Menneisyys ei unohdu

Tutunoloinen tarina, paitsi että meillä kontrolloiva ja hallitseva henkilö oli anoppi. Maalaistalossa asuttiin rintarinnan ja eihän se toiminut alkuunkaan. Aivan liian kauan annettiin tilanteen jatkua. Mies oli hankalassa välissä, minä miniä aivan uupunut, eikä jatkuva ristiriitatilanne ollut hyväksi lapsillekaan.

Anoppi on edelleen voimissaan, mutta nyt pärjätään jotenkin kun ei asuta samassa pihapiirissä.

Sanoisin, että sinun kannattaa puhua ja purkaa menneisyyden hankalia asioita, mutta jollekin muulle kuin lapsillesi. Ei tarvitse valehdella lapsille. Kannattaa sanoa niinkuin asia oli, että rinnakkaiselo oli hankalaa. Mutta tarkempi vavominen jonkun muun kanssa, jos sellaiseen siis on tarvetta.

Itse olen ottanut sen linjan, että puhun nuorillemme hyviä ja neutraaleja asioita isovanhemmistaan. Kyllä niitä löytyy, vaikka siis yhteiselo oli kovin takkuista. Mutta en maalaa ruusuista kuvaa monen sukupolven asumisesta, sillä sitä se ei todellakaan ollut.

Aika paha että asuitte ihan samassa pihapiirissä. Mä sain sentään olla viikonloput rauhassa ja kyllä mä niistä nautinkin. Jotain on jäänyt mieleen lapsieni lapsuudesta ja se johtuu varmasti siitä että vaari tuli vain maanataista perjantaihin aamulla ja lähti pois neljältä. Kysymättä että tarvitaanko apua.

Aina tulee tarinoita mieleen ja kas kummaa, niissä on usein appiukko mukana. Haluan opetella puhumaan hänestä kauniisti. 10 vuotta appiukon kanssa on pitkä aika ja siihen mahtuu monta pahaa mieltä.

Hyvä idea että puhuisin jollekin muulle tästä asiasta. Ei kyllä taida olla ketään jolle puhuisin. Miehelle voisin, hän ymmärtää, koska oli itse siinä tilanteessa mukana. En halua hänelle isäänsä moittia.

Vanhoja asioita ne nyt ovat ja niistä olen selvinnyt. Pitää vaan laittaa suuta suppuun ja miettiä ennenkuin avaa sen kun kyse on lasten vaarista. Voi kunpa keksisin hyviä asioita että voisin korjata pahat puheensa.

Anoppi on minun kompastuskivi, on tuhonnut elämämme. Taluttaa miestäni melkein narusta ja päättää asioita hänen puolestaan. Nyt hän on käskenyt jättää minut. Mieheni kävi lomalla Phuketissa ja tapasi netissä löytäneen naisen, kolmen lapsen äidin. Kolmen viikon kotimaassa olon jälkeen mieheni piti lähteä "työhaastatteluun" Bangkokiin. Nettituttavuus lensi myös sinne ja viikko hotellissa sujui loistavasti. Nyt tästä viimeisestä reissusta on aikaa kolme viikkoa ja kaksi viikkoa sitten sain jo tiedon että avioerohakemus on tehty ja käräjäoikeus ilmoittaa siitä kirjallisesti. Koko perhe on sokissa. Onko kenelläkään tällaisia kokemuksia ja miten näistä selviää? Nyt pitäisi asunto myydä ja aloittaa uusi elämä, mieheni ilmoitti muuttavansa äitinsä lähelle.

Tyrmistyneelle. Tietenkin olet tyrmistynyt, ja mitäpä tuohon muuta voi sanoa, kuin että kyllä se siitä. Eli ei muuta kuin rohkeasti elämä uusiksi sitten vaan. Jos yhtään lohduttaa, niin nythän kolmen lapsen äiti saa ottaa niskoilleen sinun anoppisi, kun taas sinä pääset siitä eroon.

Toivotan sinulle hirveän paljon voimia ja jaksamista tässä tilanteessa, ja onnea uuteen elämääsi.

Muistan ikäni sen, kun äitini ja mammani (siis äiti oli mamman miniä) eivät aina tulleet toimeen ilmeisestikään hyvin. Vanhimpana tyttönä äitini teki minusta "uskottunsa" jolle moitti ja kritisoi mammaani, anoppiaan. Se oli kauheaa ja hajoittavaa.

Älä tee tuota lapsillesi. Olet itsekäs käyttäessäsi lapsiasi likaviemärinäsi.

Aika kauheaa kun äitisi kritisoi mammaasi joka oli sinulle tärkeä. Ei ole pitkä aika kun kuulin kuinka joku mummo oli moittinut lapsilleen miniäänsä eli lastenlastensa äitiä. Tämä lapsi oli jo 50v ja kertoi. Tosi kauheaa. Itse olen syyllistynyt samaan ja ihan tietämättäni. Kerroin vain tosiasioita, mutta en ole ajatellut kuinka se satuttaa. Muutenkin toisista pahaa puhuminen on tosi typerää ja kalahtaa vain omaan nilkkaan. Nyt olen lapselleni kertonut vain hyviä asioita vaarista, mutta on se vaan ison työn alla. Yritys on kova ja onnistun.

Luulen tietäväni mistä kaikki tämä paha johtuu. Pelkäsin appivanhempiani enkä osannut luottaa siihen että he olisivat minusta pitäneet. Lapsilla taas on niin suuri luottamus isovanhempiinsa ja sitä ei mikään riko. Minun ikäisillä muutenkin se kasvatus oli sitä että ei koskaan kehuttu, ei halattu eikä mitään tehnyt oikein.