Kevätsää eteläisessä ja keskisessä Suomessa

Vaikka talvi oli hyvin leuto parin viikon pakkasjaksoa lukuunottamatta välillä Hämeenlina - Jyväskylä, ei kevät kuitenkaan saavu mitenkään erityisen nopeasti.

Odotettavissa on ettei päivälämpötila nouse yli 10 asteen ennen huhtikuun puoliväliä. Välttämättä ei edes pääsiäisenä (18. - 21.4) välisenä aikana ole korkeita läpötiloja. Näin ollen kevät ei tunnu etenevän. Lisäksi vielä huhtikuun puoleenväliin asti on luvassa selkeitä yöpakkasia.

Talvisempi säätyyppi pitää pohjoisessa pintansa yli Vapun, lukuunottamatta rannikkoseutua.

Hämeenlinnan eteläpuolella lämpötilat nousevat yli 10 asteen pääsiäisenä, mutta kesäisiä kelejä ei Suomessa mitata missään ennen toukokuun puolta väliä

Näin ollen pitkä ja melko viileä kevät tasaa vuoden lämpötiloja Suomessa siten, ettei tästä vuodesta tule erityisen lämmin keksilämpötiloiltaan.
7239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ihan mennyt oikein, eli yli 10 asteen päästiin parina päivänä. Nyt kuitenkin talvinen keli pitää pintansa melko pitkään, eikä korkeita päivälämpötiloja mitata ennen pääsiäistä. Lunta ei kuitenkaan kerry, kuin muutamia senttejä ja lumi sulaa nopeasti pois.

Toisaalta tällainen kelityyppi mahdollistaa auringon näyttäytymisen useana päivänä.

Äänestä

kyllä siinä käy niin että keväästä tulee samanlainen kuin 2008 silloinkin maaliskuun puoliväliin osui viileä 10 päiväinen sitten kesästä tulee ankara hellekesä kuten 2010 niin että heinäkuu antaa puolitoista astetta kesäkuulle ja elokuu samankaltainen kuin vuosi sitten syksysta poikkeuksellisen lämmin ja huippukylmällä joulukuulla kuten 2010 tiputetaan keskilämpötilaa niin että koko vuosi on noin asteen tavallista lämpimämpi kylmällä joulukuulla lämpötilaa pystyy pudottamaan enemmän kuin koleahkolla kesällä 2008 oli kolea kesä silti ennätyslämmin vuosi 2010 oli kuuma kesä silti tavallista viileämpi vuosi eli kylmä talvi pystyy tiputtamaan keskilämpötilaa enemmän kuin mikään muu vuodenaika yhteensä.

eli varautukaamme erittäin hikiseen ja kuumaan kesään poikkeuksellisen lämpimään syksyyn ja huippukylmään, lumiseen ja aurinkoiseen joulukuuhun ja uuteenvuoteen rakettien ruuti haisee pitkälle tammikuuhun ensi vuonna


kaisaniemen kelit maaliskuusta 2014-helmikuuhun 2015 on

kevään 2014 poikkeama keskiarvoon on 1,3 astetta
kesän 2014 poikkeama keskiarvoon on 2,0 astetta
syksyn 2014 poikkeama keskiarvoon on 2,0 astetta ja sitten
talven 14-15 poikkeama keskiarvoon on -4,2 astetta

2000 -luvulla koleita kesiä on kahden vuoden päästä seurannut kuuma kesä tähän tahtiin

2000 ja 2002, 2004 ja 2006, 2008 ja 2010, 2009 ja 2011,

2000 -luvulla koleita kesiä on kuuden vuoden päästäkin surannut kuuma kesä tähän tahtiin

2000 ja 2006, 2004 ja 2010

eli ensin hikoillaan ja sitten palellaan huippukylmä talvi 2014-2012

Äänestä
  • korjataan tuo talvi 2014-2015

    Äänestä

ensi talvi on etelässä leudompi kuin tämä talvi ja nihkeän sumuinen.

Äänestä
  • ei todellakaan ole kyllä ensi talvena palellaan yhtä kovaa kuin 2010-2011 joka maksoi 2004-2005 talven takaisin ensi talvi maksaakin sitten 2008-2009 talven takaisin kulunut talvi maksoi sen minkä pystyi talvesta 2007-2008 takaisin ja muutenkin nyt pitäisi tulla todella kylmiä talvia ja useita viimekesän kaltaisia kesiä että pitkänajan tilastot saataisiin normaaliin viime vuosina 2000-2011 kesäkuut olivat pääsääntöisesti kylmiä nyt pitäisi tulla sarjassa kuumia kesäkuita tavanomaisia heinäkuita ja kuumia elokuita ettei 1991-2020 vertailukaudella kesäkuut viilenisi toista vertailukautta peräkkäin.

    pitkissä tilastoissa keskilämpötilat poikkeaa varsin vähän mutta vuositasolla voi poikkeama lämpimän ja kylmän vuoden välillä olla useitakin asteita

    Äänestä

taitaapa vaan etelä ja keski-suomeen tulla nyt tänä vuonna ne pohjois-suomen viimevuotiset lämmöt korkeapaine on nyt etelä-kaakossa viime vuonna pohjois-koillisessa missä nyt on matalapaine alkaa nyt jo keräämään kylmää pohjoiseen ja sieltä se purkautuu marras-joulukuun vaihteessa aiheuttaen meille yhtä kylmän talven kuin 2010-11

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Säätön tieteilijä kirjoitti:

Vaikka talvi oli hyvin leuto parin viikon pakkasjaksoa lukuunottamatta välillä Hämeenlina - Jyväskylä, ei kevät kuitenkaan saavu mitenkään erityisen nopeasti.

Odotettavissa on ettei päivälämpötila nouse yli 10 asteen ennen huhtikuun puoliväliä. Välttämättä ei edes pääsiäisenä (18. - 21.4) välisenä aikana ole korkeita läpötiloja. Näin ollen kevät ei tunnu etenevän. Lisäksi vielä huhtikuun puoleenväliin asti on luvassa selkeitä yöpakkasia.

Talvisempi säätyyppi pitää pohjoisessa pintansa yli Vapun, lukuunottamatta rannikkoseutua.

Hämeenlinnan eteläpuolella lämpötilat nousevat yli 10 asteen pääsiäisenä, mutta kesäisiä kelejä ei Suomessa mitata missään ennen toukokuun puolta väliä

Näin ollen pitkä ja melko viileä kevät tasaa vuoden lämpötiloja Suomessa siten, ettei tästä vuodesta tule erityisen lämmin keksilämpötiloiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu