Eri uskonnoissa ja lahkoissa on tavallista ajatella, että eriuskoiset joutuvat kuolemansa jälkeen helevettiin. Ja kun omaa Jumalaa, Jehovaa, Allahia tai whatever pidetään täydellisenä ja oikeudenmukaisena, uskovaiset pitävät tätä helevettituomiotakin aivan oikeutettuna ja viisaana rangaistuksena.
Sitävastoin ateistien keskuudessa tällaista vääräuskoisuudesta sakottamista ei ole. Moni entinen kristitty onkin päätynyt ateismiin nimenomaan sen ajatuksen pohjalta, että iankaikkinen kidutusrangaistus pelkästä mielipide-erosta alkaa tuntua käsittämättömän julmalta ja pikkumaiselta. Olemme siis oikeastaan paljon suopeampia kuin uskovaiset ihmiset.
Olemme oikeastaan suopeita
28
135
Vastaukset
- Nasse..
On kyllä aika monta isoa uskontoa missä kyseistä käsiteetä ei ole. Siis tuo ikuine kidutus liittyy lähinnä "kotoiseen" kriselismiin.
tse uskon että moni hihhuloituu juuri siksi kun ppiieli kovenee, pöksy kastuu ksoton ajatuksesta. Vihdoinkin vääryyttä kärsinyt hihu saa kostonsa, iahan julamalnsa kautta.
Sellainen on uskiksen "moraali" - defensor fidei
Nyt olen jo Nassenkin kanssa samaa mieltä. Mitä ihmettä tämä on?
Älä Nasse ota enää, muuten kirjoituksesta ei saa selvää...- Nasse..
Pitää ruveta oikolukemaan. Moniajon huonoja puolia :))
- suopeus
Mikä rangaistus olisi sinulle oikeudenmukainen ja viisas? Kuinka monia oletkaan yrittänyt saada kannallesi valheillasi, jotta nämä eivät oppisi tuntemaan rakastavaa Jumalaa.
- ...
Mistäs sinä puhut? onko taas hihhulismi sumentanut mielesi?
No, sano sinä, mikä rangaistus olisi minulle väittämistäsi valheista oikeudenmukainen? Tuntuu siltä, että sinulla on jokin sopiva sakko tai vastaava mielessä.
- suopeus
... kirjoitti:
Mistäs sinä puhut? onko taas hihhulismi sumentanut mielesi?
Aloittaja kirjoittaa kristinuskosta valheellisesti.
Kun hän kirjoittaa Jumalasta, missä hän tuo esille Jumalan armon, missä rakkauden, missä anteeksiannon? Kun hän kirjoittaa ihmisistä, missä hän tuo esille ihmisen oman vastuun, katumuksen, anteeksipyynnön, parannuksen teon?
Miksi jumalattomat vähättelevät syntejä ja niiden seuraamuksia? Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava? Mikä ateisteja vaivaa, kun he syyttävät Jumalaa julmaksi ja pikkumaiseksi, vaikka tämä kärsi ja kuoli jokaisen puolesta osoittaakseen miten palavasti Hän myös heitä rakastaa ja on jo antanut anteeksi kaikille. Keneltäkään ei vaadita muuta kuin halua ottaa armotarjous vastaan. Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi? - suopeus
iaurwen kirjoitti:
No, sano sinä, mikä rangaistus olisi minulle väittämistäsi valheista oikeudenmukainen? Tuntuu siltä, että sinulla on jokin sopiva sakko tai vastaava mielessä.
En nähnyt sinun vastanneen, minun mokani.
Majesteettirikoksesta seuraa sen mukainen rangaistus. Lähimmäisen perikatoon saattamisesta ei voi palkita ja jättää rankaisematta, jos ihminen itse on päättänyt pilkata armoa ja anteeksiantamusta, koska juuri tuo pilkallisen asenteen kylväminen Jumalaa ja kristinuskoa kohtaan on käänteisevankeliointia.
Minä en ole sinua tuomitsemassa, vaan päinvastoin haluan sinun pelastuvan. Voitko ymmärtää edes sen? Jos minä, vain ihminen, voin rakastaa sinua lähimmäisenä ja toivoa sinulle kaikkea hyvää, kuinka paljon Jumala sinua rakastaakaan? Pystytkö sinä rakastamaan itsellesi tuntemattomia? Rakkaudellisia tunteita en tarkoita, en rakastumista saati intohimoa, vaan hyvää tarkoittavaa ja oikeudenmukaista asennetta kaikkia kohtaan, mitään yksittäistä ryhmää suosimatta.
Kunniallisen elämän edistäminen ja sen vaaliminen edellyttävät tervettä arvopohjaa. Ennen kuin kerrot arvoistasi, mieti millaisia arvoja onkaan ihmisellä, joka pilkkaa evankeliumia, jonka sisällön on ensin vääristänyt? - henkilö X
suopeus kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa kristinuskosta valheellisesti.
Kun hän kirjoittaa Jumalasta, missä hän tuo esille Jumalan armon, missä rakkauden, missä anteeksiannon? Kun hän kirjoittaa ihmisistä, missä hän tuo esille ihmisen oman vastuun, katumuksen, anteeksipyynnön, parannuksen teon?
Miksi jumalattomat vähättelevät syntejä ja niiden seuraamuksia? Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava? Mikä ateisteja vaivaa, kun he syyttävät Jumalaa julmaksi ja pikkumaiseksi, vaikka tämä kärsi ja kuoli jokaisen puolesta osoittaakseen miten palavasti Hän myös heitä rakastaa ja on jo antanut anteeksi kaikille. Keneltäkään ei vaadita muuta kuin halua ottaa armotarjous vastaan. Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?"Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava?"
Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos, että siitä ansaitsee iänkaikkisuusrangaistuksen. Rangaistus tulee siis siitä, että on eri mieltä kuin kristinuskon Jumala haluaisi. Minusta se ei ole oikeudenmukaista, se ei osoita hyvyyttä, rakkautta taikka armoa.
"Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?"
Sanoisitko samaa kaikille muillekin mielipiteidensä takia julmasti rangaistuille ihmisille? Tiesithän että myös kristittyjä on vainottu ja tapettu heidän uskontonsa tähden? Tietyissä osissa maailmaa tätä tapahtunee vieläkin. Sanotko heillekin, että "Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?" suopeus kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa kristinuskosta valheellisesti.
Kun hän kirjoittaa Jumalasta, missä hän tuo esille Jumalan armon, missä rakkauden, missä anteeksiannon? Kun hän kirjoittaa ihmisistä, missä hän tuo esille ihmisen oman vastuun, katumuksen, anteeksipyynnön, parannuksen teon?
Miksi jumalattomat vähättelevät syntejä ja niiden seuraamuksia? Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava? Mikä ateisteja vaivaa, kun he syyttävät Jumalaa julmaksi ja pikkumaiseksi, vaikka tämä kärsi ja kuoli jokaisen puolesta osoittaakseen miten palavasti Hän myös heitä rakastaa ja on jo antanut anteeksi kaikille. Keneltäkään ei vaadita muuta kuin halua ottaa armotarjous vastaan. Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?Mitä järkeä on pelotella heIvetillä niitä jotka eivät siihen usko?
- JumaIa
suopeus kirjoitti:
En nähnyt sinun vastanneen, minun mokani.
Majesteettirikoksesta seuraa sen mukainen rangaistus. Lähimmäisen perikatoon saattamisesta ei voi palkita ja jättää rankaisematta, jos ihminen itse on päättänyt pilkata armoa ja anteeksiantamusta, koska juuri tuo pilkallisen asenteen kylväminen Jumalaa ja kristinuskoa kohtaan on käänteisevankeliointia.
Minä en ole sinua tuomitsemassa, vaan päinvastoin haluan sinun pelastuvan. Voitko ymmärtää edes sen? Jos minä, vain ihminen, voin rakastaa sinua lähimmäisenä ja toivoa sinulle kaikkea hyvää, kuinka paljon Jumala sinua rakastaakaan? Pystytkö sinä rakastamaan itsellesi tuntemattomia? Rakkaudellisia tunteita en tarkoita, en rakastumista saati intohimoa, vaan hyvää tarkoittavaa ja oikeudenmukaista asennetta kaikkia kohtaan, mitään yksittäistä ryhmää suosimatta.
Kunniallisen elämän edistäminen ja sen vaaliminen edellyttävät tervettä arvopohjaa. Ennen kuin kerrot arvoistasi, mieti millaisia arvoja onkaan ihmisellä, joka pilkkaa evankeliumia, jonka sisällön on ensin vääristänyt?Kuulehan suopeus-bebis, en katso hyvällä sitä että kertoilet noin omapäisiä ja ilmeisen keksittyjä tarinoita. Olet kuolevainen ja vajavainen ihminen etkä siten voi ymmärtää Raamatun sanomaa kokonaisuudessaan, ja siksi on erittäin vaarallista puhua evankeliumin vääristelystä. Onhan täysin mahdollista, että sinun oma käsityksesi evankeliumista onkin paljon vääristyneempi. Tarkkaile siis itseäsi ja ennen kaikkea herkeä heIvettifantasioistasi.
- suopeus
henkilö X kirjoitti:
"Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava?"
Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos, että siitä ansaitsee iänkaikkisuusrangaistuksen. Rangaistus tulee siis siitä, että on eri mieltä kuin kristinuskon Jumala haluaisi. Minusta se ei ole oikeudenmukaista, se ei osoita hyvyyttä, rakkautta taikka armoa.
"Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?"
Sanoisitko samaa kaikille muillekin mielipiteidensä takia julmasti rangaistuille ihmisille? Tiesithän että myös kristittyjä on vainottu ja tapettu heidän uskontonsa tähden? Tietyissä osissa maailmaa tätä tapahtunee vieläkin. Sanotko heillekin, että "Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?""Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos"
Ei tuollainen kristinuskoon kuulu, vaikka pahat niin väittävätkin. Pahoille ei rangaistus kuulu mielipiteidensä takia, vaan pahojen tekojensa tähden. Taisit silti missata sen tärkeimmän eli Kristus on jo sovittanut maailman synnit. - ateismusmaximus
suopeus kirjoitti:
"Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos"
Ei tuollainen kristinuskoon kuulu, vaikka pahat niin väittävätkin. Pahoille ei rangaistus kuulu mielipiteidensä takia, vaan pahojen tekojensa tähden. Taisit silti missata sen tärkeimmän eli Kristus on jo sovittanut maailman synnit.Ei hyvillä teoillakaan protestanttien (katolisten mukaan kyllä) mukaan taivaaseen pääse, vaan yksin uskosta Jeesukseen ja Jumalan armosta, joka tulee jos uskoo Jeesukseen ja hänen sanaansa. Näin Luther kirjoittaa. Toisin sanoen, jos uskot Jeesukseen, saat murhankin anteeksi jos kadut. Henkilö joka ei taas usko Jeesukseen ja Jumalaan ei pääse taivaaseen, teki hän syntiä tai ei.
Pakana joutuu siis aina helvettiin protestanttien mukaan, mikä on väärin. Taivaaseen pääsevät vain fundamentalistiset sekopäät eivätkä muut. Näin se vain on... - henkilö X
suopeus kirjoitti:
"Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos"
Ei tuollainen kristinuskoon kuulu, vaikka pahat niin väittävätkin. Pahoille ei rangaistus kuulu mielipiteidensä takia, vaan pahojen tekojensa tähden. Taisit silti missata sen tärkeimmän eli Kristus on jo sovittanut maailman synnit.Jopas jotakin. Minulle on lapsesta saakka opetettu, että usko Jeesuksen Kristuksen ristikuolemaan syntien sovituksena on pelastuksen edellytys. Minulle on myös opetettu, että jumalattomat eivät pääse taivaaseen. Milloin nämä asiat ovat muuttuneet ja kuka ne muutti? Jumalako?
- Kyllästynyt
suopeus kirjoitti:
"Kristinuskon mukaan vääränlainen uskonnollinen näkemys on niin äärettömän vakava rikos"
Ei tuollainen kristinuskoon kuulu, vaikka pahat niin väittävätkin. Pahoille ei rangaistus kuulu mielipiteidensä takia, vaan pahojen tekojensa tähden. Taisit silti missata sen tärkeimmän eli Kristus on jo sovittanut maailman synnit.Mielipiteet ovat ajatuksia, ja jopa ajatukset rikkovat Jumalaa vastaan. Näin sanoo Raamattunne. Eli kyllä vääränlainen uskonnollinen näkemys, esim. väärän jumalan palvominen, on ehdoton rikos vastoin Jumalanne tahtoa. Miksi ihmeessä muuta väität?
Ajatuksin, sanoin ja teoin olen monesti pyhän tahtosi rikkonut jne.
Siinä olet kuitenkin oikeassa, että teoilla on merkitystä. Uskokin näkyy tekoina. Pelkkä usko, joka ei missään näy, ei ole uskoa ollenkaan. Siksi uskovaistenkin elämässä näkyy selkeästi se, mitä Jeesus sanoi siinä näkyvän. Uskovaiset panevat kätensä sairaiden päälle ja nämä paranevat jne. He ovat hyvin vaikuttavia ihmisiä. Ei tuollaiseen tavallinen kykene, tai sellainen, jolla ei ole uskoa. - Kyllästynyt
suopeus kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa kristinuskosta valheellisesti.
Kun hän kirjoittaa Jumalasta, missä hän tuo esille Jumalan armon, missä rakkauden, missä anteeksiannon? Kun hän kirjoittaa ihmisistä, missä hän tuo esille ihmisen oman vastuun, katumuksen, anteeksipyynnön, parannuksen teon?
Miksi jumalattomat vähättelevät syntejä ja niiden seuraamuksia? Eikö iankaikkisuusrangaistuksen esiinnosto jo ajatuksena kerro, että myös itse rikos on äärettömän vakava? Mikä ateisteja vaivaa, kun he syyttävät Jumalaa julmaksi ja pikkumaiseksi, vaikka tämä kärsi ja kuoli jokaisen puolesta osoittaakseen miten palavasti Hän myös heitä rakastaa ja on jo antanut anteeksi kaikille. Keneltäkään ei vaadita muuta kuin halua ottaa armotarjous vastaan. Jos sinä palat omien valintojesi seurauksena, miksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi?Et perustellut valheellisuutta. Jos aloittaja oli mielestäsi valheellinen siksi, ettei kertonut mainitsemiasi asioita, olet sinä nyt itse valheellinen, koska jätät valtavasti asioita Jumalastasi mainitsematta. Missä ovat kymmenen käskyä, missä maailman luominen, missä Jumalan kiivas luonne, missä hänen käskynsä peljätä ja rakastaa häntä? Niin, olit siis valheellinen.
Ikuisen kärsimyksen osalta sitten annoitkin ymmärtää, että se sinunkin mielestäsi on oikein, kuten aloittaja mainitsikin.
Ja kyllä, muutakin vaaditaan kuin armotarjouksen vastaanottaminen. Jos siis Raamattuanne uskoo. Jos ei usko, niin ehkä sitten vaikka noin.
- ....................
Zarathustralaisilla oli ajatus että ihmiset jotka ovat valinneet hyvän pääsevät paratiisiin. Sana paratiisi tulee muihin uskontoihin Persiasta ja zarathustralaisilta, tarkoittaa puutarhaa joita oli tapana istuttaa heidän jumalansa nimiin. Pahat ihmiset jotka olivat valinneet valheen eivätkä seuranneet kolmea hyvää: hyvät teot, hyvät sanat, hyvät ajatukset päätyivät valheen jumalan luo. Matka paratiisiin kuoleman jälkeen tehtiin sillalla joka oli leveä jos oli ollut oikeudenmukainen, neulan ohut jos oli seurannut valhetta.
https://www.youtube.com/watch?v=a4ezRTvDrqw
Kristityt ja muslimit yrittävät näitä hävittää.- ....................
Huomatkaa kaulassa oleva "risti" joka oli näiden symboli ja mitä juontaja sanoo taivaasta ja helvetistä, vapahtajasta. Satoja vuosia ennen kristinuskoa. Heidän pappinsa olivat magit, jotka ovat ne kolme "viisasta miestä" jotka raamatussa tulivat Jeesuksen luokse.
"The Magi are popularly referred to as wise men and kings. The word magi is the plural of Latin magus, borrowed from Greek μάγος magos,[10] as used in the original Greek text of the Gospel of Matthew ("μάγοι"). Greek magos itself is derived from Old Persian maguŝ from the Avestan magâunô, i.e., the religious caste into which Zoroaster was born, (see Yasna 33.7: "ýâ sruyê parê magâunô" = "so I can be heard beyond Magi"). The term refers to the priestly caste of Zoroastrianism."
https://en.wikipedia.org/wiki/Biblical_Magi .................... kirjoitti:
Huomatkaa kaulassa oleva "risti" joka oli näiden symboli ja mitä juontaja sanoo taivaasta ja helvetistä, vapahtajasta. Satoja vuosia ennen kristinuskoa. Heidän pappinsa olivat magit, jotka ovat ne kolme "viisasta miestä" jotka raamatussa tulivat Jeesuksen luokse.
"The Magi are popularly referred to as wise men and kings. The word magi is the plural of Latin magus, borrowed from Greek μάγος magos,[10] as used in the original Greek text of the Gospel of Matthew ("μάγοι"). Greek magos itself is derived from Old Persian maguŝ from the Avestan magâunô, i.e., the religious caste into which Zoroaster was born, (see Yasna 33.7: "ýâ sruyê parê magâunô" = "so I can be heard beyond Magi"). The term refers to the priestly caste of Zoroastrianism."
https://en.wikipedia.org/wiki/Biblical_Magi"Huomatkaa kaulassa oleva "risti" joka oli näiden symboli ja mitä juontaja sanoo taivaasta ja helvetistä, vapahtajasta. Satoja vuosia ennen kristinuskoa."
Mitä itse tuota suurennoksella katsoin, näyttää pikemmin Zarathustralaisten omalta tunnukselta.
http://i152.photobucket.com/albums/s168/martinmuse/Faravahar.png
- 1213
"Moni entinen kristitty onkin päätynyt ateismiin nimenomaan sen ajatuksen pohjalta, että iankaikkinen kidutusrangaistus pelkästä mielipide-erosta alkaa tuntua käsittämättömän julmalta ja pikkumaiselta."
Toisaaalta, Raamatun mukaan ikuinen elämä on vanhurskaille. Vanhurskaus on enemmän kuin mielipide. Minun tietojeni mukaan vanhurskaus on mielenlaatu, joka saa ihmisen tekemään hyvää. Mielestäni on oikein, että vain vanhurskaille on ikuinen elämä, koska he käyttävät sen hyvään.- taksin katolla
"Minun tietojeni mukaan vanhurskaus on mielenlaatu, joka saa ihmisen tekemään hyvää."
Vanhurskaita taitaa siis olla uskovaisten joukossa aika vähän. Eli vanhurskaus ei ole vain uskoville. Vai aiotko valehdella kuinka ei-kristityt rakastavat pimeyttä ja pahuutta?
- 1213
jason_dax kirjoitti:
Eli vanhurskaus ei ole vain uskoville. Vai aiotko valehdella kuinka ei-kristityt rakastavat pimeyttä ja pahuutta?
"Eli vanhurskaus ei ole vain uskoville."
Vanhurskaan ihmisen voi tunnistaa seuraavan tekstin avulla:
Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
1 Joh. 3:7-10
On mahdollista, että myös Jeesuksesta kuulematon on vanhurskas, tämän perusteella:
Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Room. 2:14-16 - huhhu
1213 kirjoitti:

Room. 2:14-16Häh?

Room. 2:14-16Tuo teksti ei auttanut lainkaan. Ja väitetäänkö tuossa oikeasti, etteivät uskovat tee syntiä?

Room. 2:14-16Aa, eli ei ole olemassakaan vanhurskaita. Asia selvä. Vai onko sinulla näyttää joku ihminen, joka ei syntiä tee? Raamatun mukaan sellaista ei ollut.
Kristitty on ihminen jonka päähän on istutettu kristinuskon erittäin lyhyt oppimäärä.
Ikuisen hel'vetin hyväksyy sellainen joka on jo niellyt kaiken muunkin kristillisen roskan.
Humoristisinta on se, että jokainen kristitty puolustaa juuri sitä omaan päänuppiinsa kaadettua totuutta eli ko loraus alkaa kopiomaan itseään.
Siksi kristinuskon oppisuuntia voisikin verrata aivoviruksiin, koska ne pyrkivät monistamaan vain itseään ja asettumaan aina uusiin aivoihin.- Tarkistettu
Tarkistettu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147274
- 594702
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434624- 753368
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161985- 301768
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261747Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411610- 341509
- 1431277