Haluan tissiotuksen!

Otusfani

Kävelin eilen kylillä ja huomasin ihmisiä, jotka kulkivat koiran kanssa. Tästä sain ajatuksen, että voisin itsekin hommata lemmikin. Kotiin päästyäni seurasin netistä monenlaisia vaihtoehtoja potentiaalisesta lemmikistä ja näin tissiotuksen. Ihastuin siihen heti! Vähän ihmistä muistuttava yksilö. Ajattelin, että hommaan kyseisen otuksen myös kotiini.

Olen tehnyt taustatutkimuksia kyseisestä otuksesta ja saanut selville, että niillä on erittäin vaihteleva mieliala. Mikäli tissiotus käyttäytyy kiltisti, sitä voidaan palkita suklaalla ja jäätelöllä. Jos taas otus on tuhmalla päällä, on otukselle annettava oikein kunnolla piiskaa. Tissiotus voi käydä myös kalliiksi kukkarolle, mutta meinasin valita otuksen harkitusti, koska yksilöiden välillä löytyy kuulemma eroavaisuuksia. En ainakaan halua mitään päihderiippuvaista.

Ajattelin suomalaista rotua, koska niiden kanssa kommunikointi on kuulemma jonkun verran helpompaa. Sellainen 20-vuotias on kuulemma hyvä, koska vanha koira ei opi enää uusia temppuja. Olisi mukavaa, jos otus tykkäisi myös liikkua ja käydä lenkillä. Voisin samalla esitellä otustani paikallisille koiran taluttajille.

Olisiko kenelläkään ideoita mistä löytäisi näitä laadukkaita kauniita yksilöitä, jotka eivät pure esimerkiksi vanhempiani, mikäli vien sen heille näytille?

11

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies.

      Sinulla pitää olla hieno kulkupeli ja paljon rahaa jotta tissiotus suostuu lähtemään mukaasi koska tissiotuksen elättäminen on kallista puuhaa. Yeensä tissiotukset ovat karvaisten tatuoitujen miesten lemmikkeinä ja nukkuvat mielellään niiden kanssa samassa sängyssä.

    • Marianne89...

      Nauroin, vaikka olen "tissiotus" itsekin. En ymmärräkään miksi miehet loukkaantuivat niin syvästi aikanaan, kun netissä kiersi naisten vastaava vitsi joissa puhuivat aviomiehistään "koirina" ("edellinen omistaja" = miehen ex, "koiran kasvattaja" = miehen äiti jne). Oli olevinaan verinenkin loukkaus. Itse en ainakaan loukkaantunut tästä tissiotuspostauksestakaan pätkän vertaa vaan ihan oikeasti hörähdin.

      • Jotkut miehet sanovat naisia kissoiksi ja englanninkielessä miehiä sanotaan koiriksi. Koirailmaus miehistä ei ole vielä tullut puhekielessä käyttöön ja tuskin tuleekaan elleivät miehet ala kutsua toisiaan koiriksi ja niin ei tule tapahtumaan, koska Suomessa on hyvin kielteinen näkemys koiriin verrattuna juuri Britanniaan ja USA:n.

        Tissiotus on nimikkeenä paljon parempi kuin reikäotus.


      • Kympin Nainen
        femnerd kirjoitti:

        Jotkut miehet sanovat naisia kissoiksi ja englanninkielessä miehiä sanotaan koiriksi. Koirailmaus miehistä ei ole vielä tullut puhekielessä käyttöön ja tuskin tuleekaan elleivät miehet ala kutsua toisiaan koiriksi ja niin ei tule tapahtumaan, koska Suomessa on hyvin kielteinen näkemys koiriin verrattuna juuri Britanniaan ja USA:n.

        Tissiotus on nimikkeenä paljon parempi kuin reikäotus.

        Entä mihin kohtaan asteikkoa sijoittuu "minkki"?


      • Kympin Nainen kirjoitti:

        Entä mihin kohtaan asteikkoa sijoittuu "minkki"?

        Mitäh! Nyt putosin kyllä kärryiltä. Onko "minkki" joku naisnimike myös?

        Mieluiten pelkkä nainen, mutta palsta nyt on mikä on. Oma maailmansa omine termistöineen. IRL tilanne on ihan toinen.


      • Kympin Nainen
        femnerd kirjoitti:

        Mitäh! Nyt putosin kyllä kärryiltä. Onko "minkki" joku naisnimike myös?

        Mieluiten pelkkä nainen, mutta palsta nyt on mikä on. Oma maailmansa omine termistöineen. IRL tilanne on ihan toinen.

        Minkki on vähän tuorempaa slangia joo. Slangitietoiset kommentoikoon enemmän, minä taidan olla vähän liian vanha(naikainen) siihen :)


    • lottamari<3

      Pitääkö omistaa tissit, käykö vähätissinen tai tissitön ? öö

      • Otusfani

        Pienetkin tissit kelpaavat, kunhan niistä saa tarpeen tullen maitoa.


      • lottamari<3
        Otusfani kirjoitti:

        Pienetkin tissit kelpaavat, kunhan niistä saa tarpeen tullen maitoa.

        Aha,siis haluatkin oman maidontuotannon. Ota vuohi.


      • lottamari<3 kirjoitti:

        Aha,siis haluatkin oman maidontuotannon. Ota vuohi.

        Niin, määkin meinasin ekaksi vastata, että onhan miehilläkin tissit, mutta jos tuo maidontuotanto on tärkeätä, niin sitten ehkä joku lehmä tai vastaava olisi tälle miehelle sopiva lemmikki.


    • Onneton sinkkumies

      Nyt tulee taas äitin tissit mieleen. Yksinäni runkkailen ja äitin tissejä muistelen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2310
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1146
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      982
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      87
      880
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe