Laboratoriotutkimukset eivät todista evoluutiosta

Evolutionistiset tiedemiehet tutkivat laboratorioissaan atomeja, molekyylejä ja kemiallisia reaktioita ja tekevät niiden perusteella hypoteesejä esim. solun tai elämän synnystä. Hypoteesejä syntyy niin paljon kuin mielikuvitusta on olemassa, mutta ongelmana on se, että ne eivät yleensä toimi luonnossa. Ne ovat vain tutkijoiden papeissa ja mielikuvissa. Vain tietyissä rajoissa ne voivat toimia laboratoriossakin sen ansiosta, että niiden aikaansaajana toimii älyllinen suunnittelija eli ihminen. Maailmankaikkeudessa ei tapahdu ainuttakaan asiaa ilman älyllistä suunnittelijaa.

Laboratoriokokeet eivät kuitenkaan tuota elävää solua, koska tutkimukset ja kokeet on tehty pelkästään materian tasolla. Itse elämä on jätetty kokonaan ulkopuolelle ja ratkaisevat kysymykset siitä, mikä on se yliluonnollinen mekanismi, joka kytkee elämän aineeseen ja mistä tuo elämä tulee.

Niin kauan kuin nuo kysymykset ovat selvittämättä, yksikään tiedemies ei koskaan pääse askeltakaan lähemmäksi elämän syntyä koskevissa tutkimuksissaan.

Toiseksi, vaikka laboratoriokokeissa saataisiinkin jotain tietoa esim. solun toiminnasta, kuten on saatukin, ne eivät kelpaa todistamaan evoluutiosta, koska ne eivät vastaa luonnossa olevia olosuhteita.

Kun ensimmäinen solu syntyi (= luotiin), niin silloin ei paikalla ollut ainuttakaan tiedemiestä tai muuta ihmistä koeputkineen asettelemassa atomeja, molekyylejä tai aminohappoja oikeaan paikkaan ja järjestykseen. Ainoa älyllinen persoona oli Jumala ja vain Hän pystyi suorittamaan nuo järjestelyt ja vain Hänellä oli myös viisaus ja taito antaa yliluonnollisella tavalla solulle elämä, kyky jakaantua ja lisääntyä.
15173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mitä varten sinun pitää postata tätä valheellista hölynpölyäsi useammalle kuin yhdelle palstalle?

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxx Mitä varten sinun pitää postata tätä valheellista hölynpölyäsi useammalle kuin yhdelle palstalle xxxxx

    Siksi, koska se on niin tärkeä asia ja siksi, että se saavuttaisi mahdollisimman laajat piirit.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    Eli olet yhtä mieltä siitä että avauksesi on valheellista hölynpölyä, mutta mielestäsi se on myös tärkeää. No, ehkä sillä on komedia-arvoa asiasta jotain ymmärtäville.

    Äänestä

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0CDQQFjAB&url=http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074255844/Ensimmainen keinotekoinen bakteeri toi elaman luomisen askeleen lahemmas&ei=3sZvUpPNN6774QSHy4HwDA&usg=AFQjCNHve_3fyxi0PqYADcnlsMO6DByCRg&bvm=bv.55123115,d.bGE&cad=rja

"Turun yliopiston genetiikan laboratoriossa työskentelevä professori Harri Savilahti pitää tulosta lähinnä yhtenä teknisenä askeleena kohti keinoelämän luomista."

Olemme taas lähempänä keinotekoisen elämän luomista. Kun se onnistuu ja voidaan todistaa sen olevan spontaanina prosessina mahdollista, tulee taas ISO naula kreationismin arkkuun. Päivä päivältä evoluutioteoria vahvistuu ja kreationismi ajautuu yhä ahtaampaan nurkkaan.

Äänestä
  • Kyllä kreationistit keksivät vielä tuohonkin jotain hölynpölyvääristelyä vastaansanottavaksi, mutta eivätpähän ainakaan voi sitten enää sanoa että elämän syntyyn tarvittaisiin muka yliluonnollinen voima.

    Äänestä

Eivät ole evolutionistisia nuo tiedemiehet, vaan abiogenesisiä. ; )

Äänestä

"Laboratoriotutkimukset eivät todista evoluutiosta "

Sinulle ei todista mikään.

Äänestä
  • Kannattaa muistaa, että Jaakoppi-pelle kuvittelee, että evoluutioteorian mukainen lajiutuminen tarkoittaa sitä, että eliö muuttuu lajista toiseen elinikänsä aikana. Ts. kissana syntynyt Mirri muuttuu Mustiksi ennen kuolemaansa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Apo-Calypso kirjoitti:

    Kannattaa muistaa, että Jaakoppi-pelle kuvittelee, että evoluutioteorian mukainen lajiutuminen tarkoittaa sitä, että eliö muuttuu lajista toiseen elinikänsä aikana. Ts. kissana syntynyt Mirri muuttuu Mustiksi ennen kuolemaansa.

    xxxxx Kannattaa muistaa, että Jaakoppi-pelle kuvittelee, että evoluutioteorian mukainen lajiutuminen tarkoittaa sitä, että eliö muuttuu lajista toiseen elinikänsä aikana. Ts. kissana syntynyt Mirri muuttuu Mustiksi ennen kuolemaansa xxxxx

    Olen hyvin tietoinen siitä, että evoluutio tarkoittaa vähittäistä muutosta toiseksi lajiksi saojen miljoonien vuosien kuluessa. Siitä vain ei ole ainuttakaan todistetta.

    Se, että fossiiliaineistosta löydetään esim.kaksi eläintä jotka muistuttavat toisiaan, ei mitenkään todista, että ne ovat kehittyneet toisistaan.
    Jumala on voinut luoda ne jo alunperin sellaisiksi, että niillä on samanlaisia rakenteita ja piirteitä. Toinen vaihtoehto on, että kyseessä on yksi ja sama laji, joista toinen on vain eri rotua kuin toinen eli kyseessä on lajinsisäinen muuntelu.
    Jalostuksessa on voitu todeta että tämä muuntelu on aina RAJALLINEN. Muuntelu ei koskaan kasaannu peräkkäin niin paljon, että syntyisi kokonaan toinen laji, kuten evolutionistit uskottelevat.

    Todisteita on runsaasti, mutta sinä kieltäydyt kategoisesti uskomasta niihin, koska se romuttaisi uskonnolliset uskomuksesi. Silmät ja korvat kiinni ja samaa aivotonta liturgiaa kerta toisensa jälkeen. Kehen luulet sen vaikuttavan? Ihan aikuisten oikeasti.

    Jalostuksessa ei ole voitu todeta mitään sellaista. Ihminen on jalostanut eläimiä aivan liian vähän aikaa.

    Äänestä

  • outftrd7res7 kirjoitti:

    Kylllä jalostuksessa on vahingossa syntynyt ainakin yksi uusi kasvilaji. Saattaa olla muitakin.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Kylllä jalostuksessa on vahingossa syntynyt ainakin yksi uusi kasvilaji. Saattaa olla muitakin.

    Niinpä olikin. Ajatukseni oli juuttunut koiriin. Itse asiassa suurimmat ja pienimmät koirarodut ovat jo oikeastaan lajiutuneet tai lajiutumassa, koska lisääntymisisolaatio on ilmeinen. Varsinainen lajiutuminen hitaasti lisääntyvillä eläimillä vie kuitenkin perinteisillä jalostustavoilla kymmeniä tuhansia vuosia.
    Mutta tätähän kressut eivät ymmärrä. Heille kun maailmankaikkeuskin on vain kuutisen tuhatta vuotta vanha,

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Kannattaa muistaa, että Jaakoppi-pelle kuvittelee, että evoluutioteorian mukainen lajiutuminen tarkoittaa sitä, että eliö muuttuu lajista toiseen elinikänsä aikana. Ts. kissana syntynyt Mirri muuttuu Mustiksi ennen kuolemaansa xxxxx

    Olen hyvin tietoinen siitä, että evoluutio tarkoittaa vähittäistä muutosta toiseksi lajiksi saojen miljoonien vuosien kuluessa. Siitä vain ei ole ainuttakaan todistetta.

    Se, että fossiiliaineistosta löydetään esim.kaksi eläintä jotka muistuttavat toisiaan, ei mitenkään todista, että ne ovat kehittyneet toisistaan.
    Jumala on voinut luoda ne jo alunperin sellaisiksi, että niillä on samanlaisia rakenteita ja piirteitä. Toinen vaihtoehto on, että kyseessä on yksi ja sama laji, joista toinen on vain eri rotua kuin toinen eli kyseessä on lajinsisäinen muuntelu.
    Jalostuksessa on voitu todeta että tämä muuntelu on aina RAJALLINEN. Muuntelu ei koskaan kasaannu peräkkäin niin paljon, että syntyisi kokonaan toinen laji, kuten evolutionistit uskottelevat.

    Se että ne ovat vielä tietyiltä aikakausilta ne tietyt fossiilit. samoilta aikakausilta ei ole erilaisia fossiileja. esim hyvin yksinkertaistettuna: jos fossiilityyppi A on vuodelta 1-5 ja fossiilityyppi B on vuodelta 10-15 fossiilityypi C vuodelta 20-25 ja kaikki fossiilityypit ovat erilaisia mutta selvästi niin samankaltaisia että "voivat olla eri rotuja samasta lajista", väitteesi ongelma tulee siitä että A-ja B-tyyppiä ei löydy 20-25 vuodeltaa eikä A-ja C-tyyppiä 10-15 vuodelta eikä B-ja C-tyyppiä 1-5 vuodelta. Tämä puhuu evoluution puolesta, muttei "sama laji, eri rotu"-teorian puolesta.

    Äänestä

Oikeasti, siis käy ostamassa vaikka PERUSKOULUN BIOLOGIAkirja ja lue sitä, alakouluikäisetkin ovat enemmän perillä kaikesta kuin sinä. mutta jos pystyt psykologisella tasolla ajattelemaan tarpeeksi kriittisesti, osta ihmeessä jokin käytetty lukion biologia kirja. Suosittelen ykkös- ja neloskurssin kirjoja!

Äänestä

"Ei puun oksa voi muuttua toiseksi oksaksi. Ei puussa voi olla kuin yksi ja sama oksa". Evoluutiosta on kertynyt valtavasti todisteita; ensin fossiilien muodossa ja nykyään DNA:n tasolla. Elämän spontaanin synnyn mahdollisuutta ajatellen maapallo on valtavan kokoinen laboratorio. Elämän syntymiseen ilman mitään luojaa oli aikaakin käytettävissä valtavan paljon enemmän kuin laboratorioiden tiedemiehillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_29143 kirjoitti:

Evolutionistiset tiedemiehet tutkivat laboratorioissaan atomeja, molekyylejä ja kemiallisia reaktioita ja tekevät niiden perusteella hypoteesejä esim. solun tai elämän synnystä. Hypoteesejä syntyy niin paljon kuin mielikuvitusta on olemassa, mutta ongelmana on se, että ne eivät yleensä toimi luonnossa. Ne ovat vain tutkijoiden papeissa ja mielikuvissa. Vain tietyissä rajoissa ne voivat toimia laboratoriossakin sen ansiosta, että niiden aikaansaajana toimii älyllinen suunnittelija eli ihminen. Maailmankaikkeudessa ei tapahdu ainuttakaan asiaa ilman älyllistä suunnittelijaa.

Laboratoriokokeet eivät kuitenkaan tuota elävää solua, koska tutkimukset ja kokeet on tehty pelkästään materian tasolla. Itse elämä on jätetty kokonaan ulkopuolelle ja ratkaisevat kysymykset siitä, mikä on se yliluonnollinen mekanismi, joka kytkee elämän aineeseen ja mistä tuo elämä tulee.

Niin kauan kuin nuo kysymykset ovat selvittämättä, yksikään tiedemies ei koskaan pääse askeltakaan lähemmäksi elämän syntyä koskevissa tutkimuksissaan.

Toiseksi, vaikka laboratoriokokeissa saataisiinkin jotain tietoa esim. solun toiminnasta, kuten on saatukin, ne eivät kelpaa todistamaan evoluutiosta, koska ne eivät vastaa luonnossa olevia olosuhteita.

Kun ensimmäinen solu syntyi (= luotiin), niin silloin ei paikalla ollut ainuttakaan tiedemiestä tai muuta ihmistä koeputkineen asettelemassa atomeja, molekyylejä tai aminohappoja oikeaan paikkaan ja järjestykseen. Ainoa älyllinen persoona oli Jumala ja vain Hän pystyi suorittamaan nuo järjestelyt ja vain Hänellä oli myös viisaus ja taito antaa yliluonnollisella tavalla solulle elämä, kyky jakaantua ja lisääntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu