jollain jollalla, ja lisäksi paljastuu että jossain on kirjoitettu jotain mihin olemme syyttömiä, puistokemistihän se.
Kutterilla ei ole tieteellisiä avuja, vain WWF saappaannuolemista..
http://ilmatieteenlaitos.fi/cv-petteri-taalas
BUHAHHAAAA, puistokemisti.
Kutterilla ei ole tieteellisiä avuja, vain WWF saappaannuolemista..
http://ilmatieteenlaitos.fi/cv-petteri-taalas
BUHAHHAAAA, puistokemisti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On huvittavaa seurata, kuinka sinänsä nykymaailmassa täysin epäoleellinen reservin upseerin ylennys sinua vituttaa. Tuo käytös tosin kyllä heijastaa luonteessasi syvällä olevaa auktoriteettiuskoa ja nimien palvontaa, jonka seurauksena sitten hyökkäilet toista mieltä olevien kimppuun arvostellen perusteettomasti niiden henkilöiden arvoasemaa ja koulutusta, joiden luulet olevan kanssasi erimielisten idoleita.
Asia ei ole aivan niin. Harva on yhtä auktoriteettiuskoinen nimien ja aseman palvoja kuin sinä. Itse jo aikoinani olin kerännyt esimerkiksi ilmastonmuutoksesta sen tiedon, mikä on kansalaisen syytä omaksua, lukien kuitenkin esimerkiksi Taalaksesta, Mannista tai Hansenista ensimmäisenä sinulta sinun heitä, heidän asemaansa ja koulutustaan haukkuessasi.
En ole ennen kuullutkaan, että kansimiehestä siirrytaan reservin upseerikksi.
WWF,kö nimitti?
https://www.youtube.com/watch?v=qn3vwi7GjZE
"Kumpulan kampusneuvottelukunta" BUHAHHAAA
Tuohon aikaan mä olin jo "project engineer" lähi-idässä, ja sen jälkeen keksivät mulle mitä ihmeellisimpiä nimityksiä Vallilan Ammattikoulupohjalta.
Enhän käynyt suottas kuin haukkumassa TKK,lla arvonimellä esiintyvät idiooteiksi.
Mutta mutta, kuten Järvinen ja Timonen ovat havannoineet, niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, ja arvaamattomista suunnistakin.
http://www.tdx.cat/bitstream/handle/10803/117023/TJTB1de1.pdf.txt;jsessionid=1FF6C8C8A2DAFEF920F5B786DB93D692.tdx2?sequence=5
Project engineer. Joo.
Ja minä suunnittelin yks viikonloppu Nasalle Apollo-kuualuksen.
No olinhan minä yliopiston RF pääsuunnittelijakin, joten heillä oli vaikeuksia
keksiä mulle CV, kun sitä ei oiken ole.
Kohan vain joutessani juopottelun ja huoraamisen lomassa.
Muuta kuin Vallilan Ammattikoulu, ja sen jälkeen kaikki tulikin lahjaksi.
https://www.youtube.com/watch?v=0Rx2gebSAPU