Masennuksen rakenteelliset syyt?

Durkheim

Noniin, varjonyrkkeilijät, pientä haastetta:

Yleisesti sanotaan, että raha ei tuo onnea ja että kehitysmaiden asukkaat ovat onnellisempia kuin teollisuusmaissa asukkaat köyhyydestään huolimatta. Tämän päivän Hesari siteeraa WHO:n tutkimusta, mikä tavallaan tukee tätä väitettä: sen mukaan nigerialaisista kärsii masennuksesta 4,7 prosenttia, kun taas yhdysvaltalaisista 26,4 prosenttia. Yhdysvalloissa masennus on yleisintä teollisuusmaista, Japanissa vähiten yleistä, eurooppalaisten jäädessä jonnekin sinne väliin.

Tietenkin jokaisessa kulttuurissa on piirteitä, jotka helpottavat/vaikeuttavat masennuksen diagnosointia. Esimerkiksi kiinan kielessä on sana surulle, mutta ei masennukselle. Ja niin Kiinassa kuin monessa muussa maassa mielenterveysongelmat koetaan häpeäksi, joten niiden mahdollista olemassaoloa ei tunnusteta itselle saati sitten haastattelijalle.

Sanomattakin on selvää, että kriisi-alueiden masennusarviot ovat masentavaa luettavaa: erään arvion mukaan afganistanilaisista 2/3 kärsisi masennuksesta.

Mutta: Voidaanko olettaa masennuksen olevan oikeasti yleisempää teollisuusmaissa kuin (vakaissa) kehitysmaissa? Ja jos voidaan, niin haluaisin kuulla ankaraa spekulointia masennuksen rakenteellisista syistä; kulttuurien välisten tekijöiden punnitseminen durkheimilaisessa hengessä olkoon siis suotavaa...

9

1483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sissi

      Masennun toisinaan siittä, että mulla on liian hyvä olla.

    • Tatu V.

      Onnellisuustutkimuksissa on todettu, että suurten tulo- ja statuserojen maissa (USA) ollaan vähemmän onnellisia kuin niissä maissa missä erot ovat pienemmät (Saksa, Japani). Raha kyllä lisää onnellisuutta, mutta statuseroilla on myös suuri merkitys. Suuret erot lisäävät masennusta, keskimäärin, väestössä.

      Hesarin jutussa oli fiksusti todettu, että masennuksen yleisen lisääntymisen syynä voi olla myös lisääntynyt tieto muiden maiden ihmisten, julkkisten jne paremmasta asemasta. On vaikea olla tyytyväinen eloonsa kun tiedossa on parempiosaisia.

      • Mie

        Hmm, statuserojahan on aina ollut joka yhteiskunnassa: jotkut ovat olleet kuningasperhettä, toiset orjia jne - ja käytännössä tuloerot ovat aina olleet yhtäsuuret: jollakin on kaikki, toisella ei mitään. Joten status- ja tuloerot eivät yksin selitä mitään. Voisiko siten kyse olla modernin yhteiskunnan volutarististisessa ja individualistisessa luonteessa - siinä, että kun enää ei synnytä tiettyyn luokkaan elämä ei ole ennalta määrättyä, menestyminen on mahdollista omalla toiminnalla, ja jos ei tulekaan miljonääriksi kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä, niin voi syyttää VAIN itseään (ei rakenteita) -> masennus.


    • Touya

      Kiinnostava kysymys. Uskoisin, että ainakin yksi merkittävä syy miksi kehitysmaissa on vähemmän masentuneisuutta, kuin teollisuusmaissa on se, että sosiaaliset yhteisöt ovat paljon tiiviimpiä näissä kulttuureissa. Rikkaissa teollisuusmaissa yksilöllisyys (ja yksityisyys) on huomattavasti suuremmassa roolissa, jolla on omat lieveilmiöt, kuten syrjäytyminen ja mielisairaudet. Yhteisöllisemmissä kulttuureissa näitä ilmiöitä ei pääse siinä määrin syntymään, koska yhteisöt, "pitävät huolta omistaan". En tietenkään väitä, etteikö teollisuusmaiden kulttuureissa pidetä huolta, mutta väitän, että se on eri sorttista kuin yhteisöllisemmissä kulttuureissa. Täällä ihmisten läheiset suhteet rajoittuvat usein vain perheisiin, kun taas kehitysmaissa tukena on usein koko suku/kyläyhteisö, ja näin ollen riski jäädä yksin ongelmiensa kanssa on paljon pienempi.

    • Spekulaattori
      • Seppojuhani

        Haperosta muististani kaivan esiin YK:n tms tutkimuksen, jossa arvioitiin, että etelä-amerikkalaiset ovat kaikkein onnellisimpia. Vaikka siellä on tavattomasti kurjuutta ja äärimmäisen jyrkkiä vastakohtaisuuksia.

        Viisaan miehen selitys:

        Onnellinen. Ihminen ottaa elämänsä juuri sellaisena kuin se on. Ei suunnittele sitä, ei aseta tavoitteita, vaan elää päivä kerrallaan. Ja uneksii niin mahdottomista asioista, että niiden toteutumatta jääminen on itsestään selvää. Silloin hän elää lokoisasti. Luonnonlapsi sademetsästä.

        Onneton. Haluaa "menestyä" ja asettaa järkeviä tavoitteita. Tarkkailee tavoitteiden toteutumista ja niissä onnistuttuaan asettaa suurempia tavoitteita. Ja jatkaa tätä kunnes värkeissä ei enää olekaan varaa. Ja pettyy. Siis aika tyypillinen länsimaisen kulttuurin tuote.

        Saa nauraa, mutta sivistyneesti, pyydän


    • käärmesalva

      Tutkimus joka kartoittaa tilastollisesti masennuksen esiintymistiheyden eri maissa ei anna riittävästi dataa johtopäätöksiin masennuksen syistä.
      Voidaan vain todeta, että näissä maissa masennus on tutkimuksen mukaan yleisempää kuin näissä.
      Oletuksen masennuksen ja elintason yhteydestä voi tehdä ilman tutkimustakin.

      • Jänö

        Oikein Käärmerohto, johtopäätöksiä ei voi ko. tilastotutkimuksista tehdä. Mutta juju onkin siinä, että aina voi spekuloida...


    • on vain

      ..huonoja kavereita;omat ajatuksensa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe