Seminaarilaiset suunnitelivat päästötöntä Suomea

WWF,n ollessa asiantuntijana mukana.

80 - 95% päästötavoitetta ei pidetty riittävänä.

Seminaarilaiset eivät vissiin tiennyt ettei suomessa tai EU,ssa ole
näköpiisissä mitään uusia päästötavoitteita.

Tarkistin ettei ole aprillipäivä, joten seminaarilaiset ovat seonneet lopullisesti,
tai ympäripäissään.

Toisaalta se että asialla on Työ Ja elinkeinoministeriö selittää paljon,
kun päreiden vuolemisella ja halkojen hakkaamisella olisi suuri
työllistävä vaikutus tulevaisuudessa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/energian-k%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4-aiheutuvat-p%C3%A4%C3%A4st%C3%B6t-nollattava-1.64586?localLinksEnabled=false
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Härmälä on täysin oikeassa. 90% energian käytön säästäminen ei riitä. Pitää pyrkiä ainakin 150% säästöön, eli jokainen käyttämämme energiayksikkö lisääntyy puolitoistakertaiseksi. Siitä onkin Nobelin palkinto jo sylissä ikiliikkujan keksijälle.
Suomeenhan Nobeleita ei ole saatu sitten Artturi Iivarin heinäpaalien ja Fransu Eemelin sympatianobelin pienelle sotaa käyvälle Suomelle.

Äänestä
  • Taatan pääteoksiahan taisi olla "Panomiehiä suviyössä" ja missäpä muualla sielläkin oltiin kuin niiden heinäpaalien päällä ja välissä.

    Äänestä

Syödään ihmiset, meillä on valta ja tieto.

Köyhät on ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

WWF,n ollessa asiantuntijana mukana.

80 - 95% päästötavoitetta ei pidetty riittävänä.

Seminaarilaiset eivät vissiin tiennyt ettei suomessa tai EU,ssa ole
näköpiisissä mitään uusia päästötavoitteita.

Tarkistin ettei ole aprillipäivä, joten seminaarilaiset ovat seonneet lopullisesti,
tai ympäripäissään.

Toisaalta se että asialla on Työ Ja elinkeinoministeriö selittää paljon,
kun päreiden vuolemisella ja halkojen hakkaamisella olisi suuri
työllistävä vaikutus tulevaisuudessa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/energian-k%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4-aiheutuvat-p%C3%A4%C3%A4st%C3%B6t-nollattava-1.64586?localLinksEnabled=false

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu