähestyy lasten ja nuorten asemaa näiden omasta näkökulmasta, joka keskusteluissa yleensä sivuutetaan.

Laajarinne pohtii, ovatko nykyajan lapset ja nuoret edellisiä sukupolvia häiriintyneempiä, vieraantuneempia tai huonokäytöksisempiä.
Laajarinteen pääväite on, että eivät ole. Myöskin lasten vanhemmat ovat edellissukupolvia fiksumpaa väkeä, joka osaa ottaa huomioon lapsensa.
Mutta silti, yhteiskunnassamme on käytänteitä, jotka ovat huonoja ja voivat olla haitaksi lapsille ja nuorille, myöskin aikuisille.

Laajarinne käsittelee koululaitosta, lastensuojelua ja yleensäkin
yhteiskuntamme asennetta, jossa raha on tärkeintä ja ihmiset on kaikessa valjastettu palvelemaan rahaa ja olemaan hyödyllisiä.
Yhteiskunta, joka Laajarinteen mukaan haluaa alistaa lapset ja nuoret tottelevaisiksi, on onnistunut ns. kilttien tyttöjen kohdalla parhaiten. Kouluissa ongelmana on se, että samat tytöt pyrkivät ja pääsevät koulutukseen ja sitä myöten päätyvät opettajiksi ( ja sosiaalityöntekijöiksi), eivätkä osaa kohdata niitä toisenlaisia oppilaita, jotka eivät suostu alistumaan. 

Laajarinne huomauttaa, että monesti huostaanottojen perusteena on koulunkäyntiongelmat eivätkä kotiongelmat. Useimmat adhd-lapset osaavat mainiosti keskittyä, jos he tekevät itselleen mielekkäitä tehtäviä. Miksi vika on lapsen aivoissa, eikö pikemminkin koulussa?
Miksi lapseen suhtaudutaan kuin projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa?

Lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan lapsille suunnattua, aikuisten kontrolloimaa. Lasten ja nuorten taiteen esiintymispaikat, työvälineet ja jakelukanavat ovat aikuisten hallussa. Lapsen taide on jopa vaarallista. Huostaanotto on valmis, kun psykologi näkee lapsen vahasta pyörittelemän tai kynällä piirtämän pötkylän, tikarin tai ampuma-aseen pedofiliasta todistavana fallossymbolina..

Miksi pelkäämme lapsuutta? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä, tuottavuusperformansseja) tekeväksi, oman (ruumiinsa) kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmäämme ennakoitavalla tavalla?

Sitouttaminen yhteiseen kontrolliin aloitetaan päiväkotien kehityskeskusteluissa ja sitä jatketaan luku- ja kirjoitustaidon myötä itsearviointilomakkeilla. (”Osaan kuunnella ja noudattaa annettuja ohjeita hyvin / melko hyvin / kohtalaisesti / huonosti.”) Vanhanaikaista kurijärjestelmää vastaan oli mahdollista kapinoida. Manipuloitua itseään vastaan se on vaikeampaa. Lapsi oppii hyväksymään annettujen ohjeiden noudattamisen hyväksi osaamiseksi.

Lapsia kytätään tiukemmin kuin koskaan ennen, heidän ainoa nuoruutensa tuhlataan koulussa ja liian työläissä ja tylsissä harrastuksissa, heitä viedään kodeistaan (huostaanotetaan), huumataan (lääkitään) ja suljetaan erilaisiin laitoksiin. Laajarinteen mukaan nämä "lasten hyväksi" tehtävät toimenpiteet ovat monesti täysin mielivaltaisia, epäoikeudenmukaisia ja julmia. Oikeastaan, jos asiaa yhtään tarkemmin ajattelee, kaikki lapsemme elävät totalitarismissa. Jo lähtötilanne on heille melkoisen epäreilu ja saattaa kaikki uhmaikäisten ja teinien raivokohtaukset ymmärrettävään valoon.

Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa? Miksi pelkäämme äänekästä, liikkuvaa ja monennäköistä lapsuutta?

Kirjan vaatimus on: sen sijaan, että muutamme lapset yhteiskuntaan sopiviksi, yhteiskunta pitäisi muuttaa lapsille sopivaksi.
Jos et halua lapsestasi vaihtoehdottoman yhteiskunnan pelilaudalle pelkkää arvotonta pelinappulaa, lue tämä kirja!

Lue lisää

Laajarinne haluaa lapset mukaan päätöksentekoon:

1. Kasvattamiseen käytettävää aikaa on lapsikohtaisesti vähennettävä

Lapsuus ja nuoruus eivät ole elämään valmentavia vaiheita, vaan ne ovat elämää. Siksi lasten ja nuorten on myös annettava elää enemmän miettimättä, mitä hyötyä tai haittaa siitä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

2. Kasvattamiseen kohdennettujen resurssien määrää on lisättävä merkittävästi

Lastentarhojen ja yleissivistävien koulujen opettajien määrän kaksin- tai kolminkertaistaminen samaan aikaan koulupäivien puolittamisen kanssa johtaisi ryhmäkokojen pienenemiseen neljäs- tai jopa kuudesosaan nykyisistä. Työrauhan, erilaisten oppijoiden ja lasten yksilöllisten tarpeiden huomioimisen kannalta muutos olisi radikaali parannus.

Jukka Laajarinne haaveilee lapsiystävällisempää yhteiskunnasta.

Eittämättä määrä - yli 100 000 kasvatustyön tekijää lisää - saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa epärealistisen suurelta ja utooppiselta ajatukselta, jonka toteuttamiseen meillä ei ole ikinä varaa. Kysymys on kuitenkin vain poliittisesta tahdosta.

Toinen tapa kasvatusresurssien lisäämiseen olisi, että lasten vanhemmat yksinkertaisesti ja yhä useammin lakkaisivat käymästä töissä. Yhden aikuisen palkalla elää isokin perhe, mikäli ollaan valmiita luopumaan suuresta osasta turhuutta.

3. Lapsille valtaa päättää omista asioistaan

Koulujen oppisisältöjen ei tule olla opetusministeriön päättämiä, vaan niiden on oltava lapsen tai nuoren ja tätä auttavien aikuisten yhdessä laatimia. Kurssit on suuremmassa määrin korvattava dis-kursseilla. Tämä ei tarkoita, että kaikki koulutunnit käytettäisiin pelkästään sen miettimiseen, mitä koululainen sattuu haluamaan. Tämä tarkoittaa vain sitä, että sisällöt suunnitellaan lapsen, ei opetusministeriön tai Elinkeinoelämän keskusliiton tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia ei suinkaan tule rajata ainoastaan heidän omiin asioihinsa. Tahdonkin kysyä: mitä me menettäisimme, jos äänestys- ja vaalikelpoisuusikärajat alennettaisiin esimerkiksi 12 vuoteen? Lasten myötä saattaisimme saada politiikan takaisin yhteiskunnan päätöksentekoon.

MTV3/Helmi

Lähde: Laajarinne, Jukka: Leikkiminen kielletty, Atena 2011

Valtaa lapsille kirjoitti:

Laajarinne haluaa lapset mukaan päätöksentekoon:

1. Kasvattamiseen käytettävää aikaa on lapsikohtaisesti vähennettävä

Lapsuus ja nuoruus eivät ole elämään valmentavia vaiheita, vaan ne ovat elämää. Siksi lasten ja nuorten on myös annettava elää enemmän miettimättä, mitä hyötyä tai haittaa siitä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

2. Kasvattamiseen kohdennettujen resurssien määrää on lisättävä merkittävästi

Lastentarhojen ja yleissivistävien koulujen opettajien määrän kaksin- tai kolminkertaistaminen samaan aikaan koulupäivien puolittamisen kanssa johtaisi ryhmäkokojen pienenemiseen neljäs- tai jopa kuudesosaan nykyisistä. Työrauhan, erilaisten oppijoiden ja lasten yksilöllisten tarpeiden huomioimisen kannalta muutos olisi radikaali parannus.

Jukka Laajarinne haaveilee lapsiystävällisempää yhteiskunnasta.

Eittämättä määrä - yli 100 000 kasvatustyön tekijää lisää - saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa epärealistisen suurelta ja utooppiselta ajatukselta, jonka toteuttamiseen meillä ei ole ikinä varaa. Kysymys on kuitenkin vain poliittisesta tahdosta.

Toinen tapa kasvatusresurssien lisäämiseen olisi, että lasten vanhemmat yksinkertaisesti ja yhä useammin lakkaisivat käymästä töissä. Yhden aikuisen palkalla elää isokin perhe, mikäli ollaan valmiita luopumaan suuresta osasta turhuutta.

3. Lapsille valtaa päättää omista asioistaan

Koulujen oppisisältöjen ei tule olla opetusministeriön päättämiä, vaan niiden on oltava lapsen tai nuoren ja tätä auttavien aikuisten yhdessä laatimia. Kurssit on suuremmassa määrin korvattava dis-kursseilla. Tämä ei tarkoita, että kaikki koulutunnit käytettäisiin pelkästään sen miettimiseen, mitä koululainen sattuu haluamaan. Tämä tarkoittaa vain sitä, että sisällöt suunnitellaan lapsen, ei opetusministeriön tai Elinkeinoelämän keskusliiton tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia ei suinkaan tule rajata ainoastaan heidän omiin asioihinsa. Tahdonkin kysyä: mitä me menettäisimme, jos äänestys- ja vaalikelpoisuusikärajat alennettaisiin esimerkiksi 12 vuoteen? Lasten myötä saattaisimme saada politiikan takaisin yhteiskunnan päätöksentekoon.

MTV3/Helmi

Lähde: Laajarinne, Jukka: Leikkiminen kielletty, Atena 2011

Lue lisää

Itä- ja keski-Suomen KASTE- ohjelma sai 2008-2010 yli 4 miljoonaa euroa rahaa lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Keskeisten odotettujen vaikutusten piti olla:

1) Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vakiintuminen työmuodoiksi perus-, ehkäisevissä ja korjaavissa palveluissa ja erityispalveluiden vähentyminen.
-Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kääntyminen laskuun ja perhehoidossa olevien lasten suhteellisen osuuden kasvu.
-Laadukkaat ja vaikuttavat sijaishuollon palvelut, joita on arvioitu.

2) Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi, osallisuus ja integroituminen yhteiskuntaan ovat kasvaneet, syrjäytyminen on vähentynyt ja terveyserot pienentyneet. Lasten ja perheiden asema on vahvistunut alueella.
-Lasten ja perheiden osallisuutta on vahvistettu ja osallistavia välineitä on kehitetty ja pilotoitu.

Tavoitteet eivät toteutuneet vaan huostaanotot jatkoivat kasvuaan. Kuopiossa huostaanotot lisääntyivät räjähdysmäisesti ja Jyväskylässä lisääntyivät kiireelliset huostaanotot. Mitään aitoja vaikutusmahdollisuuksia perheille ei kehitetty, ainoastaan muutama asiakasraati päivähoitoon ja sosiaalipalveluihin. Asiakkaiden mukaanotto ja asiakaspalautemahdollisuus tulisi jo olla järjestelmällinen osa kaikkia perheiden palveluita eikä mikään kosmeettinen, osittainen ja päälleliimattu erityisprojekti kuten asiakasraadit.

Lapset ja perheet Kaste loppuraportti on järkyttävää ja huolestuttavaa luettavaa perheiden kannalta. KASTE kiihkoaa lisääntyvän kontrollin, varhaisen puuttumisen, puuttujien yhteistyön ja moniammatillisten ryhmien, riskien määrittelyn, seulonnan, valvonnan ja sijaishuollon kehittämisen ja sijaishuoltoon panostamisen autuutta. Byrokraattisen jargonin ja kehityskiiman keskellä perhekin mainitaan muutamaan otteeseen, jopa perheterapia mutta se tarkoittaakin nuorisopsykiatrian, koulun ja lastensuojelun yhteistyön kehittämistä

Raportista saa käsityksen, että perheellä tarkoitetaan yksinomaan sijaisperhettä ja lapsen ja vanhempien hyvinvoinnilla perhekotiyrittäjien ja sijaisvanhempien ja heidän lastensa hyvinvointia. Kasvatuskumppanuus puolestaan tarkoittaa vain byrokraattien yhteistyötä itsensä ja kollegoiden työllistämiseksi ja biologisten vanhempien ja lasten sivuuttamiseksi. Ai niin, jossain kohdassa ehdotettiin biologisten vanhempienkin mukaanottamista mutta vain lapsen sijaishuoltoon siirtämisen prosessien "nivelkohtiin".

Tähän avoimen väkivaltaiseen auttamisen ja lapsen edun kaapuun kätkeytyneeseen perheiden oikeusturvan romutukseen saadaan uppoamaan kymmeniä miljoonia euroja ja jatkoakin on vielä luvassa. Projekti on jo saanut lisärahoitusta ja sitä tulee saamaan myös kyseenalainen lastensuojelun edunvalvontaprojekti lapsiasiavaltuutettu Aulan tuella.

Kaste- hanke on onnistunut ajamaan ja vahvistamaan lähinnä sijaishuollon etuja( Sijaishuollon resurssukeskus, sijoita (sijais)kotiin- valintatyökalu, perhehoidon intensiivinen tuki, ajoissa(sijais)kotiin jne. ) ja markkinoimaan kritiikittömästi runsaasti oikeusturvaongelmia sisältäviä ja eettisesti kyseenalaisia lastensuojelun edunvalvonta- ,varpu-, huoli- puheeksi- , verkostotyö- ja kasvatuskumppanuus koulutuksia.

Sote-aloilla työskentelee jo joka 7. suomalainen ja tuntuu, että lastensuojelun lahkolaisten ainoa päämäärä on rahastaa perheiden seulonnalla, luokittelulla, leimaamisella ja valvonnalla. Riskeiksi leimatuille lapsille ja perheille synnytetään veronmaksajien varoin valtavat eristämisen , tutkinnan, valvonnan ja varastoinnin markkinat, joiden laillisuutta tai laatua ei tietenkään valvo kukaan.

Toivottavasti kasvatuskumppaneiksi kositut päivähoidon työntekijät ovat riittävän tarkkanäköisiä ja suoraselkäisiä eivätkä valjastuta itseään vetämään alalti kasvavan ja loputtoman ahneen lapsibisneksen vankkureita.

Sijaishuollon KASTE kirjoitti:

Itä- ja keski-Suomen KASTE- ohjelma sai 2008-2010 yli 4 miljoonaa euroa rahaa lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Keskeisten odotettujen vaikutusten piti olla:

1) Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vakiintuminen työmuodoiksi perus-, ehkäisevissä ja korjaavissa palveluissa ja erityispalveluiden vähentyminen.
-Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kääntyminen laskuun ja perhehoidossa olevien lasten suhteellisen osuuden kasvu.
-Laadukkaat ja vaikuttavat sijaishuollon palvelut, joita on arvioitu.

2) Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi, osallisuus ja integroituminen yhteiskuntaan ovat kasvaneet, syrjäytyminen on vähentynyt ja terveyserot pienentyneet. Lasten ja perheiden asema on vahvistunut alueella.
-Lasten ja perheiden osallisuutta on vahvistettu ja osallistavia välineitä on kehitetty ja pilotoitu.

Tavoitteet eivät toteutuneet vaan huostaanotot jatkoivat kasvuaan. Kuopiossa huostaanotot lisääntyivät räjähdysmäisesti ja Jyväskylässä lisääntyivät kiireelliset huostaanotot. Mitään aitoja vaikutusmahdollisuuksia perheille ei kehitetty, ainoastaan muutama asiakasraati päivähoitoon ja sosiaalipalveluihin. Asiakkaiden mukaanotto ja asiakaspalautemahdollisuus tulisi jo olla järjestelmällinen osa kaikkia perheiden palveluita eikä mikään kosmeettinen, osittainen ja päälleliimattu erityisprojekti kuten asiakasraadit.

Lapset ja perheet Kaste loppuraportti on järkyttävää ja huolestuttavaa luettavaa perheiden kannalta. KASTE kiihkoaa lisääntyvän kontrollin, varhaisen puuttumisen, puuttujien yhteistyön ja moniammatillisten ryhmien, riskien määrittelyn, seulonnan, valvonnan ja sijaishuollon kehittämisen ja sijaishuoltoon panostamisen autuutta. Byrokraattisen jargonin ja kehityskiiman keskellä perhekin mainitaan muutamaan otteeseen, jopa perheterapia mutta se tarkoittaakin nuorisopsykiatrian, koulun ja lastensuojelun yhteistyön kehittämistä

Raportista saa käsityksen, että perheellä tarkoitetaan yksinomaan sijaisperhettä ja lapsen ja vanhempien hyvinvoinnilla perhekotiyrittäjien ja sijaisvanhempien ja heidän lastensa hyvinvointia. Kasvatuskumppanuus puolestaan tarkoittaa vain byrokraattien yhteistyötä itsensä ja kollegoiden työllistämiseksi ja biologisten vanhempien ja lasten sivuuttamiseksi. Ai niin, jossain kohdassa ehdotettiin biologisten vanhempienkin mukaanottamista mutta vain lapsen sijaishuoltoon siirtämisen prosessien "nivelkohtiin".

Tähän avoimen väkivaltaiseen auttamisen ja lapsen edun kaapuun kätkeytyneeseen perheiden oikeusturvan romutukseen saadaan uppoamaan kymmeniä miljoonia euroja ja jatkoakin on vielä luvassa. Projekti on jo saanut lisärahoitusta ja sitä tulee saamaan myös kyseenalainen lastensuojelun edunvalvontaprojekti lapsiasiavaltuutettu Aulan tuella.

Kaste- hanke on onnistunut ajamaan ja vahvistamaan lähinnä sijaishuollon etuja( Sijaishuollon resurssukeskus, sijoita (sijais)kotiin- valintatyökalu, perhehoidon intensiivinen tuki, ajoissa(sijais)kotiin jne. ) ja markkinoimaan kritiikittömästi runsaasti oikeusturvaongelmia sisältäviä ja eettisesti kyseenalaisia lastensuojelun edunvalvonta- ,varpu-, huoli- puheeksi- , verkostotyö- ja kasvatuskumppanuus koulutuksia.

Sote-aloilla työskentelee jo joka 7. suomalainen ja tuntuu, että lastensuojelun lahkolaisten ainoa päämäärä on rahastaa perheiden seulonnalla, luokittelulla, leimaamisella ja valvonnalla. Riskeiksi leimatuille lapsille ja perheille synnytetään veronmaksajien varoin valtavat eristämisen , tutkinnan, valvonnan ja varastoinnin markkinat, joiden laillisuutta tai laatua ei tietenkään valvo kukaan.

Toivottavasti kasvatuskumppaneiksi kositut päivähoidon työntekijät ovat riittävän tarkkanäköisiä ja suoraselkäisiä eivätkä valjastuta itseään vetämään alalti kasvavan ja loputtoman ahneen lapsibisneksen vankkureita.

Lue lisää

"Vaippaikäinen sai flunssan, johon lääkärin arvion mukaan tarvittiin antibioottikuuri.
Se oli lapsen elämän ensimmäinen, eikä kenellekään ollut etukäteistietoa siitä, että lapsi ei sietänyt antibioottia, vaan se aiheutti hänelle vaikean ripulin.

Äiti vei lapsen äkkiä uudelleen lääkäriin, lääke vaihdettiin, mutta kesti vielä vrk:n verran, ennen kuin suoli rauhoittui. Sekään ei auttanut siihen, että vaippaihottumaa ehti tulla, eivät auttaneet ilmakylvytkään, eivätkä itkään voiteet ja hoito, koska kokonaan ilman vaippaa ei voinut olla kuin pieniä hetkiä, koska suoli vuoti lähes jatkuvasti.

Tästä tehtiin tarhasta ls-ilmoitus, että vaippaihottuma osoitti kuulema, miten lapsi oli maannut hoitamattomana ja samoissa vaipoissaan loputtomiin. Lopulta ilmoituksen tekijä sai pitkän nenän ja osasi hän kuulema nolostuakin tökeryydestään. Mutta sossu kiusasi perhettä kuitenkin useita kuukausia, ennen kuin hellittivät.

Mitään ls:n tarvetta perhessä ei olisi ollut, sen voin vakuuttaa, olin heidän kanssaan tekemisissä päivittäin silloin, kun tämä juttu tapahtui. Mutta tuokin äiti saatiin pelästymään niin, että hän vannoi ja vakuutti, ettei sellaista tilannetta ikinä tule, että ls:sta rohkenisi tai alentuisi apua mihinkään asiaan pyytämään. Onneksi ei ollut sen tarpeessakaan."

Tutkinta ihottumasta kirjoitti:

"Vaippaikäinen sai flunssan, johon lääkärin arvion mukaan tarvittiin antibioottikuuri.
Se oli lapsen elämän ensimmäinen, eikä kenellekään ollut etukäteistietoa siitä, että lapsi ei sietänyt antibioottia, vaan se aiheutti hänelle vaikean ripulin.

Äiti vei lapsen äkkiä uudelleen lääkäriin, lääke vaihdettiin, mutta kesti vielä vrk:n verran, ennen kuin suoli rauhoittui. Sekään ei auttanut siihen, että vaippaihottumaa ehti tulla, eivät auttaneet ilmakylvytkään, eivätkä itkään voiteet ja hoito, koska kokonaan ilman vaippaa ei voinut olla kuin pieniä hetkiä, koska suoli vuoti lähes jatkuvasti.

Tästä tehtiin tarhasta ls-ilmoitus, että vaippaihottuma osoitti kuulema, miten lapsi oli maannut hoitamattomana ja samoissa vaipoissaan loputtomiin. Lopulta ilmoituksen tekijä sai pitkän nenän ja osasi hän kuulema nolostuakin tökeryydestään. Mutta sossu kiusasi perhettä kuitenkin useita kuukausia, ennen kuin hellittivät.

Mitään ls:n tarvetta perhessä ei olisi ollut, sen voin vakuuttaa, olin heidän kanssaan tekemisissä päivittäin silloin, kun tämä juttu tapahtui. Mutta tuokin äiti saatiin pelästymään niin, että hän vannoi ja vakuutti, ettei sellaista tilannetta ikinä tule, että ls:sta rohkenisi tai alentuisi apua mihinkään asiaan pyytämään. Onneksi ei ollut sen tarpeessakaan."

Lue lisää

Maria Strandbergin opinnäytetyö lastentarhanopettajien ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kokemuksista helsinkiläisissä päiväkodeissa on järkyttävää mutta avoimessa asenteellisuudessaan myös erityisen paljastavaa ja suositeltavaa luettavaa kaikille vanhemmille. Lapsista on todellakin tullut tarkkailumateriaalia ja heidän varhainen leimaamisensa ja lapsuutensa tärvääminen taitamattomalla puuttumisella koetaan lastentarhanopettajien piirissä velvollisuutena!

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1138/Strandberg_Maria.pdf?sequence=1
Tässä otteita opinnäytetyöstä:
"Lastentarhanopettajien mukaan ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö päivähoidossa on lasten ja perheiden ongelmien havaitsemista ja niihin puuttumista."
Siis ONGELMIEN havaitsemista( vai keksimistä?)

"Lastentarhanopettajien mielestä ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön osana on lisäksi muiden toimijoiden hyödyntäminen. "

" Lasten olemusta ja toimintaa tarkkaillaan päivähoidon arjessa jatkuvasti, jotta perheen mahdolliset pulmat havaittaisiin riittävän ajoissa. Varhainen puuttuminen huolta herättäviin tilanteisiin koetaan päiväkodin työntekijöiden velvollisuudeksi."

"Ensimmäisinä (huolen) reaktioina voivat olla myös vahvat, negatiiviset tuntemukset: ahdistus, itsesyytökset, suru ja jopa viha vanhempaa kohtaan. Tilanne koetaan epämukavaksi ja stressaavaksi."

Siis epämukavuuden ja stressaavuuden TUNNE on huolta perheestä?

" Puuttuminen koetaan kasvattajan velvollisuudeksi, ja hänen olisi toimittava ja saatava asia etenemään mahdollisimman nopeasti."

Lastentarhanopettajien mukaan huoli herää pienistä merkeistä päiväkodin arjessa. Lasta tarkkailemalla ja lasten toimintaa seuraamalla kasvattaja voi huomata, jos kaikki ei ole kunnossa. Ongelmat ikään kuin VAISTOTAAN, vaikka vanhemmat usein yrittävät niitä salailla. Lapsi voi myös viestiä perheen ongelmista esimerkiksi levottomilla puheilla, piirustuksilla ja tarinoilla."

"Puuttumisen syynä voi olla lisäksi EPÄILY siitä, että lapsen vanhempi ei hoida kasvatustehtäväänsä."

"Puuttumisen syynä voi myös olla vanhemman huolestuttava käytös, kuten selvä KÄYTÖKSEN MUUTOS aikaisempaan verrattuna"

Lapsi voi ilmaista itse tarpeen puuttumiselle kertomalla suoraan tai puhumal-
la päiväkodissa omituisista, huolestuttavista asioista. Lapsen käytös tai kehitys voi viestiä ongelmista tai lapsesta näkee, että hän ei voi henkisesti hyvin."

Päivähoidon työntekijälläkö on nykyisin oikeus myös psykiatristen diagnoosien tekoon?

Kun epäilyyn, tunteisiin tai antipatioihin vanhempia kohtaan perustuva huoli on herännyt, lastentarhanopettajat kertovat ,että:

"Lapsen ja perheen tilanteeseen puututaan, kun lastentarhanopettajat kokevat, että heillä on velvollisuus puuttua."

"Perheestä tehtyjä havaintoja käydään tiimissä läpi ja mietitään, kuinka
tilanteessa edetään. Seuraavaksi asialle haetaan varmistusta: lastentarhanopettajat saattavat kirjata havaintojaan ylös pidemmältä aikaväliltä näytön keräämiseksi ja konsultoida esimerkiksi lastensuojelua tai muita asiantuntijoita puuttumisen tarpeellisuuden vahvistamiseksi."

Siis: kirjataan havaintoja pitemmältä aikaväliltä ( eli etsitään/lavastetaan negatiivistä näyttöä?)näytön keräämiseksi ( eli tekaistujen ja tutkimattomien epäilysten ja tekaistujen rikossyytteiden perustelemiseksi ja oikeuttamiseksi ?)

"Vanhemmille puhumisen jälkeen prosessiin voivat liittyä myös muut toimijat. Perhe voidaan ohjata muiden avuntarjoajien piiriin tai päiväkodista otetaan yhteyttä ulkopuolisiin tahoihin, kuten lastensuojeluun tai neuvolaan. Joskus välitön puuttuminen vaikka ilman vanhempien suostumusta on tarpeen. Jos perhe on täysin YHTEISTYÖHALUTON tai tilanne muuten hyvin akuutti, tehdään päiväkodista ilmoitus lastensuojeluun. "

Mikähän tulkitaan "yhteistyöhaluttomuudeksi?

"Ryhmän pienennys, jolloin erityistä tukea tarvitseva lapsi lasketaan
kahden paikalle, voi olla tukimuotona toteutettavissa, mutta sen todellinen hyöty koetaan vähäiseksi. Toisaalta ryhmän pienennys voi olla vastahakoisille vanhemmille ratkaiseva peruste lapsen tutkimuksiin saamiseksi. "

Kuulostaa huijaukselta. Lupaus pienemmästä ryhmästä annetaan, jotta lapsi saadaan huijattua (psykiatrisiin ?)tutkimuksiin, jossa näyttönä tietysti toimii päiväkodin "pitkältä aikaväliltä negatiivisen näytön saamiseksi keräämät huolihavainnot!

Päivähoito on totisesti vakava oikeusturvariski niin lapsille kuin vanhemmille!

Maria Strandberg! kirjoitti:

Maria Strandbergin opinnäytetyö lastentarhanopettajien ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kokemuksista helsinkiläisissä päiväkodeissa on järkyttävää mutta avoimessa asenteellisuudessaan myös erityisen paljastavaa ja suositeltavaa luettavaa kaikille vanhemmille. Lapsista on todellakin tullut tarkkailumateriaalia ja heidän varhainen leimaamisensa ja lapsuutensa tärvääminen taitamattomalla puuttumisella koetaan lastentarhanopettajien piirissä velvollisuutena!

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1138/Strandberg_Maria.pdf?sequence=1
Tässä otteita opinnäytetyöstä:
"Lastentarhanopettajien mukaan ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö päivähoidossa on lasten ja perheiden ongelmien havaitsemista ja niihin puuttumista."
Siis ONGELMIEN havaitsemista( vai keksimistä?)

"Lastentarhanopettajien mielestä ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön osana on lisäksi muiden toimijoiden hyödyntäminen. "

" Lasten olemusta ja toimintaa tarkkaillaan päivähoidon arjessa jatkuvasti, jotta perheen mahdolliset pulmat havaittaisiin riittävän ajoissa. Varhainen puuttuminen huolta herättäviin tilanteisiin koetaan päiväkodin työntekijöiden velvollisuudeksi."

"Ensimmäisinä (huolen) reaktioina voivat olla myös vahvat, negatiiviset tuntemukset: ahdistus, itsesyytökset, suru ja jopa viha vanhempaa kohtaan. Tilanne koetaan epämukavaksi ja stressaavaksi."

Siis epämukavuuden ja stressaavuuden TUNNE on huolta perheestä?

" Puuttuminen koetaan kasvattajan velvollisuudeksi, ja hänen olisi toimittava ja saatava asia etenemään mahdollisimman nopeasti."

Lastentarhanopettajien mukaan huoli herää pienistä merkeistä päiväkodin arjessa. Lasta tarkkailemalla ja lasten toimintaa seuraamalla kasvattaja voi huomata, jos kaikki ei ole kunnossa. Ongelmat ikään kuin VAISTOTAAN, vaikka vanhemmat usein yrittävät niitä salailla. Lapsi voi myös viestiä perheen ongelmista esimerkiksi levottomilla puheilla, piirustuksilla ja tarinoilla."

"Puuttumisen syynä voi olla lisäksi EPÄILY siitä, että lapsen vanhempi ei hoida kasvatustehtäväänsä."

"Puuttumisen syynä voi myös olla vanhemman huolestuttava käytös, kuten selvä KÄYTÖKSEN MUUTOS aikaisempaan verrattuna"

Lapsi voi ilmaista itse tarpeen puuttumiselle kertomalla suoraan tai puhumal-
la päiväkodissa omituisista, huolestuttavista asioista. Lapsen käytös tai kehitys voi viestiä ongelmista tai lapsesta näkee, että hän ei voi henkisesti hyvin."

Päivähoidon työntekijälläkö on nykyisin oikeus myös psykiatristen diagnoosien tekoon?

Kun epäilyyn, tunteisiin tai antipatioihin vanhempia kohtaan perustuva huoli on herännyt, lastentarhanopettajat kertovat ,että:

"Lapsen ja perheen tilanteeseen puututaan, kun lastentarhanopettajat kokevat, että heillä on velvollisuus puuttua."

"Perheestä tehtyjä havaintoja käydään tiimissä läpi ja mietitään, kuinka
tilanteessa edetään. Seuraavaksi asialle haetaan varmistusta: lastentarhanopettajat saattavat kirjata havaintojaan ylös pidemmältä aikaväliltä näytön keräämiseksi ja konsultoida esimerkiksi lastensuojelua tai muita asiantuntijoita puuttumisen tarpeellisuuden vahvistamiseksi."

Siis: kirjataan havaintoja pitemmältä aikaväliltä ( eli etsitään/lavastetaan negatiivistä näyttöä?)näytön keräämiseksi ( eli tekaistujen ja tutkimattomien epäilysten ja tekaistujen rikossyytteiden perustelemiseksi ja oikeuttamiseksi ?)

"Vanhemmille puhumisen jälkeen prosessiin voivat liittyä myös muut toimijat. Perhe voidaan ohjata muiden avuntarjoajien piiriin tai päiväkodista otetaan yhteyttä ulkopuolisiin tahoihin, kuten lastensuojeluun tai neuvolaan. Joskus välitön puuttuminen vaikka ilman vanhempien suostumusta on tarpeen. Jos perhe on täysin YHTEISTYÖHALUTON tai tilanne muuten hyvin akuutti, tehdään päiväkodista ilmoitus lastensuojeluun. "

Mikähän tulkitaan "yhteistyöhaluttomuudeksi?

"Ryhmän pienennys, jolloin erityistä tukea tarvitseva lapsi lasketaan
kahden paikalle, voi olla tukimuotona toteutettavissa, mutta sen todellinen hyöty koetaan vähäiseksi. Toisaalta ryhmän pienennys voi olla vastahakoisille vanhemmille ratkaiseva peruste lapsen tutkimuksiin saamiseksi. "

Kuulostaa huijaukselta. Lupaus pienemmästä ryhmästä annetaan, jotta lapsi saadaan huijattua (psykiatrisiin ?)tutkimuksiin, jossa näyttönä tietysti toimii päiväkodin "pitkältä aikaväliltä negatiivisen näytön saamiseksi keräämät huolihavainnot!

Päivähoito on totisesti vakava oikeusturvariski niin lapsille kuin vanhemmille!

Lue lisää

Varhaiseksi puuttumiseksi (nykyinen varhainen tuki tai ennaltaehkäisy) kutsuttu perheiden laiton huoliluokittelu, epäeettinen leimaaminen ja perusteeton rikosepäilyjen ja psykiatristen diagnoosien tekaiseminen on johtanut huostaanottojen räjähdysmäiseen kasvuun ja perheiden oikeusturvan romutukseen.

Vaikka menetelmästä ovat varoittaneet niin huoliluokitusten luoja Arnkil( jonka mukaan amatööridiagnoosien heittely luo virkamiehille ilmeisesti yhteisöllisyyden tunnetta) kuin useat sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen asiantuntijat ( Roos,Finnilä- Tuohimaa, Rimpelä, Satka, Ikonen, Viitasalo jne.) menetelmää sovelletaan edelleen - ammattitaidottomasti, epäeettisesti - ja RAY:n ja valtion tuella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ( STAKES on huoliluokittanut laittomasti ja vanhemmilta salaa yli 30 000 lasta) olisi itsetutkiskelun ja korjausliikkeen paikka.


Lastensuojelusta kuten kasvatuksestakin on tullut pelkkää puhetta ja asiakaskirjausten suoltamista eli diskurssilla hallitsemista tekemisen sijaan.
Ei ihme , että niin monet lastensuojelua yms. käsittelevät tutkimukset perustuvat diskurssianalyysille. Virkamiehet eivät pidä työnteosta ja pelkkä työntekijä- liitekin ammattinimikkeessä koetaan omaa statusta laskevaksi.

Mitään muuta tutkittavaa kuin virkamiespuhe ei enää ole eikä ilmeisesti muiden ääntä halutakaan kuulla. Tietysti joku voisi kartoittaa ennen- jälkeen muutoksia varhaisen puuttumisen kohteeksi joutuneiden asiakkaiden terveys-, talous- ja työtilanteessa isolla otannalla- mutta jo kaksi riskielementtiä (kvantitatiivisia menetelmiä ja heikon statuksen omaavia tutkimuskohteita) laskisi todennäköisesti tutkimuksen arvoa ja asemaa.

Asiantuntijoita , erityisasiantuntijoita ja vallanpitäjiä haastattelemalla tutkimuskin on ikäänkuin asiantuntevampi ja "painavampi".
Siksi lähes kaikki lastensuojelututkimus on tehty virkamiesnäkökulmasta.

Varhaista puuttumista on harjoitettu pian 20 vuotta ilman tietoa toimien seurauksista tai vaikutuksista. Samaan aikaan varpun kanssa huostaanotot ja lastensuojelun kustannukset ovat riistäytyneet käsistä lähestyen jo miljardin kuluerää vuodessa.
THK:llä on yli 1300 työntekijää. Eikö heistä osaa voisi irroittaa lastensuojelututkimukseen?

Koska saamme ensimmäisen tutkimuksen asiakkaista , asiakkuuden syistä, toimenpiteistä , vaikuttavuudesta , korrelaatioista tai kausaliteeteistä?

Tutkittavaa kirjoitti:

Varhaiseksi puuttumiseksi (nykyinen varhainen tuki tai ennaltaehkäisy) kutsuttu perheiden laiton huoliluokittelu, epäeettinen leimaaminen ja perusteeton rikosepäilyjen ja psykiatristen diagnoosien tekaiseminen on johtanut huostaanottojen räjähdysmäiseen kasvuun ja perheiden oikeusturvan romutukseen.

Vaikka menetelmästä ovat varoittaneet niin huoliluokitusten luoja Arnkil( jonka mukaan amatööridiagnoosien heittely luo virkamiehille ilmeisesti yhteisöllisyyden tunnetta) kuin useat sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen asiantuntijat ( Roos,Finnilä- Tuohimaa, Rimpelä, Satka, Ikonen, Viitasalo jne.) menetelmää sovelletaan edelleen - ammattitaidottomasti, epäeettisesti - ja RAY:n ja valtion tuella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ( STAKES on huoliluokittanut laittomasti ja vanhemmilta salaa yli 30 000 lasta) olisi itsetutkiskelun ja korjausliikkeen paikka.


Lastensuojelusta kuten kasvatuksestakin on tullut pelkkää puhetta ja asiakaskirjausten suoltamista eli diskurssilla hallitsemista tekemisen sijaan.
Ei ihme , että niin monet lastensuojelua yms. käsittelevät tutkimukset perustuvat diskurssianalyysille. Virkamiehet eivät pidä työnteosta ja pelkkä työntekijä- liitekin ammattinimikkeessä koetaan omaa statusta laskevaksi.

Mitään muuta tutkittavaa kuin virkamiespuhe ei enää ole eikä ilmeisesti muiden ääntä halutakaan kuulla. Tietysti joku voisi kartoittaa ennen- jälkeen muutoksia varhaisen puuttumisen kohteeksi joutuneiden asiakkaiden terveys-, talous- ja työtilanteessa isolla otannalla- mutta jo kaksi riskielementtiä (kvantitatiivisia menetelmiä ja heikon statuksen omaavia tutkimuskohteita) laskisi todennäköisesti tutkimuksen arvoa ja asemaa.

Asiantuntijoita , erityisasiantuntijoita ja vallanpitäjiä haastattelemalla tutkimuskin on ikäänkuin asiantuntevampi ja "painavampi".
Siksi lähes kaikki lastensuojelututkimus on tehty virkamiesnäkökulmasta.

Varhaista puuttumista on harjoitettu pian 20 vuotta ilman tietoa toimien seurauksista tai vaikutuksista. Samaan aikaan varpun kanssa huostaanotot ja lastensuojelun kustannukset ovat riistäytyneet käsistä lähestyen jo miljardin kuluerää vuodessa.
THK:llä on yli 1300 työntekijää. Eikö heistä osaa voisi irroittaa lastensuojelututkimukseen?

Koska saamme ensimmäisen tutkimuksen asiakkaista , asiakkuuden syistä, toimenpiteistä , vaikuttavuudesta , korrelaatioista tai kausaliteeteistä?

Lue lisää

Vaatimus lastensuojelun ja päivähoidon yhteistyön tehostamisesta on järjetön. Lastensuojelu on jo työntänyt pahamaineisen perhetyönsä niin seurakuntiin kuin neuvolaan, jossa sitä tarjotaan perheille rutiininomaisesti mihin tahansa ongelmaan. Yleensä sosiaatoimen järjestämä perhetyöntekijä ei tee mitään konkreettista esim. hoida lapsia ,siivoa, tiskaa tms muuten kuin poikkeustapauksessa.

Tässä näyte sosiaalitoimen järjestämästä lapsenhoito-osaamisesta:

Lemmikkikoiran tuhkaa luultiin huumeeksi

- Olo on yhä tyrmistynyt ja loukkaantunut!
Hämeenlinnalainen yksinhuoltajaäiti koki elämänsä järkytyksen palattuaan kotiin työasioilta viime perjantaina: koko asunto oli pengottu ja myllätty perinpohjaisesti.
- Laatikot oli auki, huonekaluja siirrelty sängystä lähtien. Kaikki oli käyty läpi poikien vaippoja myöten, äiti kertoo.
Pian paljastui, että penkojat olivat olleet poliiseja.

Repi rasian
Sosiaaliviraston järjestämä tuttu lastenhoitaja oli ollut kotona 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa sillä aikaa, kun äiti oli hoitamassa tärkeitä asioita Turussa.
Poliisit tulivat tuona aikana asuntoon hoitajan soiton perusteella.
Hoitaja oli alkanut jostain syystä tutkia äidin tavaroita. Hän oli nähnyt makuuhuoneen koristehyllyssä pienen muovisen enkelirasian, joka oli suljettu niiteillä ja teipillä.
Hoitaja oli repinyt teipit ja niitit auki, avannut kannen ja nähnyt sisällä muovipussin täynnä vaaleaa pulveria.
- Hän luuli jauhetta huumausaineeksi ja soitti sosiaaliviranomaisille, äiti kertoo.

Poliisit veivät
Huumeeksi luultu jauhe oli kuitenkin perheen lemmikin, viisi vuotta sitten kuolleen bison havanese -koiran tuhkaa. Äiti oli halunnut säilyttää rakkaan Fidon muiston tuossa rasiassa.
Poliisit olivat vieneet tuhkan mukanaan analysoitavaksi.
- Koirankin muisto häpäistiin, äiti sanoo.
Lastenhoitaja suostui lopulta myöntämään, että hän oli ilmoittanut epäilyistään sosiaaliviranomaisille.
Järkyttynyt äiti soitti poliisille kysyäkseen tapahtuneesta. Hänelle ilmoitettiin, että kyseessä ei enää ole rikosepäily.
Äiti teki maanantaina rikosilmoituksen lastenhoitajan edesottamuksesta.
- Vieraat ihmiset ovat penkoneet kotini. Miten tällaiseen voidaan ryhtyä selkäni takana? Minua ei kutsuttu paikalle, eikä tästä edes ilmoitettu minulle, hän hämmästelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110214678451_uu.shtml

Lisää sosiaalitoimen perhetyöosaamista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-sai-huostaanotetun-lapsensa-takaisin/art-1288338364964.html

On syytä uskoa, että tehostettu päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuus tuottaa lisää myös tällaista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813

Sossun lastenhoitoa kirjoitti:

Vaatimus lastensuojelun ja päivähoidon yhteistyön tehostamisesta on järjetön. Lastensuojelu on jo työntänyt pahamaineisen perhetyönsä niin seurakuntiin kuin neuvolaan, jossa sitä tarjotaan perheille rutiininomaisesti mihin tahansa ongelmaan. Yleensä sosiaatoimen järjestämä perhetyöntekijä ei tee mitään konkreettista esim. hoida lapsia ,siivoa, tiskaa tms muuten kuin poikkeustapauksessa.

Tässä näyte sosiaalitoimen järjestämästä lapsenhoito-osaamisesta:

Lemmikkikoiran tuhkaa luultiin huumeeksi

- Olo on yhä tyrmistynyt ja loukkaantunut!
Hämeenlinnalainen yksinhuoltajaäiti koki elämänsä järkytyksen palattuaan kotiin työasioilta viime perjantaina: koko asunto oli pengottu ja myllätty perinpohjaisesti.
- Laatikot oli auki, huonekaluja siirrelty sängystä lähtien. Kaikki oli käyty läpi poikien vaippoja myöten, äiti kertoo.
Pian paljastui, että penkojat olivat olleet poliiseja.

Repi rasian
Sosiaaliviraston järjestämä tuttu lastenhoitaja oli ollut kotona 1- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa sillä aikaa, kun äiti oli hoitamassa tärkeitä asioita Turussa.
Poliisit tulivat tuona aikana asuntoon hoitajan soiton perusteella.
Hoitaja oli alkanut jostain syystä tutkia äidin tavaroita. Hän oli nähnyt makuuhuoneen koristehyllyssä pienen muovisen enkelirasian, joka oli suljettu niiteillä ja teipillä.
Hoitaja oli repinyt teipit ja niitit auki, avannut kannen ja nähnyt sisällä muovipussin täynnä vaaleaa pulveria.
- Hän luuli jauhetta huumausaineeksi ja soitti sosiaaliviranomaisille, äiti kertoo.

Poliisit veivät
Huumeeksi luultu jauhe oli kuitenkin perheen lemmikin, viisi vuotta sitten kuolleen bison havanese -koiran tuhkaa. Äiti oli halunnut säilyttää rakkaan Fidon muiston tuossa rasiassa.
Poliisit olivat vieneet tuhkan mukanaan analysoitavaksi.
- Koirankin muisto häpäistiin, äiti sanoo.
Lastenhoitaja suostui lopulta myöntämään, että hän oli ilmoittanut epäilyistään sosiaaliviranomaisille.
Järkyttynyt äiti soitti poliisille kysyäkseen tapahtuneesta. Hänelle ilmoitettiin, että kyseessä ei enää ole rikosepäily.
Äiti teki maanantaina rikosilmoituksen lastenhoitajan edesottamuksesta.
- Vieraat ihmiset ovat penkoneet kotini. Miten tällaiseen voidaan ryhtyä selkäni takana? Minua ei kutsuttu paikalle, eikä tästä edes ilmoitettu minulle, hän hämmästelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011110214678451_uu.shtml

Lisää sosiaalitoimen perhetyöosaamista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-sai-huostaanotetun-lapsensa-takaisin/art-1288338364964.html

On syytä uskoa, että tehostettu päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuus tuottaa lisää myös tällaista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813

Lue lisää

Saija Kivimäen ammattilehtien artikkeleihin perustuva 2009 valmistunut gradu nimeltään Päivähoidon ja lastensuojelun välinen yhteistyö lapsen ja perheen tukena on mielenkiintoista luettavaa perheiden oikeusturvaongelmista palvelujärjestelmässä ja päivähoidon ammattilaisten asenteista kiinnostuneille.

Lapsi, joka aiheuttaa päivähoidossa huolen ( huoli- ilmoituksen lastensuojeluun?) on ammattilehtien mukaan:

- nälkäinen, likainen, levoton

-silmiinpistävän kiltti ja sopuisa

- (Jokin kotona on niin huonosti, että laps)i kuljeskelee ulkona.
("kuljeskelua", joka saatiin itsessään vaikuttamaan jotenkin epäilyttävältä ei yksilöity mitenkään esim. oliko kyse leikistä tai liikunnasta ulkona vai liikkumisesta illalla vai liikkumisesta lapsiryhmässä vai yksin vai ilman aikuista )

Huolen herättää myös:

-Lapsi saattaa olla ulkonaisesti siisti ja hänen puhtaudesta ja muista perustarpeista saatetaan huolehtia mallikelpoisesti, mutta kodin kasvatusilmapiiri voi silti olla ristiriitainen tai negatiivinen ( Lastentarha 5/ 1999)

-Hänen käytöksensä on normaalista poikkeavaa ( Lastentarha 2/ 2000)

-puhehäiriö, koululykkäys, kehitysviive

Huolen lapsesta ja hänen perheestään aiheuttaa myös:

- kodin levoton ja kiireinen elämäntapa
- vanhemman epäsiisti olemus ( Lastentarha 5/ 2000)
- Vanhemman oma (poikkeava, erilainen) lapsuus
- vanhemman yhteistyöhaluttomuus
- vanhemman työttömyys
- vanhemman toimeentulotukiasiakkuus

"Viiden vuoden sisällä olemme saaneet uusavuttomat nuoret vanhemmat, toteaa Marja Pinola. " Tyypillinen uusavuton jää koulun penkiltä työttömäksi, perustaa perheen ja odottaa, että kunta pitää perheestä huolen."

Jo työttömäksi jääminenkin oli siis merkki uusavuttomuudesta, eikä esim. todellisesta tai rakenteellisesta työpaikkapulasta.

Ammattilehtien muita kielikukkasia ja orwellilaisia osumia:

Lapseen saatettiin viitata sanalla " lastensuojelutapaus " ( Dialogi / 1999) tai "oireileva lapsi" ( Sosiaalityöntekijä 3/ 2000)

-Riskiperheellä tarkoitetaan perhettä, joka elää kriisin ja tavallisen elämän välillä. Ehkä perheellä on joku pieni kriisi, joka tulisi kuitenkin heti tukahduttaa.

"Ongelmaperheet ovat siis päivähoidon tuen kohteena ( tuottaako tuki siis automaattisesti ongelmaperheen?) ja heillä on jokin ongelma( ei yksilöity eli mikä hyvänsä katsotaan ongelmaksi). Ei riitä, että ongelmat havaitaan päiväkodissa, vaan työntekijöiden on ohjattava vanhempia tajuamaan tilanteensa ( siis omaksumaan työntekijän käsitys siitä mikä on ongelmallista, muututtava työtekijän mielen mukaiseksi ?) ja hakemaan apua."

Sosiaaliturvalehden mukaan "lastensuojelutyötä tulisi kehittää siihen suuntaan, että lastensuojelun työntekijät työskentelisivät päivähoidossa , eivätkä vain konsultoisi. Tällöin havainnot perheistä tulisivat tarkemmiksi ( Sosiaaliturva 18/ 88). ( Ovatko seuraavana vuorossa seulat, röntgen, pankkitiliotteet vai puhtauden ongelmiksi katsotuista asioista todistaminen 3. sukupolven päähän?)

"Pilottikokeilussa sosiaalityöntekijä tarkkaili ja osallistuvasti havainnoi lapsia lapsiryhmissä. Hän selvitti oliko joku perhe tai lapsi jo jonkun sosiaalitoimen asiakkaana ja pyrki käynnistämään tai syventämään yhteistyötä sosiaalitoimen ja päivähoidon välillä. Sosiaalityöntekijän havainto oli, että monet hänen tapaamistaan vanhemmista eivät olisi tulleet asioimaan sosiaalitoimistoon".
( mielenkiintoista oli tästä havainnosta tehty johtopäätös:)
"Tällaiselle työlle tosiaankin oli siis tilausta" .

Sosiaaliturvalehti jatkaa roisisti:
"Salassapito- ongelma nähtiin kuitenkin ikuisuuskysymyksenä ja siihen tuli helpotusta. Ongelma ( siis perheiden lakisääteinen oikeus yksityisyyteen , hyvään palveluun ja asialliseen kohteluun ja lasten oikeus perhe- elämään ja tukeen ilman leimaamista)saadaan hälvenemään, jos pidämme mielessä päätehtävämme eli lapsen edun. ( Sosiaalityöntekijä 3/ 2000)

"Päivähoitoon voi sosiaalityöntekijän lisäksi jalkautua myös perhetyöntekijä"( Dialogi 5/99).

Tällaisia ovat siis huolen aiheet ja visiot päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuudessa alan ammattilehtien mukaan.

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03726.pdf

kammokumppanuus kirjoitti:

Saija Kivimäen ammattilehtien artikkeleihin perustuva 2009 valmistunut gradu nimeltään Päivähoidon ja lastensuojelun välinen yhteistyö lapsen ja perheen tukena on mielenkiintoista luettavaa perheiden oikeusturvaongelmista palvelujärjestelmässä ja päivähoidon ammattilaisten asenteista kiinnostuneille.

Lapsi, joka aiheuttaa päivähoidossa huolen ( huoli- ilmoituksen lastensuojeluun?) on ammattilehtien mukaan:

- nälkäinen, likainen, levoton

-silmiinpistävän kiltti ja sopuisa

- (Jokin kotona on niin huonosti, että laps)i kuljeskelee ulkona.
("kuljeskelua", joka saatiin itsessään vaikuttamaan jotenkin epäilyttävältä ei yksilöity mitenkään esim. oliko kyse leikistä tai liikunnasta ulkona vai liikkumisesta illalla vai liikkumisesta lapsiryhmässä vai yksin vai ilman aikuista )

Huolen herättää myös:

-Lapsi saattaa olla ulkonaisesti siisti ja hänen puhtaudesta ja muista perustarpeista saatetaan huolehtia mallikelpoisesti, mutta kodin kasvatusilmapiiri voi silti olla ristiriitainen tai negatiivinen ( Lastentarha 5/ 1999)

-Hänen käytöksensä on normaalista poikkeavaa ( Lastentarha 2/ 2000)

-puhehäiriö, koululykkäys, kehitysviive

Huolen lapsesta ja hänen perheestään aiheuttaa myös:

- kodin levoton ja kiireinen elämäntapa
- vanhemman epäsiisti olemus ( Lastentarha 5/ 2000)
- Vanhemman oma (poikkeava, erilainen) lapsuus
- vanhemman yhteistyöhaluttomuus
- vanhemman työttömyys
- vanhemman toimeentulotukiasiakkuus

"Viiden vuoden sisällä olemme saaneet uusavuttomat nuoret vanhemmat, toteaa Marja Pinola. " Tyypillinen uusavuton jää koulun penkiltä työttömäksi, perustaa perheen ja odottaa, että kunta pitää perheestä huolen."

Jo työttömäksi jääminenkin oli siis merkki uusavuttomuudesta, eikä esim. todellisesta tai rakenteellisesta työpaikkapulasta.

Ammattilehtien muita kielikukkasia ja orwellilaisia osumia:

Lapseen saatettiin viitata sanalla " lastensuojelutapaus " ( Dialogi / 1999) tai "oireileva lapsi" ( Sosiaalityöntekijä 3/ 2000)

-Riskiperheellä tarkoitetaan perhettä, joka elää kriisin ja tavallisen elämän välillä. Ehkä perheellä on joku pieni kriisi, joka tulisi kuitenkin heti tukahduttaa.

"Ongelmaperheet ovat siis päivähoidon tuen kohteena ( tuottaako tuki siis automaattisesti ongelmaperheen?) ja heillä on jokin ongelma( ei yksilöity eli mikä hyvänsä katsotaan ongelmaksi). Ei riitä, että ongelmat havaitaan päiväkodissa, vaan työntekijöiden on ohjattava vanhempia tajuamaan tilanteensa ( siis omaksumaan työntekijän käsitys siitä mikä on ongelmallista, muututtava työtekijän mielen mukaiseksi ?) ja hakemaan apua."

Sosiaaliturvalehden mukaan "lastensuojelutyötä tulisi kehittää siihen suuntaan, että lastensuojelun työntekijät työskentelisivät päivähoidossa , eivätkä vain konsultoisi. Tällöin havainnot perheistä tulisivat tarkemmiksi ( Sosiaaliturva 18/ 88). ( Ovatko seuraavana vuorossa seulat, röntgen, pankkitiliotteet vai puhtauden ongelmiksi katsotuista asioista todistaminen 3. sukupolven päähän?)

"Pilottikokeilussa sosiaalityöntekijä tarkkaili ja osallistuvasti havainnoi lapsia lapsiryhmissä. Hän selvitti oliko joku perhe tai lapsi jo jonkun sosiaalitoimen asiakkaana ja pyrki käynnistämään tai syventämään yhteistyötä sosiaalitoimen ja päivähoidon välillä. Sosiaalityöntekijän havainto oli, että monet hänen tapaamistaan vanhemmista eivät olisi tulleet asioimaan sosiaalitoimistoon".
( mielenkiintoista oli tästä havainnosta tehty johtopäätös:)
"Tällaiselle työlle tosiaankin oli siis tilausta" .

Sosiaaliturvalehti jatkaa roisisti:
"Salassapito- ongelma nähtiin kuitenkin ikuisuuskysymyksenä ja siihen tuli helpotusta. Ongelma ( siis perheiden lakisääteinen oikeus yksityisyyteen , hyvään palveluun ja asialliseen kohteluun ja lasten oikeus perhe- elämään ja tukeen ilman leimaamista)saadaan hälvenemään, jos pidämme mielessä päätehtävämme eli lapsen edun. ( Sosiaalityöntekijä 3/ 2000)

"Päivähoitoon voi sosiaalityöntekijän lisäksi jalkautua myös perhetyöntekijä"( Dialogi 5/99).

Tällaisia ovat siis huolen aiheet ja visiot päivähoidon ja lastensuojelun kumppanuudessa alan ammattilehtien mukaan.

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03726.pdf

Lue lisää

Onko lasten seulonta tai arviointi lasten suojelua?

"Kaikkiaan arviointimenetelmät ovat keskeinen osa nykyajan hallinnon toteuttamista ja yksilöiden elämän ohjaamista (Alasuutari 2010).
Arviointimenetelmiin liittyy väistämättä eräänlainen yksiäänisyys, koska kukin niistä kiinnittyy rajattuun näkökulmaan. Niiden antama kuva lapsesta on siten tilanteinen ja osittainen.

Arviointimenetelmien taustaoletukset

Gitz-Johansen on lastentarhanopettajia haastattelemalla tarkastellut, millaiselle ”piilevälle opetussuunnitelmalle” lasten arviointimenetelmät perustuvat. Haastattelujen perusteella hän esittää viisi keskeistä oletusta, joita arviointi välittää. Näistä ensimmäisen mukaan ”elämä on suorittamista ennalta asetettujen standardien mukaisesti”. Toisen arviointeja ohjaavan oletuksen mukaan toiminnassa on kyse kilpailusta ja tuloksista.
Lisäksi arvioinnit perustuvat näkemykseen, että lapsen kehityksen pitäisi noudattaa yleisiä ja ennalta määriteltyjä vaiheita. Sen pitäisi myös tapahtua siten, että lapsi sisäistää ulkoiset normit. Kehityksessä ei siis ole kyse lapsen sisäisen potentiaalin kehittämisestä. Lisäksi arviointikäytäntöjen välittämässä piilevässä opetussuunnitelmassa on Gitz-Johansenin mukaan keskeistä oletus, että lapsi voidaan objektivoida. Toisin sanoen lapsille välitetään käsitystä, että heihin voidaan suhtautua objekteina; heitä voidaan tarkastella numeroina, kirjaimina, väreinä ja kuvioina.

Arviointimenetelmien tietopohja, luotettavuus ja kaupallistuminen

Samalla kun lapsen arviointi perustuu aina johonkin näkökulmaan, nojautuu se myös tietynlaiseen tietopohjaan. Psykologisista testimenetelmistä tiedetään, että edes jossain määrin luotettavan menetelmän aikaan saaminen vaatii huomattavan määrän niin taloudellisia kuin tieteellisen osaamisenkin resursseja. Siksi tanskalainen käytäntö, jossa arviointimenetelmä voi olla yhtä lailla paikallisesti tuotettu, kaupallisen yrityksen markkinoima kuin laajemminkin käytössä oleva testimenetelmä, herättää kysymyksiä. Miten vakuuttava on eri menetelmien tietopohja ja millainen on niiden kriteerien luotettavuus? Miten paljon näihin seikkoihin kiinnitetään huomiota menetelmien kehittelyn kaupallistuessa?

Arviointi- professioiden valta- ja statuspyrkimyksinä

Tiettyjen menetelmien hallinta liitetään tiettyihin ammatteihin ja niiden erityistietämykseen, esimerkiksi diagnoosimenetelmät lääketieteelliseen osaamiseen ja kyky- ja persoonallisuustestit psykologien ammattitaitoon. Samalla menetelmiin liittyvällä erityistietämyksellä luodaan ammattialojen välisiä rajoja ja voidaan myös perustella profession erilaisia oikeuksia muun muassa palkkauksen osalta. Lasten arvioinnin lisääntymistä kasvatusinstituutioissa onkin syytä pohtia myös tästä näkökulmasta. Kuinka paljon niiden käyttöön otossa on kyse kasvatuksen professioiden asemaan liittyvistä intresseistä?

Varhaiskasvatuksen piilo- opetussuunnitelma

Gitz-Johansen toi luennossaan esiin sen, miten arviointimenetelmät ja niiden oletukset lapsista tuottavat tietynlaisen piilo-opetussuunnitelman varhaiskasvatukseen. Piilo-opetussuunnitelmaa voi pitää yhtenä arvioinnin seurauksista. Arviointi määrittelee rajat oletetulle ja sopivalle ja samalla ohjaa sitä, miten lapsen toimintaa pyritään suuntaamaan ja rajaamaan. Oma kysymyksensä kuitenkin on, mitä kaikkea arvioidaan ja mitä kaikkea pyritään ohjaamaan. Esimerkiksi suomalaisesta lasten varhaiskasvatussuunnitelmakäytännöstä voi todeta, että samalla kun se arvioi lasta, se myös orientoituu paljon perheeseen ja vanhemmuuteen (esim.
Alasuutari & Karila 2009). Käytäntöön liittyykin tietynlainen vanhemmuuden ohjaamisen piilo- opetussuunnitelma.

Arvioinnin ei- toivotut tulokset: leimaaminen, syrjäyttäminen ja ulossulkeminen

Arvioinnin seurauksiin liittyy myös kysymys siitä, mitä muuta paitsi toivottuja tuloksia arviointi ehkä tuottaa. Muun muassa Gitz-Johansen on tutkimuksessaan esittänyt, että ”kaksikielisten” (maahanmuuttajataustaisten) lasten kielitaidon arviointia ja yksilöllistä tukemista kehystävät käsitykset valtaväestön lasten keskimääräisestä toiminnasta (Gitz-Johansen 2004; Gitz-Johansen & Horst 2010). Näin ollen arvioinnilla ja siihen liittyvillä toimilla voidaan hyvistä pyrkimyksistä huolimatta tuottaa kasvatusinstituutiossa näiden lasten syrjäytymistä ja ulos sulkemista.
Yhtä lailla voidaan ajatella, että jos kenen tahansa lapsen toiminta
arvioinnissa ei vastaa ideaalia ’persoonallisuutta’, voi käytäntö osaltaan saada aikaan ja vahvistaa käsityksiä ja kokemuksia lapsen erilaisuudesta ja poikkeavuudesta ja näin viitoittaa hänen polkuaan.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Miksi arvioida lasta kirjoitti:

Onko lasten seulonta tai arviointi lasten suojelua?

"Kaikkiaan arviointimenetelmät ovat keskeinen osa nykyajan hallinnon toteuttamista ja yksilöiden elämän ohjaamista (Alasuutari 2010).
Arviointimenetelmiin liittyy väistämättä eräänlainen yksiäänisyys, koska kukin niistä kiinnittyy rajattuun näkökulmaan. Niiden antama kuva lapsesta on siten tilanteinen ja osittainen.

Arviointimenetelmien taustaoletukset

Gitz-Johansen on lastentarhanopettajia haastattelemalla tarkastellut, millaiselle ”piilevälle opetussuunnitelmalle” lasten arviointimenetelmät perustuvat. Haastattelujen perusteella hän esittää viisi keskeistä oletusta, joita arviointi välittää. Näistä ensimmäisen mukaan ”elämä on suorittamista ennalta asetettujen standardien mukaisesti”. Toisen arviointeja ohjaavan oletuksen mukaan toiminnassa on kyse kilpailusta ja tuloksista.
Lisäksi arvioinnit perustuvat näkemykseen, että lapsen kehityksen pitäisi noudattaa yleisiä ja ennalta määriteltyjä vaiheita. Sen pitäisi myös tapahtua siten, että lapsi sisäistää ulkoiset normit. Kehityksessä ei siis ole kyse lapsen sisäisen potentiaalin kehittämisestä. Lisäksi arviointikäytäntöjen välittämässä piilevässä opetussuunnitelmassa on Gitz-Johansenin mukaan keskeistä oletus, että lapsi voidaan objektivoida. Toisin sanoen lapsille välitetään käsitystä, että heihin voidaan suhtautua objekteina; heitä voidaan tarkastella numeroina, kirjaimina, väreinä ja kuvioina.

Arviointimenetelmien tietopohja, luotettavuus ja kaupallistuminen

Samalla kun lapsen arviointi perustuu aina johonkin näkökulmaan, nojautuu se myös tietynlaiseen tietopohjaan. Psykologisista testimenetelmistä tiedetään, että edes jossain määrin luotettavan menetelmän aikaan saaminen vaatii huomattavan määrän niin taloudellisia kuin tieteellisen osaamisenkin resursseja. Siksi tanskalainen käytäntö, jossa arviointimenetelmä voi olla yhtä lailla paikallisesti tuotettu, kaupallisen yrityksen markkinoima kuin laajemminkin käytössä oleva testimenetelmä, herättää kysymyksiä. Miten vakuuttava on eri menetelmien tietopohja ja millainen on niiden kriteerien luotettavuus? Miten paljon näihin seikkoihin kiinnitetään huomiota menetelmien kehittelyn kaupallistuessa?

Arviointi- professioiden valta- ja statuspyrkimyksinä

Tiettyjen menetelmien hallinta liitetään tiettyihin ammatteihin ja niiden erityistietämykseen, esimerkiksi diagnoosimenetelmät lääketieteelliseen osaamiseen ja kyky- ja persoonallisuustestit psykologien ammattitaitoon. Samalla menetelmiin liittyvällä erityistietämyksellä luodaan ammattialojen välisiä rajoja ja voidaan myös perustella profession erilaisia oikeuksia muun muassa palkkauksen osalta. Lasten arvioinnin lisääntymistä kasvatusinstituutioissa onkin syytä pohtia myös tästä näkökulmasta. Kuinka paljon niiden käyttöön otossa on kyse kasvatuksen professioiden asemaan liittyvistä intresseistä?

Varhaiskasvatuksen piilo- opetussuunnitelma

Gitz-Johansen toi luennossaan esiin sen, miten arviointimenetelmät ja niiden oletukset lapsista tuottavat tietynlaisen piilo-opetussuunnitelman varhaiskasvatukseen. Piilo-opetussuunnitelmaa voi pitää yhtenä arvioinnin seurauksista. Arviointi määrittelee rajat oletetulle ja sopivalle ja samalla ohjaa sitä, miten lapsen toimintaa pyritään suuntaamaan ja rajaamaan. Oma kysymyksensä kuitenkin on, mitä kaikkea arvioidaan ja mitä kaikkea pyritään ohjaamaan. Esimerkiksi suomalaisesta lasten varhaiskasvatussuunnitelmakäytännöstä voi todeta, että samalla kun se arvioi lasta, se myös orientoituu paljon perheeseen ja vanhemmuuteen (esim.
Alasuutari & Karila 2009). Käytäntöön liittyykin tietynlainen vanhemmuuden ohjaamisen piilo- opetussuunnitelma.

Arvioinnin ei- toivotut tulokset: leimaaminen, syrjäyttäminen ja ulossulkeminen

Arvioinnin seurauksiin liittyy myös kysymys siitä, mitä muuta paitsi toivottuja tuloksia arviointi ehkä tuottaa. Muun muassa Gitz-Johansen on tutkimuksessaan esittänyt, että ”kaksikielisten” (maahanmuuttajataustaisten) lasten kielitaidon arviointia ja yksilöllistä tukemista kehystävät käsitykset valtaväestön lasten keskimääräisestä toiminnasta (Gitz-Johansen 2004; Gitz-Johansen & Horst 2010). Näin ollen arvioinnilla ja siihen liittyvillä toimilla voidaan hyvistä pyrkimyksistä huolimatta tuottaa kasvatusinstituutiossa näiden lasten syrjäytymistä ja ulos sulkemista.
Yhtä lailla voidaan ajatella, että jos kenen tahansa lapsen toiminta
arvioinnissa ei vastaa ideaalia ’persoonallisuutta’, voi käytäntö osaltaan saada aikaan ja vahvistaa käsityksiä ja kokemuksia lapsen erilaisuudesta ja poikkeavuudesta ja näin viitoittaa hänen polkuaan.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Lue lisää

Miksi arvioida lasta, jos ei voi tarjota tälle riittävästi tukea?

Kaikkiaan lasten arviointiin liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Niistä vähäisin ei ole se, mitä voidaan tarjota lapselle arvioinnin jälkeen. Kun mittareita ja kyselymenetelmiä kehitetään ja otetaan käyttöön, on myös pohdittava, miten voidaan vastata niihin seikkoihin, joita niillä tuodaan esiin tai tehdään olevaksi ja näkyväksi. Tätä on tärkeää miettiä niin lasten palveluissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin. Jos palveluissa ei arvioinnin jälkeen ole tarjolla lapselle riittävästi tukea, kannattaako lainkaan ottaa käyttöön kyseisiä menetelmiä? Tällöin on ehkä syytä niin sanotusti antaa nukkuvien koirien nukkua – let the slee- ping dogs lie – ennemmin kuin herättää mahdollista huolta lapsessa itsessään ja hänen lähimmissään. Etenkin kun tiedetään, että vakavienkin riskien vallitessa mahdollisuutemme ennustaa, johtaako lapsen tulevaisuus hänet ”toivojen tuleksi” vai ”vahingon valkeaksi”, ovat varsin rajalliset.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

jos ei voi tukea? kirjoitti:

Miksi arvioida lasta, jos ei voi tarjota tälle riittävästi tukea?

Kaikkiaan lasten arviointiin liittyy lukuisia eettisiä kysymyksiä. Niistä vähäisin ei ole se, mitä voidaan tarjota lapselle arvioinnin jälkeen. Kun mittareita ja kyselymenetelmiä kehitetään ja otetaan käyttöön, on myös pohdittava, miten voidaan vastata niihin seikkoihin, joita niillä tuodaan esiin tai tehdään olevaksi ja näkyväksi. Tätä on tärkeää miettiä niin lasten palveluissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin. Jos palveluissa ei arvioinnin jälkeen ole tarjolla lapselle riittävästi tukea, kannattaako lainkaan ottaa käyttöön kyseisiä menetelmiä? Tällöin on ehkä syytä niin sanotusti antaa nukkuvien koirien nukkua – let the slee- ping dogs lie – ennemmin kuin herättää mahdollista huolta lapsessa itsessään ja hänen lähimmissään. Etenkin kun tiedetään, että vakavienkin riskien vallitessa mahdollisuutemme ennustaa, johtaako lapsen tulevaisuus hänet ”toivojen tuleksi” vai ”vahingon valkeaksi”, ovat varsin rajalliset.

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Lue lisää

Hille Koskela: Pelon kulttuuri ja pelkokierre

Pelon kulttuurin synty näkyy konkreettisesti tapakulttuurin muuttumisena. Esimerkiksi kaupan ulkopuolelle ei enää jätetä lastenvaunuja ostosten ajaksi, vaikka tapa vielä 1990-luvun alussa oli tavallinen. Ilmiö on kuvaava esimerkki turvallisuuskäsityksen muutoksesta: entiset arkiset käytännöt mielletään nyt riskinotoksi.

Kuitenkaan mitään sellaista ratkaisevaa muutosta ”todellisissa vaaroissa” ei ole tapahtunut, mikä edellyttäisi muutosta arkisissa tottumuksissa. Rikollisuuden määrä ei ole kasvanut, mutta turvattomuuden tunne on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä alkaen. Muutos on siis tapahtunut koetussa turvallisuudessa ja mielikuvissa.

Miten tällainen pelon kulttuuri syntyy? Tapakulttuurin muuttuminen liittyy uskomiseen ja uskottelemiseen. Uudet toimintatavat syntyvät ja lähes huomaamatta vakiintuvat kaikkien oman toiminnan kautta. Pelko on sosiaalisesti tuotettua: käsitykset siitä, mikä on turvatonta muotoutuvat arkipäiväisessä kommunikaatiossa ja usein tiedostamatta. Turvattomuuden sosiaaliseen rakentumiseen vaikuttavat niin vanhempien suorat tai epäsuorat varoittelut lapsilleen kuin median populistinen tapa uutisoida rikoksista. Pelkoa tuotetaan usein tahattomasti arkisissa varoitteluissa, uusissa toiminnan tavoissa ja säännöissä, lainsäädännössä, politiikassa ja markkinoinnissa. Turvallisuuteen pyrkiminen kuitenkin helposti lisääkin koettua turvattomuutta ja pelosta tulee kierre.

Turvallisuuden teema on voimistunut nopeasti ja levinnyt monelle elämän alueelle. On löydettävissä lukuisia arkiesimerkkejä siitä, miten pelko muuttaa toimimisen tapoja normaaleissa arjen käytännöissä. Turvallisuuden ideologia on vahvimmillaan lapsista huolehtimisessa. Turvallisuuden kaipuu määrittelee lasten kasvattamista ja kasvamista; se näkyy kuljettamisessa, asumisessa, leikkipaikoissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kasvatuksessa lapset opetetaan mieltämään vaarat: Koskela viittaa Baumanin (2002, 134) toteamukseen, jonka mukaan nykylasten aikuisilta saama esimerkki tiivistyy varoitukseen ”älä puhu vieraiden kanssa”. Tästä varoituksesta on Baumanin mukaan tullut ”aikuisen normaaliuden moraalinen ohjenuora”.Stranger danger -ajattelun omaksumista kuvaa hyvin esimerkki pikkupojasta, joka polkupyörällä kaaduttuaan juoksee karkuun apuun rientävää vierasta aikuista.

Kasvatuskäytännöissä onkin yhä vaikeampi tasapainotella sen välillä, mitä opetetaan ja mitä ei. Toisaalta opetetaan kurinalaisuutta eli yhä enemmän turvallisuuteen liittyvien sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Vastakkaisen uskomuksen mukaan vapautta ja itsenäisyyttä korostavassa kasvatuksessa lapsi oppii itsenäisesti arvioimaan riskejä ja toimimaan tilanteen mukaan, mikä edistää turvallisuutta pidemmällä aikavälillä.

Vanhempien tila tehdä tällaisia kasvatusfilosofisia valintoja on kuitenkin kaventunut. Tilalle on tullut yhteisesti muodostunut turvakonsensus ”oikeista” kasvatus- ja ostopäätöksistä. Pelon sosiaalinen rakentuminen konkretisoituu moralistisesti latautuneena keskusteluna ja lähes paniikinomaisena huolena lasten turvallisuudesta. (Koskela 2009, 133–135.)

Onnettomuuksien nollatoleranssin ja standardien jatkuvan tiukentumisen lopputuloksena on leikkiympäristö, joka on muovin, kaiteiden ja varoitustaulujen täyttämä. Lapsilla ei ole enää lupa leikkiä metsässä ja olla luova. Voidaan kysyä, miten kehitys vaikuttaa liikkumisharrastuksiin kun autolla kuljettaminen, sisätiloihin sulkeminen ja turvallisuuden nimissä asetetut rajat lisääntyvät?

Kun pelon kulttuuri on voimistunut yhteiskunnassa, myös turvallisuuden tuotteistaminen on tullut mahdolliseksi. Pelon ja lapsuuden kietoutuminen osaksi kulutusyhteiskuntaa kuvaa hyvin lapsuuden turvallisuusympäristön muutosta. Lapsiperheissä erilaisia turvavarusteita on kenties kaikkein eniten. ”Turvaistuinsukupolven” lapsuus on kyllästetty erilaisilla varusteilla, kuten turvakaukaloilla, turvahälyttimillä, turvakaarilla, turvakaiteilla, turvaliiveillä ja turvakypäröillä.

Medialla on erityisen suuri merkitys pelon tuottamisessa, koska tieto leviää laajalle ja mediassa pelko kiertää kehää: uutisoidaan rikoksista ja turvattomuudesta ja niistä uutisointi lisää turvattomuutta (Koskela 2009, 337). Myynnin edistämiseksi media nostaa pinnalle epätodennäköisiä ja väkivaltaisia rikoksia eli tuotteistaa pelkoa. Siten uutiset tuottavat käsitystä siitä, että vakava väkivaltarikollisuus olisi yleistä...
jatkuu

lyhennelmä Hille Koskela / THL raportteja
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Pelkokierre kirjoitti:

Hille Koskela: Pelon kulttuuri ja pelkokierre

Pelon kulttuurin synty näkyy konkreettisesti tapakulttuurin muuttumisena. Esimerkiksi kaupan ulkopuolelle ei enää jätetä lastenvaunuja ostosten ajaksi, vaikka tapa vielä 1990-luvun alussa oli tavallinen. Ilmiö on kuvaava esimerkki turvallisuuskäsityksen muutoksesta: entiset arkiset käytännöt mielletään nyt riskinotoksi.

Kuitenkaan mitään sellaista ratkaisevaa muutosta ”todellisissa vaaroissa” ei ole tapahtunut, mikä edellyttäisi muutosta arkisissa tottumuksissa. Rikollisuuden määrä ei ole kasvanut, mutta turvattomuuden tunne on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä alkaen. Muutos on siis tapahtunut koetussa turvallisuudessa ja mielikuvissa.

Miten tällainen pelon kulttuuri syntyy? Tapakulttuurin muuttuminen liittyy uskomiseen ja uskottelemiseen. Uudet toimintatavat syntyvät ja lähes huomaamatta vakiintuvat kaikkien oman toiminnan kautta. Pelko on sosiaalisesti tuotettua: käsitykset siitä, mikä on turvatonta muotoutuvat arkipäiväisessä kommunikaatiossa ja usein tiedostamatta. Turvattomuuden sosiaaliseen rakentumiseen vaikuttavat niin vanhempien suorat tai epäsuorat varoittelut lapsilleen kuin median populistinen tapa uutisoida rikoksista. Pelkoa tuotetaan usein tahattomasti arkisissa varoitteluissa, uusissa toiminnan tavoissa ja säännöissä, lainsäädännössä, politiikassa ja markkinoinnissa. Turvallisuuteen pyrkiminen kuitenkin helposti lisääkin koettua turvattomuutta ja pelosta tulee kierre.

Turvallisuuden teema on voimistunut nopeasti ja levinnyt monelle elämän alueelle. On löydettävissä lukuisia arkiesimerkkejä siitä, miten pelko muuttaa toimimisen tapoja normaaleissa arjen käytännöissä. Turvallisuuden ideologia on vahvimmillaan lapsista huolehtimisessa. Turvallisuuden kaipuu määrittelee lasten kasvattamista ja kasvamista; se näkyy kuljettamisessa, asumisessa, leikkipaikoissa, kouluissa ja harrastuksissa. Kasvatuksessa lapset opetetaan mieltämään vaarat: Koskela viittaa Baumanin (2002, 134) toteamukseen, jonka mukaan nykylasten aikuisilta saama esimerkki tiivistyy varoitukseen ”älä puhu vieraiden kanssa”. Tästä varoituksesta on Baumanin mukaan tullut ”aikuisen normaaliuden moraalinen ohjenuora”.Stranger danger -ajattelun omaksumista kuvaa hyvin esimerkki pikkupojasta, joka polkupyörällä kaaduttuaan juoksee karkuun apuun rientävää vierasta aikuista.

Kasvatuskäytännöissä onkin yhä vaikeampi tasapainotella sen välillä, mitä opetetaan ja mitä ei. Toisaalta opetetaan kurinalaisuutta eli yhä enemmän turvallisuuteen liittyvien sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. Vastakkaisen uskomuksen mukaan vapautta ja itsenäisyyttä korostavassa kasvatuksessa lapsi oppii itsenäisesti arvioimaan riskejä ja toimimaan tilanteen mukaan, mikä edistää turvallisuutta pidemmällä aikavälillä.

Vanhempien tila tehdä tällaisia kasvatusfilosofisia valintoja on kuitenkin kaventunut. Tilalle on tullut yhteisesti muodostunut turvakonsensus ”oikeista” kasvatus- ja ostopäätöksistä. Pelon sosiaalinen rakentuminen konkretisoituu moralistisesti latautuneena keskusteluna ja lähes paniikinomaisena huolena lasten turvallisuudesta. (Koskela 2009, 133–135.)

Onnettomuuksien nollatoleranssin ja standardien jatkuvan tiukentumisen lopputuloksena on leikkiympäristö, joka on muovin, kaiteiden ja varoitustaulujen täyttämä. Lapsilla ei ole enää lupa leikkiä metsässä ja olla luova. Voidaan kysyä, miten kehitys vaikuttaa liikkumisharrastuksiin kun autolla kuljettaminen, sisätiloihin sulkeminen ja turvallisuuden nimissä asetetut rajat lisääntyvät?

Kun pelon kulttuuri on voimistunut yhteiskunnassa, myös turvallisuuden tuotteistaminen on tullut mahdolliseksi. Pelon ja lapsuuden kietoutuminen osaksi kulutusyhteiskuntaa kuvaa hyvin lapsuuden turvallisuusympäristön muutosta. Lapsiperheissä erilaisia turvavarusteita on kenties kaikkein eniten. ”Turvaistuinsukupolven” lapsuus on kyllästetty erilaisilla varusteilla, kuten turvakaukaloilla, turvahälyttimillä, turvakaarilla, turvakaiteilla, turvaliiveillä ja turvakypäröillä.

Medialla on erityisen suuri merkitys pelon tuottamisessa, koska tieto leviää laajalle ja mediassa pelko kiertää kehää: uutisoidaan rikoksista ja turvattomuudesta ja niistä uutisointi lisää turvattomuutta (Koskela 2009, 337). Myynnin edistämiseksi media nostaa pinnalle epätodennäköisiä ja väkivaltaisia rikoksia eli tuotteistaa pelkoa. Siten uutiset tuottavat käsitystä siitä, että vakava väkivaltarikollisuus olisi yleistä...
jatkuu

lyhennelmä Hille Koskela / THL raportteja
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Lue lisää

....Pelon kulttuurista voitaisiin viitoittaa tietä kohti toleranssin kulttuuria, jossa
erilaisuuden kanssa opitaan elämään ilman, että aletaan turvallistaa tai kriminalisoida. Asennemuutoksen mahdollisuutta raottaa Helsingin sanomien kolumni (28.11.2008), jossa kirjoittaja Suna Vuori ehdottaa jokavuotisen ”Älä pelkää ketään -päivän” perustamista luottamuksen ja viihtyvyyden parantamiseksi. Rauhallisesta rinnakkaiselosta ja ennakkoasenteiden kääntymistä löytyy myös hyvä esimerkki (HS 21.3.2008) Vantaalta, jossa päiväkotilapset ja entiset asunnottomat elävät samassa talossa hyvässä naapurisovussa.

Toleranssin kulttuurin saavuttamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi tarvittaisiin avointa keskustelua, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia ratkaisuja. Voitaisiinko turvallisuutta jotenkin jakaa sen sijaan, että tehtäisiin henkilökohtaisia valintoja? Voitaisiinko sen sijaan, että kyselemättä nojataan ulkopuolelta tuleviin auktoriteetteihin, yhdessä keskustellen tehdä arvioita ja eritellä uhkia? Voitaisiinko jossain määrin jopa ottaa riskejä? Neuvottelemalla ja yhteistä arviointikykyä käyttämällä kyettäisiin erottamaan toisistaan isot ja pienet uhkat. Nollatoleranssin tavoittelun sijaan hyväksyttäisiin tietyt riskit ja opittaisiin elämään pienten häiriöiden ja erilaisuuden kanssa.

Joskus riskin ottaminen parantaa elämän laatua niin paljon, että se kannattaa
(Koskela 2009, 358).

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

ja sieltä pois kirjoitti:

....Pelon kulttuurista voitaisiin viitoittaa tietä kohti toleranssin kulttuuria, jossa
erilaisuuden kanssa opitaan elämään ilman, että aletaan turvallistaa tai kriminalisoida. Asennemuutoksen mahdollisuutta raottaa Helsingin sanomien kolumni (28.11.2008), jossa kirjoittaja Suna Vuori ehdottaa jokavuotisen ”Älä pelkää ketään -päivän” perustamista luottamuksen ja viihtyvyyden parantamiseksi. Rauhallisesta rinnakkaiselosta ja ennakkoasenteiden kääntymistä löytyy myös hyvä esimerkki (HS 21.3.2008) Vantaalta, jossa päiväkotilapset ja entiset asunnottomat elävät samassa talossa hyvässä naapurisovussa.

Toleranssin kulttuurin saavuttamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi tarvittaisiin avointa keskustelua, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia ratkaisuja. Voitaisiinko turvallisuutta jotenkin jakaa sen sijaan, että tehtäisiin henkilökohtaisia valintoja? Voitaisiinko sen sijaan, että kyselemättä nojataan ulkopuolelta tuleviin auktoriteetteihin, yhdessä keskustellen tehdä arvioita ja eritellä uhkia? Voitaisiinko jossain määrin jopa ottaa riskejä? Neuvottelemalla ja yhteistä arviointikykyä käyttämällä kyettäisiin erottamaan toisistaan isot ja pienet uhkat. Nollatoleranssin tavoittelun sijaan hyväksyttäisiin tietyt riskit ja opittaisiin elämään pienten häiriöiden ja erilaisuuden kanssa.

Joskus riskin ottaminen parantaa elämän laatua niin paljon, että se kannattaa
(Koskela 2009, 358).

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f951bd08-5834-4fc2-a938-c13f2829ac86

Lue lisää

Kommenttipuheenvuoro: Turvallinen hyvinvointi uhkaa lapsianne –varokaa!
Kirsi Pauliina Kallio, Tampereen yliopisto/Suomen Akatemia (lyhennelmä)

"Toisin kuin usein ajatellaan, turvallisuuden lisääminen ei myöskään automaattisesti lisää oikeudenmukaisuutta vaan voi päinvastoin syventää eroja ihmisten ja ihmisryhmien välillä.
Koskela tunnistaa turvallisuuden ja pelon käsitteistä saman tyhjyyden kuin moni
lapsuuden tutkija sellaisista trendikäsitteistä kuin ”lasten hyvin- ja pahoinvointi” tai ”varhainen puuttuminen”. Kukapa ei haluaisi turvallista elämää ilman pelkoja? Turvallisuus ja hyvinvointi suhteessa pelkoon ja pahoinvointiin ovat kiistattomasti tavoiteltavia tiloja, mutta niiden itsestään selvänä pitämiseen sisältyy ansa.

Annettuina otetut käsitteet ja kyseenalaistamattomat totuudet kantavat mukanaan kutsumattomia vieraita, jotka ovat kaikkea muuta kuin viattomia toimijoita. Epäkriittinen suhtautuminen sen kaltaisiin ilmiöihin kuin turvallisuus, hyvinvointi ja varhainen puuttuminen on näin ollen äärimmäisen vaarallista ja pelottavaa.

Kritiikiltä hyvin suojattuja, tunteisiin vetoavia käsitepareja turvallisuus/pelko ja hyvin/pahoinvointi käytetään taitavasti hyväksi erilaisissa yhteyksissä, joissa lapsista kannetaan huolta ja heidän ”parastaan” pyritään edistämään. Koskela nostaa esityksessään esille kaupalliset toimijat, jotka tavoittelevat taloudellista hyötyä luomalla kuluttajille uusia tarpeita: pehmeämpää hiekkaa leikkipaikoille, tehokkaampaa valvontaa makuukammareihin, uudenaikaisempia suojavarusteita varjelemaan lapsen mieltä ja kehoa törmäyksiltä maailman kanssa. Samankaltaista markkinointikilpailua käydään lasten pahoinvoinnin ja sairastumisen pelossa.

Lapsuuden keskeiset instituutiot – koti, päivähoito, koulu, sosiaali- ja terveydenhuolto – ovat etulinjassa uusien turvallisuus- ja hyvinvointidiskurssien sisäistämisessä. Kun kansainvälisen median kautta kantautuu uutisia päivänvalossa kadonneista lapsista, ryhdytään lasten vapaa-ajanviettoa ja liikkumista tarkastelemaan uudesta vinkkelistä. Milloin ja missä on turvallista olla ulkona, kenen kanssa, mitä julkisilla paikoilla voi ja ei voi tehdä, kuinka tulisi pukeutua, ja kenen on vastuu jos lapsi vain katoaa!? Samaan tapaan uutiset terveysuhista ja hyvinvoinnin haasteista saavat äidit, isät ja eri alojen ammattilaiset varpailleen. Lapsi on keskimääräistä lyhyempi – ehkä hänellä on keliakia! Lapsi on keskimääräistä hiljaisempi – ehkä hän kärsii koulukiusaamisesta! Lapsi on keskimääräistä eloisampi – ehkä hänellä on keskittymishäiriö! Lapsi on keskimääräistä lihavampi – ehkä häntä uhkaa diabetes! Mitä korkeammalle elintaso nousee, sitä kapeammiksi käyvät normaalin marginaalit.

Sekä yhteiskunnalliset toimijat, kansalaisjärjestöt että yksittäiset ihmiset ovat valmiita käyttämään huomattavia resurssejaan lasten turvallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden varmistamiseen. Ja huomio: nyt ei puhuta sota-ajan Suomesta, nälkäkuoleman partaalla riutuvasta Somaliasta, lapsityövoimaan perustuvasta kaakaoteollisuudesta tai arabikevään synnyttämistä pakolaiskeskuksista, vaan yhdestä maailman vauraimmista ja rauhanomaisimmista yhteiskunnista!

Keinoksi kasvavan turvallisuushakuisuuden ja pelkokierteen katkaisemiseen Koskela tarjoaa toleranssin lisäämistä eli ikäviltä ja pelottavilta tuntuvien asioiden sietämistä. Jos äiti voi sietää itsessään kalvavaa pelon tunnetta siitä, että lapsi kidnapataan Amurin Valintatalon edestä lastenvaunuista kauppareissun aikana, tulee hän samalla kommunikoineeksi ympäristölleen turvallisuuden tunnetta: täällä vauvan on turvallista nukkua päiväunia julkisessa tilassa, koska ihmiset, joiden keskellä hän uinailee, tuottavat huolehtimisen eivätkä huolen ilmapiiriä. Tai hieman laajemmassa mittakaavassa, jos Hesarin toimittaja tohtii otsikoida artikkelinsa tyyliin ”Nykynuoret osaavat käyttää alkoholia vastuullisemmin kuin me aikanaan” sen sijaan, että kirjoittaa vähentyneeseenkin alkoholin käyttöön liittyvistä terveys- ja hyvinvointiriskeistä, rakentaa hän niinikään lukijakunnalleen turvallisuuden ja luottamuksen kulttuuria.

Myös riskien, pahoinvoinnin ja sairauden hyväksyminen osaksi normaalia elämää on avuksi turvallisuushysterian vastustamisessa: elämä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan sudoku, jossa numerot on varmasti mahdollista saada oikeaan järjestykseen, mikäli niiden väliset suhteet vain pystytään arvioimaan riittävän tarkasti. Suhteellisuuden tajua elämään siis lisää – eihän täällä voi muuten tehdä kohta enää mitään! "

turvallisuusuhat kirjoitti:

Kommenttipuheenvuoro: Turvallinen hyvinvointi uhkaa lapsianne –varokaa!
Kirsi Pauliina Kallio, Tampereen yliopisto/Suomen Akatemia (lyhennelmä)

"Toisin kuin usein ajatellaan, turvallisuuden lisääminen ei myöskään automaattisesti lisää oikeudenmukaisuutta vaan voi päinvastoin syventää eroja ihmisten ja ihmisryhmien välillä.
Koskela tunnistaa turvallisuuden ja pelon käsitteistä saman tyhjyyden kuin moni
lapsuuden tutkija sellaisista trendikäsitteistä kuin ”lasten hyvin- ja pahoinvointi” tai ”varhainen puuttuminen”. Kukapa ei haluaisi turvallista elämää ilman pelkoja? Turvallisuus ja hyvinvointi suhteessa pelkoon ja pahoinvointiin ovat kiistattomasti tavoiteltavia tiloja, mutta niiden itsestään selvänä pitämiseen sisältyy ansa.

Annettuina otetut käsitteet ja kyseenalaistamattomat totuudet kantavat mukanaan kutsumattomia vieraita, jotka ovat kaikkea muuta kuin viattomia toimijoita. Epäkriittinen suhtautuminen sen kaltaisiin ilmiöihin kuin turvallisuus, hyvinvointi ja varhainen puuttuminen on näin ollen äärimmäisen vaarallista ja pelottavaa.

Kritiikiltä hyvin suojattuja, tunteisiin vetoavia käsitepareja turvallisuus/pelko ja hyvin/pahoinvointi käytetään taitavasti hyväksi erilaisissa yhteyksissä, joissa lapsista kannetaan huolta ja heidän ”parastaan” pyritään edistämään. Koskela nostaa esityksessään esille kaupalliset toimijat, jotka tavoittelevat taloudellista hyötyä luomalla kuluttajille uusia tarpeita: pehmeämpää hiekkaa leikkipaikoille, tehokkaampaa valvontaa makuukammareihin, uudenaikaisempia suojavarusteita varjelemaan lapsen mieltä ja kehoa törmäyksiltä maailman kanssa. Samankaltaista markkinointikilpailua käydään lasten pahoinvoinnin ja sairastumisen pelossa.

Lapsuuden keskeiset instituutiot – koti, päivähoito, koulu, sosiaali- ja terveydenhuolto – ovat etulinjassa uusien turvallisuus- ja hyvinvointidiskurssien sisäistämisessä. Kun kansainvälisen median kautta kantautuu uutisia päivänvalossa kadonneista lapsista, ryhdytään lasten vapaa-ajanviettoa ja liikkumista tarkastelemaan uudesta vinkkelistä. Milloin ja missä on turvallista olla ulkona, kenen kanssa, mitä julkisilla paikoilla voi ja ei voi tehdä, kuinka tulisi pukeutua, ja kenen on vastuu jos lapsi vain katoaa!? Samaan tapaan uutiset terveysuhista ja hyvinvoinnin haasteista saavat äidit, isät ja eri alojen ammattilaiset varpailleen. Lapsi on keskimääräistä lyhyempi – ehkä hänellä on keliakia! Lapsi on keskimääräistä hiljaisempi – ehkä hän kärsii koulukiusaamisesta! Lapsi on keskimääräistä eloisampi – ehkä hänellä on keskittymishäiriö! Lapsi on keskimääräistä lihavampi – ehkä häntä uhkaa diabetes! Mitä korkeammalle elintaso nousee, sitä kapeammiksi käyvät normaalin marginaalit.

Sekä yhteiskunnalliset toimijat, kansalaisjärjestöt että yksittäiset ihmiset ovat valmiita käyttämään huomattavia resurssejaan lasten turvallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden varmistamiseen. Ja huomio: nyt ei puhuta sota-ajan Suomesta, nälkäkuoleman partaalla riutuvasta Somaliasta, lapsityövoimaan perustuvasta kaakaoteollisuudesta tai arabikevään synnyttämistä pakolaiskeskuksista, vaan yhdestä maailman vauraimmista ja rauhanomaisimmista yhteiskunnista!

Keinoksi kasvavan turvallisuushakuisuuden ja pelkokierteen katkaisemiseen Koskela tarjoaa toleranssin lisäämistä eli ikäviltä ja pelottavilta tuntuvien asioiden sietämistä. Jos äiti voi sietää itsessään kalvavaa pelon tunnetta siitä, että lapsi kidnapataan Amurin Valintatalon edestä lastenvaunuista kauppareissun aikana, tulee hän samalla kommunikoineeksi ympäristölleen turvallisuuden tunnetta: täällä vauvan on turvallista nukkua päiväunia julkisessa tilassa, koska ihmiset, joiden keskellä hän uinailee, tuottavat huolehtimisen eivätkä huolen ilmapiiriä. Tai hieman laajemmassa mittakaavassa, jos Hesarin toimittaja tohtii otsikoida artikkelinsa tyyliin ”Nykynuoret osaavat käyttää alkoholia vastuullisemmin kuin me aikanaan” sen sijaan, että kirjoittaa vähentyneeseenkin alkoholin käyttöön liittyvistä terveys- ja hyvinvointiriskeistä, rakentaa hän niinikään lukijakunnalleen turvallisuuden ja luottamuksen kulttuuria.

Myös riskien, pahoinvoinnin ja sairauden hyväksyminen osaksi normaalia elämää on avuksi turvallisuushysterian vastustamisessa: elämä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan sudoku, jossa numerot on varmasti mahdollista saada oikeaan järjestykseen, mikäli niiden väliset suhteet vain pystytään arvioimaan riittävän tarkasti. Suhteellisuuden tajua elämään siis lisää – eihän täällä voi muuten tehdä kohta enää mitään! "

Lue lisää

"Päiväkodissa on myös usein pohdittu sitä, mitä lastensuojelussa tapahtuu lastensuojeluilmoituksen tai pyynnön lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tekemisen jälkeen."
http://www.lskl.fi/keskusliitto/mita_teemme/ehkaiseva_tyo/suojele-tue-toimi/toimi

Suomalainen lastensuojelu käytäntöineen on kopio ruotsalaisesta. Tässä kokemusasiantuntija: "Anne Skånerin lapsuus ja nuoruus tuhoutui ruotsalaisissa lastenkodeissa. Nyt Ruotsin valtio on virallisesti pyytänyt anteeksi hoidon laiminlyöntiä ja puutteellista valvontaa.
Lapsia hyödynnettiin ilmaisena työvoimana, heitä pahoinpideltiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi.
”Jos lapset kantelivat kohtelustaan, Lastenhoitolautakunta tuli käymään kodissa. Mutta he ilmoittivat käynnistään etukäteen, joten perhe pystyi valmistautumaan. Kaikki oli hienoa ja siivottua, lapsella oli uudet vaatteet ja kakkua pöydässä. Ja kun viranomaiset olivat lähteneet, lapsi sai piiskaa siitä hyvästä, että oli kannellut.”
Kun Skåner oli lapsi, suuri osa huostaanotetuista lapsista oli yksinhuoltajaäitien tai alkoholistien lapsia. Kun sosiaalivirasto, silloinen köyhäinhoito, sekoitettiin peliin, virasto ei auttanut perheitä vaan otti lapset huostaan, Skåner kertoo.
”En yhtään epäile, etteivätkö lapset olisi voineet huonosti näissä perheissä. Mutta nämä lapset joutuivat pienemmästä helvetistä suurempaan helvettiin, Skåner tiivistää ja lisää, että monet lapset eivät voineet tajuta, miksi he eivät saaneet asua kotona. Lisäksi sisarusparvia ripoteltiin ympäri maata niin, että yhteydet hävisivät. Moni joutui vankilaan. Moni teki itsemurhan.

Kovia kokeneiden lasten hyvitysprosessi sai alkunsa kuusi vuotta sitten, kun Ruotsin televisio näytti dokumentin huonosti kohdelluista lastenkotilapsista. Siitä syntyi meteli.Demareiden sosiaaliministeri Morgan Johanssonin aloitteesta asiaa alettiin selvittää. Tutkimuksessa haastateltiin 900 silloista lasten- ja kasvattikotilasta. Asianosaisille luvattiin korvausta 250 000 kruunua.
lyhennys: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/ruotsalaisessa-kasvattikodissa-tuhoutunut-lapsuus-voiko-yhteiskunta-ostaa-sen-takaisin

Ruotsalainen selvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan tutkimuksissa on saatu.Tutkimuksessa kuitenkin kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan.Runsas ¾ haastatelluista kertoi muusta fyysisestä väkivallasta, mm. kasvoille lyöminen, korvapuustin antaminen, retuuttaminen, töniminen, potkiminen, polkeminen, nipistäminen. Lähes puolet haastatelluista kertoi, että sijaisisä, sijaisäiti, laitosten henkilökunta, muut nuoret, sijaisperheen sukulaiset tai tutut ovat tehneet heille seksuaalista väkivaltaa.
http://www.knuutilaki.net/node/33

Viimeisten 15 vuoden aikana 15-17 -vuotiaita koskevien nuorten kiireellisten huostaanottojen määrä on kymmenkertaistunut ja pakkohuostaanottojen määrä maassamme yli viisinkertaistunut. Vastaavana ajanjaksona kuitenkin mm. nuorten rikosten määrä on pysynyt vakaana. Nuorten alkoholinkäyttökin näkyy viimeisten tutkimusten mukaan vähentyneen. Tutkimustieto ei siis vahvista väitettä nuorison holtittomasta käytöksestä.

Uusi lastensuojelulaki perustuu varhaiselle puuttumiselle. Koko 2000-luvun käytössä ollut puuttuminen vieroksuu kaikkea erilaisuutta, hakee huolen aiheita ja sivuuttaa vanhemmat. Stakes on mm. v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta vanhemmilta lupaa kysymättä. Puuttumisen kohteeksi joutuu helposti yksinhuoltaja, vammainen, maahanmuuttaja, köyhä, oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi, avunpyytäjä. Puuttumisen tekniikkaan kuuluu psykiatrisen diagnoosin teko. Kun puuttumisen menetelmät ovat epätieteellisiä, ns. väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Epäpätevien työntekijöiden käsissä puuttuminen on riistäytynyt täysin hallitsemattomaksi toiminnaksi.

Lapsen huostaanotossa on kyse hallinnollisesta vapaudenriistosta, jossa kajotaan lapsen perhe-elämään ja vapauteen. Kyse on siis sosiaalitoimen käsissä olevasta sosiaalivankeudesta. Kun maamme vankiloiden keskivankiluku on noin 4000 henkilöä, lapsiin kohdistuva sosiaalivankeus koskee noin 17 000 alle 18 -vuotiasta kansalaista. Ihmisoikeussopimusten ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista on, että yhteen sijoitettuun lapseen voidaan panostaa jopa yli 800 euroa vuorokaudessa (noin 300 000 euroa vuodessa), mutta osa kotona asuvista lapsista elää köyhyysrajan alapuolella ja monin paikoin harkinnanvaraista tukea annetaan nihkeästi.

Tilanne on varsin erikoinen, kun empiiristä tietoa ei ole siitä, että sijoitus toisi jotain parempaa lapselle. Päin vastoin on tietoa siitä, että lastensuojelun nykyisillä menetelmillä saadaan aikaan rikoksia tekeviä, päihteitä käyttäviä kansalaisia.
http://www.knuutilaki.net/node/38

Ilmon jälkeen kirjoitti:

"Päiväkodissa on myös usein pohdittu sitä, mitä lastensuojelussa tapahtuu lastensuojeluilmoituksen tai pyynnön lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tekemisen jälkeen."
http://www.lskl.fi/keskusliitto/mita_teemme/ehkaiseva_tyo/suojele-tue-toimi/toimi

Suomalainen lastensuojelu käytäntöineen on kopio ruotsalaisesta. Tässä kokemusasiantuntija: "Anne Skånerin lapsuus ja nuoruus tuhoutui ruotsalaisissa lastenkodeissa. Nyt Ruotsin valtio on virallisesti pyytänyt anteeksi hoidon laiminlyöntiä ja puutteellista valvontaa.
Lapsia hyödynnettiin ilmaisena työvoimana, heitä pahoinpideltiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi.
”Jos lapset kantelivat kohtelustaan, Lastenhoitolautakunta tuli käymään kodissa. Mutta he ilmoittivat käynnistään etukäteen, joten perhe pystyi valmistautumaan. Kaikki oli hienoa ja siivottua, lapsella oli uudet vaatteet ja kakkua pöydässä. Ja kun viranomaiset olivat lähteneet, lapsi sai piiskaa siitä hyvästä, että oli kannellut.”
Kun Skåner oli lapsi, suuri osa huostaanotetuista lapsista oli yksinhuoltajaäitien tai alkoholistien lapsia. Kun sosiaalivirasto, silloinen köyhäinhoito, sekoitettiin peliin, virasto ei auttanut perheitä vaan otti lapset huostaan, Skåner kertoo.
”En yhtään epäile, etteivätkö lapset olisi voineet huonosti näissä perheissä. Mutta nämä lapset joutuivat pienemmästä helvetistä suurempaan helvettiin, Skåner tiivistää ja lisää, että monet lapset eivät voineet tajuta, miksi he eivät saaneet asua kotona. Lisäksi sisarusparvia ripoteltiin ympäri maata niin, että yhteydet hävisivät. Moni joutui vankilaan. Moni teki itsemurhan.

Kovia kokeneiden lasten hyvitysprosessi sai alkunsa kuusi vuotta sitten, kun Ruotsin televisio näytti dokumentin huonosti kohdelluista lastenkotilapsista. Siitä syntyi meteli.Demareiden sosiaaliministeri Morgan Johanssonin aloitteesta asiaa alettiin selvittää. Tutkimuksessa haastateltiin 900 silloista lasten- ja kasvattikotilasta. Asianosaisille luvattiin korvausta 250 000 kruunua.
lyhennys: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/ruotsalaisessa-kasvattikodissa-tuhoutunut-lapsuus-voiko-yhteiskunta-ostaa-sen-takaisin

Ruotsalainen selvitys tuotti samankaltaista tietoa kuin Norjan, Australian, Irlannin ja Kanadan tutkimuksissa on saatu.Tutkimuksessa kuitenkin kävi ilmi, että lapset ovat joutuneet paljon pahemman laiminlyönnin kohteeksi sijaishuollossa kuin mitä olivat ne olosuhteet, joista heidät on otettu huostaan.Runsas ¾ haastatelluista kertoi muusta fyysisestä väkivallasta, mm. kasvoille lyöminen, korvapuustin antaminen, retuuttaminen, töniminen, potkiminen, polkeminen, nipistäminen. Lähes puolet haastatelluista kertoi, että sijaisisä, sijaisäiti, laitosten henkilökunta, muut nuoret, sijaisperheen sukulaiset tai tutut ovat tehneet heille seksuaalista väkivaltaa.
http://www.knuutilaki.net/node/33

Viimeisten 15 vuoden aikana 15-17 -vuotiaita koskevien nuorten kiireellisten huostaanottojen määrä on kymmenkertaistunut ja pakkohuostaanottojen määrä maassamme yli viisinkertaistunut. Vastaavana ajanjaksona kuitenkin mm. nuorten rikosten määrä on pysynyt vakaana. Nuorten alkoholinkäyttökin näkyy viimeisten tutkimusten mukaan vähentyneen. Tutkimustieto ei siis vahvista väitettä nuorison holtittomasta käytöksestä.

Uusi lastensuojelulaki perustuu varhaiselle puuttumiselle. Koko 2000-luvun käytössä ollut puuttuminen vieroksuu kaikkea erilaisuutta, hakee huolen aiheita ja sivuuttaa vanhemmat. Stakes on mm. v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta vanhemmilta lupaa kysymättä. Puuttumisen kohteeksi joutuu helposti yksinhuoltaja, vammainen, maahanmuuttaja, köyhä, oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi, avunpyytäjä. Puuttumisen tekniikkaan kuuluu psykiatrisen diagnoosin teko. Kun puuttumisen menetelmät ovat epätieteellisiä, ns. väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Epäpätevien työntekijöiden käsissä puuttuminen on riistäytynyt täysin hallitsemattomaksi toiminnaksi.

Lapsen huostaanotossa on kyse hallinnollisesta vapaudenriistosta, jossa kajotaan lapsen perhe-elämään ja vapauteen. Kyse on siis sosiaalitoimen käsissä olevasta sosiaalivankeudesta. Kun maamme vankiloiden keskivankiluku on noin 4000 henkilöä, lapsiin kohdistuva sosiaalivankeus koskee noin 17 000 alle 18 -vuotiasta kansalaista. Ihmisoikeussopimusten ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista on, että yhteen sijoitettuun lapseen voidaan panostaa jopa yli 800 euroa vuorokaudessa (noin 300 000 euroa vuodessa), mutta osa kotona asuvista lapsista elää köyhyysrajan alapuolella ja monin paikoin harkinnanvaraista tukea annetaan nihkeästi.

Tilanne on varsin erikoinen, kun empiiristä tietoa ei ole siitä, että sijoitus toisi jotain parempaa lapselle. Päin vastoin on tietoa siitä, että lastensuojelun nykyisillä menetelmillä saadaan aikaan rikoksia tekeviä, päihteitä käyttäviä kansalaisia.
http://www.knuutilaki.net/node/38

Lue lisää

Ennenkuin päivähoidossa niellään pureksimatta Lastensuojelun Keskusliiton ohjeet, kannattaa tutustua mitä ja keiden etuja tämä vaikutusvaltainen ja rahakas valtakeskittymä ajaa:

Lastensuojelun Keskusliiton hallitus:

Puheenjohtaja
Professori Pentti Arajärvi

Varapuheenjohtajat
1. vpj pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry
2. vpj kehityspäällikkö Markku Lehtinen, Turun kaupunki
http://lapsikauppa.blogspot.com/2010/06/pelastakaa-lapset-ry-inhoaa-perhetta.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9153259
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
Jäsenet
Johtaja Kim Berglund, Perhekuntoutuskeskus Lauste (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Raili Bäck-Kiianmaa, Pesäpuu ry
http://keskustelu.suomi24.fi/node/943858
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/05/pesapuu-ry-kuulustelee-lasta.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/03/lapsi-raiskataan-pesassa.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010_04_01_archive.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8955541
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9786640
Johtava sosiaalityöntekijä Satu Ellonen, Kotkan kaupunki (2012-2014)
Henkilökohtainen varajäsen: Kehittämispäällikkö Mari Ahlström, Ensi- ja turvakotien liitto
http://www.knuutilaki.net/node/11
http://www.knuutilaki.net/node/27
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/ensi-ja-turvakoti-ahmaisi-perheen.html
Toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, Ensi- ja turvakotien liitto (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Palvelupäällikkö Anne Kaatra, Vantaan kaupunki
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/koko-perhe-survotaan-laitoksiin.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/kokkaamistakin-kontrolloidaan.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
Toiminnanjohtaja Kai Laitinen, Erityshuoltojärjestöjen liitto Ehjä ry (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Anna Lena Karlsson-Finne, Finlands Svenska Socialförbund rf
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
Kehityspäällikkö Markku Lehtinen, Turun kaupunki (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: sosiaalipalveluntyön esimies Minna Tynkkynen, Hattulan kunta
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/aikuisten-puolella-lapsia-vastaan.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/lapsiasiavaltuutettu-ei-halua-tietaa.html
Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Jari Ketola, SOS-lapsikylä ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/06/pelastakaa-lapset-haluaa-kaataa-perheen.html
http://www.google.com/search?client=safari&rls=en&q=Pelastakaa Lapset ry kieroilee&ie=UTF-8&oe=UTF-8
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1416921/soslapsikyla_hyvaksikaytto_meilla_ei_ole_vakava_ju
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9937468
Johtaja Tina Mäkelä, Suomen Uusperheellisten liitto (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Toimitusjohtaja Reijo Moilanen, Nuorten Ystävät ry/Nuorten Palvelut
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
Hallituksen puh. johtaja Tero Ristimäki, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia (2012-2014)
Henkilökohtainen varajäsen: lastensuojelun asiantuntija Päivi Tetrelius, Espoon kaupunki
http://www.knuutilaki.net/node/11
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9253764
http://vanhemmat.com/phpbb/viewforum.php?f=13&sid=8555bd7534cd2502b7ef3af0a1c9dd40
Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta, Janakkalan kunta (2009-2011)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen, Perhehoitoliitto ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2011/01/aila-paloniemi-lastensuojelukerroin.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2011/01/aila-paloniemi-sai-rahaa.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/09/vanhukset-eivat-kelpaa.html
Toiminnanjohtaja Pia Sundell, Baranvårdsföreningen i Finland rf (2009-2011)
Henkilökohtainen varajäsen: Johtava sosiaalityöntekijä Satu Ellonen, Kotkan kaupunki
Perhepalvelujohtaja Pia Sutinen, Helsingin kaupunki (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Lastenkodin johtaja Pertti Kukkonen, Auta lasta ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/11/perhekoti-on-lapsen-tuho.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9114397
Innovaatio- ja talousjohtaja Kari Vuorinen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Eija Heimo, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/090727_2.htm
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/100407.htm
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/lastensuojelu
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10324845
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) edustajat:
Erikoistutkija Tarja Heino
Henkilökohtainen varajäsen: Johtaja Manu Kitinoja, Limingan koulutuskeskus
(suluissa varsinaisten jäsenten toimikausi)

Kenen liitto? kirjoitti:

Ennenkuin päivähoidossa niellään pureksimatta Lastensuojelun Keskusliiton ohjeet, kannattaa tutustua mitä ja keiden etuja tämä vaikutusvaltainen ja rahakas valtakeskittymä ajaa:

Lastensuojelun Keskusliiton hallitus:

Puheenjohtaja
Professori Pentti Arajärvi

Varapuheenjohtajat
1. vpj pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry
2. vpj kehityspäällikkö Markku Lehtinen, Turun kaupunki
http://lapsikauppa.blogspot.com/2010/06/pelastakaa-lapset-ry-inhoaa-perhetta.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9153259
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
Jäsenet
Johtaja Kim Berglund, Perhekuntoutuskeskus Lauste (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Raili Bäck-Kiianmaa, Pesäpuu ry
http://keskustelu.suomi24.fi/node/943858
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/05/pesapuu-ry-kuulustelee-lasta.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/03/lapsi-raiskataan-pesassa.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010_04_01_archive.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8955541
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9786640
Johtava sosiaalityöntekijä Satu Ellonen, Kotkan kaupunki (2012-2014)
Henkilökohtainen varajäsen: Kehittämispäällikkö Mari Ahlström, Ensi- ja turvakotien liitto
http://www.knuutilaki.net/node/11
http://www.knuutilaki.net/node/27
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/ensi-ja-turvakoti-ahmaisi-perheen.html
Toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, Ensi- ja turvakotien liitto (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Palvelupäällikkö Anne Kaatra, Vantaan kaupunki
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/koko-perhe-survotaan-laitoksiin.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/kokkaamistakin-kontrolloidaan.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
Toiminnanjohtaja Kai Laitinen, Erityshuoltojärjestöjen liitto Ehjä ry (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Anna Lena Karlsson-Finne, Finlands Svenska Socialförbund rf
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
Kehityspäällikkö Markku Lehtinen, Turun kaupunki (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: sosiaalipalveluntyön esimies Minna Tynkkynen, Hattulan kunta
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/aikuisten-puolella-lapsia-vastaan.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/lapsiasiavaltuutettu-ei-halua-tietaa.html
Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Jari Ketola, SOS-lapsikylä ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/06/pelastakaa-lapset-haluaa-kaataa-perheen.html
http://www.google.com/search?client=safari&rls=en&q=Pelastakaa Lapset ry kieroilee&ie=UTF-8&oe=UTF-8
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1416921/soslapsikyla_hyvaksikaytto_meilla_ei_ole_vakava_ju
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9937468
Johtaja Tina Mäkelä, Suomen Uusperheellisten liitto (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Toimitusjohtaja Reijo Moilanen, Nuorten Ystävät ry/Nuorten Palvelut
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805
Hallituksen puh. johtaja Tero Ristimäki, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia (2012-2014)
Henkilökohtainen varajäsen: lastensuojelun asiantuntija Päivi Tetrelius, Espoon kaupunki
http://www.knuutilaki.net/node/11
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9253764
http://vanhemmat.com/phpbb/viewforum.php?f=13&sid=8555bd7534cd2502b7ef3af0a1c9dd40
Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta, Janakkalan kunta (2009-2011)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen, Perhehoitoliitto ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2011/01/aila-paloniemi-lastensuojelukerroin.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2011/01/aila-paloniemi-sai-rahaa.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/09/vanhukset-eivat-kelpaa.html
Toiminnanjohtaja Pia Sundell, Baranvårdsföreningen i Finland rf (2009-2011)
Henkilökohtainen varajäsen: Johtava sosiaalityöntekijä Satu Ellonen, Kotkan kaupunki
Perhepalvelujohtaja Pia Sutinen, Helsingin kaupunki (2010-2012)
Henkilökohtainen varajäsen: Lastenkodin johtaja Pertti Kukkonen, Auta lasta ry
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/11/perhekoti-on-lapsen-tuho.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9114397
Innovaatio- ja talousjohtaja Kari Vuorinen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT (2011-2013)
Henkilökohtainen varajäsen: Toiminnanjohtaja Eija Heimo, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/090727_2.htm
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/100407.htm
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/lastensuojelu
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10324845
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) edustajat:
Erikoistutkija Tarja Heino
Henkilökohtainen varajäsen: Johtaja Manu Kitinoja, Limingan koulutuskeskus
(suluissa varsinaisten jäsenten toimikausi)

Lue lisää

Pelkkä nimenmuutos ei tee kontrollista palvelua

Perheet ovat varmasti yhtä mieltä oikea-aikaisten laadukkaiden peruspalvelujen ja perheille annettavan oikea-aikaisen ennaltaehkäisevän tuen tärkeydestä.

Lastensuojelun tarjoama " tuki" eli huolipuhe, perhetyö , moniammatillinen työskentely ja huostaanotto ei valitettavasti ole aitoa perheiden tukemista eikä täytä laadukkaan , asiakaslähtöisen , toimivan tai edes lainmukaisen palvelun kriteerejä.

Palvelua tai tukea ei tuota eikä paranna pelkkä nimenvaihdos. Kontrollista ja leimaamisesta ei tule tukea vaikka sita kutsuttaisiin varhaisen puuttumisen sijaan varhaiseksi tueksi tai varhaiseksi vastuunotoksi.

Lastensuojelussa koko perheen tilanteen usein kurjistavasta tutkimattomasta ja valvomattomasta huostaanotosta on tullut ensisijainen ja usein ainoa perheille tarjottava "tuki". Huostaanoton perusteita etsivä ja keksivä , käytännön avusta kieltäytyvä ja huolidiskurssiin nojaava perhetyö ei liioin ole mitään oikeaa tukea vaan vähintäänkin oikeusturvaongelma mille hyvänsä perheelle.

Moniammatillinen työskentely perustuu lähes aina perhettä tai perheen tosiasiallista tilannetta tuntemattoman usein epäpätevän sosiaalityöntekijän tarkistamattomaan asiakaskirjauspinoon ja asenteelliseen näkemykseen perheestä.

Perheiden mahdollisuuksia aitoon tukeen ei ainakaan paranna se, että lastensuojelussa toimivia eivät koske minkäänlaiset vastuu- tai korvausvelvoitteet virheistä, toisin kuin terveydenhuollossa toimivia. Yksikään sosiaalityöntekijä ei ole joutunut vastuuseen tekemästään aihettomasta tai laittomasta huostaanotosta.
Lastensuojelussa ei ole tapana edes myöntää omia virheitä eikä perua tehtyjä päätöksiä, vaikka jokin muu viranomaistaho olisi todennut tehdyt päätökset vääriksi tai laittomiksi kuten tapaus Nicossa nähtiin . Edes anteeksipyyntöä perheelle laittoman huostaanoton johdosta ei tiettävästi ole Suomessa esitetty.

Hyvä juttu lastensuojelusta - Huostaanotettu bisnes
http://atuubi.yle.fi/node/14358

Nimenmuutos ei auta kirjoitti:

Pelkkä nimenmuutos ei tee kontrollista palvelua

Perheet ovat varmasti yhtä mieltä oikea-aikaisten laadukkaiden peruspalvelujen ja perheille annettavan oikea-aikaisen ennaltaehkäisevän tuen tärkeydestä.

Lastensuojelun tarjoama " tuki" eli huolipuhe, perhetyö , moniammatillinen työskentely ja huostaanotto ei valitettavasti ole aitoa perheiden tukemista eikä täytä laadukkaan , asiakaslähtöisen , toimivan tai edes lainmukaisen palvelun kriteerejä.

Palvelua tai tukea ei tuota eikä paranna pelkkä nimenvaihdos. Kontrollista ja leimaamisesta ei tule tukea vaikka sita kutsuttaisiin varhaisen puuttumisen sijaan varhaiseksi tueksi tai varhaiseksi vastuunotoksi.

Lastensuojelussa koko perheen tilanteen usein kurjistavasta tutkimattomasta ja valvomattomasta huostaanotosta on tullut ensisijainen ja usein ainoa perheille tarjottava "tuki". Huostaanoton perusteita etsivä ja keksivä , käytännön avusta kieltäytyvä ja huolidiskurssiin nojaava perhetyö ei liioin ole mitään oikeaa tukea vaan vähintäänkin oikeusturvaongelma mille hyvänsä perheelle.

Moniammatillinen työskentely perustuu lähes aina perhettä tai perheen tosiasiallista tilannetta tuntemattoman usein epäpätevän sosiaalityöntekijän tarkistamattomaan asiakaskirjauspinoon ja asenteelliseen näkemykseen perheestä.

Perheiden mahdollisuuksia aitoon tukeen ei ainakaan paranna se, että lastensuojelussa toimivia eivät koske minkäänlaiset vastuu- tai korvausvelvoitteet virheistä, toisin kuin terveydenhuollossa toimivia. Yksikään sosiaalityöntekijä ei ole joutunut vastuuseen tekemästään aihettomasta tai laittomasta huostaanotosta.
Lastensuojelussa ei ole tapana edes myöntää omia virheitä eikä perua tehtyjä päätöksiä, vaikka jokin muu viranomaistaho olisi todennut tehdyt päätökset vääriksi tai laittomiksi kuten tapaus Nicossa nähtiin . Edes anteeksipyyntöä perheelle laittoman huostaanoton johdosta ei tiettävästi ole Suomessa esitetty.

Hyvä juttu lastensuojelusta - Huostaanotettu bisnes
http://atuubi.yle.fi/node/14358

Lue lisää

Päivähoidon työntekijät ovat usein ilmaisseet , etteivät tiedä tarpeeksi lastensuojelun toimintatavoista. Lastensuojelun toimintatapoihin ja tietoon voi nyt tutustua lukemalla Elina Pekkarisen tutkimuksen, josta alla mainittu kooste otsikoineen oma lyhennelmä. Koko tutkimus ao. linkistä.

Lastensuojelutyötä ja järjestelmämuutoksia tehdään ilman tutkimustietoa ja ymmärrystä rakenteista tai historiasta

Puuttuva tutkimustieto ja seuranta lastensuojelun toimista
"Tutkimustiedon puute tuotti ongelmia käytännön asiakastyössä, järjestöjen kehit-
tämis- ja vaikuttamistyössä ja lastensuojelukoulutusten järjestämisessä. Käytännön asiakastyössä tiedon puutteen katsottiin johtavan hätiköityihin toimenpiteisiin niin yksilö- kuin rakennetasolla. Esimerkiksi suuria palvelujärjestelmän muutoksia tehdään ilman riittävää tutkimustietoa.
Yksittäisistä asioista on käsittämätöntä, että yksinhuoltajien tilannetta ei ole-
massa olevan tiedon varassa korjata, mutta ei myöskään tutkita, mistä kaikesta
ilmiössä on kyse. Kysymyksessä on tunnistettu ja tunnustettu ongelma, jolle
ei kuitenkaan tehdä mitään. (H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)

Lapsi psykiatrian ja lastensuojelun kiistakapulana
Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistä työkenttää ei pidetty vain yhteispelinä, vaan jopa kiistakenttänä. Lastenpsykiatriset oireet ovat usein lähtöisin sosiaalisista ongelmista ja hyvinvoinnin puutteista. Lastensuojelusta kuitenkin herkästi lähetetään lapsia lastenpsykiatriaan, vaikka lapsia voisi auttaa myös sosiaalihuollon palveluin.
Myös lastenpsykiatrian ja lastensuojelun rajapinnat edellyttävät tutkimusta:
käytännössä lastensuojeluun tullaan usein psyykkisten ongelmien vuoksi,
mutta onko lastensuojelu – etenkin huostaanotto – tarkoituksenmukainen
tapa auttaa näitä lapsia? (H6. KASTE Kehrä24.8.2010)

Estetäänkö asiakkaita osallilstumasta tutkimuksiin?
Laadullisesti on taas hyvin vaikeaa päästä asiakkaiden oman
tiedon äärelle. Osalle sosiaalityöntekijöistä kynnys asiakkaiden kutsumiseksi tutkimukseen oli huomattavan korkea. (H5 Tampereen yliopisto 17.6.2010)
Omakohtainen kokemukseni sosiaalityön väitöskirjantekoajalta oli, ettei yhdestäkään Helsingin sosiaalitoimistosta löytynyt halukasta avainhenkilöä väitöskirjani tueksi, kun tavoitteenani oli haastatella rikoskäyttäytymisen vuoksi lastensuojelun asiakkaana olevia alle 15-vuotiaita nuoria. Fokusryhmähaastatteluissa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus kutsua asiakkaita tutkimukseen herätti kysymyksen jopa siitä, estetäänkö heidän osallistumisensa tutkimukseen hallinnon puolelta.

Puuttuvat innovaatiot ja pakkopalvelut
"Toisinaan olisi hyvä miettiä, voidaanko lastensuojelun asiakasprosessiin kuluvalla rahalla tehdä muutakin kuin totuttuja toimenpiteitä – perhetyötä, sosiaalityöntekijän tapaamisia, psykiatrisia palveluita, sijaishuoltoa ja niin edelleen. Tämä prosessi maksaa miljoona euroa. Ei tulla ajatelleeksi, tahtovatko perheet edes välttämättä palveluita, joita välittömästi lastensuojeluilmoituksen jälkeen ryhdytään pohtimaan. (...)"

Kadonnut yhteiskuntatieteellinen, sosiaalinen ja historiallinen ulottuvuus- rakenneongelmien individualisaatio
"Lastensuojelun sosiaalityössä herää kysymys siitä, onko ymmärrys yleisestä ja
yhteiskunnallisesta katoamassa. (...) Tämä ymmärrys on kadonnut niin päättä-
jiltä kuin työntekijöiltä ja ongelmat siirtyvät yksilöiden ongelmiksi. Sosiaalinen
häviää yhteiskunnallisena ulottuvuutena. Yltiörelativistisuus, konstruktionistisuus ja reflektiivisyys ovat käsitteitä, jotka hallitsevat opiskelijoiden kirjallisuutta tällä hetkellä. Samalla katoaa kyky kontekstoida tapahtumia menneisyyteen: ihmisiltä
katoaa historia, eikä nykypäivän ilmiöiden kehitysjuonteita enää ymmärretä. "
(H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)

Lastensuojelun tuntematon kustannusvaikuttavuus
Lastensuojelun kustannusvaikuttavuutta tulee uskaltaa tutkia. (...) Puheet
lastensuojelun kansallisesta hätätilasta jäävät kuulematta. Samalla taloudelli-
nen panostus lastensuojeluun on huomattavaa ja tulisi tarkastella, onko siellä
mahdollisesti kohteita, joissa rahaa menee hukkaan. Menevätkö resurssit
oikeisiin kohteisiin? (H20. SONet Botnia & Pohjanmaa 25.1.2011)

Lasten ja perheiden ääntä ei kuulu tai ei kuunnella
Kokemustiedon puute koettiin keskeiseksi lastensuojelututkimuksen katvealueeksi. Lapsen kannalta olisi tähdellistä tarkastella, kuinka katkelmallista lapsen asiakkuuden polku on. (H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)
Kokemuspohjaista tietoa tarvitaan. Meillä ei ole kovinkaan paljoa tutkimuksia,
joissa lasten oma ääni kuuluisi, eli joissa olisi suoraan haastateltu lapsia tai
mietitty vaikkapa lastensuojelun laatukriteerejä lasten näkökulmasta. (H15.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto 7.12.2010)
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastensuojeluntieto.pdf

Ilman tietoa kirjoitti:

Päivähoidon työntekijät ovat usein ilmaisseet , etteivät tiedä tarpeeksi lastensuojelun toimintatavoista. Lastensuojelun toimintatapoihin ja tietoon voi nyt tutustua lukemalla Elina Pekkarisen tutkimuksen, josta alla mainittu kooste otsikoineen oma lyhennelmä. Koko tutkimus ao. linkistä.

Lastensuojelutyötä ja järjestelmämuutoksia tehdään ilman tutkimustietoa ja ymmärrystä rakenteista tai historiasta

Puuttuva tutkimustieto ja seuranta lastensuojelun toimista
"Tutkimustiedon puute tuotti ongelmia käytännön asiakastyössä, järjestöjen kehit-
tämis- ja vaikuttamistyössä ja lastensuojelukoulutusten järjestämisessä. Käytännön asiakastyössä tiedon puutteen katsottiin johtavan hätiköityihin toimenpiteisiin niin yksilö- kuin rakennetasolla. Esimerkiksi suuria palvelujärjestelmän muutoksia tehdään ilman riittävää tutkimustietoa.
Yksittäisistä asioista on käsittämätöntä, että yksinhuoltajien tilannetta ei ole-
massa olevan tiedon varassa korjata, mutta ei myöskään tutkita, mistä kaikesta
ilmiössä on kyse. Kysymyksessä on tunnistettu ja tunnustettu ongelma, jolle
ei kuitenkaan tehdä mitään. (H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)

Lapsi psykiatrian ja lastensuojelun kiistakapulana
Lastenpsykiatrian ja lastensuojelun yhteistä työkenttää ei pidetty vain yhteispelinä, vaan jopa kiistakenttänä. Lastenpsykiatriset oireet ovat usein lähtöisin sosiaalisista ongelmista ja hyvinvoinnin puutteista. Lastensuojelusta kuitenkin herkästi lähetetään lapsia lastenpsykiatriaan, vaikka lapsia voisi auttaa myös sosiaalihuollon palveluin.
Myös lastenpsykiatrian ja lastensuojelun rajapinnat edellyttävät tutkimusta:
käytännössä lastensuojeluun tullaan usein psyykkisten ongelmien vuoksi,
mutta onko lastensuojelu – etenkin huostaanotto – tarkoituksenmukainen
tapa auttaa näitä lapsia? (H6. KASTE Kehrä24.8.2010)

Estetäänkö asiakkaita osallilstumasta tutkimuksiin?
Laadullisesti on taas hyvin vaikeaa päästä asiakkaiden oman
tiedon äärelle. Osalle sosiaalityöntekijöistä kynnys asiakkaiden kutsumiseksi tutkimukseen oli huomattavan korkea. (H5 Tampereen yliopisto 17.6.2010)
Omakohtainen kokemukseni sosiaalityön väitöskirjantekoajalta oli, ettei yhdestäkään Helsingin sosiaalitoimistosta löytynyt halukasta avainhenkilöä väitöskirjani tueksi, kun tavoitteenani oli haastatella rikoskäyttäytymisen vuoksi lastensuojelun asiakkaana olevia alle 15-vuotiaita nuoria. Fokusryhmähaastatteluissa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus kutsua asiakkaita tutkimukseen herätti kysymyksen jopa siitä, estetäänkö heidän osallistumisensa tutkimukseen hallinnon puolelta.

Puuttuvat innovaatiot ja pakkopalvelut
"Toisinaan olisi hyvä miettiä, voidaanko lastensuojelun asiakasprosessiin kuluvalla rahalla tehdä muutakin kuin totuttuja toimenpiteitä – perhetyötä, sosiaalityöntekijän tapaamisia, psykiatrisia palveluita, sijaishuoltoa ja niin edelleen. Tämä prosessi maksaa miljoona euroa. Ei tulla ajatelleeksi, tahtovatko perheet edes välttämättä palveluita, joita välittömästi lastensuojeluilmoituksen jälkeen ryhdytään pohtimaan. (...)"

Kadonnut yhteiskuntatieteellinen, sosiaalinen ja historiallinen ulottuvuus- rakenneongelmien individualisaatio
"Lastensuojelun sosiaalityössä herää kysymys siitä, onko ymmärrys yleisestä ja
yhteiskunnallisesta katoamassa. (...) Tämä ymmärrys on kadonnut niin päättä-
jiltä kuin työntekijöiltä ja ongelmat siirtyvät yksilöiden ongelmiksi. Sosiaalinen
häviää yhteiskunnallisena ulottuvuutena. Yltiörelativistisuus, konstruktionistisuus ja reflektiivisyys ovat käsitteitä, jotka hallitsevat opiskelijoiden kirjallisuutta tällä hetkellä. Samalla katoaa kyky kontekstoida tapahtumia menneisyyteen: ihmisiltä
katoaa historia, eikä nykypäivän ilmiöiden kehitysjuonteita enää ymmärretä. "
(H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)

Lastensuojelun tuntematon kustannusvaikuttavuus
Lastensuojelun kustannusvaikuttavuutta tulee uskaltaa tutkia. (...) Puheet
lastensuojelun kansallisesta hätätilasta jäävät kuulematta. Samalla taloudelli-
nen panostus lastensuojeluun on huomattavaa ja tulisi tarkastella, onko siellä
mahdollisesti kohteita, joissa rahaa menee hukkaan. Menevätkö resurssit
oikeisiin kohteisiin? (H20. SONet Botnia & Pohjanmaa 25.1.2011)

Lasten ja perheiden ääntä ei kuulu tai ei kuunnella
Kokemustiedon puute koettiin keskeiseksi lastensuojelututkimuksen katvealueeksi. Lapsen kannalta olisi tähdellistä tarkastella, kuinka katkelmallista lapsen asiakkuuden polku on. (H22. POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)
Kokemuspohjaista tietoa tarvitaan. Meillä ei ole kovinkaan paljoa tutkimuksia,
joissa lasten oma ääni kuuluisi, eli joissa olisi suoraan haastateltu lapsia tai
mietitty vaikkapa lastensuojelun laatukriteerejä lasten näkökulmasta. (H15.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto 7.12.2010)
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/lastensuojeluntieto.pdf

Lue lisää

Levoton vanhemmuus, levoton työelämä vai levoton virkakoneisto?

Hyvä alku - tapahtuman lehdistötiedotteessa kerrotaan kuinka
"Tieteellinen tutkimus on löytänyt yhteyden vanhempien oman elämän hallinnan ja lapsen elämänhallinnan välille." ja kuinka "Kiireettömille hetkille lapsen kanssa voi jäädä vain vähän aikaa. Arjen ennakoimattomuus heikentää lapsen kykyä kehittää omaa elämänhallintaansa. Levoton vanhemmuus tuottaa levottomia lapsia."
http://www.nmi.fi/ajankohtaista/levoton-vanhemmuus-malttamattomat-lapset

Lehdistotiedote antaa täysin eri tietoa ja vaikutelman lapsiperheiden ajankäytöstä ja sen syistä kuin väestöliiton perhebarometri. Hyvä alku- lehdistotiedote rinnastaa kiireen tai "levottomuuden" pääasiassa vain yksilötekijöihin tarkemmin vanhempien elämänhallinnan puutteisiin, ei esimerkiksi köyhyyteen, tilapäisiin työsuhteisiin tai työelämän joustamattomuuteen.

Väestöliiton mukaan lapsiperheiden ajankäytössä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Kiireen tunne on vähentynyt. Perheelle halutaan antaa enemmän aikaa ja siinä myös onnistutaan. Myös sukupuolten välinen tasa-arvo on lisääntynyt, miehet ottavat enemmän vastuuta kotitöistä ja lastenhoidosta. "Näyttäisi siltä, että sekä työaikojen kehityksen että tietotekniikan hallinnan suhteen ollaan menossa parempaan suuntaan", toteaa Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch. Kenties yksi yllättävimpiä havaintoja Yhteistä aikaa etsimässä -perhebarometrissa olikin se, että kiireen kokemus oli vähentynyt viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Kotitalouden tulotasolla on vaikutusta kiireeseen eli pienituloiset kokivat jatkuvaa kiirettä suurituloisia enemmän.Vanhemmat kaipasivat myös lisää joustoja työelämältä .Vaikka harrastukset tai kavereiden kanssa oleilu vievätkin lasten ja nuorten aikaa arkisin, on peruskouluikäisistä nykyään suurempi osa kotona koulun jälkeen kuin kymmenen vuotta sitten. Myös kotiintuloaika on iltaisin varhentunut. - Kun myös lapsiperheiden vanhempien kotonaolo arki-iltaisin on hieman lisääntynyt, näyttääkin siltä, että perheenjäsenet viettävät nykyään aikaa enemmän kotona kuin vielä kymmenen vuotta sitten, summaa Anneli Miettinen.
Kehityksen varjopuolena näyttää kuitenkin olevan hyvin pienten, sulkeutuneiden perheiden Suomi, jossa työn ja perheen ohella aikaa ei jää muille asioille, eikä varsinkaan muille ihmisille.


Perhebarometri perustuu pääosin Tilastokeskuksen keräämiin ajankäytön aineistoihin, joista viimeisin on vuodelta 2009-2010. Perheiden arkipäivää ja yhteistä aikaa käsittelevät pienten tai kouluikäisten lasten vanhempien antamat haastattelut täydentävät tätä määrällistä aineistoa.
http://www.vanhempainliitto.fi/ajankohtaista/191/vaestoliitto_kiireen_tunne_vahentynyt_aikaa_annetaan_perheelle

Tutkimustiedon mukaan Suomi siis täyttyy pienistä sulkeutuneista kotiin eristäytyneistä perheistä, joilla ei ole koulussa ja työelämässa suorittamisen lisäksi aikaa (vai halua) seurustella perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.

Olisiko Leeni Ikosen edellä kuvaamalla viranomaiskulttuurilla jotain vaikutusta perheiden eristäytymishalukkuuteen?

Hyvä alku? kirjoitti:

Levoton vanhemmuus, levoton työelämä vai levoton virkakoneisto?

Hyvä alku - tapahtuman lehdistötiedotteessa kerrotaan kuinka
"Tieteellinen tutkimus on löytänyt yhteyden vanhempien oman elämän hallinnan ja lapsen elämänhallinnan välille." ja kuinka "Kiireettömille hetkille lapsen kanssa voi jäädä vain vähän aikaa. Arjen ennakoimattomuus heikentää lapsen kykyä kehittää omaa elämänhallintaansa. Levoton vanhemmuus tuottaa levottomia lapsia."
http://www.nmi.fi/ajankohtaista/levoton-vanhemmuus-malttamattomat-lapset

Lehdistotiedote antaa täysin eri tietoa ja vaikutelman lapsiperheiden ajankäytöstä ja sen syistä kuin väestöliiton perhebarometri. Hyvä alku- lehdistotiedote rinnastaa kiireen tai "levottomuuden" pääasiassa vain yksilötekijöihin tarkemmin vanhempien elämänhallinnan puutteisiin, ei esimerkiksi köyhyyteen, tilapäisiin työsuhteisiin tai työelämän joustamattomuuteen.

Väestöliiton mukaan lapsiperheiden ajankäytössä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Kiireen tunne on vähentynyt. Perheelle halutaan antaa enemmän aikaa ja siinä myös onnistutaan. Myös sukupuolten välinen tasa-arvo on lisääntynyt, miehet ottavat enemmän vastuuta kotitöistä ja lastenhoidosta. "Näyttäisi siltä, että sekä työaikojen kehityksen että tietotekniikan hallinnan suhteen ollaan menossa parempaan suuntaan", toteaa Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch. Kenties yksi yllättävimpiä havaintoja Yhteistä aikaa etsimässä -perhebarometrissa olikin se, että kiireen kokemus oli vähentynyt viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Kotitalouden tulotasolla on vaikutusta kiireeseen eli pienituloiset kokivat jatkuvaa kiirettä suurituloisia enemmän.Vanhemmat kaipasivat myös lisää joustoja työelämältä .Vaikka harrastukset tai kavereiden kanssa oleilu vievätkin lasten ja nuorten aikaa arkisin, on peruskouluikäisistä nykyään suurempi osa kotona koulun jälkeen kuin kymmenen vuotta sitten. Myös kotiintuloaika on iltaisin varhentunut. - Kun myös lapsiperheiden vanhempien kotonaolo arki-iltaisin on hieman lisääntynyt, näyttääkin siltä, että perheenjäsenet viettävät nykyään aikaa enemmän kotona kuin vielä kymmenen vuotta sitten, summaa Anneli Miettinen.
Kehityksen varjopuolena näyttää kuitenkin olevan hyvin pienten, sulkeutuneiden perheiden Suomi, jossa työn ja perheen ohella aikaa ei jää muille asioille, eikä varsinkaan muille ihmisille.


Perhebarometri perustuu pääosin Tilastokeskuksen keräämiin ajankäytön aineistoihin, joista viimeisin on vuodelta 2009-2010. Perheiden arkipäivää ja yhteistä aikaa käsittelevät pienten tai kouluikäisten lasten vanhempien antamat haastattelut täydentävät tätä määrällistä aineistoa.
http://www.vanhempainliitto.fi/ajankohtaista/191/vaestoliitto_kiireen_tunne_vahentynyt_aikaa_annetaan_perheelle

Tutkimustiedon mukaan Suomi siis täyttyy pienistä sulkeutuneista kotiin eristäytyneistä perheistä, joilla ei ole koulussa ja työelämässa suorittamisen lisäksi aikaa (vai halua) seurustella perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.

Olisiko Leeni Ikosen edellä kuvaamalla viranomaiskulttuurilla jotain vaikutusta perheiden eristäytymishalukkuuteen?

Lue lisää

KasKas -ryhmät (Kasva ja kasvata) ovat KASTE- I ja II- hankkeissa kehitettyä perhekouluverkoston toimintaa ylivilkkaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Aluksi ajattelin, että onpa mukavaa, että sijaishuollon edunvalvontaan keskittynyt KASTE- hanke kehittää palveluja, varsinkin ennaltaehkäiseviä palveluja kaikille, myös bioperheille.
Mitä pidemmälle luin hankkeesta , sitä skeptisemmäksi tulin.

KasKas ryhmään voi esitteen mukaan osallistua:
"Jos lapsellasi on haastavaa, ylivilkasta tai impulsiivista käyttäytymistä, joka tuottaa pulmia. Esim.
• Hän on aina menossa ja vauhdissa
• Hänen on vaikeaa odottaa vuoroaan
• Hän toimii ennen kuin miettii seurauksia
• Hänen on vaikea istua paikoillaan"

Itse en lähtisi vielä tekemään diagnoosia noiden kaikille terveille ja reippaille lapsille tyypillisten käyttäytymispiirteiden perusteella.
Ihmettelen myös tuota ainaista lähinnä aikuisia palvelevaa paikallaan istumisen tärkeyden toitotusta. Mutta kas, kas, sitten tulee uutispommi:

"Osallistuminen edellyttää perheeltä kuntoutushakemuksen tekemistä. Hakemukseen liitetään lääkärin lausunto lapsen käyttäytymisessä ilmenevistä tarkkaavaisuushäiriöön viittaavista piirteistä."

Siis osallistuminen tukiryhmään VAATII lääkärin DIAGNOOSIA lapsesta ja KUNTOUTUSHAKEMUSTA perheeltä. Eli vaikka kyseessä olisi ohimenevä ja lapsi-vanhemmuus- suhteesta riippumaton piirre, se pyritään sementoimaan diagnoosiksi ja perheen kuntoutustarpeeksi! Ylivilkkaus- diagnoosia ja perheiden kuntoutustarvetta siis synnytetään ja ylläpidetään tukiryhmien (sivu)tuotteena. Pelkkä tukiryhmään osallistuminen tuottaa automaattisesti asiakaskirjauksiin ylivilkkaus- tai peräti käytöshäiriöstä kärsivän lapsen ja kuntoutusta tarvitsevan perheen!

Pelkkä maininta diagnoosista ja kuntoutustarpeesta( , jotka ovat siis tukiryhmien edellytyksiä ja tuotoksia) asiakaskirjauksissa saattaa tai todennäköisesti vaikuttaa erittäin haitallisesti lapsen ja perheen oikeusturvaan , myöhempään tutkimukseen ja kohteluun sosiaali- ja terveydenhuollossa ja avunsaantimahdollisuuksiin ja niiden linjauksiin. Haastavasta käytöksestä tulee nopeasti käytöshäiriö ja psykiatrinen ongelma ja diagnoosi, vaikka haastavaan käytökseen olisi muitakin syitä esim. neurologinen vamma, liian suuret ryhmäkoot, oppimis- tai päivähoitoympäristön levottomuus, kiusaaminen..
.. tai äkkinäinen sijoitus tai sen uhka!

Varhaisen puuttumisen työtapoihin kuuluu diagnoosin tekeminen ja diagnosoidusta poikkeavana pidetystä käytöksestä saadaan helposti kätevä huostaanoton peruste. Diagnoosi ja merkintä kuntoutustarpeesta asiakaspapereissa hyödyttää huostaanottoa ajavaa sosiaalityöntekijää, kymmeniätuhansia euroja laskuttavia lastensuojelu- ja perhekuntoutuslaitoksia tai diagnoosin perusteella maksettavia korotettuja hoitomaksuja ja pitkäaikaisia sijoituksia hakevia sijaisvanhempia.

Varhaiskasvatuksen hankkeissa niin rahoittajien kuin perheiden on syytä tutkia julkilausuttujen tavoitteiden lisäksi erittäin tarkkaan myös hankkeiden taustaoletukset, piilotavoitteet ja sivutuotteet! Ja ottaa selville hankkeen perustajien eturyhmät ja sidonnaisuudet.

http://www.peda.net/veraja/projekti/vartu/vinkit?vp=singlemodule&m_id=52912&sp=viewannounce&a_id=20004
http://www.hyvaalku.net/ohjelma.htm

KasKas- diagnoosia kirjoitti:

KasKas -ryhmät (Kasva ja kasvata) ovat KASTE- I ja II- hankkeissa kehitettyä perhekouluverkoston toimintaa ylivilkkaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Aluksi ajattelin, että onpa mukavaa, että sijaishuollon edunvalvontaan keskittynyt KASTE- hanke kehittää palveluja, varsinkin ennaltaehkäiseviä palveluja kaikille, myös bioperheille.
Mitä pidemmälle luin hankkeesta , sitä skeptisemmäksi tulin.

KasKas ryhmään voi esitteen mukaan osallistua:
"Jos lapsellasi on haastavaa, ylivilkasta tai impulsiivista käyttäytymistä, joka tuottaa pulmia. Esim.
• Hän on aina menossa ja vauhdissa
• Hänen on vaikeaa odottaa vuoroaan
• Hän toimii ennen kuin miettii seurauksia
• Hänen on vaikea istua paikoillaan"

Itse en lähtisi vielä tekemään diagnoosia noiden kaikille terveille ja reippaille lapsille tyypillisten käyttäytymispiirteiden perusteella.
Ihmettelen myös tuota ainaista lähinnä aikuisia palvelevaa paikallaan istumisen tärkeyden toitotusta. Mutta kas, kas, sitten tulee uutispommi:

"Osallistuminen edellyttää perheeltä kuntoutushakemuksen tekemistä. Hakemukseen liitetään lääkärin lausunto lapsen käyttäytymisessä ilmenevistä tarkkaavaisuushäiriöön viittaavista piirteistä."

Siis osallistuminen tukiryhmään VAATII lääkärin DIAGNOOSIA lapsesta ja KUNTOUTUSHAKEMUSTA perheeltä. Eli vaikka kyseessä olisi ohimenevä ja lapsi-vanhemmuus- suhteesta riippumaton piirre, se pyritään sementoimaan diagnoosiksi ja perheen kuntoutustarpeeksi! Ylivilkkaus- diagnoosia ja perheiden kuntoutustarvetta siis synnytetään ja ylläpidetään tukiryhmien (sivu)tuotteena. Pelkkä tukiryhmään osallistuminen tuottaa automaattisesti asiakaskirjauksiin ylivilkkaus- tai peräti käytöshäiriöstä kärsivän lapsen ja kuntoutusta tarvitsevan perheen!

Pelkkä maininta diagnoosista ja kuntoutustarpeesta( , jotka ovat siis tukiryhmien edellytyksiä ja tuotoksia) asiakaskirjauksissa saattaa tai todennäköisesti vaikuttaa erittäin haitallisesti lapsen ja perheen oikeusturvaan , myöhempään tutkimukseen ja kohteluun sosiaali- ja terveydenhuollossa ja avunsaantimahdollisuuksiin ja niiden linjauksiin. Haastavasta käytöksestä tulee nopeasti käytöshäiriö ja psykiatrinen ongelma ja diagnoosi, vaikka haastavaan käytökseen olisi muitakin syitä esim. neurologinen vamma, liian suuret ryhmäkoot, oppimis- tai päivähoitoympäristön levottomuus, kiusaaminen..
.. tai äkkinäinen sijoitus tai sen uhka!

Varhaisen puuttumisen työtapoihin kuuluu diagnoosin tekeminen ja diagnosoidusta poikkeavana pidetystä käytöksestä saadaan helposti kätevä huostaanoton peruste. Diagnoosi ja merkintä kuntoutustarpeesta asiakaspapereissa hyödyttää huostaanottoa ajavaa sosiaalityöntekijää, kymmeniätuhansia euroja laskuttavia lastensuojelu- ja perhekuntoutuslaitoksia tai diagnoosin perusteella maksettavia korotettuja hoitomaksuja ja pitkäaikaisia sijoituksia hakevia sijaisvanhempia.

Varhaiskasvatuksen hankkeissa niin rahoittajien kuin perheiden on syytä tutkia julkilausuttujen tavoitteiden lisäksi erittäin tarkkaan myös hankkeiden taustaoletukset, piilotavoitteet ja sivutuotteet! Ja ottaa selville hankkeen perustajien eturyhmät ja sidonnaisuudet.

http://www.peda.net/veraja/projekti/vartu/vinkit?vp=singlemodule&m_id=52912&sp=viewannounce&a_id=20004
http://www.hyvaalku.net/ohjelma.htm

Lue lisää

Mittaako diagnoosi lapsen oireilua vai ympäristön suvaitsemattomuutta?

Riitta Kilpeläinen osoitti aivojen herätevasteita koskeneessa väitöskirjassaan jo vuonna 2000, ettei ADHD:ssa ole kyse puhtaasta käyttäytymisongelmasta vaan poikkeavasta aivotoiminnasta. Kilpeläisen tutkimuksissa ADHD-lasten aivojen otsalohkojen alueelle paikantunut poikkeavuus näkyi puutteellisena kykynä muodostaa ja ylläpitää lyhytkestoisia muistijälkiä. Tällöin tuttukin ärsyke käsitellään aivoissa kerta toisensa jälkeen uutena. Seurauksena on häiriöherkkyyttä ja keskittymisvaikeuksia, joiden tulokset näkyvät oppimisvaikeuksina ja sosiaalisina vaikeuksina. (Kilpeläinen, 2000.)
ADHD-lasten ”kovakorvaisuus” vanhempien ohjeiden noudattamisessa ei siis ole huonoa käytöstä eikä vanhemman osaamattomuutta, kuten valitettavasti vieläkin usein ajatellaan.

Keltikangas-Järvisen mukaan ei olisikaan olemassa mitään selväpiirteistä ADHD-diagnoosia vaan hän pitää kaikkia piirteitä tiettyjen temperamenttipiirteiden äärimmäisinä muotoina. Kyse diagnosointia vaativassa häiriössä on silloin siitä, kuinka paljon ongelmia kyseinen piirre
ympäristössään aiheuttaa. Tästä näkökulmasta diagnoosi mittaa yhtä lailla ympäristön suvaitsevaisuutta kuin kyseisen ihmisen ominaisuuksia. (Keltikangas-Järvinen 2008, 147.)

Ajattelipa ADHD:n ja temperamentin suhteesta miten tahansa, käytännön elämässä ADHD-oireiden vaikeusaste on sidoksissa kulloiseenkin ympäristöön ja sen asenteisiin. Diagnosointia ja tukitoimia tarvitaan usein juuri ympäristöstä tulevien paineiden vuoksi.

http://www.adhd-liitto.fi/Loppuraportti_mirjaheikkila.pdf

Mitä mitataan? kirjoitti:

Mittaako diagnoosi lapsen oireilua vai ympäristön suvaitsemattomuutta?

Riitta Kilpeläinen osoitti aivojen herätevasteita koskeneessa väitöskirjassaan jo vuonna 2000, ettei ADHD:ssa ole kyse puhtaasta käyttäytymisongelmasta vaan poikkeavasta aivotoiminnasta. Kilpeläisen tutkimuksissa ADHD-lasten aivojen otsalohkojen alueelle paikantunut poikkeavuus näkyi puutteellisena kykynä muodostaa ja ylläpitää lyhytkestoisia muistijälkiä. Tällöin tuttukin ärsyke käsitellään aivoissa kerta toisensa jälkeen uutena. Seurauksena on häiriöherkkyyttä ja keskittymisvaikeuksia, joiden tulokset näkyvät oppimisvaikeuksina ja sosiaalisina vaikeuksina. (Kilpeläinen, 2000.)
ADHD-lasten ”kovakorvaisuus” vanhempien ohjeiden noudattamisessa ei siis ole huonoa käytöstä eikä vanhemman osaamattomuutta, kuten valitettavasti vieläkin usein ajatellaan.

Keltikangas-Järvisen mukaan ei olisikaan olemassa mitään selväpiirteistä ADHD-diagnoosia vaan hän pitää kaikkia piirteitä tiettyjen temperamenttipiirteiden äärimmäisinä muotoina. Kyse diagnosointia vaativassa häiriössä on silloin siitä, kuinka paljon ongelmia kyseinen piirre
ympäristössään aiheuttaa. Tästä näkökulmasta diagnoosi mittaa yhtä lailla ympäristön suvaitsevaisuutta kuin kyseisen ihmisen ominaisuuksia. (Keltikangas-Järvinen 2008, 147.)

Ajattelipa ADHD:n ja temperamentin suhteesta miten tahansa, käytännön elämässä ADHD-oireiden vaikeusaste on sidoksissa kulloiseenkin ympäristöön ja sen asenteisiin. Diagnosointia ja tukitoimia tarvitaan usein juuri ympäristöstä tulevien paineiden vuoksi.

http://www.adhd-liitto.fi/Loppuraportti_mirjaheikkila.pdf

Lue lisää

Empatia ja heikomman puolustaminen on rikos- lastensuojelussa

"Huostaanotettu bisnes Silminnäkijä- dokumentissa esiintynyt isä on järkyttynyt siitä, että lapset vietiin, vaikka hän oli isänä pitkään työskennellyt yhteistyössä Naantalin kaupungin lastensuojelun avohuollon kanssa. Naantalin kaupunki ehti antaa Juhalle pitkään perhetyötä. Perhetyöntekijä on sosiaalipoliisi. Perhetyöntekijä tekee usein perheistä kirjauksia, jotka saavat olla lennokkaitakin. Usean huostaanoton perustana ovat perhetyöntekijän railakkaat väitteet ( joita ei näytetä asiakkaille eikä oikaista). Niitä hallinto-oikeus ( joka ei tunne fair trial- menettelyä, ammattituomareita tai Euroopan ihmisoikeussopimusta) käyttää sitten todisteena perhettä vastaan, kun se antaa tuomionsa huostaanotossa. 

Selvennykseksi on sanottava, että perhetyöntekijä ei tee mitään kodinhoidollisia töitä perheissä. Ei vähäisimpiäkään. Tätä kuntien lastensuojelu ei muista mainita, kun julkisuudessa puhutaan hymistellen näistä avohuollon tukitoimista. Äidit ja isät siivoavat kotinsa edustuskuntoon, kun he tietävät, että perhetyöntekijä on tulossa. Muuten perhetyöntekijä kirjaa, että kynnysmatolla oli rapaa.

Sosiaalityöntekijä määrää perheelle perhetyötä usein siinä vaiheessa, kun hän jo suunnittelee lapsen huostaanottamista. Perhetyötä käytetään pohjustamaan huostaanottoa, ei estämään sitä, kuten avohuollon tukitoimen kuuluisi lain mukaan tehdä."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848

"Isän kaksivuotias tytär napattiin kiireellisesti huostaan ja kyyditettiin perhekotiin. Vaikuttaa siltä, että jossain yksityisessä perhekodissa oli vapautunut paikka, johon piti löytää mukava lapsi. Ja löytyihän se. Perhekoti on takuulla tyytyväinen. Isä taas ei näe lastaan juuri lainkaan ( vain joka 3. viikko pari tuntia). 
Kun kotikunnan sosiaalityöntekijä nappaa lapsen huostaan, hän yleensä rajoittaa lapsen ja hänen vanhempiensa yhteydenpidon mahdollisimman vähäiseksi. Sekin on lastensuojelulain vastaista, kuten monet muut jo rutiiniksi muodostuneet käytännöt lastensuojelussa. Yhteydenpidon rajoittaminen lapsen ja hänen vanhempiensa ja perheensä välillä on yleisimpiä ja varmasti suurimpia väärinkäytöksiä, johon lastensuojelu jatkuvasti syyllistyy. Lastensuojelun ja sijaishuollon etu on, että lapsi vieraantuu perheestään, sukulaisistaan, ystävistään. Kaikesta."

"Silminnäkijä-ohjelma Huostaanotettu bisnes on ollut hyvin kiusallinen kokemus Naantalin kaupungille, jonka lastensuojelu kärähti lakisääteisten sukulaissijoitusmahdollisuuksien ( joita olisi ollut paljon) selvittämättäjätöstä, valheellisin perustein tehdystä huostaanotosta, ammattitaidottomista työntekijöistä, sijoitettujen lasten ja sukulaisten laittomista tapaamisten rajoittamisista ja perheiden jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyönneistä. Anteeksipyyntöjen ja laiminlyöntien korjaamisen sijaan saimme kuulla lastensuojelun selityksiä siitä, kuinka rikokset ja laiminlyönnit ovatkin oikeushyvää ja välttämätöntä julkista vallankäyttöä, josta asiakkaat ihan turhaan nostavat oikeusjuttuja.. Nyt sosiaalijohto on käynyt ohjelmassa isää hauraasti puolustaneen työntekijän kimppuun ja määrännyt tälle rangaistuksia. Työntekijä on hyllytetty toimestaan ja hänelle on määrätty porttikielto kaupungin tiloihin. Turun Sanomien saamien tietojen mukana päätöksen takana on Naantalin perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen, joka näyttää istuksineen Suojele- Tue- Toimi materiaalin tuottaneen Lastensuojelun Keskusliiton Lastensuojelun neuvottelukunnassa useampanakin vuonna. http://www.lskl.fi/files/678/Lastensuojelun_Keskusliitto_Vuosikatsaus2010.pdf, s.26, http://www.lskl.fi/files/470/LSKL_vuosikatsaus_2009_printattavaksi.pdf, s.33

Näin päiväkotien Suojele- Tue- Toimi- materiaalien tuottaja Lastensuojelun keskusliitto kirjoittaa tulevaisuudennäkymistään ja henkilöstölinjauksistaan: "Keskusliiton pitää olla myös valppaana toimintaympäristön muutoksille ja varmistaa, että lasten ja nuorten oma ääni kuuluu päätöksenteossa. Henkilöstön tulee olla monessa mielessä moniosaajia ja alaan perehtyneitä. .Avoimuus erilaisissa verkostoissa on nykyisin erityisen tärkeää. Resurssit on käytettävä tehokkaasti lasten oikeuksien toteuttamiseen. "

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649
Perusturvarikollisten, anteeksi -johtajien tapa rangaista alaisiaan empatian osoittamisesta asiakkaita kohtaan kertoo paljon lastensuojelujärjestelmästä.
Julkisuus onkin kansalaisten ainoa tapa saada oikeutta lastensuojelussa, jossa heille ei myönnetä puolueetonta tutkintaa tai oikeudenkäyntiä, lainmukaista kohtelua, toimivia valitusreittejä tai suojaa ihmiskauppaa tai muuta viranomaisrikollisuutta vastaan.
http://www.knuutilaki.net/node/23 http://www.knuutilaki.net/node/33
http://www.knuutilaki.net/node/34 http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10449896
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

empatia=ls-rikos kirjoitti:

Empatia ja heikomman puolustaminen on rikos- lastensuojelussa

"Huostaanotettu bisnes Silminnäkijä- dokumentissa esiintynyt isä on järkyttynyt siitä, että lapset vietiin, vaikka hän oli isänä pitkään työskennellyt yhteistyössä Naantalin kaupungin lastensuojelun avohuollon kanssa. Naantalin kaupunki ehti antaa Juhalle pitkään perhetyötä. Perhetyöntekijä on sosiaalipoliisi. Perhetyöntekijä tekee usein perheistä kirjauksia, jotka saavat olla lennokkaitakin. Usean huostaanoton perustana ovat perhetyöntekijän railakkaat väitteet ( joita ei näytetä asiakkaille eikä oikaista). Niitä hallinto-oikeus ( joka ei tunne fair trial- menettelyä, ammattituomareita tai Euroopan ihmisoikeussopimusta) käyttää sitten todisteena perhettä vastaan, kun se antaa tuomionsa huostaanotossa. 

Selvennykseksi on sanottava, että perhetyöntekijä ei tee mitään kodinhoidollisia töitä perheissä. Ei vähäisimpiäkään. Tätä kuntien lastensuojelu ei muista mainita, kun julkisuudessa puhutaan hymistellen näistä avohuollon tukitoimista. Äidit ja isät siivoavat kotinsa edustuskuntoon, kun he tietävät, että perhetyöntekijä on tulossa. Muuten perhetyöntekijä kirjaa, että kynnysmatolla oli rapaa.

Sosiaalityöntekijä määrää perheelle perhetyötä usein siinä vaiheessa, kun hän jo suunnittelee lapsen huostaanottamista. Perhetyötä käytetään pohjustamaan huostaanottoa, ei estämään sitä, kuten avohuollon tukitoimen kuuluisi lain mukaan tehdä."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848

"Isän kaksivuotias tytär napattiin kiireellisesti huostaan ja kyyditettiin perhekotiin. Vaikuttaa siltä, että jossain yksityisessä perhekodissa oli vapautunut paikka, johon piti löytää mukava lapsi. Ja löytyihän se. Perhekoti on takuulla tyytyväinen. Isä taas ei näe lastaan juuri lainkaan ( vain joka 3. viikko pari tuntia). 
Kun kotikunnan sosiaalityöntekijä nappaa lapsen huostaan, hän yleensä rajoittaa lapsen ja hänen vanhempiensa yhteydenpidon mahdollisimman vähäiseksi. Sekin on lastensuojelulain vastaista, kuten monet muut jo rutiiniksi muodostuneet käytännöt lastensuojelussa. Yhteydenpidon rajoittaminen lapsen ja hänen vanhempiensa ja perheensä välillä on yleisimpiä ja varmasti suurimpia väärinkäytöksiä, johon lastensuojelu jatkuvasti syyllistyy. Lastensuojelun ja sijaishuollon etu on, että lapsi vieraantuu perheestään, sukulaisistaan, ystävistään. Kaikesta."

"Silminnäkijä-ohjelma Huostaanotettu bisnes on ollut hyvin kiusallinen kokemus Naantalin kaupungille, jonka lastensuojelu kärähti lakisääteisten sukulaissijoitusmahdollisuuksien ( joita olisi ollut paljon) selvittämättäjätöstä, valheellisin perustein tehdystä huostaanotosta, ammattitaidottomista työntekijöistä, sijoitettujen lasten ja sukulaisten laittomista tapaamisten rajoittamisista ja perheiden jälleenyhdistämisvelvoitteiden laiminlyönneistä. Anteeksipyyntöjen ja laiminlyöntien korjaamisen sijaan saimme kuulla lastensuojelun selityksiä siitä, kuinka rikokset ja laiminlyönnit ovatkin oikeushyvää ja välttämätöntä julkista vallankäyttöä, josta asiakkaat ihan turhaan nostavat oikeusjuttuja.. Nyt sosiaalijohto on käynyt ohjelmassa isää hauraasti puolustaneen työntekijän kimppuun ja määrännyt tälle rangaistuksia. Työntekijä on hyllytetty toimestaan ja hänelle on määrätty porttikielto kaupungin tiloihin. Turun Sanomien saamien tietojen mukana päätöksen takana on Naantalin perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen, joka näyttää istuksineen Suojele- Tue- Toimi materiaalin tuottaneen Lastensuojelun Keskusliiton Lastensuojelun neuvottelukunnassa useampanakin vuonna. http://www.lskl.fi/files/678/Lastensuojelun_Keskusliitto_Vuosikatsaus2010.pdf, s.26, http://www.lskl.fi/files/470/LSKL_vuosikatsaus_2009_printattavaksi.pdf, s.33

Näin päiväkotien Suojele- Tue- Toimi- materiaalien tuottaja Lastensuojelun keskusliitto kirjoittaa tulevaisuudennäkymistään ja henkilöstölinjauksistaan: "Keskusliiton pitää olla myös valppaana toimintaympäristön muutoksille ja varmistaa, että lasten ja nuorten oma ääni kuuluu päätöksenteossa. Henkilöstön tulee olla monessa mielessä moniosaajia ja alaan perehtyneitä. .Avoimuus erilaisissa verkostoissa on nykyisin erityisen tärkeää. Resurssit on käytettävä tehokkaasti lasten oikeuksien toteuttamiseen. "

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649
Perusturvarikollisten, anteeksi -johtajien tapa rangaista alaisiaan empatian osoittamisesta asiakkaita kohtaan kertoo paljon lastensuojelujärjestelmästä.
Julkisuus onkin kansalaisten ainoa tapa saada oikeutta lastensuojelussa, jossa heille ei myönnetä puolueetonta tutkintaa tai oikeudenkäyntiä, lainmukaista kohtelua, toimivia valitusreittejä tai suojaa ihmiskauppaa tai muuta viranomaisrikollisuutta vastaan.
http://www.knuutilaki.net/node/23 http://www.knuutilaki.net/node/33
http://www.knuutilaki.net/node/34 http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10449896
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

Lue lisää

Naantalin kaupunki on kieltänyt päivähoidon (kuten päiväkoti) työntekijöitä puhumasta perheiden eli päivähoidon asiakkaiden puolesta. Naantalin kaupungin sosiaalitoimi (jota johtaa perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen) on kieltänyt päivähoitoa antamasta myönteistä lausuntoa siitä, että isä on hoitanut hyvin lastaan ja isä pärjää oman lapsensa kanssa.

http://www.naantali.fi/perhe_ja_sosiaali/

Kiellolla Naantalin kaupunki haluaa varmistaa sen, että kaupungin sosiaalitanttojen tekemä lapsen huostaanotto pysyy voimassa. Kaupungin sosiaalibyrokraatit varmistavat, että Turun hallinto-oikeus tulee tekemään tanttojen halun mukaisen päätöksen huostaanotossa.

Naantalin sosiaalipellet eivät kuitenkaan tulleet ajatelleeksi sitä, että Naantalissakin päivähoito taitaa kuulua sivistystoimen alaisuuteen.

http://www.naantali.fi/opetus_ja_koulutus/varhaiskasvatus/

Siksi sosiaalibyrokraatit eivät voi rajoittaa päivähoidon työntekijöiden toimintaa ja sananvapautta.

Naantali vaientaa kirjoitti:

Naantalin kaupunki on kieltänyt päivähoidon (kuten päiväkoti) työntekijöitä puhumasta perheiden eli päivähoidon asiakkaiden puolesta. Naantalin kaupungin sosiaalitoimi (jota johtaa perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen) on kieltänyt päivähoitoa antamasta myönteistä lausuntoa siitä, että isä on hoitanut hyvin lastaan ja isä pärjää oman lapsensa kanssa.

http://www.naantali.fi/perhe_ja_sosiaali/

Kiellolla Naantalin kaupunki haluaa varmistaa sen, että kaupungin sosiaalitanttojen tekemä lapsen huostaanotto pysyy voimassa. Kaupungin sosiaalibyrokraatit varmistavat, että Turun hallinto-oikeus tulee tekemään tanttojen halun mukaisen päätöksen huostaanotossa.

Naantalin sosiaalipellet eivät kuitenkaan tulleet ajatelleeksi sitä, että Naantalissakin päivähoito taitaa kuulua sivistystoimen alaisuuteen.

http://www.naantali.fi/opetus_ja_koulutus/varhaiskasvatus/

Siksi sosiaalibyrokraatit eivät voi rajoittaa päivähoidon työntekijöiden toimintaa ja sananvapautta.

Lue lisää

Lastentarhanopettajat sosionomien tilalle!

Oli iso virhe korvata lastentarhanopettajat sosionomeilla päivähoidossa. Sosionomit saavat usein koulutuksensa ja harjoittelupaikkansa yksityisiltä lapsibisnesyrittäjiltä esim. Diakonissalaitokselta, joiden välitön intressi on lastensuojeluasiakkuuksien, huostaanottojen ja laitoshoidon lisääminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
Sosionomeja kouluttavat ja konsultoivat monet huostahulluuden pääarkkitehdit esim. Päivi Sinko, Aila Paloniemi, Tom Arnkil, Mirjam Araneva, Kati Pajamäki ja muuten fiksu, mutta lastensuojelun suhteen katteettoman hyväuskoinen Sirkka Rousu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

huolisyöpä kirjoitti:

"Kun lastensuojelussa syntyy “huoli”, SE ON kuin SYÖPÄ. ETÄISPESÄKKEET levittäytyvät kaikkialle, neuvolaan, lääkäreille, mielenterveyspalveluihin, lasten neuvolaan, äitiysneuvolaan, kouluterveyden hoitoon, poliisille jopa hätäkeskukseen.

Perhe, ydinyksikkö, ei voi hakea apua mistään niin ettei siitä raportoitaisi lastensuojeluun. Vaikkapa terapia, jonka pitäisi olla luottamuksellista, verrattavissa rippiin, siitäkin RAPORTOIDAAN siteeraten jopa POTILAAN YKSITTÄISIÄ LAUSEITA.

HALLINTO-OIKEUS sitten aikanaan, yleensä peesaa lastensuojelua ja antaa viimeisen nuijan iskun.
.
Näin käy ilmi ettei lapsen etu, normaali kielenkäytössä ymmärrettävällä tavalla, ole alkuaankaan ollut lastensuojelun tavoite.
Tavoite on repiä ja tuhota perhe kokonaan, niin kuin pitkälle edennyt syöpä tekee ihmiselle.
Näin on syöpä voittanut, perhe tuhottu. SAMALLA EHKÄ TUHOTTU MYÖS LAPSEN ELÄMÄ
SIJOITUSPAIKKOJA EI VALVOTA. LASTA “SUOJELLAAN” ainoastaan vanhemmiltaan ja läheisiltään."

Lue lisää

Juuri tuon takia välttelin puhumasta omia asioitani koulussa tai vanhemmilleni.
Minulla on taustaa lastenpsykiatriasta ja erityisopetuksesta. Olen siis leimattu. Leimatut ovat viranomaisille saastaa, maailman tappiin asti, riippumatta siitä mitkä ovat kiistattomat tosiasiat.

Niinhän ne viranomaiset tekivät minullekin, ensin puhuivat luotettavuudestaan ja sitten kun luottamus oli syntynyt se petettiin. Omaa mainettaan ei voinut puhdistaa puhumalla, sanani joko kaikuivat ohi korvien tai ne käännettiin päälaelleen.

Pahinta oli se kun vanhempani samaistuivat voimakkaasti sosiaalivirastoon. Näkivät niissä iljetyksissä jotain niin tavoiteltavaa. He näkivät laillisen esivallan edustajissa pelkästään heidän ympärille rakennetun ihailun sumuverhon.

Erityisnuorisotyön erä tavoite on että lapsi alkaisi samaistua sosiaalivirastoon. Isona he ovat varmaankin ihannevanhempia sosiaalikoneistolle, mutta entä ovatko he sitä lapsilleen?

Päivä byrokratialle kirjoitti:

Päivä työviikosta kuluu kirjauksiin!

"Kalliala kauhistelee kuinka päivähoidossa työntekijöiltä voi kulua yksi kokonainen työpäivä viikossa pelkkään kirjaamiseen, jota varhainen puuttuminen ja lastensuojelu edellyttävät. Tämä on pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja päivähoidon perustehtävästä; läsnäolosta ja onnellisten kokemusten mahdollistamisesta lapsille.

Kuinka suuri osa varhaisen puuttumisen ideologialla ja lastensuojelulla on päiväkotien toimintaympäristön köyhdyttämiseen? Onko lapsista tullut vain huoliseulottavaa tarkkailumateriaalia, josta tulee kirjata mahdollisimman paljon havaintoja lastensuojelulle, jotta heidät voidaan yhtenä päivänä kaapata päiväkodista poliisisaattueessa vieraaseen ja valvomattomaan lastensuojelulaitokseen tuottamaan voittoa lapsibisnesyrittäjille?"

Lue lisää

Päivähoidon johtokaan ei ole enää ajan tasalla, halutaan näyttää ulospäin mitä kaikkea päivähoidossa tehdään. Kaikesta tehdään todella lomakkeita ja papereita. Kokouksissakin tuntuu olevan tärkeintä, että saadaan kirjattua, että olemme kokoontuneet silloin ja silloin ko. asian puitteissa palaveeraamaan. Ja niitä palavereja on järkyttävän paljon. Sitten paperit mappiin ja asia on hoidettu. Monista pienistäkin .asioista tekemällä tehdään ongelmia, jotka pitää ehdottomasti käydä lävitse koko henkilökunnan kanssa Tuntuu siltä, että päivähoito on muuttunut tätien palavereiksi. Kunnan päivähoidon johdossa on ajatus, että sitä hienompaa ja tärkeämmän tuntuista, mitä enemmän palaveerataan. Päiväkodeissa pitää keksiä aina muka jotakin uutta ja erikoista toimintaa, jolla pääsee näyttämään vanhemmille, mitä kaikkea meidän kunnan päivähoidossa tehdään, mutta varsinainen päivähoito jää pelkäksi pintasipaisuksi. Todellisuudessa ne ns. erikoisetkaan tempaukset eivät ole usein mistään kotoisin. Haluan lapselleni mieluummin kodinomaisen päivän kuin hoitoa, mikä on enemmän teatteria. Maskun kunnassa vanhemmille yritetään päivähoidossa näyttää päiväohjelmia seinillä ja valokuvia teksteineen toiminnasta. Kaikki vaan helvetin teatteria. Miten ihmeessä sellaiseen hölynpölyyn on edes aikaa työpäivän aikana, sekin aika on lapsilta pois! Lapsilta saa tiedon, että jopa täysin kouluttamattomat tyttötädit valvovat osan lasten toiminnasta. Perhepäivähoitajia laitetaan päiväkoteihin ja sitten sanotaan, ettei ole tarpeeksi halukkaita perhepäivähoitajiksi. Tuntuu siltä, että kunta tahallisesti toimii niin, että perhepäivähoito jää kohta historiaan. Kunnan puolelta halutaan vain jättisuuria päiväkoteja, vaikka lapsille olisi huomattavasti parempi viettää päivä pienissä yksiköissä. Kateellisena katselen joskus naapurikunnan söpöjä pieniä päiväkoteja. Vanhemmille annetaan kuva, että päiväkodeissa on lastentarhanopettajia. Mutta todellisuudessa he ovatkin sosionomeja, mutta lastentarhanopettajan paikalla ja käyttävät sitten itsestään nimitystä lastentarhanopettaja. Päiväkodeista on poistettu kokonaan päiväkodinjohtajat. Heidän tilallaan on vastuulastentarhanopettajat, jotka hekään eivät ole välttämättä edes koulutettuja lastentarhanopettajia, vaan jälleen sosionomeja. Miten tällaiset henkilöt voivat edes olla kehittämässä kunnan päiväkotien toimintaa, kun heiltä puuttuu kokonaan lastentarhanopettajan koulutus. Ehkä tällä joku saa oman linjansa, tahtonsa ja näkemyksensä paremmin vietyä lävitse, kun vähemmän koulutetut vain nyökkäilevät, kun eivät välttämättä hallitse alaa siinä missä lastentarhanopettajat ja eivät myöskään uskalla muuta kuin tyytyä ylhäältä tulleeseen mielipiteeseen.
Päiväkodin henkilökunnassa on uupuneita, mutta kukaan ei uskalla sitä paljastaa, ettei menetä työtään. Muistakaan työn nurjista puolista ei uskalla mainita työpaikan menettämisen tai työpaikan siirron pelon takia. Kyselyihin on turha laittaa negatiivisia asioita, koska pelätään, että tulee kuitenkin ilmi, kuka on asian kirjoittanut ja hän saa sitten kokea kohdallaan johdon keljut kohtelut. Kaikkien pitää tehdä kaikki samalla tavalla, määräys tulee ylhäältä. Naisvaltainen ala ei ole tietysti koskaan mikään ihanteellinen työpaikkana, mutta paremmin asiat olisivat, jos päiväkodeille annettaisiin omaa toimintavapautta ja luovuttaisiin turhista palavereista ja kokouksista ja käytettäisiin aika varsinaiseen työn tekemiseen. Sitä tyytymättömämpiä työntekijöitä, mitä isompana sakkina niitä kohdellaan. Pienissä yksiköissä, omalla toimintavapaudella saavutetaan parempaa päivähoitoa ja parempaa ilmapiiriä.

Ylisuuret ryhmät kirjoitti:

Ylisuuret päiväkotiryhmät vaarantavat lapsen kehityksen

Päiväkotien ylisuuret ryhmäkoot voivat aiheuttaa lapselle ongelmia sosiaalisessa kehityksessä. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan kehityksen tilalle tulee aggressiota ja levottomuutta, kun lapsi joutuu toimimaan ylisuuressa ryhmässä.

- Kouluiässä se tulee sitten esille keskittymiskyvyttömyytenä, hän sanoo.

Vanhemmat saattavat Keltikangas-Järvisen mukaan ajatella, että heidän on vietävä lastaan sosiaalisiin paikkoihin, jotta he kehittyisivät normaalisti. Uskomus on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa, vaikka tiettyyn pisteeseen saakka sosiaaliset taidot kehittyvätkin ryhmässä.
- Ei pidä paikkaansa, että mitä suurempi ryhmä, sitä enemmän taidot kehittyy. Lapsi oppii suurryhmässä lähinnä vain pärjäämisen taidon, "kyynärpäätaktiikan". Se ei ole sosiaalista taitoa. Alle kolmevuotias lapsi ei edes tarvitse päivähoitoa kehittyäkseen normaalisti.
Keltikangas-Järvinen lisää, että eivät aikuisetkaan kehity sosiaalisesti, jos ryhmä on ylisuuri.

Ihanteellinen ryhmäkoko alle kuusi lasta
Optimaalinen ryhmäkoko olisi tutkimusten mukaan sellainen, että vuoden vanhan lapsen kuuluisi olla kolmen lapsen ryhmässä ja kaksivuotiaan neljän lapsen ryhmässä.
- Tutkimusten mukaan nyrkkisääntö päiväkotien ryhmäkoolle on "Lapsen ikä plus 2 vierasta lasta". Siinä hänen sosiaaliset taitonsa todella kehittyvät, Keltikangas-Järvinen täsmentää.
Kuuden ylimenevä ryhmä on lapselle liikaa.
- Monet seurauksista ovat näkyvissä vuosien, jopa vuosikymmenten kuluttua. Sen takia puhe riskeistä on helppo pyyhkäistä pois, kun niitä hoitavat jo seuraavat sukupolvet ja toiset talousmiehet, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Stressitaudit voivat piillä lapsuudessa

Lapsi ei näytä stressaantuneisuuttaan aikuisten tavoin, eikä lapsen näennäisestä sopeutumisesta ei voi päätellä hänen stressireaktiota.
- Voi olla, että lapsi, joka on äärettömän rauhallinen ja joka näyttää jopa välinpitämättömältä, on jopa huippustressaantunut. Lapsen mallit ovat erilaisia, eikä hän osaa kertoa: "nyt minä olen väsynyt, nyt minä en enää jaksa", kertoo Keltikangas-Järvinen.
Perhepäivähoidossa tai kotona hoidossa olevilla lapsilla ei ole mitattu kohonneita stressitasoja.

Päiväkodissa stressitaso kohoaa jo kuuden tunnin jälkeen.
- Jos mennään yli kymmenen tunnin, stressitaso ei ehdi rauhoittua päivän aikana. Erilaiset stressitaudit, kuten keskivartalolihavuus tai diabetes, voivat aivan hyvin alkaa jo lapsuudesta.

Omahoidolla kiintymyssuhde toimivaksi
Lastenhoidon ongelmiin on esitetty omahoidon lisäämistä. Keltikangas-Järvisen kokemusten mukaan hoitajien vaihtuvuuden vuoksi systeemi ei tahdo toimia.
- Omahoito on systeeminä hyvä, mutta sen toteuttaminen ei toimi käytännössä, kun kaikki toimijat vaihtuvat jatkuvasti.
Toimiva omahoitaja-systeemi toisi Keltikangas-Järvisen mukaan paljon hyvää pienelle lapselle. Lapsi voisi kiintyä toiseen aikuiseen silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla.
- Tällöin lapsi voisi kehittyä kokonaisvaltaisemmin. Lapsen emotionaalinen suhde hoitajaan auttaa lasta oppimisessa.
Kiintymyssuhteen vaikutukset eivät siis rajoitu pelkästään siihen, että lapsella on emotionaalisesti turvallista. Tutkimusten mukaan kiintymyssuhteella on vaikutusta myös lapsen älykkyyteen ja muistiin.

Pääsykokeet päiväkoteihin?
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kallandin mielestä lapsen valmiutta päivähoitoon olisi mahdollista tutkia neuvoloissa tehtävissä testeissä samaan tapaan kuin nykyisin mitataan koulukypsyyttä. Vanhemmat voisivat ottaa yhteyttä, kun haluavat laittaa lapsensa päivähoitoon. Tällä tavoin voitaisiin räätälöidä lapselle turvallinen päivähoitomuoto, jossa voitaisiin huomioida jokaisen lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet.
Testin perusteella voitaisiin arvioida lapselle kypsyystasolle sopiva hoitoaika, ryhmäkoko ja hoitomuoto.
Liisa Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että lastenhoitopaikkojen ongelmat eivät johdu huonosta opettajankoulutuksesta. Ongelmat ovat yhteydessä taloudelliseen tilanteeseen ja poliittisiin päätöksiin.
- Meillä on erittäin hyvä lastentarhanopettajien koulutus. Ongelmana on se, että koulutetut opettajat eivät pääse käyttämään ammattitaitoaan, kun ryhmät ovat liian suuria.

Lue lisää

Keltikangas-Järvinen on puoskari ja ääliö, joka huijaa alkeellisella menetelmällä kaksostutkimuksissa:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/05/liisa-keltikangas-jarvisen-puoskaritieteellinen-ihmiskasitys

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/10/alykkyyden-paivan-1-10-kunniaksi-psykologiantutkimuksen-heritabiliteettihuijaus

Sosionomikoulutus uudistettava

Sosionomikoulutus pitäisi kiireellisesti irroittaa lastensuojelubisneksestä ja sen tietopohja uudistaa perusteellisesti.
Sosionomit saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelupaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä esim. Diakonissalaitos Oyltä, Mehiläinen Oyltä, Care Component Oyltä, Nuorten Ystävät ryltä yms, joiden välitön taloudellinen intressi on lastensuojeluasiakkuuksien, huostaanottojen ja laitoshoidon lisääminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805

Sosionomeille annettu opetus tähtää usein näiden tavoitteiden toteutumiseen eli opiskelijoita kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan. Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita , diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.

Sosionomikoulutuksen asenneongelmat, tiedolliset heikkoudet ja sidonnaisuudet säteilevät päivähoidon lisäksi jo psykiatriseen kuntoutukseen ja sairaanhoitoon ( intensiivihoidon yksiköissä pätevät psykiatriset sairaanhoitajat on korvattu sosionomeilla) ensi- ja turvakoteihin, perhetuki/kriisi/vastaanottokeskuksiin, lasten- ja perhekoteihin ja perhetyöhön. Ne näkyvät lisääntyvinä asenneongelmina, ala-arvoisena hoitona ja palveluna, oikeusturvarikkomuksina ja muina laittomuuksina ja häiriöinä, joista voi lukea esim. täältä:

http://www.knuutilaki.net/node/11
http://www.knuutilaki.net/node/19
http://www.knuutilaki.net/node/31
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Mattilan lastenkoti
http://kaisaruokamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98226-lapsikauppa-takoo-rahaa-suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10518721

Niin kauan kun sosionomikoulutus pysyy retuperällä, päivähoito voisi korvata sosionomit lastentarhanopettajilla.

Koulutus uusiksi kirjoitti:

Sosionomikoulutus uudistettava

Sosionomikoulutus pitäisi kiireellisesti irroittaa lastensuojelubisneksestä ja sen tietopohja uudistaa perusteellisesti.
Sosionomit saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelupaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä esim. Diakonissalaitos Oyltä, Mehiläinen Oyltä, Care Component Oyltä, Nuorten Ystävät ryltä yms, joiden välitön taloudellinen intressi on lastensuojeluasiakkuuksien, huostaanottojen ja laitoshoidon lisääminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9797805

Sosionomeille annettu opetus tähtää usein näiden tavoitteiden toteutumiseen eli opiskelijoita kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan. Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita , diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.

Sosionomikoulutuksen asenneongelmat, tiedolliset heikkoudet ja sidonnaisuudet säteilevät päivähoidon lisäksi jo psykiatriseen kuntoutukseen ja sairaanhoitoon ( intensiivihoidon yksiköissä pätevät psykiatriset sairaanhoitajat on korvattu sosionomeilla) ensi- ja turvakoteihin, perhetuki/kriisi/vastaanottokeskuksiin, lasten- ja perhekoteihin ja perhetyöhön. Ne näkyvät lisääntyvinä asenneongelmina, ala-arvoisena hoitona ja palveluna, oikeusturvarikkomuksina ja muina laittomuuksina ja häiriöinä, joista voi lukea esim. täältä:

http://www.knuutilaki.net/node/11
http://www.knuutilaki.net/node/19
http://www.knuutilaki.net/node/31
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/Mattilan lastenkoti
http://kaisaruokamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98226-lapsikauppa-takoo-rahaa-suomessa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10518721

Niin kauan kun sosionomikoulutus pysyy retuperällä, päivähoito voisi korvata sosionomit lastentarhanopettajilla.

Lue lisää

Laura Airaksisen ja Eveliina Filppulan opinnäytetyö päivähoidon ja lastensuojelun työntekijöiden yhteistyökokemuksista on karmaisevaa ja mykistävää luettavaa. Päivähoidosta on todellakin tulossa oikeusturvariski ja yksi suurimmista lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavista tekijöistä.

Opinnäytetyö käsittelee varhaista puuttumista ja päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyökokemuksia, jotka perustellaan lapsen edulla. Missään kohdassa kukaan, sen paremmin tutkijat kuin haastateltavat eivät ole kiinnostuneita analysoimaan sitä, mitä tämän yhteistyön taustaoletukset, tietopohja, tarkoitus tai tulokset ovat tai sitä, mitkä ovat yhteistyön vaikutukset yhteistyön kohteiden; lasten ja vanhempien elämään.

Liian vähän ilmiantoja- niitä pitää tulla jatkuvasti!

"Haastatteluista selvisi, että päivähoidon työntekijöiltä oli tullut hyvin vähän
lastensuojeluilmoituksia verrattuna esimerkiksi koulun puolelta tuleviin ilmoituksiin.
Lastensuojelun työntekijät kokivat tämän haasteena yhteistyön alkamiselle.
Lastensuojelun työntekijät eivät voineet osallistua perheen kanssa työskentelyyn ilman lastensuojeluasiakkuutta. Lastensuojelun työntekijät toivoivat, että ilmoituksia tehtäisiin selkeästi aikaisemmassa vaiheessa ja useammin.

Lastensuojelun työntekijät olivat kokeneet ongelmallisina tilanteet, joissa päiväkodin työntekijä oli ollut yhteydessä ja toivonut, ettei ilmoitusta tehtäisi tai ettei perheelle kerrottaisi ilmoituksen tekijää. Lastensuojelun työntekijät eivät olleet kokeneet sitä eettisesti oikeana ratkaisuna. He tarvitsivat konkreettisia ilmoituksia työskentelylleen.
Siksi ilmoituksia tuli tehdä useampi kuin yksi, jos huoli edelleen jatkui ensimmäisen ilmoituksen jälkeen.

Mä oon monessa tämmösess tapauksessa sanonut, et ku se yks tapaus ei riitä.
Tai se yks ilmotus ei riitä. Et niit pitää tulla jatkuvasti. (Lotta)

Lastensuojelun työntekijät pitivät työntekijöiden ennakkoluuloisia
suhtautumistapoja yhteistyötä heikentävänä tekijänä:

Niin no, se riippuu niin paljon, mä vielä korostan, se riippuu niin paljon siitä
työntekijäst. Et onko hän aktiivinen vai onko hän ihan flegmaattinen mato. "
(Lotta)"

Jos päivähoidon työntekijä ei siis tarmokkaasti ilmianna perheitä ja hanki lisää lapsia tutkimattoman ja valvomattoman, keskimäärin syrjäytymistä tuottavan lapsibisneksen raaka- aineeksi hän on flegmaattinen mato!

"Päivähoidon henkilökunta koki, että he olivat tehneet vähän lastensuojeluilmoituksia. Toisaalta selvää oli, että työntekijät olivat ilmoitusvelvollisia ja yhdenkin huoli riitti ilmoituksen tekemiseen."

Päiväkoteihin "tiedonvälittäjiä" ja sosiaalityöntekijöitä!

"Lastensuojelun työntekijät kokivat, että päiväkoteihin
tarvittaisiin sosiaalityöntekijän koulutuksen omaavia työntekijöitä.
Lisäksi lastensuojelun työntekijät olivat suorittaneet kyselyjä
päiväkodin suuntaan selvittäessään lasten arjen sujumista päivähoidossa. Päivähoidon henkilökunta toivoi, että sosiaalityöntekijät avaisivat enemmän kyselyjen tarkoitusta, jotta he osaisivat kertoa oikeita asioita lapsen päiväkotiarjesta.
Päiväkodin henkilökunnan mielestä oli hyvä, että päiväkodeissa oli talon ulkopuolelta tulevaa apua. Päivähoidon työntekijät näkivät perhetyöntekijän positiivisena tukena perheille.

Työntekijöiden kokemuksien mukaan päiväkotiin tarvittaisiin
selkeä henkilö, jonka työnkuvaan kuuluu tiedonvälitys. Lisäksi tällä henkilöllä tulisi olla lastensuojeluun liittyvää erityisosaamista. Yhteyshenkilöksi päivähoidon työntekijät ehdottivat päiväkoteihin omia sosiaalityöntekijöitä, jotka työskentelisivät kuten kouluissa kuraattorit. Toinen kehittämisehdotus oli, että vanhemmat saisivat myös lisätietoa lastensuojelusta. Päivähoidon työntekijät ehdottivat, että lastensuojelu tuotaisiin lähemmäs perheitä. Yksi kehittämisehdotus oli, että lastensuojelun työntekijä voisi näyttäytyä vanhempainillassa ja kertoa työstään. "

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/35231/Airaksinen_Laura_Filppula_Eveliina.pdf?sequence=1

ilmiantokumppanuus kirjoitti:

Laura Airaksisen ja Eveliina Filppulan opinnäytetyö päivähoidon ja lastensuojelun työntekijöiden yhteistyökokemuksista on karmaisevaa ja mykistävää luettavaa. Päivähoidosta on todellakin tulossa oikeusturvariski ja yksi suurimmista lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavista tekijöistä.

Opinnäytetyö käsittelee varhaista puuttumista ja päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyökokemuksia, jotka perustellaan lapsen edulla. Missään kohdassa kukaan, sen paremmin tutkijat kuin haastateltavat eivät ole kiinnostuneita analysoimaan sitä, mitä tämän yhteistyön taustaoletukset, tietopohja, tarkoitus tai tulokset ovat tai sitä, mitkä ovat yhteistyön vaikutukset yhteistyön kohteiden; lasten ja vanhempien elämään.

Liian vähän ilmiantoja- niitä pitää tulla jatkuvasti!

"Haastatteluista selvisi, että päivähoidon työntekijöiltä oli tullut hyvin vähän
lastensuojeluilmoituksia verrattuna esimerkiksi koulun puolelta tuleviin ilmoituksiin.
Lastensuojelun työntekijät kokivat tämän haasteena yhteistyön alkamiselle.
Lastensuojelun työntekijät eivät voineet osallistua perheen kanssa työskentelyyn ilman lastensuojeluasiakkuutta. Lastensuojelun työntekijät toivoivat, että ilmoituksia tehtäisiin selkeästi aikaisemmassa vaiheessa ja useammin.

Lastensuojelun työntekijät olivat kokeneet ongelmallisina tilanteet, joissa päiväkodin työntekijä oli ollut yhteydessä ja toivonut, ettei ilmoitusta tehtäisi tai ettei perheelle kerrottaisi ilmoituksen tekijää. Lastensuojelun työntekijät eivät olleet kokeneet sitä eettisesti oikeana ratkaisuna. He tarvitsivat konkreettisia ilmoituksia työskentelylleen.
Siksi ilmoituksia tuli tehdä useampi kuin yksi, jos huoli edelleen jatkui ensimmäisen ilmoituksen jälkeen.

Mä oon monessa tämmösess tapauksessa sanonut, et ku se yks tapaus ei riitä.
Tai se yks ilmotus ei riitä. Et niit pitää tulla jatkuvasti. (Lotta)

Lastensuojelun työntekijät pitivät työntekijöiden ennakkoluuloisia
suhtautumistapoja yhteistyötä heikentävänä tekijänä:

Niin no, se riippuu niin paljon, mä vielä korostan, se riippuu niin paljon siitä
työntekijäst. Et onko hän aktiivinen vai onko hän ihan flegmaattinen mato. "
(Lotta)"

Jos päivähoidon työntekijä ei siis tarmokkaasti ilmianna perheitä ja hanki lisää lapsia tutkimattoman ja valvomattoman, keskimäärin syrjäytymistä tuottavan lapsibisneksen raaka- aineeksi hän on flegmaattinen mato!

"Päivähoidon henkilökunta koki, että he olivat tehneet vähän lastensuojeluilmoituksia. Toisaalta selvää oli, että työntekijät olivat ilmoitusvelvollisia ja yhdenkin huoli riitti ilmoituksen tekemiseen."

Päiväkoteihin "tiedonvälittäjiä" ja sosiaalityöntekijöitä!

"Lastensuojelun työntekijät kokivat, että päiväkoteihin
tarvittaisiin sosiaalityöntekijän koulutuksen omaavia työntekijöitä.
Lisäksi lastensuojelun työntekijät olivat suorittaneet kyselyjä
päiväkodin suuntaan selvittäessään lasten arjen sujumista päivähoidossa. Päivähoidon henkilökunta toivoi, että sosiaalityöntekijät avaisivat enemmän kyselyjen tarkoitusta, jotta he osaisivat kertoa oikeita asioita lapsen päiväkotiarjesta.
Päiväkodin henkilökunnan mielestä oli hyvä, että päiväkodeissa oli talon ulkopuolelta tulevaa apua. Päivähoidon työntekijät näkivät perhetyöntekijän positiivisena tukena perheille.

Työntekijöiden kokemuksien mukaan päiväkotiin tarvittaisiin
selkeä henkilö, jonka työnkuvaan kuuluu tiedonvälitys. Lisäksi tällä henkilöllä tulisi olla lastensuojeluun liittyvää erityisosaamista. Yhteyshenkilöksi päivähoidon työntekijät ehdottivat päiväkoteihin omia sosiaalityöntekijöitä, jotka työskentelisivät kuten kouluissa kuraattorit. Toinen kehittämisehdotus oli, että vanhemmat saisivat myös lisätietoa lastensuojelusta. Päivähoidon työntekijät ehdottivat, että lastensuojelu tuotaisiin lähemmäs perheitä. Yksi kehittämisehdotus oli, että lastensuojelun työntekijä voisi näyttäytyä vanhempainillassa ja kertoa työstään. "

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/35231/Airaksinen_Laura_Filppula_Eveliina.pdf?sequence=1

Lue lisää

Lastensuojelun aiemmat väitteet vanhempien loputtomasta tukemisesta ( esim. LSKL:n tiedotteet) asettuvat kerrassaan outoon valoon Pelastakaa Lapset ry:n lehdistötiedotetta vasten. Pelastakaa Lapset ry väittää , että vanhempia ei tueta huostaanotoissa lainkaan, edes vanhempien tuentarpeita ei saada kirjattua ylös.
Kotimaa 22.4.2012

"Lasten huostaanotoissa vanhemmat jäävät yksin"

Lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset katsoo, että huostaanotoissa ei noudateta lakia. Järjestö vaatii kunnille lisää voimavaroja lastensuojeluun.
Pelastakaa Lapset on huolissaan vanhempien asemasta lasten huostaanottotilanteessa. Järjestö toteaa julkilausumassaan, että jos vanhemmat jäävät vaille tukea, lasten sijoitusajat pidentyvät ja perheen yhdistäminen uudelleen ei toteudu.

Kun huostaanotetulle lapselle tehdään hoitosuunnitelma,
lastensuojelulain mukaan myös vanhempien tuen ja avun tarve on kirjattava suunnitelmaan. Pelastakaa Lapset katsoo, että lakia ei tällä hetkellä noudateta.
Jotta lakia pystyttäisiin noudattamaan, tarvitsisivat kunnat lisää voimavaroja lastensuojelutyöhön.

- Suunnitelma jää käytännöllisesti katsoen aina tekemättä.
Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä,
sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Ilona Turtola YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/lasten_huostaanotoissa_vanhemmat_jaavat_yksin/6005913

"lastensuojelulain mukaan myös vanhempien tuen ja avun tarve on kirjattava suunnitelmaan.- Suunnitelma jää käytännöllisesti katsoen aina tekemättä.
Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä,
sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta."

Hanna Markkula - Kivisillan huomio lastensuojelussa tapahtuvasta vanhempien hylkäämisestä on oikea mutta lääke siihen eli lastensuojelun virkojen lisääminen on väärä. Perheiden paras tuki ovat toimivat peruspalvelut ja mahdollisuus työllistyä. Jokainen lastensuojeluun sijoitettu lisäeuro tuottaa vain lisää huostaanottoja niin kauan kun lastensuojelun tutkimukseen, koulutukseen , asennemaailmaan ja tuomioistuinkäytäntöihin, perheiden oikeusturvaan, lastensuojelukertoimen maksuperusteisiin ja sijaishuollon valvontaan ei saada tehtyä tarvittavia uudistuksia.

Miksi Pelastakaa Lapset ry, joka on itse ollut tukemassa uutta lastensuojelulakia, laittomia tapaamisrajoituksia lapsille ja vanhemmille ja pysyviä huostaanottoja myöntää vanhempien tuetta jäämisen ja huostien lainrikkomukset itse ja vasta nyt? Asiasta on varmasti tiedetty aiemmin . Vanhemmat ovat valittaneet tuen korvautumisesta kontrollilla( aiheesta myös tutkija Elina Pekkarinen) ja huostaanottojen laittomista käytännöistä pian 20 vuotta.

Vanhempien tuen puutteen tunnustamisen motiivi taitaakin olla Pelastakaa Lapset ry:n oman 2013 avattavan perhekuntoutuskeskus Suvilinnan markkinointi ja asiakashankinta. Yritysmainos löytyy vanhempien tuen puutteesta kertovan tiedotteen lopusta PeLa:n verkkosivuilta. PeLa:n Suvilinnan perhekuntoutuskeskus sopiikin hyvin PeLa:n omistaman Suvilinnan lastenkodin asiakashankkijaksi. Ja lapset pysyvät koko ajan linnassa.
http://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/uutiset/?x22896=755888

Näin Leeni Ikonen kommentoi muodissa olevaa perhekuntoutusta:

"2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Kyseessä ei siis ole esimerkiksi päihdehoitoa tarjoava yksikkö, vaan tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.

Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.

Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi."
http://www.knuutilaki.net/node/42

PeLan ketunhäntä kirjoitti:

Lastensuojelun aiemmat väitteet vanhempien loputtomasta tukemisesta ( esim. LSKL:n tiedotteet) asettuvat kerrassaan outoon valoon Pelastakaa Lapset ry:n lehdistötiedotetta vasten. Pelastakaa Lapset ry väittää , että vanhempia ei tueta huostaanotoissa lainkaan, edes vanhempien tuentarpeita ei saada kirjattua ylös.
Kotimaa 22.4.2012

"Lasten huostaanotoissa vanhemmat jäävät yksin"

Lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset katsoo, että huostaanotoissa ei noudateta lakia. Järjestö vaatii kunnille lisää voimavaroja lastensuojeluun.
Pelastakaa Lapset on huolissaan vanhempien asemasta lasten huostaanottotilanteessa. Järjestö toteaa julkilausumassaan, että jos vanhemmat jäävät vaille tukea, lasten sijoitusajat pidentyvät ja perheen yhdistäminen uudelleen ei toteudu.

Kun huostaanotetulle lapselle tehdään hoitosuunnitelma,
lastensuojelulain mukaan myös vanhempien tuen ja avun tarve on kirjattava suunnitelmaan. Pelastakaa Lapset katsoo, että lakia ei tällä hetkellä noudateta.
Jotta lakia pystyttäisiin noudattamaan, tarvitsisivat kunnat lisää voimavaroja lastensuojelutyöhön.

- Suunnitelma jää käytännöllisesti katsoen aina tekemättä.
Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä,
sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Ilona Turtola YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/lasten_huostaanotoissa_vanhemmat_jaavat_yksin/6005913

"lastensuojelulain mukaan myös vanhempien tuen ja avun tarve on kirjattava suunnitelmaan.- Suunnitelma jää käytännöllisesti katsoen aina tekemättä.
Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä,
sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta."

Hanna Markkula - Kivisillan huomio lastensuojelussa tapahtuvasta vanhempien hylkäämisestä on oikea mutta lääke siihen eli lastensuojelun virkojen lisääminen on väärä. Perheiden paras tuki ovat toimivat peruspalvelut ja mahdollisuus työllistyä. Jokainen lastensuojeluun sijoitettu lisäeuro tuottaa vain lisää huostaanottoja niin kauan kun lastensuojelun tutkimukseen, koulutukseen , asennemaailmaan ja tuomioistuinkäytäntöihin, perheiden oikeusturvaan, lastensuojelukertoimen maksuperusteisiin ja sijaishuollon valvontaan ei saada tehtyä tarvittavia uudistuksia.

Miksi Pelastakaa Lapset ry, joka on itse ollut tukemassa uutta lastensuojelulakia, laittomia tapaamisrajoituksia lapsille ja vanhemmille ja pysyviä huostaanottoja myöntää vanhempien tuetta jäämisen ja huostien lainrikkomukset itse ja vasta nyt? Asiasta on varmasti tiedetty aiemmin . Vanhemmat ovat valittaneet tuen korvautumisesta kontrollilla( aiheesta myös tutkija Elina Pekkarinen) ja huostaanottojen laittomista käytännöistä pian 20 vuotta.

Vanhempien tuen puutteen tunnustamisen motiivi taitaakin olla Pelastakaa Lapset ry:n oman 2013 avattavan perhekuntoutuskeskus Suvilinnan markkinointi ja asiakashankinta. Yritysmainos löytyy vanhempien tuen puutteesta kertovan tiedotteen lopusta PeLa:n verkkosivuilta. PeLa:n Suvilinnan perhekuntoutuskeskus sopiikin hyvin PeLa:n omistaman Suvilinnan lastenkodin asiakashankkijaksi. Ja lapset pysyvät koko ajan linnassa.
http://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/uutiset/?x22896=755888

Näin Leeni Ikonen kommentoi muodissa olevaa perhekuntoutusta:

"2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Kyseessä ei siis ole esimerkiksi päihdehoitoa tarjoava yksikkö, vaan tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.

Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.

Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi."
http://www.knuutilaki.net/node/42

Lue lisää

"Lastensuojelulain uudistamisen yhteydessä oli jo ennakkoon nähtävissä, että varhaisen puuttumisen hengessä toteutettu lakiuudistus tulisi aikaansaamaan entistä suuremman kaaoksen lastensuojelutyössä. Näin on tapahtunutkin.
Perheiden oikeusturva vaarantui vakavalla tavalla, kun lastensuojeluilmoitusten tekoon velvollisten piiriä laajennettiin 1.1.2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ilman, että perheiden tueksi olisi olemassa riittäviä peruspalveluja tai avohuollon tukea. Lastensuojelun piiriin alettiin ahtaa lapsia olettamalla, että lastensuojelusta löytyy apu kaikkiin pulmiin. Tämä oli ja on harhakuva.
Perheiden oikeusturva on vaarantunut, kun lastensuojelun työntekijöiden koulutus ei vastaa nykypäivän asiakkaan tarpeita. Toisaalta muodollinen pätevyyskään ei aina takaa lastensuojelun laatua lastensuojelussa vallitsevan, laeista ja ihmisoikeussopimuksista piittaamattoman työkulttuurin takia.
Lastensuojelulakia on sittemmin koetettu paikata viranomaisvoimin, kuulematta palveluja käyttävää tahoa, asiakasperhettä. Tällä hetkellä laki on erinomaisen hyvä turvaamaan sosiaalityöntekijän asemaa.
Lastensuojelun asiakkaat kertovat usein joutuvansa uhkailun, painostuksen ja kiristyksen kohteeksi viranomaisen taholta.
Lakia laadittaessa oli nähtävissä, että pakkoauttamisen ja valvonnan ajatukselle pohjautuva laki tulisi aikaansaamaan vakavia ongelmia. Kun lastensuojelutyö ei nauti luottamusta, perheet hakeutuvat ns. kolmannen sektorin palvelujen piiriin tai jättävät kokonaan hakematta apua. Avun hakematta jättäminen ei ole lapsen etu. Mitä siis tulisi tehdä?
Helsingin Sanomat uutisoi 16.5.2012, että ”pelko pitää nuoret pois huumehoidosta. Monet alaikäiset sekakäyttäjät eivät hae apua, koska he pelkäävät koulukotia”.
Jutussa haastateltu diakonissalaitoksen työntekijä toteaa, että ”vääristynyt uhkakuva lastensuojelusta pitää muuttaa. Lastensuojelu tukee nuoria ja perheitä”.
On hyvä, että lastensuojelun vääristyneistä työtavoista puhutaan. Olisi viimein aika alkaa keskustella lastensuojelun laadusta ja ottaa huomioon asiakkaan palaute. Vain näin voidaan lastensuojelun työtavat muuttaa. Uhkakuva ei ole vääristynyt, vaan vääristynyt on sosiaali- ja terveysministeriön johtaman hallinnonalan asenne.
Suomalaisia perhesurmia tutkivat työryhmä julkaisi väliraporttinsa tällä viikolla. On tullut ilmi, että jokaisessa tutkitussa tapauksessa perheillä on ollut yhteyksiä viranomaisiin tilanteensa vuoksi.
”Kun viranomainen on kehottanut henkilöä hakemaan apua toiselta viranomaiselta, hänen pitäisi seurata, että henkilö todellakin menee hakemaan apua. Ehkä jokin varmistus tarvittaisiin” toteaa haastateltu työryhmän vetäjä.
On hyvä, että selvitys tehdään. Olisi hyvä, että selvitys paneutuisi lastensuojelutyön osuuteen perhesurmissa. Olisi tärkeää tutkia syyt, mikäli apua ei ole uskallettu hakea. Valvonnan kiristäminen ei ole oikea keino auttaa perheitä.
Pakkoauttaminen ei sitä paitsi ole sosiaalihuollon asiakaslain mukaista;
Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan.
Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sama koskee hänen sosiaalihuoltoonsa liittyviä muita toimenpiteitä. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.
Alaikäisen asiakkaan toivomukset ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla.
Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon toimissa, jotka koskevat alaikäistä, on ensisijaisesti otettava huomioon alaikäisen etu."
http://www.knuutilaki.net/node/44

Yksi asia minua ihmetyttää. Miksi kukaan perhepäivähoitaja tai päivähoidon työntekijä ei älyä olla huolissaan hoitolapsestaan myös lastensuojelutoimien JÄLKEEN?

Jos järjestelmällä ei ole mitään salattavaa, luulisi, että tuttu hoitotäti voisi vapaapäivänään ilman kummempia ennakkoilmoituksia käydä tervehtimässä vanhaa hoitolastaan tämän uudessa "erityisen huolenpidon kodissaan"? Varsinkin kun lapsi viettää siellä usein vuosia ja käy koulunsakin laitoksen kotikoulussa.

Luulisi, että yhteistyökumppanina esiintyvä lastensuojelukin pitäisi tälläisesta vierailusta ja vapaaehtoisesta yhteydenpidosta.

Kokeilkaapa joskus päivähoidon työntekijät mennä tapaamaan "turvallisiin ja kodinomaisiin olosuhteisiin" siirrettyjä entisiä hoitolapsianne ja kertokaa miten kävi!

Vai onko tosiaan niin, ettei Suomesta löydy ainuttakaan päivähoidon työntekijää, jota aidosti kiinnostaa miten entinen hoitolapsi nykyisin voi?

Käykää kylässä kirjoitti:

Yksi asia minua ihmetyttää. Miksi kukaan perhepäivähoitaja tai päivähoidon työntekijä ei älyä olla huolissaan hoitolapsestaan myös lastensuojelutoimien JÄLKEEN?

Jos järjestelmällä ei ole mitään salattavaa, luulisi, että tuttu hoitotäti voisi vapaapäivänään ilman kummempia ennakkoilmoituksia käydä tervehtimässä vanhaa hoitolastaan tämän uudessa "erityisen huolenpidon kodissaan"? Varsinkin kun lapsi viettää siellä usein vuosia ja käy koulunsakin laitoksen kotikoulussa.

Luulisi, että yhteistyökumppanina esiintyvä lastensuojelukin pitäisi tälläisesta vierailusta ja vapaaehtoisesta yhteydenpidosta.

Kokeilkaapa joskus päivähoidon työntekijät mennä tapaamaan "turvallisiin ja kodinomaisiin olosuhteisiin" siirrettyjä entisiä hoitolapsianne ja kertokaa miten kävi!

Vai onko tosiaan niin, ettei Suomesta löydy ainuttakaan päivähoidon työntekijää, jota aidosti kiinnostaa miten entinen hoitolapsi nykyisin voi?

Lue lisää

Olisipa mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kun päivähoidon HUPU-( Huoli puheeksi) kouluttautunut työntekijä yrittää HUPU- menetelmiä soveltaen ja huoleensa vedoten saada lastensuojelulaitokselta lupaa tavata kahdenkesken ex- hoitolastaan, jonka laitossijoituksen alkuna toimi juuri samainen huoli puheeksi- koulutus.

Veikkaan, että kohtaamisesta laitoksen kanssa on dialogisuus kaukana ja lopputuloksena on TUPU (täydellinen tapaamiskielto laitoksen ulkopuolisille ).

On todella kummallista, ettei hoitolasten tilanne enää kiinnostakaan päivähoitoa lastensuojeluilmoituksen jälkeen, varsinkin kun tiedossa on, että huostaanotoista on tulossa ensisijainen lastensuojelutoimi, että laitosten valvonta on täysin retuperällä, että sijoituksissa laiminlyödään usein niin lasten terveydenhuolto kuin koulunkäyntikin, että sijoitettujen syrjäytymisprosentti on valtava ja laitosväkivalta niin yleistä, että YK ei enää suosittele lapsille lainkaan laitossijoituksia ( joita suomalaisista sijoituksista on valtaosa).

HUPUsta tuleekin helposti LUPU ei laitossijoitus lopun lapsuuden ajaksi. Tämä johtuu lastensuojelun laeista( perheen jälleenyhdistämisen laiminlyönti) ja ihmisoikeussopimuksista piittaamattomasta työkulttuurista , ehkä myös resurssipulasta( huostaanoton purkamiseen vaadittavat vanhempien tukisuunnitelmat jäävät käytännössä AINA tekemättä). Jopa Pelastakaa Lapset ry myöntää asian:

"Lastensuojelun aiemmat väitteet vanhempien loputtomasta tukemisesta ennen huostaanottoa ( esim. LSKL:n tiedote 29.4.2012) asettuvat kerrassaan outoon valoon PeLa:n lehdistötiedotetta vasten. Nyt Pelastakaa Lapset ry myöntää ,että vanhempia ei tueta, edes tuentarpeita ei saada kirjattua ylös:

Lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset katsoo,
että huostaanotoissa ei noudateta lakia.

Pelastakaa Lapset on huolissaan vanhempien asemasta lasten huostaanottotilanteessa. Järjestö toteaa julkilausumassaan, että jos vanhemmat jäävät vaille tukea, lasten sijoitusajat pidentyvät ja perheen yhdistäminen uudelleen ei toteudu.

Kun huostaanotetulle lapselle tehdään hoitosuunnitelma,
lastensuojelulain mukaan myös vanhempien tuen ja avun tarve on kirjattava suunnitelmaan.

Pelastakaa Lapset katsoo, että lakia ei tällä hetkellä noudateta.
Jotta lakia pystyttäisiin noudattamaan,
tarvitsisivat kunnat lisää voimavaroja lastensuojelutyöhön.

- Suunnitelma jää käytännöllisesti katsoen aina tekemättä.
Kun suunnitelmaa ei ole, huostaanoton purkamiselle ei ole edellytyksiä,
sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.
http://yle.fi/uutiset/lasten_huostaanotoissa_vanhemmat_jaavat_yksin/6005913

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10344649

Noin pitkä laitosvankeus ja tapaamisten kontrolli kuulostavat ja todennäköisesti ovat lainvastaisia. Kannattaa ottaa yhteyttä lastensuojelumielivaltaan erikoistuneeseen juristiin . Tilaa myös kaikki asiakaskirjauksesi lastensuojelusta. Lain mukaan ne pitää toimittaa asiakkaalle kahdessa viikossa mutta silloin kun lastensuojelun toiminnassa on laittomuuksia, kirjauksia pantataan jopa vuosia ja niitä ei luovuteta asiakkaalle ilman juristin apua.
Missä kaupungissa tämä muuten tapahtui? Naantali, Jyväskylä, Kuopio ja Espoo ovat erittäin pahamaineisia ja kunnostautuneet lastensuojelulain rikkomuksissa.

Kyllä köyhyys alunperinkin on huostaanottoyrittäjyyden syy! Eihän tuollaista työtä ala kukaan huvikseen tehdä, vaan nimenomaan köyhyytensä PAKOITTAMINA ryhtyvät YRITYSTOIMINTAAN, josta on VARMA TULOLÄHDE.

Aika iso täytyy tulon olla, jos muutaman vuoden takainen yksi huostaanotto maksoi yhteiskunnalle 45000-50000 e/vuosi? Kyllä ainakin tuon yritysliikemiehen köyhyys on selätetty?

On menossa OUTO juttu? Joitakin pitäisi kiiruusti siunata ja sitten heidän saada lapsia? Suopeus ja suvaitsevaisuus?

Yhteiskunnan varat vuotaa lapsiperheiden sijaan lastenSUOJELUUN? Vai mitä todellisuudessa suojellaan? Varmistetaan?

Mitä useampi lapsi alkuperäisessä perheessä, sitä köyhempänä yhteiskunta heidät mättää ja äidit nääntyy taakkansa alle?

Mikä tämän yhtälön TODELLINEN TARKOITUS ON?

Sopii viimein ja vihdoin myös kysyä, mikä tarkoitus aikoinaan oli TASA-ARVON nimissä pakoittaa pienten lasten äidit ansiotyöhön, kun yhteisverotus poistettiin? Aivan sama taho takana kuin nyt huostaanotoissa?
Kun naiset saatiin tottumaan "autuaaseen tasa-arvoon" eli orjatyövoimaksi pienellä palkalla, niin sana TASA-ARVO ujutettiinkin nyt tarkoittamaan viime pressavaalissa esiintullutta ...?

Näinköhän epäkohdat on korjattu?

Valviran vaatimat uudistukset aloittanut Tuliharju siirrettiin syrjään ja uudeksi ylilääkäriksi valittiin vanha Haapastenkin perheen turhaan ja traumatisoivaan huostaan johtaneesta pöyristyttävästä törkylausunnosta tuttu nimi.
http://kaisaruokamo.blogspot.fi/2009/11/monoammatillinen-yoryhma-puukottaa.html

http://yle.fi/uutiset/ksshpn_lastenpsykiatrian_ylilaakari_sivuun/6504456

Lepää rauhassa, subjektiivinen päivähoito- oikeus

Nyt se on sitten mennyttä. Köyhät pääsevät päivähoitoon enää "sosiaalisin perustein" eli päiväkodeilla ja perheillä on pakkoavioliitto mielivaltaisen lastensuojelun kanssa.

http://www.hs.fi/kulttuuri/Lepää rauhassa subjektiivinen päivähoito-oikeus/a1378183462194

Valinnanvapautta ja lapsen kehityksen mukaista päivähoitoa

"Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer esittää, että valmisteilla olevaan varhaiskasvatuslakiin säädettäisiin lapsiryhmille ryhmäkokokatto. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan lapset ovat päivähoidossa kuin sillit suolassa."

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Lapset päivähoidossa kuin sillit suolassa-8115

Tieteellisesti kestävin päivähoidon vaikutuksia selvittävä tutkimus, jossa mukana on ollut 27 eri yliopistoa ja tutkimuskeskusta, kertoo ison kuvion: kun tuhansia lapsia seurattiin vuosia, havaittiin, että hoitopäivän pituus, varhainen aloitusikä ja ryhmän suuri koko sekä levottomuus olivat koulu- ja murrosiässä yhteydessä sellaisiin asioihin kuin sosiaalisten taitojen ja empatian puute, omien etujen ajaminen, röyhkeys, tottelemattomuus, vastaan sanominen aikuisille, levottomuus ja keskittymiskyvyttömyys.
Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan on hyvä kysymys, onko koulumaailman nykyisellä levottomuudella tekemistä päivähoidon ongelmien kanssa.
Ritva Setälä http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=8289.0

Suomen päivähoitojärjestelmä syntyi yhteiskunnan murroksessa, jossa maaltamuutto oli voimakasta ja äidit lähtivät palkkatyöhön. Järjestelmä luotiin lapsen pelastamiseksi jäämästä heitteille.
Professori ihmettelee, miksi järjestelmä on sittemmin saanut sellaista hehkua, että moni luulee päivähoidon olevan lapselle jopa paras ratkaisu.
Nykyään käytössä on uutta tietoa lapsen aivojen kehityksestä. Jos se saisi sanella, sellainen käsite kuin alle kolmivuotiaan subjektiivinen oikeus päivähoitoon romutettaisiin.
- Alle kolmivuotiailla tulisi olla subjektiivinen oikeus kasvaa kotona. Älyllinen rehellisyys edellyttää sen toteamista, että lapsi ei tätä oikeutta tarvitse, mutta yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat, sanoo Keltikangas-Järvinen.

Hänen mukaansa normaali pikkulapsi ei tarvitse kehittyäkseen päivähoitoa. Tarpeellista tai jopa välttämätöntä päivähoito on vain ongelmaperheiden lapsille, joille hoitopaikka tarjoaa esimerkiksi lämpimän aterian ja jopa suojan vanhempien aggressiivisuudelta.
Professoria häiritsee se, että päivähoitoa puolustellaan asioilla, jotka eivät oikeasti ole sidoksissa päivähoitoon: esimerkiksi kavereilla, pihalla leikkimisellä ja ongelmaperheiden auttamisella.

Puolitoistavuotias ei ole kypsä ryhmään, vaikka Suomessa pidetäänkin selviönä sitä, että päivähoito tapahtuu ryhmässä ja kodin ulkopuolella. Ryhmä voi olla riskitekijä.
Isoon ryhmään tuikatun puolitoistavuotiaan tuntemuksia on mahdoton saada selville, mutta Keltikangas-Järvisen mukaan samalta saattaisi tuntua länsimaalaisesta kiinalaisella torilla: ihmisiä on valtavasti, et ymmärrä puhetta, yrität löytää tuttuja, ahdistaa.
- Siirtyminen liian aikaisin suureen ryhmään haittaa lapsen älyllistä ja kielellistä kehitystä. Tästä on selvä tutkimusnäyttö.
- Toinen asia on melu. Alle kolmivuotiaan lapsen aivot kehittyvät voimakkaasti. On osoitettu, että jatkuva melu haittaa niiden kehitystä.
Perhepäivähoito tai hoitajan saaminen kotiin olisi siis puolitoistavuotiaalle paras malli.
- Tämänikäinen ei aivojensa kehitysvaiheen takia kykene solmimaan kiintymyssuhdetta kuin 3-4 ihmiseen. Vanhempien lisäksi tähän ei mahdu kuin yksi hoitaja.

Hoitopäivän tulisi olla lyhyt, ympäristön tuttu, hoitajan pysyvä ja hoitolapsia vain 3-4, jotta sosiaalisten tapahtumien määrä on lapsen hallittavissa.

Keltikangas-Järvinen pitää lähtökohtana sitä, että äidit osallistuvat jatkossakin työelämään. Tarvitaan siis päivähoitoa, mutta lapsen kehityksen mukaista päivähoitoa.

Oletus subjektiivisen päivähoito- oikeuden väärinkäytöstä oli siis Helsingin Sanomien kolumnistin aikaansaannos.

"Helsingin Sanomien kolumnisti Matti Apunen nosti kirjoituksessaan esille huolensa lapsista, joita viedään päiväkotiin lähes ympäri vuoden, ilman lomia. Apusen mukaan tilanne viestii siitä, että vanhemmat käyttävät päivähoitopalveluita hyväkseen voidakseen lomailla ilman lapsia.
- Jos lapsi on vuodet läpeensä päivähoidon rundissa, häneltä jää väistämättä puuttumaan niitä asioita, jotka hitsaavat perheestä perheen. Sisaruussuhteet kärsivät. Vanhemmuudesta tulee tekninen hoitosuhde ja perheestä huoltoyhtiö. Silti emme uskalla sanoa hemmotelluille vanhemmille vastaan, Apunen täräyttää kolumnissaan.
Tiistaina nähdyssä Nelosen uutislähetyksen haastattelussa hän vetosi ajavansa lasten oikeuksia. Haastattelussa hän kertoo hyväksyvänsä päivähoidon käytön vain vanhempien työssäkäynnin ajaksi.

Mitä tästä kaikesta ollaan mieltä Vanhempainliitossa, toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila?
- Tämä ei ole näin mustavalkoinen asia. Matti Apunen olisi valmis murtamaan yhtä koko hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimmistä palveluista, Tuomas Kurttila sanoo.
Kurttilan mukaan Apunen nostaa esille aiheen, mikä ei näy lapsiperheiden arjessa yhtä laajasti kuin hän antaa ymmärtää. Hän ei usko päivähoidon väärinkäytöksiin.
- Eivät vanhemmat ota itsekkäästi omaa lomaa. Tämä kannanotto tuntuu todella kaukaa haetulta.
- Nykyvanhemmat ovat pääosin erittäin vastuuntuntoisia ja pohtivat nimenomaan lapsen etuja. Esimerkiksi miesten keskuudessa on tapahtunut isoja arvomuutoksia. Kun esimerkiksi 1980-luvulla isät priorisoivat ajankäyttönsä harrastuksiensa ja oman vapaa-aikansa mukaan, nykyisät keskittyvät puolisoihinsa sekä lapsiinsa, mikä on valtavan hieno muutos, Kurttila kertoo.
- Matti Apunen ei taida elää tässä maailmassa.

"Häpeän kulttuuri vaarallista"
Kurttila puolustaa myös varhaiskasvatuksen merkitystä.
- Lapsen etu on laadukas varhaiskasvatus. Päiväkodit eivät ole lasten säilöntäpaikkoja, vaan voivat olla perheelle oleellinen ja hyvä kasvatuskumppani, josta sekä lapset että vanhemmat saavat tukea.
Tuomas Kurttilan mukaan myös tutkimukset ovat osoittaneet, että laadukkaalla varhaiskasvatuksella on myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen.
- On vaarallista, jos päivähoitoon luodaan häpeän kulttuuria, jossa hyvän vanhemmuuden mittari on päivähoidon pituus, hän sanoo.
Kurttila muistuttaa myös yksinhuoltajaperheistä, joissa lomaa voi olla vieläkin vähemmän kuin kahden aikuisen perheessä.
- Joka viides perhe on yksinhuoltajaperhe. Merkittävä määrä heistä tekee pätkätöitä, eikä voi aina edes päättää itse päivänsä aikatauluista. Osalla perheistä voi taas olla jaksamisongelmia tai työn hakemisen arkea. On oltava tarkkana, ettei tehdä turhia syyllistyksiä.

Päivähoidon laatu puhuttaa
Tuomas Kurttila haluaa nostaa esille myös heikoimmassa asemassa olevat lapset. Hänen mukaansa juuri tämä ryhmä kärsisi eniten, jos oikeuksia rajataan.
- Joillekin lapsille päivähoito on oleellisen tärkeä ja parempi vaihtoehto kuin kotona oleminen, toisinaan jopa sellaisissa tilanteissa, jossa molemmat aikuiset ovat kotona. Apunen ajaisi juuri nämä lapset kotiin.

Silti Kurttila pitää keskustelua päivähoidon laadusta tärkeänä. Apunen viittaa kirjoituksessaan Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin selvitykseen, jonka mukaan päivähoidon laadussa on puutteita.
- Jos päivähoidon laadussa on ongelmia, siitä ei pitäisi syyllistää lasta hoitoon tuovia vanhempia. Muutoksiin tarvitaan yhteiskunnallisia toimia. Subjektiivisen päivähoidon oikeuksien rajaamisen maksumiehiksi tulisivat vanhemmat ja siitä kärsisivät eniten heikommassa asemassa olevat, joilla ei olisi maksukykyä muihin järjestelyihin.
- Hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi kehittää päivähoitoa, eikä ajaa sitä alas, Kurttila toteaa.
http://m.iltalehti.fi/perhe/2013032016805345_pr.shtml

Kasvatustieteilijä kauhistelee päiväkotitoimintaa: Liukuhihnakasvatuksessa vallitsevat pahimmillaan viidakon lait

Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä päiväkotien lapsiryhmät ovat usein liian suuria. Yli kolmivuotiaiden ryhmissä voi olla jopa yli 30 lasta. Kyse on liukuhihnakasvatuksesta, jossa lasten suhteita säätelevät pahimmillaan viidakon lait.

Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri, hoitopäivät liian pitkiä ja pedagogiikka kehnoa.
– Pieniä lapsia pidetään usein isompana kuin he ovat. Heitä myös tulkitaan aikuisen näkökulmasta. Aikuiset aiheuttavat pienelle lapselle turhaa kärsimystä ja stressiä, kun he ohittavat lapsen suojelun tarpeen ja vievät lapsen liian pienenä hoitoon, liian suureen ryhmään, jossa vielä hoitajat vaihtuvat, sanoo kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen.
Neljäkymmentä vuotta vanha päivähoitolaki uudistetaan tämän kevään aikana. Uutta varhaiskasvatuslakia pohtivan työryhmän pitäisi jättää esityksenä helmikuun lopussa.
Eduskunnassa tullaan käymään keväällä tiukka vääntö lain sisällöstä. Varsinkin päiväkotien ryhmäkokokatto, lasten hoitopäivien pituus ja subjektiivinen kokopäivähoito-oikeus tulevat jakamaan kansanedustajien mielipiteet.
Kukaan ei mua huomaa
Alle kolmivuotias lapsi tarvitsee pysyvät ihmissuhteet tutussa paikassa, koska turvallinen kiintymys suojaa lapsen kehitystä monella tavalla. Alle kolmivuotiaan lapsen kehityshaasteena ei voi olla ryhmässä toimiminen.
Rusasen mielestä alle vuoden ikäisen hoitoon vieminen pitäisi kokonaan kieltää, koska tämän ikäisellä pienokaisella on hyvin heiveröiset sisäiset kuvat vanhemmistaan.
– Mitä pienempi lapsi on, sitä vähemmän hän tarvitsee muita samanikäisiä lapsia kehittyäkseen hyvin. Tietyssä ikävaiheessa lapsi ei kykene esimerkiksi näkemään asioita toisen näkökulmasta eli asettumaan toisen asemaan, muistuttaa Rusanen.
Hänen mielestään alle 3-vuotiaiden ihanteellinen ryhmäkoko olisi neljä lasta. Nykytilanne on kaukana tästä. Suuret päiväkotiryhmät vaativat vääjäämättä lapsen sosiaaliselta kehitykseltä enemmän kuin mihin lapsi ikänsä puolesta kykenee.
– Ison ryhmän kova melu voi heikentää pienen lapsen kehittymässä olevia puhe- ja oppimistaitoja. Lapsi stressaantuu ja tästä voi koitua suurta haittaa koko lapsen kehitykselle.
– Viiteen ikävuoteen saakka pieni lapsi tarvitsee hyvin paljon kahdenkeskistä aikaa aikuisen kanssa. Kun ryhmä on suuri, aikuisilla ei ole aikaa juuri muuhun kuin pukea, riisua ja ruokkia lapset yksi toisensa jälkeen. Lapsi kuitenkin kaipaisi aikuiselta enemmän, sanoo Rusanen.
Taas uusi hoitaja
Jos lapsi ei välitä hoitajavaihdoksista, se saattaa olla karu viesti siitä, ettei lapsella ole ollut tilaisuutta kiintyä. Kun hoitajavaihdoksia tapahtuu riittävän usein, voi käydä jopa niin, että lapsi lakkaa yrittämästä kiintyä.
Rusasen mielestä tällöin vaarannetaan lapsen tulevaisuus, koska lapsi ei saavuta yhtä tärkeimmistä varhaislapsuuden kehityshaasteistaan eli kykyä kiintyä.
– Nämä ovat niitä lapsia, jotka ilottomasti sopeutuvat monenlaisiin tilanteisiin aikuisen ehdoilla. He eivät valita eivätkä välttämättä protestoi ja lopulta kaikki käy!
– Tämän seuraukset eivät lapsuudessa välttämättä vielä näy, mutta aikuisuudessa voi tulla suuriakin vaikeuksia. Minusta lapsien hoidossa pitäisi ottaa tänä päivänä vakavasti huomioon lapsen tarve kiintyä, sanoo Rusanen...jatkuu

liukuhihnakasvatus kirjoitti:

Kasvatustieteilijä kauhistelee päiväkotitoimintaa: Liukuhihnakasvatuksessa vallitsevat pahimmillaan viidakon lait

Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä päiväkotien lapsiryhmät ovat usein liian suuria. Yli kolmivuotiaiden ryhmissä voi olla jopa yli 30 lasta. Kyse on liukuhihnakasvatuksesta, jossa lasten suhteita säätelevät pahimmillaan viidakon lait.

Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri, hoitopäivät liian pitkiä ja pedagogiikka kehnoa.
– Pieniä lapsia pidetään usein isompana kuin he ovat. Heitä myös tulkitaan aikuisen näkökulmasta. Aikuiset aiheuttavat pienelle lapselle turhaa kärsimystä ja stressiä, kun he ohittavat lapsen suojelun tarpeen ja vievät lapsen liian pienenä hoitoon, liian suureen ryhmään, jossa vielä hoitajat vaihtuvat, sanoo kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen.
Neljäkymmentä vuotta vanha päivähoitolaki uudistetaan tämän kevään aikana. Uutta varhaiskasvatuslakia pohtivan työryhmän pitäisi jättää esityksenä helmikuun lopussa.
Eduskunnassa tullaan käymään keväällä tiukka vääntö lain sisällöstä. Varsinkin päiväkotien ryhmäkokokatto, lasten hoitopäivien pituus ja subjektiivinen kokopäivähoito-oikeus tulevat jakamaan kansanedustajien mielipiteet.
Kukaan ei mua huomaa
Alle kolmivuotias lapsi tarvitsee pysyvät ihmissuhteet tutussa paikassa, koska turvallinen kiintymys suojaa lapsen kehitystä monella tavalla. Alle kolmivuotiaan lapsen kehityshaasteena ei voi olla ryhmässä toimiminen.
Rusasen mielestä alle vuoden ikäisen hoitoon vieminen pitäisi kokonaan kieltää, koska tämän ikäisellä pienokaisella on hyvin heiveröiset sisäiset kuvat vanhemmistaan.
– Mitä pienempi lapsi on, sitä vähemmän hän tarvitsee muita samanikäisiä lapsia kehittyäkseen hyvin. Tietyssä ikävaiheessa lapsi ei kykene esimerkiksi näkemään asioita toisen näkökulmasta eli asettumaan toisen asemaan, muistuttaa Rusanen.
Hänen mielestään alle 3-vuotiaiden ihanteellinen ryhmäkoko olisi neljä lasta. Nykytilanne on kaukana tästä. Suuret päiväkotiryhmät vaativat vääjäämättä lapsen sosiaaliselta kehitykseltä enemmän kuin mihin lapsi ikänsä puolesta kykenee.
– Ison ryhmän kova melu voi heikentää pienen lapsen kehittymässä olevia puhe- ja oppimistaitoja. Lapsi stressaantuu ja tästä voi koitua suurta haittaa koko lapsen kehitykselle.
– Viiteen ikävuoteen saakka pieni lapsi tarvitsee hyvin paljon kahdenkeskistä aikaa aikuisen kanssa. Kun ryhmä on suuri, aikuisilla ei ole aikaa juuri muuhun kuin pukea, riisua ja ruokkia lapset yksi toisensa jälkeen. Lapsi kuitenkin kaipaisi aikuiselta enemmän, sanoo Rusanen.
Taas uusi hoitaja
Jos lapsi ei välitä hoitajavaihdoksista, se saattaa olla karu viesti siitä, ettei lapsella ole ollut tilaisuutta kiintyä. Kun hoitajavaihdoksia tapahtuu riittävän usein, voi käydä jopa niin, että lapsi lakkaa yrittämästä kiintyä.
Rusasen mielestä tällöin vaarannetaan lapsen tulevaisuus, koska lapsi ei saavuta yhtä tärkeimmistä varhaislapsuuden kehityshaasteistaan eli kykyä kiintyä.
– Nämä ovat niitä lapsia, jotka ilottomasti sopeutuvat monenlaisiin tilanteisiin aikuisen ehdoilla. He eivät valita eivätkä välttämättä protestoi ja lopulta kaikki käy!
– Tämän seuraukset eivät lapsuudessa välttämättä vielä näy, mutta aikuisuudessa voi tulla suuriakin vaikeuksia. Minusta lapsien hoidossa pitäisi ottaa tänä päivänä vakavasti huomioon lapsen tarve kiintyä, sanoo Rusanen...jatkuu

Lue lisää

..Lämpimän sylin kaipuu
Uuden varhaiskasvatuslain suunnittelun yhteydessä puhutaan paljon pedagogisesta kasvatuksesta. Erja Rusasen mielestä lapsen hoito on olennainen osa pikkulapsipedagogiikkaa.
Hoivan ja hoidon osuutta ei pidä väheksyä pienen lapsen hyvinvoinnin turvaamisessa. Silloin kun lapsen hoito tapahtuu ammattimaisesti, se on osa kasvatusta. Tavoitteena on hyvänolon tuottaminen lapselle. Tämän kautta lapsi kasvattaa luottamusta aikuiseen.
– Ammattimainen toiminta tarkoittaa kykyä tiedostaa oman toimintansa seuraukset lapselle ja valita sellaisia toimintatapoja, jotka edistävät lapsen kehitystä. Lämpö, hellyys ja tarpeisiin vastaaminen ovat edelleen hyvin tärkeä osa 3–5-vuotiaiden kasvatusta. Luulenpa, että tämä tarve jatkuu vielä pitkälle kouluikään.
– Ammattikuntien suhtautuminen hoitoon ja hoivaan vaihtelee. Osa on oivaltanut pienen lapsen hoivaamisen tärkeyden. He myös ymmärtävät, miten tärkeää on priorisoida pienten lasten kasvatuksessa turvallisten kiintymyssuhteiden rakentuminen. Kun puhutaan varhaiskasvatuksesta, arvostetaanko hoitoa ja hoivaa riittävästi? kysyy Rusanen.
Ei vain hiekkakakkuja aamusta iltaan
Kun puhutaan leikki-ikäisten kasvatuksesta, pitäisi Rusasen mielestä keskittyä nykyistä enemmän lasten keskinäisten suhteiden ohjaamiseen ja säätelyyn.
Olennaista on lapsen leikin kehittyminen vertaisryhmäleikiksi, jolloin alkavat vähitellen sujua myös roolileikit muiden lasten kanssa.
Kolme vuotta täyttänyt lapsi saattaa hyvin oppia myös monia akateemisia perustaitoja kuten lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeita. Rusanen korostaa, että jos ryhmät olisivat nykyistä selvästi pienempiä, niin yksilölliset erot saattaisivat tulla paremmin esille.
Osa lapsista voisi olla valmiita ikäkaudelleen sopivalla tavalla oppimaan myös akateemisia taitoja nykyistä paljon aikaisemmin.
– Yli kolmivuotiaat lapset nauttivat lauluista, liikunnallisista leikeistä ja yhdessä toimimisesta. Tällaisten toimintahetkien pitäisi olla kuitenkin lyhyitä. Yhteiset isot toimintahetket voivat olla puolen tunnin tai 45 minuutin sijasta esimerkiksi 10 minuuttia tai jopa lyhyempiä. Riittää, että leikitään yksi tai kaksi leikkiä, ei tarvitse laulaa kymmentä laulua.
– Tärkeää ei kuitenkaan ole oppituokioiden pituus tai niiden määrä vaan laatu. Pelkään pahoin, ettei suunnittelu edelleenkään ole niin laadukasta ja lapsilähtöistä kuin se voisi olla.
– Eräät tukijat ovat osuvasti todenneet, että koko yhteiskunnan perusta rakentuu sille, miten ihmisen kehitys onnistuu viiden ensimmäisen vuoden aikana. Näihin vuosiin kannattaa siis satsata, sanoo kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen.
Ajankohtainen kakkonen käsittelee uutta varhaiskasvatuslakia tiistaina 28.1. TV2:ssa kello 21 .
http://yle.fi/uutiset/kasvatustieteilija_kauhistelee_paivakotitoimintaa_liukuhihnakasvatuksessa_vallitsee_pahimmillaan_viidakon_lait/7054041

Jos esikoulunopettajalla (OVTES) ei ole muuta kuin vain esikoulutunnit (20 h/viikko), hänen palkkansa ei ole niin suuri kuin päiväkodin lastentarhanopettajan (KVTES).

Lastensuojeluasiakkuudesta ei aina edes kerrota vanhemmalle:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/aiti-haki-harrastetukea-tytar-kirjattiin-lastensuojelun-asiakkaaksi/?shared=37799-50eb2cad-500

sala- asiakkuus kirjoitti:

Lastensuojeluasiakkuudesta ei aina edes kerrota vanhemmalle:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/aiti-haki-harrastetukea-tytar-kirjattiin-lastensuojelun-asiakkaaksi/?shared=37799-50eb2cad-500

Lue lisää

Moitteeton juristiäiti, jolla oli lapsiinsa yksinhuoltajuus menetti lastensa huoltajuuden karmean oikeusmöhläyksen vuoksi:

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7389
http://www.lokakuunliike.com/8/post/2014/04/varastettu-lapsi-korkeimman-oikeuden-ulosmittaamana.html

oikeus tyri kirjoitti:

Moitteeton juristiäiti, jolla oli lapsiinsa yksinhuoltajuus menetti lastensa huoltajuuden karmean oikeusmöhläyksen vuoksi:

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7389
http://www.lokakuunliike.com/8/post/2014/04/varastettu-lapsi-korkeimman-oikeuden-ulosmittaamana.html

Lue lisää

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että te, jotka olette olleet lasun asiakkaina ja asiakkuudesta eroon päässeenä lastenne tai lapsenne ollessa alle päiväkoti-ikäinen miten koko ajanjakso on vaikuttanut jälkeenpäin päiväkodissa ja koulussa.

Niin montaa lastensuojelutarinaa lukeneena isoimpien lasten kohdalla tulin huomanneeksi, että vauva-ajan asiakkuuden vaikutuksesta ei juurikaan olla puhuttu tarpeeksi. Nuorten yh-äitien tai tuoreiden perheiden selviytymistarinoita harvoin kerrotaan julkisuudessa tai uutisissa yleensäkään, että miten koko asia tulee vaikuttamaan vuosien päästä.

Älä mainosta palstalla idiootti.