Ostolakko K- ja S ryhmään, hinnoissa on 10% liikaa.

1. Yhdessä kaikki mukaan
Ehdotus ostolakko päiviksi on perjantai, lauantai ja sunnuntai.

Viikonloppuna jää silloin enemmän myymättä ja myyntiaika loppuu.
Maanantaina myymälöissä on hiljaista ja merkkituotteet saa punaisia -30% tarroja. Maanantaina ja tiistaina me ostamme niitä.

2. Kohdistetaan toimenpide ostolakko K-ryhmään ja S-ryhmän kauppoihin.

3 . Ehdotan seuraavaa.

Ostolakko. Toimitaan seuraavasti:

Maanantaina ja tiistaina ostetaan ruokaa nimenomaan alennustuotteet hyödyntäen. Ostetaan vielä torstaina ruokaa viikonlopuksi. Totaalinen ostolakko K-ja S-ryhmän kauppoihin. perjantaista- lauantai. Maanataina ”haetaan” ne alennustuotteet.

Kuinka me saadaan väki mukaan?
Sana kiertämään kerro vähintään viidelle tämä.

5x5x5x5x5
Hyödynnä myös netti.

Lakko alkoi jo.
36314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

TÄRKEÄ OHJE asiaa kannattaville joita on runsaasti.

Me emme lähde vastaamaan tai kommentoimaan näille asiaa vastustaville Alasampujille. Siitä ei ole mitään hyötyä.

Me emme provosoidu, emmekä lähde kinasteluun mukaan.

Erittäin tärkeää on kertoa OSTOKAPINASTA jokaisen vähintään viidelle henkilölle ja heitä aktivaidaan tekemään samoin viidelle jne.

Myös ilosanomaa kannattaa levittää netissä, sähköpostissa kaikille mahdollisille. Huomio ilmoitustaulutkin.

terv. toimintapäällikkö TP

Äänestä
  • Alkuviikon MUISTUTUS.

    Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona käymme noutamassa
    alennustuotteet S-marketeista.
    EN OSTA MUUTA kuin ne. Sehän on yhteinen etu kaupan ja meidän ettei tule hävikkiä.
    Torstaina ostan viikonlopun ruoat , niistäkin valtaosan Lidlistä

    Äänestä

  • TP muistuttaa kirjoitti:

    Alkuviikon MUISTUTUS.

    Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona käymme noutamassa
    alennustuotteet S-marketeista.
    EN OSTA MUUTA kuin ne. Sehän on yhteinen etu kaupan ja meidän ettei tule hävikkiä.
    Torstaina ostan viikonlopun ruoat , niistäkin valtaosan Lidlistä

    Päällikön pitää käydä usein kaupassa... lieneekö oikein harrastus?

    Äänestä

Eli siis sen sijaan, että kätevästi työmatkalla hakisin sinkkuruokani lähikaupasta, minun pitäisi ajaa naapurikylään ostoksille?

Vai pitäisikö ajaa monessa kaupassa pitkin kyliä, että saan ostettua kaiken mitä tarvitsen? Lidlistä kun en mieleisiäni tuotteita saa. Millään hinnalla. Muutamaan otteeseen olen koittanut sieltä ostaa "vastaavia" tutoteita, mutta maku on ollut sitä luokkaa, että viemäristä on alas menneet. On siellä jotain hyviäkin, mutta niiden takia en jaksa alkaa ravaamaan monessa kaupassa.

Pitkään autottomana ollut ihminen osaa myös kummasti arvostaa lähikauppaa ja tukee sitä mielellään, vaikka sen hinnoissa olisikin "10% ilmaa". Ja mitä enemmän toitotatte minulle Lildliä ainoana oikeana vaihtoehtona, sen vähemmän minä lupaan sitä käyttää. Ihan noin periaatteesta.

Äänestä

Itse käyn kaikissa ketjuissa, enkä voi ymmärtää tuota Lidlin hehkutusta. Toki sieltä saa paljon hyviä tuotteita halvalla, mutta jos haluaa jotain spesiaalia, lähiruokaa, luomua tai kunnon tuoretta lihaa/kalaa/vihanneksia, niin Lidl on surkea kauppa. Sieltä ei löydy ollenkaan mun ja monen muun suosikkituotteita, ei edes Saksan versiona. Mielellään maksan ekstraa K:lle ja S:lle, jotta saan sieltä paljon kaikkea. Ja mielellään menen Lidliin hakemaan esim. paistopistetuotteita.

Äänestä

Ja v*tut, sanon minä. Pidä tunkkis, p*rkele.

Äänestä

Prisman ja Cittarin pihat täynnä autoja!Iso lakko menossa.

Äänestä

Entä jos haluaa tuoreen pyöreän kalan viikonlopuksi? Lidlin palvelutiskiltä... aletuotteena. Joo, niin varmaan.

Äänestä
  • Kannatettava kampanja , joku aukko voi suunnitelmassa olla , mutta yritetään kokeilla !

    Äänestä

  • k-ukko kirjoitti:

    Kannatettava kampanja , joku aukko voi suunnitelmassa olla , mutta yritetään kokeilla !

    Pian päästään hyvään alkuun. Kiitos kaikille osallistujille myönteisestä asenteesta, lakkohengestä ja oikeasta toiminnasta.

    Jatkossakin:
    Perjantaina ja lauantaina OSTOLAKKO K- ja S-ryhmän kauppoihin.

    Kun noudatamme kaikkia annettuja ohjeita ja toimimme pitkäjänteisesti
    ainakin kesään saakka niin muutosta alkaa olla nähtävissä.

    Muista aktivoida muita lakkoon mukaan.
    5x5x5x5x5

    Äänestä

  • TP hyvää viikonl. kirjoitti:

    Taidat elää omassa harhaisessa maailmassasii?

    Äänestä

  • TP hyvää viikonl. kirjoitti:

    Pian päästään hyvään alkuun. Kiitos kaikille osallistujille myönteisestä asenteesta, lakkohengestä ja oikeasta toiminnasta.

    Jatkossakin:
    Perjantaina ja lauantaina OSTOLAKKO K- ja S-ryhmän kauppoihin.

    Kun noudatamme kaikkia annettuja ohjeita ja toimimme pitkäjänteisesti
    ainakin kesään saakka niin muutosta alkaa olla nähtävissä.

    Muista aktivoida muita lakkoon mukaan.
    5x5x5x5x5

    Ilmaa ei hinnoissa ole,pienimällä katteella myödään kuin koskaan aiemmin. Lidl saa halpaa saksan tavaraa ym joten meneppä vaan hae hullunlenhmän taudit ym sietä ja anna eurosi ulkomaille. Me järkevät kansalaiset ostamme k ja s ryhmän kaupoista ja muistakin,emmekä tupise netissä kuin pikkulapset jotka ei ymmärrä mistään yhtää mitää.

    Äänestä

En lähde ostolakkoon.Lidlin voin kyllä laittaa boikottiin ja suosia K ja S ryhmän kauppoja.

Äänestä
  • Maksan myös mielelläni ylimääräisen euron k ja s kauppaan,jotta saan hyvää ja parempaa tuotetta.

    Äänestä

  • Lakon Katkaisija kirjoitti:

    Maksan myös mielelläni ylimääräisen euron k ja s kauppaan,jotta saan hyvää ja parempaa tuotetta.

    Ai Pirkka ja Rainbow ?? Ai parempi? Mene ihmeessä.

    Äänestä

  • UPDATE_9175504 kirjoitti:

    Ai Pirkka ja Rainbow ?? Ai parempi? Mene ihmeessä.

    Kyllä vain pirkka ja rainbow parempi.Menen mielelläni.Osta sinä vaan niitä huonoja ja surkeita lidlin tuotteita.

    Äänestä

Minäkään en lähde lakkoon ja ne ylimääräiset eurot maksan ennemmin s ja k kauppoihin.

Äänestä
  • Joo "minä annan euron joka paketista suomeen " saavat sitte sijottaa venäjälle tuottavaan bisnekseen .!

    Äänestä

  • larppan en kirjoitti:

    Joo "minä annan euron joka paketista suomeen " saavat sitte sijottaa venäjälle tuottavaan bisnekseen .!

    Muistakaa lakkopäivät perjantai ja lauantai.
    Olemme pääsemässä hyvään alkuun.
    Kiitos kaikilla aktiivisille, alku mennyt odotusten mukaisesti.
    Meidän pitää muistaa noudattaa ohjeita ja toimia pitkäjänteisesti.
    Ja MUISTAKAA jatkuvasti pitää saada lisää aktiivisia ja sitoutuneita lakkolaisia.
    VASTAA
    Ilmoita asiaton

    Äänestä

  • Aktiivitoimi kirjoitti:

    En aio muistaa lakkopäiviä,jos menen kauppaan niin ehdottomasti s kauppaan tai k kauppaan ja lidlin kierrän mahdollisimman kaukaa.

    Olette pääsemässä erittäin huonoon alkuun.Kiitos kaikille aktiivisille lakon vastustajille,alku on mennyt erittäin huonosti näillä lakkoilijoilla ja meneekin täydellisesti pieleen.Meidän ei pidä muistaa ohjeita,eikä toimia pitkäjänteisesti,
    eikä pidä myöskään muistaa saada lisää aktiivisia ja sitoutuneita lakkolaisia,vaan lakko pitää pyrkiä katkaisemaan mahdollisimman nopeasti.

    En vastaa ilmoita asiaton,vaan vastaa ilmoita asiallinen.

    Äänestä

En mene Lidliinkään,jos en voi mennä muihin kauppoihinkaan.Joten lakkoilijoiden on ihan turha unta nähdä,että minä lähtisin mihinkään typeriin lakkoihin mukaan.

Ostakaa vaan sitä halpaa ja kehnoa tavaraa ja hankkikaa samalla hullun lehmäntaudit ja muut.

Äänestä

Muistakaa lakkopäivät perjantai ja lauantai.
Olemme pääsemässä hyvään alkuun.
Kiitos kaikilla aktiivisille, alku mennyt odotusten mukaisesti.
Meidän pitää muistaa noudattaa ohjeita ja toimia pitkäjänteisesti.
Ja MUISTAKAA jatkuvasti pitää saada lisää aktiivisia ja sitoutuneita lakkolaisia.

Äänestä
  • Lakko on alkanut ja edistyy hyvin. Ja pääsääntöisesti hyviä keskusteluja.
    Ja kiitos kaikill, ette ole lähteneet kinasteluun mukaan.
    Muistakaa ohjeet ja lisää väkeä mukaan.
    Myöhemmin ohjeistetaan lisää.

    Äänestä

  • Hyvää vkl aktiivi kirjoitti:

    Lakko on alkanut ja edistyy hyvin. Ja pääsääntöisesti hyviä keskusteluja.
    Ja kiitos kaikill, ette ole lähteneet kinasteluun mukaan.
    Muistakaa ohjeet ja lisää väkeä mukaan.
    Myöhemmin ohjeistetaan lisää.

    Lakkonne on alkanut todella huonosti ja edistyy todella huonosti.Kiitos kaikille jotka ovat lähteneet kinasteluun mukaan.En aio muistaa ohjeita,enkä saada lisää väkeä mukaan.Lidlin aion kiertää kaukaa,koska olen ryhtynyt ostolakkoon Lidliin.

    Äänestä

Myös Lidl on nostanut hintojaan. Huomasin kun kävin pitkästä aikaa "liiterissä" ja jogurttien hinnat oli nousseet 10 senttiä ja virvoitusjuomat vielä enemmän. AH-NEU-DELLA ei ole pienintäkään rajaa tässä kokoomuslandiassa!!!

Äänestä
  • Erittäin hyvä tietää tuo että Lidlikin on nostanut hintoja ja totta ettei ahneudella ole mitään rajoja.Syitä on monia,miksi en välitä mennä Lidliin hedelmistä banaanit todella huonoja joko liian raakoja tai mätiä,pilaantuneet joulutortut joista kaveri sai vatsataudin ja erityisruokavalioon(keliakia/laktoosi-intoleranssi)soveltuvia tuotteita todella kehno valikoima,ei oikeastaan mitään.Siitä syystä olen valmis maksamaan enemmän sen 10%,jotta saan parempaa tuotetta.Tollaset typerät lakot on höhlien touhuja,mutta siitä vaan jos kerran haluaa enemmin huonoa tuotetta.

    Äänestä

Toimii hiton hienosti sillee, et hakee lidlistä AINOASTAAN lauantain "superit". Monia vuosia tällä kaavalla.

Äänestä
  • Lakko jatkuu ja laajenee hyvin.

    Äänestä

  • "Toimii hiton hienosti sillee, et hakee lidlistä AINOASTAAN lauantain "superit". Monia vuosia tällä kaavalla"

    Lidlin harvat lauantaitarjoukset enimmäkseen moskaa. Jos on niillä elänyt vuosia, kannattaisi mennä terveystarkastukseen kaikkine mittauksineen!

    Äänestä

  • hohohohhooohoo kirjoitti:

    "Toimii hiton hienosti sillee, et hakee lidlistä AINOASTAAN lauantain "superit". Monia vuosia tällä kaavalla"

    Lidlin harvat lauantaitarjoukset enimmäkseen moskaa. Jos on niillä elänyt vuosia, kannattaisi mennä terveystarkastukseen kaikkine mittauksineen!

    VOI JEESUKSEN MUNAT!!! Sanoinko että en käytä IHMISTENkauppoja?

    Äänestä

Lakko loppuu ja kapenee hyvin.

Äänestä

Oikean hyvä juttu.

Hinnoissa on ainakin 20% liikkaa.

Äänestä

Lisäys: pitäisi olla joku foorumi,jossa voi sopia, missä milloin ostettaan.

Äänestä
  • Mitään foorumeita ei tarvita ja minä päätän itse mitä ja mistä ostan.

    Äänestä

  • Viestin alussa lakko-ohjeet.

    Kaikkiaan lakko on alkanut hyvin nyt sa laajenee.
    Aktivoikaa kavereita mukaan.
    Keväällä lisää toimenpiteitä.

    Äänestä

Suomalaiset teurasti joutokissat saksalaisille sota-aikana. Sakuille maistui hyvin, vastasi saksalaista ruoan makua erittäin hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

t.toimintapäällkkö kirjoitti:

1. Yhdessä kaikki mukaan
Ehdotus ostolakko päiviksi on perjantai, lauantai ja sunnuntai.

Viikonloppuna jää silloin enemmän myymättä ja myyntiaika loppuu.
Maanantaina myymälöissä on hiljaista ja merkkituotteet saa punaisia -30% tarroja. Maanantaina ja tiistaina me ostamme niitä.

2. Kohdistetaan toimenpide ostolakko K-ryhmään ja S-ryhmän kauppoihin.

3 . Ehdotan seuraavaa.

Ostolakko. Toimitaan seuraavasti:

Maanantaina ja tiistaina ostetaan ruokaa nimenomaan alennustuotteet hyödyntäen. Ostetaan vielä torstaina ruokaa viikonlopuksi. Totaalinen ostolakko K-ja S-ryhmän kauppoihin. perjantaista- lauantai. Maanataina ”haetaan” ne alennustuotteet.

Kuinka me saadaan väki mukaan?
Sana kiertämään kerro vähintään viidelle tämä.

5x5x5x5x5
Hyödynnä myös netti.

Lakko alkoi jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu