Ikuisuus ei ole tässä, aikaa ei koskaan ollutkaan,

oli vain ihminen joka itse määritti sen.

Kysymys: Elämmekö oikeasti täällä muille vai itsellemme, koska jos eläisimme pelkästään itsemme vuoksi niin emmehän tarvitsisi muita?

Jos emme elä muiden kanssa vuorovaikutuksessa, olemme yksin.

Monet sanovat elävän itselleen, yleensä kun joku sanoo noin niin hän koettaa vakuuttaa ihmiset siitä lujuudellaan.

Yhteiskunta on rakennettu niin, että joudumme pakostikin olemaan kontaktissa, emme siis koskaan elä täysin itsellemme. Ajatellessamme asioita, toinen ihminen elää sinulle ja sinä hänelle, sillä kaikki on vaihtokauppaa eri aloilla siksi että ihmiset saisivat yhteiskunnan. Mitä, jos tuleekin vastaan kysymys? Kysymys, jossa joku ei haluakkaan elää yhteisössä. Se ei ole mahdollista, sillä jotkut ihmiset ovat määränneet sinun elämästäsi ettet voi menetellä näin ilman ongelmaa joka koituisi sinut työelämään ostettaessasi. Oikeastaan, se on aika pelottavaa että joku päättää sinusta sitä tiedostamattasi.

Kaikki menee väärin siinä, että me emme tarvitse rahaa, me tarvitsemme tasan vettä, ravintoa, auringonvaloa, unta, lepoa sekä liikuntaa elääksemme. Me emme myöskään tarvitse toista ihmistä elääksemme luontaisesti, me tarvitsemme vain lisääntyäksemme joka sekään ei ole välttämätöntä. Miksi siis kukaan tarvitsisi sinua? Miksi siis sinun elämäsi keskipiste pitäisi olla toisen ihmisen olemassaolon pakollinen tunnustus jollet halua näin? Miksi siis ihmiset vaativat toisilta tiettyjä piirteitä, mikseivät kaikki voisi vain elää ilman liian suurta arvoa kaikelle, kaikki se mitä ihmiset arkena puhuvat tai mitä telkkarista tulee, mitä lehtiin painetaan, mitä sanotaan toiselle vakuuttavasti, mikä on muotia, mitä toinen tekee työkseen, minkälainen toinen on, ketä on oikea ihminen ja ketä väärä, mikä on rumaa ja mikä on kaunista, mistä pidät eniten ja mistä vähiten, kaikki tämä on sitä, kun yritetään luoda illuusio ihmisen psykologiasta, siitä että kaikki pysyvät tasapainossa tässä päivässä ja tekevät nks. ''tehtävänsä'' elämässä, kaikilla on manipuloitu perusta mielenterveydelle. Tosiasia on, ettemme tiedä mistä edes tulimme, olemme kirjoittaneet itse oman raamattumme joten ei ihme että ihmiset tekevät itsemurhia. En sano tätä dramatisoinnin vuoksi, sanon tämän koska mitä merkitystä sillä on, elätkö vaiko et? Olemme itse asettaneet kaiken sen reunalle kyytipojaksi mitä elintoimintomme ovat, toistamme ne joka päivä, monet teeskennellen että ovat vakaita, koska ovat tulleet ymmärrykseen mitä tämä oikeasti on.

Voin sanoa, että sitä sanotaan että tarjolla on kaikki ja enemmän. En ottaisi mitään.

Jossakin, en sano että maailmankaikkeudessa tai universumissa, (Koska ne ovat ihmisen keksimät termit, todellisuudessa me emme edes tiedä mitä ne ovat, jos järjellä mietitään.) sanon että jossakin josta me emme ole edes tietoisia emmekä sitä koskaan pystyisi määrittämään, on tämän energian ydin.

Se ei ole jeesus, se ei ole jumala. Huomasitte, etten kirjoittanut näitä isolla? Miksi tekisin sen, koska ihmiset ovat keksineet kaiken itsekkäästi miten kaikki on tapahtunut. Tämä nks. jeesuskin oli ihmiskehossa. Hän oli samassa kehossa missä sinäkin, kuinka -kaiken tämän- luojan poika voisi olla kuin yksi meistä jos määritämme niin?
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

DarkFilosophy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu