Hei,
Olisi kiva kuulla kokemuksia aikuisiän ADD:n omaavien parisuhteista. Olen vähän alta kolmekymppinen nainen, jonka avomiehellä on ADD. On vaikea tehdä selväksi, mitkä kaikki asiat voi laittaa tämän ADD:n piikkiin, joista ei pitäisi turhaan stressata. Esim. keskutelun läpivieminen voi olla vaikeaa, kun toinen on niin usein omissa maailmoissaan. Ei pysty tekmeään/keskittymään asiohin, jos häntä ei juuri sillähetkellä huvita 100 %:sesti. Normaalistahan ihminen voi tehdä asioita vaikka ei ihan täysin olisi asiasta innostunutkaan. Esim. seksi ei tule kysymykseenkään, jos hän ei ole aivan 100% halukas eikä varsinkaan pysty ajattelemaan toisen tarpeita tässä tilanteessa. innostuu aikaajoin uusista asioista ja uppoutuu täysin tämän uuden asian pariin (esim. ottamalla asiasta selvää netistä), sulkemalla kaiken muun pois. Kuulisin mielellään muiden kokemuksia tästä aiheesta.
ADD- elämänkumppanina?
21
19016
Vastaukset
- Add:in äiti
Poikani tokaluokkalainen on ADD. Seuraan mielenkiinnolla tätä keskustelua...siis millainen lapsestani tulee.
Nyt poikani välillä haaveilija. Keskittyminen läksyihin vaikeaa. Koulussa istuminen vaikeaa.
Pelkään eniten tulevaisuudelta että alkoholi tulee kuvaan mukaan tai että autolla ajo menee kaahaamiseksi.- ADHD
Tarkkaavaisuuspulmista kärsivillä lapsilla - tai siis oikeastaan nuorilla ja aikuisilla - on tavallista suurempi todennäköisyys jäädä koukkuun esimerkiksi juuri alkoholiin. Asiasta kannattaa varmaan keskustella kotona jo hyvissä ajoin (ei välttämättä ihan vielä kuitenkaan :=)). Minä käytän alkoholia kohtuudella, tai no, lähinnä viikonloppuisin ja tiedän kyllä, miltä nk. "perskänni" tuntuu. Kun maailma alkaa vihdoin ja viimein toimia samoin kuin itse (tai toisin päin)... Ymmärrän kyllä, että tarkkaavaisuusongelmaisille alkoholi voi muodostua ongelmaksi. Kaikille ei kuitenkaan käy näin. Itse siis käytän, mutta mitään parin päivän ryyppyputkia en harrasta juhannusta lukuunottamatta. :=)
Vaikea sanoa, mitä lapsestasi tulee isona. Tuskin kukaan olisi uskonut, että se ylivilkas aina läksynsä ja kirjansa unohteleva, aina myöhästelevä ja tunneilla häsläävä lapsi olisi nykyään ihan aivotyössä ja opiskelisi yliopistossa. :=) On siis paljon kiinni lapsestasi muuten, millainen ammatti hänelle aikuisena valikoituu ja miten hän tulee pärjäämään esimerkiksi sosiaalisesti. Apua kannattaa hakea, sillä lapselle on helpompaa kun oppii ymmärtämään käytöstä. Tarkkaavaisuuspulmainen lapsi saattaa napata lääkärin vastaanotolla stetoskoopin ja tutkia sen läpikotaisin ennen kuin kukaan huomaa mitään. Hän ei edes tajua, ettei niin kuulu tehdä! :=)
- vinkki
Suosittelen sinulle kirjaa, joka "aikuisen ADHD ja aivojen salaisuus" tai jotain sinne päin. Kitjoittajaa en muista. Siellä on myös ADD:sta juttua. Siinä kirjassa oli vinkki kävelypalavereista.
Onnistuisiko teillä ne keskustelut siten, että lähtisitte vaikka ulos kävelemään ja keskustelisitte siellä kävellessänne?- ellu4024
Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus. Kirjoittaja psykologi, aivotutkija Anne Lehtokoski, jonka oma mies on ADHD.
- Lennu32
Mun miehellä add ja me käydään pitkiä ja hyviä, kehittäviä keskusteluja saunassa..muulloin hän uppoutuu pelien maailmaan tai autotalliin...minä sitten hoidan lapset ja talouden...rankkaa on mutta rakastan mietäni enkä vaihtaisi toiseen mistään hinnasta :)
- Anonyymi
Lennu32 kirjoitti:
Mun miehellä add ja me käydään pitkiä ja hyviä, kehittäviä keskusteluja saunassa..muulloin hän uppoutuu pelien maailmaan tai autotalliin...minä sitten hoidan lapset ja talouden...rankkaa on mutta rakastan mietäni enkä vaihtaisi toiseen mistään hinnasta :)
Olen aikuinen ja mulla on add helppo parisuhde ei tuu olemaan suosittelen kuitenkin et ota välillä loma meistä ei tarvii aina ymmärtää niin olen sanonut kavereillenikin. Tiedämme vaikka emme osaa ehkä ilmaista asiaa niin me astimme kyllä oon 40 vuotias nainen me add koemme enenmän näemme enenmän esim kun yksi lumihiutale tippuu maahan moni aikuinen välttämättä huomaa sitä tai luonto heräilee keväisee. Vaikka yritämme ehkä sano ni unohdamme kun tulee jotain muuta mielenkiintoista mä hukkaan tavaroita undon jonkin sanan emme me teille oo vihasia vaan itsellemme vaikka tuntuu välillä et puhisimme äreästi ni ei tarkoita että oomme vihasia oon kuitenkin onnellin että oot jaksanut miestäsi jatka samaan malliin
- Minna
Varmaa diagnoosia en ole vielä saanut, mutta...
Keskittyminen:
Esim. siivoaminen on lähes kokonaan puolisoni harteilla. En yksinkertaisesti pysty keskittymään siivoamiseen, sillä en pidä siitä. Toisaalta, kerran vuodessa tai kahdessa saan hirveän puuskan, ja saatan siivota 2 päivää putkeen (tuskin edes nukun) ja siivoan koko kämpän ihan katosta lattiaan. Mutta jälleen toisaalta, jos minut keskeytetään pahasti tuossa hommassa, innostus haihtuu ja tavarat jäävät niille paikoilleen.
Tämä pätee moneen muuhunkin asiaan. Olen todella huono tekemään asioita, jotka eivät kiinnosta minua. Ja jos innostun jostain, se on oksat pois. Mielentila lähentelee pakkomiellettä. Erään kerran könysin viikon lattialla ja kokosin palapelejä, kun innostuin niistä. Töihinkään en olisi halunnut lähteä ja töissä ollessa asiat eivät sujuneet, kun mietin koko ajan keskeneräisiä palapelejä.
Ja kun innostun ja keskityn johonkin, en näe tai kuule ympäröivää maailmaa ollenkaan. Minun huomioni saa vain ravistelemalla. Siis ihan konkreettisesti ottamalla kiinni olkapäästä ja ravistamalla kevyesti. Pelkkä koskettaminen ei välttämättä riitä 'herättämään'.
Kiinnostuksen täytyy kuitenkin lähteä sisältä, minusta itsestäni. Ulkopuolelta annettujen tehtävien suorittaminen on tuskaa.
Keskittymisen piiriin voi varmaan laskea myös sen, että joskus ajatuksissani 'eksyn'. Kävelen ihan muissa maailmoissa ja yhtäkkiä havahdun johonkin, enkä tiedä yhtään miten olen kyseiseen paikkaan päätynyt. Tai bussissa/junassa menen pysäkin ohitse tai vahingossa jään liian aikaisin pois, kun ajatuksissani jostain syystä kuvittelen jo olevani perillä.
Minun täytyy myös aina tarkistaa, että 'kaikki on kunnossa'. Tarkoittaen sitä, että esim. uimaan mennessä minun täytyy aina tarkistaa, että minulla on uimapuku päällä ennen kuin menen allashalliin. Muuten saatan ajatuksissani kävellä altaaseen ilman uimapukua. =)
Ulko-ovessa minulla on lappu, jossa lukee: 'avaimet, kukkaro, bussilippu, kengät, takki, housut'. Lappu on osittain mieheni kirjoittaman vitsi, mutta olen kaksi kertaa lähtenyt ulos ilman housuja. Kengät ja takki kyllä oli, mutta jalassa pelkästään alushousut. Kaikki täytyy aina tarkistaa, muuten voi mennä pieleen.
Kadotan tavaroitani helposti. Tai eivät ne varsinaisesti katoa, löydän ne kyllä, mutta ensin niitä etsitään kissojen ja koirien kanssa. Mieheni piti tätä ensin huolimattomuutena ja onhan se tavallaan sitä, mutta kun ajatuksissani lasken tavaran kädestäni, minulle ei jää minkäänlaista muistikuvaa mihin olen kyseisen tavaran laittanut. Ja kun ajatuksissani lasken jotain kädestä, voi paikka olla ihan mikä vaan. Otin kerran maitoa jääkaapista. Minulla oli kädessäni neulatyyny ja ihan luontevasti olin laittanut neulatyynyn jääkaappiin saadakseni käden vapaaksi maitoa varten. Voitte uskoa, että neulatyynyä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Kuka teistä osaisi etsiä neulatyynyä jääkaapista...? =)
Ja kun etsin tavaroitani, voin kävellä niiden ohitse huomaamatta. Olen niin tohkeissani etsimisestä, etten pysty keskittymään siihen, enkä siis löydä tavaroita. Yleensä pyydänkin miestäni etsimään kadonneet tavarani ja hän löytääkin ne ainakin puolet nopeammin kuin minä löytäisin.
Raivokohtaukset:
Minulla on mielestäni kohtuullisen pitkä pinna, mutta silti pinnani saatta katketa jostain pienestäkin asiasta. Ehkäpä se on se oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän... Kun tapahtuu jotain, josta suutun, esim. kumppani sanoo jotain, jonka tulkitsen 'hyökkäykseksi' raivo tulee kuin hyökyaalto, enkä pysty pidättelemään sitä. Seuraava on ehkä vähän omituinen vertaus, mutta en oikein osaa paremmin sitä kuvata: raivokohtaus on tietyllä tavalla kuin orgasmi. Tunnet sen pienen hetken ajan kasvavan ja tiedät, että kohta räjähtää, muttet enää pysty tekemään asialle mitään. Ja sitten viha hyökyy yli, se on niin kokonaisvaltainen tunne, että varpaanikin ovat vihaiset. Huudan, poljen jalkaa, hypin tasajalkaa, paiskon ovia, kerran olen heittänyt lasinkin seinään. Viha kuitenkin menee ohitse yhtä nopeasti kuin se on tullutkin. Suuttumisen jälkeen tulee häpeä ja katumus. Olen todella pahoillani suuttumisestani ja häpeän suuresti itsehillintäni puutetta. Yleensä pyytelen anteeksi noin 15 kertaa... En kuitenkaan pysty hallitsemaan vihan purkausta, sillä hetkellä päähäni ei mahdu mitään muuta kuin viha.
Valot, äänet, kosketus:
Ainakin minulla silmät hyvin herkät kirkkaalle valolle ja käytänkin kesäisin hyvin tummia aurinkolaseja. Kirkas valo saa silmäni särkemään ja vuotamaan. Salamavalot tuntuvat kuin pieniltä neuloilta silmissä. Kovat äänet saavat minut huonovointiseksi ja ärsyttävät äänet, kuten television ininä saa minut raivon partaalle. Ärsyttävintä asiassa on se, että kukaan muu ei välttämättä kuule television ininää ja pitävät minua aivan kahjona, kun sanon, etten kestä... Pidän kosketuksesta suunnattomasti, mutta kosketuksen täytyy olla kevyt. En voi sietää puristamista tai painamista. Ja muiden ihmisten mukaan koen kosketuksen liian voimakkaaksi huomattavasti helpommin kuin muut yleensä.
Lupaukset:
Olen todella huono pitämään lupauksiani. Aina kun lupaan jotain, tarkoitan sitä kyllä, ihan tosissani. Mutta sitten tapahtuu jotain ja unohdan asian. Tai vain unohdan, ilman mitään 'tapahtumisia'. En unohda asioita ilkeyttäni tai välinpitämättömyyttäni ja unohtelut harmittavat minuakin suuresti.
Itsetunto:
Minun itsetuntoni ainakin on heikohko. Tunnen itseni todella typeräksi ja huonoksi, kun en pysty hillitsemään raivonpuuskiani, unohtelen asioita tai en jaksa keskittyä asioihin. Kun muutkin pystyvät, pitäisihän minunkin. Ja kun en pysty, olen huonompi. Yksinkertainen ajatusmalli, eikö? Minä ainakin tarvitsen jatkuvaa vakuuttelua, että olen hyvä ja minusta pidetään.
Ajatukset:
Keskittymisvaikeuksista johtuen - tai sitten koskittymisvaikeudet johtuvat tästä - ADHD/ADD henkilön ajatukset lentävät tuhatta ja sataa. Eräänä iltana minun oli todella vaikea nukahtaa, kun ajatukseni pyörivät niin hurjaa vauhtia. Mainitsin asiasta miehelleni ja hän sanoi ajatusten myös pyörivän päässään. Kun kysyin, mitä hän oli ajatellut, vastaus oli: "huomista päivää, milloin pitää lähteä kotiin, että ehdin pakata matkaa varten ja milloin pitää lähteä. Ja mitä hakea kaupasta". Minun vastaukseni kysymykseen "Mitä ajattelit" oli: isää ja äitiä, siskoa, töitä, kaupassa käyntiä, 1. ystävää, aurinkoa, parveketta, 2. ystävää, kastematoa ja etanaa, oravaa, sirkusta, linnanmäkeä, 3. ystävää, laskettelua, viimeisintä kesälomamatkaa, seuraavaa kesälomaa, huomista ruokaa, pyykkiä, kuuta ja tähtiä, lumihankea, autolla ajoa, lumiukkoa, leskenlehteä, tyynyä ja peittoa. Jätin listasta selvyyden vuoksi pois mitä näistä asioista ajattelin... =)
Plussat:
ADHD/ADDn kanssa elämä tuskin on tylsää. Ole rohkeasti mukana ja kannusta häntä, niin jokainen päiväsi on tapahtumarikas!
Jos sinulla on ongelma, johon et millään keksi ratkaisua, kerro siitä puolisollesi. Yleensä ADHD/ADD henkilöt ovat hyviä löytämään luovia ratkaisuja asioihin. Heidän ajatuksensa lentävät niin nopeaa vauhtia, että pystyvät ajattelemaan 50 asiaa siinä missä 'tavis' ehtii ajatella 10 asiaa.
ADHD/ADD on yleensä hyvä isojen kokonaisuuksien hallitsemisessa. Heitä ei kannata vaivata yksityiskohdilla. Toisaalta innostuttuaan jostain, ADHD/ADD voi viilata pakkomielteisesti jotain pientä yksityiskohtaa hamaan täydellisyyteen saakka.
Huh, tulipas siitä juttua... Toivottavasti joku jaksaa lukea ja toivottavasti tästä on jotain hyötyä. Voin tarvittaessa kertoa lisääkin, mutta sitten täytyy kysyä vähän tarkemmin... =)- ADDn avovaimo
Oli mielenkiintoista luettavaa ja kuulosti aivan kuin avopuolisoni elämästä. Olisin mielelläni kysellyt myös seksi elämästänne? Miten koet/suhtaudut seksiin? Ja syötkä muuten mitään lääkkeitä? Concertaa, Ritalinia, tms???
- Pekka
täytyy sanoa, että tuo kertomus tuntui ihan kuin minua olisit kuvaillut!:) paitsi että en jaksanut lukea kuin sieltä täältä, mutta ne osuivat kaikki kohdalleen ja on siis todennäköistä että sieltä ei löydy paljoa sellaista joka ei minuun sopisi! :D:D:D:D:D::D:D:D:D:D:D:D
mulla onkin lääkitys tulossa, parin vuoden odottelun jälkeen:) - tavis (kai)
Olen 5 ihanan, persoonallisen lapsen äiti, joukkoon mahtuu kirjainyhdistelmä-henkilöitä. Analyyseja on nykyään kovin paljon, mutta tällaisia selkeitä, omasta näkökulmasta kuvauksia liian vähän. Toivoisin myös jatkuvasti käytännön vinkkejä siitä, miten tulisi toimia, esim. hoputtaa/ei hoputtaa; patistaa "heräämään"/hyväksyä haaveilu. Voiko tilannetajua kehittää, vastoin luontaisia ominaisuuksia? Ym.
- Minna
ADDn avovaimo kirjoitti:
Oli mielenkiintoista luettavaa ja kuulosti aivan kuin avopuolisoni elämästä. Olisin mielelläni kysellyt myös seksi elämästänne? Miten koet/suhtaudut seksiin? Ja syötkä muuten mitään lääkkeitä? Concertaa, Ritalinia, tms???
Olen kokeillut Concertaa (36mg). Se auttoi minua keskittymisongelmissa, en mm. hukannut enää tavaroitani niin helposti ja jotenkin tuntui, että olin paremmin läsnä tässä hetkessä, en haahuillut omissa ajatuksissani niin voimakkaasti. Tunsin olevani todella skarppina, kun kaikkea ei tarvinnutkaan aina tarkistaa, tarkistaa ja tarkistaa.
Concerta kuitenkin aiheutti minulle alakuloista oloa, enkä muuten hyvästä olostani huolimatta tuntenut enää olevani oma positiivinen itseni. Kaikki ne pienet iloa tuovat asiat, joista aiemmin olin saanut voimani, katosivat, hävisivät, en huomannut niitä enää. Miehenikin mielestä muutuin 'tasapaksuksi', raivokohtaukset laimenivat, mutta niin latistuivat innostumisetkin. En ole käyttänyt Concertaa kokeilun jälkeen. Lääkkeen vaikutus ei minuun ollut ihan niin dramaattinen kuin yllä olevasta tekstistä ehkä saa kuvan. Vaikutusta oli kyllä, mutta ei se miltään ihmelääkkeeltä tuntunut.
Olen kaikesta huolimatta oppinut tulemaan oireideni kanssa toimeen joka päiväisessä elämässä, vaikka joskus vaikeaa onkin. Mutta kenellä ei olisi?
Seksielämämme on hyvin vaihtelevaa, asiaan on tosin vaikuttanut myös käyttämäni e-pillerit. Sanotaanko näin, että pillerit ovat huolehtineet ehkäisystä muutenkin kuin vain estämällä munasolun irtoamisen... =(
Silloin kun olen syönyt pillereitä, minua on ollut todella vaikea sytyttää. Pahimmillaan olimme mieheni kanssa selibaatissa puoli vuotta, mutta kun ei tee mieli, niin ei tee.
Olen syönyt pillereitä paitsi ehkäisyn takia myös epäsäännöllisten ja kivuliaiden menkkojen takia.
Välillä olen pitänyt taukoja pillereistä ja voi pojat! Toiset naiset sanovat tuntevansa munasolun irtoamisen. Minä en varsinaisesti tunne sitä, mutta tiedän kyllä ihan tarkalleen milloin on aika... Silloin en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seksiä, tilanne lähentelee pakkomiellettä. On pakko saada ja melkein koko ajan, monta kertaa päivässä, en millään saa ajatuksiani pois asiasta. Olemme joskus ajautuneet mieheni kanssa tästäkin asiasta riitaan, kun hänen mielestään olen liian päällekäyvä. Ja minä suutun, kun en saa mitä haluan...
Muun ajan kuusta seksi on hyvin herkkä alue. Minun on oltava aivan täysin mukana hommassa tai ei onnistu. Olen joskus yrittänyt olla mukana, jos mieliala on ollut vähän siihen suuntaan, mutta ongelmaksi on tällöin muodostunut mielenkiintoni herpaantuminen. Kun ajatukset lähtevät laukkaamaan, saatan unohtaa missä olen ja mitä piti tehdä. Ja mikäs sen loukkaavampaa kumppanille kuin että toinen unohtaa kesken rakastelun mitä oltiinkaan tekemässä... =( - Minna
tavis (kai) kirjoitti:
Olen 5 ihanan, persoonallisen lapsen äiti, joukkoon mahtuu kirjainyhdistelmä-henkilöitä. Analyyseja on nykyään kovin paljon, mutta tällaisia selkeitä, omasta näkökulmasta kuvauksia liian vähän. Toivoisin myös jatkuvasti käytännön vinkkejä siitä, miten tulisi toimia, esim. hoputtaa/ei hoputtaa; patistaa "heräämään"/hyväksyä haaveilu. Voiko tilannetajua kehittää, vastoin luontaisia ominaisuuksia? Ym.
Ohjeita ja vinkkejä on hirveän hankala antaa, kun en oikein itsekään tiedä miten haluaisin itseäni kohdeltavan...
Hieman selvennystä:
Silloin, kun olen muistanut ottaa avaimet mukaan ja pukea housut jalkaani =) koen puolisoni tarkistelut ("Onks sulla avaimet mukana? Entä bussilippu? Puhelin?") todella ärsyttäviksi ja minua aliarvioiviksi. Pahimmillaan suutun niistä.
Silloin, kun olenkin unohtanut jotain, olen todella kiitollinen toiselle, että hän huolehtii minusta ja tavaroistani...
Puolisolla on siis pahimmillaan täysin mahdoton tehtävä kohdella minua 'oikein'. Jos suutun tarkistelusta, ymmärrän ja tajuan kyllä, että minun parastani hän vain ajattelee - mutta vasta suuttumisen jälkeen... Ja sitten taas pyydellään anteeksi.
Vaikka vinkit ovat hankalia, niin yritetään jotain:
Haaveilusta ei mielestäni kannata turhaan herätellä. Jos ei esimerkiksi ole mitään erityistä tehtävää, niin miksei lapsi voisi haaveilla ihan rauhassa. Minä ainakin saan paljon virtaa ja uutta innostusta omista ajatuksistani, haaveilu on minun oma akkulataamoni. Toisaalta, jos mieli on alakuloinen ja olo ahdistunut, mikään ei ole ainakaan minulle vaarallisempaa kuin omissa ajatuksissa istuskelu...
Jos taas täytyy jotain saada tehdyksi, jaa asia pieniin 5-15 minuutin 'alatehtäviin'. Sen verran pystyy AD/HDkin keskittymään. Tehtävän suorittamisen jälkeen saa taas vaipua omiin haaveisiin tai tehdä jotain kivaa. Vähän ajan päästä taas tehdään seuraava 'alatehtävä'.
Pyri myös keksimään kivoja tapoja tehdä asioita, kiinnostaviin asioihin jaksaa keskittyä pidempään. Siivotessa esim. järjestetään tavarat värien tai koon mukaan, lelut heitellään omiin koreihin ja eniten 'koreja' saanut saa jonkun pienen palkinnon, keksitään tavaroista jokin tarina ja näytellään tarina siivotessa - jättäkää improvisaatiolle tilaa... =) Kun tehdään ruokaa, leikitään huippukokkia tv-ohjelmassa ja annetaan ruuille mitä ihmeellisimpiä nimiä, tiskatessa keksitään millä kaikilla kehonosilla harjaa voidaan pitää kiinni ja tiskata - varpailla tiskaaminen on hidasta ja märkää puuhaa, mutta naurusta ei tahdo tulla loppua... =) Näin asiat eivät välttämättä tule hoidetuksi kaikkein tehokkaimmassa ajassa, mutta ne tulee tehtyä ja samalla annat lapsellesi eväitä selvitä omasta elämästään - et nimittäin todellakaan haluaisi nähdä meidän asuntoamme, jos minä olisin vastuussa siivoamisesta...
Kaikkia ominaisuuksia voi harjoittelulla kehittää. Vain se on hyväksyttävä, että kaikista ei tule hyviä, mutta kyllä asioiden kanssa oppii selviämään.
Itse olen mm. opetellut hillitsemään itseäni. Kun tunnen, että vihan aallot lähtevät liikkeelle, pysähdyn. Ihan totaalisesti. Viittaan kädelläni toisenkin vaikenemaan. Sulkeudun omaan itseeni niin pitkäksi aikaa, että tunnen edes joten kuten hallitsevani tilanteen. Sitten kävelen pois, menen vessaan tai makuuhuoneeseen tai keittiöön. Ja sitten hypin tasajalkaa tai itken raivosta. Muutaman minuutin kuluttua raivo laantuu ja pystyn näkemään asiat taas oikeassa mittakaavassa.
Olen myös opetellut tavan, että AINA ennen kuin lähden jostain tilasta pois, tarkistan onko 'kaikki okei'. Alkuun oli hankalaa, mutta ne kaksi kertaa rappukäytävässä ilman housuja motivoivat kummasti... =) Tähän en oikein pysty antamaan mitään konkreettisia vinkkejä, opettelu tapahtui lähinnä ajatusten asteella.
Olen opetellut kirjoittamaan itselleni ensin muistilappuja ja sittemmin muistutuksia kännyyn asioista, joita minun täytyy muistaa tehdä. Näin en pääse unohtamaan asiaa - eri asia sitten on saanko tartuttua toimeen ja tehtyä asian...
Olen myös opetellut tunnistamaan oman mielentilani. Lähinnä siis sen, jolloin olen ajatuksissani. Tämä on ollut kaikkein hankalinta. Miten tulla tietoiseksi tekemisistään, kun ei ole tietoinen tekemisistään... Hmmm... Oikeastaan metodi on samankaltainen kuin suuttumisen kanssa. Kun tunnen valuvani ajatuksiini, skarppaan, suoristan selkäni, katson ympärilleni, hengitän syvään ja tietoisesti ajattelen, mitä olen tekemässä ja sanon sen vaikka ääneen: "laitan silmälasit olohuoneen pöydälle". Sitten haen itselleni paikan, missä voin rauhassa vajota ajatuksiini. Vielä en pysty kovin pitkään ajatuksiin vajoamista lykkämään, tuntuu että haaveilu-kiintiö on vakio =)
Hups, nyt kello onkin jo yli kymmenen illalla, huomenna täytyy herätä viideltä... Kirjoittelen lisää myöhemmin - jos haluatte... - maya66
Moi Minna muut....
tässä tulee nyt aika sekavaa kerrontaa...mutta kohta selviää miksi..
Yleensä kirjoittamiseni on ehkä eniten "koostunein alueeni" ja alue, jossa olen hyvä - nyt olen vain todella tohkeissani/ahdistunut/helpottunut/ymmälläni...
eli:
Huh !
Heippa kaikille.. minä tässä, ihan oudoissa tunteen myllerryksissä ! Olen parhaillaan sairaslomalla ja maanantaina odottaa psyk.päiväsairaalajakso, koska minulla epäillään olevan 2-suuntainen mielialahäiriö. -eli tämä olisi siis se hypomaaninen jakso! Noh... itse olen opiskellut/opiskelen alaa...eikä mikään tuntunut loksahtavat oikealla paikalleen ..Apua tietenkin haluan.
Pikku pikahistoriikki: olen eronnut, yli 30-kymppinen kahden lapsen äiti. Tällä hetkellä opiskelen (opinnot laitoin jäihin, koska keskittymiskyky nolla! )ammattikorkeakoulussa..ja muutoin olen työelämässä...kaikenlaista stressitekijää ollut lähivuosina. Kaaos kuitenkin alkoi loppukesästä, jäi ikäänkuin vauhti päälle (tosin vauhti on laantunut, kun olen saanut levätä, eikä ole tarvinnut ajatella kuin yhtä asiaa: kotia ja lapsia )-> tein impulsiivisia tekoja, lähinnä sanallisia ja kirjallisia sellaisia, ei mitään dramaattista, mutta yhtäkaikki sotkin asioitani.
Tänään satuin ( ihme kyllä !!! ) lojumaan hetken aikaa sohvalla ja sieltä tuli joltain kanavalta, muista miltä - ohjelma aikuisista ADHD-ihmisistä, tai oikeastaan siinä taisi olla yksi nainen , joka kertoi ongelmastaan - miten se oli havaittu vasta myöhäisellä iällä.
Jäin tuijottamaan ohjelmaa, päässä loksahti monta asiaa paikalleen: NAKS ...sen jälkeen olen tutkinut tätä aihealuetta ja tehnyt testejä, yhdessä olin miltei 100% ( ja rehellisesti vastattuna ADHD - ihminen )!!!
Uskomatonta !! On ikäänkuin suunnaton outouden verho olisi pyyhkäisty päältäni pois ja näin omaa elämääni läpileikkauksena, kommelluksineen etc. ja kaikki ongelmat/ tapahtumat saivat selistystä ihan uudesta näkövinkkelistä !
Impulsiivinen olen ollut aina - kohtelias, mutta tutkiva ja asioita hutkiva-> suuni avaan ennen kuin ajattelen ..no, sillä saa monasti niitettyä rohkean persoonan mainetta, mutta vielä useammin se johtaa enemmänkin asioiden ikäviin jälkipuinteihin. Peruskoulussa olin 9 pintoja keskiarvolta, minua pidettiin poikamaisena, villinä ja hassuna - mutta sitkeä olin kuin mikäkin. Lukiossa alkoivat ongelmat, kartoin aiheita, jotka eivät vaan pysyneet mielessäni - mutta aina onnistuin tsemppaamaan viime hetken lukemisilla. Eräästä historian esseestä pääsin läpi sillä, että opettaja oli lukenut ihan sekopäisen tilityksen jostakin (en muista) historian kulusta ja henkilöistä : Olin pedanttina tyyppinä opetellut (viime hetkellä) pienimpiäkin yksityiskohtia, mutta opettajan kommentti oli: " Tästä on pakko antaa ykkönen(vai oliko kakkonen) sillä pistit koko historian uusiksi.." Opettajaa huvitti, mutta itse tein esseen ihan vakavalla mielin.
Nyt olen ammattiin valmistunut (hoitoala) ja siis opinnot korkeakoulussa odottavat viimeistä vuottaan.
Arkielämäni: kuten edellä kuvatuissa arjen unohtamis"riiteissä"...minun elämäni on oikeasti ollut ihan helvetin vaikeaa, nyt kun tajuan jälkeen päin. Unohdan JOKA IKINEN päivä silmälasini ..useasti , johon olen oppinut menetelmän - olen hankkinut toiset , joiden paikka kirjahyllyn päällä, joilla voin etsiä kadonneet- tämän toiminnan jälkeen laitan etsintärillit takaisin kirjahyllyn päälle.
kaulassa kannan KAIKKIA avaimia, ja joka krt lähtiessäni ovesta ulos tunnustelen onko riippalasti kaulassa - sitä ennen elämä oli todella , todella vaikeaa, ennenkuin tajusin, että avainten pitää olla minussa kiinni suurimman osan ajasta.
kateissa on myös joka päivä 1) kahvikuppi (niitä löytyy sitten ihan joka paikasta, mm. wc:stä, lattian nurkista (kun nostan lattialta jotain, kuppi jää "vaihtokauppana" lattialle ) 2)vaatteet..omat olen nykyisin yrittänyt KESKITTÄÄ, mutta lasten vaatteet...HUUUUUH....varsinkin kun vaihtavat usein kotia täältä isälleen ja pois päin..se on stressavaa ja siihen pitää oikein keskittyä. Menetelmä on vielä hakusessa.
3) suihku, useasti lähden suihkusta pois ja kuivatteluvaiheessa huomaan, että kainalot ovat saippuassa.
4)kaupassakäynti: sieltä unohtaa 99.9% AINA jotain, eli joko juoksen hakemaan tai päätän hakea srv:na päivänä, mutta silloin olen jo unohtanut asian.
5)intensiiviteetti: keskittymiskyky huono muihin kuin asioihin, joista TODELLA KIINNOSTUN (kuten tämä nyt tässä ) - muutoin en muista ihmisiä (usein läheisiäkään )muuta kuin kasvomuistilta(se on hyvä ), äitini on asununut nyk. osoitteessaan vuodesta 1996, joka krt joudun kysymään häneltä hänen osoitteensa, koska joka krt pistäessäni osoitteen paperille/kalenteriin tms. -> en muista mihin, se on kadonnut etc.
- vuodet muistan kesinä l. lasken kesistä vuosien kulun ja muistan vaatteet/ painoni /hiukset (naristikohan) -> niillä hahmotan itseni vuosien kulkuuni.
Luonteeltani olen erittäin sosiaalinen, mutta toisaalta usein tulee tukahduttava tarve karata kaikista ärsykkeistä pois - suurimman osan vuodesta kuljen vahvuuksilla olevilla aurinkolaseilla, joilla myös vakiintunut paikkansa ( useimmiten ) ,toiset hävinneet, jonnekin tänne kotiin, koska silmäni ärtyvät ja vuotavat auringon valosta ja minä ärsyynnyn !!!
Kartan riitoja, mutta yleensä mitä auktoriteettisempi tilanne/ihminen -> saan näitä impulsiivisia suunaukomiskohtauksia- tunnen suorastaan mission sanoa suorat sanat ..se on kamalaa jälkeenpäin.
Ylipäätänsä...mietin tässä...että onkohan tämä kaikki vain omaa mielikuvitustani vai onko tosiaan niin, että olen joutunut tämän asian kanssa, hoitamatta sitä (saamatta hoitoa) elämään kohta parhaimman osan elämästäni ? Nyt siis edessä hoito-tutkimusjakso, mutta näyttivät hoitavat henkilötkin hieman oudoksuvilta, koska olin vissiinkin muuta, kuin mitä lähetteessä annettiin ymmärtää. EN nimittäin elä euforisessa hypomanian tilassa, jossa velatkin saatavia, vaan elän tässä todella ylirasittuneessa tilassa, jonka laukaisi kesän työturnee vakkaripaikassani - asioita, paperiasioita alkoi sataa joka suunnalta; kotona oma työpöytä ihan samassa kaaoksessa kuin töissä ja kiinnostus nolla - aloitan asioiden tekemisen,ja hetken päästä olenkin tekemässä jo ihan muuta.
Siivoamiseni esim. hyvä työnäyte: se kestää n. 1-2 pv:ää... aloitan järjestelemään toisen lapseni leluja, löydän lattialta esim. valokuvan - se vie minut a) tietokoneelle b) valokuva-albumille c) valokuvia pursuavaan kaappiin, jossa mm. verhoja. Vedän esiin verhokankaita ja tajuan, että minunhan piti ommella verhot jo viime viikolla (karrikoituna), eli menen ja otan esille ompelukoneen ja alan ompelemaan verhoja..joku vastoinkäyminen tulee, pistän pillit pussiin, ja päätän jatkaa siivoamista. En jaksa jatkaa tämän lapsen huoneesta, vaan menen imuroimaan olohuoneen sohvaa. Sieltä löytyy koru, jonka kiikutan kylpyhuoneeseen korulippaaseen- korulipas on ihan sotkuinen l. jään kylpyhuoneeseen ja kumoan korut ja alan järjestelemään niitä. ASia hoidettu. Sohva tuntuu kyllästyttävältä, eli menenkin keittiöön, tiskaamaan tiskit (koska en ole muistanut tilata korjaajaa tiskikoneeseen, joka meni rikki reilu vuosi sitten eikä se enää tunnu tärkeältä ), tiskaan tiskit , asia ok. (näiden kertojen välillä olen tietenkin useasti käynyt tupakalla parvekkeella ja etsinyt tupakoita, sytkäriä joka krt. ) Alan väsyä, l. päätän alkaa syömään, nyt minulla salaatti-innostus..eli menen koneelle (näin tapahtui juuri taannoin )- alan etsimään netistä jotain uutta reseptiä, vaikka jääkaapissa olevilla tarveaineilla olisi tullut aikaiseksi ihan ok salaatti. No, minulta puuttuu punasipulia netin ohjeen mukaisesti - lähden kadun toiselta puolelta olevasta kaupasta hakemaan sipulia ja kun ohitan pulverihyllyn, muistan , että pyykkipulveri on loppu. Hienoa, muistin..Iloisella mielellä kipitän pyykkituvalle ja hei: siellä on vapaa aika..vielä iloisempana kipitän lajittelemaan pesuun menevää pyykkiä ja alan hoitamaan pyykkejä puhtaaksi. Ok...homma hoituu, kännyn laitan piippaamaan, kun kone pyörinyt jne. No - siivous ei enää innosta, olenhan jo tehnyt niin monta asiaa..eli päätän tänään "raivata" ja huomenna jatkaa..teen sen ( ei tule siistiä, mutta raivaus on papereiden työntämistä laatikoihin, kun ei jaksa perehtyä menisikö roskiin, vai onko tärkeä tms. Pyykkisession tiimellyksessä tulee kotiin toinen lapsilta, hänellä on nälkä..olen unohtanut ostaa maitoa, juoksen kauppaa, ostan maitoa - laitan ruoan , asia ok -lasten kanssa skarppaan eniten !pyykit haettuani, ne kuivatettuani ne jäävät odottamaan pyykkikoriin, koska odotellessa olen ehtinyt aloittamaan liinavaatekaapin järjestelyä, joka siis jäi kesken kun lapsi tuli kotiin jne. Asia ok. Pyykit puhtaita ja jatko-operaatio voi odottaa huomiseen...
Tällaista elämäni on ollut AINA , eri "raameissa" tietenkin. On päiviä, jolloin olen jotenkin seesteisempi, mutta oli sitten hyvä tai huono fiilis, niin 99% toimin juuri noin.Arvatkaa viekö virtaa ?
Miten on, kuulostaako ADHD:ltä ???
...terkuin minä, peloissani ja ahdistunut...mitä tuleman pitää. Suoraan en aio alkaa syömään mielialalääkkeitä 2-suuntaiseen, mikä ilm. oli tark. - sillä haluan , että tämä asia otetaan myös huomioon ? Onko kenelläkään kokemusta siitä miten asia etenee, tai miten olette tulleet ajauduttua/päässeeksi hoitoon ja miten olette sen prosessin kokeneet ?
*painotan vielä, että olen opinnoissani menestynyt ja minua pidetään hyvin osaavana ja nokkelana, kunpa vain tietäisivät...* - Minna
maya66 kirjoitti:
Moi Minna muut....
tässä tulee nyt aika sekavaa kerrontaa...mutta kohta selviää miksi..
Yleensä kirjoittamiseni on ehkä eniten "koostunein alueeni" ja alue, jossa olen hyvä - nyt olen vain todella tohkeissani/ahdistunut/helpottunut/ymmälläni...
eli:
Huh !
Heippa kaikille.. minä tässä, ihan oudoissa tunteen myllerryksissä ! Olen parhaillaan sairaslomalla ja maanantaina odottaa psyk.päiväsairaalajakso, koska minulla epäillään olevan 2-suuntainen mielialahäiriö. -eli tämä olisi siis se hypomaaninen jakso! Noh... itse olen opiskellut/opiskelen alaa...eikä mikään tuntunut loksahtavat oikealla paikalleen ..Apua tietenkin haluan.
Pikku pikahistoriikki: olen eronnut, yli 30-kymppinen kahden lapsen äiti. Tällä hetkellä opiskelen (opinnot laitoin jäihin, koska keskittymiskyky nolla! )ammattikorkeakoulussa..ja muutoin olen työelämässä...kaikenlaista stressitekijää ollut lähivuosina. Kaaos kuitenkin alkoi loppukesästä, jäi ikäänkuin vauhti päälle (tosin vauhti on laantunut, kun olen saanut levätä, eikä ole tarvinnut ajatella kuin yhtä asiaa: kotia ja lapsia )-> tein impulsiivisia tekoja, lähinnä sanallisia ja kirjallisia sellaisia, ei mitään dramaattista, mutta yhtäkaikki sotkin asioitani.
Tänään satuin ( ihme kyllä !!! ) lojumaan hetken aikaa sohvalla ja sieltä tuli joltain kanavalta, muista miltä - ohjelma aikuisista ADHD-ihmisistä, tai oikeastaan siinä taisi olla yksi nainen , joka kertoi ongelmastaan - miten se oli havaittu vasta myöhäisellä iällä.
Jäin tuijottamaan ohjelmaa, päässä loksahti monta asiaa paikalleen: NAKS ...sen jälkeen olen tutkinut tätä aihealuetta ja tehnyt testejä, yhdessä olin miltei 100% ( ja rehellisesti vastattuna ADHD - ihminen )!!!
Uskomatonta !! On ikäänkuin suunnaton outouden verho olisi pyyhkäisty päältäni pois ja näin omaa elämääni läpileikkauksena, kommelluksineen etc. ja kaikki ongelmat/ tapahtumat saivat selistystä ihan uudesta näkövinkkelistä !
Impulsiivinen olen ollut aina - kohtelias, mutta tutkiva ja asioita hutkiva-> suuni avaan ennen kuin ajattelen ..no, sillä saa monasti niitettyä rohkean persoonan mainetta, mutta vielä useammin se johtaa enemmänkin asioiden ikäviin jälkipuinteihin. Peruskoulussa olin 9 pintoja keskiarvolta, minua pidettiin poikamaisena, villinä ja hassuna - mutta sitkeä olin kuin mikäkin. Lukiossa alkoivat ongelmat, kartoin aiheita, jotka eivät vaan pysyneet mielessäni - mutta aina onnistuin tsemppaamaan viime hetken lukemisilla. Eräästä historian esseestä pääsin läpi sillä, että opettaja oli lukenut ihan sekopäisen tilityksen jostakin (en muista) historian kulusta ja henkilöistä : Olin pedanttina tyyppinä opetellut (viime hetkellä) pienimpiäkin yksityiskohtia, mutta opettajan kommentti oli: " Tästä on pakko antaa ykkönen(vai oliko kakkonen) sillä pistit koko historian uusiksi.." Opettajaa huvitti, mutta itse tein esseen ihan vakavalla mielin.
Nyt olen ammattiin valmistunut (hoitoala) ja siis opinnot korkeakoulussa odottavat viimeistä vuottaan.
Arkielämäni: kuten edellä kuvatuissa arjen unohtamis"riiteissä"...minun elämäni on oikeasti ollut ihan helvetin vaikeaa, nyt kun tajuan jälkeen päin. Unohdan JOKA IKINEN päivä silmälasini ..useasti , johon olen oppinut menetelmän - olen hankkinut toiset , joiden paikka kirjahyllyn päällä, joilla voin etsiä kadonneet- tämän toiminnan jälkeen laitan etsintärillit takaisin kirjahyllyn päälle.
kaulassa kannan KAIKKIA avaimia, ja joka krt lähtiessäni ovesta ulos tunnustelen onko riippalasti kaulassa - sitä ennen elämä oli todella , todella vaikeaa, ennenkuin tajusin, että avainten pitää olla minussa kiinni suurimman osan ajasta.
kateissa on myös joka päivä 1) kahvikuppi (niitä löytyy sitten ihan joka paikasta, mm. wc:stä, lattian nurkista (kun nostan lattialta jotain, kuppi jää "vaihtokauppana" lattialle ) 2)vaatteet..omat olen nykyisin yrittänyt KESKITTÄÄ, mutta lasten vaatteet...HUUUUUH....varsinkin kun vaihtavat usein kotia täältä isälleen ja pois päin..se on stressavaa ja siihen pitää oikein keskittyä. Menetelmä on vielä hakusessa.
3) suihku, useasti lähden suihkusta pois ja kuivatteluvaiheessa huomaan, että kainalot ovat saippuassa.
4)kaupassakäynti: sieltä unohtaa 99.9% AINA jotain, eli joko juoksen hakemaan tai päätän hakea srv:na päivänä, mutta silloin olen jo unohtanut asian.
5)intensiiviteetti: keskittymiskyky huono muihin kuin asioihin, joista TODELLA KIINNOSTUN (kuten tämä nyt tässä ) - muutoin en muista ihmisiä (usein läheisiäkään )muuta kuin kasvomuistilta(se on hyvä ), äitini on asununut nyk. osoitteessaan vuodesta 1996, joka krt joudun kysymään häneltä hänen osoitteensa, koska joka krt pistäessäni osoitteen paperille/kalenteriin tms. -> en muista mihin, se on kadonnut etc.
- vuodet muistan kesinä l. lasken kesistä vuosien kulun ja muistan vaatteet/ painoni /hiukset (naristikohan) -> niillä hahmotan itseni vuosien kulkuuni.
Luonteeltani olen erittäin sosiaalinen, mutta toisaalta usein tulee tukahduttava tarve karata kaikista ärsykkeistä pois - suurimman osan vuodesta kuljen vahvuuksilla olevilla aurinkolaseilla, joilla myös vakiintunut paikkansa ( useimmiten ) ,toiset hävinneet, jonnekin tänne kotiin, koska silmäni ärtyvät ja vuotavat auringon valosta ja minä ärsyynnyn !!!
Kartan riitoja, mutta yleensä mitä auktoriteettisempi tilanne/ihminen -> saan näitä impulsiivisia suunaukomiskohtauksia- tunnen suorastaan mission sanoa suorat sanat ..se on kamalaa jälkeenpäin.
Ylipäätänsä...mietin tässä...että onkohan tämä kaikki vain omaa mielikuvitustani vai onko tosiaan niin, että olen joutunut tämän asian kanssa, hoitamatta sitä (saamatta hoitoa) elämään kohta parhaimman osan elämästäni ? Nyt siis edessä hoito-tutkimusjakso, mutta näyttivät hoitavat henkilötkin hieman oudoksuvilta, koska olin vissiinkin muuta, kuin mitä lähetteessä annettiin ymmärtää. EN nimittäin elä euforisessa hypomanian tilassa, jossa velatkin saatavia, vaan elän tässä todella ylirasittuneessa tilassa, jonka laukaisi kesän työturnee vakkaripaikassani - asioita, paperiasioita alkoi sataa joka suunnalta; kotona oma työpöytä ihan samassa kaaoksessa kuin töissä ja kiinnostus nolla - aloitan asioiden tekemisen,ja hetken päästä olenkin tekemässä jo ihan muuta.
Siivoamiseni esim. hyvä työnäyte: se kestää n. 1-2 pv:ää... aloitan järjestelemään toisen lapseni leluja, löydän lattialta esim. valokuvan - se vie minut a) tietokoneelle b) valokuva-albumille c) valokuvia pursuavaan kaappiin, jossa mm. verhoja. Vedän esiin verhokankaita ja tajuan, että minunhan piti ommella verhot jo viime viikolla (karrikoituna), eli menen ja otan esille ompelukoneen ja alan ompelemaan verhoja..joku vastoinkäyminen tulee, pistän pillit pussiin, ja päätän jatkaa siivoamista. En jaksa jatkaa tämän lapsen huoneesta, vaan menen imuroimaan olohuoneen sohvaa. Sieltä löytyy koru, jonka kiikutan kylpyhuoneeseen korulippaaseen- korulipas on ihan sotkuinen l. jään kylpyhuoneeseen ja kumoan korut ja alan järjestelemään niitä. ASia hoidettu. Sohva tuntuu kyllästyttävältä, eli menenkin keittiöön, tiskaamaan tiskit (koska en ole muistanut tilata korjaajaa tiskikoneeseen, joka meni rikki reilu vuosi sitten eikä se enää tunnu tärkeältä ), tiskaan tiskit , asia ok. (näiden kertojen välillä olen tietenkin useasti käynyt tupakalla parvekkeella ja etsinyt tupakoita, sytkäriä joka krt. ) Alan väsyä, l. päätän alkaa syömään, nyt minulla salaatti-innostus..eli menen koneelle (näin tapahtui juuri taannoin )- alan etsimään netistä jotain uutta reseptiä, vaikka jääkaapissa olevilla tarveaineilla olisi tullut aikaiseksi ihan ok salaatti. No, minulta puuttuu punasipulia netin ohjeen mukaisesti - lähden kadun toiselta puolelta olevasta kaupasta hakemaan sipulia ja kun ohitan pulverihyllyn, muistan , että pyykkipulveri on loppu. Hienoa, muistin..Iloisella mielellä kipitän pyykkituvalle ja hei: siellä on vapaa aika..vielä iloisempana kipitän lajittelemaan pesuun menevää pyykkiä ja alan hoitamaan pyykkejä puhtaaksi. Ok...homma hoituu, kännyn laitan piippaamaan, kun kone pyörinyt jne. No - siivous ei enää innosta, olenhan jo tehnyt niin monta asiaa..eli päätän tänään "raivata" ja huomenna jatkaa..teen sen ( ei tule siistiä, mutta raivaus on papereiden työntämistä laatikoihin, kun ei jaksa perehtyä menisikö roskiin, vai onko tärkeä tms. Pyykkisession tiimellyksessä tulee kotiin toinen lapsilta, hänellä on nälkä..olen unohtanut ostaa maitoa, juoksen kauppaa, ostan maitoa - laitan ruoan , asia ok -lasten kanssa skarppaan eniten !pyykit haettuani, ne kuivatettuani ne jäävät odottamaan pyykkikoriin, koska odotellessa olen ehtinyt aloittamaan liinavaatekaapin järjestelyä, joka siis jäi kesken kun lapsi tuli kotiin jne. Asia ok. Pyykit puhtaita ja jatko-operaatio voi odottaa huomiseen...
Tällaista elämäni on ollut AINA , eri "raameissa" tietenkin. On päiviä, jolloin olen jotenkin seesteisempi, mutta oli sitten hyvä tai huono fiilis, niin 99% toimin juuri noin.Arvatkaa viekö virtaa ?
Miten on, kuulostaako ADHD:ltä ???
...terkuin minä, peloissani ja ahdistunut...mitä tuleman pitää. Suoraan en aio alkaa syömään mielialalääkkeitä 2-suuntaiseen, mikä ilm. oli tark. - sillä haluan , että tämä asia otetaan myös huomioon ? Onko kenelläkään kokemusta siitä miten asia etenee, tai miten olette tulleet ajauduttua/päässeeksi hoitoon ja miten olette sen prosessin kokeneet ?
*painotan vielä, että olen opinnoissani menestynyt ja minua pidetään hyvin osaavana ja nokkelana, kunpa vain tietäisivät...*Hupsan, sivuilla käyminen unohtui joksikin aikaa, olit ehtinyt sillä välin kirjoittaa, toivottavasti käyt täällä vielä!!
Lääkärihän en tietenkään ole, mutta kirjoituksesi kuulosti todella tutulta... Samanlaista, ainakin päällisin puolin kaaosmaista on minunkin elämäni.
Viimeinen kommenttisi pisti hieman miettimään ("*painotan vielä, että olen opinnoissani menestynyt ja minua pidetään hyvin osaavana ja nokkelana, kunpa vain tietäisivät...*"). Tuo kuulostaa niin tutulta: ystäväni, tuttavani ja työkaverini pitävät minua osaavana ja nokkelana, nopeasti oppivana, viksuna ja vilmaattisena. Eikä kukaan usko, kun joskus, tilanteen ollessa sopiva, mainitsen sisimpäni olevan lähinnä yhtä kaaosta...
Kuten sanottu, en ole lääkäri, enkä niin ollen tietenkään voi tehdä sinulle millään lailla pätevää diagnoosia. Olen kuitenkin elänyt elämääni ADHD:n kanssa vuosia, myös tietämättäni, tajuamatta 'mikä minussa on vikana' - kuten sinäkin. Olen aina tuntenut olevani erilainen ja ollut aina jotenkin ulkopuolinen. Oman kokemukseni perusteella, luettuani kuvauksesi, uskon vahvasti sinulla olevan ADHD:n.
Itse teen usein spontaaneja asioita, mutten siltikään pidä itseäni kauhean impulsiivisena. Silloin tällöin olen avannut suuni paikassa, jossa se olisi ollut parempi pitää kiinni. Minulla on myös isoisoisoiso ongelma auktoriteettien kanssa - ei ikinä uskoisi isäni tyttäreltä... Mitä auktoriteettisemman tilanteen/ihmisen kohtaan, sitä vaikeampi minun on yleensä taipua.
Olen syönyt kaksi purkillista Concertaa, diagnosoinnin 'avuksi'. Ne auttoivat jonkun verran unohteluun ja keskittymisvaikeuksiin, mutta jotenkin minusta tuntui kuin olisin kadottanut itseni lääkkeiden kanssa. Ehkä olen vain liian tottunut omaan höheltämiseeni, etten enää kolmenkymmenen vuoden jälkeen osaa siitä luopua... =)
Elämäntilanteeni on toisaalta hyvin erilainen kuin sinulla, mutta on siinä paljon samaakin. Keskustelisin sinun kanssasi lisää NIINNIINNIINNIIN mielelläni. Ja miksei muidenkin, joiden elämää ADHD koskettaa. Meiliosoitteeni on [email protected].
Ja pliis, älkää menettäkö toivoanne, jos vastausta ei kuulu heti. Vastaan kyllä - kun muistan...
Tulipas siitä rikkonaista tekstiä... Toivottavasti saitte edes jotain selvää, en jaksa modata tekstiä enää... - Ansku
Kiitos tarinastasi. Se valaisi minua runsaasti. Itse olen 25-vuotias nainen ja seurustelen 35-vuotiaan miehen kanssa jolla on AD-HD. Elamasi kuulostaa aivan samanlaiselta kuin meidankin.Olemme seurustelleet 8 kuukautta ja vasta nyt han kertoi minulle AD-HD:sta. Olenkin ihmetellyt monesti, etta kaikki ei ole kohdallaan, mutta en ole tiennyt etta mika on vialla. Jos olisin tiennyt asiasta aiemmin olisimme varmasti valttyneet monelta riidalta. Nyt haluaisin kuulla sinulta, mita sina odotat kumppaniltasi ja miten te selviatte jokapaivaisesta elamasta. Olen itse erittain tempperamenttinen ihminen, mutta teen kaikkeni, jotta saamme suhteemme toimimaan. Poikaystavani on erittain lahjakas ja hanella on oma yritys. Raha-asiat eivat ole hanen vahvin puolensa, mutta olen siina luvannut auttaa hanta ja myos kodin hoidossa.
Odotan innolla vastaustasi! :) - Minna
Ansku kirjoitti:
Kiitos tarinastasi. Se valaisi minua runsaasti. Itse olen 25-vuotias nainen ja seurustelen 35-vuotiaan miehen kanssa jolla on AD-HD. Elamasi kuulostaa aivan samanlaiselta kuin meidankin.Olemme seurustelleet 8 kuukautta ja vasta nyt han kertoi minulle AD-HD:sta. Olenkin ihmetellyt monesti, etta kaikki ei ole kohdallaan, mutta en ole tiennyt etta mika on vialla. Jos olisin tiennyt asiasta aiemmin olisimme varmasti valttyneet monelta riidalta. Nyt haluaisin kuulla sinulta, mita sina odotat kumppaniltasi ja miten te selviatte jokapaivaisesta elamasta. Olen itse erittain tempperamenttinen ihminen, mutta teen kaikkeni, jotta saamme suhteemme toimimaan. Poikaystavani on erittain lahjakas ja hanella on oma yritys. Raha-asiat eivat ole hanen vahvin puolensa, mutta olen siina luvannut auttaa hanta ja myos kodin hoidossa.
Odotan innolla vastaustasi! :)Kaikkein eniten haluaisin parisuhteessa ymmärrystä ja hyväksyntää. Niin kuin varmasti jokainen. ADHD-kumppani vain yleensä tavitsee sitä vielä enemmän kuin 'normaali' kumppani. Ja ADHD-kumppanin ymmärtäminen ja hyväksyminen vaatii toiselta puoliskolta vielä enemmän. Omasta kokemuksesta puhun...
Haluaisin, että kumppanini ymmärtäisi sen, etten todellakaan kiusallani lupaa hänelle asioita ja jätä sitten lupauksiani täyttämättä. Etten kiusallani jätä vaatteitani sohvalle, unohda viedä kirjettä postiin tai jätä maitopurkkia pöydälle. Tiedän vikani ja ne ärsyttävät ja hävettävätkin minua. Vielä enemmän tosin ärsyttää - ja satuttaa - kumppanin huomauttelut asiasta.
Erilaisuuden hyväksyminen on aina hankalaa, mutta ADHD:n hyväksyminen tuntuu olevan ihmisille todella hankalaa, sillä siihen liittyy huonoina pidettyjä luonteenpiirteitä ('laiskuus', 'saamattomuus', 'ajattelemattomuus', 'hajamielisyys').
Olen monesti saanut kuulla olevani laiska ja jopa tyhmä. En ehkä aivan suoraan päin naamaa, mutta kyllä ihmisten ajatukset ja mielipiteet näkyvät päällepäin, vaikka he eivät niitä sanoisikaan... Ei-ADHD:n on vaikea käsittää, että ADHD-henkilöt eivät todellakaan voi käytökselleen mitään. Tätä ymmärrystä haluaisin ehkä kaikkein eniten.
Haluan tuntea, että minua rakastetaan omituisuuksistani huolimatta ja että minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Kaikkein musertavinta on syystä tai toisesta tuntea, että toinen ei ymmärrä tai hyväksy minua tai pahimmillaan jopa häpeää minua.
Haluan, että minun heikot puoleni ymmärretään ja vahvat puoleni tunnustetaan. Kukapa ei haluaisi.
Joskus tuntuu, että ihmisten mielissä huonot puoleni (hajamielisyys, keskittymiskyvyn puutteesta kumpuava saamattomuus ja äkkipikaisuutenikin) peittävät täysin hyvät puoleni. Haluan, että minä olen muutakin kuin huonot puoleni. Haluaisin, että minun hyvät puoleni peittäisivät huonot puoleni.
Mitä enemmän minulle huomautellaan ja mitä enemmän minua muistutetaan huonoista puolistani, sitä voimakkaammin ne tuntuvat tulevan esiin. Ilmeisesti keskittymiskykyni herpaantuu entisestään ajatellessani vikojani ja noidankehä on valmis lähtemään täyteen vauhtiinsa...
Kannusta kumppaniasi, luota hänen kykyihinsä, tue ja auta häntä niissä asioissa, jotka ovat hänelle vaikeita. Kunnioita kumppaniasi. Helpommin varmasti sanottu kuin tehty... - Lennu32
Mun mies unohtaa kans aina asioita ja hänellä add..toi sun neulatyyny jääkaapissa tapahtuu siis meillä ja hyvin usein..meillähän etsitään ensimmäisenä tavaroita aina jääkaapista ja sitten vasta muualta 😂
- Addinen
Kuulostaa tutulta :---D
Olisin voinut itse itsestäni tuon kirjoittaa.
- ADHD
Eli lyhyesti: itsellä ADHD, mies tietää (yllätys) asiasta, ja kärsii itsekin jonkinlaisesta tarkkaavaisuushäiriöstä. Yhdessä asutaan, eikä se arki (kai?) niin kamalasti poikkea kuitenkaan muiden pariskuntien arjesta. Minä syön lääkkeeni ja "hoidan" itseäni muutenkin, mies joutuu tosin välillä muistuttamaan pillerien otosta kun tuppaa unohtumaan.
Niin, ei kai se elämän ole kamalan helppoa minun kanssani? Olen aika eläväinen ja paljon poissa harrastamassa tai muuten tohottamassa. En jaksa / pysty katsomaan elokuvaa kokonaan (en siis käy elokuvissa), enkä tee mitään ellen ole 100% sillä tuulella. Olen sottainen, tavarat vaan tuppaavat jäämään lattialle, ja siivoan aikasta harvoin. Kaiken pitää tapahtua nyt-ja-heti, odottaminen hermostuttaa. Jos ollaan lähdössä ulos, miehen on parempi olla valmiina ennen minua, tai sitten hermoilen. Keskustelu onnistuu, mutta en välttämättä viitsi / jaksa kuunnella jos aihe on tylsä. Onneksi osaan feikata aikasta hyvin. :=)
Motorisesti olen todella levoton. Istun harvoin sohvalla putkeen varttia kauempaa, vähintään vissyä pitää hakea. Toisaalta saatan lukea jotain kirjaa tai haaveilla ja olla aivan omissa maailmoissani tunteja. Unohtelen asioita helposti, siis ihan konkreettisesti, en ilkeyttäni. Välillä ajan hahmottaminen on vaikeaa. Jalka vipattaa koko ajan ja esimerkiksi kahvilassa kiinnitän kohtuuttoman paljon huomiota ympäristöön verrattuna keskustelukumppaniini. Sosiaaliset tilanteet voivat olla kiusallisia jos ihmiset eivät tiedä asiasta, joten kerron sen yleensä aika avoimesti kaikille. Siinähän ei ole mitään hävettävää, ja sen jälkeen ihmiset osaavat suhtautua ongelmaan eri tavalla. Saatan vaikuttaa aika itsekeskeiseltä, mitä en kuitenkaan ole.
Olen käynyt jonkin verran terapiassa oppiakseni hallitsemaan käytöstäni, ja siitä on ollut apua. Nykyään osaan ja jaksan esimerkiksi antaa paremmin muille suunvuoroa ja (ainakin teeskennellä) kiinnostunutta keskustelun aikana. Kotona olen kuitenkin "normaalisti" eli en pahemmin rajoita käytöstäni. Kumppani tietää ja hyväksyy sen.
Meillä parisuhteen onnistumista avittaa keskustelu. Kerron miehelle, mitä ajattelen ja tunnen ja mitkä asiat ovat minusta ikäviä. Hän sitten huomioi niitä parhaansa mukaan ja kohtuuden rajoissa. Parisuhde jollain tavalla sairaan ihmisen kanssa on aina kuormittava, ja kannattaa miettiä onko valmis jaksamaan. Kommunikaatio on kuitenkin tärkeää. Ensinnäkin siksi, että mies ymmärtää minua ja osaa suhtautua asioihin oikein ja toiseksi jotta minä ymmärrän, minne saakka hänen pinnansa venyy. :=) - addonvaantekosyy
jätä se sika !
- Anonyymi
Kommunikaatio on tosi tärkeää!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1392033- 271918
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231868Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851670Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621468Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201266Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381170Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371163- 111158
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101137