Haastan sen siksi että siinä ei oteta huomioon että valo ja aika kulkevat omaa vauhtia ja avaruus siksi "kaareutuu" koska asiat fyysisesti kulkevat eri nopeudella kuin se mitä maanpinnalta havaitaan. Sen takia näyttää että taivaankappaleet painovoiman takia kaareuttavat avaruutta. Jos sama testi tehtäisiin juuri oikeaan ja vähän myöhemmin kuin Einstein teki niin hänen havaitsemansa taivaankappale häviäisi hetkeksi näkyvistä kun näkyvä tähti on tarpeeksi kulkenut fyysisesti sen peittävän kappaleen "takaa". En tiedä selitinkö nyt ymmärrettävästi mutta sinne päin.
Haastan Einsteinin suhteellisuus teorian
Miestein
10215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valo on vain virhettä ja aika olematonta epäoloa. Kahdesta valheesta seuraa 3. epävalhe, moka ja ubermunaus.
Rock on!
Kaareutuva avaruus on ihmisen hatustaan tempaisema jumala jota ei ole olemassa!
Turha puhua ihmisen hatustaan tempaisemista jumalista!
Tiedeuskovaisten ikioma spaghettihirviö = laajeneva avaruus vetävä voima / kaareutuva avaruus ylimääräiset tilaulottuvuudet pimeä aine pimeä energia muut pimeät jumalat
:D
JUU, fysiikkaan on tullut sitten Albert jälkeen paljon metafyysisia ominaispiirteitä.
Eiköhän Mane nyt vähän gonzoile?
Kyllä niiden, jotka väittävät, että fysiikka edellyttä metafysiikkaa tai väittävät, että fysiikassa olisi metafyysisiä piirteitä, pitäisi ottaa kehiin esimerkit.
Minusta kun taas näyttää, että fysiikka on rutikuivaa ja kemiallisesti aivan puhdasta kaikesta metafysiikasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11601589 No tossa ainakin on keskustelu joka kumpuaa lähinnä vain fysiikkaan liitetyistä filosofisista piirteistä. Tämä lainaus varsinkin kiteyttää sen:
"No kyllä tuollainen "negatiivisen energian" käsite on aika lailla ad hoc. Eihän sellaista voi mitata mitenkään. En nyt ihan hahmota mitä "ongelmia" sellainen on kehitetty ratkomaan, mutta mitään todisteita siitä että se on ainoa mahdollinen ratkaisu johonkin ongelmaan ei joka tapauksessa ole. Tulee mieleen Ainstainin alkuperäinen "kosmologinen vakio" jonka AINOA funktio oli varmistaa ettei maailmankaikkeuden koko muuttuisi ajan saatossa. Oletus siitä että näin ei voi tapahtua ei tietenkään nojannut mihinkään todisteisiin. "
"7z7z". Fyysikot ovat usein myös ajattelijoita, jotka rakentavat hypoteeseja, jotka joko ovat mielettömiä tai eivät kestä empiiristä testaamista.
Fysiikan tutkimuksen etulinjassa on paljonkin metafyysisiä arveluita, mutta eivät ne pääse fysiikan kaanoniin, jos jäävät sellaisiksi.
Tossa on myös hieno esimerkki fysiikan filosofisista implikaatioista:
""Yksi tapa ajatella asiaa on että massalliset ja massattomat hiukkaset asuttavat jo lähtökohtaisesti eri todellisuuden tasoja, eivätkä voi koskaan muuttaa asumaan toistensa tasoille. Edes vaikka mitään Higgsin kenttiä ym. ei olisi olemassa ei massallisesta tulisi massatonta. Näin ajateltuna myös valonnopeuden riippumattomuus havaitsijan liikkeestä on helppo hahmottaa: "havaitsijan" käsite pitää sisällään jo massallisuuden attribuutin. Massaton havaitsija on mahdottomuus. Massalliset kohteet ja valo asuttavat eri todellisuuden tasoja, jotka lomittuvat keskenään sellaisilla tavoilla, että massaton todellisuus näyttää aina samanlaiselta massallisten kappaleiden liikkeestä riippumatta. Massattomat asiat ovat niin kuin platonin ideat tai vastaavat metafysiikan entiteetit. Ne eivät ole subjekteja kuten me, edes samassa mielessä kuin kivi voi olla. Ne ovat jotain primitiivistä, "yhden attribuutin olioita Eikös tämän tulkinnan puolesta puhu sekin että kun kappale kulkee 99,99% valonnopeudesta sen aika hidastuu vain suhteessa muihin, hitaampiin kappaleisiin mutta kaikki näyttää ihan normaalilta tälle kappaleelle, mutta heti kun saavutetaan 100% rajapyykki se lakkaa kulkemasta myös subjektille? Näin radikaalia eroa tietyn tason ja vain hieman siitä tasosta eroavan välillä on vaika selittää muuten kuin metafysiikan kautta. Tässä siis metafysiikka risteää fysiikan kanssa käytännössä väistämättä. Massattomat hiukkaset asuttavat ikään kuin kosmoksen ääriviivaa, jonka alapuolella koko muu kosmos on. Ne elävät viivalla, tai pallon pinnalla, yksiulotteisessa tai kaksiulotteisessa tilassa, ja heti kun ollaan vähänkään kolmannessa ulottuvuudessa, niin koko todellisuus muuttuu täysin erilaiseksi. Vain viiva tai pallon pinta on oma todellisuutensa, sen alapuolinen tai sisäinen osa on kokonaan yhtenevää omaa todellisuuttaan, riippumatta ollaanko vain nanometri vai miljardi valovuotta viivasta tai pinnasta eroavalla tasolla.
