Rynkytystä, ämmän vinkumista ja äijän ölinää. Toimitus kesti 8 min 22 s. Mikä perkeleen nussimisaika on puoli kuudelta sunnuntaina aamulla? Yleensä nussitaan lauantaina ja keskiviikkona klo 23:00. Ja ääni kuului olohuoneen kohdalta. Onkohan siellä nyt nussittu sohvalla eikä sängyssä makuuhuoneen puolella?
Yläkerrasta kuului äsken nussimisen ääntä
13
463
Vastaukset
No mene nyt hyvä ihminen kysymään asiaa niiltä yläkertalaisilta itseltään. Ota aiempien kuulohavaintojesi perusteella tekemäsi kirjanpitoaineisto mukaan ja vaadi selitystä moiselle poikkeamalle aikataulussa ja paikassa. Muista huomauttaa myös, mikäli tuo aktin kesto poikkeaa pitkän aikavälin keskiarvosta enemmän kuin 0.7:n keskihajonnan verran.
- Isä Timppa
Pyydän anteeksi vaimoni puolesta. Hänen libidonsa on yleensä voimakkaimmillaan juuri tähän aikaan keväästä.
- mies espoosta.
Yllätin kerran varatun naisen saunasta sormi pimpillä. Nainen kai runkkasi ja unohti että sen oma saunavuoro on ohi kun menin omalla vuorollani saunaan. Pyysin sitten naista jäämään seuraksi saunaan ja suihkussa menin naisen selän taakse ja aloin hipelöimään sen pimppiä. Lopulta panin sitä kunnolla saunan lauteilla.
- barclay
Olisit nyt ihmeessä mennyt heidän ovelle muistuttamaan, että järjestyssäännöt kieltävät metelöinnin iltakymmenen ja aamuseitsemän välissä. Ei tuollaista tarvitse kenenkään sietää!
- asiantuntija.
Barclays Capitalsista päivääkö?
Mitäs sijoituksia on taas veivattu?
- Nussikaa hiljempaa!
En heti voinut mennä kun vetelin melkoiset orkut kun kuuntelin uikutusta ja spermaa lenti lattialle.
- Nyrkki oikeelta
Keksitty juttu. Luuseriätmi haluaa olla huomiohuo-rana.
- Tahroja sohvassa
Luultavasti siellä oli tultu baarista takaisin ja alettu sohvalla istuen katsella yhdessä pornoa ja sitten oli päätetty kokeilla kaikkia leffassa nähtyjä asentoja. Siellä on vedelty ilman mänkkipyyhettä, pillulimat ja mällit roiskuneet sohvalle.
"Onkohan siellä nyt nussittu sohvalla eikä sängyssä makuuhuoneen puolella?"
Ja sinua asia tuntuu oikeasti kiinnostavan liikaakin, vaikka oletkin esittävinäsi "vihaista"...- Kevättärinnoilla
Heh, muuten stemmaa ajankohta ja tuo olohuonekin, mutta itse toimitus kesti kyllä yli neljä tuntia.
- Express Fuck
Amatöörit! Miten 2 minuutin hommaan saa tuhrattua noin kauan?
- Kevättärinnoilla
Express Fuck kirjoitti:
Amatöörit! Miten 2 minuutin hommaan saa tuhrattua noin kauan?
Kun se harjoittelu on niin kivaa!
- ytmi
Miksi et käytä kuulosuojaimia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5902021- 98999
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18957Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4817Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65553