Lehdessä oli aika simppelin näköinen ohje omien kovien sokerimakeisten tekoon (sama löytyy sokerifirman nettisivuilta). Ohjeeseen tulee lähinnä sokeria, glukoosisiirappia ja väri- sekä makuaineita.
Väri- ja makuaineista kyselen. Katselin lähimarketin hyllyltä niitä. Väreissä oli punainen, sininen, keltainen, vihreä ja musta. Ajattelin, että kolmesta ensimmäisestä saisi varmaan sekoitettua muitakin värejä?
Makuaineissa oli sitruuna, vanilja, rommi. Suklaaseen olen käyttänyt normaalia piparminttuöljyä, ja sama ajattelin laittaa karkkeihinkin (ymmärtääkseni kaupan piparminttuöljy sisältää ihan samaa piparminttua, lisänä vain öljyä, eli on laimeampaa). Sitruuna tuntuu järkevältä ostokselta, on niin paljon tiiviimpää kuin aito sitruuna. Vaniljan sijaan ajattelin käyttää vanilliinisokeria. Toimiikohan?
Ja sitten viimeinen kysymys: Voisiko värjäämiseen käyttää kaupan värien sijaan vaikka punajuurimehua? Keltainen väri vaikutti varsin luomulta, se koostui karoteeneista. Punainen oli ilmeisesti hyönteisperäistä karmiinia. Eli korvaisin sen muulla, jos vaihtoehtoja on. Sininen ja vihreä olivat kaikkein synteettisimpien oloisemmat, mutta vaihtoehtoakaan en siniselle keksi, ellen tee keltaisia piparminttukarkkeja. Tai valkoisia.
Ideoita? Haluaisin ainakin kahta erilaista väri-makuyhdistelmää. Keltainen ja sitruuna on selvä, sininen sopii minttuun. Kävisikö punainen rommiin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
mistä löydän tuon ohjeen? alkoi kiinnostamaan!
moskaa ja risuja stabilointi aineita ja makeutustus
Jos itse tekee, niin silloin ei niitä sinne varmaan muutakuin väriaine tule, mutta karkeissa ylipäätänsä on lisäaineina esim nämä: Väriaineet (kuten E102, E110, E129), Säilöntaaineet,, Pintakäsittely aineet, Happamuuden esto aineet, Happamuuden säätöaineet (kuten Sitruunahappo), Keinotekoiset makeutusaineet (kuten asesulfaami K), Aromivahventeet, Stabolointi aineet, Sakeuttamisaineet, Emugulinti aineet. ja onhan noita varmasti vielä lisää