Voidaan sanoa, että niillä ei ole aikaa, koska niillä ei ole ulottuvuuksia, koska niillä ei ole attribuutteja kuin yksi. Ulottuvuudet kun voidaan käsittää minkä tahansa muuttujien yhteenlaskettuna matriisina. Esimerkiksi värinäöstä puhutaan väriulottuvuuksina. Ihmisen värinäkö on kolmiulotteinen, koiran kaksiulotteinen, lintujen neliulotteinen jne., tappisolujen määrän mukaan. Mutta jos attribuutteja on vain yksi, kuten "väri ilman mitään kappaletta joka on tietyn värinen", sellaisen ilmaisemiseen matemaattisesti ja visuaalisesti ei tarvita mitään matriisia tai ulottuvuuksia. Se asia silloin vain ON. Nollaulotteisena. Silloin olio ei voi kokea mitään muutoksia. Mikään ei ikinä muutu nollaulotteisessa tilassa.
Ja eikö fotoni ole juuri "puhdasta väriä"? Ne ovat väriattribuutti irrotettuna mistään kappaleista, jotka olisivat tietyn värisiä. Ei ole mahdotonta kuvitella että myös kaikille muille abstrakteille ideoille on olemassa vastaavalla tavalla omat "massattomat hiukkasensa" "massattomien asioiden ideamaailmassa".
Suhteellisuusteoriaa voidaan siis pitää vahvana näyttönä vanhaan filosofiseen ongelmaan: värejä on olemassa ilman kappaleita, jotka ovat tietyn värisiä. Siispä muitakin abstraktioita on mahdollisesti ellei todennäköisesti olemassa. ".
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11808701#comment-64192831
"7z7z", jos ymmärsin sinua oikein, intentiosi on pyrkiä selittämään fysikaalisia ilmiöitä arkikokemuksen käsitteillä ja todeta, että silloin tarvitaan metafysiikkaa.
Minusta hiukkasmaailman ja massattoman maailman tapahtumat ovat niin arkikokemuksen ulkopuolella, että tuppaan jäädä sanattomaksi. En kuitenkaan löydä sieltä metafysiikkaa. Ilmeisesti minun tietoni eivät riitä.
Jos nyt aloittaisit tutustumalla suhteellisuusteoriaan.
Suhteellisuusteoria on klassisen fysiikan laajennus, jossa käsitellään kappalten käyttäytymistä suurilla ja kiihtyvillä nopeuksilla sekä suurilla massoilla. Kun mainitut asiat ovat pienet, voidaan käyttää Newtonin teoriaa, jolla saadaan riittävä tarkkuus. Suhtis on siis N:n teorian laajennus.
Kvanttifysiikka taas käsittelee hiukkasten ominaisuuksia, arkikokemuksen mukaan kummallisiakin.
Ongelma on se, että nämä teoriat, joiden mukaan fysiikkaa joudutaan selvittämään, eivät saumattomasti sovi yhteen. Suhteellisuusteorian matematiikka johtaa sellaisiin kummallisuuksiin, kuin paluuseen menneisyyteen ja madonreikiin. Suhteellisuusteorian maailma on jaoteltavissa loputtoman pieniin osiin, mitä kvanttifysiikka ei mahdollista.
Jää tulevaisuuden ratkaistavaksi, saadaanko aikaan "kaiken teoria", joka olisi ristiriidaton ja selvittäisi hiukkasten riippuvuuden siten, että siitä johtuisi myös vakioiden suuruus.
Pyysin konkreettisia esimerkkejä metafyysisistä olettamista. Jostain syystä et niitä antanut.