Miksi häiriköit tätä palstaa jopa täysin palstan aiheeseen liittymättömällä roskalla?
Mutta miten ilmastonmuutos eli ihmisen aiheuttama globaali lämpeneminen näkyy jo? Siitähän tällä palstalla olisi tarkoitus keskustella. No, sehän näkyy esimerkiksi näin:
- Alailmakehän lämpötila nousee - Valtamerten pintalämpötila nousee - Valtamerten lämpösisältö kasvaa - Maa-alueiden lämpötila nousee - Merenpinnan korkeus nousee - Vuoristojäätiköt hupenevat - Lumipeite hupenee - Arktinen merijää hupenee
No kun tämä herätti kolesterolikysymyksen, ja mistä alaarm olisi peräisin jollei maailman johtavimmata alan tieteeltä ja konsensukselta aiheessa.
Olenkin ihmetellyt miksi noi ravintosuositukset ja levitteet vaihtuvat niin taajaan, enkä ole laittanut Benecolia leivälleni kerran maistettuani sitä.
Minä syön kaiken mitä etteeni tulloo, paitsi en tappaissoppaa, koska en pidä sen mausta.
0Äänestä
Pierre Review
Kylläpä tuo vaan liittyy palstan aiheeseen sillä tavalla, että tieteessä kuin tieteessä voidaan ravistella ja kyseenalaistaa vallitsevia konsensuksia. Ja tuolla lääketieteen puolellahan julkaistiin hiljan paristakymmenestä aikaisemmasta tutkimuksesta koottu ja n. 600 000 henkilön aineistoon perustuva selvitys. Siinä ei havaittu merkittävää yhteyttä kovien rasvojen käytön ja sydäntautiriskin välillä. Tuloshan on vallitsevan lääketieteellisen käsityksen kannalta tyrmistyttävä. Seurataanpa aihetta...
Tähän voisi lisätä vielä anekdootin parin vuoden takaa. Marketin kassalla edelläni oli tyyppi, joka osti mm. litrakaupalla rasvatonta maitoa ja taisipa siinä valtavassa ruokakasassa olla kevyttuotteita ja hedelmiäkin mukana. Tyyppi oli lyhyehkö, 30-40v ja hillittömän ylipainoinen, vyötäröltään tynnyriä muistuttava. Takanani tuli vähäisempien ostosten kanssa kuivakka ja laiha ehkä 60-70v mies, jonka ostoksiin kuuluivat ainakin punainen maito ja voi, saattoipa olla "punaista" lihaakin. Näky jäi mieleen, koska nämä kaksi tyyppiä olivat niin erilaiset ja ruokavaliot ilmeisesti niin päin vastoin "virallista" linjaa kuin vain voi olla.
0Äänestä
-----------
Pierre Review kirjoitti:

Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin tuo loputon hörhöilysi jopa sunnuntai-aamuyönä lähes klo 4? Se ei muuta kuitenkaan millään tavalla niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.

No äiteeni pöydässä on milloin mitäkin, olen seurannut vuosien saatossa, kun hän on terveysintoilija.
Ainahan katson että mikä villitys on nyt päällä.
Se vaihtelee kutakuinkin Benecol, Voi ja Margariini.
Voita on kyllä ollut aina piilossa uusia perunoita ja muita herkkupaloja varten.
Tuo mäntysuopa näkyy jääneen pois vuosien saatossa.,
Itse ollessani Kauniaisten hienostokaupungissa missä käytetään paljon Ruotsinkieltä, edelläni lihatiskillä oli hienostorouva, ilmeisesti luuli että tiskin takana ei ole kielitaitoa.
Hän kysyi alentuvasti, onko teillä pässä?
Myyjä vastasi kohteliaasti, ei meillä ole pässä, meillä on lamppa.
Rouva kysyi, mikä on lamppa?
Myyjä kohteliaasti, se on se mitä se pässä hässä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi häiriköit tätä palstaa jopa täysin palstan aiheeseen liittymättömällä roskalla?
Mutta miten ilmastonmuutos eli ihmisen aiheuttama globaali lämpeneminen näkyy jo? Siitähän tällä palstalla olisi tarkoitus keskustella. No, sehän näkyy esimerkiksi näin:
- Alailmakehän lämpötila nousee
- Valtamerten pintalämpötila nousee
- Valtamerten lämpösisältö kasvaa
- Maa-alueiden lämpötila nousee
- Merenpinnan korkeus nousee
- Vuoristojäätiköt hupenevat
- Lumipeite hupenee
- Arktinen merijää hupenee
http://ilmasto-opas.fi/oppimismoduulit/muutoksen-merkit/
No kun tämä herätti kolesterolikysymyksen, ja mistä alaarm olisi
peräisin jollei maailman johtavimmata alan tieteeltä ja konsensukselta
aiheessa.
Olenkin ihmetellyt miksi noi ravintosuositukset ja levitteet vaihtuvat
niin taajaan, enkä ole laittanut Benecolia leivälleni kerran maistettuani sitä.
Minä syön kaiken mitä etteeni tulloo, paitsi en tappaissoppaa,
koska en pidä sen mausta.
Kylläpä tuo vaan liittyy palstan aiheeseen sillä tavalla, että tieteessä kuin tieteessä voidaan ravistella ja kyseenalaistaa vallitsevia konsensuksia. Ja tuolla lääketieteen puolellahan julkaistiin hiljan paristakymmenestä aikaisemmasta tutkimuksesta koottu ja n. 600 000 henkilön aineistoon perustuva selvitys. Siinä ei havaittu merkittävää yhteyttä kovien rasvojen käytön ja sydäntautiriskin välillä. Tuloshan on vallitsevan lääketieteellisen käsityksen kannalta tyrmistyttävä. Seurataanpa aihetta...
Tähän voisi lisätä vielä anekdootin parin vuoden takaa. Marketin kassalla edelläni oli tyyppi, joka osti mm. litrakaupalla rasvatonta maitoa ja taisipa siinä valtavassa ruokakasassa olla kevyttuotteita ja hedelmiäkin mukana. Tyyppi oli lyhyehkö, 30-40v ja hillittömän ylipainoinen, vyötäröltään tynnyriä muistuttava. Takanani tuli vähäisempien ostosten kanssa kuivakka ja laiha ehkä 60-70v mies, jonka ostoksiin kuuluivat ainakin punainen maito ja voi, saattoipa olla "punaista" lihaakin. Näky jäi mieleen, koska nämä kaksi tyyppiä olivat niin erilaiset ja ruokavaliot ilmeisesti niin päin vastoin "virallista" linjaa kuin vain voi olla.
Miksi sinulla reppana ei ole mitään muuta elämää kuin tuo loputon hörhöilysi jopa sunnuntai-aamuyönä lähes klo 4? Se ei muuta kuitenkaan millään tavalla niitä tieteellisiä faktoja, että ilmasto lämpenee ihmiskunnan tupruttelujen takia, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee jne.
http://climate.nasa.gov/keyIndicators/
http://climate.nasa.gov/evidence/
http://climate.nasa.gov/causes/
No äiteeni pöydässä on milloin mitäkin, olen seurannut vuosien saatossa,
kun hän on terveysintoilija.