3.7.2013 07:31
koska noutaja luuhaa jo oven takana, mutta kirjoitankin tämän jälkeenjääneille. Alan olla siinä iässä että melkein kaikki muut ovat jälkeenjääneitä.
Meillä, tai siis oikeastaan teillä, on big big big ongelma – pururadalla.
Aika monet näyttävät ymmärtävät että ympäristön saastuminen on ongelma, ettei ole pakopaikkaa jos ympäristö tuhoutuu. Paitsi tietysti ne jotka lupaavat lähteä tähtiin mutta eivät vaan lähde kulumallakaan.
Aika monet ymmärtävät myös että ikuinen talouskasvu on tullut tiensä päähän. Talouskasvu on yhtä kuin öljyntuotannon kasvu ja öljyntuotanto ei ole kasvanut enää ainakaan viiteen vuoteen.
Yhä useammalle alkaa valjeta poliitikkojen petos kun ne ovat luovuttaneet rahanteko-oikeuden yksityisille yrityksille, pankeille, katastrofaalisin seurauksin.
Näihin ja moniin muihin ongelmiin on yksinkertaiset ratkaisut: rahajärjestelmä korjataan palauttamalla rahanteko-oikeus valtioille, ikuisen talouskasvun loppuminen edellyttää yhteiskunnan uudelleenrakentamista niin, ettei talouskasvua tarvita ja ympäristön saastuminen loppuu kun saastuttaminen lopetetaan.
Myönnän että nuo ratkaisut on helpommin sanottu kuin tehty sen takia että meillä, ei kun siis teillä jälkeenjääneillä, on se ongelma pururadalla. Todellisia ratkaisuja ei nähdä tai ei haluta tai uskalleta nähdä, vaan harrastellaan jos jonkinlaista sijaistoimintaa: velkaantumista hoidetaan tekemällä lisää velkaa, saastumista torjutaan myymällä saasteita toinen toisilleen ja ratkaisuksi muihinkin talouskasvun aiheuttamiin ongelmiin tarjotaan, arvatkaas mitä, aivan oikein - talouskasvua.
Energiakysymys taitaa olla ylläluetelluista helpoimmin ymmärrettävissä mutta nekin jotka näkevät edessä olevat vaarat, hakevat ratkaisuja saman viitekehyksen sisältä joka ongelmat on aiheuttanut. Uusiutuvan energian riittävyyttä arvioitaessa oletetaan että nykyinen meno talouskasvuineen päivineen jatkuu. Ei muuten jatku. Kun järki ei sano mitään niin edessä on kaikkien sota kaikkia vastaan. Mutta kun tilanne joskus sadan vuoden päästä rauhoittuu niin uusiutuva energia riittää mainiosti siinä yhteiskunnassa johon lopulta pakon edessä päädytään. Siihen olisi voitu päätyä myös rauhanomaisesti muuttamalla vapaaehtoisesti yhteiskuntarakenteita mutta kun ei niin ei.
Jos jollakulla on 50 minuuttia aikaa kuunnella fiksun miehen energianäkemyksiä, niin tästä linkistä niitä löytyy. Pankaapas merkille ettei noinkaan järkevä mies näytä näkevän ”laatikon ulkopuolelle” vaan arvioi energiantarvetta nykyisen, tuhoon tuomitun kulttuurin mukaan:
-Loppuuko länsimaiden makea elämä?
http://areena.yle.fi/radio/1682002
Tuo yllä mainittu kaikkien sota kaikkia vastaan ja sitä seuraava rauhoittuminen toteutuu vain jos kaikki menee hyvin. Jos taas herrasväki näkee hyväksi aloittaa ydinsodan, niin sen jälkeen ihmiskunta ei tarvitse energiaa lainkaan, mikä tarkemmin ajatellen saattaa olla paras mahdollinen ratkaisu.
-_-_-_
Viikko vielä lomaan
3.7.2013 07:49
Ainoa kommenttini on kirjailija Jouni Hynysen sanoin:"Paskapuhetta".
http://cdon.fi/kirjat/hynynen,_jouni/paskapuhetta_-_signeerattu-23079135
-_-_-_
VASTAKARVA
3.7.2013 07:54
Yritä hoitaa lomalla pururatasi kuntoon.
-_-_-_
Tamada58
4.7.2013 01:02
No voi voi, ei vanhan stallarin ihanneyhteiskuntaunelmia kiinnosta ketään kuulla uudestaan.
Josif Stalin on kuollut, etkö ole kuullut?
Tasapuolisen ajattelulini tuomiseksi julki, tuossa kuvaus elämästäni.
JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA -elokuvan ensimmäiset minuutit
http://www.youtube.com/watch?v=a6pLgY9MRwU
Siintä vois tehdä kirjan, tai on ehkä tehtykkin.
-_-_-_
VASTAKARVA
4.7.2013 01:17
Äitis oli stallari ku sut sai.
-_-_-_
VASTAKARVA
4.7.2013 02:04
Ilmastotieto energiakysymyksestä:
http://ilmastotieto.wordpress.com/2013/05/16/energiaa-rautalangasta-kolme-kirjaa-tulevasta-energiakriisista/
” Pankki- ja luottojärjestelmineen talousjärjestelmä muistuttaakin enenevässä määrin pyramidihuijausta, jonka taustalla on luottamus talouskasvun jatkumiseen. Kun energia käy vähiin, talouden kone alkaa yskiä ja voi lopulta tikahtua oman mahdottomuutensa käynnistämään ketjureaktioon. Samaan aikaan pahenevat ympäristöongelmat voivat vain vaikeuttaa sopeutumista, kuten Jussi Laitisen mainio esimerkki havainnollistaa: ON KUIN JOUTUISIMME VAIHTAMAAN MATKUSTAJAKONEEN POLTTOAINEEN LENNON AIKANA, SAMALLA KUN VAIHDAMME MOOTTORIT JA LENNÄMME LÄPI AIKAISEMMAN POLTTOAINEEN AIHEUTTAMAN HIRMUMYRSKYN.”
Korostus minun.
Kyse ei todellakaan ole mistään ihanneyhteiskuntaunelmista vaan nyt on tosi kyseessä. Mutta kun maata johtaa puolue joka luulee että venäjä on hollannin kokoinen niin…

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.