Löytäjä saa pitää / Päijät-Häme

Maatilamme pihalla, Orimattilassa on kivenlohkareista tehty vanha,
entinen kylän yhteinen kaivo.

Perimätiedon mukaan kaivo jäi pois käytöstä, kun kylä oli asumattomana
noin vuosina 1600-1607

Eli lienee 1500-.luvulta

1944 isäni heitti kaivoon kranaatteja ja ksivo täytettiin maalla noin 1987

On reilu metrin halkaisijaltaa ja ehkä noin 2m syvä.

Jos on innokkaita aarteenetsijöitä tai metallinilmaisin harrastajia, niin
kaivoa saa tutkia ja mahdolliset löydöt pitää.

Kaivo jäi pois käytöstä, kun kylässä kuoli väkeä 1500-luvun
lopulla ja epäiliväöt että rutto tuli vedestä.

Viereiseen , nykyisin puutarhana olevaan plänttiin kuulemma
asukkaat haudattiin, ja tiedän että noin vuoteen 1913 asti alueelle
haudattu lmuita satunnaisia vainajia,

Puutarhassa en halua että kaivetaan, mutta jos sota-ajan ammukset
ja vanhat asiat kiinnostavat, niin tervetuloa.

Pellon laidassa ollut lisäksi vanha kestikievari ja sieltä löytyi mm
vanhoja rahoja, joka vuosi 1960-luvulle asti, kun perunat vielä
nostettiin käsin.

Kansallismuseeon on annettu kourutaltta ja kivikirves samalta pellota
ja jotain pronssisolkia on annettu muualle, joita pellosta noussut.

Kohta kun kynnetty, niin saa pellolakin tonkia

Koetan laittaa tämän ilmoituksen tuonne aarremaanalla sivustolle,
mutta en onnistunut rekistyröitymisessä
2315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kaivossa on sodanaikaisia ammuksia, lienee kaivamishomma äärimmäisen epäterveellistä.

Äänestä

Moi.
Paljon on käynyt jo metallinilmaisinharrastajia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaivonkatsojat kirjoitti:

Maatilamme pihalla, Orimattilassa on kivenlohkareista tehty vanha,
entinen kylän yhteinen kaivo.

Perimätiedon mukaan kaivo jäi pois käytöstä, kun kylä oli asumattomana
noin vuosina 1600-1607

Eli lienee 1500-.luvulta

1944 isäni heitti kaivoon kranaatteja ja ksivo täytettiin maalla noin 1987

On reilu metrin halkaisijaltaa ja ehkä noin 2m syvä.

Jos on innokkaita aarteenetsijöitä tai metallinilmaisin harrastajia, niin
kaivoa saa tutkia ja mahdolliset löydöt pitää.

Kaivo jäi pois käytöstä, kun kylässä kuoli väkeä 1500-luvun
lopulla ja epäiliväöt että rutto tuli vedestä.

Viereiseen , nykyisin puutarhana olevaan plänttiin kuulemma
asukkaat haudattiin, ja tiedän että noin vuoteen 1913 asti alueelle
haudattu lmuita satunnaisia vainajia,

Puutarhassa en halua että kaivetaan, mutta jos sota-ajan ammukset
ja vanhat asiat kiinnostavat, niin tervetuloa.

Pellon laidassa ollut lisäksi vanha kestikievari ja sieltä löytyi mm
vanhoja rahoja, joka vuosi 1960-luvulle asti, kun perunat vielä
nostettiin käsin.

Kansallismuseeon on annettu kourutaltta ja kivikirves samalta pellota
ja jotain pronssisolkia on annettu muualle, joita pellosta noussut.

Kohta kun kynnetty, niin saa pellolakin tonkia

Koetan laittaa tämän ilmoituksen tuonne aarremaanalla sivustolle,
mutta en onnistunut rekistyröitymisessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu