Rymättylässä nostetaan avomaan varhaisperunaa, kertoivat YLEn radiouutiset. Perunat istutettiin varhain maaliskuulla, mutta nyt ei olla etuajassa, koska KYLMÄ kevät hidasti kasvua. Sadon laatu on hyvä, mutta koko jää pieneksi kevään VIILEYDEN takia.
YLEn nettisivut jatkavat: Perunoiden istutus alkoi leudon talven ansiosta poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Mutta sitten alkoi pitkä kolea jakso ja yöpakkaset olivat kovia. "Pumput ja sadettajat jäätyivät välillä ja pakkanen vei puolet peruna-alasta" viljelijä Ari Koisaari Rymättylästä kertoo. "Kolea kevät teki sen, että perunoita on nyt naatin alla tavallista vähemmän eli sato jää pienemmäksi" lisää maanviljelijä Mika Törne.
Eli massiivinen agw-hihhulointi Rymättylän perunoista osoittautui täysin turhaksi jälleen: sato kypsyy suunnilleen normaaliin aikaan, mutta viileys ja yöpakkaset supistivat sadon määrää ja pienensivät perunoiden kokoa.
YLEn nettisivut jatkavat: Perunoiden istutus alkoi leudon talven ansiosta poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Mutta sitten alkoi pitkä kolea jakso ja yöpakkaset olivat kovia. "Pumput ja sadettajat jäätyivät välillä ja pakkanen vei puolet peruna-alasta" viljelijä Ari Koisaari Rymättylästä kertoo. "Kolea kevät teki sen, että perunoita on nyt naatin alla tavallista vähemmän eli sato jää pienemmäksi" lisää maanviljelijä Mika Törne.
Eli massiivinen agw-hihhulointi Rymättylän perunoista osoittautui täysin turhaksi jälleen: sato kypsyy suunnilleen normaaliin aikaan, mutta viileys ja yöpakkaset supistivat sadon määrää ja pienensivät perunoiden kokoa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näinhän se homma sitten pelaa oikeasti :)
Huhtikuu lienee kevättä, pierurewa. Tuossa totuus huhtikuusta. Voihan sitä mututuntumalta heitellä mitä vaan mutta noin se oikeasti meni. Varmasti viljelijä tietää mitä sanoo, toisaalta. Taisi mennä niin että aikaisin oli tosi lämmintä mitä kuvaa myös ennätysaikaiset jäiden lähdöt monissa järvissä. Kuten tiedät pierurewa. Mutta sitten kun kasvun olisi tosissaan pitänyt lähteä käyntiin, iski jossain huhtikuun 20. päivän jälkeen kylmän jakson päälle ja kun samalla oli erittäin kuivaa, ei sitten pottu kasvanutkaan. Uudelleen alkoi lämpimät (tai kuumat) kelit äitienpäivän jälkeen. Mutta varhaisen kylvön ja lämpimän alkukevään "etu" menetettiin tuossa kylmemmällä jaksolla.
http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/2592376
Rehellinen kysymys pierurewa: millaiseksi luulet kevään keskilämpötilan muotoutuvan, siis maaliskuun alusta toukokuun loppuun?
seli seli eelis
Sinäkin, jäätävää keliä, saat mieluusti vastata tuohon kysymykseen. Noo, anna tulla, reippaasti. Vai menitkö vaikeaksi? Miksi?
Eelistä & co. taitaa ... potuttaa nuo Rymättylän perunat > BUUAHHAHHAAA ... !!
Luulenpa, ettei kuivuudella ole ollut suurta merkitystä vaan lämmön puute on se ratkaisevin tekijä. Itse asiassa mansikanmyyjäni torilla sanoi kun kysyin kuivuudesta, ettei se ole haitannut, koska he ovat joutuneet kastelemaan viljelyksiään vimmatusti hallan ja pakkasen vaikutuksen minimoimiseksi. Voi olla jopa niin, että kuivuus on siunauksellista, sillä jos on pakko sadettaa yö toisensa perään, koleat ja sateiset päivät siihen yhdistettynä olisi jo haitallista. (En tiedä olivatko mansikat kasvihuoneesta vai harson alta, mutta hyviä olivat ja turkasen kalliita: 5€/250g rasia.)
Mitä kevään keskilämpöön tulee, niin vaikka toukokuu jäisikin normaalin alle, koko kevät on normaalia lämpimämpi koska maalis- ja huhtikuu olivat. Mutta entäpä, jos kevät laitettaisiin keskeltä poikki, olisiko 1.3. - 15.4. normaalia lämpimämpi ja 16.4. - 31.5. normaalia kylmempi? Toisaalta eihän joka kevät voi olla normaalia kylmempi: vuoden 2013 keväthän oli viileä, maalis- ja huhtikuu normaalia kylmemmät. Joten vaikka pikkujääkauden kynnyksellä ollaan, niin ei ihan vapaassa pudotuksessa sinne päin sentään.
"koko kevät on normaalia lämpimämpi" -lainaus pierurewalta. Juurikin näin. Niinhän se on miten, pierurewa, muuten taaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaas kävi näin?
Et sitten ottanut kantaa siihen, jos laitamme kevään puoliksi 1.3. - 15.4. ja 16.4. - 31.5. Saattaisiko 1. puolisko olla normaalia lämpimämpi ja 2. puolisko normaalia kylmempi? Tämä on toki vain teoreettista pohdiskelua, miten erilaiset kuukausi- ja vuodenaikajaotukset voivat antaa erilaisen vaikutelman.
Mutta tuskin kukaan ymmärtää Eeliksen hourimointia "miten taas kävi näin". Johan se tuli todettua tuossa yllä kun KEVÄISTÄ kerran oli puhe, että 2013 kevät oli viileä.
Tokihan tuollaisella vilunkipelillä voidaan jokunen viileä jaksokin saada aikaan. BUAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAA!
2013 kevät viileä. No pienestä se menee hörhön suu vehnäselle. Vai kastuiko ihan housutkin? Olihan se, keskiarvoa 0,7 astetta normaalia viileämpi juu. Kaukana on top5 kylmyydet, kaukana on..... Vastaavasti taas jo kevät 2012 oli yli asteen normaalia lämpimämpi. Ja tämän keväänhän pierurewa jo itsekin julisti lämpimäksi. Niin sitä pitää.
Mahtaakohan virusskandaali sotkea Rymättylän potaattitutkimusta?
Milloin vuosi sitten saatiin perunat maahan? Terv: huono miesmuisti.
Missä on uutiset Rymättylän pottumailta?
Huono uutinen kun ruokapula uhkaa kesällä. Ei tähän kriisiin enää mitään takatalvia ja pakkasia kaivata.
Nyt niitä maankuuluja Rymättylän pottuja jo saa.
Ilmaston ollessa normaali ensimmäiset varhaisperunat saatiin vasta nippa nappa ennen juhannusta. Kevät on aikaistunut noin kuukaudella 30 vuodessa.
Harsojen käyttö aikaisti perunasatoja pari viikkoa, sähkövastuksilla lämmitetyt perunamaat aikaistivat satoja toiset kaksi viikkoa.
Ilmastonmuutoksen vaikutus olematon; pitäisi tämän dementoituneenkin alarmistin ymmärtää.
Ei ne ymmärrä yhtään mitään,,,turhaa hommaa.