Joululaulupainotteinen palstakonsertti

Hämärän rajoilta

Miten olisi? Ei kuitenkaan enää tänään, vaan joko huomisiltana tai perjantaina. Kummalle ajankohdalle on enemmän kannatusta? Ja kun kerrankin olen edes hieman etuajassa liikkeellä, teillä on mahdollisuus esittää toiveita: ehätän ehkä muutaman minulle uuden opetella vielä tässä, vaikka luvata en voi mitään.

17

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toivoja

      Laula noita-akasta ja joulumunan virpomisesta.

    • Mikäs se semmoinen palstakonsertti oikein on? Saako siellä kaikki laulaa yhdessä joululauluja?

      • 17+19

        Hämsy laulaa serenaadeja palstan kimuleille.

      • Hämärän rajoilta

        Ei kai sekään kiellettyä olisi. Ikävä kyllä Tinychatissa, jonka kautta musisoin, on sen verran latenssia, ettei yhteislaulu onnistuisi: kuka tahansa kuulijoista voisi kyllä avata kuva- ja ääniyhteyden ja hoilata mukana (demokraattista yhteisötaidetta: esiintyjän ja yleisön välinen raja hälventyy), mutta pari-kolme sekuntia musiikkia jäljessä tuleva laulanta on sen lajin taide-elämys, ettei Eino Grönkään ihan sellaiseen sentään taipunut edes parhaina vuosinaan.

      • Hämärän rajoilta kirjoitti:

        no okei, voin laulaa sitten ihan ittekseni kotona. :)

        Miksipä ei tuollaista voisi joutessaan kuunnellakki, jos joku antaa vähän ohjeita että miten sitä pääsee kuulemaan.

      • Hämärän rajoilta
        stellaria81 kirjoitti:

        no okei, voin laulaa sitten ihan ittekseni kotona. :)

        Miksipä ei tuollaista voisi joutessaan kuunnellakki, jos joku antaa vähän ohjeita että miten sitä pääsee kuulemaan.

        Postaan linkin sitten lähempänä ajankohtaa. Tietääkseni kukaan ei ole vielä eksynyt matkalla klikattuaan sitä, vaan kaikki ovat osanneet perille.

    • lord.boredom

      Jos pidät konsertin perjantaina, ja aloitat jo illalla, saattaisin päästäkin paikalle. En takaa mitään, mutta torstaikonserttiin en ainakaan pääsisi.

      • Hämärän rajoilta

        Perjantai voisi kyllä olla parempi päivä, ja kumpaan tahansa päädynkin, pyrin aloittamaan hyvissä ajoin. Eli suomeksi: viimeistään yhdeksältä.

        Sitä ennen ihmettelyn aiheeksi jotakin epämääräistä. Säveltelin huvikseni jotakin old school -pelimusiikkihenkistä (koska sellaisen tekeminen on mukavaa), mutta päädyin sitten kuitenkin toteuttamaan sävelmäni oikeilla soittimilla. Tässä obskuuri lopputulos: http://nyymichan.fi/b/src/1387300104252.mp3

      • Onko konsertti
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        tänään?

      • Hämärän rajoilta
        Onko konsertti kirjoitti:

        tänään?

        Ajattelin että se voisi olla, ellei tässä nyt tapahdu viime hetkellä vielä jotakin yllättäviä suunnitelman muutoksia, joihin en voi itse vaikuttaa. Minulla on aika vähän sananvaltaa elämäni aikatauluihin yöt poislukien, mikä ehkä osaltaan selittää karsean unirytmini.

      • Mein gott im Himmel

        Tyttöystäväsi vaatii öisin villejä panojuhlia?

      • Hämärän rajoilta
        Mein gott im Himmel kirjoitti:

        Tyttöystäväsi vaatii öisin villejä panojuhlia?

        Tarkkuutta: sanoin, että yöt ovat ainoaa aikaa, jolloin kukaan ei vaadi mitään.

        Olin aktiivinen. Ehdin käydä lenkillä (uutta puhdasta lunta, hyvin jouluista!), joulusiivota peräkammaria ja vaihtaa lakanat ennen konserttia. Ahkeroinnilla tosin oli se ikävä varjopuoli, etten ehtinyt harjoitella tai edes miettiä mitä soitan. Tämä ei nyt ihan ole harrastusetiikkani mukaista, mutta ehkä yleisö on perjantai-illan kunniaksi sen verran... öh, vähemmän kriittisessä mielentilassa, että tästä selvitään kunnialla.

        Laitan linkin kohta, kunhan olen ensin varmistanut, että yhteydet pelaavat.

    • ätmi

      Voitko linkata lankulin? Pääsisi helpommin kuuntelemaan sillä playerillä.

      • Linkki postaukseen

        http://nyymichan.fi/b/res/113128.html#114209

    • Tässä linkki:
      • Valitettavasti en eilen sitten päässytkään konserttiin, perin harmillista. Oliko hyvät kinkerit?

      • Hämärän rajoilta
        lord.boredom kirjoitti:

        Valitettavasti en eilen sitten päässytkään konserttiin, perin harmillista. Oliko hyvät kinkerit?

        Varsin hyvät. Tosin soitannon suhteen vähän takkuili, sillä väsymys yllätti enkä ehtinyt lainkaan harjoitella tai suunnitella soittamisiani etukäteen. Kummasti kuitenkin ihmiset jaksoivat mukana olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe