Hei olen puolueeton asiassa uskon täysin olevan mahdollista että vuonna 1969 käytiin avaruudessa, mutta asiassa on epäkohtia jotka ihmetyttää ja joihin en ole löytänyt vastausta.
Paljonko apollo 11 ohjelman luotaimen maksiminopeus oli? Koska lyhimmillään kuuhun on matkaa 357 000 km eli edestakaisin 714 000 km ja matkahan kesti vain 5 päivää. Tästä voimme yksinkertaisella matikalla laskea matkan keskinopeuden: 714 000 / 5 = 142 800 km päivässä eli 142 800 / 24 = 5950km/h. ja jos vielä haluamme laskea matkan tuntiin 5950 / 60 ~ 99,2km/min. Tuo nopeus vain rupesi herättämään kysymyksiä? Kuulostaa aika kovalta nopeudelta varsinki 60-luvun teknologialle/rakennus taidolle.
Epäkohtia matkassa on todella paljon mm. lippujen sijoituspaikat ja Van Allenin vyöhyke. Mutta edellä oleva kysymys askarruttaa eniten. Onko se edes aluksen rakenteen takia ollut mahdollista? Tiedän, että avaruudessa kitka/planeetan vetovoima on paljon pienempi, mutta silti? Kuulostaa niin järjettömältä keskinopeulta varsinkin kun tuossa ei ole otettu huomioon sitä, että matka oli todellisuudessa pidempi, kiihtydyksessä kuluvaa aikaa ja kuun pinnalla vietettyä aikaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Pakonopeus maapallolta on noin 11 km/s eli noin 40 000 km/h. Eli sen verran pitää olla vauhtia, jotta avaruusalus pystyy poistumaan Maan painovoimakentästä. Ja tasan sen verran Apollo 11 -aluksella oli nopeutta sen poistuessa Maan kiertoradalta kohti Kuuta. Vauhti hidastui huomattavasti lähestyttäessä Kuuta, ollen sen kiertoradalla enää alle 2 km/s (Kuun pakonopeus).
Vertailun vuoksi, kaikki Maata kiertävät satelliitit ja avaruusasemat ja vastaavat kiertävät Maata noin nopeudella 7-8 km/s, joten senkään suhteen 11 km/s ei ole mikään ihmeellinen nopeus. Sen 11 km/s ovat ylittäneet kaikki muutkin eri planeetoille lähetetyt luotaimet. Itse asiassa aurinkokunnan ulkoplaneetoille ja jopa kauemmas lähetetyt luotaimet on pitänyt kiihdyttää vielä reilusti suurempaan nopeuteen (auringon pakonopeus).
Eli asiassa ei ole yhtään mitään aihetta idioottimaiseen salaliittohörhöilyyn.
Muita hörhöilyjäsi en nyt edes jaksa kommentoida.
"kaikki Maata kiertävät satelliitit ja avaruusasemat ja vastaavat kiertävät Maata noin nopeudella 7-8 km/s"
Täsmennetään vielä sen verran, että tuo pätee matalilla kiertoradoilla, jotta kenenkään ei tarvi urputtaa. Korkeammilla kiertoradoilla nopeus on tietenkin pienempi.
"Kuulostaa aika kovalta nopeudelta varsinki 60-luvun teknologialle/rakennus taidolle."
Saturn V riitti tarvittavan nopeuden saamiseksi. Rakettien propulsiotekniikka oli karkeasti ottaen yhtä kehittynyttä kuin nytkin; vain tehoa puristettiin enemmin käyttämällä isoa kantorakettia.
"Epäkohtia matkassa on todella paljon mm. lippujen sijoituspaikat ja Van Allenin vyöhyke. Mutta edellä oleva kysymys askarruttaa eniten. Onko se edes aluksen rakenteen takia ollut mahdollista? Tiedän, että avaruudessa kitka/planeetan vetovoima on paljon pienempi, mutta silti? "
On usein todettu ja jopa Van Allenin itsensä toimesta, ettei lyhyt oleskelu Van Allenin vyöhykkeellä ole ongelma.
Kitka avaruudessa on käytännössä 0 ja gravitaation suuruudella tai pienuudella on vaikutusta oikeastaan vain pakonpeuteen. Aluksen rakenne ei ratkaise, mikäli se vaan kestää lähtökiihdytyksen.
Riittikö vastaukseksi yhdessä edellä olleen avaruusluotaimien nopeuksia käsitelleen vastuksen kanssa?
Ongelma lippujen sijoituspaikoista on minulle tuntematon. Tuskin sekään kuumatkoja kaataa.
Jos aivan perusasiat ovat hukassa, niin ongelmia pystyy kehittämään vaikka mistä.
liäksi kiihdytyksessä käytettiin linkoefektiä..eli maan painovoima antoi vauhtia...
Lentokoneellakin lennettiin 1963 yli 3000 km/h nopeudella.
minkälainen nopeusmittari Apollo 11 kuu-nousijassa oli kun sen lähti kiihdyttämään kohti komentomoduulia kiertoradalle? Mistä ne tiesi minne päin piti lähteä kaartamaan? Tutkamonitoria ei ainakaan satu silmään tuosta kuualuksen kojelaudasta.
Minkälainen antenni tutkassa on, jos siellä sellainen oli?
Voisiko vaikka se radioamatööri vastata, jos muut ei tiedä.
Eipä siihen tutkaa tarvita, onhan molempien kohteiden tarkka sijainti selvillä. Tavallinen lentoratalaskuhan tuo on.
asiaa voi verrata lunar lentoon, joka on tiettävästi ja kuvissa nähtynä kuussa.
Mistä vaan saa Lunar tokumentit, siis venäjä..
( venäjä nyt on salkkarikartassa aluetta joka ei väräytä aivoviivaa )