Kysymyksiä Patmoksesta

gusjhk

En oikein tiedä mitä ajatella Patmos-lähetysjärjestöstä. Toisaalta vaikuttaa ihan rehdiltä järjestöltä, joka vilpittömästi tahtoo tehdä hyvää ja viedä niin evankeliumia kuin aineellistakin apua eteenpäin. Sen työntekijöistä mm. Pasi Turunen, Petri Mäkelä ja Juha Ahvio vaikuttavat ainakin päällisin puolin tervehenkisiltä ja fiksuilta kristityiltä. Mutta sitten on yksi iso mutta eli se Leo Meller, joka väkisinkin vähän epäilyttää. Miehestähän on liikkunut kaikenlaista negatiivista juttua. Osa voi olla pelkkää juoruilua, mutta tuskin ihan kaikki. Siksi pelottaa, että jos vaikka lahjottaa rahaa Patmoksen keräyksiin, niin se meneekin lopulta Mellerin taskuun.

Onko kellään kokemuksia kyseisestä järjestöstä, positiivisia tai negatiivisia?

492

5862

    Vastaukset

    • Tarvetta riittää

      Petri Mäkilä, ei Mäkelä. Lahjoita vaan edelleen reippaasti. Vaikka menis Mellerille, niin hyvää työtä teet, kun olet mukana. Siunausta.

      • lahjoita kaikki pois

        Joo anna mennä vaan mutta paremman tuoton saisit Herzogille antaessasi, ainakin lupausten mukaan.

      • Tutkintapyyntö?

        Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin ihmisiä. Tässä on Mellerin vastaus eräälle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta.
        Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20] Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS Sinä olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan. Jos teet parannuksen ja muutat asenteesi anteeksipyynnölläsi ja lakkaat valhesaastan julkaisemisen palstoillasi -- kaiken saastan! [21] -- minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi. Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta kristillisyydestä. Asialliseen ja totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset. Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin totuudellista. Eikä teksti täytä Uuden testamentin vaateita.

        Minun kanssani on keskustellut tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9] Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää. Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11] Rikosilmoituksen tekeminenhän johtaa automaattisesti tutkimukseen kun aihetta on sadoilla liuskoilla.""

      • Tutkintapyyntö? kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

      • antisemitismin nousu
        mazdels kirjoitti:

        "Taivaan ja maan välillä" Patmosradiossa Leo Meller kertoi äskettäin, että Israelin suuren ortodoksijuutalaisen yhteisön, 800 000 jäsentä, rabbit ovat kokeneet hengessä, että nämä EU-vaalit ovat kamppailu Israelin ystävien säilymisestä EU-parlamentissa.
        Hannu Takkula ei näköjään ole jatkamassa, eikä myöskään Sari Essaijah.
        Myöskään Soinin puolueella ei mennyt liian hyvin, mutta silti Paavo Lipponen moitti äärioikeiston menestystä.
        http://www.hs.fi/politiikka/Vaisu Soini Me voitimme tupla tuli/a1400994842716?ref=hs-art-new-17

        Ranskan äärioikeistolaisen kansallinen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen vaatii Ranskan parlamentin hajottamista. Kansallinen rintama on nousemassa eurovaalien voittajaksi Ranskassa ja kerää äänistä lähes neljänneksen.
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288693279865.html?pos=ksk-trm-uuti-ostu

        Äärioikeistolainen Itävallan vapauspuolue FPO on ennakkotietojen mukaan saamassa noin viidenneksen Euroopan parlamenttivaalien äänistä Itävallassa. Reutersin mukaan EU-kriittisen FPO:n äänisaalis kohosi 13 prosentista 20 prosenttiin.
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288693154922.html?pos=ok-trm-uutu

        Juutalaisiin kohdistuneet murhateot mm. Brysselissä liittyvät näihin EU-vaaleihin, kun pahat henkivallat hyökkäävät Israelia, juutalaisia ja Israelin kristittyjä ystäviä vastaan, Euroopan roomalaiskatolisissa maissa:

        "Ranskan presidentti Fran ç ois Hollande sanoi sunnuntaina olevansa varma, että Brysselin surman taustalla on juutalaisvastaisuus. Samaa mieltä oli Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, joka piti hyökkäystä yhtenä merkkinä viime aikoina kasvaneesta vihasta juutalaisia kohtaan. Belgian syyttäjänvirasto totesi, että ampumisen motiivia ei voida näillä tiedoilla vahvistaa.

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288692925785.html

        Muutama tunti Brysselin lauantaisen ampumisen jälkeen Pariisissa kahta juutalaismiestä pahoinpideltiin, kun he olivat juuri poistuneet synagogasta. Kaksi hyökkääjää pahoinpiteli miehiä niin, että he joutuivat sairaalahoitoon. Hyökkäyksen jälkeen myös Ranskan juutalaiskohteissa kiristettiin turvatoimia. Ranskan juutalaisyhteisö on Euroopan suurin."

        Lainaus:"Ranskassa valtio ja uskonto on erotettu tiukasti toisistaan laïcité-periaatteen mukaisesti, eikä eri uskontokuntiin kuuluvia tilastoida virallisesti. Suurin uskonto on roomalaiskatolisuus, jonka tunnustajaksi itsensä ilmoittaa 51 % ranskalaisista. Noin 10 % käy säännöllisesti kirkossa. Itseään katolilaisina pitävien määrä on vähentynyt nopeasti 1990-luvun alun 80 prosentista. Ateisteiksi ilmoittautuu nykyisin 31 % ranskalaisista.[81] Ranskassa on melko suuri muslimivähemmistö, koska suurin osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Ranskan juutalaisia on noin 600 000.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ranska

        Vuonna 2013 Belgiassa oli 10 444 268 asukasta.[1] Valtauskonto on roomalaiskatolinen kristinusko, jonka seuraajia arvioidaan olevan 60 % väestöstä. Protestantteja on noin kaksi prosenttia. Kristinuskon jälkeen eniten on islamilaisia, 4 % ja juutalaisia 1 %. Muita uskontoja tunnustavia on 2 %. Uskonnottomia väestöstä on 31 %.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Belgia

        Vuoden 2011 väestölaskennassa unkarilaisista 38.9 prosenttia oli roomalaiskatolilaisia, 11.6 prosenttia kalvinisteja, 2.2 prosenttia luterilaisia ja 1.9 prosenttia oli muita uskontoja. Uskontokuntiin kuulumattomia oli 18.2 prosenttia. 27.2 prosenttia ei kertonut kantaansa.[55] Juutalaisia elää Unkarissa nykyään 100 000, enemmän kuin missään Itäisen Keski-Euroopan maassa, mutta ennen holokaustia heidän lukumääränsä oli 800 000.":Lainaus kiinni.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Unkari

      • 2riidanhaluinenUA
        mazdels kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

        Nyt, meni mielenkiintoiseksi. madlezs, huonoja asioita aivan rupeaa paljastumaan, menneisyyden luurankoja, 123.. kun tulevat sinunkin kaapista ulos. Onko sinulla menossa useitakin oikeudenkäyntejä Leo Mellerin kanssa?
        Kun tuosta sinulle, hyvin ystävällisestä varoituksesta äskettäin, et halunnut ottaa mitään onkeesi taaskaan.
        Kaiketi taidat sittenkin olla riidanhaluinen uhkailija, valitettavaa on itsesi, julistat kelvotonta tärveltynyttä sanaasi.

      • Suorasuuntauksella
        mazdels kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

        Leo Meller on tarkka havainnoija aina ajan hermolla, herättelemässä Suomen uskovia kulloinkin tarvittavaan esirukoukseen, kuka muu sitä täällä on tehnyt? Muistan nuoruudestani kun "sattumalta" kuulin radiosta, ehkä 1988, Leon opetuksen hevirokista, ensimmäinen kosketukseni Leon opetukseen ja sen jälkeen alkoi hiljalleen hiipua minun hevirokin kuunteluni mm. Ironmaiden, WASP, RJ Dio, blacksabath jne. Se musiikki toi mieleen todella synkkiä ajatuksia.

        Leo Meller on huomannut että Suomi on taas ajopuuna kahden suurvallan välissä ja tulee pitämään aiheesta kokoussarjan, tiedoksi tietämättömille. Mielenkiintoista on kuulla miten Leo määrittelee perusteet oikealle opille, tuskinpa sentään RKK:n katekismuksesta, kuten alkaa olla SRO:n Jankkaalan kehitysoppi, kun täytyy olla maailmalle mieliksi ja esittää tieteellistä.

        Ristitulituskin sitten loppuu, Mäkilä alkaa pastoriksi. Harminpaikka, se oli eräs kiinnostavimmista ohjelmasarjoista Patmoksella, kuin hengelliset uutiset.
        No, ehkä Patmos vaihtaa vain asemaa ja kaliiperia, ajaa vaikkapa Ahvion asemaan ja rupeaa ampumaan järeämmillä putkilla Jumalan Sanaa...

      • HaveWeLearnedSofar?
        Suorasuuntauksella kirjoitti:

        VOI iso ikävä, voi suuri suru ja voi kalvava kaipaus, mahdoton murhe ja ITKU. Patmoksen radiokanava hiljentyy kesäksi,

        alkaa ehkä lähettää uudestaan, mutta vasta syksyllä, oliko syyskuulla,
        jos Herra tahtoo ja me elämme?

        Tänäänkin on tullut hyvää opetusta Googin sodasta ja Herran nimestä.
        Nyt on äänessä Risto Santala, kestosuosikkini, edesmennyt Israelin pioneeri.
        Vielä viikon verran saadaan nauttia hyvistä ohjelmista, opetuksesta ja uutisista.

        Täytyy palata takaisin kuuntelemaan RadioDeitä ja Mikon nuijapääkerhoa. Harmi, totuin jo Raamatullisempaan linjaan, eikä tarvinnut jatkuvasti kiristellä hampaitani, ja kiinteämpään ravintoon, voi tulla ruoansulatushäiriöitä ja pahoinvointia.

        Vielä viikko Patmosta, Pirkanmaalla( Tampere ) taajuus FM 101.6 MHz.
        Netissä www.Patmos.fi/Radio

        Nina Åströmin lauluja, Pekka Simojokea, Klimenkoa, Edelmania, ja
        myös lisää tätä, kiitos
        http://www.youtube.com/watch?v=gForAWSGovY

      • Shomer Israel

        Kymmenen viekasta kysyy enemmän kuin yksi viisas ehtii ja jaksaa vastata. Olisi hyvä jos olisi kaksi; toinen rukoilee ja miettii, ja hakee Sanaa Raamatusta, sillä aikaa toinen pyrkii vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin. Isompi tiimi olisi tarpeen.
        Patmosta tähdätään ja yritetään osua, vahingoittaa; joku ei pidä siitä että opetatte. Pyytäkää julkisesti esirukousta. Rukoilen puolestanne Patmos.

        Jeremia:
        20:10 Sillä monen minä kuulen parjaavan. Kauhistus yltympäri! "Ilmiantakaa! Ilmiantakaamme hänet!" Kaikki minun ystäväni vaanivat, milloin minä kompastuisin: "Ehkäpä hän antaa viekoitella itsensä, niin että voitamme hänet ja saamme hänelle kostaa."

        Psalmit:
        17:11 He ovat kintereillämme, he jo kiertävät meidät, he vaanivat silmillään, lyödäksensä maahan.

        Markuksen evankeliumi:
        6:7 Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista ja alkoi lähettää heitä kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan.

        Luukkaan evankeliumi:
        10:1 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.

        Johanneksen evankeliumi:
        8:6 Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.

        Matteuksen evankeliumi:
        22:15 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi.

        Markuksen evankeliumi:
        11:30 Oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä? Vastatkaa minulle."

      • kettupojalle
        HaveWeLearnedSofar? kirjoitti:

        VOI iso ikävä, voi suuri suru ja voi kalvava kaipaus, mahdoton murhe ja ITKU. Patmoksen radiokanava hiljentyy kesäksi,

        alkaa ehkä lähettää uudestaan, mutta vasta syksyllä, oliko syyskuulla,
        jos Herra tahtoo ja me elämme?

        Tänäänkin on tullut hyvää opetusta Googin sodasta ja Herran nimestä.
        Nyt on äänessä Risto Santala, kestosuosikkini, edesmennyt Israelin pioneeri.
        Vielä viikon verran saadaan nauttia hyvistä ohjelmista, opetuksesta ja uutisista.

        Täytyy palata takaisin kuuntelemaan RadioDeitä ja Mikon nuijapääkerhoa. Harmi, totuin jo Raamatullisempaan linjaan, eikä tarvinnut jatkuvasti kiristellä hampaitani, ja kiinteämpään ravintoon, voi tulla ruoansulatushäiriöitä ja pahoinvointia.

        Vielä viikko Patmosta, Pirkanmaalla( Tampere ) taajuus FM 101.6 MHz.
        Netissä www.Patmos.fi/Radio

        Nina Åströmin lauluja, Pekka Simojokea, Klimenkoa, Edelmania, ja
        myös lisää tätä, kiitos
        http://www.youtube.com/watch?v=gForAWSGovY

        Varsin vasemmistolainen, taisi olla Erkki Tuomiojan porukkaa nuorempana, anarkistikommunisti?
        Ei ilmeisesti homoseksuaali, mutta on ollut tukemassa punavihreiden valtaannousua, ja varmaan myös kiroaa Israelin valtiota. “Kristinuskolla ja kommunismilla ei ole mitään yhteistä”: Richard Wurmbrand, luterilainen pappi, juutalaiskristitty, “Marttyyrien Ääni”-järjestön perustaja.
        http://www.stefanus.fi/

        %»Syntymä ja kuolema ovat paljon selkeämpiä ja ymmärrettävämpiä kuin se, mitä on ennen tai jälkeen tämän todellisuuden. Sinne jonnekin pitäisi sijoittua Jumalan, joka sieltä tuntemattomasta käsin vaikuttaa meidän kauttamme tai meihin. Elämästä kylläkin pitää selvitä omin avuin ja ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Se etten usko, ei tarkoita, etteikö toisinkin voisi olla. Tämä on minun elämän mittainen agnostinen kilvoitteluni. Jos jonakin päivänä napsahtaa, kolahtaa, avautuu tai alkaa säkenöidä, niin mikä sen ihanampaa"»
        (Hector, 2007[14])

        Vuosina 1969–1989 Hector toimi Yleisradion musiikkitoimittajana. Radio- ja televisio-ohjelmia tehdessään hän käytti oikeaa nimeään Heikki Harma. 1970-luvulla hän juonsi radiossa muun muassa suosittua Pop eilen - tänään -ohjelmaa. Kun Rockradio aloitti 1980, hän oli yksi sen kolmesta juontajasta. Vuoden 2009 kesäkuussa Hector jatkoi radiotoimittajan uraansa, kun Radio Suomi lähetti kesän 2009 ajan Hectorin juontamaa Pop eilen – toissapäivänä -musiikkiohjelmaa.[10] Ohjelman suuren suosion takia Hector lupautui jatkamaan radio-ohjelmaa myös kesän jälkeen. Ohjelma on jatkunut yhtäjaksoisesti siitä lähtien.

        Hector työstää omaelämäkertaa ja on maininnut elämänsä pahimmaksi epäonnistumiseksi avioeron.[13] Maailmankatsomukseltaan Hector kertoo olevansa ”epäilevä etsijä” ja pitää Jumalaa mielenkiintoisena keskustelun aiheena, mutta ihmeisiin Hector ei kerro uskovansa.

        https://lataamo.akuankka.fi/characters/mikko-repolainen

        Paluukiertueen jälkeen Hector esiintyi presidenttiehdokas Pekka Haavistoa tukeneessa Kokoaan suurempi Suomi 2012 -konsertissa. Hector liittyi Haaviston tukijoihin presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen.%
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hector

        http://www.youtube.com/watch?v=hw5Mcye28BI

      • MISSÄ SRK ?
        Suorasuuntauksella kirjoitti:

        Leo Meller on tarkka havainnoija aina ajan hermolla, herättelemässä Suomen uskovia kulloinkin tarvittavaan esirukoukseen, kuka muu sitä täällä on tehnyt? Muistan nuoruudestani kun "sattumalta" kuulin radiosta, ehkä 1988, Leon opetuksen hevirokista, ensimmäinen kosketukseni Leon opetukseen ja sen jälkeen alkoi hiljalleen hiipua minun hevirokin kuunteluni mm. Ironmaiden, WASP, RJ Dio, blacksabath jne. Se musiikki toi mieleen todella synkkiä ajatuksia.

        Leo Meller on huomannut että Suomi on taas ajopuuna kahden suurvallan välissä ja tulee pitämään aiheesta kokoussarjan, tiedoksi tietämättömille. Mielenkiintoista on kuulla miten Leo määrittelee perusteet oikealle opille, tuskinpa sentään RKK:n katekismuksesta, kuten alkaa olla SRO:n Jankkaalan kehitysoppi, kun täytyy olla maailmalle mieliksi ja esittää tieteellistä.

        Ristitulituskin sitten loppuu, Mäkilä alkaa pastoriksi. Harminpaikka, se oli eräs kiinnostavimmista ohjelmasarjoista Patmoksella, kuin hengelliset uutiset.
        No, ehkä Patmos vaihtaa vain asemaa ja kaliiperia, ajaa vaikkapa Ahvion asemaan ja rupeaa ampumaan järeämmillä putkilla Jumalan Sanaa...

        Eilen Patmoksen ”Taivaan ja maan välillä” käsiteltiin myös ns. ”Tempausta”, jonka pitäisi Pasin, Marjan ja Petrin mielestä tapahtua Ilmestyskirjan kohdassa 4:1, mutta minun mielestäni Raamatun tekstin tarkempi ennakkoluuloton tutkiminen ei tue heidän( pentecostal ) oppiaan ennenaikaisesta ”Tempauksesta”, joka on mielestäni eräs ”menestys( mukavuus )teologian” sivujuonne. Israel Herran kansana ja Sapatti kuuluvat yhteen, ja kolmiyhteisen ihmisen olemuksen tila kuolemassa vaikuttaa myös uskovien näkemykseen uskovien ylösoton tavasta ja ajankohdasta, eksytyksien välttämiseksi. Siksi on aihetta myös tällaiseen pilkunviilaukseen, opilliseen keskusteluun:

        Ilmestyskirja:
        4:1 Sen jälkeen minä( Johannes ) näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle( EI PIETARI, VAAN JOHANNES ), sanoi: "Nouse( SINÄ=YKSIKKÖ ) ylös tänne, niin minä näytän sinulle( YKS. ), mitä tämän jälkeen on tapahtuva."( TÄSSÄKÖ SEURAKUNNAN YLÖSOTTO? )
        4:2 Ja kohta minä( YKS. ) olin hengessä( MITÄ TARKOITTAA ”OLLA HENGESSÄ”? RAAMATUN MUKAAN IHMISEN HENKI MENEE TAIVAASEEN, EI IHMISEN SIELU;
        Saarnaaja:
        12:7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja HENKI palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
        1.Mooseksen kirja:
        2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
        1.Tessalonikalaiskirje:
        5:23 Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.).

        Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja( YKS. ; ISÄ JUMALA( ? ) ).
        4:3 Ja istuja oli näöltänsä jaspis- ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen.
        4:4 Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut.
        4:5 Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.
        4:6 Ja valtaistuimen edessä oli ikäänkuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä.
        4:7 Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikäänkuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen.
        4:8 Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on."
        4:9 Ja niin usein kuin olennot antavat ylistyksen, kunnian ja kiitoksen hänelle, joka valtaistuimella istuu, joka elää aina ja iankaikkisesti,
        4:10 lankeavat ne kaksikymmentä neljä vanhinta hänen eteensä, joka valtaistuimella istuu, ja kumartaen rukoilevat häntä, joka elää aina ja iankaikkisesti, ja heittävät kruununsa valtaistuimen eteen sanoen:( MISSÄ ON YLISTÄVÄ SEURAKUNTA? )
        4:11 "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut."

      • KRONOLOOGISTA ?
        MISSÄ SRK ? kirjoitti:

        JATKOA EDELLISEEN:

        Ilmestyskirja:
        5:1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
        5:2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
        5:3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
        ( JOS SEURAKUNTA ON TAIVAASSA, NIIN JEESUKSEN PITÄISI MYÖS OLLA JO TÄSSÄ KOHDASSA TAIVAASSA, MUTTA TÄSSÄ LUKEE, ETTÄ EI OLE TAIVAASSA . )
        5:4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
        5:5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."
        5:6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
        5:7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
        5:8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
        5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
        5:10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."
        5:11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien ENKELIEN( PYHÄT enkelit ) äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat( MISSÄ ON YLISTÄVÄ SEURAKUNTA? )
        5:12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen."
        5:13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!
        5:14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.( SEURAKUNNASTA EI PUHUTA TÄSSÄ MITÄÄN . )

        6:9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin( MIKÄ ALTTARI JA MISSÄ? ) alla niiden sielut( ONKO MAHDOLLISTA, ETTÄ OLIVAT HENGET, EIVÄTKÄ SIELUT? ) jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
        6:10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
        6:11 Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku( PAKANOIDEN TÄYSI LUKU? ), joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.
        ( EI MIKÄÄN ENNENAIKAINEN TEMPAUS, VAAN KÄRSIMYS JA KUOLEMA . )

        6:12 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
        6:13 ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
        6:14 ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.( ONKO TÄMÄ JO TAPAHTUNUT? KOSKA SE TAPAHTUU? )

        6:15 Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
        6:16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
        6:17 Sillä heidän vihansa suuri päivä( HERRAN PÄIVÄ ) on tullut, ja kuka voi kestää?"

      • Kiitos Herralle!
        HaveWeLearnedSofar? kirjoitti:

        VOI iso ikävä, voi suuri suru ja voi kalvava kaipaus, mahdoton murhe ja ITKU. Patmoksen radiokanava hiljentyy kesäksi,

        alkaa ehkä lähettää uudestaan, mutta vasta syksyllä, oliko syyskuulla,
        jos Herra tahtoo ja me elämme?

        Tänäänkin on tullut hyvää opetusta Googin sodasta ja Herran nimestä.
        Nyt on äänessä Risto Santala, kestosuosikkini, edesmennyt Israelin pioneeri.
        Vielä viikon verran saadaan nauttia hyvistä ohjelmista, opetuksesta ja uutisista.

        Täytyy palata takaisin kuuntelemaan RadioDeitä ja Mikon nuijapääkerhoa. Harmi, totuin jo Raamatullisempaan linjaan, eikä tarvinnut jatkuvasti kiristellä hampaitani, ja kiinteämpään ravintoon, voi tulla ruoansulatushäiriöitä ja pahoinvointia.

        Vielä viikko Patmosta, Pirkanmaalla( Tampere ) taajuus FM 101.6 MHz.
        Netissä www.Patmos.fi/Radio

        Nina Åströmin lauluja, Pekka Simojokea, Klimenkoa, Edelmania, ja
        myös lisää tätä, kiitos
        http://www.youtube.com/watch?v=gForAWSGovY

        Huomattu on, että Patmoksen radion vuoksi on myös radio Dej joutunut nostamaan profiilia Raamatullisempaan suuntaan ja se Mikkorepolainenkaan ei ollut kesällä kovin paljon äänessä. Mutta Hynninen saisi sieltä jo lähteä Roomaan lopullisesti, kun niin kovaa sinne hinkuu, on Paavin kirkon asiamies, ei luterilainen.
        Patmoksen radio on tervetullut Suomen siioniin, sitä tarvitaan vapaillesuunnille. Pian se alkaa taas, nyt syksyllä toivottavasti, Kiitos Herralle!

      • TsavaHaHaganah
        Tutkintapyyntö? kirjoitti:

        Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin ihmisiä. Tässä on Mellerin vastaus eräälle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta.
        Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20] Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS Sinä olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan. Jos teet parannuksen ja muutat asenteesi anteeksipyynnölläsi ja lakkaat valhesaastan julkaisemisen palstoillasi -- kaiken saastan! [21] -- minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi. Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta kristillisyydestä. Asialliseen ja totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset. Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin totuudellista. Eikä teksti täytä Uuden testamentin vaateita.

        Minun kanssani on keskustellut tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9] Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää. Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11] Rikosilmoituksen tekeminenhän johtaa automaattisesti tutkimukseen kun aihetta on sadoilla liuskoilla.""

        Tsekkasin sinun antamasi herja asia linkin, minkä olet tuonut, samaa antisemiittistä selitystä, sontaa täynnä koko sivusto, tänään katsoin
        http://www.heinola.org/~patato/meller.html
        Web of Trust

      • EI sido Juhaa
        Suorasuuntauksella kirjoitti:

        Leo Meller on tarkka havainnoija aina ajan hermolla, herättelemässä Suomen uskovia kulloinkin tarvittavaan esirukoukseen, kuka muu sitä täällä on tehnyt? Muistan nuoruudestani kun "sattumalta" kuulin radiosta, ehkä 1988, Leon opetuksen hevirokista, ensimmäinen kosketukseni Leon opetukseen ja sen jälkeen alkoi hiljalleen hiipua minun hevirokin kuunteluni mm. Ironmaiden, WASP, RJ Dio, blacksabath jne. Se musiikki toi mieleen todella synkkiä ajatuksia.

        Leo Meller on huomannut että Suomi on taas ajopuuna kahden suurvallan välissä ja tulee pitämään aiheesta kokoussarjan, tiedoksi tietämättömille. Mielenkiintoista on kuulla miten Leo määrittelee perusteet oikealle opille, tuskinpa sentään RKK:n katekismuksesta, kuten alkaa olla SRO:n Jankkaalan kehitysoppi, kun täytyy olla maailmalle mieliksi ja esittää tieteellistä.

        Ristitulituskin sitten loppuu, Mäkilä alkaa pastoriksi. Harminpaikka, se oli eräs kiinnostavimmista ohjelmasarjoista Patmoksella, kuin hengelliset uutiset.
        No, ehkä Patmos vaihtaa vain asemaa ja kaliiperia, ajaa vaikkapa Ahvion asemaan ja rupeaa ampumaan järeämmillä putkilla Jumalan Sanaa...

        Otetaas tähän väliin Patmoksen Juha Ahviolta valmiiksi ajateltua kantaa siihen asiaan joka tänä päivänä nyt on Suomessa pinnalla keskusteluissa:

        !! Koko avioliittolakimuutosprosessi on poikkeuksellisen vahvasti poliittinen
        – ei siis pelkästään lakitekninen – ja lakimuutoshanketta ja siihen liittyvää Kansalaisaloitetta on viety eteenpäin poikkeuksellisin menettelyin.
        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/641/avioliittolain_kohtalo_ei_suinkaan_ratkennut_viela

        Tosiasiallisesti ratkaisevassa asemassa nyt käsittelyssä olevan avioliittolakimuutoshankkeen osalta ovat kevään 2015 eduskuntavaalit ja niiden jälkeiset hallitusneuvottelut, joissa vasta päätetään, lähteekö uusi hallitus panemaan toimeen avioliittolain muuttamista vai ei.

        Älä anna ”vastarinta on hyödytöntä” -propagandan hämätä itseäsi. Kamppailu jatkuu edelleen, eikä suinkaan epätoivoisena puolustustaisteluna. Meillä konservatiiveilla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa, jos vain osaamme ajatella, järjestäytyä ja toimia, viisaasti ja tehokkaasti.

        Juuri tämä seikka on nyt tärkeää ymmärtää: nykyisen eduskunnan kanta sitoo kyllä nykyistä hallitusta mutta ei sido mitenkään annetun automaattisesti seuraavaa hallitusta, joka tulee olemaan vastuussa keväällä 2015 vaaleissa valittavalle eduskunnalle. Kuten esimerkiksi MTV:n uutisten artikkeli 24.11.2014 tuo esiin ”Homoliitot ovat osa kevään hallitusneuvotteluja – sanoo eduskunta perjantaina jaa tai ei”, nykyisen eduskunnan kannanmuodostus sille esitettyyn Kansalaisaloitteeseen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi on vain ”painava kehotus” seuraavalle hallitukselle, ei suinkaan mikään pakkovelvoite.

        Avioliittolain muuttamista kannattavat poliittiset tahot tietenkin antavat mielellään ymmärtää ja haluavat luoda sellaista ilmapiiriä, että nykyisen eduskunnan päätökset itsestään selvästi velvoittaisivat seuraavaakin hallitusta, mutta näin ei toki itsestään selvästi ole. Kyseessä on läpeensä poliittinen päätös ja linjaratkaisu nyt käsillä olevan ensimmäisen Kansalaisaloitteen – jollaisten käsittelemiseksi ei ole olemassa valmista kaavaa – osalta. Täysin poliittinen oli jo sekin päätös, jonka mukaan katsottiin Kansalaisaloitteen olevan oikeutettu päätymään eduskunnan suuren salin käsittelyyn lakivaliokunnan virallisesta kannasta huolimatta ja se täysin ohittaen.

        Avain on siinä, että tähän ratkaisevimpaan vaiheeseen eli ensi kevään vaaleihin ja uuden eduskunnan sekä uuden hallituksen kokoonpanoon me voimme aktiivisesti ja vahvasti vaikuttaa. Peli ei ole mitenkään lopullisesti vielä pelattu avioliittolain osalta.

        Taistelu perinteisen avioliiton säilyttämisen puolesta siis jatkuu täysillä. Älä anna aggressiivisen homofiilisen tunne- ja mielikuvapropagandan ja poliittisen manipulaation hämärtää näkökykyäsi ja ymmärrystäsi nyt. Konservatiivien ei ole mitään syytä vaipua masennukseen eikä taipua minkäänlaiseen tappiomielialaan. Muista, että tänä perjantainakin lähes puolet kaikista eri puolueiden kansanedustajista seisoi perinteisen avioliiton ja perheen takana eikä alistunut poliittisesti korrektin homorummutuksen hypnotisoitavaksi.  

        Juuri nyt ja etenkin jatkossa me tarvitsemme rukousta, parannuksentekoa – ei tämän perjantain eduskunnan päätöskään ollut mikään sattuma, vaan Jumalan vakavaa herätyspuhetta – ja Jumalan armollista siunausta. Ilman näitä emme pärjää. Samalla meidän tulee pyrkiä siihen, että ensi keväänä eduskuntaan valitaan mahdollisimman paljon arvokonservatiiveja ja todellisten länsimaisten juutalaiskristillisten arvojen ylläpitäjiä, joilla on selkärankaa kääntää Suomi pois tuhoisalta hengellis-henkiseltä ja aineelliseltakin rappiokehityskurssiltaan, jolle Suomi on silminnähden ajautunut. !!

      • Sivusta katsoja
        EI sido Juhaa kirjoitti:

        Habakuk:
        2:1 Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa. 

        Psalmit:
        79:1 Aasafin virsi. Jumala, pakanat ovat tunkeutuneet sinun perintöosaasi, he ovat saastuttaneet sinun pyhän temppelisi, ovat tehneet Jerusalemista kiviraunion.

        3.Mooseksen kirja:
        19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.

        Matteuksen evankeliumi:
        3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
        4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

        Luukkaan evankeliumi:
        2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

        Patmoksen ohjelmassa Taivaan ja maan välillä radioDejssä Pasi, Juha ja Leif tarkkailivat mitä Suomessa ja ev.luterilaisessa kirkossa tapahtuu homoliiton ympärillä. Tarkkaan kuuntelin hyvän ohjelman alusta loppuun. Seurakunnan paimenet tarkkailevat laumaa ja sen ympäristöä, näkyykö susia? Tarkastavat aina onko kaikki lampaat mukana ettei yksikään ole hukkateillä. Niin kristityt tarkastelee Raamattua ja sitä tarkasti tottelee eikä kirkon käsikirjoja ja arkkipiispojen harhoja.

        Luukkaan evankeliumi:
        17:3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

        1.Timoteuksen kirje:
        5:1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
        5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        2.Timoteuksen kirje:
        4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

        Tiituksen kirje:
        1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi
        2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko. 

        Ilmestyskirja:
        3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
        https://www.youtube.com/watch?v=qFmUZB_OH0g

      • HerranHaltuun
        HaveWeLearnedSofar? kirjoitti:

        VOI iso ikävä, voi suuri suru ja voi kalvava kaipaus, mahdoton murhe ja ITKU. Patmoksen radiokanava hiljentyy kesäksi,

        alkaa ehkä lähettää uudestaan, mutta vasta syksyllä, oliko syyskuulla,
        jos Herra tahtoo ja me elämme?

        Tänäänkin on tullut hyvää opetusta Googin sodasta ja Herran nimestä.
        Nyt on äänessä Risto Santala, kestosuosikkini, edesmennyt Israelin pioneeri.
        Vielä viikon verran saadaan nauttia hyvistä ohjelmista, opetuksesta ja uutisista.

        Täytyy palata takaisin kuuntelemaan RadioDeitä ja Mikon nuijapääkerhoa. Harmi, totuin jo Raamatullisempaan linjaan, eikä tarvinnut jatkuvasti kiristellä hampaitani, ja kiinteämpään ravintoon, voi tulla ruoansulatushäiriöitä ja pahoinvointia.

        Vielä viikko Patmosta, Pirkanmaalla( Tampere ) taajuus FM 101.6 MHz.
        Netissä www.Patmos.fi/Radio

        Nina Åströmin lauluja, Pekka Simojokea, Klimenkoa, Edelmania, ja
        myös lisää tätä, kiitos
        http://www.youtube.com/watch?v=gForAWSGovY

        KUUNTELIN kun RadioDeissä oli vierailemassa nykyinen MTV3:n toimittaja
        Jouni Sipilä, sen Juhan veli. Jouni Sipilä on ollut RadioDeissä töissä aiemmin. Syvällistä avointa ja rehellistä pohdiskelua uskonasioista. Jouni Sipilä on
        viisas ja älykäs, kuten veljensäkin, hienoja miehiä, tärkeillä paikoilla.

        KÄRSIMYS on meille vastenmielistä, epämukavaa ja vaikeaa, mutta se on Luojamme armoa, siunausta, jolla Hän ottaa meistä pois kuviteltua itseriittoisuutta, ylpeyttä ja itsekeskeisyyttä, ja tämän maailman rakkautta. Kärsimystä meille on myös epätietoisuus, epävarmuus ja odottaminen, jossa tarvitaan luottamusta Luojaan ja kärsivällisyyttä. Luottamus ja kärsivällisyys voi kasvaa.

        KÄRSIMYS antaa meille myötätuntoa toisia kärsiviä kohtaan, jotta tulisimme empaattisiksi, ja synnyttää meissä ikävän Taivaan rauhaan ja turvaan. Haluaisitko elää 70-80 vuotta tämän maailman tavalla tässä maailmassa, ja mennä sen jälkeen ikuisesti tämän maailman mukana kadotukseen?

        KÄRSIMYSTÄ ei voi ymmärtää eikä hyväksyä ihmisen järjellä, sillä ihmisen järki perustautuu vain suppeisiin aistihavaintoihin, koska ihminen aistiin vain pienen osan olevasta. Yliluonnollinen ei näy ihmissilmin, ja luonnollinen ihminen luottaa vain siihen minkä aistein näkee ja tuntee. Kuitenkin astrofyysikot ovat todenneet että noin 95% olevasta on ihmisilmille näkymätöntä ”pimeää” energiaa. E=mcc, Einsteinin suhteellisuusmatematiikan mukaan ainekin on energiaa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Gunnar_Nordström "Suomen Einstein"
        Yliluonnollinen on ylemmällä energiatasolla, kuudes ulottuvuus on Herran enkeleiden ja pahojen henkivaltojen taso, ja seitsemäs taso on Taivas.

        USKO on luottamusta Jumalan Sanaan Raamatussa ja Sanan tottelemista, eli kuuliaisuutta, pelkkä kuunteleminen ei riitä, vaan pitää myös tehdä niin kuin on oikein, vanhurskautta ja hyvää. Usko on luottamusta ja kuuliaisuutta Sanalle, eikä ihmistä pelasta omaehtoiset tekemiset eikä tietäminen, gnostilaisuus.

        USKO on riippuvuutta Jumalan antamasta, Armosta, ja tämän muistamista ja tunnustamista, joka päivä itselleen ja julkisesti kuten Jounikin äsken RadioDeissä teki, Jeesuksen nimessä ja veressä saamme syntimme anteeksi aina kun ne rehellisesti tunnustamme Taivaan Isälle, joka on RAKKAUS.

        USKOVALLA on turvallisuus, meillä on TOIVO, tarkoitus ja tulevaisuus, meillä on Elämän antama tehtävä, RAKKAUS, joka on epäitsekästä ja uhrautuvaa huolehtimista ja välittämistä, ANTAMISTA.

        RAAMATTUUN luottavalla ja Sanaa tottelevalla uskovalla on ikuisen elämän lupaus ja toivo paljon paremmasta tulevaisuudesta. Körttiläisyyden alatien kristillisyys on minulle tutumpaa kuin lestadiolaisuus, mutta saman Isän lapsia olemme, kun Jeesus on meidän kaikkien Isoveli. Herran Rauhaa, Sipilällekin.

        https://youtu.be/G5qH6JoCokY?t=155 Rehupiikles: Som muv velii

      • anniemestariampuja
        Sivusta katsoja kirjoitti:

        Habakuk:
        2:1 Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa. 

        Psalmit:
        79:1 Aasafin virsi. Jumala, pakanat ovat tunkeutuneet sinun perintöosaasi, he ovat saastuttaneet sinun pyhän temppelisi, ovat tehneet Jerusalemista kiviraunion.

        3.Mooseksen kirja:
        19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.

        Matteuksen evankeliumi:
        3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
        4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

        Luukkaan evankeliumi:
        2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

        Patmoksen ohjelmassa Taivaan ja maan välillä radioDejssä Pasi, Juha ja Leif tarkkailivat mitä Suomessa ja ev.luterilaisessa kirkossa tapahtuu homoliiton ympärillä. Tarkkaan kuuntelin hyvän ohjelman alusta loppuun. Seurakunnan paimenet tarkkailevat laumaa ja sen ympäristöä, näkyykö susia? Tarkastavat aina onko kaikki lampaat mukana ettei yksikään ole hukkateillä. Niin kristityt tarkastelee Raamattua ja sitä tarkasti tottelee eikä kirkon käsikirjoja ja arkkipiispojen harhoja.

        Luukkaan evankeliumi:
        17:3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

        1.Timoteuksen kirje:
        5:1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
        5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        2.Timoteuksen kirje:
        4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

        Tiituksen kirje:
        1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi
        2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko. 

        Ilmestyskirja:
        3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
        https://www.youtube.com/watch?v=qFmUZB_OH0g

        "Mistä uskominen johtuu? Uskonnon hyötyjä ja haittoja

        Uskonnollisilla väitteillä ei ole erityissuojaa. Uskonnollisen kuluttajansuojelun tarve. Kristityt joutuneet toistuvasti perääntymään katsomuksellisista asemistaan

        Uskomisen alkuna on yleensä jokin yksilön kokemus, vaikka mystinen yhtä olemisen kokemus kosmoksen kanssa tai sitten ”vaatimattomammin” kokemus tai tunne siitä, että on syntinen – nimen omaan Jumalan edessä syntinen ja kokee tarvitsevansa pelastusta (kristillisessä kontekstissa oltaessa erityisesti)."

        http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/uskonnon-hyodyt-haitat-uskontokritiikin-oikeutus/

      • ettäsilleen
        mazdels kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

        Mellerillä ei ole mitään tekemistä helluntaiseurakunnan kanssa. Miksi hellarien pitäisi ottaa kantaa häneen?.

      • UskontojenUhrit
        mazdels kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

        Tässä tietoa mainitusta henkilöstä:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Meller
        .

      • horrostaen
        mazdels kirjoitti:

        Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä, kuten on uhkaillut niin monesti muulloinkin. On valitettavaa, että Suomen helluntailaisissa piireissä ja muissa vapaissa suunnissa ei haluta huomata Leo Mellerin kelvottomuutta Jumalan Sanan julistajaksi. Meller on riidanhaluinen ja uhkailija.

        "Meller uhkailee jälleen tuossakin oikeudenkäynnillä"
        Onkohan nimimerkki ollut horroksessa toistakymmentä vuotta kun tuo 'uhkailu' näyttää olleen vuodelta 2003.

    • Voi teitä, te..

      Voi hyvät ihmiset sentään. Uskotte kateellisten juoruja. Mitä Mellerillä ennen, ei ole nyt, mutta se käärmeen kieli, se on suomalaisilla tallella. Satutteko tietämään, että Melleri perusti koko puljun. Oli konkurssikypsä pesä, jota myytiin 2 mk hintaan 1970- luvulla, mutta ei kelvannu kenellekkään. Ilman Melleriä olisi moni lapsi ja vanhus jäänyt apua ja koulutusta vaille. Käsittämättömän ahkera mies kiertää raamattunsa kanssa suomea vielä eläkkeellä ollessaan, Lisäksi toimii Kuvan ja Sanan taittajana, ahkerana kirjoittajana, raamatunopettajana ja matkaoppaana kielitaitoisena suomalaisille. Tutkinut raamatun selitysteokset ja hyvämuistisena, lahjakkaana ja nopeana lukijana omaa melkoisen tietomäärän.
      Täysi eläke, kuten kirjoitti palstallaan ja lisäksi pari ammattimiehen täysipäiväistä tehtävää vastuullaan. Kateus on syntiä, mutta lahjakkaita ihmisiä aina kadehditaan ja puhutaan pahaa. Niin tässäkin tapauksessa. Eikö mies saisi saada palkkaa työstään lainkaan?

      • jotain rajaa

        Kyllä joka mies on palkkansa ja nainenkin ansainnut,mtta kuitenkin vain kohtuullisen. Mua vain ahdisti ne jatkuvat kerjäyskirjeet, ihan viikoittain tuli postia kunnes lopetin "jäsenyyden". En voinut antaa joka kohteeseen, kun aina olivat uskon varassa kohteisiin luvanneet.

      • --aamen--

        Mellerin profetoimiset (ennustelut lähitulevaisuudessa tapahtuvista asioista) kirjoittamissaan kirjoissa eivät ole toteutuneet. Sama on todettava äänitteiden suhteen.

        On Meller ja hänen "firmansa" hyvääkin tehnyt, mutta Meller on sensaatiohakuinen. Sanoi mm. viisi vuotta sitten, että Israelilla on vain 1000 päivää aikaa odottaa ja sitten on tehtävä Iranille jotain sen ydinasehankkeiden vuoksi. Olin itse kuulemassa kun hän puhui.

        Mellerillä on oma fanittajakuntansa kuten on Herzokillakin. Ihmisten korottaminen jalustalle ja heidän ihailu ja kumartelu (jopa palvonta) johtaa eksytykseen. Jeesus sanoi perk´eleelle: "Herraa, sinun Jumalaa, pitää sinun kumartaa". Kumarretaan siis Jeesusta tämän sanan mukaan.

      • priimaballeriina

        Hyvä kun tekevät paljon hyvää, mutta se hengellinen harha? Ahvio on eniten Jumalan sanaa tunteva"Patmoslainen".

      • kol beseder?
        --aamen-- kirjoitti:

        Mellerin profetoimiset (ennustelut lähitulevaisuudessa tapahtuvista asioista) kirjoittamissaan kirjoissa eivät ole toteutuneet. Sama on todettava äänitteiden suhteen.

        On Meller ja hänen "firmansa" hyvääkin tehnyt, mutta Meller on sensaatiohakuinen. Sanoi mm. viisi vuotta sitten, että Israelilla on vain 1000 päivää aikaa odottaa ja sitten on tehtävä Iranille jotain sen ydinasehankkeiden vuoksi. Olin itse kuulemassa kun hän puhui.

        Mellerillä on oma fanittajakuntansa kuten on Herzokillakin. Ihmisten korottaminen jalustalle ja heidän ihailu ja kumartelu (jopa palvonta) johtaa eksytykseen. Jeesus sanoi perk´eleelle: "Herraa, sinun Jumalaa, pitää sinun kumartaa". Kumarretaan siis Jeesusta tämän sanan mukaan.

        Varmaankin Patmossäätiön henkilökunnan joka-aamuiset esirukoukset ovat vaikuttaneet Herraan, siellä kun on hurskaita Jumalaa pelkääviä ihmisiä, ja rukoukset on kuultu, kun jostain Israelin kaupungista löytyi vielä kymmenen vanhurskasta. Kannattaa lahjoittaa enemmän rahaa Patmokselle, että heillä on varaa pitää henkilökunnan aamurukoukset vielä jatkossakin. Mellerin herätyshuudot ja pasuunansoitto ovat selvästi tarpeen täällä Suomessa, kun Simojokikin laulaa juuri radiossa että paimenet ovat unessa ja 99 lammasta sadasta on hukkateillä.

      • eprofeetta

        Kyllä vain, sama hieno kaveri vie myös kymmenykset skitsofrenian vuoksi sairaseläkkeellä olevalta köyhältä ja omistaa pramean huvilan Ranskassa..

        Lisäksi vääriä profetioita roppakaupalla. Maailmanloppu ei tullut vuonna 2000 ja R-kioskeissa ei myydä vieläkään crack-kokaiinia, vuosi 1998 ei ollutkaan kolminkertainen pedon vuosi...

      • 35876
        kol beseder? kirjoitti:

        Varmaankin Patmossäätiön henkilökunnan joka-aamuiset esirukoukset ovat vaikuttaneet Herraan, siellä kun on hurskaita Jumalaa pelkääviä ihmisiä, ja rukoukset on kuultu, kun jostain Israelin kaupungista löytyi vielä kymmenen vanhurskasta. Kannattaa lahjoittaa enemmän rahaa Patmokselle, että heillä on varaa pitää henkilökunnan aamurukoukset vielä jatkossakin. Mellerin herätyshuudot ja pasuunansoitto ovat selvästi tarpeen täällä Suomessa, kun Simojokikin laulaa juuri radiossa että paimenet ovat unessa ja 99 lammasta sadasta on hukkateillä.

        Herjaa enemmän. Tiedä, että teet sen omalle tilillesi. Kertoo enemmän kertojasta kuin kohteestaan.

      • Tekojen mukaan

        Niin, Leo Mellerillä on varsin huomattavat tulot, siinä on todellakin kateuteen asti halajamista, kuten näistä Raamatun lukijoiden kommenteista huomataan. Rahan ahneus on sitä fariseusten hapatusta ja epäjumalan palvelusta, ja Leo viisaana miehenä tietää, mikä on paras lääke siihen tautiin. Palauttaa aina tunnollisesti kymmenykset Patmos-säätiön kautta, bruttotuloista, ja siksi Herra siunaa niin että pankkitili on revetä. Leo Meller on ollut jo vuosia Patmos-säätiön suurin tukija, mutta ei pidä rahoistaan niin suurta meteliä, kuin tämä muu meluisa joukko.
        Tulkoon kaapista ulos, ja näyttäköön kuinka paljon lähetystyötä oikeastaan tukee, niin voimme sitten oikeudenmukaisesti arvostella ja tuomita tekojen mukaan.

      • Fili 3:19
        kol beseder? kirjoitti:

        Varmaankin Patmossäätiön henkilökunnan joka-aamuiset esirukoukset ovat vaikuttaneet Herraan, siellä kun on hurskaita Jumalaa pelkääviä ihmisiä, ja rukoukset on kuultu, kun jostain Israelin kaupungista löytyi vielä kymmenen vanhurskasta. Kannattaa lahjoittaa enemmän rahaa Patmokselle, että heillä on varaa pitää henkilökunnan aamurukoukset vielä jatkossakin. Mellerin herätyshuudot ja pasuunansoitto ovat selvästi tarpeen täällä Suomessa, kun Simojokikin laulaa juuri radiossa että paimenet ovat unessa ja 99 lammasta sadasta on hukkateillä.

        Jos Patmos ei tekisi radio-ohjelmaa Suomessa, niin täällä varmaan pian kävisi kuin Sodomassa.
        Kuunneltua tuli taas miten radio Deissä Veli-Matti Hynninen puhui itsestään, poliitikoista ja latinaa, mutta yhtään jaetta Raamatusta en muista hänen suustaan kuulleeni, niin että Sanaa hän juuri ei saarnaa. Ulkokultaista on tuomita toista myöhästymisestä, johon oli pätevä syy, kun ”itsekään ei virassaan kyennyt aina pitämään aikatauluista kiinni.” Elättivaarien aikatauluilla ei ole väliä..

        ”Muistan kun keskustelimme lukiomme parhaiden poikien kesken..” mutta en muista mistä, ilmeisesti ei mistään tärkeästä, kun se ei jäänyt mieleeni. Ennen olin sietämättömän itserakas, mutta nyt olen kaupunkimme miellyttävimpiä ihmisiä. Loviisan ”rauhanpuolustajien” puheenjohtajana ei ainakaan Hynniselle ei ole ollenkaan epäselvää, eikä minulle, ketä Hynninen yrittää miellyttää..

        Mäkisen-Hynnisen-Askolan-linjaus Suomen nim.ev.lut. Kirkossa: Raamattu ja tunnuskirjat pois kirkosta, uskovat ulos kirkosta ja homot kirkkoon, ja Israelin maa palestiinalaisarabeille.
        Ketä kulloinkin pitäisi yrittää miellyttää, sama ongelma papeilla ja poliitikoilla, ja miten voisi päteä eniten ihmisten silmissä, varmistaakseen paikkansa jatkossa, kun omat saavutukset ovat melko mitättömiä.. paljon kaksikielistä puhetta, mutta vähän villoja, näillä paimenilla..

        Sodassa ja jälleenrakennuksessa, ja urheilussa, isien saavutukset, mennyt suuruus hiihdossa, yleisurheilussa ja menetetty kansallisylpeys IT-Nokiassa,
        kun jäätiin menestyksen huumassa hehkuttamaan, tuulettamaan ja lepäämään laakereilla, ja nyt ollaan jo Ruotsillekin häviöllä.. pian käy kuin huutolaispojalle.
        http://www.hs.fi/urheilu/a1368756086814

        Ei Suomen ulkopolitiikassakaan ole nyt paljon kehumista, ainoa valopilkku on siinä, ettei vielä ole tunnustettu sitä fiktiivistä ”Palestiinan valtiota” jonka Rooma teki ja Ruotsi jo meni tunnustamaan.
        Presidentti Niinistön ja sisäministeri Räsäsen ansiota on ettei ulkoministeri Tuomioja päässyt tekemään tyhmyyksiään. Hynninen hyysää tällaisia valehtelijoita siellä Loviisassa:

        ((Vuodella 1914, ensimmäisen maailmansodan aattona, ja nykyhetkellä on monia yhtymäkohtia, joista tärkeimmät ovat geopolitiikan korostuminen sekä liittoumien syntymiset. Reime puhui ”vaihtuvista vihollisista, vaihtuvista liittolaisista” ja otti esimerkiksi Iranin ja Yhdysvallat, jotka pitkän vihanpidon jälkeen tekevät yhteistyötä Irakissa. Myös alueellisia yhtymäkohtia on, kuten Lähi-itä. Yksi syy siihen, miksi Lähi-itä on niin kaoottinen, on Ison-Britannian ja Ranskan suorittama maiden jako etupiireihinsä sekä brittien petetyt lupaukset arabeille ja Israelille. Reimen mukaan pääsyy Gazan nykyiseen konfliktiin on miehitys sekä se, että Israel ei myönnä, että alueella asuu kaksi tasoveroista kansakuntaa.))

        http://www.rauhanfoorumi.fi

        ((Yleisön kysymykset liittyivät syihin, jotka estävät nykytilanteen esimerkiksi Ukrainassa luisuvan suurimittaiseen konfliktiin – ottaen huomioon alustajien mainitseman tilanteen samankaltaisuuden vuoden 1914 tilanteeseen – sekä mahdollisuudesta uuteen kylmään sotaan. Reimen mukaan suurin pidäke laajenevalle konfliktille on, että päättäjät tietävät kuinka paljon on pelissä. Vesa muistutti, että henkilösuhteilla on merkitystä myös kansainvälisessä politiikassa ja toivoi, ettei suurvalloilla ole nyt sadan vuoden takaisen kaltaisia salaisia sitoumuksia. Kylmän sodan paluuseen alustajat eivät uskoneet, mutta Vesa huomautti, että mikäli Venäjän vastaiset talouspakotteet eivät toimi niin tuloksena on yhä syvenevä kriisi.))

        Raamatun mukaan Juudea, Jerusalem ja Samaria kuuluvat Israelille. Gazaa ei miehitä nyt kukaan muu kuin IS-Hamas-islamistiterroristit, jotka pyrkivät Israelin ja juutalaisten tuhoon. PA-PLO-Abbas syyttää kaikkia juutalaisia Israelin YK:n tunnustamassa maassa ”miehittäjiksi”.
        Koraani käskee: ”tapa kristitty sunnuntaina, tapa juutalainen sapattina”.

        Maailman päättäjät eivät ole yhtään viisaampia nyt kuin 1914, ja Venäjän vastaiset talouspakotteet syventävät Ukrainan kriisiä ja aiheuttavat samanlaisen tilanteen kuin v.1914.

      • tökkiipahasti
        jotain rajaa kirjoitti:

        Kyllä joka mies on palkkansa ja nainenkin ansainnut,mtta kuitenkin vain kohtuullisen. Mua vain ahdisti ne jatkuvat kerjäyskirjeet, ihan viikoittain tuli postia kunnes lopetin "jäsenyyden". En voinut antaa joka kohteeseen, kun aina olivat uskon varassa kohteisiin luvanneet.

        Jokin aika sitten Patmoksen nettisivuilla oli vanhuksille suunnattu kampanja, jossa kehotettiin tekemään testamentti Patmokselle. Patmos tarjosi myös asianajajan palveluja testamenttiasiassa. Em. lähentelee minusta epäeettistä toimintaa.

        Kummallisen isoa palkkaa nämä Patmoksetn tyypit nauttivat. Itse en anna rahaa millekään avustusorganisaatiolle, jonka hallintokustannukset ylittävät 20% budjetista.

      • vastuullisesti
        tökkiipahasti kirjoitti:

        Jokin aika sitten Patmoksen nettisivuilla oli vanhuksille suunnattu kampanja, jossa kehotettiin tekemään testamentti Patmokselle. Patmos tarjosi myös asianajajan palveluja testamenttiasiassa. Em. lähentelee minusta epäeettistä toimintaa.

        "Patmos tarjosi myös asianajajan palveluja testamenttiasiassa. Em. lähentelee minusta epäeettistä toimintaa."

        Minusta tuollainen Patmoksen toiminta on erittäinkin ystävällistä ja vastuuntuntoista; on monia jotka eivät oikein tiedä miten noissa asioissa tulisi toimia, vaikka kokevat että olisi aika jotain tehdä.

        Ja on tuon testamenttiasian suhteen moniakin mahdollisuuksia:
        http://www.hyvatestamentti.fi/
        http://www.vala.fi/jasenjarjestot

    • Syyttömät vankilaan

      Patmoksesta:

      "Patmokselle ei merkitse mitään sorretun ja saarroksissa elävien palestiinalaisten kärsimykset. Israelin vankiloissa viruu edelleen tuhansia palestiinalaisia vailla tietoa siitä miksi heidät on vangittu. Hebronin kaupunki on edelleen saarroksissa ja Länsirantaa halkoo Israelin muuri, joka tuhoaa palestiinalaisten maat. Samalla Israel edelleen jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista miehittämilleen palestiinalaisalueille.

      Kun suomalaiset lahjoittajat tukevat Patmosta, nämä osallistuvat tätä kautta palestiinalaisten oikeuksien sortamiseen. Miksi suomalaiskristityt haluavat olla tällaisessa mukana?"

      www.verkkomedia.org

      • uskottavuus ongelma

        Verkkomedia? Aika arvelluttava maine tuolla "tietotoimistolla" on, vähän kuin sota-ajan moskovan tiltulla, mutta tainnut rahoitus tulla samasta lähteestä molemmille.

      • Eretz Yisrael

        Verkkomediaa luet ja uskot - KÄÄRMEEN olet nielaissut häntäpäätä myöten.

        Mitään Palestiinaa ei ole olemassakaan, eikä myöskään palestiinalaisia. Jos katsot kartasta sellaista maata ei löydy mistään.

        Eivätkä nämä vale-palestiinalaiset kärsi syyttä vankiloissa vaan ovat pahoja, israelilaisia ja muita viattomia ihmisiä murhanneita terroristeja, jotka ovat vieläpä oikein ylpeitä mm juutalaislapsien koulubussien räjäyttämisestä ja lasten murhaamisesta.

        Länsirantaa ei ole olemassakaan, on vain Samaria ja Juuda, joista jo nimensä ,mukaan on Juudan heimo, eli juutalaiset kotoisin. Myöhemmin ruvettiin kaikkia heprealaisia kutumaan yhteisnimellä juutalaiset.

        Tuosta Juudan heimosta ovat lähtöisin myös Kuningas David ja Salomo ja paljon myöhemmin myös Messiaamme ja Kuninkaamme, ihana Jumalamme Jeesus Kristus.

        Jumala on antanut koko Israelin maan Jaakobin eli Israelin 12.sukukunnalle, joista vain Juuda ja Leevi ovat tiedossa, muut 10 sukukuntaa ovat edelleen hajallaan pakanoiden seassa, mutta Jumala heidät kyllä tuntee ja tuo kotiin Israeliin, kun sen aika on.

        Ja niin käy toteen ne lupaukset, jotka Jumala antoi Iisakille ja Jaakobille;

        1Moos 26:4 Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuksi kaikki kansakunnat maan päällä.

      • myrkyttäjät paljastuu
        Eretz Yisrael kirjoitti:

        ei nää usko faktaa van täällä kommarit, ateistit ja kts rienaajat vastustavat Israelia ja ylistävät hamasin ja fatahin tekosia.

      • mukana1

        Patmoksesta
        Pitää levittää oikeaa tietoa. Patmos tukee palestiinalaisia,jakaa evankeliumia ja avustaa köyhiä. Olen tässäkin mukana.

      • KristittySuomalainen

        IDF on maailman tehokkain armeija, siitä tuli taas todistus. Kymmenen miljoonaa juutalaista on pistänyt mottiin sata miljoonaa arabia, jotka aina saavat vain turpiinsa. Yksi Juutalainen päihittää yli miljardi muslimia. Israel on seiväs islamin umman ruumiissa, joka pian korahtelee kuolintuskissaan, kun Herra JHVH Israelin Jumala näyttää Googin joukoille Taivaan merkit ja tupen rapinat.
        Vai että Patmos tukee Israelia? No sitten, en enää lahjoita Patmokselle niin paljon kuin aikaisemmin, vaan taidanpa kymmenkertaistaa tukeni Patmoksen kautta.

      • AmIsraelChai
        myrkyttäjät paljastuu kirjoitti:

        ei nää usko faktaa van täällä kommarit, ateistit ja kts rienaajat vastustavat Israelia ja ylistävät hamasin ja fatahin tekosia.

        palestiiinanimen keksi mikäsmuu kuin -Roomalainen imperiumi ja se otettiin käyttöön n.100 v. Jeesuksen ristillä'kuoleman' jälkeen.
        Eli täyttä kexittyä satutarinaa!

        palestiinalaisia eiole olemassakaan, he ja heidän harhainen valtionsa on olemassaolematon antisemikristillinen harha.
        Valheenkylvö tulee pian niitettäväksi..

      • ValheenKaikellaVoimalla

        Miettikääs, Israelin Pyhän, Jeesuksen palvelijat/ystävät tätä järkyttävyyttä tänään: Paavi ilmoitti juhlallisesti "Global Teacher's Prize" voittajan, kylmän antisemitistisesti, olemassaolemattoman 'palestiinan' opettajattaren: Hanan al Hroub.

        Kuultiin hänen saaneen kasvunsa 'pakolaisleirillä' (Juudean) Betlehemissä..Tiesiköjän paavi tai palkittu 'palestiinalaisopettajatar' muistuttaa, että juuri samalla paikkakunnalla (Juudean Betlehem) on paikka, jossa Raamatun Jumala näki hyväksi meidän Vapahtajanme, Jeesus Messiaan syntyä?

        ISRAEL on palannut hajaannuksesta 1947..Maailma hyväksyi ISRAELIN VALTION syntyneeksi 1948.
        Paavi on avoimesti osottautunut terroristien tukijaksi, luulee pyyhkäisevänsä Raamatun Jumalan valitseman kansan 'välimereen' kuten Iranin johto kaikkine 'palestiinalaisystävineen'.
        Raamattu kertoo, miten kaikille käy, jotka yhtyvät repimään Hänen maataan! Profeetta Sakarjan kirja avaa tästä laajemmin.

        Israelille osanotto tuollaisen opettajan (yksipuolinen maanjako) valinnasta. Siinä 'maassa' opetetaan pienet lapset puukottamaan ja tappamaan --päästäkseen paratiisiin.

    • Näin

      Sepä hyvä , että on onnistunut. Kerro minulle ja muille, mitä keräysrahoilla on tehty, tehdään. Pysyttele totuudessa ja oikeassa tiedossa kuitenkin.
      Varmasti jotain tärkeää asiaa varten kiertää raamattua opettamassa, sillä jos itseään vain ajattelisi, olisi lopettanut viralliseen eläkeikään työnsä. kahdeksaskymmenes ikävuosi menossa, joten ei taatusti ole leikkiä työntekeminen ja matkusteleminen ko. iässä, jolloin sairauksia mukana.

      Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
      2 Kor. 5:20

      Kun Jumala tulee lähelle ja etsii meitä, kun hän kertoo olevansa tie taivaaseen, se hämmentää moniarvoisuuteen tottuneen mielemme. Kun hän osoittaa, että vain yhdestä portista kuljetaan taivaaseen ja kaikkien on taivuttava siitä sisälle, on se pelottava ajatus maailmassa, jossa opetetaan kaikkien teiden vievän samaan päämäärään. Jeesuksen viesti on kuitenkin yksiselitteinen: kukaan ei tule Isän Jumalan luo muutoin kuin hänen kauttaan. Kun Jeesus lähestyy, on lähellä Jumala, jolla on elämämme ja kuolemamme avaimet kädessään. Siksi se on pyhä lähestyminen. Siksi on niin vakavaa, suostummeko sovintoon hänen kanssaan vai jatkammeko yhden ihmisen sotaamme. Ongelma ei ole koskaan Jumalan kutsu, vaan se, että me emme tahdo häntä kuunnella. Pahinta kaikesta on se, jos Jumala jättää meidät tekemään rauhassa sitä, mitä sydämemme luontaisesti tahtoo, eli syntiä, ja ajattelemaan Jeesuksesta jotain muuta kuin mitä hän todellisuudessa on. Jos kutsu Valtakuntaan hiljenee, on kyseessä todellinen hätätila.

      • hyvä bisnes

        Mellerillä toimii hyvin tuo "rahan ansaitsemisen armolahja"!

        Hän osaa vedota hyvin mummoihin, jotka antavat hänelle viimeiset rahansa.

      • tode*
        hyvä bisnes kirjoitti:

        niin, juuri tuosta on tässäkin kysymys, oikean narun vetämisestä. Hyvin tuntuu toimivan, se nähtiin taas kerran Ukrainen kriisin alettua.

      • Billnäs pilkkakirves
        hyvä bisnes kirjoitti:

        Mellerillä toimii hyvin tuo "rahan ansaitsemisen armolahja"!

        Hän osaa vedota hyvin mummoihin, jotka antavat hänelle viimeiset rahansa.

        Niin, sinun kirkkosi kerääkin rahansa mummoilta pakkoveroina, hautapaikan menettämisen uhalla, ryöstää maallisen vallan asemiesten avulla, kuten yksi hiippapää Lallin talon kauan sitten, kun isäntä oli poissa kotoa. Sai ansionsa mukaan.
        Kaiketi taitaa sinulla olla pyhäinjäännös tyynysi alla, piispan syömähammas, kun noin suurella innolla täällä sitä käytät

        Galatalaiskirje:
        5:15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.

      • SolaScriptura
        Billnäs pilkkakirves kirjoitti:

        Patmossäätiö pysyy Raamatun, uskonpuhdistuksen ja Lutherin linjoilla, Israelia siunaten ja Juha Ahvio on todella pätevä Raamatun opettaja, toisinkuin nykyinen nimellisen luterilaisuuden perinteinen "lippulaiva" "Suomen raamattuopisto".

        Lauri Vartiainen, ”Suomen raamattuopiston” toiminnanjohtaja Kauniaisissa toukokuun alusta 2015 lähtien, keskusteli Timo Tikan kanssa RadioDein ohjelmassa Suomen uskonnollisen kulttuuriympäristön ja kirkon aseman muutoksista yhteiskunnassa.

        Kun yhä harvempi ihminen Suomessakin tunnustaa perinteistä roomalaista kristinuskontoa, niin jäljelle jäävien kirkkouskovaisten kohdalla ympäristön paine on entistä kovempi, ja nim.ev.lut. kirkon nykyiset johtajatkin ja papisto perääntyvät nopeasti ja täysin luterilaisen kirkon aiemmasta tunnustuksesta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther

        Vartiainen toi esille kirkon perinteitä ja mm. Rooman katolisen kirkon paavin Gregorius suuren lausuntoja, mikä osoittaa ”Suomen raamattuopiston” olevan pikamarssilla takaisin Rooman äitikirkon helmoihin, luopumuksessa protestanttisen uskonpuhdistuksen saavutuksista, uuskatolisaation ekumenian eksyttävässä hengessä, Rooman näkyvän suuruuden ja ulkoisen loiston lumoissa, ja palaamassa takaisin pimeälle keskiajalle.

        Vartiaisen mainostama Gregorius I oli ensimmäinen varsinainen Rooman katolisen kirkon maallisen vallan tavoittelija ja paavin ylivallan kätylö kirkossa

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavius_keskiajalla

        Onko ”Suomen raamattuopisto” enää edes luterilainen, kun Luther sanoi että ”jos helvetti on olemassa, niin Rooma on rakennettu sen päälle.” Ja Luther totesi paaviuden olevan antikristus.

        Jos Martti Luther oli ”vain aikansa lapsi” niin silloin luterilaisuuskin on aikansa elänyttä, onko näin? Mutta luterilaisenkaan kirkon perinteet eivät saa olla samassa asemassa kuin Jumalan Sana Raamattuun uskovien elämässä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tunnustuskirjat

        ”Suomen raamattuopisto” on Lutherin tunnustuskirjojen ja Luojan ohella kehitysoppineena järjen päätelmillä heittänyt myös Raamatun takanurkkaan.

        Pappien palkkoja, kansojen paljoutta ja maailman suosiota ihmisjärki arvostaa.

        Rooman asema, omaisuus, valta ja voima on perustettu valheella ja väkivallalla,
        ja niihin se yhä perustuu. Rooman paavi ei ole peruuttanut yhtäkään vääristä oppilausumistaan, vain Suomen kirkko on nykyajassa muuttunut, muuttanut suhtautumistaan Raamattuun ja Raamatun uskon hylkääviin vastustajiin.

        Mutta mitä tosi kristittyjen ainoa auktoriteetti ja paras elämänohje Kristuksen seurakunnalle sanoo? Jeesus itse on Jumalan lihaksitullut elävä Sana meille jotka Sanaa tottelemmme, emmekä kompastu kirkkoisien perinnäissääntöihin.

        Johanneksen evankeliumi: 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

        Johanneksen evankeliumi: 15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.

        1.Johanneksen kirje: 2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

        Sakarja: 4:6 Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: "Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.

        Johanneksen evankeliumi: 7:38 Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat."

        Matteuksen evankeliumi: 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. 12:50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

        Johanneksen Ilmestys: 12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. 14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. 18:24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

        Tämän Martin Lutherin säveltämän valtavan upean uskonpuhdistuksen taistelumarssin osoitamme erityisesti paavien katolisen kirkon suunnalle https://youtu.be/t4x5zZ2NOkU?list=RDt4x5zZ2NOkU&t=190
        Raamatun Israelin Jumala on linnamme ja Jumalan Sana on Jeesus, eikä paavin harhat. Rooman katekismuksiiin tosi protestantti pyyhkii pers.. takapuolensa.

    • hellari....

      Vajavaisia me kaikki ollaan. Melleri on Leo Melleri ja siinä hän pysyy. Nyt seillä on remmissä näitä luettelemiasi henkilöitä, lisäksi Marja Rantanen, Pirkko Säilä ym. Melleri on vielä paljon mukana, mutta hän on jo eläkeläinen ja eiköhän vastuu ole nyt noissa nuremmissa käsissä.
      Itse tarkkailen tapaus- ja tilannekohtaisesti, mitä sektoria säätiössä kannatan.

      • tode*

        minun mielestäni tässä ei voida kätkeytyä vajavaisuuden verhon taakse.
        Miksi Paavali ei perustanut säätiötä ja jättänyt seurakuntaa touhuilemaan omiin nokkiinsa?

      • minun mielestäni
        tode* kirjoitti:

        minun mielestäni tässä ei voida kätkeytyä vajavaisuuden verhon taakse.
        Miksi Paavali ei perustanut säätiötä ja jättänyt seurakuntaa touhuilemaan omiin nokkiinsa?

        Paavali ei perustanut mitään inhimillisiä organisaatioita, kuten Rooman kirkko ja sen perilliset. Pyhä Henki ohjaa Seurakuntaa Sanan ja asettamiensa johtajien ja opettajien kautta, joten kaikki kirkot ovat turhia ja haitallisia muotoineen ja oppeineen.
        Minkä verhon taakse kätkeytyy Rooman vanhempi paavi kun pelkää oikeudenkäyntejä, ja minkä verhon taakse paavi nuorempi kun ei erota pedofiileja ja homopappeja kirkon viroista?

      • hgy7
        minun mielestäni kirjoitti:

        Ja minkä varhon taakse safiira..

    • kavahtakaa tätä!

      Patmos on valtavan suuri rahankerääjä, mutta toimii pelkästään taloudellisista syistä. Herrojen palkat ovat päätähuimaavat, vaikka kyllähän he jotakin antavat siinä sivussa hädänalaisille. Kristillisyys on kuitenkin hyvin kaukana tästä laitoksesta. Heidän oppinsa on karismaattinen harhaoppi, jota he levittävät. Leo Meller on ollut firman tukipylväs; kun hän tuli taloon, hän ensiksi kavalsi puljun rahat! Tyhmänä miehenä vei koko summan, joka oli kerätty hyväätarkoittavilta ihmisiltä Israelin avuksi. Se, miksi Israelille kerätään rahaa, on tietenkin toinen arvoitus. Meller omi myös firman auton, osti naisystävälleen asunnon kavalletuilla rahoilla, ja itse elelee mukavasti Ranskassa omistamassaan linnassa. Meller myös söi kuormasta siinä suhteessa, että naipotteli huijaamiaan naisia autossaan ja toisia hotellihuoneessaan! Vaimo jätti, tietenkin, ja Meller meni uudestaan naimisiin jonkun nuoren musikantin kanssa. Käytös on epämoraalista jo ei-uskovienkin silmissä! Patmoksella on näppinsä myös jossakin muka-muka-kristillisessä kirjakauppabisneksessä. Patmos käännättää ja myy todella huikean harhaoppisia kirjoja, esim. Benny Hinnia ja Joyce Meyersiä. Ne ovat todellakin raamatunvastaisia oppeja - mutta tuottavat Patmokselle huomattavia summia. Joten kyllä varoa kannattaa - Patmos on täysin saatanan vallassa oleva yritys.

      • Kuinkas on?

        Leksa kehitti oman opin uudelleen avioitumiseen,tietysti omista lähtökohdistaan käsin.Kuinka suuri prosentti muuten hänen ennustuksistaan on toteutunut.Kruunaa ja klaavaa tulee kun kolikkoa heittää ,Jumalalla on 100 pros. totuus.

    • Tie,totuus, elämä

      Nim. Kavahtakaa tätä.

      Aivan uskomatonta ja pelkkää valhetta koko juttu. Pelkkää valhetta. Häpeä.

      A. "Patmos on valtavan suuri rahankerääjä, mutta toimii pelkästään taloudellisista syistä. Herrojen palkat ovat päätähuimaavat"
      VÄÄRIN.
      Kuuntelin sattuneesta syystä kerran tilinpäätöskertomusta. Pienimääräisen henkilöstön ja samojen useampaa sektoria tekevien, hyvien työntekijöiden ansiosta palkkakulut pienimmät yrityksen tuloista huolimatta prosenteissä.

      B. ' Leo Meller on ollut firman tukipylväs; kun hän tuli taloon, hän ensiksi kavalsi puljun rahat! Tyhmänä miehenä vei koko summan, joka oli kerätty hyväätarkoittavilta ihmisiltä Israelin avuksi.'
      VÄÄRIN:

      Melleri osti konkurssikypsän pesän, jota kaupattiin 2 mk. hintaan 1970- luvulla.
      Edes 2mk:n hintaan ei kukaan halunnut ostaa firmaa, jolla ei menestymisen mahdollisuuksia ollut. Leo Meller osti ja nosti Patmoksen tyhjästä nykyiseen laajuutensa tiedoillaan, taidoillaan ja Jumalan avulla.

      C. 'Meller omi myös firman auton, osti naisystävälleen asunnon kavalletuilla rahoilla, ja itse elelee mukavasti Ranskassa omistamassaan linnassa.'

      VÄÄRIN
      Suomessa asuu ja kiertää viikottain vanhanakin vielä suomea raamattunsa kanssa.
      Sunnuntaina Kuopiossa Vapaasrk:ssa puhumassa. Asunnoista en tiedä, enkä naisystävistäkään. Mutta jos tarkoitat huhua suhteesta Patmoksen nykyiseen toiminnanjohtajaan, niin ei pidä paikkaansa. Sitä huhua kierrätettin, että saatais ajettua firma alas. Toisin kävi.

      Firman auto olikin arvoitus. Melleri kertoi siitä. Vietiin N-liittoon raamattuja salaa. Salakuljetettiin ja millä tavalla. Osa kuljetuksista jäi kiinni mutta osa pääsi läpi. Kenen auto, joka jää kiinni? Kenen nimissä auto, jonka alle tehty salapohja erikoisyönä. Siinäpä sitä olikin selvittämistä. N-liitto kiinnostui asiasta ja suurlähetystön kautta meni asiat tutkintaan. Piti lopetaa muka moinen toiminta. Ei loppunut, ei. Kaikki sammutusvälineet tosin käytössä, mutta silti.

      D:" Käytös on epämoraalista jo ei-uskovienkin silmissä! Patmoksella on näppinsä myös jossakin muka-muka-kristillisessä kirjakauppabisneksessä. Patmos käännättää ja myy todella huikean harhaoppisia kirjoja, esim. Benny Hinnia ja Joyce Meyersiä. Ne ovat todellakin raamatunvastaisia oppeja - mutta tuottavat Patmokselle huomattavia summia. "

      VÄÄRIN:
      Kuva ja Sana on oma yksikkönsä ja sen johtajana toimii Pekka Haapsaari.
      Sinun ei tarvitse ostaa mistään mitään, minkä koet vääräksi.

      Väärää on valehdella. Kysymyksessä on kunnianloukkauksen lisäksi vielä uskovien eksyttäminen.
      Mitä sanoo raamattu toiminnastasi? Ei kestä päivänvaloa.
      Teet pahaa evankeliumin leviämistä estävällä toiminnallasi ja perättömien väitteiden levittämisellä niille vähäisimmille, joita Patmos lähetyssäätiö rahoittaa.

      • Voihan vitalis.

        Näin Kipinä-lehti 3.2000. Metsästäjät liikeellä: Me elämme tätä aikaa, näitä tilanteita, juuri nyt. Haluan kertoa sinulle jotakin ajankohtaista profeetallista koskien viimeistä exodusaaltoa, johon liittyy myös metsästäjien järkyttävä vaihe. Olen Lähiradion opetuksissa eräitä kertoja käsitellyt Ammerikassa tunnetun profeetallisen Jumalan valtakunnan valtiomiehen. Fullerin yliopiston professorin, tri Peter Wangerin johdolla toimineen Profeettain apostolisen neuvoston kokemuksia Pyhässä Hengessä loppuvuodesta 1999 koskien tätä vuotta ja tämän jälkeen tulevia päiviä. En ole ottanut esiin radiossa sitä, mistä tässä nyt referoin koskien juutalaisexodusta. Jumala mies Jim Goll on erikoisesti voideltu tässä profeettain neuvostossa kuulemaan, näkemään ja kokemaan mitä Jumalan Henki ilmoittaa entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisten kohtaloista yhteydessä viimeiseen exodusaaltoon. Jim Goll heräsi pääsiäisaamuna huhtikuussa 1999 kotonaan Antiokian kaupungissa, Tennesseen osavaltiossa viestiin. Kahdeksantoista kuukauden kuluttua metsästäjät päästetään vapaiksi, ja Venäjän juutalaisia aletaan ajaa takaa jälleen valtaan nousevien kommunistien toimesta, ja niitten, jotka eivät julkisesti kommunisteiksi tunnustaudu, mutta joiden sydän on sellainen. Juutalaiset Venäjällä ovat silloin kuin karjalauma, jota ajetaan takaa, jotta se voitaisiin pistää teuraspukille. Näin satusetä Melleri.

      • h g nilsson
        Voihan vitalis. kirjoitti:

        Järkyttävää että ihmiset antavat omaisuutensa moisille huijareille ja ovat vielä ylpeitä siitä.

      • Vuodattajilletiedoks

        Kysykää pastori S.Juntuselta ,mikä on totuus herra Melleristä.?

      • Huom!
        Vuodattajilletiedoks kirjoitti:

        Kysykää pastori S.Juntuselta ,mikä on totuus herra Melleristä.?

        Yksilöillä on omat mielipitensä kullakin. Kysykää Melleriltä, mikä on totuus herra pastori S. Juntusesta. Siis viisaat eivät puutu tuollaisiin toisten ihmisten välien selvittelyihin ja mielipide eroihin. Juntunen ev.lut. ja sen lafkan jutut eivät kestä raamatun kanssa tarkastelua lainkaan.

      • Huom! kirjoitti:

        Mielipidettä Leo Melleristä voisi kysyä myös niiltä lukuisilta Mellerin pettämiltä naisraukoilta.

      • Ai näinkö?
        mazdels kirjoitti:

        Mielipidettä Leo Melleristä voisi kysyä myös niiltä lukuisilta Mellerin pettämiltä naisraukoilta.

        Mitenkä sitä voi pettää vanha mies naisia. Hyh hyijää. Toisaalta tyhmyyttähän on aina ollut maailmassa. Tosin naurettavia, vanhoja naisraukkojakin näkee vanhoissa, kotimaisissa elokuvissa. Varsinaisia juoruämmiä, mutta se yksinkertaisuus. Eihän sille mitään mahda.
        Nyt juuri tutkitaan jehovien rankaisutoimia, joten lienee eri asioista kysymys kokonaan. Varokaa juoruämmiä. Tosin jos maksat hieman, niin kieli pyörähtää suussa juuri päinvastaiseen suuntaan. Siinä kun ei ole luita. Omatuntokin käsittämätön sana.

    • : |

      Olen huolestunut siitä, että Patmos ja Meller ovat jonkin sortin palvonnan kohteina. Jumala tarkkaa.

      • JAHVEH JIREH .

        Kuinka taas sattuukaan, että mulla on tunne, että kommentin tekijän sittenkin kannattaisi tarkata sensijaan, mikä on tilanne, oman navan ympäristössä : I

        Roomalaiskirje:
        1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

        Psalmit:
        15:3 joka ei panettele kielellänsä, joka ei tee toiselle pahaa eikä saata lähimmäistään häväistyksen alaiseksi;
        50:20 Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa.

        101:5 Joka salaa panettelee lähimmäistänsä, sen minä hukutan;

        jolla on ylpeät silmät ja kopea sydän, sitä minä en siedä.

        3.Mooseksen kirja:
        19:16 Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra.

        2.Timoteuksen kirje:
        3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

        Jaakobin kirje:
        4:11 Älkää panetelko toisianne, veljet.

        Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja

        tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja,
        vaan sen tuomari.

        1.Pietarin kirje:
        2:1 Pankaa siis pois

        kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,

        3:16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.

      • herättäjiä

        Patmosta ja Melleriä tuskin palvotaan, jos katsoo sävyä, millä tässäkin ketjussa heistä kirjoitetaan. Sen sijaan heitä voi arvostaa monipuolisesta kristillisestä työstä opettajina, evankeliumin levittäjinä, Israel- ja juutalaistyöstä (evankeliointia, avustamista, tiedottamista...), tarjonnut "meikäläisille" mahdollisuuden osallistua eri toimintoihin...Patmoslaiset ovat osaltaan näyttäneet esimerkkiä käytännön toimista kristillisyydessä.

    • Tie, totuus, elämä

      Eikö asiaa löydy kun pitää valehdella? Mistään palvonnasta ei ole kysymys. Rehellinen pitää olla ja tunnustaa tosiasiat.

      Tässä lisää valhetta nim. voihan vitalis.
      EPÄTOSI : Jumala mies Jim Goll on erikoisesti voideltu tässä profeettain neuvostossa kuulemaan, näkemään ja kokemaan mitä Jumalan Henki ilmoittaa entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisten kohtaloista yhteydessä viimeiseen exodusaaltoon. Jim Goll heräsi pääsiäisaamuna huhtikuussa 1999 kotonaan Antiokian kaupungissa, Tennesseen osavaltiossa viestiin. Kahdeksantoista kuukauden kuluttua metsästäjät päästetään vapaiksi, ja Venäjän juutalaisia aletaan ajaa takaa jälleen valtaan nousevien kommunistien toimesta, ja niitten, jotka eivät julkisesti kommunisteiksi tunnustaudu, mutta joiden sydän on sellainen. Juutalaiset Venäjällä ovat silloin kuin karjalauma, jota ajetaan takaa, jotta se voitaisiin pistää teuraspukille. Näin satusetä Melleri.

      TOSIASIA , että viestissä JIM GOLL kertoo saamansa viestin sisällön, kirjoittaja laittaa sen Leo Mellerin tilille ja hänen vastuulleen.
      Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että Meller, eikä kukaan muukaan voi tietää toisen ilmoittaman profetian oikeellisuutta tarkalleen. Toisaalta osa profetiassa on totta, nimittäin juutalaisten asema. Juuri heitä Patmos lennättää Israeliin, isiensä maahan aivan Raamatun mukaisesti.

      Valehtelija, pahaa puhuva lähimmäisestään, katkera ja kateellinen ihminen tekee vahinkoa omalle sielulleen, tiedä se.

    • Tie, totuus...
      • : |

        Jeesuksesta et puhuskele näemmä liikoja.

    • Mitämitämitä

      Eikös se aloitus koskenutkan Patmosta? Evankeliontiako sitten?

      • Valheen isä.

        Patmoksen sivulta: Patmos Lähtyssäätiö on vuona 1971 perustettu täysin suomalaisin yksityisin lahjoitusvaroin toimiva. Kipinä-Lehti 4.1996. Jumala antoi merkin 500 000 markkaa valtiolta- Herran yllättävä vastaus albanianavun hätään!

      • Huom!!!
        Valheen isä. kirjoitti:

        Patmoksen sivulta: Patmos Lähtyssäätiö on vuona 1971 perustettu täysin suomalaisin yksityisin lahjoitusvaroin toimiva. Kipinä-Lehti 4.1996. Jumala antoi merkin 500 000 markkaa valtiolta- Herran yllättävä vastaus albanianavun hätään!

        Kyllä yksityisin varoinpa hyvinkin. Hyvin on menestynytkin kun tietää, että alkoi 2 mk: pääomalla. Kun työ on Jumalalta, se menestyy, vaikka sammuttajia olisikin enemmän kuin lääkäri määrää.

      • Evankeliointia

        "Huomisen huoli, luovuta alaa; Jeesus tulee omiansa hakemaan; Taivaalta tuulee, rakastu Jumalaan." Oliko sanat oikein?
        Outi&Lee ovat käyneet silloin tällöin Suomessakin, olen ollut pari kertaa heidän konsertissaan. Outilla on todella laaja ja kantava ääni, matalasta erittäin korkealle, hän kuulostaa paremmalta livenä kuin levynä. Lee on erinomainen kitaransoittaja, myös hyvä laulaja. Heidän musiikkinsa on reipasta, monipuolista, vaihtelevaa ja kokeilevaa. He evankelioivat musiikillaan katolisessa Euroopassa, hieno pari.

        http://www.youtube.com/watch?v=N2UJoM3r5pM

      • Outi&Lee fani
        Evankeliointia kirjoitti:

        Kiitos linkkivinkistä, upeeta musaa, Outilla on tosi ihana ääni, menee korkealle, kuten sanoit! Voisko Patmos ottaa tätä ohjelmaan, pliis? Eivät varmaan Outi&Lee hirveitä rojaltteja pyydä, kun menee hyvään tarkoitukseen?
        http://www.youtube.com/watch?v=2zXjk5NSqeY

    • Lopeta valehtelu

      Älä ole valheen isä. Tee parannus. Patmos tekee myös yhteistyötä UM:n kanssa. Siis määrättyjä projekteja. Muistelen myös One Way mission- lähetysjärjestön olevan samalla asialla monissa tilanteissa.
      Synniksikö se nyt ateistien suunnalta halutaankin leimata, auttamistyö.

      • Minäkin.

        Siis Raamattu valehtelee? Room.3:4. Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on... Jumala antoi merkin, teksin allekirjoittaja oli Marja Rantanen.

      • Ota selvää
        Minäkin. kirjoitti:

        Siis Raamattu valehtelee? Room.3:4. Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on... Jumala antoi merkin, teksin allekirjoittaja oli Marja Rantanen.

        Eikö siellä raamatussa ole muuta kuin tuo vuosia lainaamasi Room.3:4 jota olet jakanut moneen sopimattomaan paikkaan. Ei kaikki jakeet ole sopivia kaikkien asioiden tukemiseen. Ei, vaikka oli Paavalin puhetta, sillä mitä puhuttu, kenelle puhuttu ja miksi puhuttu, mitä on taphtunut ennen sitä?

      • Viisastu ja opi
        Ota selvää kirjoitti:

        Tiesitkö, että Patmos lähetyssäätiössä on hallitus, joka vastuussa toiminnasta?
        Kuka on hallituksen puh. joht.

        Hallituksen puheenjohtaja Leo Laitinmäki
        Pirkko Säilä haastattelee Patmos Lähetyssäätiön hallituksen puheenjohtaja Leo Laitinmäkeä. Ohjelmassa tutustutaan Leo Laitinmäen elämänvaiheisiin, sekä pohditaan nykymaailman taloudellista tilaa.
        talous, leo laitinmäki, henkilökuva

        http://patmos.studio24.fi/media/hallituksen_puheenjohtaja_leo_laitinmaki/2522

      • On muutakin.
        Ota selvää kirjoitti:

        Eikö siellä raamatussa ole muuta kuin tuo vuosia lainaamasi Room.3:4 jota olet jakanut moneen sopimattomaan paikkaan. Ei kaikki jakeet ole sopivia kaikkien asioiden tukemiseen. Ei, vaikka oli Paavalin puhetta, sillä mitä puhuttu, kenelle puhuttu ja miksi puhuttu, mitä on taphtunut ennen sitä?

        Kannattaa kysyä näitä asioita eläimiltä: Job.12:7-9. Mutta kysyppä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt.

      • woewoe

        Patmos on hakenut ja saanut valtionapua tiettyihin kehitysyhteistyöhankkeisiinsa. Kuten lukuisat muutkin kansalaisjärjestöt, esim. Fida. Periaatteessa saavat rahat ja sitten raportoivat niiden käytöstä. Kyseessä ei ole sen kummempi yhteistyö UM:n kanssa, kuin että raportoivat aikanaan hankkeen toteutumisesta ja rahankäytöstä. Näihin hankkeisiinhan liittyy se, että niihin ei saa liittyä evankeliumin julistamista tai käännyttämistä.

    • KAVAHDA!

      Patmos on mellerinpalvojien lahko. Kaikki, mihin Leo Ensimmäinen Suuri koskee, muuttuu rahaksi!

      • Kavahda valetta

        Jumalalle kiitos siitä. Herra siunaa hänen työnsä ihmisten auttamiseksi. 20 eri maata säännöllisen avun piirissä tavalla jos toisellakin. Nyttemmin mm. perustettu uusi lastenkoti Etiopiaan ym.ym..
        Pidä kitupiikki rahas. Itsehän olet kerran niistä vastuussa Herrallesi, kuten me kaikki muutkin.

    • ihmistenkalastajia

      Kuuntelen parhaillaan Patmos-radiota, siellä tytöt niinkuin kaksi marjaa, hehheh, vastaavat lähetettyihin kysymyksiin. Marja Rantasella on erittäin selkeä ja miellyttävä ääni, joka on tärkeä kun radiossa esiinnytään, eikä tuon toisenkaan tytön ääni ole ollenkaan epämiellyttävä.
      Taivaan ja maan väliltä olen saanut vuosien mittaan paljon tietoa Raamatun asioista ja uusia ajatuskuvioita, vaikka tällainen vanha kalamies osaakin syödä särjen niin että ruodot tulevat vasemmasta suupielestä ulos kun oikealla puolella erottelen syötävän tavaran ruodoista, kun tietomme on vajavaista, niin profetoimisemmekin on vajavaista, ja kaikki me monessa kohdin hairahdumme; kun jopa paavitkin monesti ovat erehtyneet, niin ihmeellistä olisi jos pienemmän järjestön toimitusjohtaja olisi paljon pätevämpi.
      Meller on jo eläkkeellä, eihän hän silloin enää palkkaa Patmokselta työstä saa, mutta taitaa jo kerätä niitä Taivaan aarteita, kun on aika iäkäskin. Patmos tuskin on mikään pörssiyhtiö, tietääkseni sieltä ei osinkoja jaella muualle kuin avustuskohteisiin, ensin vähäosaisille Israeliin, sitten mm. lastenkoteihin, oliko kohde Armeniassa?, ja Balkanilla ovat romaneja auttaneet vuosikausia. Onhan niitä muitakin kohteita, mutta itse tuen enemmän IRR-TV:n evankeliointia, kun vaimoni on enemmän lahjoittajana Patmoksen kohteille, varsinkin joulunlapselle ja Brasiliaan.

      • Saa.

        Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa.

      • Totuutta vain

        Pöllölaaksostako?
        Eläkeläiset saavat tehdä tietysti työtä. Niin tekee Leo Mellerkin ja täysipäiväisesti. Tietysti saa palkkaa kuten moni muukin Patmoksen työntekijä. Pitääkin saada jokaisen palkkaa työstään. Ansiotulojensa lisäksi myös täydellä eläkkeellä kuten ikäistensä sopiikin. Eläkkeellä tarkoittaa, että toiminnanjohtaja on vaihtunut vuosia sitten. Kuten linkistä selviää, Patmoksen toiminnasta vastaa hallitus ja tilintarkastajat.
        Että sopiiko, että lopetetaan valehteleminen tykkänään. Ei sanota väärää todistusta lähimmäisestä. Eikö niin.
        Raamatun mukaan:
        Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka:
        Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,
        etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan

      • VALETTA PUKKAA
        Saa. kirjoitti:

        Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa.

        Tietenkin saa palkkaa työstään jokainen. Palkka eläke yhteensä on tuo ed. mainittu. Lue hänen oma vastauksensa Patmoksen sivuilta viime vuoden lopulta.

      • Ei mikää köyhäläinen
        Saa. kirjoitti:

        Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa.

        "Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa."

        Wautsi, sehän tekee kuukaudessa 12.654,42 euroa, enemmän kuin useimmat meistä köyhistä lasaruksista koko vuonna!!!

        Antakaahan lissää - Ranskan linna tulee niin kalliiksi ylläpitää... Voi köyhiä, huijattuja raasuja ja sitten tämä yksi rikas mies...

      • 1veronmaksaja
        Saa. kirjoitti:

        Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa.

        No, on Leolla parempi palkka kuin Mäkisellä, joka saa kirkon verorahoista vain 125 000 euroa. Leo joutuu keräämään tulonsa itse kirjoillaan, äänitteillään ja kiertämään maata melkein tauotta, kun aina on menossa jotain merkittävää, joka on tuotava tiedoksi Suomen Siionille, että tietävät esirukoilla esim. Israelin puolesta. Mutta eikö Meller ole jo eläkevaari? No, on eläkeläiselläkin oikeus ansiotuloihin, mutta niistä joutuu silloin maksamaan paljon veroa valtiolle... No, on Leokin maksamassa tämän kansan hyvinvointia edelleen, eikös olekin HYVÄ !

      • ettäsilleen
        Saa. kirjoitti:

        Ei saa palkaa? Leo Martin Torsten Mellerin ansiotulot viime vuona olivat 151 853 euroa.

        Siinäpä se ongelma. Tämän vuoksi en koskaan avustaisi ko. järjestöä.

    • Joulun lapsi fani

      Olen saanut Patmos -postia lähes 15 v ja antanut roposeni, kun olen tuntenut asian hyväksi. Paljon hyvää luettavaa ja äänitteitä olen ostanut myös. Äänitteissä on ollut eri puhujia Mellerin lisäksi. Ihailen Mellerin valtavaa tietomäärää, mikä hänellä on asioista ja mitä hän välillä myös paljastaa. Ymmärrän myös kirjanpidosta ja tutkin aluksi mm sitä. Äänitteillä he maksavat juoksevia menoja, joten lahjoitusvarat menevät suoraan kohteisiin ja mm Israeliin on hankittu useita ambulansseja varoilla.
      Joulun lapsi -keräys on sydämelläni ollut tuon 15 v ja olen tehnyt paketteja tai antanut rahana, jos en jostain syystä ole jaksanut pakettia tehdä. Siunaan Patmoksen tekemää työtä ja työ näyttää olevan Herran siunaamaa, koska se menestyy ja sitä vastaan täälläkin nyt "vihollisen leiri" hyökkää.
      Kaikki eläkemummot vain kutomaan sukkia ja lapasia lapsille! Ei tule eläkepäivilläkään aika pitkäksi, kun toiset sitä valittavat. :)

      • h g nilsson

        Mikäs se oli se kameli ja neulansilmä juttu mistä Jeesus puhui ? Onko Melleristä taivaaseen moisilla rikkauksilla ?

      • tasapuolista tietoa
        h g nilsson kirjoitti:

        Mikäs se oli se kameli ja neulansilmä juttu mistä Jeesus puhui ? Onko Melleristä taivaaseen moisilla rikkauksilla ?

        Rooman kirkon vatikaanissa on suunnattomat kellarit( ehkä myös kidutuskammiot ) joissa on valtavat varastot kaikenlaisia maallisia aarteita, myös se Menora jonka roomalaiset varastivat juutalaisilta. Banco di Roma on eräs maailman suurimmista pankeista, omistajana vatikaani, kuten myös öljy-yhtiö Shell joka taitaa olla ST1 asemien emoyhtiö, ainakin mainostavat yhdessä( lopetin tankkaamisen ykkösasemilla muutama kuukausi sitten ). Rooman kardinaalit ja muut kirkkoruhtinaat kautta Rooman kirkon verisen( Bloody Mary, Pärttylinyö, Espajan inkvisition hirmuteot juutalaisia kohtaan jne. )historian ovat olleet ylellisyyksissä ja irstailuissa rypeviä ahneita juonittelijoita ja salamurhaajia.
        Mikä s**t*n*llinen kateus ja katkeruus sinut pistää panettelemaan jatkuvasti täällä reformoituja evankelikaalisia helluntailaisia kristittyjä, vai saatko työstäsi palkkaa ja kuinka paljon?

      • Sinulle nilsson
        h g nilsson kirjoitti:

        Mikäs se oli se kameli ja neulansilmä juttu mistä Jeesus puhui ? Onko Melleristä taivaaseen moisilla rikkauksilla ?

        Ap.t. 8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
        Ap.t. 8:23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

      • Satuja paljon

        Raamatussa sanotaan myös, että Jumalaton menestyy!

        Olen kuunnellut vuosikymmenien ajalta Melleri kasetteja, eikä ole juuri mikään pitänyt niissä paikkaansa.

    • Kuinka oma sielusi ?

      Ajatteletko, että on suomen rikkain mies? Erehdyt. Samassa iltalehdessä julkaistiin näyttelijöiden ansioita, jotka saman suuruisia Mellerin kanssa, jolla kuitenkin vuoden tulot koostuu sekä eläkkeestä, että täydestä työpanoksesta. Raskasta varmasti yli 70vuotiaalle moinen. Monenlaisesta työstä kaiken lisäksi. Lahjakkaana miehenä pystyy duuniin, johon meistä yhdestäkään tuskin olisi.
      Muistutukseksi. Kateus ja katkeruus on kadottavia syntejä. Mieti omaa sieluasi. Siitä olet vastuussa, et Mellerin sielusta.

      • Meller on nostanut itselleen työelämässä ollessaan hyvää palkkaa ja sen vuoksi eläketuolot ovat nyt suuret. Palkka on otettu tietenkin hyväuskoisten ja Mellerin puheillaan pelottamien uskovien rahoista.

        Tehdään tänään kaikki yhteinen päätös siitä, että lopetetaan Leo Mellerin sekä Patmoksen ja Kuvan ja sanan tukeminen. Annetaan lahjoitusvaroja voimiemme mukaan kukin omaan paikallisseurakuntaamme.

      • Ketku mies.
        mazdels kirjoitti:

        Meller on nostanut itselleen työelämässä ollessaan hyvää palkkaa ja sen vuoksi eläketuolot ovat nyt suuret. Palkka on otettu tietenkin hyväuskoisten ja Mellerin puheillaan pelottamien uskovien rahoista.

        mazdels puhuu asiaa. Kuva ja Sana myy, huijari Pirkko Jalovaaran kirjoja. Sain aikoinaan Melleriltä postia, jos et maksa kymmenyksiä luisut pikkuhiljaa Jumalan armosta pois.

      • Siinäpä ystävykset
        Ketku mies. kirjoitti:

        mazdels puhuu asiaa. Kuva ja Sana myy, huijari Pirkko Jalovaaran kirjoja. Sain aikoinaan Melleriltä postia, jos et maksa kymmenyksiä luisut pikkuhiljaa Jumalan armosta pois.

        "Ketku mies.3.5.2014 21:46
        mazdels puhuu asiaa. Kuva ja Sana myy, huijari Pirkko Jalovaaran kirjoja. Sain aikoinaan Melleriltä postia, jos et maksa kymmenyksiä luisut pikkuhiljaa Jumalan armosta pois."

        Aivan, Leo Meller sanoi jokin aika sitten, että Pirkko Jalovaara (ajaa demoneja uskovista) on hänen hyvä ystävänsä ja Meller oli myös jokin aika sitten hyvän ystävänsä Benny Hinnin( hakee jatkuvasti omien sanojensa mukaan "mahtavat voimansa" haudoilta) häissä, jossa meni uudestaan naimisiin ex-vaimonsa kanssa.

        Vanha sananlasku sanoo; "Samanlainen on ihminen, kuin minkäläiset ovat ystävänsä".

      • real täti
        mazdels kirjoitti:

        Meller on nostanut itselleen työelämässä ollessaan hyvää palkkaa ja sen vuoksi eläketuolot ovat nyt suuret. Palkka on otettu tietenkin hyväuskoisten ja Mellerin puheillaan pelottamien uskovien rahoista.

        Tehdään tänään kaikki yhteinen päätös siitä, että lopetetaan Leo Mellerin sekä Patmoksen ja Kuvan ja sanan tukeminen. Annetaan lahjoitusvaroja voimiemme mukaan kukin omaan paikallisseurakuntaamme.

        Vuosia sitten lähetin Leo Mellerille Raamatun Sanan mukaista opetusta kymmenyksistä. Mellerin vastaus tuli yleisen kirjeen muodossa. Tarkkaa sanamuotoa en muista mutta Meller muun muassa väitti, että jos et maksa kymmenyksia vapaaehtoisesti, niin Jumala ottaa väkisin kymmenykset vaikka sinun eläkkeestä.

      • panettelijalle
        Ketku mies. kirjoitti:

        mazdels puhuu asiaa. Kuva ja Sana myy, huijari Pirkko Jalovaaran kirjoja. Sain aikoinaan Melleriltä postia, jos et maksa kymmenyksiä luisut pikkuhiljaa Jumalan armosta pois.

        Joo, siltä vaikuttaa, et sitten ole raaskinut palauttaa kymmenyksiä Herran temppeliin niin olet jäänyt vaille Herran siunauksia ja luisunut näköjään jo kokonaan pois Jumalan armosta ja päätynyt panettelijoiden piireihin.
        Täytyy itse entistä tarkemmin palauttaa kymmenykset ja antaa vielä lahjojakin Patmoksen työhön, ettei käy niin kuin sinulle. Olet varoittava esimerkki, luopio.

    • Tässä vastaus

      Mitä helev-ettiä. Ei eläketulot ole isot. Täysipalkka useasta työstä, käännöksistä, omista kirjoittamistaan kirjoista täysi eläke yhteensä tekee vuoden tulot. Ne samat kuin esim. näyttelijällä.
      Tiedätkö muuten, montako ihmistä korvaa työllään vielä eläkeläisenäkin?

      NYT PITÄÄ SANOA, ETTÄ ITSE SAA-TANA ON ASIALLA. TOTUUTTA EI OTETA VASTAAN, VAAN VIELÄKIN VALHETTA VÄÄNNETÄÄN.

      JUMALATTOMIEN PUHEITA JA KEHOITUKSIA. JOS ET MUISTA VÄLITÄ, VÄLITÄ EDES OMASTA SIELUSTASI, SILLÄ SIITÄ OLET VASTUUSSA. PATMOKSEN TYÖTÄ KUN AJAT VALHEELLA ALAS KATEUDESTA JA KATKERUUDESTASI, OTAT AVUNTARVITSIJOILTA LEIVÄN SUUSTA.
      EI SIIS OMAATUNTOA LAINKAAN.

      • Voihan vitalis.

        " SAA-TANA ON ASIALLA." Raamatun mukaan saata-na ja Jeesus olivat veljeksiä. Näin Raamattu: Jes.14:12. Kuika olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja. Ilm.22:16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti. Kointähti on Venus, siis Jeesus on tähti, joka taivaaseen lähti.

      • ei ole

        " Raamatun mukaan saata-na ja Jeesus olivat veljeksiä"

        Kuullostaa ihan Vartiotornilogiikalta.

        Varrtiotorniseuralle eli Jehovan todistajien järjestölle Jeesus on "yksi huomattavimmista enkeliruhtinaista", "laajalti arvostettu uskonnollinen henkilö", "Jumalan ensiluomus" ja "saatanan veli".

    • Jeesus yksin

      Todellakin saa-tana on palstalla. Nyt uskon. Suurempaa valhetta ei voi mistään löytää.
      Lue raamattua, äläkä väärennä sairaasta päästäsi.
      Minun raamattu kertoo Jeesuksesta näin. Paholaisesta teen sinulle aloituksen erikseen.

      Matteuksen evankeliumi:
      1:1 Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.
      1:2 Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob, Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet;
      1:3 Juudalle syntyi Faares ja Sera Taamarista, Faareelle syntyi Esrom, Esromille syntyi Aram;
      1:4 Aramille syntyi Aminadab, Aminadabille syntyi Nahasson, Nahassonille syntyi Salmon;
      1:5 Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booalle syntyi Oobed Ruutista, Oobedille syntyi Iisai;
      1:6 Iisaille syntyi Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta;
      1:7 Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa;
      1:8 Aasalle syntyi Joosafat, Joosafatille syntyi Jooram, Jooramille syntyi Ussia;
      1:9 Ussialle syntyi Jootam, Jootamille syntyi Aahas, Aahaalle syntyi Hiskia;
      1:10 Hiskialle syntyi Manasse, Manasselle syntyi Aamon, Aamonille syntyi Joosia;
      1:11 Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina.
      1:12 Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi Serubbaabel;
      1:13 Serubbaabelille syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor;
      1:14 Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud;
      1:15 Eliudille syntyi Eleasar, Eleasarille syntyi Mattan, Mattanille syntyi Jaakob;
      1:16 Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
      1:17 Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.
      1:18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
      1:19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
      1:20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
      1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
      1:22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
      1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
      1:24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
      1:25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

      • Tyhmät ääneen.

        Miksi sinä sanoit minua, saata-naksi, ninä vain lainasin Raamatun sanaa. Onko Jumala saa-tana?

    • Ne hedelmät

      Jopa teet hänen tekojaan ja kirjoitat hänen ajatuksiaan. Et uskovan.

      • Käskee tappamaan?

        Näin Raamatun Jumala käskee: 2Mos. 32:27. Ja hän sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkassa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista portiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Misssähän päin Raamattua, lukee että Jumala omalla sormella kirjoitti: Älä tapa? Odotan taas, selityksien selikyksiä.

      • Mellerin satuja.
        Käskee tappamaan? kirjoitti:

        Näin Kipinä- Lehti 4.1996. Vielä Herra sanoi: Kerro koko maailmalle, että tulen noutamaan lapsiani maan päältä ennen vuotta 2000. Viesti oli aivan selvä. Tapahtuiko näin?

      • om48i
        Mellerin satuja. kirjoitti:

        Kenen profetiasta kysymys. Lehti ei mitään profetoi. Ihmiset kylläkin. Kipinä lehti ei tietäkseni ilmesty, joten elä vaan menneessä. Me muut mennään eteenpäin.

      • Levolle lasken
        Käskee tappamaan? kirjoitti:

        Näin Raamatun Jumala käskee: 2Mos. 32:27. Ja hän sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkassa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista portiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Misssähän päin Raamattua, lukee että Jumala omalla sormella kirjoitti: Älä tapa? Odotan taas, selityksien selikyksiä.

        Ensinnäkin oikea käännös alkukielestä hepreasta kuuluu "ÄLÄ MURHAA"
        joten suomenkieliset käännöksemme ovatkin väännöksiä.
        Pureskele nyt tämä yö tuota sinulle uutta tietoa, minä menen nukkumaan,
        hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästäkin päivästä Taivaan Isälle.

      • Opiskelkaa Sanaa
        Mellerin satuja. kirjoitti:

        Näin Kipinä- Lehti 4.1996. Vielä Herra sanoi: Kerro koko maailmalle, että tulen noutamaan lapsiani maan päältä ennen vuotta 2000. Viesti oli aivan selvä. Tapahtuiko näin?

        "Näin Kipinä- Lehti 4.1996. Vielä Herra sanoi: Kerro koko maailmalle, että tulen noutamaan lapsiani maan päältä ennen vuotta 2000. Viesti oli aivan selvä. Tapahtuiko näin?"

        Kukahan herra niin sanoikaan?

        herra lusifer - Valheen isä, varmaankin.

        Isä Jumala ei kerro, milloin lähettää Poikansa Jeesuksen maan päälle omiaan noutamaan, sillä sitä ajankohtaa ei tiedä edes Jeesus itse, sanoo Raamattu.

      • LohduttakaaToisNäilläSan

        Mutta, JEESUS ITSE käski seuraamaan ajan merkkejä..joiden ilmaannuttua Hänen tulemuksensa lähestymässä!

        Eihän meillä, uskovilla olis mitään toivoa, ellemme voisi odottaa JEESUSTA meitä noutamaan tästä jo helvetilliSEKSI muuttuneesta maailmasta (jonka rakastamisesta Sana varoittaa!)

    • Tuliko hiki?

      Näin on. Sinä otsasi hiessä olet tienaava: Leo Martin Torsen Melleri. 151 853 euroa

      • huhu huhu

        Tuliko hiki. Ei minulle eläkettä nostaessa tule hiki, sillä olen sen jo tienaanut 50vuoden työllä. Tietysti voisin vielä tehdä täyttä työtä päälle, mutta kun minun vastuulla ei ole niin paljon osattomia ihmisiä kuin Mellerin, niin en viitsi. Toiminta kaipaa Melleriä, sillä puute ei ole maailmasta loppunut.
        Pakkomielteisenä jumituit eläkeläisen eläke täysipäiväisen ansion yhteissummaan.
        Onko suurin kuulemasi ansio ja eläke yhdessä?
        Olet todellakin psykopaatti.

    • Patmoksesta

      >>Marja Rantanen (s. 9.11. 1947) on suomalainen lääketieteen tohtori ja Patmos Lähetyssäätiön lääkintälähetysjohtaja. Rantanen on Patmoksen omistaman Kuva ja Sana -yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
      Hän on työskennellyt kolmessa maanosassa kehitysaputehtävissä.[1] Kokemuksistaan hän on kirjoittanut useita kirjoja. Rantanen on
      opiskellut tutkintonsa Ranskassa.

    • -lapsi-

      Kateellisille

      Miksi teillä on? Eikö siksi, että Jumala on antanut?

      • -lapsi-

        Tärkeää

        Siunaamalla Israelia tulemme itse siunatuiksi. Patmoksen tukijoiden rahoittama apu koituu kansamme siunaukseksi. Kukaan ei voi antaa, ellei Jumala anna ensin.

        4Moos. 24:9
        Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        Radio Dei: 46% maailman ihmisistä polveutuu Aabrahamista.
        http://www.thechurchesofgod.com/ABRAHAM%20FATHER%20OF%20MANY%20NATIONS.htm

        1.Mooseksen kirja:
        17:1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.
        17:2 Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti."
        17:3 Ja Abram lankesi kasvoilleen, ja Jumala puhui hänelle sanoen:
        17:4 "Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.
        17:5 Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.
        17:6 Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita.
        17:7 Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala,
        17:8 ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa."

        Israel levisi kaikkiin ilmansuuntiin.
        http://www.britam.org/HebrewOverview.html

        1.Moos:
        28:13 Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: "Minä olen Herra, sinun isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.
        28:14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.
        28:15 Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut."

        Kansojen rajoilla on taustansa.

        5Moos. 32:8
        Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        Raamattu tuntee Suomen
        http://www.britam.org/codesarticles/CodesFinland.html

        Suomi auttaa
        http://int.icej.org/news/special-reports/aliyah-through-finland

        Kuningaskunta Suomi
        - Ja sitten on olemassa Jumalan ilmoituksen mukaan Israelin kuningaskunta, joka on ollut peitossa ihmissilmiltä yli 2700 vuotta, mutta ei suinkaan lopullisesti hävinneenä. On tullut lähelle se aika, jolloin tämä suuri ja hämmästyttävä salaisuus tulee paljastumaan ja kaikki maailman kansat tulevat sen näkemään. Ja tämä asia tulee koskettamaan meitä suomalaisia, koska niin monet tosiasiat kertovat sen puolesta, että maa nimeltä Suomi edustaa Israelin kuningaskuntaa ja niitä kantaisä Jaakobin kymmenen pojan jälkeläisiä, joiden johtajasta käytetään myös nimeä Joosef tai Efraim.
        http://jarmo10.org/jouni.htm

        Rakas tuhlaajapoika
        http://fkf.net/Kadonneet/Oulu11061961.jpg
        http://fkf.net/Kadonneet/index.html#profeetallinen

        "Minulla ei ole muuta maata"
        http://jarmo10.org/sakuva.jpg
        http://www.youtube.com/watch?v=03LIcdy3Qn4
        http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/02/savior.jpg

      • Hiljainen odotus

        Hilja Aaltonen odotti kevätsadetta, (moree li tsekaa?), kärsivällisesti ja Hiljaisesti sängyssään 10 vuotta rukoillen. Hilja kyllä ihmetteli
        sateen viipymistä, kyseli Hiljaa itsekseen ja sanoi siitä joskus muillekin,
        mutta ei menettänyt uskoaan.

        Hilja ei lakannut vanhurskaasti odottamasta ja rukoilemasta. Odotetaan
        koska Herra Jeesus vastaa Hiljaisiin rukouksiin, ja rukoillaan mekin.

        Herra JHVH Israelin Jumala on olosuhteiden Jumala. Vasta ahdistus saa ihmisessä aikaan tosissaan rukousta, kun omat keinot ovat täysin lopussa, tiedän kokemuksesta. Se ei ole helppoa eikä mukavaa, kärsimystä ja armon varassa olemista, siksi ihminen väistelee sitä niin kauan kuin pystyy.

        Roomalaiskirje:
        8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ( ja saatanan ) ja kuoleman( ORJUUDESTA ) " laista ".

        8:3 Sillä mikä laille( VT, noudattaminen ) oli mahdotonta, koska se oli lihan( ihmissielun ) kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,

        8:4 että lain vanhurskaus(=elämän vanhurskaus) täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan( sielullisuus=synti ) mukaan, vaan Hengen.
        8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.( Laki, VT, on Hengellinen )

        8:6 Sillä lihan( ORJUUS ) mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        8:7 sentähden että lihanmieli( sielullisuus ) on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.

        8:8 Jotka lihan( sielun ) vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
        8:9 Mutta te ette ole lihan( sarx ? ) vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis( sarx ?) tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
        8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

        8:12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan( ORJUUS ) mukaan elääksemme.
        8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
        8:14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

        8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" 8:16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

        8:17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
        8:18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.

        http://www.youtube.com/watch?v=HqvfjHn4NwM

    • kaikki Yhdessä

      Positiivinen kokemus kyseisestä järjestöstä kuuluu nytkin radiostani, kahdestakin.
      Patmoksen aloittama radiokanava tuo päivittäin esille Sanasta uutta ja vanhaa, on uskollinen palvelija joka antaa kansalle ruokaa ajallaan, kristillisen uskon pääkohtia ja myös hienompia vivahteita Israelista ja Raamatun vaikeista sanoista.

      Apostolien teot:
      2:1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.

      Roomalaiskirje:
      8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

      1.Korinttolaiskirje:
      12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

      • -lapsi-

      • Frank Mangs Center

        Patmossäätiön hengellinen alku on siinä suuressa Pohjolan herätyksessä
        joka viime sodan aikoihin alkoi ja jonka vaikuttavana välikappaleena oli suuri evankelista, suomenruotsalainen Frank Mangs, peräänantamaton ruotsinkielinen pohjanmaalainen Närpiön seudulta, Suomen vihannes- ja perunamaalta.

        Frank Mangsin kirjallinen tuotanto on varsin laaja käsittäen mm:(>lukemani)
        >Hetkiä elämästäni, 1978
        >Sieluni laulu: Frank Mangsin muistelmat jatkuvat, 1980
        >Paratiisista paratiisiin: Frank Mangsin muistelmat jatkuvat, 1982
        Toimiva elämä: muistoja, kokemuksia ja vastauksia TV:n Högst personligt -sarjan kysymyksiin, Vantaa, RV-kirjat, 1983, ISBN 951-605-772-1
        Elämäni laulu, 1985
        >Toimiva yhteys, Vantaa, RV-kirjat, 1985, ISBN 951-605-903-1
        >Jumala on alkanut, Hämeenlinna, Päivä, 1986, ISBN 951-622-344-3

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Frank_Mangs

        http://www.frankmangscenter.fi/

      • -lapsi-
        Frank Mangs Center kirjoitti:

        Kiitos. Jumalan siunausta:)

      • JEESUKSENtodistaja

        Kuuntelen Mellerin opetusta Pyhästä Hengestä ja hyvin Leo opettaa, lempeästi eikä suinkaan kopeasti ylhäältä päin. Tulee tietoa ja uusia mielleyhtymiä, ajattelemisen aihetta, oliko niitä Pyhän Hengen ilmentymiä 7 vai 10, ehkä riippuu laskutavasta. Mellerin puhetyyli on elävää ja vaihtelevaa, joten kuulija ei nukahda kesken saarnan. Tulee mieleen että Pyhä Henki on ehkäpä Luojan naisellisempi taho, kun jostain ne naiselliset piirteet on naisihmiseen kopioitu ja Taivaan Isä on mies, kuten myös Jeesus. Minä en sinne Taivaaseen muuta naisellista tarvitse, minulle riittää Jeesus rukouksen kohteeksi ja täydelliseksi ainoaksi valittäjäksi.

      • I walk the Line

        Pekka Simojoki on Suomigospelin Grand Old Man, täysin omaa luokkaansa, verrattavissa Johnny Cashiin. Eikä ole ylpistynyt menestyksestään huolimatta. Sain kerran eräässä kesäkonsertissa kätellä Pekkaa, kun tuli kyselemään ruokalipuista siltä poikaporukalta jossa seisoin. Uskonveljeni, joka on hyvä kitaransoittaja, on aivan fanaattinen Pekka Simojoki fani, ei juuri muuta soitakaan, paitsi joskus myös omatekoisiaan tekeleitä.
        PatmosRadio soittaa laadukasta musiikkia kanavallaan pitkin päivää, hyvää kevennystä painavaan Sanan julistukseen, asiapitoisen tarjonnan keskellä. Liika tutkiskelu kyllä väsyttää tällaisen tavallisen ihmisen, tarvitaan lepoakin välillä.

        http://www.youtube.com/watch?v=uA9VATsuhdk#t=182

        http://www.youtube.com/watch?v=FyS12e4-zTs

    • Taivaassa ja maan

      Pasi Turusen Patmos-blogista hieman muunneltuna, verratkaa itse, olemmeko samoilla linjoilla tämän Pasin kanssa?

      Kun ihmisen perinsyntinen asenne muuttuu, ja tilalle tulee rehellisyys ja nöyryys ja luottamus Raamatun Jeesukseen, Jumalan elävään Sanaan, niin silloin ei Jumalan edessä ole enää entinen kapinallinen ihminen, vanha minäni. Uudestisyntynyt luottamus ja täysin uusi kuuliainen asenne, uusi minä.

      Antakaa kommentteja Pasille ja minäkin odotan kommentteja, feedback, please, prefer positive to negative, but both are necessary, suppose

      http://www.patmos.fi/

      http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/563/armahdettu_uskaltaa_katsoa_omaa_pahuuttaan_suoraan_silmiin

      >>Saavatko Jumalaa saavat lähestyä vain hyvät? Silloin ei yksikään ihminen saisi lähestyä Luojaansa. Eikö Jumalan rakkaus kestäkään syntejämme? Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistäkin ihmistä, sen Hän todisti Golgatalla, verisesti hengellään.

      Joku on jossain sanonut, että pahuus on laiskan ihmisen ratkaisu; syntinen ihminen tekee luonnostaan pahaa, hyvän tekeminen on ihmiselle luonnotonta, epänormaalia. Jotenkin ihmiselle niin tyypillistä on sekin seikka, että sen sijaan, että itse pyrkisimme muuttamaan käsitystä omasta synnistämme, me pikemminkin haluaisimme Jumalan muuttavan käsitystään meidän synneistämme. Juuri tämä turmeltuneisuus tekee meistä ihmisinä niin turmeltuneita. Emme halua pahan taipuvan hyvään, vaan pyrimme taivuttamaan hyvän pahaan.

      Näinhän me käyttäydymme toinen toistemmekin kanssa. Peittelemme, koska jos toinen tietäisi meistä sen minkä itse tiedämme, hän ei sietäisi meitä lähelleen. Näin voikin olla ihmisten kesken. Mutta Jumalan rakkaus on toista maata.

      Syntiemme selittely paljastaa, ettemme vielä tunne Jumalan rakkauden syvyyttä. Luulemmeko todella, että jos olemme Jumalan kanssa samaa mieltä synneistämme, Hän ei kestäisi sitä ”paljastusta”? Jumala paljastaa meille syntimme vain saadakseen armahtaa meidät!

      Selittelemisen tarve voi johtua myös pelosta, jonka taustalla vaikuttaa väärä jumalakuva. Pelkäämme tunnustaa olevamme syntisiä, koska emme ole varmoja Jumalan rakkaudesta. Pelkäämme Jumalan hylkäävän meidät, jos myönnämme syntimme. Jotenkin luulemme yhä, että Jumalalle kelpaavat vain hyvät ihmiset. Niinpä kieltäydymme tunnustamasta syntejämme, koska pelkäämme menettävämme Jumalan rakkauden. Esitämme hyvää ja kätkemme pahaa.

      Synnin tunnustaminen on olennainen osa syntien anteeksisaamista. Se ei kuitenkaan tarkoita eikä edellytä kaikkien tekosyntien muistamista. Kun apostoli Johannes kirjoittaa synnin tunnustamisesta, hän käyttää alkukielessä sanaa homologeoo. Sanatarkasti se tarkoittaa saman (homoios) sanomista (logos). Ei ole kysymys muistamisesta vaan siitä, että suostumme näkemään ongelmamme samalla tavalla kuin Jumala.

      Kieltäytyessään tunnustamasta syntiään, että minä itse olen syyllinen omiin vääriin ajatuksiini, sanoihini ja tekoihini, ihminen luulee voivansa vapauttaa itsensä pahuutensa seurauksista. Näin hän kuitenkin torjuu samalla sen Ainoan, joka voi hänen sielunsa parantaa, ja vapauttaa synnin sekä pahuuden orjuudesta.

      Ihminen, joka ei ole Jumalan kanssa alun perinkään samaa mieltä synneistään, ei voi kokea Jumalalta tulevaa anteeksiantamusta. Hänellähän ei mielestään ole mitään mitä saada anteeksi. Hänellä ei ole tarvetta siis tunnustaa mitään. Hän kokee armon nöyryyttämisenä.

      • Sanan säilällä

        Leo, Pasi, Petri, Juha... Herran lähettämiä sotureita kilpi ja miekka kädessä tämän ajan muurinaukkoihin. Jumalan siunausta Patmokselle !

      • Patmoskummi
        Sanan säilällä kirjoitti:

        Säilästä puheenollen minne unohdit Joulunlapsen koordinaattorin Juhani Säilän? Puoliso Pirkko Säilä on Patmoksen toiminnanjohtaja joten Patmossäätiö on jakanut vastuuta ja valtaa miesjohtajilta myös naisille, se on tasa-arvoista.

        http://www.joulunlapsi.fi/yhteystiedot

        http://www.youtube.com/watch?v=IN3G9vjJVa4#t=125

      • Kupla puhkeaa.
        Sanan säilällä kirjoitti:

        Leo, Pasi, Petri, Juha... Herran lähettämiä sotureita kilpi ja miekka kädessä tämän ajan muurinaukkoihin. Jumalan siunausta Patmokselle !

        "Jumalan siunausta Patmokselle ! Missähän Raamatun kohtaan, näin kehotetaan tekemään? Älä pidä muita Jumalia, siis Patmos on epäjumala.

      • kirkon siunausta ?
        Sanan säilällä kirjoitti:

        Leo, Pasi, Petri, Juha... Herran lähettämiä sotureita kilpi ja miekka kädessä tämän ajan muurinaukkoihin. Jumalan siunausta Patmokselle !

        Presidentti Sauli Niinistö on ev.lut.kirkon jäsen, eli hän on siis yleisen käsityksen mukaan enemmistön edustaja, ja kansan enemmistö on hänet valinnut presidentiksi. Eikö presidentti saa sanoa mielipidettään esim. ulkopolitiikasta, josta kansan vähemmistö on eri mieltä, tai Suomen talousjärjestelmästä, josta esim. kommunistit ovat eri mieltä. Mitä presidentti saa puhua ja millä oikeudella, ja kenellä on oikeus päättää mitä Suomen presidentin on sopivaa sanoa, muslimeillako vai ateisteilla? Jos presidentin pitäisi jatkuvasti miettiä mitä voi sanoa, olematta kenenkään kanssa eri mieltä, paljonko Sauli puhuisi? Ja eikö presidentilläkin ole Suomessa perustuslain suojaama vapaus uskoa ja ilmaista uskoaan vapaasti?

        02.01.2013 15:48 - Juhani Huttunen: "Presidentin ei ole sopivaa toivottaa "Jumalan siunausta" "

        http://www.kotimaa24.fi/presidentin-ei-ole-sopivaa-toivottaa-jumalan-siunausta/ ONKO TÄMÄ KOTIMAA-LEHTI OLEVINAAN KRISTILLINEN? JOS EI OLE, NIIN MIKSI SE ON OLEMASSA JA KETÄ SE PALVELEE, MÄKISTÄKÖ?

        " Moni ehkä ajattelee, että oli hienoa, kun presidentti Sauli Niinistö toivotti Jumalan siunausta. Se ei ollut hienoa. Poliittisessa puheessa ei ole kivaa, että ratsastetaan Jumalalla. Ei ole sopivaa, että presidentti ikään kuin panee tekstinsä allekirjoittajaksi Jumalan. Tällainen jumalapuhe ei toimi omanatuntona.

        Vanhan testamentin profeetat pystyivät tehtäväänsä vain siten, että he olivat poliittisen vallankäytön ulkopuolella, eikä heillä ollut kytkentöjä herrojen politiikkaan. He näkivät tilanteen puhtain sydämin ja puhtain silmin. Kun Jumala-puhe otetaan osaksi poliittista puhetta, "Jumalasta" tulee vallankäytön pyhittäjä. Niinistön siunaus on teokratiaa, jossa valta pyhitetään jumalalla. Historia näyttää, että missä vain vallankäyttö pyhitetään jumalalla, siellä valtaa ei enää voi kritisoida millään eväillä. Kirkkojen ja uskontojen pitää olla poliittisen vallankäytön ulkopuolella, jotta ne voivat puhtaasti olla sen vallan kritiikkinä.

        Joulu on kristillinen juhla, ja on idioottimaista yrittää siivota joulusta pois Jeesus. Jeesukseton joulu on niin kuin vanhoillislestadiolainen ehkäisymenetelmä. Siinä mielessä en kannata sitä, että kaikki hengellisyys täytyisi saneerata julkisesta elämästä. Rakennettakoon kirkkoja ja moskeijoita, pysyköön synagoga ylväänä pystyssä, kaikkea hyvää vain voin toivoa hare krishna -porukoille. Tuputtamista en siedä, mutta se, että jokin on esillä, ei ole tuputtamista.

        Siunauksen toivottaminen kuuluu hengelliseen diskurssiin, se on liturgiaa ja runoutta. Se on mielekäs vain sille, joka on sisällä kyseisessä kielenkäyttötavassa. Ulkopuoliselle se on hölynpölyä. Täten presidentin puheen siunaus on itse asiassa rajaava, sen ulkopuolelle jäävät ne, joille käsite Jumala ei missään oloissa ole millään tavalla mielekäs. En vastusta sitä, että ihmisiä siunataan. Pidän sitä silti niin intiiminä asiana, että vieroksun sen tuomista poliittiseen puheeseen. Olisi eri asia, jos presidentti vierailisi tuomasmessussa ja siellä pitämänsä puheen lopussa toivottaisi siunausta... "

        VASTAUS/ KOMMENTTI

        ” " Kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa tässä maailmassa.”

        Tämä maa tarvitsee huolenpitoa ja varjelusta juuri tällä hetkellä. Meitä uhkaa suuret muutokset taloudellisella ja henkisellä alueella. Ollaanko me sokeita, emmekö näe mitä on tulossa.

        Presidentti on arvojohtaja, ja hänen ajatukset olisi syytä ottaa vakavasti, eikä kannattaisi arvostella hänen puhettaan vain sen takia, ettei se sovi kaikkien mielentilaan.

        Näemme, miten ahneus ja oman edun tavoittelu on yhteiskunnassamme lisääntynyt. Olisi syytä pysähtyä miettimään sitä, missä mennään. Tätä juuri miestäni uuden vuoden puheessa tarkoitettiin. Eikä pitäisi unohtaa kristillisiä arvoja. On syytä ottaa huomioon se, että meistä valtaosa on kirkoon kuuluvia." "

      • keltainen kupla ?
        Kupla puhkeaa. kirjoitti:

        "Jumalan siunausta Patmokselle ! Missähän Raamatun kohtaan, näin kehotetaan tekemään? Älä pidä muita Jumalia, siis Patmos on epäjumala.

        Patmossäätiö on kristittyjen yhteisö, kuten esim. OneWayMission, ja yhteisö muodostuu ihmisistä, Patmoksen henkilökunnasta, tukijoista ja kuulijoista.
        Siunausta Patmokselle toivottaessa se tarkoittaa Herran siunausta koko yhteisölle, tuhansille ihmisille. Sinullako on kupla otsassasi, minä yritän muistaa käydä WC:ssä tarpeeksi usein, ettei minulle nouse päähän. Jumalan siunausta sinullekin, se on kova juttu, Jumalan siunaus, saattaa mennä elämä aika kovaksi.

        http://www.youtube.com/watch?v=U68FXLJ1EkY

      • Muista haistaa
        Kupla puhkeaa. kirjoitti:

        "Jumalan siunausta Patmokselle ! Missähän Raamatun kohtaan, näin kehotetaan tekemään? Älä pidä muita Jumalia, siis Patmos on epäjumala.

        Kupla puhkeaa.
        Haista hapankaalia. Patmos on lähetysjärjestö. Patmos vie evankeliumia ja apua maailmalle. Juuri kuten Raamattu kehoittaakin. Epäjumala on mani ihmisellä, joka ei halua antaa Jumalan työhön varojaan, vaan valheen kaikella voimalla yrittää estää muidenkin annit. Siis estää Jumalan valtakunnan työtä.

      • JuutalaisetApostolit

        Muuten on Pasin esitys jehovalaisten erehdyksistä hyvä, mutta onko Pasi
        koskaan miettinyt, miksi hebreankielisiä UT:n alkutekstejä ei ole löydetty?
        Aapeli Saarisalo oli sitä mieltä, että niitäkin vielä löydetään Lähi-Idän kuivista hiekoista.
        Rooman kirkko ja juutalaiset kirjanoppineet tekivät varmasti kaikkensa, että
        yhteys juutalaisuuden ja kristittyjen välillä saatiin häivytettyä, myös tuhoamalla kaikki kirkon oppeihin sopimattomat kirjoitukset ja Kirjoitukset. Kuulostaako ihmisluonnon vastaiselta ja ainutlaatuiselta historiassa?

      • Shomrim Israel
        Kupla puhkeaa. kirjoitti:

        "Jumalan siunausta Patmokselle ! Missähän Raamatun kohtaan, näin kehotetaan tekemään? Älä pidä muita Jumalia, siis Patmos on epäjumala.

        Israelissa tätä yhteistyötä ja tukea arvostetaan korkealle, juuri äsken eräs Israelin nainen, Falashmura, siunasi Patmosta, joka on häntäkin auttanut:

        = "Meillä on onneksi apuna teidänkaltaisianne ystäviä. Olette Shomer Israel (Israelin vartijoita), joiden osuudesta olemme syvästi kiitollisia", kirjoittaa Jakov Snir viestissään Patmoksen ystäväpiirille.

        "Ukrainan Exodusapumme jatkuu. Olemme saaneet kritiikkiäkin siitä, että olemme kertoneet juutalaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä Ukrainassa. Yksittäisiä hyökkäyksiä on raportoitu viikoittain ja nyt asiaan on kiinnitetty laajempaakin huomiota ja asiasta on uutisoitu niin Israelissa kuin kansainvälisessä mediassakin. Onneksiemme lannistuneet kritiikistä, sillä nyt näemme, miten oikealla ajoituksella lähdimme liikkeelle", kertoo Pirkko Säilä.=
        http://www.patmos.fi/arkisto/716/ukrainan_juutalaiset_pakenevat_levottomuuksia_israeliin

        http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Moses
        http://www.youtube.com/watch?v=cFhWkJQ_L5I

    • Niinpä niin

      Oliskohan Juhani Säilä eläkkeellä kun uusi koordinaattori on Ilkka Kujala.

      • Kupla puhkeaa.

        Ilkka Kujala on KHT-Tilintarkastaja.

      • Ihmettelee hän
        Kupla puhkeaa. kirjoitti:

        Ilkka Kujala on KHT-Tilintarkastaja.

        No missä on Juhani Säilä sitten, kun ei enää Patmos-hommissa?

    • Shofar echad

      Onneksi( ? ) olkoon Patmos ! Olette saavuttaneet Suomen Siionissa merkittävän aseman Raamatun opetuksessa Kristuksen seurakunnan keskellä, mutta vihollinen kätyreineen tulee pistämään yhä isompia kapuloita evankeliumin rattaisiin.
      Hankkikaa isommat rattaat ja leveämmät väylät, lähettäkää taistelukutsu myös kuormastolle, ja nostakaa sotahuuto.
      Karitsan viiri korkealle !
      http://www.locallit.net/lehdet1/ivanov1954.html Revanssionismi nousussa?
      http://www.chabad.org/holidays/JewishNewYear/template_cdo/aid/4837/jewish/Shofar.htm
      http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=0jR20-0sy1Y#t=0

    • Hyvä Patmos !

      Taivaan ja maan väliltä on hyvä ohjelma ja keskustelu, jatkakaa Patmos !

    • ???

      Kuka nyt siviilienmurhaaja sionatseja hyysäävälle hihhulijärjestölle lahjoittaisi?

      Taitaa olla aika sairaat arvot, jos lahjoittaa. Lahjoituskohteita on kuitenkin tuhansia ja suurin osa tekee hyvää eikä tue laitonta terroristivaltiota toisten mailla!

      • Yksimieliset

        Sinäkin olet kovasti närkästynyt kun islamistipalet tähtäilevät ohjuksillaan lastentarhoja, päiväkoteja ja kouluja, rukoillen kuu-ukolta juutalaislasten kuolemaa? Enemmän rakastavat juutalaislasten kuolemaa, kuin omien lastensa elämää, "rauhanuskonto" edustaa hiljaisuutta hautausmaalla, sitä rauhaa.

        Hitlerin "main camp" on pestselleri islamistipalearabien kirjahyllyssä, enkä minäkään pidä siitä pir*llisesta joikaamisesta, keskellä yötäkin, minareetista, hirveitä uskontokiihkoilijoita, olen samaa mieltä.
        Minunkin mielestäni EU:n tuet "rauhanuskoisille" islamistiterroristeille pitäisi heti lopettaa, olen samaa mieltä, sairaat arvot on esim. Hemming Mankelilla ja Tuomilammen Pertillä.
        Minunkin mielestäni Juudea ja Samaria kuuluvat Israelille, ja Gassa on vanha israelilaisten kaupunki, Raamattukin sen lupaa juutalaisille, olen samaa mieltä.
        EU ja USA ovat laittaneet Hamasin terroristilistalle, ovat laiton terroristivaltio, olen samaa mieltä.
        Lahjoitetaan yhdessä edelleen Patmoksen lastenkotityölle Armeniassa, ja Louhivuoren pariskunnan työlle, Fortaleesaan Brasiliaan,ja oliko se Neve Galimin lastenkotikin, ja pommisuojia Israelin lapsille ja ambulansseja Magen David Adomille?
        Hienoa tavata kaltaisesi raitis helluntaiveli, olkaamme yksimieliset edelleen.

        Psalmit:
        133:1 Matkalaulu; Daavidin virsi. Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!
        133:2 Se on niinkuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan - Aaronin partaan, jota tiukkuu hänen viittansa liepeille.
        133:3 Se on niinkuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.

        Roomalaiskirje:
        12:16 Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
        15:5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,

        1.Korinttolaiskirje:
        1:10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.

        Filippiläiskirje:
        2:2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset >> Jakeen lisätiedot

    • Sama ajatus

      Raamatun mukainen yksimielisyys on asenteessa ja rakkauden teoissa, eikä niinkään katekismusten mukaisissa opeissa, puoluepolitiikassa. Keskustelua syntyy siitä kun Raamatun teksteistä on erilaisia tulkintoja ja keskustelu on mielenkiintoista ja edistää yhteyttä. Keskustellaan Raamatusta ja poltetaan katekismukset.

    • Syksyn tullenko?

      Alkaako Patmoksen radiolähetykset uudestaan ja koska, onko kellään varmaa tietoa? Kaipaan taas sitä rukiista leipää ja hyvää musiikkia.

    • Joutsenlaulu?

      Viktor Klimenko oli vuonna 1979 menestyvä ja kuuluisa, siirtymässä Saksaan ja Ranskaan kansainväliseksi megatähdeksi, joten hänen ei tarvinnut kehittää mitään tarinoita saadakseen julkisuutta, vaan päinvastoin hän teki juuri silloin ratkaisun poistua julkisuudesta.

      Aba oli alle 5-vuotias, eikä kotona ollut puhuttu politiikkaa eikä uskontoa, joten mistä uninäky tuli, koska se ei voinut tulla niin pienestä pojasta itsestään? Jos paha henkivalta hallitsee ihmistä, niin ihminen on silloin sen vallassa eikä pysty itse päättämään tekemisistään, vaan on pakotettu orjana tekemään pahan henkivallan tahtoa. Mutta Aba itse päätti, haluaako nähdä sitä unta. Ensin hän halusi itse sitä nähdä, mutta lopuksi hän ei enää halunnut ja alkoi sitten nukkua tavallisesti.

      Viktor julkaisi ”Aban profetian” vasta 1985 pitkän harkinnan jälkeen. Saiko Viktor kuulla tästä Tukholman profetiasta ja vaikuttiko tämä profetia siihen, että Viktor päätti julkaista oman kirjoituksensa? Jos näin kävi, niin Tukholman profetia toimi silloin ”liipaisimena” joka lähetti Aban profetian matkaan. Kumpiko näistä on tärkeämpi? Aban profetiaan tuli ihmeellinen vahvistus Saima Honkoselta, vanhalta mummolta joka ei kaivannut julkisuutta eikä ollut tekemässä ”uraa” helluntailaisten profeettana. Mielestäni molemmat ovat tärkeitä ja täydentävät toisiaan, antavat melko tarkan kuvan siitä mitä pian tulee tapahtumaan. Venäjä, Suomi, Iran, Israel... yhdessä, nyt.

      Klimenkolle tuli Aban profetiasta enemmän haittaa kuin hyötyä, eikä Viktor nykyäänkään ole kovin innokkaasti ollut ”profetiaansa” esittelemässä, vaikka mielestäni juuri nyt olisi sen aika. Viktor on tunnettu ja luotettu, karaistunut ja koeteltu, esiintymiskykyinen vanha yhteiskristitty. Eikö Leo Meller voisi ottaa Viktor Klimenkon mukaansa tämän syksyn ja talven kiertueille? Luultavasti salit vosivat olla aika täynnä kuulijoita ja tilauksia tulisi varmasti monelle paikkakunnalle rukouskokouksiin.
      Mutta jaksaisiko Klimenko vielä esiintyä, kun on sairastunut vakavasti?

      • Deinkuuntelija

        Radio Dein kanavalta kuulin IRR-lähetyksen ohjelman, siinä oli Markku Tenhunen ja Viktor Klimenko.
        Klimenko on varmasti paranntunut siitä syövästä kun jaksaa käydä taas esiintymäsäsä. Kiitos taivaan isälle, hallelyyjaa! Viktor sanoi että pitäsi suomalaisten paremmin osata Venäjän kieltä ja kultttuuria. Siten olisi helpompaa evankelioida venälisiä. Heitä on täällä Suomessakin paljon sirtoliaisina ja töissä ja turisteina. Suomalaiset eivät saa olla ylpeitä ja nöyryttäviä venäläisiä vastaan, niin on parempi tulos.
        Mutta Viktor sanoi että Venäjä ostaa Suomen Saksalta, verettömästi on profetoitu. Viktor alkaa käymään työväentaloillla evankelioimassa. Mukava oli kuulla Viktoria keskustelussa Tenhusen kanssa.
        Hienoa olisi jos Viktor ja Leo yhdessä tekissivät Suomen kiertueen, vaikka koko kevään työväentaloilla ja urheilukeskusksissa ja vaikka tanssipaikoilla voisivat vuokrata tiloja. Niin varmasti tulisi paljon kuullijoita, ehkä jopa niitä jotka vielä eivät ole uskomassa.
        https://www.youtube.com/watch?v=HrhI-txna1Q#t=99

    • Häs stäk

      Nappasin tuolta palstalta , Juha Ahvion tekemästä Venäjäohjelmasta oli jotain kirjoitettu. Onko Juha Ahvio sortumassa lihankäsivarteen, kun haluaa liittyä NATO:on, tai ainakin joku väitti sellaista täällä palstalla?

      #?? Viktor Klimenkon kirjassa ”Sinetti” oli muistaakseni hänen kertomanaan ainakin kolme tapausta, kun täysin vieras uskova toi Viktorille Habakukin kirjasta jakeen, joka oli muistaakseni tämä:

      Habakuk:
      2:1 Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa.
      2:2 Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea."
      2:3 Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.
      2:4 Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostansa.

      Hilja Aaltonenkin odotti suurta herätystä yli kymmenen vuotta hiljaa sängyssään, kun oli saanut Herralta siitä lupauksen. Hiljan hiljaiset rukoukset ovat uskoakseni Taivaassa tallella. Hiljaa kun odotetaan, niin Herra toimii ajallaan ja tavallaan, siitähän on lupaus Tukholman profetiassa.

      Habakuk:
      3:1 Profeetta Habakukin rukous; virren tapaan.
      3:2 Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen peljästynyt. Herra, herätä eloon tekosi jo kesken vuotten, tee se jo kesken vuotten tiettäväksi. Muista vihassasi laupeutta...

      3:12 Kiivastuksessa sinä astut maata, puit kansoja vihassa.
      3:13 Sinä olet lähtenyt auttamaan kansaasi, auttamaan voideltuasi( Valittu = Israel ). Sinä murskaat pään jumalattoman huoneesta, paljastat perustukset kaulan tasalle. Sela.
      3:14 Sinä lävistät heidän omilla keihäillään pään heidän johtajiltansa, jotka hyökkäävät hajottamaan minua - se on heidän ilonsa - aivan kuin pääsisivät syömään kurjaa salassa.
      3:15 Sinä ajat hevosillasi merta, paljojen vetten kuohua.
      3:16 Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta, mätä menee minun luihini, minä seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää, jolloin kansan kimppuun käy hyökkääjä.

      3:17 Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksissä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa.
      3:18 Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. >> Jakeen lisätiedot
      3:19 Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani. Veisuunjohtajalle; minun kielisoittimillani.

      Eikös omaa ”voimaa” ole myös se että haetaan voimaa Egyptistä Babyloniaa vastaan? Suomi ja Ruotsi hakevat turvaa USA:sta Venäjän uhkaa vastaan, mutta miksi Pohjola on uhattuna? Eikö siksi että Pohjolan kansat ja jopa kirkotkin ovat heittäneet Raamatun selkänsä taakse?

      JOOSUA5:14 Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut." Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" ??#

    • Pieleen meni profeti

      Leo Meller saarnasi aikoinaan, että vuoden 2000-tietokoneviruksesta tulee suuri katastrofi niin Suomelle kuin koko maailmallekin. Mitään katastrofia ei tullut. Selittikö Meller erehdystään jälkeenpäin? Ei, ainoastaan täydellinen hiljaisuus. Kuinka monta Mellerin profetiaa on jäänyt toteutumatta? Mitä Raamattu sanoo vääristä profeetoista?

      • Katastrofin edellä

        Meller on viimeaikoina puhunut paljon myös niistä profetioista jotka koskevat Suomea ja Venäjän hyökkäystä. Katsotaan toteutuuko Mellerin saarnat, oikean profeetan saarnat toteutuvat.
        Voisiko sen tietokoneviruksen mitenkään tulkita "virtuaalirahaksi" ja yhdistää tähän talousromahdukseen joka on alkanut Amerikasta? Riittääkö katastrofiksi? ATK on Amerikasta tullut koko maailmaan, IBM toimitti reikäkortteja natseille, siitä luin äskettäin Kavaston tekemän tutkimuksen.
        Kuinka monta Wilkersonin profetiaa on jo toteutunut?
        Muuten, Joulunlapsikeräys on taas ajankohtainen, vaimokin tilasi niitä laatikoita, kun ei kotoa löytynyt sopivia kenkälaatikoita. Taidan antaa kuljetuksiin hieman avustusta, en osaa, ehdi ja viitsi niitä tavaroita etsiskellä kaupoista.
        Mutta sitä Patmoksen radioasemaa en ole vielä radiosta löytänyt, mikä on oikea taajuus Satakunnassa?

      • kjhgfg
        Katastrofin edellä kirjoitti:

        löytyy netistä patmoksen sivuilta

      • lopettakaa puheet

        Raamatussa ei ole yhtäkään profetiaa Suomen ja Venäjän hyökkäyksistä. Myöskään Wilkersonin profetiat eivät ole Raamatusta myöskään. Tämä kertoo vain sen, että Jumala ei ole puhunut!
        Kun oikein paljon arvailee ja heittelee omia viisauksiaan, niin jokunen prosentti toimii. Jumalan sanassa toimii aina sata prosenttia. Siinä on vissi ero.
        Wilkerson ja muut valheprofeetat tutkivat enemmänkin maallisia lähteitä, esim. futurologiaa. Tämä tieteenala on jokaisessa maassa aivan maallinen homma, joka tutkii tulevaisuutta, julkaisee kirjoja ja muita tiedotteita. Osa näistä toteutuu, osa ei.
        Raamattu on kokonaisuudessaan Jumalan sanaa. Kun Kirjoitukset olivat valmiit, Jeesus varoitti Apostoli Johannesta, että Jumalan sanaan ei saa lisätä mitään, eikä mitään saa jättää pois. Myös Vanhassa Testamentissa oli samanlainen lause.
        Omien ennustusten puhuminen Jumalan tiliin on siis valtaisa synti.

    • Ei ole mitään

      Patmos on Leo Mellerin toimintaa ja ei ole mitään tekemistä helluntailaisuuden kanssa!

    • Israeliin oksastettu

      Ei taida itse Leo Mellerikään osata selittää, missä on kristittyjen kirkko tässä tilanteessa ja mistä portista kristityt tähän Taivaan Jerusalemiin pääsisivät? Ovatko kristityt menossa tähän kaupunkiin? Kuka on Karitsan morsian?

      Ilm. 21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." 
      21:10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, 
      21:11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi; 
      21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet; 
      21:13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia. 
      21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. 
      21:15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin. 
      21:16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. 
      21:17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. 
      21:18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. 
      21:19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, 
      21:20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti. 
      21:21 Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia. 
      21:22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. 
      21:23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.

      • Kupla puhkeaa.

        Aika erikoinen Raamatun paikka. Ilm.3:12. Biblia (1776) Joka voittaa, hänen minä teen patsaaksi Jumalani temlissa, ja ei hänen pidä silleen lähtemän ulos, ja tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen, ja minun kaupunkin uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta minun Jumalatani tuli alas, minun uuden nimeni. Käännös 1938. Pylvääksi Jumalan temppeliin.

      • JeshuatJISRAEL

        TO> Israeliin oksastettu 23.11.2014 23:05

        U ASK: Ei taida itse Leo Mellerikään osata selittää, missä on kristittyjen kirkko tässä tilanteessa ja mistä portista kristityt tähän Taivaan Jerusalemiin pääsisivät? Ovatko kristityt menossa tähän kaupunkiin? Kuka on Karitsan morsian?

        Ilm. 21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon."

        RESPONSE: 21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet; JISRAEL. CHRISTIANS? NO WAY !

    • AIVRehupiikles

      Sitä vaan olisin kysyny jotta tulooko se Patmoksen ristitulitus tänehtoona niinku ennenki, meinaan näin lauvantaiehtoona on tavannu sieltä tulla Pasin ja Petrin juttuja niiton mukava seurata niiren juttuja, mutta satuin kuulemahan yhyren mukavan piisin rariosta laitoon sen tännekki kuulumahan
      http://www.youtube.com/watch?v=C7gNM-UGBSM#t=18

    • JonesHenry
      • Kristitty Siionisti

        Lueppa Hesekielin luvut 36-39 ja huomaa että hebrealaisen kansan paluu JHVH:n heille antamaan Israelin maahan ja Juutalaisvaltioon on Herran Israelin Jumalan suunnitelma, käsky ja toteutus, joten ymmärrätkö vastustavasi Jumalan suunnitelmaa? Tiedätkö miten käy niille jotka vastustavat Jumalan suunnitelmia?
        Tiedätkö miten käy niille jotka siunaavat, eli rukoilevat ja tukevat kaikella voimallaan, Jumalan suunnitelmia ja Hänen omaisuuskansaansa, Pyhää Israelia? Oletko tyhmä, vai oletko vailla kaikkea viisautta ja järkeä?

    • Helluntailainen

      Kuuntelin tänään Patmoksen iltaohjelmaa, jossa Pasi ja Juha käsittelivät uskonasioita, ja jotain jäi hampaankoloon. Mutta kaivellaan tikulla töhnät pois
      ja otetaan palanpainikkeeksi pari jaetta Helluntailaisten Isosta Kirjasta:

      Apt. 5:32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." Usko on luottamus ja kuuliaisuus Luojan Pyhän Hengen äänelle, ihmisen omassatunnossa ja hebrealaisten Pyhissä Kirjoituksissa. Pelastuksen perusta on Jeshuan veri, mutta pelastuksen peruste on ihmisen usko Jumalan Sanan edessä, jokaisen ihmisen oma asenne ratkaisee tuomion. Mk. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      Rm. 2:8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.  Luojamme Kaikkiriittävä, Kaikkitietävä ja Kaikkivaltias Pyhä Henki on läsnä kaikkialla, mutta ei kaikessa. Pyhä Henki ei pakota, eikä ohjaa sellaista luotua, joka ei antaudu Hänen hallintaansa.
      1.Ts. 1:10 ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta. 

      Jd. 1:15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
      Asenne on se joka määrittää ihmisen aseman, otollisuuden, Luojan tahdon edessä, rehellisyys ja nöyryys johtaa kuuliaisuuteen Pyhän Hengen äänelle ihmisen omassatunnossa. Laki( Toora, Opetus ) on annettu Herran JHVH Israelin Jumalan pyhälle omaisuuskansalle Israelille, johon meidät Kirjoituksiin uskovat, luottavat ja kuuliaiset, on oksastettu Jeshuan veressä. Room. 11 :
      Rm. 11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,

      Rm. 11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. 11:19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."
       11:20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.( OLE KUULIAINEN LUOJAN TAHDOLLE, TOTTELE )

      11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. 11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. 11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. 

      11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!  11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on OSAKSI kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi(X)luku on SISÄLLE( ISRAELIIN )tullut, 11:26 ja niin(XX) kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu(XXX)on: (XXX)"Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. [(X)pleroma=täyteys; (XX)houtos=tällätavoin ] 11:27 (XXX)Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." 11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. 11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu( VALINTA=VOITELU )

      11:30 Samoin kuin TE ENNEN OLITTE Jumalalle tottelemattomia( 1. ), mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, ( TOTTELEMATTOMUUS>

    • Restoraatio

      Kuuntelen parhaillaan Patmossäätiön Taivaan ja maan välillä-ohjelmaa. Juha Ahvio ja Marja Rantanen käsittelevät jouluun liittyviä aiheita ja kristikunnan perinteitä, joista yhteiskunnassa ollaan luopumassa. Mutta jos ihmisten tekemä kulttuuriperinne on Raamattuun perustumatonta tai jopa kirkossakin selvästi Raamatun vastaista, niin onko niiden hylkääminen vahingoksi Kristuksen Seurakunnalle. Nähtävissä on Suomessakin mihin suuntaan valtakirkko on menossa.

      5.Mooseksen kirja 7:12 Jos te tottelette näitä säädöksiä, noudatatte ja seuraatte niitä, niin Herra, sinun Jumalasi, pitää liittonsa ja on laupias sinulle, niinkuin hän valalla vannoen on sinun isillesi luvannut.
      1.Samuelin kirja 15:22 Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.
      Luukkaan evankeliumi 1:17 Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isiensydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
      Matteuksen evankeliumi 1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

      Matteuksen evankeliumi: 15:13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
      Matteuksen evankeliumi 15:9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"
      Markuksen evankeliumi 7:7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'

      1.Johanneksen kirje 3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
      Roomalaiskirje 7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
      Roomalaiskirje 1:5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskonkuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,

      Raamatun mukainen usko, Aabrahamin usko, luottamus ja kuuliaisuus Sanalle, perustuu ainoastaan Herran JHVH Israelin Jumalan Sanaan, luottamus Luojan lupauksiin ja kuuliaisuus Herran JHVH:n tahdolle, joka meille on hebrealaisissa Pyhissä Kirjoituksissa( VT/UT )ilmoitettu Sanassa, joka on Pyhän Hengen tuottama ja pyhien ihmisten kirjoittama. Sola Scriptura on uskonpuhdistajien ehto.

      Pyhitys, ihmisen elämän toiminnan muuttuminen, eteneminen kohti Luojan tahtoa, tapahtuu Sanan johdossa Pyhän Hengen antaman ymmärryksen ohjaamana. Pyhitys kuuluu vain Sanan yhteyteen.

      Pyhityksen vastakohta on ihmisen luopumus Luojan Sanasta, eli synti, johon lasketaan myös ihmisen tekemien uskonnollisten suorituksien ja ”tiedon” tuleminen Raamatun ilmoittaman Luojan tahdon toteutuksen tilalle, antisemiittisen synkretistisen syrjäytys- eli ”korvausteologian” kautta.
      Israelin historian kautta voidaan havaita että ihminen luonnostaan aina luopuu Luojan Sanasta.

      Roomalaisen kirkon tekemät perinteet, kuten esim. vauvan pirskotus vedellä, jota väitetään kristilliseksi kasteeksi, on yksi pahimmista kirkon tekemistä harhautuksista, ns. perinteistä eli perinnäissäännöistä, joilla ei ole perustetta Raamatussa. Samoin kirkon Sapatista luopuminen.

    • Kysyn vaan

      Patmosradio tuli Deissä sunnuntaina illalla. Siinä puhuttiin Herran juhlista, niin mieleen pulpahti että eikö syysjuhlat ole vieläkin täyttymättä, niiden tulevat varjot. Kun vuodenvaihteessa kylvetään viljat jotka pääsiäisen jälkeen korjataan pelloilta. Sitten kun kesän kuumuus tulee niin kaikki kuivuu ruskeaksi. Mutta syksyllä korjataan hedelmäpuiden sato, vain viikunapuu antaa varhaisviikunoita. Muiden puiden, myös öljypuun hedelmät valmistuvat syksyksi. Onko siinä vertauskuvallista?

      Vainiot olivat jo kypsyneet leikattaviksi Israelissa sanoi Jeesus Israelin maasta, Herran viljapellosta. Viikunapuu antoi hieman varhaisviikunoita, mutta syksyllä tapahtuu varsinainen Israelin viikunapuun sadonkorjuu, se on vasta tulossa. Kevään juhlat, pääsiäinen, lyhteenheilutus ja viikkojuhla ovat täyttyneet 30 jKr.

      Sitten tuli sirppi joka leikkasi Israelin viljan ja Israelin kesä, pitkä hirveän kuuma ja kuihduttava kesän koettelemus 70-1948 jKr. Mutta puiden hedelmät kypsyvät kesän kuluessa syksyn korjuuta varten. Jeesus tuli ensimmäisen kerran ihmislapsena lehtimajajuhlaan 3 eKr. Onko toinenkin tulo syksyllä kun syysjuhlien tulevan hyvän varjo on vielä täyttymättä, niin silloinko paruusia tapahtuu?

      Myös Isä meidän-rukouksesta ja anteeksiannosta puhuttiin. Jeesus käskee meitä antamaan anteeksi ja meidän tulee suostua Herran tahtoon ja tahtoa antaa anteeksi, toimia siten, lakata syyttämästä ja vaatimasta korvausta ja olla puheväleissä jos meistä riippuu. Niin kun me tehdään niinkuin Herra käskee ja tahdotaan antaa anteeksi ja osoitetaan se teoillamme ja tekemättömyydelläkin, niin siitä kuuliaisuudesta Herran liitossa meille antaa Herra kaiken armonsa, myös anteeksiannon jonka Jumalan Poika maksoi puolestamme ja Herran siunauksen.

      Pasi sanoi että lupaukset Herran omaisuuskansalle Israelille ovat vielä täysin voimassa, niin eikö myös Herran liitto Israelin kanssa ole lupaus. Niin sitten on se 10 käskyn liitto on yhä voimassa ja Pasi on ns. Kahden liiton teologi? Mutta täällä keskustelussa on sanottu että Herran liittoja on voimassa monta muutakin vielä, mitä ne kaikki oikein ovat? Eikö ole liitot ainakin Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa vielä olemassa? Koska alkoi uusi liitto Jeesuksen veressä ja seurakunta?

      Oli muuten raukkamaista Englannilta kun järjestivät silloin 1948 että juutalaisten sapatti oli alkamassa ja itsenäisyysjulistuksessa tuli kova kiire ja sota alkoi samantien, heti sapattinako? Sama juttu oli Jomkippurin sodassa, silloin myös oli sapatti, kerrottiin ohjelmassa. Mutta Englannilta menikin sitten paljon siirtomaita, ainakin Intia. Ja Suomelta Petsamo, kun annettiin juutalaisia Hitlerin keskitysleiriin murhattaviksi, niin rangaistus tuli. Kannattaa rukoilla ja toimia Israelin hyväksi, kuuntelin Kaksin käsin maailmaan, kun siinä kerrottiin Patmoksen toiminnasta.

      Mutta se mies joka puhui Pasin kanssa siitä 1000 vuoden ajasta, niin varmasti oli seitsemän päivän adventisti. Adventistit ovat vieläkin kiinni siinä Rooman kirkon syrjäytysteologiassa, että kirkko yksin muka on saanut paikan Jumalan kansana, se on korvausteologiaa. Olen muutaman kanssa joskus vähän jutellut, kyllä ne tietää Jeesuksen ja armonkin, mutta ovat aika jyrkkiä lain kiivailijoita.

      Eikä adventisteilla ole vanhemmistoa niinkuin meillä helluntaiseurakunnissa pitää olla Raamatun mukaan monta vanhinta miestä. Mutta sitä ihmettelen, kuinka niitä jumalattomia sitten hallitaan 1000 vuotta kun eivät tottele Sanaa eivätkä Pyhää henkeä? Kun jouluvirressä lauletaan, että ”voimalla väkivallalla et tahdo hallita” niin muuttuuko Jeesuksen seurakunta sitten väkivaltaiseksi ja lihan käsivarrella pistää pakanat kuriin? Onko kaikkien jouluvirsien sanat Raamatun mukaisia?

      Vesa-Matti Loirilla oli sunnuntaina synttärit ja kun vielä joulunaika jatkuu, niin tähän hyväksi lopuksi Loirin laulua. Meille helluntailaisille ”Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton” aina sopii joulunaikana kuunneltavaksi.
      https://www.youtube.com/watch?v=sddT7rWDUfU&list=RDsddT7rWDUfU#t=105

      • Loppiais-Loiria

        Joo, mäkin kuuntelin sitä ohjelmaa, noin se aika tarkkaan meni. Muakin hiukan häiritsee kun väitetään että seurakunta ja Israel olisivat erikseen. Mutta kun Paavali sanoo että meidät on Israeliin oksastettu niin sitten me ollaan Israelin öljypuussa ja pysytään, eiks jeh? Mutta mä tykkään enemmän tästä Loirin laulusta

        https://www.youtube.com/watch?v=In8fe7cKYvY

      • Hilkan kuulija
        Loppiais-Loiria kirjoitti:

        Joo, mäkin kuuntelin sitä ohjelmaa, noin se aika tarkkaan meni. Muakin hiukan häiritsee kun väitetään että seurakunta ja Israel olisivat erikseen. Mutta kun Paavali sanoo että meidät on Israeliin oksastettu niin sitten me ollaan Israelin öljypuussa ja pysytään, eiks jeh? Mutta mä tykkään enemmän tästä Loirin laulusta

        https://www.youtube.com/watch?v=In8fe7cKYvY

        Ohjelmaan soitti Hilkka, joka koki että omaiset voi vallata/anastaa/varastaa taiteellisesti lahjakkaan sukulaisen elämän työn taulut, runot, filmit jne itsetekemikseen. Hilkan tapauksessa oli anastettu koko elämänkaaren taiteilijan työ ja hän kaipasi vastaajalta raamatullisia neuvoja. Pitääkö antaa anteeksi vai mennä oikeuteen? Hilkka sanoi että iän takia sukulaiset syyttää luulotautiseksi.

        Vastaaja sanoi,ettei raamatullisia neuvoja voi suoraan antaa. Jos lakia on rikottu, mennän juridiikan kautta. Hyvä neuvo.

        En oikein ymmäertänyt miksi Hilkka ei jo nuorena estänyt nimensä käyttämistä väärin?

      • Karavaani kulkee
        Hilkan kuulija kirjoitti:

        Kristittyjen omaisuus on yhteistä ja Isovelikin antoi nimensä, ja Henkensä, veljien ja sisarien yhteiseen käyttöön. Jeesuksen nimessä ja veressä Leokin liikkuu.
        Mellerin iskujoukkotiimi on taas pitämässä Suomen Siionia hereillä ja tuomassa Herralta tullutta kristittyjen tietouteen ympäri Suomea. Suuria kokouksia ja kuulijoita on tungokseen asti kun maailman tilanne huolestuttaa. Pasuuna soi Siionissa !

    • Circus Maximus

      ASIALLINEN SUOMALAINEN KIRJAILIJA. Olen joskus jonkinverran lueskellut Halla-ahon Jussin blogia: ”Kirjoituksia uppoavasta Lännestä.”
      Kirjoitukset julkaistu aiemmin tekijän verkkosivustolla 2005–2008.
      Helsinki: Jussi Halla-aho, 2009.

      KATSOIN TV:N KO. KESKUSTELUN AIHEESTA, AIHE ON KOVASTI AKTUELLI JA KIINNOSTAVA. http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7283080.html Sananvapaus: Kirkkohallitus vs. Ville Niinistö. & ”Sananvapaus on yksi länsimaisen yhteiskunnan kulmakivistä ja Pariisin terrori-isku oli hyökkäys sitä vastaan.”&

      ENTÄ JOS lisääntyvän terrorismin takia sananvapauteen olennaisesti kuuluvaa kaikkien mielipiteiden kyseenalaistamista aletaan hallinnossa pitää vahingollisena yhteiskuntarauhalle? Roomassa oli keisarinpalvonta valtionuskontona, jonka katsottiin yhdistävän kulttuurisesti hajanaista valtiota edes jotenkin. Kuuliaisuudenilmaisu keisarille, ja yhteiskuntarauhan edistäjä. KRISTITYT eivät voineet suostua kumartamaan keisarin patsasta, koska sellainen on kielletty Raamatussa. KATKAISUHOITOON, PÄÄTÄ LYHYEMMÄKSI, TAI KIRKON ROVIOLLE.

      ENTÄ JOS nykyisen lain nykyistä tulkintaan pian halutaankin muuttaa, esim. islamin vaatimuksesta, tiukempaan ja sananvapautta estävään suuntaan? Ihmisten tekemiä lakeja ja lain tulkintoja ihmiset voivat muuttaa, demokraattisesti ja ”pakkotilanteen” edessä, ”yhteiskuntarauhaksi.”
      NATSI-SAKSA. MASSAHURMAAJIEN LOPULLINEN RATKAISU. SAKSAKIN
      OLI SIVISTYNYT DEMOKRAATTINEN LÄNSIMAINEN YHTEISKUNTA, ENNENKUIN I MS ALKOI, JA HITLER OLI I MS:N TUOTE, KATKERA MIES_.._

      NIM. EV.LUT. KIRKON kirkkohallituksen J. Keskitalon mielipiteet, toivomukset
      ja kehotukset ”kyvystä itsekritiikkiin” ovat täysin naiiveja ja suorastaan surkuhupaisia, kun samassa kirkossa muutamia kymmeniä vuosia sitten monet lähes palvoivat natsiaatua. Sama kirkko vainoaa nykyään toisinajattelijoita, naispappeuden ja homoseksualismin vastustajia kirkossa. ULKOKULTAISTA.

      VÄKIVALTA on olennainen osa oikeaa islamia, kuten myös natsismia ja kommunismia, ja niitä eivät ev.lut.kirkon puheet muuta miksikään. On aivan sama mitä Keskitalo TV:ssä puhuu, häntä eivät kuuntele edes ”luterilaiset” nykyään, täysin turha ”asiantuntija”. Luterinkirkko opettaa että ”tehkää kuten haluatte”. ISlam lukee koraania, ja tekee sen mukaan: ”Te olette paras kansakunta. Orjuuttakaa ja tappakaa vääräuskoiset. Tapa kristitty sunnuntaina, tapa juutalainen sapattina.” Väkivallan saarnaus muutetaan valheella ”rauhanuskonnoksi”. KIRKKO ON HEITTÄNYT RAAMATUN TAKANURKKAAN JA MITÄ SE YRITTÄÄ TARJOTA TILALLE? ISLAMIAKO?

      ”KIIHOTUKSESTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN” Halla-aho sai syytteen ja sakot, kun hän toi esiin totuutta islamista sen omista lähteistä, koraanista ja haditeista, ja nykypäivänkin käytännöistä. Teot puhuvat enemmän ja paremmin kuin sanat. Kun ”uskonrauhapykälä” edelleen Suomen laissa on tulkinnanvaraisempikin kuin ”kiihotuspykälä”, riippuen tuomarin omasta poliittisesta kannasta ja mielipiteestä( kenen mielestä mikin on asiallista? ), niin todennäköistä on että sitä vielä tullaan käyttämään toisinajattelijoiden, ISlamkriittisten ja fasisminvastustajien, ja uskovien vaientamiseksi.

      ”MONIKULTTUURI”FASISTIT ovat olevinaan suvaitsevaisia, mutta
      eivät suvaitse sitä että joku ajattelee, toisinkuin he, eikä suvaitse kaikkea
      mitä ”monikulttuuri”fasistit pakolla vaativat.

      Jussi Halla-aho( PS. ), filosofian tohtori, puhuu asiantuntijana täyttä totta ja asiallisesti ISlamista, ja hänen sananvapautensa laitettiin oikeuden eteen: ”Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. ”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.” Uusi Suomi. 8.9.2009. Helsinki.& TUNTEET RATKAISEVAT?

      http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7282923.html
      ISlam on täällä = kulttuurien välinen sota on täällä.
      https://www.youtube.com/watch?v=USiHsEq0DWA&list=RDUSiHsEq0DWA

    • huijarit suohon!

      No, tutkikaapa Patmoksen omistaman Kuva ja sana -kirjakaupan kirjoja. Eipä ole kovin kristillistä tarjontaa. Voi sanoa, että suurimmat valheet ja harhaopit ovat juuri heillä myynnissä. Kaikki myydään, mistä raha irtoaa!

      Hyvä esimerkki on täällä palstoilla otsikossa "Poika joka palasi taivaasta, Kuva ja sana 2014. Täyttä puppua, raamatun vastaista roskaa! Tarinan poika on nyt kieltänyt koko kirjan, koska kertoi keksineensä jutun siksi, että häneen kiinnitettäisiin huomiota. Meller ja Turunen markkinoivat hörhökirjaa, mutta nyt kohun jälkeen vetivät kirjan vaivihkaa pois. Heille ei raamatullinen totuus merkitse mitään, kunhan kauppa käy!
      Mahtavatko aisapari Turunen-Meller vaatia pojalta korvauksia, kun tunnustuksellaan pilasi heidän bisneksensä kirjan suhteen?

      • Täysin valhetta.

        Lisää Patmoksen valheita. Patmos Lähettyssäätiö on vuona 1971 perustettu täysin suomalaisin yksityisin lahjavaroin toimiva lähetys ja avustusjärjestö. Kipinä-Lehti 4.1996. Divijaken vesiprojekti on tähänastisista Patmoksen projekteista suurin. Sen kokonaisbudjetti ylittää 7 miljoonaa mk. Valtio on antanut projektiin 2 miljoonaa mk.

    • ISlamin INVAaasio

      Juha Ahvio latoo parhaillaan Marja Rantasen kanssa ”Taivaan ja maan välillä” pöydälle raskaita faktoja Euroopan punavihreiden tukemasta Euroopan uskonnollispoliittisesta islamisaatiosta, joka oman ilmoituksensa perusteella pyrkii hävittämään Euroopan perinteisen juutalaiskristillisen kulttuurin.

      Kieli on ihmisen identiteetin perusta, josta muodostuu kulttuurialue ja kansa. Ihmisen eettinen moraali muodostuu ihmisen omaksuman kulttuurin sisältämän uskonnon pohjalta. Yhteiskunta aina tarvitsee eettiset säännöt.

      Herra Israelin Jumala sekoitti ihmisten kielet, joten eri kulttuurit ja kansat ovat Luojan tahdon ilmenemä. Tätä vastaan sielunvihollinen kapinoi jumalattomien ihmisten kautta, uskontojen/politiikan kentällä, valheella ja väkivallalla.

      Islamilla ja punavihreillä on yhteinen vihollinen, juutalaiskristillinen usko ja siihen perustuva kulttuuri, joten ne yhdessä sotivat juutalaiskristillisen uskon kulttuuria vastaan. Siksi kommunistit ja islamistit ovat nyt yhtä pataa.

    • Kuninkaanportti

      Eikös Vuorisen Markulla olekin hienon värinen flanellipaita takkinsa alla? Mutta harmaa solmio vielä puuttuu, aiai, ja pukukin on vielä papilla perinteisen musta. Eihän nyt olla menossa ainakaan Keskustan hautajaisiin? Minun nähdäkseni ne tunnelmat ovat lähinnä Kokoomuksessa, kun taitavat pian ripotella tuhkansa Kustaanmiekan salmeen. ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.”

      Markku Vuorinen tietää asenteen tärkeyden. Asenne ratkaisee Suomenkin tulevaisuuden.
      Luukkaan evankeliumi: 6:48 Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle( Petra ); kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.
      https://www.youtube.com/watch?v=bMYtedXf1_k#t=16

      Efesolaiskirje: 2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, 1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,

      Matteuksen evankeliumi: 16:18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari( Petros=kivilohkare; ”Elävä kivi” ), ja tälle kalliolle( Petra=Peruskallio; Jumalan Sana ) minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

      1.Pietarin kirje: 2:5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä( Petros ) hengelliseksi huoneeksi( Temppeli, Seurakunta ), pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä( ylistys )uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.

      Psalmit: 100:4 Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuninkaanportti

      %Keskustan Helsingin piiri on nimennyt Markku Vuorisen, mediapastorin Tapaninvainiolasta, eduskuntavaaliehdokkaaksi. Vuorinen on Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, sekä kaupunginvaltuuston ensimmäinen varavaltuutettu. http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7287540.html

      ”Teen työtä puheenjohtaja Juha Sipilän asenteella, jossa omaa saa kehua, mutta toista ei haukkua” :Vuorinen sanoo: ”Lähden vaaleihin teemalla: Rohkeasti ja rakentavasti, arvoista tinkimättä.” Hän toteaa, ettei halua olla politiikan teossa rakkikoira, joka haukkuu kaikkea mikä liikkuu, vaan mieluummin opaskoira, joka johdattaa ihmisen turvallisesti ja luotettavasti eteenpäin.%

      http://tuokko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90741-tuokko-granrothille-ala-luota-vieraan-apuun-suomalainen

      1.Aikakirja: 23:30 seisoa joka aamu kiittämässä ja ylistämässä Herraa, ja samoin joka ilta;

      Jeremia: 15:19 Sentähden, näin sanoo Herra: "Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun kääntyä, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. He kääntyvät sinun tykösi, mutta sinä et käänny heidän tykönsä. 

      2.Timoteuksen kirje: 4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita,kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

      1.Timoteuksen kirje: 6:17 Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, 
      6:18 kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat,

      1.Pietarin kirje: 2:15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-

      Efesolaiskirje: 6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

      Luukkaan evankeliumi: 21:36 Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."

      • Patmoksessa?

        Eikös tuo Vuorinen ole mukana Patmoksessa, on ainakin joskus siellä puhunut?

    • pois rutinat

      Älkää Kompastuko enää ainakaan Melleriin. Hän on jo ollut jonkin aikaa "eläkeläisukko" ja ei voi ratkaisevasti enää vaikuttaa säätiön asioihin.

    • Jeshua=JHVH

      Raamattuun uskova voi tottelemattomuuden kautta menettää Pyhän Hengen sinetin, kuten Adam ja Eeva langettuaan epäluottamuksesta Jumalan Sanaan johtuvaan tottelemattomuuteen Jumalan Sanalle.
      Pyhä Henki ei pakota ketään tottelemaan, vaan poistuu jos ihminen tietoisesti valitsee tottelemattomuuden. Kuka tahansa voi koska tahansa langeta kuinka korkealta tahansa syntiin, kuten kävi täydelliselle Luciferille ja täydellisille alle 9 kk aiemmin luoduille ihmisille ( Kain ei ollut vielä syntynyt, kun ei ollut Eevan mukana, ja Kain syntyi syntisenä, ylpeänä ja kateellisena ).
      ”Kerran pelastettu", ei ole aina pelastettu, jos hylkää Herran pelastuksen Jeshuan veressä, lopettaen syntinsä tunnustamisen, menettää Pyhän hengen, sinetin ja pelastuksen.

      5.Mooseksen kirja:
      7:9 Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitäväthänen käskynsä,
      13:4 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.
      13:18 jos sinä vain kuulet Herran, sinun Jumalasi ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, ja teet sitä, mikä on oikein Herran, sinun Jumalasi, silmissä." 
      28:1 "Jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja pidät tarkoin kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin Herra, sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä.
      30:8 Ja sinä kuulet jälleen Herran ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.

      1.Johanneksen kirje:
      2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
      3:22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
      3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. 
      3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut. 
      5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

      Apostolien teot:
      5:32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

      1.Timoteuksen kirje:
      1:19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.

      1.Johanneksen kirje:
      1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. ( Jeshua = Herra pelastaa, auttaa, parantaa, vapauttaa )

      Psalmit:
      20:8 Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme, nimeä.

      Juudaan kirje:
      1:12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,

      Tiituksen kirje:
      1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.
      3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
      Hebrealaiskirje:
      2:2 Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus jatottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa,
      3:18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
      4:6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
      4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. 
      13:17 Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.
      1.Pietarin kirje:
      2:8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi." Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

      • täydellistä.pimeyttä

        "Kain syntyi syntisenä, ylpeänä ja kateellisena "

        On tainnut itse isäsi perkele nämä sanat sinulle sanella ?

      • LueRaamattua
        täydellistä.pimeyttä kirjoitti:

        "Kain syntyi syntisenä, ylpeänä ja kateellisena "

        On tainnut itse isäsi perkele nämä sanat sinulle sanella ?

        Raamatun mukaan ihminen on perin syntinen perisyntinen, kaikki ihmiset heti syntiinlankeemuksesta lähtien. Vai etkö tunnusta perisyntiäsi, miksi et?

        Kain Eevan poikana ja Aadamin jälkeläisenä oli syntinen jo Eevan kohdusta asti, minkä Kain toi esille olemalla ylpeä ja tottelematon Herra JHVH:lle, tuomalla omia tekojaan uhriksi Herralle, ja olemalla kateellinen vanhurskaalle veljelleen Aabelille, sekä murhaamalla veljensä.

        Kain oli ensimmäinen murhamies( ihminen ) ja ensimmäinen joka rakensi kaupungin(muurit) turvakseen, kun ei luottanut Luojansa huolenpitoon ja suojeluun.

        Jos Kain ei syntynyt syntisenä, epäuskoisena ja ylpeänä, niin mistä synti tuli Kainiin? Etkö tiedä sinunkin että suurin syntisi on ylpeys ja epäusko?

        Mt.6:22 Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.
        6:23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

      • valhe.sokaisee

        "Perisynti" on juurikin sitä, mitä pakanuuden okkulttiset uskonnot pesevät pois vastasyntyneistä, ja niin tekee myöskin pakanallinen "kristinuskoksi" nimitetty pakanallinen ja okkulttinen uskonto pestessään lapsesta pois tekemättömiä syntejä.
        Ihmisellä pitää olla vapaa tahto voidakseen valita oikean ja väärän välillä. Muu on preterminismiä ja monergismia, jota sumerilais-Babylonialainen kultti jatkaa lainavaatteissa pelotellen ihmisiä helvetin liekeillä, kuten Baabelissa tehtiin, eikä ainoastaan peloteltu vaan niskuroitsijat heitettiin liekkien ruoaksi, kuten tehtiin niille lapsille, joita perheenpää ei hyväksynyt klaanin jäseneksi. Siinä sitä perisyntiä kerraksi- ei pysty sylilapsi kohtaloaan väistämään, muuta kuin levätä "isän" kämmenellä.

      • kiRKKoharhoiSSa
        valhe.sokaisee kirjoitti:

        Luuletko että lopulta kaikki pelastuvat helvetistä, "kiirastulen kautta", kuten paavin katekismuksen Raamatun vastainen harhaoppi Rooman katolisia eksyttää.

        Mutta tuohan olikin mielenkiintoinen alustus Rooman kirkon kastekäytäntöön ja sen alkuperään, kiitos sen rehellisestä esilletuomisesta, vai oliko vahinko?

        Raamatun mukaan ihminen on heti hedelmöityksestä lähtien syntinen, perisyntinen, epäluottamuksessa Luojaansa vastaan ja kapinallinen, ja usko ei periydy, joten ihminen pelastuu vain itse uskomalla Jumalan Sanaa.

        Kun kiellät Raamatun vastaisesti ihmisen perisynnin, niin et ole Helluntailainen, etkä myöskään luterilainen. Missä sinun isäsi on, Taivaassako vai vatikaanissa?

        Siksikö kirkkosi kastaa vauvoja kun luulette niiden olevan synnittömiä? Luoja hukutti vedenpaisumuksessa miljoonia vauvoja, eikä Hän olisi tehnyt sitä jos ne vauvat olisivat olleet synnittömiä, osattomia Aadamin synnistä. HALIJAH !

      • aina.vaan.pimeämpää

        " ihminen on heti hedelmöityksestä lähtien syntinen..."

        Tämähän on pakanauskontojen pääväittämä, jonka avulla eri uskontojen jäsenet sidotaan juurikin siihen uskonnolliseen toimeliaisuuteen, jonka tarkoitus on kumota"perisynnin" vaikutus.
        Lopputuloksena on kyllä harrasta palvontaa, mutta tuskin todellista sydämen vapautta. Minun kirkkoni ei kyllä kasta millään tavalla, kun en mihinkään kirkkoon kuulu. Kuuluin kyllä aikani, mutta luettuani aiheesta enemmän, ymmärsin, ettei näissä asioissa voi tehdä kompromisseja, ei seurata traditiota eikä yleistä mielipidettä.

        "Luoja hukutti vedenpaisumuksessa miljoonia vauvoja,"
        Ilmeisesti Sumerin Enlil-jumala, tai kuten hebrealaiset asian ilmaisevat, El-shaddai, on suuri esikuvasi.

        Kukin seisköön sillä perustuksella, jonka varaan on rakentanut. Koetuksen hetki ja teot sitten puhukoot puolestaan.

    • Kysymysmerkkinä

      Onko Juha Ahvio perehtynyt Daniel Brecherin opetukseen Johannes Kastajan ja Jeshuan ylipapillisista suvuista ja ylipappi Simeon Hurskaan tekemästä Jeshua HaMashiach:n ylipapiksi vihkimisestä? Ylipappi pirskottaa (verta).

      Onko Juha Ahvio perehtynyt II Temppelin ajan juutalaiseen mikve-kylpyyn, ja miten mikve( puhdistautuminen ) on yhteydessä Johanneksen kasteeseen? Johannes Kastaja oli ylipappisukua, minkä ylipapit Jerusalemissa tiesivät.

      Onko Juha Ahvio perehtynyt siihen, miten Jeshuan opetuslasten suorittama kaste erosi (fyysisesti) Johannes Kastajan suorittamasta kasteesta ulkoisesti? Todennäköisesti kasteen suoritustapa oli täysin sama, sillä miksi se olisi pitänyt muuttaa toiseksi? Johannes Kastaja saarnasi ”tehkää parannus” kuten myös Jeshuakin opetti.

      Miksi Jeshuan opetuslasten suorittama kaste ei voinut olla kaste parannukseen, kuten Johannes Kastajankin suorittama kaste, sillä Pyhän Hengen kastehan vasta liittää uskovan Kristuksen ruumiiseen, eikö Totta?

      Näitä aluksi, palataan helvettiin ja kadotukseen näiden jälkeen, joskus myöhemmin, sopiiko?

      • on.perehtynyt

        Tätäkin kysymystä käsitteli eilen TMV:ssä. Kuuntele Patmoksen arkistosta kun se tulee sinne.

    • yksinkertaista

      Patmos on helluntailahkoon kuuluva alalahko. Uskonlahkoja riittää joka lähtöön.

      • AlaLahkossa

        Minkä uskon lahko Helluntailaisuus sitten on?

      • niitä_riittää
        AlaLahkossa kirjoitti:

        Minkä uskon lahko Helluntailaisuus sitten on?

        Se on yksi lahko monista muista kristinuskon lahkoista. Kristinusko on taas yksi uskonto monista muista uskonnoista.

      • NäitäRiittää
        niitä_riittää kirjoitti:

        Se on yksi lahko monista muista kristinuskon lahkoista. Kristinusko on taas yksi uskonto monista muista uskonnoista.

        Minkä uskon lahko kristinusko sitten on, onko samaa mitä apostoli Paavali tunnusti? Ovatko helluntailaiset samassa uskossa kuin Rooman katolilaiset?

      • KysyNäiltä
        NäitäRiittää kirjoitti:

        Minkä uskon lahko kristinusko sitten on, onko samaa mitä apostoli Paavali tunnusti? Ovatko helluntailaiset samassa uskossa kuin Rooman katolilaiset?

        Kysy joltakin lahkosaarnaajalta. Nehän ovat ahkeria ja tietäviä esittämään "todisteita" milloin mistäkin.

      • PaavalinLahkossa

        Mihin kirkkoon kuulut, Rooman katoliseen vai luterilaiseen? Kummallista
        kun teidän "tietonne" loppuu heti kun kysytään jotain Raamattuun liittyvää,
        eikö kirkkonne katekismuksista löydy mitään vastauksia Jumalan Sanasta?

        Keskityn tästedes kuuntelemaan Patmossäätiön ahkeria ja Raamatun tietäviä Kristuksen seurakunnan opettajia, Juha Ahviota ja Pasi Turusta. Todisteita.

      • MieheksiJAnaiSEKSI

        Taivaan ja maan välillä juuri nyt käsitellään tätä asiaa, Pasi Turunen ja eräs naishenkilö keskustelevat siellä avioliiton ja perheen tulevaisuudesta Suomessa:

        !! Koko avioliittolakimuutosprosessi on poikkeuksellisen vahvasti poliittinen

        – ei siis pelkästään lakitekninen – ja lakimuutoshanketta ja siihen liittyvää Kansalaisaloitetta on viety eteenpäin poikkeuksellisin menettelyin.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/641/avioliittolain_kohtalo_ei_suinkaan_ratkennut_viela

        Tosiasiallisesti ratkaisevassa asemassa nyt käsittelyssä olevan avioliittolain muutoshankkeen osalta ovat kevään 2015 eduskuntavaalit ja niiden jälkeiset hallitusneuvottelut, joissa vasta päätetään, lähteekö uusi hallitus panemaan toimeen avioliittolain muuttamista vai ei.

        Älä anna ”vastarinta on hyödytöntä” -propagandan hämätä itseäsi.

        Kamppailu jatkuu edelleen, eikä suinkaan epätoivoisena puolustustaisteluna. Meillä konservatiiveilla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa, jos vain
        osaamme ajatella, järjestäytyä ja toimia, viisaasti ja tehokkaasti.

        Juuri tämä seikka on nyt tärkeää ymmärtää: nykyisen eduskunnan kanta sitoo kyllä nykyistä hallitusta mutta ei sido mitenkään annetun automaattisesti seuraavaa hallitusta, joka tulee olemaan vastuussa keväällä 2015 vaaleissa valittavalle eduskunnalle.

        Kuten esimerkiksi MTV:n uutisten artikkeli 24.11.2014 tuo esiin ”Homoliitot ovat osa kevään hallitusneuvotteluja – sanoo eduskunta perjantaina jaa tai ei”, nykyisen eduskunnan kannanmuodostus sille esitettyyn Kansalaisaloitteeseen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi on vain ”painava kehotus” seuraavalle hallitukselle, ei suinkaan mikään pakkovelvoite.

        Avioliittolain muuttamista kannattavat poliittiset tahot tietenkin antavat mielellään ymmärtää ja haluavat luoda sellaista ilmapiiriä, että nykyisen eduskunnan päätökset itsestään selvästi velvoittaisivat seuraavaakin hallitusta, mutta näin ei toki itsestään selvästi ole.

        Kyseessä on läpeensä poliittinen päätös ja linjaratkaisu nyt käsillä olevan ensimmäisen Kansalaisaloitteen – jollaisten käsittelemiseksi ei ole olemassa valmista kaavaa – osalta.

        Täysin poliittinen oli jo sekin päätös, jonka mukaan katsottiin Kansalaisaloitteen olevan oikeutettu päätymään eduskunnan suuren salin käsittelyyn lakivaliokunnan virallisesta kannasta huolimatta ja se täysin ohittaen.

        Avain on siinä, että tähän ratkaisevimpaan vaiheeseen eli ensi kevään vaaleihin ja uuden eduskunnan sekä uuden hallituksen kokoonpanoon me voimme aktiivisesti ja vahvasti vaikuttaa.

        Peli ei ole mitenkään lopullisesti vielä pelattu avioliittolain osalta.

        Taistelu perinteisen avioliiton säilyttämisen puolesta siis jatkuu täysillä.

        Älä anna aggressiivisen homofiilisen tunne- ja mielikuvapropagandan ja poliittisen manipulaation hämärtää näkökykyäsi ja ymmärrystäsi nyt.

        Konservatiivien ei ole mitään syytä vaipua masennukseen eikä taipua minkäänlaiseen tappiomielialaan.

        Muista, että tänä perjantainakin lähes puolet kaikista eri puolueiden kansanedustajista seisoi perinteisen avioliiton ja perheen takana

        eikä alistunut poliittisesti korrektin homorummutuksen hypnotisoitavaksi.

        Juuri nyt ja etenkin jatkossa me tarvitsemme rukousta, parannuksentekoa – ei tämän perjantain eduskunnan päätöskään ollut mikään sattuma, vaan Jumalan vakavaa herätyspuhetta

        – ja Jumalan armollista siunausta. Ilman näitä emme pärjää.

        Samalla meidän tulee pyrkiä siihen, että ensi keväänä eduskuntaan valitaan mahdollisimman paljon arvokonservatiiveja ja todellisten länsimaisten juutalaiskristillisten arvojen ylläpitäjiä, joilla on selkärankaa

        kääntää Suomi pois tuhoisalta hengellis-henkiseltä ja aineelliseltakin rappiokehityskurssiltaan, jolle Suomi on silminnähden ajautunut. !!

    • kotiakohtiolen

      Olipa tekstiä paljon ...Patmos tekee hyvää työtä. Meller on aikas raitis hengellisesti, ehkä puhuu joskus maailman menosta mitä muut puhuneet, mutta hyvää ja selvää puhetta. Tulin uskoon aikoinani ns. pystymetsästä kirkkoon kuuluvana. Kirkosta erosin kasteen vuoksi ja Helluntaiseurakuntaan. Frank Mangs oli minulle ns. kirjahengellinen isä ja minulla ei ole ollut ongelma ns. kirkot . Kristillisesti , jos on Jeesuksen kohdannut vapahtajaksi se on tie ja samalla tiellä ollaan.

    • antakaaPELASTAAitsenne

      Tuolta "IHMEET OVAT VÄKEVÄ EKSYTYS" löysin tälläisen kommentin "predestinaatiosta". Pelastuksen este ei ole Luojan tahdossa, vaan luodun asenteessa.

      "" agile, olet oikeassa, kohtalonluulo ei kuulu kristinuskoon vaan i-slam-in uskontoon.

      Pelastus on valmistettu kaikkia ihmisiä varten, mutta kaikki ihmiset eivät Pelastu, ja Luojamme on etukäteen tiennyt ketkä Pelastuvat mutta kaikille annetaan vain tässä elämässä mahdollisuus vastaanottaa Herran valmistama Pelastus Hänen ehdoillaan silloin kun Hän ihmiselle Pelastusta tarjoaa Sanansa ja Pyhän Hengen yhteistyönä.

      HerraIsraelinJumala ei pakota koska pakko ei ole rakkautta vaan väkivaltaa ja predestinaatio-oppi on paha harha koska este ei ole Luojamme taholla vaan ihmisen synnissä joka erottaa ylpeän ja epärehellisen ihmisen epäluottamuksessa ja sitä seuraavassa tottelemattomuudessa ikuisen elämän lähteestä Luojastamme.

      ihminen ei voi vastaanottaa elämäänsä Jumalaa jos ei huomaa ja myönnä tarvitsevansa Häntä, joten helppo elämä tässä maailmassa johtaa helposti kadotukseen. jotenkin satan*a huomaa otolliset ihmiset ja yrittää tuhota heidän elämänsä tässä maailmassa, mutta ei häiritse omiaan eli maailman lapsia. ""

    • Mediamyllyssä

      Patmoksen Mediamyllyssä keskustellaan Raamatusta luopumista seuraavasta ihmisarvon alennuksesta, Pasi Turunen, Mia Puolimatka ja Leif Nummela äänessä,
      ja täällä radiodejn kuulijat hengessä mukana tarkasti kuunnellen asiantuntijoita.
      Jos raskaus ahdistaa naista, niin sikiö pitää abortoida > jos toisinajattelijan puhe ahdistaa jumalankieltäjää, niin toisinajattelija pitää hiljentää ja häivyttää näkyvistä.

      "kaikensuvaitsevien" suvaitsemattomuus syntiä suvaitsemattomien sananvapauteen on henkistä kypsymättömyyttä, itsekeskeistä henkistä väkivaltaa ja tukahduttamista, kun ateistit luulevat että heidän rajoittuneet aistinsa kertovat heille kaiken mikä on todellisuutta eli ateisti kieltää aistiensa riittämättömyyden, tiedettä vastaan.

      Post-kristillisen USA:n jonkin osavaltion viranomaiset ovat kieltäneet hankkimasta osavaltion julkisiin kirjastoihin Grantin kirjaa, joka kertoo Plant Parenthood-järjestön aborttiteollisuudesta köyhien asuma-alueiden liepeillä ja abortoitujen sikiöiden elimien myynnistä. Omantunnon ikävä ääni pyritään vaientamaan vaientamalla toisinajattelijoiden eettinen kritiikki. USA on jo luopunut myös perustuslaeistaankin.

      Ihmiskauppa, prostituutio, huumeet ja mafiarikollisuus ilmenevät yhdessä. Nyt Euroopassakin ihmissalakuljettajat tekevät miljardibisnestä laittomalla rahdilla.

      Jos "rauhanuskonnon" muslimit saisivat kaiken vallan Jerusalemissa, niin siellä ei pian olisi yhtäkään evankelista Raamattuun uskovaa todellista kristittyä, kuten ei Gazassa, Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassakaan pian ole yhtään kristittyä jäljellä.

    • PariPientäPasille

      Roomalaiskirje: 4:17 - niinkuin( HOUTOS? ) on kirjoitettu: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee JA KUTSUU OLEMATTOMAT IKÄÄNKUIN NE OLISIVAT.

      Missä ihminen on ennenkuin munasolu hedelmöittyy siittiöstä? Eikö se ole Jumalan jatkuvaa luomistyötä? Kun JHVH puhalsi Adamin sieraimiin Elämän hengen, niin( HOUTOS? ) ihmisestä tuli elävä sielu.

      Oliko Adam olemassa ennenkuin sai Elämän hengen? Ajattelen siis olen? Ja en ole, jos en ajattele. Sairaaloissa pidetään "elossa" ihmisiä jotka ovat aivokuolleita.

      1.Ms. 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

      Adamin sielu ei ollut elävä, ennekuin JHVH antoi hänelle Elämän hengen, ja henki on hebreaksi ruach ja sielu on nefesh, eli ne ovat kaksi eri sanaa, eikä niitä voi väittää samaksi asiaksi. Mikä Adam oli ennenkuin JHVH antoi Adamille Elämän hengen, kasa alkuaineitako vai kuollutta lihaa? Adam ei ainakaan ollut silloin vielä elävä sielu. Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuvana kolmiyhteinen, kuten Elohim.

      1.Tessalonikalaiskirje: 5:23 mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

      Jeremia: 31:3 Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "IANKAIKKISELLA rakkaudella minä olen sinua ( IKUISESTI ? ) rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.

      Pasi Turusen mukaan olematonta ei voi rakastaa, mutta tuossa Jeremia sanoo että JHVH on rakastanut häntä iankaikkisesti, ikuisesti, eli aina, vai onko vain Jumalan Rakkaus ikuista, eli tarkoittaisi Rakkauden olemusta eikä sen kohdetta?

      Ja sitten vielä yksi pieni kysymys: Kun ihminen on sikiämisestään saakka jo kohdussa perin perisyntinen, niin missä kohdassa synti asuu ihmisessä, kun ihminen on ruumis ja sielu ja henki, eli kolmiyhteinen kuten Luojakin?

      Jos vastataan että ruumissa, niin minä sanon että kuollut ruumis ei tee muuta kuin mätänee ja haisee, eikä ihmisen ruumis esim. unessa tee yleensä juuri mitään.
      Idän uskonnoissa ja kreikan filosofiassa ihmisen ruumista pidetään pahana, mutta ihmisen sielu ajatellaan hyvänä. Tämä dualistinen elämänkatsomus on ilman henkeä.

      Saarnaaja:12:7 ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

      Jos vastataan että hengessä, niin minä sanon että syntiä ei enää Taivaaseen päästetä, Jumala on Taivaassa, ja Raamatussa lukee että ihmisen ( Elämän )henki palaa Jumalan luo ihmisen kuoltua, joten eihän synti voi pesiä ihmisen hengessä?

      Joten ihmisen synnin pesä on ihmisen sielu, ajatusmaailma, asenne ja ajatukset, tahto ja tunteet, joista väärät sanat ja väärät teot tulevat kuuluviin ja näkyviin.
      Ja näinhän Raamattu ilmoittaakin: Hesekiel: 18:4 Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. 18:19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.

      JOKAISEN IHMISEN SIELU TEKEE SYNTIÄ, AINAKIN JÄTTÄMÄLLÄ HYVÄÄ TEKEMÄTTÄ.

      Psalmit: 32:2 Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä! ( ONKO TUO KÄÄNNÖS VARMASTI OIKEA? VILPPI ON PETOS, EIKÄ SITÄ PÄÄSTETÄ TAIVAASEEN, SINNE EIVÄT VALEHTELIJAT PÄÄSE. )

      Ilmestyskirja: 22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

    • Vastapalloon

      Joo, kokemuksia kyllä on, mutta kristillisyyden perusta on Jumalan Sana, ei mitkään kokemukset ja tunteet. Raamatussa lukee että me kaikki hairahdutaan monissa asioissa ja teoissa, ja varmaan Mellerikin on jossain pienissä hairahtunut, kun on vaan ihminen sekin, niin senkin tiedot ja profetointi on vajaata. Mutta Leokin varmaan tunnustaa ne vähät syntinsä jotka huomaa eikä tahallaan jatkuvasti tee väärin.

      Ahne ja epärehellinen varas yleensä usein syyttää muita siitä mitä itse haluaa tehdä ..

    • ETSI_ANO_KOLKUTA

      Valitettavasti syntinen ihminen ei etsi sellaista mitä ei tiedä etsiä, eikä kuule
      sellaista mitä ei halua vastaanottaa, koska se ei sovi omaan oppirakennelmaan,

      ”vanhan leilin vanhaan vaippaan”, vaan vastustaa uutta valoa ja etsii saarnaajia
      jotka puhuvat sitä mikä ihmisille sopii, ihmisen syntiseen luontoon ja vanhoihin

      katekismuksiin. Oppitieto on valtaa, mammonaa, ja vaikutusvalta on rahanarvoista.
      Jeesukseen turvautuvakin on edelleen syntinen, eikä näe kaikkea syntiään.

      KYSYMYKSIÄ PATMOKSELLE: Eikös vanhurskas( rättfärdig, ruots. ) tarkoita oikeamielisyyttä, oikeaa asennetta, rehellisyyttä, nöyryyttä ja luottamusta Jumalan Sanaan, uskonvanhurskautta, ja Sanan tottelemista, uskonkuuliaisuutta eli elämän vanhurskautta, vanhurskauden tekemistä?

      KOKO ISRAEL PELASTUU TAIVAAN TEMPPELIIN JUMALAN LUOKSE:
      Ilmestyskirja: 21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.:2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.:3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

      21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.":10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,:11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi;:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;:13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

      21:22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.:23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.:24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.:25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,:26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

      JA MITEN ISRAEL PELASTUU JUMALAN TAIVAAN JERUSALEMIIN:
      Rm.11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu
      jaloon( ISRAEL )öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi
      omaan öljypuuhunsa!

      11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä
      tästä salaisuudesta, että Israelia on OSAKSI kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes (”pakanain
      täysi luku”; MUIDENKANSOJEN TÄYTEYS, PLEROOMA = LAATUA, EI MÄÄRÄÄ ILMAISEVA )on sisälle( ISRAELIIN )tullut, 11:26 ja niin( HOUTOS; TÄLLÄ TAVOIN, VIITTAA SEURAAVIIN ”VT:N” JAKEISIIN, MITEN PELASTUVAT KAIKKI NE JOTKA PELASTUVAT ELI JUMALAN ISRAEL ) kaikki Israel on pelastuva, niinkuin( HOUTOS, ”VT:SSA” ) kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois
      heidän syntinsä."

      11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

      11:30 Samoin kuin te ENNEN olitte Jumalalle( JUMALAN SANALLE "VT:SSA" ) tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,

      11:31 samoin nämäkin NYT ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että Hän kaikkia armahtaisi.

    • VELJIENsyyttäjälle

      HYVÄ olisi ensin ajatellut loppuunsa asti, ennen kuin tulit tänne Helluntaiveljiä panettelemaan .. "herkkupalasi" ovat saastaa, oksennusta ja koiranp*skaa, kaada itsellesi vaan, haureutesi vihan viiniä .. vilpillisyytesi haisee kilometrin päähän.

    • TarkkaavaKuulija

      Juha Ahvio opetti tänään Raamatun heprealaiskirjeestä että sekin on Paavalin kirjoittama, kuten idän ortodoksikirkkokin on perinteisesti opettanut. Ja tyyli on Paavalin vaikka kohderyhmästä johtuen esitystapa on erilainen kuin Paavalin muissa kirjeissä. Juha Ahvio on pätevä ja selkeä-ääninen Seurakunnan selkeä opettaja. HYVÄ !

      • ArkaTuntojaNöyräHenki

        Hänessä kuulee vieläpä nöyryyden!
        Se kirkastaa Jeesusta, saakoon se pysyä!

    • RISTIVIITTAUS

      Kuuntelin eilen radioDein ohjelmaa Patmossäätiön ”Taivaan ja maan välillä”,
      taisi olla nauhoitettu, jossa Leo Meller opetti selkeällä äänellä näkemyksiään,
      Pyhillä Kirjoituksilla perustellen, aihe Jumalan valtakunta ja 10 morsiusneitoa.

      Muutama yksityiskohta siinä jäi epäselväksi, osaako täällä kukaan valaista
      näitä kysymyksiäni? Mielestäni ne kaksi muuta tämän jäljessä tulevaa
      vertausta, leivisköjen hoitaminen ja ja lampaiden ja vuohien erotus, sekä
      myös petollisen huoneenhaltijan menettely, liittyvät yhteen 10 neitsyen
      vertauksen kanssa, Jumalan Valtakunnan olemusta selvitettäessä.

      Koskeeko 10 neitsyen vertaus Jumalan Valtakunnasta vain juutalaisten Israelia?

      Nimittäin kun kuuntelin Leo Mellerin opetusta, niin asioita kirkastui, vaikka olen
      joistain tulkinnoista hänen kanssaan paljonkin eri mieltä. Pysytään VAIN Sanassa.
      Hebrealaisten Pyhät(VT UT)Kirjoitukset ovat täpötäynnä viittauksia toisaalle Kirjoituksiin.

      Mutta laitetaan Raamatun tekstiä tarpeeksi laajasti esille ja tutkitaan yhdessä.

      TÄSTÄ EPISODI ALKAA: Mt.24:3 kun Hän istui Öljymäellä, tulivat OPETUSLAPSET
      ERIKSEEN tykönsä ja sanoivat: "Sano meille milloin SE tapahtuu, ja mikä on( SEN )
      TULEMUKSESI JA(&!)MAAILMANLOPUN MERKKI?:4 silloin Jeshua vastasi heille sanoen: "Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä.:5 sillä monta tulee Nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja eksyttävät monta.

      24:6 ja saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista. Katsokaa ettette peljästy( MENE PANIIKKIIN ) sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä LOPPU
      :7 sillä kansa(MUIDEN KANSOJEN JUMALATTOMAT EPÄJUMALANPALVELIJAT; USKONNOLLISPOLIITTINEN VAINO )nousee Kansaa( ISRAELIA )VASTAAN ja

      (PEDON )valtakunta (JUMALAN )Valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin :8 mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.( ONKO YHTEYTTÄ NÄIHIN? 1.Ts.5:3 kun sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä pääse pakoon. Ilm.12:2 hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää. )

      24:9 SILLOIN teidät( OPETUSLAPSET, JESHUAN SEURAAJAKUNTA )annetaan vaivaan, teitä tapetaan ja joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi Nimeni tähden
      :10 ja SILLOIN monet lankeavat pois ja antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan :11 ja monta väärää profeettaa nousee ja eksyttävät monta :12 ja sentähden (että; ONKO ALKUTEKSTISSÄ? )laittomuus pääsee valtaan. Useimpien rakkaus kylmenee :13 mutta joka vahvana( USKOSSA RAAMATTUUN; EI OPEISSA ! )pysyy loppuun asti, se pelastuu.

      24:14 ja TÄMÄ ( JUMALAN )VALTAKUNNAN HYVÄSANOMA pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI( EI PELASTUKSEKSI ! )kaikille kansoille, ja SITTEN TULEE( MAAILMAN)LOPPU.

      ( jätin tekstiä väliin... )

      Mt.25:1 "SILLOIN on Taivasten Valtakunta oleva 10 neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät Ylkää( JeshuaJHVH ) vastaan(ottamaan) :2 mutta heistä oli 5 tyhmää ja 5 ymmärtäväistä.

      (Ef.5:15 Katsokaa siis tarkoin kuinka vaellatte. EI NIINKUIN TYHMÄT, vaan kuten viisaat( ONKO TÄSSÄ VIITTAUS 10 NEITSYEESEEN, TUNSIKO PAAVALI TARKOIN JESHUAN OPETUKSEN? VIISAUS-TERMI VIITTAA SANANLASKUJEN ALKUUN, JUMALAN HENGEN SANAAN.)

      25:3 tyhmät ottivat lamppunsa( SANA ), mutta eivät ottaneet öljyä( PH )mukaansa :4 mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa :5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni ja nukkuivat :6 mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan :7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.( KAIKILLA ON SANA, MUTTA 5 ODOTTAJAA ON ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ. )

      Apt.5:32 olemme kaiken tämän todistajat, niin myös PYHÄ HENKI jonka Jumala on antanut niille jotka HÄNTÄ( HÄNEN TAHTOAAN, SANASSA JA PYHÄSSÄ HENGESSÄ )TOTTELEVAT."

      25:8 ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä lamppumme sammuvat :9 mutta ymmärtäväiset vastasivat sanoen: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan( MITEN IHMINEN VOI OSTAA PYHÄN HENGEN? )itsellenne :10 mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli, ja ne jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin ja ovi suljettiin.

      Hes.18:31 Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne joilla olette rikkoneet, ja TEHKÄÄ ITSELLENNE uusi( METANOIA )sydän ja uusi( PYHÄ HENKI )henki. Ja minkätähden kuolisitte Israelin heimo?

      Lk.16:9 Minä( Jeshua )sanon teille: TEHKÄÄ ITSELLENNE( VIITTAUS Hes.18:31 )ystäviä väärällä MAMMONALLA, että He( ELOHIM )ottaisivat teidät iäisiin majoihin, KUN SE LOPPUU.

      25:11 ja myöhemmin ne toisetkin tulivat ja sanoivat: 'HerraJHVH avaa meille!:12 mutta Hän vastasi sanoen: 'Totisesti sanon teille, en tunne teitä.' :13 Valvokaa siis sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä !

      Rm.2:8 niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä( itsekeskeisyys, YLPEYS, kuviteltu itseriittoisuus )eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA ), vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.

    • 2.ROMANS.29_4U2

      Joo, joku avulias sielu oli tonne palstalle laittanu tän Patmoksen vinkin, HYVÄ !

      ""Joka sunnuntainen Taivaan ja maan väliltä ohjelma taas tänään. Voit soittaa studioon ja kysyä Raamatusta ja kaikesta uskonasioihin liittyvistä asioista. Maksuton puhelin 0800-411 011.

      Voit kuunnella myös netistä radio.patmos.fi""

      Roomalaisille 7:12 Laki on kuitenkin Pyhä ja Pyhä Vanhurskas Käskysana HYVÄ !

    • HÄstäkkä_BaLaGan

      Tälläsen tuolta tänne toin, sopiiko tämä Patmossäätiön Juha Ahvion opetuksen raameihin, ja ovatko Leo Mellerin kanssa samanmielisiä?

      NAPPASIN PALSTALTA: Loppuseurakunta on kuten Alkuseurakuntakin, pakanoiden täyteys mittaa laatua eikä määrää, mutta kyllä marttyyreita tulee olemaan vielä paljon.

      Stefanus-lähetyksen Marttyyrien Ääni tiedottaa kristittyjen vainoista ja tukee vainottuja kristittyjä maailmanlaajuisesti. Richard Wurmbrandin kirjat antavat tärkeää tietoa vainojen kestämisestä, kuten esim. "Kidutettu Kristuksen tähden" ja "Valmistautuminen maanalaiseen seurakuntaan", ja myös Watcman Neen elämänkerta "Vastavirtaan".

      Kotiseurakunta on ainoa joka selviää vainoista, joten Kiinan, Neuvostoliiton ja Pohjois-Korean vainotuista seurakunnista saadaan tärkeää opetusta, ja myös islamilaisten maiden Jeshuan seuraajakunta antaa meille tietoa vainoista selviytymiseen. Kiinassa on noin 100 miljoonaa Raamattuun uskovaa ja Kiina on Ilmestyskirjan lohikäärme?

      Synkretistinen maailmanuskonto pyrkii hävittämään Raamatun uskon.

      #Tervetuloa meidän Jeshua Messiaanisten( Rm.2:28-29 )Helluntai-Israelilaisten

      ( Rm.11; Israeliin Jeshuassa, Sanan Juuressa, oksastetut, myös muistakansoista ) Kotiseurakuntaan, joka kokoontuu siellä missä 2-3 tai enemmänkin Jeshuan

      Pelastavassa Nimessä kokoontuu rukoilemaan Taivaan Isää PyhässäHengessä, ja tutkimaan Sanaa ja kuulemaan Profetioita ja yhteysaterialle muistamaan

      HerranJHWH Israelin Jumalan Pojan elämää ja kuolemaa meidän syntisten edestä.

      1.Kor.11:26 sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan,

      te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin Hän tulee. MARANATA !

    • Pohdin-pohdintoja-

      Meller on kysymyksiä herättävä henkilö ja pelin henki on vähän sama kuin perussuomalaisissa että, jos olet eri mieltä herraisoherran kanssa siis Meller/Soini niin saa lähteä. Vaikka on tiedotteensa mukaan eläkkeellä niin hänestähän se toiminta pitkälti on riippuvainen. Koska vain Mellerillä ja vain Mellerin, on se paras ja viimeisin absoluuttinen tieto, ennen muita mitä missäkin asiassa on tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaan. Opetuslapset seuraavat sinne missä M puhuu ja opettaa. Kyseenalaistan tälläistä toimintaa jossa juostaan tietyn henkilön perässä ja nostetaan ylitse muiden. En ole syyttänyt Melleriä mistään kehotan vaan vähän ajattelemaan tätä Meller kuviota onhan siinä delegaatiossa tämä turunen joka vähät välittää suomen islamisaatiosta eihän tarkastele asiaa ollenkaan siltä kantilta mikä vaikutus sillä on jos tänne alkaa joku muhamettilaisryhmä ajamaan sharialakia jne. Islamilaisen väestön massa maahanmuutto on aina ilmiö josta on syytä olla huolestunut eikä sitä pidä ohittaa olan kohautuksella. Muutto aaltohan suomeen tulee hyvin pitkälti islamin uskoisista maanosista.

    • 4679

      Avasin Patmosradion tänään ja mitä sieltä kuuluikaan. Testamentin tekemisen tärkeydestä (Patmokselle).
      Pekka Haapasaari ja Pirkko Säilä.

      • o.LICENSEDtoCHILL_o7

        Rooman Katolisen Kirkon jesuiitat ilmeisesti pitävät Juha Ahviota
        jo merkittävänä
        Roomankirkon vastapelaajana, kun panettelu on täälläkin kiihtynyt
        viime aikoina.
        James Bond sanoo: ”Pelaajan arvo näkyy siitä, millaisia vastustajia hän saa.”

        ””KTS--2.11.2015 16:21: Silloin kun laitalahko on sillä päällä että pitää EHDOTTOMASTI olla vihervasemmistoa vastaan, niin ilmastonmuutos julistetaan paskapuheeksi.
        Sitten taas kun se on sillä päällä, että pitää korostaa maailmanlopun läheisyyttä, niin se nostetaan arvoon arvaamattomaan.
        Tätä soutu-huopaamista tekevät jopa ihan samat tyypit Patmoksessa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13914402/olen-hyvin-pettynyt-juha-ahvion-hoperointiin

        torre12 31.10.2015 21:08: Ahviosta. Mies, joka istuu paperikasat sylissään. Mies, joka johtaa jäljet Suomeen, jos joku Australian nuorisojärjestö on antanut teesinsä, tai siitä mitä USA:ssa tapahtui 100 vuotta sitten. "Tutkimusjohtaja", jopa on huvittava nimike lähinnä puoskarille.

        Torre12 2.11.2015 16:30: No aika vaikea uskoa sellaiseen mitä en koe. Siis Luojan olemassaoloon. Rakkauden kautta ajattelevana tämä tuli minulle aikoinaan hyvin konkreettisesti esiin. "Jumala rakastaa", sanottiin. Mutta minä tunsin vain ihmisten rakkautta, en lainkaan Jumalan rakkautta. Eli ihmiset ovat, Jumalaa ei, ei ainakaan tuntuvana.

        Torre12 2.11.2015 11:33: Minä katson kokonaisuutta. Koska en pidä uskottavana Mark. 16 Jeesuksen luettelemia uskovan merkkejä, niin muutkin puheet voi olla vailla pohjaa.
        Ja Paavali taas: temmataan yläilmoihin, juu. En halua olla turhan odotuksen mestari.

        Torre12 1.11.2015 23:04: Ja jos ei olisi ollut katolilaisia, niin niin luterilaisia eikä mitään muitakaan.( VAIKUTTAA OLEVAN ROOMANKATOLINEN VELJIEN PANETTELIJA. )
        Maailma ja avaruus eivät ole koko ajan samanlaisia. Hyvä nyt jyrki. Mutta tuo "lopunaika" on ollut jo Paavalin ajasta.””

        ””pilkkaajienPALKKA 1.11.2015 19:27: ””TODENNÄKÖISESTI TULET OLEMAAN PAHOIN PETTYNYT OMAAN USKONTOOSI, SAMOIN KUIN MUUTKIN VALEHTELIJAT JA MURHAAJAT "OIKEAAN USKOONSA", KUN PALKKA VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA TULEE PYHÄLTÄ TOTUUDEN HENGEN JUMALALTA, VANHURSKAIDEN HYVIEN TEKOJEN JA TOTUUDEN SANOJEN MUKAAN, liars will burn in Hell .
        Sananlaskut: 1:22 kuinka kauan te yksinkertaiset rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; 3:34 pilkkaajille Hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille Hän antaa armon. 18:27 puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja. 14:6 pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada. 15:12 pilkkaaja ei pidä siitä, että häntä nuhdellaan; viisasten luo hän ei mene. 22:10 aja pois pilkkaaja, niin poistuu tora ja loppuu riita ja häväistys.
        Matteuksen evankeliumi: 5:11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
        2.Aikakirja: 36:16 mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.
        Nehemia: 9:26 mutta he niskoittelivat ja kapinoivat sinua vastaan, heittivät sinun lakisi selkänsä taa ja tappoivat sinun profeettasi, jotka heitä varoittivat palauttaakseen heidät sinun luoksesi; ja he pilkkasivat paljon Jumalaa.
        2.Pietarin kirje: 3:3 ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
        Juudaan kirje: 1:18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan.
        Ilmestyskirja: 13:6 ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
        16:9 ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
        16:11 ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.
        16:21 ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.
        17:3 ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
        Psalmit: 1:1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
        35:4 joutukoot häpeään ja pilkkaan, jotka minun henkeäni väijyvät; peräytykööt, punastukoot, jotka minulle pahaa aikovat.
        Hebrealaiskirje: 10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!””

      • VeljienSYYTTÄJÄLLE
        o.LICENSEDtoCHILL_o7 kirjoitti:

        PyhänHengen pilkka on vilppi eli epärehellisyys, täysin väärä asenne, joka mätänä vastustaa Totuuden Henkeä kunnes sen omatunto täysin paatuu.

        Jochanan 1:47 Jeshua näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "HINE( TÄSSÄ ON ) Oikea Israelilainen, jossa ei ole vilppiä !"

        Mattatjah 12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        12:31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.

        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        12:33 joko TEHKÄÄ puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.

        12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        12:35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

        12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
        12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        12:38 Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin."
        12:39 Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.

        12:40 Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.( KESKIVIIKON ILTAPÄIVÄ - SAPATIN ILTAPÄIVÄ )

        12:41 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.
        12:42 Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo.

        12:43 Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
        12:44 Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin.' Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
        12:45 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."

        12:46 Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella.
        12:47 Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."

        12:48 Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
        12:49 Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!

        12:50 sillä jokainen joka TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon, on veljeni ja sisareni ja äitini."

        Apostolien teot: 10:35 vaan että jokaisessa kansassa se joka Häntä pelkää ja TEKEE VANHURSKAUTTA, on Hänelle otollinen.

    • alpoölpö

      Siiryin Tv7alta Patmosradion kuunteluun.Tv7 ei enään raamatullista vaan menestysteologiaa,mut kukin tavallaan.

      • armoavaan

        Mielestäni hyvää ja syvällistä opetusta patmosradiossa,esim. vanhoilta saarnaajilta .Kuuntelen mielelläni ohjelmia,kuuluu täällä Mikkelissäkin hyvin.

    • Pähkinänsärkijät

      Oliko Johannes Kastajan isä ylipappi? Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku äidin puolelta, joten oliko Jeshuan äiti Mirjam ylipapillista sukua ja mitä sukukuntaa?

      Johanneksen evankeliumi: 1:19 ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
      1:20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Messias."
      1:21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole." "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En."

      ( 5.Mooseksen kirja: 18:15 sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.

      Apostolien teot: 3:22 sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. 7:37 Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta. )

      Jochanan 1:22 niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
      1:23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
      1:24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
      1:25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
      1:26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
      1:27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."

      Matteuksen evankeliumi: 11:3 sanomaan hänelle: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"

      Luukkaan evankeliumi: 7:19 niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?" 7:20 miehet saapuivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes Kastaja on lähettänyt meidät sinun tykösi ja kysyy: 'Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?'"

      Johanneksen evankeliumi: 1:19 ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" 8:25 niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeshua sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille. 21:12 Jeshua sanoi heille: "Tulkaa einehtimään." Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra.

      Johannes Kastajaa arveltiin että hän on Se Profeetta, Moosekselle luvattu, ja Jordanilla ylipapit kysyivät Johannes Kastajalta onko hän Se Profeetta, tarkoitettiinko Messiasta? Sehän tarkoittaa että ylipapit Jerusalemissa odottivat Messiaan tulevan niihin aikoihin ja siihen syynä eivät voinut olla mikään muu kuin Pyhät Kirjoitukset?

    • IsraeliinOKSASTETTU

      Kuuntelen Patmos-lähetyssäätiön Taivaan ja maan välillä-ohjelmaa Radio Deissä.

      Siellä Pasi ja Matti väänsivät kättä ”pakanoiden täyteydestä tai täydestä luvusta”,
      PLEROOMA, kreikk., ja Pasi otti kyllä hyvin esille alkukielestä merkityksiä,
      mutta
      eihän Pasi Pentecostal-opetukseen sidottuna ja Patmos-säätiön palkkalistoilla
      voi päästää irti, ainakaan julkisuudessa, perinteisestä helluntaitulkinnasta ; )

      Tässä on nyt taas asialla sielullisen ihminen, ja kaikkihan me pidämme ”omastamme”
      kiinni kun olemme Raamattuun hieman uskovinakin edelleen syntisiä armahdettuja.

      Samoin kuin ihmisen pelastuksessa on ”kristittyjen” mielestä vain ”yksi tie” eli Jeesuksen tunnustaminen Messiaaksi, niin tässä ”pakanoiden täyteydessä”

      eri näkemykset pitävät vain omaa tulkintaansa, mielipidettään, ainoana oikeana.
      Mutta
      kun ihmisen pitää uskoa Jumalan Sanaan pelastuakseen, luottaa Sanan lupauksiin ja
      totella Jumalan Sanaa, niin miksi on niin vaikeaa käsittää että Jeshua HaMashiach(
      Jeesus Kristus ) on itse Se Jumalan Sana, elävä ja kävelevä ”Vanha Testamentti”,
      jonka kautta ihminen pelastuu.

      Mikä ero on siinä kun hurskas juutalainen tottelee Sanaa ja uskoo että JHWH Pelastaa hänet synnin tuomiosta, ja

      vanhurskas( oikeamielinen )ihminen muistakansoista uskoo Raamattuun, jossa Jeshua Pelastaa ihmisen synnin tuomiosta?

      Alkuseurakunnalla ei ollut muita kuin hebrealaisten Pyhät Kirjoitukset, Tanach eli ”VT”, joista he löysivät Sen Luvatun, Messiaan, Jeshua HaNotsrin joka täytti ”VT:n” profetiat, merkit ja tunnusteot.

      Miksi ”pakanoiden täyteys” PLEROOMA ei voisi olla sekä ”täyteys” että ”täysi luku”

      kun ”kristikunnalla” on selviä puutteita pyhityksessä Jumalan Laissa ja Käskysanoissa ilmoitetun tahdon mukaan, ja koko ajan tulee tuhansia ihmisiä uskomaan hebrealaisten Pyhiin Kirjoituksiin muistakansoista kaikkialla maailmassa?

      VAIN PIENI OSA IHMISISTÄ PELASTUU, EIKÄ ESTE OLE LUOJASSA VAAN LUODUN ASENTEESSA.
      LUOJA EI PAKOTA KETÄÄN TOTTELEMAAN, MUTTA VAIN SANAA TOTTELEVAT PELASTUVAT.

      KYLLÄ JUMALA JO ETUKÄTEEN TIESI KAIKEN JA KAIKKI NE JOTKA PELASTUVAT, MUTTA KAIKILLE IHMISILLE PYHÄN HENGEN ÄÄNI OMASSATUNNOSSA JA/TAI SANAN KAUTTA TARJOAA MAHDOLLISUUTTA KUULIAISUUTEEN PYHÄN HENGEN ÄÄNELLE.

      LUOJA ON VANHURSKAS ELI OIKEAMIELINEN, JA HÄN TAHTOO KAIKKIEN IHMISTEN PELASTUVAN, MUTTA KETÄÄN EI PAKOTETA KUULIAISUUTEEN.

      IHMISEN OMA VALINTA RATKAISEE, SE ASENNE JOKA ON PELASTUKSEN PERUSTE: REHELLISYYS, NÖYRYYS JA LUOTTAMUS ILMENEE KUULIAISUUTENA PYHÄN HENGEN ÄÄNELLE.

      Jeshajahu 1:15 Kun ojennatte käsiänne, peitän silmäni teiltä. Vaikka kuinka paljon rukoilisitte, en kuule; kätenne ovat verta täynnä.
      :16-18 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa tekemästä pahaa.
      Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo HerraJHWH. Vaikka syntinne ovat veriruskeat, tulevat lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat villanvalkoisiksi.

      HUOM! 1:19-20 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin saatte syödä maan hyvyyttä; mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.
      :21-23 Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.
      Hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu, päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita. Kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse eteensä.

      1:24-25 sentähden sanoo Adonai JHWH Tsevaot Israelin Väkevä: Voi! Viihdytän vihani vastustajissani, kostan vihollisilleni. Käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan niinkuin lipeällä kuonan sinusta ja poistan kaiken lyijyn.
      :26-27 ja palautan tuomarisi muinaiselleen ja neuvonantajasi sellaisiksi kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan "vanhurskauden linnaksi, uskolliseksi kaupungiksi." Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella.

      HUOM! 1:28-30 mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne jotka hylkäävät JHWH:n hukkuvat.
      Sillä he saavat häpeän niistä tammista joita himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista jotka valitsitte. Sillä teidän käy kuin tammen jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan joka on vailla vettä.
      1:31 ja mahtaja tulee rohtimeksi ja tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä eikä ole sammuttajaa.

      Rm.2:8 mutta niiden osaksi jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA) vaan tottelevat vääryyttä, tulee (HerranJHWH )Viha( RANGAISTUS) ja Kiivastus( Ps.79:5 Kauanko Sinä JHWH olet yhäti vihoissasi, kuinka kauan Kiivautesi tulena palaa? 89:47 kuinka kauan Sinä JHWH itsesi yhäti kätket? Kauanko Vihasi tulena palaa? 5.Ms.4:24 sillä HerraJHWH Jumalasi on KULUTTAVA TULI, Kiivas Jumala.)

      http://youtu.be/g6UavSN7ANs?list=RDg6UavSN7ANs&t=105 Tiellä Ken Vaeltaa - Viktor Klimenko

    • anniemestariampuja

      Jos haluat kuulla tuoreimmat taivasuutiset, viritä radio Lähiradion Taivaskanavalle 100,3 megahertsiä. Saarnaaja Leo Meller, Jumalan luottomies maan päällä, kertoo sinulle lopun ajan tapahtumista, joista hänellä on sisäpiirin tietoa, paljastaa lentävien lautasten arvoituksen ja pedon salaliiton.

      Liukkaan karismaattinen ääni liittää lainaukset Raamatusta saumattomasti ja ilman epäilyä saarnaajan näkyihin. Kuten huippupoliitikolla Mellerilläkin on varma vastaus elämän kaikkiin kysymyksiin.

      Meller johtaa Patmos Lähetyssäätiötä. Hän on yksi maan tunnetuimmista uskonnollisista johtajista. Hän tavoittaa radiolähetyksillään satojatuhansia ihmisiä. Hän on kirjoittanut 70 kirjaa ja julkaissut satoja saarnojaan äänitteinä.

      Säätiön toiminta on pitkälle riippuvainen Mellerin saarna- ja myyntimiehen taidoista. Meller tuli Patmos ry:n johtoon 1971 ja nosti lähes konkurssikypsän yhdistyksen jaloilleen Yhdysvalloissa opituilla keinoilla. Yhdistyksen toimintaa jatkavalla Patmos Lähetyssäätiöllä on tänään peräti 18 000 rekisteröityä tukijaa.

      Mellerin mukaan hän oli ensimmäisiä, jotka toivat maahan amerikkalaistyylisen hengellisyyden ja sen myyntikeinot. Meller puhuu tukijoilleen enkelin kielin ja myy siinä sivussa saarnakasetin tai kirjasen.

      Vaikka et ostaisikaan tänään mitään, kai muistat laittaa kymmenyksesi kolehtiin. Hätä ei maailmasta lopu, mutta Jumala taivaassa näkee, kuka hellittää kukkaronsa nyöriä.Patmoksen tilaisuuksissa tunnetaan vanha pariskunta, joka kiertää samana päivänä kolmessakin Mellerin puhetilaisuudessa ja antaa jokaisessa rahaa kolehtiin, koska Meller puhuu niin kauniisti.

      Patmos keräsi viime vuonna yli 28 miljoonan markan lahjoitukset, joista se käytti avustustyöhön 25 miljoonaa markkaa. Avustusta saivat muun muassa Albania, Romania ja Etiopia.

      Mellerin lisäksi patmostyö perustuu joukkoon uskollisia. Uskossa karaistuneimmat Mellerin tukijat ovat valmiita seuraamaan saarnaajaa vaikka tuliseen järveen. Eikä Meller salaa armonlahjaansa. Hän pitää itseään Jumalan voideltuna, johon kukaan ei saa kajota.

      Yksinhuoltajaperheeseen
      Helsingissä 1942 syntynyt Meller kertoo saaneensa ensimmäisen kosketuksen hyvään henkimaailmaan jo viisivuotiaana.

      Köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi näki kirkastetun Jeesus-hahmon kotiaan vastapäätä olevassa puistossa. Hahmo sanoi: "Tule ja seuraa minua." Sen jälkeen Leo-poika alkoi käydä kirkoissa ja veti mukaansa myös muita poikia. Murrosikäisenä hän jo kirjoitti raamatullisia selityksiä ja lehtijuttuja.

      Näihin aikoihin hän löysi Patmoksen ja otti sen perustajan Ensio Lehtosen oppi-isäkseen. Muutaman vuoden kuluttua Meller lähti raamattukouluun Yhdysvaltoihin. Lehtosen kuoltua Meller siirtyi johtamaan Patmosta. Hän oli jo nuorena huomannut, että sai ihmiset kiintymään itseensä. Kannattajajoukko kasvoi nopeasti.

      Kaikki eivät kuitenkaan pidä Melleriä hyvänä paimenena - edes hänen omassa laumassaan. Mellerin menneisyydessä on kieltämättä tahra, johon arvostelijoiden on helppo kiinnittää huomionsa. Meller istui 80-luvulla tutkintovankilassa kolme kuukautta ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta.

      Mellerin tulkinnan mukaan kyse oli ajojahdista: hän sai maksaa siitä, että oli järjestämässä Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon. Hän käänsikin tuomion voitokseen esiintymällä marttyyrina.
      http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20000917ER3&pvm=20000917

      • REKISTERÖIMÄTÖN

        "Yhdistyksen toimintaa jatkavalla Patmos Lähetyssäätiöllä on tänään peräti 18 000 rekisteröityä tukijaa." JA SAMAN VERRAN REKISTERÖIMÄTTÖMIÄ .

        "Hätä ei maailmasta lopu, mutta Jumala taivaassa näkee, kuka hellittää kukkaronsa nyöriä." JHVH JIREH, HERRA NÄKEE, KUULEE JA TIETÄÄ .

        Roomalaisille 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita,

        Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, 2:1 sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.

        Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

        2:3 vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?

        Jaakobin kirje: 4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

        3.Mooseksen kirja: 19:16 Älä liiku panettelijana kansasi keskellä
        äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra JHVH.

        Psalmit: 15:3 joka ei panettele kielellänsä, joka ei tee toiselle pahaa eikä saata lähimmäistään häväistyksen alaiseksi;

        50:20 sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa.

        101:5 joka salaa panettelee lähimmäistänsä, sen minä hukutan; jolla on ylpeät silmät ja kopea sydän, sitä minä en siedä.

        Ilmestyskirja: 12:10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä,

        joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.

        LAINATTU KETJUN ALUSTA JA MUOKATTU: Tutkintapyyntö? 3.5.2014 16:48: Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin jumalattomia, sairaita ja kateita ihmisiä.

        Tässä on Mellerin vastaus eräälle katkeralle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta. http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20] Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS Sinä olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan. Jos teet parannuksen ja muutat asenteesi anteeksipyynnölläsi ja lakkaat valhesaastan julkaisemisen palstoillasi -- kaiken saastan! [21] -- minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi. Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta kristillisyydestä. Asialliseen ja totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset. Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin totuudellista. Eikä teksti täytä Uuden testamentin vaateita.

        Minun kanssani on keskustellut tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9] Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää. Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11] Rikosilmoituksen tekeminenhän johtaa automaattisesti tutkimukseen kun aihetta on sadoilla liuskoilla.""

      • piikkilanka.EI_PIDÄTÄ

        Tämän toin tuolta tänne, kun sieltä tälläsen löysin niin nappasin mukaani ; )

        "Veli Andreas tiesi elämästäni ja työstäni yhtä ja toista, oikeudenkäynneistä
        ja vankilastakin, jotka kaikki olivat seurausta Jumalan Sanan ja marttyyri- sekä juutalaisavun salakuljettamisesta itärajojen ylitse."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14058903/puskista-huutelua-vai-yksityisyyden-suojaa-

        SNIPER.from_bushes 12.1.2016 1:24: Richard Wurmbrand: "Valmistautuminen maanalaiseen seurakuntaan": - no names; no photos; changing places and ways all the time .. and so on.

        Leo Meller, Patmossäätiön toiminnanjohtaja, evp.: "Jumalan salakuljettajaksi
        nimetty Veli Andreas kirjoitti kirjan kutsumuksestansa. "Piikkilanka ei pidätä"
        merkitsi minulle enemmän kuin pelkän kirjamenestyksen otsikkoa.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/89/leo_meller_tanaan_-_richard_wurmbrandin_jalkojen_juuressa_(1)

        Veli Andreas oli vieraana Päivyen ja minun häissäni Beetlehemissä.

        Onnittelupuheessansa Veli Andreas kuvaili mitä oli Pyhässä Hengessä saanut ymmärtää elämäni ja palvelutyöni suhteen. Hän puhui näkemästänsä vuoresta Hengen maailmoissa, vuoresta, joka rakentui voitoista suljettujen kansojen ja
        maitten saavuttamisessa Jumalan Sanalla.

        Juttelimme myöhemmin hänen sanojensa sisällöstä. Veli Andreas tiesi elämästäni ja työstäni yhtä ja toista, oikeudenkäynneistä ja vankilastakin,

        jotka kaikki olivat seurausta Jumalan Sanan ja marttyyri- sekä juutalaisavun
        salakuljettamisesta itärajojen ylitse.

        Kiitin Veli Andreasta jälleen kerran hänen vaikutuksestansa elämäni kurssien muotoutumisessa. Ja kiitin siitä, että juuri hänen eräästä uutiskirjeestänsä
        olin lukenut nimen Richard Wurmbrand.

        Veli Andreaan esimerkki vaikutti siihen, että hinnalla millä hyvänsä tahdoin
        olla viemässä Jumalan Sanaa rajojen ylitse - vaikka salakuljettamalla.

        Kuitenkin vasta Richard Wurmbrandin löytäminen Veli Andreaan tekstien kautta
        loi minuun vallankumouksellisen käsityksen rajoista, joiden takana

        miljardit ihmiset elävät estettyinä pääsemästä osallisiksi Jumalan Sanan
        vapaasta liikkeestä heidän suuntaansa."

    • töissäollut

      Olin aikoinaan Patmoksella vapaaehtoistyössä. Meller oli organisaation pomo. Joku on aina pomo. Jeesukselle siellä töitä tehtiin. Aina kun on ihmiset asialla, on ristiriitoja.
      Hyvin siellä pysty hommansa hoitaa, ja silloin ainakin lahjoitetuista rahoista menevät ns. hallinnolliset kulut olivat todella alhaiset, se lämmitti mieltä.
      Osa ukon saarnoista minulle liian sensaatiomaisia tai raskaita, mutta en unohda koskaan kun järjestivät vapaaehtoisille pienet kivat joulujuhlat ja Leo puhui meille.
      En nähnyt Leoa, näin vain Herran. Meni saarnaaja pieneksi ja risti suureksi.

      • Töissä. Hyvä homma. Jumalan lapset auttavat köyhiä ja Israelia:)

        http://www.joulunlapsi.fi/

        > Al-Qaeida verkostoon kuuluvat terroristit iskivät turistibussiin Israelin ja Egyptin raja-asemalla Tabassa, Etelä-Israelissa sunnuntaina. Täyden turistibussin etuosassa sunnuntaina räjäytetty pommi surmasi neljä eteläkorealaista turistia sekä egyptiläisen kuljettajan. Haavottuneita on useita.

        Daavidin Punainen Kilpi –järjestö (Magen David Adom, MDA) lähetti välittömästi useita tehoyksikköambulansseja avuksi paikalle. Kairosta tulossa ollut bussi odotti räjähdyksen sattuessa Egyptin puolelle pääsyä Israeliin.

        MDA:n ambulanssit ovat vieneet ainakin 15 pommi-iskussa haavoittunutta hoitoon sairaalaan Israeliin, kertoo MDA.

        Juuri nyt Patmoksen MDA:lle lahjoittamat huippuvarustetut tehoyksikköambulanssit osoittavat tarpeellisuutensa. <

        http://www.patmos.fi/patmosaineisto-2/2014/patmos-ambulanssit

        > Elämänpelastamisen kannalta kaikkein tärkein työkalumme ovat ambulanssit. Patmos Lähetyssäätiö on vuosien varrella, ja myös ihan hiljattain, lahjoittanut meille useita tavallisia sekä tehoyksikköambulansseja. Olemme niistä erittäin kiitollisia.

        Tämän lisäksi on tarvetta lääkkeistä, hoitotarvikkeista ja veripalveluista varmistaaksemme sen, että hoitokapasiteettimme ja veripankkipalvelumme pystyvät vastaamaan tarpeisiin ja voidaksemme vastata mihin tahansa hätätilanteeseen. Myös näissä asioissa Patmos Lähetyssäätiö on ollut suureksi avuksi.

        Nämä ovat meidän tarpeitamme ja samalla olemme kaikesta jo antamastanne avusta erittäin kiitollisia. Haluan kiittää kaikkia suomalaisia tukijoitamme. Monet kiitokset teille.

        YONATHAN YAGODOVSKI, Magen David Adom <

        http://www.patmos.fi/uutisia/terrori-isku-jerusalemissa

        1Kor 16:1 Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. 16:2 Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. 16:3 Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin;

        Room 15:25 Mutta nyt minä matkustan Jerusalemiin viemään pyhille avustusta. 15:26 Sillä Makedonia ja Akaia ovat halunneet kerätä yhteisen lahjan niille Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä. 15:27 Niin he ovat halunneet, ja he ovatkin sen heille velkaa; sillä jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvolliset auttamaan heitä maallisilla.

        Israel levisi kaikkiin ilmansuuntiin ja hänessä ovat monet kansat tulleet siunatuiksi.

        Biblia (1776) Ja sinun siemenes pitää oleman niinkuin maan tomu, ja sinun pitää leviämän länteen ja itään, pohjaan ja etelään päin. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuksi tuleman, ja sinun siemenessäs.

        Biblia (1776) Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.

        Ei ole ihme, että Israelia tuetaan maailmanlaajasti.

        http://www.mda-nederland.nl/

        http://www.smda.se/

        http://mdauk.org/

        http://mdasa.org.za/

        http://www.magendavidadom.org.au/

        http://www.cmdai.org/

        https://afmda.org/

        JOSEPH DUMOND: Isaskar meni Suomeen (kts. 45:39).

        https://www.youtube.com/watch?v=EtXbzO4xl_c&feature=youtu.be&t=45m39s

    • Raamatun.USKOVA

      Jos ”kristitty” ihminen joka uskoo Kristuksen evankeliumiin, niin silloin
      Raamatun Adam, Avraham, Moshe ja David myös olivat ”kristittyjä”.

      Jeshuan opetuslapsia alkoivat pakanat sanoa ”kristityiksi” Surjan Antiokiassa,
      niin nimi ”kristitty” pilkkanimi pakanoilta. Miksi pitää sitä käyttää?

      Juutalaiset Jeshuan seuraajista käyttävät nimeä Notsrim, Nasaretilaiset, Jeshua
      HaNotsrin mukaan. Israelissa tällä hetkellä noin 20 000 Jeshuan seuraajaa.

      Israelissa Jeshuan seuraajat käyttävät itsestä nimeä Ma'aminei BeJeshua.
      Juutalaisista uskovista veljistämme meidät erottaa risti, jota kammoavat ja
      eivät käytä missään symbolina.

      Alkuseurakunta myös ei käyttänyt ristiä symbolina, vaan kalankuva. Eivät halunneet erota juutalaisista veljistään, pysyivät synagogan yhteydessä jos sieltä ei karkotettu.

      Synagogassa joka Sapatti luetaan ”Vanhaa Testamenttia”, joka Lunastajan
      Jeshuan, opetuslasten, apostolien ja Alkuseuraajakunnan Raamattu, Pyhät Kirjoitukset.

      Hebrealaisten Pyhissä Kirjoituksissa ei mitään "uutta testamenttia", vain sama Vanhan Testamentin perintö jonka JHWH lupasi Avrahamille, Jitschakille ja Jakoville. Jeshua Israelin Lunastaja, Pelastaa ja Vapahtaa Kansansa Israelin heidän synneistään.

    • Omastatunnosta

      Juha Ahvio puhui hyvin Euroopan pakolaisongelmasta ja opetti siitä hyvin, antoi siihen hyviä Raamatun mukaisia ohjeita meille Raamattuun uskoville kristityille.

      Patmoksen ”Taivaan ja maan välillä”-ohjelmassa oli mielenkiintoinen
      keskustelu Leo Mellerin ja uskovan naisen välillä omatunnosta, mutta
      kyllähän Raamatusta löytyy siitä aiheesta enemmän kuin 20 kohtaa?

      1.Pt.3:21 ...kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta...

      Apostolien teot: 2:37 kun he tämän kuulivat, saivat he piston( OMAANTUNTOONSA )sydämeensä
      ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"

      Koivuniemen nettiRaamattu33/38, hakusana 'omatunto':
      1.Samuelin kirja:
      24:6 Mutta sen jälkeen Daavidin omatunto soimasi häntä siitä, että hän oli leikannut Saulin viitan lievettä.
      2.Samuelin kirja:
      24:10 Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: "Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi."
      Job:
      27:6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästäomatuntoni ei minua soimaa.
      Johanneksen evankeliumi:
      8:9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
      Apostolien teot:
      24:16 Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamatonomatunto Jumalan ja ihmisten edessä.
      Roomalaiskirje:
      2:15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidänomatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
      9:1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulleomatuntoni Pyhässä Hengessä -
      1.Korinttolaiskirje:
      8:7 Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä.
      8:10 Sillä jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa, eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen? 
      1.Timoteuksen kirje:
      4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
      Tiituksen kirje:
      1:15 Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.
      Hebrealaiskirje:
      13:18 Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyväomatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa.
      Hakuehdolla 'omatunto' löytyi 12 jaetta.

      1.Kuningasten kirja:
      8:38 ja jos silloin joku ihminen, kuka hyvänsä, tai koko sinun kansasi Israel rukoilee ja anoo armoa, kun he kukin tuntevat omantunnon vaivoja ja ojentavat kätensä tähän temppeliin päin,
      Roomalaiskirje:
      13:5 Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myösomantunnon tähden.
      1.Korinttolaiskirje:
      10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitäänomantunnon tähden,
      10:27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden. 
      10:28 Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden; 
      10:29 en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi? 
      2.Korinttolaiskirje:
      1:12 Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.
      1.Timoteuksen kirje:
      1:19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet. >> Jakeen lisätiedot
      Hebrealaiskirje:
      9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
      1.Pietarin kirje:
      2:19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
      3:16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 
      Hakuehdolla 'omantun' löytyi 12 jaetta.

      1.Johanneksen kirje: 3:20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

    • sielun_KUOLEMA

      Tässä on Pasi Turuselle Jumalan Sanaa, Pasin ”kuolematonta sielua” vastaan.

      Raamattu ei tunne "kuolematonta ihmissielua" erossa Luojan yhteydestä Hänen tahtonsa vastustajana. Pyhä Henki tekee ihmisen eläväksi, ja liha on myös sielu.
      Raamatun vastainen kirkon perinteinen oppi on idän uskonnoista, kreikan filosofian
      kautta Rooman kirkon omaksumaa valhetietoa, dualistista ihmiskuvaa.

      Raamatun mukaan ihminen on ruumis ja sielu ja henki, ja ilman henkeä ihminen ei ole elävä sielu, vaan kuollut sielu, voidaan päätellä 1.Ms.2:7 ihmisen luomisesta.

      Paavalin kokemus Paratiisissa olosta parhaiten selittyy kuten Johanneksen Ilmestyksessä ”Hengessä Herran Päivänä”, mikä ei suinkaan tarkoita sunnuntaita, vaan Herran JHWH Tuomion Päivää. Apostoli Johannes piti Sapatin lepotauon.

      Paavalin sielu ei voinut päästä Paratiisiin, sillä syntinen ihminen on sieltä karkotettu, joten Paavalin täytyi olla siellä hengessään Pyhän Hengen antaman ilmestyksen kautta, kuten Johanneksen Ilmestys. Ihminen on persoona, ja se on sielussa, ja myös ihmisen synti asuu ihmisen sielussa, ajatusmaailmassa, tahdossa ja tunteissa.

      Psalmi 37:28 Sillä Herra JHWH rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa. Heidät varjellaan iankaikkisesti,

      mutta jumalattomain siemen( EPÄUSKOISTEN LAPSET TUHOTAAN )hävitetään.

      5.Mooseksen kirja: 4:24 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on KULUTTAVA( HELVETIN )TULI, kiivas Jumala.
      9:3 Niin tiedä nyt, että Herra, sinun Jumalasi, käy sinun edelläsi niinkuin kuluttava tuli; hän hävittää heidät ja nöyryyttää heidät sinun edessäsi, ja sinä karkoitat heidät ja hukutat heidät nopeasti, niinkuin Herra on sinulle puhunut.

      Roomalaiskirje: 4:17 - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - edessä sen Jumalan johon hän uskoi, ja

      joka kuolleet eläviksi tekee KUTSUEN( ja kutsuu ) olemattomat ikäänkuin ne olisivat.

      Saarnaaja: 12:7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.( SYNTINEN SIELU EI MENE TAIVAASEEN )

      1.Mooseksen kirja: 2:7 Silloin Herra JHWH Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

      Psalmit: 146:4 Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin. 112:10 Jumalaton näkee sen ja närkästyy, hän kiristelee hampaitaan ja pakahtuu. Jumalattomien halut RAUKEAVAT TYHJIIN.

      Psalmit: 37:9 Sillä pahat HÄVITETÄÄN, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan.
      37:22 Sillä hänen siunaamansa perivät maan, mutta hänen kiroamansa hävitetään.

      37:28 Sillä Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa; heidät varjellaan iankaikkisesti, mutta jumalattomain siemen hävitetään.

      37:34 Odota Herraa ja ota vaari hänen tiestänsä, niin hän korottaa sinut, ja sinä perit maan ja näet, kuinka jumalattomat hävitetään.

      2.Samuelin kirja: 22:9 Savu suitsusi hänen sieramistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä.

      Psalmit: 18:9 Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä.
      50:3 Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja hänen ympärillänsä väkevä myrsky.

      Jooel: 2:3 Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljissä polttava liekki. Niinkuin Eedenin puutarha
      on maa sen edessä, sen jäljissä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.

      Jeshajahu 41:11-12 Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan.

      Tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät. Hakemallakaan et löydä niitä
      jotka sinua vastaan taistelivat.

      Tyhjiin raukeavat ja lopun saavat jotka sinun kanssasi sotivat. 30:27 Katso, Herran( JESHUA
      MESSIAAN ILMESTYMINEN PARUUSIASSA TAIVAAN SOTAJOUKON KOMENTAJANA,
      HERRAN JHWH ISRAELIN JUMALAN TUOMION JA VIHAN PÄIVÄNÄ )Nimi tulee kaukaa,
      hänen vihansa leimuaa, ja sankka savu tupruaa. Hänen huulensa ovat täynnä hirmuisuutta, ja
      hänen kielensä on kuin kuluttava tuli.

      1.Timoteuksen kirje: 6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

      • VAJAVAISTA.opetusta

        "Taivaan ja maan välillä" käsitteli taas myös "salaista tempausta", josta monilla
        on edelleen huonosti perusteltuja epäjohdonmukaisia Raamatun vastaisia oppeja.

        1.Kr.13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

        Muistinvirkistykseksi 1.3.2016 11:22: Keräsin tähän muutaman kommentin "tempauksesta", muistinvirkistykseksi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/10401038/david-pawson-opettaa-ei-tule-tempausta!!!!!

        #Helluntaiherätys 13.12.2014 16:29: ”Niin, Pawson opettaa ettei uskoville tule kahta tempausta, vaan yksi, joten Raamattuun uskovat temmataan kaikki yhtäaikaa. Helluntailaiset on oksastettu Israeliin eikä kirkkoon.”

        #Keitä Jeesus tulee noutamaan maan päältä, jos Hänen omansa jo olisivat silloin Hänen kanssaan tai luonaan? Eihän täältä maan päältä olisi silloin mitään noudettavaa?

        #Ei David Pawson sellaista opeta, ettei tule tempausta, vaan, että tempaus tapahtuu vasta sitten kun Jeesus tulee takaisin. Pawson opettaa, että tempaus tulee, mutta hän opettaa sen olevan julkinen ja yksi ainoa.

        #”Ei kukaan helvetistä varoittanut vaan Jeesus varoitti kaatopaikalle joutumisesta. Gehenna oli kaatopaikan nimi vanhan Jerusalemin muurien ulkopuolella.”( Gehenna on KELVOTTOMAN JÄTTEEN POLTTOPAIKKA. )

        #Pawson EI kiellä tempausta, vaan opettaa siitä aivan Raamatullisesti.
        Mutta sen mitä hän EI opetuksessaan opeta ja mihin ei usko on se, että uskovat temmattaisiin ENNEN lopunajan vaivanaikaa!

        Hän( DAVID PAWSON ) opettaa, Raamatullisesti, että Herran omat temmataan Herran ainokaisessa Tulemuksessaan Herraa vastaan yläilmoihin.

        #Jumala on PYHÄ! 13.12.2014 16:01: ”Raamattu sanoo selvästi: "... että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan..."
        "Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään."

        Mitä luulet, kirjoitettaisiinko noin ellei edessä olisi tosi koetukset?

        "Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.

        Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.

        Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään". Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.

        Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.
        Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.

        Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut."

        Mitä luulet, keille "Kristalliyö", keskitysleirit ja kaasukammiot ovat esikuva ja varoitus?

        Herran käsky kieltää esim. naisten opettajuuden ja johtajuuden seurakunnassa,
        ja kuitenkin niin tehdään. Minkä palkan luulet niiden saavan, jotka ylenkatsovat inhimillisestä ymmärryksestä käsin Herran käskyn?

        "Ymmärtäväisen huulilta löytyy viisaus, mutta joka on mieltä vailla, sille vitsa selkään!"

        #Valitettavasti Pawsonilla on vielä peite silmillä, mitä tulee Herran JHVH Siunaamaan ja Pyhittämään Sapatin lepotaukopäivään. Hän katsoo, että Sapatti
        ei kuulu Uudenliiton kristityille. Kyllä Pawsonillakin vielä harhojakin riittää.”

        Jk.3:2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

      • P-raid
        VAJAVAISTA.opetusta kirjoitti:

        MIHIN RAAMATTUUN USKOVA OIKEIN ON OKSASTETTU? VAIKEA SANOA?

        ""#Helluntaiherätys 13.12.2014 16:29: ”Niin, Pawson opettaa ettei uskoville tule kahta tempausta, vaan yksi, joten Raamattuun uskovat temmataan kaikki yhtäaikaa. Helluntailaiset on oksastettu Israeliin eikä kirkkoon.”

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

        #”Ei kukaan helvetistä varoittanut vaan Jeesus varoitti kaatopaikalle joutumisesta. Gehenna oli kaatopaikan nimi vanhan Jerusalemin muurien ulkopuolella.”( Gehenna on KELVOTTOMAN JÄTTEEN POLTTOPAIKKA. )"" NIINPÄ. KULUTTAVA Tuli.

      • AINOA.KUOLEMATON
        P-raid kirjoitti:

        1.Timoteuksen kirje: 6:16 JOLLA AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS. Joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. AMEN.

        SIINÄ SE, IHMISEN "SIELUN KUOLEMATTOMUUS", SELVÄSTI SANALLA KIELLETTY.

      • Helluntaiherätys
        P-raid kirjoitti:

        MIHIN RAAMATTUUN USKOVA OIKEIN ON OKSASTETTU? VAIKEA SANOA?

        ""#Helluntaiherätys 13.12.2014 16:29: ”Niin, Pawson opettaa ettei uskoville tule kahta tempausta, vaan yksi, joten Raamattuun uskovat temmataan kaikki yhtäaikaa. Helluntailaiset on oksastettu Israeliin eikä kirkkoon.”

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

        #Keitä Jeesus tulee noutamaan maan päältä, jos Hänen omansa jo olisivat silloin Hänen kanssaan tai luonaan? Eihän täältä maan päältä olisi silloin mitään noudettavaa?

        #Ei David Pawson sellaista opeta, ettei tule tempausta, vaan, että tempaus tapahtuu vasta sitten kun Jeesus tulee takaisin. Pawson opettaa, että tempaus tulee, mutta hän opettaa sen olevan julkinen ja yksi ainoa.

        #”Ei kukaan helvetistä varoittanut vaan Jeesus varoitti kaatopaikalle joutumisesta. Gehenna oli kaatopaikan nimi vanhan Jerusalemin muurien ulkopuolella.”( Gehenna on KELVOTTOMAN JÄTTEEN POLTTOPAIKKA. )"" NIINPÄ. KULUTTAVA Tuli.

        #”Ei kukaan helvetistä varoittanut vaan Jeesus varoitti kaatopaikalle joutumisesta. Gehenna oli kaatopaikan nimi vanhan Jerusalemin muurien ulkopuolella.”( Gehenna on KELVOTTOMAN JÄTTEEN POLTTOPAIKKA. )"" NIINPÄ. KULUTTAVA Tuli.

        Tarkoitatko että syntiset helvetissä poltetaan olemattomiin, annihilointia?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Annihilationismi

        Oletko seitsemännen päivän adventisti? Miksi kirjoittelet tällä palstalla?

    • KolmiyhteinenLUOJA

      Jeshua HaMashiach on Itse Jumalan Sana, Kristus, ja Kristus on Itse Totuus, Jumalan Sana. Raamatussa
      pysyminen on pysymistä Kristuksessa ja Jumalan Sanasta luopuva Sanan syrjäyttäminen on antikristillistä.

      1.Johanneksen kirje 2:21 En ole kirjoittanut teille sentähden, ettette Totuutta( JUMALAN SANA, KRISTUS ) tiedä, vaan sentähden että tiedätte sen ja ettei mikään valhe( HARHAOPPI, SYRJÄYTTÄJÄ ) ole Totuudesta.

      Luoja on Kolmiyhteinen on heprealaisten Pyhien Kirjoitusten mukaan. Kolmiyhteinen Luoja, Isä ja Poika ja PyhäHenki, on yksi Persoona Yhdessä Pyhässä Hengessä. Kolmiyhteisen Tahot ovat Yhtä Tahdossa, Tunteissa ja
      Ajatuksissa aina ja täysin Erottamattomat.

      5.Mooseksen kirja 6:4 Kuule Israel! HerraJHWH Jumalamme, Herra on yksi( ECHAD, esim. rypäleterttu ).

      Markuksen evankeliumi 12:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule Israel: HerraJHWH Jumalamme, Herra on yksi (ainoa; TÄSSÄ TÄYTYY OLLA VIRHE, ”yksi ainoa” olisi JACHID, mutta VT:ssa on ECHAD. )

      Mutta Rooman katekismuksien mukaan Jumala on kolminaisuus, jossa on kolme eri persoonaa. Jotta persoonat olisivat erillisiä, niillä on oltava omat ajatuksensa. Isällä ja Pojalla Pyhän Hengen Yhteydessä on Yksi Ajatus, ja
      persoonalla on ajatus. Pyhällä Hengellä on Yhteinen( YKSI SAMANMIELINEN )Ajatus Isän ja Pojan kanssa.

      Johanneksen evankeliumi 17:21 että he kaikki olisivat yhtä niinkuin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVOIN. JUMALAN KÄSKYT )Sinä Isä olet Minussa ja Minä( PYSYN )Sinussa( JESHUAN VAELLUKSEN ESIMERKKI ! ), että hekin meissä olisivat niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVOIN ), että maailma uskoisi että Sinä olet Minut lähettänyt.

      Tätä ei ihmisen ole helppo käsittää ja hyväksyä, sillä tässä maailmassa ei ole mitään vastaavanlaista, paitsi
      kolmiyhteinen ihminen jossa on ruumis ja sielu ja henki, mutta syntisen ihmisen sielu taistelee henkeä vastaan.

      Galatalaiskirje 5:17 Sillä liha himoitsee henkeä vastaan, ja henki lihaa vastaan. Nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan niin että ette tee sitä mitä tahdotte.

      Idän uskontojen väärä dualistinen ihmiskäsitys on ilmeisesti tässäkin sekoittamassa ihmisen käsitystä Luojastaan.
      Idän uskonnot väittävät että vain ihmisen ruumis on paha, mutta ”ihmisen sielu on hyvä”, ja idän uskontofilosofia
      tunkeutui kristinuskontoon kreikan filosofiasta Rooman oppineiden kirkkoisien lukeneisuuden kautta.

      1.Tessalonikalaiskirje 5:23 Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön KOKO henkenne JA sielunne JA ruumiinne nuhteettomana Herramme( JHWH ) Jeesuksen Kristuksen Tulemukseen( ILMESTYMINEN, PARUUSIA ).

      Taipumus ihmisen Luojansa mukaisen kolmiyhteyden( ruumis ja sielu ja henki ) ohittamiseen, jopa kieltämiseen, on huomattava myös Patmos-säätiön perinteisen teologian opetuksessa, mutta heti Raamatun alussa ihmisen luomisessa tehdään selvä ja jyrkkä ero hengen ja sielun välillä( 2 eri sanaa, RUACH ja NEFESH ).

      1.Mooseksen kirja 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

      Raamatusta ei löydy kolminaisuusoppia, joten kolminaisuusoppi on Roomalta peritty katolinen( YLEINEN )harhaoppi, valhe. Taivaan Isän tykö pääsee vain Totuuden kautta.

      Johanneksen evankeliumi 14:6 Jeshua sanoi hänelle: "Minä olen Tie ja Totuus( JUMALAN SANA ) ja Elämä. Kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin Minun( JUMALAN SANA, KRISTUS )kauttani.

      Jumalan Sanasta luopunut ihminen lankesi tottelemattomuuteen Luojansa tahdolle, joten kuuliaisuus Jumalan
      Sanalle ei ole syntiselle ihmiselle mieluista kuultavaa. Luottamusta Jumalan Sanaan kyllä yleensä tuodaan
      hyvin esille, mutta uskonkuuliaisuutta eli Sanan tottelemista saarnataan kirkoissa paljon vähemmän. Oletko kuuliainen Kristukselle, Jumalan Sanalle? Sillä

      Johanneksen evankeliumi 1:1-5 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

      1:6-9 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus joka valistaa jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan.

      1:10-11 Hän oli maailmassa , ja maailma on Hänen kauttaan saanut syntynsä ja maailma ei Häntä tuntenut.
      Hän tuli omiensa tykö ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.

      1:12-13 mutta niille jotka ottivat Hänet vastaan, kaikille jotka uskovat Hänen( JESHUA )Nimeensä, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

      1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme, ja katselimme Hänen( SHEKINAH )Kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä. Ja Hän oli täynnä armoa ja Totuutta( JUMALAN SANA ).

      • mitähöpiset

        Ja miten tämä kommentti liittyy aloitukseen?

      • VierivätKIVET

      • Terävää.PÄÄTTELYÄ
        VierivätKIVET kirjoitti:

        Raamatussa kaikki liittyy kaikkiin Kirjoituksiin ja Patmossäätiö pysyy Raamatussa.

        Ja Pasi Turunen on sellainen äijä Patmossäätiössä, että kommenttia sieltä tulee.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi

        Ja Leo Meller, vaikka on virallisesti eläkkeellä, ei vielä kerkiä sammaloitumaan.

        Pasi Turunen ja Tapio Puolimatka RadioDeissä, aiheena punavihreä monokulttuuri, homorummutus ja sukupuolineutralointi. Turunen tarjoaa teräviä kysymyksiä ja Puolimatka paloittelee punavihreän homokulttuurin väitteet jätemyllyyn sopiviksi.

        "Lapsi ei tarvitse omaa (geneettistä) isää ja äitiä", mutta kysytäänkö lapsilta?

      • kysyn_vaan

        Nappasin tämän tänne tuolta palstalta, kun tilanne alkaa taas olemaan sama. Natsismi ja kommunismi ovat molemmat ateistisia, samoin suvaitsevainen liberaalikapitalismi, jonka ainoa arvo on rahanvalta. Kun toisinajattelu kielletään
        ja vain yksi mielipide, välinpitämätön kaikenhyväksyvä "suvaitsevaisuus", sallitaan, niin miten tilanne nyt käytännössä eroaa 1930-luvun lopun Saksasta ja NL:sta?

        Vielä ei toisinajattelijoita Suomessa vangita ja tuomita, mutta kauanko kestää?

        #Johtoajatus 12.3.2016 15:50: ”Nietsche oli mielisairas, sairastunut ”yli-ihmisyyteen”, ja A-Hitler sai Nietscheltä pahan tartunnan.

        Sitten se tauti tarttui pisaratartuntana koko Saksaan ja lähes koko Eurooppaan, kun A-Hitler huusi niin kovasti. Niitä roiskeita lensi Ruotsiin ja Amerikkaankin asti.

        A-Hitler oli Roomankatolinen ja Vatikaani vahvisti A-Hitlerin ääntä. Sokea autoritäärinen väärän auktoriteetin uskominen on erittäin tuhoisaa. M.O.T.

      • IsraelinPROFEETAT
        Terävää.PÄÄTTELYÄ kirjoitti:

        Pasi Turunen ja Tapio Puolimatka RadioDeissä, aiheena punavihreä monokulttuuri, homorummutus ja sukupuolineutralointi. Turunen tarjoaa teräviä kysymyksiä ja Puolimatka paloittelee punavihreän homokulttuurin väitteet jätemyllyyn sopiviksi.

        "Lapsi ei tarvitse omaa (geneettistä) isää ja äitiä", mutta kysytäänkö lapsilta?

        Sukupuolineutralointi on luonnollinen jatko sille ihmisen kapinalle Luojaansa vastaan, tottelemattomuutta joka ei osu maaliin eikä täytä Luojan tarkoitusta,
        mikä alkoi jo Paratiisissa mm. feminismi, alastomuus, homoseksuaalisuus jne.

        Käsitteet samanlaisuus ja tasa-arvo on tietoisesti tarkoituksella sekoitettu.
        Jumalan vastustaja satan'a ei siedä erilaisuutta, ja luonnollinen ihminen on Jumalan vastustaja. Lisäksi pahat henkivallat vaikuttavat suoraan ihmisten psyykeen, kun saavat siihen vallan, ja ne tietävät että aikaa on enää vähän.

        Erilaisuuden sietämistä ja hyväksymistä ei homokulttuuri ainakaan edistä, kun
        homot eivät arvosta ja kunnioita toista sukupuolta, eivät hyväksy toiseutta. Mutta
        nyt ollaan jo fasistisessa systeemissä. Tukholman profetia ilmoittaa, mikä tulee.

        Psalmit: 119:126 On aika Herran tehdä tekonsa: he ovat rikkoneet sinun lakisi.

        Jesaja: 24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Hoosea: 8:1 Suuhusi pasuna! Kotkan lailla Herran temppeliä vastaan - sillä he ovat rikkoneet minun liittoni, ovat luopuneet minun laistani!

        Habakuk: 1:1 Ennustus, jonka profeetta Habakuk näki.
        1:2 Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta?
        1:3 Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.
        1:4 Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.
        1:5 Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin.
        1:6 Sillä katso, minä nostan kaldealaiset, tuiman ja rajun kansan, joka kulkee maata lavealti ja ottaa omaksensa asuinsijat, jotka eivät ole sen.
        1:7 Se on hirmuinen ja peljättävä, siitä itsestään tulee sen oikeus ja sen korkeus.
        1:8 Sen hevoset ovat nopeammat kuin pantterit, ne juoksevat kiivaammin kuin sudet illoin. Sen ratsumiehet kiidättävät - kaukaa tulevat sen ratsumiehet, ne lentävät, niinkuin kotka syöksyy syönnökselleen.
        1:9 Se tulee kaikkinensa väkivallan tekoon, heidän kasvojensa suunta on suoraan eteenpäin; se kokoaa vankeja kuin hietaa.
        1:10 Pilkkanaan pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat. Se nauraa kaikille varustuksille, kasaa kokoon hiekkaa ja valloittaa ne.
        1:11 Sitten se tuulena kiitää ja hyökkää, mutta joutuu syynalaiseksi, tuo, jolla oma voimansa on jumalana.
        1:12 Etkö sinä ole ikiajoista asti Herra, minun pyhä Jumalani? Me kuolemme( VÄÄNNÖS: emme kuole ) ! Sinä, Herra, olet pannut sen tuomioksi; sinä, kallio, olet asettanut sen kuritukseksi.
        1:13 Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa etkä saata katsella turmiota. Minkätähden sinä katselet uskottomia, olet vaiti, kun jumalaton nielee hurskaampansa,
        1:14 teet ihmiset samankaltaisiksi kuin meren kalat, kuin matelevaiset, joilla ei ole hallitsijaa?
        1:15 Se nostaa heidät kaikki ylös koukulla, vetää heidät pyydyksessään ja kokoaa heidät verkkoonsa. Sentähden se iloitsee ja riemuitsee.
        1:16 Sentähden se uhraa pyydykselleen ja polttaa uhreja verkollensa, sillä niitten turvin sen osa on rasvainen, sen ruoka lihava.
        1:17 Saako se sentähden tyhjentää pyydyksensä, aina surmata kansoja säälimättä?

      • JÄTTEFINT

        EDELTÄ LAINATTUA:

        ((Pasi Turunen ja Tapio Puolimatka RadioDeissä, aiheena punavihreä monokulttuuri, homorummutus ja sukupuolineutralointi. Turunen tarjoaa teräviä kysymyksiä ja Puolimatka paloittelee punavihreän homokulttuurin väitteet jätemyllyyn sopiviksi.

        "Lapsi ei tarvitse omaa (geneettistä) isää ja äitiä", mutta kysytäänkö lapsilta?))

        Kuuntelin suurella mielenkiinnolla eilen illalla, molemmat ovat raskassarjalaisia Suomen Siionissa, älykkäitä, koulutettuja, tietäviä ja viisaita miehiä molemmat.

        Heitä kuunnellaan ja seurataan, heidän sanoillaan ja teoillaan on vaikutusta moniin uskoviin, eikä vain Suomessa. Ainakin Ruotsissa ja Israelissa on suomalaisia, jotka tarkasti seuraavat tapahtumia myös Suomessa, joten tieto leviää maailmalle.

      • Taivaan_ja_maan_Herra
        IsraelinPROFEETAT kirjoitti:

        Sukupuolineutralointi on luonnollinen jatko sille ihmisen kapinalle Luojaansa vastaan, tottelemattomuutta joka ei osu maaliin eikä täytä Luojan tarkoitusta,
        mikä alkoi jo Paratiisissa mm. feminismi, alastomuus, homoseksuaalisuus jne.

        Käsitteet samanlaisuus ja tasa-arvo on tietoisesti tarkoituksella sekoitettu.
        Jumalan vastustaja satan'a ei siedä erilaisuutta, ja luonnollinen ihminen on Jumalan vastustaja. Lisäksi pahat henkivallat vaikuttavat suoraan ihmisten psyykeen, kun saavat siihen vallan, ja ne tietävät että aikaa on enää vähän.

        Erilaisuuden sietämistä ja hyväksymistä ei homokulttuuri ainakaan edistä, kun
        homot eivät arvosta ja kunnioita toista sukupuolta, eivät hyväksy toiseutta. Mutta
        nyt ollaan jo fasistisessa systeemissä. Tukholman profetia ilmoittaa, mikä tulee.

        Psalmit: 119:126 On aika Herran tehdä tekonsa: he ovat rikkoneet sinun lakisi.

        Jesaja: 24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Hoosea: 8:1 Suuhusi pasuna! Kotkan lailla Herran temppeliä vastaan - sillä he ovat rikkoneet minun liittoni, ovat luopuneet minun laistani!

        Habakuk: 1:1 Ennustus, jonka profeetta Habakuk näki.
        1:2 Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta?
        1:3 Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.
        1:4 Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.
        1:5 Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin.
        1:6 Sillä katso, minä nostan kaldealaiset, tuiman ja rajun kansan, joka kulkee maata lavealti ja ottaa omaksensa asuinsijat, jotka eivät ole sen.
        1:7 Se on hirmuinen ja peljättävä, siitä itsestään tulee sen oikeus ja sen korkeus.
        1:8 Sen hevoset ovat nopeammat kuin pantterit, ne juoksevat kiivaammin kuin sudet illoin. Sen ratsumiehet kiidättävät - kaukaa tulevat sen ratsumiehet, ne lentävät, niinkuin kotka syöksyy syönnökselleen.
        1:9 Se tulee kaikkinensa väkivallan tekoon, heidän kasvojensa suunta on suoraan eteenpäin; se kokoaa vankeja kuin hietaa.
        1:10 Pilkkanaan pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat. Se nauraa kaikille varustuksille, kasaa kokoon hiekkaa ja valloittaa ne.
        1:11 Sitten se tuulena kiitää ja hyökkää, mutta joutuu syynalaiseksi, tuo, jolla oma voimansa on jumalana.
        1:12 Etkö sinä ole ikiajoista asti Herra, minun pyhä Jumalani? Me kuolemme( VÄÄNNÖS: emme kuole ) ! Sinä, Herra, olet pannut sen tuomioksi; sinä, kallio, olet asettanut sen kuritukseksi.
        1:13 Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa etkä saata katsella turmiota. Minkätähden sinä katselet uskottomia, olet vaiti, kun jumalaton nielee hurskaampansa,
        1:14 teet ihmiset samankaltaisiksi kuin meren kalat, kuin matelevaiset, joilla ei ole hallitsijaa?
        1:15 Se nostaa heidät kaikki ylös koukulla, vetää heidät pyydyksessään ja kokoaa heidät verkkoonsa. Sentähden se iloitsee ja riemuitsee.
        1:16 Sentähden se uhraa pyydykselleen ja polttaa uhreja verkollensa, sillä niitten turvin sen osa on rasvainen, sen ruoka lihava.
        1:17 Saako se sentähden tyhjentää pyydyksensä, aina surmata kansoja säälimättä?

        Taivaan ja maan välillä oli keskustelua islamista, ja niin on näköjään tuollakin

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14129743/kehitysluulon-perusta-on-olematon-2-0

        TOTUUSonRAKKAUS 10.4.2016 12:29: LAINAUS: "Siis koska Raamattu on
        ihmisen järkeä, ylpeyttä ja itsesuojeluvaistoa vastaan, niin se ei voi olla
        ihmisen kirjoittama.

        Ovatko kaikki teokset, jotka täyttävät samat kriteerit, Sinun mielestäsi siis jumalallista alkuperää?

        Eli koraani ei mielestäsi ole ihmisen kirjoittama, koska sekin on järkeä, ylpeyttä ja itsesuojeluvaistoa vastaan." JOHDONMUKAISESTI JA JÄRJESTYKSESSÄ,

        REVIN SANASI NYT HAJALLE.

        "Ovatko kaikki teokset, jotka täyttävät samat kriteerit, Sinun mielestäsi siis jumalallista alkuperää?" EIVÄT OLE KAIKKI TEOKSET JUMALALLISTA ALKUPERÄÄ.

        RAAMATTU AINOASTAAN TÄYTTÄÄ KRITEERIT, EIKÄ RIIPU MINUN MIELIPITEESTÄNI.

        RAAMATTU KIELTÄÄ VALEHTELUN JA MURHAAMISEN, MIHIN KORAANI KÄSKEE.

        JESHUAN ELÄMÄN ESIMERKKI EI OLE VALHETTA JA MURHAA, VAAN RAKKAUTTA.

        RAAMATTU ILMOITTAA JUMALAN TOTUUDEN VASTUSTAJAKSI SATAN'AN, JOKA ON VALEHTELIJA JA MURHAAJA, JOKA TIETENKIN KÄSKEE VALEHDELLA JA MURHATA OMAA ASIAANSA EDISTÄÄKSEEN, JA PETTÄÄ LUPAUKSET. JOTEN KORAANI EI OLE LUOJASTA JHVH JUMALASTA, VAAN LUOJAN VIHOLLISESTA.

        "Eli koraani ei mielestäsi ole ihmisen kirjoittama, koska sekin on järkeä, ylpeyttä ja itsesuojeluvaistoa vastaan." PANET SANOJA TOISTEN SUIHIN, JOTEN SINÄ TÄYTÄT TÄYSIN KRITEERIT JA TUNNUSMERKIT, JOISTA TUNNISTETAAN PANETTELIJA JA VALEHTELIJA.

        HADITHIEN MUHAMED ON PETTÄVÄ MURHAAJA JA VÄKIVALTAINEN VALEHTELIJA.

        LISÄKSI MUHAMED TEKI MYÖS SELLAISIA TEKOJA, JOTKA OVAT PEDOFILIAA, ELI LASTEN SEKSUAALISTA HYVÄKSIKÄYTTÖÄ, JONKA MEIDÄN LAKIMME TUOMITSEE.

        EI KORAANI OLE JÄRKEÄ, YLPEYTTÄ JA ITSESUOJELUA VASTAAN, KOSKA KORAANI VÄITTÄÄ ETTEI JUMALALLA VOISI OLLA POIKAA, MIKÄ ON JÄRJEN PÄÄTELMÄ.

        EI KORAANI OLE YLPEYTTÄ VASTAAN, SIITÄ TODISTAVAT KUNNIAMURHAT JA SE ETTÄ MUHAMETTILAISELLE ON "KUNNIAN MENETYS" PAHEMPI KUIN KUOLEMA.

        EI KORAANI OLE ITSESUOJELUA VASTAAN, KUN SEN MUKAAN KUU-UKKOA PITÄÄ IHMISTEN PUOLUSTAA VÄKIVALLOIN, MUTTA RAAMATTU KEHOTTAA VIEMÄÄN KAIKKI RUKOUKSELLA KAIKKIVALTIAALLE HÄNEN ARMONSA AVUN SAAMISEKSI.

        EIKÄ KORAANI OLE HERRASTA JHVH ISRAELIN JUMALASTA, KUN ISLAM VALEHTELEE JA MURHAA, MUHAMEDIN ELÄMÄN ESIMERKKI JA KORAANIN KEHOTUKSET OVAT MURHAAVIA. TOTUUS ON MINUN MIELESTÄNI TÄYSIN PÄINVASTOIN KUIN VÄITÄT.

        1.Jochanan 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.( ISLAM KIELTÄÄ JUMALAN POJAN JA SOVITUKSEN. )

        Jochanan 8:44 Te olette isästä perkeleestä( VALEHTELIJA ). Ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja Totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei Totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.( SATAN'A ON TOTUUDEN VASTUSTAJA. )

        Jochanan 14:6 Jeshua sanoi hänelle: "Minä olen Tie( VAELLUS ) ja Totuus( JUMALAN SANA ) ja ( IKUINEN )Elämä. Kukaan tule Isän( JHVH ) tykö muutoin kuin minun kauttani.

      • Tulinuoli
        VierivätKIVET kirjoitti:

        Raamatussa kaikki liittyy kaikkiin Kirjoituksiin ja Patmossäätiö pysyy Raamatussa.

        Ja Pasi Turunen on sellainen äijä Patmossäätiössä, että kommenttia sieltä tulee.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi

        Ja Leo Meller, vaikka on virallisesti eläkkeellä, ei vielä kerkiä sammaloitumaan.

        JOKU KATKERA SANASTA LUOPUNUT LEVITTÄÄ SAASTETTAAN TÄÄLLÄ MEIDÄN HELLUNTAILAISTEN RAAMATTUA KÄSITTELEVÄLLÄ KESKUSTELUPALSTALLA.

        TÄMÄN TOIN TÄNNE TOISAALTA: =Nyt onkin paljastunut, että tuo Petri Mäkilä, joka touhusi Tapani Suonnon( ONE WAY MISSION )&co kanssa tuota 'Älkää eksykö- tilaisuutta', onkin Missiomaailman (ent.Nokiamissio) kanssa samaa pataa!!!

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14244942/paljastus-makila-ja-nokiamissio-samaa-porukkaa

        Tulinuoli 20.4.2016 15:39: "PALJASTUS: Sananlaskut: 18:8 Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti. 26:22 Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.

        3.Mooseksen kirja: 19:16 Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra JHWH.

        Sananlaskut: 11:13 Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian. 20:19 Salaisuuden ilmaisee, joka panettelijana käy; älä siis antaudu avosuisen pariin.

        Jeremia: 9:4 Varokaa kukin lähimmäistänne, älkää yhteenkään veljeen luottako; sillä jokainen veli viekkaasti pettää ja jokainen lähimmäinen liikkuu panettelijana.

        Matteuksen evankeliumi: 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

        Markuksen evankeliumi: 4:24 Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin.

        Luukkaan evankeliumi: 6:38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

        Matteuksen evankeliumi: 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        3.Ms.19:16 Älä liiku panettelijana( TOISELLE PAHAA TAHTOVA, VALEHTELIJA ) kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra JHWH.=

        http://youtu.be/N2UJoM3r5pM Outi & Lee - Tulinuoli / Feuerpfeil

      • Valtakunta.TULEE
        Tulinuoli kirjoitti:

        Joo, siltä sieläkin näyttää niinkun tääläkin, kävin sielä kattomassa, ja löysin tällasen.

        Niin jos 1000 vuoden valtakunta alkaa Herran tulemisesta ja uskovat temmataan kun Herra tulee, niin missä se 1000 vuoden valtakunta sitten oikein vietetään?

        OTETTU : ""2. Tessalonikalaiskirje 2:1-4 "Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen JA( LIITTÄÄ NÄMÄ YHTEEN ) meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä veljet ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne. Niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

        Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja LAITTOMUUDEN( VT ) ihminen ilmestyy. Kadotuksen lapsi, tuo( ANTIKRISTUS, JUMALAN SANAN )vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin( KRISTUKSEN SEURAKUNTA ) ja julistaa olevansa Jumala( ASEMA )."

        Pakko huomauttaa, kun itsekin sekoilen näissä: Tempaus ja Herran tuleminen on kaksi eri asiaa. Huomaa, tässä puhutaan Herran päivästä, joka on tuhatvuotinen valtakunta, ei tempaus. Tempaus tulee seitsemän vuotta ennen valtakunnan perustamista, joten se voi tulla milloin vain."" LOPPU

    • YX-kokenut.MIES

      Yli kymmenen vuotta olen usein kuunnellut Patmossäätiön Taivaan ja maan välillä - ohjelmaa ja monta hyvää vastausta ja paljon tärkeää tietoa olen sieltä saanut.

    • henki_JA_sielu_JA_ruumis

      ""Idän uskontojen väärä dualistinen ihmiskäsitys on ilmeisesti tässäkin sekoittamassa ihmisen käsitystä Luojastaan.

      Idän uskonnot väittävät että vain ihmisen ruumis on paha, mutta ”ihmisen sielu on hyvä”, ja idän uskontofilosofia

      tunkeutui kristinuskontoon kreikan filosofiasta Rooman oppineiden kirkkoisien lukeneisuuden kautta.""

      Joo, niin on, vaikka Paavali selvästi kirjoittaa että henki ja sielu ja ruumis, niin siitä huolimatta väkisin monet vääntää ihmisen sielua ja henkeä samaksi asiaksi.

    • blex100

      Ei tarvitse mennä kuin 80-luvun alkuun ja vilaista sen aikaisia Helsingin raastuvanoikeuden antamia tuomioita, joissa kyseisen Patmoksen Leo Meller ja sihteeri Huuhtanen saivat ehdotonta vankeutta. Samaa laitonta rahankeräystä alusta loppuun, -tässäkin vanha viisaus käy toteen. Paha ja kiero saa palkkansa. Voi hyttynen sentään, kuinka monen mummon lompakon onkaan tämä Patmos tyhjentänyt !!!!

    • HengessäHerranPäivänä

      Mitäs Patmoksen jehut tästä sanoo, sopiiko Sanaan?

      #KolmiyhteinenLUOJA21.4.2016 15:40: HERRAN JHWH ISRAELIN JUMALAN ANTAMAN PELASTUKSEN OIKEA NIMI JESHUA ALKAA OLLA YHÄ ENEMMÄN ESILLÄ. JHWH PELASTAA, AUTTAA, PARANTAA JA VAPAUTTAA. ISRAELIN LUNASTAJAN VERISOVITUS KUULUU KOKO ISRAELILLE.

      Ps.91:16 Ravitsen( JHWH ) hänet pitkällä iällä. Ja annan nähdä Pelastukseni(JESHUA).

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11930128/missa-on-syntiemme-sovitus-ja-lunastus

      #JESHUA_onHerraJHWH 21.4.2016 14:27: ”RadioDein ohjelmassa Ilkka Puhakka kertoi dvarim meanjenim meod. Heikki Kangas antoi jo jonkunverran tukea Herran Liiton Sanoille, Ne 10, mutta vieläkin Kristuksen Seuraajakunnan pasuuna ääntelee särähdellen ja vaimeasti.

      1.Kor. 14:8 ...jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?

      http://www.tv7.fi/vod/player/15077/ Haastattelussa Ilkka Puhakka

      SHELEM( SOVITUSUHRI ) - SHULAM( VELKA ON MAKSETTU ) - SHALOM( RAUHA, YHTEYS, LUOJAN HUOLENPITO IHMISELLE ). HERRAN RAUHA ANTAA KAIKEN, MINKÄ IHMINEN TARVITSEE, VALOA JA PIMEYTTÄ, SURUA JA ILOA, ELÄMÄÄN !!!

      JOCHANAN( JHVHonARMOLLINEN )14:1-4 Älköön sydämenne olko murheellinen( LEVOTON; JISHBOTH !!! ). Uskokaa Jumalaan( KÄSKYT ), ja uskokaa Minuun( JESHUA, VERISOVITUS ).

      ISÄNI KODISSA( HaBAIT; TALO, HUONE, TEMPPELI ) on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko teille että menen valmistamaan teille sijaa( KOTIIN, HaBAITA )?

      [ Risto Santala: Pieni astia pyhässä maassa. Luterilaisen papin perhe Israelissa ]

      Ja vaikka ( NYT )menen valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin menen - sinne tiedätte Tien.

      14:5-7 Tuomas sanoi Hänelle: "Herra( JHVH ), emme tiedä minne menet( QUO VADIS? ). Kuinka sitten tietäisimme tien?" JESHUA( JHVH PELASTAA JA AUTTAA ) sanoi hänelle: "Minä Olen Tie( VAELLUS ) ja Totuus( SANA ) ja Elämä( PYHÄ HENKI ). Kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin Minun( SANA, VT )kauttani. Jos olisitte tunteneet minut, niin tuntisitte Isänikin. Tästälähin tunnette Hänet, ja olette nähneet Hänet."

      14:8-10 Filippus sanoi Hänelle: "HERRA( JHVH ) näytä meille Isä niin tyydymme." JESHUA sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa olen ollut kanssanne, etkä tunne Minua, Filippus! Joka on nähnyt Minut on nähnyt Isän. Kuinka sitten sanot: 'Näytä meille Isä' Etkö usko että olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja jotka teille puhun, en puhu itsestäni. Ja ISÄ joka asuu minussa( SANA ), tekee ( PYHÄN HENGEN )Teot jotka ovat Hänen( OMISSAAN, PYHÄT ).

      14:11-12 Uskokaa minua että olen Isässä ja että Isä on minussa. Mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. AMEN, AMEN sanon teille: Hän joka uskoo Minuun( SANA, VT ), on myös tekevä niitä ( SANAN, VT )tekoja joita teen. Ja hän on tekevä suurempiakin kuin ne ovat.

      Sillä menen Isän tykö,14:13-15 ja mitä hyvänsä anotte MINUN( JESHUA )NIMESSÄNI, sen teen että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos anotte Minulta jotakin MINUN( JESHUA )NIMESSÄNI, niin MINÄ( ELOHIM )SEN TEEN. Jos minua( JESHUA ) rakastatte, niin pidätte Minun( HERRA JHVH )Käskyni.

      14:16-18 Ja olen rukoileva Isää, ja Hän antaa teille toisen Puolustajan( PYHÄ HENKI, RUACH HaKODESH ) olemaan kanssanne iankaikkisesti. Totuuden( JUMALAN SANA, VT )Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe Häntä eikä tunne Häntä. Mutta tunnette Hänet, sillä Hän pysyy tykönänne ja on teissä oleva. En jätä teitä orvoiksi. Tulen tykönne( BeRUACH HaKODESH ).

      14:19-21 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe Minua, mutta te näette minut. Koska Minä elän, niin( HOUTOS? )tekin saatte elää. Sinä päivänä ymmärrätte, että olen Isässäni. Ja että olette Minussa ja Minä( SANA ) olen teissä.

      Jolla on minun( JESHUA, EGOO EIMI, EhjehAsherEhjeh, JHVH, HERRA ISRAELIN JUMALA, LIITON SANAT JA KÄSKYSANAT )Käskyni ja JOKA NE( 10 )PITÄÄ, hän on se joka rakastaa Minua( SANA ). Mutta joka minua rakastaa, häntä Isäni rakastaa. Ja rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."

      14:22-24 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra( JHVH ), mistä syystä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle? Jeesus vastasi sanoen hänelle: "Jos joku rakastaa Minua, niin pitää SANAni, ja ISÄni rakastaa häntä. Ja tulemme( PYHÄ HENKI ) tykönsä ja jäämme tykönsä asumaan. Joka ei rakasta Minua, se ei pidä Sanojani. Ja se Sana( VT ) jonka kuulette( KUULIAISUUS ) ei ole Minun, vaan Isän joka on Minut lähettänyt.

      14:25-26 Tämän olen teille puhunut ollessani tykönänne. Mutta Puolustaja jonka Isä lähettää MINUN( JESHUA )NIMESSÄNI, Hän( Pyhä Henki )opettaa teille kaikki. Ja muistuttaa kaikesta minkä olen teille Sanonut.

      :27 Rauhan( SHALOM - HUOLENPITO; VERILIITTO - CHESED - ARMO ) jätän teille. Rauhani( SHELEM; SOVITUS - YHTEYS ) - sen annan teille. En anna teille niinkuin maailma antaa( ULKOINEN - HETKELLINEN - VAIN ANSAITSEVILLE ).

      Älköön sydämenne( IHMISEN OLEMUKSEN SISIN, HENKI, OMATUNTO, TAHTO ) olko murheellinen( LEVOTON; JISHBOTH, SHABAT. LEPOTAUKO ) älköönkä peljätkö...

    • TotuudenRAKKAUS

      Patmoksen Pasi Turunen ainakin vielä tarjoilee kysyjille vastaukseksi perinteistä Raamatun vastaista "kuolematonta ihmissielua", ja Jumalan "kolminaisuutta"; ne ovat vain antisemiittisilta kiRKKoisiltä perittyjä ihmisjärjen vääriä harhakäsityksiä.

      Mutta palkattujen pappien on vaikeaa muuttaa kirkon perittyjä oppeja ja sääntöjä.
      Jos palkkapaimen alkaa opettaa vastoin sääntöjä, menettää asemansa ja palkan.
      Ja kun palkkapaimen opettaa vastoin Jumalan Sanaa, hän on ilman Pyhää Henkeä.

      2.Pt. 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; 1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

      SHMA ISRAEL! JHVH ELOHEINU( ELOHIM, mon. )JHVH ECHAD( YKSI KOKONAISUUS )

      1.Kor. 15:53 Sillä tämän katoavaisen( SARX; LIHA, sielullinen lihallinen ihminen; SYNTI ASUU IHMISEN SIELUSSA, EIKÄ SE HÄVIÄ KUOLEMASSA, VAAN VASTA HELVETISSÄ ) pitää pukeutuman katoamattomuuteen.

      Ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 15:54 Mutta

      kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja

      tämä kuolevainen( SARX; LIHA, sielullinen lihallinen ihminen; SYNTI ASUU IHMISEN SIELUSSA, EIKÄ SE HÄVIÄ KUOLEMASSA, VAAN VASTA HELVETISSÄ ) pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se Sana joka

      on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu." 15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.( EI OLE VOITETTU, VIELÄ. KUOLLEET IHMISET NUKKUVAT. )

      Room. 8:23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, ruumiimme( SARX; LIHA, lihallinen, sielullinen ihminen ) lunastusta.( Lunastus ei ole vielä suoritettu loppuun: 1.Kor. 15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.( EI OLE VOITETTU, VIELÄ. KUOLLEET IHMISET NUKKUVAT. ) )

      1.Joh. 3:2 Rakkaani, nyt olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi mitä meistä tulee. Tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen( PYHÄ, TÄYDELLINEN RAKKAUS, KUOLEMATON ) kun Hän Ilmestyy, sillä saamme nähdä Hänet sellaisena, kuin Hän on.

      1.Tim. 6:16 jolla Ainoalla( YKSI AINOA; JACHID ) on kuolemattomuus. Joka asuu Valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla, Jota yksikään ihminen ei ole nähnyt, eikä voi nähdä - Hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

      , ja kun ihminen ei järjellä voi käsittää Luojan Kolmiyhteyttä. Joten väännetään paksusta rautalangasta, jos siten paremmin hahmottuu:

      JUMALA ON KOLMITAHOINEN KOLMIYHTEINEN KOLMIO, YHDESSÄ PYHÄSSÄ HENGESSÄ EI OLE KOLMEA ERILLISTÄ PERSOONAA, VAAN KOLME TAHOA, KULMAA.
      PYHÄN HENGEN KOLMIYHTEYDESSÄ PYHÄSSÄ HENGESSÄ ISÄ JA POIKA, MUTTA YHDESSÄ HENGESSÄ EI OLE KOLMEA ERILLISESTI AJATTELEVAA PERSOONAA. YKSI .

      IHMINEN ON LUOTU JUMALAN KUVAKSI, KOLMIYHTEISEKSI, RUUMIS-SIELU-HENKI,
      YHDESSÄ IHMISESSÄ ON KOLME ELEMENTTIÄ, KUTEN LUOJASSAMME, ELOHIM.
      SYNTINEN IHMISSIELU EI VOI PÄÄSTÄ TAIVAASEEN, EIKÄ SITÄ OLE ILMAN HENKEÄ.

      Apostolien teot 5:32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut ( VAIN )niille, jotka Häntä( JUMALAN KÄSKYT )tottelevat."

      KUTEN PASI SANOI, SYNTI ON ILMAN RAKKAUTTA, JA KUOLLUT ILMAN HENKEÄ.
      SITÄ MITÄ PITÄISI OLLA, EI OLE, KUTEN SYNNISSÄ. REIKÄ, VAIN TYHJÄÄ KESKELLÄ.

      Roomalaiskirje 2:8 mutta niiden osaksi jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA, VT ), vaan tottelevat vääryyttä tulee viha ja kiivastus.

      JA RAAMATUN MUKAAN VAIN HENKI PALAA JUMALAN LUOKSE IHMISEN KUOLTUA.

      Saarnaaja 12:7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin. Ja ( ELÄMÄN)henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.( ZE DEVAR JAH, LO NACHON ? )

      • Shabat.SHALOM

        Mitäs Pasi, ja Juha, ajattelevat Herran JHVH Lepotaukopäivästä, Sapatista?

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14129743/kehitysluulon-perusta-on-olematon-2-0

        #JESHUAN.todistaja 7.5.2016 20:22: "Julistan Raamatun Luojaa ja Luojan Raamattua Hänen Lepotaukopäivässään.

        Hebrealaisten Pyhien Kirjoitusten Ylistys 1-1-1 Luojalle, JHVH Eloheinu ECHAD !

        SHMA JISRAEL, ADONAJ JHWH ELOHEINU ADONAJ JHWH ECHAD. LeOLAM !

        IMRU BeJACHAD, BeSHEM JESHUA HaMASHIACH, JESHUAT JISRAEL, EL SHADAJ !

        Psalmit: 111:1-3 Halleluja! Minä kiitän HerraaJHWH kaikesta sydämestäni hurskasten kokouksessa ja seurakunnassa.

        Suuret ovat Herran teot, tutkisteltavat kaikkien niiden, jotka niitä rakastavat.

        Kunnialliset ja korkeat ovat Hänen työnsä, ja Hänen Vanhurskautensa( OIKEAMIELISYYS ) pysyy iankaikkisesti.

        111:4 Hän on säätänyt ihmeellisten( KAIKKIEN IMETEKOJENSA )Tekojensa MUISTON ( LEPOTAUKOPÄIVÄ SAPATTI ). Armollinen ja laupias on HerraJHWH.

        111:5-6 Antaa ruuan pelkäävilleen. Muistaa Liittonsa( MON.? )Ikuisesti. Ilmoitti Kansalleen( JISRAEL ) Tekojensa Voiman. Antoi heille pakanain perintöosan.

        ( HERRAN JHVH ISRAELIN JUMALAN SORMI KIRJOITTI NE 10 HOOREBILLA. )

        111:7-8 Hänen Kättensä Teot ovat totiset ja oikeat, luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt Totuudessa( JUMALAN SANA, VT ) ja Oikeudessa( OIKEUDENMUKAISUUS ).

        111:9 Hän lähetti Kansalleen( ISRAELIN LUNASTAJA )Lunastuksen. Hän Sääti Liittonsa( MON.? ) ikuisiksi ajoiksi. Pyhä ja Peljättävä Hänen( JESHUA )Nimensä.

        111:10 Herran pelko( LAKI; KÄSKYT, NE 10 ) on Viisauden Alku( ROSH, hebr.; HYVÄ ymmärrys kaikille, jotka SITÄ( LAKI )NOUDATTAVAT. Ylistyksensä pysyy ikuisesti.

    • Conny
      • KUKAonMIKÄ

        HUIJARIN SELITYKSIÄ. COPY: #Conny 3.5.2016 19:18: "Vihainen Meller on käskenyt sihteeriä tuhoamaan kaikki nimettömät kirjeet ennen kuin itse ehtii lukea." CONNY ON HELLITTELYNIMI SANASTA CON = HUIJARI, RANGAISTUSVANKI, VASTUSTAJA( MITÄ JA KETÄ VASTUSTAT? ILMEISESTI TOTUUTTA; SATAN'A = VASTUSTAJA )

        LEO MELLER ON VIISAS JA KOKENUT MIES, JOKA EI HALUA LUKEA PAHANHAJUISIA AIVOPIERUJASI, KOSKA NIISSÄ EI OLE YHTÄKÄÄN ARVOKASTA AJATUSTA, VAIN PELKKÄÄ KIROUSTA JA SAASTAA, CONNY( CON = HUIJARI, RANGAISTUSVANKI. )

    • Setä.neuvoo

      Julkisen sektorin papereista en tiedä, onko niistä lopulta edes vessapaperiksi.

      Mutta mitä Patmos-lähetysjärjestön opillisuuteen tulee, niin ratkaisukristilliseksi sitä on selitetty Mihin Suomi tänään uskoo -kirjassa. Eli samaa tekopyhyyttä kuin helluntailaisilla ja Vapaakirkolla.

      Siitä huolimatta, Apt 2 -lupauksen nojalla, uskomattomillakin saattaa olla armolahjoja. Eli ratkaisukristillinen saattaa tietää Raamatusta paljonkin. Saattaa osata opetella ja selitellä monenlaista. Eli uskova saattaa ajatella, että hyödyllisiä ötököitä jossain määrin, mutta tiukan paikan tullen raja on vedettävä.

      Ratkaisukristillisyys on mielestäni väärä uskonto.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14286601/kuinka-tunnistaa-eksytys

      • totuus.tekee.vapaaksi

        Setä neuvoo on kyllä täysin pihalla evankeliumista. Vaarallista väittää, ettei ihmisen tarvitse tehdä mitään pelastuakseen.

        Jes. 45: 22 Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.

        Ihmisen on käännyyttävä ja annettava pelastaa itsensä. Se on ihmisen oma ratkaisu, jota Jumala odottaa kaikilta ihmisiltä ilman poikkeusta.
        Paholainen on tietysti asiasta toista mieltä, ja vääristelee tapansa mukaan Jumalan Sanaa.
        Paholaiselle sopii oikein hyvin, että ihminen ei tee mitään ratkaisua, sillä jo tämäkin riittää kadottamaan sielun Saatanan saaliiksi.

      • vauvankastelusta

        Niin, se on väärä ratkaisu kun vanhemmat vievät vauvansa kasteltavaksi, kysymättä lapsensa omaa tahtoa siihen ratkaisuun, joka on vain ihmistekoa. Jumala ei pakota.

        Ja sitten valehtelevat lapselleen, että pääset Taivaaseen kun sinut on jo kastettu, eikä mitään hyvää Jumalan tahtoa tarvitse tehdä, kun vaan uskot JeeSUKSEN kuolemaan, niin saat elää kuten itse haluat, niinkuin kiRKKosi valheopettaa eksyttäen ihmiset pois Pelastuksesta Jeshuan Sovitus- ja Lunastusveriuhrissa.

        Ratkaisua siitä, antaako ihminen koko elämänsä Luojan hallintaan, ei voi tehdä kukaan muu kuin ihminen itse, muuttaa mielensä, asenteensa, lakata kapinasta ja
        alkaa palvella Jumalan hyvää tahtoa kaikella voimallaan, jonka on saanut Luojalta.

    • KYSYN.minäVAAN

      Mistä portista Leo Meller aikoo mennä Taivaan Jerusalemiin? Kun synti asuu ihmisen ajatusmaailmassa, sielussa, joka ohjaa ihmisen ruumiin teot ja sanat,
      eikä synti lakkaa kuolemassa, vaan vasta Tulemuksessa, niin miten ihmisen sielu voisi päästä Paratiisiin, josta synti kerran karkotettiin ja laitettiin enkeli vartioimaan, etteivät syntiset sielut pääse sinne Paratiisiin? Kuten myös enkelit vartioivat Taivaan Jerusalemin portteja, joista mikään vääryys ei pääse sisälle. Apostolit ovat muurina.

      Sapatti on ikuinen Liiton merkki Herran JHVH( Herra ) välillä, eikä lakia ole ANNETTU pakanoille, vaan Israelille, kuten myös kaikki Herran JHVH Israelin Jumalan liitot on tehty Herran JHVH ja Aabrahamin jälkeläisten, ja Israelin, siis juutalaisten, välillä. Liitot ovat vain Israelille, kuten Sapattikin, Mellerin mukaan.

      Mutta Raamatun mukaan Sapatti on ihmistä varten, sanoo Jumalan Sana Jeshua Messias, Sapatin Herra JHVH. Onko Meller lukenut Tukholman profetian, joka korostaa Sapatin merkitystä ja Jeshua Messiaan Oikeaa Nimeä, eikö Totta?

      Ilmestyskirja: 21:1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
      21:2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
      21:3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
      21:5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet."
      21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
      21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
      21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
      21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon."
      21:10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
      21:11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi;
      21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
      21:13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
      21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
      21:15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
      21:16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
      21:17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.
      21:18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
      21:19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
      21:20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
      21:21 Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia.
      21:22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
      21:23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
      21:24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
      21:25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
      21:26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
      21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

    • Setä.neuvoo

      Raamattua ja uskoa vastaan taistelette te, jotka ette suostu uskomaan Ef 2, että pelastusta ei saada teoilla. Teidän ratkaisunne juuri todistaa sen, ettei evankeliumi teille kelvannut, vaan käännyitte siitä pois ja aloitte palvoa omien ratkaisuidenne kultaisia vasikoita, ja pyllistellä samalla uskoville.

      Jopa Meller on julistanut tuota Ef 2 -lukua. Mutta Patmos-lähetyssäätiössä ja heidän audioissaan /radio-ohjelmissaan on ollut ratkaisukristillisyyttä. Ja kuten sanottu, Mihin Suomi tänään uskoo -kirjassa mainitaan säätiön opiksi juuri tuo.

      Mutta kukin voi itse selvittää mitä Patmos-lähetyssäätiön väki opettaa. Ei sitä ole pakko mutkan kautta juoruilemalla kysellä.

      http://patmos.studio24.fi/

      • yli-60v.sanan.totuudessa

        Ei kukaan uudestisyntynyt kristitty väitä, että lain teoilla kukaan pelastuu.
        Mutta jokaisen on henkilökohtaisesti ratkaistava, ottaako evankeliumin ilosanoman vastaan.
        En ymmärrä, mikä ihmeen pakkomielle sinulla oikein on.
        Sinunkin setä kannattaisi jo lopettaa evankeliumin ilosanoman ja armon vääristeleminen.
        Pääsi tuntuu olevan niin sekaisin, että voiko kukaaan järkevä ihminen ottaa sinua vakavasti?

      • asenne_MUUTOKSEEN

        Tuo Efesolaiskirjeen 2. luku on käsitelty monessakin ketjussa, mm. Helluntaikirkkokin teki oman katekismuksensa-keskustelussa. Mutta "setä"
        ei voi ymmärtää Jumalan Sanaa ilman Pyhää Henkeä, joten siksi "setä" vain
        jatkaa hokemansa hedelmätöntä toistamista, kun Sana ei "setään" vaikuta.

        SananSAARNAAJA 14.5.2016 16:59: #Kaipasit_TÄTÄKÖ 14.5.2016 16:46: "Mielestäni Ef. 2 -lukua (armoa) vastaan taisteleminen ei ole kristinuskoa. NACHON

        Ef.2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät( "PAKANAT", MUUTKANSAT; GOJIM, EPÄJUMALIENPALVOJAT ), jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.

        :2-3 Joissa te( GOJIM ) ennen vaelsitte( TEOT ) tämän maailman menon mukaan. Ilmavallan hallitsijan, sen( SATAN'AN )hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden( JUMALAN SANAN VASTUSTAJA, SATAN )lapsissa.

        Joiden joukossa mekin( ISRAEL, JUUTALAISET ) kaikki ennen vaelsimme( TEOT ) lihamme himoissa, noudattaen lihan( SARX; MYÖS SIELU ) ja ajatusten mielitekoja. Ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin(KANSAT ).

        :4-7 Mutta Jumala joka on laupeudesta( HYVÄT TEOT )rikas. Suuren rakkautensa tähden, jolla Hän on MEITÄ( ISRAEL )rakastanut, on tehnyt meidät jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa. TE olette pelastetut armosta.

        Ja yhdessä Hänen kanssaan herättänyt, ja yhdessä Hänen kanssaan asettanut MEIDÄT( ISRAEL; SHEKINAH, VOIMA )Taivaallisiin Kristuksessa Jeshuassa,

        Osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään MEITÄ( ISRAEL ) kohtaan Kristuksessa Jeshuassa.

        :8-9 Sillä armosta TE( GOJIM ) olette pelastetut uskon( LUOTTAMUS SANAAN, VT, JA SANAN TOTTELEMINEN )kautta, ette itsenne kautta. Se on Jumalan lahja.

        Ette( IHMISEN ITSEVALITTUJEN "HYVIEN" )tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

        :10 Sillä olemME( ISRAEL ) Hänen tekonsa( KOSKA TEEMME TEKOJAAN ). Luodut Kristuksessa Jeshuassa HYVIÄ( KÄSKYSANA ON HYVÄ )TÖITÄ VARTEN, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että niissä vaeltaisimme( TEOT, JESHUAN VAELLUKSEN SEURAAJAKUNTA, KAIKKI JUMALAN SANAN USKOVAT; JUMALAN KÄSKYT ).

        :11-13 Muistakaa sentähden, että ENNEN te lihanne puolesta pakanat( GOJIM, MUUTKANSAT ), jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti sanotaan ympärileikatuiksi.

        Että siihen aikaan OLITTE ilman Kristusta( SOVITUS JA LUNASTUS SYNNISTÄ; JUMALAN SANA, VT ). OLITTE vailla ISRAELIN KANSAoikeutta, ja Lupauksen LIITOILLE( MON.) vieraat, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa...

        :19-22 Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA )ette siis enää ole vieraita( LAPSET OVAT PERHETTÄ ), ettekä muukalaisia( MUUTKANSAT, GOJIM; EPÄJUMALAT ).

        Vaan te( "PAKANAKRISTITYT" ) olette pyhien( ISRAEL, HERRAN OMA ELI PYHÄ ) kansalaisia ja Jumalan perhettä( LAPSEUS; ISÄ MEIDÄN-RUKOUS, ISRAEL ).

        Apostolien ja profeettain perustukselle( JUMALAN SANA, VT )rakennettuja, kulmakivenä itse Jeshua Messias, jossa koko rakennus liittyy yhteen. Ja kasvaa Pyhäksi( TAIVAAN JERUSALEM, Ilm.21 )Temppeliksi HerrassaJHVH( JESHUA ).

        Ja Hänessä( JUMALAN SANA, VT, ISRAELIN LUNASTUS JA SOVITUS ) tekin yhdessä muitten( GOJIM ) kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

        EIKÖ APOSTOLI JOHANNES TIENNYT, MITEN JESHUA OPETTI JA VAELSI?

        1.Johanneksen kirje: 2:6 Joka sanoo Hänessä( JUMALAN SANA, VT, KRISTUS ) pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan niinkuin Hän( JESHUA )Vaelsi( TEOT ).

        Mitäs mielipidettä "setäsi" on predestinaatio-opista, jossa Mellerin setäkin
        istuu, niin kuin täi tervassa? Ja "sielunkuolemattomuudessa", kuten muissakin antisemiitti-kiRKKoisiesi Jumalattomissa Jumalan Sanaa vastustavissa valheopeissaan.

        Kalvinin predestinaatioharha asettaa Jumalan erittäin kummaan "valoon", mutta sitenkin yhä syntinen ihminen pyrkii väistämään vastuunsa omista teoistaan ja tekemättömyyksistään .. pitääkö Jumalan tehdä parannuskin, sinun puolestasi?

        Matteuksen evankeliumi: 3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." 4:17 Siitä lähtien Jeshua rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

        Markuksen evankeliumi: 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

        Apostolien teot: 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä ( UPOTUS)kasteen Jeshua Messiaan nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.( VAIN NIILLE JOTKA TOTTELEVAT SANAA. )

      • kun_tuli_puheeksi
        asenne_MUUTOKSEEN kirjoitti:

        Radio Dej-kanavan Patmoksen Taivaan ja maan-välillä ohjelmaan soitti joskus monta vuotta sitten joku, joka oli viety mielisairaalaan pakolla profetioiden takia.

        Leo Meller oli silloin siinä ohjelmassa vastaamassa, kun se soitti sairaalasta ja pyysi jotain asiantuntija-apua. Mutta Meller kuulosti olevan aivan ulkona tilanteesta, ei sanonut yhtäkään lohdutuksen sanaa sille ahdistuksessa olleelle miehelle. Eikä luvannut mitään eikä lähettää ketään. Muistaakseni kysessä oli Tukholman profetia.

        Sitä en muista, rukoiliko Meller sen miehen puolesta siinä ohjelmassa, ei jäänyt mieleen, mutta se jäi, että kun ei luvattu mitään apua vaikka sitä pyydettiin.

        Onko Meller helluntailainen, kun joku tuolla väitti että Meller on predestinaation kannalla, niin ovatko kaikki helluntailaiset predestinaation kannattajia? Entä onko helluntailaiset yhtä jyrkästi Sapattilepopäivää vastaan, kun Meller vastustaa?

      • valehtelijalle
        kun_tuli_puheeksi kirjoitti:

        Älä valehtele! Olen kuunnellut jokaisen ohjelman 30-vuoden ajan eikä koskaan ole ollut tuollaista!

      • sadeKUURO-köh
        valehtelijalle kirjoitti:

        Älä valehtele! Olen kuunnellut jokaisen ohjelman 30-vuoden ajan eikä koskaan ole ollut tuollaista!

        Missä olit sunnuntaina 20.6.2010 ja kuunteliko tosiaan läpi koko ohjelman?

    • Setä.neuvoo

      Tämä että julistetaan toisaalta Jeesuksen verta ja pelastus yksin armosta ilman tekoja (Ef 2), ja toisaalta, että "pitää" pelastuakseen tehdä tätä ja tuota, tämä on juuri sitä sekasotkua, että eksyttävät itseään ja toisiaan. Lahkopäälliköille tämä on hyvä bisnes. Julistella sekä uskoville (Ef 2), että tekopyhille, omilla teoilla pelastumisen yrittäjille.

      Lahkoihin ja säätiöihin kosiskellaan kolehdinmaksajiksi tällä konstilla sekä uskovia että tekopyhiä. Bisnestä se on. Monet eksyttäjät ovat vain yksinkertaisesti VALEHTELIJOITA.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14221336/helluntailaisten-eksytys-on

      • yli-60v.sanan.totuudessa

        Kyllä, KAIKKI eksyttäjät ovat valehtelijoita, ja sinä taidat olla yksi niistä, kun lakkaamatta intät asiasta, jonka olet joko ymmärtänyt ja sisäistänyt totaalisen väärin, tai sitten teet sen tahallisen tietoisesti eksyttämistarkoituksessa.
        Pelastus on yksin uskosta ja yksin armosta Jeesuksen sovitustyön kautta, mutta se on otettava vastaan (teko, ratkaisu, päätös), jotta pelastus olisi mahdollinen.
        Laintekoja noudattamalla ihminen ei voi pelastua.
        Tämähän on kaikille itsestään selvää.
        Tätä on yritetty rautalangastakin sinulle vääntää.
        Koska et tunnu edelleenkään tätä ymmärtävän, vaan jatkuvasti intät samasta asiasta, se on selvästikin tullut sinulle pakkomielteeksi, joka taitaa olla jo vakavaa.

        On totta, että rahanhimo on useimman harhaopin ja eksytyksen taustalla.
        Toisaalta ainakin vapaissa suunnissa seurakuntien talous on uhraamisen ja lahjoitusten varassa, eikä siinä ole mitään vikaa, vaan täysin Raamatun mukaista.

    • Setä.neuvoo

      Uusi luomus ei ole ihmisen omaa ratkaisua, tekoa eikä päätöstä. Jumala valitsi ennen maailman luomista, ketkä pelastuvat (Ef 1). Eli jos ei sinulle yksin armosta pelastumisen oppi (Ef 2) kelpaa, niin miksi haluat kuitenkin esiintyä kristittynä? Jos pelastus olisi omilla ratkaisuilla saatavissa, sittenhän Kristus olisi turhaan ristiinnaulittu. Eli antikristuksen oppia olet julistanut.

      • Liiton_SANAT.Ne_10

        Kaiken maailman namusedät täällä jakelevat kelvottomia syövyttäviä makeilujaan ..

        Jos JUMALAN Laki ei vaatisi synnintekijän kuolemaa, kadotusta, niin miksi JUMALA olisi sitten antanut Ainoan Poikansa sinunkin sijastasi kärsimään ja kuolemaan?

        JUMALAN Tahtoa vastustava synti ei täytä Jumalan Tahtoa, vaan omia himojaan.
        JUMALAN Tahto on, että aina kaikkialla teet vain hyvää koko ajan. Teetkö niin?

        Kristus kuoli ihan oikeasti, ja antoi oman Pyhän Henkensä kaikkien ihmisten pelastuksen takia, uskotko? Hän on Vapahtava Kansansa heidän synneisTÄNSÄ.
        Hän ei Vapahda ketään ihmistä hänen synneisSÄNSÄ, ilman parannuksentekoa.
        Parannuksenteko on ihmisen ASENNEMUUTOS suhteessa JUMALAN Tahtoon.

        Pyhä Henki tulee( Sinetti )asumaan niihin, jotka tottelevat JUMALAN Sanaa( VT ).

        Et edes tiedä, mitä "Armo" on. Alkukielen CHESED ei tarkoita anteeksiantoa( SLICHA ), vaan uskollista veriliittosuhdetta, sukulaisuutta, perheyhteyttä, huolenpitoa ja suojelua. Veriliiton rikkojan veri vuotaa maahan ja ruumis hakataan kappaleiksi.

    • Setä.neuvoo

      "Laintekoja noudattamalla ihminen ei voi pelastua.
      Tämähän on kaikille itsestään selvää."

      Mikä muu tuollaista väittää kuin valehtelija? Joka ilmaantui väittämään sitten kun oli mainittu sana: valehtelijoita.

      • SanallaSanoen

        Kun Jeshua Messias täytti Isän tahdon ja piti Käskyt täysin, niin teetkö sinä niin, kaikella voimallasi, niin hyvin kuin voit? Yritätkö sinä edes rakastaa Jumalaa?

        1.Johanneksen kirje: 2:3 Ja siitä tiedämme Hänet tuntevamme, että pidämme Hänen käskynsä.
        3:22 ja mitä ikinä anomme, sen Häneltä saamme, koska pidämme Hänen käskynsä ja TEEMME sitä, mikä on Hänelle otollista.
        3:23 Ja tämä on Hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa Hänen Poikansa Jeshua Messiaan Nimeen( JESHUA = HERRA JHVH ISRAELIN JUMALA PELASTAA JA VAPAUTTAA, PARANTAA JA AUTTAA ). Ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin Hän on meille käskyn antanut.( LAIN TEOT OVAT RAKKAUDEN KÄYTÄNNÖN HYVIÄ TEKOJA, JA RAKKAUDEN TEOT OVAT LAIN HENGEN MUKAISIA TEKOJA )
        3:24 Ja joka pitää Hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä tiedämme Hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka Hän on meille antanut.
        5:3 Sillä RAKKAUS Jumalaan on se, että PIDÄMME HÄNEN KÄSKYNSÄ. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat;( ETKÖ SINÄ YMMÄRRÄ, MITÄ TÄSSÄ LUKEE? VAI ETKÖ SINÄ HALUA YMMÄRTÄÄ TOTUUTTA, JA SIKSI ET VOI YMMÄRTÄÄ? )

        Onko sinun täysin mahdotonta ymmärtää, mikä on eroavaisuus omilla turhilla uhreillasi ja itsevalitun jumalan palveluksillasi, verrattuna siihen että Sanaa totteleva ihminen, juutalainen ja kristitty, on uskonkuuliaisuudessa Jumalan KOKO Sanaan, Vanha Testamentti ja apostolien opetus Kristuksen Veriuhrista Sanan perustuksella. Ja apostolien kehotus pyhään vaellukseen Jeshuan mallia seuraten.

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat. Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA ) myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka Häntä( KÄSKYT )tottelevat.

        1.Pietarin kirje 2:8 kompastuskiveksi. Ja loukkauskallioksi, koska HE eivät tottele ( JUMALAN )Sanaa( VT, LAKI ), niin he kompastuvat. Ja siihen HEidät on pantukin.

        Roomalaisille 2:8 niiden osaksi jotka ovat itsekkäitä, eivät tottele Totuutta( VT, JUMALAN SANA ), vaan tottelevat vääryyttä Tulee( PARUSIA )Viha. Ja KIIVAS.

        Roomalaiskirje: 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        2:8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
        5:19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
        6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
        10:21 Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden."
        11:30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
        11:31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
        11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

        Efesolaiskirje: 2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        5:6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;

        Tiituksen kirje: 1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.
        3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
        Hebrealaiskirje:
        2:2 Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa,
        3:18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
        4:6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
        4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.

    • Setä.neuvoo

      Ja tässä tuli taas esimerkki, että kaikki eivät tiedä, ettei lain kautta pelastu. Eli edellämainittu valehtelija on todistettu valehtelijaksi.

      Pelastukseen ei päästä tekojen kautta, Ef 2.

      http://biblehub.com/pr38/ephesians/2.htm

      Mutta mitä tulee siihen, olenko minä parannusta tehnyt, voisin vastata, että sellaiset parannukset, että te saatanan tomppelit ette kykene edes unelmoimaan sellaisesta. Mutta siitä huolimatta pelastukseen ei päästä teoilla. Koittakaa nyt tomppelit lakata taistelemasta Raamattua vastaan.

      http://biblehub.com/pr38/ephesians/2.htm

      • urgvoih

        Setä neuvoo nimittelee täällä ihmisiä "saatanan tomppeleiksi".
        Matt. 5:22" Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Se taas, joka sanoo veljelleen:"Sinä tyhjänpäiväinen", on ansainnut Suuren neuvoston tuomion. Mutta joka sanoo: "Sinä hullu",
        (tomppeli), on ansainnut helvetin tulen." RK.
        Tämä häiriköitynyt setä on syyllistynyt tähän ei vain kerran, vaan on tehnyt sitä toistuvasti kerta toisensa jälkeen.
        Turha sitä on muita neuvoa ja tuomita, kun on noin iso hirsi omassa silmässä.
        Omatuntonsa lienee niin paatunut, että ei enää edes kykene parannukseen.
        Te, jotka seuraatte hänen kirjoituksiaan, tulette huomaamaan, että sama tulee edelleen jatkumaan, joten sedän neuvot tulee jättään omaan arvottomuuteensa.

    • Setä.neuvoo
    • KTS--
    • Setä.neuvoo

      Avustustoimintaan pätee Gal 6 hyvää kaikille, mutta varsinkin uskon veljille. Ja 2. Kor 9 puhuu antamisesta. Eri asia sitten, pitävätkö kaikki ratkaisukristillisyyttä oikeana uskontona.

      http://biblehub.com/pr38/galatians/6.htm

      http://biblehub.com/pr38/2_corinthians/9.htm

      Patmos-lähetyssäätiön nettisivuilla on mainio hakutoiminto, jolla voi tutkia, mitä mieltä ovat jostain aiheesta. Nettiosoitteen kohdalle loppuun voi kirjoittaa hakusanan, esim. avioliitto:

      http://patmos.studio24.fi/media_haku?searchString=avioliitto

      Omaksi mielipiteekseni olen ilmoittanut, ja ilmoitan edelleen: ratkaisukristillisyys on vähintään ainakin väärä tapa evankelioida, ellei jopa väärä USKONTO. Evankeliumia ei ole se, että tehkää tätä ja tuota. Se on lakia. Evankeliumia on, että Kristus on ristiinnaulittu, jne.

      • JESHUAonHerraJHWH

        Alkutekstissä ei ole lukuja eikä jakeita:

        Rm.8:1-4 Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA; VIITTAA EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ SANOTTUUN ) nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeshuassa ovat.

        Sillä Elämän Hengen laki Kristuksessa Jeshuassa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

        Sillä mikä laille oli mahdotonta koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa.

        Että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan vaan Hengen.

        :5-8 Sillä niillä jotka elävät lihan mukaan on lihan mieli, mutta niillä jotka elävät Hengen mukaan on Hengen mieli.
        Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha.
        Sentähden että LIHAN( SARX )MIELI on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle eikä voikaan.
        Jotka lihan vallassa ovat eivät voi olla Jumalalle otolliset.

        :9 Mutta ette ole lihan vallassa vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa.
        :10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis( SARX, LIHA ) tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
        :11 Jos nyt Hänen Henkensä, Hänen joka herätti Jeshuan kuolleista, asuu teissä, niin Hän joka herätti kuolleista Jeshua Messiaan, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta joka teissä asuu.
        :12 Niin siis veljet olemme velassa, mutta emme lihalle lihan mukaan elääksemme.
        :13 Sillä jos lihan mukaan elätte pitää teidän kuoleman. Mutta jos Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
        :14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
        :15 Sillä etTE ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan olette saaneet lapseuden hengen jossa huudamME: "Abba! Isä!"
        :16 (PYHÄ )Henki itse todistaa henkemme kanssa että olemme Jumalan lapsia.
        :17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä Hänen kanssaan kärsimme, että yhdessä myös kirkastuisimme.
        :18 Sillä päätän että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen joka on ilmestyvä meihin.
        :19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
        :20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
        :21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
        :22 Sillä tiedämme että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
        :23 eikä ainoastaan se, vaan myös me joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, ruumiimme( SARX; LIHA, MYÖS SIELU )lunastusta.
        :24 Sillä toivossa olemme pelastetut. Mutta toivo jonka näkee täyttyneen ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo minkä näkee?
        :25 Mutta jos toivomme mitä emme näe, niin odotamme sitä kärsivällisyydellä.
        :26 Samoin myös Henki auttaa heikkouttamme. Sillä emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
        :27 Mutta sydänten tutkija tietää mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
        :28 Mutta tiedämme että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
        :29 Sillä ne jotka Hän on edeltätuntenut, Hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että Hän olisi esikoinen( RISHON; ROSH )monien veljien joukossa.
        :30 Mutta jotka Hän on edeltämäärännyt, ne Hän on myös kutsunut. Ja jotka Hän on kutsunut, ne Hän on myös vanhurskauttanut. Mutta jotka Hän on vanhurskauttanut, ne Hän on myös kirkastanut.
        :31 Mitä siis tähän sanomme? Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
        :32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi Hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka Hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin Hänen kanssaan?
        :33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se joka vanhurskauttaa.
        :34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Jeshua Messias on se joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja Hän on Jumalan oikealla puolella. Ja Hän myös rukoilee edestämme.
        :35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
        :36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
        :37 Mutta näissä kaikissa saamme jalon voiton Hänen kauttaan, joka meitä on rakastanut.
        :38 Sillä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
        :39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on HerrassammeJHVH Kristuksessa Jeshuassa.

      • MUTTAmuttaMUTTAmutta
        JESHUAonHerraJHWH kirjoitti:

        PALUU SANAN JUURILLE:

        Rm.7:1-3 VAI ETTEKÖ VELJET TIEDÄ, puhun lain tunteville( JUUTALAISET ), että laki vallitsee IHMISTÄ niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo ( HERRAN )Laki naidun vaimon elossa olevaan mieheensä. Siksi saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle.

        MUTTA jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Hän on vapaa siitä laista jos mies kuolee, niin ettei ole avionrikkoja jos menee toiselle miehelle.

        7:4 Niin( HOUTOS? )veljeni teidätkin on kuoletettu ( SYNNIN )laista( LUNASTUS )Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, Hänen joka on herätetty kuolleista että kantaisimme hedelmää( HYVÄT TEOT )Jumalalle.

        7:5-6 Sillä kun olimme LIHAN( SARX, MYÖS IHMISEN SIELU )VALLASSA, niin synnin himot jotka ( SYNNIN )laki herättää vaikuttivat jäsenissämme, niin että kannoimme hedelmää kuolemalle.

        MUTTA nyt olemme irti ( SYNNIN )laista. Ja kuolleet pois siitä mikä meidät piti vankeina, niin että palvelemme Jumalaa Hengen uudessa( UUDESTISYNTYNEET )tilassa( ASENNE, SISÄINEN ), emmekä kirjaimen( VASTENMIELISET ULKOISET TEOT )vanhassa( IHMISEN LIHALLINEN, SIELULLINEN, LUONNOLLINEN TILA, AISTIEN VARASSA, TUNTEIDEN JA HALUJEN HALLINTA; PYHÄN HENGEN ÄÄNEN HALLINTAA VASTAAN; TOTTELEE KUOLEMANPELOSTA, EI OMASTA HALUSTA ).

        7:7 Mitä siis sanomme? Onko ( HERRAN JHVHV ISRAELIN JUMALAN; JESHUA )Laki syntiä? Pois se!

        MUTTA syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin ( HERRAN )Lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, ellei ( HERRAN )Laki olisi sanonut: "Älä himoitse."

        7:8-11 MUTTA kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Elin ennen( PAAVALI OLI SYNTYMÄSTÄÄN ASTI LAIN POIKA. VAIKEASELKOISTA, JOTA LAKIA TUNTEMATON JA PYHÄSSÄ VAELLUKSESSA VAKAANTUMATON VÄÄNTÄÄ KIEROON, OMAKSI JA MUIDENKIN VAHINGOKSI ! )ilman lakia.
        MUTTA kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja kuolin. Niin kävi ilmi että käskysana joka oli oleva minulle elämäksi, olikin kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti Käskysanan kautta.

        7:12 Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA; VIITTAA EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ KIRJOITETTUUN ), ( HERRAN )Laki( SANA, VT ) on kuitenkin pyhä, ja käskysana( NE 10 ) on pyhä, vanhurskas ja HYVÄ.

        7:13-14 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi( SYNNIN TUNTEMINEN JA TUNTO )Käskysanan kautta.

        Sillä tiedämME( ISRAEL ) että laki on hengellinen( PYHÄN HENGEN TUOTTAMA ), mutta olen lihallinen, myyty( KRISTUKSEN VERIUHRI LUNASTAA SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN, MAAILMAN ALKEISVOIMIEN VALLASTA )synnin( JA SYNNIN TUOMION, IKUISEN KUOLEMAN )alaisuuteen.

        7:15-17 Sillä en tunne( TUNNE VAI TUNTEMINEN? ) omakseni sitä mitä teen.

        Sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan MITÄ VIHAAN( UUDESTISYNTYNYT VIHAA SYNTIÄ )SITÄ TEEN. Mutta jos teen sitä mitä en tahdo, niin( HOUTOS? )myönnän että ( HERRAN )LAKI ON HYVÄ. Niin minä en nyt enää sitä tee, vaan minussa asuva synti.

        7:18 Sillä tiedän ettei minussa, se on LIHASSANI( SARX; IHMISEN SIELU, AJATUKSET; LIHALLINEN, LUONNOLLINEN, SIELULLINEN IHMINEN ), asu mitään hyvää. Kyllä minulla on ( HYVÄ )Tahto,

        MUTTA VOIMAA( PYHÄ HENKI, KIRKKAUS, SHEKINAH, VOITELU, SINETTI; Jh.1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet( JUMALAN SANA, KRISTUS, VT )vastaan, Hän antoi Voiman( PYHÄ HENKI, OIKEUS, VALTA, VALTUUTUS )tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen( HERRA JHVH PELASTAA, VAPAUTTAA, PARANTAA, AUTTAA; JESHUA HaMASHIACH ) Nimeensä, )HYVÄN( JUMALAN TAHDON )TOTEUTTAMISEEN EI.

        7:19-20 Sillä sitä HYVÄÄ EN TEE( LUOJAN TAHTO )mitä tahdon, vaan sitä PAHAA TEEN mitä en tahdo. Jos

        siis teen sitä mitä en tahdo, niin tekijä en enää ole minä vaan SYNTI JOKA MINUSSA( IHMISEN SIELU; itsekeskeisyys, ylpeys, itsekkyys; epärehellisyys; tottelemattomuus Luojan tahdolle, välinpitämättömyys; ahneus, kateus; [anteeksi]antamattomuus... VÄÄRÄT TEOT OVAT SYNNIN OIREITA. )ASUU( 8:23 eikä ainoastaan se, vaan myös mekin joilla on Hengen esikoislahja[ SINETTI ]sisimmässämme huokaamme ODOTTAEN LIHAMME( SARX; RUUMIS, SIELU )LUNASTUSTA, lapseksi-ottamista. )

        7:21-23 Niin huomaan siis itsessäni, minä joka TAHDON TEHDÄ HYVÄÄ, sen ( SYNNIN )lain että paha riippuu minussa kiinni. Sillä ILOLLA YHDYN JUMALAN LAKIIN SISÄISEN( SYDÄN )IHMISENI puolesta.

        MUTTA jäsenissäni NÄEN( TEOT )toisen lain, joka sotii MIELENI( METANOIA )LAKIA VASTAAN ja pitää VANGITTUNA SYNNIN LAISSA, joka jäsenissäni( ULKOISET TEOT )on.

        7:24-25 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista( SARX )? Kiitos Jumalalle Jeshua Messiaan HerramME( ( ISRAEL )JHVH kautta! Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ KIRJOITETTU )tämmöisenäni palvelen siis MIELELLÄ( METANOIA; ASENNE, TAHTO; SISÄINEN )Jumalan lakia.

        MUTTA LIHALLA( SARX; ILMAN IHMISEN AJATUKSIA RUUMIS EI TEE MITÄÄN, TIETOINEN SYNTI )SYNNIN LAKIA.

    • Vastine_MELLERILLE

      Pieni sarvi ei ole islam, sillä islam ei puhjennut Rooman valtakunnan alueelta.

      1. Babylon 2. Meedo-Persia 3. Aleksanteri Suuren Kreikka 4. Rooman valtakunta, joka jakautui 4 osaan Aleksanterin kuoltua. Rooma aluksi jakautui 10 kuningaskuntaan.

      Daniel 7:1 Belsassarin, Baabelin kuninkaan, 1. hallitusvuotena Daniel näki unen, päänsä näyn, vuoteessansa. Sitten kirjoitti tämän unen.
      :2 Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan 4 tuulta kuohutti suurta merta.
      :3 Ja merestä nousi 4 suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
      :4 1. oli kuin leijona( BABYLON ), mutta sillä oli kotkan siivet. Sitä katsellessani reväistiin siltä siivet. Ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
      :5 Ja katso, oli 2. peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa 3 kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."
      :6 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen( 3. )peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli 4 linnunsiipeä. Sillä pedolla oli 4 päätä, ja sille annettiin valta.
      :7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli 4. peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli 10 sarvea.
      :8 Tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi NIIDEN VÄLISTÄ( ISLAM EI PUHJENNUT ROOMAN VALTAKUNNASTA ).

      Ja 3( HERULIT, VANDAALIT, OSTROGOOTIT )edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
      7:9 Sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin( KARITSAN ). Ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
      7:10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; 1000x1000 palveli häntä, ja 10000 kertaa 10000 seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
      7:11 Katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, katsellessani peto tapettiin. Ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
      7:12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.

      7:13 Näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
      7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Valtansa on ikuinen valta, joka ei lakkaa. Ja valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.

      7:15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja näkemäni näyt peljättivät minua.
      7:16 Lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Niin hän vastasi ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
      7:17 "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat 4 kuningasta, jotka nousevat maasta.
      7:18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti - iankaikkisesta iankaikkiseen."
      7:19 Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
      7:20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä 3 putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
      7:21 se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
      7:22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.
      7:23 Hän vastasi näin: "4. peto on 4. valtakunta( ROOMA ), joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan( ISRAEL ) ja tallaa ja murskaa sen.
      7:24 Ja ne 10 sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän( ROOMAN PAAVIUS ) on erilainen kuin edelliset. Ja hän kukistaa 3 kuningasta( HERULIT... ).
      7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain. Ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
      7:26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
      7:27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
      7:28 Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.

    • orvokkionnellinen

      Missä on lääkäri Satu Räsänen, oli selkeä-ääninen juontaja. Kukaan ei puhu hänestä mitään?

      • Korva_KUULOLLA

        Ei Satua, vaan Totuutta. Nyt on Marja-aika, ja vaikka pojat ovat lomalla, lääkäri on iltavuorossa tutkimassa vaikeita tapauksia ja antaa reseptejä ongelmiin. Tässä

        "Valitet­ta­vasti pa­kanakristikunta on suu­res­sa mää­rin unoh­tanut juutalaiset juurensa ja tämä on usein johtanut vääriin tai vinoutuneisiin tulkintoihin Jumalan Sanan suh­teen.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk0.htm Keijo Lindemanin erinomaista Raamattuopetusta. Pyhä Henki on asettanut Keijo Lindemanin paimeneksi Suomen Jeshua Messiaaniselle Seuraajakunnalle.

        Klassinen esimerkki siitä, kuinka voidaan virheellisesti ymmärtää Raamatun sanomaa irrotettuna israelilaisesta kulttuuritaustasta ja maatieteellisestä taustasta, on kesän käsite:

        Kun Jeshua puhui kesän lähestymisestä, Tulemuksensa merkkien toteutuessa silmiemme edessä, moni suomalainen ajattelee Suomen suloista ja ihanaa kesää, merkkinä Jumalan valtakunnan ihanuuden lähestymisestä.

        Israelin maaperällä kesä on toisenlainen. Se on hyvin usein helteinen ja ahdistava, kuten monet Raamatun kohdatkin todistavat (Ps.32:4; 1.Piet.4:12-13).

        Se kertoo meille sen tosiasian, että lopun ajan merkkien toteutuessa silmiemme edessä, Herramme tulemuksen läheisyyden aikakausi tulee olemaan hyvin ahdistava ja helteinen.

        Ja uskovat joutuvat vielä koviin koetuksiin, joiden kautta pääsemme Messiaan Rauhan- valtakuntaan (Ap.t.14:22). USKOVAN TÄYTYY KESTÄÄ, MYÖS PILKKAA !

      • Kysymyksiä_Patmoksesta

      • Ognennaja_Strelka
        Korva_KUULOLLA kirjoitti:

        http://youtu.be/N2UJoM3r5pM Outi & Lee Mueller - Tulinuoli / Feuerpfeil

        Ilmestyskirja 1:1 Jeshua Messiaan Ilmestys, jonka ( ISÄ MEIDÄN )Jumala antoi Hänelle, näyttääkseen palvelijoilleen mitä pian tapahtuman pitää. Ja sen

        Hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle.

        1:2-3 Joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeshua Messiaan todistuksen,

        kaiken sen minkä Hän on nähnyt.

        Autuas( PELASTETTU ) se joka lukee. Ja autuaat ne jotka kuulevat tämän profetian Sanat, ja ottavat vaarin siitä mitä siihen on Kirjoitettu. Sillä aika on lähellä.

        1:4-6 Jochanan seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha Häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on.

        Ja niiltä Seitsemältä Hengeltä, jotka ovat Hänen Valtaistuimensa edessä.

        Ja Jeshua Messiaalta, Uskolliselta Todistajalta, Häneltä joka on kuolleiden esikoinen( ROSH; RISHON; BeRESHIT BARA ELOHIM ), ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä( ISRAEL; JUMALAN SANALLE ALAMAISET )rakastaa. Ja on päästänyt( Sovitus JA Lunastus ) meidät synneistämme verellään.

        Ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, Hänelle kunnia ja voima, aina ja iankaikkisesti! Amen.

        1:7-8 Katso, Hän Tulee( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ ) pilvissä.

        Ja kaikki silmät saavat nähdä Hänet, niidenkin jotka Hänet lävistivät. Ja kaikki Maan( ISRAEL ) sukukunnat vaikeroitsevat Hänen tullessaan. Totisesti, amen.

        "Minä olen A ja O", sanoo HerraJHVH Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias( JESHUA ).

        1:9-11 Minä veljenne Jochanan, joka KANSSANNE OLEN OSALLINEN AHDISTUKSEEN( MAAILMASSA ), ja ( JUMALAN TAIVASTEN )Valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeshuassa, olin Jumalan Sanan( VT ) ja Jeshuan todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.

        Minä olin hengessä Herran( TUOMIO)Päivänä. Ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen, joka sanoi: "Kirjoita Kirjaan( PERGAMENTTI ), mitä näet. Ja lähetä niille 7 seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan."

        1:12-13 Ja käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui. Ja kääntyessäni näin 7 kultaista lampunjalkaa, ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.

        1:14-16 Ja Päänsä ja Hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi. Ja Silmänsä niinkuin Tulen Liekki.

        Jalkansa olivat ahjossa hehkuvan kiiltävän vasken kaltaiset. Ja Äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.

        Ja Hänellä oli oikeassa kädessään 7 tähteä. Ja Suustaan lähti kaksiteräinen terävä miekka. Ja Kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

        1:17-19 Ja kun näin Hänet, kaaduin kuin kuolleena Hänen jalkojensa juureen. Ja Hän pani oikean kätensä päälleni sanoen: "ÄLÄ PELKÄÄ. Minä Olen Ensimmäinen( RISHON; ROSH ) ja Viimeinen( Loppu Tulee, Viimeisenä Hän on Seisova... Job
        19:25 Mutta tiedän lunastajani elävän. Ja viimeisenä Hän seisoo multien päällä. ).

        Ja Minä elän. Ja olin kuollut, ja katso, elän aina ja iankaikkisesti. Ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt. Ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

        1:20 Salaisuus niiden 7 tähden, jotka näit oikeassa kädessäni, ja niiden 7 kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: Ne 7 tähteä ovat niiden 7 seurakunnan enkelit.

        Ja ne 7 lampunjalkaa ovat ne 7 seurakuntaa."( LAATU, HISTORIA JA SIJAINTI? )

        Daniel 8:19 Sitten sanoi: "Katso, ilmoitan sinulle mitä on tapahtuva VIIMEISENÄ, VIHAN AIKANA. Sillä tämä tarkoittaa LOPUN AIKAA aikaa.

        Johanneksen evankeliumi 6:39 Ja Lähettäjäni tahto on se, että kaikista niistä jotka Hän on minulle antanut en kadota yhtäkään, vaan herätän( POISNUKKUNEET; NUKKUVAT ) heidät VIIMEISENÄ päivänä( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ ).
        6:40 Sillä Isäni tahto on se, että jokaisella joka näkee Pojan ja uskoo Häneen, on iankaikkinen elämä.

        Ja herätän( NUKKUVAT ) hänet viimeisenä päivänä."

        6:44 Ei kukaan voi tulla tyköni, ellei häntä vedä Isä joka on minut lähettänyt.

        Ja herätän( NUKKUVAT ) hänet viimeisenä päivänä.

        6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä.

        Ja herätän( NUKKUVAT ) hänet viimeisenä päivänä.

        7:37 Mutta juhlan viimeisenä suurena päivänä Jeshua seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon tyköni ja juokoon.

        11:24 Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan( KUOLLEISTA ) ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä." 12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan Sanojani, hänellä on Tuomitsijansa. Se Sana jonka olen puhunut, se on Tuomitseva hänet VIIMEISENÄ päivänä.( TÄMÄN MAAILMAN JA AJAN LOPPU. )

        1.Kr.15:26 Vihollisista VIIMEISENÄ kukistetaan KUOLEMA.( ONKO KUOLEMA JO TÄYSIN VOITETTU? ONKO LUNASTUS SYNNISTÄ JO TÄYSIN SUORITETTU? )

        1.Pt.1:5 Jumalan Voimasta( PELASTUKSEN HYVÄ SANA ) USKON KAUTTA varjellutte Pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi VIIMEISENÄ aikana.

      • uskova2
        Kysymyksiä_Patmoksesta kirjoitti:

        Pasi Turunen taitaa olla Leon manttelinperijä? Sanallisen toiminnan johtajanako?

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi

        Raamattu ei kirjoita mitään Suomesta eikä Venäjästä, eikä Amerikasta ym. Raamattu on hyvin Israel ja lähi-itä -keskeinen kirja. Ja aivan typerää on alkaa vääntää Raamatun profetioita, jotka on annettu lähinnä juuri näille kansoille, nykypäivään ja Eurooppaan. Ilmestyskirja on kyllä koko maailmaa koskeva, vaikka ahdistuksen aika on pääasiallisesti suunnattu Jumalan valitulle kansalle, Israelille.
        Meller ja Turunen käyttävät Raamattua ennustuskirjana ja korttipakkana, josta sitten lukevat päivän politiikkaan soveltamansa kohdat. Ja rahaa tulee!

    • kyis4jyi

      Pyhä Henki rakentaa seurakuntaa, joka koostuu kaikista uskovista kaikista kansoista. Seurakunnan Pää on Jeesus Kristus. Jumalan suunnitelman mukaan seurakunta levittää evankeliumia ja opettaa kristittyjä elämään Jumalan tahdon mukaista eli Pyhän Hengen täyttämää elämää. Jumala on siis kutsunut seurakunnan tähän tehtävään; ei lähetyssäätiöitä tai yksittäisi firmoja. Nämä, eritoten Patmos, keräävät varoja itselleen ja vain murto-osan lahjoittavat pois. Patmoksen tuoma evankeliumi on väärää evankeliumia. Patmoksen kustantamat kirjat ovat harhaoppia. Patmoksen takana on Saatanan henkivallat, ne ovat Jumalan vihollisia. Patmoksen Leo Meller on vanha eksyttäjä ja jumalaton mies elintavoiltaan. Patmoksen alkuaikana Meller kavalsi varat, jotka oli kerättä Israelia varten. Siitä Meller istui pienen tuomion. Meller vokotteli naimisissa olevia naisia makaamaan kanssaan - toiset Mellerin autossa ja toiset hoteliihuoneessa. Meller uskottili naisille, että se olisi Jumalan tahto. Vaimo otti Melleristä avioeron tämän uskottomuuden takia ja jonkin ajan kuluttua Meller avioitui jonkun nuoren naisen kanssa. Vaikka Raamattu häneltä kieltääkin uuden avioliiton, niin se ei Melleriä huolettanut. Näin julkijumalaton mies ei koskaan voi olla hengellisessä työssä, ainakaan Raamatun mukaan! Meller ja Patmos ovat vaarallisia huijareita, jotka ovat keskittäneet toimintansa ihmisten rahojen ryöstämiseen.

      • näinMellertekee

        Varo, ettei Leo Meller haasta Sinua oikeuteen Totuuden puhumisesta!

      • Pieniä_KYSYMYKSIÄ

        LAINAUS: "Pyhä Henki rakentaa seurakuntaa, joka koostuu kaikista uskovista kaikista kansoista. Seurakunnan Pää on Jeshua Messias.( EIKÄ MIKÄÄN PAAVI.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11930128/missa-on-syntiemme-sovitus-ja-lunastus

        MÄÄRITTELE KÄSITTEET "EVANKELIUMI", "USKOVA" JA "KRISTITTY", OSAATKO? )

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12224463/mita-usko-on-

        Jumalan suunnitelman mukaan seurakunta levittää evankeliumia( JUMALAN SANAA, VT, EIKÄ IHMISKÄSKYJÄ JA KIRKKOISIEN HARHAOPPEJA. ) ja opettaa kristittyjä elämään Jumalan tahdon mukaista eli Pyhän Hengen täyttämää elämää.

        Jumala on siis kutsunut seurakunnan tähän tehtävään; ei lähetyssäätiöitä tai yksittäisiä firmoja."( ROOMAN KIRKKO ONKIN VARSINAINEN FIRMA, MAFIA. )

        Kun nyt olet noin kaikkitietävä, niin osaatko sinä vastata näihin kysymyksiin?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

        Ilmestyskirja 21:9-10 Ja tuli 1 niistä 7 enkelistä, joilla oli ne 7 maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta. Ja puhui kanssani, sanoen: "Tule tänne, näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon."

        Ja vei minut hengessä( Pyhässä Hengessä, vai Srn.12:7 Ja tomu palaa maahan, niinkuin on ollutkin. Ja [ Elämän ]henki palaa luo Jumalan, joka sen on antanutkin. )
        suurelle ja korkealle vuorelle. Ja näytti minulle Pyhän Kaupungin, Jerusalemin joka laskeutui alas Taivaasta Jumalan tyköä.

        21:11-12 Ja siinä oli Jumalan Kirkkaus( SHEKINAH, PYHÄN HENGEN LÄSNÄOLO ). Sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi.

        Siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli 12 porttia ja porteilla 12 enkeliä( VARTIOSSA, MIEKAT KÄDESSÄ ). Ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat ISRAELIN LASTEN 12 SUKUKUNNAN NIMET( MISSÄ ON "KRISTITTYJEN" PORTTI? NÄYTÄ SANASTA, EIKÄ kiRKKoisien KADESKISMUKSISTA. PYSYTÄÄN HERRAN SANASSA ! )
        21:13 Idässä 3 porttia. Ja pohjoisessa 3 porttia. Ja etelässä 3 porttia. Ja lännessä 3 porttia.( VAIN 12 PORTTIA ISRAELILLE, APOSTOLIT OSA MUURIA, JA ENKELIT. )
        21:14 Ja Kaupungin muurilla oli 12 perustusta, ja niissä Karitsan 12 apostolin 12 nimeä( APOSTOLIT OVAT OSA SUURTA JA KORKEAA MUURIA, JOSTA USKOTTOMAT EIVÄT PÄÄSE YLI EIKÄ ALI, EIKÄ LÄPI, KUN ENKELIT ESTÄVÄT. ).

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12090064/miten-toimitan-evankeliumia-parhaiten-juutalaisille

    • uskova2

      Pieniä KYSYMYKSIÄ: En taida ruveta vääntämään kanssasi juutalaista teologiaa. Pääasia on usko evankeliumiin ja Jumalan tahdon mukainen elämä. On aivan turha ruveta leikkimään sanoilla ja viisauksilla ja siinä samassa unohtaa mihin Jeesus on meidät kutsunut. Pidä katse Kristuksen ristissä ja sovitustyössä äläkä ole itse mielestäsi viisas!

      • Sanalla_SANOEN

        Matteuksen evankeliumi 22:29 JESHUA vastasi sanoen heille: "Te eksytte, koska te ette tunne Kirjoituksia( JUMALAN SANA, VT ), ettekä Jumalan( HENGEN )Voimaa.

        2.Tessalonikalaiskirje 2:1 Mutta mitä tulee meidän HerrammeJHVH JESHUA Messiaan Tulemukseen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ ) JA meidän( USKOVAT ) kokoontumiseemme Hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
        2:2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran( TUOMIO)Päivä jo olisi käsissä.
        2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja LAITTOMUUDEN( JUMALAN SANAN VASTUSTAJA ) ihminen ilmestyy( NÄKYVIIN, ESILLE ), kadotuksen lapsi,
        2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
        2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
        2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
        2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka HerraJHVH JESHUA on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
        2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
        2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta Totuuteen( JUMALAN SANA, VT ), voidaksensa pelastua.
        2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
        2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet Totuutta( JUMALAN SANA, VT ), vaan mielistyneet vääryyteen.
        2:13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te HerranJHVH rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa( SANAN TOTTELEMINEN, USKON-KUULIAISUUS Totuuteen( VT ).
        2:14 Siihen hän on kutsunut myös TEidät( MUUTKANSAT ) MEidän( ISRAEL ) evankeliumimme( VERIUHRIN SOVITUKSEN HYVÄN SANAN ) kautta, omistamaan meidän HerrammeJHVH JESHUA Messiaan Kirkkauden( SHEKINAH; PyhäHenki ).
        2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

        2:16 Ja meidän HerrammeJHVH JESHUA Messiaan itse ja Jumala, MEidän( ISRAEL ) Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
        2:17 lohduttakoon sydämiänne ja vahvistakoon TEitä( MUUTKANSAT ) kaikessa HYVÄSSÄ TYÖSSÄ( TEOT, ENSIN ) ja ( SITTEN VASTA )puheessa( HYVÄ KÄSKYSANA; HERRAN LAIN MUKAISESSA ).

        2.Timoteukselle 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori( MUOTOMENOT, ULKO-KULTAISUUS; IHMISKÄSKYT ), mutta he kieltävät Sen Voiman. Senkaltaisia karta.

    • Setä.neuvoo

      Huom. Matt 5 puhuu VELJEN nimittelemisestä. Nämä Ef 2- luvun armoa vastaan tappelijat eivät ole minulle veljiä, vaan SAATANAN TOMPPELEITA.

      Ja valehtelijoita.

      • sedän.neuvot.perkeleestä

        Setä, ota lääkkees ja rauhotu.

    • Setä.neuvoo

      Mikä neuvo oli perkeleestä? Sekö, ettei pelastusta saada teoilla, Ef 2 ?

      Joku onneton luuli, että se on armon julistusta minulta! Päinvastoin, se todistaa näiden saatanan höppänöiden uskonnon vääräksi! Tekopyhäksi! Te tekopyhät saatanan paskat olette omilla ratkaisuilla uudestisyntyneet perkeleen perseestä!

      • Reformoitu.PROTESTANTTI

        Onko nyt todellakin kyseessä Jumalan Sana, vai sinun ihmistekoinen ihmisjärjen
        päätelmäsi, omatekoinen mielivaltainen tulkintasi, oppisi Jumalan Sanasta?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12224463/mita-usko-on- USKO, MITÄ ON.

        Otetaan nyt ensin vaikka muutama perusnäkökulma tuosta mainostamastasi Ef.2 luvusta, ja katsotaan sitten miten sinun oppisi sopivat Jumalan Sanaan, eikä päinvastoin. Annetaan Jumalan Sanan tutkia meitä ensin, tutkitaan sitten vasta mielipiteitämme Jumalan Sanasta, siinä on oikea järjestys, rehellinen nöyryys Jumalan Sanan edessä ja kuuleminen, eli Sanan totteleminen, kuuliaisuus Sanalle.

        Pietarin 2. kirje 1:19-21 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen Sana( VT, PYHÄ ( JUMALAN OMA JA OMILLEEN ANTAMA )LAKI, TOORA, OPETUS; LIITON SANAT JUMALAN SORMELLA, NE 10; JUMALAN HYVÄT VANHURSKAAT KÄSKYSANAT ).

        Ja TEETTE HYVÄÄ( teette hyvin ), jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta( SINUN SANASI, VT, ON JALKOJENI[ VAELLUS ] LAMPPU, VALO MINUN TEILLÄNI ), kunnes päivä valkenee( AAMURUSKO ) ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

        Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun( HEBREALAISTEN PYHÄT KIRJOITUKSET; VT, LAKI JA PROFEETAT ) profetia ole kenenkään( IHMISJÄRJEN ) omin neuvoin selitettävissä.

        Sillä koskaan ei ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta( JHVH ).

        Efesolaiskirje 2:1 Ja ( HERRA JHVH ISRAELIN )Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2:2 joissa te ENNEN VAELSITTE( TEOT JA SANAT, EI HYVÄT, EI JUMALAN TAHDON MUKAISET, EI PYHÄN HENGEN VAIKUTTAMAT, VAAN LAITTOMAN VÄÄRYYDEN ) tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään TOTTELEMATTOMUUDEN( PYHÄN HENGEN ÄÄNELLE, JUMALAN SANASSA, VT, LAKI, TOORA, OPETUS ) lapsissa,
        2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme( SARX; MYÖS SIELU, IHMISEN PSYYKE, JOTA ILMAN RUUMIS EI TOIMI ) himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        2:6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa HYVIÄ TÖITÄ VARTEN, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että ME NIISSÄ VAELTAISIMME( HYVÄT TEOT, HERRAN LAIN MUKAISET ).
        2:11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te( JUMALAN SANAA USKOVAT ) MUISTAKANSOISTA( GOJIM, EPÄJUMALIENPALVOJAT ) lihanne puolesta , jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -

        2:12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta; OLITTE VAILLA ISRAELIN KANSAlaisoikeutta; ja vieraat LUPAUKSEN LIITOILLE( MONIKKO ! MITKÄ LIITOT, KAIKKIKO? ), ilman toivoa ja ilman ( TODELLISTA )Jumalaa maailmassa.

        2:13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
        2:14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
        2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
        2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat( JUUTALAISET JA PYHÄN HENGEN ÄÄNTÄ USKOVAT MUISTAKANSOISTA ) Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
        2:17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
        2:18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
        2:19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien( OMAISUUSKANSA ISRAEL ) kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        2:20 apostolien ja profeettain perustukselle( JUMALAN SANA, VT, KRISTUS ) rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        2:21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
        2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte( JUMALAN SANAN PERUSTUKSELLE, HERRAN ANTAMAN LAIN MUKAAN, PYHÄN HENGEN ÄÄNTÄ TOTELLEN ) Jumalan asumukseksi ( PYHÄSSÄ )Hengessä( VOITELU, SINETTI ).

        Kommentoippa noita aluksi, niin päästään selvemmille vesille sinun opeistasi ; )

      • VAIVAUTUNUT-hiljaisuus
        Reformoitu.PROTESTANTTI kirjoitti:

        Tuli keskusteluun taas pitkä hiljaisuus .. ilmeisesti kiRKKouskoisen ristiritarin kaikki energia kului tuohon onnettomaan aivopieruun, eikä mitään argumentteja sitten löytynytkään keskustelun jatkamiseksi. Olikohan repliikki pelkkää tunnetta, raivoa?

        No, yritetään helpottaa keskustelua jakamalla se pienempiin ja siten helpommin käsiteltäviin osiin, ettei kiRKKouskoisen hatara psyykkinen rakenne ylikuormitu:

        Aletaan vaikka määrittelemällä käsite "Tekopyhäksi!"; mitä tuo mahtaa tarkoittaa,
        kiRKKouskoisen maailmankuvassa? Siihen osaa vastata vain kiRKKouskoinen itse:

        Joku onneton luuli, että se on armon julistusta minulta; päinvastoin( mikä neuvo oli perkeleestä ) se todistaa saatanan( JUMALAN VASTUSTAJA, VARSINKIN JUMALAN SANAN VASTUSTAJA, OHITTAJA, YLITTÄJÄ JA HYLKÄÄJÄ, SANASTA LUOPUNUT; ANTI-KRISTUS ) höppänöiden uskonnon( RAAMATUN USKO PERUSTUU JUMALAN SANAAN, AINOASTAAN ) vääräksi. Ne tekopyhät( PYHÄ TEKO = VAELLUSTA KRISTUKSEN ESIMERKIN MUKAAN, HYVIÄ TEKOJA, EIKÄ PAHOJA TEKOJA, EIKÄ SANOJA ) saatanan paskat( TURHA IHMINEN? TIEDÄTKÖ SINÄ, ETTÄ USKO ILMAN TEKOJA ON MELKO HENGETÖNTÄ? ) ovat väärillä ihmiskäskyillään, tyhjillä muotomenoillaan ja turhilla perinteillä uudestisyntyneet perkeleen perseestä!

        ( Ef. 2 ) Etteikö pelastusta saada HYVILLÄ teoilla? Rooman kiRKKo korostaa Pietarin osuutta, joten otetaan tähän Pyhän Pietarin repliikki asiasta, asiantuntijalausunto:

        Apostolien teot 10:35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka Häntä( JHVH ) pelkää
        ja TEKEE VANHURSKAUTTA( OIKEAMIELINEN KÄSKYSANA ) on Hänelle otollinen.

    • MÄkklane

      On taas niin hiljaista, että ihan tekee mieli kiljaista. Tuumasta toimeen:

      JIPPI-KAI-JEE, m*th*rf*ck*r !

      • OLe_hyvä-TEE_HYVÄÄ

    • MedianMYLLYTYSTÄ

      Herätystä kaivattiin, mutta eikö ensin seurakunnan uskonpuhdistusta, kun herätys aina liittyy siihen, synnintuntoon ja syntientunnustamiseen, sitten parannuksen tekoonkin?

      Näin opetti muistaakseni Finley, ja herätyksen historia opettaa että siihen kuuluu
      myös opillinen eteenpäinmeno, eikä vain suuri väentungos kirkkorakennuksissa.

      • Ivan_Klausevits

        Tammi, mylly, shakki .. mitä vielä, dominoa vai pokeria?

      • MYLLYkirjeitä
        Ivan_Klausevits kirjoitti:

        Tammi, mylly, shakki .. mitä vielä, dominoa vai pokeria?

        Patmos-lähetyssäätiö on rohkea, kuten myös evp. toiminnanjohtajansa Leo Meller, joka elvytti henkitoreissaan olleen Kuvan ja Sanan, Ensio Lehtosen Frank Mangsin toiminnan innoittaman liikkeen. Ehkä Meller on joskus ollut vähän liian innokas laittamaan kätensä sellaisiin profetioihin, jotka eivät vielä näytä toteutuneen.

        Mutta rohkeasti Patmoksen henkilökunta pitää esillä Jumalan Sanaa ja profetoita, sellaisiakin joihin muut eivät halua, tai uskalla, koskea edes pitkällä tikulla... esim.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi

        Patmoksen työ Israelin siunaamisessa on laajaa ja menestyksekästä, ja on tuottanut hyvät ystävälliset suhteet mm. moniin Juutalaisvaltion viranomaisiin, joilta Meller puolestaan on saanut paljon arkaluonteistakin tietoa ns. tiskin alta, ja tuonut sitä meille tänne Suomen Siioniin. Uskovan velvollisuus on koetella kaikki Raamatulla ja pitää omanaan se mikä on hyvää ts. se mikä on varmasti tullut Jumalalta( Jumalan Sana, Pyhän Hengen Ääni, Jeshua Messias, Seuraajakunnan Pää, Herra, Hallitsija. ).

      • MENETYSteologi

        Pitäisikö ensin kääntyä pois menestysteologiasta, ja alkaa taas uskoa siihen Tosi MENETYS-teologiaan jota Jeshua, Paavali ja Johannes Seuraajakunnalle tarjoavat?

        Johanneksen evankeliumi: 8:23 Ja Hän( JESHUA ) sanoi heille: "Te olette alhaalta, Minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, Minä en ole tästä maailmasta.
        13:1 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun JESHUA tiesi hetkensä tulleen, että Hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin Hän, joka oli rakastanut omiaan, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
        15:19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska ette ole maailmasta, vaan Minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
        17:6 Minä olen ilmoittanut Nimesi( JESHUA; JHVH PELASTAA, AUTTAA, VAPAUTTAA, PARANTAA jos se on Hänen tahtonsa, Amen ) ihmisille, jotka
        annoit maailmasta Minulle( HERRAN OMAT, PYHÄT, OMAISUUSKANSA ). He olivat Sinun, ja annoit heidät Minulle, ja ovat ottaneet Sanastasi( VT ) vaarin.

        17:14-16 Minä olen antanut heille Sanasi( JUMALAN SANA, VT; LAKI, TOORA, OPETUS; PYHÄN JUMALAN OIKEAMIELISET HYVÄT KÄSKYT ). Ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin Minäkään en ole maailmasta.

        En rukoile että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta.

        He eivät ole maailmasta, niinkuin Minäkään en ole maailmasta.

        18:36 JESHUA vastasi: "Kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos Kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin palvelijani olisivat taistelleet, ettei Minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt Kuninkuuteni ei ole täältä."

        Roomalaiskirje: 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne( METANOIA, MIELENMUUTOS; PSYYKE, AJATUKSET; ASENNE; OMATUNTO, TAHTO; SYNTI ASUU PSYYKESSÄ, SIELUSSA ) uudistuksen kautta, tutkiaksenne( JUMALAN SANASTA, VT ) mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä( JESHUAN PYHÄ VAELLUS, ESIMERKKI ).

        1.Johanneksen kirje: 2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.

    • TiedonSANOJA

      Tulee juuri Radio Deistä. Kuuntele sinäkin, niin saat tietää toiminnan tämänhetkistä tilannetta ja taustoja tarkemminkin.

    • HYVÄ-Armon_SANOMA

      Joulunlapsi, Hyvä homma ! Romanilasten auttamista köyhyydestä ja kurjuudesta, myös koulutusta on sitä kautta järjestetty niihin romanikyliin. Patmos alkoi auttaa sielläkin

      kun kukaan muu ei välittänyt vainotusta ja hylätystä vähemmistöstä, kuten Intian http://fi.wikipedia.org/wiki/Dalit kastittomat dalitit.

      Laitoin satasen sinne kuljetuspuolelle, no niin, nyt en saa siitä palkkaa Taivaassa...

      ja vaimo laittoi pari pakettia, kuten jo useampana vuonna on tehnyt lasten kanssa.

      Pääasia on Hyvä Armon Sanoma, mutta aineellistakin apua lähimäiset tarvitsevat.

      Luonnollisesti Patmoksellakin on kulunsa, mm. palkoissa, mutta pidän säätiötä luotettavana Jumalan Sanan julistajana ja myöskin raha-asioissa rehellisenä.

    • VesaNasareth
      • tamponit_KORVISSA

        ""Tulee juuri Radio Deistä. Kuuntele sinäkin, niin saat tietää toiminnan tämänhetkistä tilannetta ja taustoja tarkemminkin."" Niin, "erehtymättömän"-KÄÄN PAAVIN ON MAHDOTONTA EREHTYÄ AIVAN KAIKESSA, VAIKKAKIN SE ONNISTUU EREHTYMÄÄN LÄHES KAIKESSA, MUTTA IHMINEN EI TEE MITÄÄN TÄYDELLISESTI.

        Täysin turhia tavaroita: paavin pallit; nunnan nännit; ja kierukka kardinaalille?

      • JAKOMIELIsyndROOMA

        ""OlemME järkytetyt jesuiittojen salaliitosta"" SAIRASTATKO SKITSOFRENIAA VAI ONKO SINUSSA LEEGIO RIIVAAJAHENKIÄ? ONKO SULLA NAPOLEON-syndROOMA

      • NIISTÄ
        JAKOMIELIsyndROOMA kirjoitti:

        ""OlemME järkytetyt jesuiittojen salaliitosta"" SAIRASTATKO SKITSOFRENIAA VAI ONKO SINUSSA LEEGIO RIIVAAJAHENKIÄ? ONKO SULLA NAPOLEON-syndROOMA

        Tuo on roomalaisten tapaista höpötystä. Mitenkäs Asterix&Obelix sanovatkaan niistä "hulluja nuo roomalaiset" eiköstä vaan?

      • Restoraatio
        NIISTÄ kirjoitti:

        Tuo on roomalaisten tapaista höpötystä. Mitenkäs Asterix&Obelix sanovatkaan niistä "hulluja nuo roomalaiset" eiköstä vaan?

        Ilmestyskirja 12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon( ISRAEL ); ja lähti sotimaan
        muita( MUIDENKANSOJEN USKOVAT ) hänen( ABRAHAM ) jälkeläisiään vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT( LIITON SANAT, NE 10 ) ja joilla on JESHUAN todistus( VERISOVITUS ). 14:12 Tässä on pyhien( JUMALAN OMAT ) kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja JESHUAN USKON( PYHÄ VAELLUS ).

        Kuuntelin pitkästä aikaa Radio Deistä Patmoksen ohjelman, jossa Leo Meller taas, kuten ennenkin, julisti "kristittyjen etutempausta ja 1000 vuoden maanpäällistä rauhanvaltakuntaa". HerranJHVH Tulemukseen selvästi liittyy myös Tuomiopäivä.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

        Luulisi Roomalaiskirjeen 11. luvun tarkemman tutkimisen selvittäneen Mellerinkin pään, jossa Rooman korvausteologia vielä pörisee kuten adventisteillakin, mutta

        Gl.3:22 Raamattu on sulkenut kaikki( IHMISET ) synnin( TUOMION ) alle, että SE mikä oli LUVATTU, annettaisiin uskoville( VANHURSKAS PYHÄ VAELLUS; TEOT ) uskosta JESHUA MESSIAASEEN( VERISOVITUS; LUOTTAMUS SANAAN; ASENNE ).

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12224463/mita-usko-on- USKO, MITÄ ON.

        niinhän se on Kirjoitettu, että siinäkin viisauden antaa vain Jumalan Pyhä Henki.

        Ap.TEOT 5:32 me olemme kaiken tämän todistajat; niin( HOUTOS? ) myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka Häntä( JUMALAN KÄSKYT )tottelevat.

        Muuten, kun Proto-Evankeliumi löytyy jo 1.Moshen kirjasta eli Kristus LUVATTIIN

        ensimmäisenä Adamille ja Eevalle, ja kun Meller itse sanoi, että Aabraham oli keskustellut ainakin Seemin, Nooan pojan, kanssa, niin oliko Abraham Kristus-Lupauksen lapsi, kun kristitytkin ovat Abrahamin saaman LUPAUKSEN perillisiä?

        Jochanan 8:56 isänne Aabraham riemuitsi siitä, että oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.( KUOLIKO ABRAHAM KRISTUKSESSA? )

        Nimittäin, jos Abraham on MESSIAS-LUPAUKSEN, Vanhan Testamentin, perillinen, jonka perinnöstä, Testamentti-LUPAUKSESTA kristityt ovat perillisiä, niin eikö Abraham myöskin kuollut Kristuksessa, MESSIAASSA, Israelin Lunastajassa?

        Hbr.6:1-3 Jättäkäämme sentähden Kristuksen( JUMALAN POIKA, HERRAN APU( PELASTUS ); VERISOVITTAJA, ISRAELIN LUNASTAJA ) opin( OPETUS, TOORA, HERRAN LAKI; JUMALAN SANA, VT ) alkeet.

        Ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta( METANOIA, MIELENMUUTOS; ASENNE JUMALAN TAHTOON )

        kuolleista( LAITTOMISTA, VÄÄRISTÄ, PAHOISTA TEOISTA )töistä JA uskoa ( HerraanJHVH Israelin )Jumalaan;

        oppia KASTEISTA( MONIKKO ! ) JA kätten päällepanemisesta;

        kuolleiden ylösnousemisesta JA( YHDISTÄVÄ )iankaikkisesta tuomiosta.

        Ja niin tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.

        6:4-6 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet; ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia - ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.

        6:7-8 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;

        mutta se joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen Loppu on että se poltetaan( KIIVAS KULUTTAVA TULI ).

        6:9-12 Mutta teistä rakkaat uskomme sitä mikä on parempaa, ja mikä koituu
        teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.

        Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että Hän unhottaisi työnne( TEOT ) ja rakkautenne, jota olette osoittaneet Hänen Nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.

        Mutta halajamme sitä että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti; ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia jotka uskon ja kärsivällisyyden( KUTEN ABRAHAM ) kautta PERIVÄT SEN MIKÄ ON LUVATTU( IKUINEN ELÄMÄ TAIVAAN ILOSSA ).

        6:13-14 Sillä kun Jumala oli antanut ( SEN )LUPAUKSEN Abrahamille, vannoi Hän itse kauttaan, koska Hänellä ei ollut ketään suurempaa kenen kautta vannoa;
        ja sanoi: "Totisesti, siunaamalla siunaan ja enentämällä enennän sinut";

        6:15 Ja näin Abraham, kärsivällisesti ODOTETTUAAN, sai mitä oli LUVATTU.

        6:16-18 Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.

        Sentähden, kun Jumala ( SEN )LUPAUKSEN PERILLISILLE vielä tehokkaammin
        tahtoi osoittaa että päätöksensä on muuttumaton, Hän vakuutti sen valalla.

        Jotta näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, saisimme voimallisen kehoituksen, me jotka olemme paenneet pitämään kiinni( LUPAUS, TESTAMENTTI ) edessämme olevasta toivosta.

        6:19-20 Se toivo( LUPAUS; ODOTUS )meille on kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka
        ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne JESHUA on mennyt puolestamme edelläjuoksijana, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, ikuisesti.

      • kiRKKo-harhoiSSa
        Restoraatio kirjoitti:

        Niinhän se on, usko Jumalan Sanaan, Sanan totteleminen ja Pyhän Hengen Äänelle

        kuuliaisuus, uskonkuuliaisuus, on aina ollut samaa, ASENNE, ja on nytkin sitä samaa

        uskoa Jumalan Lupaukseen, joka oli myös Aabelilla, Aabrahamilla ja Mooseksella.

        Uuden Liiton erottaminen Vanhan Testamentin Lupauksen Aabrahamin perillisistä

        on peräisin Rooman perinteisestä antisemitismista, ANTIKRISTUKSEN harhaoppia.

    • ANI-gamJOCHANAN

      Patmoksen miehet sanoivat äsken, että Beitlechemin surmattuja pieniä poikalapsia oli vain muutamia kymmeniä. Aatteleppa ite, miten paljon olisi ollut uhreja, jos Jeshua Messias olisi syntynyt Jerusalemissa, eikä lähistön pienessä kylässä. Suurin Viisaus.

    • Hyvältä_TUNTUU

      Joku täällä palstalla neuvoi, että kun rukoilee Jeshuan nimessä, niin saa voiman.

      Voiko olla niin, kun olen nyt huomannut, että kun olen alkanut kiittämään Jeshuan nimessä, niin tuntuu että saan lisää voimaa, vai saako Pyhän Hengen voima minut?

      • PxRSxTUNTUMALLA

        Kuulemma niin on miltä näyttää, mutta onko niin, mitä sinä kulloinkin tunnet, sitä toisen on vaikea sanoa. Tuskinpa, koska Raamatun usko perustuu Jumalan Sanaan.

        Tunnen erään uskovan henkilön, jolle oli todella vaikeaa ja masentavaa, kun usko lakkasi tuntumasta hyvältä. Yritin hänelle sanoa, että on uskottava Jumalan Sanaa, eikä sitä miltä itsestä kulloinkin tuntuu, mutta hän joutui syvään masennukseen.

        Tosin sen masennuksen murheen laakson jälkeen on ylpeyttäkin paljon karissut.
        Eikä tämän maailman rakkautta ole paljon jäljellä, kun elämä täällä ei ole kivaa.

        Niinpä, Jeshuan nimi on monille kumman vaikea sulattaa, johtuen antisemiittisen Rooman kirkon perinnöstä, joka "korvaa" Israelin, Herran Juhlat, ja Jumalan Sanan.

        Perinteisiin Jumalan Sanan vastaisiin kiRKKo"pyhiin" monet ovat tunteilla sidotut.

      • Kallaveden_rannalta

        Jos saamasi voima on Jumalasta, niin sinä itse tunnut pieneltä ja Jumala on Suurin.

        Mutta jos saamasi voima on väärähenkistä, niin sinä itse paisut kuin pullataikina.

        Miltä sinusta itsestäsi tuntuu, saamasi voima, pieneltä vai suurelta? Vastuu siirtyy kuulijalle ; )

      • Tunnetaan-HEDELMISTÄ

        Hengen Hedelmät ovat Pyhän Hengen Valintavoitelun eli Omistussinetin indikaattori. Hengen hedelmistä voidaan päätellä, mikä on ihmisen tila:

        Galatalaiskirje 5:1 Vapauteen( SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN VALLASTA ) Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne ( MAAILMAN ALKEISVOIMIEN )orjuuden ikeeseen.
        5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain( TEKOJEN ) kautta tulla vanhurskaiksi( SISÄINEN ASENNE; LUOTTAMUS LUPAUKSEEN ); te olette langenneet pois armosta.
        5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
        5:6 Sillä JESHUA MESSIAASSA ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
        5:7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
        5:8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
        5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
        5:10 Minulla on teihin se luottamus HerrassaJHVH, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
        5:11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
        5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
        5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.

        5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."( RAKKAUS = LAKI = RAKKAUS; TEOT )

        5:15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
        5:16 Minä sanon: vaeltakaa ( KRISTUKSEN PYHÄSSÄ )Hengessä( LAKI ON HENGELLINEN ), niin ette lihan himoa täytä.
        5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        5:18 Mutta jos te olette ( PYHÄN TOTUUDEN )Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain( TUOMION )alla.

        5:19-21 Mutta lihan( IHMISRUUMIS EI TEE MITÄÄN ILMAN IHMISEN AJATUKSIA; PSYYKE, SIELU; SYNTI ASUU IHMISSIELUSSA )teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus( EPÄJUMALIENPALVONTA, MM. MAMMONA ), saastaisuus, irstaus;

        epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot;

        kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat( TEOT ), eivät peri Jumalan( TAIVAAN )Valtakuntaa.

        5:22-23 Mutta ( PYHÄN TOTUUDEN )Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

        Sellaista vastaan ei ole laki.( RAKKAUDEN TEOT OVAT HERRAN LAIN MUKAISIA, KUN IHMISET TOTTELEVAT JUMALAN SANAA, PYHÄN HENGEN ÄÄNTÄ. )

        5:24 Ja ne, jotka ovat JESHUA MESSIAAN omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        5:25 Jos me ( KRISTUKSEN )Hengessä elämme, niin myös ( KRISTUKSEN )Hengessä vaeltakaamme( JESHUAN PYHÄN VAELLUKSEN ESIMERKKI ).
        5:26 Älkäämme olko turhan( IHMIS)kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme( INHOTTAVUUS LIITTYY TÄHÄN ).

        Tiituksen kirje 1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he Hänet( KRISTUKSEN ) kieltävät; sillä he ovat INHOTTAVIA ja TOTTELEMATTOMIA, ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia. 3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, TOTTELEMATTOMIA, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa; ja KATEUDESSA OLIMME INHOTTAVIA; ja vihasimme toisiamme.

    • Raamatun_PERUSTALLA

      1.Johanneksen kirje: 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

      "1000-vuoden maailmanrauha" onkin kehitysoppia, jossa "maailma tulee paremmaksi,

      mutta ei kuitenkaan vielä täydelliseksi", sanoi Pasi Turunen nyt TVM-esityksessään.

      ...

      Raamatun perusteella uskon, että Luoja Kaikkivaltias Jumala edelleen tekee aina vain

      TÄYDELLISTÄ, kuten myös syntisen ihmisen sieluakaan ei parannella, vaan se sielu

      joka syntiä tekee, sen sielun on kuoltava, kuten Raamatussa sanotaan, eikö Totta?

      Hesekiel: 18:4 Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
      18:19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.

      • sielujemme_Pelastaja

        1.Korinttolaiskirje: 15:53 Sillä tämän katoavaisen( SYNTI; ASUU JOKAISEN IHMISEN SIELUSSA, PSYYKESÄ, AJATUKSISSA; JUMALAN SANAA VASTUSTAVA ASENNE ) pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen( SYNTINEN IHMIS-SIELU; VÄÄRYYS, LAITTOMUUS; VALHE ) pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
        15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se ( JUMALAN )Sana, joka on Kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."

        1.Korinttolaiskirje: 15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan( FUTUURI; EI VIELÄ OLE TAPAHTUNUT; KRISTUKSESSAKIN KUOLLEET NUKKUVAT; TOIVO = ODOTUS ) )kuolema.

        Roomalaiskirje: 8:23 eikä ainoastaan se, vaan myös me joilla on Hengen( VOITELU, VALINTA; VOIMA, OIKEUS; VALTA, VALTUUTUS; OMISTUSSINETTI ) esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, ODOTTAEN( TOIVO = ODOTUS; LUPAUS, TESTAMENTTI; PERILLISET ) lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme( SARX, LIHA; MYÖS SYNTINEN LIHALLINEN IHMISSIELU, PSYYKE, AJATUS ) lunastusta.

        1.Timoteuksen kirje: 6:16 jolla AINOALLA on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - Hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

      • KYSYN-minä_VAAN
        sielujemme_Pelastaja kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein, eikö ihmisen sielu olekaan kuolematon?

      • synti_Tuhotaan-TÄYSIN
        KYSYN-minä_VAAN kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein, eikö ihmisen sielu olekaan kuolematon?

        IHMISSIELU( SARX; RUUMIS JA SIELU; LIHAN TEOT; RUUMIS EI TOIMI ILMAN PSYYKEÄ ) ON SYNTINEN, LUOJAA VASTUSTAVA; SYNTISI ASUU SIELUSSASI.

        1.Timoteuksen kirje: 6:16 jolla AINOALLA on kuolemattomuus;

        joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla;

        jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä -

        Hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

        JUMALA AINOASTAAN VOI ANTAA IHMISELLE IKUISEN ELÄMÄN, MUTTA SYNTIÄ

        EI OTETA TAIVAASEEN, EIKÄ MITÄÄN SYNTIÄ SÄÄSTETÄ, VAAN SE TUHOTAAN.

    • Tom_of_Patmos

      Turun Kaupunginteatterissa on 27.01.2017 Tom of Finland musikaalin ensi-ilta.

      Toivomme myös teidän yhteisönne sankkaa osanottoa.

      Rattoisia musikaalihetkiä.

      • LIBERAALI-teologeille

        LIBERAALIkapitalisti korostaa omistamisen oikeuttaan, KIELTÄEN VASTUUNSA SIITÄ OMAISUUDESTA, VALLASTA, JONKA LUOJA ON ANTANUT KAPITALISTIN, SIIS "OMISTAJAN" HALLINTAAN( VOIMA HYVÄNTEKOON ). JOTEN LIBERAALI( ARVOVAPAA, VASTUUTON, ITSEKÄS, VASTUUVAPAA )kapitalismi ON Ateismia.

        Roomalaisille 1:1-6 Paavali, JESHUA MESSIAAN palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia( HYVÄ SANA, SANOMA: Hänen Poikansa( JESHUA MESSIAAN SOVITUSVERIUHRIN ) evankeliumia ),

        jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta Pyhissä( VT; LUPAUS, AABRAHAMIN PERILLISET; TESTAMENTTI ) Kirjoituksissa:

        Hänen Pojastaan - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä -

        ja PYHÄN HENGEN puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - JESHUA MESSIAASTA, MEIDÄN( ISRAEL ) HerrastammeJHVH;

        jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolinviran, että SYNTYISI USKON KUULIAISUUS Hänen Nimeänsä kohtaan KAIKISSA MUISSAKANSOISSA, joihin tekin JESHUA MESSIAAN kutsumat kuulutte.

        1:7-8 Kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta MEIDÄN Isältämme ja HerraltaJHVH JESHUA MESSIAALTA.

        Ensiksikin kiitän Jumalaani JESHUA MESSIAAN kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän( JUMALAN SANAAN, VT, USKOVAT MUISTA KANSOISTA ) uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.

        1:9-10 Sillä Jumala jota hengessäni palvelen julistaen Hänen Poikansa( JESHUA MESSIAAN SOVITUSVERIUHRIN ) evankeliumia, on todistajani kuinka teitä lakkaamatta muistan, aina rukouksissani anoen, että jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan tykönne.

        1:11 Sillä ikävöitsen nähdä teitä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että vahvistuisitte,
        1:12 se on, että yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
        1:13 Ja en tahdo veljet teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.
        1:14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille olen velassa;
        1:15 omasta puolestani olen siis altis teillekin Roomassa asuvaisille julistamaan evankeliumia.
        1:16 Sillä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, Pelastukseksi itsekullekin uskovalle; ensin juutalaiselle, sitten myös kreikkalaiselle.
        1:17 Sillä siinä Jumalan( OIKEAMIELINEN )Vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin on Kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy( NÄKYVÄ; PARUSIA, TUOMIOPÄIVÄ )Taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden jotka pitävät Totuutta( JUMALAN SANA, VT ) vääryyden( LAITTOMUUS )vallassa.
        1:19 SIKSI että se mikä Jumalasta voidaan tietää on ilmeistä keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

        1:20-21 Sillä Näkymätön Olemuksensa, IKUINEN Voimansa ja Jumalallisuutensa ovat, kun niitä Hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

        koska vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan he ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

        1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi( YLPEYS, KUVITELTU ITSE-RIITTOISUUS TEKEE IHMISEN VÄLINPITÄMÄTTÖMÄKSI JA TYHMÄKSI ) tulleet.

        1:23-25 Ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

        SIKSI( JUMALAN SANASTA LUOPUMINEN ) ( ISRAELIN JHVH )Jumala on heidät sydämensä himoissa hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

        Nuo( 3. PERSOONA ), jotka ovat vaihtaneet Jumalan( VT )Totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

        1:26-28 SIKSI ( ISRAELIN JHVH JUMALA ON HYLÄNNYT HEIDÄT häpeällisiin himoihin. Sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen.

        Samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet riettautta miespuolet miespuolten kanssa; ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan mikä saada piti.

        Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin JUMALA HYLKÄSI HEIDÄT( 3. PERSOONA ) heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia.

        1:29-31 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

        ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia;

        vailla( PYHÄN HENGEN ANTAMAA VOITELUA ) ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

        1:32 Jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne jotka senkaltaisia tekevät ovat kuoleman ansainneet; eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät( HOMOUS ).

    • markku.lievonen

      Wanha ketju mutta edelleen ajankohtainen.

      >>En oikein tiedä mitä ajatella Patmos-lähetysjärjestöstä. <<

      Edelleen viittaan hedelmien merkitykseen. Jos jonkun yhdistyksen / säätiön kerma nauttii muhkeista eduista eli saa korkeatasoista palkkaa, niin ihmisten ei tulisi tukea tätä toimintaa. Rahan ahneus on ihmeellinen vaikuttaja ihmisen mieleen ja asenteihin ja tekoihin.

      Taas kokonaan eri asia on, jos jokin yhdistys / säätiö jakaa muhkeita summia avustuksissaan eli käsittelee suuria rahavirtoja,- jotka eivät patoudu kerman taskuun,- vaan jatkavat kulkua avustus kohteisiin.

      • LIERO-koukkuun

        Jaahas, Lieronen taas ilmestyi palstalle panettelemaan kuin tyhjästä: Epäilen että Lierosen housuiSSa asuu ns. multi-niLkki, joka saboTROLLAA tätäkin palstaa.

        Mutta, kun Lieronen taas otti puheeksi tämän maailman aarteiden kerääjät, niin

        tietääkö Lieronen kuinka paljon niitä on kerätty Rooman kiRKKoisien kellareihin?

        Miksi Rooman kiRKKo rakentaa kalliita kivikolosseja köyhiin kehitysmaihin ja

        Rooman piispojen mustakaavut kantavat jalokiviä ja suuria KULTARISTEJÄ?

        "Taas kokonaan eri asia on, jos jokin yhdistys / säätiö jakaa muhkeita summia avustuksissaan eli käsittelee suuria rahavirtoja,- jotka eivät patoudu kerman taskuun,- vaan jatkavat kulkua avustus kohteisiin." KUTEN PATMOS-SÄÄTIÖ
        TEKEE MM. ISRAELISSA, HAITISSA, ARMENIASSA JA BRASILIASSA, AI NIIN, JA ROMANIASSA AUTTAEN RUTIKÖYHIÄ ROMANILAPSIA, "JOULUN LAPSEN" KAUTTA.

      • rahaliikkuu

        Pitää paikkansa monen rahankeräyksen ohdalla. Jalovaara lie tästä selvin esimerkki. Toimi oikein imurina.

      • VARTTI-Lauran_kanssa
        rahaliikkuu kirjoitti:

        Pitää paikkansa monen rahankeräyksen ohdalla. Jalovaara lie tästä selvin esimerkki. Toimi oikein imurina.

        Niin sitä voi luulla, kun ei tiedä; eikä välinpitämätön ota mistään asioista selvää.

        MINÄ imin itseeni jo lapsena Suomalaisuuden ihannointia, ja hienoa YYA-henkeä.

        MINUN taiteellisuuteni puhkesi kukkaan jo varhain; 1-vuotiaana otin vaipastani väriä ja maalasin keittiönseinän tapetin p*sk*nruskeaksi: odoro-visuaalinen performanssi.

        MINULLA on jo vuosia ollut ihan oma ploki Suomi24-ketkutteluSSa: jos joku haluaisi
        lukea melkein varman mielipiteeni lähes joka asiasta; ja joistain ikävistä tyypeistä ..

    • malmiarkku

      Älä pelkkää Melleriä . Kuuntele Kuinka Patmos lähetyslääkäri esim kertoo . . Perille menee Meller ottaa osan maailmalta Herran omilta ja Raamatullista. !!! Kun uskoon tulin kuinka olikin r aiheena kaikki jotka nyt patmoksrssa !!!

      • Napakasti kiteytetty!

      • LueRAAMATTUA

        Otitko liikaa rauhoittavia vai puolen pulloa kossua? Olkaa raittiit, lukee Raamatussa.

        1.Pietarin kirje: 5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele( PANETTELIJA ) käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien kenet saisi niellä.

    • valon.lapsi

      Kävin muutaman kerran Patmoksen kokouksissa 1990-luvun alussa, kun se vielä oli kurvin tienoilla, ei vielä Savanvalajan tiloissa. Joka kerran oli puhujana vain Meller. Kerran vein sinne rukouspyynnön, kun oli kipeä asia, ihan normaali kuitenkin, ei mikään outo. Hän luki kaikki muut paitsi sitä. Näin miten hän laittoi yhden pois lukematta, se oli siis minun. Tähän jäi minun käynnit.

      Loukkaannuin syvästi Melleriin, joka näin priorisoi pyyntöjä oman mielensä mukaan. Ilman tätä tapausta minusta olisi ehkä voinutkin tulla patmoslainen.

      Joku nyt sanoo, että Jumala kuulee rukoukset, eikä Mellerin toimet siihen vaikuta. Niin tietenkin onkin, totta kai. Vain Jumala kuulee ja välittää.

      • Luojan_TUNTEMISEEN

        5.Ms.4:24 Sillä HerraJHVH Jumalasi ON Kuluttava Tuli, KIIVAS Jumala.

        Hebrealaiskirje 12:1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti,
        joka niin helposti meidät kietoo.

        Ja juoskaamme( Sananviejä ) kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.

        12:2-3 Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, JESHUAAN, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

        Ajatelkaa Häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

        12:4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
        12:5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
        12:6 sillä jota HerraJHVH rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa."

        12:7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
        12:8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.

        12:9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
        12:10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi Hänen pyhyydestään.

        12:11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi,

        mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden( OIKEAMIELISYYS; NÖYRYYS, TOTTELEMINEN, LUOTTAMUS, REHELLISYYS, AVOIMUUS ) rauhanhedelmän
        niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.

        12:12-13 Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";

        Ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.

        12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa; ja pyhitykseen( ELÄMÄN VANHURSKAUS, PYHÄ VAELLUS ), sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä HerraaJHVH( JESHUA );

        12:15 Ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ettei mikään KATKERUUDEN( ANTEEKSI-ANTAMATTOMUUS; RAKKAUS ANTAA ) juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä; ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,

        12:16-17 Ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.

        Sillä tiedätte( TIETO; JUMALAN SANA, VT ), että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.( PYHÄN HENGEN PILKKA? )

        12:18-21 Sillä TE( MUUTKANSAT ) ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn;( Minä HerraJHVH EN MUUTU ! HÄN OLI, HÄN OLI, HÄN TULEE ! )

        ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi.( AINA SAMA; EHJEH ASHER EHJEH )

        Sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";( EI MUUTOSTA, EI VAIHTEEN VARJOA; TÄYDELLINEN EI MUUTU. )

        Ja niin hirmuinen oli se näky, että Moshe sanoi: "Olen peljästynyt ja vapisen";

        12:22 vaan olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, Taivaallisen( Ilm.21 )Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
        12:23 Taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
        12:24 Ja Uuden Liiton Välimiehen JESHUAN tykö; ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.( JESHUA MESSIAAN VERISOVITUS )

        12:25 Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen Taivaista.

        12:26 Silloin Hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt Hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin."
        12:27 Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
        12:28 Sentähden, koska ME( ISRAEL; ILMESTYSKIRJAN LUKU 21 ) saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;

        12:29 Sillä MEIDÄN( ISRAEL ) Jumalamme( HerraJHVH ) ON Kuluttava Tuli.

        10:27 hirmuinen Tuomion( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ )odotus; ja KIIVAS Tuli, joka KULUTTAA( TUHOAA, HÄVITTÄÄ, ANNIHILOI ) ( JUMALAN SANAN )vastustajat.

      • MUSTA_tuntuu

        Miksi tuot tuon tapahtuman tässä esille, miksi et ole keskustellut asiastasi Mellerin kanssa ja kysynyt häneltä? Haluatko mustamaalata Melleriä ja Patmossäätiötä?

      • valon.lapsi
        MUSTA_tuntuu kirjoitti:

        Meller lähti aina ennen loppulaulua ja rukouksia, ettei kukaan voinut mennä sanomaan hänelle mitään. Sillloin ei ollut vielä somea. Eli ei ollut mahdollisuutta kysyä, ellen sitten olisi juossut perässä, mistä johtuen olisin joutunut ulos heitetyksi.

        Eikä hän nyt enää tietenkään muistaisi näin vanhaa yksittäistä asiaa.

        En ole katkera, se oli minulle selvä johdatus muualle. Jumala edellen siunatkoon Patmos-työtä.

      • TIETÄMINEN_riittää-KÖH
        valon.lapsi kirjoitti:

        Musta tuntuu, että Patmossäätiö on ottanut etäisyyttä esim. Tukholman profetiaan ja Klimenkon profetiaan. Uskovatkaan eivät taida tykätä ikävistä profetioista, mutta
        silti kaikki synnit vaan anteeksi, vaikka elävät maailman tavalla menestystä haluten.

        Mulle ei ole ihan selvää, onko Patmossäätiö helluntailaisuutta vai luterilaisuutta?
        Ylistystäkö vaan ja siunausta vaan, mutta mitään hyvää ei tarvitse tehdä, kun vaan pitää totena, niinkun tietää, Kristuksen ristinkuoleman. Kuulostaako gnostilaiselta?

      • agaatti
        TIETÄMINEN_riittää-KÖH kirjoitti:

        "mitään hyvää ei tarvitse tehdä, kun vaan pitää totena, niinkun tietää, Kristuksen ristinkuoleman."

        Sen verran tiedän, että Patmos tekee paljon hyvää, auttaa rahallisesti ja työllään katastrofeissa, on ostanut jonnekin ambulansseja ynnä muuta. En tiedä tarkalleen, kun en ole jäsen.

        Enkä puutu Patmoksen teologiaan enkä sen julistuksen arviointiin.

      • MediaSEURAKUNTA
        agaatti kirjoitti:

        "mitään hyvää ei tarvitse tehdä, kun vaan pitää totena, niinkun tietää, Kristuksen ristinkuoleman."

        Sen verran tiedän, että Patmos tekee paljon hyvää, auttaa rahallisesti ja työllään katastrofeissa, on ostanut jonnekin ambulansseja ynnä muuta. En tiedä tarkalleen, kun en ole jäsen.

        Enkä puutu Patmoksen teologiaan enkä sen julistuksen arviointiin.

        ""Sen verran tiedän, että Patmos tekee paljon hyvää, auttaa rahallisesti ja työllään katastrofeissa, on ostanut jonnekin ambulansseja ynnä muuta."" PATMOSSÄÄTIÖ
        EI VOI TEHDÄ MITÄÄN HYVÄÄ, ILMAN PATMOKSEN KANNATTAJIEN TUKEA, JOTA

        SELVÄSTI ON TODELLA PALJON, PÄÄTELLEN LIIKKUVISTA RAHAMÄÄRISTÄ, KUN PATMOKSEN TUKIJAT OVAT ENIMMÄKSEEN TAVALLISIA IHMISIÄ, ELÄKELÄISIÄ YM.

        PATMOKSEN KANNATTAJILLE SÄÄTIÖ ON SEURAKUNTA, KUTEN LUTHER-SÄÄTIÖ, JONKA SANANJULISTAJAT OVATKIN ESILLÄ PATMOKSEN JUMALANPALVELUKSESSA.

      • valon.lapsi
        MUSTA_tuntuu kirjoitti:

        Miksi tuot tuon tapahtuman tässä esille, miksi et ole keskustellut asiastasi Mellerin kanssa ja kysynyt häneltä? Haluatko mustamaalata Melleriä ja Patmossäätiötä?

        Mustamaalaus on valehtelua, ja kertomani joka sana on totta.

      • KatsojanSILMISSÄ
        valon.lapsi kirjoitti:

        Mustamaalaus on valehtelua, ja kertomani joka sana on totta.

        "kertomani joka sana on totta" vain sinun omasta mielestäsi; tunteisiin perustuva subjektiivinen kertomuksesi siitä, miten tilanteen itse olet tuntenut, ja päätellyt.

        Todennäköisesti oma versiosi kuvailemastasi tapahtumasta johtuu enimmäkseen väärinkäsityksistäsi. Julistat tuota julkisesti, edes keskustelematta Mellerin kanssa.

        Onko käytöksesi ja toimintasi sinun mielestäsi Raamatun mukaista kristillisyyttä?

      • SanallaSANOTTUNA
        valon.lapsi kirjoitti:

        Mustamaalaus on valehtelua, ja kertomani joka sana on totta.

        1.Timoteuksen kirje 5:1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,( ENSIN KAHDENKESKEN; SITTEN TODISTAJAN KANSSA; VASTA VIIMEISEKSI SEURAKUNNAN EDESSÄ; NÄINKÖ MENETTELET? )

        5:2 vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.

        5:3 Kunnioita leskiä, jotka ovat oikeita leskiä.
        5:4 Mutta jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä.

        5:5 Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;
        5:6 mutta hekumoitseva on jo eläessään kuollut.
        5:7 Teroita tätäkin, että he olisivat nuhteettomat.

        5:8 Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

        5:9 Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,
        5:10 josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut.

        5:11 Mutta nuoret lesket hylkää; sillä kun he himokkaiksi käyden vieraantuvat Kristuksesta, tahtovat he mennä naimisiin,
        5:12 ja ovat tuomion alaisia, koska ovat ensimmäisen uskonsa hyljänneet.
        5:13 He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.

        5:14 Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
        5:15 Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.

        5:16 Jos jollakin uskovaisella naisella on leskiä, niin pitäköön niistä huolen, älköönkä seurakuntaa rasitettako, että se voisi pitää huolta oikeista leskistä.

        5:17-19 Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.

        Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut."

        Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole 2 tai 3 todistajaa.

        5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        5:21-22 Vannotan sinua Jumalan ja JESHUA MESSIAAN ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.

        Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

        5:23 Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.

        5:24-25 Muutamien ihmisten synnit( PAHAT PUHEET JA PAHAT TEOT; HYVÄN TEKEMÄTTÖMYYS ) ovat ilmeiset; ja joutuvat ennen( JULKISYNNIT; SEURAKUNNAN )tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin.

        Samoin myös HYVÄT TEOT ovat ilmeiset, eivätkä voi salassa pysyä nekään jotka eivät ole ilmeisiä.

      • valon.lapsi
        KatsojanSILMISSÄ kirjoitti:

        "kertomani joka sana on totta" vain sinun omasta mielestäsi; tunteisiin perustuva subjektiivinen kertomuksesi siitä, miten tilanteen itse olet tuntenut, ja päätellyt.

        Todennäköisesti oma versiosi kuvailemastasi tapahtumasta johtuu enimmäkseen väärinkäsityksistäsi. Julistat tuota julkisesti, edes keskustelematta Mellerin kanssa.

        Onko käytöksesi ja toimintasi sinun mielestäsi Raamatun mukaista kristillisyyttä?

        ok, ei sitä tapahtunut. Kadun tuhkassa ja tomussa.

      • markku.lievonen

        Joskus 90- luvulla Meller oli puhumassa Joensuussa (Karjalantalo). Ennen kokouksen alkua oli ihmisillä mahdollisuus tutustua ja ostaa hänen puhumiaan kasetteja. Aivan lopussa kasetteja tuli katselemaan vanha lievästi liikuntarajoitteinen mummo. Meller tiuskasi ; Kasettien myynti päättyy olisit tullut aiemmin. äänensävy oli todella vihastunut ja tiuskiva. Oli erittäin lähellä huomauttaa Melleriä vanhaan ihmiseen kohdistuvaa käyttäytymistä. Olla vielä opettaja / puhuja.

        Niin, muutaman kerran hänen kokouksissaan käyneenä ihmettelin kovaotteista käyttäytymistä.

      • Työvartija_vain
        markku.lievonen kirjoitti:

        Siitähän ei ole todisteita, muuta kuin vain sinun sanasi, joka kuulostaa jostain syystä kovin epäluotettavalta. Mikä on motiivisi jatkuvaan Patmoksen työn ja
        henkilöiden panetteluun? Oletko palkattu trolli, valehteletko ihan työksesi, vai
        saatko käyttövoimasi suuresta katkeruudestasi? Tunnetko tämän tapauksen?

        SIIRTO ALUSTA: #Tutkintapyyntö? 3.5.2014 16:48:

        "Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin ihmisiä. Tässä on Mellerin vastaus eräälle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta.
        Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20] Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS Sinä olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan. Jos teet parannuksen ja muutat asenteesi anteeksipyynnölläsi ja lakkaat valhesaastan julkaisemisen palstoillasi -- kaiken saastan! [21] -- minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi. Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta kristillisyydestä. Asialliseen ja totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset. Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin totuudellista. Eikä teksti täytä Uuden testamentin vaateita.

        Minun kanssani on keskustellut tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9] Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää. Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11] Rikosilmoituksen tekeminenhän johtaa automaattisesti tutkimukseen kun aihetta on sadoilla liuskoilla.""

      • markku.lievonen
        Työvartija_vain kirjoitti:

        Oletkohan täysin sielun ja ruumiin voimissa? Vaiko lääkityksen vaikutuksessa?

        >>Mikä on motiivisi jatkuvaan Patmoksen työn ja
        henkilöiden panetteluun? <<

        Siis yksi viestini on kohdennettu henkiö Melleriä kohden ja toinen viestini kollektiivisesti eli koskee kaikkia , jotka ovat tekemisessä rahan keräämisen kanssa.

      • TASApuolista

        ""Siis 1 viestini on kohdennettu henkiö Melleriä kohden ja 2. viestini kollektiivisesti eli koskee KAIKKIA , jotka ovat tekemisessä rahan keräämisen kanssa."" KAIKKIA, SIIS MYÖS ROOMAN KATOLISTA kiRKKoa? MITÄ TIEDÄT ROOMANKIRKON RAHAN-KERUUSTA JA SEN MAAILMAN AARTEIDEN KERUUSTA PIMEISIIN KELLAREIHINSA?

    • Hengessä-Herran_Päivänä

      Onko Leo Meller vieläkin sitä mielipidettä, että Kristuksen Seuraajakunta on jo

      Ilmestyskirja 4:1-2 Sen jälkeen näin( NÄKY, ILMESTYS ): Ja katso: Taivaassa oli ovi avoinna; ja 1. ääni jonka olin kuullut kuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva." Ja kohta olin Hengessä( PYHÄN HENGEN VALTAAMA ).

      temmattu Taivaaseen Ilmestyskirja 4. luvun alussa? Mitenkä Kristus sitten varoittaa

      Ilm.16:15 - Katso, Minä Tulen( PARUSIA, TULEMUS; HERRAN TUOMIOPÄIVÄ; EI TULE ENNEN HARMAGEDDONIA ) niinkuin varas; autuas( PELASTETTU )se, joka valvoo ja pitää vaatteistaan vaarin, ettei kulkisi alastomana eikä hänen häpeätään nähtäisi.

      OMIAAN, Seuraajakuntaansa, kuitenkin vielä Ilmestyskirjan 16. luvun puolivälissä?

      SIIRTO: #Loppu-ON_Tulossa 27.1.2017 12:22:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

      "Jaahas, taas tuli ylläpidolle epämieluista profetiaa tämän maailman Lopusta,

      mitä kiRKKouskovaiset epätoivoisesti pyrkivät poistamaan esityslistalta ; )

      InstantREPEAT: #kehitys-KEHITTYY 27.1.2017 11:40:

      Katsoin illalla Ykköseltä dokumentin Kiinan uudesta maailmanjärjestyksestä.

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/23/ulkolinja-kiinalainen-maailmanvalloitus

      Kiina on maailman viimeinen supervalta, nyt jo, sen liittouma on voimakkaampi kuin

      läntinen liittouma USA/NATO/EU, mikä varsin avoimesta dokumentissa todettiin.

      Siinä oli kiinalainen valtiotieteen professori( yliopistossa vakkariluennoiva tohtori ),

      konfutselaisen filosofian kiihkeä kannattaja, joka ilmeisesti ei pidä kristillisyydestä,

      EIKÄ TUNNUSTA SYNTISYYTTÄÄN, minkä näkee suorastaan valtiolle vahingollisena.

      Kiinalaisen konfutselaisen filosofian mukaan valtio on tärkein ja ylin, kuten myös kommunismissa; varmaankin siksi Kiina on yhä edelleen kommunistien johdossa.

      Kehitys näyttää tuovan ongelmia kristityille, joita Kiinassa on jo 100 miljoonaa, ja jotka Kiinan konfutselaiset kommunistijohtajat kokevat uhkana valtiolleen. Kiinan
      uusi maailmanjärjestys tahtoo laajeta koko maailmaa, ensin talouden kautta, kun
      kiinalaisilla alkaa olla puute luonnonvaroista, suolattomasta vedestä ja ruuasta.

      Googin sodan( Hes.38-39 ) seurauksena ISlam romahtaa ja sen alueelle tulee valtatyhjiö, jossa on suuri mahdollisuus evankelioinnille, kuten entisen NL:n alueella sen romahduksen jälkeen. Mutta Kiinan johto ei pidä kristityistä, jotka
      se näkee uhkana uudelle maailmanjärjestykselleen, joka on paluuta vanhaan.

      Ilmestyskirja 16:12 Ja 6. enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan( KUUN-PALVONTA; ISlam ), ja sen vesi( MERI; MUUTKANSAT ) kuivui, että tie valmistuisi auringon( IDÄSTÄ; AURINGONPALVONTA? )noususta tuleville kuninkaille.

      16:13 Ja minä näin LOHIKÄÄRMEEN( KIINAN VALTION SYMBOLI ) suusta ja

      pedon( USKONNOLLIS-POLIITTINEN VÄKIVALTAINEN PAKKOHALLINTOVALTIO; VAINO TOISINAJATTELIJOITA VASTAAN ) suusta ja

      väärän( TÄMÄ ON KRISTUKSEN SEURAKUNNAN SISÄLLÄ; YHTYNYT MAAILMANHENKEEN ) profeetan suusta lähtevän 3 saastaista henkeä,
      sammakon muotoista.( KEHITYSOPPI - EKUMENIA - 3itseVALTIO )

      16:14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

      16:15 - Katso, Minä Tulen( PARUSIA, TULEMUS; HERRAN TUOMIOPÄIVÄ; EI TULE ENNEN HARMAGEDDONIA ) niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -

      16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.#

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

      Ilmestyskirja 21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä joilla oli ne 7 maljaa täynnä

      seitsemää viimeistä vitsausta; ja puhui kanssani sanoen: "TULE TÄNNE, näytän

      sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.( 12 PORTTIA, VAIN ISRAELIN LAPSILLE. )

      • Kenen_LOGIIKKA

        RAAMATUN MUKAAN HERRA JESHUA ON NYT TAIVAASSA RUKOILEMASSA.

        Taivaassa on kumman hiljaista kauan aikaa Ilmestyskirjan 4. luvun jälkeen, JOS

        Kristuksen Seuraajakunta on jo silloin sinne viety; MIKSI PELASTETUT EIVÄT

        YLISTÄ JA KIITÄ HERRA JESHUAA SUUREEN ÄÄNEEN, JOS HE JO OVAT SIELLÄ?

        MUUTAKIN RAAMATUN VASTAISTA PERINTEISTÄ EPÄJOHDONMUKAISTA

        ("SIELUNKUOLEMATTOMUUS")HARHAA ON PESIYTYNYT PATMOKSEEN.

        ""Onko Leo Meller vieläkin sitä mielipidettä, että Kristuksen Seuraajakunta on jo

        Ilmestyskirja 4:1-2 Sen jälkeen näin( NÄKY, ILMESTYS ): Ja katso: Taivaassa

        oli ovi avoinna; ja 1. ääni jonka olin kuullut kuin pasunan puhuvan minulle, sanoi:

        "Nouse ylös tänne, niin näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva." Ja

        kohta olin Hengessä( PYHÄN HENGEN VALTAAMA; Hengessä-Herran_Päivänä ).

        [Joko Kristuksen Seuraajakunta ei vielä Ilmestyskirjan 4. luvun alussa ole temmattu]

        TEMMATTU Taivaaseen Ilmestyskirjan 4.luvun alussa? MIKSI Kristus sitten varoittaa

        [Tai Ilmestyskirjan Lopputapahtumat eivät etene L. Mellerin omassa järjestyksessä.]

        Ilm.16:15 - Katso, Minä Tulen( PARUSIA, TULEMUS; HERRAN TUOMIOPÄIVÄ; EI TULE ENNEN HARMAGEDDONIA ) niinkuin varas; autuas( PELASTETTU )se, joka valvoo ja pitää vaatteistaan vaarin, ettei kulkisi alastomana eikä hänen häpeätään nähtäisi.

        OMIAAN, Seuraajakuntaansa, kuitenkin vielä Ilmestyskirjan 16. luvun puolivälissä?""

    • nijpobyvigtucrd

      Patmosjulistajien viimeaikaiset Trumpin ihannoinnit kyllä veivät viimeisenkin luottamuksen Patmokseen.

      • MITÄtilaa-SHITä_saa

        Trump ihailee Putinin "tatsia", hallintotapaa, Venäjän suvereenia kansanvaltaa.

        Toimiiko Amerikan demokratia, kun siellä enemmistö aina valitsee "väärän

        presidentin", mikä on jälkeenpäin todettavissa? Vai onko vika demokratian

        kansassa, joka valitsee kaltaisensa johtajat? Venäjän kansan enemmistö on

        Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; )

      • Ympäri_MENNÄÄN-Yhteen
        MITÄtilaa-SHITä_saa kirjoitti:

        Trump ihailee Putinin "tatsia", hallintotapaa, Venäjän suvereenia kansanvaltaa.

        Toimiiko Amerikan demokratia, kun siellä enemmistö aina valitsee "väärän

        presidentin", mikä on jälkeenpäin todettavissa? Vai onko vika demokratian

        kansassa, joka valitsee kaltaisensa johtajat? Venäjän kansan enemmistö on

        Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; )

        ""Venäjän kansan enemmistö on Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; )"" "Median Myllyssä" Patmoksen miehet eilen toivat esille sellaista uutista, että Putin on kehunut kristittyjen eettistä moraalia ja antoi
        tunnustusta Ortodoksisen Venäjän kirkon panoksesta yhteiskunnan järjestykseen.

        Mikä on Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; ) ONKO TÄMÄ KYSYMYS VAI TOTEAMUS? ERO ON hiuksenHIENO, EIKÖ Totta?

      • HÄstäkkä_BaLaGan

        #SIIRTO: Jehuda 1:4 Sillä keskuuteenne on pujahtanut eräitä,

        joiden jo aikoja sitten on Kirjoitettu tulevan tähän Tuomioon:

        Jumalattomia jotka kääntävät Jumalamme armon irstaudeksi;

        ja kieltävät( VÄÄRILLÄ TEOILLAAN) Ainoan Valtiaamme ja HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN.

        InstantREPEAT: #Sanan-EDISTYSTÄ 9.2.2017 16:55:

        "Näin Sanoma edistyy, kasvaa ja etenee:

        Mt.3:2 sanoi: Tehkää parannus, sillä Taivasten (JUMALAN )Valtakunta on tullut lähelle. 4:17 Siitä lähtien JESHUA rupesi saarnaamaan ja sanomaan: Tehkää parannus( METANOIA; MIELEN- ELI ASENNEMUUTOS ), sillä Taivasten( JUMALAN) Valtakunta on tullut lähelle.

        1:21 Ja hän on synnyttävä( JUMALAN )Pojan( ihmisen poika, Eevan; Se Luvattu, Herran Apu); ja sinun on annettava Hänelle Nimi JESHUA, sillä Hän VAPAHTAA (OMAisuus)kansansa heidän synneisTÄÄN.

        #Vapahtava-synneisTÄÄN 9.2.2017 14:32:

        Rm.1:5 jonka kautta olemme saaneet armon( HaCHESED; VERILIITTO; LIITON SANAT, SÄÄNNÖT, EHDOT ); ja apostolin(= LÄHETETTY)viran

        että( UUDESTI)SYNTYISI USKOn kuuliaisuus

        Hänen Nimeään kohtaan kaikissa MUISSAKANSOISSA. 16:26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja Ikuisen Jumalan KÄSKY Profeetallisten Kirjoitusten(VT)kautta tehty tiettäväksi kaikille (MUILLE)kansoille USKOn kuuliaisuuden aikaansaamiseksi.§

        Jumalan valinta "ENNALTAMÄÄRÄYS" USKOVIEN ihmisten pelastukseen EI OLE SUBJEKTIIVINEN, VAAN OBJEKTIIVINEN: YLPEÄ JA EPÄREHELLINEN EI PELASTU.

        JESHUAN VERISOVITUS = OBJEKTIIVINEN JA ABSOLUUTTINEN KAIKILLE SANAA TOTTELEVILLE = ISRAELIN JUMALAN SANAN ALAMAISET = USKOVILLE.

        1.Tm.2:3-6 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle Vapahtajallemme, joka TAHTOO

        että KAIKKI( ESTE EI OLE JUMALAN PUOLELLA, VAAN IHMISEN VÄÄRYYDESSÄ, VÄÄRÄMIELISYYDESSÄ; IHMINEN ON VASTUUSSA OMASTA ASENTEESTAAN)

        ihmiset pelastuisivat( SYNNISTÄ JA SYNNIN TUOMIOSTA ) JA tulisivat tuntemaan Totuuden( JUMALAN SANA; VT; JESHUAN VERISOVITUS JA PYHÄ HYVÄ VAELLUS ).

        Sillä Jumala ON Yksi. Yksi Välimieskin Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN JESHUA MESSIAS joka antoi itsensä LUNNAIKSI( LUNASTUS; POIS SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN VALLASTA) kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanaan.§

        JESHUA MESSIAS ANTAA VAPAUDEN SYNNISTÄ, EIKÄ VAPAUTTA SYNTIIN, MIKÄ

        ON JUMALAN TAHTOA( KÄSKYT; LAKI; VT; TOORA, OPETUS) VASTUSTAVAA.

        Mt.16:25 Sillä joka TAHTOO( HALUAA; HIMOT) pelastaa elämänsä( ITSELLEEN; ITSEKESKEISYYS, YLPEYS, TOTTELEMATTOMUUS), sen. Mutta joka kadottaa( ITSEKKÄÄN )elämänsä Minun( JESHUAN SEURAAJA )tähteni, löytää sen.§

        HaCHESED("armo") ei ole sama kuin HaSLICHA( JHVH Luoja-Jumalan Anteeksianto).

        HUOLENPITO KUULUU VERILIITON HEIKOMMALLE, MUTTA LIITONRIKKOJALLE EI VÄLTTÄMÄTTÄ KUULU ANTEEKSIANTO, VAAN RANGAISTUS PETTURUUDESTAAN.

        Jos VANHURSKAUS( OIKEAMIELISYYS; RÄTTFÄRDIGHET, ruots.) annetaan( PASSIIVI; Raamatussa ilmoittaa Jumalan tekoja) ihmiselle lahjaksi, niin miksi Jumala ei anna

        oikeaMIELIsyyttä kaikille ihmisille, vaikka Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen?

        Ne jotka väittävät Jumalan "ENNALTAMÄÄRÄNNEEN" jotkut Pelastukseen ja toiset
        kadotukseen ilman perusteita( OIKEAMIELISYYS), VÄÄRENTÄVÄT Vanhurskautta.

        Mk.8:35 Sillä joka TAHTOO( HALUAA; HIMOT) pelastaa( SÄÄSTÄÄ; TALLETTAA) elämänsä, hän kadottaa sen. Mutta joka kadottaa( "HUKKAA; TUHLAA; ANTAA ELÄMÄNSÄ TOISILLE) elämänsä Minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen.§

        Osaako tri. J. Forsberg selittää, MITÄ ON APOSTOLI PAAVALIN JULISTAMA

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/juhani-forsberg-vanhurskauttamisesta-puhuminen-kaynyt-vaikeaksi/ AINOASTAAN OIKEAMIELINEN = VANHURSKAS.

        USKONKUULIAISUUS, JOHON MUUTKANSAT ON OPETETTAVA( Sanasta; VT)?

        Lk.9:24 joka TAHTOO( HALUAA; HIMOT; OMIEN HALUJEN ESTOTON TOTEUTUS) pelastaa elämänsä, kadottaa( KADOTUS; EI ELÄMÄ, VAAN IKUINEN KUOLEMA )sen.

        Mutta joka kadottaa( TAHTO; RATKAISU )elämänsä Minun tähteni, pelastaa sen.§

        1.Kr.10:33 niinkuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa, enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä että pelastuisivat( vääräMIELIsyydestä).§

        (SYNTI ON VÄÄRÄMIELISYYTTÄ; VÄÄRYYS, LAITTOMUUS; Sanan vastustajat)

        1.Jh.3:4 Jokainen joka tekee synnin, tekee laittomuudenkin; ja synti on laittomuus.§

        Ap.TEOT 2:38 NIIN Pietari sanoi heille: Tehkää parannus( METANOIA; MIELEN- ELI ASENNEMUUTOS; VÄÄRÄMIELISILLE ! ). Ja ottakoon( KEHOTUS ! KUKA TEKEE?) kukin teistä kasteen( KUTEN JOHANNEKSEN UPOTUSKASTE; MIKVE-KYLPY)

        JESHUA MESSIAAN Nimeen syntienne( SOVITUS )anteeksisaamiseksi, niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA )saatte Pyhän Hengen Lahjan( VOITELU, VALINTA).§

        2.Tm.4:18 Ja HerraJHVH( JESHUA; JHVH VAPAUTTAA JA PELASTAA )Vapahtaa

        minut kaikesta ilkivallasta;

        ja Pelastaa minut( JOKA TEKEE TAIVAAN ISÄN TAHDON) Taivaalliseen( JUMALAN )Valtakuntaansa; Hänelle Kunnia Aina ja IKUISESTI. Amen.

        Mk.1:15 (JESHUA )sanoi: Aika( PROFETIAT) on täyttynyt, ja Jumalan( TAIVAAN) Valtakunta on tullut lähelle; tehkää( KUKA TEKEE? ) parannus( METANOIA; MIELEN- ELI ASENNEMUUTOS, SUHDE JUMALAN TAHDON SANAN LAKIIN); ja

        uskokaa( JESHUAN KAIKKIRIITTÄVÄN VERISOVITUKSEN HYVÄ SANA)evankeliumi.

    • Laiton-UHKAAJA

      Miksi Patmos-säätiö on jättänyt ROOMAN Katolisen Kirkon rauhaan

      vuoden 1997 jälkeen?( MITÄ SILLOIN ON TAPAHTUNUT? UHKAUSTAKO? )

      #PasiToivonen 8.2.2017 9:58: "Enää kolme poistettua. Viestiä. Itkupotkuraivarien määrä vähentynyt.

      Patmos on jättänyt katolisen rauhaan. Minä olen jättänyt Patmoksen rauhaan."

      #PasiToivonen 8.2.2017 14:16: "Sinun itkupotkuraivarisi ovat tallentuneet videolle:"

      #PasiToivonen 8.2.2017 10:03: "Jättänyt katolisen kirkon rauhaan vuoden 1997 jälkeen. Juha Ahvio kuuluu Patmokseen."

      #PasiToivonen 8.2.2017 14:09: "Miksi Patmos-säätiö on jättänyt ROOMAN Katolisen Kirkon rauhaan vuoden 1997 jälkeen?( MITÄ SILLOIN ON TAPAHTUNUT? UHKAUSTAKO? ) Mistä minä sen tietäisin?" :PasiToivonen.

    • måokjniohguytrxse

      Patmosta ihmettelevien kannattaa lukea Janne Villan kirja Hengellinen väkivalta.
      Sisältää suoraa kertomusta Patmoksen Suuren Johtajan edesottamuksista sekä nimeltä mainiten että nimettömänä, mutta kyllä jotain asioista ymmärtävä nimettömistäkin kertomuksista henkilön tunnistaa.

      • Tieto-ISKU_mätäMUNILLE

        Patmoksen miesten usko kiRKKoisien "sielunkuolemattomuuteen" on alkanut kuulostamaan jo hiukan heikentyneeltä, niinkun Rooman kirkon "pyhimyksiin".

        ""Patmosta ihmettelevien kannattaa lukea Janne Villan kirja Hengellinen väkivalta.

        Sisältää suoraa kertomusta Patmoksen Suuren Johtajan edesottamuksista

        sekä nimeltä mainiten että nimettömänä, mutta kyllä jotain asioista ymmärtävä

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pärttylinyön_verilöyly REFORMOITUJA MURHATTIIN

        nimettömistäkin kertomuksista henkilön tunnistaa."" Onko "suoraa kertomusta Patmoksen Suuren Johtajan edesottamuksista" samaa kuin kiRKKoisien kade-SKISMUKSET, päättelin vaan tosta "kirja Hengellinen väkivalta", niinköhän?

        #Australian tutkimuskomission uusien tietojen mukaan 7% Australian ROOMAN katolisen kirkon papeista on ( PEDOFIILEJA )hyväksikäyttänyt lapsia kuuden vuosikymmenen ajan, vuodesta 1950 lähtien, kirjoittaa The Guardian -lehti.

        Komissio julkaisi tilastoja, jotka osoittavat ( PEDOFIILI )kriisin mittavuutta ROOMAN katolisen kirkon sisällä. http://yle.fi/uutiset/3-9443738

        Joissakin ROOMAN KATOLISEN KIRKON hiippakunnissa jopa 15% papeista on KERROTTU( PEDOFIILIEN ) hyväksikäyttäneen lapsia vuosina 1950-2015. Pahimmassa tapauksessa hiippakunnan papeista jopa 40 prosenttia oli hyväksikäyttänyt lapsia.

        Vuosien 1890-2015 välillä hyväksikäytettyjä uhreja on kaiken kaikkiaan 4 444. Hyväksikäyttöä väitetään tapahtuneen yli tuhannessa ROOMAN KATOLISEN KIRKON laitoksessa. ( PEDOFIILIEN )Uhrien keski-ikä tytöillä oli 10,5 vuotta ja pojilla 11,6 vuotta. Valtaosa ( PEDOFIILIEN )uhreista oli poikia.

        Lähes 1 900 hyväksikäyttäjää( PEDOFIILIT ) tunnistettiin ja 500 heistä jäi tunnistamatta. Komission mukaan tekijöistä 5 prosenttia oli naisia.

        ”ROOMAN Katolisina me painamme päämme alas häpeästä”

        Lasten seksuaalista( PEDOFIILI )hyväksikäyttöä tutkivan The Truth, Justice and Healing Council -komission toimitusjohtajan Francis Sullivanin mukaan lasten ( PEDOFIILI )hyväksikäyttötapaukset ”heikentävät ROOMAN KATOLISTEN pappeuden uskottavuutta”.

        – Nämä luvut ovat järkyttäviä, ne ovat traagisia ja niitä ei voi puolustella, Sullivan sanoi komission julkistaessa uusia lukuja.

        – ROOMAN Katolilaisina me painamme päämme häpeästä, Sullivan sanoi.

        Komissio perustettiin auttamaan ROOMAN katolista kirkkoa käsittelemään traagisia lasten( PEDOFIILI )hyväksikäyttötapauksia sekä auttamaan uhreja.#

    • WieläWaillaWastausta

      Mal.4:1 Sillä katso: Se( HERRAN TUOMIO)Päivä on Tuleva( PARUSIA, Tulemus),

      joka palaa kuin PÄTSI( Kuluttava Tuli, eikä Liekki ). Ja kaikki julkeat, ja kaikki jotka

      TEKEVÄT sitä mikä on Jumalatonta( SYNTI, LAITTOMUUS ) ovat oljenkorsia.

      Ja heidät(3. PERSOONA) polttaa( Kuluttava Tuli) Se( Herran )Päivä joka Tulee, sanoo HerraJHVH Tsevaot, niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA ) ettei jätä heistä juurta eikä oksaa.( SIIS EI JÄÄ MITÄÄN. )

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/12210290/kysymyksia-patmoksesta

      SIIRTO: #synti_Tuhotaan-TÄYSIN 23.1.2017 13:22: "IHMISSIELU( SARX; SIELU JA RUUMIS; LIHAN TEOT; RUUMIS EI TOIMI ILMAN PSYYKEÄ, IHMISMIELTÄ, SIIS AJATUSTA) ON SYNTINEN, LUOJAA VASTUSTAVA; SYNTISI ASUU SIELUSSASI.

      1.Tm.6:16 jolla AINOALLA on kuolemattomuus;

      joka asuu valkeudessa mihin ei kukaan taida tulla;

      jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä -

      Hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

      JUMALA AINOASTAAN VOI ANTAA IHMISELLE IKUISEN ELÄMÄN, MUTTA SYNTIÄ

      EI OTETA TAIVAASEEN, EIKÄ MITÄÄN SYNTIÄ SÄÄSTETÄ, VAAN SE TUHOTAAN.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/12210290/kysymyksia-patmoksesta

      COPY: #Hengessä-Herran_Päivänä 27.1.2017 12:59: "Onko Leo Meller vieläkin

      sitä mielipidettä, että Kristuksen Seuraajakunta on jo temmattu Taivaaseen

      Ilm. 4:1-2 Sen jälkeen näin( NÄKY, ILMESTYS): Ja katso: Taivaassa oli ovi avoinna; ja 1. ääni jonka olin kuullut kuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne niin näytän sinulle mitä tämän jälkeen tapahtuu." Ja kohta olin Hengessä( PYHÄN HENGEN VALTAAMA).

      Ilmestyskirja 4. luvun alussa? Minkä tähden HerraJHVH JESHUA sitten varoittaa

      Ilm.16:15 - Katso, Minä Tulen( PARUSIA, TULEMUS; HERRAN TUOMIOPÄIVÄ; EI TULE ENNEN HARMAGEDDONIA) niinkuin varas; autuas( PELASTETTU )se, joka valvoo ja pitää vaatteistaan vaarin, ettei kulkisi alastomana eikä häpeätään nähtäisi.

      OMIAAN, Seuraajakuntaansa, kuitenkin vielä Ilmestyskirjan 16. luvun puolivälissä?

      SIIRTO: #Loppu-ON_Tulossa 27.1.2017 12:22:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

      "Jaahas, taas tuli ylläpidolle epämieluista profetiaa tämän maailman Lopusta,

      mitä kiRKKouskovaiset epätoivoisesti pyrkivät poistamaan esityslistalta ; )

      InstantREPEAT: #kehitys-KEHITTYY 27.1.2017 11:40:

      Katsoin illalla Ykköseltä dokumentin Kiinan uudesta maailmanjärjestyksestä.

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/23/ulkolinja-kiinalainen-maailmanvalloitus

      Kiina on maailman viimeinen supervalta, nyt jo, sen liittouma on voimakkaampi kuin

      läntinen liittouma USA/NATO/EU, mikä varsin avoimesta dokumentissa todettiin.

      Siinä oli kiinalainen valtiotieteen professori( yliopistossa vakkariluennoiva tohtori ),

      konfutselaisen filosofian kiihkeä kannattaja, joka ilmeisesti ei pidä kristillisyydestä,

      EIKÄ TUNNUSTA SYNTISYYTTÄÄN, minkä näkee suorastaan valtiolle vahingollisena.

      Kiinalaisen konfutselaisen filosofian mukaan valtio on tärkein ja ylin, kuten myös kommunismissa; varmaankin siksi Kiina on yhä edelleen kommunistien johdossa.

      Kehitys näyttää tuovan ongelmia kristityille, joita Kiinassa on jo 100 miljoonaa, ja jotka Kiinan konfutselaiset kommunistijohtajat kokevat uhkana valtiolleen. Kiinan
      uusi maailmanjärjestys tahtoo laajeta koko maailmaa, ensin talouden kautta, kun
      kiinalaisilla alkaa olla puute luonnonvaroista, suolattomasta vedestä ja ruuasta.

      Googin sodan( Hes.38-39) seurauksena ISlam romahtaa ja sen alueelle tulee valtatyhjiö, jossa on suuri mahdollisuus evankelioinnille, kuten entisen NL:n alueella sen romahduksen jälkeen. Mutta Kiinan johto ei pidä kristityistä, jotka
      se näkee uhkana uudelle maailmanjärjestykselleen, joka on paluuta vanhaan.

      Ilm.16:12 Ja 6. enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan( KUUN-PALVONTA; ISlam), ja sen vesi( MERI; MUUTKANSAT ) kuivui, että tie valmistuisi auringon( IDÄSTÄ; AURINGONPALVONTA? )noususta tuleville kuninkaille.

      16:13 Ja näin LOHIKÄÄRMEEN( KIINAN VALTION SYMBOLI) suusta ja

      pedon( USKONNOLLIS-POLIITTINEN VÄKIVALTAINEN PAKKOHALLINTOVALTIO; VAINO TOISINAJATTELIJOITA VASTAAN) suusta ja

      väärän( TÄMÄ ON KRISTUKSEN SEURAKUNNAN SISÄLLÄ; YHTYNYT MAAILMANHENKEEN) profeetan suusta lähtevän 3 sammakon muotoista saastaista henkeä.( KEHITYSOPPI - EKUMENIA - 3itseVALTIO)

      16:14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä jotka tekevät ihmeitä; lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Kaikkivaltiaan Jumalan Suurena Päivänä.

      16:15 - Katso, Minä Tulen( PARUSIA, TULEMUS; HERRAN TUOMIOPÄIVÄ; EI TULE ENNEN HARMAGEDDONIA ) niinkuin varas; autuas se joka valvoo ja pitää vaatteistaan vaarin, ettei kulkisi alastomana eikä häpeäänsä nähtäisi.

      16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.#

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107538/mihin-uskova-on-oksastettu

      Ilm.21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä joilla oli ne 7 maljaa täynnä

      seitsemää viimeistä vitsausta; ja puhui kanssani sanoen: "TULE TÄNNE, näytän

      sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.( 12 PORTTIA, VAIN ISRAELIN LAPSILLE. )

    • VesaNasareth

      Aion kysyä Maanpuolustuskorkeakoulusta, että onko tällaiseen väitteeseen mitään totuuden perää:

      "Israel joutui pistämään liikkeelle operaation Rauha Galileaan, silloin tunkeuduttiin Libanoniin. Pääasiallisin syy oli hajoittaa infrastruktuuri Libanonin kalliopohjassa jossa lopputuloksena olivat valtavat peruskallioon louhitut satama-altaat, jotka olivat mitoiltaan pienois-sukellusveneille, joilla oli tuotu suunnaton määrä aseita odottamaan vuoden 1982 hyökkäystä, jonka määrä oli Neuvostoliittolaisella tuella tuhota Israel.

      Tapahtui kaksi asiaa - useampia Neuvostoliittolaisia sotilasaluksia on purjehtimassa Bosborin salmen kautta kohti Välimerta ja Israelia. Amerikkalaiset vakoilusatelliitit pystyivät paikallistamaan, että näitten risteilijöitten kansilla on tosiasiassa ydinkärjillä varustettuja ohjuksia.

      Jossakin Istanbulin tuntumassa punainen puhelin Kremlissä soi. Amerikan presidentti soittaa Kremlin faaraolle, teillä on kuusi tuntia aikaa pysäyttää ja kääntää ympäri alukset jotka ovat laskeutumassa Välimerelle. Me tiedämme täsmälleen mitä niitten kansilla on - me olemme antaneet samalla hetkellä kun tämä puhelin soi ydinsodan A-luokan merkin Nato-kumppaneillemme. Jos teidän laivanne eivät määrätyssä ajassa käänny takaisin Neuvostoliiton alueella oleviin satamiin ennen huomista aamua, maailmassa on ydinsota valloillaan.

      Minulla on videoarkisto siitä miten nämä ristelijät etsivät reittejä, jossa ne pystyvät kääntymään ja purjehtivat takaisin Neuvostoliittoon. Seuraavana päivänä Israel tunkeutui Libanoniin."

      • Korkeampi-Maan_Puolustus

        Niin, voit sitten samalla soitolla kysyä, mitä siellä korkeakoulussa ajatellaan myös

        TUKHOLMAN PROFETIASTA http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm vai

        ajatellaanko siellä korkeakoulussa siitäkään mitään, jos pääset keskusta edemmäs ; )

      • JÄRJEN-köyhyyttä

        Jotkut eivät millään halua ymmärtää, että Venäjä nykyään ei ole enää sama kuin NL 1970-luvulla, kuten myös Saksa nykyään ei ole sama kuin natsi-Saksa 1940-luvulla.

        Ja ne samat jotkut luulevat, että USA nykyään on yhä sama kuin USA 1950-luvulla, eivätkä myöskään ymmärrä, että nykyinen Kokkelipuolue ei ole sama kuin 1960-luvulla. Pahinta on, kun ne "eliitti"-ymmärtämättömät päättävät Suomen kansan asioista, vastoin Suomen kansan demokratian enemmistön tahtoa, Suomen kansan enemmistön isoksi vahingoksi, ja jopa vaarantavat Suomen kansan tulevaisuuden.

        Maailma muuttuu kun ihmiset muuttuvat, maailman ihmiset, siis ovat vaihtuneet.
        Mutta uskonnollis-poliittiset mielipiteet periytyvät, siis perittyjä ennakkoluuloja;

        VOI VOI, poika, jospa tietäisit, miten vähällä tiedolla ja viisaudella maata hallitaan.

      • 2.KIRVESmies
        JÄRJEN-köyhyyttä kirjoitti:

        LIBERAALI( ARVOTON, ARVOVAPAA )kapitalisteilla näyttää olevan suuria vaikeuksia

        hyväksyä mitään sääntelyä, siis mitään rajoittavia sääntöjä; Raamattuun perustuva

        Suomen Laki ja Valtiosääntö, siis myös Suomen Perustuslaki on "oikeistolaisten"( VÄÄRÄMIELISTEN, VASTUUTTOMIEN ITSEKKÄIDEN JA AHNEIDEN SAALISTAJIEN )

        hampaiSSa, kun Suomen Perustuslaki estää rajoittamatonta hyväksikäyttöä ja riistoa.

        Lännen fasistiLIBERAALIkapitalisti"eliitti" mustamaalaa Venäjän Putinin hallintoa,

        joka estää lännen LIBERAALIkapitalisti-talouSSekaSORRON Venäjän kansaa vastaan.

        Venäjällä on nyt estetty se "kehitys", jossa Länsi-Ukrainan "baptistit" olivat mukana,

        väkivaltaiseSSa kapinaSSa kaatamaSSa Ukrainan demokratian valittua hallitusta;

        USA/NATO/EU-LIBERAALIkapitalistifasistit eivät pysty tekemään sitä Venäjälle.

        Patmoksessakin ilmenee usein arvostelukyvytöntä USA:n ihannointia ja ilmeisesti

        kiihkokansallisilta "lännen( Rooma )arvojen" isiltä perittyä rasistista rySSävihaa ja

        vihamielisyyttä, roomalaista ristiretkeä, venäläisiä ortodoksiuskoviakin vastaan.

      • perityt-ENNAKKOLUULOT
        2.KIRVESmies kirjoitti:

        Venäjän presidentti Vladimir Putin on kommunistisen järjestelmän kasvatuksen

        tuote, joka on ilmeisen torjuva homoseksuaalisuuden suhteen. Joten on varsin

        perustelematonta, ja erittäin ennakkoluuloista, leimata kaikki vasemmistolaiset

        homoseksuaalisuutta suvaitseviksi, ja jopa homoseksuaalisuuden kannattajiksi.

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html Onko Patmos opiltaan vielä luterilainen, vai helluntailainen?

        Frank Mangs ei ollut luterilainen, vaan käytännössä helluntailainen julistaja;
        helluntailaisuus on ruohonjuuritason KANSANLIIKE, eikä "ylhäältä" johdettu.

        Juha Ahvio leimasi suomalaiset työläiset "uhriutuneiksi AY-liikkeen eläteiksi"; ts.

        J. Ahvio näyttää kuuluvansa konsensuksen vastaiseen kapitalistiseen "eliittiin".

        D. Wilkersonin profetioiden perusteella uskallan sanoa, että: A. USA:n LIBERAALI-kapitalistinen talous"järjestelmä" pian romahtaa, samoin koko NATO/EU-lännen.

        B. USA:n viimeiset presidentinvaalit osoittavat, että USA on syvältä jakautunut;
        moraalista romahdusta seurannut taloudellinen romahdus aiheuttaa myös muun
        vaikutusvallan, ml. sotilaallisen( F-35 on USA:n romahduksen osuva vertauskuva ), vallan menetyksen; jako rikkaisiin ja köyhiin tekee nyt USA:sta sisäisesti heikon )

        Ahviolle: Kiinan nousun myötä sosialismi vahvistuu uudelleen koko maailmassa.

        C. Yhteenveto edellisistä on, että USA:ssa tulee suuria väkivaltaisia vallankumous-liikkeitä, jotka ovat väriltään vähintään vaaleanPUNAISIA, myös EUROsto-liitoSSa.

        D. Wilkersonin profetioiden perusteella sanon, että USA:n ITSEKÄS LIBERAALI-kapitalistinen talous"järjestelmä" pian romahtaa, samoin koko NATO/EU-lännen.

        #Parantumista ja eheytymistä kavahdetaan:

        https://www.sley.fi/artikkeli/8099/median-”totalitaarinen-asenteellisuus”-allistytti-juha-ahvion

        - Homoliikkeen ideologien konstruktiivismi tarkoittaa sosiaalista ja kielellistä rakennelmaa ja se on näin ollen vapaasti valittu elämäntapa ja identiteetti, joita tulee kunnioittaa.

        - Konstruktivistit kavahtavat kuin ruttoa puhetta geeniperäisyydestä, sairaalloiseksi miellettävästä poikkeamasta, koska silloin heitä voitaisiin alkaa myös ”parantaa”;

        tai pohtia vaikkapa homouden ehkäisemistä nykylääketieteen keinoin.

        Toisaalta eheyttämistä terapialla pidetään parantamiseen verrattavana loukkauksena, koska parannettavaa ei ole!

        Tosiasia Ahvion mielestä on kuitenkin, että ajatus homoseksuaalisuudesta valittuna suuntautumisena elää kansainvälisessä keskustelussa

        rinnakkain ja useimmiten varsin rauhanomaisesti sen vaihtoehdon kanssa, että homoseksuaalinen taipumus olisi myötäsyntyistä. Näin ei kuitenkaan ole juuri nyt täällä Suomessa. Ei, vaikka varsinaista ”homogeeniä” ei ole löydettykään.#

        MYÖSKÄÄN liberaaliKAPITALISTIEN VARAS-GEENIÄ EI OLE LÖYDETTY, VIELÄ...

      • Miltä-NÄYTTÄÄ
        perityt-ENNAKKOLUULOT kirjoitti:

        Näyttää siltä, että joku vasemman laidan helluntailainen on hieman närkästynyt ..

        ""Frank Mangs ei ollut luterilainen, vaan käytännössä helluntailainen julistaja;

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html Artturi Kukkulakin( yhä elossa? ) oli tulenpunainen kommunisti, kunnes hän tuli uskomaan Raamatun Jeshuaan ja Jeshuan koko Raamattuun ..

        Juha Ahvio näyttää kuuluvansa konsensuksen vastaiseen kapitalistiseen "eliittiin".

        D. Wilkersonin profetioiden perusteella uskallan sanoa, että: A. USA:n LIBERAALI-kapitalistinen talous"järjestelmä" pian romahtaa, samoin koko NATO/EU-lännen.""

        Patmos-säätiön tri. Juha Ahvion ilmeisesti länsimielisistä puheista, onko niin ..

        Radio Dein -kanavalla on paljon hyvää opetusta, mutta myös paljon kelvotonta.

        Luojan kiitos, kuuntelijoissa on niitä, jotka antavat ÄKKIÄ pikaistakin palautetta.

      • omianiko-PUHUN
        Miltä-NÄYTTÄÄ kirjoitti:

        Markuksen evankeliumi: 9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

        Jos Patmossäätiö asettuu Herran profeettoja vastaan, niin ketä vastaan silloin Patmossäätiö in Fact asettuu? Ja mitä siitä seuraa Patmoksen palvelustyölle?

        Roomalaiskirje: 8:31 Mitä siis tähän sanomme? Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?( VÄHENEEKÖ MAAILMANMIELISELTÄ PATMOSSÄÄTIÖLTÄ
        KANNATTAJIEN RUKOUS- JA TALOUSTUKI JO NYT? VIIMEAIKOINA JOTENKIN HENGESSÄ OLEN TUNTENUT, ETTÄ SIELLÄ ON JO NÄKYVISSÄ VÄHENEMISTÄ. )

        Jos Patmossäätiö asettuu USA/NATO/EU-LIBERAALI-talousfasismi-kapitalismin puolelle, niin säilyykö Jumalan Siunaus Patmossäätiön työn yllä( AL KOL ELE )

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA EI OLE

        YKSIN, VAAN SITÄ TUKEE MONIEN VARMOJEN HERRAN PROFEETTOJEN SANAT.

        Jos Raamatun Jumala lähettää Putinin Venäjän RUOSKAKSI juopuneelle maailmalle,

        niin mitä sitten tapahtuu niille "kristityille" jotka mukautuvat maailman menoon?

        Matteuksen evankeliumi: 3:12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja Hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan. Mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa. 12:30 Joka ei ole Minun( JUMALAN SANA; JESHUA MESSIAS; TUKHOLMAN PROFETIA; HerranJHVH SAPATTI ) kanssani, se on Minua vastaan( SANAN VASTUSTAJA ); ja joka ei Minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        PS. Jochanan 7:17 Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa( JUMALAN KÄSKYSANAT; OJENTAUTUMINEN ), hän tulee tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko omiani.

      • RAEsadeMYRSKY
        omianiko-PUHUN kirjoitti:

        Luukkaan evankeliumi 12:3 Sentähden, kaikki mitä pimeässä sanotte,

        joutuu päivänvalossa kuultavaksi.

        Ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.

        REMIX-COPY: #kun_tuli_puheeksi 31.5.2016 15:23:

        "Radio Dej-kanavan Patmoksen Taivaan ja maan-välillä ohjelmaan soitti joskus monta vuotta sitten joku, joka oli viety mielisairaalaan pakolla profetioiden takia.

        Leo Meller oli silloin siinä ohjelmassa vastaamassa, kun se (KESKI-IKÄINEN MIES) soitti (MIELI)sairaalasta ja pyysi jotain asiantuntija-apua.

        Mutta Leo Meller kuulosti olevan aivan ulkona tilanteesta, ei sanonut yhtäkään lohdutuksen sanaa sille ahdistuksessa olleelle miehelle.

        Eikä luvannut mitään eikä lähettää ketään. Muistaakseni kysessä oli TUKHOLMAN

        PROFETIA http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm Tukholmassa 28.5.-84

        Sitä en muista, rukoiliko Leo Meller sen miehen puolesta siinä ohjelmassa, ei jäänyt mieleen, mutta se jäi, että kun ei luvattu mitään apua vaikka sitä pyydettiin.

        Onko Leo Meller helluntailainen, kun joku tuolla väitti että Leo Meller on predestinaation kannalla, niin ovatko kaikki helluntailaiset predestinaation kannattajia?

        Entä onko helluntailaiset yhtä jyrkästi Sapattilepopäivää vastaan, kun Leo Meller vastustaa?

        Kommentoi Ilmianna Jaa

        #valehtelijalle 31.5.2016 18:55: "kun_tuli_puheeksi kirjoitti:
        Radio Dej-kanavan Patmoksen Taivaan ja maan-välillä ohjelmaan soitti joskus monta vuotta sitten joku, joka oli viety mielisairaalaan pakolla profetioiden takia.

        Leo Meller oli silloin siinä ohjelmassa vastaamassa, kun se soitti sairaalasta ja pyysi jotain asiantuntija-apua. Mutta Meller kuulosti olevan aivan ulkona tilanteesta, ei sanonut yhtäkään lohdutuksen sanaa sille ahdistuksessa olleelle miehelle. Eikä luvannut mitään eikä lähettää ketään. Muistaakseni kysessä oli Tukholman profetia.

        Sitä en muista, rukoiliko Meller sen miehen puolesta siinä ohjelmassa, ei jäänyt mieleen, mutta se jäi, että kun ei luvattu mitään apua vaikka sitä pyydettiin.

        Onko Meller helluntailainen, kun joku tuolla väitti että Meller on predestinaation kannalla, niin ovatko kaikki helluntailaiset predestinaation kannattajia? Entä onko helluntailaiset yhtä jyrkästi Sapattilepopäivää vastaan, kun Meller vastustaa?

        Näytä lisää

        "Älä valehtele! Olen kuunnellut jokaisen ohjelman 30-vuoden ajan,

        eikä koskaan ole ollut tuollaista!"

        Kommentoi Ilmianna Jaa

        #sadeKUURO-köh 25.2.2017 14:18: valehtelijalle kirjoitti:

        "Missä olit sunnuntaina 20.6.2010, ja kuuntelitko tosiaan läpi KOKO ohjelman?" :END.

        Matteuksen evankeliumi 10:27 Minkä Sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta.

      • EL_Shadai-AL_KOL_ELE
        omianiko-PUHUN kirjoitti:

        Markuksen evankeliumi: 9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.

        Jos Patmossäätiö asettuu Herran profeettoja vastaan, niin ketä vastaan silloin Patmossäätiö in Fact asettuu? Ja mitä siitä seuraa Patmoksen palvelustyölle?

        Roomalaiskirje: 8:31 Mitä siis tähän sanomme? Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?( VÄHENEEKÖ MAAILMANMIELISELTÄ PATMOSSÄÄTIÖLTÄ
        KANNATTAJIEN RUKOUS- JA TALOUSTUKI JO NYT? VIIMEAIKOINA JOTENKIN HENGESSÄ OLEN TUNTENUT, ETTÄ SIELLÄ ON JO NÄKYVISSÄ VÄHENEMISTÄ. )

        Jos Patmossäätiö asettuu USA/NATO/EU-LIBERAALI-talousfasismi-kapitalismin puolelle, niin säilyykö Jumalan Siunaus Patmossäätiön työn yllä( AL KOL ELE )

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA EI OLE

        YKSIN, VAAN SITÄ TUKEE MONIEN VARMOJEN HERRAN PROFEETTOJEN SANAT.

        Jos Raamatun Jumala lähettää Putinin Venäjän RUOSKAKSI juopuneelle maailmalle,

        niin mitä sitten tapahtuu niille "kristityille" jotka mukautuvat maailman menoon?

        Matteuksen evankeliumi: 3:12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja Hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan. Mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa. 12:30 Joka ei ole Minun( JUMALAN SANA; JESHUA MESSIAS; TUKHOLMAN PROFETIA; HerranJHVH SAPATTI ) kanssani, se on Minua vastaan( SANAN VASTUSTAJA ); ja joka ei Minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        PS. Jochanan 7:17 Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa( JUMALAN KÄSKYSANAT; OJENTAUTUMINEN ), hän tulee tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko omiani.

        TORSO-COPY:

        Roomalaiskirje: 8:31 Mitä siis tähän sanomme? Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?( VÄHENEEKÖ MAAILMANMIELISELTÄ PATMOSSÄÄTIÖLTÄ

        KANNATTAJIEN RUKOUS- JA TALOUSTUKI JO NYT? VIIMEAIKOINA JOTENKIN HENGESSÄ OLEN TUNTENUT, ETTÄ SIELLÄ ON JO NÄKYVISSÄ VÄHENEMISTÄ. )

        Jos Patmossäätiö asettuu USA/NATO/EU-LIBERAALI-talousfasismi-kapitalismin puolelle, niin säilyykö Jumalan Siunaus Patmossäätiön työn yllä( AL KOL ELE )

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA EI OLE

        YKSIN, VAAN SITÄ TUKEE MONIEN VARMOJEN HERRAN PROFEETTOJEN SANAT.

        Jos Raamatun Jumala lähettää Putinin Venäjän RUOSKAKSI juopuneelle maailmalle,

        niin mitä sitten tapahtuu niille "kristityille" jotka mukautuvat maailman menoon?

        Matteuksen evankeliumi: 3:12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja Hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan. Mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa. 12:30 Joka ei ole Minun( JUMALAN SANA; JESHUA MESSIAS; TUKHOLMAN PROFETIA; HerranJHVH SAPATTI ) kanssani, se on Minua vastaan( SANAN VASTUSTAJA ); ja joka ei Minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        PS. Jochanan 7:17 Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa( JUMALAN KÄSKYSANAT; OJENTAUTUMINEN ), hän tulee tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko omiani.#

        http://youtu.be/upGGyQ946KQ?list=RDmjmMllp8hJg&t=76 AL KOL ELE

      • Täysillä_MATKASSA-LATUA
        EL_Shadai-AL_KOL_ELE kirjoitti:

        Oletko keskustellut tuosta itse Leo Mellerin kanssa? Miksi tuon tuot esiin täällä?

        Jaakob 3:2 Sillä monessa kohden hairahdumme me KAIKKI. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

        Kuuntelun juuri Patmoksen ohjelmaa RadioDeissä ja Tapio Puolimatkan tärkeää keskustelua Patmoksen miesten kanssa "tasa-arvoisesta homoavioliitosta", ja

        ainakin Tapio Puolimatka ja Patmoksen nuoremmat miehet ovat täysillä matkassa.

        1.Kor. 13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
        13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

      • PETETTY-mies
        Täysillä_MATKASSA-LATUA kirjoitti:

        En ole keskustellut henkilökohtaisesti itse Leo Mellerin kanssa, mutta lähetin kyllä hänelle kirjeen Pasi Turusen välityksellä 2008, annoin ruskean kirjekuoren ilman rahaa, vaan viestin Pasin käteen Raumalla, kun loppukesällä oli Patmoksen tilaisuus siellä Vanhassa Kirkossa. Leo Meller itse taitaa olla nyt parhaimmillaan Israelissa?

        Eikä olisi tainnut auttaa, vaikka olisi tullut sinne mielisairaalaan asiantuntijoitakin

        vaikka Patmoksesta, kun oli jo sitovat hoitopäätökset Harjavallan pääpsykiatrilta.

        Pahinta oli se, kun lapseni eivät saaneet edes puhua kanssani puoleen vuoteen. Se

        on tosi paha juttu, ja JOS EN OLISI USKOSSA Raamattuun, olisin todella vaarallinen.

      • THINK-Positive-OUT
        PETETTY-mies kirjoitti:

        Koitappa ajatella asiaa, siten että vaikka Leo Meller, harvinaista kylläkin, meni täysin

        kipsiin, niin silti puolestasi varmasti moni vanhurskas rukoili silloin ja sen jälkeen.

        Jeshua voi korjata ja parantaa sinun ja lastesi henkiset haavat, jos suostut uskoon:

        Parasta kun vaan annat Mellerillekkin anteeksi ja muillekkin, kusipääbyrokraateille

        ja FIILISTELIALAISILLE. Etkös saanukkin siellä yhteyden Helluntailaisiin, vai olekkos

        sinä se "Porin puolesta", jota ei ole palstalla näkynykkään muutamaan kuukauteen?

      • VapauttavaTUOMIO-köh
        PETETTY-mies kirjoitti:

        En ole keskustellut henkilökohtaisesti itse Leo Mellerin kanssa, mutta lähetin kyllä hänelle kirjeen Pasi Turusen välityksellä 2008, annoin ruskean kirjekuoren ilman rahaa, vaan viestin Pasin käteen Raumalla, kun loppukesällä oli Patmoksen tilaisuus siellä Vanhassa Kirkossa. Leo Meller itse taitaa olla nyt parhaimmillaan Israelissa?

        Eikä olisi tainnut auttaa, vaikka olisi tullut sinne mielisairaalaan asiantuntijoitakin

        vaikka Patmoksesta, kun oli jo sitovat hoitopäätökset Harjavallan pääpsykiatrilta.

        Pahinta oli se, kun lapseni eivät saaneet edes puhua kanssani puoleen vuoteen. Se

        on tosi paha juttu, ja JOS EN OLISI USKOSSA Raamattuun, olisin todella vaarallinen.

        Jos elämäsi olisi sujunut yhtä "hyvin" kuin "onnistujilla", niin olisitko tarvinnut Apua,

        Herran Jeshuaa? Jos et näkisi omaa toivottomuuttasi, luulisitko olevasi "ihan hyvä"

        ihminen, joka ei ole (tietääkseen) vielä murhannut ketään, eikä varastanut (paljon)?

        YLPEYS; AHNEUS; KATEUS; ANTEEKSIANTAMATTOMUUS; VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS;
        ITSEKESKEISYYS; MURHANHIMO; ...OIKEAMIELISEN TUOMIO, SINULLE? ELÄMÄ?

    • VASEMMALLA-korvalla

      Taivaan ja maan välillä oliko eilenillalla Suomen Helluntailaisten raskaansarjan veteraaniteologit avaamassa näköalaa Helluntailaisten opillisiin näkemyksiin?

      Kokkonen ja Hyvönen, muistaakseni, oliko Mäkilän vieraina Sanaa selittämässä?

      Kokkonen ainakin taitaa olla sama joka kirjoitti paksun Ilmestyskirjan kommentaarin?

      • VIIDAKON_lakiPYKÄLÄT

        §COVER-SIIRTO: #ReformoituPROTESTANTTI 2.3.2017 13:29:

        Uskonpuhdistuksen MUISTOvuodesta näkyykin tulevan Uskonpuhdistuksen MERKKIvuosi, jos vanhan nenä oikein tuulta haistaa ; ) Muutosta ilmassa.

        LAINATTU: 1_SPYderMEAN2 2.3.2017 12:37:

        ###HÄÄ-mäHÄKKERImies-PISTÄÄ_KApulaa-HEInäsiRKKalöSSin_ratTAisiin ; )

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

        Katsotaan, saatanan( SATAN = VASTUSTAA JUMALAN SANAA ) perkele( VALEHTELIJA, PANETTELIJA ) kuka luovuttaa Sanasta ensimmäisenä###

        ###TÄTÄ RIITTÄÄ, EIKÄ LOPU, ENNENKUN YLLÄPITO VAIHDETAAN( Passiivi ; )

        http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143802-vatikaani-rikos-ihmisyytta-vastaan kiRKKoisien KUNNIA ON MENNYTTÄ, MUTTA MAINE LISÄÄNTYY ; D

        YLLÄPIDON MIELISAIRAS natsiJESUIITTA pääsee pian itse POIStettaVAKSI¤¤¤

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; LUE !

        ###Verkkoheitto-REPEAT: ###Sovitusta-VIELÄKÖ 2.3.2017 10:13:###

        MISSÄ ON SYNTIEMME SOVITUS JA LUNASTUS ? LOPPUI JUURI. TÄSSÄ ON SEN

        KESKUSTELUKETJUN VIIMEINEN KOMMENTTI. PITÄISIKÖ SIITÄ JATKAA VIELÄ ?

        ###SIIRTO: #EIN_li_TOAR-veHADAR 2.3.2017 10:02:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11930128/missa-on-syntiemme-sovitus-ja-lunastus

        ###Miikka Ruokaselle( teologian tohtori, dogmatiikan professori, yliopistokirjanoppinut ):

        Ap.TEOT 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää(1.)parannus( METANOIA, MIELEN-MUUTOS; ASENNE SUHTEESSA JUMALAN TAHTOON ). ja ottakoon( KUKA TEKEE? ) kukin teistä( KUULIJAT ) kasteen JESHUA MESSIAAN Nimeen syntienne( SOVITUS ) anteeksisaamiseksi, niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA ) saatte Pyhän Hengen lahjan( VOITELU, VALINTA; PH:N VOIMA, OIKEUS; VALTA, VALTUUTUS; OMISTUSSINETTI ).

        ###Miikka Ruokaselle( teologian tohtori, dogmatiikan professori, yliopistokirjanoppinut ):

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä( JUMALAN SANA, VT, KRISTUS; Jh.1:1-14 )pysyvänsä, on velvollinen( VERILIITOSSA; LIITON SANAT, SÄÄNNÖT; EHDOLLINEN; USKOLLISUUS ) )vaeltamaan niinkuin Hän( JESHUAN PYHÄ ESIMERKKI )Vaelsi( HYVÄT TEOT/SANAT).

        Rm.8:9 ette ole lihan(SARX; SYNTINEN IHMISSIELU) vallassa vaan (PYHÄN)Hengen,

        JOS( EHDOLLINEN )

        Jumalan(TOTUUDEN)Henki teissä kerran asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,

        se ei ole Hänen omansa(PYHÄ; JESHUAN PYHÄN VAELLUKSEN SEURAAJAKUNTA).

        ###Miikka Ruokaselle( teologian tohtori, dogmatiikan professori, yliopistokirjanoppinut ):

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ, VIITTAA VT:N KIRJOITUKSIIN ) myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka Häntä( KÄSKYSANAT )tottelevat.

        Raamatun mukaan sekä ARMO( HaCHESED ) ettäANTEEKSIANTO( HaSLICHA ) OVAT EHDOLLISET, toisinkuin Miikka Ruokanen( teologian tohtori, dogmatiikan professori ) julkisesti väittää; HARHAOPETTAJA ON HENKILÖ, JOKA EI PYSY JUMALAN SANASSA.

        Roomalaisille 2:8 ( JUMALAN )Viha ja Kiivas Tulee niille jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA, VT; LAKI ), vaan tottelevat vääryyttä( LAITON ).

        ###Miikka Ruokaselle( teologian tohtori, dogmatiikan professori, yliopistokirjanoppinut ):

        1.Jh.1:9 Hän ON Uskollinen ja Vanhurskas( OIKEAMIELINEN; OIKEUS; LAKI ), niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA ) että Hän ANTAA( ARMO ) meille( SANAANSA TOTTELEVILLE; NE JOTKA TAHTOVAT TOTELLA, VAIKKA EIVÄT KYKENEKÄÄN

        TÄYDELLISESTI ) synnit anteeksi( JESHUAN VERISOVITUS ) ja puhdistaa( TÄSSÄ ON PYHITYS ) meidät kaikesta vääryydestä( LAITTOMUUS ),

        JOS( ANTEEKSIANTO[ HaSLICHA ] ON EHDOLLINEN; MIELENMUUTOS ! )

        tunnustamme syntimme.( MYÖNNÄTKÖ? SE ON MUUTOKSEN ENSIEHTO.

        MIKSI TUNNUSTAT SYNTISI( VÄÄRYYTESI, LAITTOMUUTESI ),

        JOS ET TAHDO SIITÄ LUOPUA? ( VÄÄRÄMIELISYYS = VILPILLINEN )

        ONKO ASENTEESI REHELLINEN, NÖYRÄ( HERRAN PELKO )

        JA LUOTATKO SANAAN?

        JOS

        LUOTAT SANAN JUMALAAN,

        NIIN

        MIKSI ET TOTTELE JUMALAN TAHDON SANAA? )### :THE NEVERENDING STORY ; )

        http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232195-unohtunut-oikeusjuttu-israel-on-lansirannan-laillinen-hallussapitaja Totuutta, STEROIDEILLA, J. Kerry-homoillekin:

        Ari Rusila: .. "Käsiteltyään em. kansainväliset lakitekstit, oikeus kumosi kaikki

        palestiinalaisosapuolen argumentit.( VALEstiinALAISTEN paleNARRAtiivit ; D )

        Oikeus katsoi Israelin olevan oikeutettu pitämään järjestystä ja hallinnoimaan sodassa haltuunsa ottamiaan Länsirannan alueita ja oikeutettu rakentamaan

        niin kevytraidelinjan kuin muutakin yhdyskuntarakenteita ja asuntoja.

        Edelleen em. Kansainvälisen lain asiakirjojen ei edes katsottu koskevan Palestiinalaishallintoa, koska kaikki ne ovat valtioiden välisiä dokumentteja.

        Varsinaisen päätöksensä ohella, oikeus tuomitsi palestiinalaisosapuolen maksamaan korvausta Alstomille 30 000 euroa; 30 000 euroa Alstom Transportille; ja 30 000 euroa Veolia Transportille.

        Sen enempää PA/PLO, kuin myöskään AFPS ei valittanut päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen, joten oikeuden päätös siten on lainvoimainen.

        Aiheesta laajemmin kirjoituksessani:

        Forgotten Court Rule: Israel Is The Legal Occupant Of Judea And Samaria."§

      • HelluntaiHERÄTYS

        COPY: #VASEMMALLA-korvalla 13.2.2017 23:37:

        "Taivaan ja maan välillä oliko eilenillalla Suomen Helluntailaisten raskaansarjan veteraaniteologit avaamassa näköalaa Helluntailaisten opillisiin näkemyksiin?

        Kokkonen ja Hyvönen, muistaakseni, oliko Mäkilän vieraina Sanaa selittämässä?

        Kokkonen ainakin taitaa olla sama joka kirjoitti paksun Ilmestyskirjan kommentaarin?"

        http://esahyvonen.wordpress.com/2012/07/13/joukkosielunhoitoa-kuka-ottaa-vastuun-opin-hedelmasta/ Toi Hyvönen sopisi ton Kokkosen kanssa samaan pöytään, ja Mäkilähän onki Helluntailainen pastori, niinku Olavi Kokkonenkin.

    • JonesHenry

      Hieman viivästyny vastaus jollekin kaverille joka Heitti hieman Hesekieliä tähän;

      [quote]Lueppa Hesekielin luvut 36-39 ja huomaa että hebrealaisen kansan paluu JHVH:n heille antamaan Israelin maahan ja Juutalaisvaltioon on Herran Israelin Jumalan suunnitelma, käsky ja toteutus, joten ymmärrätkö vastustavasi Jumalan suunnitelmaa? Tiedätkö miten käy niille jotka vastustavat Jumalan suunnitelmia?
      Tiedätkö miten käy niille jotka siunaavat, eli rukoilevat ja tukevat kaikella voimallaan, Jumalan suunnitelmia ja Hänen omaisuuskansaansa, Pyhää Israelia? Oletko tyhmä, vai oletko vailla kaikkea viisautta ja järkeä?[/quote]

      Minä en vastusta Jumalan suunnitelmaa hiton ZIonistinen SHILL!

      Enkä ole "tyhmä"

      Apostoli Paavali selventää tämän asian sinulle....senkin lukutaidon LUUSERI!

      "Tietäkää siis, että ne, jotka USKOON PERUSTUVAT, ovat Aabrahamin lapsia.

      Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki KAIKKI KANSAT siunatuiksi."

      Apstoli Paavalin kirje Galatialaisille 3 luku jakeet 7-8

      Tästä mainitaan myös muissa yhteyksissä;

      "Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.

      Katso, minä annan sinulle SAATANAN SYNAGOKASTA niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan VALEHTELEVAT; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

      Johanneksen Ilmestys 3 luku jakeet 8-9

      Typillinen ZIonisti Kristitty...todellinen SHILL!

      http://hs13.snstatic.fi/webkuva/taysi/700/1305886368647

      • KAADAvaanITTELLES

        OLET tyhmä, SUORAAN SANOTTUNA HULLU, JUMALAN SANAN VIHOLLINEN; VAILLA KAIKKEA VIISAUTTA ja KYVYTÖN JOHDONMUKAISEEN AJATTELUUN.

        TIEDÄTKÖ miten käy MEille jotka siunaamme, eli rukoilemme Israelin puolesta

        ja tuemme kaikilla voimaVAROILLAllamme Israelin JHVH Jumalan suunnitelmia

        ja Hänen PYHÄÄ OMAisuuskansaansa Israelia?( MYÖS HENKINEN ROHKAISU ).

        1.Ms.27:29 Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot.

        Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua( IISAKIN POIKA, JAKOB; ISRAELIN KANSA ). Olkoon KIROTTU joka sinua kiroaa, siunattu joka sinua siunaa.

        Mattatjah 1:21 Ja hän( MIRJAM )synnyttää (Sen Luvatun )Pojan, ja sinun on annettava Hänelle Nimi JESHUA: sillä Hän VAPAUTTAA kansansa( ISRAEL )
        heidän synneistään( VÄÄRÄMIELISYYS; VÄÄRYYS, LAITTOMUUS; PAHA ).

        COPY: #SYNTIasuuSIELUSSA 14.3.2017 13:01:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

        Jeshajahu 5:18 VOI niitä, jotka turhuuden köysillä vetävät perässään rangaistusta, synnin palkkaa( KADOTUSTUOMIO; IKUINEN KUOLEMA ) kuin vaunujen valjailla;

        DUALISTINEN ELÄMÄNKATSOMUS ON IDÄN USKONNOISTA, JOSTA KREIKAN FILOSOFIA OMAKSUI SEN, "HYVÄN SIELUN JA PAHAN RUUMIIN"-HARHAN;

        ILMAN ELÄMÄNHENKEÄ IHMISSIELU ON KUOLLUT MYÖS TOIMINNALLISESTI;

        "AJATTELEN, SIIS OLEN", SIIS JOS EN AJATTELE, NIIN EN OLE, VAAN KUOLLUT.

        SYNNIN TUOMIO EI OLE IKUINEN KIDUTUS, VAAN KADOTUS, 2. K U O L E M A .

        1.Kr.15:45 Niin( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA ) myös on Kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä( JESHUA MESSIAS; Alku&Loppu ) Aadamista tuli Henki( KRISTUKSEN PYHÄ HENKI; SINETTI ), joka tekee eläväksi.

        NAFSHI( NEFESH, hebr. ) tarkoittaa KOKO IHMISTÄ, joka on RUUMIS-SIELU-JA HENKI( RUACH, hebr. = HENKI, TUULI ), JONKA LUOJA PUHALSI ADAMIIN( ADAM, herb. = MAA, TOMU ), ELÄMÄNHENKI, JOTA ILMAN IHMINEN EI OLE ELOSSA.

        1.Ms.2:7 Silloin HerraJHVH Jumala teki ihmisen maan tomusta; ja puhalsi elämän hengen hänen sieraimiinsa, ja NIIN( HOUTOS? )ihmisestä TULI ELÄVÄ sielu.

        IHMINEN ON LUOTU KOLMIYHTEISEKSI, KUTEN LUOJAKIN ON KOLMIYHTEINEN:

        1.Ts.5:23 Mutta itse( EI EPÄJÄRJESTYKSEN VAAN )Rauhan( SHALOM; KAIKKI MITÄ IHMINEN TARVITSEE TÄYDELLISEEN ELÄMÄÄN )Jumala pyhittäköön( PYRITKÖ PYHITYKSEEN, ELÄMÄN VANHURSKAUTEEN, AINOASTAAN HYVÄN TEKOON
        KOKO AJAN KAIKILLE? )teidät kokonaan. Ja säilyköön KOKO TEidän( 3-YHTEINEN ) henkenne JA sielunne JA ruumiinne nuhteettomana MEidän HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN Tulemukseen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; TEKOJEN MUKAAN ).

        Roomalaisille 6:23 Sillä SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA( KADOTUSTUOMIO ).

        MUTTA Jumalan ARMOLAHJA( PYHÄN HENGEN OMISTUSSINETTI ) on IKUINEN ELÄMÄ( VS. IKUINEN KUOLEMA; KADOTUS ) HerrassammeJHVH JESHUA( JHVH PELASTAA, AUTTAA, VAPAUTTAA, PARANTAA; ELÄMÄN LUPAUS )MESSIAASSA.#

        Sananlaskut 19:29 Tuomiot ovat valmiina pilkkaajille ja lyönnit tyhmien selkään.

        20:30 Mustelmat ja haavat puhdistavat pahantekijän, lyönnit puhdistavat sydämen kammiot. 27:6 Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset.

        4.Ms.24:9 Se( ISRAEL ) on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä( Herran OMAisuuskansa )häiritä?

        Siunattu( SHALOM; HaCHESED, ARMO; HUOLENPITO, TURVA )joka sinua siunaa.

        Olkoon KIROTTU( VAILLA ARMOA, VAILLA SUOJAA; TUOMIO ) joka sinua kiroaa!"

        LUE ! Hesekielin luvut 36-39, ja HUOMAA että hebrealaisen kansan paluu JHVH:n heille antamaan Israelin maahan ja Juutalaisvaltioon on Herran Israelin Jumalan suunnitelma, käsky ja toteutus, joten ymmärrätkö vastustavasi( SATAN ) Jumalan suunnitelmaa?

        Tiedätkö miten käy HEille jotka vastustavat Jumalan suunnitelmia?

        Flp.3:19 vatsa on HEidän jumalansa, HEidän kunnianaan on HEidän häpeänsä; heidän mielensä on maallisiin; ja HEIDÄN(3.pers.)LOPPUNSA ON KADOTUS.

        38:14 Sentähden PROFETOI ihmislapsi ja sano Googille: Näin sanoo Herra JHVH: Sinä päivänä kyllä huomaat, että kansani Israel asuu turvallisena.

        38:15 Ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, SINÄ ja kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.

        38:16 Hyökkäät kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan.

        Päivien lopulla on tämä tapahtuva.

        Ja Minä annan SINUN( 2.PERS.) karata maahani että MUUTkansat tulisivat tuntemaan Minut, kun SINUSSA osoitan pyhyyteni HEIDÄN( 3.PERS.) silmäinsä edessä Goog.

        38:17 Näin sanoo Herra JHVH: Etkö se ole SINÄ, josta muinaisina päivinä puhuin kautta palvelijaini Israelin profeettain jotka niinä päivinä PROFETOIVAT vuodesta vuoteen että annan SINUN( 2.PERS.) karata HEIDÄN( 3.PERS.) kimppuunsa?

        38:18 Mutta sinä päivänä jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra JHVH, nousee Vihani hehku.
        38:19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa Sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
        38:20 Ja Edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat...

    • HELLFIRE_hankintoihin

      Patmoksen keräyksillään hankkimat kehitysapuvarat menevät Israelille lyhentämättömänä, Palestiinalais lasten murhaamiseen käytettävien USA valmisteisten HELLFIRE ohjusten hankintaan.

      • KYSYN-minäVAAN

        Onko EAPPI kertaakaan raportoinut palearabien "raketti"-iskuista juutalaislasten-tarhoihin ja kouluihin? http://www.eappi.fi/mika-on-eappi/ohjelman-tausta/

        Tiedätkö kenen ohjuksia Gazan ISlamistiarabit ampuvat Israelin lastentarhoihin ja kouluihin? Se on sodassa sotarikos, ja ilman sotaa se on terroriteko, kumpi se on?

    • huom2

      Kaikki palaset loksahtavat, kun luette Wikipediasta Vaarallinen lahko -artikkelin.

      • saatanan-LAHKOLAISET

        Onko kenties kyseessä RoomankiRKKo, paavi ja jesuiitat? Petri Paavola tietää lisää

        noista saatanan valehtelevista antisemiittisista murhaajalahkolaisista. Hyvä kun otit

        puheeksi, ja palataan pian asiaan, kun minulle pian sopii ja aikaa on käytettävissä ..

      • BattleAXE
        saatanan-LAHKOLAISET kirjoitti:

        Onko kenties kyseessä RoomankiRKKo, paavi ja jesuiitat? Petri Paavola tietää lisää

        noista saatanan valehtelevista antisemiittisista murhaajalahkolaisista. Hyvä kun otit

        puheeksi, ja palataan pian asiaan, kun minulle pian sopii ja aikaa on käytettävissä ..

        II>COVER:

        Saarnaaja 12:13 Loppusana kaikesta mitä on kuultu on tämä: Pelkää Jumalaa JA pidä Käskynsä, sillä JOKAISEN( KAIKKIEN )IHMISEN ON NIIN TEHTÄVÄ.

        PILATUKSEN LINNANPIHALLA OLI PALVELIJOINEEN MAX. 50 JUUTALAISTA JOHTAJAA; JUUTALAINEN KANSA EI HUUTANUT "RISTIINNAULITSE";

        KORVAUSteoLOGIA VASTUSTAA( SATAN) JUMALAN SANAA( VT) JONKA ALLA JESHUA MESSIAS VAELSI TEHDEN AINA KAIKILLE VAIN HYVÄÄ: ESIMERKKIMME.

        JUUTALAISET EIVÄT RISTIINNAULINNEET JESHUAA, VAAN ROOMAN SOTILAAT, TOISINKUIN ANTISEMIITTI JARMO SORMUNEN JULKISESTI HARHAOPETTAA.

        Luuk. 21:36 Valvokaa(ITSEÄNNE; VAELLUS)siis joka aika; ja rukoilkaa että
        saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea mikä TULEE; ja SEISOAksenne
        Ihmisen Pojan(HerraJHVH TSEVAOT; SOTAHERRA)edessä.

        17:10 Niin myös te(OPETUSLAPSET, SEURAAJAKUNTA), KUN olette TEHNEET KAIKEN mitä teidän ON KÄSKETTY(PASSIIVI)tehdä, sanokaa: Ansiottomia palvelijoita olemme, tehneet vain sen minkä olimme VELVOLLISET tekemään.

        Rooman Katolisen Kirkon ANTISEMIITIT ANTINOMISTIT perilliset sotivat Herran

        Lakia(OPETUS, TOORA; Profeetat; Ja Viisaus: TANACH; JUMALAN SANA)vastaan;

        ROOMANKIRKKO TÖRKEÄSTI VÄÄRISTÄÄ MYÖS SUOMALAISTEN USKON-HISTORIAN; KÖYLIÖN LAURI OLI IN FACT ORTODOKSIKRISTITTY, JOLTA ROOMAN
        SÖÖR HENRY RUOTSIN SOTAVÄEN VOIMALLA RYÖSTI kiRKKo"kymmenykset".

        USKO KRISTUKSEEN TULI SUOMEEN VIIKINKIEN MUKANA KIOVASTA JO ENNEN 1000-LUKUA; ROOMANKATOLISET RYÖSTIVÄT ORTODOKSISEURAKUNTIA 1200-LUVULLA RUOTSIN SOTAVÄEN VOIMALLA; RKK = VALEHTELIJAT JA MURHAAJAT.

        SIIRTO: #3ApostoliaOPETTAA 20.3.2017 13:55:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

        JYVÄSKYLÄN SITI-SEULAKUNNAN PASTOLI JALMO SOLMUNEN EI TIEDÄ MISTÄ

        LUULEE OPETTAVANSA, kiRKKokadeskismuksista, VAI JUMALAN SANASTA(VT)?

        Roomalaisille 7:12 Laki ON Pyhä, ja Käskysana ON Pyhä, Vanhurskas ja HYVÄ !

        JoEL 2:11 Ja HerraJHVH( TSEVAOT )antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä:

        sillä ylen lukuisa on Hänen väkensä, väkevä on Hänen käskynsä täyttäjä;

        suuri on HerranJHVH (TUOMIO)päivä( PARUSIA; JUMALAN VIHA; ANSAITTU RANGAISTUS) ja sangen PELOTTAVA; kuka voi kestää( STAND = SEISOA ) sitä?

        Jeshajahu 58:2 Minua muka joka päivä etsivät; ja haluavat tietoa Teistäni(NETIV JAH) kuten kansa joka TEKEE VANHURSKAUTTA eikä hylkää Jumalansa oikeutta; VAATIVAT Vanhurskaita Tuomioita Minulta(HerraJHVH); haluavat että Jumala( HOOREBILLA; PÄTSI, KIIVAS KULUTTAVA TULI) HEITÄ lähestyisi(PARUSIA, TULEMUS; TUOMIOPÄIVÄ; JUMALAN VIHA, ÄÄRETÖN MURSKAAVA RAIVO):

        HerranJHVH LAKI osoittaa Jumalan Luonnetta ja Tahtoa; HÄN EI IKINÄ MUUTU:

        Rm.12:19 Älkää itse kostako rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan VIHALLE, sillä on Kirjoitettu: Minun on KOSTO, Minä olen maksava(PALKKA), sanoo HerraJHVH.

        http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/miksi-kukaan-ei-pelastanut-eerikaa-lastensuojeluilmoitukset-sanasta-sanaan/4775538 K O S T O O N HerranJHVH.

        VELVOLLISUUS ON VAATIMUS, JONKA LAIMINLYÖNNISTÄ SEURAA RANGAISTUS;

        HELSINGISSÄ SOS.VIRANOMAISET LAIMINLÖIVÄT VIRKAVELVOLLISUUTENSA JA

        PIKKUTYTTÖ EERIKA KIDUTETTIIN HENGILTÄ: LAKI VAATII RANGAISTUKSET.

        1.Jh.2:6 joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; KRISTUS; Jh.1:1-14)pysyvänsä, on VELVOLLINEN( VERILIITTO)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA )Vaelsi(HYVÄT TEOT).

        JESHUA MESSIAS ANTOI SEURAAJAKUNNALLEEN MALLIN JA SOVITUKSEN, J O S

        IHMINEN TAHTOO TEHDÄ JUMALAN TAHDON KAIKELLA VOIMALLAAN; MUTTA

        SYNNIN SOVITUSTA EI OLE ILMAN ASENNEMUUTOSTA JUMALAN TAHDON ALLE:

        HERRAN PYHÄT APOSTOLIT:

        PIETARI: Ap.TEOT 10:35 jokaisessa kansassa( MYÖS JUUTALAISET )se joka Häntä pelkää(HERRAN LAKI) JA( YHDISTÄVÄ )TEKEE VANHURSKAUTTA on Hänelle otollinen.

        JOCHANAN 1.Jh.2:3 Ja siitä tiedämme tuntevamme Hänet että pidämme Hänen käskynsä.

        3:22-24 ja saamME Häneltä mitä ikinä anomme, KOSKA( EHDOLLINEN )pidämme Hänen käskynsä JA TEEMME sitä mikä on Hänelle(JHVH)otollista.

        Ja tämä on Hänen käskynsä että MEidän tulee uskoa Poikansa JESHUA MESSIAAN Nimeen; ja rakastaa toisiamme kuten Hän(JHVH) MEille käskyn ANTOI( LAKI).

        Ja joka pitää Hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala( PH )hänessä. Ja siitä tiedämme Hänen pysyvän meissä, siitä Hengestä jonka Hän on meille antanut.

        5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se että pidämme Hänen käskynsä; JA Hänen käskynsä eivät ole raskaat.

        PAAVALI: 1.Kr.7:19 Ympärileikkaus ei ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan(JHVH)Käskyjen(Liiton Sanat, Ne 10)pitäminen(HYVÄT TEOT).

        Ap.TEOT 9:31 Niin(HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU) oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa (JESHUAN )Rauha.

        Ja se(JESHUAN SEURAAJAKUNTA )rakentui ja vaelsi( TEOT) Herran(LAKI)pelossa ja lisääntyi( KASVU) Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta.
        10:38 tiedätte kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut JESHUA HaNOTSRIN, Hänet joka vaelsi ympäri ja TEKI HYVÄÄ, ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet. Sillä Jumala(PYHÄN HENGEN VOITELU)oli kanssaan.

        PS. 148:8 tuli ja rakeet; lumi ja sumu; sinä MYRSKYTUULI joka panet HÄNEN KÄSKYNSÄ toimeen.

    • KysyHerraltasi

      Jospa aloittaja nyt vain menisit Herrasi eteen kysymään Pyhän Hengen johdatusta tässä asiassa?
      Se että uhraat rahojasi tai et, ei tee sinusta sen pyhempää ja parempaa tai huonompaa uskovaa.
      Sillä ei voi ostaa Taivaspaikkaa.
      Saatat nähdä lähelläsi esim. köyhän eläkeläisen, jota voit auttaa varoillasi.
      Siunausta.

    • mnmnm

      Patmos on läheisessä yhteistyössä mm. Missiomaaliman eksytyksen kanssa. Leo Meller ei ole raitis julistaja. Hän käyttää Israelia vain rahastukseen.

      • sdfsdfs

        Patmoksen pastori Petri Mäkilä on Missiomaailman vahva tukija.

      • 2.Hyvää-TEKEVÄ_SANA

        1.Pt.2:15 JUMALAN TAHTO on että HYVÄÄ TEKEMÄLLÄ TUKITTE SUUN MIELIttömiltä...

        COVER: #Velvollisuus-KUTSUU 30.3.2017 12:56:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/9316517/keijo-lindeman-ja-helluntaiheratys

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; Jh.1:1-14; MESSIAS)pysyvänsä

        on VELVOLLINEN( VAATIMUS; VERILIITTO )VAELTAMAAN KUTEN Hän( JESHUA)

        Vaelsi(TEKI HYVÄÄ; JUMALAN TAHTO; KÄSKYT JA PYHÄN HENGEN ÄÄNI).

        Ef.4:1-6 Niin(HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ ON KIRJOITETTU;

        VIITTAA VANHAN TESTAMENTIN KIRJOITUKSIIN) siis minä joka olen vankina HerrassaJHVH, kehoitan Teitä(SANAAN USKOVAT MUISTAKANSOISTA)

        VAELTAMAAN KUTEN saamanne Kutsumuksen arvo VAATII( VELVOLLISUUS, JONKA LAIMINLYÖNNISTÄ TULEE SANKTIOITA):

        Kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä SIETÄEN toisianne RAKKAUDESSA;

        ja pyrkien säilyttämään Hengen yhteyden Rauhan(JUMALAN KANSSA; SHALOM)yhdyssiteellä:

        1 ruumis(SEURAAJAKUNTA) ja 1(PYHÄ)Henki, niinkuin TE(MUISTAKANSOISTA) olette kutsututkin yhteen ja samaan Toivoon(ODOTUS; LUPAUS; VANHA TESTAMENTTI; PERINTÖ; IKUINEN TAIVAAN ELÄMÄ)jonka Kutsumuksessanne saitte.

        1 Herra; 1 usko; Yksi Kaste(PYHÄN HENGEN KASTE LIITTÄÄ SEURAAJAKUNTAAN); 1 Jumala ja kaikkien Isä joka on yli kaikkien; ja KAIKKIEN( USKOVIEN )kautta ja KAIKISSA.

        4:7-10 Mutta itsekullekin MEistä ARMO(HaCHESED; VERILIITTO) on annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

        Sentähden on Sanottu: Hän ASTUI ylös korkeuteen; OTTI vankeja saaliikseen, ANTOI lahjoja ihmisille.

        Mutta että Hän astui ylös, mitä se on muuta kuin että ASTUI(ZMAN AVAR) alaskin, maan alimpiin paikkoihin?

        Hän joka ASTUI alas, on se joka astui myös ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

        4:11-16 Ja Hän antoi muutamat apostoleiksi; toiset profeetoiksi, evankelistoiksi, paimeniksi ja opettajiksi; tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palvelustyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen;

        kunnes ME(SANAA TOTTELEVAT; KOKO JUMALAN ISRAEL)kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa täyteen miehuuteen Kristuksen TÄYTEYDEN(PLEROOMA)täyden iän määrään;

        ettemme enää olisi ajelehtivia alaikäisiä joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

        vaan että me Totuutta( JUMALAN SANA, VT )noudattaen RAKKAUDESSA kaikin tavoin kasvaisimme Häneen joka on Pää: ( JESHUA)MESSIAS( PYHÄN VAELLUKSEN VELVOITTAVA ESIMERKKI )josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen RAKKAUDESSA sen Voiman määrän mukaan joka on kullakin osalla.

        4:17-19 Sen siis sanon ja varoitan HerrassaJHVH: ÄLKÄÄ(LO=EHDOTON KIELTO; ÄLÄ MURHAA) enää vaeltako kuten MUUTKANSAT vaeltavat mielensä(PSYYKE, SIELU; ASENNE; AJATUKSET)turhuudessa;

        nuo jotka ymmärrykseltään pimentyneinä ja vieraantuneina Jumalan elämästä HEissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden;

        ovat päästäneet (OMA)tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa( ITSEKKYYS; ITSEKESKEISYYS; NARSISMI; HEDONISMI; KAAOS ).

        4:20-22 Mutta näin TE ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, jos muutoin olette Hänestä kuulleet ja Hänessä opetusta saaneet niinkuin Totuus( JUMALAN SANA, VT; Jh.1:1-14 )ON JESHUASSA:

        että TEidän tulee panna(MIELENMUUTOS; ASENNE)pois vanha(LIHALLINEN; SYNTINEN IHMISSIELU; SIELULLINEN)ihmisenne jonka mukaan ennen vaelsitte turmellen itseään petollisia himoja seuraten.

        4:23-24 Ja uudistua mielenne hengeltä; ja pukea(PYHITYS, SANAN MUKAAN, JUMALAN TAHTOON, PYHÄN HENGEN ÄÄNTÄ KUUNNELLEN, KOHTI LUOJAN TARKOITUSTA )päällenne uusi ihminen joka Jumalan mukaan on luotu Totuuden(JUMALAN SANA; OIKEAMIELINEN)vanhurskauteen ja pyhyyteen.

        4:25-29 Siksi pankaa pois valhe. Ja puhukaa Totta kukin lähimmäisensä kanssa, sillä olemME toinen toisemme jäseniä.

        Vihastukaa mutta ÄLKÄÄ tehkö syntiä(VÄÄRINTEKO, LAITTOMUUS; VASTOIN JUMALAN KÄSKYJÄ; VÄLINPITÄMÄTÖN LUOJAN TAHDOSTA). ÄLKÄÄ antako auringon laskea vihanne yli, ÄLKÄÄ antako perkeleelle( PANETTELIJA, VALEHTELIJA; SATAN'AN AINOA VOIMA, JOLLA SE VOI LANGETTAA POIS USKOSTA)sijaa.

        ÄLKÖÖN enää varastako joka on varastanut, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä mikä on hyvää että hänellä olisi antaa tarvitsevalle.

        Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen joka rakentaa ja on tarpeellista ja mieluista niille jotka kuulevat(USKOSSA).

        4:30 ÄLKÄÄ saattako murheelliseksi Jumalan PYHÄÄ HENKEÄ joka on teille annettu SINETIKSI(VOITELU, VALINTA; OIKEUS, VOIMA; VALTA, VALTUUTUS; OMISTUSSINETTI; TUHLAAJAPOJAN ISÄLTÄÄN SAAMA SINETTISORMUS, MIELENMUUTOKSEN JÄLKEEN) LUNASTUKSEN Päivään(PARUSIA, TULEMUS; TUOMIOPÄIVÄ; USKOVIEN TÄYDELLINEN PUHDISTUS; PALKKA)saakka.

        4:31-32 Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana TEistä; sen sijaan olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, toisillenne anteeksiantavia kuten Jumalakin( JESHUA )Messiaassa TEille anteeksi(HaSLICHA; SOVITUS )ANTOI.

      • Shabbat-SHALOM
        2.Hyvää-TEKEVÄ_SANA kirjoitti:

        Jos ei tunne Vanhan Testamentin käsitteitä eli Sanoja, ei kykene olemaan Uuden Liiton opettaja; Vanha Testamentti on ainoa Lupaus Perinnöstä, joka on Annettu( RAAMATUSSA PASSIIVI ILMOITTAA JUMALAN TEKOJA ) Aabrahamin perillisille, Iisakista ja Jaakobista = Israel.

        Ef.6:1-4 Olkaa lapset vanhemmillenne kuuliaiset HerrassaJHVH( LAKI; JUMALAN KÄSKYT; HERRAN PELKO = KUNNIOITUS JA KUULIAISUUS, ELI SANAN TOTTELEMINEN; LAPSET PITÄÄ OPETTAA TOTTELEMAAN KÄSKYJÄ ELI SANAA;
        KASVATUS KUULIAISUUTEEN EI ONNISTU ILMAN RANGAISTUKSEN PELKOA, KOSKA IHMISESSÄ VAIKUTTAA PERISYNTI, SIIS SANAN TOTTELEMATTOMUUS ), sillä se on oikein( OIKEAMIELINEN; OIKEUS; LAKI; HERRAN SANA; TOTUUS; VT ):

        "Kunnioita isääsi ja äitiäsi"; tämä käsky on ensimmäinen jota seuraa LUPAUS: "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."

        Ja älkää te isät kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä HerranJHVH KURISSA JA NUHTEESSA( SEKÄ ISÄT ETTÄ LAPSET; KURINPITO PERHEESSÄ ON MIEHEN TEHTÄVÄ; ISÄN TEHTÄVÄ ON ERI KUIN ÄIDIN. )

        6:5-8 Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa kuten Kristukselle:

        Ei silmänpalvelijoina ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, TEHDEN sydämestänne Jumalan tahtoa( RAKKAUS JUMALAAN ON SITÄ, ETTÄ ME PIDÄMME HÄNEN KÄSKYNSÄ, JA NE EIVÄT OLE RASKAAT; OIKEA ASENNE );

        hyvällä mielellä( METANOIA, MIELENMUUTOS; ASENNE; UUDESTISYNTYNYT ) palvellen, kuten palvelisitte HerraaJHVH ettekä ihmisiä; tietäen( TIETO = JUMALAN SANA, VT; IKUISEN ELÄMÄN LUPAUS JA PALKKA TEKOJEN MUKAAN )että mitä HYVÄÄ KUKIN TEKEE, HÄN SAA SEN TAKAISIN HerraltaJHVH( JESHUA; PARUSIA, TULEMUS; TUOMIOPÄIVÄ; PALKKA ), olkoonpa orja tai vapaa.

        6:9 Ja te isännät tehkää samoin heille; jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän että sekä heidän että teidän HerranneJHVH on Taivaissa, ja

        ettei Hän katso henkilöön.

        6:10-12 Lopuksi, vahvistukaa( VAELLUS SANASSA; PYHÄSSÄ HENGESSÄ VAHVISTUMINEN; PYHITYS ) HerrassaJHVH ja Hänen väkevyytensä Voimassa.

        Pukekaa yllenne Jumalan koko SOTA-ASU( RAUHA JUMALAN KANSSA JOHTAA IHMISEN SOTATILAAN TÄSSÄ MAAILMASSA, OMAN SYNTISEN SIELUNSA JA PAHOJEN HENKIVALTOJEN VALLASSA OLEVAN YMPÄRISTÖN KANSSA; JOS USKOVALLE USKOTELLAAN, ETTÄ USKOONTULON JÄLKEEN KAIKKI ON HYVIN, HELPPOA JA MUKAVAA, SILLOIN SE ON TOTUUDEN VASTAISTA HARHAOPPIA ), voidaksenne kestää( STAND = SEISOA ) perkeleen( PANETTELIJA, VALEHTELIJA )kavalat juonet.

        Sillä meillä ei ole taistelu verta( ADAMIN VERESSÄ ON IHMISSIELU; SOVITUS ) ja lihaa( SARX; LIHA; SYNTISET IHMISSIELUT ) vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

        6:13 Sentähden ottakaa( USKOSSA; LUOTTAMUS SANAN LUPAUKSIIN JA SANAN TOTTELEMINEN; SYDÄMEN VANHURSKAUS ON ASENNE JA USKOVAN ELÄMÄN VANHURSKAUTUS ON PYHÄ VAELLUS JESHUAN ESIMERKIN MUKAAN, SIINÄ ON KASVETTAVA; JOS KRISTITYN PYHITYS TAANTUU, VIKA ON ASENTEESSA )

        päällenne Jumalan koko sota-asu( VOIMA; PYHÄ HENKI; VOITELU; VALTUUTUS ), voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä( SEISOA = STAND; EIKÄ LANGETA, KOMPASTUA JA KAATUA, JÄÄDÄ KURALÄTÄKKÖÖN = LUOPUMUS SANASTA, USKOSTA JA PYHITYKSESTÄ ).

        6:14-17 Seisokaa( KEHOTUS; HERRAN APOSTOLI ON SEURAAJAKUNNAN KORKEA UPSEERI, HERRAN SOTAJOUKON KENRAALI, JOLLA ON KÄSKYVALTA )siis kupeet Totuuteen( SANA, VT )vyötettyinä; ja olkoon pukunanne vanhurskauden( OIKEAMIELINEN = SYYTÖN; PUHDAS OMATUNTO ) haarniska;

        ja kenkinä jaloissanne alttius Rauhan( SHALOM; HaCHESED )Evankeliumille.

        Kaikessa ottakaa uskon kilpi jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet;

        ja ottakaa vastaan Pelastuksen kypärä( PÄÄ; AJATUKSET ), ja Hengen miekka joka on Jumalan Sana( VT; HERRAN LAKI; Uuden Liiton Opetus Jeshuasta; VERISOVITUS ).

        6:18-20 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen( OMAA VAELLUSTANNE, JA MYÖS TOISTENKIN USKOVIEN ) kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta.

        Ja minunkin puolestani, että minulle kun suuni avaan annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin( JESHUAN VERISOVITUKSEN[ HaSLICHA] HYVÄ JUMALAN SANA ) salaisuutta, jonka tähden olen lähettiläänä kahleissa, että siitä rohkeasti puhuisin niinkuin minun on puhuttava.

        6:21-22 Mutta että tekin tietäisitte tilani, kuinka minun on, niin rakas veljeni ja uskollinen palvelija HerrassaJHVH( JESHUA MESSIAS; Jh.1:1-14 ) Tykikus antaa teille siitä kaikesta tiedon.

        Lähetän hänet tykönne juuri sitä varten, että saisitte tietää tilamme ja että hän lohduttaisi sydämiänne.

        6:23-24 Rauha veljille ja Rakkaus USKON( LUOTTAMUS JA KUULIAISUUS SANALLE ) kanssa Isältä Jumalalta ja HerraltaJHVH JESHUA MESSIAALTA.

        Armo( HaCHESED; JUMALAN HUOLENPITO VERILIITOSSA; SHALOM ) olkoon katoamattomuudessa( LUPAUS; IKUINEN ELÄMÄ; ODOTUS; TOIVO ) kaikkien kanssa, jotka rakastavat MEIDÄN( ISRAEL ) HerraammeJHVH JESHUA MESSIASTA.

      • Totuuden_HENGESSÄ

        1.Jh.3:4 joka TEKEE synnin(TEKEE VÄÄRIN, PAHAA; SE JOKA EI TEE HYVÄÄ), TEKEE myös laittomuuden; ja SYNTI ON LAITTOMUUS( VÄÄRÄMIELINEN TEKEE VÄÄRIN).

        COPY: #Herran_Omistus-SINETTI 2.4.2017 15:26:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        Rm.8:9 ette ole lihan( SARX; SYNTINEN IHMISSIELU; SIELULLINEN ) vallassa, 
        vaan ( PYHÄN TOTUUDEN )Hengen, jos Jumalan Henki teissä kerran asuu. 

        MUTTA jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen OMAnsa( SINETTI ).

        Onko sinutkin vauvana kasteltu kiRKKosi jäseneksi, palkkapapin suorituksella?

        Luuletko että vauvankastelu ja kiRKKosi jäsenyys sinut Pelastaa SYNNISTÄ JA SYNNIN TUOMIOSTA, KIIVAAN KULUTTAVAN TULEN VIHALTA, "HELVETISTÄ" 
        JA SYNNIN PALKASTA, TOISESTA IKUISESTA KUOLEMASTA, KADOTUKSESTA?

        Vasta Pyhän Hengen Kaste( SINETTI ) liittää Jeshuan SEURAAJAkuntaan: 

        1.Kr.12:13 yhdessä Hengessä me kaikki( JUMALAN SANAA[VT] TOTTELEVAT, KUTEN JESHUA MESSIAS VAELSI HYVÄÄ TEHDEN; SANAA USKOVAT )olemme kastetut( RAAMATUSSA PASSIIVI ILMOITTAA JUMALAN TEKOJA ) yhdeksi ruumiiksi( PYHÄN HENGEN TEMPPELI; SEURAAJAkunta ), olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita; ja me kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        http://youtu.be/vg9gVhMfJSg TUKHOLMAN PROFETIAN JATKOA; KUULE !

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; niin myös Pyhä Henki jonka Jumala on antanut( PASS.; ARMO )niille jotka Häntä(JUMALAN KÄSKYT; LAKI)tottelevat.

        kiRKKojen papit kastelevat pieniä vauvoja vanhempien toiveiden mukaan, ja 

        kevyesti kumoavat HerranJHVH Käskyt ja Jumalan Pyhän Totuuden Hengen 

        Äänen Sanan, kuin Jumalan Ikuinen Sana olisi "vain erehtyvien mielipiteitä", 

        sanoo LIBERAALI( ARVOVAPAA, ARVOTON, VASTUUTON )"teo"LOGIA( JÄRKI ); 

        MUTTA mitä Sanoo Jumalan Pyhän Totuuden Hengen Äänen Sana TEILLE NYT

        ""MUTTA nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, kirkkojen 

        ETUmaisina olevat, tehtävänne tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani; riitelette perinnäissäännöistä ja opista, ja vainoatte yksinkertaisia totisia rukoilijoita.

        Olette purkaneet jokaisen käskyn jonka Minä ANNOIN( SIMCHAT TORAH; ILO ): 

        Kun Sanon, ÄLÄ tee huorin( HAUREUS; EPÄJUMALIENPALVONTA/TEMPPELI-PROSTITUUTIO; LAITON SEKSI; HOMOUS ): teette huorin kaikilla alueilla."" 

        Hbr.10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen ajattelette ansaitsevan sen, 

        ( JUMALAN VIHA; ANSAITTU RANGAISTUS; TUOMIOPÄIVÄ; SYNNIN PALKKA )

        joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet 

        on pyhitetty( HerranJHVH OMA=PYHÄ ), ja pilkkaa( VILPPI ) Armon Henkeä.

        Roomalaisille 2:8 (JUMALAN )Viha ja Kiivas tulee NIILLE jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( SANA, VT ), vaan tottelevat vääryyttä( LAITTOMUUS )

        2.Ts.2:1-2 Mutta mitä tulee MEIDÄN( ISRAEL ) HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN Tulemukseen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; PALKKA; VIHA ); ja kokoontumiseemme Hänen tykönsä, NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA )pyydämme veljet teitä;

        ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti( KOETELKAA KAIKKI ) järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää ikäänkuin HerranJHVH( TUOMIO)Päivä jo olisi käsissä.

        2:3-4 Älkää antako kenenkään vietellä( SANASTA LUOPUMUS )itseänne millään tavalla.

        Sillä Se( HerranJHVH TUOMIO)Päivä ei tule, ennenkuin luopumus( SANASTA, VT ) ensin tapahtuu; ja laittomuuden( LUOPUMUS )ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi:

        TUO( JUMALAN SANAN; HERRAN LAIN )VASTUSTAJA( SATAN ), joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin( SEURAKUNTA; KIRKOT ) ja julistaa olevansa Jumala.

        2:5-6 Ettekö muista, että kun vielä olin tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt tiedätte( TIETO = SANA, VT ), mikä pidättää, niin että hän vasta ajallaan ilmestyy.

        2:7-8 Sillä laittomuuden salaisuus ON JO VAIKUTTAMASSA( SEURAKUNNASSA ); jahka vain tulee tieltä poistetuksi se joka nyt vielä pidättää;

        niin silloin ilmestyy TUO LAITON, jonka HerraJHVH JESHUA on surmaava suunsa henkäyksellä ja TUHOAVA( KULUTTAVA TULI )Tulemuksensa( PARUSIA; NÄKYVÄ )Ilmestyksellä,

        2:9-10 TUO( 3. PERSOONA )jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä;

        ja kaikilla vääryyden( LAITTOMUUS ) viettelyksillä HEILLE jotka joutuvat kadotukseen siksi etteivät ottaneet vastaan rakkautta Totuuteen( JUMALAN SANA, VT ) voidakseen pelastua( SYNNISTÄ JA SYNNIN TUOMIOSTA; 2. KUOLEMA, KADOTUS ).

        2:11-12 Ja siksi Jumala lähettää( SALLII; VALHEPROFEETAT; VALHEEN HENGET ) HEILLE väkevän eksytyksen, niin että HE uskovat valheen;

        että Tuomittaisiin( PASSIIVI ) kaikki ne jotka eivät ole uskoneet Totuutta( SANA ), vaan MIELIstyneet( ASENNE ) vääryyteen( VÄÄRINTEKO; SYNTI; LAITTOMUUS ).

      • Antinomisteja-VASTAAN
        Totuuden_HENGESSÄ kirjoitti:

        Roomalaiskirje 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan( ELÄMÄN VANHURSKAUS = PYHITYS ).

        3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan( OIKEAMIELINEN TEKEE OIKEITA TEKOJA; ASENNE; SYDÄMEN VANHURSKAUS; LUOTTAMUS SANAN LUPAUKSIIN( Ikuisen Elämän Lupaus ) JA KUULIAISUUS JUMALAN SANALLE, ELI SANAN TOTTELEMINEN = USKONKUULIAISUUS = USKO )uskon kautta, ilman lain( VAATIMAA TÄYDELLISTÄ SUORITUSTA; PYHÄN HENGEN HALLINTA ) tekoja.

        1.Kr.7:19 Ympärileikkaus( LIHASSA ) ei ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Rm.1:5 jonka kautta ME( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) olemme saaneet Armon( HaCHESED; JHVHn HUOLENPITO; YLLÄPITO, SUOJA, TURVA; KAIKKI HYVÄÄN ELÄMÄÄN TARVITTAVA; SHALOM ); ja apostolinviran jotta syntyisi USKONKUULIAISUUS Hänen( JHVH PELASTAA SYNNEISTÄ )Nimeään kohtaan kaikissa MUISSAkansoissa. 16:26 mutta joka nyt on julkisaatettu; ja iankaikkisen Jumalan käsky profeetallisten( VT )Kirjoitusten kautta tehty tiettäväksi( TIETO = SANA, VT; TANACH ) KAIKILLE (MUILLEKIN)KANSOILLE USKONKUULIAISUUDEN aikaansaamiseksi,

        Galatalaiskirje 1:1-2 Paavali, apostoli, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta virkansa saanut, vaan JESHUA MESSIAAN kautta ja Isän Jumalan joka Hänet kuolleista herätti( ZMAN AVAR; HEBREASSA ON VAIN MENNYT, NYKYINEN JA TULEVA AIKAMUOTO; APOSTOLIT LUONNOLLISESTI AJATTELEVAT, PUHUVAT JA KIRJOITTAVAT HEBREAKSI; PAAVALI EHKÄ KIRJOITTI KIRJEITÄÄN KREIKAKSI? );

        ja kaikki veljet jotka ovat kanssani,

        Galatian seurakunnille: 1:3-5 Teille Armo ja Rauha( SHALOM; RAUHA JUMALAN KANSSA; VERILIITTO; HaCHESED; HUOLENPITO ) Jumalalta MEIDÄN( ISRAEL ) Isältämme( IKUINEN ISÄ, Rauhanruhtinas ) JA HerraltaJHVH JESHUA MESSIAALTA;

        joka antoi itsensä alttiiksi( VERIUHRI; SOVOTUS; HaSLICHA, ANTEEKSIANTO;
        ANTOI OMAN PYHÄN HENKENSÄ JOSTA USKOVA OSALLISTUU )MEIDÄN( ISRAEL;
        JUUDA: LAAJENNUS>KOKO JUMALAN ISRAEL ) syntiemme tähden, Pelastaakseen
        MEIDÄT( KOKO JUMALAN ISRAEL ) nykyisestä pahasta maailmanajasta MEIDÄN( ISRAEL ) Jumalamme( HerraJHVH ) ja Isämme tahdon( LAKI; KÄSKYT )mukaan!

        Hänen olkoon kunnia( KAVOD = PAINAVA ) aina ja IKUISESTI. Amen.

        1:6-7 Minua kummastuttaa, että TE( "pakanauskovat"; JUMALAN SANAA[ VT ] TOTTELEVAT MUISTAKANSOISTA ) niin äkkiä käännytte Hänestä joka on kutsunut teidät Kristuksen Armossa( HaCHESED ), pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin( VERISOVITUKSEN HYVÄ SANA ).

        1:8-9 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille "evankeliumia" joka on vastoin sitä( JUMALAN SANA, VT; TIETO, KTS. EDELLÄ Rm.16:26 ), minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu( JUMALA EI SIUNAA SYNTIÄ. ).

        Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille "evankeliumia" joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet( JUMALAN SANA, VT; TIETO, KTS. EDELLÄ Rm.16:26; JUMALAN LAKI ON ANNETTU; ARMO; ILO ), hän olkoon kirottu.

        1:10 Etsinkö minä nyt ihmisten suosiota vai Jumalan?

        Tai pyydänkö olla mieliksi ihmisille?

        Jos vielä haluaisin olla mieliksi ihmisille, en olisi Kristuksen palvelija.

        1:11-12 Sillä teen teille tiettäväksi veljet, että julistamani evankeliumi ei ole ihmisten( JÄRJEN; HIMOJEN; HUMANISMIN; "OIKEUSTAJUN JA TASA-ARVON" ) mukaista.

        Enkä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan JESHUA MESSIAS on sen minulle ilmoittanut.

        1:13-14 Olettehan kuulleet entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin; ja että edistyin juutalaisuudessa pidemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.

        1:15-17 Mutta kun näki hyväksi Hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut Armonsa kautta, ilmaista minussa Poikansa, että julistaisin HYVÄÄ( SOVITUKSEN )SANAA Hänestä( Se Luvattu; MESSIAS ) MUIDENKANSOJEN seassa, niin heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä; enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja; vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.

        1:18-20 Kun 3 vuotta oli kulunut menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja olin luonaan 15 päivää; mutta muita apostoleja en nähnyt, ainoastaan HerranJHVH( veljen Jaakobin.

        Ja kirjoitan teille: Katso, Jumalan kasvojen edessä sanon etten valhettele.

        1:21-24 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin, mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille jotka ovat Kristuksessa. Heidän kuuloonsa oli vain tullut: Entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa jota ennen hävitti; ja ylistivät Jumalaa tähteni.

        Ap.TEOT 2:38 NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA) Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus( MIELENMUUTOS )JA ottakoon KUKIN TEISTÄ kasteen JESHUA MESSIAAN Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi(HaSLICHA; SOVITUS) NIIN saatte Pyhän Hengen Lahjan(VOITELU; SINETTI).

      • USKON-Vanhurskauteen
        Antinomisteja-VASTAAN kirjoitti:

        Mamshichim: Galatalaiskirjettä on TUTKITTAVA YHDESSÄ
        apostoli PAAVALIN MUUN OPETUKSEN( SANASTA, VT )kanssa:

        Rm.2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan

        Lain noudattajat vanhurskautetaan(ELÄMÄN VANHURSKAUS=PYHITYS).

        3:28 Päätämme siis että ihminen NIIN(HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU )vanhurskautetaan( OIKEAMIELINEN TEKEE OIKEITA TEKOJA; ASENNE; SYDÄMEN VANHURSKAUS; LUOTTAMUS SANAN LUPAUKSIIN( Ikuisen Elämän Lupaus ) JA KUULIAISUUS JUMALAN SANALLE, ELI SANAN TOTTELEMINEN = USKONKUULIAISUUS )USKOn kautta, ilman lain( VAATIMAA TÄYDELLISTÄ SUORITUSTA; PYHÄN HENGEN HALLINTA)tekoja.

        1.Kr.7:19 Ympärileikkaus(LIHASSA) ei ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Gl.2:1-3 Sitten, kun 14 vuotta oli kulunut, menin taas ylös(Herran Temppelijuhla) )Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.

        Mutta menin sinne ilmestyksen johdosta; ja esitin heille sen evankeliumin jota julistan MUIDENKANSOJEN(GOJIM(X) keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.

        Mutta edes kreikkalaista seuralaistani Tiitusta ei pakotettu ympärileikkauttamaan itseään(Rm.2:28-29; OIKEAN JUUTALAISUUDEN YMPÄRILEIKKAUS ON SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS PYHÄSSÄ HENGESSÄ; OMATUNNON HERKKYYS).

        2:4-5 Pariimme luikertaneiden valheveljien takia, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme joka meillä on JESHUA MESSIAASSA, emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten että evankeliumin Totuus säilyisi TEIDÄN( SANAA TOTTELEVAT MUISTAKANSOISTA(GOJIM(X) )keskuudessanne.

        2:6-7 Ja nuo arvossapidetyt joita jonakin pidettiin( minulle ei kuulu millaisia lienevät olleet, Jumala ei katso henkilöön )eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään;

        vaan päinvastoin, kun näkivät minulle uskotun evankeliumin julistamisen ympärileikkaamattomille(GOJIM(X), kuten Pietarille sen julistamisen ympärileikatuille.

        2:8-9 Sillä Hän joka antoi Voimaa Pietarille apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi Voimaa minullekin siihen (GOJIM(X)keskuudessa.

        Ja kun TULIVAT tuntemaan sen Armon joka ANNETTIIN minulle, niin Jakob ja Keefas ja Jochanan joita pidettiin pylväinä, antoivat kättä minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi, mennäksemme, me (GOJIM(X)keskuuteen ja he ympärileikattujen.

        2:10 Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä olenkin ahkeroinut tehdä.

        2:11-13 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin häntä vasten kasvoja, koska HERÄTTI suurta paheksumista.

        Sillä ennenkun Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä (GOJIM(X)kanssa; mutta heidän tultuaan vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,

        Ja kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että ulkokultaisuutensa(VILPPI) tempasi mukaansa Barnabaankin.

        2:14-16 Mutta kun näin etteivät vaeltaneet suoraan evankeliumin Totuuden mukaan, sanoin kaikkien kuullen Keefaalle: "Jos sinä joka olet juutalainen, noudatat (GOJIM(X)tapoja etkä juutalaisten, (NIIN) miksi pakotat (GOJIM(X) noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä (GOJIM(X)syntisiä; mutta koska tiedämme että ihminen EI VANHURSKAUDU Lain teoista vaan uskon kautta JESHUA MESSIAASEEN, NIIN(HOUTOS?) USKOMME MEkin JESHUA MESSIAASEEN tullaksemme vanhurskaiksi uskosta MESSIAASEEN(VERISOVITUS) eikä lain teoista( SUORITUS ), koska mikään liha EI VANHURSKAUDU( ASENNE; LUOTTAMUS; OMATUNTO ) Lain teoista.

        2:17 Mutta jos meidät itsemmekin on havaittu syntisiksi pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, onko Kristus sitten synnin palvelija? POIS SE.

        2:18-21 Sillä jos uudelleen rakennan sen( LIHAN TEOT )minkä olen hajottanut maahan, osoitan olevani lain rikkoja.

        Sillä Lain kautta olen kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.

        Kristuksen kanssa olen ristiinnaulittu; ja elän(RISTIINNAULITTU EI KUOLE HETI), en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Ja minkä nyt elän lihassa, sen elän( VAELLUS; PYHÄ ELÄMÄ; HYVÄT TEOT)Jumalan Pojan uskossa, Hänen joka RAKASTI minua ja ANTOI itsensä puolestani.
        2:21 Jumalan Armoa en tee mitättömäksi, sillä jos vanhurskaus on saatavissa Lain kautta, silloinhan MESSIAS on turhaan kuollut.

        Rm.1:5 jonka kautta ME(ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL) SAIMME Armon( HaCHESED; JHVHn HUOLENPITO; YLLÄPITO, SUOJA, TURVA; KAIKKI HYVÄÄN ELÄMÄÄN TARVITTAVA; SHALOM); ja apostolinviran jotta syntyisi USKONKUULIAISUUS Hänen(JHVH PELASTAA SYNNEISTÄ)Nimeään kohtaan kaikissa MUISSAkansoissa. 16:26 mutta joka nyt on julkisaatettu; ja iankaikkisen Jumalan käsky profeetallisten(VT)Kirjoitusten kautta tehty tiettäväksi(TIETO = SANA, VT; TANACH) KAIKILLE (MUILLEKIN)KANSOILLE USKONKUULIAISUUDEN aikaansaamiseksi,

        Ap.TEOT 2:38 NIIN(HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA)Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus(MIELENMUUTOS);

        JA ottakoon KUKIN TEISTÄ kasteen JESHUA MESSIAAN Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi(HaSLICHA; SOVITUS)

        NIIN saatte Pyhän Hengen Lahjan(VOITELU; SINETTI; HaCHESED, "ARMO").

      • Saitteko-PyhänHengen
        USKON-Vanhurskauteen kirjoitti:

        Ap.TEOT 5:32 olemme( JESHUAN SEURAAJAKUNTA )kaiken tämän todistajat( TEOT JA SANAT ); NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU ) myös Pyhä Henki jonka Jumala on antanut niille jotka Häntä( HerraJHVH ISRAELIN JUMALA; VT; KÄSKYT; LIITON SANAT, NE 10 )tottelevat.( SANAA; VT; Herran Laki )

        Galatalaiskirje 3:1-2 VOI, te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät,
        joiden silmäin eteen JESHUA MESSIAS RISTIINNAULITTUNA oli kuvattu?

        Tämän vain tahdon teiltä saada tietää: SAITTEKO (Pyhän)HENGEN( VOITELU )

        Lain teoista( TÄYDELLINEN OMA SUORITUS ) vai uskossa( LUOTTAMUS JUMALAN SANAN LUPAUKSEEN JA USKONKUULIAISUUS ) kuulemisesta?( TOTTELEVILLE. )

        3:3-4 Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte(KO? PYHÄSSÄ )Hengessä,

        lihassako( OMAAN VOIMAAN LUOTTAMINEN ) nyt lopetatte?

        Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.

        3:5 Joka siis antaa teille( SANAA TOTTELEVILLE; PYHÄN )Hengen( VOITELU )

        ja tekee(KÖ?) voimallisia tekoja keskuudessanne, saako Hän sen aikaan Lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta?

        3:6-8 Samalla tavalla kuin Avraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi

        Tietäkää siis että Avrahamin lapsia ovat ne jotka perustautuvat uskoon.

        Ja koska Raamattu edeltäpäin näki että Jumala VANHURSKAUTTAA( OIKEAMIELINEN = SYYTÖN; ASENNE; AJATUKSET>TEOT JA SANAT; OIKEAMIELINEN TEKEE OIKEITA TEKOJA ) MUUTKANSAT(X) uskosta,

        Se(KUKA?) julisti Avrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: Sinussa SIUNATAAN kaikki kansat .

        3:9-10 Siten ne jotka perustautuvat USKOON( LUOTTAMUS JUMALAN SANAAN[ VT Uuden Liiton OPETUS JUMALAN SANASTA; JESHUA MESSIAAN PYHÄN VAELLUKSEN ESIMERKKI JA VERISOVITUS/-LUNASTUS ] JA SANAN TOTTELEMINEN, USKONKUULIAISUUS ), siunataan( KUULIAISUUDEN SIUNAUS / TOTTELEMATTOMUUDEN KIROUS ) uskovan Avrahamin kanssa. 

        Sillä kaikki jotka perustautuvat Lain( TÄYSI SUORITUS JA IHMISEN LUOTTAMUS OMAAN SUORITUKSEENSA, JOHON EI VOI LUOTTAA ) tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä on Kirjoitettu: Kirottu olkoon jokainen joka ei pysy kaikessa mikä on Kirjoitettu Lain kirjassa, niin että HÄN SEN TEKEE.

        3:11-12 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä Lain( TÄYSI SUORITUS JA IHMISEN LUOTTAMUS OMAAN SUORITUKSEENSA, JOHON EI VOI LUOTTAA ) kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."

        Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: Joka ne täyttää, ELÄÄ niistä.

        3:13-14 ( JESHUA HaNOTSRI, HaMASHIACH )MESSIAS LUNASTI MEIDÄT( ISRAELIN LUNASTAJA ) ( MOOSEKSEN )LAIN( MOOABIN AROLLA; PERGAMENTTIKÄÄRÖ LIITON ARKIN ULKOPUOLELLA ) KIROUKSESTA, kun

        Hän( Se Luvattu EEVAN POIKA, HerranJHVH Apu[ PELASTAJA SYNNISTÄ VAPAUTTAJA ]) tuli kiroukseksi MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) edestämme, sillä on Kirjoitettu: Kirottu on jokainen joka on ripustettu puuhun;

        että Avrahamin siunaus tulisi JESHUA MESSIAASSA (X)osaksi; ja niin uskon kautta saisimME luvatun (Pyhän)Hengen.

        3:15-18 Veljet, puhun ihmisten tavalla: Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä lisätä siihen mitään.

        Mutta nyt lausuttiin lupaukset Avrahamille ja Siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille" kuten monesta, vaan kuten yhdestä: "Ja Siemenellesi" joka on MESSIAS.

        Tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa TESTAMENTTIA( PERINTÖ; LUPAUS ) 430 vuotta myöhemmin tullut laki EI VOI KUMOTA, niin että tekisi mitättömäksi ( Luojan )Lupauksen.

        Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan Lupauksesta; mutta Lupauksen kautta Jumala LAHJOITTI sen Avrahamille.

        3:19-20 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten vuoksi jälkeenpäin lisätty olemaan kunnes TULI Se Siemen jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on Yksi.

        3:21-22 Onko sitten laki vastoin Jumalan LUPAUKSIA( KAIKKI LIITOT; ONKO NIITÄ 7 )? Pois se!

        Sillä jos olisi annettu laki joka voisi eläväksi(LUOTTAMUS LUOJAN SANAAN; JESHUA) tehdä, niin Vanhurskaus(OIKEAMIELINEN=SYYTÖN) todella tulisi (HerranJHVH)Laista.

        Mutta Kirjoitukset SULKIVAT synnin alle KAIKKI, että Se Luvattu annettaisiin uskosta JESHUA MESSIAASEEN niille jotka uskovat.

        3:23-25 Mutta ennenkuin usko tuli, MEITÄ vartioitiin Lain alle suljettuina varten uskoa joka oli vastedes ilmestyvä.

        Siten laista TULI MEILLE kasvattaja Kristukseen, että uskosta vanhurskaiksi tulisimme; mutta uskon tultua emME( ISRAEL ) enää ole kasvattajan alaisia.

        3:26-27 Sillä oletTE kaikki uskon kautta Jumalan lapsia JESHUA MESSIAASSA.

        Sillä kaikki TE(X) jotka olette Kristukseen kastetut olette MESSIAAN päällenne pukeneet.

        3:28-29 Tässä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki TE olette yhtä JESHUA MESSIAASSA.

        Mutta jos oletTE ( JESHUA )MESSIAAN omat, siis NIIN oletTE Avrahamin siementä, Lupauksen( VANHA TESTAMENTTI )mukaan perillisiä.

        Roomalaisille 2:8 (JUMALAN)Viha ja KiivasJHVH Tulee HEILLE jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA, VT; Herran Laki; Käskyt ), vaan tottelevat vääryyttä( LAITON )

      • Jumalan.KOKO_Israel
        Saitteko-PyhänHengen kirjoitti:

        Mt.1:21 synnyttää Pojan; ja sinun on annettava Hänelle Nimi JESHUA, sillä Hän VAPAUTTAA Kansansa( KOKO ISRAEL )heidän synneisTÄÄN( EI synneisSÄÄN )

        Mamshichim... Vapaus synnistä; vai vastuuvapaus syntiin, kumman haluat?

        Gl.4:1-2 Mutta sanon: niin kauan kun perillinen on alaikäinen,
        hän ei missään kohden eroa orjasta, vaikka onkin kaiken herra;

        vaan on holhoojien ja huoneenhaltijoiden alainen isän määräämään aikaan asti. 

        4:3-5 Samoin MEkin( ISRAEL ) kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut MAAILMAN alkeisvoimien alle.( HerranJHVH PYHÄ LAKI EI OLE MAAILMASTA. ) 

        Mutta kun aika oli täytetty, Jumala lähetti vaimosta syntyneen Poikansa;

        Lain alaiseksi syntyneen lunastamaan Lain alaiset( LAKI ON ANNETTU ISRAELILLE ), että ME( ISRAEL ) pääsisimme lapsen asemaan. 

        4:6-7 Ja koska TE( SANAA USKOVAT MUISTAKANSOISTA ) olette lapsia, on Jumala lähettänyt MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) sydämeemme Poikansa( JESHUA MESSIAAN: ”Isä, Sinun Käsiisi annan Henkeni”; PYHÄN TOTUUDEN ARMON RAKKAUDEN )Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

        NIIN et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet( LUPAUKSEN; Vanha Testamentti; Perintö; Avrahamin Perilliset; Jitschak-Israel )LAPSI, olet myös perillinen Jumalan kautta. 

        4:8-12 Mutta silloin kun ette tunteneet( Luojaa; HerraJHVH ISRAELIN )Jumalaa, TE( MUUTKANSAT; GOJIM, EPÄJUMALIENPALVOJAT )palvelitte (EPÄ)jumalia jotka luonnostaan eivät ole Jumalia.

        Sitävastoin nyt kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka TE JÄLLEEN KÄÄNNYTTE( TAKAISIN EPÄJUMALIENPALVONTAAN; MM. AURINGONPÄIVÄ JA ASTROLOGIA )noiden heikkojen ja köyhien( MAAILMAN )alkeisvoimien puoleen joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? 

        OtatTE vaarin( ”PAKANOIDEN” )päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista( JOULU; JUHANNUS ) ja vuosista.

        Pelkään vuoksenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. 

        Tulkaa kaltaisikseni, koska minäkin olen tullut kaltaiseksenne, pyydän veljet sitä teiltä. Ette ole minua mitenkään loukanneet. 

        4:13-14 Tiedättehän että ruumiillinen heikkous oli syynä siihen, että ensi kerralla julistin teille evankeliumia;

        ja tiedätte mikä kiusaus teillä oli ruumiillisesta tilastani; ette halveksineet ettekä vieroneet minua, vaan otitte vastaan kuin Jumalan enkelin, jopa niinkuin JESHUA MESSIAAN. 

        4:15-16 Missä on nyt teiltä kerskaaminen onnestanne? Sillä annan teistä sen todistuksen, että jos se olisi ollut mahdollista olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle. 

        Onko minusta siis tullut vihamiehenne siksi että puhun teille Totuuden( JUMALAN SANA, VT; Herran LAKI )?

        4:17 HEILLÄ( 3. PERSOONA ) on intoa, mutta ei oikeaa( INTOA ); ( EI INTOA )TEidän( MUISTAKANSOISTA ) hyväksenne; vaan HE HALUAVAT eristää teidät, että teillä olisi intoa HEIDÄN hyväkseen( USKONNOLISTA HYVÄKSIKÄYTTÖÄ; EI RAKKAUTTA TOTUUTEEN, EIKÄ LÄHIMÄISEEN ). 

        Hyvää on jos osoitetaan intoa Hyvässä( HerranJHVH KÄSKYSANA ON HYVÄ; HYVÄÄ TEHDEN USKONKUULIAISUUDESSA )asiassa aina, eikä ainoastaan silloin kun olen luonanne. 

        4:19-21 Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää kunnes Kristus saa muodon teissä;

        HALUASINpa olla nyt luonanne ja äänenikin muuttaa! Sillä olen aivan ymmällä teistä.( EI YMMÄRRÄ )

        Sanokaa minulle TE( USKOVAT MUISTAKANSOISTA ) jotka tahdotte olla Lain ALLA, ettekö kuule mitä Laki sanoo? 

        4:22-23 Onhan Kirjoitettu, että Aabrahamilla oli 2 poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta; mutta

        orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas Lupauksen( JUMALAN SANAN )Voimasta.

        4:24-25 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat 2 liittoa: toinen on Siinain vuorelta joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; 

        sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. 

        4:26-27 Mutta vapaa on se Jerusalem, joka on ylhäällä( TAIVAASSA ), ja se on MEIDÄN äitimme. 

        Sillä on Kirjoitettu: "Iloitse hedelmätön; joka et synnytä riemahda, ja huuda sinä jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä paljon lapsia on yksinäisellä, enemmän kuin sillä jolla on mies." 

        4:28-29 Ja TE( USKOVAT MUISTAKANSOISTA )veljet olette Lupauksen lapsia kuten JITSCHAK( HÄN TULEE NAURAMAAN; HERRAN LUPAUS[ LIITTO ]AVRAHAMILLE; PERINTÖ; PERILLISET JITSCHAK-ISRAEL[ JAKOB ]; IKUISEN ELÄMÄN LUPAUS; ON VAIN VANHA TESTAMENTTI, EI ”UUTTA” PERINTÖÄ, SIIS EI ”UUTTA TESTAMENTTIA”, VAAN JESHUA MESSIAAN VERIUHRISSA UUSI VERILIITTO, JOKA EI KUMOA VANHEMPIA LIITTOJA, VAAN LAAJENTAA JA ANTAA ENEMMÄN; SUUREMPI ARMO, HaCHESED; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS JA VOIMA. ).

        Mutta niinkuin lihan( SARX; SYNTINEN IHMISSIELU; ”TIETÄÄ” JÄRJEN[ AISTIEN ]VARASSA )
        mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin. 

        4:30-31 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikineen; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa." 

        NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ ) ME( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) siis veljet emME ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.

      • Lapsi-TOTTELEE_Isää
        Jumalan.KOKO_Israel kirjoitti:

        1.Kr.7:19 Ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Raamatussamme lukujaot, isot alkukirjaimet ja välimerkit ovat ihmistekoisia;

        siksi ne aiheuttavat monia väärinkäsityksiä, koska ne ovat väärinkäsityksiä,

        jotka on ”kanonisoitu”; Galatalaiskirjeen 5.luvun alku kuuluu 4.luvun lopun

        yhteyteen; ja jae 5:2 aloittaa uuden aiheen, ympärileikkauksen, käsittelyn.

        Galatalaiskirje 5:1 Vapauteen( PAHOJEN HENKIVALTOJEN, SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN ORJUUDESTA; KADOTUSTUOMIOSTA ) ( JESHUA )MESSIAS Vapautti( VAPAHTAJA; ”HÄN ON VAPAHTAVA KANSANSA HEIDÄN SYNNEISTÄÄN )MEIDÄT( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ).

        Pysykää TE( USKOVAT MUISTAKANSOISTA (X)siis lujina( TEHKÄÄ VASTARINTAA PAHALLE; SEISOKAA, PYSYKÄÄ PYSTYSSÄ, ÄLKÄÄ LANGETKO, ÄLKÄÄ KAATUKO ); STAND = KESTÄÄ ), älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne ( MAAILMAN; LIHAN )orjuuden ikeeseen.

        5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. 
        5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain. 

        5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. 
        5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. 
        5:6 Sillä JESHUA MESSIAASSA ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. 

        5:7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta Totuudelle( JUMALAN SANA, VT ) kuuliaisia( USKONKUULIAISUUS; SANAN TOTTELEMINEN, JESHUAN ESIMERKIN MUKAAN )? 
        5:8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu. 
        5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. 

        5:10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä. 

        5:11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu. 
        5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne! 

        5:13-15 TE( SANAA TOTTELEVAT MUISTAKANSOISTA(X)veljet olette näet KUTSUTUT( EIVÄT VIELÄ OLE VALITTUJA ) Vapauteen( SYNNIN SATAN'AN JA KUOLEMAN ORJUUDESTA; KADOTUSTUOMIOSTA; VAPAUS LAIN VAATIMASTA TÄYDESTÄ SUORITUKSESTA ); älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. 

        Sillä tässä yhdessä käskysanassa kaikki ( HerranJHVH Israelin Jumalan )Laki on täytetty: "Rakasta( TEE HYVÄÄ; KÄSKYSANA ON HYVÄ; RAKKAUS = LAKI = RAKKAUS = EPÄITSEKÄS UHRAUTUVA HUOLENPITO JA VÄLITTÄMINEN[ EMPATIA ]; RAKKAUS ON PYHÄN HENGEN VAIKUTTAMA IHMISEN OMA TAHDON VALINTA, USEIMMITEN IHMISEN OMIA HALUJA JA TUNTEITA VASTAAN; RAKKAUS ON VAPAAEHTOISTA ANTAMISTA ”OMASTAAN”, SIITÄ MITÄ LUOJA ON ANTANUT.

        RAKKAUDEN VASTAKOHTA EI OLE VIHA VAAN VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS; JOKA EI TEE HYVÄÄ, SE TEKEE PAHAA, LUOJAN TAHTOA VASTAAN[ SYNTI; VÄÄRYYS, LAITTOMUUS; VELKA ]), KUN
        EI TÄYTÄ HÄNEN TARKOITUSTAAN. KOKO IHMISEN ELÄMÄ( AIKA; HUOMIO )KUULUU LUOJALLE, JOKA ON SUUNNITELLUT JA TEHNYT KAIKKI IHMISET OMAKSI KUVAKSEEN. )

        lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. 

        5:16 Sanon: Vaeltakaa ( PYHÄSSÄ )Hengessä( LAKI ON HENGELLINEN, PYHÄN HENGEN TUOTE ), NIIN( HOUTOS? )ette lihan( SARX; SYNTINEN IHMISSIELU ) himoa( IHMISEN HALLITSEMATON HALU, JOKA ON JUMALAN TAHTOA VASTAAN )täytä. 
        5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        5:18 Mutta jos te olette ( PYHÄN )Hengen kuljetettavina( KUTEN JESHUA MESSIAAN PYHÄ VAELLUS; PYHÄN HENGEN ÄÄNEN HALLINTA IHMISEN OMATUNNOSSA, JOKA KALIBROITU JUMALAN SANASSA; TAIVAAN JUMALAN VALTAKUNTA ), NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU ) ette ole Lain( VAATIMA TÄYDELLINEN SUORITUS, KADOTUS-TUOMION UHALLA )alla. 

        5:19 Mutta lihan( SARX; SYNTINEN IHMISSIELU; LIHALLISUUS = SIELULLISUUS; IHMISEN OMAHALLINTA; ITSEKESKEISYYS, NARSISMI; HEDONISMI; SATAN'AN LUONNE ) teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 
        5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 
        5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. 

        5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. 
        5:23 Sellaista vastaan ei ole laki. 
        5:24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. 
        5:25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. 

        5:26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

      • antinomisteja-VASTAAN
        Lapsi-TOTTELEE_Isää kirjoitti:

        Ensimmäinen antinomisti oli Eeva, joka söi kiellettyä hedelmää, kun HARHAUTUI

        LUULEMAAN että TOTTELEMATTOMUUDELLAAN VOITTAISI JOTAIN ENEMMÄN

        ITSELLEEN, SIIS SAISI JOTAIN SELLAISTA ITSELLEEN HYÖDYLLISTÄ ARVOKASTA,

        MAMMONAA( TIETO=VALTA=RAHA; TODISTUKSET, KAUNEUS, SUOSIO .. )

        MITÄ LUOJA HÄNELTÄ PERUSTEETTOMASTI PIDÄTTÄÄ; EPÄLUOTTAMUSTA JA

        YLPEYTTÄ, SIIS HALUA ITSEKOROSTUKSEEN JA ITSEKOROTUKSEN HIMOA ..

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Antinomismi Martti Luther ei ollut antinomisti.

        1.Kr.7:19 ympärileikkaus ei mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen(HerranJHVH LAKI, TOORA, OPETUS)pitäminen. :Kirjoitti Apostoli Paavali;

        tänä päivänä juutalaiset rabbit eivät moiti Jeshuaa, vaan apostoli Paavalia toisen

        uskonnon lanseeraajaksi http://www.suomisanakirja.fi/lanseerata , mutta oliko

        apostoli Paavali antinomisti? Selvää on että Jeshua ei ollut antinomisti, eikö Totta?

        Eivätkä hallitsevan uskonnollisen "eliitin" edustajat löytäneet Hänestä muuta

        vikaa, kuin että teki itsensä Jumalan Pojaksi .. ja loukkasi HEIDÄN YLPEYTTÄÄN,

        EIKÄ OLLUTKAAN SELLAINEN VALLOITTAVA SOTAHERRA, jota HE ODOTTIVAT ..

        SELLAINEN, JOKA LISÄISI HEIDÄN MAMMONAANSA JA HELPPOA ELÄMÄÄNSÄ:

        JA SIKSI VALTA"ELIITTI" VAATI ROOMAN MAAHERRAA RISTIINNAULITSEMAAN

        SEN LUVATUN ISRAELIN LUNASTAJAN; JA KUN JUUTALAISTEN HALLITUS SITÄ VAATI, NIIN ROOMAN SOTILAAT SEN TEKIVÄT ROOMAN MAAHERRAN KÄSKYSTÄ,

        LO NACHON?

        Galatalaiskirje 6:1 Veljet, jos joku tavataan jostakin( HerranJHVH Lain; KÄSKYT )rikkomuksesta( SYNTINEN IHMISSIELU; EI PUHDISTU TÄSSÄ MAAILMASSA KOSKAAN TÄYDELLISESTI ITSEKESKEISYYDESTÄÄN, SIIS NARSISMISTAAN ),

        NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU; VIITTAA PYHIIN KIRJOITUKSIIN[ VT ] JOTKA EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ TUODAAN ESILLE; LAKI ) ojentakaa( SUORAKSI, OIKAISKAA; JUMALAN SANAN PERUSTEELLA; USKO ON LUJA LUOTTAMUS SIIHEN MITÄ TOIVOTAAN[ LUPAUS; ODOTUS ] JA MYÖS OJENTAUTUMISTA[ KUKA TEKEE? ]MUKAAN HÄNEN, JOKA EI VIELÄ NÄY )

        te Hengelliset( HerranJHVH LAKI ON HENGELLINEN; PYHÄN HENGEN HALLINTA JUMALAN SANAN VÄLITYKSELLÄ ) häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen(VIELANKEEMUKSEEN>VIE LUOPUMUKSEEN ). 

        6:2-5 Kantakaa toistenne kuormia( RASITUS; AVUSTAMINEN JA ESIRUKOUS; SIELUNHOITO ), ja NIIN(HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA)täytätte Kristuksen lain. 

        Sillä jos joku luulee jotakin olevansa vaikka ei ole mitään, NIIN pettää itseään. 

        Mutta tutkikoon( VALVOKAA SANASSA ! ) kukin omat TEKONSA, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä mitä hän itse on(TEHNYT), ei siinä mitä toinen on; 

        sillä kunkin on kannettava oma taakkansa( PROFEETAN TEHTÄVÄ EI OLE KEVYT ). 

        6:6 Jolle( JUMALAN)Sanaa(VT) opetetaan, jakakoon kaikkea hyvää opettajalleen. 

        6:7-10 Älkää eksykö, Jumala ei salli pilkata Itseään(TOTUUDEN HENGEN SANA; PYSY SANASSA); sillä mitä ihminen kylvää, sitä myös niittää. 

        Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä IKUISEN ELÄMÄN niittää. 

        Ja kun teemme hyvää, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. 

        Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. 

        6:11-13 Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla teille kirjoitan omakätisesti: 

        Kaikki jotka pyrkivät olemaan MIELIksi( IHMISILLE )lihassa, HE PAKOTTAVAT
        TEitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei HEITÄ vainottaisi( PELKO )
        Kristuksen ristin( KIROUS; LAIN TUOMITSEMA; KAUHISTUS JUUTALAISILLE )takia. 

        Eiväthän hekään jotka ympärileikkauttavat itsensä noudata lakia itse, vaan haluavat TEidän(X) ympärileikkauttavan itsenne saadakseen kerskata TEidän lihastanne( SARX; SYNTINEN IHMISSIELU; LIHALLINEN=SIELULLINEN ). 

        6:14-16 Mutta pois se minusta että KERSKUISIN muusta kuin MEidän( ISRAEL ) HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN rististä( VERISOVITUS JA -LUNASTUS ),
        jonka kautta on maailma( TUOMIO )ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle! 

        Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan UUSI LUOMUS( UUDESTISYNTYNYT; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS; HALLINTA ). 

        Ja KAIKILLE jotka Vaeltavat( TEOT JA SANAT; JESHUAN PYHÄN VAELLUKSEN ESIMERKIN SEURAAJAKUNTA )tämän Säännön mukaan, kaikille heille Rauha( JUMALAN KANSSA; JESHUAN RAUHA; SHALOM )ja laupeus, ja Jumalan Israelille! 

        6:17-18 Älköön tästedes kukaan minulle vaivoja( KÄRSIMYSTÄ; KIUSATTU JA RASITETTU ÄÄRIRAJOILLE ) tuottako; sillä kannan JESHUAN arvet ruumiissani. 

        MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL )HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN Armo( HaCHESED; HUOLENPITO VERILIITOSSA; JUMALAN VALTAKUNTA, PYHÄN HENGEN HALLINTA ) olkoon TEidän(SANAA TOTTELEVAT MUISTAKANSOISTA(X) henkenne( PyhänHengen Ääni, SANA OMATUNNOSSA )kanssa, veljet. Amen(

        A&O; Emet; Emuna; Ma'aminei BeJESHUA HaMASHIACH; BeRUACH HaKODESH ). 

        Gl.5:6 EI ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus JESHUA( JHVH Pelastaa, Auttaa )MESSIAASSA( Se Luvattu Lunastaja, HerranJHVH Apu; Jumalan Poika) (auta;)Pelasta, vaan Rakkauden( HYVÄT TEOT )kautta VAIKUTTAVA usko(Emet ).

      • HelluntaiHERÄTYS
        antinomisteja-VASTAAN kirjoitti:

        Totuuden Hengellä ei ole mitään yhteyttä valheeseen; Oikeamielinen EI TEE LAITTOMUUTTA; EIKÄ JUMALAN TOTUUS SIUNAA SYNTIÄ, kuten kiRKKosi.

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT, MESSIAS; Jh.1:1-14)pysyvänsä, on velvollinen(VERILIITON SANAT)vaeltamaan kuin Hän(JESHUA)Vaelsi(TEOT).

        RV-COVER: #HerranJHVH.veli_JOCHANAN 8.4.2017 19:30:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        Kuka on Nathanael, ja kenen veli? Tekeekö Nathanael itse Taivaan Isän tahdon?

        Matteuksen evankeliumi 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä;

        sillä teidän Isänne ON Yksi, Hän( HerraJHVH ISRAELIN JUMALA)joka on Taivaissa.

        Istuuko sinun ISÄSI Roomassa, vai Taivaassa? Tuomio ja Kosto ON HerranJHVH.

        Matteuksen evankeliumi 7:21 Taivasten( JUMALAN )Valtakuntaan EI PÄÄSE JOKAINEN joka sanoo Minulle 'Herra JHVH' ,

        VAAN SE JOKA TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon. 12:50 Sillä JOKAINEN JOKA TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon on Minun( JESHUA MESSIAAN )VELJENI ja sisareni ja äitini."

        Roomalaisille 2:1-2 Sentähden, VOI sinä ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. Ja

        ME( ISRAEL ) tiedämme, että Jumalan tuomio on Totuuden( JUMALAN SANA, VT; HerranJHVH LAKI; JUMALAN KÄSKYT ) mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät.

        2:3-4 Vai luuletko sinä ihminen( ROOMAN PAAVI; INKVISITIO; JESUIITAT ) joka tuomitset niitä jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että vältät Jumalan Tuomion?

        Vai halveksitko Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua MIELENMUUTOKSEEN?

        2:5-8 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella LISÄÄT päällesi ( JUMALAN )Vihaa( TULISIA HIILIÄ )Vihan ja Jumalan OIKEAMIELISEN Tuomion Ilmestymisen( NÄKYVÄ; PARUSIA, TULEMUS; HerraJHVH TSEVAOT; KIIVAS KULUTTAVA TULI ) Päiväksi, Hänen joka antaa JOKAISELLE( PALKAN )tekojensa mukaan.

        Ikuisen Elämän niille jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta;

        mutta Viha ja Kiivas(HerraJHVH TS Tulee ITSEKKÄILLE, jotka eivät tottele Totuutta(VT, JUMALAN SANA), vaan tottelevat( EPÄUSKO )vääryyttä(SYNTI; LAITTOMUUS).

        2:9-11 Tuska( KÄRSIMYS ) ja ahdistus( KAUHU )sielulle( PSYYKE, MIELI )jokaisen ihmisen joka TEKEE pahaa; ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.

        Mutta kirkkaus ja kunnia ja Rauha( JUMALAN KANSSA; JESHUAN RAUHA; SHALOM ) JOKAISELLE JOKA TEKEE HYVÄÄ: Ensin juutalaiselle, sitten kreikkalaisellekin; sillä Jumala ei katso henkilöön.

        2:12-13 Sillä kaikki jotka ilman Lakia syntiä TEKIVÄT, myös hukkuvat ilman Lakia; ja Lain mukaan tuomitaan kaikki jotka Lain alaisina TEKIVÄT(ZMAN AVAR) syntiä, ; sillä Lain kuuntelijat eivät ole Jumalan edessä vanhurskaita, vaan Lain noudattajat vanhurskautetaan( PASSIIVI=JHVH ).

        2:14-16 Sillä kun MUUTKANSAT ilman Lakia luonnostaan tekevät Lain vaatimaa, NIIN(HOUTOS?)ovat itse(HERKKÄ OMATUNTO)itselleen Laki, vaikka heillä ei ole Lakia; ja osoittavat Lain tekojen olevan kirjoitetut sydämiinsä, kun omatuntonsa myötä-todistaa, ja ajatuksensa keskenään syyttävät tai puolustavatkin heitä

        Sinä(SE HerranJHVH TUOMIO)Päivänä( PARUSIA ) jona Jumala Tuomitsee( JOSAFAT) ihmisten salaisuudet JESHUA MESSIAAN kautta, HYVÄN SANOMANI mukaan.

        2:17 Mutta jos kutsut itseäsi juutalaiseksi; ja luotat Lakiin; ja Jumala on kerskauksesi; ja tunnet Hänen tahtonsa; ja Laissa(TOORA)opetettuna tutkit( HerranJHVH LAISTA) mikä on PARASTA.

        Ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus;

        ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, KUN sinulla ON Laissa
        Tiedon ja Totuuden muoto( VAATIMUS; ULKOINEN SUORITUS; ILMAN OIKEAA ASENNETTA JA PYHÄN HENGEN OMATUNNOSSA VAIKUTTAMAA RAKKAUTTA ):

        2:21-24 NIIN(HOUTOS?) sinäkö joka toista OPETAT, et opeta itseäsi; joka julistat ettei saa varastaa, varastat itse;

        joka sanot ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;

        joka Laista kerskaat, Lain rikkomisella häväiset Jumalaa?

        Sillä "teidän takianne Jumalan Nimeä pilkataan MUIDENKANSOJEN seassa", kuten on Kirjoitettu.

        2:25-27 Ympärileikkaus on kyllä hyödyllinen jos noudatat Lakia; mutta jos olet Lain rikkoja, NIIN ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

        Jos ympärileikkaamaton siis noudattaa Lain säädöksiä, eikö ole luettava ympärileikkaukseksi hänen ympärileikkaamattomuutensa?

        Ja luonnostaan ympärileikkaamaton joka täyttää Lain, tuomitsee sinut joka Lain kirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet Lain rikkoja.

        2:28-29 Sillä juutalainen ei ole se joka vain ulkoisesti on juutalainen; eikä(TOSI) ympärileikkaus se joka ulkoisesti lihassa tapahtuu.

        Vaan juutalainen on se, joka on sisäisesti juutalainen.

        Ja TOSI ympärileikkaus on sydämen(OMATUNTO)ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa(ULKOINEN); ja saa kiitoksensa Jumalalta, eikä ihmisiltä.

      • Sanojen-SELITYSTÄ
        HelluntaiHERÄTYS kirjoitti:

        Lisää SANOJEN selitystä:

        Rm.3:1-2 Mitä etuuksia siis on juutalaisilla, tai mitä hyötyä on ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin.

        Ennen kaikkea se että heille(ISRAELILLE) on uskottu mitä Jumala on puhunut.

        3:3-4 Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä? Pois se!

        Olkoon Jumala Totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija niinkuin on Kirjoitettu(KATUV): Että Sinut havaittaisiin Vanhurskaaksi(OIKEAMIELINEN = SYYTÖN)Sanoissasi; ja että voittaisit kun Sinun kanssasi käydään Oikeutta .

        3:5-6 Mutta jos MEIDÄN( ISRAEL; OSALLINEN ADAMIN PERISYNNISTÄ, KUTEN MYÖS MUUTKANSAT ) vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä
        siihen sanomme? Jumala ei kaiketi ole väärä( VÄÄRÄMIELINEN; VALHE ), kun
        Hän Rankaisee(TUOMIOPÄIVÄ; KIIVAS KULUTTAVA TULI)Vihassaan? Puhun ihmisten tavalla. Pois se. Sillä kuinka Jumala silloin voisi Tuomita maailman?

        3:7-8 Sillä jos Jumalan Totuus(JUMALAN SANA, VT) tulee valheeni kautta selvemmin julki Hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Ja miksi emme tekisi, niinkuin HE( 3. PERSOONA )herjaten syyttävät MEIDÄN( JUMALAN ISRAEL; JESHUAN SEURAAJAKUNTA ) tekevän ja niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Niiden tuomio on oikea.

        3:9-12 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,

        niinkuin on Kirjoitettu: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan; ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;

        kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

        3:13-18 HEIDÄN( 3. PERSOONA ) kurkkunsa on avoin hauta, kielellään HE pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on HEIDÄN huultensa alla;

        HEIDÄN suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.

        HEIDÄN jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta;

        hävitys ja kurjuus on HEIDÄN teillään; ja Rauhan tietä HE eivät tunne.

        Jumalan pelko ei ole HEIDÄN silmäinsä edessä."

        3:19-20 Mutta ME( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) tiedämme( TIETO = SANA, VT ), että kaiken minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille että jokainen suu tukittaisiin; ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

        sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi Lain( OMA SUORITUS JA SIIHEN TURVAUTUMINEN; ULKOKULTAISUUS = VILPPI ) teoista;

        sillä Lain kautta tulee synnin tunto( TIETO SYNNISTÄ JA SYYLLISYYS; TARVE ANTEEKSISAAMISEEN, KOSKA SYNNIN PALKKA ON IKUINEN 2. KUOLEMA ).

        3:21-22 Mutta nyt Jumalan Vanhurskaus( OIKEAMIELISYYS = SYYTTÖMYYS; HÄN ANTOI OMAN POIKANSA SYNTISTEN PELASTAMISEKSI; LUOJAN TUNTEMUS ), josta Laki ja Profeetat( TANACH, VT ) todistavat, on ilmoitettu ilman Lakia:

        Se Jumalan Vanhurskaus( OIKEAMIELINEN ), joka uskon kautta JESHUA MESSIAASEEN tulee kaikkiin( PYHÄ TOTUUDEN RAKKAUDEN HENKI; VOIMA, VALTA, VOITELU; OMISTUSSINETTI ); ja kaikille jotka uskovat( KUULIAISUUS JUMALAN PYHÄN HENGEN ÄÄNELLE; SANA, VT ); sillä ei ole yhtään erotusta.

        3:23-26 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan Kirkkautta( SHEKINAH; PYHÄN HENGEN LÄSNÄOLO JA OSALLISUUS KRISTUKSEN HENGESTÄ ) vailla.

        Ja saavat lahjaksi( ARMO ANTAA; Vanhurskauden Hänen Armostaan sen LUNASTUKSEN( SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN VALLASTA= ELÄMÄN VANHURSKAUS; PYHÄ VAELLUS ) kautta, joka on JESHUA MESSIAASSA,

        jonka Jumala ASETTI( ZMAN AVAR ) Armoistuimeksi( VERIUHRIN PIRSKOTUS ) uskon kautta Hänen vereensä;

        osoittaakseen Vanhurskauttaan(OIKEAMIELINEN = SYYTÖN), koska Hän Jumalallisessa kärsivällisyydessään JÄTTI rankaisematta ennen tehdyt( JESHUAN VERI PEITTI MYÖS KAIKKIEN JUMALAN SANAA USKOVIEN, ADAMISTA JA EEVASTA LÄHTIEN, JA ISRAELIN ENNEN GOLGATAA TEKEMÄT, TUNNUSTETUT JA VERIUHRILLA PEITETYT )synnit;

        osoittaakseen Vanhurskauttaan nykyajassa, sitä että Hän itse on Vanhurskas ja Vanhurskauttaa( 2:13 sillä Lain kuuntelijat eivät ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan (Herran)Lain noudattajat vanhurskautetaan.) sen jolla on usko JESHUAAN.

        :27-28 Missä siis(OMAHYVÄINEN; IHMISEN SUORITUKSESTAAN)kerskaaminen? Suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko Lain? Ei, vaan uskon(KUULIAISUUDEN; PYHÄN HENGEN ÄÄNEN TOTTELEMINEN)Lain kautta.

        NIIN(HOUTOS?) päätämme siis, että ihminen Vanhurskautetaan uskon kautta, ilman Lain(VAATIMA TÄYSI SUORITUS; IHMISEN ITSETEKEMÄ "ONNISTUMINEN" )tekoja.

        :29-30 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on Yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta( Lain noudattajat; KUULIAISUUS ) ja ympärileikkaamattomat uskon( PYHÄN HENGEN ÄÄNEN TOTTELEMINEN; OMATUNTO; JESHUAN PYHÄN VAELLUKSEN SEURAAJAKUNTA) kautta.(ERO ON HIUKSENHIENO, LÄHES MERKITYKSETÖN; MUTTA VAIN JUUTALAINEN BAR MITZVA KYKENEE NOUDATTAMAAN HerranJHVH KOKO LAKIA EDES JOTENKUTEN ; )

        :31 Teemmekö ME siis Lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se!

        Vaan ME vahvistamme Lain.

      • Oikeamielinen-ASENNE
        HelluntaiHERÄTYS kirjoitti:

        Totuuden Hengellä ei ole mitään yhteyttä valheeseen; Oikeamielinen EI TEE LAITTOMUUTTA; EIKÄ JUMALAN TOTUUS SIUNAA SYNTIÄ, kuten kiRKKosi.

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT, MESSIAS; Jh.1:1-14)pysyvänsä, on velvollinen(VERILIITON SANAT)vaeltamaan kuin Hän(JESHUA)Vaelsi(TEOT).

        RV-COVER: #HerranJHVH.veli_JOCHANAN 8.4.2017 19:30:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        Kuka on Nathanael, ja kenen veli? Tekeekö Nathanael itse Taivaan Isän tahdon?

        Matteuksen evankeliumi 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä;

        sillä teidän Isänne ON Yksi, Hän( HerraJHVH ISRAELIN JUMALA)joka on Taivaissa.

        Istuuko sinun ISÄSI Roomassa, vai Taivaassa? Tuomio ja Kosto ON HerranJHVH.

        Matteuksen evankeliumi 7:21 Taivasten( JUMALAN )Valtakuntaan EI PÄÄSE JOKAINEN joka sanoo Minulle 'Herra JHVH' ,

        VAAN SE JOKA TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon. 12:50 Sillä JOKAINEN JOKA TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon on Minun( JESHUA MESSIAAN )VELJENI ja sisareni ja äitini."

        Roomalaisille 2:1-2 Sentähden, VOI sinä ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. Ja

        ME( ISRAEL ) tiedämme, että Jumalan tuomio on Totuuden( JUMALAN SANA, VT; HerranJHVH LAKI; JUMALAN KÄSKYT ) mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät.

        2:3-4 Vai luuletko sinä ihminen( ROOMAN PAAVI; INKVISITIO; JESUIITAT ) joka tuomitset niitä jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että vältät Jumalan Tuomion?

        Vai halveksitko Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua MIELENMUUTOKSEEN?

        2:5-8 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella LISÄÄT päällesi ( JUMALAN )Vihaa( TULISIA HIILIÄ )Vihan ja Jumalan OIKEAMIELISEN Tuomion Ilmestymisen( NÄKYVÄ; PARUSIA, TULEMUS; HerraJHVH TSEVAOT; KIIVAS KULUTTAVA TULI ) Päiväksi, Hänen joka antaa JOKAISELLE( PALKAN )tekojensa mukaan.

        Ikuisen Elämän niille jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta;

        mutta Viha ja Kiivas(HerraJHVH TS Tulee ITSEKKÄILLE, jotka eivät tottele Totuutta(VT, JUMALAN SANA), vaan tottelevat( EPÄUSKO )vääryyttä(SYNTI; LAITTOMUUS).

        2:9-11 Tuska( KÄRSIMYS ) ja ahdistus( KAUHU )sielulle( PSYYKE, MIELI )jokaisen ihmisen joka TEKEE pahaa; ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.

        Mutta kirkkaus ja kunnia ja Rauha( JUMALAN KANSSA; JESHUAN RAUHA; SHALOM ) JOKAISELLE JOKA TEKEE HYVÄÄ: Ensin juutalaiselle, sitten kreikkalaisellekin; sillä Jumala ei katso henkilöön.

        2:12-13 Sillä kaikki jotka ilman Lakia syntiä TEKIVÄT, myös hukkuvat ilman Lakia; ja Lain mukaan tuomitaan kaikki jotka Lain alaisina TEKIVÄT(ZMAN AVAR) syntiä, ; sillä Lain kuuntelijat eivät ole Jumalan edessä vanhurskaita, vaan Lain noudattajat vanhurskautetaan( PASSIIVI=JHVH ).

        2:14-16 Sillä kun MUUTKANSAT ilman Lakia luonnostaan tekevät Lain vaatimaa, NIIN(HOUTOS?)ovat itse(HERKKÄ OMATUNTO)itselleen Laki, vaikka heillä ei ole Lakia; ja osoittavat Lain tekojen olevan kirjoitetut sydämiinsä, kun omatuntonsa myötä-todistaa, ja ajatuksensa keskenään syyttävät tai puolustavatkin heitä

        Sinä(SE HerranJHVH TUOMIO)Päivänä( PARUSIA ) jona Jumala Tuomitsee( JOSAFAT) ihmisten salaisuudet JESHUA MESSIAAN kautta, HYVÄN SANOMANI mukaan.

        2:17 Mutta jos kutsut itseäsi juutalaiseksi; ja luotat Lakiin; ja Jumala on kerskauksesi; ja tunnet Hänen tahtonsa; ja Laissa(TOORA)opetettuna tutkit( HerranJHVH LAISTA) mikä on PARASTA.

        Ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus;

        ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, KUN sinulla ON Laissa
        Tiedon ja Totuuden muoto( VAATIMUS; ULKOINEN SUORITUS; ILMAN OIKEAA ASENNETTA JA PYHÄN HENGEN OMATUNNOSSA VAIKUTTAMAA RAKKAUTTA ):

        2:21-24 NIIN(HOUTOS?) sinäkö joka toista OPETAT, et opeta itseäsi; joka julistat ettei saa varastaa, varastat itse;

        joka sanot ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;

        joka Laista kerskaat, Lain rikkomisella häväiset Jumalaa?

        Sillä "teidän takianne Jumalan Nimeä pilkataan MUIDENKANSOJEN seassa", kuten on Kirjoitettu.

        2:25-27 Ympärileikkaus on kyllä hyödyllinen jos noudatat Lakia; mutta jos olet Lain rikkoja, NIIN ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

        Jos ympärileikkaamaton siis noudattaa Lain säädöksiä, eikö ole luettava ympärileikkaukseksi hänen ympärileikkaamattomuutensa?

        Ja luonnostaan ympärileikkaamaton joka täyttää Lain, tuomitsee sinut joka Lain kirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet Lain rikkoja.

        2:28-29 Sillä juutalainen ei ole se joka vain ulkoisesti on juutalainen; eikä(TOSI) ympärileikkaus se joka ulkoisesti lihassa tapahtuu.

        Vaan juutalainen on se, joka on sisäisesti juutalainen.

        Ja TOSI ympärileikkaus on sydämen(OMATUNTO)ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa(ULKOINEN); ja saa kiitoksensa Jumalalta, eikä ihmisiltä.

        Ilmeisesti ihmisen järki( aisteihin perustuvat järjenpäätelmät; ei pidä totena sitä mitä ei kykene havaitsemaan[ 95% olevasta energiasta ] ei voikaan ymmärtää

        (ILMAN PYHÄN HENGEN VAIKUTTAMAA YMMÄRRYSTÄ; ILMAN VOITELUA)sitä,

        MIKÄ ERO ON USKONKUULIAISUUDELLA HerralleJHVH ISRAELIN JUMALALLE

        Rm.1:5 olemme saaneet armon(HaCHESED; LuojanJHVH VERILIITON HUOLENPITO; YLLÄPITO, SUOJA JA TURVA); ja apostolinviran jotta kaikissa MUISSAkansoissa syntyisi(USKON UUDESTISYNTYMINEN IHMISEN HENGESSÄ) USKON[ KOHDE ON JUMALAN SANA ]KUULIAISUUS Hänen(JHVH; JESHUA)Nimeään kohtaan.

        VERRATTUNA IHMISSIELUN LUOTTAMUKSEEN OMAAN SUORITUKSEENSA, SIIS

        HerranJHVH KOKO LAIN VAATIMUSTEN TÄYTEEN SUORITTAMISEEN: SYNTI EI OSU MAALIIN, EIKÄ TÄYTÄ LUOJAN TARKOITUSTA; SYNTINEN IHMISSIELU EI
        AINA TEE KAIKILLE KAIKKIALLA VAIN HYVÄÄ, VAAN JÄTTÄÄ SEN TEKEMÄTTÄ,

        MUTTA HYVÄN SIJASTA TEKEE PALJON PAHAA, LUOJAN TAHTOA VASTAAN:

        SATAN=VASTUSTAA LUOJAA, ERITYISESTI JUMALAN SANAA, ELI JESHUAA,

        KOSKA JESHUA MESSIAS ON JUMALAN AINOA POIKA, Se Luvattu HerranJHVH

        APU(PELASTUS) JA JUMALAN SANA(Jh.1:1-14)JOKA KÄVELI PARATIISISSA JA

        ASETTI VERISOVITUKSEN MALLIN KAHDELLE ENSIMMÄISELLE SYNTISELLE IHMISSIELULLE HETI SYNTIINLANKEEMUKSEN JÄLKEEN. HerraJHVH(JESHUA)
        ITSE TEURASTI LAMPAAT JA TEKI NIIDEN NAHOISTA VAATTEET ADAMILLE JA EEVALLE. ABEL PITI JUMALAN ASETTAMAN SOVITUKSEN NIIN TÄRKEÄNÄ ETTÄ
        ALKOI KASVATTAA LAMPAITA, JOITA TARVITTIIN OIKEAAN SYNTIUHRIIN.

        Roomalaisille 4:1 Mitä ME(ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL JESHUA MESSIAASSA) siis sanomme isämME Avrahamin saavuttaneen lihan(SARX, SYNTINEN IHMISSIELU; LIHALLINEN=SIELULLINEN; JÄRKI[AISTIT JA TUNNE]HALLITSEE )mukaan?

        4:2-3 Sillä jos Avraham on vanhurskautettu teoista, hänellä on kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä: Sillä mitä Raamattu sanoo?

        Avraham uskoi(LUOTTI LUOJAN SANAAN JA
        TOTTELI HerranJHVH KÄSKYÄ)Jumalaa; ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

        4:4-5 Mutta töitä(PALKKA OMAN SUORITUKSEN PERUSTEELLA; Vaatimus / vaatimus )tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta; mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo(LUOTTAMUKSEEN PERUSTUVA KUULIAISUUS, JUMALAN (KÄSKY)SANAN TOTTELEMINEN)Häneen, joka vanhurskauttaa(OIKEAMIELINEN; OIKEA ASENNE) jumalattoman, sille uskonsa luetaan vanhurskaudeksi.

        4:6-8 Kuten Davidkin ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne joiden rikokset ovat anteeksi annetut
        ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies jolle HerraJHVH ei lue syntiä!"

        4:9-10 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja,
        vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Avrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi."
        Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaan ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.

        4:11-12 Ja sai ympärileikkauksen merkin SINETIKSI sen uskon vanhurskauden joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, jotta hänestä tulisi isä kaikkien jotka uskovat ympärileikkaamattomina, NIIN että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
        ja että hänestä tulisi myös isä niiden ympärileikattujen jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja(LIHASSA), vaan myös VAELTAVAT(TEOT)jälkiä(SEURATEN; JESHUAA) sen uskon joka isällämME Avrahamilla jo ympärileikkaamatonna oli.

        4:13 Sillä se lupaus että Avraham oli perivä MAAN ei tullut Lain vaan uskonvanhurskauden kautta hänelle ja siemenelleen.

        4:14-15 Sillä jos perillisiä ovat (AINOASTAAN)ne jotka pitäytyvät Lakiin, NIIN(HOUTOS?) usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. Sillä Laki UHKAVAATIMUS; PELKO)saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

        4:16-17 Siksi se on uskosta että olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle,

        EI AINOASTAAN sille joka pitäytyy Lakiin,

        vaan SILLEKIN jolla on Avrahamin usko,

        hänen joka on MEIDÄN(ISRAEL> KOKO JUMALAN ISRAEL)kaikkien isä

        niinkuin on Kirjoitettu: "Monen kansan isäksi Minä olen sinut asettanut" - edessä
        sen Jumalan johon hän uskoi. Ja joka tekee kuolleet eläviksi; ja kutsuu olemattomat kuin ne olisivat.

        4:18-20 Ja Avraham toivoi(LUPAUS; TESTAMENTTI; IKUINEN ELÄMÄ; ODOTUS), vaikka ei toivoa ollut; ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän Sanan mukaan: "Niin on jälkeläistesi luku oleva"; eikä heikontunut uskossaan VAIKKA NÄKI(JÄRJEN VASTAISTA !)että ruumiinsa oli kuolettunut - sillä oli jo n. 100-vuotias - ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
        mutta Jumalan Lupausta EI EPÄUSKOSSA EPÄILLYT, vaan vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle.

        4:21-22 Ja oli täysin varma siitä että minkä Jumala on luvannut, sen Hän myös voi täyttää. Siksi se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.

        :23-25 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole Kirjoitettu että se hänelle luettiin;

        vaan myös meidän joille se on luettava, KUN uskomme(EMUNA; EMET; AMEN) Häneen joka herätti kuolleista MEIDÄN(ISRAEL)HerrammeJHVH JESHUAN;

        joka on alttiiksi annettu rikostemME tähden ja herätetty kuolleista vanhurskauttamisemme(OIKEAMIELINEN; ASENNE)tähden.

      • Oikeamielinen-ASENNE kirjoitti:

        Tiukasti vedetty! Juuri tällä tavalla kannattaa tiivistää sanomansa, jos haluaa että se luetaan.

      • monisanaisuuskunniaan

        Ehdottomasti tätä Oikeamielisen-ASENNE tiivistelmää lyhempiä ei kannata edes julkaista.

      • Totuuden-RAKKAUDEN-Henki

        Raamatun Jumala EI SIUNAA SYNTIÄ, EIKÄ SUVAITSE SYNTIÄ KAUEMPAA KUIN

        ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ PELASTUSHISTORIAN TOTEUTTAMISEKSI Loppuun ASTI.

        KOSKA LUOJA EI SIUNAA SYNTIÄ, NIIN EIVÄT SITÄ TEE HÄNEN OMANSAKAAN,

        TAHALLAAN JATKUVASTI; SYNTIÄ TEKEVÄT JA SIUNAAVAT(1.Kr.6:9)EIVÄT OLE

        HÄNEN OMIAAN, VAIKKA SANOVATKIN USKOVANSA, MUTTA

        EIVÄT TOTTELE SANAA.

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; NIIN Pyhä Henkikin jonka Jumala on antanut niille jotka Häntä(JUMALAN KÄSKYT; LAKI; VT)tottelevat(Sanaa).

        COVER: #Kiittää-KUMARTAEN 12.4.2017 12:36:

        Jumala Tietää Parhaiten, mitä tarvitsemme eniten, ja mitä haluammekin; Isä ei kiellä Lapsiltaan mitään sellaista mikä on Lapselleen tarpeellista ja hyvääkin.

        Jumala on luonut kauniit kukat ja hyvänmakuiset hedelmät ihmiselle ILOKSI; ja
        Luojan Lapsi tahtoo olla ILOKSI Rakkaalle Isälleen; AINA TOTELLEN JA KIITTÄEN.

        Rm.5:1-2 Koska ME( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) siis olemME tulleet uskosta( LUOTTAMUS; OIKEA ASENNE; MIELENMUUTOS ) vanhurskaiksi( OIKEAMIELINEN = SYYTÖN; OIKEAMIELINEN ASENNE TEKEE OIKEIN, OIKEUTTA ), NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU; VIITTAA USEIN VT:N KIRJOITUKSIIN EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ ) MEILLÄ( ISRAEL ) on Rauha( SHALOM; SHALOM ALECHEM, RAUHA TEILLE; JESHUAN RAUHA )JUMALAN( JHVH ) KANSSA MEIDÄN HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN( VERISOVITUS )kautta;

        jonka kautta myös olemME uskossa saaneet pääsyn tähän Armoon( HaCHESED; VERILIITON HUOLENPITO, YLLÄPITO, SUOJA JA TURVA ), jossa nyt olemME, ja kerskauksemME Jumalan Kirkkauden(SHEKINAH; PyhäHenki) TOIVO(ODOTUS).

        5:3-5 Eikä ainoastaan se, vaan kerskauksenamME ahdistuksetkin; sillä ME( ISRAEL )tiedämme( TIETO=SANA, VT ) että ahdistus vaikuttaa kärsivällisyyttä;
        mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä; ja koettelemuksen kestäminen toivoa( IHMINEN TARVITSEE JAKSAAKSEEN ELÄÄ; LUPAUS; ODOTUS ); mutta toivo ei saata häpeään. Sillä Jumalan Rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta joka on MEILLE( SANAA TOTTELEVAT; USKOVAT ) Annettu.

        5:6-8 Sillä MEIDÄN vielä ollessamme heikot( ilman Voimaa; PERISYNNIN ORJIA; LUNASTUS SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN ALTA, ORJUUDESTA ) Kristus( MESSIAS; HaMASHIACH ; JESHUA HaNOTSRI ) kuoli oikeaan( JUMALAN SÄÄTÄMÄ; LUPAUS; PROFETIAT; Sana Toteutui )aikaan Jumalattomien edestä.

        Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.

        Mutta Jumala osoittaa Rakkautensa MEITÄ kohtaan siinä että MESSIAS,
        kuoli MEIDÄN(ISRAEL)edestämme kun vielä olimME syntisiä.

        5:9-11 Paljoa ennemmin ME siis nyt kun olemme vanhurskautetut( OIKEAMIELINEN; ASENNE>TEKO )Hänen veressään, pelastumme Vihasta( TUOMIOPÄIVÄ; PARUSIA )Hänen kauttaan.

        Sillä jos tulimme Sovitetuiksi Hänen kanssaan Hänen Poikansa kuoleman kautta silloin kun vielä olimME Jumalan vihollisia, ME paljoa ennemmin pelastumme Hänen Elämänsä(JESHUAN PYHÄ HENKI)kautta nyt kun olemME Sovitetut.

        Emmekä ainoastaan sovitetut, vaan Jumala on vieläpä kerskauksemME MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL)HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN kautta, jonka kautta olemME nyt saaneet Sovituksen(ANTEEKSIANTO, HaSLICHA).

        5:12-14 Siksi, kuten synti tuli maailmaan yhden ihmisen kautta, ja kuolema synnin kautta; niin kuolema TULI kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki syntiä TEKIVÄT;

        sillä synti oli maailmassa jo ennen Lakiakin. Mutta missä Lakia(VAATIMUKSET) ei ole, (SIINÄ )ei lueta syntiä.

        Kuitenkin Adamista Mosheen asti kuolema hallitsi niitäkin jotka eivät olleet syntiä TEHNEET samankaltaisella rikkomuksella kuin Adam, joka on esikuva sille joka oli tuleva..

        5:15-16 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan Armo( HaCHESED) ja Lahja(VOITELU; PyhäHenki) yhden ihmisen, JESHUA MESSIAAN Armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.

        Eikä lahjan laita ole kuten sen mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio kadotukseksi tuli yhdestä ihmisestä, mutta armolahja tulee vanhurskauttamiseksi monesta rikkomuksesta.

        5:17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema HALLITSI yhden kautta, niin paljoa enemmän ne jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan Yhden, JESHUA MESSIAAN, kautta.

        5:18-19 Niinpä siis samoin kuin yhden ihmisen lankeemus KOITUI kadotukseksi kaikille ihmisille, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu ELÄMÄN( PYHÄ VAELLUS )VANHURSKAUTTAMISEKSI kaikille ihmisille;

        sillä kuten monet JOUTUIVAT syntisiksi yhden ihmisen TOTTELEMATTOMUUDEN kautta, niin myös monet TULEVAT vanhurskaiksi yhden KUULIAISUUDEN kautta.

        5:20-21 Mutta Laki tuli väliin jotta rikkomus tulisi suureksi; mutta missä synti on suureksi(SYNNINTUNTO IHMISEN OMATUNNOSSA)tullut, siinä Armo on tullut ylenpalttiseksi;

        että kuten synti HALLITSI kuolemassa, samoin Armokin(HaCHESED; PyhäHenki) HALLITSISI Vanhurskauden(KÄSKYSANA)kautta IKUISEKSI Elämäksi JESHUA MESSIAAN, MEIDÄN(KOKO JUMALAN ISRAEL; Rm.11 OKSASTETUT) HerrammeJHVH kautta.

      • FEEDback4U2

    • Tutkijantotuusesille

      No tässä on tullut Juutalaiset judaistit sekoittamaan keskustelu joka on tietysti ihan luonnollisesti ymmärettävä kun on noin arkaluontoinen asia että tutkitaan ja arvioidaan Mellerin rehellisyys !

      • Juudan_Leijona

        1.Jh.2:6 joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; MESSIAS; Jh.1:1-14)pysyvänsä on velvollinen(VERILIITON SANAT)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).

        Juutalainen juutalaisten Kuningas JESHUA MESSIAS NOUDATTI JUMALAN TAHTOA TEHDEN KAIKEN LAIN VAATIMUKSEN, SEURAAJAKUNNALLEEN ESIMERKKINÄ. JA

        VAPAHTAJAN JUUTALAISET OPETUSLAPSET JA APOSTOLIT SAMOIN TEKIVÄT HYVÄÄ.

        Roomalaisille 7:12 Laki ON( PREESENS )Pyhä; ja Käskysana ON Pyhä, Vanhurskas ja HYVÄ !

        Rm.1:1-6 JESHUA MESSIAAN palvelija Paavali; kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan HYVÄÄ( VERISOVITUKSEN JA -LUNASTUKSEN )SANAA, jonka
        Jumala edeltä LUPASI profeettainsa kautta Pyhissä( TANACH; Vanhan Testamentin )Kirjoituksissa, Hänen Pojastaan( Se Luvattu; JUMALAN POIKA, HerranJHVH Apu([PELASTUS]):

        Joka lihan( SARX; IHMISSIELU ) puolesta on syntynyt Davidin siemenestä; ja Pyhän Hengen puolesta asetettu kuolleistanousemisen kautta Jumalan Pojaksi Voimassa.

        JESHUA MESSIAASTA MEIDÄN( ISRAEL ) HerrastammeJHVH, jonka kautta ME( ISRAEL ) olemme saaneet armon; ja apostolinviran jotta SYNTYISI( UUDESTI-SYNTYMINEN ) USKON( JUMALAN SANAN TOTTELEMINEN )KUULIAISUUS Hänen Nimeään( JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ = JESHUA = PELASTUS )kohtaan kaikissa MUISSAkansoissa;

        joihin tekin JESHUA MESSIAAN kutsumat( EI VIELÄ VALITTUJA ) kuulutte.

        1:7 Kaikille Jumalan rakkaille kutsutuille pyhille Roomassa: Armo teille ja Rauha( SHALOM ) Jumalalta MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL )Isältämme JA( YHDISTÄVÄ ) HerraltaJHVH JESHUA MESSIAALTA.

        1:8 Ensiksikin kiitän Jumalaani JESHUA MESSIAAN kautta teidän kaikkien tähden, koska uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
        1:9 Sillä Jumala, jota hengessäni palvelen julistaen Hänen Poikansa evankeliumia, on todistajani, kuinka teitä lakkaamatta muistan,
        1:10 aina rukouksissani anoen, että jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan tykönne.

        1:11 Sillä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että vahvistuisitte,
        1:12 se on, että yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.
        1:13 Ja en tahdo teiltä veljet salata, että jo monesti olen päättänyt tulla tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.

        1:14 Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille olen velassa;
        1:15 omasta puolestani siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
        1:16 Sillä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."

        1:18 Sillä JumalanJHVH Viha Ilmestyy Taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden jotka pitävät Totuutta vääryyden vallassa,
        1:19 sentähden että se mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        1:20 Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä Hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        1:21 koska he vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

        1:22 Kehuessaan viisaita olevansa ovat tyhmiksi tulleet
        1:23 ja HE ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        1:24 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät sydämensä himoissa saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        1:25 nuo jotka ovat vaihtaneet Jumalan Totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

        1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        1:27 samoin miespuoletkin luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

        1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia.
        1:29 He ovat täynnä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

        1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen että ne jotka senkaltaisia tekevät ovat(IKUISEN 2.)KUOLEMAN ANSAINNEET, eivät ainoastaan itse niitä tee vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille jotka niitä tekevät.

      • dia_KONI-AA

        Niinpä. Kun mitään tärkeää ja arvokasta asiaa ei ole esille tuotaVAKSI, NIIN ONKIN

        PALJON AIKAA KAIVELLA VANHOJA P*SK*JUTTUJAAN, ONGELMAJÄTTEITÄÄN ; )

        KUN P*SK*KASAA PÖYHITÄÄN, SE ALKAA HAISEMAAN, koTOISELTA, eikö Totta?

        Vaikea sanoa, MIKSI SINÄ TYKKÄÄT P*SK*NHAJUSTA? MINUA SE EI KIIHOTA..

        KETJUN ALUSTA: #Tutkintapyyntö? 3.5.2014 16:48:

        Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin ihmisiä. Tässä on Mellerin vastaus eräälle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta.
        Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20] Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS Sinä olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan. Jos teet parannuksen ja muutat asenteesi anteeksipyynnölläsi ja lakkaat valhesaastan julkaisemisen palstoillasi -- kaiken saastan! [21] -- minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi. Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta kristillisyydestä. Asialliseen ja totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset. Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin totuudellista. Eikä teksti täytä Uuden testamentin vaateita.

        Minun kanssani on keskustellut tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9] Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää. Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11] Rikosilmoituksen tekeminenhän johtaa automaattisesti tutkimukseen kun aihetta on sadoilla liuskoilla.""

        Tuskinpa P*SKAK*S*Si tällä vielä LAKKAA HAISEMASTA, mutta jos vielä AVAAT SUUSI, niin

        ehkä P*SK*K*S*Stasi päästään kokonaan eroon , kiRKKoluSIKAllasi vähän lisää pistellen ; )

    • TyömiehenLiksaa

      Uudessa Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa -kirjassa Terho Miettinen ja Raija Pelli kirjoittavat seuraavia tietoja:

      - Patmos keräsi 2017-2019 lähes 29 milj. euroa, muita tuloja ollut n. 3 miljoonaa.
      - Samaan aikaan palkkoihin käytettiin vajaat 10 milj eli noin kolmannes tuloista.
      - Patmos on viestinnässään korostanut keräyskulujen pienuutta.
      - Työntekijöiden palkat ovat taloustaantumasta huolimatta nousseet viime vuosina huimasti.
      - Esimerkkinä vuosipalkka on saattanut kaksinkertaistua 4 vuodessa, tasolta 31 000 euroa tasolle yli 64 000 euroa.
      - Viisi eniten ansaitsevaa Patmoksen työntekijää tienaa keskimäärin 98 000 euroa vuodessa.
      - Patmos viestiin tukijoilleen olevansa velaton, tämä on totta, sillä sen taseessa on voittovaroja edellisiltä vuosilta yli 4 milj. euroa.

      • POIKKItieteellistä

        Kun olet noin kaikkitietäväinen, niin osaatko kertoa vertailun vuoksi samat tiedot Rooman Katolisesta Kirkostasi, siis vastaavat tili-, palkka- ja omaisuustiedot, tasapuolisuuden vuoksi.

        Selvyyden vuoksi ilmoitan, että palautan kymmenykseni ja lahjoitan ainoastaan IRR-TV:lle.

        Ja kun olet noin kaikkitietäväinen, niin osaatko kertoa, miksi Puutarhahaudassa ei ole

        kenenkään luita, siis miksi siihen hautaan ei ole haudattu ketään( Jeshuan jälkeen )?

      • VastausKysyjälle

        En ole katolinen. Voit itse etsiä katolisen kirkon palkkatiedot jos aihe kiinnostaa.
        Katolisen kirkon palkoilla ei liene mitään yhteyttä Patmos lähetyssäätiön palkkoihin, vai onko?

      • KYSYMYS_vastaajalle
        VastausKysyjälle kirjoitti:

        En ole katolinen. Voit itse etsiä katolisen kirkon palkkatiedot jos aihe kiinnostaa.
        Katolisen kirkon palkoilla ei liene mitään yhteyttä Patmos lähetyssäätiön palkkoihin, vai onko?

        En minäkään, enkä enää luterilainenkaan, vaan reformoitu karismoitu PROTESTANTTI.

        Toivottavasti Patmossäätiöllä ei ole mitään yhteyttä kiRKKoosi, VELJIEN SYYTTÄJÄ.

        Mitä SATAN'AN tekemistä sinulla PANETTELIJA on Patmossäätiön palkkatietojen kanssa, vai onko?

      • Helluntaiherätys
        KYSYMYS_vastaajalle kirjoitti:

        En minäkään, enkä enää luterilainenkaan, vaan reformoitu karismoitu PROTESTANTTI.

        Toivottavasti Patmossäätiöllä ei ole mitään yhteyttä kiRKKoosi, VELJIEN SYYTTÄJÄ.

        Mitä SATAN'AN tekemistä sinulla PANETTELIJA on Patmossäätiön palkkatietojen kanssa, vai onko?

        2.Korinttolaiskirje: 6:14-15 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä( LAITTOMUUS )? Tai mitä yhteyttä on valkeudella( JUMALAN SANA, TOTUUS ) ja pimeydellä( VALHE )? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

        Leo Meller juuri kehui RadioDein kanavalla jotain roomankatolista Jeesus-teologia, ehkä Martin, ja mainosti ekumeniaa, joten ainakin Leo Mellerillä on yhteys Rooman kirkkoon.

        Matteuksen evankeliumi: 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

        http://en.wikipedia.org/wiki/James_Martin_(priest) JESUIITTA; Vatikaanin yhteysmies

        Tiituksen kirje: 3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

        Jotain hämärän kuuloista sillä Martinilla oli Jeesuksen Jumaluudesta/Ihmisyydestä, mutta

        eiköhän uskonasiat selviä Raamatusta, eikä mistään roomankatolisten katekismuksista.

        1.Timoteuksen kirje: 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä,

        ihminen Kristus Jeesus,

        Tossa alla on palstalta eräs Jeesuksen Jumaluutta/Ihmisyyttä käsittelevä kommentti:

        COPY: #SAMANmieliset 16.4.2017 11:43:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        RAKKAUDEN( UHRAUTUVA EPÄITSEKÄS VÄLITTÄVÄ HUOLENPITO )VASTAKOHTA

        EI OLE VIHA( JUMALAN VIHA ILMESTYY TAIVAASTA, PIAN ),

        VAAN VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS.

        KUIN SYÖPÄ SATAN'AN IHMISEN KYLVÄMÄ SYNTI TUHOAA LUOJAN LUOMAA ELÄMÄÄ; MITEN RAKASTAVA ISÄ VOISI SUVAITA SYNTIÄ ENEMPÄÄ KUIN ON
        PAKKO?

        SYNTI VASTUSTAA JUMALAN TAHTOA; SYNTI EI TÄYTÄ LUOJAN TARKOITUSTA; SYNTI

        EI OSU MAALIIN VAAN MENEE OHI, VÄLINPITÄMÄTTÖMÄNÄ TOISTEN TARPEISTA ITSEKESKEINEN YLPEYS, NARSISTINEN HEDONISMI, ITSEKKÄÄSTI AHNEHTII, OMII.

        HALUATKO OLLA SYNTINEN, VAI TAHDOTKO TEHDÄ AINA OIKEIN, HYVÄÄ KAIKILLE?

        1.Johanneksen kirje 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
        4:16 Ja olemme oppineet tuntemaan ja uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus; ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa; ja Jumala pysyy hänessä.

        RAKKAUS = TOTUUS; JUMALAN SANA; VT; LAKI = RAKKAUS = TOTUUS; PYHÄSTÄ TOTUUDEN RAKKAUDEN HENGESTÄ. RAKKAUS ON "OMASTAAN" ANTAMISTA.

        JUMALA ON RAKKAUS, JOTEN HÄN EI VOI OLLA SYNNISTÄ VÄLINPITÄMÄTÖN, VAAN

        HUOLEHTII SIITÄ SITEN ETTÄ SYNTI LAKKAA VAIKUTTAMASTA, OLEMASTA, KUN

        PELASTUSHISTORIAAN KUULUVAT TAPAHTUMAT TÄYTTYVÄT JA PELASTUKSEEN

        KUULUVIEN IHMISTEN LUKUMÄÄRÄ TÄYTTYY( PLEROOMA; MYÖS TÄYTEYS, ELI

        LAADULLINEN KRITEERI; SEURAAJAKUNNAN PYHITYS HerranJHVH TOTUUDESSA ).

        JESHUA nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan SAAKKA, hamaan ristin kuolemaan asti.

        Flp.2:5-11 Olkoon teillä se MIELI( PSYYKE; ASENNE; TAHTO; AJATUS;
        MIELENMUUTOS, METANOIA; ANTAUTUNUT JUMALAN SANAN ALLE ),

        joka JESHUA MESSIAALLAKIN oli:

        Joka, vaikka Hänellä OLI Jumalan muoto, ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen,
        vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, TULI( ONKO VIELÄKIN IHMISEN KALTAINEN, VAI JUMALAN KALTAINEN? ) ihmisten kaltaiseksi; ja Hänet havaittiin( AISTIT; FYYSINEN ) olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen.

        SIKSI Jumala KOROTTI( ZMAN AVAR ) Hänet korkealle ja ANTOI( ARMO; JUMALAN VARASSA; JESHUAN ASEMA ON ISÄSTÄ RIIPPUVAINEN, KUTEN MUIDENKIN PELASTETTUJEN IHMISTEN? ) Hänelle kaikkia muita nimiä korkeamman Nimen( ARVO; ASEMA; MAINE; KUNNIA; KOROTETTIIN = ASEMA EI OLLUT HÄNEN LUONNOSTAAN...

        Mihin muuten perustuu 2. Pääsiäispäivä, pyritäänkö sillä saamaan 3 vuorokautta täyteen?

      • Hekumeniaa-VASTAAN
        Helluntaiherätys kirjoitti:

        1.Tm.2:5 Sillä Jumala ON Yksi( JACHID ECHAD ); Yksi ON myös Jumalan ja ihmisten Välimies,

        IHMINEN JESHUA( JHVH PELASTAA; SYNNISTÄ VAPAUTTAJA; HerranJHVH APU; Eevan IHMISEN POIKA, POLKEE RIKKI KÄÄRMEEN PÄÄN ) MESSIAS( VOIDELTU ON VALITTU ).

        JOKO 2. Pääsiäispäivä johtuu HerranJHVH Pyhien Kirjoitusten "juutalaisista" Juhlista,

        TAI sitten se on kiRKKoHARHAutus, kuten myös Liiton Sanojen kieroon vääntäminenkin:

        ÄLÄ HIMOITSE-Käsky on jaettu kahdeksi, jotta saadaan häivytettyä patsaiden palvonnan

        kieltävät HerranJHVH Omalla Sormellaan HOOREBILLA Kirjoittamat Käskysanat( Sapatti ):

        2.Ms.20:1 Ja (HerraJHVH ISRAELIN )Jumala( EL Shadaj ) puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        20:2 "Minä olen HerraJHVH( EHJEH ASHER EHJEH, Egoo Eimi ) Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.

        20:3-6 ÄLÄ pidä muita jumalia minun rinnallani: ÄLÄ( LO; EHDOTON JYRKKÄ KIELTO ! ) tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, ÄLÄ niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, ÄLÄ niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, ÄLÄ niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

        ÄLÄ KUMARRA NIITÄ, ÄLÄKÄ PALVELE NIITÄ( PAHOJEN HENKIEN ASUMUKSIA ).

        Sillä Minä HerraJHVH Jumalasi OLEN KIIVAS Jumala, joka RANKAISEN( ANSAITTU )isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille jotka Minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille jotka Minua RAKASTAVAT JA(YHDISTÄVÄ) PITÄVÄT KÄSKYNI.

        20:7 Älä turhaan( ÄLÄKÄ VÄLINPITÄMÄTTÖMÄSTI TIETOISESTI VÄÄRIN LAUSU JESHUAN VAPAUTTAVAA JA PELASTAVAA PYHÄÄ NIMEÄ ) lausu HerranJHVH Jumalasi Nimeä, sillä HerraJHVH ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen Nimensä turhaan lausuu.

        20:8-11 Muista pyhittää LepoTAUKOpäivä( VIIKKOSAPATTI; SITÄ SANA TARKOITTAA ).

        6 PÄIVÄÄ TEE TYÖTÄ JA TOIMITA KAIKKI ASKAREESI( TÄMÄKIN ON HerranJHVH KÄSKYSANA; LAISKUUS EI OLE SIUNATTUA, VAAN KIROTTUA LOISIMISTA );

        Mutta 7. PÄIVÄ ON HerranJHVH JUMALASI( OMA = PYHÄ; KUULUU JUMALALLE ) Sapatti( LepoTAUKOpäivä ); ÄLÄ silloin mitään askaretta toimita, ÄLÄ sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi ÄLKÖÖN( LO ! ) muukalaisesi joka porteissasi on.( AIKA = RAHAA, MAMMONAA; HALLITSEEKO ISRAELIN JUMALA, LUOJASI, "SINUN" MAMMONAASI? VAI TEETKÖ YHÄ KUTEN ITSE HALUAT? )

        Sillä kuutena päivänä HerraJHVH( KAIKEN LUOJA; USKOTKO? TOTTELETKO? ) teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on. Mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden HerraJHVH Siunasi( SANALLAAN = TEONSANA ) LepoTAUKOpäivän, ja Pyhitti sen( OMALLA TEOLLAAN; ESIMERKILLÄÄN; SEURAATKO JESHUAN PYHÄÄ VAELLUSTA? ).

        COVER: #Kolmesti_KASTETTU 17.4.2017 0:54:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        Rm.8:9 Mutta ette ole lihan( SARX, SYNTINEN IHMISSIELU; IHMISEN OMASTA PSYYKESTÄ TULEVAT IHMISEN TEOT JA SANAT; VAI HALUATKO KIELTÄÄ VASTUUSI? )vallassa, vaan ( PYHÄN )Hengen, JOS Jumalan( PYHÄ TOTUUDEN )Henki teissä kerran asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen OMANSA( PYHÄ; VALITTU ).

        Saarnaaja 12:7 Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja ( IHMISEN; ELÄMÄN)henki palajaa( AUTOMAATTISESTI; JOKAISEN IHMISEN ) Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Luukkaan evankeliumi 23:46 Ja JESHUA huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, Sinun käsiisi annan Henkeni." Ja sen sanottuaan Hän antoi( VAPAAEHTOISESTI; PYHÄN KRISTUKSEN )Henkensä.( JESHUA ANTOI POIS OMAN PYHÄN HENKENSÄ, ELI JUMALUUTENSA ! )#

        JESHUA MESSIAAN OMASTA PYHÄSTÄ HENGESTÄ JOKAINEN RAAMATUN USKOVA
        ON OSALLINEN, KOSKA PYHÄ HENKI ANNETAAN JUMALAN SANAA TOTTELEVILLE.

    • Historian_OPETUSTA

      Entinen Suomen presidentti Tarja Halonen kehotti opiskelemaan ruotsia, jotta suomalaisilla olisi

      yhteys Pohjoismaihin; suomalaisilla on kulttuurinen yhteys Ruotsiin ja ruotsin kieleen, MUTTA

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Georg_Magnus_Sprengtporten ITSENÄISEN SUOMEN ETUJOUKKO

      COPY: #""Venäjän kansan enemmistö on Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; )"" "Median Myllyssä" Patmoksen miehet eilen toivat esille sellaista uutista, että Putin on kehunut kristittyjen eettistä moraalia ja antoi
      tunnustusta Ortodoksisen Venäjän kirkon panoksesta yhteiskunnan järjestykseen.

      Mikä on Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon pysyvän järjestyksen takana ; ) ONKO TÄMÄ KYSYMYS VAI TOTEAMUS? ERO ON hiuksenHIENO, EIKÖ Totta?#

      EIKÖ SUOMELLA JA SUOMALAISUUDELLA OLE VIELÄKIN VANHEMPI JA SYVEMPI YHTEYS

      VENÄJÄÄN JA VENÄLÄISEEN KULTTUURIIN? JA EIKÖ NYKYINEN ITSENÄISYYTEMME TULLUT VENÄLÄISILTÄ EIKÄ RUOTSALAISILTA, JOS ASIAA OBJEKTIIVISESTI TUTKITAAN?

      http://sammynyman.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/162149-suomalainen-prinssi-rurik

      Ja mitä sanoisi entinen Suomen presidentti Urho Kekkonen, kehottaisiko hän opiskelemaan venäjän kieltä ja Venäjää, venäläisten kulttuuria? Sehän on suomalaisilta paljon pahemmin
      estetty, kenties jopa tieten tahtoen, kun vallanpitäjät ovat vieneet kansaa lännen malliin ..

      http://youtu.be/2Z50D7Uovb4 Nälkämaan laulu Urhous-remix UKK-Keskusta EI OLE

      LIBERAALIKAPITALISTINEN RAHANVALLAN"ELIITIN" USA/NATO/EU-FEDERAATIO.

      NATSIEN PERILLISET LIITTIVÄT MAAMME SEN PERUSTUSLAIN VASTAISESTI NATO:ON !

      ja pitää muistaa, että roomalaiskatolinen Ruotsi valtasi ja miehitti ortodoksikristittyjen maita.

      Uskonnosta tulee kulttuurin (eettinen )moraali. Kristinusko tuli suomalaisille idästä, Kiovasta.

    • The_genocide_of_Israel

      Kyllä. Jos vaikka lahjottaa rahaa Patmoksen keräyksiin, niin se meneekin lopulta lastenmurhaajien taskuun. Lahjoittamalla rahaa Patmoksen keräyksiin varmistat sen, että Israel saa ostettua tehokkaampia aseita Palestiinalais siviilien murhaamiseksi.

      Lahjoittamalla rahaa Patmoksen Israel keräyksiin, ostat välillisesti Palestiinalais lasten palkkamurhaajan.

      • 2.Tietoisku

        Tiesitkö että Hitlerillä oli myös oma paavi, Eugenio Pacelli alias Pius XII, suurmuftin lisäksi?

        Tiesitkö että Jerusalemin suurmufti Haj Amin al-Hussein oli Jasser Arafatin setä, isän veli?

        Tiesitkö että juutalaiskristillisen Avrahamin uskon pahin vihollinen on roomalaiskatolinen uskonto? Joka näyttää olevan hyviSSä väleiSSä kurkunkatkoja-ISlamistien kanSSa, kuten myös roomalaiskatolinen Adolf Hitler aikoinaan; antisemitismia levittävät kiRKKoisäsi ..

        #Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kommentit sionistikongressissa
        II maailmansodan juutalaisvainoista herättivät suurta hämmennystä.

        Netanjahun mukaan juutalaisten joukkotuho ei ollut alun perin natsijohtaja Adolf Hitlerin idea, vaan juutalaisten kohtalo olisi ollut täysin toinen, jos Hitler ei olisi kuunnellut Jerusalemin suurmuftia, Palestiinan muslimijohtaja Haj Amin al-Husseinia.

        – Hitler ei halunnut tuhota juutalaisia, hän halusi karkottaa heidät Saksasta. Husseini tapasi Hitlerin vuonna 1941 ja varoitti, että jos karkotat juutalaiset, he tulevat kaikki tänne (Jerusalemiin), Netanjahu sanoi puheessaan.

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/israelin-paaministeri-hammentaa-hitler-ei-halunnut-tuhota-juutalaisia-sai-idean-muslimijohtajalta/5508622

        Netanjahun mukaan Hitler kysyi Husseinilta, mitä hänen pitäisi tehdä.

        – Polta heidät, Husseini EHDOTTI Netanjahun mukaan.

        – Lopullisen PÄÄTÖKSEN takana ei todellakaan ollut Husseini, vaan Hitler, Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon vastasi Israelin armeijan radiossa.

        Ei ole tarkkaa tietoa, mihin tietolähteisiin Netanjahu kommenteissaan viittasi. Vuonna 1947 julkaistun "Jerusalemin mufti" -kirjan mukaan entinen Hitlerin alainen oli todistanut Nürnbergin sotaoikeudenkäynnissä, että juutalaisten joukkotuho oli Husseinin suunnitelma.

        Husseinia ei koskaan saatu Nürnbergiin oikeuden eteen. Hän kuoli Kairossa vuonna 1974.#

      • Israelin.ASIAmies

      • Totuus-VS._valehtelijat
        Israelin.ASIAmies kirjoitti:

        PALEarabiTERRORISTIT MURHASIVAT JUUTALAISIA SIVIILEJÄ LÄNSIRANNALLA, 3 PIENTÄ LASTA JA ÄIDIN JA RABBI-ISÄN; YKSI LAPSI JÄI VAHINGOSSA HENKIIN, KUN ISlamisti-TERRORISTI EI HÄNTÄ NÄHNYT: SITÄKÖ TARKOITAT KUN PUHUT PALKKAMURHAAJISTA?

        http://youtu.be/cotwZxJdaeg Palestinian( PA )Authority TV Praising for killer of 5 members of Fogel family 12.3.2011

        murhaamallako ja valehtelemallako uskontonsa puolesta pääsee Paratiisiin? VALHETTA.

        Ilmestyskirja 22:15 Ulkopuolella( EIVÄT PÄÄSE TAIVAAN JERUSALEMIN PORTEISTA SISÄÄN ) ovat koirat

        ja velhot

        ja HAUREUDENtekijät( KAIKKI LAITON SEKSI, JA VARSINKIN [LASTEN]RAISKAAJAT. )

        ja murhaajat

        ja epäjumalanpalvelijat

        ja kaikki, jotka valhetta( Totuutta vastaan; Totuus ON Jumalan Sana ) rakastavat ja tekevät.

        RAAMATUN Jumala on kaiken elämän Luoja, mutta ISlamin jumala on Jumalan vastustaja:

        2.Korinttolaiskirje 4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala( satan'a )

        on niin sokaissut, ettei heille loista Valo joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, Hänen joka on Jumalan( HerraJHVH, EL Shadaj; Avrahamin, Jitschakin ja Jakovin Jumala )Kuva.

      • VOI_VOI-kiRKKoisiänne
        2.Tietoisku kirjoitti:

        Tiesitkö että Hitlerillä oli myös oma paavi, Eugenio Pacelli alias Pius XII, suurmuftin lisäksi?

        Tiesitkö että Jerusalemin suurmufti Haj Amin al-Hussein oli Jasser Arafatin setä, isän veli?

        Tiesitkö että juutalaiskristillisen Avrahamin uskon pahin vihollinen on roomalaiskatolinen uskonto? Joka näyttää olevan hyviSSä väleiSSä kurkunkatkoja-ISlamistien kanSSa, kuten myös roomalaiskatolinen Adolf Hitler aikoinaan; antisemitismia levittävät kiRKKoisäsi ..

        #Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kommentit sionistikongressissa
        II maailmansodan juutalaisvainoista herättivät suurta hämmennystä.

        Netanjahun mukaan juutalaisten joukkotuho ei ollut alun perin natsijohtaja Adolf Hitlerin idea, vaan juutalaisten kohtalo olisi ollut täysin toinen, jos Hitler ei olisi kuunnellut Jerusalemin suurmuftia, Palestiinan muslimijohtaja Haj Amin al-Husseinia.

        – Hitler ei halunnut tuhota juutalaisia, hän halusi karkottaa heidät Saksasta. Husseini tapasi Hitlerin vuonna 1941 ja varoitti, että jos karkotat juutalaiset, he tulevat kaikki tänne (Jerusalemiin), Netanjahu sanoi puheessaan.

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/israelin-paaministeri-hammentaa-hitler-ei-halunnut-tuhota-juutalaisia-sai-idean-muslimijohtajalta/5508622

        Netanjahun mukaan Hitler kysyi Husseinilta, mitä hänen pitäisi tehdä.

        – Polta heidät, Husseini EHDOTTI Netanjahun mukaan.

        – Lopullisen PÄÄTÖKSEN takana ei todellakaan ollut Husseini, vaan Hitler, Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon vastasi Israelin armeijan radiossa.

        Ei ole tarkkaa tietoa, mihin tietolähteisiin Netanjahu kommenteissaan viittasi. Vuonna 1947 julkaistun "Jerusalemin mufti" -kirjan mukaan entinen Hitlerin alainen oli todistanut Nürnbergin sotaoikeudenkäynnissä, että juutalaisten joukkotuho oli Husseinin suunnitelma.

        Husseinia ei koskaan saatu Nürnbergiin oikeuden eteen. Hän kuoli Kairossa vuonna 1974.#

        Jochanan 5:43 Minä olen tullut Isäni( HerraJHVH Pelastaa; JESHUA ) Nimessä; ja ETTE

        ( http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE ! )

        vastaanota Minua( SANA ). Jos toinen tulee omassa nimessään, niin vastaanotatte hänet.

        COPY: #Pysytään-JUMALAN_Sanassa 29.4.2017 19:29:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        1.Jh.2:27 Mutta TE( USKOVAT MUISTAKANSOISTA; SEURAAJAKUNTA ) - teissä pysyy Se Voitelu( PYHÄN HENGEN OSALLISUUS; OIKEUS, VOIMA; VALTA, VALTUUTUS; VALINTA[ PYHÄT = LUPAUKSEN LAPSET; ISÄN ]; OMISTUSSINETTI;

        LIITTÄÄ IHMISEN KRISTUKSEN SEURAAJAKUNTAAN; PYHÄN HENGEN KASTE SANAA TOTTELEVILLE ) jonka olette Häneltä saaneet.

        Ja ette ole kenenkään( ihmisen ) opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin Hänen Voitelunsa Opettaa teitä kaikessa( SANASSA>ELÄMÄ; VAELLUS, TEOT JA SANAT ), niin Se Opetus on myös Totta( Totuus, VT ) eikä ole valhetta; ja niinkuin Se( Voitelu; PyhäHenki ) on opettanut teitä, NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU, VIITTAA SANAAN pysykää Hänessä.

        Tuo "lain orjuus" on varmaan otettu jostain kiRKKoisien kadeskismuksista, joita me Tosi Kristityt Helluntailaiherätyksessä emme tarvitse. Noin kymmeneen vuoteen en ole lukenut

        mitään muuta kuin Raamattua, ja sitäkin vain silloin, kun on tullut vastaan kysymyksiä, joihin

        on tarvittu perusteita Raamatusta, siis niihin kysymyksiin vastaamiseen. Jos minulle tulee

        ahdistus, johon tarvitsen Jumalan Sanaa, niin enimmäkseen oten esille Jussi Aron Psalmit.

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; MESSIAS, Jh.1:1-14 pysyvänsä on velvollinen(VERILIITON EHDOT)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).#

        Mt.23:1-3 Silloin J E S H U A puhui kansalle JA opetuslapsilleen sanoen: "Moshen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset: Siksi TEHKÄÄ JA PITÄKÄÄ KAIKKI mitä HE sanovat teille; mutta älkää tehkö tekojensa mukaan, sillä HE SANOVAT MUTTA EIVÄT TEE.

        23:4-7 HE sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse HE eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.

        Ja kaikki tekonsa HE tekevät sitä varten, että ihmiset katselisivat HEITÄ; tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi, ja vaippansa tupsut suuriksi.

        Ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa; ja HALUAVAT mielellään että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'

        23:8-9 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä Yksi on opettajanne, ja olette kaikki veljiä.

        Ja isäksenne ÄLKÄÄ kutsuko ketään maan päällä, sillä Yksi on Isänne, Hän joka on Taivaissa.

        23:10-12 ÄLKÄÄ antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä Yksi on Mestarinne MESSIAS.
        Vaan joka teistä on suurin, olkoon palvelijanne; mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

        23:13 Mutta VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun suljette Taivasten( JUMALAN PYHÄN HENGEN )Valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

        23:14-16 VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun syötte leskien talot, jopa näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen! Sentähden saatte sitä kovemman tuomion.

        VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman( "ARMOA", ILMAN MIELENMUUTOSTA ) kuin itse olette!

        VOI teitä SOKEAT TALUTTAJAT jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin on valaansa sidottu'!

        23:17-19 TE TYHMÄT( YLPEÄT; VÄÄRÄ ASENNE ) JA SOKEAT !

        Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?

        Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin on valaansa sidottu.'

        Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?

        23:20-22 Siksi, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on.

        Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja Hänen kauttaan, joka siinä asuu.

        Ja joka vannoo Taivaan kautta, vannoo Jumalan Valtaistuimen kautta ja Hänen kauttaan, joka sillä istuu.

        23:23 VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen mikä ( HerranJHVH )Laissa on tärkeintä: Oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

        23:24 TE SOKEAT TALUTTAJAT jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

        23:25- Voi teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä( AHNEUTTA; RAHANHIMOA ) ja hillittömyyttä!

        Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus että ulkopuolikin tulisi puhtaaksi...

        23:39 Sillä Sanon TEILLE... .

      • Totuudessa-PYHITYKSEEN
        VOI_VOI-kiRKKoisiänne kirjoitti:

        Roomalaiskirje: 6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.

        Matteuksen evankeliumi: 5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

        1.Johanneksen kirje: 2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

        Kovin on tietopuolista, pääntietoa ja opillista viilausta, mutta missä ovat syvälle sydämiin

        vaikuttavat kehotukset parannuksentekoon, jatkuvaan syvenevään uskonkuuliaisuuteen,

        myös jo kerran Kristukseen tunnustautuneille? Kerran pelastettu ei ole aina pelastettu:

        1.Timoteuksen kirje: 1:19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja joutuneet haaksirikkoon uskossaan.( LAIVA MENI RIKKI JA UPPOSI, MIEHISTÖ HUKKUI )

        1.Tessalonikalaiskirje: 4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.

        Hebrealaiskirje: 6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja

        pyrkikäämme täydellisyyteen,( PYRKIKÄÄ PYHITYKSEEN JUMALAN SANASSA; VT )

        ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
        6:2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
        6:3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
        6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
        6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
        6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

        Johanneksen evankeliumi: 17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

        Hebrealaiskirje: 12:14 Pyrkikää rauhaan( JUMALAN KANSSA, EI SYNNIN JA MAAILMAN KANSSA ) kaikkien( SANAA USKOVIEN )kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

      • 2BEE-or_NOT_2BEE
        VOI_VOI-kiRKKoisiänne kirjoitti:

        Jochanan 5:43 Minä olen tullut Isäni( HerraJHVH Pelastaa; JESHUA ) Nimessä; ja ETTE

        ( http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE ! )

        vastaanota Minua( SANA ). Jos toinen tulee omassa nimessään, niin vastaanotatte hänet.

        COPY: #Pysytään-JUMALAN_Sanassa 29.4.2017 19:29:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12039770/suomi-24-keskustelu-jesuiittojen-yllapitama

        1.Jh.2:27 Mutta TE( USKOVAT MUISTAKANSOISTA; SEURAAJAKUNTA ) - teissä pysyy Se Voitelu( PYHÄN HENGEN OSALLISUUS; OIKEUS, VOIMA; VALTA, VALTUUTUS; VALINTA[ PYHÄT = LUPAUKSEN LAPSET; ISÄN ]; OMISTUSSINETTI;

        LIITTÄÄ IHMISEN KRISTUKSEN SEURAAJAKUNTAAN; PYHÄN HENGEN KASTE SANAA TOTTELEVILLE ) jonka olette Häneltä saaneet.

        Ja ette ole kenenkään( ihmisen ) opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin Hänen Voitelunsa Opettaa teitä kaikessa( SANASSA>ELÄMÄ; VAELLUS, TEOT JA SANAT ), niin Se Opetus on myös Totta( Totuus, VT ) eikä ole valhetta; ja niinkuin Se( Voitelu; PyhäHenki ) on opettanut teitä, NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU, VIITTAA SANAAN pysykää Hänessä.

        Tuo "lain orjuus" on varmaan otettu jostain kiRKKoisien kadeskismuksista, joita me Tosi Kristityt Helluntailaiherätyksessä emme tarvitse. Noin kymmeneen vuoteen en ole lukenut

        mitään muuta kuin Raamattua, ja sitäkin vain silloin, kun on tullut vastaan kysymyksiä, joihin

        on tarvittu perusteita Raamatusta, siis niihin kysymyksiin vastaamiseen. Jos minulle tulee

        ahdistus, johon tarvitsen Jumalan Sanaa, niin enimmäkseen oten esille Jussi Aron Psalmit.

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; MESSIAS, Jh.1:1-14 pysyvänsä on velvollinen(VERILIITON EHDOT)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).#

        Mt.23:1-3 Silloin J E S H U A puhui kansalle JA opetuslapsilleen sanoen: "Moshen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset: Siksi TEHKÄÄ JA PITÄKÄÄ KAIKKI mitä HE sanovat teille; mutta älkää tehkö tekojensa mukaan, sillä HE SANOVAT MUTTA EIVÄT TEE.

        23:4-7 HE sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse HE eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.

        Ja kaikki tekonsa HE tekevät sitä varten, että ihmiset katselisivat HEITÄ; tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi, ja vaippansa tupsut suuriksi.

        Ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa; ja HALUAVAT mielellään että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'

        23:8-9 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä Yksi on opettajanne, ja olette kaikki veljiä.

        Ja isäksenne ÄLKÄÄ kutsuko ketään maan päällä, sillä Yksi on Isänne, Hän joka on Taivaissa.

        23:10-12 ÄLKÄÄ antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä Yksi on Mestarinne MESSIAS.
        Vaan joka teistä on suurin, olkoon palvelijanne; mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

        23:13 Mutta VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun suljette Taivasten( JUMALAN PYHÄN HENGEN )Valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

        23:14-16 VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun syötte leskien talot, jopa näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen! Sentähden saatte sitä kovemman tuomion.

        VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman( "ARMOA", ILMAN MIELENMUUTOSTA ) kuin itse olette!

        VOI teitä SOKEAT TALUTTAJAT jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin on valaansa sidottu'!

        23:17-19 TE TYHMÄT( YLPEÄT; VÄÄRÄ ASENNE ) JA SOKEAT !

        Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?

        Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin on valaansa sidottu.'

        Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?

        23:20-22 Siksi, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on.

        Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja Hänen kauttaan, joka siinä asuu.

        Ja joka vannoo Taivaan kautta, vannoo Jumalan Valtaistuimen kautta ja Hänen kauttaan, joka sillä istuu.

        23:23 VOI teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen mikä ( HerranJHVH )Laissa on tärkeintä: Oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

        23:24 TE SOKEAT TALUTTAJAT jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!

        23:25- Voi teitä ULKOKULLATUT kirjanoppineet ja fariseukset, kun puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä( AHNEUTTA; RAHANHIMOA ) ja hillittömyyttä!

        Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus että ulkopuolikin tulisi puhtaaksi...

        23:39 Sillä Sanon TEILLE... .

        VALHETTAKO, VAI TOTTA? ONKO PATMOKSEN HENKILÖKUNNALLA EV.LUT.KIRKON

        TYÖNTEKIJÖIHIN VERRATTAVAT KUUKAUSIPALKAT? PITÄISIKÖ NIIN OLLA, VAI EI?

        LAINATTU: #TyömiehenLiksaa 13.4.2017 22:59:

        Uudessa Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa -kirjassa Terho Miettinen ja Raija Pelli kirjoittavat seuraavia tietoja:

        - Patmos keräsi 2017-2019 lähes 29 milj. euroa, muita tuloja ollut n. 3 miljoonaa.
        - Samaan aikaan palkkoihin käytettiin vajaat 10 milj eli noin kolmannes tuloista.
        - Patmos on viestinnässään korostanut keräyskulujen pienuutta.

        - Työntekijöiden palkat ovat taloustaantumasta huolimatta nousseet viime vuosina huimasti.
        - Esimerkkinä vuosipalkka on saattanut kaksinkertaistua 4 vuodessa, tasolta 31 000 euroa tasolle yli 64 000 euroa.
        - Viisi eniten ansaitsevaa Patmoksen työntekijää tienaa keskimäärin 98 000 euroa vuodessa.

        - Patmos viestiin tukijoilleen olevansa velaton, tämä on totta, sillä sen taseessa on voittovaroja edellisiltä vuosilta yli 4 milj. euroa.# :LOPPU.

      • EPÄjumalanpalvelusta
        2BEE-or_NOT_2BEE kirjoitti:

        Luukkaan evankeliumi 12:15 Ja Hän( JESHUA MESSIAS ) sanoi heille( SEURAAJAT, OPETUSLAPSET ): "Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi."

        Pirkko Jalovaara on surullinen tapaus ja varoittava esimerkki siitä, miten valta( vaikutusvalta, asema: palvelutyön itsekäs väärinkäyttö ) usein turmelee ihmisen:

        D. L. Moody varoi erityisesti 3 ansaa: omakunnia, laiton seksi ja rahanahneus, niihin
        monet lupaavasti alkaneet palvelutyöt ovat sortuneet, kuten M. Koivistonkin ura;
        ylpeys, itsekeskeisyys, on kaiken synnin isä, ja tottelemattomuus on synnin äiti.

        http://yle.fi/uutiset/3-9544213 #Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen rahankeräysrikoksesta Pirkko Jalovaaran,
        mm. rukoustilaisuuksista tunnetun maallikkosaarnaajan.

        Samanmittaisen ehdollisen tuomion sai myös mieshenkilö, joka toimi Jalovaaran johtaman Rukousystävät ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja taloushallinnosta vastaavana henkilönä.

        Oikeus katsoi, että Jalovaara ja toinen tuomittu olivat tahallaan käyttäneet rahankeräyksellä saatuja varoja olennaisesti vastoin rahankeräysluvassa asetettuja ehtoja ja rahankeräyshakemuksissa ilmoitetun käyttötarkoituksen vastaisesti.

        Kyse oli mm. siitä että tuomitut olivat tehneet työtä yhdistykselle, mistä heille oli maksettu palkkaa keräysvaroista vastoin rahankeräysten lupaehtoja.

        Oikeus yhtyi syyttäjän arvioon siitä, että palkat olivat huomattavan suuret...#

        Nimellisluterilaisen kirkkoherran palkka on n. 3900 - 4900 e / kk x 12 lisät:

        12 x 4500 = 54 000 e vuodessa.

        "- ( Patmos-lähetyssäätiön henkilökunnan palkka)Esimerkkinä vuosipalkka on saattanut kaksinkertaistua 4 vuodessa, tasolta 31 000 euroa tasolle yli 64 000 euroa."

        Mielestäni 2000 - 3000 euroa / kk on kohtuullinen kuukausipalkka, eikä Patmoksen

        ainakaan pitäisi maksaa suurempaa palkkaa kuin valtakirkko kirkkoherralle. Mutta

        jos suurempaa palkkaa maksetaan, niin henkilökohtaisesti itse en ole siinä mukana;

        ahneus ja itsekeskeisyys on niin selvää ja suurta julkista syntiää, että se pitää jo tässä

        ajassakin tuomita Kristuksen seurakunnasta poistettavaksi, ei siis ole kannatettavaa.

        1.Kr.5:1 Yleensä kuuluu että keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta jota ei ole MUIDENKANSOJENKAAN( JUMALAN ISRAELIN ULKOPUOLELLA ) keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
        5:2 Ja olette paisuneet( YLPEYS, YLIMIELISYYS, KUVITELTU ITSERIITTOISYYS;
        ITSEKESKEISYYS; ITSEKKYYS, AHNEUS><Jumalakeskeisyys; TOTTELEMATTOMUUS ) pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se joka on tuommoisen teon tehnyt poistettaisiin keskuudestanne?

        5:3 Sillä minä joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, kuin läsnäollen puolestani päättänyt, että se joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        5:4 - sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän HerrammeJHVH JESHUAN voima, tulleet yhteen -
        5:5 HerranJHVH( TSEVAOT )JESHUAN Nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että henkensä pelastuisi Herran päivänä.

        5:6 Ei ole hyvä että kerskaatte. Ettekö tiedä että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
        5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin olettekin happamattomat; sillä onhan pääsiäislampaamme Kristus teurastettu.
        5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

        5:9 Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin( HAUREUS ) kanssa;
        5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.

        5:11 Vaan kirjoitin teille, että jos joku jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai AHNE tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai ANASTAJA( VARAS ), te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa( EIKÄ OLE TUETTAVA HEITÄ ).

        5:12-13 Sillä onko asiani tuomita niitä jotka ovat( JUMALAN ISRAELIN; JESHUAN SEURAAJAKUNTA; Ilm.21 Taivaan Jerusalem; 12 porttia Israelille ) ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.

        Poistakaa keskuudestanne se joka on paha( VÄÄRINTEKIJÄ; LAITON; VALHE ).

        Patmossäätiön osalta on havaittavissa "luonnollista kehitystä", jota en pidä hyvänä:

        "Leo Meller juuri kehui RadioDein kanavalla jotain roomankatolista Jeesus-teologia, ehkä Martin, ja mainosti ekumeniaa, joten ainakin Leo Mellerillä on yhteys Rooman kirkkoon.

        Mt.23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

        http://en.wikipedia.org/wiki/James_Martin_(priest) JESUIITTA; Vatikaanin yhteysmies "

        Tiitukselle 3:10 Karta harhaoppista ihmistä, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.

        Siksi ainakaan minä en nyt enää ole tukemassa rahallisesti Patmos-lähetyssäätiötä.

    • Sedän.hanurista

      Hauska yksityiskohta kielenkäytöstä tai "brändäämisestä"

      Taivaan ja maan väliltä -lähetyksissä on monesti vilahtanut tämä Patmos-sana. Radio-ohjelmat ovat puhuneet siitä, miten tehdään Patmos-työtä, tai miten Patmos-ystävät tukevat rahallisesti. On Patmos-sitä ja Patmos-tätä. Monenlaista Patmos-asiaa.

      Joskus tuli mieleeni, pesevätkö nämä tyypit suunsa Patmos-hammastahnalla, nukkuvatko Patmos-lakanoissa, ja pyyhkivätkö hanurinsa Patmos-paperilla.

      • JESHUAN_SEURAAJAkunta

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT;Jh.1:1-14;MESSIAS)pysyvänsä, on velvollinen(VERILIITON EHDOT)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).

        kiRKKO sitä ja kiRKKo tätä, kiRKKo tietää ja kiRKKo tekee, ihmistekoja ja ihmisviisautta,

        KORVAUSteoLOGIAA, jolla kukaan ei pelastu; kiRKKO"pyhät" eivät ole HerranJHVH Pyhiä.

        JESHUA = HerraJHVH PELASTAA, VAPAUTTAA IHMISEN SYNNISTÄ JA SEN TUOMIOSTA,

        IKUISESTA KADOTUKSESTA, 2:STA KUOLEMASTA; PyhänHengen HallintaVALTAkunta.

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; niin Pyhä Henkin jonka Jumala ANTAA niille jotka Häntä(JUMALAN KÄSKYT; HerranJHVH LAKI, TOORA, OPETUS; SANA )tottelevat."

        Roomalaisille 2:8 (HerranJHVH )Viha ja Kiivas Tulee HEILLE jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele Totuutta(JUMALAN SANA, VT) vaan tottelevat vääryyttä(LAITTOMUUS, SYNTI)

      • Avunpyyntö

        Profetia uskonsisarelta 12.6.2010: "Perheesi ympärillä on pimeyttä ja uhkaa, mutta Herra
        ilmestyy.": 16.6.2010 minut vietiin yhtäkkiä kotipihasta mielisairaalaan "psykoosin" takia,
        vaikka en ole nähnyt enkä kuullut mitään harhoja, eikä ole mitään omia profetioita,

        vaan toin esille muiden kristittyjen vanhoja profetioita, mm. Aban ja Tukholman profetiat. Jouduin olemaan mielisairaalassa koko sen kesän, 2,5 kuukautta, ja sosiaaliviranomaiset hyökkäsivät avioliittoamme ja perhettämme vastaan, uhaten lastemme huostaanotolla.

        Nyt sama sosiaalitoimen uhkailu on taas alkanut, 10-vuotiasta poikaamme ollaan huostaan-ottamassa, syynä "vanhempien liian erilaiset kasvatusmenetelmät"... tapaaminen jälleen
        sosiaaliviranomaisten kanssa klo. 10, pyydän esirukoustanne, että saisin jäädä perheeni yhteyteen.

        SIIRTO: #Hoosanna_Jeshua 5.5.2017 2:18:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/9316517/keijo-lindeman-ja-helluntaiheratys

        Ratkaiseva tapaaminen pe klo.13 alkaen sosiaalivirkailijoiden kanssa. Hoosanna Jeshua !

        REPE@Law_abident-CITIZEN4U2 21.4.2017 15:15: PyydänJÄLLEEN esirukoustanne.

        Olen taas joutunut Totuuden vihollisten hyökkäyksen kohteeksi; kuten myös ennenkin

        perheeni on jälleen joutunut sosiaaliviranomaisten uhkailun ja kiristyksen alaiseksi.@

        Julkisuus on lähes ainoa keino, jolla byrokraattien mielivaltaa voi saada rajoitettua, mutta

        uskon että vanhurskaiden rukoustuki voi saada aikaan suurempiakin, jopa ihmeitä. Kiitos

        jo etukäteen Taivaan Isälle ja uskonveljille ja -sisarille; esirukous on tärkeintä palvelutyötä,

        ja ilman esirukoilijoita "hyvät saarnat" eivät aikaansaa mitään vaikutusta kenessäkään.#

        20.6.2010 soitin illalla Taivaan ja maan välillä-ohjelmaan, jossa Leo Meller oli puhumassa,
        ja pyysin asiantuntija-apua koskien profetioita ja mielisairaalaan joutumistani niiden takia.

        Mutta Leo Meller meni ohjelmassaan täysin hämilleen, "kipsiin", eikä ottanut asiaani juuri mitään kantaa, jos muistan oikein, eikä luvannut mitään asiantuntija-apua. En saanut hyvää
        vaikutelmaa Mellerin asenteesta enkä kyvystä vastata avunpyyntööni.

        Pyysin myös uskovien esirukousta, jota varmasti paljon sainkin, kun ensiksi pääsin pois sieltä
        Törnävän mielisairaalasta jo kesän lopussa, vaikka osastonlääkäri halusi pitää minut siellä
        "ainakin jouluun asti"; eikä perhettämme hajotettu, vaan saimme perhetyöavustajia.

        Ja toivuin myös keskivaikeasta masennuksesta, joka tuli tarpeettomista psyykenlääkkeistä;
        masennus alkoi kun jätin psykoosilääkkeen pois syksyllä 2011 ja kesti joulukuulle 2012.

        Pyydän esirukoustanne ! Hoosanna Jeshua, kiitos jo etukäteen Taivaan Isälle ja esirukoilijoille.

        Kristityn tärkein todistus Jeshua Messiaasta on pyhä elämä käytännössä, hyvät teot; ilman
        Jeshuan esimerkin mukaista hyvää vaellusta pelkkä puhe vain paaduttaa, varsinkin jos oma
        elämä on ristiriidassa hyvän vaelluksen kanssa; epärehellisyys on erittäin väärä todistus.

      • Kunnia-Taivaan_Isälle
        Avunpyyntö kirjoitti:

        Tämä vahvistaa uskoa Jumalan olemassaoloon ja Hänen huolenpitoonsa, meille kaikille;

        Jaakob 5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte; vanhurskaan( OIKEAMIELINEN = SYYTÖN ) rukous voi paljon, kun se on (harras;)PYHIEN, JUMALAN TAHDON MUKAINEN ).

        Kiitos Taivaan Isälle ja kiitos Jumalan Sanaan kanssauskoville vanhurkaan esirukouksistanne:

        Rm.8:28 Mutta tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat( RAKKAUS JUMALAAN ON ETTÄ PIDÄMME HÄNEN KÄSKYNSÄ; 1.Jh.5:3 ), niiden, jotka hänen aivoituksensa( SUUNNITELMA; PELASTUKSEN ESTE EI OLE JUMALAN PUOLELLA, VAAN IHMISEN SYNTI ESTÄÄ PELASTUMASTA, VÄÄRÄ ASENNE; METANOIA ) mukaan ovat kutsutut( KUTSUTTU EI VIELÄ OLE VALITTU; VOITELU, VALINTA; SINETTI ).

        Perheasiamme näyttää järjestyvän paremmin kuin ensin uhattiin, sosiaaliviranomaiset olivat
        paljon positiivisemmalla asenteella kuin aiemmin, eikä huostaanotosta enää puhuttu, vaan

        luvattiin kasvatusapuneuvontaa ja muutenkin yrittävät järjestellä perheemme yhteisolon
        parhaaksi; lupasivat järjestää kunnan edullisen vuokra-asunnon minulle lähelle perhettä.
        Näin suurta käännettä voidaan pitää selvänä ihmeenä, johon ihminen varmasti ei pysty.

        Tämä vahvistaa uskoa Jumalan olemassaoloon ja Hänen huolenpitoonsa, meille kaikille; ehkä

        Pyhä Henki ei antanut Mellerille sanoja siihen paikkaan, koska tämä kaikki piti tapahtua; ehkä minullakin on pientä katkeruutta tapahtuneen vuoksi Leo Melleriäkin kohtaan, enhän
        minäkään syytön enkä synnitön ole. Mutta Seuraajakunnan on tuomittava havaittava synti, julkisyntinen, pois keskuudestaan, jos siitä ihminen ei tahdokaan tehdä mielenmuutosta.

        Johanneksen evankeliumi 20:23 Joiden synnit te( JESHUAN SEURAAJAKUNTA ) anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.

        1.Kr.5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
        5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
        5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
        5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
        5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.

        1.Kr.12:13 olemme kaikki yhdessä ( PYHÄSSÄ )Hengessä kastetut( PYHÄN HENGEN KASTE ON VOITELU=VALINTA; OMISTUSSINETTI; ANNETAAN JUMALAN SANAA TOTTELEVILLE ) yhdeksi ( KRISTUKSEN )ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda( JOKA JANOAA PYHYYTTÄ... ) samaa Henkeä.( JA SANAN NÄLKÄ. )

        JUMALA TIETÄÄ ONKO IHMINEN ALAMAINEN HÄNEN PYHÄN TOTUUDEN HENKENSÄ

        ÄÄNELLE OMATUNNOSSAAN, JUMALAN SANALLE; VANHA TESTAMENTTI ON SANA JA

        Uuden Liiton OPETUS ON JUMALAN SANASTA JOKA TULI LIHAKSI; PYHÄ VAELLUS JA VERISOVITUS JA -LUNASTUS SYNNIN, SATAN'AN JA KUOLEMAN ORJUUDESTA.

        Tämä vahvistaa uskoa Jumalan olemassaoloon ja Hänen huolenpitoonsa, meille kaikille.

        Toda, Aba. Hallelujah, Hallelujah, Hallelujah !

      • HYVÄ-lammas-PAIMEN
        JESHUAN_SEURAAJAkunta kirjoitti:

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT;Jh.1:1-14;MESSIAS)pysyvänsä, on velvollinen(VERILIITON EHDOT)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).

        kiRKKO sitä ja kiRKKo tätä, kiRKKo tietää ja kiRKKo tekee, ihmistekoja ja ihmisviisautta,

        KORVAUSteoLOGIAA, jolla kukaan ei pelastu; kiRKKO"pyhät" eivät ole HerranJHVH Pyhiä.

        JESHUA = HerraJHVH PELASTAA, VAPAUTTAA IHMISEN SYNNISTÄ JA SEN TUOMIOSTA,

        IKUISESTA KADOTUKSESTA, 2:STA KUOLEMASTA; PyhänHengen HallintaVALTAkunta.

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; niin Pyhä Henkin jonka Jumala ANTAA niille jotka Häntä(JUMALAN KÄSKYT; HerranJHVH LAKI, TOORA, OPETUS; SANA )tottelevat."

        Roomalaisille 2:8 (HerranJHVH )Viha ja Kiivas Tulee HEILLE jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele Totuutta(JUMALAN SANA, VT) vaan tottelevat vääryyttä(LAITTOMUUS, SYNTI)

        #COPY: #Selvästi 4. luvun yhteyteen kuuluu 1.Ms.3. luvun loppuosa; ihmistekoinen lukujako häiritsee;

        ABEL TEKI KUTEN HerraJHVH ESIMERKIN(OPETUS)NÄYTTI, KUNNIOITTI JUMALAN TAHTOA TOTTELEMALLA:

        1.Ms.3:13 NIIN HerraJHVH Jumala sanoi vaimolle: Mitä TEIT? Vaimo vastasi: Käärme( SATAN=VASTUSTAA LUOJAA; PERKELE=VALEHTELIJA; MURHAA )petti minut ja söin.

        :14-15 Ja HerraJHVH Jumala sanoi käärmeelle: Olet kirottu kaikkien karja- ja metsäneläinten joukossa koska tämän teit: sinun pitää kulkea vatsallasi ja syödä tomua koko elinaikasi.

        Ja Asetan vainon sinun ja vaimon välille; ja siemenesi ja hänen Siemenensä välille; SE( Luvattu; Yksi )polkee rikki pääsi, ja pistät SITÄ kantapäähän.(PROTOEVANKELIUMI; JESHUA)

        :16 Ja vaimolle Hän sanoi: Teen suuriksi raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia, mutta mieheesi on halusi oleva. Ja hän HALLITSEE sinua.( FEMINISTI VASTUSTAA JUMALAA; HOMOSEKSUAALI VASTUSTAA LUOJAA )

        :17-19 Ja Adamille Hän sanoi: Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta josta Minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa vuoksesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;

        orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

        Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä olet otettu: Olet( SIELU )maasta, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

        :20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

        :21 Ja HerraJHVH Jumala teki Adamille ja vaimolle puvut (LAMPAAN)nahasta( JESHUA TEURASTI; PYHÄ ESIMERKKI) ja puki ne heidän ylleen.( NUDISMI VASTUSTAA JUMALAA )

        1.Ms.4:1 Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: SAIN(ZMAN AVAR) pojan( Pojan; Sen Luvatun ) HerranJHVH Avulla.( JESHUA=HerraJHVH Pelastaa, AUTTAA, Vapauttaa, Parantaa; HerranJHVH Apu; EZRA?)

        :2-5 Ja taas synnytti pojan, veljen Kainille, Abelin. Ja Abelista tuli lampuri( SOVITUSUHRIIN TARVITTAVAT LAMPAAT, mutta Kainista peltomies( KIROUS; IHMISTEKO).

        Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myös Abel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja HerraJHVH katsoi Abelin ja hänen uhrilahjansa puoleen.

        Mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen Hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hahmonsa synkistyi.

        :6-7 Ja HerraJHVH( JESHUA ) sanoi Kainille: Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy?

        Eikö niin: jos TEET HYVÄÄ voit kohottaa katseesi; mutta JOS ET TEE HYVÄÄ, niin synti väijyy ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sitä.

        :8 Ja Kain sanoi veljelleen Abelille: "Menkäämme kedolle." Ja heidän kedolla ollessaan Kain karkasi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet.

        :9-12 Niin HerraJHVH sanoi Kainille: Missä on veljesi Abel? vastasi: En tiedä; olenko veljeni vartija?

        Ja hän sanoi: Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri maasta huutaa Minulle.

        Ja nyt olet kirottu, ja karkoitettu pois tältä vainiolta joka avasi suunsa ottamaan kädestäsi veljesi veren.

        Kun maata viljelet se ei enää anna sinulle satoaan; kulkija ja pakolainen sinun pitää olla maan päällä."

        :13-15 Ja Kain sanoi Herralle: Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin.

        Katso, Karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä Kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa tappaa minut."

        Mutta HerraJHVH sanoi hänelle: Siksi, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää 7-kertaisesti kostettaman. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan joka hänet kohtaisi tappaisi häntä.

        :16 Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Nodin maahan, Edenistä itään.

        :17-18 Ja Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Hanokin. Ja hän rakensi( ENSIMMÄISEN )kaupungin( SUOJA; IHMISTURVA ) ja antoi sille kaupungille poikansa nimen Hanok.

        Ja Hanokille syntyi Irad, Iradille syntyi Mehujael, Mehujaelille syntyi Metusael, Metusaelille syntyi Lemek.

        :19-22 Lemek otti itselleen 2 vaimoa, toisen nimi Ada ja toisen Silla.

        Ja Ada synnytti Javalin; hänestä tuli kantaisä niiden jotka teltoissa asuvat ja karjanhoitoa harjoittavat.

        Ja veljensä nimi oli Juval; hänestä tuli kantaisä kaikkien niiden jotka kannelta ja huilua soittavat.

        Myös Silla synnytti pojan, TUBAL-Kainin; hänestä tuli kaikenlaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja. Ja TUBAL-Kainin sisar oli Naema.

        :23-24 Ja Lemek lausui vaimoilleen: Ada ja Silla, kuulkaa puhettani, te Lemekin emännät, ottakaa sanani korviinne: surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani.

        NIIN Kain kostetaan 7-kertaisesti, mutta Lemek 77 kertaa.

        4:25-26 Ja Adam yhtyi taas vaimoonsa; ja tämä synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: Jumala ANTOI minulle toisen pojan Abelin sijaan, koska Kain surmasi hänet.

        Ja myös Seetille syntyi poika, ja antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin Avuksi( HerraJHVH Pelastaa, AUTTAA; JESHUA ) huutamaan HerranJHVH Nimeä( JESHUA ).

      • KYSYN-minä_VAAN
        HYVÄ-lammas-PAIMEN kirjoitti:

        Onko TUUBAL sama tuossa alla kuin Hesekielin kirjassa luvussa 38 ?

        1.Ms.4:19-22 Lemek otti itselleen 2 vaimoa, toisen nimi Ada ja toisen Silla.

        Myös Silla synnytti pojan, TUUBAL-Kainin; hänestä tuli kaikenlaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja. Ja TUUBAL-Kainin sisar oli Naema.

        Ja myös Seetille syntyi poika ja antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin Avuksi( HerraJHVH Pelastaa, AUTTAA; JESHUA ) huutamaan HerranJHVH Nimeä( JESHUA ).

        Hes. 38:1-7 Minulle tuli tämä HerranJHVH Sana:

        Ihmislapsi, käännä kasvosi KOHTI( MOT. ruots. VASTAAN; PÄIN ) Gogia ja profetoi Magogin maassa: ROSH( PÄÄ; YLIN )Mesekin ja TUUBALIN ruhtinas HÄNTÄ( 3. PERSOONA )vastaan; ja sano: Näin sanoo Herra JHVH: Katso, Minä käyn kimppuusi Gog.

        SINÄ ROSH Mesekin ja TUUBALIN ruhtinas: Minä kuljetan sinua, panen koukut leukoihisi ja nostatan sotaan SINUT ja kaiken SOTAVÄKESI: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen; miekankantajia kaikki Persia,

        KUSH( Pohjois-Sudan) ja PUT ovat HEIDÄN kanssaan, kilvet ja kypärit on HEILLÄ kaikilla;

        Gomer( TURKKILAISET ) ja kaikki sen sotalaumat;

        Togarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat SINUN kanssasi.

        Ole valmis, varustaudu SINÄ ja kaikki joukkosi jotka ovat kokoontuneet luoksesi, ja ole SINÄ( 2. PERSOONA )varalla HEITÄ varten.

        38:8 Pitkien aikojen perästä SINÄ saat määräyksen,

        vuotten lopulla

        sinun on karattava maahan joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta -
        mentävä Israelin vuorille jotka kauan aikaa olivat rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta ja asuvat turvallisina kaikki tyynni.

        38:9-11 Hyökkäät kuin rajuilma; tulet kuin pilvi peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat jotka ovat sinun kanssasi.

        Näin sanoo Herra JHVH: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja mietit pahan juonen;
        ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.

        38:12-13 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kohti kansaa joka on koottu MUIDENkansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.

        Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'

        38:14 Siksi profetoi ihmislapsi, ja sano Gogille: Näin sanoo Herra JHVH: Sinä päivänä( SILLOIN VASTA, EI ENNEN )kyllä huomaat että kansani Israel asuu turvallisena,

        38:15-16 Ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, SINÄ ja kanssasi lukuisat kansat jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki; hyökkäät kansani Israelin kimppuun kuin pilvi peittääksesi maan.

        Päivien lopulla tämä tapahtuu.

        Ja Minä annan SINUN karata maahani että MUUTkansat tulisivat tuntemaan Minut kun Minä osoitan pyhyyteni SINUSSA( KAUTTA):

        Gog HEIDÄN silmäinsä edessä.

        38:17 Näin sanoo Herra JHVH: Etkö se ole SINÄ josta Minä muinaisina päivinä puhuin kautta PALVELIJAINI Israelin PROFEETTAIN jotka niinä päivinä profetoivat vuodesta vuoteen että Minä annan SINUN( 2. PERSOONA ) karata HEIDÄN kimppuunsa?

        38:18-20 Mutta sinä päivänä jona GOG( HE; 3. PERSOONA ) karkaa Israelin maahan, sanoo Herra JHVH, nousee Minun vihani hehku.

        Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa Minä Sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.

        Ja Minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.

        38:21-23 Ja Minä kutsun HÄNTÄ vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra JHVH: toisen miekka on oleva toista vastaan.

        Minä käyn oikeutta HÄNEN kanssaan rutolla ja verellä. Ja Minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä HÄNEN päälleen, HÄNEN sotalaumojensa päälle ja lukuisien kansojen päälle jotka ovat HÄNEN kanssaan.

        NIIN Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain MUIDENkansojen silmien edessä. Ja HE tulevat tietämään että Minä Olen HerraJHVH.

      • NESHER

        Mamshichim:

        Hes. 39:1-3 Ja sinä ihmislapsi, PROFETOI GOGIA VASTAAN ja sano:

        Herra JHVH Sanoo näin: Katso, Tulen tykösi Gog:

        SINÄ ROSH( ALKU, PÄÄ; YLIN )Mesekin ja Tuubalin ruhtinas; Minä kuljetan SINUA, talutan SINUT, NOSTAN Pohjan periltä ja Annan SINUN hyökätä Israelin vuorille.( VRT. TUKHOLMAN PROFETIA;

        ROOS( SINÄ, 2. PERSOONA=VENÄJÄ ) EI OLE GOG( 3. PERSOONA, GOJIM )

        Mutta Minä Lyön pois jousesi vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi oikeasta kädestäsi.

        :4-7 Israelin vuorille SINÄ KAADUT, samoin kaikki sotalaumasi ja kansat jotka ovat kanssasi: Minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle SINÄ kaadut, sillä Minä PUHUIN, sanoo Herra JHVH.
        Ja Lähetän TULEN( KÄRSIMYS )Magogiin( ROOS?) ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen.

        Ja HE( 3. PERSOONA? )tulevat( FUTUURI )tietämään että Minä Olen HerraJHVH.

        Ja Pyhän( HerraJHVH PELASTAA; JESHUA ) Nimeni Minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän Pyhää Nimeäni. Ja MUUTkansat tulevat tietämään, että Minä Olen( EHJEH ASHER EHJEH, Egoo Eimi; ISRAELIN JUMALA; EL SHADAJ )HerraJHVH, Israelin Pyhä.

        :8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra JHVH: Tämä on Se Päivä josta PUHUIN( ZMAN AVAR, MENNYT AIKAMUOTO; MONIEN ISRAELIN PROFEETTOJEN KAUTTA ).

        :9-10 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä; pitävät niitä polttoaineina 7 VUOTTA; eivät kanna puita kedolta eivätkä hakkaa metsistä, vaan pitävät polttoaineina aseita: Näin saalistavat saalistajiaan ja ryöstävät ryöstäjiään, sanoo Herra JHVH.

        :11-13 Sinä päivänä Minä annan Gogille hautasijan siellä Israelissa, itää kohden merestä 'Kulkijain laakson'; se sulkee tien noilta kulkijoilta.

        Sinne haudataan Gog ja koko HÄNEN( 3. PERSOONA ) meluisa joukkonsa, ja sille pannaan nimeksi: 'Gogin meluisan joukon laakso.'

        HEITÄ hautaa Israelin heimo 7 KUUKAUTTA puhdistaakseen Maan.

        Koko Maan kansa hautaa HEITÄ; ja se on koituva heille kiitokseksi Sinä Päivänä( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ )jona Minä näytän kunniani, sanoo Herra JHVH.

        :14-16 Valitaan vakinaiset miehet jotka kulkevat maata ja hautaavat noita kulkijoita, mitä HEITÄ vielä on jäljellä maan pinnalla, puhdistaakseen sen; 7 kuukauden kuluttua he sen tutkivat läpikotaisin.

        Kun nämä kulkijat kulkevat maata ja joku heistä näkee ihmisen luut, laittaa niiden ääreen kivimerkin, siihen asti että haudankaivajat saavat ne haudatuiksi 'Gogin meluisan joukon laaksoon.'

        Onpa eräällä kaupungillakin nimenä Hamona. - NIIN puhdistavat maan.

        :17-20 Ja näin sanoo Herra JHVH: sinä ihmislapsi; Käske lintuja, kaikkia siivekkäitä, ja kaikkia metsän eläimiä: Kokoontukaa, tulkaa, yhtykää joka taholta Minun teurasuhrilleni jonka teitä varten uhraan Israelin vuorille; suurelle teurasuhrille ; SYÖKÄÄ lihaa ja juokaa verta.

        SYÖKÄÄ sankarien lihaa ja juokaa maan ruhtinaitten verta - oinaita, lampaita, kauriita ja härkiä, kaikki tyynni Basanissa syötettyjä.

        SYÖKÄÄ itsenne kylläisiksi rasvasta ja juokaa itsenne juovuksiin verestä, teurasuhrista jonka Minä teitä varten uhraan.( 3x = VAKAVA, PÄÄTETTY, PERUUTTAMATON. )

        Tulkaa kylläisiksi Minun pöydässäni ratsuista ja vaunuhevosista, sankareista ja kaikenkaltaisista sotamiehistä, sanoo Herra JHVH.

        :21 Asetan Kunniani MUIDENkansojen keskeen, ja kaikki MUUTkansat saavat nähdä Tuomioni jonka Minä Toimitan; ja Käteni jonka Minä lasken HEIDÄN( 3. PERSOONA; GOJIM, EPÄJUMALIENPALVOJAT )päälleen.

        :22-24 Mutta Israelin heimo tulee tietämään että Minä( EHJEH ASHER EHJEH; Olen Ikuisesti Hän Joka Minä )Olen HerraJHVH Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.

        Ja MUUTkansat tulevat tietämään että syntivelkansa vuoksi Israelin heimo joutui pakkosiirtolaisuuteen, koska olivat Minulle uskottomat; ja kätkin heiltä kasvoni; ja NIIN Minä annoin heidät vihollistensa käsiin, ja kaatuivat miekkaan kaikki tyynni.

        Minä tein heille saastaisuutensa ja rikkomustensa mukaan; ja kätkin heiltä Kasvoni.

        :25 Siksi, näin sanoo Herra JHVH: Nyt (käännän Jaakobin kohtalon;) PALAUTAN JAAKOBIN ENNALLEEN; ja armahdan kaikkea Israelin heimoa;
        ja kiivailen Pyhän( OMA; HerraJHVH AUTTAA; JESHUA )Nimeni puolesta.

        :26-27 Ja asuessaan nyt turvallisina Maassaan kenenkään peloittelematta, unohtavat häpeänsä ja kaiken uskottomuutensa jota ovat Minulle osoittaneet.

        Kun tuon heidät takaisin (MUIDEN)kansojen( GOJIM ) seasta ja kokoan heidät vihamiestensä maista, NIIN( TÄLLÄ TAVALLA; HOUTOS? )Minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain MUIDENkansojen silmien edessä.

        :28-29 Ja tulevat tietämään että Minä HerraJHVH( EHJEH ASHER EHJEH ) Olen Jumalansa kun Minä kokoan heidät omaan( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL; LUVATTU MAA>PELASTUS )Maahansa, vietyäni heidät MUIDENkansojen luo pakkosiirtolaisuuteen, enkä jätä sinne jäljelle heistä ainoatakaan.

        Enkä enää kätke heiltä Kasvojani( LÄSNÄOLO, SHEKINAH; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS ), sillä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra JHVH.

      • KORVAUSteoLOGIAA
        KYSYN-minä_VAAN kirjoitti:

        Onko TUUBAL sama tuossa alla kuin Hesekielin kirjassa luvussa 38 ?

        1.Ms.4:19-22 Lemek otti itselleen 2 vaimoa, toisen nimi Ada ja toisen Silla.

        Ja Ada synnytti Javalin; hänestä tuli kantaisä niiden jotka teltoissa asuvat ja karjanhoitoa harjoittavat.

        Ja veljensä nimi oli Juval; hänestä tuli kantaisä kaikkien niiden jotka kannelta ja huilua soittavat.

        Myös Silla synnytti pojan, TUUBAL-Kainin; hänestä tuli kaikenlaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja. Ja TUUBAL-Kainin sisar oli Naema.

        :23-24 Ja Lemek lausui vaimoilleen: Ada ja Silla, kuulkaa puhettani, te Lemekin emännät, ottakaa sanani korviinne: surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani.

        NIIN Kain kostetaan 7-kertaisesti, mutta Lemek 77 kertaa.

        4:25-26 Ja Adam yhtyi taas vaimoonsa; ja tämä synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: Jumala ANTOI minulle toisen pojan Abelin sijaan, koska Kain surmasi hänet.

        Ja myös Seetille syntyi poika ja antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin Avuksi( HerraJHVH Pelastaa, AUTTAA; JESHUA ) huutamaan HerranJHVH Nimeä( JESHUA ).

        Hes. 38:1-7 Minulle tuli tämä HerranJHVH Sana:

        Ihmislapsi, käännä kasvosi KOHTI( MOT. ruots. VASTAAN; PÄIN ) Gogia ja profetoi Magogin maassa: ROSH( PÄÄ; YLIN )Mesekin ja TUUBALIN ruhtinas HÄNTÄ( 3. PERSOONA )vastaan; ja sano: Näin sanoo Herra JHVH: Katso, Minä käyn kimppuusi Gog.

        SINÄ ROSH Mesekin ja TUUBALIN ruhtinas: Minä kuljetan sinua, panen koukut leukoihisi ja nostatan sotaan SINUT ja kaiken SOTAVÄKESI: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen; miekankantajia kaikki Persia,

        KUSH( Pohjois-Sudan) ja PUT ovat HEIDÄN kanssaan, kilvet ja kypärit on HEILLÄ kaikilla;

        Gomer( TURKKILAISET ) ja kaikki sen sotalaumat;

        Togarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat SINUN kanssasi.

        Ole valmis, varustaudu SINÄ ja kaikki joukkosi jotka ovat kokoontuneet luoksesi, ja ole SINÄ( 2. PERSOONA )varalla HEITÄ varten.

        38:8 Pitkien aikojen perästä SINÄ saat määräyksen,

        vuotten lopulla

        sinun on karattava maahan joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta -
        mentävä Israelin vuorille jotka kauan aikaa olivat rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta ja asuvat turvallisina kaikki tyynni.

        38:9-11 Hyökkäät kuin rajuilma; tulet kuin pilvi peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat jotka ovat sinun kanssasi.

        Näin sanoo Herra JHVH: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja mietit pahan juonen;
        ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.

        38:12-13 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kohti kansaa joka on koottu MUIDENkansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.

        Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'

        38:14 Siksi profetoi ihmislapsi, ja sano Gogille: Näin sanoo Herra JHVH: Sinä päivänä( SILLOIN VASTA, EI ENNEN )kyllä huomaat että kansani Israel asuu turvallisena,

        38:15-16 Ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, SINÄ ja kanssasi lukuisat kansat jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki; hyökkäät kansani Israelin kimppuun kuin pilvi peittääksesi maan.

        Päivien lopulla tämä tapahtuu.

        Ja Minä annan SINUN karata maahani että MUUTkansat tulisivat tuntemaan Minut kun Minä osoitan pyhyyteni SINUSSA( KAUTTA):

        Gog HEIDÄN silmäinsä edessä.

        38:17 Näin sanoo Herra JHVH: Etkö se ole SINÄ josta Minä muinaisina päivinä puhuin kautta PALVELIJAINI Israelin PROFEETTAIN jotka niinä päivinä profetoivat vuodesta vuoteen että Minä annan SINUN( 2. PERSOONA ) karata HEIDÄN kimppuunsa?

        38:18-20 Mutta sinä päivänä jona GOG( HE; 3. PERSOONA ) karkaa Israelin maahan, sanoo Herra JHVH, nousee Minun vihani hehku.

        Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa Minä Sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.

        Ja Minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.

        38:21-23 Ja Minä kutsun HÄNTÄ vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra JHVH: toisen miekka on oleva toista vastaan.

        Minä käyn oikeutta HÄNEN kanssaan rutolla ja verellä. Ja Minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä HÄNEN päälleen, HÄNEN sotalaumojensa päälle ja lukuisien kansojen päälle jotka ovat HÄNEN kanssaan.

        NIIN Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain MUIDENkansojen silmien edessä. Ja HE tulevat tietämään että Minä Olen HerraJHVH.

        Patmoksen Mediamyllyssä NUOREMMAT miehet viime kerralla hyvin totesivat, että Rooman

        kiRKKo ei pysy Jumalan Sanassa, vaan on KORVANNUT Jumalan Sanan omilla traditioillaan.

        SIIRTO: #PERIsyntiset 30.5.2017 9:40:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11147909/ihmeet-ovat-vakeva-eksytys-!

        Kuten juutalaisten kirjanoppineet myös Rooman kiRKKoisät ovat korottaneet traditionsa 

        Jumalan Sanan( VT Uuden Liiton Opetus Sanasta, Jeshua Messiaan Pyhästä Vaelluksesta ja 

        Verisovituksesta ) rinnalle, ylitse ja tilalle( ANTISEMIITTINEN KORVAUSteoLOGIA ); SYNTI 

        on tottelemattomuutta Jumalan Pyhän Hengen Äänelle ja SIINÄ SYNNINTILASSA, SIIS 

        VÄÄRÄSSÄ ASENTEESSA JUMALAN SANAA VASTAAN( SATAN = VASTUSTAA JUMALAN 

        SANAA )JOKAINEN IHMINEN PERIN SYNTISENÄ PERISYNTISENÄ ON HETI KUN ON 

        LÄHTENYT KASVAMAAN ÄITINSÄ KOHDUSSA, EIKÄ IHMISEN SUORITTAMA KASTE 

        POISTA IHMISEN SYNTIÄ, KUN JO VAUVAKIN ON EPÄUSKOSSA JUMALAN SANAAN.

        2.Tessalonikalaiskirje 2:1-2 Mutta mitä tulee MEIDÄN( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL ) HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN Tulemukseen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ ) ja meidän kokoontumiseemme Hänen tykönsä( PILVISSÄ; TAIVAASEEN ), niin pyydämme teitä veljet 

        ettette anna minkään hengen ettekä ( IHMISTEKOISEN )sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen HETI( TUTKIMATTA SANASTA, VT ) järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran( TUOMIO)Päivä( ILMESTYY TULESSA )jo olisi käsiLLä. 

        2:3 Älkää antako kenenkään vietellä( POIS JUMALAN SANASTA; VT; JESHUAN PYHÄN VAELLUKSEN ESIMERKKI ) itseänne millään TAVALLA( KULTTUURI; TRADITIOT ). Sillä 

        Se( TUOMIO)Päivä( SANAA TOTTELEVILLE PELASTUKSEN PÄIVÄ ) ei tule, ennenkuin luopumus( JUMALAN SANASTA ) ensin tapahtuu ja LAITTOMUUDEN( LAKI; VT ) ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 
        2:4 tuo( JUMALAN SANAN )VASTUSTAJA, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin( SEURAKUNTA ) ja julistaa olevansa Jumala. 

        2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? 
        2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 

        2:7 Sillä LAITTOMUUDEN( VASTUSTAA JUMALAN SANAA, HerranJHVH LAKIA ) salaisuus on jo vaikuttamassa( SISÄLLÄ KRISTUKSEN SEURAKUNNASSA ); jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 
        2:8 niin silloin ilmestyy( NÄKYVÄ; HAVAITTAVISSA ) tuo LAITON, jonka HerraJHVH JESHUA on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava Tulemuksensa ilmestyksellä.

        2:9 Tuo jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja IHMEILLÄ( KAIKKI YLILUONNOLLINEN EI OLE LUOJASTA ) 
        2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille jotka joutuvat kadotukseen, siksi etteivät ottaneet vastaan rakkautta Totuuteen( JUMALAN SANA, VT Uuden Liiton Opetus ), voidakseen pelastua( USKO JUMALAN SANAAN, KUULIAISUUS KOKO SANALLE ). 

        2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 
        2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet Totuutta( EMET; AMEN; EMUNA; MA'AMINEI BeJESHUA = HerraJHVH PELASTAA, AUTTAA ), vaan mielistyneet vääryyteen. 

        2:13 Mutta olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne veljet, te HerranJHVH rakastetut, siksi että Jumala( PYHÄN )Hengen PYHITYKSESSÄ( ELÄMÄN VANHURSKAUS ) ja USKOSSA TOTUUTEEN valitsi teidät PELASTUKSEEN 
        alusta alkaen. 

        2:14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. 
        2:15 NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN ON KIRJOITETTU, EDELLÄ TAI JÄLJESSÄ; VIITTAA USEIN VANHAN TESTAMENTIN PYHIIN KIRJOITUKSIIN ) seisokaa( TEHKÄÄ PAHALLE VASTARINTAA ) siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä ( JUMALAN SANAN, VT )opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme( SAARNAA SANAA ! ) tai kirjeestämme. 

        2:16-17 Ja MEIDÄN( KOKO JUMALAN ISRAEL )HerrammeJHVH JESHUA MESSIAS itse ja Jumala meidän Isämme, joka RAKASTI( ZMAN AVAR ) meitä ja armossa( HaCHESED; VERILIITTO; LIITON EHDOT; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS; VOITELU, VALINTA; OMISTUSSINETTI ) ANTOI meille IKUISEN lohdutuksen ja hyvän TOIVON( LUPAUS; TESTAMENTTI; PERINTÖ; ODOTUS ), lohduttakoon teidän sydämiänne ja 

        VAHVISTAKOON TEITÄ( SANAA TOTTELEVAT USKOVAT MUISTAKANSOISTA ) 

        KAIKESSA HYVÄSSÄ TYÖSSÄ( HYVÄT TEOT JESHUA MESSIAAN ESIMERKIN MUKAAN ) 

        JA puheessa( SAARNAA SANAA; KÄSKYSANA ON HYVÄ ).

    • Setä.ihmettelee

      Onko tämä keskustelu jokin paskaviemäri, johon höppänät ja mielipuolet saavat suoltaa metritolkulla mitä hyvänsä mistä aiheesta tahansa? Minulla oli viime vuonna vielä jokin ylevä ajatus, että ei pitäisi ihmisiä nimittää mielipuoliksi (kun keskusteluissa väittelin erään Aurora Borealiksen kanssa), mutta mitä enemmän olen lukenut ratkaisukristillisten höpötyksiä, on alkanut ihmetyttää, että eivät nämä todellakaan mitään veljiä minulle ole. Matt 5 puhuu veljistä.

      Mitä tarvetta kellään oikealla uskovalla olisi esittää niin halpamaista pelastusoppia, että pelastus muka saadaan astumalla askel tähän, askel tuohon, neljän kohdan tee-se-itse-pelastusohjelma? Ei tämmöinen tee-se-itse-uskonto ole mitään Raamatun pelastusoppia. Sitten jos samat julistajat toisaalta myös tietävät sanoa, että pelastusta ei saada muuten kuin armosta, niin eikö se todista, että heillä on tietoa kyllä, mutta TAPASYNTINÄNSÄ julistavat toistuvasti HARHAOPPIA, eli eksyttävät tietäen sen itsekin, että väärin puhuvat?

      • PASKAtuomari

        ""Onko tämä ( SUOLI24 )keskustelu jokin paskaviemäri, johon höppänät ja mielipuolet

        saavat suoltaa metritolkulla mitä hyvänsä mistä aiheesta tahansa? .. PIAN NÄHDÄÄN.

        OTE: " pelastusta ei saada muuten kuin armosta, niin eikö se todista, että heillä on TIETOA

        KYLLÄ,": MÄÄRITTELE KÄSITE "ARMO" KOKO RAAMATUN PERUSTALLA, OSAATKO?

        "Mitä tarvetta kellään oikealla uskovalla olisi esittää niin halpamaista pelastusoppia, että

        pelastus muka saadaan astumalla askel tähän, askel tuohon, neljän kohdan tee-se-itse-pelastusohjelma? ( Raamatunluku, rukous, seurakuntayhteys ja sakramentteihin osallistuminen? Kuka nuo tekee, sinä itsekkö vai joku toinen puolestasi? pappiko? )

        Ei tämmöinen tee-se-itse-uskonto ole mitään Raamatun pelastusoppia.

        Sitten jos samat julistajat toisaalta myös tietävät sanoa, että pelastusta ei saada

        muuten kuin ARMOSTA, niin eikö se todista, että heillä on tietoa kyllä,

        mutta TAPAsyntinänsä julistavat toistuvasti harhaOPPIA, eli

        eksyttävät tietäen sen itsekin, että puhuvat VÄÄRIN ?""

    • Robotski

      Teille saatanan perseläville tekopyhille ratkaisuntekijöille ei mikään armon selitys kunnollinen mene perille, kun teillä on helvetillinen vimma teeskennellä kristittyä ja sen takia vääntää asiat päin helvettiä.

      • HÄstäkkä_BaLaGan

        HARHAINEN PREDESTINAATIO-OPPI VÄÄRISTÄÄ LUOJAN TÄYDELLISEN LUONTEEN,

        Raamatun Jumalan Oikeudenmukaisuuden(OIKEAMIELINEN=VANHURSKAS=SYYTÖN).

        Jochanan 17:3 Mutta tämä on IKUINEN ELÄMÄ että tuntevat( PYHÄN HENGEN ANTAMA KOKEMUS = ARMO )Sinut( LÄHEINEN SUHDE ),

        joka Olet YKSI Totinen( TOTUUS; Emet[ Amen; Emuna; Ma'Aminei BeJeshua )Jumala;

        ja Hänet jonka LÄHETIT, JESHUA MESSIAAN( Jumalan Sana, VT; Jh.1:1-14; Totuus. )

        LUOJASSA EI OLE VÄÄRYYTTÄ; TÄYDELLINEN LUOJA EI VOI LUODA MITÄÄN VÄÄRÄÄ, VAAN SATAN'A PILASI KOKO LUODUN IHMISEN: VÄÄRÄ ASENNE( SYNTI=TARTTUVA MIELI-SAIRAUS )ESTÄÄ IHMISTÄ PELASTUMASTA TAIVAAN IKUISEEN ILOON.

        COVER: #JESHUA-ON_HerraJHVH 9.6.2017 12:37:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11147909/ihmeet-ovat-vakeva-eksytys-!

        ITSEASIASSA PREDESTINAATIO-OPPI ESITTÄÄ ETTÄ SYNTI ON LUOJAN TEKEMÄÄ; JA

        KOSKA SYNTI ON VASTOIN JUMALAN TAHTOA, PREDESTINAATIO-OPPI SIIS TEKEE LUOJASTA SKITSOFREENIKON, JAKOMIELITAUTISEN, TS. MIELISAIRAAN; SO. VALHE,

        SAMAA VALHETTA MITÄ SATAN'A ESITTI TAIVAASSA LUOJAN HALLINTOA VASTAAN.

        1.Jh.1:5 Ja tämä on Se Sanoma jonka ME( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL )Häneltä KUULIMME ja julistamme TEille: Jumala on VALO ja Hänessä ei ole mitään pimeyttä.

        COVER: #kalvinin harha 27.12.2012 11:47: Pelastus on valmistettu kaikkia ihmisiä varten, mutta KAIKKI IHMISET EIVÄT PELASTU,

        Ja Luojamme jo etukäteen tiesi( KAIKKITIETÄVÄ KAIKKIRIITTÄVÄ KAIKKIVALTIAS)

        ketkä Pelastuvat, mutta kaikille annetaan vain tässä elämässä mahdollisuus vastaanottaa HerranJHVH( JESHUA=HerraJHVH PELASTAA SYNNISTÄ/SYNNIN TUOMIOSTA) valmistama Pelastus( Se Luvattu, MESSIAS )Hänen ehdoillaan silloin kun Hän TARJOAA

        jokaiselle ihmiselle Pelastusta Pyhän Hengen ÄÄNEN/Sanansa KAUTTA( Yhteistyö).

        KOHTALONLUULO( KISMET ) EI KUULU KRISTINUSKOON vaan i-slam-in uskontoon.

        HerraJHVH IsraelinJumala EI PAKOTA, koska PAKKO EI OLE RAKKAUTTA VAAN VÄKI-VALTAA( RAKKAUS ON ANTAMISTA JA ANTAMINEN ON AINA VAPAAEHTOISTA); ja

        PREDESTINAATIO-OPPI ON PAHA HARHA( EKSYTTÄÄ IHMISET POIS TOTUUDESTA)

        koska este ei ole Luojamme taholla, vaan ihmisen synnissä joka erottaa ylpeän ja epärehellisen ihmisen epäluottamuksessa( VÄÄRÄ ASENNE LUOJAAN; YLPEYS>VÄÄRÄT AJATUKSET>VÄÄRÄT SANAT JA VÄÄRÄT TEOT; VÄÄRÄMIELISYYS=SYNTI; VALHE, LAITTOMUUS ) ja sitä seuraavassa tottelemattomuudessa ikuisen elämän lähteestä Luojastamme.

        Jumalaa( KAIKKIVALTIAS; YLIN HALLINTAVALTA )ihminen ei voi vastaanottaa elämäänsä,
        JOS ei huomaa ja eikä myönnä tarvitsevansa Häntä; joten helppo elämä tässä maailmassa helposti johtaa kadotukseen. Jotenkin satan*a huomaa otolliset ihmiset ja yrittää tuhota
        heidän elämänsä tässä maailmassa, mutta ei häiritse omiaan = maailman( LIHAN )lapsia.#

        Jh.8:44 olette isästä perkeleestä(VALEHTELIJA), ja haluatte noudattaa isänne himoja: ollut murhaaja alusta asti. Ja Totuudessa( JUMALAN SANA, VT )ei pysy, koskaTotuutta hänessä ei ole; kun puhuu valhetta niin puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen(VALHEEN)isä.

        PS. 92:1 Virsi, Sapatinpäivä-laulu.

        :2-4 Hyvä on kiittää HerraaJHVH ja veisata kiitosta Sinun Nimellesi, Korkein( EL Eljon );

        aamulla( VALO; NÄKEMINEN ) julistaa Sinun Armoasi( HaCHESED; HUOLENPITO; YLLÄPITO, SUOJA, TURVA; VERILIITTO/LIITON EHDOT; ALAMAISUUS JA USKOLLISUUS ) ja yön tullen( PIMEYS; EI KYKENE NÄKEMÄÄN LUOJAN TEKOJA ) Sinun Totuuttasi( SANAN VARASSA ); kymmenkielisillä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen.

        :5-7 Sillä Sinä töilläsi ilahutat minua HerraJHVH; riemuitsen Sinun kättesi teoista:

        Kuinka suuret ovat Sinun tekosi HerraJHVH! Ajatuksesi ovat ylen syvät;

        ( järjetön;)MIELETÖN( METANOIA ) mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä älyä tomppeli( YLPEÄ = TYHMÄ; YLIMIELINEN>VÄLINPITÄMÄTÖN>TIETÄMÄTÖN[ IGNORANCE ] ).

        :8-10 Kun Jumalattomat rehottavat KUIN RUOHO ja kaikki väärintekijät kukoistavat, se on HEIDÄN ikuiseksi häviökseen( 2. KUOLEMA = IKUINEN KADOTUS; ANNIHILOINTI ).

        Mutta Sinä HerraJHVH olet korkea IKUISESTI; Sillä katso, Sinun vihollisesi, HerraJHVH, katso, Sinun vihollisesi hukkuvat, kaikki väärintekijät joutuvat hajalleen.( HEIDÄT HÄVITETÄÄN[ PASSIIVI ] )

        :11-12 Mutta minun sarveni( VOIMA, OIKEUS; VALTA, VALTUUTUS; OMISTUSSINETTI; ARMO; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS, KIRKKAUS, LÄSNÄOLO ) Sinä kohotat kuin villihärän sarvet; minut Voidellaan( PASSIIVI; VOITELU=VALINTA )tuoreella öljyllä.

        Ja iloiten silmäni katsovat vainoojiani; korvani kuulevat noista pahoista jotka ovat nousseet minua vastaan.( OLEN KOKENUT TÄMÄN MONESTI JO TÄSSÄKIN ELÄMÄSSÄ ! )

        :13-14 Vanhurskas viheriöi kuin palmupuu, kasvaa kuin Libanonin setri( KOHTI KORKEUTTA, KUTEN KOTKA ); ovat istutetut HerranJHVH huoneeseen( HaBAIT ), viheriöivät meidän( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL )Jumalamme kartanoissa.

        :15-16 Tekevät hedelmää vielä vanhuudessaan, ovat mehevät ja vihannat; ja julistavat( IKUISESTI JULISTAVAT LUOJANSA KUNNIAKSI, KOETTUAAN TÄÄLLÄ MAAILMASSA SYNNIN KAUHEUDEN ), että HerraJHVH on Vanhurskas( OIKEAMIELINEN = SYYTÖN ), Hän on Kallioni( TZUR TSION ), ja ettei Hänessä ole vääryyttä( LAITTOMUUS; SYNTI ).#

    • violaluna17

      Leo Meller kiristää kymmenyksiä ja erehtyy profetioissa ja

      • Tee rikosilmoitus 😂

      • Vahvasti-KYSEENalaistan

        EI KAI SENTÄÄN kukaan voi kaikessa erehtyä, siis KAIKISSA MUIDEN PROFETIOISSA?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12224463/mita-usko-on-

        OTE: #TÄMÄN NÄYN( ILMESTYS=KORKEIN PROFETIA) suomalaisten tietoisuuteen toi saarnaaja L.Meller(PATMOS-lähetysSÄÄTIÖ): Hän sai uutta tietoa v. 2008 Annettuun(D.W:n )Näkyyn: Yllättävintä on ettei ko. MAA( VALTIO, JOKA MENEE KONKURSSIIN)enää sijaitsekaan Välimeren(Kreikan)rantaviivalla; laitan oheen lainauksen Jouko Pihon sivulta:

        http://artolehkamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201593-viela-kerran-david-wilkersonista

        "Moni ei kuitenkaan tiedä että D. Wilkerson oli myös maailmankuulu profeetta ja Näkynsä tulevaisuudesta, juuri näistä ajoista, vavahduttavat ja ovat hätkähdyttävän tarkkoja: "Näky" v. 1973 kirjoittamansa kirja on lähes jokaisen Helluntaiuskovan kirjahyllyssä: Se sisältää 5 Näkyä tulevaisuudesta; talouden romahtamisesta RAJUIHIN SÄÄILMIÖIHIN ja homoseksualismin nousuun asti:( USA KAIKESSA ENSIMMÄISENÄ ): V. 1973 harva pystyi

        Näkemään että kirkko ja valtiovalta eivät enää vastusta homoja ja tämä johtaa täydelliseen kaaokseen; ...näkemään että alkaa esiintyä yhä enemmän ja enemmän sarjamurhaajia ja kouluammuskelua; tämä kaikki on tänä päivänä FAKTAA( eikö Totta? ).

        Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa D.W. antoi kiistellyn Näyn "valtiosta joka menee konkurssiin; ja seurauksena amerikkalaisilla on 2 viikkoa aikaa nostaa rahansa pankeista. sitten pankit sulkeutuvat pitkiksi ajoiksi"...

        Jukka K. Piirosen muistiinpanoja Leo Mellerin tilaisuudesta: "Olin illalla 1.9.2015
        Leo Mellerin tilaisuudessa Jyväskylässä ja kuulin järisyttäviä asioita; illassa 3 suurta asiaa nousi esille: Ensin; Meller sai selville mistä maasta David Wilkerson ennusti länsimaiden talousromahduksen alkavan; Leo sai USA:ssa käsiinsä D.W:n puheen nauhoituksen ja sai luvan esittää sen yleisölle Suomessa yhden kerran: Nauhoitteella Wilkerson paljastaa VALTION JOSTA TALOUSROMAHDUS ALKAA: SO. SAKSA.

        Kun romahdus tapahtuu, yhdysvaltalaisilla on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahansa pankista. Sen jälkeen pankkeja ei ilmeisesti enää ole.( SAATTAA KOSKEA MYÖS SUOMALAISIA;

        KUN SAKSAN PÖRSSI ROMAHTAA, TOD.NÄK. MYÖS MUIDEN EU-MAIDEN PÖRSSIT(
        JA EURO-VALUUTTA )SEURAA SAKSAN VANAVEDESSÄ, SAMAAN MIINAKENTTÄÄN, JA UPPOAA KUIN ILMARINEN http://fi.wikipedia.org/wiki/Panssarilaiva_Ilmarinen MUINOIN

        Muistelen kuitenkin, että PROFETIAn mukaan pankit ovat suljettuina 3 kk;
        ja kun ne jälleen avautuvat, kaikki rahat kannattaa käyttää lähetystyöhön.

        Tästä eteenpäin ei enää tarvitse arvuutella valtion nimeä: KUN David Wilkersonin profetia toteutuu, SAKSA( NATOn TALOUSVETURI )TULEE MENEMÄÄN KONKURSSIIN. PIAN.#

        COVER: #JUMALAN-profeetan-LUPAUS 24.8.2017 13:47:

        Jeshajahu 1:15 ojennatte käsiänne, peitän silmäni(KASVOT)TEiltä: EN KUULE
        vaikka kuinka paljon rukoilisitte; kätenne ovat VERTA(Hes. 3:18)täynnä.

        51:21 SIKSI poloinen KUULE TÄTÄ (TUKHOLMAN PROFETIA) http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm JUOPUNUT,
        vaikka et viinistä ..

        COVER: Luuk. 5:1 kansa tunkeutui Hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan(VT)Sanaa ja

        Hän seisoi Kinneretin järven rannalla: 8:18 Katsokaa(NÄKYVÄ; TEOT)siis MITEN kuulette;

        sillä sille jolla ON(USKONKUULIAISUUS)Annetaan(PASSIIVI; Voima), MUTTA

        jolla ei ole otetaan pois sekin minkä luulee itsellään olevan( IKUINEN ELÄMÄ).

        Mark. 4:15 Mitkä tien oheen putosivat ovat joihin Sana kylvetään, mutta kun sen kuulevat,

        niin SATAN(VASTUSTAA JUMALAN SANAA>ANTIKRISTUS)'A heti tulee ja

        ottaa(VALHEILLA)pois heihin kylvetyn Sanan(Totuuden).

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12270082/helluntaikirkkokin-teki-oman-katekismuksensa

        Allaoleva(L)inkki ei toimi > "MAALAA" se(L)inkki, paina CTRL C( kopioi ) > vie Kuukkeliin( google-haku )kursorilla > paina CTRL V( liittää ); ja paina ENTER, NIIN saat J. T. Niemisen Profetian esille; tällä palstalla kummasti eivät linkit toimi ..

        http://www.kotikone.fi/kalle/teokset/T11_Suomalainen nykyprofeetta.pdf

        8. Suomesta annetaan pala Venäjälle.( Profeetta Jukka T. Nieminen, SLEY ):

        "Jumala kurittaa, koittelee ja kasvattaa kansaamme käyttäen vierasta valtiota VASARANA:

        Viime( EDELLINEN ) voimakas KURItus( Jumalattomille ) ja KOETTELEmus( Uskoville )
        TULI meille II MS:n aikana NL:n toimesta. HerraJHVH( JESHUA )Pelasti kuitenkin kansamme täydelliseltä tuholta.

        Välirauhan aikaan tukimme Saksan juutalaisilta Petsamon kautta kulkevan pakoreitin; koskimme Herran Silmäterään, ja meitä heti Rankaistiin: Petsamon menetimme NL:lle.

        ”Jo marraskuussa 1983 Herra näytti minulle sen palan maastamme jonka

        Hän( JUMALA ) antaa idän suurelle maalle, silloiselle Neuvostoliitolle.

        Näin Jukka alkaa ja jatkaa sitten kysyen: ” Miksi Jumala on tehnyt näin ankaran päätöksen?

        Olemme hylänneet Jumalan; elämme tavalla joka on täysin vastoin Hänen tahtoaan: HAUREUS, väärinteko ja rakkaudettomuus ovat saaneet vallan sydämissämme.

        Valtiovalta tekee Jumalan mielen vastaisia päätöksiä, eikä kysy neuvoa HerraltaJHVH;

        kansa jopa tietoisesti pilkkaa HerraaJHVH( JESHUA; VAPAUTTAA )...

      • MIELEN-Muutokseen
        Vahvasti-KYSEENalaistan kirjoitti:

        PROFETIAAKO KAIPAAT?

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ; VOITELU)kansa: Sanon sinulle Jumalan valittu joka
        asut Suomen maassa ja olet Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä et koe( FUTUURI )niin raskaana kuin ne jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT( FUT. )kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä paikassa. Ja sinulle annetaan lohdutukseksi tämä merkki: koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta sinulta ei turmella Öljyä eikä Viiniä.

        Jatkakaa haureuttanne TE jotka haluatte sitä jatkaa, sillä näin sanotaan Pyhässä Kirjassa: pyhät(JESHUAN OMAT) pyhittyvät(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta saastaiset saastuvat.

        Suomen KANSA, ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN sillä SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; Amerikka ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat ovat lyödyt ja hajallaan: Näin LÄNSI-Saksan sotilaiden itkevän maassa polvillaan.( SISÄLLISSOTA tulee Pohjois-Norjaan; Saksa on ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa ON PALJON KÖYHYYTTÄ, PALJON KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA;

        MITÄ tarkoittaa tuo 'LÄNSI-Saksa', muuta kuin että Saksa kuuluu USA/NATO-LEIRIIN? )

        TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka teitä voi suojella ja varjella, on Poikani JESHUA Messiaan Sovintoveri; SEN YLENKATSOITTE JA POLJITTE JALKOIHINNE.

        Vain Poikani Morsian, olet uloskutsuttu ja SEISOT KUN MUUT YMPÄRILLÄSI KAATUVAT.

        Suomessa sinulla on oleva leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja. SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo sinua vastaan ja profetoi määrätyt hetket; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Minun tyköni: Kutsutaan kotiin.

        TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA( ? )JULISTAA väkevän pelastussanoman jonka myös kuulet SINÄ mahtava Roosin poika. TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta
        tulee olemaan väkevän pelastussanoman julistaja ja tuo monta Minun tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ Roosin poika, SINÄ( 2. PERSOONA; LÄHEINEN SUHDE ) NÄET SEN( VAIKUTUKSEN? ) ja SINÄ hämmästyt.

        Sinun halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN( FUT. )esteen eteesi.

        Vaikka monet Jumalattomat Suomen maassa lankeavat miekkaasi,

        SINÄ et turmele Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala. Minä olen nostanut sinut, SINÄ mahtava Roosin poika; SINÄ saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani, JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen, SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet, sinä palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita olet Suomessa nähnyt.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI JUOPUNEELLE ihmiskunnalle;

        Minun Sanallani sinut nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan, mutta

        Minun Sanallani sinut myös kaadetaan( TÄMÄ TOTEUTUU, JUMALAN SANA; SITÄ EI VOI ESTÄÄ, EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EIKÄ PROFEETASTAKAAN ), Sanoo HerraJHVH.

        Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää; ei ole yhtään kansaa joka nostaisi asetta puolestanne Venäjää vastaan.

        Suomen kansa: Tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli, joka taisteli rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan rinnallanne ja Minä tulen huolehtimaan siitä, että se Venäjän sotilas joka nousee teidän maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä.

        Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin maassanne:
        Koiniks-mitta nisuja maksaa denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä Sana; ja Viini( OPETUS JUMALAN SANASTA )on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU )Sana.

        Teille jää vain yksi paikka mihin voitte paeta KUN ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala ja se paikka on Jumalan Sana.

        Yksikään valtio EI ota vastaan TEidän pakolaisianne. TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET) yritätte paeta Amerikkaan; yritätte paeta Kanadaan; mutta teitä ei oteta vastaan, kuten ei otettu vastaan Israelin lapsiakaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan palautettiin Saksaan:

        Niin tulevat LÄNSImaat palauttamaan TEidätkin takaisin kotimaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen sillä tavalla.

        Minun Tieni eivät ole teidän teitänne, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Minun Sanassani, hänellä on leipää ahdistuksen keskellä ja lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala, sillä eivätkö päivänne ole Minun kädessäni sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala ahdistuksen päivinäkin?...

      • HÄstäkkä_BaLaGan
        MIELEN-Muutokseen kirjoitti:

        #SIIRTO-COVER: #mielen-MUUTOKSEEN 25.9.2017 18:40: "Martin Lutherin HERÄTYS SYNNINTUNTONA TULI JA YHÄ JATKUU USKONPUHDISTUKSENA(500=10x50)KUN

        LUTHER EI SUVAINNUT KAIKKEA SITÄ MIKÄ OLI PAAVIN KÄSKY JA kiRKKo-oppi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12224463/mita-usko-on-

        Rm.2:8 (JUMALAN)Viha ja Kiivas( JHVH TSEVAOT )Tulee( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ )niille jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA, VT; LAKI; JUMALAN KÄSKYT ) vaan tottelevat vääryyttä(LAITTOMUUS).

        1:5 jonka kautta saimME Armon( HaCHESED ), ja apostolinviran jotta KAIKISSA MUISSA(X) -kansoissa SYNTYISI Uskon( KOHDE ON SANA; VT )KUULIAISUUS Hänen Nimeään kohtaan 16:26 joka nyt on julkisaatettu; ja kaikille kansoille Profeetallisten Kirjoitusten kautta tiettäväksi tehty IKUISEN Jumalan Käsky Uskon( SANA )kuuliaisuuden SYNNYTTÄMISEKSI,

        1.Pt.2:8 kompastusKIVEKSI(PETROS) ja loukkausKALLIOKSI(PETRA) KOSKA( SYY ) EIVÄT tottele(JUMALAN)Sanaa( VT; HerranJHVH LAKI; JUMALAN KÄSKYT ), NIIN kompastuvat; ja siihen HEIDÄT on pantukin.

        Ap.TEOT5:32 Ja olemME kaiken tämän todistajat; NIIN Pyhä Henkikin jonka Jumala ANTOI niille jotka Häntä TOTTELEvat."

        Totuuden LUTHER TULI TUNTEMAAN, KUN ITSE SUORAAN LUKI KOKO RAAMATUN

        JUMALAN SANAA, JA JÄTTI KADESKISMUKSET nuRKKaan pölySSä HOMOhtuMAAN ; )

        Mattatjah 3:2 ja sanoi: Tehkää parannus, sillä Taivasten(TV)VALTAkunta on tullut lähelle. 4:17 Siitä alkaen JESHUA rupesi saarnaamaan ja sanomaan: Tehkää parannus, sillä Taivasten(TV)VALTAkunta on tullut lähelle. 11:20 Sitten Hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja joissa useimmat Hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:

        Mark.1:15 ja sanoi: Aika on täyttynyt, ja Jumalan(TV)VALTAkunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. 6:12 NIIN lähtivät ja saarnasivat että oli tehtävä parannus.

        Ap.TEOT( PYHÄN HENGEN HALLINTA VALTAkunta JESHUAN SEURAAJAkunnassa )2:38 NIIN Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus JA(KONSEKUTIIVINEN) ottakoon kukin teistä kasteen JESHUA MESSIAAN Nimeen( JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ )syntienne anteeksisaamiseksi, NIIN( HOUTOS?) saatte Pyhän Hengen lahjan( VOITELU, VALINTA; OMISTUSSINETTI; VALTUUTUS, VOIMA ).

        Luuk. 13:3 Eivät olleet, sanon Minä teille, mutta ellette tee parannusta( PELASTUKSEN EHTO=ASENNEMUUTOS), niin samoin te kaikki hukutte.
        13:5 Eivät olleet, sanon Minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
        15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo Taivaassa suurempi yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen, kuin 99:stä "vanhurskaasta jotka eivät parannusta tarvitse".
        24:47 ja että parannusta(EHTO)syntien( HaSLICHA; SOVITUS )anteeksisaamiseksi
        on saarnattava Hänen Nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

        Ap.TEOT 5:31 Hänet Jumala oikealla kädellään KOROTTI Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta JA syntien anteeksiantamusta.
        20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa HerraamME JHVH JESHUA MESSIAASEEN.
        26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudan maalle ja MUILLE(X) parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että TEKISIVÄT PARANNUKSEN SOVELIAITA TEKOJA.

        Hbr.6:1 Siksi jättäkäämme Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,

        Ilm. 2:5 Muista siis mistä olet langennut( JUMALAN SANASTA; LAKI ), JA tee parannus, JA TEE niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et niin Minä tulen tykösi ja työnnän lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

        2:21-22 Ja Minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta EI TAHDO TEHDÄ PARANNUSTA eikä luovu haureudestaan.
        2:22 Katso, Syöksen hänet tautivuoteeseen; ja ne jotka kanssaan tekevät huorin
        Syöksen suureen ahdistukseen, JOS( EHTO ) eivät TEE PARANNUSta JA LUOVU HÄNEN TEOISTAAN;

        9:20-21 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet PARANNUSTA KÄTTENSÄ TEOISTA, NIIN että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä: HE eivät tehneet PARANNUSta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

        16:9, 11 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan Nimeä, Hänen jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta eivät tehneet parannusta NIIN että olisivat antaneet Hänelle kunnian;

        ja pilkkasivat Taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseidensa vuoksi, MUTTA EI MIELEN-MUUTOSTA TEOISSAAN.

        Ap.TEOT 17:30 noita( Sanasta; Laista )tietämättömyyden aikoja Jumala on SIETÄNYT,

        mutta NYT Hän tekee tiettäväksi että KAIKKIEN IHMISTEN KAIKKIALLA ON TEHTÄVÄ PARANNUS(METANOIA, MIELENMUUTOS, ASENNEMUUTOS SUHTEESSA LUOJAN TAHTOON ILMOITETTUNA PYHÄN HENGEN ÄÄNESSÄ OMATUNNOSSA JA SANASSA;

        VÄÄRÄMIELINEN><OIKEAMIELINEN=VANHURSKAS=SYYTÖN>PELASTETTU JESHUAN VERIUHRIN ANSIOSTA)#

      • RAID-talossa-TAPAAN
        usko.vainen kirjoitti:

        Tee rikosilmoitus 😂

        OLETTEKO HUOMANNEET ETTÄ OLEMATTOMAT KOMMENTIT LOPETTAVAT TÄMÄN
        KESKUSTELUN VARSIN PIAN, JA VASTUU SIIRTYY SITEN SANAN KUULIJOILLE, PIAN.

        JOS TÄMÄ PROFETIA http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm ESTÄÄ VENÄJÄN TÄYDEN MIEHITYKSEN, NIIN MITÄ AIHEUTTAA TÄMÄN PROFETIAN SANAN ESTÄJÄ?

        http://youtu.be/gLhC2eTkVCM Mother Russia - Iron Maiden HIENOA MUSIIKKIA

        http://www.leffatykki.com/elokuva/pelko-on-aseeni SUUREN SOTAHERRAN PELKOon

        #Suomen NIMIkristitty hallitus joutuu vastuuseen teoistaan, ja tekemättömyyksistään, kuten

        myös tämän SUOLI24-KETKUttelun YLLÄPITO JOKA SABOTOI TAAS TÄTÄKIN KETJUA:

        AATTELEPPA IHA ITE... JA TOSI USKOVIEN YHTEYS, KOINONIA,
        ON VAIN JUMALAN KOKO SANASSA, JOSTA DIALOGIA: ONKO?

        JOKAISEN Tosi kristityn velvollisuus yrittää tehdä kaikella voimallaan HYVIÄ TEKOJA,

        kuten Jeshua Messias, JOS sanoo pysyvänsä HerranJHVH Jeshuan SEURAAJAkunnassa:

        #PUNAviher-ÄÄRI-Femakko VAATII TASA-ARVOA, HUUTAen TOISTEN PUHEEN PÄÄLLE OMAN puheenvuoronsa jälkeen, ennen sitä ja siinä välissä... SananVAPAUS ON Vaikutus-VALTAA; JA RYÖSTÄMÄLLÄ( PILAAMALLA )TOISTEN PUHEENVUOROT Femakko OTTAA MYÖS

        TOISTEN VAIKUTUSvallan( RAHA=VALTA=TIETO; VALTA>VASTUU; TASA-ARVO / ERI-
        ARVO[ KENELLÄ ON OIKEUS{ VALTA=VOIMA }MÄÄRITELLÄ{ MÄÄRÄTÄ }ARVOT? ])

        USKONNONoliSUUs( KIIHKOfeminismi; -kommunismi; -natsismi; -ISlamismi )EI VOI

        MILLOINKAAN OLLA TASA-ARVOista, VAAN ERIARVOista: NATSI HYÖKKÄÄ JA RYÖSTÄÄ TOISTEN OMAA KUVITELLUN YLI-VERTAISUTENSA( "ELIITTI"; HYBRIS ) "ARVOLLA":

        COPY: #SANAN.saarnaaja 6.10.2016 9:21: Raamattu ei HEidän MIELIstään( METANOIA ! ) olekaan Totuus, ELI HerranJHVH Israelin Jumalan Pyhän Hengen Ääni, vaan ”alkukantaisen tietämättömän ihmisen moraalioppi" josta luopuneina HE Jumalaa korkeammaksi korottavat

        ihmisen(HUMANISMI; IHMISKESKEINEN): IHMISJÄRKI(AISTIT; TUNTEIDEN VALLASSA: LAHKO ! )on näiden kiRKKo”kristittyjen” ylin auktoriteetti ja toivonsa on( IKUINEN? ) KEHITYSopissa.# PAAVIN VAHVISTAMA; RKK TUKEE SITÄ.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14129743/kehitysluulon-perusta-on-olematon-2-0

        Jochanan 15:1-2 "Minä olen Totinen(EMET; Amen; EMUNA, MA'AMIN)VIINI( OPETUS )puu, ja Isäni viinitarhuri: Karsii pois jokaisen oksan Minussa( JUMALAN SANA, TOORA, LAKI)joka ei TEE(HYVÄÄ)hedelmää.

        Ja Puhdistaa( TULI; KÄRSIMYKSEN KAUTTA NÖYRÄKSI. TAHDOTKO? )jokaisen joka TEKEE(HYVÄÄ)hedelmää, jotta kantaisi runsaamman hedelmän.

        #Ap.TEOT 2:4 Ja tulivat(JUMALAN SANAN OPETUSLAPSET; JESHUAN SEURAAJAKUNTA; HaTALMIDIM)kaikki PyhälläHengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua MUILLA(X)kielillä

        Sen(HALLINTA)mukaan MITÄ(PYHÄ TOTUUDEN RAKKAUDEN)Henki ANTOI
        heille(SANAA TOTTELEVAT)puhuttavaksi.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        ...MUTTA NYT hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, TE kiRKKojen ETUmaisina olevat, tehtäväNNE tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani:

        ( JUMALALLE KELPAA http://youtu.be/vg9gVhMfJSg VAIN 3/10 kiRKKoPAPEISTA ; )

        PERINNEsäännöistä ja opistaNNE riiteletTE VAINOTEN yksinkertaisia Totisia rukoilijoita.

        TE PURITTE jokaisen Käskyn jonka Minä ANNOIN( ARMO, HaCHESED; Simchat Torah ):

        Kun Sanon, ÄLÄ TEE HAUREUTTA, TEETTE HAUREUTTA kaikilla alueilla...

        #2.Pt.2:19 ja heille LUPAAVAT VAPAUTTA, VAIKKA OVAT ITSE TURMELUKSEN(H)ORJIA; sillä kenen voittama joku on, SEN( SYNNIN JA SATAN'AN )ORJA( ALAINEN, ALLA )HÄN ON.

        2:20-22 Sillä JOS maailman saastutuksia PÄÄSIVÄT pakoon MEIDÄN HerrammeJHVH JA VAPAUTTAJA JESHUA MESSIAAN tuntemisen kautta, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, NIIN( HOUTOS? )viimeinen TULI heille ensimmäistä pahemmaksi:

        Parempi olisi heille ollut etteivät olisi tulleet tuntemaan Vanhurskauden(VT)Tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille ANNETUSTA Pyhästä(VT; LAKI; JUMALAN)Käskystä;

        heille TAPAHTUI mitä Tosi Sananlasku Sanoo: KOIRA palaa oksennukselleen; ja: Pesty SIKA rypee rapakossa.#

        OLISINKIN MIELELLÄNI VÄÄRÄSSÄ, MUTTA PELKÄÄN OLEVANI TÄYSIN OIKEASSA ; )

        Motörhead – Ace of Spades http://youtu.be/1iwC2QljLn4 Lyrics:

        If U like to gamble,
        I tell U I'm Ur man:

        U win SOME, lose SOME, all THE SAME to me; The pleasure is to play,

        makes no difference WHAT U SAY, I don't share YOUR GREED,
        the only card I need is The Ace of Spades

        Playing4The High(est)One - dancing with the DEVIL, going with the flow;

        IT'S ALL A GAME to me,

        7 or 11 - snake eyes WATCHing U -

        Double up or QUIT, double stake or SPLIT, The Ace of Spades

        U know I'm born to lose&gambling's 4fools:

        But that's The Way; I like it baby, I don't wanna LIVE 4EVER( IN THIS WORLD ),

        &don't forget THE JOKER !

        PUSHing UP the ante, I know U GOTTA SEE ME: READ 'EM AND WEEP,

        the DEAD MAN's hand AGAIN,

        I see it IN Ur EYES( FEAR ), take One, look and DIE; The only thing U see,

        U KNOW IT'S GONNA BE( INDEED ), The Ace of Spades,; The Ace of SPADEs(x3)#

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/

        http://youtu.be/X4bgXH3sJ2Q The Trooper (Official Video) - Iron Maiden

      • ProgeROCKtornaado
        RAID-talossa-TAPAAN kirjoitti:

        Itätuuli tuonut lämpöä..

        SIIRTO-COVER: &ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: "PROFETIAAKO KAIPAAT?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12161163/miten-tukea-israelin-helluntai-messiaanisia-seurakuntia

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle Suomen maassa asuva Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä ET
        koe( FUT.)NIIN raskaana kuin ne jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT(FUT.)kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja sinulle lohdutukseksi Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta Öljyä eikä Viiniä sinulta ei turmella.

        Jatkakaa haureutta jotka sitä haluatTE, sillä Pyhässä Kirjassa sanotaan näin: Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta SAASTAinen SAASTUU.

        Suomen KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat lyötynä hajallaan Näin
        SEN sotilaiden itkevän maassa polvillaan.(SISÄLLISSOTA Pohjois-Norjaan; SAKSAKIN ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa ON PALJON KÖYHYYTTÄ, KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä voi suojella ja varjella, on Poikani JESHUA Messiaan Sovintoveri; Sen ylenkatsoitTE JA poljitTE jalkoihinNE.

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian, VAIN SINÄ SEISOT; KUN YMPÄRILLÄSI KAATUVAT MUUT(X).

        Suomessa sinulla ON(FUT.) leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja; SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja profetoi määrätyt hetket; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni: Kutsutaan Kotiin.

        &TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)Sanoman jonka myös kuulet SINÄ mahtava Roosin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON(FUT.) Väkevän(Z)Pelastussanoman JULISTAJA ja tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH)SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ Roosin poika, SINÄ(2.PERS.; LÄHEINEN SUHDE)NÄET SEN(VAIKUTUKSEN?) ja SINÄ hämmästyt.

        Sinun halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN(FUT.)esteen eteesi.

        Vaikka monet Jumalattomat Suomen maassa lankeavat miekkaasi,

        SINÄ et turmele Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala. Minä olen nostanut sinut, SINÄ mahtava Roosin poika; SINÄ saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI

        JUOPUNEELLE IHMIS(SIELU)kunnalle(MAAILMA);

        Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan, mutta

        Minun Sanallani sinut kaadetaan(TÄMÄ TOTEUTUU, JUMALAN SANA; SITÄ EI VOI ESTÄÄ, EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EIKÄ PROFEETASTAKAAN)kin, Sanoo HerraJHVH.

        &TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne. SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.) yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta rinnallanne TAISTELEE(FUT.) sama enkeli kuin talvisodan päivinä; ja Minä tulen huolehtimaan siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU)SANA.

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio; TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta TEitä ei oteta vastaan,

        KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan NATSI-Saksaan palautettiin( MINNE? ): NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT(FUT.) TEidätkin takaisin KOTImaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS; TÄLLÄ ).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja Lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö( TAHDOTKO ANTAA HALLINNAN HÄNELLE? ELON)päivänne ole Minun
        Kädessäni Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, ahdistuksen( KÄRSIMYS)päivinäkin?..."&

      • sanaa-VASTAAN-Sana
        MIELEN-Muutokseen kirjoitti:

        PROFETIAAKO KAIPAAT?

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ; VOITELU)kansa: Sanon sinulle Jumalan valittu joka
        asut Suomen maassa ja olet Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä et koe( FUTUURI )niin raskaana kuin ne jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT( FUT. )kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä paikassa. Ja sinulle annetaan lohdutukseksi tämä merkki: koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta sinulta ei turmella Öljyä eikä Viiniä.

        Jatkakaa haureuttanne TE jotka haluatte sitä jatkaa, sillä näin sanotaan Pyhässä Kirjassa: pyhät(JESHUAN OMAT) pyhittyvät(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta saastaiset saastuvat.

        Suomen KANSA, ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN sillä SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; Amerikka ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat ovat lyödyt ja hajallaan: Näin LÄNSI-Saksan sotilaiden itkevän maassa polvillaan.( SISÄLLISSOTA tulee Pohjois-Norjaan; Saksa on ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa ON PALJON KÖYHYYTTÄ, PALJON KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA;

        MITÄ tarkoittaa tuo 'LÄNSI-Saksa', muuta kuin että Saksa kuuluu USA/NATO-LEIRIIN? )

        TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka teitä voi suojella ja varjella, on Poikani JESHUA Messiaan Sovintoveri; SEN YLENKATSOITTE JA POLJITTE JALKOIHINNE.

        Vain Poikani Morsian, olet uloskutsuttu ja SEISOT KUN MUUT YMPÄRILLÄSI KAATUVAT.

        Suomessa sinulla on oleva leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja. SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo sinua vastaan ja profetoi määrätyt hetket; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Minun tyköni: Kutsutaan kotiin.

        TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA( ? )JULISTAA väkevän pelastussanoman jonka myös kuulet SINÄ mahtava Roosin poika. TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta
        tulee olemaan väkevän pelastussanoman julistaja ja tuo monta Minun tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ Roosin poika, SINÄ( 2. PERSOONA; LÄHEINEN SUHDE ) NÄET SEN( VAIKUTUKSEN? ) ja SINÄ hämmästyt.

        Sinun halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN( FUT. )esteen eteesi.

        Vaikka monet Jumalattomat Suomen maassa lankeavat miekkaasi,

        SINÄ et turmele Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala. Minä olen nostanut sinut, SINÄ mahtava Roosin poika; SINÄ saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani, JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen, SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet, sinä palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita olet Suomessa nähnyt.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI JUOPUNEELLE ihmiskunnalle;

        Minun Sanallani sinut nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan, mutta

        Minun Sanallani sinut myös kaadetaan( TÄMÄ TOTEUTUU, JUMALAN SANA; SITÄ EI VOI ESTÄÄ, EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EIKÄ PROFEETASTAKAAN ), Sanoo HerraJHVH.

        Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää; ei ole yhtään kansaa joka nostaisi asetta puolestanne Venäjää vastaan.

        Suomen kansa: Tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli, joka taisteli rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan rinnallanne ja Minä tulen huolehtimaan siitä, että se Venäjän sotilas joka nousee teidän maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä.

        Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin maassanne:
        Koiniks-mitta nisuja maksaa denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä Sana; ja Viini( OPETUS JUMALAN SANASTA )on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU )Sana.

        Teille jää vain yksi paikka mihin voitte paeta KUN ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala ja se paikka on Jumalan Sana.

        Yksikään valtio EI ota vastaan TEidän pakolaisianne. TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET) yritätte paeta Amerikkaan; yritätte paeta Kanadaan; mutta teitä ei oteta vastaan, kuten ei otettu vastaan Israelin lapsiakaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan palautettiin Saksaan:

        Niin tulevat LÄNSImaat palauttamaan TEidätkin takaisin kotimaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen sillä tavalla.

        Minun Tieni eivät ole teidän teitänne, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Minun Sanassani, hänellä on leipää ahdistuksen keskellä ja lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala, sillä eivätkö päivänne ole Minun kädessäni sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala ahdistuksen päivinäkin?...

        COVER: #Macron ESITTI EU-tulevaisuudesta UTOPIAN Sorbonnen yliopistossa Pariisissa pitämässään 1,5-tuntisessa PUHEESSA; tunteisiin vetoava taitavasti rakennettu PUHE
        muistutti Macronin presidentinvaalikampanjaa, jossa heilutettiin EU-lippua.

        Saksalaiset kuitenkin valitsivat liittopäiville Vaihtoehto Saksalle-oikeistopopulistipuolueen
        2 päivää ennen Macronin linjapuhetta: Liittokansleri Angela Merkelin kannatus heikkeni; ja liikkumavara entistä tiiviimpään EU-yhteistyöhön väheni. http://yle.fi/uutiset/3-9852516

        Macronin mukaan EUroopan( USA/NATO/EU-FEDERAATIO-"ELIITTI")JOHTAJIEN
        ei pidä antaa kansallismielisyyden nousun( PATRIOOTTI PUOLUSTAA OMAA KIELTÄ JA KULTTUURIA, MUTTA NATSI HYÖKKÄÄ MUIDEN "ALI-IHMISTEN" KIMPPUUN, TARKOITUKSENA TUHOTA TOISTEN KULTTUURIT( KIELI; USKONTO ), JA RYÖSTÄÄ MUIDEN OMAISUUS ITSELLEEN( ONKO MACRON NATSI VAI KOMMUNISTI, VAI PATRIOOTTI? AHNE LIBERAALIKAPITALISTI ) HILLITÄ KUNNIAN(VALLAN)HIMOA:

        "TEIDÄN PITÄÄ(!)TEHDÄ yksinkertainen valinta: Joko jättää vaali vaalilta enemmän tilaa "NATSEILLE", heille jotka vihaavat EUa, ja ovat vallassa 5–15 vuoden kuluttua;

        tai ottaa vastuunne ja HALUTA TÄTÄ( TASA-ARVOA? SEKASORTOA )EUrooppaa, ottaen riskejä JOKAINEN OMASSA(?)MAASSAAN"

        :Macronin ehdottamille riskeille voi ennustaa kahtalaista vastaanottoa Helsingissä:

        PUOLUSTUSaloitteita tuskin torpataan, sillä EU-PUOLUSTUSyhteistyötä on ajettu aktiivisti eteenpäin; tosin yhteinen EU-PUOLUSTUSbudjetti voi olla liikaa Suomellekin.

        AINAkin EU-VEROILLA RAHOITETTAVA EUROalueen BUDJETTI menee liian pitkälle, etenkin jos sitä käytettäisiin suhdanteiden tasaamiseen; SIPILÄN HALLITUSohjelma torjuu EUROliiton viemisen suuntaan joka kasvattaisi yhteisvastuuta.

        Veroasiat Suomi halunnee pitää omissa näpeissä, vaikkei lukeudu EUn sisäisiin verokeitaisiin kuten esim. Irlanti.

        Nykyhallitus voi katsoa viisaaksi painaa jarrua myös Macronin tylsemmissä, EU-instituutioita koskevissa visioissa: Macron haluaisi pienentää EU-komission kokoa 15:een,

        jolloin joka jäsenmaalla ei enää olisi( TASA-ARVOA? )omaa komissaaria; ja ehdottaa myös että 50% EUROparlamentin edustajista valittaisiin yhteisEUrooppalaiselta listalta, jossa esim. Macronia voisi äänestää Malmöstä Madridiin.

        Molemmat esitykset heikentäisivät pienempien( SUOMI )jäsenmaiden painoarvoa,
        koska niille VÄLTTÄMÄTTÄ EI RIITTÄISI komissaarinpaikkoja; niiden poliitikkojen olisi
        myös vaikeampi tulla valituksi EUROparlamenttiin, jos nykyisenkaltaisia kiintiöitä ei olisi.

        Macronin visio tuskin toteutuu sellaisenaan, jos lainkaan: Sen menestys on paljolti kiinni siitä,

        millainen hallituskokoonpano tulee Saksaan.( LIBERALISMI ON NYT VASTATUULESSA ; )

        Samantekevää ei ole, millaisen kannan SUOMEN NYKYhallitus( DEMOKRATIA?)niihin ottaa.

        Mark.13:8 Sillä kansa nousee Kansaa vastaan ja valtakunta Valtakuntaa vastaan; tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää: Tämä on Synnytystuskien alkua.

        Luuk.21:10 Sitten Hän( JESHUA MESSIAS )sanoi heille: "Kansaa vastaan nousee kansa ja Valtakuntaa vastaan valtakunta;

        DaniEL 2:37-45 Sinä kuningas olet kuningasten kuningas, jolle Taivaan Jumala ANTOI( ZMAN AVAR, MENNYT AIKA ) vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian( KAVOD; SOTAVARUSTUS );

        ja jonka käteen Hän ANTOI ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, ASETTI sinut kaikkien niiden valtiaaksi: Olet se kultainen PÄÄ( ROSH; YLIN; ALKU ).

        Mutta jälkeesi nousee 2. valtakunta joka on halvempi( HOPEA; PERSIA ) kuin sinun; ja sitten 3. valtakunta joka on vaskea( KREIKKA ) ja joka hallitsee kaikkea maata.

        Ja 4. valtakunta( ROOMA ) on tuleva, luja kuin rauta; kuten rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se MUSERTAA( FUT. ) ja MURSKAA ne kaikki.

        Ja että näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, merkitsee että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, kuten näit rautaa olevan saven seassa.

        Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä hauras.

        Että näit rautaa olevan saven seassa, merkitsee että vaikka ihmissiemenellä sekaantuvat toisiinsa, NE EIVÄT YHDISTY( SATAN=VASTUSTAA JUMALAN SANAA; ANTIKRISTUS=EU><ISRAEL ) toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.

        Mutta niiden kuningasten päivinä Taivaan Jumala PYSTYTTÄÄ Valtakunnan( KANSAN ), joka on kukistumaton IKUISESTI ja JONKA VALTAA EI ANNETA TOISELLE KANSALLE( VALTA-KUNTA; ISRAELIN KUNINGAS, JUUDAN LEIJONA ). Se MUSERTAA kaikki ne MUUT valtakunnat ja TEKEE niistä lopun, mutta itse PYSYY IKUISESTI;

        niinkuin näit, että kivilohkare irtautui vuoresta - ei ihmiskäden voimasta - ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala ILMOITTI kuninkaalle, mitä tämän jälkeen TAPAHTUU( FUTUURI ). Ja uni on tosi ja sen selitys luotettava."

        Matteuksen evankeliumi 24:7 Sillä kansa nousee Kansaa vastaan ja valtakunta Valtakuntaa vastaan; ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

    • ÄhJaPuh

      Sellaista se helluntailaisuus teettää. Olisi paljon rauhallisempaa, jos ei olisi näitä helluntailaisia riehumassa.

      • HULLUN_lain-SET

        HYVÄ kun taas avuliaasi NOSTIT ESIIN kiRKKosi HULLUNlainSET EPÄKOHDAT, NIITÄkin H*M*JA KUN RIITTÄÄ VAIKKA useaanPAANKIN KETJUUN LEVITELTÄVÄKSI julkiSEKSI pahennukSEKSI:

        Snl.26:5 Vastaa TYHMÄlle HULLUutensa mukaan, ettei itseään pitäisi viisaana:
        26:11 Kuin KOIRA joka palajaa oksennuksilleen, on TYHMÄ joka yhä uusii HULLUuksiaan.

        2.Pt.2:22 HEILLE tapahtui mitä Tosi Sananlasku Sanoo: "Koira palaa oksennukselleen; ja: Pesty SIKA rypee rapakossa."

        #Vatikaanin syyttäjä on nostanut ensimmäisen syytteen ( PEDOFIILI = LAPSENRAISKAAJA ) lapsiseksistä ROOMANKATOLISELLE( RKK; PAAVIN VATIKAANI ) ARKKIPIISPALLE.

        Puolalaissyntyinen arkkipiispa on myös ensimmäinen henkilö, joka on pidätetty Vatikaanissa http://yle.fi/uutiset/3-8075931 PEDOFILIAepäilyjeN VUOKSI.

        Syytteen mukaan arkkipiispa maksoi nuorille pojille seksistä ollessaan paavin lähettiläänä Dominikaanisessa tasavallassa. Lisäksi hänellä oli hallussaan LAPSIgrafiaA. Syytteet perustuvat Dominikaanisen tasavallan poliisin tutkimuksiin.

        Epäilyjen tultua julki arkkipiispa kutsuttiin takaisin Vatikaaniin vuonna 2013 ja hänet vapautettiin tehtävistään.

        Jos hänet todetaan syylliseksi, voi hän saada jopa 12 vuoden vankeustuomion. Oikeudenkäynti alkaa 11.7.

        Kaksi piispaa erosi lapsiseksiskandaalin takia

        Paavi Franciscus on hyväksynyt kahden yhdysvaltalaisen katolisen piispan lapsiseksiin liittyvään skandaaliin liittyvät eronpyynnöt.

        St. Paulin ja Minneapolisin hiippakunnan arkkipiispan ja apulaispiispan erot hyväksyttiin, koska he eivät olleet suojelleet seurakunnan lapsia ahdisteluun syyllistyneeltä papilta.

        Syyttäjän mukaan seurakuntaan oli tullut lukuisia raportteja niin muilta papeilta, seurakunnan työntekijöiltä kuin seurakunnan jäseniltäkin, että eräs pappi käyttäytyi sopimattomasti lasten kanssa. Sopimaton käytös oli jatkunut papin opiskeluajasta aina hänen erottamiseensa saakka tämän vuoden alussa. Tästä huolimatta seurakunnan johto ei ollut tehnyt mitään ongelman korjaamiseksi.

        Paavi perusti muutama päivä sitten Vatikaaniin erityisen oikeuselimen tutkimaan tapauksia, joissa PIISPAT EIVÄT OLE SUOJELLEET LAPSIA PEDOFIILIPOPE.. PAPOILTA.. PAPEILTA.#

        Roomalaisille 1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, kiimoissaan syttyvät toisiinsa ja harjoittavat riettautta miespuolet miespuolten kanssa ja villiintymisestään saavat itseensä sen( SYNNIN )palkan( TUOMIO )mikä saada piti:

        5.Ms.28:28 ( Israelin Jumala )HerraJHVH lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella:

        #Rooman Katolisen Kirkon piireissä tapahtunut hyväksikäyttö saattaa ulottua Vatikaanin ylimpään johtoon: Australian roomankatolisen kirkon johtajaa ja Vatikaanin talouspäällikköä syytetään seksuaalirikoksesta Victorian osavaltiossa 1970-luvulla; oikeudenkäynti alkaa Melbournessa 18.7.2017. http://yle.fi/uutiset/3-9696201

        Kardinaali George Pellin tapaus on herättänyt Australiassa poikkeuksellisen vilkasta keskustelua. Pellille löytyy arvovaltaisia puolustajia. The Sydney Morning Herald-lehti kertoo pääministeri Tony Abbottin ylistäneen hyvää ystäväänsä "hienoksi mieheksi."

        Vyyhdestä tekee monipolvisen myös se, että Australia on yhtenä harvoista valtioista perustanut kuninkaallisen komitean tutkimaan erityisesti lapsiin kohdistunutta hyväksikäyttöä. Tutkijat ovat selvittäneet väitteitä hyväksikäytöstä orpokodeissa, kirkoissa, nuortenilloissa ja kouluissa: Raportoitu on yli 4 000 väitettyä hyväksikäyttötapausta

        Komission helmikuussa julkaiseman raportin mukaan n. 7% Australian Roomankatolisista papeista on syytetty lasten hyväksikäytöstä 1950–2010-luvuilla.

        Kardinaali Pell on ollut Australian katolisen kirkon päämiehenä mukana näissä tutkimuksissa: Hän on esitellyt tapoja alaikäisten suojelemiseksi ja uhrien tukemiseksi. Hänen epäillään suojelleen väärinkäytöksiin syyllistyneitä kirkonmiehiä. Hän on ollut komission kuultavana kolmesti. Pell on aiemmin myöntänyt jarruttaneensa tutkimuksia.

        Langettava tuomio olisi kova isku Australian katoliselle kirkolle: Kirkonpaimenten kyseenalaiseksi osoittautunut moraali vähentää Rooman Katolisen Kirkon suosiota;

        se oli aiemmin Australian suurin kirkko, mutta jäsenmäärä vähenee: Vuonna 2011 australialaisista 25,3% oli katolilaisia, v. 2016 22,6%.

        Jos Pell saa tuomion, hän on korkea-arvoisin hyväksikäytöstä tuomittu katolisen kirkon edustaja. Loputtomien skandaalien runtelemalla Vatikaanilla on edessään valtaisa maineenpuhdistuskampanja; 76-vuotias kardinaali vakuutti syyttömyyttään, viimeksi torstaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

        Melbournessa ilmestyvä The Herald Sun arvioi, että Pellin ura on mitä todennäköisimmin lopussa. Pyhä istuin on ilmoittanut kunnioittavansa Australian oikeusjärjestelmän päätöksiä.

        Katolisen kirkon piirissä tapahtuneita väärinkäytöksiä on tutkittu yli 30 maassa. Seuraavassa esimerkkejä suurta julkisuutta saaneista tapauksista viime vuosikymmeniltä.#

        PS. 107:17 HE OVAT HULLUJA, sillä HEIDÄN vaelluksensa ON syntinen, ja HE KÄRSIVÄT( FUT. ) VAIVAA PAHOJEN TEKOJENSA VUOKSI.

      • PAN_in-Hiven_EN
        HULLUN_lain-SET kirjoitti:

        oom MÄÄKI, Turuus, SATTUMAalta ; )

        Matteuksen evankeliumi 12:31 SIKSI Sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaa ei anneta( HaSLICHA )anteeksi.
        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi;

        MUTTA jos joku( EPÄREHELLINEN; AHNE; VÄÄRINTEKIJÄ ) sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        Mattatjah 3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle."
        4:17 Siitä( SANASTA, VT )alkaen JESHUA rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle."
        11:20 Sitten Hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja joissa useimmat Hänen voimatekonsa tapahtuivat, siitä etteivät olleet tehneet parannusta:

        Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan Valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

        Luuk. 13:3 Eivät olleet, Sanon teille, mutta ellette tee parannusta, NIIN samoin te kaikki hukutte.
        13:5 Eivät olleet, Sanon teille, mutta ellette tee parannusta, NIIN samoin te kaikki hukutte."
        15:7 Sanon teille: samoin on ilo Taivaassa suurempi yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen, kuin 99 vanhurskaasta jotka eivät tarvitse parannusta.
        24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen( JESHUA MESSIAS )Nimessään KAIKILLE kansoille, alkaen Jerusalemista.

        Ap.TEOT 2:38 NIIN Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen MESSIAAN JESHUA( JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ; TAHDOTKO? )Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi( HaSLICHA ), NIIN saatte Pyhän Hengen lahjan( VOITELU ; )
        3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että syntinne pyyhittäisiin pois,
        5:31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille MIELENMUUTOSTA JA( KONSEKUTIIVINEN ) syntien anteeksiantamusta.

        8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos sydämesi ajatus sinulle ehkä vielä anteeksi annetaan.
        17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala SIETI, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että KAIKKIEN ihmisten KAIKKIALLA ON TEHTÄVÄ PARANNUS.
        20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa HerraammeJHVH JESHUA MESSIAASEEN.
        26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että TEKISIVÄT PARANNUKSEEN SOPIVIA TEKOJA.

        Hbr.6:1 SIKSI jättäkäämme Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista TEOISTA ja uskoa Jumalaan,

        Ilmestyskirja 2:5 Muista siis, mistä LANKESIT( SANA, VT ); ja tee parannus JA( KONSEKUTIIVINEN ) TEE niitä ensimmäisiä tekoja; mutta JOS ET TEE, NIIN Tulen tykösi ja työnnän lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
        2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen tykösi pian ja SODIN HEITÄ VASTAAN SUUNI MIEKALLA.
        2:21 Ja ANNOIN hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta ei tahdo MUUTTAA MIELTÄÄN eikä luopua haureudestaan.
        2:22 Katso, Syöksen hänet tautivuoteeseen; ja ne jotka kanssaan tekevät haureutta, Syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu teoistaan;

        3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin Tulen( PARUSIA )kuin varas, etkä tiedä millä hetkellä Tulen päällesi.
        3:19 Kaikkia niitä joita pidän rakkaina, Minä nuhtelen ja kuritan; AHKEROI( TEKOJA ) siis ja tee parannus.

        9:20-21 Ja jäljelle jääneet ihmiset, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista NIIN, että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä: HE eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan( EPÄJUMALIENPALVONTA; MAMMONA, OMAKUNNIA ) eikä varkauksistaan( OLETKO PALAUTTANUT KYMMENYKSET JUMALALLE? ).

        16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja PILKKASIVAT JUMALAN NIMEÄ, Hänen jolla on vallassaan( KAIKKIVALTIAS; HerraJHVH [JESHUA ]TSEVAOT) nämä vitsaukset; mutta eivät tehneet parannusta NIIN että olisivat antaneet kunnian( KUULIAISUUS; PELKO ) Hänelle.
        16:11 ja pilkkasivat( VERTA KÄSISSÄÄN: JUMALA EI KUULE; VÄÄRINTEKIJÄN RUKOUS ON KAUHISTUS )Taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden,

        MUTTA HE( 3. PERS.; EPÄJUMALIENPALVOJAT )EIVÄT TEHNEET PARANNUSTA TEOISTAAN( JATKOIVAT VÄÄRINTEKEMISTÄÄN ).

        Luuk. 12:10 Ja jokaiselle joka( PYSYY )Sanalla( VT ) vastaansanoo Ihmisen Poikaa( JESHUA ) Annetaan(PASS.; JHVH)anteeksi; MUTTA

        sille joka pilkkaa( VILPPI; VALEHTELU )Pyhää( Totuuden )Henkeä, EI ANNETA ANTEEKSI.

        PS. 2:4 Hän joka asuu Taivaassa NAURAA( HYVÄTAHTOisestiKO? ) ; D

        HerraJHVH( TSEVAOT )PILKKAA HEITÄ[TE(X)itä, USKOttomat, YLImieliSET].

        RAAMATUN JUMALA ON KAIKKIVALTIAS KAIKKITIETÄVÄ KAIKKIRIITTÄVÄ LUOJA; MUTTA ROOMAN kiRKKo PAAVIN SUULLA KANNATTAA KEHITYSOPPIA, VASTOIN
        JUMALAN SANAA.

        CHAVER-COVER: #Raamatun luomista julkisuudessa puolustava harjaantunut henkilö havaitsee, että viestinsä kohtaa teististen evolutionistien taholta yleensä kovimman vastarinnan: http://luominen.fi/teistisen-evoluution-vaarat

        HE väittävät Jumalan evoluutiota käyttäen luoneen kaikki elävät olennot; teistisen evolutionisti -kirjailija D. Alexanderin mukaan ME nuoren maan kreationistit

        ”saatamme evankeliumin huonoon valoon”; opetuksemme ”vahingoittaa Jumalan valtakunnan leviämistä”; aiheutamme ”eripuraa”; ja ”kristilliset evoluutiota vastustavat kampanjat ovat jättimäistä harhautusta...” Totuus on päinvastoin; voimme hyvin kysyä:

        Miksi kukaan kristitty väittäisi, että Kaikkivoipa ja Kaikkitietävä Luoja käytti kömpelöä, tuhlailevaa, haparoivaa, ala-arvoista ja vastenmielisen julmaa evoluutioprosessia?

        Raamattu ei sanallakaan kerro tällaisesta ajatuksesta, ja MEIDÄN johtopäätöksemme

        on että teistinen evolutionisti lähtökohtaisesti olettaa evoluution tosiasiaksi ja

        sitten pyrkii mukauttamaan 1. Mooseksen kirjan uskomukseensa.

        Kompromissin VAARAT: YLIOPISTO-opintojeni aikana LUOVUIN muutamien vuosien ajaksi KOKO RAAMATUN SUORAVIIVAISESTA YMMÄRTÄMISESTÄ; ja omaksuin teistisen evoluution opit, ja ajauduin USKONKRIISIIN: JOKO EVOLUUTION ”suuri kuva” ON VÄÄRÄ

        TAI 1. Mooseksen kirjan luomisen, syntiinlankeemuksen, vedenpaisumuksen ja Baabelin kuvaus olisi väärä; JOS 1. Mooseksen kirjan historia kuitenkin olisi epäluotettava, NIIN ymmärsin että JOHDONMUKAISESTI KOKO kristinUSKO EI OLISI PERUSTELTAVISSA.

        Jumalan armosta oma tarinani ei päätynyt hengelliseen haaksirikkoon( KUTEN USEIMPIEN

        HELSINGINYLIOPISTOSSA kiRKKoteoLOGIaa OPISKELEVIEN PAPPISKANDIDAATTIEN ).

        Nyt olen vakuuttuneempi kuin koskaan aikaisemmin kauhistuttavasta vaarasta, mikä liittyy maailmallisen filosofian täydestä ottamiseen, jolloin ihmismielipide pääsee muovaamaan sen, miten henkilö ymmärtää Jumalan Sanan.

        Seuraavassa on 6 syytä, miksi RAAMATULLISEN EVANKELIKAALISEN REFORMOIDUN KRISTITYN PITÄÄ vahvasti vastustaa nykyään muodissa olevaa mukautumista evoluutioon:

        1. Raamattu pannaan polvistumaan maallistuneen ajattelun edessä: Evolutionistit julistavat, että evoluutio on kiistaton tosiasia, vaikka se on vastoin Raamatun kirjaimellisesti luettua tekstiä. Tämä ilmenee esim. Denis Alexanderin kirjoituksesta ”Miten ymmärrämme syntiinlankeemuksen evoluution valossa?”; ts. ihmisjärkeily vie voiton Raamatun Totuudesta!

        Meidän PITÄÄ kysyä sen sijaan: ”Miten evoluutioajatukset on tulkittava sen opetuksen valossa, että ihminen lankesi syntiin?” Raamattu on täydellinen ja muuttumaton (Ps. 119:89, Snl.30:5–6). Totuudesta ei voida käydä neuvotteluja, joten Raamatullista tulkintaa ei voida alistaa palvelemaan evolutionistisia tulkintoja; teistinen evoluutio ei ole aatteista vapaa,

        ja kun se omaksutaan, seuraa poikkeuksetta aina Raamatun keskeisten opetusten kieltäminen.

        2. Raamatun selkeä teksti puetaan evolutionistiseen pakkopaitaan: Teistinen evoluutio torjuu periaatteen, jonka mukaan Raamatun teksti on suoraa, selkeää ja sellaisenaan ymmärrettävää( ELI TARKKAA ); teistinen evoluutio muuttaa MEIDÄN Raamatun lukutapamme ja heikentää 1. Mooseksen kirjan lukujen 1–11 historiallisia kertomuksia muuttaen ne myyteiksi, vertauksiksi, vertauskuviksi tai runoudeksi.

        Kyseessä on itse asiassa julkea väite, joka antaa ymmärtää, että ennen Darwinia ihmiset eivät kyenneet ymmärtämään 1. Mooseksen kirjaa oikein; että 1800 vuoden ajan suurimmat kristityt ajattelijat eivät olisi käsittäneet sen oikeata merkitystä!

        Oletetusti oli odotettava deistiä, joka luovuttuaan uskosta Jumalan Sanaan kertoisi meille, kuinka maailma todella luotiin (katso ympyröityä tekstiä alla). Teistiset evolutionistit yrittävät kuitenkin tästä piittaamatta pakottaa Raamatun evoluution pakkopaitaan...

        Esim. 1.Ms.1:29–30 todetaan yksiselitteisesti että ennen syntiinlankeemusta ei syöty lihaa. Kuitenkin Denis Alexander kirjoittaa: ”On epätodennäköistä, että tässä tekstissä viitattaisiin kasvissyöntiin, todennäköisemmin siinä ilmeisesti tähdennetään teologista näkemystä siitä, että eläinuhri oli tarpeellinen vain syntiä tehneiden sovittamiseksi.”

        Päinvastoin on varmaa että 1. Mooseksen kirjan kirjoittajan ( Moshe kirjoitti sen Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa) tarkoituksena oli tuoda julki sekä ihmisten että eläinten kasvissyönti, sillä juuri näin Raamatun tekstissä täsmällisesti todetaan.

        Professori Robert (Sam) Berry kirjoitti kirjassaan God and the Biologist [Jumala ja biologi]: ”Jos Jumala todella on Kaikkivaltias, epäilemättä hän olisi voinut tehdä Eevan Adamin yhdestä kylkiluusta, mutta tämä ei tarkoita, että Hän oikeasti teki niin” (kursivointi Berryn)...

        MIEHEN "PUOLIKKAASTA" XY-Y=X; XX=NAINEN; KYLKILUU ON VÄÄNTÄJÄN EREHDYS.

        Danilo Valla TV7ssa hienosti opettaa tästäkin aiheeesta, löytyy TV7n arkistosta, suosittelen.

      • PYHÄ-Totuuden-HENKI
        PAN_in-Hiven_EN kirjoitti:

        oom MÄÄKI, Turuus, SATTUMAalta ; )

        Matteuksen evankeliumi 12:31 SIKSI Sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaa ei anneta( HaSLICHA )anteeksi.
        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi;

        MUTTA jos joku( EPÄREHELLINEN; AHNE; VÄÄRINTEKIJÄ ) sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        Mattatjah 3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle."
        4:17 Siitä( SANASTA, VT )alkaen JESHUA rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle."
        11:20 Sitten Hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja joissa useimmat Hänen voimatekonsa tapahtuivat, siitä etteivät olleet tehneet parannusta:

        Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan Valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
        6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

        Luuk. 13:3 Eivät olleet, Sanon teille, mutta ellette tee parannusta, NIIN samoin te kaikki hukutte.
        13:5 Eivät olleet, Sanon teille, mutta ellette tee parannusta, NIIN samoin te kaikki hukutte."
        15:7 Sanon teille: samoin on ilo Taivaassa suurempi yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen, kuin 99 vanhurskaasta jotka eivät tarvitse parannusta.
        24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen( JESHUA MESSIAS )Nimessään KAIKILLE kansoille, alkaen Jerusalemista.

        Ap.TEOT 2:38 NIIN Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen MESSIAAN JESHUA( JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ; TAHDOTKO? )Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi( HaSLICHA ), NIIN saatte Pyhän Hengen lahjan( VOITELU ; )
        3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että syntinne pyyhittäisiin pois,
        5:31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille MIELENMUUTOSTA JA( KONSEKUTIIVINEN ) syntien anteeksiantamusta.

        8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos sydämesi ajatus sinulle ehkä vielä anteeksi annetaan.
        17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala SIETI, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että KAIKKIEN ihmisten KAIKKIALLA ON TEHTÄVÄ PARANNUS.
        20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa HerraammeJHVH JESHUA MESSIAASEEN.
        26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että TEKISIVÄT PARANNUKSEEN SOPIVIA TEKOJA.

        Hbr.6:1 SIKSI jättäkäämme Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista TEOISTA ja uskoa Jumalaan,

        Ilmestyskirja 2:5 Muista siis, mistä LANKESIT( SANA, VT ); ja tee parannus JA( KONSEKUTIIVINEN ) TEE niitä ensimmäisiä tekoja; mutta JOS ET TEE, NIIN Tulen tykösi ja työnnän lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
        2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen tykösi pian ja SODIN HEITÄ VASTAAN SUUNI MIEKALLA.
        2:21 Ja ANNOIN hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta ei tahdo MUUTTAA MIELTÄÄN eikä luopua haureudestaan.
        2:22 Katso, Syöksen hänet tautivuoteeseen; ja ne jotka kanssaan tekevät haureutta, Syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu teoistaan;

        3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin Tulen( PARUSIA )kuin varas, etkä tiedä millä hetkellä Tulen päällesi.
        3:19 Kaikkia niitä joita pidän rakkaina, Minä nuhtelen ja kuritan; AHKEROI( TEKOJA ) siis ja tee parannus.

        9:20-21 Ja jäljelle jääneet ihmiset, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista NIIN, että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä: HE eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan( EPÄJUMALIENPALVONTA; MAMMONA, OMAKUNNIA ) eikä varkauksistaan( OLETKO PALAUTTANUT KYMMENYKSET JUMALALLE? ).

        16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja PILKKASIVAT JUMALAN NIMEÄ, Hänen jolla on vallassaan( KAIKKIVALTIAS; HerraJHVH [JESHUA ]TSEVAOT) nämä vitsaukset; mutta eivät tehneet parannusta NIIN että olisivat antaneet kunnian( KUULIAISUUS; PELKO ) Hänelle.
        16:11 ja pilkkasivat( VERTA KÄSISSÄÄN: JUMALA EI KUULE; VÄÄRINTEKIJÄN RUKOUS ON KAUHISTUS )Taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden,

        MUTTA HE( 3. PERS.; EPÄJUMALIENPALVOJAT )EIVÄT TEHNEET PARANNUSTA TEOISTAAN( JATKOIVAT VÄÄRINTEKEMISTÄÄN ).

        Luuk. 12:10 Ja jokaiselle joka( PYSYY )Sanalla( VT ) vastaansanoo Ihmisen Poikaa( JESHUA ) Annetaan(PASS.; JHVH)anteeksi; MUTTA

        sille joka pilkkaa( VILPPI; VALEHTELU )Pyhää( Totuuden )Henkeä, EI ANNETA ANTEEKSI.

        PS. 2:4 Hän joka asuu Taivaassa NAURAA( HYVÄTAHTOisestiKO? ) ; D

        HerraJHVH( TSEVAOT )PILKKAA HEITÄ[TE(X)itä, USKOttomat, YLImieliSET].

        Snl.28:13 EI MENESTY joka salaa rikkomuksensa( HerranJHVH LAKIA[OIKEUS]VASTAAN); mutta Armon( HaCHESED; SHEKINAH )saa se joka ne tunnustaa JA HYLKÄÄ.

        Jeshajahu 1:15 KUN ojennatTE käsiänne, Peitän silmäni( KASVOT; SHEKINAH) TEiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitTE, Minä en kuule( EI VASTAUSTA ): käteNNE ovat  täynnä verta:

        Hesekiel 33:1-7 TÄMÄ HerranJHVH Sana(PROFETIA)tuli minulle: Ihmislapsi, puhu kansasi lapsille ja sano heille: JOS Minä SALLIN miekan tulla maan kimppuun ja maan kansa on yhden miehen ottanut joukostaan ja asettanut vartijakseen: 

        Ja jos näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa; ja joku kuulee pasunan äänen, mutta ei ota varoituksesta vaaria, ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, NIIN verensä tulee hänen oman päänsä päälle: Pasunan äänen kuuli, mutta ei ottanut vaaria varoituksesta; verensä tulee hänen päälleen. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi pelastanut sielunsa. 

        Jos vartija taas näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta; ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä; on otettu pois synnissään, mutta verensä Minä vaadin vartijan kädestä. 

        Ja sinä ihmislapsi! Minä ASETIN(ZMAN AVAR) sinut Israelin heimolle vartijaksi: KUN kuulet Sanan Minun Suustani, sinun PITÄÄ VAROITTAA HEITÄ heitä Minun edestäni. 

        33:8-9 JOS Sanon Jumalattomalle: Jumalaton, sinun on kuolemalla(2.KUOLEMA=KADOTUS )kuoltava, mutta et puhu varoittaaksesi Jumalatonta HÄNEN tiestään, NIIN se Jumalaton kuolee synnissään, mutta VERENSÄ Minä VAADIN SINUN KÄDESTÄSI. 

        MUTTA jos varoitat Jumalatonta tiestään jotta kääntyisi siltä pois, eikä käänny tieltään, NIIN kuolee synnissään; mutta SINÄ PELASTIT( SANAN KUULIAISUUS )SIELUSI. 

        33:10-11 Ja sinä ihmislapsi! Sano Israelin heimolle: Näin TE sanotte: 'NIIN rikoksemme ja syntimme ovat päällämme, ja riudumme niiden VUOKSI; kuinka voisimme pysyä elossa?' 

        Sano heille: Niin totta kuin Minä elän, sanoo Herra JHVH, Minua EI MIELLYTÄ Jumalattoman kuolema, vaan että Jumalaton kääntyy tieltään ja elää.

        Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne(VAELLUS; TEOT); ja MIKSI kuolisitte, Israelin heimo? 

        33:12-16 Ja sinä ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta vanhurskautensa sinä päivänä jona(X)RIKKOO; ja Jumalaton pääsee suistumasta turmioon Jumalattomuutensa VUOKSI sinä päivänä jona kääntyy pois Jumalattomuudestaan; ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä jona SYNTIÄ(X)TEKEE. 

        JOS Sanon VANHURSKAALLE( OIKEAMIELINEN=SYYTÖN) että Totisesti saa elää, mutta sitten luottaa vanhurskauteensa ja TEKEE VÄÄRYYTTÄ(X)LAITTOMUUS), NIIN vanhurskauttaan ei ensinkään muisteta, vaan kuolee vääryydessään jota TEKI( TUOMIO TEKOJEN MUKAAN; PARUSIA). 

        Ja jos Sanon Jumalattomalle että hänen Totisesti on kuoltava, mutta kääntyy pois synnistään JA TEKEE OIKEUDEN( LAKI ) JA VANHURSKAUDEN; antaa takaisin, tuo jumalaton, pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa Elämän Käskyjen mukaan NIIN ettei vääryyttä tee - niin Totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava: Hänen SYNTEJÄÄN JOTKA TEKI, ei ensinkään muisteta: hän TEKI OIKEUDEN ja vanhurskauden, Totisesti SAA ELÄÄ( IKUISESTI). 

        33:17-20 Ja vielä kansasi lapset sanovat: 'Herran Tie ei ole oikea.' Juuri HEIDÄN omat tiensä eivät ole Oikeat( OIKEUS; LAKI). 

        Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestaan JA TEKEE(X)VÄÄRYYTTÄ, SIKSI hänen on kuoltava; ja jos Jumalaton kääntyy pois Jumalattomuudestaan ja TEKEE OIKEUDEN( LAKI ) ja vanhurskauden, SIKSI saa elää. 

        Ja vielä sanotte: 'Herran( NETIV JAH )Tie ei ole oikea': Tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin teittensä( VAELLUS; TEOT )mukaan: 

        -

        33:28-29 Ja Minä teen maan autioksi ja hävitetyksi, ja HEIDÄN YLPEÄstä(X)UHMAstaan tulee loppu, ja Israelin vuoret joutuvat autioiksi niin ettei siellä kukaan kulje: Ja HE tulevat tietämään, että Minä HerraJHVH Olen, kun Teen maan autioksi ja hävitetyksi VUOKSI kaikkien kauhistusten joita HE ovat harjoittaneet. 

        33:30-33 Ja sinä, ihmislapsi! Kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään toiselleen näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt TULI Herralta.'

        HE tulevat luoksesi, JOUKKONA istuvat edessäsi Minun kansanani ja kuuntelevat sanojasi, mutta HE EIVÄT TEE NIIDEN MUKAAN, sillä HE osoittavat rakkautta suullaan, mutta sydämensä kulkee väärän voiton perässä. 

        Ja katso, olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: sanojasi HE kyllä kuuntelevat, mutta EIVÄT TEE niiden mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja KATSO se toteutuu - silloin HE tulevat tietämään että keskuudessaan OLI profeetta."

        Jirmijahu 21:2 Kysy neuvoa Herralta puolestamme, sillä Baabelin kuningas Nebukadressar sotii meitä vastaan. Ehkä HerraJHVH tekee meille ihmeen, kaikkien ihmeidensä vertaisen, niin että tämä lähtee pois kimpustamme.
        37:3 Ja kuningas Sidkia lähetti Juukalin Selemjan pojan ja pappi Sefanjan Maasejan pojan profeetta Jeremian tykö ja käski sanoa: "Rukoile puolestamme HerraaJHVH Jumalaamme.

      • JomKippur-ACHSHAV
        PYHÄ-Totuuden-HENKI kirjoitti:

        COVER: #Juudan_Leijona-Kuningas 29.9.2017 11:46: SHUVU ! ( TESHUVA http://www.myjewishlearning.com/article/repentance/ )REPENTANCE(Z)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12161163/miten-tukea-israelin-helluntai-messiaanisia-seurakuntia

        is acceptable, the Rabbis teach, at any time, but THE SPECIAL TIME FOR RE-T(Z)

        IS THE SEASON from Rosh HaShanah http://www.shalom.fi/juurille/kalenteri/ to JOM KIPPUR, the 10 Days of Penitence: ACHSHAV !

        In all the rabbinic sources, RE-T(Z)involves two things: remorse at having sinned and confession of the sin. The numerous rabbinic statements regarding SIN and RE-T(Z) are scattered through the Talmud literature and not presented in any systematic form. A useful summary is given by Maimonides(Teshuvah, ch.1-2) although the very attempt at systemization departs, to some extent, from the openness and fluidity of rabbinic thought.

        1.Ms.49:10 Valtikka EI siirry pois Juudalta eikä hallitsijan(Melech)sauva polviensa välistä, kunnes Tulee Hän(JHVH TSEVAOT)jonka se on, ja Jota kansat TOTTELEvat:

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; Jh.1:1-14; MESSIAS)pysyvänsä ON velvollinen(VERILIITON EHTO)vaeltamaan kuten Hän(JESHUA)Vaelsi(TEOT).

        Mt.3:2 sanoi: TEHKÄÄ(KENEN TEHTÄVÄ, KUKA TEKEE?)PARANNUS(METANOIA) sillä Taivasten(TV)VALTAkunta TULI lähelle 4:17 Siitä(Sanasta, VT; Jeshajahu) alkoi JESHUA Saarnata(Sanaa) ja Sanoi: Tehkää PARANNUS( TESHUVA, SHUVU ! ); KÄÄNTYKÄÄ POIS VÄÄRÄN-TEOSTA; MIELENMUUTOS )sillä Taivasten(TV; JUMALAN)VALTAkunta TULI lähelle.

        TÄHDEN JESHUAn VERISOVITUSken VOI ANTAA HerraJHVH ISRAELin Jumala

        ANTEEKSI(HaSLICHA) ihmisen VÄÄRÄT TEOT, ja Pyhän Totuuden Hengen ARMOn( OSALLISUUS=LAPSEUS=PERINTÖ=IKUINEN ELÄMÄ=SHEKINAH, LÄSNÄOLO;

        HaCHESED; HUOLENPITO; YLLÄPITO, ELATUS ja VAATTEET; SUOJA; TURVA= SHALOM, KAIKKI ELÄMÄN TARPEET, ja LEPO LUOJAN TURVASSA; SHABBAT),

        MUTTA

        VÄÄRÄÄ ASENNETTA LUOJAN TAHTOA VASTAAN(SATAN; ANTIKRISTUS) JA

        VÄÄRÄMIELISEN VÄÄRIÄ AJATUKSIA, SANOJA JA TEKOJA EI ANNETA(PASS.)

        ANTEEKSI(HaSLICHA) MILLOINKAAN, EIKÄ MITÄÄN ARMOA(HaCHESED) OLE VÄÄRÄMIELISELLE LUVATTU(PASS.; PERINTÖ, IKUINEN ELÄMÄ), VAAN

        Kuluttavan Tulen Viha ja Rangaistus(KÄRSIMYS TEKOJENSA MUKAAN JA

        IKUINEN 2.KUOLEMA, KADOTUS)VÄÄRÄMIELISILLE ON MÄÄRÄTTY(PASS.).

        MIELENSÄ MUUTTANUT, LUOJAN TAHDON ALLE ANTAUTUNUT IHMINEN

        SAA ANTEEKSI(HaSLICHA)JESHUAN NIMESSÄ UPOTUSKASTEEN KAUTTA,

        JA ISRAELIN JUMALAN PYHÄN TOTUUDEN RAKKAUDEN HENGEN(HaCHESED;

        SHEKINAH; VOITELU-VALINTA; OMISTUSSINETTI; VALTA, VALTUUTUS; VOIMA)

        OSALLISUUS, LAPSENOIKEUS LUVATTUUN PERINTÖÖN, IKUISEEN PYHÄÄN ELÄMÄÄN.

        Ap.TEOT(Pyhän Hengen(ש)Hallinta=Jumalan VALTAkunta=JESHUAn SEURAAJA-kunta) 2:38 NIIN Pietari sanoi heille: Tehkää PARANNUS( METANOIA, MIELEN[ PSYYKE, SIELU; TAHTO ]MUUTOS; PERUUTTAMATON ASENNEMUUTOS SUHTEESSA LUOJAN TAHDON NOUDATTAMISEEN) JA

        ottakoon kukin teistä kasteen JESHUA(JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ; PELASTAJA )MESSIAAN Nimeen syntienne ANTEEKSI(HaSLICHA)saamiseksi, NIIN Pyhän Hengen LAHJAN(ש)saatte.
        5:32 olemme kaiken tämän todistajat(VAELLUS); NIIN Pyhä(ש)Henkikin jonka Jumala anToi niille jotka Häntä(LUOJAN KÄSKYT; Laki, VT)TOTTELEvat.

        Mark.1:15 sanoi: Aika(KAIROS; HETKI; PROFETIAT)TÄYTTYI, ja Jumalan(PYHÄN TOTUUDEN RAKKAUDEN HENGEN )VALTAkunta TULI lähelle; TEHKÄÄ parannus( SHUVU ! ), JA( KONSEKUTIIVINEN )USKOkaa( LUOTTAMUS JUMALAN SANAAN JA USKON KUULIAISUUS, SANAN TOTTELE-MINEN>JESHUAn VERISOVITUS ANTAA siTen IKUISEN(ש)ELÄMÄN )Evankeliumi.

        MUTTA SAAKO VÄÄRÄMIELINEN VALHEORGANISAATIO ANTEEKSI PAHAT TEKONSA ISRAELIN JUMALAN OMIA LAPSIA, VALITTUA KANSAA, VASTAAN?

        Roomalaisille 2:8 HEille jotka ovat itsekkäitä(YLPEYS)EIvät TOTTELE Totuutta,

        vaan tottelevat vääryyttä(LAITTOMUUS), Tulee( PARUSIA ) Viha ja Kiivas(JHVH).

        8:9 ette ole LIHAn(SARX; PERISYNTINEN ITSEKESKEINEN PERIN SYNTINEN IHMISSIELU)VALTAssa, vaan(PYHÄN Totuuuden)Hengen, JOS Jumalan Henki teissä KERRAN asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole Hänen OMAnsa(PYHÄ).

        1.Pt.2:8 kompastusKIVEKSI(Petros); ja loukkausKALLIOksi(Petra) KOSKA EIVÄT TOTTELE Sanaa( VT ); NIIN kompastuvat, ja siihen HEidät ON PANTUkin(PASS.).

        Tt.1:16 väittävät tuntevansa Jumalan, mutta TEOILLAan KIELTÄVÄT Hänet(JESHUA =HerraJHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ) sillä HE inhottavia ja TOTTELEmattomia ja KELVOTTOMIA kaikkiin hyviin tekoihin. 3:3 Olimmehan MEkin ENNEN ymmärtämättömiä, TOTTELEmattomia, eksyksissä;
        moninaisten himojen ja hekumain ORJIA, elimme pahuudessa;
        ja KATEUDESSA INHOTTAVIA ja vihasimme toisiamme.

        Hbr.2:2 Sillä jos enkelien kautta puhuttu Sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja TOTTELEmattomuus sai Oikeuden(LAKI)mukaisen palkkansa;
        3:18 Ja keille Vannoi etteivät pääse Hänen(Menucha; SHABBAT)Lepoonsa? Eikö TOTTELEmattomille? 4:6 Koska siis varmana pysyy että muutamat Siihen pääsevät; ja HE joille Hyvä Sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet Siihen TOTTELEmattomuuden VUOKSI 4:11 AHKEROIkaamme siis päästä Siihen Lepoon, ettei kukaan lankeaisi(Sanasta, VT) seuraamaan samaa TOTTELEmattomuuden esimerkkiä( JOM KIPPUR, ACHSHAV)

    • TUNTEMATON_taistelija

      Esirukouksenne on kuultu Ylhäällä, Luojan kiitos, sosiaalityöntekijä vaihtui, miehestä naiseksi, ja

      uusi vaikuttaa mukavammalta kuin se entinen mies, joten tuntuu hieman helpottavan tilanne,

      mutta en luule että omin voimin mitenkään jaksaisin, on ollut synkkiäkin ajatuksia, meinasin

      jopa luovuttaa kirjoittamiset jollekin toisille paremmille Sanan saattajille, ja otin känninkin ..

      tarvitsen silti yhä muistamistanne, teidän joita Pyhä Henki vaatii esirukoilemaaan minunkin ja
      perheeni, lasten, puolesta, edestä, kun elämäntilanne yhä on jatkuvasti ollut vaihtelevan vaikeaa.

      Kiitos Taivaan Isälle, kun pitää huolta lapsistaan ja perheestäni, ja kiitos teille muistamisestanne.

      • PispalapPartisani

      • ReformoituPROTESTANTTI
        PispalapPartisani kirjoitti:

        ROGER. Kivak kuula, ettei housuppolvek kulut turhaak, kolmannet taitav varkut olajom menosa. Eteppän, sanom mummulumihankkesa. Tosav viäläk kivak kuulonet tosi harmaak kippale:

        http://youtu.be/cEOlBDDp34o Sotilas Tuntematon( Harmana harmaata vasten ) COPY THAT.

        Olisiko kiva tietää, mitä Venäjän presidentti Vladimir Putin ajattelee: Rooman paavin

        Vatikaanista; ja ROOMALAISKATOLISESTA EUroopasta; ja puolalaisista; tykkääkö?

        Rooman paavi oli aktiivisesti mukana HAJOTTAMASSA Itä-Blokkia/Neuvostoliittoa;

        RoomanKATOLINEN USA/NATO/EU UkrainaSSa UHKAA VENÄJÄN KULTTUURIA,
        JA ORTODOKSINEN KREIKKAKIN ON JO JOUTUNUT KÄRSIMÄÄN EU-RIISTOA;

        A. HITLER OLI ROOMANKATOLINEN, AINA KATKERAAN ITSEMURHAANSA ASTI:

        VARMAAN Vladimir on yhtä ihastunut ROOMANKATOLISUTEEN kuin minäkin?

        COVER: #Kulttuurin-VAINO 23.9.2017 20:38: "PAHA HENKIVALTA HALLITSEE SEN ORJIKSI JOUTUNEITA PERISYNTISIÄ IHMISIÄ( MAAILMA ):

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pärttylinyön_verilöyly

        ROOMAN PERINTEINEN ANTISEMITISMI( JUUDAN RAAMATUN KULTTUURIN, KIELEN JA USKON VAINOAMINEN )>ANTI-SIONISMI( ISRAELIN VALTION NYKYINEN SYRJINTÄ, KIELTÄMINEN JA VAINO MONIN TAVOIN;

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_inkvisitio

        ISRAELIN DEMOKRATIAVALTIO PERUSTETTU V. 1948 DEMOKRAATTISESTI UN- ENEMMISTÖ( MYÖS NL )PÄÄTÖKSELLÄ JOTA VASTAAN ISLAM ALUSTA ASTI HYÖKKÄÄ; NÄIN UN( MAAILMA; KAIKKI ) HYVÄKSYY VALHE-VÄKIVALLAN KÄYTÖN, ESIMERKKI VAIKUTTAA MUIDEN(X)KANSOJEN TOIMINTAAN RAAMATUN KULTTUURIA VASTAAN JA USKOVIEN KOHTELUSSAKIN:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen KOHDISTUIVAT ORTODOKSI-KRISTITTYIHIN SUOMALAISIIN; KÖYLIÖN LAURI OLI KRISTITTY, JONKA
        TALOON ROOMAN LEGAATIN JOHTAMA RYÖSTÖMURHA KOHDISTUI, JA VARMAAN TALONVÄESTÄ JOKU TAPETTIIN

        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/israelin-paaministeri-hammentaa-hitler-ei-halunnut-tuhota-juutalaisia-sai-idean-muslimijohtajalta/5508622 ISlamistit ja NATSIT ystäviä keskenään( Hitler ja al-Hussein[ Jasser Arafat ]Mein Kampf suosittu Lähi-Idässä )

        Sakarja 12:3 Ja sinä päivänä Teen KAIKILLE kansoille väkikiveksi Jerusalemin: KAIKKI jotka sitä nostavat REPIVÄT ITSENSÄ( USA/EU )PAHOIN; ja maan KAIKKI( UN )KANSAKUNNAT kokoontuvat sitä vastaan:

        "MONIKULTTUURI SUVAITSEVA" EI HYVÄKSY RAAMATUN EETTISTÄ MORAALIA JA KANSAA,

        MUTTA KAIKKI MUUT KULTTUURIT( USKONNOT )JA KANSAT SE HYVÄKSYY;
        JA OTTAA VALLAN KIELTÄMÄLLÄ RAAMATUN KULTTUURIN JA

        PANEE ITSENSÄ SEN TILALLE(ANTI-SEMIITTI;

        http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134388-natsipaavi-pius-xii-vielapa-mainettaan-pahempi luonnehdinta "pelkkä sympatisoija" antaa turhan lievän
        kuvan Pius XII:n toiminnasta: Tässä mielessä lienee aiheellista tarkentaa

        ROOMAN KATOLISEN KIRKON PAAVIN Vatikaanin roolia yhdellä II MS:n törkeimmistä julmuuksista, nimittäin – Suomessa valitettavan vähän tunnetun - Jasenovac'n tuhoamisleirin kautta: Kroatiassa sijainnut kolmanneksi suurin tuhoamisleiri Auschwitzin ja Treblinkan jälkeen;

        tapettujen määräksi arvioidaan 300.000 - 700.000 ihmistä, joista vajaa 90 % oli serbejä(ORTODOKSEJA), ja loput juutalaisia ja romaneja.

        Muihin tuhoamisleireihin verrattuna Jasenovacin tekee poikkeukselliseksi

        ensinnäkin julmuus, jota jopa Saksan natsitkin kauhistelivat,

        toiseksi se että uhreista valtaosa oli muita kuin juutalaisia ja

        kolmanneksi leiriin liittynyt uskonnollinen aspekti pelkän kansanmurhan sijaan.

        Katolisen Ustasha organisaation - Kroatian valtaapitävät natsit, jotka työskentelivät yhteistyössä natsi-Saksan kanssa - tavoitteena oli paitsi TUHOTA( MURHATA ) ORTODOKSIserbejä, käännyttääkin heistä kolmasosa.

        Uskonnollinen motiivi teki tuhoamisesta erityisen raakaa: 743 ROOMAN-KATOLISTA PAPPIA OSALLISTUI( VOI VERRATA ESPANJAN INKVISITIOON ) henkilökohtaisesti muunuskoisten tappamiseen; ja tuhoamisleiriä komendanttina aikanaan johti Fr. Filipovic-Majstorovic - ROOMANKATOLINEN PAPPI joka kerskui teurastaneensa henkilökohtaisesti omin käsin kymmeniä tuhansia serbejä.

        Jasenovacin leiri käsitti katolisten nunnien johtaman lastenleirinkin jossa luotien säästämiseksi lapset myrkytettiin...( HEDELMISTÄÄN PUU TUNNETAAN; ANTIKRISTUS )

        KORVAUSteoLOGIA: VASTUSTAA[ SATAN ]JUMALAN SANAA; ANTIKRISTUS )TULEE JUMALAN SANAN RINNALLE, SANAN TILALLE JA SANAN YLI, SEN MIKÄ ON KIRJOITETTU: JUMALAN SANAN ARVO-VALLASTA KÄYDÄÄN NYT TAISTELUA:

        PS. 2:1-3 Miksi MUUT(X) pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat HerraaJHVH ja Voideltuaan( KRISTUS )vastaan:
        "Katkaiskaamme kahleensa, heittäkäämme päältämme köytensä."

        :4-5 Hän joka Asuu Taivaassa NAURAA; HerraJHVH PILKKAA HEITÄ. Hän PUHUU HEILLE Vihassaan KERRAN, Hirmuisuudessaan KAUHISTUTTAA HEITÄ:

        :6 "ASETIN Kuninkaani Siioniin, Pyhälle Vuorelleni."

        :7-9 Ilmoitan mitä HerraJHVH SÄÄTI: Lausui minulle: "Olet poikani, tänä päivänä sinut Synnytin. Ano minulta, niin Annan MUUTkansat perinnöksesi ja maan ääret omiksesi:
        Rautaisella valtikalla HEIDÄT muserrat, kuin saviastian särjet heidät."

        :10-12 Muuttakaa siis mielenne kuninkaat, maan tuomarit ottakaa nuhteesta vaari: Palvelkaa HerraaJHVH PELOLLA( LAKI ) ja iloitkaa. Vavistuksella antakaa suuta Pojalle, ettei Vihastuisi ettekä hukkuisi tiellänne. Sillä Vihansa syttyy äkisti...

        Kaikki Autuaat( PELASTETUT )turvaavat Häneen( HerraJHVH ISRAELIN JUMALA ).

      • HÄÄ-mäHÄKKERImies
        ReformoituPROTESTANTTI kirjoitti:

        ###SIIRTO-COVER:

        http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239910-itameren-kiristynyt-turvallisuustilanne-itameri-on-jo-nyt-nato-meri KoKKeli-NATO-houkan kommentti:

        "Ei ihme että VENÄJÄ TULKITSEE RUOTSIN yhtä kuin NATO-MAAKSI." KANJESNA.

        Amoz 3:7 Sillä HerraJHVH ei tee mitään ilmoittamatta( TOTEUTUNUT PROFETIA[ UUDESTI]SYNNYTTÄÄ USKOA JUMALAN SANAAN>KUULIAISUUS )salaisuuttaan PALVELIJOILLEEN( TEKEE JUMALAN TAHDON; EHTO>VIRKA )PROFEETOILLE:

        PROFETIA SUOMEN KANSALLE http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm

        TÄMÄ PROFETIA NÄYN( NÄKY=PROFETIAN KORKEIN LAJI )MUODOSSA tuli SEN saajalle TUKHOLMAssa 28.05.1984 Helluntailainen Yrjö Säkkinen alunperin PUHUI kasetille TÄMÄN NÄYN joka koskee SUOMEN( KANSAN )TULEVAISUUTTA:

        "Näin( JOKA PROFETIASSA ON AINA ASTIAN MAKUA, VARSINKIN PROFETIAN TULKINNASSA; IHMINEN EI MUISTA KAIKKEA NÄKEMÄÄNSÄ, JOS PYHÄ HENKI EI PALAUTA ASIAANSA IHMISEN MIELEEN, MUISTIIN, SIIS AJATUKSEEN; USEIN

        MINULLE TULEE UUSIA AJATUKSIA, JOISTA HUOMAAN ETTÄ NE EIVÄT OLE OLLEET MINULLA AIEMMIN; JA KOSKA NYKYÄÄN EN KESKUSTELE IHMISTEN KANSSA USKONASIOISTA PALJONKAAN, NIIN SITEN NE UUDET AJATUKSET EIVÄT TULE[ KUTEN MYÖS ABAN PROFETIA ]TOISILTA IHMISILTÄ; JOTEN

        VAIHTOEHDOT: MINÄ ITSE, TAI PAHA HENKI, TAI JUMALAN PYHÄ TOTUUDEN HENKI; JOS UUSI AJATUS SOPII RAAMATUN KIRJOITUKSIIN JA KOROTTAA ISRAELIN HERRAA, NIIN SILLOIN SEN UUDEN AJATUKSEN ALKUPERÄN ON OLTAVA PYHÄ TOTUUDEN RAKKAUDEN HENKI; JOHDONMUKAISTA(?), eikö Totta?)

        VENÄLÄISEN sotilaan joka oli( JA ON )aseistettu KUTEN( HOUTOS; TÄLLÄ TAVALLA )KUULUU( Hes.38:7 Ole valmis, varustaudu, SINÄ ja kaikki joukkosi
        jotka ovat kokoontuneet luoksesi, ja ole SINÄ( ROOS ) varalla HEITÄ( GOOG )varten. )OLLA:

        Päässä sillä ei ollut kypärää(EI ASEMASOTAA), vaan sillä oli kenttälakki(KESÄ).

        Sillä oli VENÄJÄN( EI NL:N ! )armeijan tunnukset ja rinnassa sillä oli VENÄJÄN armeijan myöntämiä kunniamerkkejä. Miehellä oli aseena pikakivääri( AK-47; RK); seisoi rajapyykkien välissä, toinen rajapyykki oli VENÄJÄN puolella ja toinen sinivalkoinen Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki.

        Tämä sotilas oli HÄMMÄSTYTTÄVÄN( ODOTTAMATTOMAN; VENÄJÄN VOIMA ON NYT VIELÄ PIILOSSA SUURELTA OSIN; LÄNSI EREHTYY PAHOIN )SUURI.

        Näyssä kun sitä katselin olin seisovinani 25-30 metrin päässä kasvot sitä sotilasta kohden, niin minusta katsoen sen sotilaan koko oli pitkästi yli 10 metriä. Sillä koolla haluttiin( PASS. HerraJHVH ) NÄYTTÄÄ( PELOTEVAIKUTUS; JUMALAN RUOSKA) sitä Venäjän armeijan voimaa, mikä sillä ON( TOISINKUIN LänneSSä LUULLAAN).

        Suuresti ihmettelin sen toisen kainalon alle tungettua kangaspakkaa. Se oli olevinaan VALKOISTA kangasta, kuin iso purje joka oli mytytty rullalle; Ei käännetty vaan mytytty( EPÄKUNNIOITUS ) ja se oli kasassa. Kun katsoin tarkemmin, niin siinä oli SINISET JA VALKOISET VÄRIT, joten sen täytyi olla Suomen lippu( MYÖS VENÄJÄN LIPUSSA; PUNAINEN PIILOSSA?).

        Näkyä katsellessani kuulin seuraavat sanat, koiniks mitta nisuja denarin( PÄIVÄ-PALKKA) ja 3 koiniksia ohria denarin( TOINEN PÄIVÄ-PALKKA; YHTEENSÄ 2 PÄIVÄÄ; 1 PÄIVÄ=1000 VUOTTA; KOLMANTENA PÄIVÄNÄ; 2030, MUTTA PÄIVIÄ LYHENNETÄÄN). Älä turmele Öljyä( JUMALAN SANA; Vanha Testamentti Uuden Liiton Pyhät Kirjoitukset ) äläkä Viiniä( OPETUS SANASTA; Pyhän Hengen VOITELU ). Tämä sanottiin Venäjän sotilaalle. Venäjän sotilas kuuntelee tämän Sanan ja nyökkää( HYVÄKSYNTÄ; KUULIAISUUS JUMALAN SANALLE), että on ymmärtänyt.

        SEN JÄLKEEN Venäjän sotilaalle annetaan kuin mittanuora( MITTA; ARVOSTELU; TUOMIO): Se annetaan( PASSIIVI; HerraJHVH ) sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen(?)lippu ja Venäjän sotilas saa käskyn kulkea määrätty matka ja merkitä mittanuoralla askelien pituudet: Joka kerta, kun se astuu askeleen, täytyy nämä askeleet kirjoittaa ylös päiväkirjaan.

        KUN se tulee siihen paikkaan, mihin se on Määrätty ja mihin sen on Lupa tulla, NIIN pitää pysähtyä siihen ja pystyttää paalun merkiksi, että tähän asti on tultu, SO.

        Kymijoen rantaan, siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen:

        Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornioon jokivartta ylös. Edelleen sille sanotaan: tähän sinä rakennat leirin(
        LIIKKUVA NOPEA SALAMASOTA; MIKSI LEIRI? ONKO SOTAVANKILEIRI?

        LÄNSI-MIELINEN NATO-"ELIITTI" PYRKII PAKOON LÄNTEEN; "MONET JUMALATTOMAT KAATUVAT VENÄJÄN MIEKKAAN"... PELKO ! ).

        Ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta rakentaa siihen leirin: Jos kartalta katsotaan, niin so. n. 30-50 km Pellon pohjoispuolella. Ruotsin puolella vastassa Karunki, sitten Vittangi ja Vittangista suora tie Norjaan, Narvikiin..." JATKUU

        http://www.patmos.fi/index.php/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi PATMOS EI

        ENÄÄ USKALLA PITÄÄ ESILLÄ KLIMENKON PROFETIAA JA YLEn DOKUMENTTI-OHJELMAA; ONKO SOTASENSUURI JO TULLUT KÄYTTÖÖN? AIHE ONKIN NYT
        TULENARKA; ITÄMERELLÄ VASTAKKAINASETTELU KEHITTYY, ESKALOITUU###

      • KYSYN-minä_VAAN
        HÄÄ-mäHÄKKERImies kirjoitti:

        PROFETIA jonka NÄKI HABAKUK 1:1-: HerraJHVH, kuinka kauan minun täytyy( KÄRSIÄ )huutaa Apua(JESHUA), ja et kuule; parkua Sinulle väkivaltaa, ja et Auta?

        Miksi Annat( SALLIMUS ) minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Edessäni on hävitys ja väkivalta; riita SYNTYI, ja tora NOUSI( YLPEYS; AHNE ITSEKKYYS; VASTUUTON VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS; LIBERAALI ARVO-VAPAUS; HYBRIS )...

        Herra JHVH Israelin Jumala ei siunaa syntiä; väärintekijän rukouskin on Herralle kauhistus, jos oikein muistan; mutta en ainakaan mene kauaksi Sanan Totuudesta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12777642/tukholman-profetia-ja-googin-sota-hes-38-39

        1.Jh.3:4 Jokainen joka TEKEE synnin, tekee LAITTOMUUDENkin; ja SYNTI ON LAITTOMUUS.

        David Wilkerson profetoi USAn ”kehityksestä” jo 70-luvulla, 40 vuotta sitten:

        $AMAan $UUntaan suomalaisia on kaikin(TV-)keinoin viety sodan jälkeen, kuin Amerikasta kaikki hyvä olisi peräisin, ja vain siellä sitä olisi, pelkkää hyvää vain:

        #USAn yliopistojen kampuksilla raiskataan 100 000 opiskelijaa joka vuosi, nuoria humalaan juotettuja tyttöjä enimmäkseen; eikä yliopistojen johto halua tehdä mitään ja USAn poliisitkin ovat mukana samassa menossa, tukemassa urheilua, kun reippaat urheilijanuorukaiset saavat vapaasti raiskata, kunhan tuovat näille oppilaitoksille( JOHTAJIEN PALKAT JA MAINE ) rahaa, mainetta ja KUNNIAA ?!

        Matt.24:12 Ja siksi että laittomuus pääsee valtaan, useimpien rakkaus kylmenee.

        SIIRTO-COVER: #KYSYN.minäVAAN 3.1.2016 23:05: "Katselin syksyllä 2006 Sundsvallin kaupungissa lohikäärmepatsaita, joita oli melkein joka risteyksessä.

        Näin, että jos maailmassa on jokin paikka jossa ihmiset asuvat rauhassa mitään pelkäämättä, niin se on ("PEACE&LOVE")Ruotsi jossa ei pelätä edes Jumalaa.

        Kuuntelin Patmossäätiön Taivaan ja maan välillä-ohjelmaa, jossa Leo Meller kertoi Ruotsin kirkon, Tukholman piispan, koululaitoksen ja kansan luopumuksesta Sanasta:

        Tukholman kirkoissa on nyt jo merkitty muslimeille, missä ilmansuunnassa on Mekka.

        Ajattelen, miksi Tukholman profetia ilmoittaa, että melkein kaikki Ruotsin suurimmat kaupungit, rannikoilla ja sisämaan teollisuuskaupungit, tuhoutuvat Venäjän iskuissa:

        Mikä on syy siihen että Ruotsi paljolti tuhoutuu, mutta Suomi enimmäkseen säästyy?

        Kysyn, osaako joku täällä vastata, miksi Hyvä Jumala sallii hirvittävän tuhoutumisen?

        Onko syynä se, että Ruotsi tunnusti VALEstiinalaisvaltion, ja toimii Israelia vastaan?
        Vai onko suurempi syy Ruotsin kansan yleinen Jumalattomuus ja Sodoman synnit?#

        #epäjumalanpalvojat 4.1.2016 23:34: AmeriKA$$A €PÄJUMALA MAMMONAn äpäräpoika URH€ILU antaa yliopistoille siellä miljardien tulot, josta Amerikan yliopistot ovat riippuvaisia( HARVAIN RAHANVALLAN HIIPUVA JOHTOTÄHTI ).

        Ja samaan maaliin KoKKelit täälläkin pyrkivät saamaan oman pallonsa potkittua, köyhien lapset pois yliopistoista( TIETO=VALTAA=RAHA; VALTA>VASTUU ?! );

        niin "eliitti"kakarat saavat kaiken tiedon, rahan ja vallan omiin ahneisiin käsiinsä:

        5.Ms.12:31 ÄLÄ TEE NIIN HerraaJHVH Jumalaasi VASTAAN, sillä kaikkea mikä on HerralleJHVH kauhistus ja mitä Hän vihaa, HE ovat tehneet palvellessaan jumaliaan: omia poikiansakin ja tyttäriänsä HE ovat jumalilleen polttaneet( ABORTIT; RAHA ).

        #USAn yliopistoissa opiskelijoita raiskataan ja häiritään seksuaalisesti: Joka viides opiskelija joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi; tapauksista ilmoitetaan vain murto-osa, ja sitäkin harvemmin tekijät joutuvat vastuuseen rikoksistaan:

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/03/dokumenttiprojekti-uhka-kampuksella

        Tapauksiin ei puututa, ja "yksityisestä"(KASVOTTOMAT AHNEET SUURYHTIÖT) rahasta riippuvaiset( VAPAUTTA ?!) oppilaitokset vaikenevat julkisuuden pelossa.

        Uhrit ovat ryhtyneet nyt vastarintaan.#

        Sananlaskut 3:32 sillä väärämielinen on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisille( VANHURSKAS, TEKEE OIKEIN, OIKEUTTA = SYYTÖN )Hän on tuttava.
        11:1,20 Väärä vaaka on Herralle kauhistus, mutta täysi paino on Hänelle otollinen.
        Väärämieliset( TEKEE VÄÄRIN, VÄÄRYYTTÄ; EI VAELLA SUORAAN ) ovat HerralleJHVH kauhistus, mutta nuhteettomasti( EI RIKO LAKIA )vaeltaviin Mielistyy.

        12:22 Herralle kauhistus ovat valheelliset huulet, mutta teoissaan uskolliset ovat Hänelle otolliset.

        15:8,9,26 Jumalattomien uhri on Herralle kauhistus, mutta oikeamielisten rukous on Hänelle otollinen.
        Jumalattoman tie on Herralle kauhistus, mutta joka vanhurskauteen pyrkii, sitä Hän rakastaa.
        Häijyt juonet ovat Herralle kauhistus, mutta lempeät sanat ovat puhtaat.

        16:5 Jokainen YLPEÄmielinen on Herralle kauhistus: totisesti, sellainen ei jää rankaisematta.
        17:15 Syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus.

        20:10,23 Kahtalainen paino ja kahtalainen mitta - molemmat ovat Herralle kauhistus.
        Kahtalainen paino on Herralle kauhistus, ja väärä vaaka ei ole hyvä.

        http://youtu.be/oCErml3vbFo?list=RDoCErml3vbFo&t=65 Jo vääryys vallan saapi - Erkki Rankaviita( Virsi 440 )

        PS. 5:7 Hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat HerralleJHVH kauhistus.

      • HellunTAIkörtti
        HÄÄ-mäHÄKKERImies kirjoitti:

        ###SIIRTO-COVER:

        http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239910-itameren-kiristynyt-turvallisuustilanne-itameri-on-jo-nyt-nato-meri KoKKeli-NATO-houkan kommentti:

        "Ei ihme että VENÄJÄ TULKITSEE RUOTSIN yhtä kuin NATO-MAAKSI." KANJESNA.

        Amoz 3:7 Sillä HerraJHVH ei tee mitään ilmoittamatta( TOTEUTUNUT PROFETIA[ UUDESTI]SYNNYTTÄÄ USKOA JUMALAN SANAAN>KUULIAISUUS )salaisuuttaan PALVELIJOILLEEN( TEKEE JUMALAN TAHDON; EHTO>VIRKA )PROFEETOILLE:

        PROFETIA SUOMEN KANSALLE http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm

        TÄMÄ PROFETIA NÄYN( NÄKY=PROFETIAN KORKEIN LAJI )MUODOSSA tuli SEN saajalle TUKHOLMAssa 28.05.1984 Helluntailainen Yrjö Säkkinen alunperin PUHUI kasetille TÄMÄN NÄYN joka koskee SUOMEN( KANSAN )TULEVAISUUTTA:

        "Näin( JOKA PROFETIASSA ON AINA ASTIAN MAKUA, VARSINKIN PROFETIAN TULKINNASSA; IHMINEN EI MUISTA KAIKKEA NÄKEMÄÄNSÄ, JOS PYHÄ HENKI EI PALAUTA ASIAANSA IHMISEN MIELEEN, MUISTIIN, SIIS AJATUKSEEN; USEIN

        MINULLE TULEE UUSIA AJATUKSIA, JOISTA HUOMAAN ETTÄ NE EIVÄT OLE OLLEET MINULLA AIEMMIN; JA KOSKA NYKYÄÄN EN KESKUSTELE IHMISTEN KANSSA USKONASIOISTA PALJONKAAN, NIIN SITEN NE UUDET AJATUKSET EIVÄT TULE[ KUTEN MYÖS ABAN PROFETIA ]TOISILTA IHMISILTÄ; JOTEN

        VAIHTOEHDOT: MINÄ ITSE, TAI PAHA HENKI, TAI JUMALAN PYHÄ TOTUUDEN HENKI; JOS UUSI AJATUS SOPII RAAMATUN KIRJOITUKSIIN JA KOROTTAA ISRAELIN HERRAA, NIIN SILLOIN SEN UUDEN AJATUKSEN ALKUPERÄN ON OLTAVA PYHÄ TOTUUDEN RAKKAUDEN HENKI; JOHDONMUKAISTA(?), eikö Totta?)

        VENÄLÄISEN sotilaan joka oli( JA ON )aseistettu KUTEN( HOUTOS; TÄLLÄ TAVALLA )KUULUU( Hes.38:7 Ole valmis, varustaudu, SINÄ ja kaikki joukkosi
        jotka ovat kokoontuneet luoksesi, ja ole SINÄ( ROOS ) varalla HEITÄ( GOOG )varten. )OLLA:

        Päässä sillä ei ollut kypärää(EI ASEMASOTAA), vaan sillä oli kenttälakki(KESÄ).

        Sillä oli VENÄJÄN( EI NL:N ! )armeijan tunnukset ja rinnassa sillä oli VENÄJÄN armeijan myöntämiä kunniamerkkejä. Miehellä oli aseena pikakivääri( AK-47; RK); seisoi rajapyykkien välissä, toinen rajapyykki oli VENÄJÄN puolella ja toinen sinivalkoinen Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki.

        Tämä sotilas oli HÄMMÄSTYTTÄVÄN( ODOTTAMATTOMAN; VENÄJÄN VOIMA ON NYT VIELÄ PIILOSSA SUURELTA OSIN; LÄNSI EREHTYY PAHOIN )SUURI.

        Näyssä kun sitä katselin olin seisovinani 25-30 metrin päässä kasvot sitä sotilasta kohden, niin minusta katsoen sen sotilaan koko oli pitkästi yli 10 metriä. Sillä koolla haluttiin( PASS. HerraJHVH ) NÄYTTÄÄ( PELOTEVAIKUTUS; JUMALAN RUOSKA) sitä Venäjän armeijan voimaa, mikä sillä ON( TOISINKUIN LänneSSä LUULLAAN).

        Suuresti ihmettelin sen toisen kainalon alle tungettua kangaspakkaa. Se oli olevinaan VALKOISTA kangasta, kuin iso purje joka oli mytytty rullalle; Ei käännetty vaan mytytty( EPÄKUNNIOITUS ) ja se oli kasassa. Kun katsoin tarkemmin, niin siinä oli SINISET JA VALKOISET VÄRIT, joten sen täytyi olla Suomen lippu( MYÖS VENÄJÄN LIPUSSA; PUNAINEN PIILOSSA?).

        Näkyä katsellessani kuulin seuraavat sanat, koiniks mitta nisuja denarin( PÄIVÄ-PALKKA) ja 3 koiniksia ohria denarin( TOINEN PÄIVÄ-PALKKA; YHTEENSÄ 2 PÄIVÄÄ; 1 PÄIVÄ=1000 VUOTTA; KOLMANTENA PÄIVÄNÄ; 2030, MUTTA PÄIVIÄ LYHENNETÄÄN). Älä turmele Öljyä( JUMALAN SANA; Vanha Testamentti Uuden Liiton Pyhät Kirjoitukset ) äläkä Viiniä( OPETUS SANASTA; Pyhän Hengen VOITELU ). Tämä sanottiin Venäjän sotilaalle. Venäjän sotilas kuuntelee tämän Sanan ja nyökkää( HYVÄKSYNTÄ; KUULIAISUUS JUMALAN SANALLE), että on ymmärtänyt.

        SEN JÄLKEEN Venäjän sotilaalle annetaan kuin mittanuora( MITTA; ARVOSTELU; TUOMIO): Se annetaan( PASSIIVI; HerraJHVH ) sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen(?)lippu ja Venäjän sotilas saa käskyn kulkea määrätty matka ja merkitä mittanuoralla askelien pituudet: Joka kerta, kun se astuu askeleen, täytyy nämä askeleet kirjoittaa ylös päiväkirjaan.

        KUN se tulee siihen paikkaan, mihin se on Määrätty ja mihin sen on Lupa tulla, NIIN pitää pysähtyä siihen ja pystyttää paalun merkiksi, että tähän asti on tultu, SO.

        Kymijoen rantaan, siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen:

        Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornioon jokivartta ylös. Edelleen sille sanotaan: tähän sinä rakennat leirin(
        LIIKKUVA NOPEA SALAMASOTA; MIKSI LEIRI? ONKO SOTAVANKILEIRI?

        LÄNSI-MIELINEN NATO-"ELIITTI" PYRKII PAKOON LÄNTEEN; "MONET JUMALATTOMAT KAATUVAT VENÄJÄN MIEKKAAN"... PELKO ! ).

        Ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta rakentaa siihen leirin: Jos kartalta katsotaan, niin so. n. 30-50 km Pellon pohjoispuolella. Ruotsin puolella vastassa Karunki, sitten Vittangi ja Vittangista suora tie Norjaan, Narvikiin..." JATKUU

        http://www.patmos.fi/index.php/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi PATMOS EI

        ENÄÄ USKALLA PITÄÄ ESILLÄ KLIMENKON PROFETIAA JA YLEn DOKUMENTTI-OHJELMAA; ONKO SOTASENSUURI JO TULLUT KÄYTTÖÖN? AIHE ONKIN NYT
        TULENARKA; ITÄMERELLÄ VASTAKKAINASETTELU KEHITTYY, ESKALOITUU###

        Ei kai varmaan tarkoota tuo Virsi 440, ei kai vaan tarkoota Venäjän Voitonpäivää?

        LAINATTUA( VANAHA, UUREMPI - VARAASTETTUA? SUIVAANTUUKO EPUT?

        EI ERKKI AINAKAA ENÄÄ SUUTU, SON HILIJAASTEN POIKIEN PATALJOONAA ) :

        "Oli tämä jo Sadinmäen aamuhartaudessa talvella 2013!

        Totta joka sana, ja onhan tämä sovitettu psalmista 58! Amen!

        5. Vaan Voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät, http://yle.fi/uutiset/3-9602519

        Vanhurskaus kun Herran Lyö väärät väkevät.

        Oi Herra, voimas näytä, Kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä Ja päästä vaivasta.

        1. Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
        Se turmaa ennustaapi, Vie kansat kurjuuteen.

        http://youtu.be/oCErml3vbFo?list=RDoCErml3vbFo&t=192 Virsi 440 - Erkki Rankaviita; http://youtu.be/IfoLDhotn20?list=RDIfoLDhotn20&t=205 MestariKANSANlaulaja in memoriam MEIRÄN MIEHIÄ, TERVETULUA JOUKKOHON !

        5. Vaan Voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät, http://yle.fi/uutiset/3-8867026

        3. Kas, köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat. He viatonta lyövät Ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaaapi Kuin käärme kiukussa, Korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.

        5. Vaan Voitonpäivän kerran Vaivaiset näkevät, http://yle.fi/uutiset/3-9603350

        http://youtu.be/Dlpu6VOVLeo Akun tehdas - Eppu Normaali; Lyrics:

        "Miksi annoimme kasvaa tukkien?
        Miksi soitimme kera kukkien?

        Miksi sellaisia kysytkin
        Nythдn meistд tykkддvдt hдmytkin
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on

        Miksi emme sitд
        Hдpeд ja peitд
        Ettд teemme pelkkiд lдllдreitд
        Emme tietenkддn siitд paineita ota
        Arvostamme nдet mummojenkin suosiota
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on

        Miksi meitд laiskoja laulattaa
        Helppo raha ja elдmд naurattaa
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on

        On onnellisten tдhtien alla nдin
        Tarpeetonta olla alla pдin

        Sen jo varhain huomasimme
        Kun Akun tehtaan perustimme
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on

        Miksi meitд laiskoja laulattaa
        Helppo raha ja elдmд naurattaa
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on

        Miksi meitд laiskoja laulattaa
        Helppo raha ja elдmд naurattaa
        Meillд oikeus on olla huoleton
        Tyцpaikkamme Akun tehdas on"

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/27/ulkolinja-venaja-100-vuotta-myohemmin

        "100 vuotta sitten Nevan rannoilla Petrogradissa käytiin VALTAtaistelu, joka mullisti Euroopan ja koko maailman historiaa: Bolševikkien valtaannousu Lokakuun vallankumouksessa synnytti maailman ensimmäisen kommunistisen suurvallan Neuvostoliiton; v. 2017 bolševikkien perustama valtio on ollut historiaa jo yli neljännesvuosisadan.

        Mutta millainen on Venäjä 100 vuotta lokakuun vallankumouksen jälkeen?

        Venäjää hallitsee "yksinvaltaisin ottein" Vladimir Putinin VLAST, joka on murskannut LÄNSI(LIBERAALI)mielisen opposition; ja hyödyntää imagonrakennuksessaan neuvostomenneisyyttä – mutta vain soveltuvin osin.

        Toukokuussa 2017 Voitonpäivän paraatissa Punaisella torilla jyrisivät taas panssarivaunut ja ohjuslavetit. Toisen maailmasodan muistelu käy vuosi vuodelta mahtipontisemmaksi.

        "Sota on Putinin Venäjälle tärkeä aihe: Neuvostoliitto voitti sodan ja sen myötä yrittää oikeuttaa oman valtansa myös nyky-Venäjän johto", Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija A. Kalashnikov selittää...

        Meiränki mukulat oli leirillä ja ammuskelivat - ilmakiväärillä kirkon perheleirillä,

        ei ne ollu suojeluskuntalaasia ; ) http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspojat

        http://areena.yle.fi/1-3425449 http://yle.fi/uutiset/3-9852326

        http://perinne.fi/suojeluskuntajaerjestoe/toiminta/poikatyo/ Putini sitte tass

        omi meirän parhairen poikien parhaat ireat ! Ostiko lisenssin?

        "Poikia varten suunniteltiin oma, varsinaiseen suojeluskuntatoimintaan valmistava, ohjelma, johon alle 17-vuotiaat voisivat liittyä; ohjelman sisältöihin vaikuttivat erityisesti Levälahden lisäksi N. V. Hersalo (Sigell) ja Lauri ”Tahko” Pihkala. Ohjelma perustui kahdeksaan keskeiseen osa-alueeseen:

        Muodollinen koulutus; Voimistelu ja leikit; Urheilu; Ammunta (pienoiskivääreillä); Kenttäpalvelus; Laulu; Iltahartaudet; Isänmaan historia.

        Yksi tärkeä poikien koulutusmuoto oli maastoleikit, jotka korvasivat varsinaisen sotilaskoulutuksen: Niiden avulla pojat harjoittelivat liikkumista maastosta, taktisen ja strategisen ajattelun kehittämistä, ryhmän yhteistyötä, suunnistustaitoa sekä lihaskuntoa ja kestävyyttä. Leikki saattoi olla esim. sotilaallinen tehtävä, jossa piti kuvainnollisesti tuhota jokin kohde, esim. varastamalla toisen osapuolen lippu...

        hyvä pohja varsinaisen sotilaallisen ammunnan opettelemiseen suojeluskuntalaisena ja varusmiehenä. Poikien ampumakoulutus ei täten ollut suoranaista kilpa-ammuntaa eikä urheilua, vaan sillä oli aina selkeä sotilaallinen opetustarkoitus."

      • RIISTOmaa-POLIitikkaKO
        HellunTAIkörtti kirjoitti:

        VELIpoika, metalliMIES, oli 2 vuotta ns. "yksityisyrittäjänä", suoritti "kotimaisen" suurYHTIÖN ALIhankintaa, huolsi ja korjasi jotain moottoreita/vaihdelaatikoita -

        illalla klo. 22 soitettiin yhtiöstä, että 3 kappaletta on tulossa tunnin sisällä, ja pitää olla valmiina ylihuomenaamulla klo. 07.00 .. ORJATYÖTÄ JOSSA KUSTANNUKSET JA RISKIT ULKOISTETAAN JA SISÄISTETÄÄN VAIN VOITOT, JOIDEN MUKAAN PALKATUT JOHTAJAT SAAVAT OMAT OPTIONSA ..

        KUTEN MYÖS METSÄKONE- JA PUUKULJETUKSISSA, JA MAATALOUDESSA ON
        NYKYÄÄN VAIN VELKAMAAORJIA SUURYHTIÖIDEN/-PANKKIEN "ARMOILLA",

        JA SITÄ PAKKO"YRITTÄJIEN"( POSTI ! ) TILANNETTA SANOTAAN "VAPAUDEKSI"

        - vuokrasi hallin, palkkasi pari työmiestä(?), ja itse juoksi 24/7/365 firman asioilla - KONKKAAN: VANHEMPANI TAKASIVAT VELAT .. MERDE !

        #Kun aloitin jakeluyrittäjänä irtisanomisen jälkeen syksyllä 2014, aika pian
        pääsin 5-päiväiseen työviikkoon; itseni lisäksi yritykseni työllisti 3 työntekijää.

        Katan aiemmista vaiheista: Lue tästä http://yle.fi/uutiset/3-9822505

        Yritykseni toiminta laajeni nopeasti: Sain uusia jakelureittejä niin, että kesällä 2016 minulla oli jo 5 työntekijää; vaikka työntekijöiden määrä lisääntyi, lisääntyi myös oma työmääräni: Koko kesän tein 7-päiväistä työviikkoa, niin että ensimmäinen vapaani oli elokuussa, olihan työntekijöiden saatava kesälomansa; kuin alkusoittoa tulevien kuukausien tapahtumille ..

        Vielä kesällä 2016 tavoitteeni oli saada koko ajan lisää jaettavaa: Meillä olikin Savon jakelun kanssa keskinäinen diili siitä, että mikäli uusia jakelureittejä vapautuu, he tarjoavat niitä minulle; Savon jakelu oli myös saamassa v. 2016 postitoimiluvan, ja odotukseni senkin suhteen olivat korkealla: Tottakai lisätyötä olisi tulossa.

        Yritys pyöri, työntekijöitä oli; ja minulla oli mökki ja koirat: Kaikki näytti hyvältä ..

        Syksyllä 2016 meni sekaisin koko korttipakkani: Hyvä ja luotettava työntekijäni sairastui, eikä enää palannut sairauslomalta lehtiä jakamaan; kauhea yllätys oli työnantajan työeläkevakuutuksen ennakkomaksut, niistä en tiennyt, ja olivat maksamatta; yhdessä veromätkyjen kanssa sekoittivat ja romuttivat talouteni.

        Viime kesänä oli 5 työntekijää, 2 pitkää reittiä, ja 2 kyläreittiä jaettavana.

        Nyt kyläreittejä on 2 edelleen, mutta vain 1 pitkä reitti; työntekijöitä ei enää ole,
        mutta on 1 apulainen joka on yrittäjä, siis toimii alihankkijana minulle.

        Käytännössä jaan 7 päivää viikossa 2 piiriä kylällä, ja sitten viikonloppuisin yksin pitkän reitin kokonaan; vapaapäivä minulla on silloin kun lehdet eivät ilmesty.

        Hirveän työtaakan joudun kantamaan ja mennään aika äärirajoilla. Onhan se hoidettava, mihin on ryhtynyt. Kalliita oppirahoja maksan seuraavan vuoden tai puolitoista.

        Toivottavasti oma terveys kestää. Minä olen sellainen ihminen, että en ikinä anna periksi, tottakai taistelen .. ( KUN TERVEYS LOPPUU, KUKA MAKSAA KULUT? )

        Ottaa niin hemmetisti päähän, että olen ollut idiootti, joka ei ymmärtänyt, mitä työntekijöiden ylläpitäminen maksaa. Stressaa, kun katselen laskuja, että tuo pitää maksaa silloin ja tuo silloin. Mutta sitten painan sisulla vielä enemmän. Juoksen kerrostalon rappuja hiki hatussa. Ainahan ne maksut vähenevät, loppuuhan tämä joskus.

        Nykyään on sillä lailla hyvä, että jos ei itse pistä päätä pensaaseen, asiat kyllä järjestyvät. Ne pitää sopia ja sovitella. Silloin velkojatkin luottavat siihen, että haluaa järjestää asiansa. Lusmuilu ei johda mihinkään.

        Laitoin vähän aikaa sitten kesämökkini myyntiin. Se surettaa. Olen nauttinut siellä olemisesta ja siitä, että siellä saan rauhoittua. Monasti olen ajatellut, että en olisi jaksanut ilman sitä tähän asti, vaikkei se ole minulla ollut kuin muutaman kesän.

        Aion kyllä selvitä, mutta aikaa siinä menee ..# NO WAY. SYSTEEMIN PELIÄ, YKSI-SILMÄISTÄ ROSVOA; JA KONE ON SÄÄDETTY NIIN ETTÄ Ali Hankkija EI VOITA:

        VAAN SUURYHTIÖ VOITTAA, MUTTA SAAT TEHDÄ TYÖT JA OTAT RISKIT;

        KUN VOIMASI LOPPUVAT, TYHJÄ NAHKA MENEE "KUNTOUTUKSEEN" YHTEIS(? )KUNNAN VEROILLA JA UUSI TYHMÄ SINISILMÄINEN SYSTEEMIUSKOVAINEN PISTETÄÄN VERENLUOVUTUKSEEN SO. KANSATTOMAN RIISTOKAPITALISMIN
        HYVÄKSIKÄYTTÖÖN: LIBERAALIKAPITALISMI ON VASTUUTONTA ITSEKÄSTÄ AHNETTA VAPAATA SAALISTUSTA TYHMIEN JA HITAIDEN KUSTANNUKSELLA:

        #ENNUSTE: 50% USAn työntekijöistä on pian "yksityisyrittäjiä"; jakamis- ja alusta-talouden http://yle.fi/uutiset/3-9856035 myynnin EUroopassa lasketaan nousevan yli 500 mrd:in: "Ollaanko meillä valmiina", kysyy Inka Mero.( ONKO INKA VALMIINA USAn, EUn JA SUOMEN PÖRSSIEN ROMAHDUKSEEN?

        USAn LÄHES ÄÄRETÖN VELKA PIAN PITÄÄ MAKSAA KORKOINEEN MM. KIINALLE, JOKA TAITAA SITTEN VARMAAN KANSALLISTAA PAmerikan
        INFRAN, LUONNONVARAT, JA MAATALOUDEN ..

        TAI PANEE TURHAN KILPAILIJAN MELKO MATALAKSI, LÄNNEN TEKNOLOGIAA
        HYVÄKSIKÄYTTÄEN; "KÄRPÄSET TAPETAAN", SANOI DENG X ..

        LÄNNEN U$D-TALOUSKORTTITALO ROMAHTAA, JA KIINAN KOMMUNISMI TEKEE NOPEAN KAMPÄKIN, EIKÄ KOMMUNISMI/KONFUTSELAISUUS SIEDÄ RAAMATUN USKOA;

        JOTEN SIKSI VALITSEN ORTODOKSISEN VENÄJÄN: KULTTUURI ON TUTUMPI JA KIELI HELPOMPI.

      • AATE_läppa-ihan_iTEE
        RIISTOmaa-POLIitikkaKO kirjoitti:

        JOKA TAHOLLE:

        Jochanan 12:50 Ja tiedän että Hänen Käskynsä( MUKAAN VAELLUS, SANAN TOTTELEMINEN, USKON KUULIAISUUS )ON IKUINEN Elämä( LUPAUS; VANHA TESTAMENTTI; JUMALAN SANA=LAKI; TOORA, OPETUS HYVÄÄN ELÄMÄÄN LUOJAN TAHDON MUKAAN ). SIKSI, minkä puhun, sen puhun niinkuin ( IKUINEN )Isä( JESHUA MESSIAS=JHVH=JUMALAN SANA )SANOI minulle.

        Room. 8:7 SIKSI että LIHAN( SARX; PERISYNTINEN IHMISSIELU )MIELI on VIHOLLINEN( VASTUSTAA=SATAN ) Jumalaa vastaan, sillä SE EI ANTAUDU ( HerraJHVH ISRAELIN )Jumalan Lain( VT; TOORA, OPETUS )alle, eikä voikaan.

        RoomanlainSILLE 7:12 Laki ON Pyhä, ja Käskysana ON( YHÄ )Pyhä, VANHURSKAS( OIKEAMIELINEN=SYYTÖN; OIKEUS; LAKI; TUOMARI; TUOMIO ) ja HYVÄ !

        Teempä UUDEN RADIKAALISEN JA SUORAN EHDOTUKSEN SUOMI-NEIDOLLE:

        Mitäs jos annettaisiin SUOMEN Pohjois- ja Itä-RAJOJEN PUOLUSTUS VENÄJÄN

        HUOLEKSI PIENTÄ KORVAUSTA, ESIM. TARPEETTOMIA LÄHES ASUMATTOMIA( VÄESTÖHÄN ON JO PAKOTETTU TYÖN PERÄSSÄ HELSINKIIN ) SYRJÄSEUTUJEN MAA-ALUEITA, VASTAAN; VOITAISIIN ANTAA VAIKKA VUOKRALLE HYVÄLLE

        NAAPURILLE, JOLLA ON RIITTÄVÄN SUURET JA MAAILMAN NYKYAIKAISIMMAT
        ESIM. HÄVITTÄJÄT JA PANSSARIT? NIIN SITTEN SÄÄSTETTÄISIIN KYMMENIÄ MILJARDEJA DOLL.. EUR... MARK.. JUANEJA JA RUPLIA, JOTKA VOIDAAN SITEN

        KÄYTTÄÄ VANHUSTEMME HOITOON, YKSINHUOLTAJIEMME AVUSTAMISEEN JA
        TYÖTTÖMIEMME TYÖLLISTÄMISEEN( TYÖ ON IHMISOIKEUS, JA VELVOLLISUUS )

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192049-isantamaasopimuksen-ydinkohta-naton-tukikohtia-suomeen

        #SUOMEN EU/NATO/USA-PUOLUSTUSvoimien Hornet-hävittäjien seuraajahanke
        on nytkähtänyt eteenpäin. Puolustusministeriö kertoo tiedotteessa, että se on lähettänyt hankkeen asejärjestelmiä ja varusteita koskevan tietopyynnön seitsemän maan hallitukselle. Hallitukset välittävät tietopyynnön maiden teollisuudelle.

        Tietopyyntö on lähetetty Isolle-Britannialle, Israelille, Norjalle, Ranskalle, Ruotsille, Saksalle ja USA:lle.( MIHIS UNOHTUI VENÄJÄ, JOLLA ON PARHAAT KONEET? )

        Tietopyynnön päätavoitteena on selvittää, mitä Suomen tarpeisiin vastaavia suorituskykyjä on saatavilla. Tietopyyntö keskittyy vuoden 2025 jälkeen saatavilla oleviin kyvykkyyksiin ja suorituskykyihin( JOTEN Fiasko-35 ON POIS PELISTÄ ; )

        Aseet ja varusteet hankitaan erillisillä sopimuksilla rinnan lentokonehankinnan kanssa. Tarjouspyynnöt lähetetään keväällä 2018. Päätös hankittavista aseista ja varusteista tehdään osana lentokonetyypin valintapäätöstä. Hankintasopimukset on tarkoitus allekirjoittaa keväällä 2021.

        Virallinen tarjouspyyntö Hornetien seuraajasta tehdään neljän valtion hallitusten kautta kaikille viidelle tietopyyntöön vastanneille lentokonevalmistajille keväällä 2018.

        Lopullinen valintapäätös Hornetien seuraajasta on tarkoitus tehdä vuonna 2021. Uuden kaluston käyttöönotto ja vanhojen Hornetien poistuminen palveluskäytöstä tapahtuu vuosina 2025–2030.

        Puolustushallinnon linjauksen mukaan Suomen on hankittava Hornetien tilalle uudenaikaisia monitoimihävittäjiä. HANKINTAHINTA( SIIS PELKÄT HÄVITTÄJÄT,
        PUUTTUU HENKILÖSTÖ, HUOLTO, PÄIVITYKSET ym. ) on ARVIOLTA( ALA-KANTTIIN, TAHALLAAN; PÄÄSTÄKSESI LÄHEMMÄKSI TOTUUTTA,

        KERRO KOLMELLA( 3X ) 7–10 miljardia EURO( EI PIAN ENÄÄ OLE, JA TAALANKIN KURSSI ON LASKUSSA, JOTEN MITÄ TEKEE VENÄJÄN RUPLIKSI LASKETTUNA? )a.

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51145-yle-julkaisi-koko-kohutun-suomi-puheen-hairitsevaa http://areena.yle.fi/1-1581732 Kenraali Makarovin puhe-VIDEO

        Room. 4:16 SIKSI se on uskosta, että se olisi armosta( HaCHESED; SHEKINAH; PYHÄN HENGEN OSALLISUUS; VOITELU, VALINTA; OMISTUS-SINETTI; LAPSEN-OIKEUS>PERINTÖ; VANHA TESTAMENTTI; LUPAUS ); että Lupaus( TOIVO; JUMALAN SANA; USKO>RAKKAUS, HYVÄT TEOT )pysyisi lujana kaikelle siemenelle, EI VAIN SILLE JOKA PITÄÄ LAIN( KÄSKYT ), vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko( NÄKYI TEKOINA, LUOJAN TAHDON MUKAAN ),
        Hänen( HerraJHVH, vai Abraham? Molemmat? ) joka on MEIDÄN kaikkien Isä:

        1.Jh.2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
        3:22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
        3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa JESHUA MESSIAAN Nimeen( VAPAUTTAJA SYNNISTÄ; TAHDOTKO? ALA TOTELLA SANAA ) ja RAKASTAA( HYVÄT TEOT ) toisiamme, NIINKUIN Hän MEILLE Käskyn ANTOI.
        3:24 Ja joka pitää Hänen Käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä tiedämME( TIETO=SANA, VT ) Hänen pysyvän meissä, siitä ( PYHÄSTÄ Totuuden RAKKAUDEN )Hengestä( VOITELU; SHEKINAH, KIRKKAUS, LÄSNÄOLO ), jonka Hän( JESHUA MESSIAS ) MEILLE( KOKO JUMALAN ISRAEL ) ANTOI( VERIUHRI ).
        5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

        Ilmestyskirja 12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan KÄSKYT JA joilla on JESHUAn todistus.
        14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan KÄSKYT JA JESHUAn( Rauhan Ruhtinas, Iankaikkinen Isä, ISRAELIN kuningas )USKOn.

      • KuKa-ARVAA-hyötyyKo
        AATE_läppa-ihan_iTEE kirjoitti:

        Lännen LIBERAALI-KAPITALISTIEN( KoKKelit )RAHANVALLAN ITSEKÄS JA AHNE

        SAALISTUS VS. SUOMEN KANSAN( SDP/AY )YHTEISKUNNAN TASA-ARVOISEN JA YHTEISVASTUULLISEN OIKEUDEN( PERUSTUSLAIN )MUKAISET SÄÄNNÖT

        MM. TYÖEHDOT JA -SUOJELU: SUUrin ONGELMA ON NATSI-IDEOLOGINEN:

        KILPAILU http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi HEIKOT SORTUU ..

        #Hallitus vastaa opposition välikysymykseen henkilöliikenteen avaamisesta KILPAILUlle rautateillä.

        Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sanoi hallituksen vastauspuheen-vuorossa että KILPAILU on päätetty avata, koska sen on "ARVIOITU( EI LASKETTU) tuovan paremmat palvelut matkustajille ja hyödyttävän koko yhteiskuntaa".

        – KILPAILU luo yrityksille kannustimen toiminnan kehittämiseen. Kun yritykset KILPAILEVAT matkustajista, ihmisille syntyy mahdollisuus valita erilaisten vaihtoehtojen väliltä, Berner sanoi.

        Junien henkilöliikenteen nykyinen yksinoikeuksiin ja suorahankintoihin perustuva järjestelmä on "ARVIOITU tehottomaksi".

        "Palveluja KILPAILUtettaessa verorahojen käyttö on läpinäkyvämpää":Berner väittää.

        Berner puolusti MUUTOSta ilmastosyillä; hänen mukaansa "Suomella ei ole varaa odottaa uudistusten toteuttamista 2020-luvun lopulle asti".

        – Päästövähennystavoitteemme ovat kunnianhimoiset, ja vuosi 2030 tulee eteen nopeasti, Berner totesi viitaten EUssa SOVITTUihin energia- ja ilmastotavoitteisiin.

        Oppositio PELKÄÄ että KILPAILUn avaaminen KARSII HENKILÖSTÖÄ JA LEIKKAA PALKKOJA( EU-RAHANVALTA-FASISTI-"ELIITIN" AGENDA>PROpAGENDA); Bernerin mielestä AIHEETon PELKO:

        – Maissa joissa junaliikenne on avattu KILPAILUlle, liikenteen kysyntä ja tarjonta ovat kasvaneet merkittävästi. Tämä on lisännyt myös osaavien työntekijöiden tarvetta ja KILPAILU on näkynyt myös kohonneina palkkoina.

        Berner halusi myös oikaista opposition väitteen, että uudistuksen käyttöoikeussopimuksiin perustuva KILPAILUtusmalli ei synnytä KILPAILUa vaan ainoastaan alueellisia monopoleja nykyisen valtion monopolin tilalle:

        – Käyttöoikeussopimukset eivät takaa operaattoreille yksinoikeutta KILPAILUtetuille alueille. Valitussa mallissa samalla rataosalla voi toimia useita yrityksiä.

        Berner myönsi, että Suomi ei nouse raideliikenteessä Ruotsin ja Iso-Britannian tasolle vain KILPAILUa avaamalla.

        Hän kertoi, että jatkossakin on PANOSTETTAVA rataverkon kehittämiseen, ja kattavan junaliikenteen tarjonnan turvaaminen koko maassa edellyttää JULKISTA TUKEA#

        =RAHAA=VALTAA KANSATTOMILLE KASVOTTOMILLE KAPITALISTIEN ILMAN SÄÄNTELYÄ SAALISTUKSELLE; PALVELETTEKO SUOMEN KANSAN VALTAA?

        #KILPAILUn avaamisella on haluttu edistää lippujen hintaKILPAILUa. Siitä laskevatko vai nousevatko hinnat, on oltu montaa mieltä:

        Konsulttiyhtiö Spring Advisorin tekemän selvityksen mukaan lippujen hinnat eivät juuri laskisi kilpailun myötä; kilpailuilla osuuksilla hinnat voisivat laskea 10%; muualla hinnat nousisivat 3%.

        Kansainvälisen Boston Consulting -yhtiön raportissa on puolestaan todettu, että kilpailun avaaminen ministeriön ehdottamin keinoin toisi lisäkustannuksia, jotka ovat vaarassa siirtyä lippujen hintoihin.

        Onnibusin toimitusjohtaja puolestaan USKOO junalippujen hinnan laskevan, jos raideliikenne avataan kilpailulle. Hän perustaa näkemyksensä kokemukseensa bussiliikenteestä. Tekniikan professorin Heikki Liimataisen mukaan rautateillä ei pystytä tekemään bussiliikenteessä tehtyä keskittämistä kannattaville yhteysväleille.

        Parantuuko palvelu? MUUTOSsella "halutaan parantaa palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä". Boston Colsulting -yhtiön mukaan palvelu voisi parantua reiteillä, joilla ajavat usean yhtiön junat.

        Rambollin selvityksen mukaan ainakin Iso-Britanniassa ja Ruotsissa olleiden kokemusten perusteella KILPAILU raiteilla voisi tarkoittaa tiheämpää tarjontaa, nopeampia yhteyksiä ja uudenlaisia palveluja junassa.

        Junaliikenteen osuus kasvaisi?

        Junaliikenteen osuutta henkilöliikenteestä on haluttu kasvattaa uudistuksella. Spring Advisorin selvityksen perusteella junamatkoille tuskin tulee lisäkysyntää, jos valtio ei laita lisää rahaa ratoihin; esim. vilkkaimmille rataosuuksille ei mahdu enempää uutta liikennettä. Pullonkauloja ovat Helsinki ja Turku.

        Rambollin selvityksessä asia nähdään toisin. Sen mukaan kalustoa on vapaana ja sen käyttöä voidaan tehostaa.

        Liikenneministeri Berner aiemmin totesi, että matkustajamäärien lisääminen edellyttää panostusta( SUOMEN KANSAN VERORAHOJA ) rataverkkoon. Näin riippumatta siitä, toimiiko raiteilla yksi vai useampi operaattori.

        Veturimiehet ovat huolissaan( JA AY-LIIKE; SDP-LAITAINEN ) työpaikkojensa puolesta; he lakkoilivat elokuussa, kun hallitus kertoi raideliikenteen avaamisesta KILPAILUlle.

        "Asiantuntijat" näkevät, että veturinkuljettajilla ei ole syytä huoleen;

        "Asiantuntijoiden" mukaan muiden maiden esimerkkien perusteella veturikuljettajista voisi olla tulevaisuudessa jopa pulaa;

        "Asiantuntijoiden" mielestä "kasvavilla markkinoilla syntyy lisää työtilaisuuksia" niin kuljettajille kuin muulle henkilökunnalle# http://yle.fi/uutiset/3-9720894 SPECIAL.

      • pari-PIENTÄ-hyvää
        KuKa-ARVAA-hyötyyKo kirjoitti:

        Koveneva KANSAINVÄLINEN KILPAILU, livautti Kansallisen Kokoomuksen KaupunkiPÄÄ:

        RECOVER: #KIISTA EUroopan ISlamisoitumisesta EI LAANNU: KUN VAPAAmielisiä
        LIBERAALI"ARVO"ja puolustava VALTA"ELIITTI" kieltää koko ilmiön ongelmineen,

        NIIN KANSAN huoli kanavoituu KANSAllismielisille populisteille( AfD ym. ).

        KOVASANAISIA "MONIkulttuurin" vastustajia kauhistellaan, mutta poliittiseen työjärjestykseen he oikeasti nostavat LÄNSImaisen VAPAUDEN UHKAksi koetun ARVOKIISTAn jota vanhat puolueet eivät osaa tulkita.

        Tilannekuvan selkiyttämiseksi: ARVOKIISTAN YDIN ON kulttuuris-USKOnnollinen, EIKÄ TALOUS-poliittinen( ONKO? ITSEKÄS AHNEUS VS. EETTINEN MORAALI): SITEN palataan LIBERAALI(LBR)n demokratian perusideaan – etenkin uskonnon ja omantunnon vapauteen:

        KysynKO "oikeat kysymykset"(?); ja yritänKO vastata niihin loogisesti( EI ASENTEELLA; ONKO OBJEKTIIVISUUS MAHDOLLISTA?) http://yle.fi/uutiset/3-9862523

        1. Suojaako LBR perustuslaki JÄRJESTÄYTYNEEN uskonnon(=POLITIIKKA)
        vai yksilön AJATUKSEN(>TEON; SANAN)vapautta( PERUSOIKEUS)?

        2. Voiko uskonnon vapaus suojata yksilönvapautta rajoittavaa uskonnon harjoittamista( TEKO)?

        3. Onko ISlamin( EI VAPAA )ARVOjärjestelmä LBR-demokratiaa vastaan? Arkadianmäellä vauhdikas tilanne kun Suomi-neitoa muistuttava Suorasuu julisti ISlamin ARVOt länsimaisten ARVOjen vastaisiksi;
        ja häntä pomppasivat paheksumaan Siivosuut johonkin uskontoon kuulumisen määrittelemisestä pelottavaksi UHAKSI.

        Tässä näkökulman vaihdoksessa piilee ARVOsekaannuksen alkuVIRHE.

        ISlamista joku puhuu arvojärjestelmänä, toiset ISlamista henkilön vakaumuksena.

        Liberaali YHTEISKUNTAfilosofi John Locke(1632 - 1704) määritteli kansalaisten perusOIKEUDET - elämään, vapauteen, terveyteen ja omaisuuteen - uskonnon osalta piti perusteltuna olettaa että on vain yksi oppi jota seuraamalla pelastuksen saavuttaa, mutta koska varmuudella ei voi tietää mikä, niin perusteltua on jättää kansalaisille vapaus valita KIRKKONSA( OPIT; USKO KOHDISTUU SANAAN).

        Locken filosofia ja ensimmäiset liberaalit perustuslait, ja niiden myöhemmät versiotkaan, eivät siis suojaa USKONTOja, arvoJÄRJESTELMIÄ ja RYHMÄidentiteettejä,

        vaan yksilön uskon, vakaumuksen ja OMANTUNNON(>TEKO; SANAN)VAPAUTTA.

        NYKYINEN perustuslaki( PERUSTUI ENNEN RAAMATUN ETIIKKAAN )kulkee samoja latuja; muu tulkinta( KUN LIBERAALEILLA EI OLE ARVOJA, MUITA KUIN RAHA JA ARVOTON VASTUUVAPAUS, NIIN VAPAUS EI OLE ARVO )olisi KIISTASSA valtioSÄÄNTÖÖN sisältyvän ARVOjärjestelmän(><ARVO-TON; LBR )kanssa.

        KANSA(KIELI>KULTTUURI; USKONTO)muodostuu VAPAISTA(MISTÄ-MIHIN? TALOUDELLINEN RIISTO?)yksilöistä ja edustajien välityksellä on itsensä hallitus(VALTA=TIETO=RAHA); DEMO-KRATIALLA ei ole muuta oikeutusta: Jos jokin ARVOjärjestelmä pyrkii rajoittamaan yksilön( AJATUKSEN; SANAN)vapautta( vaikutusVALTA), so. perustuslain( OIKEUDET )alkuideaa vastaan.

        Siten on selvä että mikä tahansa USKOnto(YLILUONNOLLISEN vai ihmisten tekemä MORAALI-politiikka? LIBERAALI-KAPITALISMI: AHNE JA ITSEKÄS saalistUSKO
        JÄRJESTÄÄ YHTEISKUNNAN KAIKKIEN PARHAAKSI?)joka ei jätä uskonVALINTAA

        yksilön omaksi RATKAISUKSI, on KIISTASSA LBRn( VASTUU-VAPAA=VASTUUTON; ARVOVAPAA=ARVOTON; VÄLINPITÄMÄTÖN SUVAITSE-VAI-SUS ) yhteiskunnan( YHTEISET ARVOT>YHTEISET SÄÄNNÖT>YHTEISKUNTA; KANSAN VALTA

        )kaikkein pyhimmän periaatteen( TASA-ARVO JA OIKEUDENMUKAISUUS; KENEN ARVO-PERUSTA? ) kanssa...# "ELIITTI"YLIOPISTO-FILOSOFIJOHDON-MUKAISESTA "AJATTELUSTA" LÖYTYY "IHMISAPINAN" MENTÄVÄ REIKÄ, MUSTA AUKK O :

        #Seinäjoen valtuuston ylistarolainen valtuutettu Piia Kattelus perustaa Kansalaispuolueen valtuustoryhmän: http://yle.fi/uutiset/3-9863862

        Syynä se että viime viikolla Keskustan( Sipilän LBRkeskusta )valtuustoryhmä erotti Katteluksen; hän oli viime vaaleissa Keskustan äänikuningatar ja valittiin Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon.

        Jupakka alkoi kun Kattelus valittiin kesällä Paavo Väyrysen Kansalaispuolueeseen asiantuntijajäseneksi ja samalla myös varapuheenjohtajaksi.

        Kattelus itse katsoi että olisi kuntatasolla voinut jatkaa Keskustan riveissä:

        – Kritiikkini kohdistuu Keskustan VALTAkunnan POLITIIKKAan; kun Kansalaispuolue ei toimi kuntatasolla, olisin voinut toimia Keskustan riveissä kaupunginvaltuustossa, Kattelus toteaa.

        Linja puuttuu: Hän myöntää olevansa hieman surullinen kuultuaan päätöksen erottamisesta; vahvistettiin maanantaina. Kummastuttaa että kahden puolueen valtuutettuja nyt kohdellaan eriarvoisesti. EUROparlamentaarikko Paavo Väyrynen( MEP )itsekin toimii kahdessa puolueessa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaispuolue

        – Puoluehallituksen olisi pitänyt tehdä asiaan selkeä linjaus, jotta paikallisosastojen olisi helpompi toimia; nyt ei ole linjaa, eikä tasapuolisuutta, kritisoi Kattelus.

        Silti hän suhtautuu myönteisesti tulevaan: http://kansalaispuolue.fi

        – Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa.

        Ja jätti kaupungin hallinnolle uuden Kansalaispuolueen valtuustoryhmän perustamisesta ilmoituksen; tullaan todennäköisesti käsittelemään seuraavassa valtuuston kokouksessa.#

      • Sniper-from_BUSHES
        pari-PIENTÄ-hyvää kirjoitti:

        KEN LEIKKIIN RYHTYY, SE LIEKIN KESTÄKÖÖN .. KUMMALLA TÄSSÄ ON ENEMMÄN MENETETTÄVÄÄ, MAINETTA, KUNNIAA, ARVO-ASEMAA, PALKKA-TULOJA JNE ; )

        RESUPEKKA AMPUU PUSKISTA HYVIN NÄKYVILLÄ ISTUVAAN MAALIIN¤¤¤OSUUKO?

        MILTÄ TUNTUU? NIIN ON, MILTÄ NÄYTTÄÄ? ONKO NIIN? MILTÄ NÄYTTÄÄ? TUNTUUKO?

        ÄLYKÄS VOI MONESTA SELLAISESTA TILANTEESTA, JOHON VIISAS EI JOUDU, SELVITÄ ..

        EHKÄ HUUMORILLA ; ) ONKO SARKASMI TUTTUA, ENTÄ SATIIRI? PIDÄTKÖ TRAGIKOMEDIASTA?

        #VAPAUDEN(LBR)USKONNON( LIBERAALIKAPITALISMI JÄRJESTÄÄ YHTEIS(?)KUNNAN
        OIKEUDEN( KENEN? )MAKAISESTI JA TASA-ARVOISESTI( KAIKILLE SAMAT ARVOT=RAHA)

        KAIKKIEN OMAAN KANSAN..VÄESTÖRYHMÄÄNSÄ KUULUVILLE, SO. ÄÄNESTÄ-jilleEN )edistämiseksi( MUUTOS=UUDISTUS, KOSKA EI HERÄTÄ MUUTOSVASTARINTAA)

        tulisi kouluLAITOKSESSA( VANKILAT; MIELISAIRAALAT; ARMEIJA; PERUSKOULUN YLÄ-ASTE )siirtyä opettamaan( SUKUPUOLI- JA AATE-)neutraalia ja PAKOLLISTA TIETOuskontoa kaikille(" FILOSOFI" KUULOSTAA KOVIN AUTORITAARISELTA, JA VAATII VAPAUTTA ..

        LISÄKSI PAHASTI JÄLKIJUNASSA, KEHITYSOPPIA ON OPETETTU KOULUISSAMME
        JO VARMAAN AINAKIN SATA VUOTTA; "TUNTEMATTOMASSA" ON SIITÄ TODISTE )

        :KEHITYSOPPI JA LOGIIKKA( AISTIENVARAINEN ) EI TUE EETTISTÄ( ARVO)MORAALIA;

        ILMAN YHTEISIÄ SÄÄNTÖJÄ(ARVOT; HYVÄ/PAHA) EI OLE YHTEISKUNTAA( DEMOKRATIA)

        http://yle.fi/uutiset/3-9862523 E=mcc; ihminenkö vain ajattelee ja kykenee liikkumaan
        kuten itse tahtoo, ja pysymään piilossa jos haluaa? itsekeskeinen mitätön energiahitunen ; )

        http://areena.yle.fi/1-4041136 Näkymätöntä "PIMEÄÄ" Energiaa ON 95% OLEVASTA:

        "Tällainen tietoaines olisi valistava vastavoima sille yksilön henkisen vapauden ennakoivalle TALOUSriistolle, johon kaikki lapsia( "DEMOKRAATTISEN" SYSTEEMIN POLITIIKKAAN )uskovaisiksi koulivat uskonsuunnat( POLIITTISET PUOLUEET, JÄRKENSÄ VARASSA - SIIS SURKEIDEN AISTIENSA - JA VÄÄRIEN TUNTEIDENSA[ YLPEYS, AHNEUS, KATEUS ] VALLASSA )de facto syyllistyvät( VÄÄRÄMIELINEN ASENNE>AJATUKSET>SANAT>TEOT;

        VRT. NATSIEN KIIHOTUS SAKSASSA 1928-45; SAMOIN ITALIASSA JA MM. SUOMESSA).

        Tältä osin monet muutkin uskonnot kuin ISlam( USKONNOLLIS-POLIITTIS-SOTILAALLINEN;
        VALTIO-JÄRJESTELMÄ: ISIS-KALIFAATIN PYRKIMYKSET JA TEOT, KUIN NATSIEN ) ovat liberaalin arvojärjestelmän vastaisia.( ARVOTON ARVOVAPAA VASTUUTON VASTUUVAPAA "ARVOJÄRJESTELMÄ" - FILOSOFI ITSE ON NYT TÄYSIN SEKAISIN KÄSITTEISSÄÄN ; D ERI-ARVOJEN TASA-ARVO - OVATKO KAIKKIEN ARVOT YHTÄ HYVÄT?

        #Nobel-komitea jakoi Tukholmassa fysiikan Nobelin kolmelle tutkijalle: Palkinnon saivat Rainer Weiss, Barry C. Barish ja Kip S. Thorne. http://yle.fi/uutiset/3-9863629

        Puolet palkinnosta sai Weiss( TODENNÄKÖINEN JUUTALAINEN SUKUNIMI ) ja puolet myönnettiin yhteisesti Barishille ja Thornelle; kaikki 3 ovat yhdysvaltalaisia fyysikkoja.

        Tutkijat ovat tärkeissä asemissa LIGO/VIRGO:ssa, joka on yli tuhannen tutkijan ja 20 maan kansainvälinen yhteistyöprojekti. Siinä kehitettiin LIGO-ilmaisin, jolla havainnoidaan painovoima-aaltoja.

        – Kyseessä on löytö, joka ravisteli maailmaa, sanoi Nobel-komitean edustaja Göran K. Hansson tiedotustilaisuudessa.( FYSIIKAN 7. FUNDAMENTAALINEN ELEMENTTI;
        TODENNÄKÖINEN KIINTEÄ YHTEYS NÄKYMÄTTÖMÄN "PIMEÄÄN" ENERGIAAN )

        Albert Einstein ENNAKOI( JOHDONMUKAINEN MATEMAATTINEN PÄÄTTELYKYKY;
        MUTTA AAVISTELEN ETTÄ EINSTEIN SAI AJATUKSIA ULKOPUOLISELTA TAHOLTA ) painovoima-aaltojen olemassaolon 1900-luvun alussa: Syyskuussa 2015 tutkijat mittasivat painovoima-aaltoja ilmaisimella ensimmäistä kertaa; helmikuussa 2016 yhdysvaltalaistutkijat tekivät gravitaatioaalloista ensimmäisen suoran havainnon.

        Gravitaatioaaltojen havaitsemista kuvailtiin vuosikymmenen tiedeuutiseksi. Ne ovat heikkoa (ENERGIA-; AALLONPITUUS/TAAJUUS)värähtelyä maailmankaikkeudessa( KOSMOS ) ja "syntyvät mustien aukkojen törmätessä ja yhdistyessä"( TEORIA, KUTEN KEHITYSOPPI(X).#

        OVATKO NATSISMIN ARVOT YHTÄ "HYVÄT" KUIN LIBERAALIEN? MIKSI EIVÄT OLE?

        PERUSTELUJEN PITÄÄ OLLA EMPIIRISTÄ KOKEMUSTIETOA, EIKÄ BULLSHIT-TEORIAA.

        MIKÄ ON HYVÄÄ JA MIKÄ ON PAHAA, MISTÄ SEN TIEDÄT? OMASTA EDUSTASIKO? ONKO HYVÄÄ VAIN SE, MIKÄ SINUSTA[ NARSISTI ] HYVÄLTÄ TUNTUU[ HEDONISTI ]?

        NATSISMI ON IDEOLOGISTA NARSISMIA; OLIKO ISOISÄSI NATSI? ENTÄ ISÄSI, NATSI?

        PS. 2:1-3 Miksi MUUTkansat pauhaavat ja kansat turhia(X)ajattelevat?

        Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat HerraaJHVH ja Voideltuaan vastaan: "Katkaiskaamme kahleensa, heittäkäämme päältämme köytensä."

        2:4-5 Hän joka asuu Taivaassa, NAURAA ; D HerraJHVH pilkkaa HEITÄ ; ) Hän on puhuva HEILLE Vihassaan( ANSAITTU RANGAISTUS )KERRAN, peljättävä hirmuisuudessaan:

        2:6 "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni."
        2:7 Minä ilmoitan, mitä HerraJHVH on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet poikani, tänä päivänä sinut synnytin.
        2:8 Ano minulta, niin annan MUUTkansat perinnöksesi ja maan ääret omiksesi.
        2:9 Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian särjet HEIDÄT."

        2:10 Muuttakaa mielenne( SHUVU ! ) kuninkaat, maan tuomarit ottakaa nuhteesta( LAKI; LUOJAN TAHTO ) vaari...

    • VesaNasareth

      Meller kehittää tiedonmuruista eräänlaisen jännitysnovellin esitelmiinsä.
      Ylpeys omiin opetuksiinsa paistaa läpi.
      Ihmetellä täytyy millaiset ihmiset nielevät sen kaiken.

      • ImStinger2

        Sananlaskut 12:23 Mielevä ihminen peittää tietonsa, mutta TYHMÄin sydän huutaa julki HULLUutensa.
        26:4 Älä vastaa TYHMÄlle hänen HULLUutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
        26:5 Vastaa TYHMÄlle hänen HULLUutensa mukaan, ettei pitäisi itseään viisaana.
        27:22 Survo HULLUa huhmaressa, petkelellä surveitten seassa: ei erkane hänestä hänen HULLUtensa.

        COPY: ""Meller kehittää tiedonmuruista eräänlaisen jännitysnovellin esitelmiinsä".

        JOO, MELLERIN MONISTA TIEDONMURUSISTA TULEE JÄNNITYSTÄ ESIIN;

        SINULLAKIN VARMAAN ON NISKA JÄYKKÄNÄ JA P*RÄS*OLI PITKÄLLÄ KUN
        ON IHAN PAKKO JATKUVASTI PURISTAA NOITA ÄLYTTÖMIÄ AIVOPIERUJA?

        Tiituksen kirje 1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan Hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.
        3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa olimme inhottavia; ja vihasimme toisiamme.

        "Ylpeys omiin opetuksiinsa paistaa läpi". JOO, IHAN MYRKYNVIHREÄ KATEUS:

        Sananlaskut 26:11 Kuin KOIRA, joka palajaa oksennuksilleen, on TYHMÄ, joka yhä uusii HULLUuksiaan. Matteuksen evankeliumi 7:6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä HEITTÄKÖ helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä. 2.Pietarin kirje 2:22 Heille on tapahtunut, mitä tosi Sanan-lasku sanoo: "KOIRA palaa oksennukselleen; ja Pesty SIKA rypee rapakossa."

        Ihmetellä täytyy millaiset ihmiset nielevät sen kaiken"". ENDs VANHA KALASTAJA

        SYLKEE RUODOT ULOS VASEMMASTA SUUPIELESTÄ ,JA LYKKÄÄ LISÄÄ KALAA
        SUUHUNSA OIKEASTA SUUPIELESTÄ; MUTTA TYHMÄ TUKEHTUU RUOTOON ; )

        JA SITTEN LOPPUkevennysSEKSI VÄHÄN viihteELLISTÄ A I K U I S -OPEtusta:

        http://youtu.be/TH_YbBHVF4g The Police - Every Breath You Take (With Lyrics):

        "Every breath you take
        Every move you make
        Every bond you break
        Every step you take
        I'll be watching you

        Every single day
        Every word you say
        Every game you play
        Every night you stay
        I'll be watching you

        Oh can't you see
        You belong to me

        My poor heart aches
        With every step you take

        Every move you make
        Every vow you break
        Every smile you fake
        Every claim you stake
        I'll be watching you

        Since you've gone I been lost without a trace
        I dream at night I can only see your face
        I look around but it's you I can't replace
        I feel so cold and I long for your embrace
        I keep crying baby, baby, please

        Oh can't you see
        You belong to me
        My poor heart aches
        With every step you take

        Every move you make
        Every vow you break
        Every smile you fake
        Every claim you stake
        I'll be watching you
        Every…"

        http://youtu.be/OMOGaugKpzs Every Breath You Take - The Police( Sting )

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sting

      • SNADISTIsadistiSTATISTI

        Aivan, KAUHEETA( MITÄ naapuRIKKI ajattelee .. VARMAAN P*SK** KUTEN TAVALLISTA ) !

        Mikä MEitä SOMEssa nolottaa? Mitkä asiat ovat TABUJA( MÖMMÖT?) 3 tutkijaa VASTASI kysymyksiin SOsiaalisen MEdian SOkeistä PISteistä: http://yle.fi/uutiset/3-9856270 onpa NOLO juttu .. mutta jos P*SK*K*S** pöyhitään, NIIN SE ALKAA HAISTA;

        KENEN vika se ON, SOMEnKO?!

        VOI JOSPA OLISIN TIENNYT NETTI-ETIKETIN TARKALLEEN HETI SIITÄ, LÄHTIEN KUN
        ENSI KERRAN PANIN, SORMENI NÄPPÄIMILLE .. NYT KYLLÄ TULI, IKÄVÄ MORKKIS;

        LUPAAN TEHDÄ PARANNUKSEN, PYRIN KÄYTTÄMÄÄN VÄHEMMÄN, ALATYYLISIÄ
        SANOJA, KUTEN IDI**TTI, K*KKELI, P*SK*, K*KKARE, *LYK**PIÖ, V*R*NIMIJÄ JNE.;

        JA KERRON VÄHEMMÄN RAK.. SÄNK.. SEK.. NO, NIITÄ INTIIMIJUTTUJA: MISSÄ
        ASENNOSSA JA MONTAKO KERTAA/VRK .. TIEDÄTKÖ MIKÄ ON R*KKAMI*HEN ES*LE*KK* ; )

        #JOKAINEN yli yhden ihmisen kanssa( PIKAINEN PÄÄSSÄLASKU 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 .. 10.) tekemisissä ollut tietää, ettei mitään ihmisten toimintaan tai tunteisiin liittyviä piirteitä voi noin vain yleistää kaikkia koskeviksi LUONNON LAEIKSI( TIKANPOIKA PYRKII PUUHUN ; )

        Yleispätevät ohjeet puolestaan ovat luonteeltaan niin – no, yleisiä – ettei niistä parhaalla tahdollakaan aikaan saa “kiinnostavaa journalismia”: Kumpaa itse kikkaisit mieluummin; 7 merkkiä jotka paljastavat että naisesi ei muka enää halua sinua, vai oisKO teidän välillä
        hyvä jutellaKIN?

        Miksi meille silti( VITSIN VARJOLLA, TAI SITTEN EI ; )muuta väitetään? VÄITÄN ETTÄ ON
        kyse jonkinlaisesta murrosikäisestä eskapismista. http://yle.fi/uutiset/3-9863618 Niinpä: HUOMATTAVA osa MIEHEN elämästä ON tosi tylsää PAKKO PULLAA( TYKKÄÄN VIINEREISTÄ ENEMMÄN ; )

        NORMIarkisista tapahtumista YLEENSÄ EI SAA aikaan elämää suurempaa draamaa, ELLEI OLE tai luule olevansa Karl Ove Knausgård.( HÄÄ-mäHÄKKERImiäs, kelpaaKO ; )

        ME KAIPAAMME ERItyisyyden (ja poikkeuksellisuuden; HETERO. ) KOKEMUSTA: jotain joka KATKAISEE TAVALLISUUDEN ja tekee HARMAAN aamusta maagisen avainkokemuksen.

        Ajatukseen on mukava uskoa, vaikka samalla TIETÄÄ, ettei oikeasti kyse ole kuin miedosta( VOI TYTTÖ, KUN TIETÄISIT; "KUOLEN VARMAAN PIAN"- )krapulasta( KOETTU N. 100X ).

        PääASIA on että kokee olevansa JONKIN SUUremman( AINAkin ISOMMAT TUOPIT ; ) äärellä.

        Ainoa tapa saada FAKTAA jonkun ajatuksista on tylsästi kysyä niistä häneltä( MINÄ KYLLÄ KERRON, USEIN KYSYMÄTTÄKIN, NIIN KYSYJÄT PÄÄSEVÄT HELPOMMALLA; KILTTIÄ(?)

        Samoin tiedämme täysin hyvin, ettei ihmisten ajatuksia pysty lukemaan joidenkin mystisten merkkien perusteella, vaan ainoa tapa saada oikeaa dataa jonkun ajatuksista on tylsästi kysyä niistä häneltä.

        TYKKÄÄKÖ ihastuksesi MINUSTA -testit ON IHAN KIVA( joskus murrosiässä ), mutta on outoa ja vähän surullistakin, että käytännössä samaa huttua kaupataan aikuisille ihmisille jonain “sisältönä”, jonka pitäisi tuoda jotain lisäarvoa elämään.( AI NIIN, AAMUKAHVIT ! )

        PAHIMMILLAAN juttu onnistuu VIIHTEEN VARJOLLA lietsomaan NUORET kuvittelemaan, että ihmissuhteet todella ovat täynnä mystiikkaa, magiaa ja mielenkiintoa, ja arvaileminen ja spekuloiminen ON hyviä tapoja( EIKÖ OLE? IHAN UUTTA, MINULLE )toimia: Saa tod.näk.( % EMPIIRISESTI ON KOKEMUS PERÄISTÄ TIETOA, ON ERITTÄIN TEHOKASTA) aikaan paljon enemmän UHOA, kuin sadistin kiusallinen keskustelu.( VAIN YLPEÄÄ VOI LOUKATA; KUN JOKU LUOKKAANTUU, NIIN .. ; D

        HAUSKAA olisi tietää, kuinka moni on aiheettomasti julistettu narsistiksi sen jälkeen kun MERiA innostui diagnosoimaan kaikki ikävät eksät narsisteiksi.( ANNA-MIESTENLEHDESTÄ DÖSÄSSÄ LUIN, ETTÄ "KAIKKI OVAT SNADISTI NARSISTEJA; MUTTA JOS SAA MIN. 5/10
        NARSISTIPISTETTÄ, NIIN SITÄ SAA ALKAA VIRALLISESTIKIN NIMITELLÄ NARSISTIKSI" : )

        ErityiSEN MAUTON ja tarpeetON juttu, mielenterveyshäiriöiSEN PSEUDOdiagnosoimisen lisäksi, ON SE joSSa MIEHELLE KERROtaan millaisena KELPAA.( KOVAKSI KEITETTY, monissa liemissä ; )

        Jos ette ole huomanneet, niin hyväksyttäviä olemisen tapoja määritellään jo muutenkin paljon ja tiukasti( USA/NATO/EU on menoSSa kohti NATSISMIA, S**Sta valuu BrySSelistä ) !

        ASENTO ON 2NAISmoralismissa KLASSINEN: JOSKUS "uutisoidaan" jostain ihanasta kehoPOSITIIVISUUSkamppiksesta ja annetaan “tavallisten” kertoa, että TYKKÄÄvät

        tosi paljon ITSEstään sellaisina kuin ovat, ooh miten tärkeä viesti, paina sydän jos olet samaa mieltä!

        Toisinaan TUUPATAAN jokin uskomattoman normatiivinen töräys, joku taas opettaa että MIEHET haluavat NAISEN, joka on hiljainen; ei meikkaa liikaa, eikä muuten ole liian jotenkin liikaa.( TYKKÄÄN ENITEN LUOMUNA, JA MAHD. VÄHISSÄ VAATTEISSA ; ) Kuka NÄITÄ ohjeita KAIPAA?

        Ihmissuhdeasioiden yliANALYSOIMINEN on inhimillistä ja TERAPEUTTISTA tiettyyn rajaan asti http://youtu.be/tGhLfiW1noY ja tervehdyttävääkin. Haitallista siitä tulee, kun OMISTA

        harhaisista kuvitelmista ALKAA JOHTAA käsityksiä ja käytösmalleja, joita odottaa muiden noudattavan( NEtti-E-tiketti ); lievimmillään purkautuu huonona käytöksenä, pahimmillaan väkivaltana( MISSÄ ON HENKISEN VÄKIVALLAN JA ROISIN HUUMORIN RAJA? )

        ONko IHAN PAKKO SO-MEn olla siinäKIN mukana(?) riippuEN ; )

      • PIKAsyväANAALysi-KÖH
        SNADISTIsadistiSTATISTI kirjoitti:

        "Koveneva KANSAINVÄLINEN KILPAILU, livautti Kansallisen Kokoomuksen KaupunkiPÄÄ":

        SUURYHTIÖiden, VALTIOiden, vai KANSOJEN? KENEN sotia KANSOJEN on SODITTAVA?

        KoKKaREIDEN pikkuAPUlainen, pelkkä "hyödyllinen" *D*OOTt*=LIBERAALIkeskusta, joka

        YHTEIS(?)KUNNALLISTEN( TALOUS)OLOSUHTEIDEN ÄÄREVÖItyeSSä(>) JA TULO-POLIITTISTEN TOIMINTA-MALLIEN KÄRJISTYESSÄ LIUKENEE SEKÄ OIKEALLE ETTÄ VASEMMALLE,

        KUN SEN AIEMPI ÄÄNESTÄJÄKUNTA( TALONPOJAT )ON JO SYÖTY LÄHES MINIMIIN:

        ODOTAN SAAKO PAAVO KANSALAISPUOLUEEN ISKUUN, ÄÄNESTÄN MUUTEN SDPlle.

        #SUOsiTUINman puolueen kokoomuksen ja neljänneksi tippuneen keskuSTAN ero kasvoi,
        on jo lähes 6 %-yksikköä; vielä helmikuussa keskusta oli kokoomuksen edellä.

        KOkoomus( kANSAllinen SEkoomus; KoKKeli-KoKKaREET - tuttujen kesken ; ) ohitti ( SIPILÄN LIBERAALI)keskustan kevään kuntavaalitaistelussa ja 20,7%n ääniosuudella nousi kuntavaalien suurimaksi puolueeksi kolmannen kerran; keskustalle kuntavaalien 17,5%in ääniosuus ja pronssitila oli PAHA PETTYMYS.

        Kuntavaalien jälkeen kokoomuksen suosio on edelleen kasvanut ja keskusta LIUKENEE alaspäin. Talouden hyvät uutiset ovat sataneet suoraan kokoomuksen laariin, ja keskusta on joutunut selittämään, miksi talouden kasvun hedelmät eivät jakaannu tasaisemmin.

        Kokoomuksen puheenjohtajaksi kesäkuussa 2016 noussut Petteri Orpo onnistui palauttamaan äänestäjien luottamusta kokoomukseen. Entisen puoluejohtajan Alexander Stubbin kyydissä kokoomuksen oman väenkin usko horjui.

        Loppukesän ja alkusyksyn budjettiväännöissä Orpolla on ollut kirkas viesti: kenenkään verotus ei kiristy. Viesti UPPOSI kokoomusväkeen.

        Helsingin kokoomuslainen pormestari Jan Vapaavuori johtaa suurten kaupunkien KAPINA-liikettä keskustan hellimää maakuntauudistusta vastaan; tämäkin vahvistaa kokoomusväen itsetuntoa.

        Kokoomuksen kannatus on tällä hetkellä yli 3 %-yksikköä viime eduskuntavaalien tuloksen yläpuolella, joten kokoomuksen johto on valmis uusiin vaaleihin, milloin vain. Se antaa kokoomusministereille ryhtiä hallituksen sisäisiin vääntöihin.

        Pääministerikausi karisti Sipilän suosion: Keskustan kesän 2012 jälkeen uuteen nousuun ja keväällä 2015 eduskuntavaalivoittoon johtaneen Juha Sipilän vetovoima on karissut pääministerikaudella: LEIKKAUS-hallitUS on Keskustan kannattajille PETTYMYS.

        SOTE- ja maakuntaMUUTOS on vielä levällään ja siitäkin on keskustan kentällä vähintään kahta eri ilmaa; hallituskauden lopusta uhkaa tulla pääministeri Sipilälle tuskien taival.

        Vaalivoiton tuloksena keskustan eduskuntaryhmässä on 49 kansanedustajaa, joiden huoli jatkopaikastaan seuraavissa vaaleissa kasvaa kohinalla. Viime eduskuntavaaleista keskustan suosio on kutistunut yli 5%yksikköä.

        Keskustajohtaja Sipilä yrittää hillitä ryhmän sisäistä KAPInaa ja pysäyttää kannatusvuotoa; vetoaa mm. siihen että eriarvoisuus ei ole kasvanut yhtä dramaattisesti kuin 90-luvun lopun kasvuvuosina, jolloin koko vasemmisto ja vihreät olivat hallituksessa.

        Naiset palanneet kokoomuksen tueksi: Taloustutkimuksen YLElle tekemien puoluekannatusmittausten tausta-aineistosta selviää, mistä väestöryhmistä kokoomus on kerännyt lisää kannatusta ja ketkä ovat hylänneet keskustan.

        Tammikuusta kokoomuksen kannatus on noussut yli 3 ja keskustan suosio on pudonnut n. 3 %yksikköä. Näin suuret siirtymät näkyvät muutoksina myös eri väestöryhmissä.

        Kokoomus on saanut takaisin erityisesti kateissa olleita naisäänestäjiä, kun taas keskusta on menettänyt enemmän naisten kuin miesten kannatusta.

        Hallituksen ajaman ja työmarkkinajärjestöjen nielemän KIKY-"sopimuksen" kipeät kohdat, kuten julkisen sektorin pienipalkkaisten ja usein naisten lomarahojen leikkaukset ovat herättäneet KATKERUUTTA>VIHA>KOSTO. htts://yle.fi/uutiset/3-9865520

        Ylempien toimihenkilöiden piirissä keskusta on vähän menettänyt, mutta työntekijöiden joukossa sekä keskusta että kokoomus ovat hieman lisänneet kannatustaan.

        Kokoomus on lisännyt kannatustaan toimihenkilöiden parissa, eikä keskustan suosio ole tässä ryhmässä erityisesti vähentynyt, joten lomarahaleikkaukset eivät selitä puolueiden kannatuksen heilahtelua.

        Myöskään opposition SDP:n kannatus ei ole toimihenkilöiden tai työntekijöiden piirissä pompannut ylöspäin, vaikka puolue on pitänyt melua lomarahojen leikkauksista.

        Eniten kokoomus on vahvistanut asemiaan johtajissa, joista jo lähes puolet äänestäisi kokoomusta. Kokoomus menestyy eri ikäryhmissä tasaisen hyvin Nuorissa aikuisissa (24-35v) vuotoa on ilmeisesti vihreisiin.

        Eläkeläiset karkaavat keskustalta: Keskusta on menettänyt eniten keski-ikäisten ja eläkeläisten tukea. Eläkeläisten joukossa keskusta on pudonnut SDP:n ja kokoomuksen kyydistä. Erityisen jyrkkää pudotus on ollut viimeisen kuukauden aikana.

        Alueellisesti keskusta on suurimmissa vaikeuksissa entisen Länsi-Suomen läänin alueella ja Oulun vaalipiirissä. Merkittävää on myös keskustan alamäki alle 50 000 asukkaan kaupungeissa.

        Kokoomus on kerännyt lisää kannatusta eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa, pääkaupunkiseudun naapurikunnissa ja maakuntakaupungeissa.#

      • kANSAn-SUOsioON-KO
        SNADISTIsadistiSTATISTI kirjoitti:

        Aivan, KAUHEETA( MITÄ naapuRIKKI ajattelee .. VARMAAN P*SK** KUTEN TAVALLISTA ) !

        Mikä MEitä SOMEssa nolottaa? Mitkä asiat ovat TABUJA( MÖMMÖT?) 3 tutkijaa VASTASI kysymyksiin SOsiaalisen MEdian SOkeistä PISteistä: http://yle.fi/uutiset/3-9856270 onpa NOLO juttu .. mutta jos P*SK*K*S** pöyhitään, NIIN SE ALKAA HAISTA;

        KENEN vika se ON, SOMEnKO?!

        VOI JOSPA OLISIN TIENNYT NETTI-ETIKETIN TARKALLEEN HETI SIITÄ, LÄHTIEN KUN
        ENSI KERRAN PANIN, SORMENI NÄPPÄIMILLE .. NYT KYLLÄ TULI, IKÄVÄ MORKKIS;

        LUPAAN TEHDÄ PARANNUKSEN, PYRIN KÄYTTÄMÄÄN VÄHEMMÄN, ALATYYLISIÄ
        SANOJA, KUTEN IDI**TTI, K*KKELI, P*SK*, K*KKARE, *LYK**PIÖ, V*R*NIMIJÄ JNE.;

        JA KERRON VÄHEMMÄN RAK.. SÄNK.. SEK.. NO, NIITÄ INTIIMIJUTTUJA: MISSÄ
        ASENNOSSA JA MONTAKO KERTAA/VRK .. TIEDÄTKÖ MIKÄ ON R*KKAMI*HEN ES*LE*KK* ; )

        #JOKAINEN yli yhden ihmisen kanssa( PIKAINEN PÄÄSSÄLASKU 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 .. 10.) tekemisissä ollut tietää, ettei mitään ihmisten toimintaan tai tunteisiin liittyviä piirteitä voi noin vain yleistää kaikkia koskeviksi LUONNON LAEIKSI( TIKANPOIKA PYRKII PUUHUN ; )

        Yleispätevät ohjeet puolestaan ovat luonteeltaan niin – no, yleisiä – ettei niistä parhaalla tahdollakaan aikaan saa “kiinnostavaa journalismia”: Kumpaa itse kikkaisit mieluummin; 7 merkkiä jotka paljastavat että naisesi ei muka enää halua sinua, vai oisKO teidän välillä
        hyvä jutellaKIN?

        Miksi meille silti( VITSIN VARJOLLA, TAI SITTEN EI ; )muuta väitetään? VÄITÄN ETTÄ ON
        kyse jonkinlaisesta murrosikäisestä eskapismista. http://yle.fi/uutiset/3-9863618 Niinpä: HUOMATTAVA osa MIEHEN elämästä ON tosi tylsää PAKKO PULLAA( TYKKÄÄN VIINEREISTÄ ENEMMÄN ; )

        NORMIarkisista tapahtumista YLEENSÄ EI SAA aikaan elämää suurempaa draamaa, ELLEI OLE tai luule olevansa Karl Ove Knausgård.( HÄÄ-mäHÄKKERImiäs, kelpaaKO ; )

        ME KAIPAAMME ERItyisyyden (ja poikkeuksellisuuden; HETERO. ) KOKEMUSTA: jotain joka KATKAISEE TAVALLISUUDEN ja tekee HARMAAN aamusta maagisen avainkokemuksen.

        Ajatukseen on mukava uskoa, vaikka samalla TIETÄÄ, ettei oikeasti kyse ole kuin miedosta( VOI TYTTÖ, KUN TIETÄISIT; "KUOLEN VARMAAN PIAN"- )krapulasta( KOETTU N. 100X ).

        PääASIA on että kokee olevansa JONKIN SUUremman( AINAkin ISOMMAT TUOPIT ; ) äärellä.

        Ainoa tapa saada FAKTAA jonkun ajatuksista on tylsästi kysyä niistä häneltä( MINÄ KYLLÄ KERRON, USEIN KYSYMÄTTÄKIN, NIIN KYSYJÄT PÄÄSEVÄT HELPOMMALLA; KILTTIÄ(?)

        Samoin tiedämme täysin hyvin, ettei ihmisten ajatuksia pysty lukemaan joidenkin mystisten merkkien perusteella, vaan ainoa tapa saada oikeaa dataa jonkun ajatuksista on tylsästi kysyä niistä häneltä.

        TYKKÄÄKÖ ihastuksesi MINUSTA -testit ON IHAN KIVA( joskus murrosiässä ), mutta on outoa ja vähän surullistakin, että käytännössä samaa huttua kaupataan aikuisille ihmisille jonain “sisältönä”, jonka pitäisi tuoda jotain lisäarvoa elämään.( AI NIIN, AAMUKAHVIT ! )

        PAHIMMILLAAN juttu onnistuu VIIHTEEN VARJOLLA lietsomaan NUORET kuvittelemaan, että ihmissuhteet todella ovat täynnä mystiikkaa, magiaa ja mielenkiintoa, ja arvaileminen ja spekuloiminen ON hyviä tapoja( EIKÖ OLE? IHAN UUTTA, MINULLE )toimia: Saa tod.näk.( % EMPIIRISESTI ON KOKEMUS PERÄISTÄ TIETOA, ON ERITTÄIN TEHOKASTA) aikaan paljon enemmän UHOA, kuin sadistin kiusallinen keskustelu.( VAIN YLPEÄÄ VOI LOUKATA; KUN JOKU LUOKKAANTUU, NIIN .. ; D

        HAUSKAA olisi tietää, kuinka moni on aiheettomasti julistettu narsistiksi sen jälkeen kun MERiA innostui diagnosoimaan kaikki ikävät eksät narsisteiksi.( ANNA-MIESTENLEHDESTÄ DÖSÄSSÄ LUIN, ETTÄ "KAIKKI OVAT SNADISTI NARSISTEJA; MUTTA JOS SAA MIN. 5/10
        NARSISTIPISTETTÄ, NIIN SITÄ SAA ALKAA VIRALLISESTIKIN NIMITELLÄ NARSISTIKSI" : )

        ErityiSEN MAUTON ja tarpeetON juttu, mielenterveyshäiriöiSEN PSEUDOdiagnosoimisen lisäksi, ON SE joSSa MIEHELLE KERROtaan millaisena KELPAA.( KOVAKSI KEITETTY, monissa liemissä ; )

        Jos ette ole huomanneet, niin hyväksyttäviä olemisen tapoja määritellään jo muutenkin paljon ja tiukasti( USA/NATO/EU on menoSSa kohti NATSISMIA, S**Sta valuu BrySSelistä ) !

        ASENTO ON 2NAISmoralismissa KLASSINEN: JOSKUS "uutisoidaan" jostain ihanasta kehoPOSITIIVISUUSkamppiksesta ja annetaan “tavallisten” kertoa, että TYKKÄÄvät

        tosi paljon ITSEstään sellaisina kuin ovat, ooh miten tärkeä viesti, paina sydän jos olet samaa mieltä!

        Toisinaan TUUPATAAN jokin uskomattoman normatiivinen töräys, joku taas opettaa että MIEHET haluavat NAISEN, joka on hiljainen; ei meikkaa liikaa, eikä muuten ole liian jotenkin liikaa.( TYKKÄÄN ENITEN LUOMUNA, JA MAHD. VÄHISSÄ VAATTEISSA ; ) Kuka NÄITÄ ohjeita KAIPAA?

        Ihmissuhdeasioiden yliANALYSOIMINEN on inhimillistä ja TERAPEUTTISTA tiettyyn rajaan asti http://youtu.be/tGhLfiW1noY ja tervehdyttävääkin. Haitallista siitä tulee, kun OMISTA

        harhaisista kuvitelmista ALKAA JOHTAA käsityksiä ja käytösmalleja, joita odottaa muiden noudattavan( NEtti-E-tiketti ); lievimmillään purkautuu huonona käytöksenä, pahimmillaan väkivaltana( MISSÄ ON HENKISEN VÄKIVALLAN JA ROISIN HUUMORIN RAJA? )

        ONko IHAN PAKKO SO-MEn olla siinäKIN mukana(?) riippuEN ; )

        Rm.1:25 NUO jotka ovat vaihtaneet Jumalan Totuuden( SANA, VT; LAKI ) valheeseen( TOTUUDEN VASTUSTAJA; VÄÄRYYS; VÄÄRÄMIELISET; ja kunnioittaneet ja palvelleet( HUMANISTIT )luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty IKUISESTI, Amen.

        SIKSI Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä HEIDÄN naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen (SUKUPUOLI)yhteyden luonnonvastaiseen( HOMOSEKSUAALI );

        http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230872-irja-askola-historian-huonoin-piispa

        NIMELLISLUTERILAISEN VALTIONKIRKON PIISPAN EN KUULLUT YHTÄÄN KERTAA PUHEESSAAN MAINITSEVAN Raamatun Jumalaa, Jumalan Raamattua, eikä edes JeeSUKSEENkaan Nimen julistusta, VAIKKA PIISPA JULKISESTI ESIINTYY "KRISTITTYNÄ",

        VARMAAN SIKSI KUN El.ut.KIRKON JÄSENTEN SUURI ENEMMISTÖ EI USKO NIIHIN?

        KYSYTTÄESSÄ MISTÄ HELSINGINPIISPA HAKEE NEUVONSA, PUHUI VAIN IHMISISTÄ
        JA SOSIAALISESTA PUUHASTELUSTA: HUMANISTI KOROTTAA IHMISEN YLIMMÄKSI ..

        1.Pt.3:15 pyhittäkää HerraJHVH Kristus sydämissänne; ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle joka teiltä kysyy perustusta sen toivon joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla( LAKI ),

        "Kerro tarinasi": Helsingin NAISpiispa, MÄÄRITTELE KÄSITE "ARMO"( HaCHESED ) Raamatun PERUSTALLA; vihje: EI OLE SAMA KUIN ANTEEKSIANTO( HaSLICHA ).

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_pääsevät_taivaaseen 2.Pt.2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, KUTEN keskuudessanne myös on oleva
        valheenopettajia jotka SALAA kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja;
        kieltävätpä( VÄÄRILLÄ TEOILLAAN )Herrankin joka on heidät ostanut:
        Ja tuottavat itselleen ÄKILLISEN KADOTUKSEN.

        KAIKKI EIVÄT PÄÄSE TAIVAASEEN, VAIKKA SINNE HALUAISIVATKIN;
        Raamatun Sanan PERUSTEELLA:

        Mt.7:1-2 "Älkää tuomitko, ettei teitä Tuomittaisi; sillä millä tuomiolla tuomitsette, sillä teidät Tuomitaan; ja millä mitalla mittaatte, sillä teille Mitataan.

        :3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
        :4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
        :5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

        :6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.

        :7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        :8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
        :9 Vai kuka teistä on se ihminen joka antaa pojalleen kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
        :10 tai kun pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
        :11 Jos siis te jotka olette pahoja osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne joka on Taivaissa antaa sitä mikä hyvää on, niille jotka sitä häneltä anovat!

        :12 SIKSI, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
        :13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
        :14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

        :15 Kavahtakaa VÄÄRIÄ profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        :16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        :17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        :18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        :19 Jokainen puu joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        :20 Niin te siis tunnette heidät hedelmistään.

        :21 Ei jokainen joka sanoo minulle: 'Herra JHVH!', pääse Taivasten VALTAkuntaan, vaan se joka TEKEE Taivaallisen Isäni tahdon.

        :22 Sinä päivänä MONI sanoo minulle: 'Herra JHVH, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?'
        :23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois( ULOS IKUISEEN PIMEYTEEN )tyköäni, TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT.'

        :24 SIKSI on jokainen joka kuulee nämä minun sanani ja TEKEE niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen joka huoneensa kalliolle rakensi.
        :25 Ja rankkasade lankesi ja virrat tulvivat; ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan; mutta se ei sortunut sillä se oli kalliolle perustettu.

        :26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen joka huoneensa hiekalle rakensi.
        :27 Ja rankkasade lankesi ja virrat tulvivat; ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan; ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."

        :28 Ja kun JESHUA lopetti nämä puheet, KANSANjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
        :29 sillä hän opetti heitä niinkuin se jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.

      • 1.Kr.5.13-POIStakaa_SE
        kANSAn-SUOsioON-KO kirjoitti:

        "Jatkakaa haureutta jotka sitä haluatTE, sillä Pyhässä Kirjassa sanotaan näin: Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta SAASTAinen SAASTUU( saastainen= spitaali=SYNTI): TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä voi suojella ja varjella on

        Poikani JESHUA Messiaan SovintoVERI; Sen ylenkatsoitTE JA poljitTE jalkoihinNE.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian, VAIN SINÄ SEISOT; KUN YMPÄRILLÄSI KAATUVAT MUUT(X)... REPE@: ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: "PROFETIAAKO KAIPAAT?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12161163/miten-tukea-israelin-helluntai-messiaanisia-seurakuntia

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle SUOMEN MAASSA ASUVA
        Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä ET
        koe(FUT.)NIIN raskaana kuin HE jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        Suojelen ja Varjelen SINUA Morsian; ja LOISTAT(FUT.)kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja Lohdutukseksi SINULLE Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta SINULTA ei turmella Öljyä eikä Viiniä...

        SUOMEN KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat lyötynä hajallaan Näin
        SEN sotilaiden itkevän maassa polvillaan.(SISÄLLISSOTA Pohjois-Norjaan; SAKSAKIN ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa ON PALJON KÖYHYYTTÄ, KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        Suomessa SINULLA(ROS; RU)ON(FUT.) leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja; SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja profetoi määrätyt hetket; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni: Kutsutaan Kotiin.

        TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)SANOMAN jonka myös KUULEt SINÄ mahtava ROSin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON(FUT.) Väkevän(Z)PelastusSANOMAN JULISTAJA ja tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH: Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH )SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ(2.PERS.; LÄHEINEN SUHDE)ROSin poika NÄET SEN( TOTEUTUVAN) ja hämmästyt.

        SINUN(RU)halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN(FUT.)esteen eteesi.

        Vaikka miekkaasi lankea(KAATU(?)VAT monet Jumalattomat, SUOMEN MAASSA,

        SINÄ et turmele Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala: NOSTIN sinut, SINÄ mahtava ROSin poika; SINÄ saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ(RU)ROSin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ(RU)palaat takaisin Venäjän(RU)MAALLE ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ VENÄJÄN( ARMEIJA)SOTILAS: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI

        JUOPUNEELLE IHMIS(SIELU)kunnalle(MAAILMA);

        Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan, mutta Sanallani kaadetaan( TÄMÄ JUMALAN SANA TOTEUTUU, SITÄ EI VOI ESTÄÄ; EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EIKÄ PROFEETASTAKAAN )SINUTkin, Sanoo HerraJHVH.

        TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille AVATAAN, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.)yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli kuin talvisodan päivinä
        rinnallanne TAISTELEE(FUT.); ja Huolehdin siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(P-ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on
        Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU )SANA( Tiedon ja Viisauden; PROFETIAT).

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio; TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta TEitä ei oteta vastaan,

        KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan palautettiin(MINNE?)NATSI-Saksaan: NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT(FUT.) TEidätkin takaisin KOTImaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja LEPO(JISHBOTH)Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö( TAHDOTKO ANTAA HALLINNAN HÄNELLE? ELON)päivänne ole Kädessäni
        Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, ahdistuksen( KÄRSIMYS)päivinäkin?"..

      • kuka_ON-millä_PUOLELLA

        1.Kor. 5:1-2 YLEINEN on tieto( KUULUU ) että keskuudessanne harjoitetaan haureutta,
        jopa semmoista haureutta jota ei ole MUIDEN(X)kaan( GOJIM; EPÄJUMALIENPALVOJAT; MM. MAMMONANPALVOJAT, HUMANISTIT, JA HOMOLIITTOLAISET )keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

        Ja TE olette paisuneet( TIETO PAISUTTAA, VARSINKIN YLIOPISTON KORVAUSteoLOGIA;
        YLPEÄ=YLIMIELINEN, VÄLINPITÄMÄTÖN MUISTA, KUVITELLUN ITSERIITTOINEN; HYBRIS>NARS[NATS]-IStinen HEDONISMI; KEHITYSOPIN TUOTETTA )pöyhkeiksi!

        Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, pois(ULOS)tettaisiin teidän( JESHUAn SEURAAJAkunta )keskuudestanne?

        5:3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
        5:4 - sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän HerrammeJHVH JESHUAn voima, tulleet yhteen -
        5:5 HerranJHVH JESHUAn nimessä hyljättävä saatanan haltuun LIHA(X)n turmioksi, että hänen (henkensä;)SIELUNSA( ELÄMÄNHENKI PALAA TAKAISIN LUOJAN LUOKSE JOKA TAPAUKSESSA, MUTTA PERISYNTINEN(X)IHMISSIELU EI PÄÄSE TAIVAASEEN ) pelastuisi HerranJHVH (TUOMIO; VIHA; ANSAITTU RANGAISTUS )päivänä( PARUSIA ).

        5:6 Ei ole hyvä että kerskaatte. Ettekö tiedä että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
        5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme Kristus teurastettu.
        5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

        5:9 Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi (huorin;) HAUREUDEN( EPÄJUMALANPALVELUS; AHNEUS; ITSEKESKEINEN HEDONISMI )TEKIJÖIDEN kanssa;
        5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
        5:11 Vaan kirjoitin teille että jos joku jota kutsutaan veljeksi on huorintekijä tai AHNE tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
        5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä jotka ovat sisäpuolella?
        5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se joka on paha."

        6:1 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
        6:2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
        6:3 Ettekö tiedä että tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
        6:4 Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?

        6:5 Teidän häpeäksenne tämän sanon. Eikö joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
        6:6 Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!
        6:7 Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?
        6:8 Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.

        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö, eivät HAUREUTTA TEKEVÄT: ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat;
        EI hekumoitsijat EIKÄ miehimykset( KAIKKI HOMOSEKSUAALIT),
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet; ei juomarit, ei pilkkaajat; eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 Ja tuommoisia olitte, jotkut teistä; mutta olette vastaanottaneet peson, olette pyhitetyt, vanhurskautetut meidän Herramme JESHUA MESSIAAN Nimessä ja Jumalamme Hengessä.

        6:12 Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta en saa antaa minkään( LUODUN; HALUN )itseäni HALLITA.
        6:13 Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala TEKEE Lopun niin toisesta kuin toisestakin. Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten; ja Herra ruumista varten:
        6:14 Ja Jumala joka herätti kuolleista Herran, HERÄTTÄÄ meidätkin Voimallaan.

        6:15 Ettekö tiedä että ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? POIS SE!
        6:16 Vai ettekö tiedä että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne 2 tulevat yhdeksi lihaksi."
        6:17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki Hänen kanssaan.

        6:18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan.
        6:19 Vai ettekö tiedä että ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
        6:20 Sillä olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa( PYRI PYHITYKSEEN ! )siis Jumala ruumiissanne( TEOT).

      • KYSY-kun_VASTAtaan
        1.Kr.5.13-POIStakaa_SE kirjoitti:

        "Jatkakaa haureutta jotka sitä haluatTE, sillä Pyhässä Kirjassa sanotaan näin: Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta SAASTAinen SAASTUU( saastainen= spitaali=SYNTI): TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä voi suojella ja varjella on

        Poikani JESHUA Messiaan SovintoVERI; Sen ylenkatsoitTE JA poljitTE jalkoihinNE.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian, VAIN SINÄ SEISOT; KUN YMPÄRILLÄSI KAATUVAT MUUT(X)... REPE@: ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: "PROFETIAAKO KAIPAAT?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12161163/miten-tukea-israelin-helluntai-messiaanisia-seurakuntia

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle SUOMEN MAASSA ASUVA
        Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä ET
        koe(FUT.)NIIN raskaana kuin HE jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        Suojelen ja Varjelen SINUA Morsian; ja LOISTAT(FUT.)kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja Lohdutukseksi SINULLE Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta SINULTA ei turmella Öljyä eikä Viiniä...

        SUOMEN KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat lyötynä hajallaan Näin
        SEN sotilaiden itkevän maassa polvillaan.(SISÄLLISSOTA Pohjois-Norjaan; SAKSAKIN ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa ON PALJON KÖYHYYTTÄ, KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        Suomessa SINULLA(ROS; RU)ON(FUT.) leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja; SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja profetoi määrätyt hetket; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni: Kutsutaan Kotiin.

        TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)SANOMAN jonka myös KUULEt SINÄ mahtava ROSin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON(FUT.) Väkevän(Z)PelastusSANOMAN JULISTAJA ja tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH: Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH )SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ(2.PERS.; LÄHEINEN SUHDE)ROSin poika NÄET SEN( TOTEUTUVAN) ja hämmästyt.

        SINUN(RU)halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN(FUT.)esteen eteesi.

        Vaikka miekkaasi lankea(KAATU(?)VAT monet Jumalattomat, SUOMEN MAASSA,

        SINÄ et turmele Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala: NOSTIN sinut, SINÄ mahtava ROSin poika; SINÄ saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ(RU)ROSin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ(RU)palaat takaisin Venäjän(RU)MAALLE ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ VENÄJÄN( ARMEIJA)SOTILAS: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI

        JUOPUNEELLE IHMIS(SIELU)kunnalle(MAAILMA);

        Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan, mutta Sanallani kaadetaan( TÄMÄ JUMALAN SANA TOTEUTUU, SITÄ EI VOI ESTÄÄ; EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EIKÄ PROFEETASTAKAAN )SINUTkin, Sanoo HerraJHVH.

        TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille AVATAAN, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.)yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli kuin talvisodan päivinä
        rinnallanne TAISTELEE(FUT.); ja Huolehdin siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(P-ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on
        Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU )SANA( Tiedon ja Viisauden; PROFETIAT).

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio; TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta TEitä ei oteta vastaan,

        KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan palautettiin(MINNE?)NATSI-Saksaan: NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT(FUT.) TEidätkin takaisin KOTImaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja LEPO(JISHBOTH)Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö( TAHDOTKO ANTAA HALLINNAN HÄNELLE? ELON)päivänne ole Kädessäni
        Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, ahdistuksen( KÄRSIMYS)päivinäkin?"..

        €URO-rAHA-POLIiTIKKA-EUroopan_U$koNAkoTO
        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177364-stubbin-liittovaltiopuhe-karmeaa-tekstia

        MAAN OMISTAJIEN KYLLÄ KUULUU NYT SAADA ÄÄNENSÄ KUULUVIIN-KANSAN ÄÄN!
        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192049-isantamaasopimuksen-ydinkohta-naton-tukikohtia-suomeen

        MAA=KANSA=MAA( KIELI-KULTTUURI-KANSA-YHTEISKUNTA=DEMO-KRATIA-VALTIO; KANSAN VALTA><HARVAIN RAHANVALTA; KANSATTOMIEN JA KASVOTTOMIEN SUUR-YHTIÖIDEN,-PANKKIEN JA NATO-NATSI"ELIITIN" EI SOVI MAAMME DEMOKRATIAAN, EIkä VARMAAN NAAPURILLEkaan: http://yle.fi/uutiset/3-9869442 PASHALUSTA.

        MUSTAAJASKAA VAI RULEttia, EHKÄ shakkiTURNaus http://yle.fi/uutiset/3-9869463

        #HELSINKIin pohtimaan yhteistyötä kokoontui eilen illalla 21( VENTTI )suuren kaupungin johtajaa: Esityslistaa ei ollut; YLElle kertoi osallistuja toisensa perään "menevänsä paikalle avoimin mielin"; MEDIA( KENEN? YLEinen? )kehysti tapauksen "kaupunkien kapinaksi", minkä koollekutsuja Jan Vapaavuori( kok. )kiistää.

        Pormestari Vapaavuori yhdessä tamperelaiskollega Lauri Lylyn( SDP )kanssa vaatii KOKO maakuntaMUUTOKSEN hylkäystä: "ESITYKSESSÄ ON niin PAHA VALUVIKA, että se ei ole korjattavissa"; pormestarien tulevaisuusvisiossa kaupunkien rooli kasvuvetureina korostuu entisestään, ja kasvupolitiikka pitäisi räätälöidä ensisijaisesti kaupunkien kehitystä silmällä pitäen.

        MUUTOKSELLA on kaupunkilaisten kannalta kiistatta haittoja: Käytettäisiinkö esim. Helsingissä palveluihin asukasta kohti yhtä paljon rahaa kuin nykyään, JOS rahoitus jakautuu koko maakunta-alueelle; pormestareiden huoli MUUtoksesta tässä on varsin ymmärrettävä.

        Kokonaan toinen asia on, mitä kaupungit häviävät (RAJATON )KASVUpolitiiKASSA( RAJAT ON - SUORITUSKYVYS-SÄKIN), JOS maakuntaMUUTOS toteutuu suunnitellussa muodossa:
        Niille kaavaillaan roolia täydentävien palvelujen tuottajina; ovat myös nykyisin, sillä lakisääteiset kasvupalvelut eli työllisyys- ja yrityspalvelut ovat ELY-keskusten tonttia.

        Osa maakuntaMUUTOKSEN vastustajistakin näkee, ettei kasvupolitiikassa tapahtuisi merkittävää UUDISTUSTA vaikka MUUTOS toteutettaisiin.

        Jos MUUTOSta kasvupolitiiKASSA ei ole luvassa, mistä pormestarit sitten ovat huolissaan?

        VARMAAN pelko siitä, että maakuntiin valuisi tulevaisuudessa aina vain lisää kaupunkien tonttiin kuuluvia tehtäviä: Tämä näyttää varsin perustellulta. Kulisseissa kuiskitaan, että keskusta saa itselleen maakunnista ikiliikkuvan vaaliteeman, kun se voi vaatia yhä uusien kokonaisuuksien siirtämistä MAAKUNTIEN hoidettaVAKSI.

        MAAKUNTA- JA SOTE-MUUTOS jo kertaalleen aiheutti HALLITUSKRIISIn: SOPU SAAtiin siten että kokoomus SAI sosiaali- ja terveyspalveluihin valinnanvapauden ja keskusta SAI maakunnat. http://yle.fi/uutiset/3-9868736

        VALINNANVAPAUS kuitenkin matkan varrella vesittyi, kun palveluiden PAKKO-YHTIÖ-INTTÄMINEN todettiin SUOMEN PERUSTUSLAIN VASTAISEKSI:

        Lisäkapuloita valinnanVAPAUSmyllyyn tuli perustuslakivaliokunnan pohdinnoista, mitä VIRANOMAIStehtäviä ylipäänsä voidaan siirtää YHTIÖILLE: Moni SOSIAALIPALVELU, kuten esim. HUOSTAANOTTO on luonteeltaan sellainen, että SIIHEN KUULUU VIRKAVASTUU, joka EI OLE SIIRRETTÄVISSÄ YKSITYISELLE "oikeankaan" käden käänteessä( äSSä hihaSta ) !

        VALINNANVAPAUS-POOLI on jo niin laimeaa, ettei enää maistu SUUROMISTAJILLE; lisäksi tilanne näyttää ulospäin nyt kyllä siltä että keskusta SAA tahtonsa läpi, mutta kokoomus ei. Kokoomusta kannatetaan kaupungeissa, joiden etu maakuntaMUUTOS ei läheskään kaikissa tapauksissa ole; kokoomukSEN pitää nyt osoittaa kaupunkilaisäänestäjilleen, että edelleen kannattaa äänestää sitä:

        AREENAlle astui Vapaavuori kaupunginjohtajakollegoidensa kera; myönnytys kaupunkien suuntaan, edes symbolinen, olisi osoitus siitä että kokoomus on kaupunkien asialla, eikä niele maakuntaMUUTOSTA ehdoilla millä hyvänsä: Sitä VM Petteri Orpo (kok.) on jo vilautellutkin.

        Virallisesti Vapaavuori kiistää, että kokouksen tarkoitus olisi liehitellä kaupunkilaisäänestäjiä; MUTTA jopa kokoomussisäpiiristä kerrottiin YLElle, että kätevä sivuvaikutus on otettu huomioon, kun kokousta lähdettiin järjestämään.

        Hallituksen kaatumista tuskin haluaa kukaan( EIKÖ? SDP-vihreät&Li; JA VÄYRYNEN ; )

        EI edes GALLUP-SUOSIKKI kokoomus: NÄKYVILLÄ ei ole hallituspohjaa, jolta kokoomus
        saisi PAREMMAT KORTIT ITSELLEEN( SIIS YHTIÖIDENSÄ VALINNANVAPAUDELLE )
        kuin pääministeri Juha Sipilältä (uusLIBERAALIkapitALISTINENkeskusta) aikanaan.

        Todennäköisintä on että maakuntaMUUtostaKIN pyritään vesittämään( MAKU-pooli ; )

        ja vesitetty komproMISSI, mikä tahansa, nimetään SOTE- JA MAAKUNTAuudistukSEKSI;
        ei siksi että SOTEn-MAKU olisi kenenkään MIELIKSI, vaan siksi ettei kaiken venkoilun jälkeen sitä voida MUUttaa MUUksi#

        http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107962-makarovin-viesti-nato-suomen-asema-ja-venäjän-kanssa-tehty-naapuruussopimus

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/232053-niinisto-soitti-putinille-joka-haluaa-rauhanturvaajia-ukrainaan-itamerikin-poydalla

        http://youtu.be/2Z50D7Uovb4 Nälkämaan laulu - Urhous-REmix( DJ Urho )

      • LentopalloMAILA-PLOKI
        KYSY-kun_VASTAtaan kirjoitti:

        KATSOIN PRESSIKLUBIN, JOSSA ON ENEMMÄN KAUNIITA NAISIA JA VÄHEMMÄN RUMIA MIEHIÄ NYKYÄÄN; OHJELMAN ÄLYLLINENKÄÄN TASO OLE HUOMATTAVASTI LASKENUT. SAMOIN ON HAVAITTAVISSA UUTISVUODOSSAKIN, VÄHEMMÄN TYHMIÄ MIEHIÄ ; ) YLEN HYVÄ POSITIIVINEN KEHITYS, MUTTA EI YHTEISKUNTAMME

        KONSENSUKSEESSA: PAPERILIITTO ON SUURPÄÄOMAN KOEPALLO; JOS SE MENEE SUKKANA LÄPI, NIIN EvvK KUSEE MUITAKIN TYÖLÄISIÄ SILMÄÄN JA KYYKYTTÄÄ MITEN HALUAA, KOKO VASEMMISTOA: ISÄNMAANI=SUOMEN KANSA, EI RAHAN-VALLAN EDUT:

        COVER: #Espanjan edustaja pyysi anteeksi poliisiväkivaltaa sunnuntain äänestyksessä:
        – Kun näen näitä kuvia ja tiedän että ihmisiä on lyöty, tyrkitty ja jopa joutui sairaalaan,
        en voi muuta kuin pahoitella sitä ja pyytää anteeksi tilanteeseen puuttuneiden poliisien puolesta, sanoi Espanjan Koillis-Katalonian edustaja Enric Millo TV-haastattelussa.

        Espanjan hallitus kielsi Katalonian itsenäisyysäänestyksen järjestämisen; ja sen poliisi käytti pamppuja ja kumiluoteja estääkseen kansaa äänestämästä. http://yle.fi/uutiset/3-9870420

        Tapahtumat järkyttivät katalonialaisia ja ne laajalti tuomittiin ulkomaillakin...

        Katalonian aluehallinto näyttää hieman lykkäävän aikeitaan julistaa Katalonia itsenäiseksi;

        itsenäisyysjulistus oli alun perin määrä antaa maanantaina Katalonian alueparlamentissa. Espanjan perustuslakituomioistuin ilmoitti kuitenkin torstaina lykkäävänsä parlamentin istuntoa.

        Nyt aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont on pyytänyt saada puhua parlamentille ensi tiistaina, eli päivää myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

        Puigdemontin on tarkoitus puhua "vallitsevasta poliittisesta tilanteesta."

        Espanjalaisen El Mundo -lehden mukaan Katalonian itsenäisyyttä ajava CUP-puolue kuitenkin puuhaa yhä itsenäisyysjulistusta tiistaiksi.#

        #Tutkija: Lähes puolet suomalaisista SS-miehistä fasisteja – "Ampumataidoille olisi parempaakin käyttöä kuin juutalaisten teloittaminen" http://yle.fi/uutiset/3-9868903

        – Jokipiin mukaan suomalaisista SS-miehistä n. 20% kannatti ruskeaa aatetta eli fasismia. Tähän hän laskee mukaan IKL:n ja pienet natsijärjestöt Suomessa. Itse olen saanut luvuksi 45% eli yli kaksi kertaa enemmän, sanoo Swanström.

        Jokipii käytti lähteenä SS-Aseveljet ry:n kortistoa; Swanström sanoo käyttäneensä lähteenä SS-miesten palvelusitoutumuksia, joissa suoraan kysytään puoluekantaa. Hänen mukaansa kortistossa kysyttiin toimintaa aatteellisissa järjestöissä, mutta ei puoluekantaa, ja lähteissä on myös ajallinen ero: Kortisto tehtiin miesten palattua rintamalta ja palvelusitoutumukset puolestaan ennen lähtöä SS-vapaaehtoiseksi.

        Swanströmin mukaan Jokipiillä oli samat aineistot käytettävissään kuin hänellä. Hän arvelee, että Jokipiillä saattoi olla tutkimusta tehdessään poliittinen motiivi; halusi esittää SS-miehet isänmaallisina sankareina; Suomen maineen hallintaa, jossa pyrittiin kirjoittamaan "puhdasta historiaa" jossa Suomi on hyvis; vaati sitä että SS-miehet olivat SANKARI-rooliSSA...# NATSIAATE PERIYTYY http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi "PARAS VOITTAA"-KILPAILU .. JA LAPSENA OPITTU "YLI-IHMISYYS" PYSYY YLEENSÄ LOPPUELÄMÄN.

        #"Joillakin perheillä ei ole varaa lukioon" – uuden kustantajan mukaan oppikirjojen hinnoista saadaan puolet pois http://yle.fi/uutiset/3-9867888 MEIDÄN JÄRKEVÄ TYTTÖ MENIKIN
        PIKKUKUNNAN LUKIOON JOKA MAKSAA KOULUKIRJAT JA LÄPPÄRIN; ARVOVALINTA.

        #Paperiliiton hallitus on päättänyt keskeyttää paikallisen yhteistoiminnan työntekijöiden ja työnantajapuolen välillä ensi maanantaista lähtien. Liitto kohottaa myös lakkovalmiutta.

        Toimet ovat liiton vastaus Metsäteollisuuden ehdotukselle työehtosopimuksen jatkamisesta sellaisenaan vuodeksi. Ehdotus ei sisällä palkankorotuksia lainkaan.

        – Esityksen mukaan Paperiliitto ja Metsäteollisuus neuvottelisivat vuoden jatkoajan aikana ratkaisut työnantajan heikennystavoitteisiin, jotka ovat olleet pöydässä tällä neuvottelukierroksella, kertoo Paperiliitto tiedotteessaan.

        Paperiliitto ilmoitti jo keväällä, että nollaratkaisun tekeminen ei ole mahdollista.

        Paperiliitto pitää työnantajan esitystä työntekijöitä halventavana: – Kaikkien näiden vuosien jälkeen nollan tarjoaminen oli meidän hallitukselle enemmän shokki kuin mitään muuta, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala. http://yle.fi/uutiset/3-9869316

        Liiton luottamushenkilöitä on kutsuttu koolle ensi viikolla työsopimustilanteen takia...#

        http://youtu.be/N7pnMtP8mK0?t=208 The reveange of the sioux lakota indians - Shumanitu tanka owaci AKA dances with wolves Ö VERI NAIS KLIPP, LÄNKKÄRI LEIKKII INKKARIA ; )

        http://youtu.be/F5yW2vTLa2E?t=57 Buffy Sainte-Marie; Johnny Cash - Custer Don't Ride Very Good Anymore ; D jiiiIIIHAHAHAAA ! http://fi.wikipedia.org/wiki/Hullu_Hevonen

        VAALEAIHOINEN( LIIANKIN) PERINTEISESTI KASVATETTU HETERO-MIES 1960-LUVUN PUOLIVÄLISTÄ; ÄITINI OLI LUOTTAMUSMIES SAIRAALASSA; TÄTINI LUOTTAMUSMIES
        VAATETEHTAALLA; JA ENONI LUOTTAMUSMIES PAPERITEHTAALLA; ISÄNI OLI LAITOS-MIES VOIMALAITOKSELLA, JA SETÄNI OLI LINJAMIESKYMPPINÄ TELE:N LINJATÖISSÄ.

      • Tai-BREAK-vaan
        LentopalloMAILA-PLOKI kirjoitti:

        Otetaas välillä vähän uutisia muiltakin, Lännenmedialta, TASAPUOLISUUDEN TÄHDEN,

        ETTEI "YLEN HYVÄT JA KAUNIIT" SAA LIIKAA KIITOSTA JA MENE PILALLE, YLPISTY:

        ""YLEN HYVÄ POSITIIVINEN KEHITYS, MUTTA EI YHTEISKUNTAMME

        KONSEN-SUKSEESSA:( ei tainnut olla kirjoitusvihre? konsensus = sopiminen )

        PAPERILIITTO ON SUURPÄÄOMAN KOEPALLO; JOS SE MENEE SUKKANA LÄPI,

        NIIN EvvK KUSEE MUITAKIN TYÖLÄISIÄ SILMÄÄN JA KYYKYTTÄÄ MITEN HALUAA,

        KOKO VASEMMISTOA: ISÄNMAANI=SUOMEN KANSA, EI RAHAN-VALLAN EDUT:""

        #HALLITUSTA on ehditty ryöpyttää jo HEIKKOJEN kurittamisesta( RYÖSTÖ=RIISTO ).

        MITEN KOMMENTOIT... joudutaan tekemään isoja säästöjä, valitettavasti on väistämätöntä, että esim. tulonsiirtoleikkaukset kohdistuvat niihin jotka tulonsiirtoja saavat, vastaa Zyskowicz. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi KILPAILU-KEHITYS:

        "ihmisyhteisö ymmärretään taistelukenttänä ”olemassaolosta”, jossa ( FYYSISESTI, ÄLYLLISESTI, TALOUDELLISESTI TAI MUUTEN PARHAITEN ASEISTETTU JA NOPEIN )vahvin alistaa luonnon lakien mukaisesti heikomman( KILPAILU VAHVIMMAN PAIKASTA> JATKUVA KAIKKIEN SOTA KAIKKIA VASTAAN> TURVATTOMUUS; EPÄJÄRJESTYS> KAAOS, SEKASORTO> VAIN RAAKA PAKKOHALLINTO VOI OLLA VALLASSA, HETKEN;

        KUN KANSAN SUURI ENEMMISTÖ VIHAA PAKKOVALTAA, NIIN AINA TULEE VALLAN-KUMOUS, JOSSA MUODOSTUU UUSI HEIKOMPIA HYVÄKSIKÄYTTÄVÄ "ELIITTI"; JA
        ILMAN EETTISTÄ MORAALIA( USKONNOSTA; RAAMATTU ) TÄMÄ KILPAILU"KEHITYS"
        ON AINA VÄISTÄMÄTÖN, VARSINKIN KUN SITÄ NYT EI EDES YRITETÄKÄÄN VÄISTÄÄ).

        Herbert Spencer oli sosiaalidarvinismin isä: Spencer kannatti LIBERALISMIA( ARVOVAPAA= ARVOTON; VASTUUVAPAA= VASTUUTON; VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS MUISTA JA OMAN
        KUVITELLUN EDUN JA MUKAVUUDEN MAKSIMOINTI[ PERISYNTINEN IHMINEN ON ITSE-KESKEINEN, ITSEKÄS JA AHNE; YLPEYS, YLI-MIELISYYS, VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS;
        KUVITELTU ITSERIITTOISUUS, KAIKKIVOIPAISUUS=HYBRIS; NARSISMI-NATSISMI; JA HEDONISMI=OMAN MUKAVUUDEN JA NAUTINNON MAKSIMOINTI MUIDEN, SIIS PUOLUSTUSKYVYTTÖMIEN "HEIKOMPIEN" KUSTANNUKSELLA; VÄKIVALTA KAIKIN TAVOIN, KUTEN BARCELONASSA VIIMEKSI NÄHTIIN, NATSISMI ON PERINNÖLLISTÄ );
        ja suhtautui epäilevästi yhteiskunnan ohjailuun( ILMAN SÄÄNTELYÄ, VAPAUS MIHIN?):

        Sosiaalidarvinismi sisäpolitiikassa( J. Jokisalo )merkitsee tasa-arvon( DEMOKRATIA; YHTEISKUNTA-YHTEISVASTUU ) hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen( VÄKIVALTA-KONEISTO ), EI-DEMOkraattisten rakenteiden oikeuttamista( OikeidenMUKAiSuuS; LAIT MUUTETAAN VAHVEMMAN OIKEUDELLA=VÄKIVALTAA KAIKILLA TAVOILLA, MYÖS TOTUUDELLE>PROpAGENDA, MUUNNELTU TIETO )”luonnonlakina”.

        Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin mm. köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja vähävaraisiin.

        Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä Adolf Hitlerin valtaannousulle natsi-Saksassa; antoi aatteelliset perustelut rotuhygieniapolitiikalle johon kuului "elinkelvottomina" pidetyn yksilön ja roturyhmän tuhoaminen. Ruotsalainen tutkija Lindqvist toteaa: "Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulos luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.”( VOIKO JUUTALAINENKIN AJATELLA NARSISTISESTI? KYLLÄ, JUUTALAINENKIN ON VAIN IHMINEN, KUTEN MUUTKIN MAMMONANPALVOJAT. )

        Erityisen ankarasti hallitusta on arvosteltu koulutussektoriin kohdistettavista leikkauksista - etenkin, kun kokoomus on pj. AleX. Stubbin suulla toistellut, että KOULUTUKSESTA EI SAA enää LEIKATA. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819766986_uu.shtml

        YHTEISKUNTASOPIMUSTA ei tosin ole tällä hetkellä olemassa. Hallitus pyrkii patistamaan työmarkkinajärjestöt sopimuksen kannalle 1,5 mrd:n lisäsopeutusUHKAUKSELLA:

        Tällä "ehdollisten lisätoimien" listalla on menoleikkausesityksiä lähes miljardin euron edestä. Esimerkiksi lapsilisiä uhataan leikata 120 milj. euroa, jos työmarkkinajätit eivät taivu hallituksen "YHTEISTYÖTARJOUKSEEN"#

        #USKOo Sipilän tarkoittavan hyvää, mutta arvelee ettei pyynnöllä saada toivottuja tuloksia. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819768153_uu.shtml

        - Jotenkin ymmärrän Sipilää: selkärankainen ja itse ajattelee nimenomaan niin että nyt paremman väen on kyllä myös venyttävä. Se olisi ikään kuin herrakerhon velvollisuus.

        Toisaalta kauheaa, jos hän elää kuvitelmassa, että muut ovat kaltaisiaan.

        Ei tule tapahtumaan; patruunat ja talouden( KAIKKI KAPITALISMI, RAHANVALTA, EI OLE
        PAHAA, MUTTA NYKYÄÄN HYVÄ KAPITALISMI ON ERITTÄIN HARVINAISTA )PATRIOOTIT on jo kuolleet( RAAMATUN EETTINEN MORAALI HYLÄTTIIN JA NARSISTINEN HEDONISMI SAI VALLAN;

        TASA-ARVOINEN HYVINVOINTIYHTEISKUNTA/DEMOKRATIA ON RAAMATUN
        USKON SIVUTUOTE, MAALLISTAKIN TURVAA JA HYVINVOINTIA KAIKILLE).

        Yksi lukija ehdottaa, että rikkaat maksaisivat Sipilän heittämän 5% suoraan verona:

        - Parempi olisi maksaa se 5% lisää veroina, tasapainoittaa julkista taloutta.
        Tietysti maltti palkoissa on herraportaalla( ESIMERKKI )PITKÄSSÄ JUOKSUSSA HYVÄ?

        http://youtu.be/TVHUMH9liA4 Kummeli - PÄÄministeri http://youtu.be/iZCrEO1QAhY
        http://youtu.be/r69YSGMP4oM AJANKOHTAINEN YKKÖNEN, AINA : D

      • Fsevoo_Haroosheva-Vova
        Tai-BREAK-vaan kirjoitti:

        Vladimir Vladimirovitš Putin juhlii 65-vuotispäivänsä perhepiirissä tänään; Navalnyin kampanjasuunnitelmat Presidentin kotikaupungissa Pietarissa estää vankeustuomio.

        #Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä

        http://yle.fi/uutiset/3-9795251 EIKÖS VOVALLA OLE MÖKKI OOLANNISSAKIN?

        – Tilasta on lohkottu presidentinkanslialle suhteellisen pieni alue. Kuinka Putinin ego
        http://yle.fi/uutiset/3-7527214 mahtuu niin pienelle alueelle?

        #VENÄJÄN uusi Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov sanoo että Suomen

        NATO-jäsenyys johtaisi Venäjän vastatoimiin: – Jokaisella maalla on suvereeni oikeus
        itse määritellä kansallisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linja;
        luulen kuitenkin kaikkien ymmärtävän että

        NATOn sotilasinfran tulo lähemmäs rajojamme pakottaa meidät
        ryhtymään asianmukaisiin vastatoimiin.

        Kuznetsov kertoi että Venäjä seuraa sitä, tuleeko Helsinkiin avatusta hybridikeskuksesta NATO-tilauskonttori. Suurlähettiläs ei tarkenna vastatoimien laatua lehden haastattelussa.

        Hän tosin sanoo panneensa merkille, että mielipidekyselyissä Suomen

        NATO-jäsenyys ei saa suurta kannatusta. http://yle.fi/uutiset/3-9871017

        –  Kaikki mielipidetutkimukset osoittavat, että Suomen kansan enemmistö on sitä mieltä, että

        Suomen johdon tähän asti harjoittama sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikka
        ei vain turvaa parhaalla tavalla maan kansallisia etuja, vaan on edelleen myös varteenotettava vakauttava tekijä Itämerellä; tuen tätä näkökulmaa, Kuznetsov sanoo.#

        #KYSE Espanjan, Ruotsin tai Suomen nykyhallituksista, niin niillä ei tunnu olevan kovin suurta kiinnostusta siihen, että niillä on itsehallinnollisia alueita, http://yle.fi/uutiset/3-9688620

        joilla on omat demokraattiset oikeudet ja jotka voivat toteuttaa omaa tahtoaan,
        Jonsson kertoo: http://yle.fi/uutiset/3-9869102

        – KIINNOSTUS KEHITTÄÄ Ahvenanmaan itseHALLINTOa( ANTAKAA RUOTSILLE, TAI VENÄJÄLLE ) ei ole Suomessa kovin suurta. SAMOIN ei ole kiinnostusta SUOMEN kielen aseman vaalimiseen RUOTSISSA( TAI AHVENANMAALLA; RKP ON NATSI-PUOLUE,
        JOLLE VAIN SEN OMA KIELI JA RUOTSINKIELISEN "ELIITIN" ETU MERKITSEE, ON KOKEMUSTA ) !

        http://books.google.co.ke/books/about/Onko_sinulla_lähimmäistä.html?id=V3u-GwAACAAJ

        >Suomalaisten kiivaimpien muuttovuosien jälkeen 1970-luvulla suomalaisluokkia syntyi joka puolelle maata. Helsingin yliopiston tutkija Tuuli From tekee väitöskirjaa, joka käsittelee mm. Ruotsin vähemmistökielipolitiikkaa kouluissa. From kertoo, että suomenkielisten ja ruotsinkielisten luokkien välille repesi raju kuilu:

        Suomalaisluokkiin liittyi stigma joka johtui suomalaisperheiden luokkataustasta; lähes kaikki kuuluivat työväenluokkaan. Suuren suomalaisten muuttoaallon aikana ruotsinsuomalaisia usein kutsuttiin FINNJÄVELeiksi, SUOMALAISPIRUiksi http://yle.fi/uutiset/3-9646905

        80-luvulla Ruotsi käänsi kelkkansa kielikysymyksessä, minkä takia suomalaisluokkia ryhdyttiin ajamaan alas kovaa tahtia. Assimilaatio- eli sulauttamispolitiikka perustui siihen että kansankodissa on vain yksi( EIN VOLK .. )yhteinen kieli, ja se on ruotsi.

        Tähän voidaan lisätä vielä se, että suomalaisperheiden vanhemmat usein häpesivät suomen kielen puhumista, eivätkä siitä johtuen opettaneet kieltä lapsilleen. Häpeä ja opetuksen karsiminen johtivat siihen, että ruotsinsuomalaisten toinen sukupolvi ei oppinut suomea lainkaan tai sitten huonosti. Tämä taas on puolestaan johtanut siihen, että kolmannella sukupolvella on ollut entistä heikommat mahdollisuudet oppia isovanhempiensa kieli.

        Kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää synkkyyttä suomalaisuuden tulevaisuudennäkymissä Ruotsissa. Omat juuret ovat alkaneet kiinnostaa monia ruotsinsuomalaisia nuoria;

        väitetään jopa että ”DET ÄR INNE ATT VARA FINNE” http://yle.fi/uutiset/3-9528927

        eli että on trendikästä olla suomalainen. Varsinkin suomen kielen hallintoalueilla on virinnyt monia kulttuuriprojekteja joiden selkärankana on juuri suomalaisuus. Ei kuitenkaan yleensä suomen kielellä, koska nuorten kielitaito on niin rapautunut.<

        "Päinvastoin näemme kehitystä jonka mukaan ruotsin kieli vain taantuu, mikä tekee Ahvenanmaan näkökulmasta Suomen yhteydessä pysymisen mahdottomaksi".#

        #AHVENANMAAN( Åland )saarille muutto kasvoi eniten Ruotsissa syntyneiden muuttajien ryhmässä; yhteensä n. 30 000 ihmistä http://yle.fi/uutiset/3-9871179 asuu Ahvenanmaalla.

        #Presidentti Sauli Niinistö keskusteli puhelimitse Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. http://yle.fi/uutiset/3-9869463 He keskustelivat mm. SUURVALTA-suhteista, myös maidemme kahdenvälisistä suhteista; Itämeren lentoturvallisuudesta; ja presidentti Putinin aloitteesta sijoittaa rauhanturvaajia Itä-Ukrainaan, Suomen Tasavallan presidentin kanslian tiedotteen mukaan; keskustelu käytiin Suomen aloitteesta.#

        #Putin EI ONNITELLUT 100-vuotiasta SUOMEA. "Olisi voittanut paljon edes kehumalla;
        Venäjällä on vielä loppuvuosi aikaa esittää onnittelut" http://yle.fi/uutiset/3-9745388 Aleksanteri-instituutin tutkija H.Smith MUISTUTTI#

      • MONIen-KULTTUURIa
        Fsevoo_Haroosheva-Vova kirjoitti:

        SERKKUJA RUOTSISSA on, sekä äidin että isän puolelta, noin 20; osaan itse RUOTSIA paljon
        paremmin kuin venäjää, kun ruotsia oli, ja yhä on, Suomenkin peruskoulussa PAKKO-OPPIA...

        COVER: #'FINNJÄVLAR'in moni kirjoitus vähintään sivuaa sitä millaista tykinruokaa
        Ruotsin talouskasvulle oli 1-polven siirtolaisaalto: Vanhempien terveys tuhoutui raskaissa suorittavan portaan töissä, ja siitä kiitokseksi saivat b-luokan kansalaisen leiman.

        Kirja antaa karun kuvan ruotsalaisesta kansankodista.( EI OLLUT HELPPOA; PAREMMIN NYT SERKKUJANI YMMÄRRÄN>LISÄÄ MYÖTÄTUNTOA; VÄLITTÄMINEN KASVAA )

        Kristian Borg myöntää että ei olisi saanut kirjaa tehtyä, ellei koko sukupolvessaan olisi noussut uusi ITSETUNTO(-TUNTEMUS), tarve määritellä itsensä ja kulttuurinsa uudelleen.

        10 viime vuoden aikana Ruotsissa marssi esiin kokemuksiaan käsittelemään joukko ruotsinsuomalaisia muusikoita, kirjailijoita ja tutkijoita: – Osasyy on tietenkin koulutetun sukupolvemme mahdollisuus kertoa ja kirjoittaa; emme tee raskasta ruumiillista työtä, osa meistä.

        DUUNARIKULTTUURIa oli 1970-luvun ruotsinsuomalaisuus; sosiaalisesti paremmassa asemassa kuin vanhempamme olemme, emme aina ekonomisesti. http://yle.fi/uutiset/3-9865241 Siirtolaisuuden tahra oli vuosia tabu, mutta nyt se on rikottu, summaa Borg.

        #MONEN 2-polven ruotsinsuomalaisen 1.kotikieli on hävinnyt mielestä: Nuorena ei ollut suomenkielisiä kavereita, ja jos oli, heidänkin kanssaan kannatti puhua ruotsia; suomi oli ruma junttikieli ja sen puhumisesta tuli turpaan koulunpihalla; lapset häpesivät vanhempiaan, jotka eivät oppineet ruotsia ja nolasivat jälkikasvunsa puhumalla julkisesti suomea.

        RUOTSINSUOMALAISET LAPSET kasvoivat keskellä Pekka-vitsejä; kuulivat, miten suomalaiset ovat sosiaalinen ongelma, "toisessa kädessä pullo, toisessa puukko";
        lukemaan oppiessaan saivat tavata lööpeistä "en finne igen" joka paukautettiin esiin, kun suomalaiset laitapuolen kulkijat olivat selvitelleet välejään verissäpäin.

        JOKAISELLE suomensukuiselle "finnjävel, suomipiru" livautettiin sopivassa kohtaa, summaa Kristian Borg. Stereotypiat jylläsivät vahvana, vaikka suurin osa siirtolaisperheistä eli ihan tavallista keskiluokan elämää, teki töitä, koulutti lapsensa, vaurastui ja vaurastutti Ruotsia.

        – Ei se kommentointi minua erityisesti traumatisoinut, mutta kyllä se silti vaikutti vähintään alitajuisesti. Ja edelleen esimerkiksi elokuvissa näkee stereotyyppisiä suomalaishahmoja, jotka ovat laitapuolen kulkijoita ja tekevät hämärähommia.

        #TARVE( JA PAKKO )SOPEUTUA oli suuri, mutta se johti monen kohdalla juurettomuuteen; toiseuteen sekä Suomessa että Ruotsissa, putoamiseen kahden kielen väliin ja krooniseen koti-ikävään. Nyt osa nimensä ruotsintaneista on suomentanut sen takaisin alkuperäiseen.

        IDENTITEETIN pohdintaan tulee lisäkerroksia kun taustaansa analysoi suomalaissyntyinen, suomalaisten Ruotsissa syrjimä romaninainen; tai serbialaisen isän ja suomalaisen äidin lapsi.

        #FINNJÄVLAR-KIRJAN teksteissä moni viittaa kahden maan yhteiseen muistinmenetykseen: Suomalaisten valtavaa maahanmuuttoa ja ruotsinsuomalaisten kehnoa kohtelua ei ole halunnut kaivella sen paremmin Ruotsi kuin Suomikaan; molemmilla on omat syynsä unohdukseen.

        SUOMEN VIRALLISEEN HISTORIAAN ei sopinut se, että töitä ei 1970-luvulla ollut ja jos oli, palkalla ei tahtonut tulla toimeen; Ruotsissa teollisuustöistä saattoi saada jopa 2-kertaisen palkan. Huonommuuden tunnetta vauraan isoveljen rinnalla ei haluttu tieten tahtoen ruokkia julkisesti; suunta oli eteenpäin ja Suomi halusi vaikuttaa huolehtivansa omistaan.

        RUOTSIIN LÄHTIJÄT kuvattiin maanpettureina, huonona aineksena, joka ei selvinnyt kotimaassa – tai vaihtoehtoisesti ahneina kapitalisteina, jotka hylkäsivät isänmaan,
        kun Volvon-kuva alkoi kiilua silmissä; suomalaislehdistö kertoi mieluusti tarinoita epäonnistumisista lännen kultamaassa, tai tarinoita kotiinpaluusta maitojunalla.

        RUOTSIN TARINAan ei kuulu se että toisia kansoja käytettäisiin halpatyöreservinä. Siihen
        ei sovi myöskään kirjoittajien todistama pakkoruotsalaistaminen, saati ajatus siitä että integraatio olisi epäonnistunut, varsinkaan maan suurimman vähemmistöryhmän osalta.

        IHANTEIDEN TAKAA löytyy Finnjävlar-kirjan mukaan pitkä historia siitä, miten Ruotsissa
        vuosisatojen ajan milloin tieteellisesti, milloin poliittisesti perusteltiin suomalaisten olevan huonompaa ainesta.

        #ERITYISEN kiusallista "suvaitsevaisuuden ja tasaveroisuuden" Ruotsin kannalta on se
        että 1922 Uppsalaan perustettiin maailman ensimmäinen rotubiologian tutkimuslaitos,
        joka lakkautettiin vasta 1958; sen johtajan mielestä suomalaisten maahantulo piti estää.

        Kristian Borgin mielestä Ruotsi on kyvytön käsittelemään tätä puolta historiastaan; sitä, miten suomalaisia, meänkielisiä ja saamelaisia on pidetty alempiarvoisina: – Ruotsalaiset eivät halua tietää näistä asioista, pitävät itseään niin antirasistisina että sulkevat korvansa; kun Finnjävlar ilmestyi viime vuonna ruotsiksi, se kiinnosti vain ruotsinsuomalaista mediaa...

      • TOIMINTA-terapiaa
        MONIen-KULTTUURIa kirjoitti:

        KIUSATTU on minuakin peruskoulun yläasteella, työpaikalla ja viranomaisten( ihmisten )taholta, myös sellaiselta taholta, jonka kaikkein viimeiseksi eikä ollenkaan pitäisi olla
        "pahojen ihmisten" joukko: "muka lampaita, ne on susilauma", sanoi eräs vanha tuttu mies.

        KOULUkiusaajat yleensä kulkevat laumassa: YHTÄ suurta m*lkk*a seuraa pari pientä
        p*rs*r*ikää, jotka eivät yksin uskaltaisi kiusata ketään, ja ovat tarpeen sen suuren m*lk*n
        taustalla, vahtien ettei opettaja pahoin yllätä .. että niitä natsisankareita, joista yhden

        kokoiseni, kauppiaan pojan, kerran lähes pistin kaiteen yli portaikkoon, kun erehtyi yksin
        käymään kimppuuni .. olisi käynyt pahoin, mutta Luojan kiitos hillitsin itseni; sen lauman suurimman m*lk*n takia aloin kulkea puukko nahkatakin taskussa, aikuiseksi asti;

        eikä minua edes todella PAHOIN PIDELTY, verrattuna toisten KOULUkauhukertomuksiin.

        POJALLENI OPETIN ITSEPUOLUSTUSTA: Toimintaohjeet eri tilanteisiin ja riittävästi keinoja lopettaa kiusaaminen, myös toisten puolustamista; kyllä tytötkin ne oppivat( poliisi-isälle
        vinkki: Vie tyttö itsepuolustuskurssille, niin saa itseluottamusta ja vähenee kiusaaminen; KIUSAAJA HAISTAA HELPON UHRIN )

        Tositarina: Tuttua lehtimiestä alkoi lukiossa kiusata nykyisin n. 60-vuotias POLIISI, mutta
        painijan poika harrastikin nyrkkeilyä, ja täräytti kerran kunnolla nekkuun .. KIUSAAMINEN LOPPUI HETI.

        Koulussa vierustoveri löi ilman syytä yhtäkkiä poikaani naamaan, ja poikani löi takaisin, hampaille; poikaani syytettiin väkivallasta, mutta se toinen poika ei enää lyö poikaani.

        #KIUSAAJIA on kaikkialla, missä ihmisiäkin: Kouluissa, työpaikoilla, netissä jne.

        "Kiusaaja ei mahda käyttäytymiselleen mitään"( KUTEN NARSISTI, NATSI JA HEDONISTI; MUUTKIN ADDIKTIT? ). On käsittämätöntä, miten kiusaajia edelleenkin nöyristellään ja myönnytään, tekoja vähätellään; tiedostamatta(?) pelätään, että joutuu itse kiusatuksi:

        Kiusaaja ottaa vallan kiusaamisella, johtaa vääryydellä, ja laumasielut vain seuraavat sivusta, mukisematta hyväksyen vääryyden http://yle.fi/uutiset/3-9872721 COVER

        Kiusaamisilmiö on sitkeä ja monimutkainen: Sen kitkemiseksi kampanjoidaan, julkkikset antavat itsensä käyttöön; kouluissa on oltava siihen toimintasuunnitelmat, tilanteiden hoitamiseen; ja NÄYTTÄÄ SILTÄ että sitä nykyään estetään, kiinnitetään huomiota ja yleisesti tuomitaan. Mutta miten käytännössä? Mikä on tilanne kiusatun näkökulmasta? Onko se jo kitketty? http://yle.fi/uutiset/3-9872721

        ( Valkoinen raivo -dokumenttielokuva kertoo koulukiusatun Laurin tositarinan: Hän suunnitteli ja valmistautui tekemään joukkomurhia, mutta haki apua, eikä toteuttanut ”fantasioita”: ”Itse olen aina potentiaalinen surmaaja. Se elää minussa aina.”

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/28/dokumenttiprojekti-valkoinen-raivo

        Laurista tuli ihmismielen aggression ja väkivaltaisen käyttäytymisen akateeminen tutkija ja arvostettu tieteellinen asiantuntija; perehtynyt joukkomurhiin, peilaa omiakin kokemuksia.)

        #VANHEMPIEN asenne oli torjuva, uhria syyllistävä, esiteltiin mitä mielikuvituksellisempia teorioita oman lapsen syyttömyyden puolesta, jotka kasvoivat tragikoomisiinkin mittoihin. Tämä kaikki siitä huolimatta, vaikka kiusaajalapsi tunnusti auliisti tekonsa.

        #TARINAMME pojan kiusaaminen sisälsi fyysistäkin väkivaltaa: Koulusta tuli kotiin aivotärähdyksiä, turvonneita silmiä ja verisiä tuppoja; tekijöinä olivat aina samat tyypit, alakoulusta yläkouluun saakka.

        #KOULUohjelmia KIUSAAMISEN ESTOON poika pitää silmänlumeena: EI MITÄÄN VAIKUTUSTA, vain mekaanista suoritusta jolla NÄYTETÄÄN ETTÄ JOTAIN TEHDÄÄN VAKAVAN ONGELMAN POISTAMISEKSI .

        TOISAALTA kiusaaminen kehittyy nopeasti vallitseviin olosuhteisiin, määräyksiin ja tilanteisiin sopivaksi: Koulun kiinnitettyä siihen huomiota, kiusaajat lupasivat kiusatulle
        että kun koulun alueella ei voi kiusata, niin koulumatkalla se jatkuu.

        #KOTI on olennainen tekijä kiusaamisessa, kiusaajalle ja kiusatulle: JOS ongelma oikeasti haluttaisiin POISTAA, toimien pitäisi kohdistua suoraan kiusaajien koteihin, ei pelkästään kiusaajaan; kodeissa tarvitaan tukea ja ohjaavia toimia.

        Avun ja tuen vastaanottaminen on kuitenkin haastavaa juuri niissä kodeissa joissa sitä eniten tarvitaan: Niissä joissa ongelmaa ei haluta myöntää, ja jyrkästi kiistetään nekin teot joista on selvä näyttö ja kiusaaja ne itsekin myöntää.

        #RYHMÄ( JOUKKO; JOUKOSSA TYHMYYS TIIVISTYY, MUTTA TUNNEN MYÖS YHDEN FIKSUN JOUKON ; ) jossa kiusaamista tapahtuu on ilmiön toinen merkittävä tekijä:

        Kiusaajia ei välttämättä ole kuin yksi, mutta ryhmän huomio, arvostus ja yhteenkuuluvuus saavat vääristyneitä muotoja: Huomio pitää kiinnittää koko ryhmään jossa kiusaamista tapahtuu, ei vain yksilöihin; VÄÄRÄ TOIMINTAMALLI on opetettava pois.

        ILMAN KODIN TUKEA, huolenpitoa ja ymmärtämistä kiusatun elämä on kestämätöntä;
        ei ole mitään, miltä pohjalta kiusattu ponnistaisi elämään, ja kestäisi sen vastatuulia;
        mutta lopulta olemme kaikki niin ERILAISIA, toiset kestävät enemmän kuin TOISET#

    • Niin kysytään Jumalalta miten on Meller voinut erehtyä niin monesti mennä vihollisleirille puhumaan että nyt Jumala on meille Suomeen lähettänyt jotain niin valtava . Toisessa hetkessä hän on viisaudella jolla hänellä on sensaatio jymyuutisten reporterillla huomannut että hän on hups erehtynyt täysin ja kääntänyt taas kelkan ilman että tulis ylpeästä miehestä anteeksipyynnön ???

      • ONKO_NIIN-Totuudessa

        Leo Meller "Taivaan ja maan välillä"-ohjelmassa esitti, että Hebrealaiskirje ei olisi JESHUAn SEURAAJAkunnalle Kirjoitettu? MILTÄ NÄYTTÄÄ? KUINKAS LUET, HerranJHVH LAKIA?

        Hbr( IHMISTEN NIMITYS)1:1-4 Sittenkun Jumala muinoin monesti ja monella tapaa PUHUI( ZMAN AVAR )profeettain KAUTTA( LUOJAN HerranJHVH PYHÄN HENGEN TUOTTAMAA SANAA )isille;

        Hän näinä viimeisinä päivinä PUHUI MEille Pojan( JESHUA MESSIAS; JUMALAN SANA; PYHÄN HENGEN TÄYTEYS, HerranJHVH NÄKYVÄ SHEKINAH(ש)LÄSNÄOLO; HaCHESED="ARMO")kautta, jonka Hän ASETTI kaiken perilliseksi, jonka kautta Hän myös LOI maailman;
        ja joka, ollen KIRKKAUTENSA(ש) säteily ja olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, ISTUI Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa; tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi kuin perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

        1:5-6 Sillä kenelle enkeleistä Hän koskaan SANOI: "Olet Poikani, tänä päivänä sinut synnytin"; ja taas: "Minä OLEN( FUTUURI )Isänsä, ja Hän Poikani"?

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/ KIRKKAUS(ש)KASVOT(ש)LÄSNÄOLO

        Ja siitä, kun Hän jälleen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; HerraJHVH TSEVAOT; KAVOD ) tuo esikoisensa maailmaan, Hän sanoo: "Ja kumartakoot Häntä kaikki Jumalan enkelit."

        1:7-12 Ja enkeleistä Hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä HENGIKSI ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, valtaistuimesi pysyy aina ja IKUISESTI; ja valtakuntasi valtikka on Oikeuden( TUOMARI; LAKI; HALLINTA)VALTIkka:

        Rakastit VANHURSKAUTTA( OIKEAMIELINEN) JA VIHASIT LAITTOMUUTTA( VÄÄRYYS; VÄÄRÄMIELISET ); SIKSI ELOHIM(?)ELCHAA VOITELI( VALINTA; VOIMA; SHEKINAH )SINUT(ש)ILOÖLJYLLÄ enemmän kuin osaveljiäsi. Ja: Sinä HerraJHVH Alussa( BeRESHIT )PERUSTIT maan, ja taivaat ovat kättesi tekoja;
        ne katoavat, mutta Pysyt; ja ne vanhenevat kaikki kuin vaate; ja kuin vaipan Käärit ne kuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta Sinä Olet Sama, eivätkä vuotesi lopu."

        1:13-14 Kenelle ENKELEISTÄ Hän koskaan SANOI: "Istu oikealle puolelleni, kunnes laitan vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi"? Eivätkö he kaikki ole palvelevia HENKIÄ, palvelukseen lähetettyjä varten niitä jotka SAAVAT PERIÄ AUTUUDEN( PELASTETUT).

        Sakarja 12:1 PROFETIA, Herran Sana Israelista. Näin sanoo HerraJHVH joka JÄNNITTI taivaan ja PERUSTI maan ja joka LOI ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:

        12:2-4 Katso, Teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja Juudankin kohdalle se TULEE Jerusalemia piiritettäessä.

        Ja Sinä Päivänä Teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

        Sinä päivänä, sanoo HerraJHVH Lyön kaikki (SOTA)hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti Avaan Silmäni( KASVOT); ja kaikki kansojen (SOTA)hevoset Lyön sokeudella.

        12:5-7 Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Jumalassaan HerraJHVH TSEVAOTISSA." Sinä päivänä Teen Juudan sukuruhtinaat kuin tulipannuksi puiden sekaan ja kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan; ja kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillaan - Jerusalemissa.

        Ja HerraJHVH( JESHUA )VAPAUTTAA ensin Juudan majat, ettei Davidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.

        12:8-10 Sinä päivänä HerraJHVH SUOJAA(ש)HaCHESED) Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassaan on sinä päivänä kuin David, ja Davidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessään.

        Mutta sinä päivänä Tahdon Hävittää KAIKKI MUUT(X)kansat jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

        Ja Vuodatan(JHVH) Davidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle Armon(ש)JA Rukouksen Hengen: Katsovat Minuun(JHVH) jonka LÄVISTIVÄT; JA VALITTAVAT HÄNTÄ, kuten valitetaan Ainokaista, murehtivat Häntä katkerasti, kuten murehditaan katkerasti Esikoista...

        PS. 2:1-4 Miksi MUUT(X) pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat HerraaJHVH ja Voideltuaan vastaan: "Katkaiskaamme kahleensa, heittäkäämme päältämme köytensä." Hän joka asuu Taivaassa, nauraa; HerraJHVH pilkkaa HEITÄ.

        2:5-9 Hän PUHUU HEILLE KERRAN Vihassaan, peljättävä hirmuisuudessaan: "Minä ASETIN Kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Ilmoitan mitä HerraJHVH SÄÄTI: Lausui minulle: "Olet poikani, tänä päivänä sinut synnytin; Ano Minulta, NIIN Annan MUUT(X)kansat perinnöksesi ja maan ääret omiksesi; Rautaisella Valtikalla( VALTA=VOIMA ) HEIDÄT muserrat, kuin saviastian särjet heidät."

        2:10-12 Tulkaa siis (järkiinne;)MIELENMUUTOKSEEN, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari: Palvelkaa HerraaJHVH PELOLLA( LAINKUULIAISUUS ) ja iloitkaa vavistuksella antakaa suuta Pojalle, ettei Hän vihastuisi ettekä hukkuisi( OMALLA )tiellänne. Sillä Vihansa syttyy äkisti. Autuaat( PELASTETUT )kaikki jotka Häneen turvaavat.

      • RautaROUVA-SUKUvika

        MM. OPETTAJIKSI, POLIISEIKSI JA PAPEIKSI PYRKII( JA VALITETTAVASTI PÄÄSEE, KUN OVAT ETEVIÄ PETTÄMÄÄN HERKKÄUSKOISIA PSYKOLOGEJA; SAMOIN PEDOFIILIT )PALJON NARSISTEJA(=NATSEJA; ITSE-KESKEINEN YLI-MIELISYYS; MUIDEN HYVIN-VOINNISTA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS; AHNEUS http://tiedostamaton.net/defenssit/

        ITSEKKYYS; VALEHTELU OMAN KUNNIAN, SUOSION JA RAHAPALKAN VUOKSI; MYÖS JOIDENKIN MEDIOIDEN JOIDENKIN TOIMITTAJIEN TOIMINNASSA HAVAITTAVISSA;
        RAHA=VALTAA=TIETO; LEHDISTÖNVAPAUTTA KÄYTETÄÄN HÄRSKISTI PROpAGENDAAN ) ! http://fi.wikipedia.org/wiki/Fitz_ratkaisee SYMPAATTINEN ; )

        SANNA UKKOLAN KANNATTAA OTTAA HUOMIOON MAHDOLLISUUS, ETTÄ KO. TOIMINTA ON ORGANISOITUA PROVOSOIMISTA, TARKOITUKSENA TEHDÄ "VÄÄRÄ
        TOIMITTAJA" TOIMINTAKYVYTTÖMÄKSI RAMPAUTTAMALLA PSYYKKISESTI; SO.

        VÄKIVALTAA, JOHON SYYLLISTYY SEKÄ ÄÄRIVASEMMISTO-FEMAKOT ETTÄ ÄÄRI-OIKEISTO-NATSIT; JOS EIVÄT SAA AIHEUTETTUA NEGATIIVISTA JULKISUUTTA TAI PERÄTI OIKEUSJUTTUJA; INFO-SOTA ON JULMAA JA RAAKAA, PITÄÄ OLLA PAKSU
        NAHKA, KILPI JA MIEKKA( SANALLA ) VASTAHYÖKKÄYKSEEN; ETSI HEIKKOJA KOHTIA

        JA KÄÄNNÄ VASTAPUOLEN ASE(VOIMA) SITÄ ITSEÄÄN VASTAAN, KUTEN JUDOSSA;

        JA HUUMORI ON YLEENSÄ TEHOKASTA, VARSINKIN IVALLINEN JA KAIVELEVA, NS.
        SAVOLAINEN TYYLI ; D TYHMEMPI EI AINA HETI HUOMAA, KENESTÄ PUHUTAAN ; )

        IHMISET AHNEUDESSAAN KADEHTIVAT TOISIAAN, VARSINKIN NAISET, EHKÄ SITÄ MITÄ SANNA UKKOLALLA ON, VAIKKA MUILLE JAKAA, VIISAUTTA, ÄLYÄ, TIETOA JA MUOT.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Identiteetti_(psykologia) NAISEN ULOTTUVUUKSIA:

        UUTISET JA SÄÄ ON MUKAVAMPIA KATSELLA, KUN TV-RUUDUSSA NÄKYY JOTAIN MIELLYTTÄVÄÄ, EIKÄ RUMAA; EHKÄPÄ KO. "PÄIVYSTÄVÄ ANARKISTI-PLOKKAAJA"

        EI PÄRJÄÄ VERTAILUSSA NIILLÄKÄÄN ALUEILLA, JOTEN SIIS KIELTÄÄ NE ARVOT:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi ARVON KIELTÄMINEN - TORJUNTA

        ONKO SELLAINEN MIELENLAATU REHELLINEN, JA VOIKO OPETTAA TOISILLE, MITÄÄN?

        "MIEHELLÄ" JOKA KÄY NAISEN KIMPPUUN JULKISUUDESSA VOI OLLA OMASTA

        "MIEHEKKYYDESTÄÄN" KOMPLEKSEJA, ALEMMUUDENTUNNETTA, SIIS HEIKKO RAUKKA JOKA EI PÄRJÄÄ MIESTEN SEURASSA, JA HAKEE KORVAUSTA NAISEN
        ALENTAMISESTA .. EHKÄ SYYNÄ ON LIIAN PIENI KIK.. MIESVARUSTUS, BALLS ; )

        http://youtu.be/pEOVNmSR7_c Die Hard I: Yippee Ki Yay( MäkKlani on II-HANAA ! )

        VOI MYÖS OLLA NS. "KAAPPI"-H*M*, JOKA EI KYKENE MIESTENHOMMIIN NAISTEN
        KANSSA, MUTTA EI PÄRJÄÄ NAISILLEKKAAN RINNAN JA LANTION MITOISSA ; )

        ANARKISTI PYRKII SEKOITTAMAAN JA HAJOTTAMAAN YHTEISKUNNAN, KOSKA EI OSAA MUUTA; ONKO SELLAISESTA MIELESTÄ YHTEISKUNNAN RAKENTAJAKSI?

        KOVAA HUUTAMINEN EI EHKÄ TODISTA VOIMASTA, VAAN HEIKKOUDESTA, JOKA
        EI KYKENE PITÄMÄÄN EDES ITSEÄÄNKÄÄN JÄRJESTYKSESSÄ; SITÄKÖ SEURAAT?

        COVER: #YHTEISkunnalliseen KESKUSTELUun otan itse vahvasti kantaa ja

        nahkan pitää tässä ammatissa olla paksu.

        Toimittajan pitää myös sietää normaalia vahvempaa kritiikkiä,

        se on ihan selvä. http://yle.fi/uutiset/3-9874725

        Mutta osalla tuntuu olevan kummallinen suhtautuminen julkisuudessa eläviin henkilöihin. Heitä pitäisi voida saada kommentoida kuinka rumasti tahansa, mutta

        kun asiasta

        kohteliaasti huomautetaan, he loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten.

        Tässä on mielestäni tiettyä ristiriitaa.

        #JULKISESSA keskustelussa on nyt vuositolkulla yritetty löytää keinoja siihen, miten toimittajat voivat puolustautua nettihäirintää vastaan; ENITEN oudoksutti se, että

        monen häiriköinnistä kovaa ääntä pitävän mielestä yhtäkkiä olikin väärin puuttua siihen:

        TOIVON, että tällainen LOPPUU( Kummisetä I ). Ihmetystä herättää erityisesti, kun ko. opettajan tehtäviin KUULUI vuorovaikutuksen lisääminen, ei nettikiusaaminen.”

        TA: "Kiitos palautteesta; Sopivuuden raja ylittyy; Opisto edustaa arvoiltaan yhteisöllisyyttä; Tällainen ei toimi( enää? JIPPII-KAI EI)"

        #LÄPPÄ-VERSIO: ImageSSa plokkaava SA teki kirjoituksen, jossa väitettiin yrittävän saada kyseiselle miehelle POTKUT( SEHÄN ONKIN HIENO IDEA ! MITEN SEN VOI JÄRKÄTÄ ?): Auvoisen tavaraa levitettiin kiivaasti yön aikana ja se herätti runsaasti keskustelua.

        #VALITETTAVASTI blogin oletus oli väärä ja tein siitä oikaisupyynnön. Kuten työnantajan kanssa käymästäni kirjeenvaihdosta käy ilmi, en ole yrittänyt saada potkuja kyseiselle henkilölle vaan toivonut, että HÄIRINTÄ LOPPUU .

        #YHTEISkunnassa tällä hetkellä haetaan toimivia välineitä aggressiivisen keskustelun taltuttamiseksi; esim. Vasemmistoliiton pj. Li Andersson saattaa soittaa suoraan häiriköille.

        Joku toinen julkaisee saamaansa palautetta somessa ; ) Kannustan jatkossakin aiheesta KESKUSTELUUN#

        "DEFENSSIT toimivat erilaisissa tilanteissa ja eri ihmiset käyttävät eri defenssejä:

        Se mitä defenssejä ihminen enimmäkseen käyttää, mitkä MINÄN PUOLUSTUSKEINOT
        ovat hänelle tyypillisiä http://tiedostamaton.net/defenssit/ kertoo erittäin paljon
        hänen persoonallisuudestaan# TIETO ON VALTAA; VALTA ON HALLINTAA; IHMINEN
        PYRKII HALLITSEMAAN ITSEÄÄN( SELF-CONTROL ) JA YMPÄRISTÖÄÄN, AINA RAJATTOMASTI TÄYSIN, JOS EI LUOTA LUOJAN RIITTÄVÄÄN HUOLENPITOON.

        http://youtu.be/LqkflVAneKg The Bodyguard (1992) Official Trailer

      • KURIkasta-JÄRJESTYSmies
        RautaROUVA-SUKUvika kirjoitti:

        TAULULIIDUN TERO-TUS; EI TAIDA OLLA AUVOINENKAAN PENAALIN TERÄVIMPIÄ KYNIÄ; IMAGEn OMA IMAGO VARMAAN NYT KYLLÄ SAATTAA PIKKUISEN KÄRSIÄ ..

        http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/oletko_suhteessa_narsistin_kanssa_tarkkaile_naita_merkkeja : "a) Moni kokee elämässään jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, mutta NARSISTIn kanssa eläessä mikään ei tunnu kelpaavan.

        Koet syyllisyyttä asioista, joista sinun ei todellakaan pitäisi.%

        b) NARSISTI kokee tarpeelliseksi pitää kaiken omassa hallinnassaan, ja muut läheiset ihmiset hän saattaa nähdä uhkana.

        Terveessä suhteessa kummankaan ei pitäisi estää toisiaan toteuttamasta omia juttujaan, vaan pikemminkin kannustaa myös muihin ihmissuhteisiin ja harrastuksiin.%

        c) NARSISTIA ei niin vain loukatakaan. Sillä on oltava seurauksensa. Vahingossa tehdyllä virheellä voi olla hirmuiset seuraukset, ja saat vähintään samalla mitalla takaisin. ..

        yhteenotoilla on tapana paisua, ja tunteiden huomiotta jättäminen voi kasvaa sanalliseksi, jopa fyysiseksi väkivallaksikin.

        Jos huomaat suhteessa hyväksikäytön merkkejä tai se vaikuttaa muuten uhkaavan sinun tai läheistesi hyvinvointia, hae ammattiapua.% SINITAKIT&(kotivara)PSYKOLOGIT

        Lisäpistetehtävä: 4. SÄÄNNÖT KOSKEVAT SINUA, EIVÄT HÄNTÄ. 5. VIKA ON SINUSSA.

        7. TUNTUU, ETTÄ OLETTE KILPASILLA. 7/10=NARSISMIA

        #YLEn PRESSIKLUBIN juontaja Sanna Ukkolaa PIIKIKKÄÄSTI( IVALLISESTI, SATIIRIA ; D Twitterissä kommentoinut( SANANVAPAUTTA TIETENKIN SAA KÄYTTÄÄ - KAIKKI VOIVAT OTTAA KANTANSA - SANNAN PUOLESTA, TAI TERO-TUMPUTTAJAN ; ) ja

        http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/ala-twiittaa-ukkolasta-saatat-saada-potkut/

        "Ihmisillä on YHTEISKUNNASSAkunnassa( ANARKISTI PYRKII SOTKEMAAN JA
        HAJOTTAMAAN SEN; JA SITEN VAIHTAA SEN TILALLE "JÄRJESTYKSENSÄ" )

        erilaisia määriä valtaa( SananVAPAUS=VaikutusVALTAA=VASTUU; VASTUU MAKSAA; RAHA=AIKAA, jota ihmisellä on VAIN RAJOITETUSTI, SIIS VAPAUTTA, PÄÄTTÄÄ OMASTA ELÄMÄSTÄÄN, EIKÄ TOISTEN VaikutusVALLASTA; SOME EI OLE SUOMEN KANSAN VALLAN PARLAMENTTI, JOLLA ON YLIN VALTA, LAKIEN säästämisOIKEUS=VAPAUS;
        PERUSTUSLAKIMME, SUOMEN KANSAN DEMOKRATIASSA, ANTAA JOKAISELLE SUOMEN KANSALAISELLE SANANVAPAUDEN, SIIS OIKEUDEN NETTIKIRJOITTELUUN, MUTTA EI ILMAN VASTUUTA; KOSKA SANNA NOUDATTI POLIISIN TOIMINTAOHJETTA, NIIN TERO&SUVI OVAT TÄSSÄ VARMAAN NYT KYLLÄ HYVIN HEIKOLLA HAPELLA AIKA PIAN - ÄKKIÄ? )
        Suhteellisen paljon valtaa on esimerkiksi YLEn toimittaja Sanna Ukkolalla, joka vetää nykyisin Pressiklubia. Ukkola pyrkii käyttämään valtaansa saadakseen henkilökohtaisiin vaikeuksiin itselleen epämieluisan twiittaajan.( SANANvapaus=VAIKUTUSvaltaa ; )

        SEN VUOKSI SOMEKOHUUN PÄÄSSYT OPETTAJA ja YLTIÖtwiittaaja TERO HANNULA( PYRKII KOVASTI JULKISUuTEEN http://youtu.be/N7pnMtP8mK0?t=43 Shumanitu tanka owaci AKA dances with wolves )

        kommentoi YLElle, että "poliitikkojen ja toimittajien on jo lain puolesta SIEDETTÄVÄ enemmän KRITIIKKIÄ kuin muiden" http://yle.fi/uutiset/3-9876069

        Varsinaista nettikiusaamista ja toimittajien häirintää Hannula sanoo sitä vastoin pitävänsä todella vakavana ilmiönä. Sellaiseen hän kiistää syyllistyneensä.

        –Jos puhutaan kiusaamisesta ja häirinnästä, niin siinä pitäisi kohdistaa viestejä suoraan henkilölle. Sellaista en ole tehnyt. Millaiset viestit sävyltään ylittävät sopivuuden rajat, niin se on toki aina tilannekohtaista.

        Hannula arvioi kirjoittaneensa 6 viestiä liittyen Ukkolan julkisiin ulostuloihin. Motiiviksi hän kertoo halun kommentoida Ukkolan julkisesti esittämiä näkemyksiä. Viestejään Hannula ei pidä erityisen asiattomina, hän kuvailee niitä sävyltään SATIIRIsiksi ja pilkalliSIKSI.

        – Tuntuu tietysti vähän loukkaavalta, että nyt minut on myös leimattu toimittajien häiritsijäksi, vaikka itse olen pyrkinyt silloin tällöin ottamaan kantaa myös tällaisiin kohuihin, joihin toimittajat ovat joutuneet.

        Hannula sanoo, että hänellä ei ole mitään HENKILÖkohtaista Ukkolaa kohtaan( EMPATIAA ).

        – Enhän edes tunne häntä.( TÄSTÄ LÄHTIEN TERON TIETÄVÄT HYVIN MONET .. )

        A-studion päällikkö Riitta Pihlajamäki on samoilla linjoilla Hannulan kanssa siitä, että toimittajan ja julkisuuden henkilön täytyy työssään kestää tiukkaakin kritiikkiä.

        Pihlajamäki kuitenkin painottaa, että häirityksi tulemisen tunne on henkilökohtainen:

        – Sanna Ukkolan OMIEN blogien TYYLI ON ERITTÄIN KANTAAOTTAVA; ja

        hän on ERITTÄIN TOTTUNUT vuosien aikana ERITTÄIN KOVAan PALAUTEsen;

        TÄSSÄ tapaukseSSa toimittajamME on kokenut tulevansa ERITTÄIN häirityksi:

        – Ylipäätään toimittajiin kohdistuva häirintä( KIUSAAMINEN - TYÖ- JA VAPAA-AJALLA )on viime vuosina lisääntynyt; SE ON VAKAVA ASIA ja työnantajana meillä on LAKISÄÄTEINEN TYÖSUOJELU-VELVOLLISUUS tukea työntekijöitämme ja heidän( VARSINKIN HENKISTÄ JAKSAMISTA JA )HYVINVOINTIAan.

        – Toivottavasti tästä seuraa jotain hyvää ja keskustelu vuorovaikutuksesta ja tavasta olla eri mieltä lisääntyy, sanoi Pihlajamäki .. jonka mukaan "viime päivien kohu on elävä esimerkki" SO-MEn mutaVYÖRYN kaltaisesta VOIMAsta#( MUtTA TEKEE HYVÄÄ .. IHOLLE ; D

      • AA-nark-isIS-ti
        KURIkasta-JÄRJESTYSmies kirjoitti:

        NIINPÄ. SILTÄ NÄYTTÄÄ, KUULOSTAA, JA TUNTUU: VOIKO AISTEIHINSAKAAN ENÄÄ LUOTTAA, KUN kuvaMANIpulaATIOon NYKYÄÄN ENEMMÄN SÄÄNTÖ KUIN POIKKEAVAN? LAINAUSTA: "Turun terrori-isku osoitti meille 2 mahdollista tietä: ON

        MEIDÄN http://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkismi "taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa tavoitteleva poliittinen ideologia,
        joka korostaa yksilönvapautta. Anarkismin klassisen määritelmän mukaan se on ajattelutapa, jossa vastustetaan ( OIKEUS?)valtiota( JÄRJESTÄYTYNYT YHTEISKUNTA; ESIVALTA );
        Yleisesti ottaen anarkistit suhtautuvat kriittisesti edustukselliseen demokratiaan, eivätkä äänestä valtion järjestämissä vaaleissa.( VÄÄRÄ IHMISKUVA: "IHMINEN HYVÄ - VÄÄRÄ KASVATUS", SIIS RAAMATUN EETTISEN MORAALIN KUMOAMINEN/LIBERALISMI=
        ARVOTON ARVOVAPAUS; VASTUUVAPAA VASTUUTTOMUUS>TÄYSI SEKASORTO>VAHVEMMAN OIKEUS>VÄKIVALTAINEN PAKKO-HALLINTO; HYVÄ?! )

        VASTUUllamme http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/empatia-on-kaikki-mita-meille-jaa/ (TERO HANNULA SANOO, ETTÄ HÄNELLÄ EI OLE MITÄÄN EMPATIAA SANNA UKKOLAA KOHTAAN; ONKO TERO HANNULA ANARKISTI, KUN SUVI TUKEE TEROA,
        VAI TUKEEKO SUVI KAIKKEA MIKÄ HAJOTTAA YHTEISKUNTAA; JULKINEN MEDIA ON
        DEMOKRATIAN YKSI PERUSPYLVÄS, SAMOIN LASTEN KOULUTUS( KASVATUS-TIETO )

        VALITA "Poliittisesta filosofiasta puhuttaessa anarkismi ei(?) tarkoita(?) yhteiskunnallista(?) KAAOSTA( esivallan puutetta ), vaikka käsitteellä anarkia on arkikielessä sellainen sisältö.

        niistä oikea.( KUMPI ON OIKEA, JÄRJESTYS VAI KAAOS? ONKO VAIKEA SANOA? VALITSEN OIKEAN, JA NIISTÄN VÄÄRÄN ; )

        RECOVER-KEsääEI2: "PUHE-elimen uutishÄLYTYS piipPAA, ja pian NETTI roihuAA vihasta":

        Viime vuosien aikana YHTEISKUNTAA on valeltu( ANARKISTI)bensalla; liekit uinuvat odOTTAEN mitä tahANSA kipiNÄÄ.

        Nyt ne leimahtavat, ennen kun on mitään tietoa, vahvistuksia tai varmuutta tapahtuneesta.

        KRP tänään vahvisti tutkivansa Turun iskua terroristisina murhina: Tekijä on vasta 18 v.. Eilisen viitoittamalla tiellä en tahdo edes ajatella millaisia KOMMENTTEJA tulemme lukemaan; miten tieto iskusta näkyy kaduillamme; MIHIN bunkkereihin tämä ihmisiä ajaa.

        TERRORISMI( ANARKISTIEN TOIMINTAA>KAAOS ) on lopulta yksinkertaista: sen tarkoitus on herättää pelkoa ja kääntää meidät toisiamme vastaan. Pelko, viha, ennakkoluulot ja ymmärtämättömyys saavat meidät sulkemaan kotimme, sydämemme ja rajamme.

        Turun iskun kaltaiset järkyttävät tapahtumat ovat kuitenkin arkea ihmisille esim. Syyriassa. Juuri tällaisia oloja yhä useammat turvapaikanhakijat lähtevät pakoon kotimaistaan: silmitöntä, järjetöntä, satunnaista vihaa ja väkivaltaa. Se, että viha ja terrori levittäytyvät yhä laajemmalle ei ole heidän syytään. Myös he ovat terroristien uhreja.

        Linnoittautuminen vahvistaa eriarvoisuutta maailmassa. (ANARKISTI-)Terrorismiin ratkaisu ei ole eristäytyä ja aseistautua, vaan parempien olojen takaaminen kaikille globaalisti. Terrorismiin ratkaisu ei ole sulkea rajoja pakolaisilta, vaan auttaa niitä, joille tällaiset olot ovat vielä yleisempää arkea kuin meille. Järkyttävien tragedioiden aikana ei siilipuolustus suojele meitä; emme voi käpertyä pelkoon ja vihaan,

        sulkea ulkopuolelle kaikkea mitä pidämme vieraana( VÄÄRÄNÄ ...

        Jos toimimme näin, terroristit saavat mitä haluavat.

        Vihaansa NETISSÄ huutava ihminen( TERO HANNULA )pelaa terroristien pussiin. Vaikka keinot ovat erilaiset, on tulos sama. Vaikkei ihmisen puukottaminen keskellä kirkasta päivää ja twiitin lähettäminen ole sama asia, on kummankin tavoite saada meidät suhtautumaan pelolla ja vihalla toisiimme. Murhat ovat terroristeille väline, eivät päämäärä.

        Ainoa kestävä ratkaisu on kokea EMPATIAA kaikkea elävää kohtaan. Turussa rohkeat ihmiset tulivat auttamaan ja asettivat itsensä vaaraan suojellessaan tuntemattomia LÄHIMMÄISIÄ terroriteon keskellä. Turussa ristesi 2 ihmisyyden polkua: 2. kehottaa suojelemaan, auttamaan, turvaamaan, 2. kehottaa tarttumaan vihaan ja pelkoon.

        Joka vihaan tarttuu, se vihaan hukkuu: EMPATIA on kaikki mitä meille jää.

        EMPATIA saattaa joskus tuntua hupenevalta luonnonvaralta, ja mikäli empatia tuntuu liian vaikealta, voi tilannetta ajatella myös itsekkäästi tulevaisuuden turvaamisen kannalta. Ihmiskunta on sellaisten globaalien haasteiden edessä, ettei kukaan meistä selviä niistä yksin. Ilmastonmuutokseen, ruokakriiseihin ja epävakaisiin( KAAOS ) poliittisiin tilanteisiin

        ei ole muuta ratkaisua kuin solidaarisuus.

        Tulemme vielä Suomessa tarvitsemaan apua, emmekä saa sitä jos suljemme itsemme muulta maailmalta. Terrori-isku on aina EPÄSOSIAALISEN, HÄIRIINTYNEEN MIELEN TUOTOS, oli kyse sitten Charlottesvillen, Barcelonan tai Turun iskuista tai meilläkin "SATTUVISTA" kouluampumisista.

        Nyt vielä enemmän kuin koskaan ennen tarvitsemme toisiamme .. suojaa, RAKKAUTTA ja avoimuutta .. siltoja muurien sijaan .. kuulevia korvia ja YMMÄRTÄVÄÄ sydäntä huutamisen sijaan( PILKKAA JA IVAA; TUSKINPA .. ). Pysykää TURVASSA, YSTÄVÄT( KETKÄ?).

        "Syvimmät osanottoni uhrien läheisille". END

      • SuOMEN-antoKyyKKyLuokKA
        KURIkasta-JÄRJESTYSmies kirjoitti:

        TAULULIIDUN TERO-TUS; EI TAIDA OLLA AUVOINENKAAN PENAALIN TERÄVIMPIÄ KYNIÄ; IMAGEn OMA IMAGO VARMAAN NYT KYLLÄ SAATTAA PIKKUISEN KÄRSIÄ ..

        http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/oletko_suhteessa_narsistin_kanssa_tarkkaile_naita_merkkeja : "a) Moni kokee elämässään jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, mutta NARSISTIn kanssa eläessä mikään ei tunnu kelpaavan.

        Koet syyllisyyttä asioista, joista sinun ei todellakaan pitäisi.%

        b) NARSISTI kokee tarpeelliseksi pitää kaiken omassa hallinnassaan, ja muut läheiset ihmiset hän saattaa nähdä uhkana.

        Terveessä suhteessa kummankaan ei pitäisi estää toisiaan toteuttamasta omia juttujaan, vaan pikemminkin kannustaa myös muihin ihmissuhteisiin ja harrastuksiin.%

        c) NARSISTIA ei niin vain loukatakaan. Sillä on oltava seurauksensa. Vahingossa tehdyllä virheellä voi olla hirmuiset seuraukset, ja saat vähintään samalla mitalla takaisin. ..

        yhteenotoilla on tapana paisua, ja tunteiden huomiotta jättäminen voi kasvaa sanalliseksi, jopa fyysiseksi väkivallaksikin.

        Jos huomaat suhteessa hyväksikäytön merkkejä tai se vaikuttaa muuten uhkaavan sinun tai läheistesi hyvinvointia, hae ammattiapua.% SINITAKIT&(kotivara)PSYKOLOGIT

        Lisäpistetehtävä: 4. SÄÄNNÖT KOSKEVAT SINUA, EIVÄT HÄNTÄ. 5. VIKA ON SINUSSA.

        7. TUNTUU, ETTÄ OLETTE KILPASILLA. 7/10=NARSISMIA

        #YLEn PRESSIKLUBIN juontaja Sanna Ukkolaa PIIKIKKÄÄSTI( IVALLISESTI, SATIIRIA ; D Twitterissä kommentoinut( SANANVAPAUTTA TIETENKIN SAA KÄYTTÄÄ - KAIKKI VOIVAT OTTAA KANTANSA - SANNAN PUOLESTA, TAI TERO-TUMPUTTAJAN ; ) ja

        http://blogit.image.fi/paivystavaanarkisti/ala-twiittaa-ukkolasta-saatat-saada-potkut/

        "Ihmisillä on YHTEISKUNNASSAkunnassa( ANARKISTI PYRKII SOTKEMAAN JA
        HAJOTTAMAAN SEN; JA SITEN VAIHTAA SEN TILALLE "JÄRJESTYKSENSÄ" )

        erilaisia määriä valtaa( SananVAPAUS=VaikutusVALTAA=VASTUU; VASTUU MAKSAA; RAHA=AIKAA, jota ihmisellä on VAIN RAJOITETUSTI, SIIS VAPAUTTA, PÄÄTTÄÄ OMASTA ELÄMÄSTÄÄN, EIKÄ TOISTEN VaikutusVALLASTA; SOME EI OLE SUOMEN KANSAN VALLAN PARLAMENTTI, JOLLA ON YLIN VALTA, LAKIEN säästämisOIKEUS=VAPAUS;
        PERUSTUSLAKIMME, SUOMEN KANSAN DEMOKRATIASSA, ANTAA JOKAISELLE SUOMEN KANSALAISELLE SANANVAPAUDEN, SIIS OIKEUDEN NETTIKIRJOITTELUUN, MUTTA EI ILMAN VASTUUTA; KOSKA SANNA NOUDATTI POLIISIN TOIMINTAOHJETTA, NIIN TERO&SUVI OVAT TÄSSÄ VARMAAN NYT KYLLÄ HYVIN HEIKOLLA HAPELLA AIKA PIAN - ÄKKIÄ? )
        Suhteellisen paljon valtaa on esimerkiksi YLEn toimittaja Sanna Ukkolalla, joka vetää nykyisin Pressiklubia. Ukkola pyrkii käyttämään valtaansa saadakseen henkilökohtaisiin vaikeuksiin itselleen epämieluisan twiittaajan.( SANANvapaus=VAIKUTUSvaltaa ; )

        SEN VUOKSI SOMEKOHUUN PÄÄSSYT OPETTAJA ja YLTIÖtwiittaaja TERO HANNULA( PYRKII KOVASTI JULKISUuTEEN http://youtu.be/N7pnMtP8mK0?t=43 Shumanitu tanka owaci AKA dances with wolves )

        kommentoi YLElle, että "poliitikkojen ja toimittajien on jo lain puolesta SIEDETTÄVÄ enemmän KRITIIKKIÄ kuin muiden" http://yle.fi/uutiset/3-9876069

        Varsinaista nettikiusaamista ja toimittajien häirintää Hannula sanoo sitä vastoin pitävänsä todella vakavana ilmiönä. Sellaiseen hän kiistää syyllistyneensä.

        –Jos puhutaan kiusaamisesta ja häirinnästä, niin siinä pitäisi kohdistaa viestejä suoraan henkilölle. Sellaista en ole tehnyt. Millaiset viestit sävyltään ylittävät sopivuuden rajat, niin se on toki aina tilannekohtaista.

        Hannula arvioi kirjoittaneensa 6 viestiä liittyen Ukkolan julkisiin ulostuloihin. Motiiviksi hän kertoo halun kommentoida Ukkolan julkisesti esittämiä näkemyksiä. Viestejään Hannula ei pidä erityisen asiattomina, hän kuvailee niitä sävyltään SATIIRIsiksi ja pilkalliSIKSI.

        – Tuntuu tietysti vähän loukkaavalta, että nyt minut on myös leimattu toimittajien häiritsijäksi, vaikka itse olen pyrkinyt silloin tällöin ottamaan kantaa myös tällaisiin kohuihin, joihin toimittajat ovat joutuneet.

        Hannula sanoo, että hänellä ei ole mitään HENKILÖkohtaista Ukkolaa kohtaan( EMPATIAA ).

        – Enhän edes tunne häntä.( TÄSTÄ LÄHTIEN TERON TIETÄVÄT HYVIN MONET .. )

        A-studion päällikkö Riitta Pihlajamäki on samoilla linjoilla Hannulan kanssa siitä, että toimittajan ja julkisuuden henkilön täytyy työssään kestää tiukkaakin kritiikkiä.

        Pihlajamäki kuitenkin painottaa, että häirityksi tulemisen tunne on henkilökohtainen:

        – Sanna Ukkolan OMIEN blogien TYYLI ON ERITTÄIN KANTAAOTTAVA; ja

        hän on ERITTÄIN TOTTUNUT vuosien aikana ERITTÄIN KOVAan PALAUTEsen;

        TÄSSÄ tapaukseSSa toimittajamME on kokenut tulevansa ERITTÄIN häirityksi:

        – Ylipäätään toimittajiin kohdistuva häirintä( KIUSAAMINEN - TYÖ- JA VAPAA-AJALLA )on viime vuosina lisääntynyt; SE ON VAKAVA ASIA ja työnantajana meillä on LAKISÄÄTEINEN TYÖSUOJELU-VELVOLLISUUS tukea työntekijöitämme ja heidän( VARSINKIN HENKISTÄ JAKSAMISTA JA )HYVINVOINTIAan.

        – Toivottavasti tästä seuraa jotain hyvää ja keskustelu vuorovaikutuksesta ja tavasta olla eri mieltä lisääntyy, sanoi Pihlajamäki .. jonka mukaan "viime päivien kohu on elävä esimerkki" SO-MEn mutaVYÖRYN kaltaisesta VOIMAsta#( MUtTA TEKEE HYVÄÄ .. IHOLLE ; D

        EI KAI VARMAHAN, mullakaa mitää ASIAA oo, mutta laitetahan joukkohon - NÄYTETÄHÄN -
        eres yks sopeva ralli ; ) http://youtu.be/RpnN4GRrGyI?list=RDRpnN4GRrGyI Ismo Alanko - Harmaa On Hyvä Väri - Harmaa on HYVÄ VÄRI - Harmaa On Hyvä Väri YNNÄ Sanootus:

        http://genius.com/Ismo-alanko-harmaa-on-hyva-vari-lyrics

        "Harmaalokki lentää yllä harmaan kaupungin
        Harmaa taivas huokuu turvaa talvipäivän pehmeyteen
        Harmaapartainen mies nousee ryhdikkäänä merihakaan
        Jonka siluetti sulaa lohdulliseen harmaaseen

        Hesaria pitkin pomppii harmaavarpunen
        Jonka äiti jätti odottamaan kuppilan eteen
        Harmaan auton kuljettaja väistää vastaan hymyillen
        Heittää lentosuukon perään päivän hellään harmauteen

        Rakkaus syvään harmaaseen
        Ei viittaa pahaan sairauteen
        Ei auta tautiin lääkäri
        Sillä harmaa on hyvä väri

        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri

        Helsinki on harmaa, kaikki tunnustavat sen
        Mutta kuinka moni näkee kaikki sävyt harmauden
        Tai keltaista, vihreää, syvänpunaista
        Moni tipahtaa ennen kuin ehtii nuolaista

        Rakkaus syvään harmaaseen
        Ei viittaa pahaan sairauteen
        Ei auta tautiin lääkäri
        Sillä harmaa on hyvä väri

        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Kyllä harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Kyllä harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri
        Harmaa on hyvä väri

        Harmaa on hyvä väri

        Harmaa on hyvä väri JA SOON SITTE PUOLUSTUSVOIMAAN NISKOOLLA, NIIREN VIKA:

        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182466-keskusta-on-sinivalkoisella-kokoomus-ruskealla-vyohykkeella

        >>KUN AleX Stubb RYHTYI käyttämään ulkopolitiikassa värimaailman symboleja,

        voimme todeta että Keskustan linja on ollut ja on puhtaan sinivalkoinen; MUTTA

        Stubbin ja nykykokoomuksen linja taitaa olla ruskea. Siihen päädytään, kun kaikkien
        EU-maiden lippujen värit sekoitetaan keskenään.

        Sitä paitsi RUSKEA on tunnettu opportunismin symboli.

        PAKOTEPOLITIIKASSA PM Stubb pyrki sijoittamaan Suomen ”keskikastiin”, vaikka meidän ilman muuta olisi tullut ja tulisi kuulua niihin maihin, jotka suhtautuvat pakotteisiin kaikkein pidättyvimmin. Suomen hallituksessa päätökset pakotepolitiikasta on tehty yksimielisesti, mutta ennen päätöksentekoa niistä oli julkisuuteenkin tullut jyrkkä erimielisyys.

        Tässä 6 esimerkkiä tapauksista, joissa AleX Stubb on poikennut Suomen muun ulkopoliittisen johdon linjasta. Niissä näyttää olevan se johdonmukaisuus, että hän on liittoutunut EU:SSa kaikkein Venäjä-vastaisimpien maiden kanssa tai ainakin myötäillyt niitä.

        Suhteessa Venäjään AleX Stubbin linja on ollut kuitenkin hyvin ristiriitainen:

        Keväällä 2008 Stubb suhtautui naivin toiveikkaasti Venäjän nopeaan uudistumiseen, ja
        alkoi omin päin kiirehtiä viisumivapautta. Jo elokuussa Venäjä oli hänelle agressiivinen sisäänpäinkääntynyt suurvalta, jota tuli pelätä ja jota vastaan piti hakea turvaa NATOsta.

        2 vuotta myöhemmin elokuussa 2010 Stubb antoi Venäjää vähätteleviä lausuntoja, joita ulkopolitiikan muu johto piti harkitsemattomina. Ukrainan kriisin puhjettua hän palasi elokuun 2008 tunnelmiin.

        Stubb itse ministerinä usein poikkesi siltä KANSAlliselta linjalta, jota ulkopolitiikan muu johto on pyrkinyt toteuttamaan. Esitän tästä muutaman esimerkin.

        Heti tultuaan ulkoministeriksi keväällä 2008 Stubb arvosteli Suomea siitä, että hänen mielestään olimme olleet liian varovaisia EU:n ja Venäjän välisen viisumivapauden ajamisessa. Hän ryhtyi omin päin kiirehtimään neuvotteluja.

        Elokuussa 2008 Stubb väitti vastoin tosiasioita että Venäjä oli 080808 aloittanut sodan Georgiaa vastaan;

        ja tulkitsi tämän osoittaneen että "Venäjä on agressiivinen ja laajentumishaluinen suurvalta" ja esittäen että Suomen tästä syystä tulisi liittyä SOTILASLIITTO NATOon: Ulkopolitiikan muu johto irtisanoutui näistä lausunnoista.

        Vuoden 2008 lopulla Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti ehdottaa, että Venäjä olisi otettava ainakin tarkkailijaksi vireillä olleeseen EU:n Itäisen kumppanuuden ohjelmaan. Stubb oli eri mieltä, eikä hän edes esittänyt tätä Suomen kantaa ulkoministereiden neuvostossa.

        Keväällä 2011 UM Stubb ehdotti, että Suomi olisi lähettänyt hävittäjäkoneitaan osallistumaan sotatoimiin Libyassa. Seuraavan hallituksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä hän arvosteli sitä, että näin ei tehty.

        AleX Stubb toimi ulkomaankauppaministerinä, kun kiista Itäisen kumppanuuden ohjelmaan liittyneestä assosiaatiosopimuksesta johti hauraan Ukrainan valtion hajoamiseen, sisällissotaan ja kansainväliseen kriisiin: EU ryhtyi asettamaan sanktioita Venäjälle ja LÄNSI-Ukrainan keskusvallasta eroon pyrkineille separatisteille.

        Kokoomuksen PUHEENjohtaja AleX Stubb väitti, että Keskusta pyrkii viemään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen harmaalle vyöhykkeelle. Hän ei ole kuitenkaan esittänyt väitteensä tueksi ainuttakaan esimerkkiä. Odotamme niitä.<<

        http://youtu.be/cEOlBDDp34o - Sotilas Tuntematon (HARMAANA harmaata vasten)

      • h_nk.s_lit.-ITÄmurt__lla
        SuOMEN-antoKyyKKyLuokKA kirjoitti:

        HELL*REI: P*LL* RU*TSIKSI, JA P*RT*VEITSI V*N*J*KSI: OSTAN VOKAALIN.. -Ö--Ö

        MONTAKO H*RM**T* *MP*RI* M*HT** YHTEEN P*N*-S*N*V*LK*ISEEN?

        VASTAUS: KAIKKI, JA H*NKS*LIT. MUTTA T*HM*MPI EI S*T* HETI HUOM**,
        MISTÄ P*H*TAAN, ivallista ja kaivelevaa.. H*LL*N JO*KON T*HM**S TIIVISTYY:

        ANARKIA http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/04/paska-juttu-jumalan-teatteri-oulussa

        kun LIIkaa nauRAA tyhMILLE P*RS*R*IKÄ-vi*steille, NiiN p*SS*t 2LEE PIlKkareIHIN ; )

        #Täysi7/ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: K*IP**TKO P*YTÄ-PROFETIAA? X1/2X-7X

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle SUOMEN MAASSA ASUVA
        Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian:

        Ahdistuksen hetkiä ET KOE NIIN R*SK**N* kuin ne

        jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja sinulle lohdutukseksi Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta Öljyä eikä Viiniä sinulta ei turmella.

        J*TK*K** H*UREUTT* jotka S*T* haluatTE, sillä Pyhässä Kirjassa Sanotaan: Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta S**St*inen S**Stuu.

        Suomen KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, S*T* EI TULE.

        (ABAN PROFETIA: SISÄLLISSOTA P-Norjaan. SAKSAKIN ERIMIELINEN: ITÄ-Saksassa PALJON KÖYHYYTTÄ; http://yle.fi/uutiset/3-9849094 KAIPUUTA VANHAAN; JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        TEillä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä voi suojella ja varjella, on Poikani JESHUA Messiaan Sovintoveri; Sen ylenkatsoitTE(X) JA poljitTE(X) jalkoihiNNE.

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian; KUN YMPÄRILLÄSI K**TUV*T MUUT(X), VAIN SINÄ SEISOT.

        NORJAA JA SIELTÄ Lännestä nousevia kuninkaita VASTAAN sinulla ON LEIRI SUOMESSA, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä ARVOJA: TÄSSÄ MAASSA Saat pitää leiriä, mutta ET SAA TURMELLA Öljyä etkä Viiniä.

        Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja profetoi Määrätyt HETKET; sen lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni:

        Kutsutaan Kotiin( PROFEETAN PALKKA).

        &TÄMÄ PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)Sanoman jonka myös KUULET SINÄ mahtava Roosin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON Väkevän(Z)PELASTUSsanoman JULISTAJA JA tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH)SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ(2.PERS.; LÄHEINEN SUHDE)Roosin poika NÄET SEN(VAIKUTUKSEN?) ja hämmästyt.

        Sinun halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN esteen eteesi.

        Vaikka MONET Jumalattomat SUOMEN m**SS* lankeavat(W) K**TUV*T(?) MIEKK**SI,

        SINÄ ET TURMELE(W) Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala. Minä nOSTIN sinut, SINÄ mahtava Roosin poika: SAAT kävellä Suomen halki, MUTTA et saa turmella Öljyä etkä Viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä nOSTIN SINUT RU*SKAKSI

        JU*PUNEELLE IHMIS(SIELU)KUNNALLE(MAAILMA);

        Sanallani SINUT nostettiin VOIMAAN, VALTAAN JA TAISTELEMAAN(W), mutta

        Minun Sanallani sinut kaadetaan(TÄMÄ JUMALAN SANA[ AINA ]TOTEUTUU)kin, Sanoo HerraJHVH.

        #TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN AHDISTUKSEN päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne. SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.) yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta rinnallanne TAISTELEE(FUT.) sama enkeli kuin talvisodan päivinä; ja Minä tulen huolehtimaan siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: ...Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU)SANA.

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio; TE( NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta

        TEitä ei oteta vastaan, KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan NATSI-Saksaan palautettiin( MINNE? ):
        NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT TEidätkin KOTImaahan takaisin,

        sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS; TÄLLÄ TAVALLA).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja Lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö(ANNATKO Hänen HALLITA? ELON)PÄIVÄNNE ole Minun Kädessäni, Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, AHDISTUKSEN( KÄRSIMYS)päivinäkin?.../7

      • VAIHDETAANKO-vaipat
        h_nk.s_lit.-ITÄmurt__lla kirjoitti:

        Joo, mäki kattoin sen seiskanpuolikkaan - JA TUNSIN SYVÄÄ MYÖTÄHÄPEÄÄ, ei naurattanut - toivottavasti Venäjän uusi suurlähettiläs ei nähnyt sitä räkätystä, joka
        meni täysin penkin alle, hm... taisivat olla parinpromillen konjakeissa, ei tuollaista
        tyhjännauramista muuten voi selittää, vai oliko aivot sankossa MARI-noitumassa ?

        POHJAlais-HÄMÄLÄIS-savoLAINEN "suomalainen" KÖKKÄ-KÖKKÖ-KÄKKÄ "huumori",

        joka VARMAAN NYT KYLLÄ OLI SAANUT PAHOIN VAIKUTTEITA AINAKIN KAHDELTA JOUKOLTA; TOINEN ILMEISESTI OLI "TEATTERIKOULUN" Johtaja J. TURKKA,

        JOLLA EI OLE JURKAN KANSSA MITÄÄN MUUTA YHTEISTÄ KUIN ALKUKIRJAIN.

        NYT KYLLÄ VARMAAN MONI YMMÄRTÄÄ, MIKSI SPEDEN http://youtu.be/EtMioYwakzE

        ( Spede - Pronominirock )H U U M O R I A ESITTI VAIN MTV SUOMEN KANSALLE, JOKA YHÄ RAKASTAA SPEDEN&SIMON( &VESKUN ) SUOMALAISTA HUUMORINTAJUA http://youtu.be/lY_zxL8roDc Politiikkalaulu- Simo -Rotestilaulu http://youtu.be/cAU_IBfcjtw

        TOISINKUIN YLEISRADIOLLE KELPASI VAIN TURKAN TÄYSIN TÖHRIMÄT TEOKSET - SUOJELUapuRAHAtaittelijaELÄKEavustusELOkuvaSÄÄTIÖN 150%n AVUSTUKSELLA

        "Televisiosarja teki "Turkat" https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/12/14/jouko-turkan-seitseman-veljesta

        Sarjan tullessa ruutuihin Turkan kiistelty kausi teatterikorkeakoulun rehtorina oli vielä tuoreessa muistissa.

        Turkan sovitus oli vahvasti elokuvallinen: mukana oli pitkiä jaksoja, joissa dialogin korvasivat ilmeet, eleet ja voimakkaat lähikuvat.

        Elokuvan intensiivinen, fyysinen näyttelemistyyli jakoi mielipiteet jyrkästi. Vanhoihin sovituksiin tottuneiden oli vaikea hyväksyä veljesten "horkkanäyttelemistä".

        Kielteisten arvostelujen mukaan Turkan versio vääristeli alkuteoksen henkeä ja antoi väärän kuvan suomalaisuudesta muulle Euroopalle. Aikanaan kriitikko August Ahlqvist syytti Kiven Seitsemää veljestä vääränlaisesta kansankuvasta.

        Mutta Turkka sai myös vuolasta kiitosta. ( KUKA ON? )Kirsikka Moring( EVVK. H.Y.H. ) kirjoitti Helsingin Sanomissa:

        "Kuin uhmallakin hän loi kokonaan uuden televisiokerronnan estetiikan,

        lähikuvien surrealismin,

        joka ei kunnioita mitään( Jumalaa pelkäävän EI TARVITSE PELÄTÄ MITÄÄN muuta ; )

        tähän asti toteutettua esteettistä( TEidän netti-E-TIKETTInne huuhdoin ALAS WC-PÖNTÖSTÄ, REPIKÄÄ SIITTÄ HUUMORIA, MINKÄ ITKULTANNE EHDITTE ; )mallia."

        TURKKAKIN VARMAAN OLI LUKENUT - ENIMMÄKSEEN NIETSCHEÄ - SEINÄHULLU,

        JOITA TEATTERIkorkeaKOULU Johdollaan ULOSTI - JA SE PASKA HAISEE - JA YHÄ http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/04/paska-juttu-jumalan-teatteri-oulussa NÄKYY .

        ""HELL*REI: P*LL* RU*TSIKSI, JA P*RT*VEITSI V*N*J*KSI: OSTAN VOKAALIN.. -Ö--Ö

        ANARKIAA, HALUATTEKO http://youtu.be/cBojbjoMttI T.S.P. - Anarchy In The U.K (official)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/10373135/mista-vaippoja-vanhukselle-edullisesti

        kun LIIkaa nauRAA tyhMILLE P*RS*R*IKÄ-vi*sTEILLE, NiiN p*SS*t 2LEE PIKkareIHIN ; )""

        Jurot NUORISOjulKIKS-SET http://youtu.be/o1HgWkjodQg

        http://genius.com/Hassisen-kone-jurot-nuorisojulkkikset-lyrics

        Liity merkonomiarmeijaan niin luotaat meitä parempaan
        Vain nykyisyyden maksimointi voi johtaa tuhoon vapauttavaan
        Usko isoveljen käteen turvalliseen ohjaavaan
        Käännä pääsi, poista virta, jätä meidät rauhaan

        Juoksen, voitan, kansa hurraa, valmentajat juhlivat tulosta
        Minä yksin käymälässä itkien verta ulostan

        Olen paras, voittamaton, vain elämä nopeampi on
        Tyytyväisiä herrat on, on meillä harraste terve, verraton
        Jurot nuorisojulkkikset laulamme leimat laskuihin

        Ja me jurot nuorisojulkkikset juoksemme r
        Ahaa valtion taskuihin Ja me jurot nuorisojulkkikset pukuhuoneessa yksin itkemme
        Niin ruskea kirjekuori vasten mustaa kättä lyö loisteen silmiiNNE

        Vain pieni osa elämää on rock'n'roll jos sitäkään
        Ja minä hullu elän vain sen, sen ilot, tuskat, rakkauden
        Räjäyttäkää rock'n'roll niin elintilanne laajenee
        Näin laulaa teille laskukone ja miettii minne rahat panee

        CHORUS:

        Ja me jurot nuorisojulkkikset juoksemme rahaa valtion taskuihin
        Ja kun me jurot nuoriSojulkkikset pukuhuoneessa yksin itkemme

        AI NIIN JOO, VITSI, MEINAS UNOHTUA; MITES SE MENIKÄÄN, OLEN UNOHTANUT,

        MUTTA KERRON JUONEN: ISÄNNÄLLÄ EI ENÄÄ OIKEIN TAHTONUT OTTAA
        ETEEN( TESTOSTERONIN PUUTETTA, JA SITTEN MUUSTAKIN PUUTETTA ; ) JA

        OLISOVITTUEMÄNNÄN KANSSA, ETTÄ KUN ALKAA JÄYKISTYÄ, NIIN ISÄNTÄ

        SOITTAA TALON RUOKAKELLOA, JA EMÄNTÄ KIPITTÄÄ NOPSAAN paikALLE;

        NO, SE ON UNOHTUNUT, MIKSI SITÄ KELLOA SITTEN JOKU SOITTI TURHAN

        USEIN, MUTTA EMÄNTÄ KUITENKIN JUOKSI ITSENSÄ PIAN HENGILTÄ... VOI VOI( EIHÄN TÄSSÄ NYT KYLLÄ VARMAAN OLE SOPIVAA NAURAA, MITÄ NAAPURIKKI AJATTELEE? )

        JK. ERIKOISTARJOUS: TILAA ÄMPÄRILLINEN PÄSSINKIVEKSIÄ - SUOLAA JA PIPPURIA,

        NIIN MAISTUVAT PAREMMALLE KUIN MUUT MAKKARAT; TESTOSTERONIPOMMI. KYLÄ LÄHTEE !

      • KärrPÄSSIänenALTA
        VAIHDETAANKO-vaipat kirjoitti:

        OTAT TOSTA ENSHÄTÄT TUHTIK KULUAS TOSI HUUMORRIA, JAS SITET TOPPA OLVIA, NIH HELPOTAA http://youtu.be/PXgXoQYuV5s Kummeli - Matti Näsä -Mätkyt VOIP PIÄNTÄ, VAI

      • MISStog-vinstENSdag

        PYRKIIKÖ ANARKIA RAUHAAN JA JÄRJESTYKSEEN? VAI VALLANKUMOUKSEEN KAAOKSEN KAUTTA: UUSI "ELIITTI" TAAS MUODOSTUU, VALLANHALUISISTA
        JOITA AINA RIITTÄÄ.

        1. Itävallan keisarinna Elisabeth Genevessä käveli kohti huvialusta, kun kimppuunsa hyökkäsi nuori ANARKISTI Luigi Lucheni, ja pisti keisarinnaa viilalla; ensin kaikki luulivat, ettei keisarinnalle käynyt kuinkaan.

        Laivalla keisarinna alkoi voida huonosti, ja kuoli kahden tunnin kuluttua; viila lävisti sydämen, mutta tiukka korsetti hidasti verenvuotoa; ilman korsettia keisarinna olisi kuollut heti.

        ”Halusin tappaa kuninkaallisen; aivan sama kenet”, Lucheni sanoi myöhemmin kuitenkin myönsi odottaneensa paikalle prinssiä ja kertoi paremman uhrin puutteessa surmanneensa Elisabethin .

        2. Bosnian serbi ANARKISTI Gavrilo Princip, yksi seitsemästä miehestä jotka suunnittelivat Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandin murhaamista vierailulla Sarajevossa 28.6.1914.

        Yksi miehistä peräytyi suunnitelmasta; toinen heitti pommin, mutta se osui väärään autoon, minkä jälkeen saattue ajoi loppumatkan kaupungin halki kovalla vauhdilla alkuperäisestä reitistä poikkeavaa tietä; http://fi.wikipedia.org/wiki/Gavrilo_Princip ANARKISTI Princip
        oli jo matkalla kotiin, kun arkkiherttuan saattue tuli näkyviinsä.

        Kuljettaja kääntyi väärälle kadulle ja pysäytti auton vaihtaakseen peruutusvaihteelle, mutta moottori pysähtyi; ANARKISTI Princip ei aikaillut vaan veti esiin FN Model 1910 -pistoolin ja ampui Franz Ferdinandin. http://www.anarkismi.net/kapis/12jugoslavia.htm

        3. Venäjällä Romanovien hallitsijasuvun viimeisinä päivinä päätti ryhmä aatelisia prinssi Feliks Jusopovin johdolla murhata Rasputinin, jolla oli heidän mielestään liian suuri valta hovissa; houkuttelivat Rasputinin Jusupovin palatsiin, jossa hänelle tarjottiin ensimmäiseksi syanidilla terästettyä punaviiniä. Kun juoma ei tehonnut, pieksivät Rasputinin ja lopuksi ampuivat häntä 4 kertaa, minkä jälkeen heittivät Nevaan, joka oli jo jäässä. Kun Rasputin löydettiin 3 päivää myöhemmin, havaittiin kuolleen hukkumalla jääkylmään veteen...

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin OLIKO PUNAINEN TSAARI( ENSIN )ANARKISTI?

        http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/stalin-kipein-kohta-putinin-historiapolitiikassa/ ERITTÄIN MIELENKIINTOINEN ARTIKKELI VENÄJÄN PUTINISTA;

        PUTIN TAKUULLA EI OLE ANARKISTI, MUTTA SELVÄSTI SOSIALISTI; EHKÄ EI KOVA KOMMUNISTI, VAIKKA ONKIN SEN VALTAJÄRJESTELMÄN KASVATUKSEN TUOTE;

        PUTIN EI OLEKAAN ATEISTI, VAAN SYVÄSTI AJATTELEVA ORTODOKSIKRISTITTY:

        "Campanellan klassikkoteoksen (1602) tuntemus osoittaa jo melkoista perehtyneisyyttä."

        COVER-TORSO: "Vuodesta 2017 voi tulla yllättävän mielenkiintoinen. Venäjä pysyy odottamattoman menneisyyden maana:

        ...1920-luvun NEP-politiikan Putin hyväksyy – siinähän oli, muutettavat muuttaen, verrannollisia piirteitä hänen talouspolitiikkaansa jossa valtio johtaa, mutta yksityistä aloitteellisuutta sallitaan, kunhan sen piiristä ei kurkoteta liian korkealle( RAHANVALLAN-AHNEUS EI OLE VENÄJÄLLÄ ILMAN SÄÄNTELYÄ ).

        Myös pakkoteollistamisen Putin näki ”ilman muuta plussana”, muuten ei olisi selvitty natsi-Saksan hyökkäyksestä, samoin suunnitelmatalouden, paitsi aivan lopussa, jolloin se esti pääsemästä mukaan teknologian vallankumoukseen.

        Tässä yhteydessä Putin nosti esiin eräitä alueita eli ’subjekteja’, mutta ei niitä, jotka olivat irtautuneet jo ennen Neuvostoliiton perustamista eli Suomea, Puolaa ja Baltian maita.

        Hänen silmätikkujaan ovat Ukraina, Valko-Venäjä ja ainainen Kaukasia; eikä kysymys ole pelkästään niille säädetystä eroamisoikeudesta, vaan myös neuvostojohdon tavasta muutella mielivaltaisesti sisäisiä rajoja: Putin ei nyt palannut Hruštšovin usein jankutettuun päätökseen (1954) antaa Krim Ukrainalle, vaan käänsi tässäkin kärjen Leniniin, joka oli liittänyt Donbassin alueen Ukrainaan, jotta maatalousvaltaisen tasavallan asukkaisiin saataisiin lisää luotettavia proletaareja. Nyt sitä perinnettä jatkaa Donetskin kansantasavalta.

        Putinin purkaus osoittaa, että vuosisatajuhlien kynnyksellä hän lukenut ja miettinyt vuoden 1917 merkitystä ja seurauksia ja valmistautunut jopa Leninin uudelleenarviointiin. Saattaa olla, että muumio pääsee kuin pääseekin mausoleumista vielä haudan lepoon. Arviot Neuvostoliiton historiasta, aatteellisen kotipesän noinkin tarkka merkkaus sosialismin tontille ja etenkin Stalinin nostaminen Leninin edelle ovat melkeinpä sensaatiomaisia.

        Suomen kannalta painokkain teema on kenties toisaalla. Kekkonen aikoinaan koetti sanktioida Suomen itsenäisyyden korostamalla Leninin myöntäneen sen. Minkä Lenin antoi, sitä ei Brežnev voi ottaa pois, noinhan se logiikka meni. Nyt menee tämäkin Kekkosen perintö. Jos Moskovassa tulkitaan Venäjään kuuluneiden alueiden eroamisoikeus uudelleen, virheeksi, ja Leninin katsotaan olleen väärässä, periaatteessa avautuu tulkintamahdollisuuksia myös Suomen asemaan, kun sitä katsoo venäläisen nationalismin kannalta. Käytännön seuraamuksia silti tuskin, ainakaan heti, kannattaa pelätä.

      • KUN-Rauhan-JUNA_menee
        MISStog-vinstENSdag kirjoitti:

        JA JÄRJESTYKSEEN. PYRKII...

        REPE@COVER: #Sopimuksen uudesta yhteistyöneuvostosta allekirjoittivat NATO ja Venäjä 28.5.2002 Roomassa, jossa tätä nykyä sorvataan kaikki suuret sopimukset:

        "NATOn pääsihteeri G. Robertson luonnehti sitä tuoreeltaan historialliseksi kylmän sodan ajan päätökseksi" kommentoi Suomen Kuvalehden pääkirjoitus jo ennakkoon( 17.5.2002).

        Uutinen NÄYTTI olevan kuin viimeinen naula, ei vain kylmän sodan, vaan myös Suomea koskevien miehitysprofetioiden arkkuun: Uskovien parissa näet 1980-luvulla, toki jo ennen sitäkin, liikkui runsaasti erilaisia väitettyjä Hengen sanomia, profetioita, siitä kuinka Venäjä tulee ja miehittää Suomen; itse tulin niistä tietoiseksi kuitenkin vasta uskoontuloni jälkeen v. 1981.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi Pasi Turusen kirjoittama, ajankohtainen.

        http://www.patmos.fi/arkisto/1358/pasi_turunen_patmoksen_toiminnanjohtajaksi 1.6.2017-

        Tuolloin elettiin hengellisesti Niilo Yli-Vainion herätyksen viimeisiä päiviä; maallisesti ja poliittisesti oli vielä voimakasta suomettumisen aikaa. Kenties miehitysprofetiat olivat jollakin tavalla ajanhengen ilmaus; Niilon kuoleman jälkeen odotettiin miehitystä ja uutta herätystä, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä.

        Perestroikan ja glasnostin myötä tapahtui yllättäen NLn hajoaminen; muitakin rajuja muutoksia tapahtui itäblokin maissa: Poliittiset uhkakuvat väistyivät.

        Jokunen vuosi sitten havahduin ääneen ihmettelemään eräälle työtoverilleni: "Mihin ovat kadonneet kaikki profetiat Suomen miehityksestä?" Arvelen että kun maailmanpoliittisella näyttämöllä asiat alkoivat mennä juuri päin vastoin kuin "profeetat" olivat ennustaneet - NL ei hyökännyt vaan hajosi ja sen sotilasmahti kuivui kokoon, Berliinin muuri kaatui ja kylmä sota päättyi - sisu meni kaulaan monelta "profeetalta".

        Näet on muodikasta profetoida, niin kauan JOS kaikki menee muutenkin ennustettuun suuntaan: Perestroikan myötä tuli profetioiden seulomisen aika; eikä niillä menneinä vuosina juuri ollut vakavasti ottavaa yleisöä.

        Rehellisyyden nimissä on myönnettävä pikku kyynisyyden päässeen pesiytymään omaankin ajatteluun vuosien varrella; kaiken kukkuraksi tuli tuo NATOn ja Venäjän yhteistyösopimus.

        Juuri mainittuna toukokuun päivinä, jolloin paljon kehuttu yhteistyösopimus Roomassa allekirjoitettiin, "satuin" katselemaan TV:sta (Ruotsin kanavalta) MOT:n dokumentti-ohjelman, jossa käsiteltiin Venäjän ja NATOn salaisia suunnitelmia Suomen varalle 70-luvulla:

        Kuulemani ja näkemäni toi mieleeni erityisesti Viktor Klimenkon 4,5-vuotiaan pojan, Aban, profetianäyn jonka Viktor julkaisi ensimmäisen kerran jo v. 1985: Näky on hyvä kerrata ensin taustaksi lyhyesti niinkuin Viktor Klimenko on siitä eri yhteyksissä kertonut; sitten lähemmin tarkastelemme YLEn MOT-dokumenttiohjelman sisältöä.

        EN VOI ENÄÄ VAIETA

        Ollessaan perheensä kanssa lomamatkalla Lausannessa, Sveitsissä 1979 Viktor Klimenko, joka ei tuolloin vielä ollut uskossa, sai todistaa kummallista tapahtumaa. Lapset oli laitettu jo nukkumaan. Yhtäkkiä Klimenko kuulee viereiseen huoneeseen 4,5-vuotiaan poikansa Aban huudon: "Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan!"

        Klimenko kiiruhti katsomaan mistä mekkala johtui. Poika, joka oli kuin puoliunessa, alkoi kuvailla näkemäänsä eriskummallista unta; jostain syystä Viktor kirjoitti kaiken ylös ja kuvaili kummalista keskustelua:

        9.6.1979 klo 22.15 Lausanne, Sveitsi

        Aba näki unen.

        Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan. (Kuka hyökkäsi Norjaan?) Suomalaiset ja
        minä! Siellä oli korkeat muurit ja muurilla koreita torneja, eikä sinne voi kiivetä.
        (Minulle jäi sellainen mielikuva, että hän kertoi Pohjois-Norjasta.)

        Ja sitten ne norjalaiset taistelivat norjalaisia vastaan.

        (Miten niin, eikö venäläiset ja suomalaiset?) Ei kun, kato kun niillä oli siellä toisella puolella sellaisia "niin kuin venäläisiä". Ja taistelivat kauheasti kans keskenään.

        Suomalaiset on kovia jätkiä. Niitä ei ollut kuin 20 ja norjalaisia 10 (miljoonaa) tuhatta.
        Niitä oli paljon, mutta suomalaiset on kovempia.

        Ruotsalaiset kyyristelivät siinä välissä. Me hakattiin ne kaikki lyttyyn. Ja Jumala auttoi meitä. (Missä Jumala oli?) Se oli pilven päällä ja se tuli sieltä alas ja auttoi meitä kun se oli niin kiltti.

        Ja sitten kaikki olivat kuolleet. Kaikki, lapset ja kaikki.

        (Eikö Suomi taistellut Venäjää vastaan?) Ei, kun venäläiset tulivat tänne
        taistelemaan norjalaisia vastaan. Kaikki maat jotka ovat Venäjän rajalla ovat pahoja.

        Nyt mä haluan katsoa lisää unta.

        (Menin pois ja annoin hänen nukahtaa. Ajattelin palata hetken kuluttua kyselemään lisää.
        Hetken kuluttua herätin hänet. Tuskin hän oli edes nukahtanut. Tuntui kuin hän olisi
        puolihorroksessa ja joku puhuisi hänen suullaan. Oliko tapahtunut jotain uutta?)

        Nyt me hyökätään venäläisten valleille, kun ne on... JATKUU.

      • KAIKKIAonVAROITETTU
        KUN-Rauhan-JUNA_menee kirjoitti:

        MITEN NORJALAINEN MUMMELI PYSTYI TARKKAAN ENNAKOIMAAN KEHITYKSEN?

        JA USA:STA VALUU MEILLE VAIN HYVÄÄ JA HIENOA, NÄINKÖ?

        http://youtu.be/vPtYQGTAzYg F*CKin' CIA-man Lyrics By T. Kupferberg 1965

        Who can kill a general in his bed?
        http://www.dcclothesline.com/2013/10/11/ex-cia-agent-says-obama-andrew-breitbart-tom-clancy-assassinated/
        Overthrow dictators if they're Red?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who can buy a government so cheap?
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Chilen_sotilasvallankaappaus_1973
        Change a cabinet without a squeak?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who can train guerrillas by the dozens?
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikojenlahden_maihinnousu
        Send them out to kill their untrained cousins?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who can get a budget that's so great?
        Who will be the 51st state?
        Who has got the secret-est service?
        One that makes the other service nervous? Fucking A-man! CIA man!

        Who can take the sugar from a sack
        Pour in LSD and put it back?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who can mine the harbors of Nicaragua?
        Outhit all the hitmen of Chicag-ua?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who can be so overtly covert?
        Sometimes ever covertly overt?
        Fucking A-man! CIA man!

        Who's the agency well known to God?

        http://www.forbes.com/sites/melikkaylan/2014/04/16/why-cia-director-brennan-visited-kiev-in-ukraine-the-covert-war-has-begun/

        The one that copped his staff and copped his rod?

        Fucking A-man! CIA man! Fucking A-man! CIA man! Fucking A-man! CIA man(6x)!

        CIA! http://www.rt.com/usa/384708-assange-cia-pompeo-wikileaks/

        http://israel-apu.fi/profeetallista/norjalaisen-naisen-naky-vuodelta-1968/

        ...Sain nähdä maailmankartan: Euroopan - maasta maahan - Skandinavian ja Norjan.
        Näin asioita joita TAPAHTUU( FUT. )juuri ennen JESHUAn paluuta( PARUSIA), juuri ennen kun suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle; onnettomuus jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.

        JUURI ENNEN JESHUAn TULEMUSta( TUOMIOPÄIVÄ) ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan jollaista ei koskaan ennen ollut: Tulee rauha ja se kestää pitkään; tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, Norjassakin.

        III MS. SYTTYY tavalla jota kukaan ei odottanut ja ODOTTAMATTOMALTA( UKRAINA; ON NYT JO TALOUSPAKOTE- JA PROPAGANDASOTA )SUUNNALTA, ja olemme yhtä valmistautumattomia kuin 9.4.1940.

        Näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen JESHUAn TULEMUSTA "KRISTITYT" EIVÄT OLE AVOIMIA( VILPPI ) tutkistelevalle julistukselle, eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.

        TILALLE TULEE( ANTIKRISTUS )TOISTA LAATUA OLEVA JULISTUS, jonkinlaista onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys: Pitää menestyä ja päästä eteenpäin( MAAILMASSA ); kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla jota Jumala ei koskaan luvannut.

        Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja JESHUAn seuraamisen julistuksen SIJAAN tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. TÄMÄ TAPAHTUU suuressa määrin juuri ennen JESHUAn toista tulemista ja ONNETTOMUUS MURTAUTUU PÄÄLLEMME.

        Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva ( RAAMATUN EETTISEN )MORAALIN HAJOAMINEN: Ihmiset ELÄVÄT kuin naimisissa olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuresti; TAPA HIIPII kristillisiin seurakuntiin, sitä ei vastusteta aktiivisesti; myös synti luontoa vastaan S U V A I T A A N( HOMOUS).

        Aivan ennen JESHUAn paluuta näytetään TV-OHJELMIA joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV TÄYTTYY hirvittävästä väkivallasta, NIIN se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan: Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta; kansa omaksuu sen

        MITÄ NÄYTETÄÄN( OPETUS-ELOKUVIA; "HARMITONTA" AI-KUIS-VIIHDETTÄ ),

        eikä silloin OLE vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta ON laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.

        SEKSIkohtauksia NÄYTETÄÄN: Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään TV-ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja SINÄ( E. MINOS )TULET NÄKEMÄÄN SEN TOTEUTUMISEN.

        Ne LAIT, jotka meillä nyt on, RIKOTAAN ja kaikista epäsiveellisintä NÄYTETÄÄN silmiemme edessä.

        VÄKEÄ köyhistä maista virtaa EUrooppaan, tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan; kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan: Heitä tullaan KOHTELEMAAN YHÄ ENEMMÄN KUIN JUUTALAISIA( ISRAEL/ANTISIONISMI ) ENNEN SOTAA.

        SILLOIN syntimme mitta TÄYTTYY; TÄMÄ TAPAHTUU aivan ennen JESHUAn paluuta - ja ennen kuin III MS. SYTTYY: Siitä tulee lyhyt sota.

        Kaikki mitä olen sodasta kokenut on vain lastenleikkiä verrattuna tähän;

        SE ALKAA TAVALLISENA SOTANA, mutta LEVIÄÄ ja PÄÄTTYY ATOMIPOMMEIHIN...

      • Leipää-KENEN-syötKÖ
        KAIKKIAonVAROITETTU kirjoitti:

        PATRIOOTTI PUOLUSTAA OMAANSA; NATSI HYÖKKÄÄ JA RYÖSTÄÄ TOISTEN OMAA:

        RAHALLA EI OLE ISÄNMAATA, EI OMATUNTOA, EIKÄ MUUTA ARVOA KUIN .. RAHA;

        ENTÄ AMMATTI-POLITIIKAN-TEKIJÖILLÄ? (RAHA=VALTAA=TIETO) LIBERAALILLA EI OLE ISÄNMAATA, EIKÄ MUUTA ARVOA KUIN .. VAPAUS, TEHDÄ KUTEN ITSE HALUAA

        SILLOIN KUN ITSE HALUAA, ILMAN SÄÄNTELYÄ JOKA TURVAA MUIDEN OIKEUDET; SUVAITSEVAISUUS ON inFact VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS(X)YMPÄRISTÖSTÄ:

        #VASEMMISTOliiton ke. A. Kontulan ja Rakennusliiton( AY-LIIKE )välinen SANASOTA sivustakatsojia HUOLESTUTTAA: Vasemmistoliiton pj. Li Andersson "surullisena seuraa tilannetta";

        SAKn pj. J. Eloranta "pelkää ettei se hirveästi ainakaan edistä" keskustelua ulkomaisten työntekijöiden oikeuksista.

        SANASOTA SYNTYI aloitteesta jossa eri puolueiden 5 KANSAN(?)edustajaa vaatii EU-/ETA-alueen ulkopuolelisten työntekijöiden saatavuusharkinnan poistamista; Kontula aloitteen allekirjoitti http://yle.fi/uutiset/3-9883587 muut: J. Vartiainen (kok./SDP); V. Rehn-Kivi (r.); E. Kari (vihr.) ja T. Tuppurainen(SDP).( OVATKO KAIKKI NÄMÄ LIBERAALEJA? )

        Saatavuusharkinta tarkoittaa työntekijän saavan työluvan vain jos kotimaisista työttömistä ei löydy tekijää työhön.

        Kontula vaatii hänelle palautetta antaneilta AY-johtajilta "käytöstapoja"; vastapuolensa, Rakennusliiton varapj. Suokas, puolestaan ilmoitti ettei aio enää äänestää Vasemmistoliittoa.

        Andersson pitää ikävänä sitä, että Kontulaa on arvosteltu henkilöön menevin argumentein:

        – On esim. kyseenalaistettu motiiveitaan; kuitenkaan kenenkään( IHMISEN YKSITYINEN ETU; RAHA? TYHMYYS ON HENKILÖKOHTAISTA, VÄÄRÄ ASENNE; AHNE ITSEKKYYS ) vasemmistoliittolaisen TAVOITE(X) ei ole heikentää suomalaisen työntekijän asemaa.

        Vasemmistoliitolla ei Anderssonin mukaan puolueena ole kantaa siihen, pitäisikö saatavuusharkinta poistaa; mielestään se ei muutenkaan ole keskeisin kysymys, kun puhutaan( ULKOMAISTEN ?! KUKA NYT ON SUOMEN KANSAN EDUSTAJA? )työntekijöiden oikeuksista. Suurin osa ongelmista liittyy EU- ja ETA-alueelta( BALTIA- PUOLA; ALLE MINIMIPALKAN )tuleviin työntekijöihin, joihin harkintaa ei sovelleta, hän sanoo. – Aiheellinen keskustelu( TYÖEHDOISTA; PALKAT? ) jää tämän sanasodan alle.

        Pääpiirteissään samaa mieltä on myös SAKn Eloranta: Pitää saatavuusharkintaa yksiselitteisesti hyvänä asiana, mutta pelkää että meneillään olevassa keskustelussa perusasiat menevät iloisesti sekaisin.

        Erityisesti pitäisi pitää selvänä se, ketä saatavuusharkinta koskee ja ketä ei, hän sanoo: – EN halua KOMMENTOIda muiden käymää sanasotaa, mutta värikästä kieltä siinä on käytetty.

        Elorantakin on päätynyt Kontulan arvostelun kohteeksi kiistassa: Kontula väitti perjantaina avoimessa kirjeessä, että Elorannan syyskuussa julkaistu blogiteksti "vilisee asiavirheitä".

        – Vielä en ole ottanut häneen siitä yhteyttä, mutta maanantaina ajattelin pyytää yksilöimään virheet, että niistä voidaan käydä keskustelua, sanoo Eloranta; hän ymmärtää Rakennusliiton tiukkaa kantaa asiaan: Liitto ja rakennusalan työnantajat ovat tehneet ison työn siinä, että pelisäännöt EU:n sisältä tulevan työvoiman käytössä on saatu selviksi.

        Saatavuusharkinnan poisto voi panna pakan taas sekaisin( SOTKU; KAAOS; ANARKIA ).#

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvi-Anne_Siimes TALOUSTIEDETTÄ; EKONOMIAA.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Kontula "sai Suomen akatemian 3-vuotisen tutkija-tohtorin projekti-RAHOITUKSEN( RAHA=VALTAA=TIETO )tutkiakseen rakennusalan HARMAATA työtä; hänen pamflettinsa, Olkiluodon ydinvoimalatyömaan rakennustyöläisten haastatteluihin perustunut Näkymätön kylä, käsitteli HARMAATA työtä; kuvaa kuinka rakenteellinen
        rasismi tekee loukun jossa ei ole mahdollisuutta VIERAStyöläisellä oikeuksiaan puolustaa.

        Kontulan mukaan oikeudettomasta( AY-LIIKE ON TYÖLÄISTEN DEMOKRAATTINEN EDUN-VALVONTAYHDISTYS, JONKA KAUTTA ON SAATU TYÖAIKALAKI, MINIMI-PALKAT JA TYÖSUOJELU: NÄMÄKÖ LIBERAALI-KONTULA HALUAA POISTAA? ) halpatyövoimasta hyötyy elinkeinoelämä( SUURYHTIÖT ), mutta kuluttajatkin."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Jungner "Elinkeinoelämän( EvvK )keskusliittoon kuuluvan Palvelualojen toimialaliiton hallituksen pj. v. 2009–2010; seuraajakseen valittiin maaliskuun lopussa 2010 Finnair Oyj:n henkilöstöjohtaja Anssi Komulainen. Jungner aloitti viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajana 2015, politiikassa käynnin jälkeen"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Harakka "kirjoittanut kolumneja myös lukuisiin lehtiin, mm. HSn Nyt-liite; IS; Suomen Kuvalehti; ja Talouselämä; reportaaseja julkaistu mm. HSn Kuukausiliite; Image v. 1994 EU-reportaasi"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Vanhanen http://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Kiviniemi

        MIKÄ YHDISTÄÄ NÄITÄ "ERI PUOLUEIDEN" POLIITIKKOJA? RAHA=VALTAA=TIETO; VALTA>VASTUU, JA VASTUU MAKSAA; RAHA=AIKAA; JOTA ON VAIN RAJALLISESTI.

        VASTUUVAPAA=VASTUUTON/ARVOTON=ARVOVAPAA=(UUS)LIBERALISMI, SIS SUVAITSEVAISUUS, TS. VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS; ITSE-KESKEISYYS; ITSEKÄS=AHNE:

        http://youtu.be/ETxmCCsMoD0 Money - AB. B&A - Gimme! http://youtu.be/XEjLoHdbVeE

      • HÄÄ-mäHÄKKERImiäs

        ###SIIRTO-COVER: #Jirmijahu23.29SotaVASARA 15.10.2017 13:53:

        1.Pt.2:15 Jumalan tahto ON että HYVÄÄ TEKEMÄLLÄ TUKItte SUUn MIELI(-MUUTOS, METANOIA; ASENNE, SANAAN )ttömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä.

        ONKO HYVÄ SANA HYVÄ TEKOkin? KUN Jumala Sanoo, SE Toteutuu ELI ON JO TAPAHTUNUT, VAIN IHMISTEN MIELESSÄ ODOTTAA VIELÄ TOTEUTUMISTAAN:

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä(JUMALAN SANA, VT; Jh.1:1-14; MESSIAS)pysyvänsä ON velvollinen(VERILIITON EHTO)vaeltamaan KUTEN Hän(JESHUA)Vaelsi(HYVÄT TEOT).

        KUUNTELIN Suomen RaamattuunPISTON jumalanpalveluksen sanan, joka taas yhä edelleen
        TORJUU VASTUUNSA( VALLAN )JUMALAN TAHDON TÄYTTÄMISEEN JA VÄITTÄÄ ETTÄ

        ( http://youtu.be/vg9gVhMfJSg NYT kiRKKopapeista V A I N 3 / 10 KELPAA JUMALALLE;

        ONKO TUKHOLMAN PROFETIA JUMALASTA, VAI IHMISISTÄ? P I A N SEN N Ä E T TE:

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; K U U L E ! )

        "KRISTUS ON JO TEHNYT KAIKEN KIRKON KASTELEMIEN PUOLESTA, JOTEN OLKAA
        VAAN KUTEN ITSE HALUATTE( Jumalan VALTAkuntaKO? ), RAUHASSA HYVÄÄ TEKEMÄTTÄ"

        ONKO HYVÄ SANA MYÖS HYVÄ TEKO? KUN JUMALA SANOO, SE TOTEUTUU ELI ON
        JO TAPAHTUNUT, VAIN IHMISTEN MIELESSÄ ODOTTAA VIELÄ TOTEUTUMISTAAN:

        ( http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; K U U L E !

        "NYT hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä kiRKKojen ETUmaisina olevat, tehtävänne NÄYTTÄÄ olevan häpäistä Minun Sanaani: PERINNEsäännöistä ja opista RIITELETTE JA VAINOATTE yksinkertaisia Totisia( Sanan mukaan )rukoilijoita.

        Jokaisen käskyn jonka Minä( JHVH=JESHUA )ANNOIN olette purkaneet: Kun Sanon ÄLÄ TEE HAUREUTTA( EPÄJUMALIENPALVONTA; temppeliPROSTITUUTIO; RAHA ),
        TEETTE SITÄ kaikilla alueilla: Kun Sanon, ÄLÄ MURHAA, MURHAATTE viattomia syntymättömiä lapsia 25 000 vuodessa;

        kun Sanon, ÄLÄ VARASTA, VARASTATTE TOISILTANNE, YHTEISkunnalta... JUMALAN AIKAA, SAPATIN )

        Luuk. 10:27 vastasi ja sanoi: "Rakasta HerraaJHVH Jumalaasi kaikesta sydämestäsi( OMATUNTO; TAHTO ) ja kaikesta sielustasi( FYYSINEN ) ja kaikesta voimastasi( SILLÄ

        MINKÄ VOIT ANTAA, SILLÄ MIKÄ SINUN HALLINTAASI ON ANNETTU( PASS. JHVH ); KAIKKI SE HYVÄ MINKÄ YMMÄRRÄT HYVÄKSI JA OLET TÄSSÄ KYKENEVÄ TEKEMÄÄN )

        ja kaikesta mielestäsi( ASENNE; AJATUKSET; MIELI, PSYYKE ); JA( KONSEKUTIIVINEN; SEURAA EDELLISTÄ KÄSKYÄ ) lähimmäistäsi KUTEN itseäsi.

        MIKÄ aina vaan puhuu Jumalan Sanaa VASTAAN, VASTUSTAA( SATAN )JUMALAN SANAA( KRISTUS ), OIKEAMIELISTÄ( VANHURSKAS )OIKEAMIELISTEN TOTUUTTA? JA MIKSI?

        VALHE>ANTI-KRISTUS VIE IHMISIÄ HARHAAN, PERINTÖ-KATEKISMUKSISSAAN HARHA-OPEISSAAN, VÄÄRYYTEEN VÄÄRÄMIELISIÄ. LUSTETTA NISUN SEASSA?

        1.Kr.7:19 mitään ei ole ympärileikkaus, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan Käskyjen pitäminen.

        Ap.TEOT 10:35 Häntä pelkäävä(KUNNIOITUS>KUULIAISUUS )JA VANHURSKAUTTA TEKEVÄ on Hänelle OTOLLINEN( KELPAA, TAIVAASEEN; SYYTÖN=OIKEA ASENNE)
        joka kansassa .

        1.Jh.2:3 siitä tiedämME tuntevamme Hänet, että pidämme Hänen Käskynsä( KÄSKYSANAT; Liiton Sanat, NE 10; SAPATTI JA "ÄLÄ TEE PAHAA"; JA OPETUS HYVÄÄN LUOJAN TAHDON MUKAISEEN ELÄMÄÄN, VAELLUKSEEN = TOORA, LAKI )

        3:22-24 ja mitä ikinä anomme, sen Häneltä saamME, KOSKA( SYY; EHTO )pidämme Hänen KÄSKYNSÄ( "ÄLÄ TEE PAHAA" ) JA( YHDISTÄVÄ; KONSEKUTIIVINEN )TEEMME SITÄ MIKÄ ON OTOLLISTA( KELPAA, TAIVAASEEN; OIKEAMIELINEN )HÄNELLE.

        Ja tämä Käskynsä että MEidän PITÄÄ uskoa Poikansa JESHUA MESSIAAN Nimeen JA rakastaa toisiamme NIIN( HOUTOS )kuin Hän(JHVH)MEille( ISRAEL )ANTOI Käskyn.

        ja joka pitää Hänen( HerraJHVH=JESHUA MESSIAS )Käskynsä, se pysyy Jumalassa
        JA Jumala( SHEKINAH; VOITELU )hänessä. Ja siitä tiedämME Hänen meissä pysyvän, siitä ( PYHÄ Totuuden RAKKAUDEN )Hengestä( SHEKINAH; OMISTUSSINETTI; VOIMA ), jonka
        Hän MEille( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL; JESHUAn SEURAAJAkunta )ANTOI.

        5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se että pidämme Hänen Käskynsä; JA Käskynsä eivät ole raskaat( VAPAAEHTOISILLE, JOTKA KAIKESTA SYDÄMESTÄÄN LUOTTAVAT Sanaan );

        Roomalaisille 7:12 Laki ON Pyhä; ja Käskysana( ON YHÄ )Pyhä, VANHURSKAS ja HYVÄ.

        ONKO HYVÄ SANA MYÖS HYVÄ TEKO? KUN JUMALA SANOO, SE TOTEUTUU ELI ON
        JO TAPAHTUNUT, VAIN IHMISTEN MIELESSÄ ODOTTAA VIELÄ TOTEUTUMISTAAN:

        Ap.TEOT 5:32 olemME( JESHUAn SEURAAJAkunta )kaiken tämän todistajat; niin Pyhä Henkikin jonka Jumala( JESHUA )ANTOI niille jotka Häntä( JUMALAN KÄSKYT )tottelevat.

        Roomalaisille 2:8 (Jumalan )Viha ja Kiivas Tulee( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; ANSAITTU RANGAISTUS, SYNNIN PALKKA )niille jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA; HerranJHVH LAKI), vaan tottelevat( TEOT ) vääryyttä( LAITTOMUUS)

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/ KAVOD=PYHÄ KIIVAS, HIRMUINEN, KULUTTAVA TULI.

        PS. 21:2 HerraJHVH, Voimastasi kuningas iloitsee; kuinka suuresti riemuitseekaan Sinun( JHVH; JESHUA )Avustasi( VAPAUTTAJA SYNNISTÄ, PELASTAJA KADOTUKSESTA )!
        145:11 Puhuvat Sinun( JHVH; JESHUA )VALTA( HALLINTA; LAKI; TUOMIO )kuntasi Kunniasta( KAVOD; RASKAS SOTAVARUSTUS ) ja kertovat Voimastasi( SHEKINAH ).

      • ProgeROCKtornado
        Leipää-KENEN-syötKÖ kirjoitti:

        PATRIOOTTI PUOLUSTAA OMAANSA; NATSI HYÖKKÄÄ JA RYÖSTÄÄ TOISTEN OMAA:

        RAHALLA EI OLE ISÄNMAATA, EI OMATUNTOA, EIKÄ MUUTA ARVOA KUIN .. RAHA;

        ENTÄ AMMATTI-POLITIIKAN-TEKIJÖILLÄ? (RAHA=VALTAA=TIETO) LIBERAALILLA EI OLE ISÄNMAATA, EIKÄ MUUTA ARVOA KUIN .. VAPAUS, TEHDÄ KUTEN ITSE HALUAA

        SILLOIN KUN ITSE HALUAA, ILMAN SÄÄNTELYÄ JOKA TURVAA MUIDEN OIKEUDET; SUVAITSEVAISUUS ON inFact VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS(X)YMPÄRISTÖSTÄ:

        #VASEMMISTOliiton ke. A. Kontulan ja Rakennusliiton( AY-LIIKE )välinen SANASOTA sivustakatsojia HUOLESTUTTAA: Vasemmistoliiton pj. Li Andersson "surullisena seuraa tilannetta";

        SAKn pj. J. Eloranta "pelkää ettei se hirveästi ainakaan edistä" keskustelua ulkomaisten työntekijöiden oikeuksista.

        SANASOTA SYNTYI aloitteesta jossa eri puolueiden 5 KANSAN(?)edustajaa vaatii EU-/ETA-alueen ulkopuolelisten työntekijöiden saatavuusharkinnan poistamista; Kontula aloitteen allekirjoitti http://yle.fi/uutiset/3-9883587 muut: J. Vartiainen (kok./SDP); V. Rehn-Kivi (r.); E. Kari (vihr.) ja T. Tuppurainen(SDP).( OVATKO KAIKKI NÄMÄ LIBERAALEJA? )

        Saatavuusharkinta tarkoittaa työntekijän saavan työluvan vain jos kotimaisista työttömistä ei löydy tekijää työhön.

        Kontula vaatii hänelle palautetta antaneilta AY-johtajilta "käytöstapoja"; vastapuolensa, Rakennusliiton varapj. Suokas, puolestaan ilmoitti ettei aio enää äänestää Vasemmistoliittoa.

        Andersson pitää ikävänä sitä, että Kontulaa on arvosteltu henkilöön menevin argumentein:

        – On esim. kyseenalaistettu motiiveitaan; kuitenkaan kenenkään( IHMISEN YKSITYINEN ETU; RAHA? TYHMYYS ON HENKILÖKOHTAISTA, VÄÄRÄ ASENNE; AHNE ITSEKKYYS ) vasemmistoliittolaisen TAVOITE(X) ei ole heikentää suomalaisen työntekijän asemaa.

        Vasemmistoliitolla ei Anderssonin mukaan puolueena ole kantaa siihen, pitäisikö saatavuusharkinta poistaa; mielestään se ei muutenkaan ole keskeisin kysymys, kun puhutaan( ULKOMAISTEN ?! KUKA NYT ON SUOMEN KANSAN EDUSTAJA? )työntekijöiden oikeuksista. Suurin osa ongelmista liittyy EU- ja ETA-alueelta( BALTIA- PUOLA; ALLE MINIMIPALKAN )tuleviin työntekijöihin, joihin harkintaa ei sovelleta, hän sanoo. – Aiheellinen keskustelu( TYÖEHDOISTA; PALKAT? ) jää tämän sanasodan alle.

        Pääpiirteissään samaa mieltä on myös SAKn Eloranta: Pitää saatavuusharkintaa yksiselitteisesti hyvänä asiana, mutta pelkää että meneillään olevassa keskustelussa perusasiat menevät iloisesti sekaisin.

        Erityisesti pitäisi pitää selvänä se, ketä saatavuusharkinta koskee ja ketä ei, hän sanoo: – EN halua KOMMENTOIda muiden käymää sanasotaa, mutta värikästä kieltä siinä on käytetty.

        Elorantakin on päätynyt Kontulan arvostelun kohteeksi kiistassa: Kontula väitti perjantaina avoimessa kirjeessä, että Elorannan syyskuussa julkaistu blogiteksti "vilisee asiavirheitä".

        – Vielä en ole ottanut häneen siitä yhteyttä, mutta maanantaina ajattelin pyytää yksilöimään virheet, että niistä voidaan käydä keskustelua, sanoo Eloranta; hän ymmärtää Rakennusliiton tiukkaa kantaa asiaan: Liitto ja rakennusalan työnantajat ovat tehneet ison työn siinä, että pelisäännöt EU:n sisältä tulevan työvoiman käytössä on saatu selviksi.

        Saatavuusharkinnan poisto voi panna pakan taas sekaisin( SOTKU; KAAOS; ANARKIA ).#

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvi-Anne_Siimes TALOUSTIEDETTÄ; EKONOMIAA.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Kontula "sai Suomen akatemian 3-vuotisen tutkija-tohtorin projekti-RAHOITUKSEN( RAHA=VALTAA=TIETO )tutkiakseen rakennusalan HARMAATA työtä; hänen pamflettinsa, Olkiluodon ydinvoimalatyömaan rakennustyöläisten haastatteluihin perustunut Näkymätön kylä, käsitteli HARMAATA työtä; kuvaa kuinka rakenteellinen
        rasismi tekee loukun jossa ei ole mahdollisuutta VIERAStyöläisellä oikeuksiaan puolustaa.

        Kontulan mukaan oikeudettomasta( AY-LIIKE ON TYÖLÄISTEN DEMOKRAATTINEN EDUN-VALVONTAYHDISTYS, JONKA KAUTTA ON SAATU TYÖAIKALAKI, MINIMI-PALKAT JA TYÖSUOJELU: NÄMÄKÖ LIBERAALI-KONTULA HALUAA POISTAA? ) halpatyövoimasta hyötyy elinkeinoelämä( SUURYHTIÖT ), mutta kuluttajatkin."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Jungner "Elinkeinoelämän( EvvK )keskusliittoon kuuluvan Palvelualojen toimialaliiton hallituksen pj. v. 2009–2010; seuraajakseen valittiin maaliskuun lopussa 2010 Finnair Oyj:n henkilöstöjohtaja Anssi Komulainen. Jungner aloitti viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajana 2015, politiikassa käynnin jälkeen"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Harakka "kirjoittanut kolumneja myös lukuisiin lehtiin, mm. HSn Nyt-liite; IS; Suomen Kuvalehti; ja Talouselämä; reportaaseja julkaistu mm. HSn Kuukausiliite; Image v. 1994 EU-reportaasi"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Vanhanen http://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_Kiviniemi

        MIKÄ YHDISTÄÄ NÄITÄ "ERI PUOLUEIDEN" POLIITIKKOJA? RAHA=VALTAA=TIETO; VALTA>VASTUU, JA VASTUU MAKSAA; RAHA=AIKAA; JOTA ON VAIN RAJALLISESTI.

        VASTUUVAPAA=VASTUUTON/ARVOTON=ARVOVAPAA=(UUS)LIBERALISMI, SIS SUVAITSEVAISUUS, TS. VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS; ITSE-KESKEISYYS; ITSEKÄS=AHNE:

        http://youtu.be/ETxmCCsMoD0 Money - AB. B&A - Gimme! http://youtu.be/XEjLoHdbVeE

        POLITIIKAN OPPIJÄRJESTELMÄN USKOSTA EROTTAA YLILUONNOLLINEN; ELEMENTTI, JOTA IHMINEN JÄRJELLÄÄN( AISTEILLAAN )EI VOI HYVÄKSYÄ; JA
        YLILUONNOLLINEN ON IHMISELLE SEKÄ PELOTTAVAA( YLIVOIMAISTA ) ETTÄ
        VASTENMIELISTÄ( PELOTTAVAA ); SIKSI SE TORJUTAAN KUTEN KUOLEMAKIN.

        YHTEISET KÄSITTEET ON MUODOSTETTU SANOILLA, KIELEKSI, JOKA TEKEE
        KOMMUNIKOINNIN, KESKUSTELUN JA TIEDONVAIHDON MAHDOLLISEKSI;

        SANAT MUODOSTUVAT ÄÄNTEISTÄ, KIRJAIMISTA; JOILLA ON MYÖS LUKU-ARVOT,
        NUMEROT, JOTKA OVAT MATEMATIIKAN RAKENNUSPALIKOITA, LUKU-ARVOT;

        ELI ARVOT; KOSKA KIRJAIMILLA( ÄÄNTEILLÄ ) ON LUKU-ARVOT, A R V O T, NIIN

        ONKO SANOILLA( KÄSITTEILLÄ ) MYÖS ARVOT, MUUTENKIN KUIN LUKU-ARVO-TASOLLA? MATEMATIIKKA ON JOHDONMUKAISTA, LOOGISTA, PÄÄTTELEVÄÄ>

        TEKEE PÄÄTÖKSIÄ, OIKEAT RATKAISUT; ENTÄ SANAT, TEKEVÄTKÖ MYÖS SANAT
        OIKEITA PÄÄTÖKSIÄ, OIKEITA RATKAISUJA, LOOGISESTI, JOHDON MUKAAN, JOHDONMUKAISESTI? OVATKO NÄMÄ SANAT JOHDONMUKAISIA, PÄÄTELMIÄ?

        ENTÄ TEKEVÄTKÖ SINUN SANASI OIKEITA JOHDONMUKAISIA PÄÄTELMIÄ, OIKEITA
        PÄÄTÖKSIÄ? TEKEEKÖ JUMALAN SANA OIKEITA PÄÄTÖKSIÄ, MIELESSÄSI, SINUN
        MIELESTÄSI? HALUATKO EDES AJATELLA KOKO ASIAA, TAHDOTKO, AJATELLA?

        IHMINEN( [,JOKA EI TAHDO AJATELLA,] )ON VÄLINPITÄMÄTÖN, VASTUUTON;

        OLET(KO?)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12161163/miten-tukea-israelin-helluntai-messiaanisia-seurakuntia

        COPY: &Ajattelen-SIIS_olen-KO 14.10.2017 18:45: "JOS ei tarvitse lukeutua "eliittiin",

        NIIN suostun olemaan "tavallista älykkäämpi"

        KUTEN osastonpsykiatri Törnävällä minulle väitti,

        KUN onnistuin livahtamaan muualle hänen osastoltaan JO ennen joulua,

        VAIKKA "ennen joulua et ainakaan täältä kotiin pääse" ; )

        &Paavolainen sen sijaan HALUSI YMMÄRTÄÄ: Matkustelija, ETSIJÄ ja intellektuelli:

        "Älymystö eli intellektuellit: Henkilöitä tai ryhmiä jotka muotoilevat tai levittävät aatteita. http://fi.wikipedia.org/wiki/Älymystö

        Toinen määritelmä painottaa älymystön riippumattomuutta: "Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena."

        Älymystön jäsenet määrittelevät aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa.

        Suomessa heitä on tässä mielessä ollut 1800-luvun puolivälistä asti, jolloin poliittinen julkisuus syntyi.

        Suomalaisessa keskustelussa Terho Pursiainen on korostanut älymystöön kuuluvan riippumattomuutta määritelmässään: "Intellektuellit ovat selkeitä, olennaisia ajattelevia ja riippumattomia ihmisiä,

        jotka eivät anna kaupallisten mahdollisuuksien korruptoida sanottavaansa."

        Älymystö korvataan usein ehkä hieman suppeamman merkityksen sanalla sivistyneistö: Viimeksi mainittu käsite on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön kuvaamaan henkilöitä, jotka toimivat niin sanotun korkeakulttuurin alueella.

        Älymystö ja sivistyneistö voivat olla jakautuneita esimerkiksi oikeisto- ja vasemmisto-intellektuelleihin( ENTÄ KESKUSTA, TAI JOS TYKKÄÄ VAALEANPUNAISESTA? ). Kuuluminen lukeneistoon ei vielä takaa kuulumista älymystöön eikä sivistyneistöön.[

        http://www.synonyymit.fi/intellektuelli VALOPÄÄ, HIKIPINKO, LUKUTOUKKA, NÖSSÖ

        'Ristin ja hakaristin' aikalaislukijoita hämmensi, ettei Paavolainen selvästi sanonut, kenen joukoissa seisoi: – Ei muka ole olemassa facismin ja bolshevismin välistä taistelua, vaan

        kristinUSKOn( RAAMATUN EETTINEN MORAALI )

        ja pakanuuden( SATAN'A ) VÄLINEN SOTA!

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/16/olavi-paavolaisen-ylle-povattiin-vihaa-mutta-toisin-kavi

        Tämä ei mielestämme ole se “uusi maailmankuva”, jonka Paavolainen kuuluu teoksessaan
        esille manaavan, eikä tämän takia olisi tarvinnut ulkomaille matkustaa, Luo lippujen -lehdessä kirjoitetaan...# TAAS OVAT -ISMIT PIAN ASEET KÄDESSÄ VASTAKKAIN, YDIN-ASEET ..

        oikeaSSa vai vääräSSä; YLEENSÄ LÄHIMPÄNÄ TOTUUTTA OLLAAN SUURINPIIRTEIN
        NIIDEN KESKELLÄ, JOTEN TAIDANKIN PYSYÄ EDELLEEN PAAVON PUOLUEESSA, MIKÄ SE SITTEN ONKIN; JA SUOMEN KANSAN VALLAN DEMOKRATIAN KANSALAISENA...

        SOPIIKO TÄMÄ TEILLE; VAI ONKO PAKKO AJATELLA, KUTEN ENEMMISTÖ, AJATTELEE?

        &mies_SYNNYTTI-tekstiä 15.10.2017 3:50: LAINATTU EDELTÄ:

        "JOS ei tarvitse lukeutua "eliittiin", NIIN suostun olemaan "tavallista älykkäämpi"

        KUTEN osastonpsykiatri Törnävällä minulle väitti, KUN onnistuin livahtamaan muualle

        hänen osastoltaan JO ennen joulua, vVAIKKA "ennen joulua et ainakaan täältä kotiin pääse" :LOPPU.

        JOS luulet, että joku sua kuuntelee ja että vaikutat maailman tapahtumiin,

        NIIN suostu äkkiä menemään PAIKKAAMAAN "tavallista älykkäämpi" FOLIOHATTUSI,

        livahda kumikorjaamolle.( ONKO TUOSSA VIITATTU NS. KUMIPÄIHIN? VAIKEA SANOA ; )

        Eikös sulla ole se PSYKOOSIdiagnoosi, joten näetkö pikku-ukkoja ja kuuletko ääniä sieltä, missä ei ketään näy? Niitä sanotaan harha-aistimuksuiksi, esim. jos näkee piruja vessanpöntössä, eihän ne mitenkään siellä viitsi olla, kun on paljon mukavampiakin paikkoja, eikös vaan?

        Jos joku sun kahelin psykoottisen puheet ottaa tosissaan, niin se pitää viedä lataamolle ja
        hyvin äkkiä. Ei sun puheet ole uskottavia, kun sulla on todettu mielenterveysONGELMIA ; )&

    • oipoi

      Aivan kammottavaa paatosta Patmoksella. Näin sitä ovelammat tai pahemman puoleisesti hurahtaneet yksinkertaisia taas huijaa.

      • PAAtosta-johtoPÄÄtös

        NÄIN sitä Patmoksella tai ovelammat: Aivan, kammottavaa PAAtosta; pahemman puoleisesti hurAHTANEET http://yle.fi/uutiset/3-9696201 huijaa YKSINKERTAISIA( mm. LAPSIA) TAAS !

        ROOMAN Katolisen Kirkon( RKK; EKUMENIA ) uusin hyväksikäyttöepäily yltää VATIKAANIN vallan ytimeen. Kardinaali George Pell on kirkkovaltion kolmanneksi merkittävin virkamies.

        Komission helmikuussa julkaiseman raportin mukaan 1950–2010-luvuilla n. 7 % australialaisista ROOMANkatolisista papeista on syytetty lasten( PEDOFILIA ) hyväksikäytöstä.

        Kardinaali Pell on ollut Australian ROOMAN Katolisen Kirkon PÄÄmiehenä mukana näissä tutkimuksissa. Hän on esitellyt tapoja alaikäisten suojelemiseksi ja uhrien tukemiseksi. Hänen epäillään suojelleen väärinkäytöksiin syyllistyneitä ( RK)Kirkonmiehiä. Hän on ollut komission kuultavana kolmesti. Pell on aiemmin myöntänyt jarruttaneensa tutkimuksia.

        Kirkonpaimenten kyseenalaiseksi osoittautunut moraali on vähentänyt ROOMAN Katolisen Kirkon( RKK ) suosiota. Se oli aiemmin Australian suurin kirkko, mutta sen suosio on vähentynyt; v. 2011 australialaisista 25,3 % oli katolilaisia, v. 2016 luku oli 22,6 %.

        Jos Pell saa tuomion, hän on korkea-arvoisin hyväksikäytöstä tuomittu ROOMAN Katolisen Kirkon( RKK ) edustaja. Loputtomien skandaalien runtelemalla VATIKAANILLA on edessään valtaisa maineenpuhdistuskampanja. JATKUU...

        EDELTÄ-COPY: #Tutkintapyyntö? 3.5.2014 16:48: "Patmossäätiö ja Leo Meller ovat usein

        sielunvihollisen hyökkäyksen kohteena, johon vihollinen käyttää tietenkin ihmisiä.

        Ihmeellistä on miten Patmoksen palvelutyö laajenee jatkuvasti, lahjoittajien lukumäärä lisääntyy ja "liikevaihto" kasvaa vuosi vuodelta, näistä huolimatta

        http://www.heinola.org/~patato/meller.html

        Tässä on Leo Mellerin vastaus eräälle henkilölle, joka on yrittänyt vahingoittaa Patmosta:

        ""Ensiksikin, toivoisin Sinulle samaa mitä kristillisessä huolenpidossasi olet toivonut minulle, rehellistä parannuksen tekemistä ja luihin ja ytimiin menevää analyysia siitä, oletko teoissasi ja teksteissäsi edustamassa Jeesuksen ja Uuden testamentin etiikkaa ja edesvastuullisuutta? [20]

        Rakastatko Jumalaa ylitse kaiken ja lähimmäistäsi kuten itseäsi, tahtoisitko tapahtuvan itsellesi juuri samaa mitä esim. kylvät suuntaani, JOS olisit paikallani?

        Annanko asianajovaltakirjan juristille hänen sitä nyt pyytäessään?

        Sinun reaktiosi vaikuttaa asiaan: JOS TEET PARANNUKSEN, MUUTAT ASENTEESI, JA PYYDÄT ANTEEKSI, SIIS LAKKAAT VALHESAASTAN JULKAISUN PALSTOILLASI - KAIKEN SAASTASI - NIIN SITTEN minulla ei ole syytä aloittaa mitään prosessia suuntaasi.

        Tässä eroan täydellisesti Sinun ja ystäväsi "Ollin" edustamasta "kristillisyydestä".

        Asialliseen ja Totuudelliseen debattiin ja kritiikkiin siitä mitä julistan jne. minulla ei ole mitään sanomista; itse en juurikaan ennätä osallistumaan tuollaiseen, mutta tehkööt sitä toiset.

        Mutta palstojesi sisältö ei ole sen enempää asiallista kuin Totuudellista, eikä tekstisi täytä Uuden Testamentin vaateita.

        Kanssani keskusteli tunti sitten kristitty juristi, [7] joka kokee mittansa umpeutuneen palstasi levittämän saastan vuoksi. [8] Hän on nostamassa herjauskannetta ja asettuu

        vaatimaan Sinulta ja "Ollilta" korvauksia siitä tappiosta, joka mielestänsä aiheutuu vaikkapa Patmoksen mutta muidenkin hyökkäysten kohteina olleille palvelutöille (=ministeriöille).[9]

        Hänellä on minulle antamissansa em. liuskoissa 20 kohtaa, jotka kaikki ovat todistettavasti silkkaa valhetta ja parjausta, joissa täyttyy laillisen elinkeinon harjoittamisen uhkaamisen ja haittaamisen merkit.

        Niissä asetetaan henkilöiden suuhun ja tekoihin sellaista, mikä on keksittyä ja todistattavasti valhetta.

        No, tätähän sivuiltasi löytyy vaikka minkä verran; mielenkiintoista myös, millä tavalla juristi onkin löytänyt esim. "Ollin" kirjoittelusta kohtia, joissa esitetty valhe kuitenkin tosiasialisesti kumotaan seuraavissa virkkeissä, osoituksena kirjoittajan omastakin tietoisuudesta siitä, ettei olekaan niin huin halutaan väittää.

        Sitä rikollisempaa onkin herjaus tuossa tilanteessa, sanoo juristi.

        Juristi haluaa käydä läpi kaiken jo tulostamansa aiheiston -- väittää konkreettista aineistoa olevan noin 600 liuskaa. [10] Sitten hän lähettää työnsä tulokset minulle ja parille toiselle sivuillasi herjatulle ja kysyy näiltä valtuutuksia nostaa kenteet ja tehdä rikosilmoitukset Sinua vastaan. [11]

        Kun aihetta on sadoilla liuskoilla, RIKOSILMOITUKSEN tekeminenhän automaattisesti johtaa TUTKIMUKSEEN:

        JATKUU: ROOMAN Katolisen Kirkon( RKK ) australialainen 76-vuotias kardinaali Pell vakuuttaa syyttömyyttään, viimeksi torstaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

        Melbournessa ilmestyvä The Herald Sun arvioi, että Pellin ura on mitä todennäköisimmin lopussa. Pyhä istuin on ilmoittanut kunnioittavansa Australian oikeusjärjestelmän päätöksiä.

        ROOMAN Katolisen Kirkon piirissä tapahtuneita väärinkäytöksiä on tutkittu yli 30 maassa. Seuraavassa esimerkkejä suurta julkisuutta saaneista tapauksista viime vuosikymmeniltä:

        KIINNI.

      • kultTUURIvarttiHULLUköh

        Mistä on pienet PUNKKARIT ! tehty? HAKA-NEULOISTA, ja EPÄoikeudenmukaisuudesta,

        ja EPÄtasa-arvosta .. PROTESTIA ! PROTESTIA ! PROTESTIA ! JA VAPAUS JA VELJEYS JAT..

        Näitä kuuntelin satoja kertoja kun olin nuori, ja äitini sanoi "muista tehdä läksytkin" ..

        SIIHEN AIKAAN SUURIMMAT FILOSOFIT, JA RUNOILIJAT, PUHUIVAT ROCK-KIELTÄ;

        KUNNES HUOMASIVAT, ETTÄ MAAILMA EI MUUTU, PARHAALLAKAAN MUSIIKILLA

        http://youtu.be/stKoA4cOURw Afrikka, sarvikuonojen maa - Eppu Normaali

        "Afrikka tuo manner alla julman auringon
        Tällä kertaa laulun aiheena on
        Sieltä tulee nimittäin ihmisiä tummia
        Nälissään kyselemään aivan kummia

        Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
        En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin

        Massa on vielä massa Etelä-Afrikassa
        Pitää kaivostrustia ja kusee silmään mustia
        Jossain syödään lapsia ja neekerikin toteaa
        Voi Afrikkaa, tää on sarvikuonojen maa

        Tässä vaiheessa, laulun aiheessa
        Koittaa vaihe uus, kantaaottavuus
        Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen

        Lisää vielä Afrikasta uutisia huonoja
        Ei sielläkään ole kohta enää sarvikuonoja
        Niitä savannilla ensin salaa ammutaan
        Sitten sarvi kainalossa Nairobissa sammutaan

        Luuletko että kitaraa... (fade out)

        ALANGON RIIMEISSÄ ON KALEVALAISTA POLJENTOA( en ole lukenut Kalevalaa,
        en enempää kuin oli peruskoulussa pakko, samoin on vänrikki stoolin laita; ja ainoa Mika
        Waltari, jonka olen lukenut alusta loppuun on "Tanssi yli hautojen", pidän kovasti siitä,

        ja M. Kassilan komisario Palmu -filmeistä, kyllä suomalaisetkin osaavat:

        "Tyhjät ihmisenkuoret tuossa
        Hymyillen uinuvat mainosten suossa

        On mukavaa olla mainos pihalla
        Ihanaa vastata rakkauteen vihalla

        Jos joku silmästä silmään mua katsoa alkaa
        Minä saan katsoa paljasta malkaa

        Sokeita länsimaisia teitä
        Koristavia orjantappuraseppeleitä

        CHORUS: Te olette muoviruusuja omenapuissa PROTESTIA !
        Plastisia lauseita lasten suissa
        Soluissa vieraat geenit
        Migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla

        Karjalan urheat urhot on kuolleet
        Ihanien impien korvista vuolleet
        Pahat päälliköt tuhkakuppeja
        Joistain tehty on jopa koristenuppeja

        Suurilla saloilla leijuu sumu
        Josta ei huou pihkaa vaan läntinen humu

        Katso vanhaa tulipunakukan Olaa
        Hänen puhkotuista silmistään valuu Coca-colaa

        Salojen lapset, mä tätä vain hoen
        Koska rappionne niin raskaana koen

        Kaduilla lojuu vain ihmisenkuoria
        Katsokaa Karjalan urhoja nuoria

        Onko Amerikka taivas, onko Jumala siellä?
        Onko persoonallisuus oman menestyksen tiellä?

        On maaseutu vaipunut kyyneliin
        Sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin

        Plastisia lauseita lasten suissa PROTESTIA !

        http://youtu.be/bnO7zObgDHk Hassisen Kone - Muoviruusuja Omenapuissa (Original)

        http://genius.com/Hassisen-kone-muoviruusuja-omenapuissa-lyrics

        http://youtu.be/vTKp0oBLWu8 Iloisesti Hammondilla - Hassisen Kone

        Hassisen Kone – Iloisesti Hammondilla Lyrics

        "Aamulla kun herддn
        Hampaat kalisten
        Seassa lumen ja jддkarhujen SURR-REALISMIA? YMPÄRISTÖN TUNNE-TILA ..
        Suurimmat karhut
        Syrjддn potkin TOIVE-AJATTELUA ; )
        Nousen, kusen ja kuulen Kun hдn

        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla

        Ylдkerran sulotar TOIVE-AJATTELUA ; )
        Kaunis ja nuori MITEN VOIT OLLA VARMA, ETTÄ JUMALA ON, MIES? KATSO NAISTA .
        Hдn soittaa kuin Esa Katajavuori
        Ja minдkin tartun kitaraan MITÄ YHTEISTÄ ON KITARALLA JA.. no joo, antaa olla ; )
        Yhdessд soittelemme dapadapadaa TOIVE-AJATTELUA ; )

        Ja hдn Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla

        Urut soi ja postiluukust
        Tippuu kotilies
        Mitдs sitд turhia
        Tyцtцn mies REALISMIA
        Lukemaan kun urut soi
        Tralalaa
        Ja on niin s**t*n*n( SENSOROITU ) mukavaa TOIVE-AJATTELUA ; )

        Ja hдn Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla KITARA JA HUILU OVAT LEMPISOITTIMENI ..

        JA KONTRRASTIA, VERETÄÄN ÄSSÄ HIHASTA, NIIN HÄMÄTÄÄV VIHRREITÄ,
        NE OS SITTE IHAS SEKASIN, JA SIITÄ JÄÄ MEILLE ITTELLE VIELÄ HYVÄ SIIVU ; D

        LASSE MÅRTENSON ON KUNNIOTTAMANI SUOMENRUOTSALAINEN, ja Jörn D.

        http://youtu.be/p5k443tuZ7I Myrskyluodon Maija - S. Sokka ja T. Turpeinen

        http://youtu.be/zQIQ2djApSg R. Mustonen - Jumala Rakastaa Maailmaa( säv. L. Mårtenson jpoma.mbnet.fi/laulut/I,J/JUMALA RAKASTAA MAAILMAA.doc

        NÄIN MINÄ USKON

      • TIATOKKIRRJANNOMANEN
        kultTUURIvarttiHULLUköh kirjoitti:

        http://youtu.be/i_uT2JlOobo Popeda - DA DA( TYÄLLÄISNUARTERR RROKKIPPÄNRI, TULLUM MIÄHENNIKÄN. )

        VÄHÄLLYHENETTY JAP PAIKALISVÄRLÄM MAUSTETUNA: #POPEDAn 40-vuatistat taivalta juhlistaa uusi kirja: – Teiv v. 2015 digikirjam mutav vanit halusivat iha oikeek kirjan. TÄÄ OT TIATOKKIRRJANNOMANEN.

        Vesa Kontiainen on tunnettu keikka- ja huvitilaisuuksien järjestäjä Savossa ja Keski-Suomessa; kirjoittanut 7 kirjaa, joista 3 Popedasta.

        #BÄNDI esiintyy edelleen tasaiseen tahtiin. PopeRan NYKYKkokoppanosa alku-peräsistä muusikoista on jäljellä VAM Mustajärvi, Pauli "Pate", joka perusti yhtyeen Ilari Ainialan kanssa MANSESAV v. 1977.

        http://youtu.be/LqDNxO4FWzo Popeda - Kuulat sekaisin (1982) (Official Video) MANSEM MOTTORIPPÄT TÄYRESÄVVAUHRISA, MEINAM MENNÄNEIKÄMMEINATA, NÄÄS !

        #MUSTAJÄRVI( PATE VAS )sanoo, että tunnelma takahuaneesa ennek keikkaa ov varsis seesteinen: – JOS jokut tulis Poperrat takahhuaneeseep pualtat tuntia ennek keikkan NIV varrrman yllättys. Siälä o aika harrras meininki. Son nikkus sonni, jota piretääp pimeesän navetasaj jasse orottap pääsevänsäl laitumele ; ) http://yle.fi/uutiset/3-9886625

        #LAVALLA 40 VUOTTA viihtynyt laulaja ei väsy keikkailuun: – KUN me päästään lavalle, NIIN sitten me ollaan taas ikuisia pikkupoikia. http://youtu.be/SWRcT0SN6c8 POPERAP PARAS PIISI OM MÖRRI-MÖYKKY, SYMPATTINEP PIKKUTTROLLIS SYSSATTEESA ; )

        ÄIJILÄPPÄP PITÄP POKKAL LAULLAL LASTELLAULUJA, JAK KYLÄV VIÄLÄKIL LÄHTEE !

        #KEIKKATAHTI ei ole juuri hyytynyt. Vuosi sitten 60 vuotta täyttänyt yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, Pauli Mustajärvi sanoo jäävänsä kesälomalle joulukuun puolivälissä:

        – Kuutta keikkaa viikossa meni parhaimmillaan heinäkuussa. Kyllä se tämän ikäisille jätkille on ihan jees. Nyt syksy tasoitellaan 2-3 keikkaa viikossa. Seuraavan kerran lähdetään taas, kun festarit alkavat ensi kesänä.

        Kari "Hohdin" Holm tuli yhtyeen rumpaliksi vuonna 1983 tuuraamaan pikkuveljeään. Siinä menikin sitten 17 vuotta – kosteita ja myrskyisiä vuosia varmaan?

        – Minusta siinä on vähän liioittelua, kun puhutaan kosteista vuosista. Toki, kun keikka oli ohi, niin olihan siinä meininkiä. Yleisön edessä piti olla tolkuissaan, kun veti sellaisia biisejä.

        Ari Puukalla ja Kari Holmilla on yhteinen mielipide Pauli Mustajärvestä.

        – Paulin kanssa oli hienoa olla lavalla, se on erinomainen ja energinen. Pauli on Pauli. Ei se miksikään ole muuttunut.

        #YHTYEEN musiikkia on yritetty tunkea useampaan musiikkigenreen: – Siinä määrittelyssä on ollut kriitikoillakin ongelmia, koska Popeda on ollut oma genrensä. Soittamistapa oli uutta aaltoa, mutta vanha blues ja rock and roll ovat aina olleet taustalla. Mikään punk-bändi Popeda ei koskaan ole ollut. Se oli muitten meihin liittämä juttu, Puukka sanoo.

        Ari Puukka huolehti alkuvuosina siitä, että bändi saa palkkionsa.

        – Siihen aikaa se oli hiukan hankalaa, maksettiin paljon käteisellä ja kaikennäköisiä Vilunki-Villejä oli 1970-luvulla vielä markkinoilla. Niitä sai vahtia aina välillä, että kaikki hoitui niin kuin piti.

        Ari "Jatsi" Puukka oli Popedan kitaristina vuosina 1977–1981. Hän muistaa ensimmäisen keikan helmikuussa 1978.

        – Gorilla-klubi oli tuossa Hatanpäällä aivan täynnä. Siellä oli hurja meininki. Keikka meni mielestäni aika hyvin, että "suksee" oli mukava.

        #HISTORIA mahtuu 600 sivuun. Haastattelujen lisäksi kirjassa on perusteellista tietoa bändin vaiheista, kuten luettelo sen kaikista keikoista.

        – Paitsi vuosilta 1978–1979 puuttuu tietoja. Popeda teki niinä vuosina 74 keikkaa, mutta 29 paikan osalta päivämääriä en saanut selvitettyä, Vesa Kontiainen mainitsee kirjan ”puutteena”.

        Vuodet eivät ole viilentäneet Vesa Kontiaisen Popeda-kiinnostusta.

        – Se on edelleenkin se paras bändi, kunnon bailumusiikkia ja hyviä biisejä. Ukot vanhenee, mutta bändi tiukkenee entistä hurjemmaksi, Kontiainen suitsuttaa.

        Mikä on mielestäsi parhaan bändin parasta musiikkia?

        #RASWAA KONEESEEN op paras albumi; täyrelliset miähekkis siitäk KYLÄL LÖYTYY#

        http://youtu.be/V1UlJWU6rB0 Pitkä kuuma kesä-85 MUSSUASIKKI, NAIS JUTTU, NÄÄS ; )

        "Hän oli tosi upee näky
        Lyhyessä kesämekossaan
        Mä hänet rantatiellä näin
        Ajoin satamaan päin
        Hän nousi satulaan

        Pojat rannalla kulkevat ylpeinä
        - se naisia naurattaa
        Aurinko selkää polttaa
        Jään sisältä sulattaa

        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen
        Pitkä kuuma kesä, sen sain
        Se mullisti mun maailmain

        Sydän lujaa lyö kun meidät ottaa yö
        Mennään toiseen kaupunkiin
        Sitten näytetään
        Tori kierretään
        Kyntes uppoo nivusiin

        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen
        Pitkä kuuma kesä, sen sain

        Aamuyön raikas tuuli
        Meren rantaan käveltiin
        Purista mua lujaa beibe
        Pistä silmäs kiinni
        Huuda tyttö tää maa sun on
        Se päästä päähän ajetaan
        Mä tahdon nähdä kaiken
        - ja jokaista rakastaa

        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen
        Pitkä kuuma kesä, sen sain
        Se mullisti mun maailmain

        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen

        Pitkä kuuma kesä, en jää
        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen

        On pitkä kuuma kesä
        Ja mä aion elää sen, en jää
        Paikoilleni en nyt jää, en jää ..

      • TEin-vähän-KOLLA_asia
        kultTUURIvarttiHULLUköh kirjoitti:

        Mistä on pienet PUNKKARIT ! tehty? HAKA-NEULOISTA, ja EPÄoikeudenmukaisuudesta,

        ja EPÄtasa-arvosta .. PROTESTIA ! PROTESTIA ! PROTESTIA ! JA VAPAUS JA VELJEYS JAT..

        Näitä kuuntelin satoja kertoja kun olin nuori, ja äitini sanoi "muista tehdä läksytkin" ..

        SIIHEN AIKAAN SUURIMMAT FILOSOFIT, JA RUNOILIJAT, PUHUIVAT ROCK-KIELTÄ;

        KUNNES HUOMASIVAT, ETTÄ MAAILMA EI MUUTU, PARHAALLAKAAN MUSIIKILLA

        http://youtu.be/stKoA4cOURw Afrikka, sarvikuonojen maa - Eppu Normaali

        "Afrikka tuo manner alla julman auringon
        Tällä kertaa laulun aiheena on
        Sieltä tulee nimittäin ihmisiä tummia
        Nälissään kyselemään aivan kummia

        Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
        En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin

        Massa on vielä massa Etelä-Afrikassa
        Pitää kaivostrustia ja kusee silmään mustia
        Jossain syödään lapsia ja neekerikin toteaa
        Voi Afrikkaa, tää on sarvikuonojen maa

        Tässä vaiheessa, laulun aiheessa
        Koittaa vaihe uus, kantaaottavuus
        Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen

        Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
        En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin

        Lisää vielä Afrikasta uutisia huonoja
        Ei sielläkään ole kohta enää sarvikuonoja
        Niitä savannilla ensin salaa ammutaan
        Sitten sarvi kainalossa Nairobissa sammutaan

        Tässä vaiheessa, laulun aiheessa
        Koittaa vaihe uus, kantaaottavuus
        Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen

        Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
        En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin

        Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
        En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin

        Luuletko että kitaraa... (fade out)

        ALANGON RIIMEISSÄ ON KALEVALAISTA POLJENTOA( en ole lukenut Kalevalaa,
        en enempää kuin oli peruskoulussa pakko, samoin on vänrikki stoolin laita; ja ainoa Mika
        Waltari, jonka olen lukenut alusta loppuun on "Tanssi yli hautojen", pidän kovasti siitä,

        ja M. Kassilan komisario Palmu -filmeistä, kyllä suomalaisetkin osaavat:

        "Tyhjät ihmisenkuoret tuossa
        Hymyillen uinuvat mainosten suossa

        On mukavaa olla mainos pihalla
        Ihanaa vastata rakkauteen vihalla

        Jos joku silmästä silmään mua katsoa alkaa
        Minä saan katsoa paljasta malkaa

        Sokeita länsimaisia teitä
        Koristavia orjantappuraseppeleitä

        CHORUS: Te olette muoviruusuja omenapuissa PROTESTIA !
        Plastisia lauseita lasten suissa
        Soluissa vieraat geenit
        Migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla

        Karjalan urheat urhot on kuolleet
        Ihanien impien korvista vuolleet
        Pahat päälliköt tuhkakuppeja
        Joistain tehty on jopa koristenuppeja

        Suurilla saloilla leijuu sumu
        Josta ei huou pihkaa vaan läntinen humu

        Katso vanhaa tulipunakukan Olaa
        Hänen puhkotuista silmistään valuu Coca-colaa

        CHORUS: Te olette muoviruusuja omenapuissa PROTESTIA !
        Plastisia lauseita lasten suissa
        Soluissa vieraat geenit
        Migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla

        Salojen lapset, mä tätä vain hoen
        Koska rappionne niin raskaana koen

        Kaduilla lojuu vain ihmisenkuoria
        Katsokaa Karjalan urhoja nuoria

        Onko Amerikka taivas, onko Jumala siellä?
        Onko persoonallisuus oman menestyksen tiellä?

        On maaseutu vaipunut kyyneliin
        Sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin

        CHORUS: Te olette muoviruusuja omenapuissa PROTESTIA !
        Plastisia lauseita lasten suissa PROTESTIA !
        Soluissa vieraat geenit
        Migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla

        http://youtu.be/bnO7zObgDHk Hassisen Kone - Muoviruusuja Omenapuissa (Original)

        http://genius.com/Hassisen-kone-muoviruusuja-omenapuissa-lyrics

        http://youtu.be/vTKp0oBLWu8 Iloisesti Hammondilla - Hassisen Kone

        Hassisen Kone – Iloisesti Hammondilla Lyrics

        "Aamulla kun herддn
        Hampaat kalisten
        Seassa lumen ja jддkarhujen SURR-REALISMIA? YMPÄRISTÖN TUNNE-TILA ..
        Suurimmat karhut
        Syrjддn potkin TOIVE-AJATTELUA ; )
        Nousen, kusen ja kuulen Kun hдn

        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla

        Ylдkerran sulotar TOIVE-AJATTELUA ; )
        Kaunis ja nuori MITEN VOIT OLLA VARMA, ETTÄ JUMALA ON, MIES? KATSO NAISTA .
        Hдn soittaa kuin Esa Katajavuori
        Ja minдkin tartun kitaraan MITÄ YHTEISTÄ ON KITARALLA JA.. no joo, antaa olla ; )
        Yhdessд soittelemme dapadapadaa TOIVE-AJATTELUA ; )

        Ja hдn Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla

        Urut soi ja postiluukust
        Tippuu kotilies
        Mitдs sitд turhia
        Tyцtцn mies REALISMIA
        Lukemaan kun urut soi
        Tralalaa
        Ja on niin s**t*n*n( SENSOROITU ) mukavaa TOIVE-AJATTELUA ; )

        Ja hдn Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla
        Pistдд iloisesti hammondilla KITARA JA HUILU OVAT LEMPISOITTIMENI ..

        JA KONTRRASTIA, VERETÄÄN ÄSSÄ HIHASTA, NIIN HÄMÄTÄÄV VIHRREITÄ,
        NE OS SITTE IHAS SEKASIN, JA SIITÄ JÄÄ MEILLE ITTELLE VIELÄ HYVÄ SIIVU ; D

        LASSE MÅRTENSON ON KUNNIOTTAMANI SUOMENRUOTSALAINEN, ja Jörn D.

        http://youtu.be/p5k443tuZ7I Myrskyluodon Maija - S. Sokka ja T. Turpeinen

        http://youtu.be/zQIQ2djApSg R. Mustonen - Jumala Rakastaa Maailmaa( säv. L. Mårtenson jpoma.mbnet.fi/laulut/I,J/JUMALA RAKASTAA MAAILMAA.doc

        NÄIN MINÄ USKON

        ORPO PYRKII PÄÄMINISTERIKSI, JA KERÄÄ TSUHNILTA HALPOJA IRTOPISTEITÄ, KUN

        TEKEE ENSIN KIRISTYS-LEIKKAUS-UHKAUKSEN( KOEPALLO ), JA KATSOO MITEN

        KANSA SIIHEN REAGOI: KUN ÄLÄKKÄ NOUSEE, YHTÄKKIÄ ORPO HUOMAAKIN, ETTÄ

        "TÄYSIN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ" LEIKKAUSTA EI NYT VIELÄ VOI.. OLEKKAAN IHAN PAKKO

        TEHDÄ, JA ORVON OLOINEN HALLITUS"YHTEISTYÖ" SITEN LISÄÄ KANSANSUOSIOTA?

        #KESKUSTAN( KAPINALIIKE? )KANSANedustaja Hannakaisa Heikkinen on tuskastunut SOTE-MUUtoksen uusimpaan vaiheeseen: NS. VALINNANVAPAUTEEN littyvät pykälät pitäisi saada tällä viikolla hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsittelyyn, MUTTA

        Heikkisen FB-kirjoituksen perusteella tilanne on vielä levällään: – En voi enää olla hiljaa

        tästä taistelusta kulissien takana: SOTE-uudistuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa, jossa on ollut suuria ongelmia mm. lääkäriin pääsyssä, Heikkinen kirjoittaa; hän toimii eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana. http://yle.fi/uutiset/3-9888737

        Heikkisen mukaan keskustan tavoite on sosiaali- ja terveyshuollon nykyistä tiiviimpi yhteistyö, sekä peruspalvelujen ja erikoistason palvelujen tiiviimmät hoitoketjut.

        Kokoomus VAATII SOTE-MUUtokseen "VALINNAN"-"VAPAUTTA" JOKA AVAISI TERVEYS-PALVELUT ENTISTÄ ENEMMÄN KANSATTOMILLE KASVOTTOMILLE ITSEKKÄILLE JA AHNEILLE ISÄNMAATTOMILLE KAIKKEA VEROTUSTA VÄLTTELEVILLE KESKITTYVILLE SUURYHTIÖILLE MEIDÄN YHTEISKUNNASTAMME TÄYSIN VÄLINPITÄMÄTTÖMÄÄN RAHASTUKSEEN.

        KESKUSTAN Heikkisen mielestä ajatus valinnanvapaudesta on sinänsä aivan ok, JOS SE PARANTAA SOTE-PALVELUITA JA HILLITSEE NIIDEN KUSTANNUSTEN KASVUA, MUTTA: – Nyt ollaan pattitilanteessa, kun kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita,
        ei perustuslain asiantuntijoita, eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä.

        NEUVOTTELUT OVAT PELKKÄÄ FARSSIA, kun tekstejä yritetään hyväksyttää lankoja pitkin pörriäisissä, Heikkinen tylyttää.( "ELIITIN" SANELUPOLITIIKKA ON BrySSelistä PERÄISIN )

        YLE kertoi eilen Suomen Kirurgiyhdistyksen kannasta, jonka mukaan valinnanvapauslakiin kaavaillut asiakassetelit ja niiden laajentaminen erikoissairaanhoitoon sisältävät huomattavia riskejä; HS puolestaan kirjoitti tänään että asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä nykyistä versiota valinnanvapauslaista eteenpäin.#

        #Isot kunnat ottivat myös hallinnon työpaikoista leijonan osan. Kuntaliitokset eivät tuoneet myöskään toivottuja säästöjä. http://yle.fi/uutiset/3-9888280

        #Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää hämmästelee sitä, että valtakunnansyyttäjä M. Nissinen ei ymmärtänyt esteellisyyttään, vaikka alaiset siitä huomauttivat. http://yle.fi/uutiset/3-9888229 TOD.NÄK. KOKKAREPOMO; HYBRIS.

        RINTEEN ANTIN PITÄISI ALKAA KAIVELEMAAN PAHA POLIISI-KOKKELITAKTIIKKAA

        TOSI PALJON SYVEMMÄLTÄ, PISTÄKÄÄN NIIDEN TOIMINTA NAURUNALAISEKSI ; D

        #VÄITÖSkirjani "Sanan vallassa, vihan voimalla" (1992) nousi otsikoihin: SUOMETTUMIS-kauden KONSENSUSta RIKOIN todistelemalla että vuosisadan alussa Suomen SDP vaali kenttätasolla – käsinkirjoitetuissa paikallislehdissä – arkaaista herravihaa joka purkautui väkivaltaiseen vallankumoukseen http://yle.fi/uutiset/3-9887924 "ELIITIN" PUHETORVI. MOT.

        #TE-toimiston johtaja J. Ukkonen MYÖNTÄÄ, että työttömän on MAHDOTONTA
        olla koko ajan tavoitettavissa http://yle.fi/uutiset/3-9886927

        #KATALONIA kieltäytyi tiistaina hylkäämästä symbolista itsenäisyysjulistustaan: PÄÄTÖS asetti maakunnan poliittiselle törmäyskurssille Espanjan hallituksen kanssa.

        Espanjan perustuslakituomioistuin päätti tiistaina että Katalonian kiistelty ITSENÄISYYS-kansanäänestys oli laiton. Oikeuden mukaan alueellinen laki johon äänestys perustui oli Espanjan perustuslain vastainen.

        Espanjan hallitus on uhannut ottaa Katalonian keskushallinnon suoraan hallintaan, jos maakunnan aluehallitus ei peru mahdollista itsenäistymisjulistustaan torstaihin mennessä.

        Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont on toistaiseksi kieltäytynyt selventämästä, onko Katalonia julistautunut itsenäiseksi. Puigdemont vaatii Espanjan PM M. Rajoyta neuvottelu-pöytään. http://yle.fi/uutiset/3-9887854

        KUN Madridin korkein oikeus vangitsi 2 KATALONIAN KANSAN ITSENÄISYYS-

        LIIKKEEN johtajaa EPÄILTYNÄ KANSAN-KIIHOTUKSESTA,

        MAAN pahin SISÄ(?EU-)poliittinen KRIISI vuosikymmeniin SYVENI:

        ANC-liikkeen johtajaa J. Sanchezia ja katalaanien kulttuuria edistävän järjestön Omnium Culturalin johtajaa J. Cuixartia syytetään viime kuussa järjestettyjen suurmielenosoitusten lietsomisesta; kansankiihotuksesta voi saada Espanjassa jopa 15 vuoden vankeustuomion.

        Katalonian aluehallinto syytti Madridia "poliittisten vankien" ottamisesta. Tuhannet itsenäisyyden kannattajat eri puolilla Kataloniaa osallistuivat tiistaina mielenilmauksiin,

        joissa vaadittiin separatistijohtajien VAPAUTTAMISTA: – SORTO ei ole ratkaisu, HUUSIVAT MIELENOSOITTAJAT Katalonian aluehallinnon rakennuksen ulkopuolella Barcelonan keskustassa; illalla on määrä järjestää suuri kynttiläMIELENOSOITUS#

      • TROllaUS-HARjointUS
        TEin-vähän-KOLLA_asia kirjoitti:

        KATSOIN PUOLET http://areena.yle.fi/1-4026643 JA KUUNTELIN (UPI-)JÄLKIPYYKIN:

        NÄYTTI SUURELTA OSIN VALTAMEDIA-PROPAGANDALTA, MAKSETTUJEN MIESTEN
        DUBATULTA ESITYKSELTÄ, JONKA PUHEET OLI KIRJOITETTU ETU-KÄTEEN UPI:SSa:

        http://www.verkkouutiset.fi/hussein-al-taee-suojelupoliisi-tarvitsee-uuden-lain-ja-lisaa-voimavaroja-69133/ ISRAELISSA ON TURVALLISTA: ASEET JOKA TOISELLA, KAIKILLA

        CHAJALIM RYNKYT MUKANA LOMILLAANKIN; OVILLA KAIKISSA KAUPOISSA, KAHVILOISSA JA RAVINTOLOISSA ASETURVAMIEHET; HUSSEININ NÄKÖISIÄ
        MIEHIÄ, MUTTA ( http://youtu.be/OEw7XPLv2kU TRYGGARE KAN INGEN VARA )

        PUHUVAT ÄIDINKIELENÄÄN HEBREAA: SIKSI EN PELÄNNYT TUMMEMPAA
        IHOA JA VIERASTA(?)KIELTÄ, KUN TIEDÄN HEIDÄN USKON-MORAALINSA:

        Amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus - TIETOKO AINA POISTAA PELON?

        NO WAY: MITÄ ENEMMÄN TIEDÄN USA/NATO/EU-"ELIITIN" NWO-FASISMISTA, SITÄ MUKAA ALKAA PUTININ VENÄJÄ TUNTUA MUKAVAN TUTULTA JA TURVALLISELTA NALLEKARHULTA.

        #DO NOT RESIST .. New film shows how US police have become an occupying army;

        Craig Atkinson’s documentary about police militarization in America,

        asks an important question: how did we get here?

        http://www.theguardian.com/film/2016/sep/30/do-not-resist-film-documentary-us-police-militarization Ava DuVernay: 'The black body is being used for profit and politics'.

        Craig Atkinson’s documentary about police militarization, Do Not Resist, is filled with unsettling scenes like the one where a Swat team destroys a family’s home during a drug raid that nets small amounts of loose marijuana.

        But the most disturbing scene transpires during the relative placidity of a seminar when a hugely successful lecturer tells a room full of police officers: “We are at war and you are the frontline.

        What do you fight violence with? Superior violence. Righteous violence. Violence is your tool … You are men and women of violence.”

        The speaker, Dave Grossman, is a retired army lieutenant colonel with a packed national speaking schedule: In the film, Grossman also promulgates the notion that one perk of violent encounters is that police often say that afterwards they have the best sex of their lives, which Atkinson, in an interview, sees as parallel to promising virgins to .. A SUICIDE BOMBER#

        PELKÄÄN, enemmän Amerikan "TURVAYHTIÖITÄ" kuin VENÄJÄN ARMEIJAA; minulla on

        PALJON HUONOMPIA KOKEMUKSIA SUOMEN VIRANOMAISISTA KUIN VENÄJÄN MAFIASTA; PAHIN KOKEMUKSENI ON SUOMEN "EV.LUT."KIRKON "LAMPAISTA":

        SUOMEA PUHUVIEN NATSIEN KANSSA MINULLA EI OLE MITÄÄN YHTEISTÄ; CIA/UPI
        ON PALJON UHKAAVAMPI SUOMEN KANSALLE KUIN VENÄJÄN KOKO FSB/SRV/GRU:

        http://yle.fi/uutiset/3-8494411 TORSO: #VENÄJÄN sotilastiedustelu( GRU )aktiviteeteista Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Alajoutsijärvi ARVIOI YLE Uutisille että Suomessa voi tällä hetkellä olla rauhan aikana ”nukkuvia agentteja”, mutta kriisitilanteessa aktivoituvia sabotaasiin tarkoitettuja henkilöitä:

        - GRUn vanha strategia on soluttaa porukkaan nk. illegaaleja (väärällä henkilöllisyydellä maassa oleskelevia agentteja) ”pahan päivän varalta", näitä on löydetty länsimaista; tällaisten henkilöiden tehtävä kriisin aikana Helsingissä voisi olla esim. sähkölaitoksen tai jonkin muun strategisen kohteen tuhoaminen.

        Perinteisesti GRU on keskittynyt epälineaariseen sodankäyntiin. Se tekee salaisia operaatioita ja sabotaasia syvällä vihollisen selustassa; tiedustelijoiden lisäksi GRU käyttää erikoisjoukkoja ja palkkasotilaita, sekä tukee paikallisia, kuten Itä-Ukrainassa näyttää tapahtuneen; Georgiasta saatiin kiinni GRUn miehiä sodan aikana v. 2008.

        Vaikka nykytilanteesta ei juuri ole tietoja, se tiedetään, että ainakin kylmän sodan aikana Suomi oli NL:lle merkittävä asemapaikka. http://yle.fi/uutiset/3-9890255

        GRUn Spetsnaz-erikoisjoukkoja pidetään kaikkein vaarallisimpana verrattuna Venäjän muiden turvallisuuspalvelujen erikoisjoukkoihin; GRU-Spetsnaz sodan aikana esim.
        tuhoaa strategisia kohteita ja eliminoi vihollisen avainhenkilöitä.

        Myös muiden valtioiden sotilastiedusteluun verrattuna Venäjän GRU:n toiminta on poikkeuksellista – yleensä sotilastiedustelun tehtävä on kerätä tietoa kansallisen turvallisuuden tueksi; GRU hoitaa muiden aktiviteettiensa lisäksi suurinta osaa Venäjän satelliitti- ja signaalitiedustelusta http://yle.fi/uutiset/3-8083840 TROllaUS-HARjointUS

        GRU:n erikoisosaamista taisteluissa on DIS-INFOn levittäminen ja ja ”MASKIROVKA”
        eli harhauttaminen; operaatioissaan se käyttää apureina ”hyödyllisiä hölmöjä” eli
        omalle tavoitteelleen soveltuvia ja disinformoituja henkilöitä; jäljet yritetään peittää
        kaikin tavoin, joten toiminnasta on todella vähän tietoja.

        Alajoutsijärven mukaan Ukrainan tilanne osoittaa, että Venäjän poliittinen ja
        sotilasjohto näyttää viime aikoina löytäneen GRUn osaamiselle uutta käyttöä:

        – Vahvasti NÄYTTÄÄ SILTÄ että OLETETULLA toiminnallaan GRU jälleen osoitti,
        miten Venäjä käyttää salaista sotilastiedusteluorganisaatiotaan - tällä hetkellä
        kaikkein toimintakykyisintä voimapoliittista instrumenttiaan#

      • OiKein-VÄÄRYYTTÄ-KoKi
        TROllaUS-HARjointUS kirjoitti:

        HE JOTKA VOIVAT, ÄLYKKÄÄT JA NOPEAT, SYÖVÄT TYHMÄT JA HITAAT, VOIMALLAAN .. ONKO TUO MORAALI( IHMISTAVAT ) http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi

        EETTISESTI RAAMATUSTA VAI KEHITYSOPPINEIDEN; VÄÄRYYTTÄ, VAI OIKEIN?

        COVER:#Juutalaisille-ENSIN 17.10.2017 21:51:

        "Aloittaja ei vaikuta terveeltä". Sen asian määrittelee ympäristö: täSSä ympäristöSSä, kyllä.

        "mielestäni fanaattista soopaa" ÄLÄ anna P*SK*LINTUJEN PESIÄ pääSSäsi, T*P* NE.

        "joutavaa raamatunlauseiden tuputusta" NIIN, kiRKKo-uskoVAINenHÄN EI SITÄ TARVITSE,

        vouho mikä vouho.: "Tätä mieltä" METANOIA, MIELENMUUTOS=TÄYSI ASENNEMUUTOS

        vaikka itsekin olen ollut Israelissa, pitempäänkin: http://www.tv7.fi/vod/player/7064/ Jad HaSmonan MUISTAMISEKSI, bevakasha.

        Room. 1:1-7 JESHUA MESSIAAN palvelija Paavali: Kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia jonka Jumala edeltä LUPASI(ZMAN AVAR)profeettainsa kautta Pyhissä Kirjoituksissa: Pojastaan - joka lihan puolesta SYNTYI Davidin siemenestä, ja

        Pyhän Hengen puolesta kautta kuolleistanousemisen ASETETTU Voimassa Jumalan Pojaksi -

        JESHUA MESSIAASTA, MEIDÄN(ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL)HerrastammeJHVH jonka kautta SAIMME Armon; ja apostolinviran JOTTA (UUDESTI)syntyisi USKON KUULIAISUUS( JUMALAn SANAn TOTTELEminen )Hänen( JESHUA; VAPAUTTAJA SYNNISTÄ )Nimeään kohtaan

        kaikissa MUISSA(X)kansoissa; joihin TE(X)kin JESHUA MESSIAAN kutsumat kuulutTE: Kaikille

        Jumalan rakkaille kutsutuille pyhille Roomassa. teille Armo(HaCHESED; SHEKINAH)ja

        Rauha Isältämme Jumalalta ja HerraltaJHVH JESHUA MESSIAALTA.

        :8-13 Ensin kiitän Jumalaani JESHUA MESSIAAN kautta teidän kaikkien tähden, koska uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa; sillä Jumala jota palvelen julistaen Poikansa evankeliumia hengessäni TODISTAA kuinka teitä lakkaamatta aina rukouksissani muistan anoen että jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tykönne tulemaan:

        Sillä ikävöitsen nähdä teitä voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan jotta vahvistuisitte; so. että yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun; ja teiltä veljet en halua salata että jo monesti PÄÄTIN tulla tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne KUTEN MUIDEN(X)kin, mutta tähän saakka OLIN estetty.

        :14-16 Olen velkaa kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille; siis omasta puolestani olen altis teillekin Roomassa asuville julistamaan evankeliumia en häpeä; sillä so. JUMALAN VOIMA( SINETTI )itsekullekin USKOVALLE pelastukseksi ENSIN JUUTALAISELLE, sitten kreikkalaisellekin; siinä Jumalan Vanhurskaus ILMESTYY(NÄKYVIIN)uskosta uskoon, sillä Vanhurskas ELÄÄ uskosta KUTEN( H? )on Kirjoitettu.

        :18-21 Sillä VASTAAN kaikkea ihmisten Jumalattomuutta, ja VÄÄRYYTTÄ HEIDÄN jotka pitävät Totuutta vääryyden vallassa, Ilmestyy Taivaasta Jumalan Viha; SIKSI että se mikä Jumalasta voidaan tietää on ilmeistä keskuudessaan, sillä Jumala ILMOITTI sen heille:

        Sillä Näkymätön Olemuksensa, IKUINEN Voimansa ja Jumalallisuutensa ovat, kun niitä Teoissaan tarkataan, nähtävinä maailman luomisesta asti, NIIN etteivät millään itseään voi puolustaa; koska vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ajatuksiltaan turhistuneet, ja ymmärtämätön sydämensä PIMENTYI.

        :22-25 Kehuessaan olevansa viisaita ovat tyhmiksi( VÄÄRÄ ASENNE, YLPEYS )tulleet;
        ja katoamattoman Jumalan kirkkauden MUUTTIVAT katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi: SIKSI Jumala on heidät HYLKÄSI sydämensä himoissa saastaisuuteen, itse häpäisemään omat ruumiinsa; NUO( TUO LAITON ! ) jotka VAIHTOIVAT Jumalan Totuuden( SANA, VT) valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua( IHMISTÄ) enemmän kuin Luojaa joka on IKUISESTI ylistetty Amen.

        :26-28 SIKSI Jumala HYLKÄSI heidät häpeällisiin himoihin; sillä naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, kiimoissaan SYTTYIVÄT toisiinsa ja harjoittaneet riettautta miespuolet miespuolten kanssa, ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan mikä saada piti; ja KUTEN heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, NIIN Jumala hylkäsi heidät kelvottoman( EI OTOLLINEN )MIELInsä valtaan sopimattomia tekemään.

        :29-32 HE OVAT TÄYNNÄ ( FULL; JUOPUNUT )KAIKKEA VÄÄRYYTTÄ: pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

        ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia; vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

        jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne jotka senkaltaisia tekevät ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille jotka niitä( PA/PLO/HAMAS; EAPPI yms. )tekevät.

        מלחמת הקודש http://youtu.be/upGGyQ946KQ?list=RDmjmMllp8hJg&t=149 2014- Священная Война The Sacred War

      • Sanan-VAPAUTTA
        TROllaUS-HARjointUS kirjoitti:

        KATSOIN PUOLET http://areena.yle.fi/1-4026643 JA KUUNTELIN (UPI-)JÄLKIPYYKIN:

        NÄYTTI SUURELTA OSIN VALTAMEDIA-PROPAGANDALTA, MAKSETTUJEN MIESTEN
        DUBATULTA ESITYKSELTÄ, JONKA PUHEET OLI KIRJOITETTU ETU-KÄTEEN UPI:SSa:

        http://www.verkkouutiset.fi/hussein-al-taee-suojelupoliisi-tarvitsee-uuden-lain-ja-lisaa-voimavaroja-69133/ ISRAELISSA ON TURVALLISTA: ASEET JOKA TOISELLA, KAIKILLA

        CHAJALIM RYNKYT MUKANA LOMILLAANKIN; OVILLA KAIKISSA KAUPOISSA, KAHVILOISSA JA RAVINTOLOISSA ASETURVAMIEHET; HUSSEININ NÄKÖISIÄ
        MIEHIÄ, MUTTA ( http://youtu.be/OEw7XPLv2kU TRYGGARE KAN INGEN VARA )

        PUHUVAT ÄIDINKIELENÄÄN HEBREAA: SIKSI EN PELÄNNYT TUMMEMPAA
        IHOA JA VIERASTA(?)KIELTÄ, KUN TIEDÄN HEIDÄN USKON-MORAALINSA:

        Amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus - TIETOKO AINA POISTAA PELON?

        NO WAY: MITÄ ENEMMÄN TIEDÄN USA/NATO/EU-"ELIITIN" NWO-FASISMISTA, SITÄ MUKAA ALKAA PUTININ VENÄJÄ TUNTUA MUKAVAN TUTULTA JA TURVALLISELTA NALLEKARHULTA.

        #DO NOT RESIST .. New film shows how US police have become an occupying army;

        Craig Atkinson’s documentary about police militarization in America,

        asks an important question: how did we get here?

        http://www.theguardian.com/film/2016/sep/30/do-not-resist-film-documentary-us-police-militarization Ava DuVernay: 'The black body is being used for profit and politics'.

        Craig Atkinson’s documentary about police militarization, Do Not Resist, is filled with unsettling scenes like the one where a Swat team destroys a family’s home during a drug raid that nets small amounts of loose marijuana.

        But the most disturbing scene transpires during the relative placidity of a seminar when a hugely successful lecturer tells a room full of police officers: “We are at war and you are the frontline.

        What do you fight violence with? Superior violence. Righteous violence. Violence is your tool … You are men and women of violence.”

        The speaker, Dave Grossman, is a retired army lieutenant colonel with a packed national speaking schedule: In the film, Grossman also promulgates the notion that one perk of violent encounters is that police often say that afterwards they have the best sex of their lives, which Atkinson, in an interview, sees as parallel to promising virgins to .. A SUICIDE BOMBER#

        PELKÄÄN, enemmän Amerikan "TURVAYHTIÖITÄ" kuin VENÄJÄN ARMEIJAA; minulla on

        PALJON HUONOMPIA KOKEMUKSIA SUOMEN VIRANOMAISISTA KUIN VENÄJÄN MAFIASTA; PAHIN KOKEMUKSENI ON SUOMEN "EV.LUT."KIRKON "LAMPAISTA":

        SUOMEA PUHUVIEN NATSIEN KANSSA MINULLA EI OLE MITÄÄN YHTEISTÄ; CIA/UPI
        ON PALJON UHKAAVAMPI SUOMEN KANSALLE KUIN VENÄJÄN KOKO FSB/SRV/GRU:

        http://yle.fi/uutiset/3-8494411 TORSO: #VENÄJÄN sotilastiedustelu( GRU )aktiviteeteista Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Alajoutsijärvi ARVIOI YLE Uutisille että Suomessa voi tällä hetkellä olla rauhan aikana ”nukkuvia agentteja”, mutta kriisitilanteessa aktivoituvia sabotaasiin tarkoitettuja henkilöitä:

        - GRUn vanha strategia on soluttaa porukkaan nk. illegaaleja (väärällä henkilöllisyydellä maassa oleskelevia agentteja) ”pahan päivän varalta", näitä on löydetty länsimaista; tällaisten henkilöiden tehtävä kriisin aikana Helsingissä voisi olla esim. sähkölaitoksen tai jonkin muun strategisen kohteen tuhoaminen.

        Perinteisesti GRU on keskittynyt epälineaariseen sodankäyntiin. Se tekee salaisia operaatioita ja sabotaasia syvällä vihollisen selustassa; tiedustelijoiden lisäksi GRU käyttää erikoisjoukkoja ja palkkasotilaita, sekä tukee paikallisia, kuten Itä-Ukrainassa näyttää tapahtuneen; Georgiasta saatiin kiinni GRUn miehiä sodan aikana v. 2008.

        Vaikka nykytilanteesta ei juuri ole tietoja, se tiedetään, että ainakin kylmän sodan aikana Suomi oli NL:lle merkittävä asemapaikka. http://yle.fi/uutiset/3-9890255

        GRUn Spetsnaz-erikoisjoukkoja pidetään kaikkein vaarallisimpana verrattuna Venäjän muiden turvallisuuspalvelujen erikoisjoukkoihin; GRU-Spetsnaz sodan aikana esim.
        tuhoaa strategisia kohteita ja eliminoi vihollisen avainhenkilöitä.

        Myös muiden valtioiden sotilastiedusteluun verrattuna Venäjän GRU:n toiminta on poikkeuksellista – yleensä sotilastiedustelun tehtävä on kerätä tietoa kansallisen turvallisuuden tueksi; GRU hoitaa muiden aktiviteettiensa lisäksi suurinta osaa Venäjän satelliitti- ja signaalitiedustelusta http://yle.fi/uutiset/3-8083840 TROllaUS-HARjointUS

        GRU:n erikoisosaamista taisteluissa on DIS-INFOn levittäminen ja ja ”MASKIROVKA”
        eli harhauttaminen; operaatioissaan se käyttää apureina ”hyödyllisiä hölmöjä” eli
        omalle tavoitteelleen soveltuvia ja disinformoituja henkilöitä; jäljet yritetään peittää
        kaikin tavoin, joten toiminnasta on todella vähän tietoja.

        Alajoutsijärven mukaan Ukrainan tilanne osoittaa, että Venäjän poliittinen ja
        sotilasjohto näyttää viime aikoina löytäneen GRUn osaamiselle uutta käyttöä:

        – Vahvasti NÄYTTÄÄ SILTÄ että OLETETULLA toiminnallaan GRU jälleen osoitti,
        miten Venäjä käyttää salaista sotilastiedusteluorganisaatiotaan - tällä hetkellä
        kaikkein toimintakykyisintä voimapoliittista instrumenttiaan#

        VÄLINPITÄMÄTÖN( UUSLIBERALISMI=SUVAITSEVAISUUS, ILMAN SÄÄNTELYÄ, SIIS ILMAN SÄÄNTÖJÄ, EI OLE YHTEISKUNTAA, VAAN HARVAIN RAHANVALTA. MOT. )

        EPÄOIKEUDENMUKAINEN JA EPÄTASA-ARVOINEN VASTUUTON AHNE JA ITSEKÄS

        VASTUUVAPAA SAALISTUS SYNNYTTÄÄ KÄRSIMYSTÄ( AHDISTUSTA, STRESSIÄ ) JA

        PELKOA> KATKERUUTTA> VIHAA>VÄKIVALTAA; KATKERUUTTA> KOSTO; KAAOS.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        RAAMATUN EETTISEN MORAALIN HYLKÄYS VIE YHTEIS(?)VALTION KAAOKSEEN>

        TUHOON; UUSI MAAILMANJÄRJESTYS=PAKKOVÄKIVALTA, VALHEELLA PIDETTY.

        Oman TULKINTANI MUKAAN MINUT VIETIIN AIHEETTA MIELISAIRAALAAN VALLAN-PITÄJILLE LIIAN VAARALLISTEN PROFETIOIDEN, JUMALAN SANAN( EI SIIS OMAANI ),

        KOMMENTOINNIN JA LEVITTÄMISEN TAKIA, VAIKKA EN SILLOIN TEHNYT SITÄ EDES

        NIIN, JULKISESTI(?), KUIN NYT, VAAN LÄHETTELIN VAIN KIRJEITÄ SEURAKUNNILLE,

        - KUTEN MUUTKIN APOSTOLIT( HUOMAA TERVE ITSEIRONIA ; ) - JA HIEMAN REISSASIN YMPÄRI MAAILMAA; DIAGNOSOITIIN PSYKOOTTISEKSI TOIMINNAKSI:

        RECOVER: #...JOS tilannetta vertaa vaikka Turkkiin( TAI MCcarthyn "KOMMUNISTI"-VAINOIHIN USA:SSa 1950-LUVULLA; TAI POHJOIS-KOREAAN; TAI NATSI-SAKSAAN, MITÄ
        KOHTI USA/NATO/EU-(TALOUS)FASISMI( EHDOTTOMUUS )ON KOVAA menoSSa ..

        EU TOTEUTTAA NATSI-SAKSAN SUUNitelmaa ..)

        suomalaisella sananvapaudella menee hyvin, ARVIOI kymmeniä vuosia Suomen sanan-vapauskeskustelua seurannut ja sananvapautta tutkinut Jyväskylän yliopiston( TIETO=VALTA=RAHA; VALLANPITÄJÄT="ELIITTI"; SERTIFIOITU "TIEDON"VÄLITYS )

        lehtori Riitta Ollila. http://yle.fi/uutiset/3-9889068 KENEN LAULUJA LAULAT, NYT?

        Hänen mukaansa tämän hetken iso sananvapausongelma on käänteinen; Sananvapautta käytetään VIHAPUHEeseen( SUVAITSEMATON, KYSEENALAISTAA SUVAITSEVAN AGENDAN, MIKÄ ON VAPAUTTA RAAMATUN EETTISESTÄ MORAALISTA ): – Jotkut ajattelevat, että he voivat sananvapauden nimissä tehdä ja laukoa mitä vaan, Ollila sanoo.

        ( SUOMEN PERUSTUSLAKIA RAISKAAVAT OVAT KYLLÄ NYT VARMAAN TÄYSIN TOISELTA TAHOLTA; TIETOSUOJAN MURTAMINEN JOHTAA AUTORITARISMIIN. )

        Rasistiset, ihmisarvoa( MIKÄ ON IHMISEN ARVO LIBERAALIKAPITALISTISESSA MARKKINA-TALOUDESSA? SE KATSOTAAN ARVO-ASEMASTA, PALKASTA JA PANKKITILISTÄ )loukkaavat( VAIN YLPEÄÄ VOI LOUKATA, ITSEKESKEISTÄ, NARSISTISTA IHMISTÄ; OPETTAJAT USEIN OVAT TAVALLISTA NARSISTISEMPIA, EIKÖ TOTTA? ) puheet,

        ( http://israel-apu.fi/profeetallista/norjalaisen-naisen-naky-vuodelta-1968/ IHMISARVOT? )

        "laittomat http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE ! uhkaukset"

        ( http://www.kotikone.fi/kalle/teokset/T11_Suomalainen nykyprofeetta.pdf )

        ja kunnianloukkaukset( PANNAAN SAMAAN PIIKKIIN, ITSEKKÄIDEN JA AHNEIDEN YHTEISKUNNASTAMME VÄLINPITÄMÄTTÖMIEN VASTUUTTOMIEN SAALISTAJIEN,
        JOIDEN KANSSA MM. YLIOPISTOTKIN NYKYÄÄN OVAT TIIVIISSÄ YHTEISTYÖSSÄ )–

        ne OVAT(?) SuOMESSA(?) isompi ongelma kuin sananvapauden rajoittaminen. Niillä PYRITÄÄN VAIENTAMAAN "ILLEGAALEJA" NORMI-SOPIMATTOMIA keskustelijoita:

        tutkijoita( MITÄ P*SK** KUKIN TONKII, MUTTA KUN SIITÄ SAA MAKSUN, NIIN SITTEN ONKIN )toimittajia ja "asiantuntijoita".( VAI NIIN,

        EI TÄÄLLÄ AINAKAAN PAHEMMIN MITÄÄN KESKUSTELUA OLE SYNTYNYT ; )

        NETTI ja varsinkin SO.-MEn nousu MAHDOLLISTAA( JA TÄMÄHÄN VASTA NYT ÄRSYTTÄÄKIN VALLANPITÄJIÄ, JA VALTAMEDIAA, JA SERTIFIOITUA "TIEDON"-SÄILYTYSTÄ, "ELIITILLÄ" ) sen,

        että jokainen( SERTIFIOIMATON=KÖYHÄ SURKIMUS, ALALUOKAN LUUSERI ; ) voi sanoa mitä haluaa ja

        saada sanomisilleen helposti ison yleisön. Se on HYVÄ(?)ASIA( EIPÄ TAIDA .. OLLAKKAAN, KUTEN RIVIEN VÄLISTÄ TARKEMMIN VOI LUKEA ).

        Mutta kaikki eivät osaa( IHMINEN OPPII NOPEASTI, JOS TAHTOO, JA VARSINKIN KUN OIKEIN KOVASTI HALUAA OPPIA KIVOJA JUTTUJA ; ) käyttää NÄITÄ mahdollisuuksia.

        Ihmiarvoa loukkkaava vihapuhe ja uhkailu eivät kuulu sananvapauteen, Ollila sanoo.

        – ONGELMA on tietenkin se, KUINKA PALJON( NATSI-SAKSASSA EI OLLUT NIIN NOKON NUUKAA, HIRTTÄMÄLLÄ .. TAI AMMUTTIIN AAMUNKOITTEESSA .. ) siitä voi rangaista. RAJANVETO( NATSEJA )epämiellyttävän puheen ja vihapuheen välillä on vaikea.( MUUTA

        JOS TIEDUSTELULAKI SAADAAN, NIIN KAIKKI "NETTI-TERRORISTIT" RAHDATAAN KUANTANAMOON .. VAIHTO- VAI TASAVIRTAA - IKÄVIÄ TÄRSKYJÄ GIGUUN. )

        Siis vielä kerran. Kyllä. Loukata saa. Mutta ei, sanojensa takana seisomisesta ei pääse eroon vetoamalla SANANVAPAUTEEN# NI-IN, VASTUU MAKSAA, JOSKUS JOPA IHMISHENKIÄ

      • VARJOssA-HuumoriaKIN

        RECOVER: #SUOMI/Ruotsi järjestää yhteisen NATO-harjoituksen joka INFO-vaikuttamiseen kuten VALEUUTISIIN JA TROLLAAMISEEN KESKITTYY( NS. KESKITYS-LEIRIKÖ? ; ) kertoo Aa-mulleHneHTI: NOIN 20 VIRKAmiestä( VARMAAN, KAIKILLA KiKKeli.. ) Suomesta ja Ruotsista on mukana TROllaUS-harjoituksessa( LAHJATTOMAT HARJOTTELEE .. VARMAAN NYT KYLLÄ JO TAITAVAT TROLLATA, IHAN TARPEEKSEEN .. )

        ;Lehden mukaan osallistujat ovat eri alojen "osaajia", mutta taustoistaan EI KERROTA TARKEMMIN http://youtu.be/SWRcT0SN6c8 KYLLÄ TROLLI TROLLIT TUNTEE. H.Y.H.

        TROllaUS-Harjoitukseen osallistuu myös NATOn strategisen viestinnän osaamiskeskuksen TROllaUSasiantuntijoita. http://yle.fi/uutiset/3-9890255

        #TUNNETTU ahkerasta tiedotteiden, twiittien ja muiden SOME-päivitysten tehtailustaan:

        KÄRNÄN FB-päivitys oli torstaiaamuna kaikkea muuta kuin innostunut:

        "Tukholman reissun ikävä tappio: puhelin. Hankittu tilalle: mahatauti.

        Ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla siis mene." http://yle.fi/uutiset/3-9891044

        Paavo Väyrysen ilmoitus tuskin paransi Kärnän aamua: Keskustan konkari palaa kotimaan politiikkaan eli käytännössä tulee Kärnän tilalle eduskuntaan ensi kevätkaudella, ellei

        tule valituksi presidentiksi; Kärnä istuu nyt eduskunnassa Paavo Väyrysen paikalla.

        Koska mies ei vastaa Tukholmassa hävinneeseen puhelimeensa, haastattelu tehdään sähköpostitse; haastattelussa Kärnä ei suostu myöntämään olevansa pettynyt:

        – VÄYRYSEN PALUUTAhan ON MONI ODOTTANUT KOKO AJAN.

        Katson positiivisella mielellä tulevaisuuteen, Kärnä muotoilee, EURO- ja maakuntavaalit kiikarissa; kertoo ottavansa vastaan töitä, jos kansanedustajan pesti loppuu ensi kevätkaudella.

        – Otan myös vastaan työtarjouksia, sillä tekevän on tehtävä töitä.

        Kärnä kertoi keskiviikkona harkitsevansa eurovaaliehdokkuutta. Aiemmin hän on ilmoittanut asettuvansa ehdolle myös maakuntavaaleissa, mikäli sellaiset järjestetään.

        Seuraavista eduskuntavaaleista Kärnä ei vielä sano mitään. On kuitenkin todennäköistä, että komean äänipotin ensikertalaisena saanut mies lähtee ehdolle myös huhtikuun 2019 eduskuntavaaleissa. Kärnä sai vuoden 2015 eduskuntavaaleista 3203 ääntä ja nousi siis varakansanedustajaksi. Eduskunnan ovet aukesivat, kun Paavo Väyrynen ei ottanutkaan vastaan kansanedustajan paikkaansa vaan jatkoi EURO-parlamentissa.

        Kärnä on 36-vuotias entinen Enontekiön kunnanjohtaja ja rajavartioston upseeri;
        hänen kotikuntansa on yhä Enontekiö, vaikka asuu perheineen nykyään Inarissa:

        – Olen päivittämässä nykypäivään "Onko maallamme malttia vaurastua", UKKn#

        http://youtu.be/2Z50D7Uovb4 Nälkämaan laulu(&UKK) - UrhousREMIX - DJ Urho

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        #...Kirjan sodanjälkeiset luvut kirjoittanut Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola toteaa, ettei Suomen tilanne kesän 1948 jälkeen ollut Moskovan mieleen. Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus Suomen kanssa oli kyllä saatu aikaan, mutta kommunistit jäivät ulos vaalien jälkeisestä hallituksesta ja presidentti Juho Kusti Paasikiven tuella maahan pystytettiin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus.

        Suomen pelättiin liukuvan kylmän sodan jakolinjan väärälle puolelle; sen estämiseksi piti itse tarttua toimeen: Rentolan mukaan nyt esiin tulleet asiakirjat vahvistavat entisestään käsitystä, että NL:n tavoitteeksi tuli pelotella Paasikivi väistymään. Suomalaisille hyvinkin tutuksi myöhemmin tullut silloinen varaulkoministeri Andrei Gromyko lähetti Stalinin pohdittavaksi sarjan painostustoimia http://yle.fi/uutiset/3-9887179

        TILANNEKUVA( VENÄLÄISTEN )oli se että porvaripuolueet ja SDP olivat Paasikiven tuella palauttamassa Suomeen sotia edeltäneen järjestelmän, ja tuhoamassa kommunistit:

        Noottiluonnoksessa Paasikivi haukuttiin sotasyyllisten armahtamisesta; pelottelumielessä

        suunniteltiin huhua jonka mukaan Väinö Tanner (sd.) ja muut "pääsotarikolliset" vaadittaisiin tuomiolle rajan taakse.

        RAUHANSOPIMUKSEN( VRT. 1992 NAAPUR-UUS-SOPIMUS ) täytäntöönpanokin ontui: Suomea oltiin vetämässä uuteen seikkailuun Neuvostoliittoa( VENÄJÄÄ ) VASTAAN FASISTIEN VOIMIN#

        #STALIN kuoli 5.3.1953 ja Suomen seuraaviin presidentinvaaleihin 1956 mennessä seuraajataistelu oli jo ratkennut Nikita Hruštšovin hyväksi.

        Nyt Neuvostoliitolla oli kaksikin mieluista ehdokasta: Paasikivi ja Kekkonen; Paasikiven rasitteena nähtiin ikä, vaaleihin mennessä 85 vuotta: Kekkonen oli aluksi Moskovalle ikään kuin kakkosehdokas.

        Rentola muistuttaa, että Neuvostoliitto pani peliin sodanjälkeisen ajan huomattavimmat myönnytykset. Porkkala palautettiin etuajassa ja Suomen sallittiin liittyä Pohjoismaiden Neuvostoon. YK-jäsenyys aukeni suurvaltojen paketissa.

        Neuvostoliiton toimiin itse vaaleissa ei uusi aineisto tuo paljon lisää. Kuten Rentola huomauttaa, edelleen saadaan odottaa niitä Vladimirovin (Neuvostoliiton Helsingin-lähetystössä työskennellyt tiedustelu-upseeri, toim.huom) muistelmissaan mainitsemia viime hetken sähkeitä, joilla Moskova siirsi YKKÖSSIJAN KEKKOSELLE#

      • KYSYN-minä_VAAN
        Sanan-VAPAUTTA kirjoitti:

        VÄLINPITÄMÄTÖN( UUSLIBERALISMI=SUVAITSEVAISUUS, ILMAN SÄÄNTELYÄ, SIIS ILMAN SÄÄNTÖJÄ, EI OLE YHTEISKUNTAA, VAAN HARVAIN RAHANVALTA. MOT. )

        EPÄOIKEUDENMUKAINEN JA EPÄTASA-ARVOINEN VASTUUTON AHNE JA ITSEKÄS

        VASTUUVAPAA SAALISTUS SYNNYTTÄÄ KÄRSIMYSTÄ( AHDISTUSTA, STRESSIÄ ) JA

        PELKOA> KATKERUUTTA> VIHAA>VÄKIVALTAA; KATKERUUTTA> KOSTO; KAAOS.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        RAAMATUN EETTISEN MORAALIN HYLKÄYS VIE YHTEIS(?)VALTION KAAOKSEEN>

        TUHOON; UUSI MAAILMANJÄRJESTYS=PAKKOVÄKIVALTA, VALHEELLA PIDETTY.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Oman TULKINTANI MUKAAN MINUT VIETIIN AIHEETTA MIELISAIRAALAAN VALLAN-PITÄJILLE LIIAN VAARALLISTEN PROFETIOIDEN, JUMALAN SANAN( EI SIIS OMAANI ),

        KOMMENTOINNIN JA LEVITTÄMISEN TAKIA, VAIKKA EN SILLOIN TEHNYT SITÄ EDES

        NIIN, JULKISESTI(?), KUIN NYT, VAAN LÄHETTELIN VAIN KIRJEITÄ SEURAKUNNILLE,

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        - KUTEN MUUTKIN APOSTOLIT( HUOMAA TERVE ITSEIRONIA ; ) - JA HIEMAN REISSASIN YMPÄRI MAAILMAA; DIAGNOSOITIIN PSYKOOTTISEKSI TOIMINNAKSI:

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        RECOVER: #...JOS tilannetta vertaa vaikka Turkkiin( TAI MCcarthyn "KOMMUNISTI"-VAINOIHIN USA:SSa 1950-LUVULLA; TAI POHJOIS-KOREAAN; TAI NATSI-SAKSAAN, MITÄ
        KOHTI USA/NATO/EU-(TALOUS)FASISMI( EHDOTTOMUUS )ON KOVAA menoSSa ..

        EU TOTEUTTAA NATSI-SAKSAN SUUNitelmaa ..)

        suomalaisella sananvapaudella menee hyvin, ARVIOI kymmeniä vuosia Suomen sanan-vapauskeskustelua seurannut ja sananvapautta tutkinut Jyväskylän yliopiston( TIETO=VALTA=RAHA; VALLANPITÄJÄT="ELIITTI"; SERTIFIOITU "TIEDON"VÄLITYS )

        lehtori Riitta Ollila. http://yle.fi/uutiset/3-9889068 KENEN LAULUJA LAULAT, NYT?

        Hänen mukaansa tämän hetken iso sananvapausongelma on käänteinen; Sananvapautta käytetään VIHAPUHEeseen( SUVAITSEMATON, KYSEENALAISTAA SUVAITSEVAN AGENDAN, MIKÄ ON VAPAUTTA RAAMATUN EETTISESTÄ MORAALISTA ): – Jotkut ajattelevat, että he voivat sananvapauden nimissä tehdä ja laukoa mitä vaan, Ollila sanoo.

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        ( SUOMEN PERUSTUSLAKIA RAISKAAVAT OVAT KYLLÄ NYT VARMAAN TÄYSIN TOISELTA TAHOLTA; TIETOSUOJAN MURTAMINEN JOHTAA AUTORITARISMIIN. )

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Rasistiset, ihmisarvoa( MIKÄ ON IHMISEN ARVO LIBERAALIKAPITALISTISESSA MARKKINA-TALOUDESSA? SE KATSOTAAN ARVO-ASEMASTA, PALKASTA JA PANKKITILISTÄ )loukkaavat( VAIN YLPEÄÄ VOI LOUKATA, ITSEKESKEISTÄ, NARSISTISTA IHMISTÄ; OPETTAJAT USEIN OVAT TAVALLISTA NARSISTISEMPIA, EIKÖ TOTTA? ) puheet,

        ( http://israel-apu.fi/profeetallista/norjalaisen-naisen-naky-vuodelta-1968/ IHMISARVOT? )

        "laittomat http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE ! uhkaukset"

        ( http://www.kotikone.fi/kalle/teokset/T11_Suomalainen nykyprofeetta.pdf )

        ja kunnianloukkaukset( PANNAAN SAMAAN PIIKKIIN, ITSEKKÄIDEN JA AHNEIDEN YHTEISKUNNASTAMME VÄLINPITÄMÄTTÖMIEN VASTUUTTOMIEN SAALISTAJIEN,
        JOIDEN KANSSA MM. YLIOPISTOTKIN NYKYÄÄN OVAT TIIVIISSÄ YHTEISTYÖSSÄ )–

        ne OVAT(?) SuOMESSA(?) isompi ongelma kuin sananvapauden rajoittaminen. Niillä PYRITÄÄN VAIENTAMAAN "ILLEGAALEJA" NORMI-SOPIMATTOMIA keskustelijoita:

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        tutkijoita( MITÄ P*SK** KUKIN TONKII, MUTTA KUN SIITÄ SAA MAKSUN, NIIN SITTEN ONKIN )toimittajia ja "asiantuntijoita".( VAI NIIN,

        EI TÄÄLLÄ AINAKAAN PAHEMMIN MITÄÄN KESKUSTELUA OLE SYNTYNYT ; )

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        NETTI ja varsinkin SO.-MEn nousu MAHDOLLISTAA( JA TÄMÄHÄN VASTA NYT ÄRSYTTÄÄKIN VALLANPITÄJIÄ, JA VALTAMEDIAA, JA SERTIFIOITUA "TIEDON"-SÄILYTYSTÄ, "ELIITILLÄ" ) sen,

        että jokainen( SERTIFIOIMATON=KÖYHÄ SURKIMUS, ALALUOKAN LUUSERI ; ) voi sanoa mitä haluaa ja

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        saada sanomisilleen helposti ison yleisön. Se on HYVÄ(?)ASIA( EIPÄ TAIDA .. OLLAKKAAN, KUTEN RIVIEN VÄLISTÄ TARKEMMIN VOI LUKEA ).

        Mutta kaikki eivät osaa( IHMINEN OPPII NOPEASTI, JOS TAHTOO, JA VARSINKIN KUN OIKEIN KOVASTI HALUAA OPPIA KIVOJA JUTTUJA ; ) käyttää NÄITÄ mahdollisuuksia.

        Ihmiarvoa loukkkaava vihapuhe ja uhkailu eivät kuulu sananvapauteen, Ollila sanoo.

        – ONGELMA on tietenkin se, KUINKA PALJON( NATSI-SAKSASSA EI OLLUT NIIN NOKON NUUKAA, HIRTTÄMÄLLÄ .. TAI AMMUTTIIN AAMUNKOITTEESSA .. ) siitä voi rangaista. RAJANVETO( NATSEJA )epämiellyttävän puheen ja vihapuheen välillä on vaikea.( MUUTA

        JOS TIEDUSTELULAKI SAADAAN, NIIN KAIKKI "NETTI-TERRORISTIT" RAHDATAAN KUANTANAMOON .. VAIHTO- VAI TASAVIRTAA - IKÄVIÄ TÄRSKYJÄ GIGUUN. )

        Siis vielä kerran. Kyllä. Loukata saa. Mutta ei, sanojensa takana seisomisesta ei pääse eroon vetoamalla SANANVAPAUTEEN# NI-IN, VASTUU MAKSAA, JOSKUS JOPA IHMISHENKIÄ

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        http://youtu.be/gBnNnnDOvfo Tällaisina aikoina - YÖ( solisti OLLI LINDHOLM, LAULAA
        NIIN SELVIN SANOIN JA PÄIN, ETTÄ SANOJA EI TARVI PANNA NÄYTILLE, EIKÄ NIITÄ
        ERES LÖYTYNYKKÄÄ, KUMMALISTA, VAIKKA ON HYVIN KANTAAOTTAVA KIPPALE. )

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Lindholm ( OLLI JA PATE OVAT KUIN VELJEKSET, OVAT
        MOLEMMAT TYÄLÄISNUARIA JAV VÄHINTÄV VAALEENPUNERTAVIA, EHKÄ PATE OV
        VÄHÄP PUNERTAVAMPI, AINAKISSUTTUNEENA, JA HONÖSÄ, JOSKUSHARVON ; )

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yö_(yhtye) HUAMATTAVASTI PUNKimpi KUN POPERA, OM
        MEINAR RARIKALLIMPI, AINASKI YHTEISKUNNALISESTI, JAT TAMBERELLASTUNUKKI !

        Nonnin, JASSITE .. ASIAAN ! OLIKKOS SES SANAVVAPPAUS, VAIT TROL.. TIAROTUSSO..

        PROPPAKANRRAVVASTAN KANSAVVALITUKSEP PUALESTAT, TOI-SEN-SYYN-OMINTA-TAKEINEM MELKES SUARRAT TOIMINTAKERTOMMUSTA, JARR RAPPORRTTONTIAKI:

        COVER: Maassamme on viime aikoina varoiteltu lähinnä Venäjän trollauksesta; tehtiinpä

        YLEen oikein juttukin Pietarin trollitehtaasta, jossa muka yötä päivää kirjoitettiin trollijuttuja Suomea vastaan; juttu palkittiin vuoden parhaan jutun palkinnolla, ja sen tekijöitä Jessikka Aroa ja Mika Mäkeläistä kiiteltiin monin sanoin.

        Todellisuudessa tulkitsin jutun itse täysin mielikuvituksen tuotteeksi. Ketään ei haastateltu kasvot näkyvissä, eikä ”tehtaan” osoitteesta saanut mitään selvää.

        Tätä ennen Jessikka Aro oli jo palkattu YLEen paljastamaan trolleja, ja antoi puhelin-numeronsakin, jotta hänelle voidaan ilmoittaa ”epäilyttävistä” tahoista: Tämä tuo

        mieleen entisen DDR:n Stasi-systeemin, jossa palkittiin naapurin ilmiantamisesta.

        http://vastavalkea.fi/2016/05/02/suomalainen-sotapropaganda-venajaa-vastaan/

        Informaatiosotaan amerikkalaisten avustuksella: Suomeen perustettiin joitakin vuosia sitten ns. Turvallisuuskomitea, jossa edustettuina ovat mm. eri ministeriöt kansliapäällikkötasolla.

        "Turvallisuuskomitea" on lähinnä eräänlainen hallintoneuvosto, ja todellista valtaa käyttävät "asiantuntija"jäsenet, joista tunnetuin lienee valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila.

        Talvella koulutettiin myös 100 valtion virkamiestä NATO-INFOsodankäyntiin. Opettajina kurssilla toimivat amerikkalaiset asiantuntijat. Kovin oli salaista opetus, sillä siitä ei juuri kerrottu ulospäin.

        "Venäjä on arvaamaton”: ”Arvaamaton” on sana, jota nyt käytetään Venäjästä, kun

        halutaan luoda uhkakuvaa itänaapuristamme; tällä halutaan antaa suomalaisille se kuva,
        että Venäjä voi tehdä mitä tahansa ja milloin tahansa. Tällöin usein viitataan Ukrainan tapahtumiin. Tosiasia on kuitenkin, että Ukrainan kriisi kehittyi vuosien mittaan, ja

        venäläiset olivat varoitelleet seurauksista, jos Venäjän näkemyksiä ei oteta huomioon.

        Sanoja ”väitetään”, ”sanotaan” jne. käytetään, kun halutaan kertoa Venäjästä asioita, joista

        ei ole mitään todisteita. Esim. Ylen uutiSET alkaa usein ”väitetään” ja sitten tarinaa, josta
        ei ole mitään todisteita; lopuksi: ”Venäjä kiistää tapahtuman”; mutta epäilyn siemen
        Venäjän ”katalista aikeista” on jo kylvetty: tätä venäjävastaista mielialaa on kylvetty
        useiden vuosien ajan: Toiveena on ollut NATO-kannatuksen lisääntyminen Suomessa.

        Näin ei ole käynyt, ja siksi Suomen NATO-kannattajat alkavat olla epätoivoisia.

        Suomen kansa vaikuttaa tervejärkiseltä ja maltilliselta; poliittisten päättäjien kannattaa ottaa huomioon kansalaisten näkemykset, sillä Suomen vieminen NATOon vastoin kansan tahtoa saattaisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

        Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos ja Vastavalkea ry:n hallituksen jäsen.#

        #PUTIN: VENÄJÄ vastaa välittömästi, jos USA eroaa ohjussopimuksesta; presidentti Vladimir Putin esitti näkemyksiään http://yle.fi/uutiset/3-9892439 kansainvälisestä politiikasta Valdai-klubin kokouksessa.#

        #EUROparlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) aikoo palata eduskuntaan seuraavalla kevätistuntokaudella, jos ei tule valituksi seuraavissa presidentinvaaleissa;

        "Niinistö vie Suomea sotilaallisen liittoutumisen suuntaan, jolle on saatava vaihtoehto,
        jota ei ehdokkaiden joukossa ole muita kuin":Paavo Väyrynen kertoi asiasta tiedotteessa tänään. http://yle.fi/uutiset/3-9890712

        NYT KERÄTÄÄN KANNATTAJAKORTTEJA VÄYRYSEN VALITSIJAYHDISTYKSELLE,
        joka TUKEE PAAVON VALINTAA tammi-helmikuun PRESIDENTINVAALEISSA.

        EUROedustajaksi v. 2014 valittu Väyrynen valittiin eduskuntaan v. 2015; ei kuitenkaan ottanut edustajanpaikkaansa vastaan, ja tilalleen nousi Mikko Kärnä, joka väistyy, jos
        Paavo palaa paikalle.

        Jos Väyrynen palaa eduskuntaan, tilalle EUROparlamenttiin nousee kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapj. Elsi Katainen( Kesk.); jos ottaa paikan vastaan, tilalleen eduskuntaan nousee Eero Reijonen (kesk.).#

        #SIPILÄ ei päästäisi Väyrystä takaisin http://yle.fi/uutiset/3-9891730 Keskustan kansanedustajaksi( JUHALLA ON SUURI ONGELMA, JOKA EI PIENENTYNYT
        "uuden sinisen VAIHTO-ehdon" HALLITUKSEN SILMÄN-TAKIN-KÄÄNTÖ-TEMPUN MYÖTÄ;

        MITEN TIMO VOI JATKAA "SINISENÄ" SIPILÄN HALLITUKSESSA, MUTTA PAAVO EI JUHAN MIELESTÄ SAA ENÄÄ OLLA KESKUSTALAINEN? JOKIN MYTTÄÄ, MINKÄ TAKIA?

      • VirkaVALE-ja-uutiMET

        LÄNNEN RAHANVALLAN VALTAAPITÄVÄ NATO-"ELIITTI" KÄYTTÄÄ VALTAMEDIAA OMAAN SOTA-PROpAGENDAANSA; KANSOJEN DEMOKRATIAT HÄVIÄVÄT, JOKA

        TAPPA-US-keSSa: NATO ON USAn LÄNNENSOTILAS-TaloUS-POLItiikan TÄRKEÄ VÄLINE, JA USA:N MÄÄRÄÄMÄT TALOUSPAKOTTEET VENÄJÄLLE OVAT OSA SITÄ POLITIIKKAA:

        #VENÄJÄ ei UM Timo Soinin (sin.) mukaan uhkaa Suomea: Soini kommentoi asiaa

        venäläisen Kommersant-lehden laajassa haastattelussa: – Suomi ei koe( MILTÄ NÄYTTÄÄ? MIHIN NATOa JA ILMASTA-MAAHAN-OHJUKSIA NYT SITTEN KOVASTI TARVITAAN?

        uhkaa Venäjän suunnalta, eikä pelkää mitään( PELKÄÄKÖ TIMO ISRAELIN JUMALAA: TOTTELEEKO JUMALAN SANAA, VAI ROOMAN PAAVIN KATOLISEN EUROstoLIITON KULTtuuriKäsKyjä? ROOMANKATOLISEN KIRKON JÄSENIÄ OLIVAT MUSSOLINI JA HITLER: ENDLÖSUNG¤ ) !

        tämä on MIELESTÄNI YLEINEN(=KATOLINEN )mielipide, sanoi Soini MEdialle: http://yle.fi/uutiset/3-9893085 ja jatkoi että Suomen ulkopolitiikka perustuu

        hyvien (NATO/USA-)suhteiden ylläpitoon, erityisesti (NATO-)naapurimaiden kanssa,

        sekä moninkeskiseen (NATO-)yhteistyöhön.

        Soini korosti haastattelussa, että Suomi muiden EU-maiden tapaan ei hyväksy
        Venäjän toimia Ukrainassa ja Krimillä; ja tukee Venäjään kohdistuvia pakotteita.

        "NATO-jäsenyys mahdollinen":Soini totesi Kommersant-lehdelle,

        että Suomi pitää yllä mahdollisuutta liittyä SOTILASLIITTO-NATOon:

        – Emme voi sulkea pois mahdollisuutta liittyä NATOon. Kaikilla mailla tulee olla

        se mahdollisuus, ja siksi avoimien (NATO-)ovien politiikka on meille tärkeä.

        Soini kuitenkin jatkoi, että nykyinen hallitus ei pidä liittymistä ajankohtaisena.

        "Hybridiuhkakeskus ei liity erityisesti Venäjään":UM Soini kiisti haastattelussa, että Helsinkiin syyskuussa perustettu hybridiuhkakeskus liittyisi erityisesti Venäjältä tuleviin uhkiin: "Ne voivat tulla mistä vain. Keskuksen avaaminen ei liity mihinkään tiettyyn maahan" Soini sanoi.

        – Voisiko se liittyä esimerkiksi Venäjään? http://yle.fi/uutiset/3-9818287

        – Ei, ei mihinkään tiettyyn maahan. Mehän emme hyökkää minnekään emmekä pelkää ketään, Soini jatkoi. http://yle.fi/uutiset/3-9853804 Suomi ja 11 muuta EU- JA NATO-maata( USA/NATO/EU-FEDERAATIO ) perustivat syyskuussa Helsinkiin EUroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen;

        ( Keskuksen toimintaan Helsingissä osallistuu 12 EU- JA NATO-MAATA: Suomi,

        Ruotsi; Norja; USA; Ranska, Saksa, Britannia, Espanja; Puola; Viro, Latvia ja Liettua;

        sen toimintaan saattaa liittyä jatkossa vielä muitakin (NATO/EU-)valtioita. )

        se tutkii valtioiden ja muiden tahojen yrityksiä horjuttaa valtioiden( ITSENÄISTEN KANSOJEN DEMOKRATIOIDEN ) VAKAUTTA( VALTIOSÄÄNTÖ; PERUSTUSLAKI )

        ja TURVALLISUUTTA( AINAKIN KONVENTIONAALISISSA SODISSA RAJA-ALUEET AINA TUHOUTUVAT ENSIN JA PAHITEN; MITEN NATO-"PUOLUSTUS HYÖDYTTÄÄ SUOMEN KANSAA? YDINASEILLA EI VOI PUOLUSTAA, NIILLÄ VOI VAIN TUHOTA, JA SE TUHO ONKIN SITTEN TOTAALISTA ) esim. verkkohyökkäysten ja VALE-UUTISTEN AVULLA#

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/233203-suomi-pian-natoon-ilman-kansanaanestysta-vaikka-ilman-ruotsia-kokenut-diplomaatti EI OLE VIELÄ KOKENUT - YDIN - SOTAA ..

        #SUOMEN entinen Moskovan-suurlähettiläs H-Himanen arvioi, että Suomen kannattaisi liittyä NATOon mahdollisimman pian. Himanen esitti arvioinsa tänään YLE Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmassa.

        Himanen( KoKKare(?) toimi Moskovan suurlähettiläänä 2012–16; sen jälkeen jäi eläkkeelle;

        Himasen mukan "turvallisuustilanteen kiristyminen Ukrainan sodan seurauksena korostaa liittoutumisen kiireellisyyttä; NATO-jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta ja lisää koko Itämeren alueen vakautta; Venäjän reaktiota asiaan dramatisoidaan PERUSTEETTOMASTI#

        http://yle.fi/uutiset/3-6169951 Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov varoitti Suomea veljeilemästä NATOn kanssa: H.Y.H: http://areena.yle.fi/1-1581732

        #ENTINEN SUURLÄHETTILÄS HEIKKI TALVITIE: VENÄJÄ JA PUTIN TAHTOVAT PITÄÄ ALOITTEEN http://yle.fi/uutiset/3-7871493 KÄSISSÄÄN - PUTIN ei ollut julkisuudesta poissa heikkouttaan, KOROSTAA TALVITIE.

        COVER: #ENTINEN valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Risto Volanen ymmärtää Venäjän puolustusvoimien komentaja Nikolai Makarovin puhetta Suomen ja NATOn suhteesta: Volasen mukaan venäläiskenraalilla ovat faktat kunnossa, mutta Suomen hallituksella on vaikeuksia hahmottaa muutoksia turvallisuuspoliittisessa ympäristössä:

        - Ministerien vastauksista näkee, että on vaikeuksia hahmottaa turvallisuuspoliittista muutosta, Volanen totesi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa: http://yle.fi/uutiset/3-6169093

        - Suomen NATO-linjaukset voi lukea hallitusohjelmasta: PVn NATO-YHTEEN-SOPIVUUTTA vahvistettu Puolustusministeriön strategian mukaisesti, visiona yhteinen NATO-puolustus:

        - Julkisuus ei vain tiedä kuinka pitkälle hallitusohjelman toteuttamisessa on menty.

        AIEMMIN näistä KESKUSTELIVAT( SOPIVAT )valtionjohtajat, MIKÄ NYT syystä tai toisesta EI ENÄÄ OLE ONNISTUNUT.

        Volasen mielestä kenraali Makarov suuntasi puheensa Suomen lisäksi muille Pohjoismaille ja USA:lle: Puhe on Venäjän laaja kuva KANSAINVÄLISESTÄ TURVALLISUUSTILANTEESTA#

      • HelluntaiKÖRTTI
        VirkaVALE-ja-uutiMET kirjoitti:

        POHOJOOSESTA päin puhalTELOO, pikku PAKKAASIA PITELÖÖ, Progressiivista Profetiaa, Päivän Puhetta Pohojolalle:

        ERELTÄ-COVER: &ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: "PROFETIAAKO KAIPAAT?

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle Suomen maassa asuva Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä ET
        koe( FUT.)NIIN raskaana kuin HE(X) jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT(FUT.)kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja lohdutukseksi sinulle Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denari ja 3 koiniksia ohria denari, mutta sinulta ei turmella Öljyä eikä Viiniä.

        Jatkakaa HAUREUTTA(MAMMONANPALVONTAA)jotka sitä haluatTE(X), sillä Pyhässä Kirjassa NÄIN Sanotaan:

        Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta SAASTAinen SAASTUU.

        Suomen KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat lyötynä hajallaan Näin
        SEN sotilaiden itkevän maassa polvillaan.(SISÄLLISSOTA P-Norjaan; SAKSA ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa PALJON KÖYHYYTTÄ, KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        TE(X)illä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä VOI Suojella ja Varjella on Poikani JESHUA; Messiaan Sovintoveren ylenkatsoitTE JA poljitTE jalkoihinNE( TEOT).

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian, VAIN SINÄ SEISOT; YMPÄRILLÄSI MUUT(X) KAATUVAT.

        Suomessa sinulla ON(FUT.) leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja; SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja PROFETOI määrätyt HETKET; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni: Kutsutaan Kotiin.

        &TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)Sanoman jonka myös kuulet SINÄ mahtava Roosin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON(FUT.) Väkevän(Z)Pelastussanoman JULISTAJA ja tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH)SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ Roosin poika, SINÄ(LÄHEINEN SUHDE)NÄET SEN(VAIKUTUKSEN?) ja SINÄ hämmästyt; halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN(FUT.)esteen eteesi.

        Vaikka Suomen maassa MONET Jumalattomat KAATUVAT MIEKKAASI, SINÄ ET TURMELE

        Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala: nOSTIN SINUT, SINÄ mahtava Roosin poika; SINÄ Saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ ET SAA TURMELLA Öljyä etkä Viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI JUOPUNEELLE( FULL, TÄYNNÄ; Rm. 1:29-32)IHMIS(SIELU; SA)kunnalle(MAAILMA); Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan,

        MUTTA Minun Sanallani sinut kaadetaan(TÄMÄ JUMALAN SANA TOTEUTUU; SITÄ EI VOI ESTÄÄ, EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EI PROFEETASTAKAAN)kin, Sanoo HerraJHVH.

        &TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, TEillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne. SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.) yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä; mutta rinnallanne TAISTELEE(FUT.) sama enkeli kuin talvisodan päivinä; ja Minä PIDÄN HUOLEN siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU)SANA.

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio;

        TE(X) NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta
        TEitä EI VASTAANOTETA,

        KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan NATSI-Saksaan palautettiin(MINNE?): NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT(FUT.) TEidätkin takaisin KOTImaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS; TÄLLÄ TAVALLA).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja Lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö( TAHDOTKO ANTAA HALLINNAN HÄNELLE? ELON)päivänne ole Minun
        Kädessäni Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, ahdistuksen( KÄRSIMYS)päivinäkin?..."&

      • TervETULoaRIEPotteleMAAN

        Katsoin pitkästä aikaa Uutisvuodon, kun Jari Tervo KOIRANPASKOINEEN ei enää esittele siellä SUURTA SUUTAAN http://www.urbaanisanakirja.com/word/herneaivo/ PIENIÄ HERNEITÄÄN, JA TYHJIÄ HOUSUJAAN, kun nyt sitä tekevät siellä jotkut toiset "miehet":

        http://fi.synonymfinder.net/synonyymit/h/herneaivo ääliö älykääpiö

        jotain puhetta siellä oli HULLUISTA POROISTA, EI SENTÄÄN HULLUISTA LEHMISTÄ:

        JA KIVOJA UUTIS-VUOTO-JUTTUJA( osaatko lukea takaperin: saippuakauppias ja innostunut sonni, und auch auf Deutsch: Ein Neger mit Gazelle zagt im Regen nie:

        ,atseduasiiv sutioso elo naakania ie sytöpöh nötylä ,netine tavesilok tiräpmä tämhyt

        :ennihiokklin niimo itsäepik aathalak naip akoj ,aottiehnaksap ääkklep :ätsylä sede äkie

        http://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/jari-tervo/jari-tervo-putin-on-diktaattori-joka-saattaa-rikkoa-stalinin-ennatyksen/ PELKÄÄ MÖKILLÄ PIMEÄSSÄ, VARMAAN LEPAKOITA ; )

        http://www.urbaanisanakirja.com/word/hermokimppu/

        http://www.urbaanisanakirja.com/word/hermopaska/

        MUTTA TERVON PITÄISI TIETÄÄ, ETTÄ KAUPUNGISSAKIN VOI HELPOSTI JÄÄDÄ VAIKKA AUTON ALLE; JA KANNATTAA KATSOA MISSÄ PIMEÄLLÄ KULKEE,
        ETTEI TAITA NISKOJAAN, JOS TALVELLA LIUKASTUU PORTTIKONGISSA

        http://www.urbaanisanakirja.com/word/herne-nenaan/ JA SAMA VENÄJÄKSI: Groznyi.

        #PUTIN videolla mm. kalastaa ilman paitaa ja ajaa moottorivenettä.
        Spektaakkeli huipentuu kohtaukseen, jossa
        Putin pyydystää hauen lähes paljain käsin.

        Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan presidentti jahtasi haukea veden alla
        jopa kaksi tuntia, mutta "sai lopulta omansa". http://yle.fi/uutiset/3-9759613

        Peskovin mukaan ajojahti on tallennettu kokonaisuudessaan Putinin märkäpukuun kiinnitetyllä GoPro-kameralla. Kreml lupaa julkaista täysmittaisen videon maanantaina.

        Polskinnan lisäksi Putin keskittyi Etelä-Siperian-kierroksensa aikana ympäristökysymyksiin. Baikalin järveä hän kutsui "ylpeyden aiheeksi ja erityiseksi vastuuksi", ja painotti luonnonsuojelun tärkeyttä. Erityisen huolissaan Putin oli alueen saastumisesta.

        Venäjällä vietetään tänä vuonna ympäristövuotta, jota koordinoi Putinin lähipiiriin kuuluva presidentinhallinnon entinen päällikkö Sergei Ivanov.

        Vuosi on näkynyt muun muassa yritysten pyrkimyksenä miellyttää valtiovaltaa ainakin puheiden tasolla. Esimerkiksi venäläisyritys Norilsk Nickel on ilmoittanut aikovansa sulkea saastuttavat tehtaansa vuoteen 2019 mennessä.

        Putin vaati, että myös Baikalilla kiinnitettäisiin huomiota erityisesti kotitalouksista ja maataloudesta syntyviin SAASTEISIIN...#

        #JARI TERVO kertoo että kaksin ollessa pimeä ei pelota, siksi ei tarvitse miettiä kumpi
        heistä menisi tarkistamaan epämääräisen rasahduksen tai risahduksen syyn, mutta yksin ollessa vilkas mielikuvitus vie mukanaan http://www.is.fi/viihde/art-2000001258617.html

        – Kun on pimeällä mökillä yksin, niin mielessä käy koko ajan se, että mökillä on kohtuullisen isot ikkunat ja ulkona on pimeää. Kyllähän sitä ajattelee, että siellä se yksisilmäinen renki
        on teroittamassa kirvestä ja katsoo samalla, MITÄ MINÄ PUUHAAN#

        #...SINUNHAN PITI LÄHTEÄ televisiosta. Niin kyllä lupasit. Jätit jäähyväiset televisiolle vasta viime kesäkuussa. Yesterdayta veisattiin.

        — Hyvästelin siis Uutisvuodon katsojat. Puhuimme tuottaja Antti Seppäsen kanssa tästä sarjasta ensimmäisen kerran ainakin 3 vuotta sitten.

        — Kekkos-sarjaa varten ideoin käsikirjoitusta. Kirjoitin n. 1000 spiikkiä yhdessä käsikirjoittaja Marjo Vilkon kanssa. Sarjassa kerron suomalaisille Kekkosesta vallan linnakkeiDen edessä, mutta myös niissä paikoissa missä tavalliset vallattomat suomalaiset liikkuvat.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/18/tervo-palaa-televisioon-riepottelemaan-kekkosta

        — Haastattelin enimmäkseen Tamminiemessä suomalaisen ruhtinaan elämän ja toiminnan kannalta oleellisia, läheisiä henkilöitä. Pääsin puhaltamaan Kekkosen huuliharppuun. Sarjan jaksojen lopputekstien aikana kuullaan huuliharpulla soitettua Porilaisten marssia. Sen soittaa UKK.

        Miksi sinut valittiin tähän sarjaan? Mitä sinä muka tiedät Kekkosesta?

        — Kirjoitin 13 vuotta sitten "Myyrän", joka käsittelee kovasti Kekkosen näköisen miehen vaiheita; perehdyin silloin myös oikeaan Kekkoseen. Kirjoitin "Ohranan; Troikan; ja Matriarkan"; ne kaikki käsittelevät joltain kantilta Suomen 1900-luvun historiaa; olen historian amatööri,( PUTIN TUTKII VÄENÄJÄN JA SUOMEN HISTORIAA, VENÄJÄKSI...)

        sanan LATINALAISjuurisessa merkityksessä, eli historian RAKASTAJA.

        Miltä Kekkonen sinun mielestäsi vaikutti, kun teitte sarjaa hänestä?

        — Se MIES on kyllä ehtinyt hengästyttävän paljon: Herranjestas, miten onkaan kerennyt.

        Teetko Kekkosesta konnan vai sankarin? — Hän oli molempia, mutta sen lisäksi myös sutki, veijari, köyhän ystävä, opportunisti, sanataituri, PATRIOOTTI, korkeushyppääjä, karrieristi, KALAMIES, naistenMIES ja miestenMIES; mielellään otettuaan lauloiKIN: Hän oli täysi

        Kekkonen -dokumenttisarja alkaa 26.12. klo. 20.00 (YLE TV1) ja 28.12. klo 12.10 (YLE Radio 1) radiosarja: Kekkonen ei koskaan kuole#

      • EU-POLItiikanKIEMUroiSSa
        TervETULoaRIEPotteleMAAN kirjoitti:

        KUTEN OMinAISUUDETKIN, USKONNOLLIS-POLIITTISET MIELIPITEET PERIYTYVÄT;

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198124-paasikiven-opit-eivat-vanhene

        MUISTA VÄLINPITÄMÄTTÖMÄT ITSEKESKEISET ITSEKKÄÄT JA AHNEET SAALISTAJAT:

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190119-suomen-itsenaisyys-uhattuna-ulkopolitiikan-johto-brysselille

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176041-oletko-jo-ilmoittaunut-trolliksi-jessikkalle ANTI-FASISTIKSI:

        #TAHDON kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa ISÄNMAANI koskemattomuutta, http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasvala SEN LAILLISTA valtiojärjestystä ja valtakunnan (PERUSTUS)LAILLISTA esivaltaa; KUN HAVAITSEN tai saan tietää jotakin olevan tekeillä .. maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä ILMOITTAA:

        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244831-suomen-itsenaisyys-ja-puolueettomuus-ovat-uhattuina KOKOOMUKSEN ENTINEN PUHEENJOHTAJA, ULKO-
        JA PÄÄMINISTERI STUBB YHÄ EDUSTAA KOKOOMUSTA BrySSeliSSä - EI SUOMEN KANSAN ITSENÄISEN MAAN DEMOKRATIAA, VAAN HARVAINRAHANVALTAA EU:SSa:

        #ULKOMINISTERIKSI päästyään 2/2008 STUBB ei kauan aikaillut, kun piti 18.7.2008 ns. LIITTOVALTIOPUHEen jonka keskeinen sanoma: Stubb on FEDERALISTI; joka haluaa
        (LÄNNEN USA/NATO/)EU-SUPERVALLAN; ja kansallisvaltioiden häipyvän kokonaan...

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177364-stubbin-liittovaltiopuhe-karmeaa-tekstia

        ...Stubb toteaa olevansa federalisti, eikä näe vaihtoehtoja EU:n yhdentymiselle: Sanatarkasti:"Valitettavasti, korostan sanaa valitettavasti, EU perustuu valtioihin, kansallisvaltioihin"; tästä Stubb siis haluaa päästä eroon, vaikka Suomen virallinen linja oli ja on edelleen, että EU on itsenäisten valtioiden liitto, eikä liittovaltio; tällaista Stubb pitää säälittävänä; ja pilkkaa niitä maita jotka jättäytyivät EUROn ulkopuolle, kuten Britannia ja RUOTSI#

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198257-tamanko-ukrainan-takia-suomalaisten-pitaa-karsia

        #TURHAN lievä on luonnehdinta "pelkkä sympatisoija" Pius XIIn toiminnasta; Vatikaanin roolia on tarkennettava yhdellä IIMS:n törkeimmistä julmuuksista, nimittäin Suomessa valitettavan vähän tunnetun Jasenovac'n tuhoamisleirin kautta: Kroatiassa sijainnut kolmanneksi suurin tuhoamisleiri Auschwitzin ja Treblinkan jälkeen; MURHATTUJEN määrä arvioitu, n. 300.000 - 700.000 ihmistä joista melkein 90 % oli (ORTODOKSIKRISTITTYJÄ) serbejä; loput juutalaisia ja romaneja.

        Muihin tuhoamisleireihin verrattuna Jasenovacin tekee poikkeukselliseksi:

        1. JULMUUS jota jopa Saksan natsitkin kauhistelivat;

        2. UHREISTA valtaosa oli muita kuin juutalaisia;

        3. USKONNOLLINEN aspekti pelkän ETNISEN "PUHDISTUKSEN" sijaan;
        uskonNOLLInen motiivi teki tuhoamisesta erityisen raakaa:

        ROOMANkatolinen Ustasha-organisaatio, Kroatian VALTAAPITÄVÄT NATSIT,
        teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa - tavoitteena oli MURHATA ORTODOKSIserbejä ja myös käännyttää kolmasosa heistä: 743 roomalaiskatolista pappia henkilökohtaisesti osallistui muunuskoisten MURHAAmiseen;

        ja itse tuhoamisleiriä johti komendanttina aikanaan Fr. Filipovic-Majstorovic, ROOMAN-katolinen pappi joka kerskui omin käsin teurastaneensa kymmeniä tuhansia serbejä;

        Jasenovac sisälsi myös ROOMANkatolisten NUNNIEN johtaman lastenleirin jossa luotien säästämiseksi LAPSET MYRKYTETTIIN#

        http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134388-natsipaavi-pius-xii-vielapa-mainettaan-pahempi KUTEN ESPANJAN INKVISIITTIO "MUINOIN" - JESUIITTOJEN TOIMINTAA:

        #MIELESTÄNI tämäkin aihealue kaipaa syventämistä sen kuvatessa laajemminkin Vatikaania uskonnollisena ja poliittisena toimijana jonka vaikutukset ulottuvat nykypäiviin saakka:

        Partisaanien edetessä FRANSISKAANIT AVUSTIVAT Ustashan SOTARIKOLLISET PAKOON ja uhreilta ryöstettyä omaisuutta pestiin Vatikaanin pankin kautta; v. 1986 USAn hallitus julkisti asiakirjat jotka paljastavat miten Vatikaani organisoi pahimpien n. 200 sotarikollisten paon Argentiinaan; tuhannet pienemmät MURHAMIEHET saivat pakopaikan ROOMAN KATOLISEN KIRKON suojista ja vain harvat saatiin tuomiolle myöhemmin; kroaattien ohella VATIKAANI AUTTOI myös Saksan PAHIMPIA NATSEJA PAKOON ns. "VATICAN RAT-LINE"-ORGANISAATION KAUTTA.

        VATIKAANI ei vieläkään halua avata sodanaikaisia arkistojaan huolimatta USAn hallituksen ja serbi- ja juutalaisjärjestöjen vaateista. Suomen VALTAMEDIAssa en ole nähnyt juttua USAssa v. 1999 aloitetusta ryhmäkanteesta Vatikaanin pankkia ja Franciscan Order -järjestöä vastaan koskien näiden osallistumista II MS:n rahanpesuun ja SOTARIKOKSIIN#

        HEDONISTINEN NARSISTI - VAIN OMAA NAUTINTOAAN TAVOITTELEVA RYÖSTÖ-MURHAAJA - NATSI, MASSAMURHAAJA; SOTARIKOLLISET, JOITA VATIKAANIN

        ROTTA-REITTI AUTTOI PAKOON, KUN NATSIT VIIMEKSI HÄVISIVÄT ALOITTAMANSA

        II MS:N; USAssa, Ruotsissa ja Suomessakin oli paljon NATSI-MIELISIÄ( Kok./RKP):

        http://vastavalkea.fi/2016/02/21/isantamaasopimus-teki-yhdysvalloista-isantamaan/

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175203-miksi-tuomioja-raivostui-isantamaasopimuksesta

      • TIEDON_sanoja
        HelluntaiKÖRTTI kirjoitti:

        POHOJOOSESTA päin puhalTELOO, pikku PAKKAASIA PITELÖÖ, Progressiivista Profetiaa, Päivän Puhetta Pohojolalle:

        ERELTÄ-COVER: &ImBattleAXE2 25.9.2017 10:39: "PROFETIAAKO KAIPAAT?

        "Jumalan VALITTU(OMA, PYHÄ)kansa: Sanon sinulle Suomen maassa asuva Jumalan VALITTU(VOITELU)Poikani JESHUA Messiaan Morsian: Ahdistuksen hetkiä ET
        koe( FUT.)NIIN raskaana kuin HE(X) jotka eivät Poikaani tunnustaneet(PYHÄ VAELLUS).

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        Suojelen ja Varjelen sinua Morsian; ja LOISTAT(FUT.)kansasi keskellä kuin lamppu pimeässä; ja lohdutukseksi sinulle Annetaan tämä merkki: Koiniks-mitta nisuja denari ja 3 koiniksia ohria denari, mutta sinulta ei turmella Öljyä eikä Viiniä.

        Jatkakaa HAUREUTTA(MAMMONANPALVONTAA)jotka sitä haluatTE(X), sillä Pyhässä Kirjassa NÄIN Sanotaan:

        Pyhä(JESHUAN OMA)PYHITTYY(KOHTI LUOJAN TAHTOA), mutta SAASTAinen SAASTUU.

        Suomen KANSA; ÄLÄ LUOTA LÄNNEN APUUN, SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat lyötynä hajallaan Näin
        SEN sotilaiden itkevän maassa polvillaan.(SISÄLLISSOTA P-Norjaan; SAKSA ERIMIELINEN http://yle.fi/uutiset/3-9849094 ITÄ-Saksassa PALJON KÖYHYYTTÄ, KAIPUUTA VANHAAN JA EU/NATO-VASTAISUUTTA)

        TE(X)illä ei ole yhtään ystävää: Ainoa joka TEitä VOI Suojella ja Varjella on Poikani JESHUA; Messiaan Sovintoveren ylenkatsoitTE JA poljitTE jalkoihinNE( TEOT).

        Poikani ULOSKUTSUTTU Morsian, VAIN SINÄ SEISOT; YMPÄRILLÄSI MUUT(X) KAATUVAT.

        Suomessa sinulla ON(FUT.) leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta SINÄ et saa vahingoittaa Suomen kansaa, etkä häpäistä sen Pyhiä Arvoja; SINÄ saat pitää leiriä tässä maassa, mutta SINÄ et saa turmella Öljyä etkä Viiniä. Suomen KANSALLE nousee profeetta joka seisoo MOT(?Öster)DIG ja PROFETOI määrätyt HETKET; profetoimisensa lopussa tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu Tyköni: Kutsutaan Kotiin.

        &TÄMÄ(?)PROFEETTA SuOMESSA(?)JULISTAA(Z)Sanoman jonka myös kuulet SINÄ mahtava Roosin poika: TÄMÄ PROFETIA JA PROFEETTA jonka Kutsun Suomen maasta ON(FUT.) Väkevän(Z)Pelastussanoman JULISTAJA ja tuo monta Tyköni, Sanoo HerraJHVH:

        Jumalan Sana tulee olemaan voimakas ja vahva(Väkevä; Voima; SHEKINAH)SuOMESSA(?) ja kutsuu paljon ihmisiä Pelastukseen ja tuo esille paljon suuria asioita:

        SINÄ Roosin poika, SINÄ(LÄHEINEN SUHDE)NÄET SEN(VAIKUTUKSEN?) ja SINÄ hämmästyt; halusi on karata Suomen kimppuun, mutta Minä ASETAN(FUT.)esteen eteesi.

        Vaikka Suomen maassa MONET Jumalattomat KAATUVAT MIEKKAASI, SINÄ ET TURMELE

        Öljyä etkä Viiniä, sanoo Jumala: nOSTIN SINUT, SINÄ mahtava Roosin poika; SINÄ Saat kävellä Suomen halki, mutta SINÄ ET SAA TURMELLA Öljyä etkä Viiniä, sanoo Herra JHVH.

        Poikani JESHUA Messiaan Morsian tekee Morsiamen merkin Suomessa, SINÄ näet sen,
        SINÄ Roosin poika ja SINÄ hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet,
        SINÄ palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista joita NÄIT Suomessa.

        SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI JUOPUNEELLE( FULL, TÄYNNÄ; Rm. 1:29-32)IHMIS(SIELU; SA)kunnalle(MAAILMA); Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan,

        MUTTA Minun Sanallani sinut kaadetaan(TÄMÄ JUMALAN SANA TOTEUTUU; SITÄ EI VOI ESTÄÄ, EI RIIPU IHMISTEN TOIMISTA, EI PROFEETASTAKAAN)kin, Sanoo HerraJHVH.

        &TÄMÄ SANOMA SUOMEN KANSALLE: KUN ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, TEillä ei ole EUroopassa yhtään ystävää;

        ei ole yhtään kansaa joka Venäjää vastaan nostaisi asetta puolestanne. SUOMEN KANSA:

        OLET(FUT.) yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä; mutta rinnallanne TAISTELEE(FUT.) sama enkeli kuin talvisodan päivinä; ja Minä PIDÄN HUOLEN siitä että se Venäjän sotilas joka nousee maahanne ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele Öljyä eikä Viiniä, sanoo Jumala:

        RUOKATAVARAT(ÖLJY- JA LANNOITEPULA?)NOUSEVAT(FUT.) arvaamattomiin hintoihin maassanne: Koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta

        Öljyä ja Viiniä ei turmella; Öljy on Jumalan Pyhä SANA; ja Viini(SANAN OPETUS)on Jumalan( PYHÄN HENGEN VOIDELTU)SANA.

        TE(X)ille jää vain Yksi PAKOpaikka KUN ahdistuksen päivät tulevat, Sanoo Jumala ja Se Paikka on Jumalan Sana: TEidän pakolaisianne EI ota vastaan yksikään valtio;

        TE(X) NATO-"eliitti"; LÄNSIMIELISET)yritätTE paeta Amerikkaan, Kanadaan; mutta
        TEitä EI VASTAANOTETA,

        KUTEN(SILMÄ SILMÄSTÄ)EI VASTAANOTETTU ISRAELIN LAPSIAkaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan NATSI-Saksaan palautettiin(MINNE?): NIIN LÄNSImaat PALAUTTAVAT(FUT.) TEidätkin takaisin KOTImaahan, sillä Minä HerraJHVH haluan sen NIIN(HOUTOS; TÄLLÄ TAVALLA).

        Minun(NETIV JAH)Tieni eivät ole teitäNNE, mutta joka turvaa Minuun ja pysyy Sanassani, hänellä ON Leipää ahdistuksen keskellä, ja Lepo Minun Sanassani, sanoo Jumala: Sillä

        eivätkö( TAHDOTKO ANTAA HALLINNAN HÄNELLE? ELON)päivänne ole Minun
        Kädessäni Sanoo HerraJHVH; enkö ole Jumala, ahdistuksen( KÄRSIMYS)päivinäkin?..."&

        TIEDOKSI TOHTORI AHVIOLLE: ABRAHAMIN USKO, JUMALAN POIKAAN, JESHUAan,

        EI OLE PERÄISIN LÄNSIMAISTA( KREIKAN-ROOMAN FILOSOFIASTA ), VAAN
        LÄHI-IDÄSTÄ JA MAAN NAVASTA, ISRAELIN MAASTA; JESHUA MESSIAANISET

        EIVÄT HALUA EIVÄTKÄ TARVITSE kiRKKoanne MIHINKÄÄN, PÄINVASTOIN kiRKKonne ON VAIN ESTEENÄ JESHUAN HYVÄLLE VERISOVITUKSEN JA SYNNISTÄ VAPAUTUKSEN SANALLE.

        NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ PATMOKSELLA ON KOVA HALU OSOITTAA KUULUVANSA LÄNNEN KULTTUURIPIIRIIN( SAMAA HAPATUSTA ON NYKYÄÄN MYÖS IRR-TV:SSA );

        ONKO TEITÄ JOTENKIN UHKAILTU NATO/CIA/UPI-TAHOLTA, VAI ONKO KRISTIN-OPPI
        kiRKKo"isien" KATEKISMUKSISSA NYT JUMALAN TAHTOA JA SANAA TÄRKEÄMPÄÄ?

        "SINÄ Venäjän sotilas: Minä NOSTIN SINUT RUOSKAKSI JUOPUNEELLE( FULL, TÄYNNÄ; Rm. 1:29-32)IHMIS(SIELU; PERISYNTINEN; SARX; LIHAN MIELI )kunnalle(MAAILMA); Sanallani SINUT nostettiin voimaan, valtaan ja taistelemaan..."

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        2.Pt.2:1 Mutta kansan seassa oli valheprofeettojakin, KUTEN teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa( MIKSI? KUKA SIITÄ HYÖTYY? ) kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä( VÄÄRILLÄ TEOILLA JA SANOILLA ) HerrankinJHVH joka heidät OSTI, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
        2:2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän VUOKSI Totuuden( NETIV JAH )Tie tulee häväistyksi;

        2:3 ja AHNEudessaan VALHEsanoilla kiskovat teistä hyötyä;

        mutta jo ammoisista ajoista tuomionsa valvoo, eikä perikatonsa torku.
        2:4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.

        2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä 7 muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla Jumalattomien maailman päälle.

        2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
        2:7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;
        2:8 sillä asuessaan heidän keskuudessaan tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä VUOKSI heidän pahain tekojensa joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.

        2:9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
        2:10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden.

        Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
        2:11 vaikka enkelitkään jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
        2:12 Mutta niinkuin järjettömät luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä kun herjaavat sitä mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,
        2:13 saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; ovat tahra- ja häpeäpilkkuja; herkuttelevat petoksissaan kemuillessaan kanssanne;
        2:14 heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; viekoittelevat horjuvia sieluja,

        heillä on AHNEuteen harjaantunut sydän; ovat kirouksen lapsia.

        2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen joka rakasti vääryyden palkkaa,
        2:16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
        2:17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
        2:18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,

        2:19 ja lupaavat heille VAPAUTTA, vaikka itse ovat turmeluksen orjia;

        sillä kenen voittama joku on, sen orja on.
        2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan JESHUA MESSIAAN tuntemisen kautta PÄÄSIVÄTKIN maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, NIIN( HOUTOS?) viimeinen TULI heille ensimmäistä pahemmaksi.
        2:21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan Vanhurskauden Tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta Pyhästä Käskystä( NE 10; Liiton Sanat).
        2:22 Heille TAPAHTUI mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen; ja: Pesty sika rypee rapakossa."

        2.Pt.3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla Sanalla talletetut ( Kuluttavalle )Tulelle, säästetyt Jumalattomien ihmisten Tuomion JA kadotuksen Päivään.

        :10 Mutta HerranJHVH Päivä Tulee niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla,

        ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

        :12 teidän jotka odotatte ja joudutatte Jumalan Päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! ONKO AHVIO JEHOVAN-TODISTAJA, VAI ONKO PATMOKSEN PALKKALISTOILLA OLEVAN NYT PAKKO
        PITÄÄ EPÄTOIVOISESTI KIINNI MELLERIN 1000-VUODEN MAAILMAN-RAUHASTA?

      • TEKOJEN-mukaan-PALKKA
        TIEDON_sanoja kirjoitti:

        ROOMA( ANTIKRISTUS ) VS. ISRAEL( LAKI ) JA EVANKELIUMI( JESHUA MESSIAS ); EI OLE

        MITÄÄN SYYTÄ EKUMENIAAN ROOMAN KANSSA, MEILLÄ RAAMATTUUN USKOVILLA;

        EI ENEMPÄÄ KUIN NATSI-ANTISEMIITEILLA JA JUMALAN ISRAELIN JUUTALAISILLA

        Jeshajahu 66:5 Kuulkaa HerranJHVH Sana aralla tunnolla Sanansa edessä olevat: Teitä
        vihaavat ja Nimeni tähden luotaan työntävät veljenne sanovat: "Osoittakoon HerraJHVH Kunniansa( KAVOD ) jotta näemme ilonne"; mutta JOUTUVAT HÄPEÄÄN:

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/

        Matt. 10:34 ÄLKÄÄ LUULKO että TULIN tuomaan rauhaa maan päälle; EN TULLUT TUOMAAN (MAAILMAN)RAUHAA, VAAN MIEKAN( SOTA-KUOLEMA; RISTI ):

        Martin Luther noin v. 1517: "Rauha ennen kaikkea, mutta Totuus mihin hintaan tahansa"; oliko

        Luther Israelin Jumalan profeetta, HerranJHVH JESHUAn, Jumalan Sanan, PALVELIJA, vai

        itsensä, oman mukavuutensa ja elämänsä helppouden palvoja, kärsimyksen VÄISTELIJÄ,

        MAAILMANrauhan SAARNAmies, Jumalan Sanan PETTÄJÄ, RAHANAHNE palkkaPAPPI?

        Luuk. 21:1-4 Ja Hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun;
        NIIN näki köyhän leskenkin panevan siihen 2 ropoa.

        Silloin Sanoi: Totisesti Sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut;
        sillä kaikki nuo panivat lahjan liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan koko elämisensä mikä hänellä oli.

        :5-9 Ja kun muutamat puhuivat pyhäköstä, kuinka se oli kauniilla kivillä ja temppelilahjoilla kaunistettu, Sanoi: Päivät tulevat, jolloin tästä jota katselette ei jää kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.

        NIIN kysyivät Häneltä sanoen: Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu? Ja mikä on oleva merkki tämän tulemisesta?

        Niin Sanoi: Katsokaa( SANASTA, VT) ettei teitä eksytetä: Sillä monta tulee Nimessäni sanoen: 'Minä Olen Se', ja: 'Aika on lähellä.' Mutta älkää VAELTAKO perässään; ja KUN
        kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö; sillä näiden täytyy ensin tapahtua, mutta Loppu ei tule vielä heti.

        :10-15 Sitten Sanoi heille: "(MAAILMAN(X)kansa nousee Kansaa( ISRAEL ) vastaan ja valtakunta (Jumalan)VALTAkuntaa vastaan; ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin; ja taivaalla on(FUT.) peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

        Mutta ennen tätä kaikkea käyvät teihin käsiksi ja vainoavat ja vetävät synagogiin ja heittävät teitä vankiloihin; ja vievät kuningasten ja maaherrain eteen Nimeni tähden; ja näin joudutte

        todistamaan: Pankaa siis sydämellenne ettette edeltäpäin huolehdi miten vastaatte puolestanne; sillä Annan teille suun ja Viisauden( SHEKINAH) jota vastaan eivät ketkään vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.

        :16-19 Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan; ja joudutte kaikkien vihattaviksi Nimeni tähden; mutta ei hiuskarvaakaan päästänne katoa. Kestäväisyydellänne( USKONKUULIAISUUS )voitatte omaksenne (IKUISEN )Elämän.

        :20-22 Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää että sen hävitys on lähellä; silloin ne jotka Juudeassa ovat paetkoot vuorille; ja jotka ovat kaupungissa lähtekööt sieltä pois; ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö: Sillä ne ovat koston( TUOMIO) päiviä että täyttyisi kaikki mikä on Kirjoitettu.

        :23-27 Voi raskaita ja imettäviä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja ( MAAILMAN )viha( TOISTUU) tätä kansaa vastaan; ja kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan; ja Jerusalem on oleva MUIDEN(X) tallattavana, kunnes MUIDEN(X) ajat täyttyvät.

        Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo kun meri ja aallot pauhaavat; ja ihmiset menehtyvät peläten ja odottaen sitä mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaiden voimat järkkyvät:

        Ja SILLOIN NÄKEVÄT Ihmisen Pojan Tulevan( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; MAAILMAN LOPPU ) pilvessä suurella Voimalla ja Kirkkaudella( KAVOD).

        :28-33 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä Vapautuksenne on lähellä: Ja Hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita; kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä NÄETTE ja itsestänne ymmärrätte että KESÄ( CHOM ) jo on lähellä; samoin myös kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää että Jumalan VALTAkunta on lähellä: Totisesti Sanon teille, tämä sukupolvi ei katoa;

        ennenkuin kaikki tapahtuu taivas ja maa katoavat, mutta Sanani eivät katoa.

        :34- Mutta pitäkää itsestänne huoli ettei sydämiänne raskauta päihtymys( FULL, TÄYNNÄ...) ja juoppous eikä elatuksen murheet NIIN( HOUTOS?) Se Päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta kuin paula; sillä Se saavuttaa kaikki jotka koko maan päällä asuvat.

        VALVOKAA( ITSEÄNNE; PYHÄ VAELLUS )siis joka aika JA RUKOILKAA JOTTA SAISITTE Voiman( SHEKINAH; HaCHESED) paetaksenne tätä kaikkea mikä TULEE( KIUSAUKSET);

        ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä( TUOMIO; PALKKA, TEKOJEN MUKAAN)...

        Ap.TEOT 9:16 Sillä Tahdon näyttää hänelle kuinka paljon...

      • vähän-ENNEN_Loppua

        ANTI( VASTAAN/TILALLE; SYRJÄYTTÄÄ; VRT. "KORVAUSteoLOGIA)-KRISTUKSEN suhteen JESHUAn Tulemukseen( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; KAIKKI TUOMITAAN: PALKKA)
        uskovien käsitykset jakaantuvat:

        OTE-COVER: Lapsuudestani http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu16c.htm asti opetettu että uskovat eivät ole päivääkään Antikristuksen ajassa, vaan temmataan sitä ennen JESHUAn luo.

        Vasta v. 1976 RV:n kesätoimittajana kuulin että on olemassa muitakin näkemyksiä:
        Tiedonvälittäjänä oli Esko Halme, joka antoi minulle luettavaksi pari englanninkielistä kirjaa Ristin Voiton kirjastosta.

        Vasta silloin sain tietoa POSTtribulationismista, jonka mukaan uskovat ovatkin mukana
        Antikristuksen ajassa ja vainoissa, ja tempaus on vasta Antikristuksen ajan lopussa.

        Sain kyllä kylmää vettä niskaani, kun innoissani puhuin uusista tulkinnoista muillekin: Eräs
        johtava veli totesi: ”Tuskin tuota keskustelua eri tulkinnoista kannattaa tuoda Suomeen.”

        Aika muuttaa käsityksiä: 1990-luvulla huomasin että Helluntaiherätyksessä alettiin julkaista
        muitakin kuin pelkästään aiemmin MONOPOLIASEMASSA ollutta PREtribulationistista näkemystä; mielestäni on hyvä RAAMATUSTA TUTKIA asioita JA KESKUSTELLA niistä kiihkottomasti.

        JESHUAn Tulemuksen suhde Antikristuksen aikaan ei ole kuitenkaan mikään keskeinen
        pelastuskysymys, joten tästä asiasta ei saisi tulla uskovia jakavaa kiistakapulaa.

        Siksi puhun NIIN että pidän POSTtribulationistista näkemystä Todennäköisenä; Raamattu Ratkaisee: Otan esille 3 Raamatunkohtaa jotka nähdäkseni puhuvat POSTtribulationismin puolesta:

        1) 2.Ts.2:1-3 ”Otamme nyt puheeksi HerrammeJHVH JESHUA MESSIAAN Tulemuksen ja sen, että meidät kootaan Hänen luokseen…Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen”: Raamatun opetus on siis seuraava:

        Ennen JESHUAn Tulemusta ja ennen uskovien tempausta JESHUAn luo Antikristus ilmestyy. Antikristus ei siis ilmesty vasta sitten kun uskovat on temmattu.

        2) Mt.24:29-31 ”Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee…taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki…hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut”: Raamatun opetus on siis seuraava:

        JESHUA kokoaa enkeliensä avulla kaikki Hänen uskovat valittunsa lopunajan suuren ahdingon jälkeen. Ei siis ennen suurta ahdinkoa.

        3) Ilm.13:7,10 "Sille (pedolle=Antikristukselle) annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät…Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa”: Raamatun opetus on siis seuraava:

        Peto eli Antikristus vangitsee ja surmaa pyhiä eli uskovia, jotka tarvitsevat noissa vainoissa erityistä uskoa ja kestävyyttä.

        Voidaan kysyä, onko sillä sitten mitään väliä, uskooko tulevansa temmatuksi Taivaaseen ennen Antikristuksen aikaa vai vasta sen jälkeen? Mielestäni asialla on väliä:

        Nimittäin on suuri vaara, että ne jotka eivät usko olevansa päivääkään Antikristuksen
        hallintoajassa, eivät tunnista Antikristusta, kun hän ilmestyy: He voivat pahaa aavistamatta ottaa Raamatussa kielletyn pedon merkin, koska he LUULEVAT että kyseessä ei voi olla vielä Antikristuksen merkki, koska uskovat eivät heidän käsityksensä mukaan tule näkemään Antikristuksen aikaa.

        Toinen vaara on siinä että ennen Antikristuksen aikaa tapahtuvaan tempaukseen uskovat
        saattavat olla täysin valmistautumattomia maailmanhistorian pahimpiin vainoihin. JESHUAn
        mukaan: ”Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään
        asti eikä tule koskaan olemaan.”

        Moni uskova tulee luopuman uskostaan valmistautumattomuutensa takia ja sen täydellisen
        tyrmäyksen takia, että opetetut opit eivät pitäneetkään paikkaansa. ”Eihän tässä näin pitänyt
        käydä”, on oleva useiden hämmästynyt huudahdus.

        Olen halunnut tässä lyhyehkössä kirjoituksessani kosketella joitakin oleellisimpia lopunajan
        kysymyksiä tietoisesti tiiviin suppeasti.

        Onhan olemassa muitakin lopunajan käsityksiä kuin mainitsemani pretribulationismi ja
        posttribulationismi, kuten

        MIDtribulationismi jonka mukaan JESHUA tempaa omansa Taivaaseen vaivanajan puolivälissä ja prewrath, jonka mukaan uskovat ovat Antikristuksen ajassa, mutta
        eivät kohtaa Jumalan vihaa, vaan heidät temmataan Taivaaseen sitä ennen.

        Uusimpana käsityksenä maailmalla leviää valtateologinen( Kingdom now )HARHAOPPI jonka mukaan JESHUA ei voi tulla takaisin, ennen kuin seurakunta on voittanut pahuuden vallat jaalistanut koko maailman vanhurskauden ja Jumalallisten periaatteiden hallintaan: Tämän käsityksen mukaan seurakunta ikään kuin tarjoaa palaavalle JESHUAlle valmiin(PX)valtakunnan, jota JESHUA voi ryhtyä sitten hallitsemaan.

        Raamattu opettaa kuitenkin selkeästi, että lopunaikana maailma annetaan pedon eli
        Antikristuksen(PX)valtaan, ja Jumalan VALTAkunta tulee näkyvällä tavalla vasta sitten, kun JESHUAon tullut takaisin, ei sitä ennen. Ennen lopullista toteutumistaan Jumalan( PYHÄN HENGEN HALLINTA)VALTAkunta on sisäisesti uskovissa( SANAA TOTTELEVAT)...

        EU-POLItiikanKIEMUroiSSa kirjoitti:

        KUTEN OMinAISUUDETKIN, USKONNOLLIS-POLIITTISET MIELIPITEET PERIYTYVÄT;

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198124-paasikiven-opit-eivat-vanhene

        MUISTA VÄLINPITÄMÄTTÖMÄT ITSEKESKEISET ITSEKKÄÄT JA AHNEET SAALISTAJAT:

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190119-suomen-itsenaisyys-uhattuna-ulkopolitiikan-johto-brysselille

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176041-oletko-jo-ilmoittaunut-trolliksi-jessikkalle ANTI-FASISTIKSI:

        #TAHDON kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa ISÄNMAANI koskemattomuutta, http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasvala SEN LAILLISTA valtiojärjestystä ja valtakunnan (PERUSTUS)LAILLISTA esivaltaa; KUN HAVAITSEN tai saan tietää jotakin olevan tekeillä .. maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä ILMOITTAA:

        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244831-suomen-itsenaisyys-ja-puolueettomuus-ovat-uhattuina KOKOOMUKSEN ENTINEN PUHEENJOHTAJA, ULKO-
        JA PÄÄMINISTERI STUBB YHÄ EDUSTAA KOKOOMUSTA BrySSeliSSä - EI SUOMEN KANSAN ITSENÄISEN MAAN DEMOKRATIAA, VAAN HARVAINRAHANVALTAA EU:SSa:

        #ULKOMINISTERIKSI päästyään 2/2008 STUBB ei kauan aikaillut, kun piti 18.7.2008 ns. LIITTOVALTIOPUHEen jonka keskeinen sanoma: Stubb on FEDERALISTI; joka haluaa
        (LÄNNEN USA/NATO/)EU-SUPERVALLAN; ja kansallisvaltioiden häipyvän kokonaan...

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177364-stubbin-liittovaltiopuhe-karmeaa-tekstia

        ...Stubb toteaa olevansa federalisti, eikä näe vaihtoehtoja EU:n yhdentymiselle: Sanatarkasti:"Valitettavasti, korostan sanaa valitettavasti, EU perustuu valtioihin, kansallisvaltioihin"; tästä Stubb siis haluaa päästä eroon, vaikka Suomen virallinen linja oli ja on edelleen, että EU on itsenäisten valtioiden liitto, eikä liittovaltio; tällaista Stubb pitää säälittävänä; ja pilkkaa niitä maita jotka jättäytyivät EUROn ulkopuolle, kuten Britannia ja RUOTSI#

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198257-tamanko-ukrainan-takia-suomalaisten-pitaa-karsia

        #TURHAN lievä on luonnehdinta "pelkkä sympatisoija" Pius XIIn toiminnasta; Vatikaanin roolia on tarkennettava yhdellä IIMS:n törkeimmistä julmuuksista, nimittäin Suomessa valitettavan vähän tunnetun Jasenovac'n tuhoamisleirin kautta: Kroatiassa sijainnut kolmanneksi suurin tuhoamisleiri Auschwitzin ja Treblinkan jälkeen; MURHATTUJEN määrä arvioitu, n. 300.000 - 700.000 ihmistä joista melkein 90 % oli (ORTODOKSIKRISTITTYJÄ) serbejä; loput juutalaisia ja romaneja.

        Muihin tuhoamisleireihin verrattuna Jasenovacin tekee poikkeukselliseksi:

        1. JULMUUS jota jopa Saksan natsitkin kauhistelivat;

        2. UHREISTA valtaosa oli muita kuin juutalaisia;

        3. USKONNOLLINEN aspekti pelkän ETNISEN "PUHDISTUKSEN" sijaan;
        uskonNOLLInen motiivi teki tuhoamisesta erityisen raakaa:

        ROOMANkatolinen Ustasha-organisaatio, Kroatian VALTAAPITÄVÄT NATSIT,
        teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa - tavoitteena oli MURHATA ORTODOKSIserbejä ja myös käännyttää kolmasosa heistä: 743 roomalaiskatolista pappia henkilökohtaisesti osallistui muunuskoisten MURHAAmiseen;

        ja itse tuhoamisleiriä johti komendanttina aikanaan Fr. Filipovic-Majstorovic, ROOMAN-katolinen pappi joka kerskui omin käsin teurastaneensa kymmeniä tuhansia serbejä;

        Jasenovac sisälsi myös ROOMANkatolisten NUNNIEN johtaman lastenleirin jossa luotien säästämiseksi LAPSET MYRKYTETTIIN#

        http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134388-natsipaavi-pius-xii-vielapa-mainettaan-pahempi KUTEN ESPANJAN INKVISIITTIO "MUINOIN" - JESUIITTOJEN TOIMINTAA:

        #MIELESTÄNI tämäkin aihealue kaipaa syventämistä sen kuvatessa laajemminkin Vatikaania uskonnollisena ja poliittisena toimijana jonka vaikutukset ulottuvat nykypäiviin saakka:

        Partisaanien edetessä FRANSISKAANIT AVUSTIVAT Ustashan SOTARIKOLLISET PAKOON ja uhreilta ryöstettyä omaisuutta pestiin Vatikaanin pankin kautta; v. 1986 USAn hallitus julkisti asiakirjat jotka paljastavat miten Vatikaani organisoi pahimpien n. 200 sotarikollisten paon Argentiinaan; tuhannet pienemmät MURHAMIEHET saivat pakopaikan ROOMAN KATOLISEN KIRKON suojista ja vain harvat saatiin tuomiolle myöhemmin; kroaattien ohella VATIKAANI AUTTOI myös Saksan PAHIMPIA NATSEJA PAKOON ns. "VATICAN RAT-LINE"-ORGANISAATION KAUTTA.

        VATIKAANI ei vieläkään halua avata sodanaikaisia arkistojaan huolimatta USAn hallituksen ja serbi- ja juutalaisjärjestöjen vaateista. Suomen VALTAMEDIAssa en ole nähnyt juttua USAssa v. 1999 aloitetusta ryhmäkanteesta Vatikaanin pankkia ja Franciscan Order -järjestöä vastaan koskien näiden osallistumista II MS:n rahanpesuun ja SOTARIKOKSIIN#

        HEDONISTINEN NARSISTI - VAIN OMAA NAUTINTOAAN TAVOITTELEVA RYÖSTÖ-MURHAAJA - NATSI, MASSAMURHAAJA; SOTARIKOLLISET, JOITA VATIKAANIN

        ROTTA-REITTI AUTTOI PAKOON, KUN NATSIT VIIMEKSI HÄVISIVÄT ALOITTAMANSA

        II MS:N; USAssa, Ruotsissa ja Suomessakin oli paljon NATSI-MIELISIÄ( Kok./RKP):

        http://vastavalkea.fi/2016/02/21/isantamaasopimus-teki-yhdysvalloista-isantamaan/

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175203-miksi-tuomioja-raivostui-isantamaasopimuksesta

        RAHA=VALTAA=TIETO; VENÄJÄN SUVEREENIN DEMOKRATIAN KANSAN ENEMMISTÖ LUOTTAA PUTINIIN( KUTEN MINÄKIN; MUTTA SAAKO SUOMALAINEN MIELESTÄSI LUOTTAA KENEENKÄÄN VENÄLÄISEEN? MIKSI? )JA PUTININ HALLINTOON,
        SIIS HALUAA PUTININ JOHTAVAN VENÄJÄN HALLINTOA, HALLINTAVALTAA( RAHANVALTAA ), MUTTA

        EI VASTUUTONTA ITSEKÄSTÄ JA AHNETTA LIBERAALI-KAPITALISMIA,

        SEKÖ LÄNNEN KIINTIÖTROLLEJA NYT TAAS HARMITTAA?

        NO, SEHÄN ON VAIN HYVÄ, OTSHIN HARASHO. Kenellä niiden rahojen sitten pitäisi olla?

        #VENÄJÄN presidentti Vladimir Putinin jättiomaisuudesta esiintyy väitteitä tuon tuosta; korruptiota tutkivan Transparency internationalin mukaan

        Putinilla on maltillisesti säästöjä, eikä nimissään ollut luksusjahteja tai ylellisiä huviloita;

        Putinin vuosipalkka v. 2016 oli 113 000 euroa. http://yle.fi/uutiset/3-9900086

        Putin itse kiistää väitteet; Putinia haastatellut amerikkalainen elokuvaohjaaja Oliver Stone kysyi häneltä omaisuudesta ja pankkitileistä Kyproksella.

        – Ei minulla sellaisia ole, kuului vastaus. Arkussa ei ole taskuja, naureskeli PUTIN#

        http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237843-haastateltavana-putin-takana-viisi-murhayritysta JA REIPASTA GRU-SPETSNAZ-KONTRATKNIK SOTILASNAURUA, 1, 2, 3...

        #VENÄJÄN pre­si­den­tti Vla­di­mir Pu­ti­nin mu­kaan USA pyr­kii alis­ta­maan Ve­nä­jän, mut­ta ei pys­ty sii­hen kos­kaan:

        – He ei­vät ha­lua nöy­ryyt­tää mei­tä, vaan alis­taa mei­dät,

        rat­kais­ta omat on­gel­man­sa mei­dän kus­tan­nuk­sel­lam­me,

        http://www.suomenmaa.fi/uutiset/putin-kukaan-ei-voi-koskaan-alistaa-venajaa-6.3.55054.befbed6e2d

        Pu­tin sa­noi kan­nat­ta­jien­sa ko­kouk­ses­sa Mos­ko­vas­sa ja sai rai­ku­vat ap­lo­dit:

        – Ku­kaan ei ole kos­kaan on­nis­tu­nut alis­ta­maan Ve­nä­jää,

        ei­kä ku­kaan kos­kaan on­nis­tu, Pu­tin jat­koi.

        Ve­nä­jän ja USAn vä­lit ovat vii­len­ty­neet Uk­rai­nan ta­pah­tu­mien vuok­si

        huo­noim­mik­si sit­ten kyl­män so­dan päät­ty­mi­sen 25 vuot­ta sit­ten.

        Pu­tin ke­hot­ti kan­nat­ta­ja­ta­paa­mi­ses­saan tois­tu­vas­ti ve­nä­läi­sy­ri­tyk­siä

        li­sää­mään myyn­ti­ään ko­ti­mark­ki­noil­la; hän ha­lu­aa saa­da

        län­si­mai­den pa­kot­teis­ta kär­si­neen Ve­nä­jän ta­lou­den uu­teen NOUSUUN#

        #Venäläisten suut loksahtivat auki, kun kaikkien tuntema mediajulkkis Ksenija Sobtšak, 35, kertoi pyrkivänsä maansa presidentiksi. Samalla alkoi spekulointi siitä, mitä sanavalmis tyyli-ikoni tekee presidenttikilvassa. http://yle.fi/uutiset/3-9891973

        Yhdestä asiasta kaikki ovat samaa mieltä: Räväkkänä esiintyjänä tunnettu Sobtšak tuo väriä muuten niin harmaisiin vaaleihin. Monet pitävätkin Sobtšakin osana mielenkiinnon houkuttelemista maaliskuussa käytäviä presidentinvaaleja kohtaan.

        Tätä ennen kaikkien huomio on keskittynyt Vladimir Putinin panttaamaan tietoon jatkokaudestaan. Käytännössä kaikki pitävät Krimin valtauksen jälkeen yli 80%n kannatusta mittauttaneen Putinin jatkoa presidenttinä varmana. Ilmoituksen pitkittyminen on kuitenkin estänyt varsinaisen vaalikamppailun alkamisen.

        Putinia ankarasti kritisoiva Aleksei Navalnyi on käynyt yksin presidenttikampanjaa jo kuukausien ajan: Navalnyi on avannut kymmeniä vaalitoimistoja ja tavannut kannattajiaan ympäri Venäjää. Tällä hetkellä korruption paljastamiseen erikoistunut oppositiojohtaja on pidätettynä – jo kolmannen kerran vuoden sisällä – kansan kutsumisesta luvattomaan kokoontumiseen.

        Viranomaiset ovat jo kauan pitäneet Navalnyia vaalikelvottomana tämän aiemman rikostuomion vuoksi. Oppositiopoliitikko on silti jatkanut kampanjointiaan vedoten perustuslain takaavan hänelle oikeuden osallistua vaaleihin.

        Ksenija Sobtšak vaati Navalnyin rekisteröintiä presidenttiehdokkaaksi ilmoittautuessaan itse vaaleihin. Hän kertoi jopa olevansa valmis vetäytymään kilvasta, jos Navalnyi päästetään mukaan.

        Sobtšakin ilmoitus sinetöi kuitenkin lopullisesti Navalnyin kohtalon. Kreml laskee, että liberaalia oppositiota edustavan Sobtšakin esiintyminen Putinin vastaehdokkaana tuo vaaleihin niihin kaivattua kilpailua ja uskottavuutta kansalaisten silmissä.

        Nuori ja valovoimainen naisehdokas tuo sopivasti säpinää presidenttikilpaan. Sobtšakin ei kuitenkaan uskota räksyttävän liikaa, sillä häntä pidetään itsekin poliittisen eliitin jäsenenä Pietarin pormestarina toimineen isänsä Anatoli Sobtšakin kautta; v. 2000 kuollut isä-Sobtšak oli 1990-luvulla Pietarin varapormestari toimineen Putinin korkeasti arvostama esimies ja läheinen ystävä. Vahvistamattomien tietojen mukaan Putin on Ksenija Sobtšakin kummisetä.

        Sobtšak nousi julkisuuteen tosi-TV-ohjelma Big Brotherin venäläisversion juontajana. Poliittiset ensiaskeleensa hän otti ottamalla näkyvästi osaa Putinina vastustaviin suurmielenosoituksiin vuosien 2011 ja 2012 vaihteessa. Sobtšak esiintyi mielenosoituksissa useita muita oppositiohahmoja sovittelevammin ja pidättäytyi kritisoimasta liiaksi Putinia.

        Riippu-MATTO-massamediassa on jo ehditty syyttää julkisuushakuista Sobtšakia "Kremlin sätkynukeksi, jonka avulla lyödään kiilaa valmiiksi hajanaiseen ja riitaisaan oppositioon"...

      • JottaTotuusTuleeIlmi
        TEKOJEN-mukaan-PALKKA kirjoitti:

        ROOMA( ANTIKRISTUS ) VS. ISRAEL( LAKI ) JA EVANKELIUMI( JESHUA MESSIAS ); EI OLE

        MITÄÄN SYYTÄ EKUMENIAAN ROOMAN KANSSA, MEILLÄ RAAMATTUUN USKOVILLA;

        EI ENEMPÄÄ KUIN NATSI-ANTISEMIITEILLA JA JUMALAN ISRAELIN JUUTALAISILLA

        Jeshajahu 66:5 Kuulkaa HerranJHVH Sana aralla tunnolla Sanansa edessä olevat: Teitä
        vihaavat ja Nimeni tähden luotaan työntävät veljenne sanovat: "Osoittakoon HerraJHVH Kunniansa( KAVOD ) jotta näemme ilonne"; mutta JOUTUVAT HÄPEÄÄN:

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/

        Matt. 10:34 ÄLKÄÄ LUULKO että TULIN tuomaan rauhaa maan päälle; EN TULLUT TUOMAAN (MAAILMAN)RAUHAA, VAAN MIEKAN( SOTA-KUOLEMA; RISTI ):

        Martin Luther noin v. 1517: "Rauha ennen kaikkea, mutta Totuus mihin hintaan tahansa"; oliko

        Luther Israelin Jumalan profeetta, HerranJHVH JESHUAn, Jumalan Sanan, PALVELIJA, vai

        itsensä, oman mukavuutensa ja elämänsä helppouden palvoja, kärsimyksen VÄISTELIJÄ,

        MAAILMANrauhan SAARNAmies, Jumalan Sanan PETTÄJÄ, RAHANAHNE palkkaPAPPI?

        Luuk. 21:1-4 Ja Hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun;
        NIIN näki köyhän leskenkin panevan siihen 2 ropoa.

        Silloin Sanoi: Totisesti Sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut;
        sillä kaikki nuo panivat lahjan liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan koko elämisensä mikä hänellä oli.

        :5-9 Ja kun muutamat puhuivat pyhäköstä, kuinka se oli kauniilla kivillä ja temppelilahjoilla kaunistettu, Sanoi: Päivät tulevat, jolloin tästä jota katselette ei jää kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.

        NIIN kysyivät Häneltä sanoen: Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu? Ja mikä on oleva merkki tämän tulemisesta?

        Niin Sanoi: Katsokaa( SANASTA, VT) ettei teitä eksytetä: Sillä monta tulee Nimessäni sanoen: 'Minä Olen Se', ja: 'Aika on lähellä.' Mutta älkää VAELTAKO perässään; ja KUN
        kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö; sillä näiden täytyy ensin tapahtua, mutta Loppu ei tule vielä heti.

        :10-15 Sitten Sanoi heille: "(MAAILMAN(X)kansa nousee Kansaa( ISRAEL ) vastaan ja valtakunta (Jumalan)VALTAkuntaa vastaan; ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin; ja taivaalla on(FUT.) peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

        Mutta ennen tätä kaikkea käyvät teihin käsiksi ja vainoavat ja vetävät synagogiin ja heittävät teitä vankiloihin; ja vievät kuningasten ja maaherrain eteen Nimeni tähden; ja näin joudutte

        todistamaan: Pankaa siis sydämellenne ettette edeltäpäin huolehdi miten vastaatte puolestanne; sillä Annan teille suun ja Viisauden( SHEKINAH) jota vastaan eivät ketkään vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.

        :16-19 Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan; ja joudutte kaikkien vihattaviksi Nimeni tähden; mutta ei hiuskarvaakaan päästänne katoa. Kestäväisyydellänne( USKONKUULIAISUUS )voitatte omaksenne (IKUISEN )Elämän.

        :20-22 Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää että sen hävitys on lähellä; silloin ne jotka Juudeassa ovat paetkoot vuorille; ja jotka ovat kaupungissa lähtekööt sieltä pois; ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö: Sillä ne ovat koston( TUOMIO) päiviä että täyttyisi kaikki mikä on Kirjoitettu.

        :23-27 Voi raskaita ja imettäviä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja ( MAAILMAN )viha( TOISTUU) tätä kansaa vastaan; ja kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan; ja Jerusalem on oleva MUIDEN(X) tallattavana, kunnes MUIDEN(X) ajat täyttyvät.

        Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo kun meri ja aallot pauhaavat; ja ihmiset menehtyvät peläten ja odottaen sitä mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaiden voimat järkkyvät:

        Ja SILLOIN NÄKEVÄT Ihmisen Pojan Tulevan( PARUSIA; TUOMIOPÄIVÄ; MAAILMAN LOPPU ) pilvessä suurella Voimalla ja Kirkkaudella( KAVOD).

        :28-33 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä Vapautuksenne on lähellä: Ja Hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita; kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä NÄETTE ja itsestänne ymmärrätte että KESÄ( CHOM ) jo on lähellä; samoin myös kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää että Jumalan VALTAkunta on lähellä: Totisesti Sanon teille, tämä sukupolvi ei katoa;

        ennenkuin kaikki tapahtuu taivas ja maa katoavat, mutta Sanani eivät katoa.

        :34- Mutta pitäkää itsestänne huoli ettei sydämiänne raskauta päihtymys( FULL, TÄYNNÄ...) ja juoppous eikä elatuksen murheet NIIN( HOUTOS?) Se Päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta kuin paula; sillä Se saavuttaa kaikki jotka koko maan päällä asuvat.

        VALVOKAA( ITSEÄNNE; PYHÄ VAELLUS )siis joka aika JA RUKOILKAA JOTTA SAISITTE Voiman( SHEKINAH; HaCHESED) paetaksenne tätä kaikkea mikä TULEE( KIUSAUKSET);

        ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä( TUOMIO; PALKKA, TEKOJEN MUKAAN)...

        Ap.TEOT 9:16 Sillä Tahdon näyttää hänelle kuinka paljon...

        Puhut roskaa Luhterista, muka rahan ahne.
        ei pidä paikkaansa, sillä M.Luhther ei ottanut kirjottamistaan kirjoista tekijän oikeusmaksuja...
        Eli papin palkallaan, tosin kun meni naimisiin niin antoi vaimonsa hoitaa perheen
        rahaa siat.
        Martin ei pitannut rahasta, koska munkkina jo oppi elämään vaatimattomasti.

      • rAHAn_ahneEN-MUKAan
        JottaTotuusTuleeIlmi kirjoitti:

        Puhut roskaa Luhterista, muka rahan ahne.
        ei pidä paikkaansa, sillä M.Luhther ei ottanut kirjottamistaan kirjoista tekijän oikeusmaksuja...
        Eli papin palkallaan, tosin kun meni naimisiin niin antoi vaimonsa hoitaa perheen
        rahaa siat.
        Martin ei pitannut rahasta, koska munkkina jo oppi elämään vaatimattomasti.

        NIINPÄ: Näyttää sitä, että tietojesi taso korreloi voimakkaan positiivisesti kirjoitustaitoosi,
        ei pidä paikkaansa, rahaa siat:

        vaikka en olekkaan paennut maailmaa luostariin, hiomaan oman napani alaista selipaattia, silti

        minäkin olen oppinut, elämään vaatimattomasti, ilman papin palkkaa, pikku rahan puutteessa ja

        vähän muunkin, ja annan vaimoni hoitaa perheen RAHA-ASIAT; enkä näistäkään saa tekijän-

        oikeus maksuja. PUHUT VAIN ROSKAA, LUTHERISTAKIN. Martin ei pitänyt rahasta, KIINNI.

    • MENEE-kuin_JUNA

      MAAN-PUOLUSTUKSESTA OLISIKO SYYTÄ SIIRTYÄ KANSAN-PUOLUSTUKSEEN, KÄYKÖ?

      #SUOMEN johtavat henkilöt, ÄLKÄÄ KUVITELKO että omalla taidollanne NOUSITTE

      siihen asemaan mikä teillä( NYT VIELÄ, TOISTAISEKSI )on:

      http://www.aamulehti.fi/kotimaa/jussi-niinisto-puolustaa-sotilaiden-pakottamista-kansainvalisiin-tehtaviin-23708376/ MINUN ISÄNMAANI ON SUOMEN KANSAN VALTA.

      http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

      TÄMÄ on sanoma Suomen kansalle, sanoo Herra JHVH: Sinun on tehtävä parannus murhistasi, velhouksistasi, salavuoteistasi, varkauksistasi, aborteistasi ja hillittömästä haureudestasi.

      EN KYSY HALUATTEKO tehdä parannuksen, vaan Sanon: sinun on tehtävä parannus; mutta ette tee sitä.

      Enkö Minä Herra paaduttanut faaraon sydämen näyttääkseni voimani Moshen kautta, Minä Sama Jumala: Yksikään teistä jotka olette Minun omani, sanoo Jumala, ei joudu hukkaan, sillä Minä HerraJHVH PÄÄTIN SEN NIIN:

      Suomen kansa, monta kymmentä vuotta KUTSUIN sinua NIIN: TalviSODAN
      raskaina päivinä rukoilitte Minun edessäni: Jokaisesta kirkosta nousi rukous
      Kasvojeni eteen. Ne rukoukset ovat muistossa rukousten maljassa tänäkin päivänä.

      Ja JatkoSODAN raskaina päivinä KUN VERISTÄ UHRIA KANNETTIIN Suomessa, rukoilitte Minun edessäni; kannoitte kärsivän kansanne kohtalon Minun eteeni:

      Muistin teitä ja Siirsin (VÄLI)TUOMIONNE hetken, MUTTA ..

      NYT( VIELÄ, TOISTAISEKSI ) hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, TE kiRKKojen ETUmaisina olevat, tehtävänne tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani; riiteletTE perinnäissäännöistä ja opista; ja vainoatTE niitä jotka ovat yksinkertaisia totisia rukoilijoita.

      PURITTE jokaisen Käskyn jonka Minä ANNOIN:

      Kun Sanon, ÄLÄ tee huorin, teetTE huorin kaikilla alueilla.

      Kun Sanon, ÄLÄ tapa, tapatte viattomia syntymättömiä lapsia 25 000 vuodessa.

      Kun Sanon, ÄLÄ varasta, varastatTE toisiltanne, yhteiskunnalta ja valtiolta ja valtio varastaa teiltä. Kaikki varastatTE toisiltanne, toinen toiseltanne.

      ÄLÄ SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI, todistatTE systemaattisesti joka päivä väärin( Lännen media )lähimmäisistänne.

      Kun Sanon, ÄLÄ himoitse lähimmäisesi huonetta, himoitsetTE lähimmäisenne huonetta.

      Kun Sanon, MUISTA PYHITTÄÄ Lepopäivä, etTE pyhitä Lepopäivää; vaikka TEillä on aika levätä, käytätTE PYHÄpäiväni ja Sapattini riettauden ja haureuden harjoittamiseen. Se on noussut Minun eteeni kuin löyhkä.

      Tänä päivänä häpäisetTE sitä Jumalan viljaa, joka kasvaa pelloillanne, mutta huomenna te maksatte koiniks-mitasta nisuja denarin( MIEHEN PITKÄN RASKAAN TYÖPÄIVÄN PALKKA ) ja 3 koiniksesta ohria denarin: Köyhillä ei tule TEidän keskuudessanne olemaan leipää, sillä rikkaat piilottavat sen. Mutta ne jotka ovat JESHUA MESSIAASSA, heille katetaan pöytä ahdingon keskellä, sanoo Herra JHVH.

      Suomen kansasta nousee Minulle profeetta, sanoo Jumala. Hän profetoi lyhyen hetken, mutta hänen profeetan merkkinsä on niin suuri, että se sokaisee jokaisen vastaanväittäjän. Minä olen Jumala ja Minä olen tämän asian puhunut. ...älä pelkää julkaista tätä profetiaa. Laske tämä kasettina ulos niille ihmisille, ei sinun tarvitse lähettää sitä koko maahan, vaan muutamille ystävillesi, jotta he kuuntelisivat ja kertoisivat siitä muille eteenpäin.

      Sinä Jumalan valittu kansa, Minä sanon sinulle, sinä Jumalan valittu, joka asut Suomen maassa ja olet Poikani JESHUA MESSIAAN morsian, sinä et tule kokemaan ahdistuksen hetkiä niin raskaana kuin ne kokevat, jotka eivät ole Poikaani tunnustaneet. Minä suojelen sinua, morsian ja Minä varjelen sinua, morsian. Ja sinä tulet loistamaan kansasi keskellä niinkuin lamppu loistaa pimeässä paikassa. Ja sinulle annetaan lohdutukseksi tämä merkki: koiniks-mitta nisuja denarin ja 3 koiniksia ohria denarin, mutta sinulta ei turmella öljyä eikä viiniä.

      Jatkakaa haureuttanne TE jotka HALUATTE SITÄ jatkaa, sillä näin sanotaan Pyhässä Kirjassa: pyhät pyhittyvät, mutta saastaiset saastuvat.

      Suomen kansa, ÄLÄ LUOTA LÄNNESTÄ TULEVAAN APUUN, sillä SITÄ EI TULE: Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan; USA ei tule sinun avuksesi; LÄNSI-Saksan armeijat ovat lyödyt ja hajallaan: Näin LÄNSI-Saksan sotilaiden itkevän maassa polvillaan.

      Teillä ei ole yhtään ystävää. Ainoa, joka teitä voi suojella ja varjella, on Poikani JESHUA MESSIAAN Sovintoveri. Sen TE olette ylenkatsoneet ja jalkoihinne polkeneet.

      Vain morsian, Minun Poikani morsian, sinä olet uloskutsuttu ja tulet seisomaan, kun muut ympärilläsi kaatuvat.

      TÄMÄ PROFETIA ei ole tarkka, sillä siihen tulee vielä jatko, laajempi ja selvempi profetia tulevaisuudessa, mutta se lasketaan sille miehelle, jonka Minä olen valinnut seisomaan profetian kanssa Suomessa ahdistuksen aikana.

      TÄMÄ PROFETIA tulee kertomaan Suomen kansalle ne ahdistuksen ajat jotka ovat tulossa.

      Nämä alkavat kesällä, sillä sinulle palvelijani Tukholmassa näytetään vihreitä puita.

      Kerrot sen Sanan että SuOMESSA nousee profeetta joka julistaa Minun Sanaani ja morsian ottaa vastaan Sanan KUULE( TOTTELE )viin korviinsa...

      • Vorschmack

        http://youtu.be/H69L0CEqubM Tuntematon Sotilas - Finlandia( INTRO&FINAALI )

        COVER: #VENÄJÄ ja NATO allekirjoittivat Roomassa 28.5.02 sopimuksen uudesta YHTEISTYÖneuvostosta( DOA-BID; MOT. ):

        "NATO-pääsihteeri G. Robertson luonnehti sitä tuoreeltaan historialliseksi kylmän sodan ajan päätökseksi" kommentoi Suomen Kuvalehti( 17.5.2002 )ennakkoon pääkirjoituksessa;

        uutinen tuntui olevan kuin viimeinen naula, ei vain kylmän sodan, vaan myös Suomea koskevien miehitysprofetioiden arkkuun: Uskovien parissa liikkui näet 1980-luvulla runsaasti erilaisia väitettyjä Hengen sanomia siitä, kuinka Venäjä tulee ja miehittää Suomen:

        https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/276/kuka_viela_uskoo_profetioihin_suomen_miehityksesta_-_venajan_salaiset_suunnitelmat_ja_suomi

        Näitä profetioita liikkui jo ennen 80-lukuakin; itse tulin niistä tietoiseksi kuitenkin vasta 1981 tapahtuneen uskoontuloni jälkeen.

        Tuolloin elettiin hengellisesti Niilo Yli-Vainion herätyksen viimeisiä päiviä; maallisesti ja poliittisesti elettiin vielä voimakasta suomettumisen aikaa: Ehkä miehitysprofetiat olivat jotenkin ajanhengen ilmaus; Yli-Vainion kuoleman jälkeen odotettiin miehitystä ja uutta herätystä, ei välttämättä tässä järjestyksessä.

        Perestroikan ja glasnostin myötä tapahtui NLn yllättävä hajoaminen; muitakin rajuja muutoksia tapahtui itäblokissa: Poliittiset uhkakuvat väistyivät.

        Jokunen vuosi sitten ihmettelin työtoverilleni: "Mihin kaikki profetiat Suomen miehityksestä katosivat?" Arvelen että kun maailmanpolitiikassa alkoi mennä juuri päin vastoin kuin "profeetat" ennustivat - NL ei hyökännyt vaan hajosi, ja sen sotilasmahti kutistui;
        Berliinin muuri kaatui; ja kylmä sota päättyi - monelta "profeetalta" meni sisu kaulaan.

        Muodikasta on profetoida silloin kun kaikki menee muutenkin ennustettuun suuntaan. Perestroikka toi profetioiden seulomisen ajan; eikä niillä menneinä vuosina juuri ollut vakavasti ottavaa yleisöä.

        Rehellisyyden nimissä myönnän pikku kyynisyyden pesiytyneen omaankin ajatteluun
        vuosien varrella; kaiken kukkuraksi tuli tuo NATOn ja Venäjän yhteistyösopimus:

        Juuri mainittuna toukokuun päivinä satuin katselemaan Ruotsin TV-kanavalta MOT- dokumentin joka käsitteli Venäjän ja NATOn salaisia suunnitelmia Suomen varalle 1970-luvulla; kuulemani ja näkemäni toi mieleeni erityisesti Viktor Klimenkon 4,5-vuotiaan
        pojan profetianäyn jonka Klimenko ensimmäisen kerran julkaisi v. 1985.

        Tämä profetianäky on hyvä ensin taustaksi kerrata lyhyesti; sen jälkeen tarkastelemme lähemmin YLE:n MOT dokumenttiohjelman sisältöä.

        EN VOI ENÄÄ VAIETA: Ollessaan perheensä kanssa lomamatkalla Lausannessa, Sveitsissä 1979 Viktor Klimenko, joka ei tuolloin vielä ollut uskossa, sai todistaa kummallista tapahtumaa: Lapset oli laitettu jo nukkumaan; yhtäkkiä Viktor kuulee viereiseen huoneeseen 4,5-vuotiaan poikansa Aban huudon: "Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan!".

        Klimenko kiiruhti katsomaan mistä mekkala johtui: Poika oli kuin puoliunessa, ja kuvaili näkemäänsä eriskummallista unta; jostain syystä Viktor kirjoitti kaiken ylös ja kuvaili kummalista keskustelua.

        9.6.1979 klo 22.15 Lausanne, Sveitsi

        Aba näki unen: Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan. (Kuka hyökkäsi Norjaan?) Suomalaiset ja minä! Siellä oli korkeat muurit ja muurilla koreita torneja, eikä sinne voi kiivetä. (Minulle jäi sellainen mielikuva, että hän kertoi Pohjois-Norjasta.)

        Ja sitten ne norjalaiset taistelivat norjalaisia vastaan. (Miten niin, eikö venäläiset ja suomalaiset?) Ei kun, kato kun niillä oli siellä toisella puolella sellaisia "niin kuin venäläisiä". Ja taistelivat kauheasti kans keskenään.

        Suomalaiset on kovia jätkiä. Niitä ei ollut kuin 20 ja norjalaisia 10 (miljoonaa) tuhatta. Niitä oli paljon, mutta suomalaiset on kovempia. Ruotsalaiset kyyristelivät siinä välissä. Me hakattiin ne kaikki lyttyyn.

        Ja Jumala auttoi meitä. (Missä Jumala oli?) Se oli pilven päällä ja se tuli sieltä alas
        ja auttoi meitä kun se oli niin kiltti.

        Ja sitten kaikki olivat kuolleet. Kaikki, lapset ja kaikki. (Eikö Suomi taistellut Venäjää vastaan?) Ei, kun venäläiset tulivat tänne taistelemaan norjalaisia vastaan. Kaikki maat jotka ovat Venäjän rajalla ovat pahoja. Nyt mä haluan katsoa lisää unta.

        (Menin pois ja annoin hänen nukahtaa. Ajattelin palata hetken kuluttua kyselemään lisää.
        Hetken kuluttua herätin hänet. Tuskin hän oli edes nukahtanut. Tuntui kuin hän olisi
        puolihorroksessa ja joku puhuisi hänen suullaan. Oliko tapahtunut jotain uutta?)

        Nyt me hyökätään venäläisten valleille, kun ne on niin inhottavia. Eihän se mitään, isi,
        vaikka sä ootkin venäläinen? Enkä mä enää jaksa kertoa tästä sodasta, enkä halua nähdä
        tätä typerää unta. Mä haluan nukkumaan nyt. Hyvää yötä isi kulta.

        (Kirjoitin profetian koneella puhtaaksi ryppyisistä muistiinpanoistani 10.6.1980, eli melko tarkalleen vuotta myöhemmin kun sen kuulin.)

        http://youtu.be/96Io-JzI9Y8?t=93 Oi, kallis Suomenmaa

    • oipoi

      Hulluja hurmanhenkiä, ainakin radiossa

      • Korkein_ON-EsivaltaKIN

        "kristityt" LAHTARIT, ERITTÄIN NATO-YHTEENSOPIVAT, NATSI-AATUN löSSin kanSSa:

        ETTE OLE STALINIA PAREMPIA, JA YHDYITTE JUUTALAISTEN MASSAMURHAUKSEEN;

        http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2010/04/luther-kaste-ja-hurmahenget-tranvik.html

        USKONNOLLIS-POLIITTISET MIELIPITEET PERIYTYVÄT OMAISUUKSIEN MUKANA; RKP

        JA KOKOOMUS O(LI)VAT SUOMEN NATSI-PUOLUEET( MOT. )VIIME SODAN AIKANA,
        JA TAAS TE VIETTE SUOMEN KANSAA SOTAAN RAHANVALTANNE VUOKSI: MITÄÄN YHTEISTÄ SUOMEA PUHUVAN NATSI"ELIITIN" KANSSA EI OLE SUOMEN KANSALLA:

        "Juhannusaatto. Meillä ei ole mitään, millä tyydyttää kaipaustamme, ei tupakkaa eikä ruokaa, mitä nyt toveri Nordströmin varasto vanhoja sillinpyrstöjä."

        Kirkkonummelainen Karl Henriksson kuvailee vaimolleen juhannusta-18 Tammisaaren vankileirissä. Leiristä oli keskikesän juhlan koittaessa loppunut ruoka. Yli 8600 vankia joutui tyytymään aamiaiseksi saamaansa puolikkaaseen silliin. http://yle.fi/uutiset/3-9900137

        Nälkä oli niin kova, että vangit olivat alkaneet kuoria puita valmistaakseen leivän korviketta. Heinä nyhdettiin irti ja keitettiin liemeksi, minkä seurauksena alue muuttui karuksi ja paljaaksi.

        Ruokatilanne helpotti hieman juhannuksen jälkeen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Useamman päivän kestänyt paasto oli viimeinen pisara monelle ennestään heikolle vangille. Kuolleitten kirja alkoi täyttyä yli kolmenkymmenen nimen päivätahtia.

        – Alkuvaihe oli täysin kaoottista. Leiriä ei ehditty valmistella lainkaan, sillä henkilökunta tuli Dragsvikiin samoilla junilla kuin vangitkin, sanoo vankileiriä tutkinut Sture Lindholm.

        Käytännössä tämä tarkoitti, että vangit saivat tyhjistä kasarmirakennuksista itse etsiä makuupaikkansa; sänkyjä ei ollut riittävästi, eikä patjoista tai vuodevaatteista ollut tietoakaan: Moni nukkui betonilattialla.

        Leiri täyttyi nopeasti ja myöhemmin tulleet joutuivat tyytymään vieläkin alkeellisempiin yösijoihin; sairaat sentään sijoitettiin omiin osastoihinsa, jotta taudin leviäminen olisi estetty:

        – Närpiöstä tulleet sairastivat punatautia ja eristettiin omaan kasarmirakennukseensa. Samoin Kokkolasta tulleet, jotka potivat toisintokuumetta, Lindholm selittää.

        Molemmat taudit kuitenkin levisivät leirissä, ja tämä koitui pian kohtalokkaaksi, kun se yhdistyi samanaikaiseen ruokapulaan.

        Tammisaaren traagisista tapahtumista on ensi kesänä kulunut tasan 100 vuotta; Suomen 100-vuotisjuhlavuotta seuraa huomattavasti surullisempi, ehkä myös hankalampi tasavuosi.

        Kuinka muistaa vuotta 1918 – sisällissotaa joka pitkään jakoi Suomen

        ja jonka haavat ovat vasta viime aikoina umpeutuneet?

        Suhtautuminen Tammisaaren vankileiriin valaisee sitä miten vaikea ajanjakso oli kyseessä, heti alusta asti: Aikalaiset pitivät kertomuksia Tammisaaren kauheuksista liioitteluna

        ja punaisten propagandana;

        kansainvälinen skandaali tarvittiin ennen kuin kuin epäkohtiin alettiin puuttua: – Arvostettu lääketieteen professori Robert Tigerstedt vieraili leirissä ja kirjoitti siitä todella rajun raportin; sen mukaan edes tsaarin ajan kauheimmissa vankiloissa ei esiintynyt vastaavaa kuolleisuutta, Lindholm selittää.

        Vain viranomaisille tarkoitettu raportti vuoti julkisuuteen: SDPn poliitikko Väinö Tanner
        sai raportin haltuunsa ja antoi ruotsalaislehdille, mm. Dagens Nyheter julkaisi sen; nousi kansainvälinen kohu, joka pakotti Suomen hallituksen toimiin: – Olot leirillä kohenivat, mutta valitettavan hitaasti; kohun jälkeen elokuussa leirillä kuoli yli 700 ihmistä, mikä on puolet kaikkien vankileirien yhteenlasketusta kuolleiden määrästä elokuussa, Lindholm laskee.

        Tammisaaren punavankileirivaihe loppui syksyllä-18: Kasarmit muutettiin normaaliksi vankilaksi, ja "valkoinen" Suomi yritti unohtaa kauheudet; 3000 ihmisen joukkohauta aidattiin ja jätettiin oman onnensa nojaan.

        II MS:n jälkeen poliittiset suhdanteet muuttuivat: NL:sta tuli ystävä( YYA ) ja Suomen kommunistit palasivat päivän politiikkaan; myös Tammisaaressa alkoi tapahtua.

        – Kommunistit pystyttivät joukkohaudalle muistomerkin v. 1951; he yrittivät monopolisoida Tammisaaren muiston; esim. demareilla ei ollut mitään osuutta muistomerkkiin.

        Muistomerkin teksti aiheutti pahennusta tammisaarelaisissa; sisäministeriöön vedottiin, ettei sitä julkaistaisi: – Luokkataisteluhenkinen teksti on varmaan yksi syy siihen että tammisaarelaiset eivät piitanneet punahaudasta.

        Tammisaaressa punaisten hauta ja vankileiri unohdettiin aktiivisesti NIIN ettei siitä ole mitään mainintaa 1960-luvulla kirjoitetussa kaupungin historiassa; vasta 1990-luvun jatko-osassa leiri ja joukkohauta mainitaan omassa osiossa.

        – Täytyy myös muistaa, ettei tammisaarelaisilla ollut mitään tekemistä vankileirin kanssa;
        se oli valtion ja armeijan hallussa. 1930-luvulla vankila-aikana

        varuskunta oli suomenkielinen saareke lähes täysin ruotsinkielisellä alueella:

        VARMAAN tämäkin vaikutti suhtautumiseen, Sture Lindholm ARVELEE ; )

        Tt.3:1 Muistuta heitä olemaan alamaiset hallituksille ja esivalloille; (HerranJHVH Lain )kuuliaiset, valmiina kaikkiin HYVIIN TEKOIHIN

      • MIELInMUUTOKSEEN.NYT

        1.Pt.2:8 kompastuskiveksi; ja loukkauskallioksi, KOSKA HE EIVÄT TOTTELE SANAA NIIN kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

        JESHUA MESSIAANINEN HELLUNTAI-ISRAELILAINEN LUKEE JUMALAN SANAA SUORAAN, ILMAN

        kiRKKo-KADEskismuksia; JA VAELTAA SUORAAN HerranJHVH PYHÄN HENGEN TUOTTAMAN Lain MUKAAN:

        VANHURSKAS=OIKEAMIELINEN=SYYTÖN; OIKEA ASENNE, TEKEE OIKEIN, TAI AINAKIN TAHTOO TEHDÄ, HYVÄN JUMALAN TAHDON: KUULEMINEN, USKON KUULIAISUUS, EI OLE VAIN SANAN KUUNTELEMISTA,

        VAAN MYÖS JUMALAN SANAN( TAHDON )TEKEMISTÄ, PYHÄN HENGEN HALLINNAN, SANAN ALLA.

        IHMINEN EI VOI VASTAANOTTAA SELLAISTA MITÄ EI TAHDO OTTAA VASTAAN, MIKÄ EI SOVI ITSELLE;

        ISRAELILLE ANNETUT LUPAUKSET JA OIKEUDET OMITAAN, JA KAIKKI VELVOLLISUUDET HYLÄTÄÄN:

        YLIOPISTO YLPISTÄÄ kiRKKoteoLOGIT, EIKÄ YLPEÄ( KUVITELLUN ITSERIITTOINEN, YLI-MIELINEN)
        VOI OLLA OSALLINEN JUMALAN PYHÄSTÄ HENGESTÄ, ELI ARMOSTA( HaCHESED; SHEKINAH )

        KATSOTAAN, MILLÄ PUOLELLA ON PYHÄ TOTUUDEN HENKI JA ELÄVÄ SIELUJA VOITTAVA SANOMA ; )

        Roomalaisille 8:5-7 Sillä niillä jotka elävät( VAELTAVAT; TEOT JA SANAT ) lihan( SARX; PERISYNTINEN IHMISSIELU, LUOJAN TAHDON VASTUSTAJA[ SATAN ]) mukaan on lihan mieli, mutta niillä jotka elävät ( PYHÄN Totuuden RAKKAUDEN )Hengen mukaan on Hengen( Yksi-)mieli( SISÄINEN YHTEYS ).

        Sillä lihan mieli on( IKUINEN 2.)kuolema, mutta hengen mieli on( IKUINEN )Elämä ja rauha; 

        SIKSI että lihan mieli( METANOIA=PERUUTTAMATON ASENNEMUUTOS, JUMALAN TAHTOON ANTAUTUMINEN, ALAMAISUUS JUMALAN SANALLE=OIKEAMIELINEN, VANHURSKAS ) on vihollisuus Jumalaa vastaan( VASTUSTAA JUMALAN SANAA ), sillä se ei alistu Jumalan Lain alle, eikä voikaan. 

        Snl.29:19 Ei ota palvelija sanoista ojentuakseen: ymmärtää kyllä, mutta ei tottele( JUMALAN SANAA).

        Jeshajahu 58:2 muka joka päivä etsivät Minua JA haluavat tietoa Teistäni kuten kansa joka TEKEE vanhurskautta eikä hylkää Jumalansa oikeutta; vaativat( ! )Minulta vanhurskaita tuomioita, haluavat(KO?) että Jumala heitä lähestyisi:

        Jrm.5:23 tällä kansalla on uppiniskainen ja tottelematon sydän; he ovat poikenneet ja menneet pois. 42:21 Tänä päivänä ILMOITIN sen teille, mutta olette tottelemattomat HerranJHVH Jumalanne( PYHÄN Totuuden HENGEN )Äänelle( SANA; LAKI ) kaikessa mitä varten Hän lähetti minut tykönne.

        Luuk. 1:17 Ja käy Hänen edellään Eliaan Hengessä ja Voimassa, kääntääkseen isien sydämet lasten puoleen

        JA TOTTELEMATTOMAT(><)VANHURSKASTEN MIELEN( METANOIA; ASENNE-MUUTOS)-LAATUUN, näin toimittaakseen Herralle valmistetun kansan.

        1.Jh.2:6 Joka sanoo Hänessä pysyvänsä ON VELVOLLINEN VAELTAMAAN KUTEN Hän( JESHUA )Vaelsi.

        Ap.TEOT 10:35 jokaisessa kansassa se joka pelkää Häntä JA TEKEE vanhurskautta, on otollinen Hänelle.

        1.Kr.12:13 sillä kaikki olemme yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. 

        Ef.2:18 sillä Hänen kauttaan on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

        1.Jh.2:3 Ja siitä tiedämme Hänet tuntevamme että pidämme Käskynsä.
        3:22-24 ja mitä ikinä anomme sen Häneltä saamme, KOSKA pidämme Käskynsä JA TEEMME sitä mikä on otollista Hänelle. Ja tämä on Käskynsä että meidän tulee uskoa Poikansa JESHUA MESSIAAN Nimeen( JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ )JA rakastaa toisiamme NIINkuin Hän( HerraJHVH )MEILLE Käskyn ANTOI: Ja joka pitää Hänen Käskynsä pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä tiedämme Hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä jonka Hän MEILLE ANTOI. 

        5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on että pidämme Käskynsä JA Hänen käskynsä eivät ole raskaat;

        1.Kr.7:19 mitään ei ole( ULKOINEN )ympärileikkaus, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

        Rm.8:9 ette ole lihan vallassa vaan (PYHÄN Totuuden )Hengen, JOS Jumalan Henki teissä kerran asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa.

        Hbr.3:18 keille Hän vannoi etteivät pääse Hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? 4:11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.

        Tt.1:16 väittävät tuntevansa Jumalan, mutta KIELTÄVÄT(VÄÄRILLÄ )TEOILLAAN Hänet, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kelvottomia kaikkiin hyviin tekoihin.

        Ef.2:2 joissa ennen vaelsitTE tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        5:6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomuuden(X)lapsia;

        Roomalaisille 2:8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele Totuutta( JUMALAN SANA, VT; LAKI; JUMALAN KÄSKYSANAT ), vaan tottelevat vääryyttä(X)LAITTOMUUS), Tulee Viha ja Kiivas.
        6:16 Ettekö tiedä että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan antaudutte, olette palvelijoita sen jota tottelette, joko synnin(X)palvelijoita kuolemaksi, tai ( SANAN; VT )kuuliaisuuden vanhurskaudeksi?

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat; niin Pyhä Henkikin jonka Jumala ANTOI
        niille jotka Häntä( JUMALAN SANA; LAKI )tottelevat.

      • SINETTI-VoiteluVALINTA
        MIELInMUUTOKSEEN.NYT kirjoitti:

        JESHUA MESSIAS SYNTYI SUKKOTin AIKAna( EIkä PAKANA-JUOPPOSIKAriehaSSa ) !

        COVER: #(Klimenkolle)Hbk.2:1-3 Seison vartiopaikallani; asetun varustukseen ja tähystän NÄHDÄKSENI mitä puhuu Hän( HerraJHVH )minulle, mitä Vastaa( NÄKYVÄÄ )valitukseeni:

        Ja HerraJHVH vastasi minulle ja Sanoi: Kirjoita NÄKY ja piirrä selvästi tauluihin,

        NIIN(sen voi juostessa lukea;) JOKA SEN LUKEE, JUOKSEE( VIESTINVIEJÄ )

        Sillä NÄKY odottaa vielä aikaansa, mutta rientää määränsä päähän, eikä petä;

        jos se viipyy, ODOTA sitä; sillä se TOTEUTUU VARMASTI, SE EI MYÖHÄSTY.

        :4 Katso, sen kansan sielu on kopea( YLPEÄ, YLIMIELINEN, ITSEKESKEINEN; ITSELUOTTAMUS, KUVITELTU ITSERIITTOISUUS ) eikä ole suora( VAAN VÄÄRÄ );

        mutta vanhurskas( OIKEAMIELINEN; NÖYRÄ; HYVÄT TEOT; PYHÄ VAELLUS )ELÄÄ( IKUISESTI )USKOstaan.

        :5 Ja vielä: viini on petollista, urho on röyhkeä; mutta ei ole pysyväinen hän, joka levittää kitansa kuin tuonela ja on täyttymätön kuin kuolema, kokoaa itselleen kaikki kansakunnat ja kerää itselleen kaikki kansat.

        :6-7 Mutta HE kaikki virittävät hänestä PILKKAlaulun, IVArunon, ARVOITUSlaulun;

        sanovat: Voi sitä joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen - ja kuinkahan pitkäksi aikaa? - ja kasaa päälleen pantteja;

        Eivätkö nouse äkisti vaivaajasi, eivätkö herää ravistajasi? Ja joudut niiden ryöstettäväksi.

        :8 Sillä KUTEN RIISTIT( ZMAN AVAR )monia kansakuntia, NIIN sinua riistävät

        kaikki jäljellejääneet kansat vuoksi ihmisveren ja väkivallan joka on tehty

        Maalle(ISRAEL), Kaupungille(JERUSALEM) ja kaikille sen(ISRAELIN)asukkaille.

        :9-10 VOI SITÄ, joka kiskoo väärää voittoa huoneensa hyväksi laittaakseen pesänsä korkealle, pelastuakseen kovan onnen kourista...

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107116/jouluntulo

        Profeetta Habakukin 3:1-2 rukous; virren tapaan:( HABAKUKILLA ON HESEKIELIN KIRJAAN JA ILMESTYSKIRJAAN HUOMATTAVIA YHTYMÄKOHTIA )

        HerraJHVH( ISRAELIN KAIKKIVALTIAS JUMALA; JESHUA ), KUULIN Sinulta( HUOMAA PROFEETAN LÄHEINEN SUHDE HerraanJHVH )Sanoman, ja OLEN PELÄSTYNYT.

        HerraJHVH, herätä eloon tekosi; jo kesken vuotten tee se; jo kesken vuotten tiettäväksi: Vihassasi( ANSAITTU RANGAISTUS; TUOMIOPÄIVÄ )Muista laupeutta( HYVÄT TEOT; KENEN?).

        :3 Jumala Tulee Temanista, Pyhä Paran-vuorelta. Sela. Valtasuuruutensa peittää taivaat, Maa( ISRAELIN KANSA/MAA )täynnä ylistystään( HALLELUJAH ! ).

        :4-5 Hohteensa kuin Aurinko( 6-SAKARAINEN TÄHTI ON VALON LUONNOLLINEN HEIJASTUMA; MAGEN DAVID ): Hänestä käyvät säteet joka taholle; so. Voimansa verho; edellään käy rutto ja polttotauti tulee jäljessään.

        :6-7 Seisahtuu ja Mittaa Maan( ISRAEL); Katsahtaa( KAVOD) ja saa kansat vapisemaan.
        ( JUMALAN PYHÄN HENGEN LÄSNÄOLO TUOTTAA JOKO ILOA TAI PELKOA. )
        Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat.

        Polkunsa( NETIV JAH )ovat IKUISET.( Ps. 111 ilmoittaa saman Totuuden HerranJHVH Asetuksista. )

        Näen vaivan alaisina KUUSanin( SUDAN? )majat, Midianin( ARABIT )maan telttavaatteet vapisevat.

        :8-11 Virtoihinko HerraJHVH VIHAstunut? Kohtaako VIHAsi virtoja, merta
        Kiivastuksesi, koska ajat (SOTA)hevosillasi, Pelastuksesi vaunuilla?

        Paljastettu on Jousesi(Z): Valat( LUPAUS), Vitsat( LAKI), Sana( JESHUA). Sela.

        Virroilla Halkaiset Maan: Vuoret näkevät Sinut ja järkkyvät, rankkasade purkaa vettä, syvyys antaa äänensä, kohottaa kätensä korkealle.

        Aurinko( VALO ) ja kuu( HEIJASTAA ) astuvat( ASETTUVAT OIKEILLE PAIKOILLEEN; KIRKASTUVAT )majaansa kiitävien nuoltesi(Z)VALOssa, keihääsi salaman hohteessa.

        :12-15 Kiivaudessa Astut Maata, Puit kansoja Vihassa( TUOMIO; RANGAISTUS).

        LÄHDIT Auttamaan( JESHUA = JHVH PELASTAA, AUTTAA, VAPAUTTAA, PARANTAA jos Hyväksi Näkee )Kansaasi( ISRAEL ), auttamaan Voideltuasi( VOIDELTU = VALITTU; OMAISUUSKANSA ): Murskaat pään( ROSH; ALKU, PÄÄ; YLIN; RISHON, ENSIMMÄINEN ) Jumalattoman huoneesta; Paljastat perustukset kaulan tasalle. Sela.

        Lävistät omilla keihäillään pään HEIDÄN(3. PERSOONA; GOG)johtajiltaan jotka hyökkäävät hajottamaan minua - so. HEIDÄN ilonsa - aivan kuin pääsisivät( ISRAEL ASUU TURVASSA; HESEKIEL 38-39 ) SYÖMÄÄN(GOG) kurjaa salassa.

        Ajat (SOTA)hevosillasi (MUIDENKANSOJEN; Ilmestyskirja )MERTA, paljojen vetten kuohua.

        :16-17 Kuulin tämän: Ja ruumiini vapisee, huuleni värisevät huudosta;
        mätä menee luihini( 205=KÄSKYT; VANHURSKAUS).

        Seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää

        jolloin hyökkääjä käy kimppuun Kansan: Sillä Viikunapuu ei kukoista,
        Viiniköynnöksissä ei rypäleitä, Öljypuun sato pettää; pellot eivät tuota syötävää: Lampaat kadonneet tarhasta, ei karjaa vajoissa.

        :18-19 Mutta RIEMUitsen HerrassaJHVH, ILOitsen Autuuteni Jumalassa.( USKON ASENNE; TOIVO; LUOTTAMUS JA ILO )

        HerraJHVH on Voimani: Hän tekee jalkani( JUOKSIJAN; VIESTINVIEJÄ )nopsiksi kuin peurat ja antaa( ARMO; HaCHESED )minun käydä kukkuloillani. Veisuunjohtajalle; kielisoittimillani.

        PS. 144:1 Davidin virsi. Kiitetty olkoon HerraJHVH, Kallioni(TZUR ZION)joka
        opettaa(OPETUS, TOORA, LAKI; SANA)käteni taistelemaan, sormeni sotimaan.

      • PARASTA-toisto-AIKAA

        Luukkaan evankeliumi 1:68 "Kiitetty olkoon HerraJHVH Israelin Jumala, sillä Hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille Lunastuksen( VAPAUTUS SYNNISTÄ;

        JESHUA=JHVH VAPAUTTAA SYNNISTÄ>PELASTAA KADOTUKSESTA; AUTTAA );

        2.Kr.10:17 joka kerskaa( VOIMA; KUNNIA ), hänen kerskauksenaan olkoon HerraJHVH:

        http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm TUKHOLMAN PROFETIA; KUULE !

        ...Tämä sotilas oli HÄMMÄSTYTTÄVÄN( ODOTTAMATON; VENÄJÄN VOIMA
        ON NYT VIELÄ PIILOSSA SUURELTA OSIN; LÄNSI EREHTYY PAHOIN )SUURI.

        Näyssä kun sitä katselin olin seisovinani 25-30 metrin päässä kasvot sitä sotilasta kohden, niin minusta katsoen sen sotilaan koko oli pitkästi yli 10 metriä; sillä koolla

        Haluttiin(PASS. HerraJHVH)NÄYTTÄÄ(PELOTEVAIKUTUS; JUMALAN RUOSKA)

        http://youtu.be/F_JF8oSxXtM Motorhead - The Game( The Ace of SPADEs )

        sitä Venäjän armeijan voimaa, mikä sillä ON(TOISINKUIN LänneSSä LUULLAAN).

        Suuresti ihmettelin sen toisen kainalon alle tungettua kangaspakkaa. Se oli olevinaan VALKOISTA kangasta, kuin iso purje joka oli mytytty rullalle; Ei käännetty vaan mytytty( EPÄKUNNIOITUS ) ja se oli kasassa. Kun katsoin tarkemmin, niin siinä oli SINISET JA VALKOISET( VENÄJÄN LIPUSSAKIN; PUNAINEN PIILOSSA? )VÄRIT, joten sen täytyi olla Suomen lippu.

        Näkyä katsellessani kuulin seuraavat sanat, koiniks mitta nisuja denarin( PÄIVÄ-PALKKA ) ja 3 koiniksia ohria denarin( 2. PÄIVÄ-PALKKA; YHT. 2 PÄIVÄÄ; 1 PÄIVÄ=1000 VUOTTA; 3. PÄIVÄ 2030, MUTTA PÄIVIÄ LYHENNETÄÄN ); ÄLÄ turmele Öljyä( JUMALAN SANA; VT, TANACH Uuden Liiton Pyhät Kirjoitukset ) ÄLÄkä Viiniä( OPETUS SANASTA; Pyhän Hengen VOITELU ):

        Tämä sanottiin Venäjän sotilaalle. Venäjän sotilas kuuntelee tämän Sanan ja nyökkää( HYVÄKSYNTÄ; KUULIAISUUS JUMALAN SANALLE )että on ymmärtänyt; SEN JÄLKEEN

        Venäjän sotilaalle Annetaan ( PASSIIVI; HerraJHVH ) kuin mittanuora( MITTA; ARVOSTELU; TUOMIO ), sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen(?)lippu;

        ja Venäjän sotilas saa Käskyn kulkea määrätty matka... KUN se tulee siihen paikkaan, mihin

        se on Määrätty( PASS.) ja mihin sen on Lupa tulla, NIIN siihen pitää pysähtyä; ja siihen pystyttää paalun merkiksi että tähän asti on tultu, SO.

        Kymijoen rantaan: Siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen:

        Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon; ja siitä Ouluun ja Kemiin ja Tornioon,
        jokivartta ylös edelleen; sille Sanotaan: Tähän SINÄ rakennat leirin( LIIKKUVA SALAMASOTA; MIKSI, ONKO SOTAVANKILEIRI?

        LÄNSI-MIELINEN NATO-"ELIITTI" PYRKII PAKOON LÄNTEEN; "MONET JUMALATTOMAT KAATUVAT VENÄJÄN MIEKKAAN"... PELKO ! ).

        Ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta rakentaa siihen leirin: Jos kartalta katsotaan, niin so. n. 30-50 km Pellon pohjoispuolella. Ruotsin puolella VASTASSA( SOTA(?) Karunki, sitten Vittangista suora tie Norjaan, Narvikiin..." JATKUU

        Jirmijahu 23:29 Eikö Sanani ole kuin tuli? sanoo HerraJHVH; ja joka murtaa kallion kuin VASARA. 51:20 Sinä olit VASARAni, sota-aseeni; sinulla Musersin kansoja, hävitin valtakuntia...

        Flp.2:11 jokaisen kielen pitää Isän Jumalan KUNNIA( KAVOD )ksi tunnustaa että JESHUA MESSIAS ON HerraJHVH( Egoo Eimi; EHJEH ASHER EHJEH; KIIVAS HerraJHVH TSEVAOT).

        1.Jh.4:3 yksikään henki joka ei tunnusta JESHUAa( PYHILLÄ TEOILLA JA SANOILLA )ei ole Jumalasta; so. ANTI( VASTAAN TAI TILALLE; SYRJÄYTTÄÄ JUMALAN SANAN, VT; LAIN )kristuksen henki jonka olette kuulleet olevan tulossa( SISÄÄN SEURAKUNTAAN ); ja jo nyt
        on maailmassa( IHMISET ).

        1.Jh.2:27 TEissä pysyy Se Voitelu jonka Häneltä SAITTE, ja etTE ole tarpeessa kenenkään (IHMIS-)opetuksen; vaan NIINkuin Voitelunsa Opettaa( Sanasta; VT )TEitä kaikessa, NIIN

        http://www.differencebetween.net/miscellaneous/culture-miscellaneous/difference-between-kavod-and-shekina/ (SHEKINAH=KIRKKAUS; PYHÄN HENGEN LÄSNÄOLO/OSALLISUUS )Se Opetus on myös Totta( Emet, Amen; Emuna, Ma'aminei; USKON KOHDE ON SANA ) eikä valhetta; ja NIINkuin Se OPETTI TEitä NIIN pysykää Hänessä( Je.1:1-14; Jeshua Messias ).

        1.Pt.2:15 Jumalan tahto ON että TE(X) MUISTAkansoista) HYVÄÄ( KÄSKYSANAT; Rooman-LAINalaisille 7:12 (JHVHn )Laki ON Pyhä, ja Käskysana( YHÄ ON )Pyhä, Vanhurskas ja HYVÄ ! ) TEKEMÄLLÄ MIELI( METANOIA )ttömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä TUKITTE SUUN ; )

        1.Kr.7:19 (LIHAN ULKOINEN MUOTO-SUORITUS )ympärileikkaus( VRT. VAUVAKASTELU )
        ei ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus; vaan Jumalan Käskyjen pitäminen( TOTTELE ! ).

        1.Kr.1:31jotta kävisi NIIN( HOUTOS? TÄLLÄ TAVALLA, KUTEN )kuin on Kirjoitettu:
        "Joka kerskaa( KUNNIA, VOIMA, RIKKAUS ), sen kerskauksena olkoon HerraJHVH."
        12:3 SIKSI teen teille tiettäväksi, ettei kukaan joka puhuu Jumalan( PYHÄSSÄ Totuuden) Hengessä sano: "Olkoon JESHUA kirottu"; ja ettei kukaan voi sanoa: "JESHUA olkoon HerraJHVH", paitsi Pyhässä Hengessä.

        Matteuksen evankeliumi 1:21 (MIRJAM )synnyttää (Sen Luvatun, Eevan )Pojan( HerranJHVH Apu); ja sinun pitää antaa Hänelle Nimi JESHUA, sillä VAPAUTTAA
        Kansansa(ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL)heidän synneisTÄÄN( EI -SÄÄN ) !

      • ProgeROCKtornado
        SINETTI-VoiteluVALINTA kirjoitti:

        JESHUA MESSIAS SYNTYI SUKKOTin AIKAna( EIkä PAKANA-JUOPPOSIKAriehaSSa ) !

        COVER: #(Klimenkolle)Hbk.2:1-3 Seison vartiopaikallani; asetun varustukseen ja tähystän NÄHDÄKSENI mitä puhuu Hän( HerraJHVH )minulle, mitä Vastaa( NÄKYVÄÄ )valitukseeni:

        Ja HerraJHVH vastasi minulle ja Sanoi: Kirjoita NÄKY ja piirrä selvästi tauluihin,

        NIIN(sen voi juostessa lukea;) JOKA SEN LUKEE, JUOKSEE( VIESTINVIEJÄ )

        Sillä NÄKY odottaa vielä aikaansa, mutta rientää määränsä päähän, eikä petä;

        jos se viipyy, ODOTA sitä; sillä se TOTEUTUU VARMASTI, SE EI MYÖHÄSTY.

        :4 Katso, sen kansan sielu on kopea( YLPEÄ, YLIMIELINEN, ITSEKESKEINEN; ITSELUOTTAMUS, KUVITELTU ITSERIITTOISUUS ) eikä ole suora( VAAN VÄÄRÄ );

        mutta vanhurskas( OIKEAMIELINEN; NÖYRÄ; HYVÄT TEOT; PYHÄ VAELLUS )ELÄÄ( IKUISESTI )USKOstaan.

        :5 Ja vielä: viini on petollista, urho on röyhkeä; mutta ei ole pysyväinen hän, joka levittää kitansa kuin tuonela ja on täyttymätön kuin kuolema, kokoaa itselleen kaikki kansakunnat ja kerää itselleen kaikki kansat.

        :6-7 Mutta HE kaikki virittävät hänestä PILKKAlaulun, IVArunon, ARVOITUSlaulun;

        sanovat: Voi sitä joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen - ja kuinkahan pitkäksi aikaa? - ja kasaa päälleen pantteja;

        Eivätkö nouse äkisti vaivaajasi, eivätkö herää ravistajasi? Ja joudut niiden ryöstettäväksi.

        :8 Sillä KUTEN RIISTIT( ZMAN AVAR )monia kansakuntia, NIIN sinua riistävät

        kaikki jäljellejääneet kansat vuoksi ihmisveren ja väkivallan joka on tehty

        Maalle(ISRAEL), Kaupungille(JERUSALEM) ja kaikille sen(ISRAELIN)asukkaille.

        :9-10 VOI SITÄ, joka kiskoo väärää voittoa huoneensa hyväksi laittaakseen pesänsä korkealle, pelastuakseen kovan onnen kourista...

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107116/jouluntulo

        Profeetta Habakukin 3:1-2 rukous; virren tapaan:( HABAKUKILLA ON HESEKIELIN KIRJAAN JA ILMESTYSKIRJAAN HUOMATTAVIA YHTYMÄKOHTIA )

        HerraJHVH( ISRAELIN KAIKKIVALTIAS JUMALA; JESHUA ), KUULIN Sinulta( HUOMAA PROFEETAN LÄHEINEN SUHDE HerraanJHVH )Sanoman, ja OLEN PELÄSTYNYT.

        HerraJHVH, herätä eloon tekosi; jo kesken vuotten tee se; jo kesken vuotten tiettäväksi: Vihassasi( ANSAITTU RANGAISTUS; TUOMIOPÄIVÄ )Muista laupeutta( HYVÄT TEOT; KENEN?).

        :3 Jumala Tulee Temanista, Pyhä Paran-vuorelta. Sela. Valtasuuruutensa peittää taivaat, Maa( ISRAELIN KANSA/MAA )täynnä ylistystään( HALLELUJAH ! ).

        :4-5 Hohteensa kuin Aurinko( 6-SAKARAINEN TÄHTI ON VALON LUONNOLLINEN HEIJASTUMA; MAGEN DAVID ): Hänestä käyvät säteet joka taholle; so. Voimansa verho; edellään käy rutto ja polttotauti tulee jäljessään.

        :6-7 Seisahtuu ja Mittaa Maan( ISRAEL); Katsahtaa( KAVOD) ja saa kansat vapisemaan.
        ( JUMALAN PYHÄN HENGEN LÄSNÄOLO TUOTTAA JOKO ILOA TAI PELKOA. )
        Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat.

        Polkunsa( NETIV JAH )ovat IKUISET.( Ps. 111 ilmoittaa saman Totuuden HerranJHVH Asetuksista. )

        Näen vaivan alaisina KUUSanin( SUDAN? )majat, Midianin( ARABIT )maan telttavaatteet vapisevat.

        :8-11 Virtoihinko HerraJHVH VIHAstunut? Kohtaako VIHAsi virtoja, merta
        Kiivastuksesi, koska ajat (SOTA)hevosillasi, Pelastuksesi vaunuilla?

        Paljastettu on Jousesi(Z): Valat( LUPAUS), Vitsat( LAKI), Sana( JESHUA). Sela.

        Virroilla Halkaiset Maan: Vuoret näkevät Sinut ja järkkyvät, rankkasade purkaa vettä, syvyys antaa äänensä, kohottaa kätensä korkealle.

        Aurinko( VALO ) ja kuu( HEIJASTAA ) astuvat( ASETTUVAT OIKEILLE PAIKOILLEEN; KIRKASTUVAT )majaansa kiitävien nuoltesi(Z)VALOssa, keihääsi salaman hohteessa.

        :12-15 Kiivaudessa Astut Maata, Puit kansoja Vihassa( TUOMIO; RANGAISTUS).

        LÄHDIT Auttamaan( JESHUA = JHVH PELASTAA, AUTTAA, VAPAUTTAA, PARANTAA jos Hyväksi Näkee )Kansaasi( ISRAEL ), auttamaan Voideltuasi( VOIDELTU = VALITTU; OMAISUUSKANSA ): Murskaat pään( ROSH; ALKU, PÄÄ; YLIN; RISHON, ENSIMMÄINEN ) Jumalattoman huoneesta; Paljastat perustukset kaulan tasalle. Sela.

        Lävistät omilla keihäillään pään HEIDÄN(3. PERSOONA; GOG)johtajiltaan jotka hyökkäävät hajottamaan minua - so. HEIDÄN ilonsa - aivan kuin pääsisivät( ISRAEL ASUU TURVASSA; HESEKIEL 38-39 ) SYÖMÄÄN(GOG) kurjaa salassa.

        Ajat (SOTA)hevosillasi (MUIDENKANSOJEN; Ilmestyskirja )MERTA, paljojen vetten kuohua.

        :16-17 Kuulin tämän: Ja ruumiini vapisee, huuleni värisevät huudosta;
        mätä menee luihini( 205=KÄSKYT; VANHURSKAUS).

        Seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää

        jolloin hyökkääjä käy kimppuun Kansan: Sillä Viikunapuu ei kukoista,
        Viiniköynnöksissä ei rypäleitä, Öljypuun sato pettää; pellot eivät tuota syötävää: Lampaat kadonneet tarhasta, ei karjaa vajoissa.

        :18-19 Mutta RIEMUitsen HerrassaJHVH, ILOitsen Autuuteni Jumalassa.( USKON ASENNE; TOIVO; LUOTTAMUS JA ILO )

        HerraJHVH on Voimani: Hän tekee jalkani( JUOKSIJAN; VIESTINVIEJÄ )nopsiksi kuin peurat ja antaa( ARMO; HaCHESED )minun käydä kukkuloillani. Veisuunjohtajalle; kielisoittimillani.

        PS. 144:1 Davidin virsi. Kiitetty olkoon HerraJHVH, Kallioni(TZUR ZION)joka
        opettaa(OPETUS, TOORA, LAKI; SANA)käteni taistelemaan, sormeni sotimaan.

        Varisevat lehdet - metsään on tullut JO SYYS; LOHDUTON..?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11152844/kehitysluulon-perusta-on-olematon-

        PRG-COVER: &KESKUSTELU on Jumalan Valtakunnan itseisarvo, johon Luojamme meitä ohjaa syntisestä tilastamme takaisin yhteyteen, kommunikaatioon, Hänen ja toistemme kanssa: Rehellisyys, nöyryys ja luottamus Sanassa on JESHUAn SEURAAJAkunnassa asenne, joka antaa meille yhteyden Pyhässä Hengessä Luojaamme ja toisiimme.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12270082/helluntaikirkkokin-teki-oman-katekismuksensa

        UUDEN OPPIMINEN JA JATKUVA EDISTYS Luojamme TUNTEMISESSA; myös toistemme tuntemista, yhdessäolon ja keskustelun kautta: Seurakunnan rukouskokouksissa, yhteisillä aterioilla ja yhteisessä työssä, myös evankelioinnissa: TÄMÄN ESTÄÄ YLPEYS - kuviteltu ITSERIITTOISUUS ja EPÄLUOTTAMUS - VÄÄRÄ ASENNE jokaisessa ihmisessä, SYNTI.

        Raamatun SUVAITSEMINEN on sitä että SIEDETÄÄN erilaiset mielipiteet, ja käyttäytyminen, SILLOIN kun Raamatun "2 tai 3 todistajaa" ne perustelee, mutta heti jos on selviä Sanan vastaisuuksia tai otetaan Sanan TILALLE( ANTI-KRISTUS )MUUta, niin ehdottomasti silloin on torjuttava hyökkäys Totuutta vastaan kaikin Sanan voimin, mutta ei fyysisellä väkivallalla:

        Kukaan ihminen ei voi mennä toisen pään sisälle ja jokaisella saa olla (vääriäkin) ajatuksia, mutta selvästi väärää Raamatun vastaista opetusta tai agitointia seurakunnan ei tarvitse eikä saa keskellään sietää.

        Helpompi on pitää kiinni vanhoista mielipiteistä, kuin suostua epätietoisuuteen ja jatkuvaan tutkimukseen, mutta silloin "kristillisyydestä" häviää mielenkiintoinen Elävyys ja TILALLE TULEE kuollut muodollinen ulkoinen yhtenäisyys ja PERINNEtavat-rituaalit.

        Osallistuvasta keskustelusta luovutaan ja siirrytään monologiin, jossa oppia kaadetaan kuulijan korvaan; Suomen koululaitoksessa tästä ollaan pikkuhiljaa pääsemässä eroon,

        mutta helluntailaisetkin ovat nyt mukana vanhassa menossa.

        Näin käy kaikille( vanhoille )nukahtaneille herätysliikkeille, joista tulee kiRKKolaitoksia. Helluntailaisuus on ollut Suomessakin Pyhän Hengen käyttämä väline, joka on vaikuttanut kaikkien kirkkojen oppeihin tai ainakin käytäntöihin ainakin armolahjoissa, Pyhän Hengen ilmenemissä, kielilläpuhumisessa, sairaiden puolesta rukouksessa ja profetoinnissakin;

        ehkä ERILAISUUDEN SIETÄMISESSÄkin, erilaisen käytöksen, mikä varsinkin meille suomalaisille ON tavallisen VAIKEAA&

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14591253/kehitysluulon_perusta_on_olematon_3-0

        &TÄÄLTÄ LÖYTYY perusteellinen selvitys JOULUn alkuperästä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/11107116/jouluntulo

        http://www.kolumbus.fi/gematria/joulu.htm

        Dan.7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat (tarkempi käännös on juhla-ajat) ja lain, ja ne annetaan käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

        Kol.2:16-17 Älköön siis kukaan(ihminen?) tuomitko(kadotustuomio?) teitä syömisestä tai juomisesta(tarkoittaa ilmeisesti tapaa jolla tehdään kuten myös seuraavat asiat), älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai Sapatin johdosta, jotka ('vain';tätä ei ole alkutekstissä) OVAT(huomaa aikamuoto! Paavali kirjoitti Kolossalaiskirjeen n.60 jKr) tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

        PyhistäKirjoituksista löytyy 7 Herran juhlaa, joista 'kristityt' viettävät vain 3 (pääsiäinen-lyhteenheilutus-viikkojuhla) ja niidenkin ajankohdan ihmiset ovat muuttaneet; lisäksi on viikottaisen Lepopäivän MUUTOS jonka "kiRKKo TEKI" mutta onko JESHUA MESSIAS sen 'seurakunnan' Pää ?

        'kristittyjen' erottautuminen juutalaisista vainojen vuoksi ja korvausteologia ovat johtaneet Herran juhla-aikojen hylkäämiseen ja niiden tilalle ihmiset ovat tuoneet PyhiinKirjoituksiin perustumattomia, epäjumalien palvontaan käytettyjä juhlia jotka ihmiset ovat 'pyhittäneet' kirkon käyttöön;

        Mark.7:9 Ja Sanoi heille: "Hyvin kumoatte Jumalan Käskyn, omaa PERINNEsääntöänne noudattaaksenne.

        jos tunnetaan hyvin PyhätKirjoitukset(alkukielet!), Pyhän Maan olosuhteet ja hebrealaisten kulttuuri( joka JESHUAn aikaan oli paljolti PyhienKirjoitusten vaikuttamaa) niin silloin on mahdollista selvittää JESHUA HaNOTSRIn oikea syntymäaika joka on erittäin tod.näk. SUKKOT-juhlan aikana eli ei tarvita muuta juhlaa vaan voidaan käyttää vanhaa Raamatun juhlaa myös tähän jos halutaan.

        koska JESHUAn syntymää Raamatun(Grammata eli Kirjoitukset)Jumala ei selvästi käske erityisesti muistamaan tietyllä tavalla, juhlimaan niin sehän on silloin täysin omantunnon kysymys juhliiko ihminen tästä syystä ja millä tavoin;

        joulu on ollut loistava tilaisuus ihmisten evankelioimiseen ja aikaisemmin kun länsimainen kulttuuri oli hyvin kristillisyyden vaikuttamaa niin muutkin kuin uskovat ajattelivat ja levittivät Raamatun sanomaa joulun aikaan.

        nykyään joulu on palannut juurilleen ja on taas pakanallinen sikajuhla jossa mässäillään, juopotellaan ja palvotaan( MAMMONAA; tavaranvaihtoa )EPÄJUMALIA&

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14129743/kehitysluulon-perusta-on-olematon-2-0

    • rurhwi

      Onko tämä jotain Patmos-säätiön edustajia, tämä Jeshuasta lörpöttelijä, Proge rock -tornado? Tässäkö malliesimerkki, millaisia tulee Patmos-säätiön mankelista ulos?

      • KÄYPÄjakoMIELItautiHOITO

        VASTUSTAJAN DEMONISOINTI ON ERÄS NARSISMIN NÄKYVÄ ILMENEMISMUOTO;

        JOKAISESSA IHMISESSÄ ON NARSISMIA, ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN( myönnätkö? )

        http://narsismi.info/mista-narsistin-tunnistaa/ "Äärimmäinen ITSE-KESKEISYYS, itsekkyys:

        aiheuttaa äärimmäisen itsekästä, röyhkeää, sekä ylimielistä käyttäytymistä; kyky tuntea empatiaa on erittäin puutteellinen, jopa lähimpänä olevia perheenjäseniä kohtaan.

        Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen tarvitsee ylenpalttisesti rakkautta, mutta ei osaa itse antaa sitä muille; käyttäytyminen on kylmää, laskelmoivaa ja korostuneesti aina henkilön omaa etua ajavaa.

        Esim. anteeksipyynnön ja omien virheiden myöntämisen tarkoitus voi olla vain peliä, jolla saada asiat jälleen toimimaan henkilön oman tahdon mukaisesti... ( LÄNNEN NYKY-ASENNE; USA/NATO/EU&LÄHI-IDÄN SOTA )voi kokea olevansa jopa kaikkien lakienkin yläpuolella:

        Omat teot tuntuvat narsistille( NATSI-AATU )oikeutetuilta, olivatpa melkein mitä tahansa."

        http://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/eramaan-kettu-rommel EI OLLUT NATSI, vaikka oli natsi-Saksan kenraali; Mannerheim ei ollut natsi, vaikka johti Suomen armeijaa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan, natsi-Saksan RINNALLA YHTEISTYÖSSÄ, KUTEN PUOLUEETON NYKYTUTKIMUS ON OSOITTANUT:

        Mannerheimia ihailen, vaikka olenkin lievästi PUNERTAVA; ja olen lukenut Rommelin
        elämänkerran, jonka Liittoutuneiden kenraali kunnioittavasti kirjoitti sodan jälkeen:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_Auchinleck http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_E._Lee "Talvella 1865 Konfederaation presidentti Jefferson Davis nimitti Leen Konfederaation sotavoimien ylimmäksi komentajaksi:

        Konfederaatio kuitenkin jo oli käytännöllisesti katsoen hävinnyt sodan, eikä edes Lee pystynyt voittamaan sitä: Lee tuli sisällissodan aikana tunnetuksi siitä, että taisteli loppuun asti silloinkin kun taistelu oli jo hävitty; kenraali U.S. Grantin ylivoimaiset joukot Virginiassa kohdatessaan Lee kuitenkin päätti säästää joukkonsa verilöylyltä - antautui 9.4.1865 näin lopettaen sisällissodan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvät,_pahat_ja_rumat TOP 10

        Presidentti Lincolnin antamien ohjeiden mukaan Grant armahti kaikki Leen johtaman armeijan sotilaat, joita olisi muuten syytetty maanpetoksesta; vaikka osa Konfederaation kannattajista suositteli Leelle sissisotaa Unionia vastaan, Lee ei tähän suostunut, vaan vapautti kaikki miehensä palveluksestaan, ja käski heidän mennä koteihinsa": KUNNIAN MIES. TOTUUS ON FAKTA, VAIKKA SE TULISI KOMMUNISTIN SUUSTA, harvoin natsin ..

        #VALKOISEN talon kansliapäällikön John Kellyn mukaan USAn sisällissota (1861–1865) johtui osapuolten http://yle.fi/uutiset/3-9910130 kyvyttömyydestä päästä kompromissiin( SOPIMUKSEEN, KONSENSUKSEEN - VÄÄRÄ ASENNE, YLPEYS JA ITSEKÄS AHNEUS ):

        Kellyn näkemys herättää kohua USAssa, sillä erilainen suhtautuminen orjuuteen( SO. OMISTUKSET; IHMISARVO - EIKÖ ENÄÄ OLE AJANKOHTAISTA? TRAFFICKING

        ( http://en.wikipedia.org/wiki/Human_trafficking USA:SSa RAHANVALTA RULETTAA ) !

        oli keskeinen syy pohjois- ja etelävaltioiden väliseen sisällissotaan( USA ON TAAS NYT SISÄLLISSODAN PARTAALLA, LÄNNEN JOHTO-TÄHTI ON ITSE IHAN HAJALLA ). Kriitikoiden mukaan tämänkaltaisesta asiasta ei ole mahdollista päästä kompromissiin.

        Kelly kertoi mielipiteensä maanantaina Fox News -televisiokanavan haastattelussa; samassa yhteydessä hän kutsui Etelävaltioiden armeijan komentaja Robert E. Leetä "kunnialliseksi mieheksi", kun häneltä kysyttiin mielipidettä Etelävaltioiden johtajien muistomerkeistä.

        Monet amerikkalaiset kokevat, että nämä muistomerkit juhlistavat maan rasistista historiaa; Etelävaltiot( KON-FEDERAATIO )taistelivat sisällissodassa orjuuden säilyttämisen puolesta.

        MURHATUN KANSAlaisOIKEUStaistelija Martin Luther King Juniorin tytär, Bernice King kutsui Kellyn kommentteja vaarallisiksi: – Etenkin nyt kun valkoisen ylivallan kannattajat tuntevat olevansa kannustettuja, on vastuutonta ja vaarallista

        saada orjuuden( OMAISUUDEN; RAHAN-VALLAN; ETU-OIKEUKSIEN; ASEMANSA;
        EIKÖ NYKYÄÄN OLE ORJUUTTA? ) säilyttämisen puolesta

        taisteleminen kuulostamaan rohkeudelta, King kommentoi Twitterissä.

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html

        Jännitteet SISÄLLISSODAN merkityksestä nousivat pintaan elokuussa kun äärioikeiston( KANSAllisMIELIset; NATSEJA VAI PATRIOOTTEJA? PUOLUSTAA VAI HYÖKKÄÄ? ) kannattajat ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Charlottesvillessa, Virginiassa:

        Yhden vastamielenosoittajan kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet saivat alkunsa kiistasta, joka koski kenraali Leen patsaan( VRT. VIRON PRONSSISOTURI )poistamista puistosta.

        Presidentti Trump joutui poliittisen myrskyn keskell-E, kun kieltäytyi tuomitsemasta( MIHIN? )ainoastaan äärioikeistoa väkivaltaisuuksista. Trumpin mukaan VIKA ON MOLEMMISSA( KAIKISSA )OSAPUOLISSA#( AIKA HARVOIN KUKAAN RIITELEE VAIN ITSEKSEEN, TAI VARSINKAAN SOTII ITSEÄÄN VASTAAN, PAITSI JAKO-MIELI-TAUTI-NEN; OLETKO? ; )

      • 1-SUUNtainEN_NATO-MANIa

        TÄSSÄkö MALLIesimerkki, MILLAISIA TULEE Patmos-säätiön mankelista ulos? HINENI:

        ERÄS JESHUA MESSIAANINEN

        #POLIISIkoulun ovet aukeavat naisille aiempaa useammin; poliisijärjestö: Pääsykokeiden helpottaminen on lopetettava http://yle.fi/uutiset/3-9885594 THEY DIE HARD, TOO ; )
        Suomen Poliisijärjestöjen Liitossa katsotaan että kuntokokeita ei saa enää KEVENTÄÄ#

        #NAISten säveltämälle MUSIIKILLE on paikoitellen tehty tilaa, miesten säveltämän musiikin kustannuksella http://yle.fi/uutiset/3-9911628 (SUKU-P U O L I E N EROT PYRITÄÄN NYT

        HÄIVYTTÄMÄÄN KAIKIN KEINOIN, MUTTA VALHE EI MUUTU TOTUUDEKSI, VAIKKA SITÄ KUINKA TAHANSA USEIN TOISTETAAN: MUSIIKKI JA MATEMATIIKKA SIJAITSEE
        SAMASSA AIVOLOHKOSSA; MATEMAATIKOISTA 90% ON M I E H I Ä, KUTEN EINSTEIN;

        MUTTA HOITSUISTA VAIN 10% ON .. XY-KROMOSOMIA )Joidenkin mielestä se on ainoa keino saada alalle enemmän NAISIA# http://fi.wikipedia.org/wiki/Ultra_Bra "Kerkko Koskinen sävelsi kaikki kappaleet mm. ”Uuden ajan kynnyksellä”, paitsi "Kuka haluaa" -kappaleen, jonka sävelsi Antti Lehtinen" http://youtu.be/18BiP6HQo9A ULTRA BRA

        Sakarja 12:1-3 PROFETIA, HerranJHVH Sana Israelista; Näin Sanoo HerraJHVH joka JÄNNITTI taivaan ja PERUSTI maan ja LOI( LUOJA )ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:

        Katso, Teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi KAIKILLE( UN/USA )KANSOILLE yltympäri, ja Juudankin kohdalle se TULEE Jerusalemia piiritettäessä.

        Ja sinä päivänä Teen Jerusalemin väkikiveksi KAIKILLE( YK/EU )KANSOILLE: KAIKKI JOTKA

        SITÄ NOSTAVAT REPIVÄT ITSENSÄ( USA/EU/PALE-ARABIT )PAHOIN;
        ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

        12:4-5 Sinä päivänä, sanoo HerraJHVH, Lyön kaikki (SOTA)hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti Avaan Silmäni; ja kaikki kansojen (SOTA)hevoset Lyön sokeudella.

        Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Jumalassaan HerraJHVH TSEVAOTissa."

        12:6-7 Sinä päivänä Teen Juudan sukuruhtinaat kuin tulipannuksi puiden sekaan ja kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan, ja kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhä asua paikoillaan - Jerusalemissa.

        Ja HerraJHVH( JESHUA )VAPAUTTAA ensin Juudan majat, ettei Davidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan...

        #VALEstiinalais(ARABI-ISlamistiTERRORISTI)järjestöt Hamas ja Fatah allekirjoittivat "sovintosopimuksen". Kilpailevat järjestöt ovat neuvotelleet Kairossa Egyptin välityksellä.

        Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mukaan palestiinalaisten jakautuminen kahteen kilpailevaan järjestöön on nyt päättynyt. http://yle.fi/uutiset/3-9878804

        Uuden sopimuksen myötä ääri-islamilainen Hamas luovuttaa Gazan kaistan hallinnon palestiinalaisten yhteishallinnolle joulukuun alussa.

        Samalla järjestöt ovat sopineet Gazan raja-asemien hallinnoinnista ja Hamasin edustajien pääsystä yhteishallintoon.

        Järjestöt jatkavat neuvonpitoaan ja yrittävät muodostaa hallituksen, jossa molemmat osapuolet olisivat edustettuina. Lisäksi pohdittavana on, mitä tehdään Hamasin 25 000 miehen suuruisille asevoimille.

        Kairon neuvotteluissa lyhyen aikavälin tavoitteena on vahvistaa Gazan hallintoa. Suurempi tavoite on panna toimeen ryhmittymien vuonna 2011 hyväksymä sopimus, jonka mukaan palestiinalaisalueilla on järjestettävä vuoden kuluessa vaalit, joissa valitaan uusi presidentti, parlamentti ja paikallishallinto#

        PS. 83:1 Laulu, Aasafin virsi.
        83:2 Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
        83:3 Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.

        83:4 Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
        83:5 He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta."

        83:6 Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
        83:7 Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
        83:8 Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
        83:9 Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.

        83:10 Tee heille kuten teit Midianille, niinkuin Siiseralle, kuin Jaabinille Kiison-joen rannalla.
        83:11 Heidät tuhottiin Eendorissa, he joutuivat lannaksi maahan.
        83:12 Anna heidän ylhäisilleen käydä kuten Oorebille ja Seebille, ja kaikille ruhtinailleen kuin Seballe ja Salmunnalle,
        83:13 koska he sanovat: "Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot."

        83:14 Jumalani, tee heidät lentäviksi lehdiksi, kuiviksi korsiksi tuulen viedä.
        83:15 Niinkuin kulovalkea metsää polttaa, niinkuin liekit kärventävät vuoria,
        83:16 niin aja sinä heitä rajuilmallasi ja kauhistuta heitä tuulispäälläsi.

        83:17 Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät Nimeäsi HerraJHVH.
        83:18 Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot.

        83:19 Ja tulkoot tuntemaan( HES. 38-39 ), että sinun ainoan nimi on Herra, että olet Korkein kaikessa maassa.

      • Valo-PIMEYDESSÄ
        1-SUUNtainEN_NATO-MANIa kirjoitti:

        http://youtu.be/mjmMllp8hJg?list=RDmjmMllp8hJg Jerushalajim shel Zahav - Shuli Natan( Naomi Shemer )#NAISten säveltämälle MUSIIKILLE on paikoitellen tehty tilaa,
        miesten säveltämän musiikin kustannuksella: http://yle.fi/uutiset/3-9911628

        (SUKU-P U O L I E NEROT PYRITÄÄN NYT HÄIVYTTÄMÄÄN KAIKIN KEINOIN, MUTTA VALHE EI MUUTU TOTUUDEKSI, VAIKKA SITÄ KUINKA TAHANSA USEIN TOISTETAAN;

        MUSIIKKI JA MATEMATIIKKA MUHII SAMASSA AIVOLOHKOSSA: KUTEN EINSTEIN, MATEMAATIKOISTA 90% ON M I E H I Ä ; ) HOITSUISTA VAIN 10% ON XY-KROMOSOMIA ; ) JOIDENkin MIELESTÄ AINOA KEINO SAADA alalle ENEMMÄN NAIS.. IA ; )

        "KERKKO Koskinen sävelsi kaikki http://fi.wikipedia.org/wiki/Ultra_Bra -n kappaleet
        mm. ”Uuden ajan kynnyksellä”, paitsi "Kuka haluaa" -kappaleen, jonka sävelsi ANTTI Lehtinen" http://youtu.be/18BiP6HQo9A ULTRA BRA

        #VALEstiinalais(ARABI-ISlamISti-TERRORISTI-)järjestöt Hamas ja Fatah allekirjoittivat "sovintosopimuksen". Kilpailevat järjestöt ovat neuvotelleet Kairossa Egyptin välityksellä...#

        NIINPÄ: VALEstiinalais-ARABIT( DNA-TUTKIMUS SELVITTÄÄ ; ) eivät voi olla YHTÄAIKAA

        SEKÄ Aabrahamin JÄLKELÄISIÄ, eli perillisiä, joilla luonnollisesti tietenkin olisi oikeus

        Pyhään Maahan( PYHÄ MAA ON Jumalan, LUOJAN, OMA( PYHÄ ), eikä ihmisten, joilla
        on vain lupa olla Maassa, JOS Israelin Jumala SALLII, ANTAA, Maahan hallintaOIKEUDEN );

        ETTÄ kreikkalaisten filistealaisten, jotka valloittivat Kanaanin maata rannikolta käsin, yhtä
        aikaisesti, kun Israelin Jumalan Valittu OMAisuuskansa tuli Egyptistä Jordanin yli Joosuan
        johdolla; HaPiRuT, joita alueella OLLEET MUUTkansat PELKÄSIVÄT JA PYYSIVÄT APUA
        EGYPTISTÄ, JOKA EI KYENNYT HEITÄ AUTTAMAAN JUMALAN VOIMAA VASTAAN:

        Psalmi 2:1 Miksi MUUT(X)kansat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
        2:2 Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat HerraaJHVH ja Hänen Voideltuaan( VALINTA; LAPSENOIKEUS-PERINTÖ; SINETTI-SORMUS ) vastaan:
        2:3 "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

        2:4-6 Hän joka asuu Taivaassa NAURAA; HerraJHVH PILKKAA HEITÄ: Hän PUHUU( FUT. )

        http://youtu.be/F_JF8oSxXtM Motorhead - The Game( The Ace of SPADEs) HoRRiB-LE !

        ( HooReBil-LA ISRAELILLE NÄYTTÄYTYI PYHÄ KIIVAS JHVH:N KULUTTAVA TULI )

        HEILLE KERRAN VIHASSAAN, PELOTTAA Hirmuisuudessaan: Kuninkaani ASETIN( ZMAN AVAR; MENNYT AIKAMUOTO ) Siioniin( JERUSALEM )Pyhälle( HAR HaBAIT )Vuorelleni:

        ( ILMESTYSKIRJAN LUKU 21 KERTOO LUOJAN JERUSALEMIN, ISRAELIN TEMPPELIN:

        21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
        21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        21:9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon."
        21:10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
        21:11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspiskivi;
        21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
        21:13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
        21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
        21:15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin...

        21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. )

        PS. 2:7 Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet Poikani,
        tänä päivänä sinut( JESHUA; EI LUOTU )SYNNYTIN( PYHÄSTÄ HENGESTÄ ).
        2:8 Ano minulta, niin annan MUUTkansat( GOJIM; EPÄJUMALIENPALVOJAT )perinnöksesi ja maan ääret omiksesi.
        2:9 Rautaisella valtikalla Sinä HEIDÄT muserrat, niinkuin saviastian särjet HEIDÄT."

        2:10 Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
        2:11 Palvelkaa HerraaJHVH PELOLLA ja iloitkaa vavistuksella.

        2:12 Antakaa suuta Pojalle, ettei Hän vihastuisi ettekä TE hukkuisi tiellänne:
        Sillä VIHAnsa syttyy äkisti. Autuaat kaikki jotka Häneen turvaavat.

        http://youtu.be/pEOVNmSR7_c Die Hard: Yippee Ki Yay, M*TH*RF*CK*R - sorry, Hans ; )

      • Israelin-KAIKKIprofeetat
        Valo-PIMEYDESSÄ kirjoitti:

        1.Johanneksen kirje 2:6 Joka sanoo Hänessä( Jh.1: pysyvänsä, on VELVOLLINEN vaeltamaan, NIINkuin Hän( JESHUA )Vaelsi( HYVÄT TEOT).

        Jeremia 33:1 HerranJHVH Sana tuli Jeremialle( TÄMÄ PROFETIA TULI MINUNKIN MIELEENI NYT TÄNÄ PÄIVÄNÄ ) toistamiseen, kun hän vielä oli suljettuna vankilan pihaan; se kuului näin:
        33:2 "Näin sanoo HerraJHVH, joka sen myös tekee, Herra joka valmistaa sen ja vahvistaa sen - Herra on Nimensä:
        33:3 Huuda Minua(JHVH)AVUKSESI(JESHUA), NIIN Vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita joita et tiedä.

        33:4 Sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala, tämän kaupungin taloista ja Juudan kuningasten linnoista, jotka sortuvat piiritysvallien ja miekan edessä,
        33:5 ja niistä jotka ovat tulleet taistelemaan kaldealaisia vastaan, ja täyttämään talot ihmisten ruumiilla jotka Minä surmaan vihassani ja kiivastuksessani ja joiden kaiken pahuuden tähden Minä olen kätkenyt kasvoni tältä kaupungilta:

        33:6 Katso, minä kasvatan umpeen ja lääkitsen sen haavat, ja PARANNAN heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.
        33:7 Minä käännän Juudan kohtalon ja Israelin kohtalon ja rakennan heidät muinaiselleen.
        33:8 Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan, ja minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan ja minusta luopuneet.

        33:9 Ja tämä kaupunki on oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä, jotka kuulevat kaiken sen hyvän, minkä minä sille teen; he peljästyvät ja vapisevat kaikkea sitä hyvää ja kaikkea sitä onnea, jonka minä sille annan.
        33:10 Näin sanoo Herra: Vielä kerran kuullaan tässä paikassa, josta te sanotte: 'Se on oleva rauniona, vailla ihmisiä ja eläimiä.' Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin autioilla kaduilla, joilla ei ihmistä, ei asukasta, ei eläintä ole,
        33:11 riemun ja ilon huuto, huuto yljälle ja huuto morsiamelle, niiden huuto, jotka sanovat: 'Kiittäkää HerraaJHVH TSEVAOTia, sillä Herra on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy IKUISESTI', ja niiden, jotka tuovat Herran huoneeseen kiitosuhreja. Sillä minä käännän maan kohtalon muinaiselleen, sanoo Herra.

        33:12 Näin sanoo HerraJHVH TSEVAOT: Vielä kerran on tässä paikassa, joka on rauniona, vailla ihmisiä ja eläimiä, ja kaikilla sen kaupungeilla oleva laitumia, joilla paimenet lepuuttavat lampaitansa.
        33:13 Vuoriston kaupungeissa, Alankomaan kaupungeissa ja Etelämaan kaupungeissa, Benjaminin maassa, Jerusalemin ympäristössä ja Juudan kaupungeissa on vielä kerran lampaita kulkeva laskijan kätten ohi, sanoo Herra.

        33:14 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä täytän sen hyvän lupauksen, jonka minä olen lausunut Israelin heimosta ja Juudan heimosta.
        33:15 Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Davidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
        33:16 Niinä päivinä Juuda pelastetaan, ja Jerusalem asuu turvassa, ja tämä on se nimi, jolla sitä kutsutaan: 'Herra, meidän vanhurskautemme.'

        33:17 Sillä näin sanoo Herra: Aina on mies Davidin suvusta istuva Israelin heimon valtaistuimella.
        33:18 Ja aina on mies leeviläisten pappien suvusta oleva minun edessäni uhraamassa polttouhria ja sytyttämässä ruokauhria ja toimittamassa teurasuhria joka päivä."

        33:19 Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:
        33:20 "Näin sanoo Herra: Jos saatte rikotuksi minun liittoni päivän kanssa ja minun liittoni yön kanssa, niin että päivä ja yö eivät enää tule ajallansa,
        33:21 niin rikkoutuu myös Liittoni palvelijani Daavidin kanssa, niin ettei hänellä enää ole poikaa, joka istuu kuninkaana valtaistuimellaan, ja Liittoni leeviläisten pappien, minun palvelijaini, kanssa.
        33:22 Niinkuin taivaan joukkoa ei voida lukea eikä meren hiekkaa mitata, niin monilukuisiksi minä teen palvelijani Daavidin jälkeläiset ja leeviläiset, jotka minua palvelevat."

        33:23-24 Ja Jeremialle tuli tämä HerranJHVH Sana: "Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne 2 sukukuntaa, jotka HerraJHVH VALITSI( VOIDELTU ), Hän HYLKÄSI( ZMAN AVAR )? Ja halveksivat Kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan kansa HEIDÄN SILMISSÄÄN.

        33:25-26 Näin sanoo HerraJHVH: Jos Liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole Säätänyt taivaan ja maan lakeja; NIIN myös hylkään Jakobin ja palvelijani Davidin jälkeläiset, NIIN etten ota jälkeläisistään hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin( PERILLISET ) JA Jakobin( ISRAEL>KOKO JUMALAN ISRAEL; ILMESTYSKIRJA 21: PORTIT )JÄLKELÄISILLE.
        Sillä Minä (käännän heidän kohtalonsa;)PALAUTAN ENNALLEEN ja ARMAHDAN( HaSLICHA,=ANTEEKSIANTO; HaCHESED=ARMO; VERILIITTO, KAIKKI LIITOT )HEIDÄT."

        Hes.39:25 SIKSI Herra JHVH Sanoo NÄIN: NYT Käännän Jakobin kohtalon

        Ap.TEOT 5:32 olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka Häntä TOTTELEvat."

        RoomanLAINalaisille2:8 HEILLE jotka ovat itsekkäitä, eivätkä tottele Totuutta( SANA, VT), vaan tottelevat vääryyttä( LAITTOMUUS ), Tulee( HerraJHVH TSEVAOT )Viha ja KIIVAS.

      • Sniper-from_busHES
        KÄYPÄjakoMIELItautiHOITO kirjoitti:

        VASTUSTAJAN DEMONISOINTI ON ERÄS NARSISMIN NÄKYVÄ ILMENEMISMUOTO;

        JOKAISESSA IHMISESSÄ ON NARSISMIA, ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN( myönnätkö? )

        http://narsismi.info/mista-narsistin-tunnistaa/ "Äärimmäinen ITSE-KESKEISYYS, itsekkyys:

        aiheuttaa äärimmäisen itsekästä, röyhkeää, sekä ylimielistä käyttäytymistä; kyky tuntea empatiaa on erittäin puutteellinen, jopa lähimpänä olevia perheenjäseniä kohtaan.

        Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen tarvitsee ylenpalttisesti rakkautta, mutta ei osaa itse antaa sitä muille; käyttäytyminen on kylmää, laskelmoivaa ja korostuneesti aina henkilön omaa etua ajavaa.

        Esim. anteeksipyynnön ja omien virheiden myöntämisen tarkoitus voi olla vain peliä, jolla saada asiat jälleen toimimaan henkilön oman tahdon mukaisesti... ( LÄNNEN NYKY-ASENNE; USA/NATO/EU&LÄHI-IDÄN SOTA )voi kokea olevansa jopa kaikkien lakienkin yläpuolella:

        Omat teot tuntuvat narsistille( NATSI-AATU )oikeutetuilta, olivatpa melkein mitä tahansa."

        http://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/eramaan-kettu-rommel EI OLLUT NATSI, vaikka oli natsi-Saksan kenraali; Mannerheim ei ollut natsi, vaikka johti Suomen armeijaa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan, natsi-Saksan RINNALLA YHTEISTYÖSSÄ, KUTEN PUOLUEETON NYKYTUTKIMUS ON OSOITTANUT:

        Mannerheimia ihailen, vaikka olenkin lievästi PUNERTAVA; ja olen lukenut Rommelin
        elämänkerran, jonka Liittoutuneiden kenraali kunnioittavasti kirjoitti sodan jälkeen:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_Auchinleck http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_E._Lee "Talvella 1865 Konfederaation presidentti Jefferson Davis nimitti Leen Konfederaation sotavoimien ylimmäksi komentajaksi:

        Konfederaatio kuitenkin jo oli käytännöllisesti katsoen hävinnyt sodan, eikä edes Lee pystynyt voittamaan sitä: Lee tuli sisällissodan aikana tunnetuksi siitä, että taisteli loppuun asti silloinkin kun taistelu oli jo hävitty; kenraali U.S. Grantin ylivoimaiset joukot Virginiassa kohdatessaan Lee kuitenkin päätti säästää joukkonsa verilöylyltä - antautui 9.4.1865 näin lopettaen sisällissodan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvät,_pahat_ja_rumat TOP 10

        Presidentti Lincolnin antamien ohjeiden mukaan Grant armahti kaikki Leen johtaman armeijan sotilaat, joita olisi muuten syytetty maanpetoksesta; vaikka osa Konfederaation kannattajista suositteli Leelle sissisotaa Unionia vastaan, Lee ei tähän suostunut, vaan vapautti kaikki miehensä palveluksestaan, ja käski heidän mennä koteihinsa": KUNNIAN MIES. TOTUUS ON FAKTA, VAIKKA SE TULISI KOMMUNISTIN SUUSTA, harvoin natsin ..

        #VALKOISEN talon kansliapäällikön John Kellyn mukaan USAn sisällissota (1861–1865) johtui osapuolten http://yle.fi/uutiset/3-9910130 kyvyttömyydestä päästä kompromissiin( SOPIMUKSEEN, KONSENSUKSEEN - VÄÄRÄ ASENNE, YLPEYS JA ITSEKÄS AHNEUS ):

        Kellyn näkemys herättää kohua USAssa, sillä erilainen suhtautuminen orjuuteen( SO. OMISTUKSET; IHMISARVO - EIKÖ ENÄÄ OLE AJANKOHTAISTA? TRAFFICKING

        ( http://en.wikipedia.org/wiki/Human_trafficking USA:SSa RAHANVALTA RULETTAA ) !

        oli keskeinen syy pohjois- ja etelävaltioiden väliseen sisällissotaan( USA ON TAAS NYT SISÄLLISSODAN PARTAALLA, LÄNNEN JOHTO-TÄHTI ON ITSE IHAN HAJALLA ). Kriitikoiden mukaan tämänkaltaisesta asiasta ei ole mahdollista päästä kompromissiin.

        Kelly kertoi mielipiteensä maanantaina Fox News -televisiokanavan haastattelussa; samassa yhteydessä hän kutsui Etelävaltioiden armeijan komentaja Robert E. Leetä "kunnialliseksi mieheksi", kun häneltä kysyttiin mielipidettä Etelävaltioiden johtajien muistomerkeistä.

        Monet amerikkalaiset kokevat, että nämä muistomerkit juhlistavat maan rasistista historiaa; Etelävaltiot( KON-FEDERAATIO )taistelivat sisällissodassa orjuuden säilyttämisen puolesta.

        MURHATUN KANSAlaisOIKEUStaistelija Martin Luther King Juniorin tytär, Bernice King kutsui Kellyn kommentteja vaarallisiksi: – Etenkin nyt kun valkoisen ylivallan kannattajat tuntevat olevansa kannustettuja, on vastuutonta ja vaarallista

        saada orjuuden( OMAISUUDEN; RAHAN-VALLAN; ETU-OIKEUKSIEN; ASEMANSA;
        EIKÖ NYKYÄÄN OLE ORJUUTTA? ) säilyttämisen puolesta

        taisteleminen kuulostamaan rohkeudelta, King kommentoi Twitterissä.

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html

        Jännitteet SISÄLLISSODAN merkityksestä nousivat pintaan elokuussa kun äärioikeiston( KANSAllisMIELIset; NATSEJA VAI PATRIOOTTEJA? PUOLUSTAA VAI HYÖKKÄÄ? ) kannattajat ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Charlottesvillessa, Virginiassa:

        Yhden vastamielenosoittajan kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet saivat alkunsa kiistasta, joka koski kenraali Leen patsaan( VRT. VIRON PRONSSISOTURI )poistamista puistosta.

        Presidentti Trump joutui poliittisen myrskyn keskell-E, kun kieltäytyi tuomitsemasta( MIHIN? )ainoastaan äärioikeistoa väkivaltaisuuksista. Trumpin mukaan VIKA ON MOLEMMISSA( KAIKISSA )OSAPUOLISSA#( AIKA HARVOIN KUKAAN RIITELEE VAIN ITSEKSEEN, TAI VARSINKAAN SOTII ITSEÄÄN VASTAAN, PAITSI JAKO-MIELI-TAUTI-NEN; OLETKO? ; )

        KUN KAIKKI PÄÄSEVÄT LAUKOMAAN, NIIN NÄHDÄÄN KUKA Todella OSUU KESKELLE ; )

        ONKO TÄMÄ TASA-ARVOA, DEMO-KRATIAA, taitoa, vai jotain Muuta .. MUTTA AINAkin

        FAKTAA:

        #Donald Trump joutui poliittisen myrskyn keskell-E, kun kieltäytyi tuomitsemasta( MIHIN? )VÄKIVALLASTA vain äärioikeistoa; Trumpin mukaan VIKA ON MOLEMMISSA( KAIKISSA )OSAPUOLISSA#( HARVOIN KUKAAN RIITELEE VAIN ITSEKSEEN, TAI VARSINKAAN SOTII ITSEÄÄN VASTAAN, PAITSI JAKO-MIELI-TAUTI-NEN; OLETKO, TAISTELUSSA ITSEÄSI VASTAAN? ; ) KIELI>KULTTUURI>KANSA>MAA(-ALUE)>VALTIO( JÄRJESTELMÄ)

        http://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/eramaan-kettu-rommel EI NATSI, vaikka oli natsi-Saksan kenraali; Mannerheim ei ollut natsi, vaikka YHTEISTYÖSSÄ natsi-Saksan RINNALLA, KUTEN PUOLUEETON NYKYTUTKIMUS OSOITTI, johti Suomen armeijaa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan:

        vaikka olenkin HIAMAP PUNERRTAVA, ihailen Mannerheimia; ja lukenut Rommelin
        elämänkerran, johon Liittoutuneiden kenraali kunnioittavasti kirjoitti sodan jälkeen:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_Auchinleck http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_E._Lee "Talvella 1865 Konfederaation presidentti Jefferson Davis nimitti Leen Konfederaation sotavoimien ylimmäksi komentajaksi:

        Konfederaatio kuitenkin jo oli käytännössä hävinnyt sodan, eikä edes Lee pystynyt voittamaan sitä: Lee tuli sisällissodan aikana tunnetuksi siitä että taisteli loppuun asti silloinkin kun taistelu oli jo hävitty; kenraali U.S. Grantin ylivoimaiset joukot Virginiassa kohdatessaan Lee kuitenkin päätti säästää joukkonsa verilöylyltä - antautui 9.4.1865
        näin lopettaen sisällissodan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvät,_pahat_ja_rumat TOP 10

        Presidentti Lincolnin antamien ohjeiden mukaan Grant armahti kaikki Leen johtaman armeijan sotilaat joita olisi muuten syytetty maanpetoksesta; vaikka osa Konfederaation kannattajista suositteli Leelle sissisotaa Unionia vastaan, Lee ei suostunut, vaan vapautti kaikki miehensä palveluksestaan, ja käski heidän mennä koteihinsa": KUNNIAN MIES. TOTUUS ON FAKTA, VAIKKA SE TULISI KOMMUNISTIN SUUSTA, harvoin natsin ..

        #VALKOISEN talon kansliapäällikkö John Kelly kutsui Etelävaltioiden armeijan komentaja Robert E. Leetä "kunnian mieheksi", kun mielipidettään http://yle.fi/uutiset/3-9910130 Etelävaltioiden johtajien muistomerkeistä kysyttiin; Kellyn mukaan USAn sisällissota (1861-65) johtui osapuolten KYVYTTÖMYYDESTÄ päästä kompromissiin( SOPIMUKSEEN, KONSENSUKSEEN - VÄÄRÄ ASENNE, YLPEYS JA ITSEKÄS AHNEUS ):

        USAssa Kellyn näkemys herättää kohua, sillä erilainen suhtautuminen orjuuteen( SO. OMISTUKSET; IHMISARVO - EIKÖ ENÄÄ OLE AJANKOHTAISTA? TRAFFICKING

        ( http://en.wikipedia.org/wiki/Human_trafficking USA:SSa RAHANVALTA RULETTAA ) !

        oli keskeinen syy sisällissotaan( USA ON NYT TAAS SISÄLLISSODAN PARTAALLA, LÄNNEN JOHTO-TÄHTI ITSE ON IHAN HAJALLA ! ) tämänkaltaisesta asiasta kriitikoiden mukaan ei ole mahdollista päästä kompromissiin; moni amerikkalainen tuntee näiden muistomerkkien juhlistavan maan rasistista historiaa; Konfederaatio taisteli orjuuden säilyttämisen puolesta.

        MURHATUN KANSAlaisOIKEUStaistelija Martin Luther Kingin tytär kommentoi Twitterissä:

        – ON VASTUUTONTA JA VAARALLISTA saada orjuuden( OMAISUUDEN; RAHAN-VALLAN; ETU-OIKEUKSIEN; ASEMANSA; EIKÖ NYKYÄÄN OLE ORJUUTTA? ) säilyttämisen puolesta taisteleminen kuulostamaan rohkeudelta, etenkin nyt kun valkoisen( HARVAINRAHAN-VALLAN FASISTI-"ELIITIN", KANSAN VALLAN[ RAHA/TIETO ]DEMOKRATIAA VASTAAN: MANIpuloitu VALTA-MEDIA )YLIVALLAN kannattajat tuntevat olevansa kannustettuja ..

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html

        Jännitteet SISÄLLISSODAN merkityksestä nousivat pintaan kun äärioikeiston( KANSAllisMIELIset; NATSEJA VAI PATRIOOTTEJA? PUOLUSTAA VAI HYÖKKÄÄ? ) kannattajat ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Charlottesvillessa, Virginiassa:

        Yhden vastamielenosoittajan kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet saivat alkunsa kiistasta, joka koski kenraali Leen patsaan( VRT. VIRON PRONSSISOTURI )poistamista puistosta.

        VASTUSTAJAN DEMONISOINTI ON ERÄS NARSISMIN NÄKYVÄ ILMENEMISMUOTO;

        JOKAISESSA IHMISESSÄ ON NARSISMIA, ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN( myönnätkö? )

        http://narsismi.info/mista-narsistin-tunnistaa/ "Äärimmäinen ITSE-KESKEISYYS, itsekkyys:

        siitä johtuva ÄÄRIMMÄISEN ITSEKÄS, RÖYHKEÄ, JA YLI-MIELINEN KÄYTÖS; erittäin puutteellinen empatian kyky, jopa lähimpiä perheenjäseniään kohtaan.

        Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen VAATII rakkautta ylenpalttisesti, mutta itse ei voi antaa sitä muille; käyttäytyminen on kylmää, laskelmoivaa ja korostuneesti aina henkilön omaa etua ajavaa; esim. "anteeksipyyntö ja omien virheiden myöntäminen"

        voi olla vain peliä, jolla saada asiat jälleen toimimaan henkilön oman tahdon mukaisesti... ( LÄNNEN NYKY-ASENNE, HUBRIS; USA/NATO/EU&LÄHI-IDÄN SOTA )voi kokea olevansa KAIKKIen LAKIENkin YLI-puolella: Omat teot tuntuvat narsistille( NATSI-AATU )oikeute-TUILTA, olivatpa melkein mitä tahansa ..

      • KUOLLEIDEN-MUISTOpäivä
        KÄYPÄjakoMIELItautiHOITO kirjoitti:

        VASTUSTAJAN DEMONISOINTI ON ERÄS NARSISMIN NÄKYVÄ ILMENEMISMUOTO;

        JOKAISESSA IHMISESSÄ ON NARSISMIA, ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN( myönnätkö? )

        http://narsismi.info/mista-narsistin-tunnistaa/ "Äärimmäinen ITSE-KESKEISYYS, itsekkyys:

        aiheuttaa äärimmäisen itsekästä, röyhkeää, sekä ylimielistä käyttäytymistä; kyky tuntea empatiaa on erittäin puutteellinen, jopa lähimpänä olevia perheenjäseniä kohtaan.

        Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen tarvitsee ylenpalttisesti rakkautta, mutta ei osaa itse antaa sitä muille; käyttäytyminen on kylmää, laskelmoivaa ja korostuneesti aina henkilön omaa etua ajavaa.

        Esim. anteeksipyynnön ja omien virheiden myöntämisen tarkoitus voi olla vain peliä, jolla saada asiat jälleen toimimaan henkilön oman tahdon mukaisesti... ( LÄNNEN NYKY-ASENNE; USA/NATO/EU&LÄHI-IDÄN SOTA )voi kokea olevansa jopa kaikkien lakienkin yläpuolella:

        Omat teot tuntuvat narsistille( NATSI-AATU )oikeutetuilta, olivatpa melkein mitä tahansa."

        http://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/eramaan-kettu-rommel EI OLLUT NATSI, vaikka oli natsi-Saksan kenraali; Mannerheim ei ollut natsi, vaikka johti Suomen armeijaa taistelussa Neuvostoliittoa vastaan, natsi-Saksan RINNALLA YHTEISTYÖSSÄ, KUTEN PUOLUEETON NYKYTUTKIMUS ON OSOITTANUT:

        Mannerheimia ihailen, vaikka olenkin lievästi PUNERTAVA; ja olen lukenut Rommelin
        elämänkerran, jonka Liittoutuneiden kenraali kunnioittavasti kirjoitti sodan jälkeen:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_Auchinleck http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_E._Lee "Talvella 1865 Konfederaation presidentti Jefferson Davis nimitti Leen Konfederaation sotavoimien ylimmäksi komentajaksi:

        Konfederaatio kuitenkin jo oli käytännöllisesti katsoen hävinnyt sodan, eikä edes Lee pystynyt voittamaan sitä: Lee tuli sisällissodan aikana tunnetuksi siitä, että taisteli loppuun asti silloinkin kun taistelu oli jo hävitty; kenraali U.S. Grantin ylivoimaiset joukot Virginiassa kohdatessaan Lee kuitenkin päätti säästää joukkonsa verilöylyltä - antautui 9.4.1865 näin lopettaen sisällissodan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvät,_pahat_ja_rumat TOP 10

        Presidentti Lincolnin antamien ohjeiden mukaan Grant armahti kaikki Leen johtaman armeijan sotilaat, joita olisi muuten syytetty maanpetoksesta; vaikka osa Konfederaation kannattajista suositteli Leelle sissisotaa Unionia vastaan, Lee ei tähän suostunut, vaan vapautti kaikki miehensä palveluksestaan, ja käski heidän mennä koteihinsa": KUNNIAN MIES. TOTUUS ON FAKTA, VAIKKA SE TULISI KOMMUNISTIN SUUSTA, harvoin natsin ..

        #VALKOISEN talon kansliapäällikön John Kellyn mukaan USAn sisällissota (1861–1865) johtui osapuolten http://yle.fi/uutiset/3-9910130 kyvyttömyydestä päästä kompromissiin( SOPIMUKSEEN, KONSENSUKSEEN - VÄÄRÄ ASENNE, YLPEYS JA ITSEKÄS AHNEUS ):

        Kellyn näkemys herättää kohua USAssa, sillä erilainen suhtautuminen orjuuteen( SO. OMISTUKSET; IHMISARVO - EIKÖ ENÄÄ OLE AJANKOHTAISTA? TRAFFICKING

        ( http://en.wikipedia.org/wiki/Human_trafficking USA:SSa RAHANVALTA RULETTAA ) !

        oli keskeinen syy pohjois- ja etelävaltioiden väliseen sisällissotaan( USA ON TAAS NYT SISÄLLISSODAN PARTAALLA, LÄNNEN JOHTO-TÄHTI ON ITSE IHAN HAJALLA ). Kriitikoiden mukaan tämänkaltaisesta asiasta ei ole mahdollista päästä kompromissiin.

        Kelly kertoi mielipiteensä maanantaina Fox News -televisiokanavan haastattelussa; samassa yhteydessä hän kutsui Etelävaltioiden armeijan komentaja Robert E. Leetä "kunnialliseksi mieheksi", kun häneltä kysyttiin mielipidettä Etelävaltioiden johtajien muistomerkeistä.

        Monet amerikkalaiset kokevat, että nämä muistomerkit juhlistavat maan rasistista historiaa; Etelävaltiot( KON-FEDERAATIO )taistelivat sisällissodassa orjuuden säilyttämisen puolesta.

        MURHATUN KANSAlaisOIKEUStaistelija Martin Luther King Juniorin tytär, Bernice King kutsui Kellyn kommentteja vaarallisiksi: – Etenkin nyt kun valkoisen ylivallan kannattajat tuntevat olevansa kannustettuja, on vastuutonta ja vaarallista

        saada orjuuden( OMAISUUDEN; RAHAN-VALLAN; ETU-OIKEUKSIEN; ASEMANSA;
        EIKÖ NYKYÄÄN OLE ORJUUTTA? ) säilyttämisen puolesta

        taisteleminen kuulostamaan rohkeudelta, King kommentoi Twitterissä.

        http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/05/helluntailaisuus-punikkien-uskonto.html

        Jännitteet SISÄLLISSODAN merkityksestä nousivat pintaan elokuussa kun äärioikeiston( KANSAllisMIELIset; NATSEJA VAI PATRIOOTTEJA? PUOLUSTAA VAI HYÖKKÄÄ? ) kannattajat ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Charlottesvillessa, Virginiassa:

        Yhden vastamielenosoittajan kuolemaan johtaneet väkivaltaisuudet saivat alkunsa kiistasta, joka koski kenraali Leen patsaan( VRT. VIRON PRONSSISOTURI )poistamista puistosta.

        Presidentti Trump joutui poliittisen myrskyn keskell-E, kun kieltäytyi tuomitsemasta( MIHIN? )ainoastaan äärioikeistoa väkivaltaisuuksista. Trumpin mukaan VIKA ON MOLEMMISSA( KAIKISSA )OSAPUOLISSA#( AIKA HARVOIN KUKAAN RIITELEE VAIN ITSEKSEEN, TAI VARSINKAAN SOTII ITSEÄÄN VASTAAN, PAITSI JAKO-MIELI-TAUTI-NEN; OLETKO? ; )

        LIBERAALI=ARVOVAPAA, ARVOTON; VASTUUVAPAA, VASTUUTON; ILMAN SÄÄNTELYÄ;
        ITSEKÄS RAHA(VALTA )ILMAN VASTUUTA:

        YHTEISET ARVOT>YHTEISET SÄÄNNÖT; LAIT>YHTEIS-KUNTA(-VASTUU); DEMOKRATIA:

        PERUSTUSLAILLISET OIKEUDET>YHDISTYMIS- JA SANAN-VAPAUS>VAIKUTUS-VALTA:

        MITÄ SEURAA, KUN YLEINEN MIELIPIDE ALKAA MÄÄRITTÄÄ EETTISEN MORAALIN -

        KENELLÄ ON OIKEUS( VALTA )MÄÄRÄTÄ, MITÄ SUVAITAAN JA MITÄ EI SUVAITA? JOS

        KAIKKEA PITÄÄ SUVAITA, NIIN MIKSI PEDOFIILEJÄ( EI VIELÄ )SUVAITA JA ANNETA
        RAUHASSA "TOTEUTTAA ITSEÄÄN"- ANTIIKIN KREIKASSAHAN PEDOFILIA OLI

        TÄYSIN HYVÄKSYTTYÄ JA YLEISTÄ, YLÄLUOKKA( ELIITTI )SAI VAPAASTI ILMAN SÄÄNTELYÄ HYVÄKSIKÄYTTÄÄ ALALUOKAN( KANSAN )LAPSIA - SIELTÄHÄN MYÖS PERIYTYY ROOMAN KIRKON PAPPIEN PEDOFILIA-KULTTUURI JA ANTISEMITISMI -

        MIKÄ ON TÄYSIN VASTOIN RAAMATUN EETTISTÄ MORAALIA - SEKÖ ON TURHAA?

        Saksassa noin v. 1940 yleinen mielipide SUVAITSI ali-ihmisten tuhoamisen YHTEISEN
        HYVÄN JA RODUNJALOSTUKSEN NIMISSÄ - ALETTIIN VAINOTA JA TAPPAA KEHITYS-VAMMAISIA, PAHOJA KOMMUNISTEJA/AY-AKTIIVEJA, ROMANEJA JA - JUUTALAISIA:

        MIELESTÄNI LAPSENRAISKAAJAT PITÄISI HIRTTÄÄ MUNISTA JA NYLKEÄ ELÄVÄLTÄ - MIKSI ET SUVAITSE SITÄ, ETTÄ MINÄ EN SUVAITSE SITÄ - MITÄ SINÄ TEET?

        SIEDÄN PEDOFIILEJA, JOSSAIN MUUALLA KUIN LASTENI ELINPIIRISSÄ - VANKILASSA;
        PEDOFIILIT PITÄÄ SIJOITTAA ERISTYKSEEN KUNNON RIKOLLISISTA, TAI KUOLEVAT:

        KUN IHMISEN SEKSINHIMOA EI NORMIT PITELE, NIIN VOI MYÖS OLLA PEDOFIILI:

        HOMOJOUKKO-RAISKAUS, TAI SEN VAKAVA YRITYS:

        1.Ms.19:1-3 Ja ne 2 enkeliä tulivat Sodomaan illalla, ja Loot istui Sodoman portissa; ja nousi heitä vastaan nähtyään heidät ja kumartui maahan kasvoilleen; ja sanoi: Oi herrani, poiketkaa palvelijanne taloon yöksi ja peskää jalkanne; aamulla varhain voitte jatkaa matkaanne. Sanoivat: Emme, vaan jäämme yöksi taivasalle; mutta pyysi heitä pyytämällä, ja poikkesivat hänen luokseen ja tulivat taloonsa; ja valmisti heille aterian ja leipoi happamattomia leipiä, ja söivät.

        :4-5 Ennenkuin he laskivat levolle, piirittivät kaupungin MIEHET, sodomalaiset, sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta, talon; ja huusivat Lootia sanoen hänelle:

        Missä ne MIEHET jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne luoksemme, ryhtyäksemme( HOMO-JOUKKORAISKAUS ) heihin.

        :6-8 Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille ja sulki oven jälkeensä; ja sanoi: "Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin; katsokaa, minulla on 2 tytärtä jotka eivät vielä miehestä tiedä; heidät tuon teille, tehkää heille mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä ovat tulleet kattoni suojaan."

        :9-11 Mutta vastasivat: "Mene tiehesi!" Ja sanoivat: "Tuo yksi tuli tänne asumaan muukalaisena, ja yhtäkaikki alati pyrkii hallitsemaan. Nytpä pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä." Ja

        tunkeutuivat( HOMO-JOUKKORAISKAUS )väkivaltaisesti miehen, Lootin, kimppuun

        ja kävivät murtamaan ovea.

        Silloin miehet ojensivat kätensä, vetivät Lootin luokseen huoneeseen ja sulkivat oven; ja sokaisivat ne miehet jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että turhaan koettivat löytää ovea.

        :12-14 Ja miehet sanoivat Lootille: Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on; sillä hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen.

        19:14 Silloin Loot meni puhuttelemaan vävyjään joiden oli aikomus ottaa tyttärensä, ja sanoi: "Nouskaa, lähtekää pois tästä paikasta, sillä Herra hävittää tämän kaupungin.

        Mutta vävynsä LUULIVAT HÄNEN LASKEVAN LEIKKIÄ.

        :15-17 Aamun sarastaessa ENKELIT kiirehtivät Lootia sanoen: Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden.

        Ja kun vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen käteensä sekä vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra tahtoi säästää hänet; ja veivät hänet ulos ja jättivät ulkopuolelle kaupunkia, ja viedessään heitä ulos sanoi Mies( EI ENKELI; JESHUA):

        Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella; pakene vuorille ettet hukkuisi.

        :18-20 Mutta Loot sanoi heille: Oi herrani, ei niin! Katso, palvelijasi on saanut armon Sinun silmiesi edessä, ja suuri on Sinun laupeutesi, jota olet minulle osoittanut pelastaaksesi henkeni, mutta en voi päästä pakoon vuorille; pelkään, että onnettomuus saavuttaa minut ja kuolen.

        Katso, tuolla on kaupunki lähellä, vähän matkan päässä, paetakseni sinne; salli minun pelastua sinne - onhan se vähän matkan päässä - jäädäkseni eloon.

        :21-23 Ja Hän sanoi hänelle: "Katso, Minä teen sinulle mieliksi tässäkin kohden; en hävitä kaupunkia, josta puhut.

        Pakene nopeasti sinne, sillä Minä en voi tehdä mitään, ennenkuin olet sinne saapunut." Siitä kaupunki sai nimekseen Soar; aurinko oli noussut kun Loot saapui Soariin.

        :24- Ja HerraJHVH antoi sataa tulikiveä ja tulta Sodoman ja Gomoran päälle Herran tyköä Taivaasta; ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden... KIIVAS KULUTTAVA TULI !

      • laUPI-AS_SAMAriALAINEN

        EU on nyt samantapaisessa k*S*SSa Katalonian KANSANVALLAN SUHTEEN, kuin Sipilä

        ENTISTEN PerSu-ministerien "uuden sinisen VAIHTO-ehdon" kanssa( oli viime kesänä ):

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Koheesio KANSOJEN http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia

        ASETTUMINEN ESPANJAN PUOLELLE ON DEMOKRATIAA VASTAAN - ELITISMIÄ joka
        ei hyvältä näytä KANSOJEN silmissä JA RAPAUTTAA EU:N KOHEESIOTA JÄLLEEN ; )

        MUTTA VOIKO komiSSaari-"ELIITTI" asettua KATALONIAN KANSAN - DEMOKRATIAN -
        PUOLELLE? VOI EI.

        Jeshajahu 5:8 VOI HEITÄ jotka liittävät talon taloon, yhdistävät pellon peltoon, kunnes ei jää enää tilaa; ja TE yksin asutte maassa

        #KATALONIAN erotettu aluejohtaja C.Puigdemont ja 4 muuta aluehallituksen entistä ministeriä ovat pidätettyinä Belgiassa, Belgian syyttäjänvirasto ilmoittaa.

        – Tänä aamuna Espanjan etsintäkuuluttamat 5 henkilöä ilmoittautuivat poliisille Brysselissä. Heidät pidätettiin klo 9.17, syyttäjänviraston tiedottaja G.Dejemeppe sanoi INFO-tilaisuudessa. http://yle.fi/uutiset/3-9917452

        Dejemeppen mukaan heitä kuulustellaan sunnuntai-iltapäivänä, ja tuomari päättää viimeistään maanantaiaamuna, miten luovutuspyynnön suhteen edetään.

        Espanja oli antanut kaikista viidestä poliitikosta EUrooppalaisen pidätysmääräyksen: Raskaimmat syytteet heitä vastaan ovat "kapina( ESPANJAN PERUSTUSLAIN MUKA-
        AN KAPINAN ON OLTAVA ASEELLINEN TS. VÄKIVALTAINEN; PUIDGEMONT SELVÄSTI ON
        KEHOTTANUT KANNATTAJIAAN VÄKI-VALLATTO-MUUTEEN ; ) ja julkisten varojen väärinkäyttö( ONKO KANSAN-ÄÄNESTYS VASTOIN ESPANJAN "DEMO-KRATIAA" ; )

        Espanjan hallitus erotti aluehallituksen perustuslain nojalla viikko sitten välittömästi itsenäisyysjulistuksen jälkeen, hajotti alueparlamentin ja määräsi uudet aluevaalit pidettäviksi 21.12.17; Puigdemont kumppaneineen lähti Espanjasta Belgiaan viime viikolla, kun Madridin keskushallitus kumosi Katalonian itsenäisyysjulistuksen ja hajotti sen ALUE-HALLITUKSEN#

        #ESPANJAlainen tuomioistuin määräsi torstaina Katalonian viraltapannun aluehallituksen
        9 jäsentä tutkintavankeuteen; erittäin vakavat syytteetovat "kapina valtiota vastaan, kapinaan yllytys, kansankiihotus, salaliittolaisuusja julkisten varojen väärinkäyttö".

        5 muuta aluehallituksen jäsentä, joukossa entinen aluepääministeri Puigdemont, pakoilee oikeuskäsittelyä Brysselissä. Heistä annettiin etsintäkuulutus ja pidätysmääräys; ratkaisut teki Madridissa valtakunnallisen tuomioistuimen tutkintatuomari, ja syytteitä ajaa valtion syyttäjävirasto.

        Tutkintavankeutta perusteltiin "vaaralla, että syytetyt jatkavat syytteiden alaisia tekojaan, tai voivat paeta maasta" kuten 5 Brysselissä oleskelevaa; paikalla olleet syytetyt kuljetettiin tutkintavankeuteen suoraan oikeussalista.

        Yksi vangituista, aluehallituksessa yritysasioista vastannut Santi Vila, pääsi perjantaina vapaaksi 50 000 euron takuusummaa vastaan: Vila erosi aluehallituksesta viime tingassa, koska ei hyväksynyt viikko sitten annettua Katalonian yksipuolista itsenäisyysjulistusta.

        – Muut syytetyt eivät ole luvanneet kunnioittaa Espanjan perustuslakia tai luopua laittomuuksista itsenäisyyden tavoittelussa, painotti valtionsyyttäjä J.M.Maza radiossa torstaina.

        Barcelonan pormestari - Autoritaarisuutta ja kostonhalua: Katalonian itsenäisyyshaluisissa piireissä vangitsemispäätös herätti voimakasta suuttumusta. Katalonian itsenäistymistä ajavat järjestöt ANC ja Omnia Cultural sekä itsenäisyysmieliset kunnat kutsuivat heti väkeä kaduille mielenosoituksiin. Tuhannet ihmiset kautta Katalonian kokoontuivat torstai-iltana vaatimaan vapautta poliittisille vangeille;nsi viikolle suunnitellaan yleislakkoa.

        Barcelonassa väkijoukolle puhunut uusvasemmistolainen pormestari Ada Colau sanoi vangitsemisia vakavaksi poliittiseksi virheeksi, joka on osoitus autoritaarisuudesta ja kostonhalusta; Colaun mukaan viraltapantu aluehallitus on yhä Katalonian laillinen hallitus, koska se on demokraattisesti vaaleilla valittu. http://yle.fi/uutiset/3-9915704

        Entinen ALUE-PM Puigdemont lähetti Brysselistä videon jolla syytti Espanjaa poliittisesta vainosta, ja kehotti itsenäisen Katalonian valtion puolesta jatkamaan kamppailua.

        Vangitsemista arvostellaan Madridissakin: Aluehallituksen viraltapano tähän asti on
        sujunut yllättävän rauhallisesti, ilman mainittavia välikohtauksia; Espanja-mielisten sekä itsenäisyysmielisten puolueiden huomio suuntautuu jo vaaleihin, joihin on vain 1,5 kk:

        Voimasuhteet ovat täpärät, ja itsenäisyysmielisillä on selvä mahdollisuus voittaa uudelleen paikkaenemmistö alueparlamenttiin, mikä voi johtaa jälleen umpikujaan: Moni politiikan tarkkailija arvostelee vangitsemispäätöstä erehdykseksi, joka antaa itsenäisyysmielisille lisäruutia ajaa EROA Espanjasta.

        Oikeuslaitos "toimii itsenäisesti", mutta PM M.Rajoyn hallituksella katsotaan olevan halutessaan syyttäjälaitoksen kautta MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA PÄÄTÖKSIIN#

        Sakarja 12:3 Sinä Päivänä Teen Jerusalemin väkikiveksi KAIKILLE( YK/EU )KANSOILLE:

        KAIKKI JOTKA SITÄ NOSTAVAT REPIVÄT ITSENSÄ( USA/EU/PALE-ARABIT )PAHOIN;
        ja KAIKKI...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe