KiKu > KiSu

iaurwen

Kirkko kuulolla -palsta lopetettiin. Nyt kirkon väki osallistuu keskusteluihin siten, että se vaanii pinnan alla monilla palstoilla ja nousee pintaan yhtäkkiä vastaten esimerkiksi surua kohdanneen ihmisen kirjoitukseen tai ryhtyen juttelemaan vauvaa odottavan äidin kanssa, tai ottaa herttaisesti kantaa vaikkapa vauvan nimen valintaan.

Ennen "kirkkovene" oli helposti käsitettävissä, nyt se on muuttunut kirkon sukellusveneeksi joka periskoopilla tähyilee sopivia kohteita ja molskahtaa pintaan suoltaen jonkin jeesuksellisen kommentin.

KiKusta tuli KiSu - KirkkoSukellusveneessä. Tule sinäkin silittelemään kivasti kehräävää KiSua (tosin jos kysyt vaikeita, KiSu painuu syvyyksiin etkä voi enää havaita sitä)!

2

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohdiskelin tätä tovin, ja mieleeni juolahti toinenkin lyhenne. Miten olisi KirSu? Koiran kuono eli kirsuhan on luonnostaan kylmä ja kostea, ja ihmiset menevät hämilleen kun kirsu tuppautuu esimerkiksi genitaalialueelle nuuhkimaan.

    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Kannattaa seurata kirkon uusimpia viestejä ja puuttua kirkon esittämiin valheisiin. Kirkko valehteli omalla palstallaankin niin että nenä kasvoi ja korvat heiluivat. Viesteihin pääsee käsiksi täältä: http://www.suomi24.fi/yhteisö/kuunteleva_kirkko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      90
      3474
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2857
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2366
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2318
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2261
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      116
      2246
    7. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2133
    8. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2077
    9. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      114
      1966
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1964
    Aihe