Juhannuksenpäivät olen taas pyörinyt mökin ympärillä viikatteen kanssa ja ilman, niin pitkässä kuin lyhyemmässäkin heinikossa. Aíheesta ovat taas tulleet punkitkin mieleen. Aikaisempina vuosina olen poiminut niitä itsestäni ja pari kertaa ottanut punkin koon, eli imemisajan perusteella, myös antibioottikuurin. Lisänä ajatteluun on se, että punkkien levinneisyyskarttoihin on viime aikoina lisätty puumalanvirus myös Satakuntaan, entisten Ahvenanmaan ja Kokkolan seudun lisäksi.
Kun en tiedä, onko kysymääni asiaa aiemmin tutkittu, kysyn nyt:
Voiko vaivalloisesta ja jopa mahdottomasta punkkisyynistä päästä yksinkertaisesti hukuttamalla punkin uimaveteen? Itse ajattelin jotain puolen tunnin iltauintia. Tunnin pakollinen uinti huonossa, kylmässä säässä alkaisi tuntua jo liian raskaalta. Mutta mikä helpotus helteellä - pulahtaisi vain veteen iltaisin.
Kun en tiedä, onko kysymääni asiaa aiemmin tutkittu, kysyn nyt:
Voiko vaivalloisesta ja jopa mahdottomasta punkkisyynistä päästä yksinkertaisesti hukuttamalla punkin uimaveteen? Itse ajattelin jotain puolen tunnin iltauintia. Tunnin pakollinen uinti huonossa, kylmässä säässä alkaisi tuntua jo liian raskaalta. Mutta mikä helpotus helteellä - pulahtaisi vain veteen iltaisin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei. Vasta jossain (IS?) oli ettei punkki kuole vedessä.
Entä sitten, kun olen kuullut, että punkin saa irrottautumaan peittämällä sen voihin tai muuhun rasvaan?
Tuota vanhaa punkinirrotusmenetelmää ei enää suositella käytettävän, koska voihin peitetty punkki rupeaa voimaan pahoin ennen kuin on pakotettu päästämään otteensa ja oksentaa mahalaukkunsa sisällön haavaan, jolloin tulehdusriski oleellisesti kasvaa.
Punkinpoistoon on saatavilla erityisiä pihtejäkin, joilla homma käy turvallisesti siten, ettei haavaan jää ylimääräisiä eritteitä tai punkin osia.
Ehkä yksi kolmesta punkista lähtee ehjänä vaikka olisi kuinka hienot pihdit. Toivottavasti kehittävät jossain vaiheessa jonkin tökötin, jota käyttämällä punkki irrottaa otteensa ilman yrjöilyjä. Ällöttäviä otuksia, koirista niitä saa joka kesä repiä irti.
Ne koirat saattaa sitten olla tartuntariski sinullekin. Punkki puree koiraa, koirasta tulee bakteerin tai viruksen kantaja. Jokainen joka on niiden koirien lähellä saattaa saada niistä punkin ja jotain tautia.
Punkin irrotus on tekniikkalaji. Erikoiselta kuulostaa, ettei saa pihdeilläkään kuin yhden kolmesta punkista kokonaisena irti, kun itse saan vaikka kynsin tai millä tahansa pinsetintyyppisellä yhdeksän kymmenestä nätisti irti. Lisää harjoittelua. Itsellä punkinirrotusta riittää niin hevosten kuin kissojenkin kanssa - koirille olen suosiolla laittanut punkkimyrkkyä nahkaan.
Hevosilla on paarmojen levittämä ihmisen HIV:n tapainen virus.
Onkin mielenkiintoista voisiko paarmat levittää HIV:ta.
Hyttyset ei tiettävästi kykene.
Ainakin erään sivun mukaan vedessä oleskelu hukuttaa syöpäläiset. http://terraario.net/tnet024.html