Käyn psykologilla paniikkihäiriön takia yrittäen avata päässä olevaa trauman aiheuttamaa ajatusmallia/solmua, jonka vuoksi oireilen.
En ole toistaiseksi löytänyt vastausta/parannusta psyykkiseen vaivaan.
Koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut tälläista, ennen kuin tämä puhkesi.
Minulle tuli paniikkihäiriö traumaattisten tilanteiden myötä. Erään väkivalta rikollisen aiheuttamien uhkailujen, vammojen ja tekojen myötä. Vahingoitti fyysisesti minua sekä myös läheisiäni.
Pelkään jossain määrin että tämä henkilö toteuttaa uhkailunsa ja tulevaisuudessa vahingoittaa minua tai läheisiäni uudestaan.
Hän on arvaamaton, moraaliton, käyttää huumaavia lääkkeitä ja on ollut useasti vankilassa.
Ongelma on, että aina kun näen tämän henkilön, tai tätä henkilöä muistuttavan tuntemattoman ihmisen, kehoni reagoi näkyyn fyysisesti.
Sydän alkaa tykyttään, tuntuu että se pompahtaa kurkkuun asti. Hikoilen ja panikoin sekä joskus tärisen. Välillä lamaannun hetkeksi, välillä adrenaliini virtaa, välillä raivostun tulisesti. Tunteet vaihtelevat raivosta pelkoon ja epätoivoon. Tunne on kamala ja inhottava.
En haluaisi oirehtia fyysisesti, mutta jokin seikka laukaisee oirehdinnan.
Voiko kyseessä olla trauman myötä opittu varoitus refleksi? Pelkkä ajatus uhasta? Vainoharhaisuus? Jokin muu?
Järjen tasolla tiedostan hyvin, että kyseessä on useimmiten tuntematon ja eri henkilö, kuin tämä uhkailija rikollinen. Silti kehoni reagoi vahvasti fyysisesti tilanteeseen.
Rauhoitun 5-15 min. kuluessa, mutta tarkkailen vielä ympäristöä että kaikki on ok ettei heppua näy.
Kehoni on monien traumaattisten tilanteiden myötä yliherkkänä menemään taistele-pakene tilaan.
En ole keksinyt keinoa, mikä auttaa ongelmaan.
Mikä itsessäni on vialla? Miten voisin korjata asian?
Miksi ihminen järkyttyy traumojen myötä oireillen?
Miten traumasta pääsee eroon?
Vika on tod.näk. tilanteen myötä luomissani ajatuksissa uhasta, joka laukaisee fyysisen tunnereaktioryöpyn. Miten tästä voi toipua?
Miksi keho reagoi fyysisellä oireilulla esim. pelkoon, traumaattisiin tilanteisiin?
Kaikki vain aivokemiaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Mene traumaterapiakeskuksen sivuille ja etsi sieltä kohta "artikkelit". Siitä saat ensihätään tietoa, mistä traumatisoitumsiessa on kysymys.
Kehon oireet kuuluvat kuvaan. Ne ovat normaaleja traumakokemuksissa ja ns. triggerit (alkuperäisesta uhkaavasta muistuttavat asiat) laukaiset samat reaktiot myöhemmin uudelleen ja uudelleen, jos trauma jää ns. päälle. Keho reagoi nopemmin, kuin tietoinen mieli; kyse on meissä ihmisissäkin vielä olevasta primitiivisestä puolesta, hengissäselviytymisestä.
Tilan purkaminen voi olla vaikeaa, koska mieli ei pysty hallitsemaan kehoa, vaan kehon hälytysvalmius laukeaa päälle. Kehonharjoitukset ovat traumaterapiassa keskeisessä osassa juuri siksi, ettei vain ns. järjellä ja tietoisella vakuuttamisella kuitenkaan jokin puoli meissä tahdo usko, että uhka on ohi tai sen voisi hallita (jos se tulisi uudelleen eteen).
Onko psykologillasi traumaterapiakoulutusta minkä verran? Ellei ole, niin anna hänellekin vinkkiä tutustua aiheeseen. Hyviä alan kirjoja on suomennettu aivan viime vuosina.