the elderly and the lighting of many restaurants

"The elderly have different views from young people."

Miksi "elderly" sanan kanssa käytetään "the" artikkelia, mutta young people edessä ei? Olisiko tilanne toinen, jos "people" sanan ottaisi pois, jolloin olisi vain "the young"?

"The lighting in many restaurants is too bright."
Miksi "the" artikkeli? Ei kai ravintoloissa ole mikään tietty valaistus, joka selittäisi määräisen artikkelin käytön?

Kiitos etukäteen asiallisista ja opettavaisista vastauksista!
1579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En ole ekspertti, mutta uskoisin, että asia on juuri noin tuossa ensimmäisessä tapauksessa, young people on yhtä kuin the young.

Jälkimmäisessä on kyse siitä, että ravintolassa nimenomaan on juuri sen ravintolan oma, tietty valaistus. Tuo rakenne muistuttaa vähän of-rakennetta, joka vaatii myös määräisen artikkelin. Englanninkielisen ajattelu määräisyyden suhteen poikkeaa minusta jonkin verran suomen kielestä. Jos esimerkiksi kaksi ihmistä ihmettelee jossakin kaukana vaimeasti soivaa musiikkia, englanninkielinen voisi kysyä "Do you hear the music?" ja suomenkielinen "Kuuletko sinä (jotakin) musiikkia?" Näin siis nimenomaan silloin, jos puhujat eivät ole koko äänestä ollenkaan varmoja. Englanninkieliselle "Do you hear music?" tarkoittaisi käsittääkseni yleistä kykyä kuulla musiikkia, mikä tekisi koko lauseesta melko oudon.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.

    Äänestä

  • lola,88 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.

    Käy nyt kuitenkin ihan itse kunnollisen kielioppikirjan kimppuun ja lue kaikki, mikä käsittelee aihetta "the". Siinä menee monta iltaa, mutta niin menisi sen selittämisessäkin. Ei-ekspertti meni metsään tuon toisen vastauksensa kanssa ja saa mennä kielioppia lukemaan itsekin.

    Äänestä

  • Beep beep. kirjoitti:

    Ok. Näyttää kuitenkin loputkin vastaajat vastaavan samalla tavalla, joten olisi hyvä jos astuisit alas norsunluutornistasi ja avaisit noita kahta kysyjän antamaa esimerkkiä, kun kaikki vastaajat tuntuvat ajattelevan samalla tavalla väärin.

    Äänestä

Totta kai valaistus, joka on ravintolassa, ja jota pidetään liian kirkkaana, on olemukseltaan määräinen!

Voidaan sanoa "A lighting that is too bright is not a good idea for restaurants", "A lightling that is too bright is bad for the eyes", jolloin tietenkin puhutaan hypoteettisesta valaistusvaihtoehdosta monien joukossa.

"Lighting in many restaurants is too bright" ei ole edes ymmärrettävää, koska se tarkoittaa "sytyttäminen monissa ravintoloissa on liian älykästä". (Kuulijan kielitaju tietenkin pistäisi ymmärtämään tuon oikein, "täyttäisi" puuttuvan määräisyyden, varsinkin, kun vaihtoehtona olisi hölynpölyä.)

The elderly, the old = old people = seniorit, vanhat
the young = young people = nuoret
the rich and the poor = rikkaat ja köyhät
jne. jne.

Äänestä
  • Entä voisiko sanoa "lightnings in many restaurants..."?

    Artikkeleista löytyy yleensä aika lyhyesti opetusta perus oppikirjoista. Niillä ei tunnu täyttä ymmärrystä ja varmuutta saavan.

    Eräässä tekstissä mitä nyt luen mainitaan monta keraa "in trials" ja aina ilman määräistä artikkelia vaikka puhutaan samoista trialeista. Samsssa artikkelissa mainitaan "standard tests" moneen kertaan ja tässä yhteydessä määräisen artikkelin kanssa.

    Neuvokaa hyviä sivuja tai kielioppikirjoja, joissa artikkelit käydään läpi perusteellisesti.
    Muutenkin monia esimerkkäja missä en perussääntöjen perusteell ymmärrä artikkelivalintoja. Kirja on IELTS testiä varten.

    Äänestä

  • "Voidaan sanoa "A lighting that is too bright is not a good idea for restaurants""

    Voidaan tietysti sanoa noin, mutta se on kieliopillisesti väärin, koska 'lighting' on ns. uncountable-substantiivi eli se ei esiinny monikossa eikä sen kanssa siten myöskään käytetä epämääräistä artikkelia. Jokunen hassu poikkeus tähän sääntöön on, esimerkiksi 'he has a good knowledge of history' on oikein, vaikka 'knowledge' ei esiinny monikossa.

    Myöhemmin jonkun ehdottama 'lightning' tarkoittaa salamointia ja sekin on muuten vain yksikössä ilman epämääräistä artikkelia esiintyvä esiintyvä sana.

    Äänestä

  • 9+8 kirjoitti:

    "Voidaan sanoa "A lighting that is too bright is not a good idea for restaurants""

    Itseasiassa monissa sisävalaistusta käsittelevissä opuksissa "lightning" eli "valaistus" käsitellään ilman mitään artikkelia ja se ei viittaa tietenkään salanointiin. Esimerkkinä: "Lightning is an essential provision for any workplace" ja kyse ei ole otsikosta.

    Auttakaas joku lukenut.

    Äänestä

  • englishnator 2000 kirjoitti:

    Itseasiassa monissa sisävalaistusta käsittelevissä opuksissa "lightning" eli "valaistus" käsitellään ilman mitään artikkelia ja se ei viittaa tietenkään salanointiin. Esimerkkinä: "Lightning is an essential provision for any workplace" ja kyse ei ole otsikosta.

    Auttakaas joku lukenut.

    'Lighting' on valaistus, 'lightning' on salamointi. Tässä sanakirjan määritelmiä:

    lightning, n., v., -ninged, -ning, adj.
    –n.
    1. a brilliant electric spark discharge in the atmosphere, occurring within a thundercloud, between clouds, or between a cloud and the ground.
    –v.i.
    2. to emit a flash or flashes of lightning (often used impersonally with it as subject): If it starts to lightning, we'd better go inside.
    –adj.
    3. of, pertaining to, or resembling lightning, esp. in regard to speed of movement: lightning flashes; lightning speed.

    n = noun (substantiivi)
    v.i. = verb intransitive (intransitiiviverbi)
    adj. = adjective (adjektiivi)

    Valaistukseksi sanan merkitys ei muutu kenenkään täysin tietämättömän jankutuksista huolimatta.

    Joo, siis lighting oli tarkoitus kirjoittaa. Mutta kyse oli lähinnä artikkelien käytöstä. Lighting in many hotels vai THE lighting...

    Äänestä

  • 9+8 kirjoitti:

    'Lighting' on valaistus, 'lightning' on salamointi. Tässä sanakirjan määritelmiä:

    lightning, n., v., -ninged, -ning, adj.
    –n.
    1. a brilliant electric spark discharge in the atmosphere, occurring within a thundercloud, between clouds, or between a cloud and the ground.
    –v.i.
    2. to emit a flash or flashes of lightning (often used impersonally with it as subject): If it starts to lightning, we'd better go inside.
    –adj.
    3. of, pertaining to, or resembling lightning, esp. in regard to speed of movement: lightning flashes; lightning speed.

    n = noun (substantiivi)
    v.i. = verb intransitive (intransitiiviverbi)
    adj. = adjective (adjektiivi)

    Valaistukseksi sanan merkitys ei muutu kenenkään täysin tietämättömän jankutuksista huolimatta.

    Joo, siis lighting oli tarkoitus kirjoittaa. Mutta kyse oli lähinnä artikkelien käytöstä. Lighting in many hotels vai THE lighting...

    Äänestä

  • 9+8 kirjoitti:

    "Voidaan sanoa "A lighting that is too bright is not a good idea for restaurants""

    Voidaan tietysti sanoa noin, mutta se on kieliopillisesti väärin, koska 'lighting' on ns. uncountable-substantiivi eli se ei esiinny monikossa eikä sen kanssa siten myöskään käytetä epämääräistä artikkelia. Jokunen hassu poikkeus tähän sääntöön on, esimerkiksi 'he has a good knowledge of history' on oikein, vaikka 'knowledge' ei esiinny monikossa.

    Myöhemmin jonkun ehdottama 'lightning' tarkoittaa salamointia ja sekin on muuten vain yksikössä ilman epämääräistä artikkelia esiintyvä esiintyvä sana.

    Olet tietenkin oikeassa ja minun pitäisi itseni päntätä kielioppeja. En ajattele kielioppia ollenkaan, vaan menen mutulla. Tässäkin tapauksessa korvani hahmotti "lightingin" ikään kuin se olisi sanaliiton osa eikä itsenäinen substantiivi.

    Äänestä

  • Englishnator2003500 kirjoitti:

    Joo, siis lighting oli tarkoitus kirjoittaa. Mutta kyse oli lähinnä artikkelien käytöstä. Lighting in many hotels vai THE lighting...

    Minä sanoisin THE lighting.

    Äänestä

"Lighting in many hotels vai THE lighting..."

Käytäntö vaihtelee. In-prepositiolla alkava paikan määre saattaa joskus tuottaa määräisen artikkelin, mutta usein artikkeli jää pois. Kumpaakin muotoa voi pitää oikeana.

Kuitenkin sanotaan esimerkiksi: 'Life in the Middle Ages was hard' ilman artikkelia. Tosin 'in the Middle Ages' on ajan ilmaisu, ei paikan.

Äänestä

EN 12464-1:2002 (E)
12
4.11 Lighting of workstations with Display Screen Equipment (DSE) including VDUs
4.11.1 General
The lighting for the DSE work stations shall be appropriate for all tasks performed at the work station, e.g. reading
from screen, printed text, writing on paper, keyboard work.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lola89 kirjoitti:

"The elderly have different views from young people."

Miksi "elderly" sanan kanssa käytetään "the" artikkelia, mutta young people edessä ei? Olisiko tilanne toinen, jos "people" sanan ottaisi pois, jolloin olisi vain "the young"?

"The lighting in many restaurants is too bright."
Miksi "the" artikkeli? Ei kai ravintoloissa ole mikään tietty valaistus, joka selittäisi määräisen artikkelin käytön?

Kiitos etukäteen asiallisista ja opettavaisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu