Kuinka kauan hiiva säilyy jääkaapissa? Entä pakasteessa?
Kuinka kauan hiiva säilyy
anne
59551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minkälaista hiivaa käytät. Hiivajauhopurkin pohjaan on leimattu eräpäivä. Kosteasta hiivasta en tiedä.
Tuoreenkin hiivan paketissa on parasta ennen-päiväys. Muutama päivä sitten ostamassani paketissa se oli 21.9 eli parisen viikkoa ainakin säilyy. Itselläni ongelmana on ollut hiivan kuivuminen, jos esim. jää puoli palaa yli. Olen yleensä käärinyt loput kelmuun (vaikka jossain kai luki, ettei niin kannattaisi tehdä), ja ihan hyvänä on säilynyt. Rasiassa säilyttäminen estää myös kuivumista, mutta rasiaan voi kertyä kosteutta, onhan hiiva kuitenkin elävä otus.
Pakkasessa säilymisestä en osaa sanoa tarkkaa aikaa, mutta kyllä se nyt joitain kuukausia säilyy. Ainakin ne palat, joita joskus olen pakastanut, ovat toimineet ihan hyvin vielä parinkin kuukauden pakastamisen jälkeen.
Muistan kuulleeni, että kuivuneen hiivan saa jollakin konstilla takaisin kuosiin, mutta kun en kuollakseni muista mikä se oli. Muistaisiko kukaan ?
haaleaan veteen ja sekoita siihen sokeria.
http://www.kuinka.fi/vastaus/kuinkakauansäilyy/25.php tuosta vastaus