Onko tämä pikkujääkauden ensimmäinen kesä?

Happipullohan kertoi, että vuodesta 2014 lähtien ilmasto alkaa pikkuhiljaa viiletä.

Taisi se Happipullo olla oikeassa.
441448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Talvi ei Suomessas ainakaan siltä vaikuttanut, vaikka ei tuosta nyt olekaan tarkempaa tietoa, millaisia talvia oli pikkujääkauden alkaessa. Heikkoja signaaleja korkeintaan, kun P-Amerikassa oli järvialueella liki ennätyskylmä talvi.

Odotellaanhan nyt, että lähteekö pohjoinen merijää laajenemaan. Se aiheuttaa vähintäänkin ilmastopelottelijoille selittelyn tarvetta, jos ei sinänsä olekaan mikään varma merkki pienoisjääkauden alusta. Olihan tuo laajempi 1970-luvullakin ilman erityistä jääkautta.
Sitten kun Hollannissa järjestetään kanavaluistelut useampana vuotena peräkkäin, niin sitten se alkoi.

Äänestä
  • Etkö aina trollaakaan?

    Äänestä

  • Enemmän kiinnittäisin huomioita Yhdysvaltojen harjoittamaan ilmastonmuokkaukseen. Joka päivä nykyään näkee noita kemikaalivanoilla tehtyjä keinotekoisia "pilviä". Nykyään ne tekee niitä vaan öisin, jotta ihmiset eivät hoksaisi taivaalla leijuvien "pilvien" olevan lentokoneruiskutuksista peräisin. Aamulla kun ihmiset lähtevät töihin, niin taivas on kemikaaliusvan peitossa, joita asiaan vihkiytymättömät tietenkin luulevat pilviksi.

    Ilmiötä tarkkailemalla oppii kyllä nopeasti erottamaan chemipilvet oikeista pilvistä. Eräiden teorioiden mukaan chemityksellä voi olla kaksi funktiota. Ilmaston lämmittäminen, kun halutaan vangita lämpö näillä keinotekoisilla pilvillä. Ilmastoa voidaan myös viilentää kylvämällä tätä sontaa kylmän aikaan jolloin auringonvalo heijastuu takaisin avaruuteen heikentäen auringon lämmittävää vaikutusta.

    http://www.youtube.com/watch?v=xgZ8j9D_zp8

    Äänestä

  • Pohjoinen merijää ON jo ollut laajenemassa hyvän aikaa.

    Äänestä

Vastaus otsikon kysymykseen: tuskin. Ja tuskinpa viime talvikaan oli viimeinen lämmin ja lumeton talvi. On tässä enne kylmiä kesiä ja lämpimiä talvia nähty. Ihan ennen ilmastonmuutostakin. Ennen siitä ei tehty vain numeroa kun siitä ei kenellekään ollut taloudellista hyötyä. Ei makseltu windfall-veroja ym.

Äänestä
  • Kerrotko "tuskin vain" missäpäin oli lumeton talvi? Vai valehteletko kuten AGW-uskovaisten tapoihin kuuluu.

    Äänestä

  • "tuskin vain" valehtelee kirjoitti:

    Kerrotko "tuskin vain" missäpäin oli lumeton talvi? Vai valehteletko kuten AGW-uskovaisten tapoihin kuuluu.

    Eipä tuota lunta erityisen paljon ollut täälläpäin koko viime talvena. Jokunen sentti sitä satoi tammikuun 10. päivän tienoilla maihin, mutta mustikanvarret ja ruohonkorret pilkottivat siitä hyvin vähäisestä lumipeitteestä esiin siitä huolimatta pitkälle helmikuuhun. Sitten eräänä helmikuisena yönä satoi lunta sen verran, että oli varmaan lunta hieman yli 10 cm, mutta sitten jo heti seuraavana yönä alkoikin lämmin jakso ja kaikki lumet sulivat pois. Sen jälkeen ei ole tämän vuoden puolella täällä yhtään ehjää lumipeitettä ollut ja voin sanoa, että koskaan ennen ei ole täällä niin vähälumista talvea ollut. Uskon, että se johtuu ilmasto lämpenemisestä.

    Äänestä

  • "tuskin vain" valehtelee kirjoitti:

    Kerrotko "tuskin vain" missäpäin oli lumeton talvi? Vai valehteletko kuten AGW-uskovaisten tapoihin kuuluu.

    Saharassa ei ollut lunta ja täällä etelä-Suomessa aika niukasti. Tykkäsin kyllä talvesta, ei tarvinnu juuri tehdä lumitöitä ja takkapuutkin riitti. Olis vaan pitänyt ymmärtää säästää jussiksi enemmän.

    Äänestä

  • ilmasto on lämmin kirjoitti:

    Eipä tuota lunta erityisen paljon ollut täälläpäin koko viime talvena. Jokunen sentti sitä satoi tammikuun 10. päivän tienoilla maihin, mutta mustikanvarret ja ruohonkorret pilkottivat siitä hyvin vähäisestä lumipeitteestä esiin siitä huolimatta pitkälle helmikuuhun. Sitten eräänä helmikuisena yönä satoi lunta sen verran, että oli varmaan lunta hieman yli 10 cm, mutta sitten jo heti seuraavana yönä alkoikin lämmin jakso ja kaikki lumet sulivat pois. Sen jälkeen ei ole tämän vuoden puolella täällä yhtään ehjää lumipeitettä ollut ja voin sanoa, että koskaan ennen ei ole täällä niin vähälumista talvea ollut. Uskon, että se johtuu ilmasto lämpenemisestä.

    no entäs jos nyt jatkuu koko kesän kylmää. uskotko että se johtuu taas sit ilmaston kylmenemisestä?

    Äänestä

Happipullolla enemmän evidenssiä teoriansa tueksi kuin koko häly-leirillä omiensa tueksi yhteensä.

Äänestä
  • Eiköhän laaja länsimainen tiedeyhteisö ole asioista paremmin perillä kuin joku yksittäinen hurahtanut r*ssä.

    Lähdekritiikki ei taida olla amistasoisten teinien ykköslaji, siltä vähän näyttää.

    Äänestä

  • öslösdldsl kirjoitti:

    Eiköhän laaja länsimainen tiedeyhteisö ole asioista paremmin perillä kuin joku yksittäinen hurahtanut r*ssä.

    Lähdekritiikki ei taida olla amistasoisten teinien ykköslaji, siltä vähän näyttää.

    Hypoteesia on vaikka lampaat söisi, mitään ei vaan voi todistaa oikeaksi.

    Äänestä

  • öslösdldsl kirjoitti:

    Eiköhän laaja länsimainen tiedeyhteisö ole asioista paremmin perillä kuin joku yksittäinen hurahtanut r*ssä.

    Lähdekritiikki ei taida olla amistasoisten teinien ykköslaji, siltä vähän näyttää.

    Monikohan niistä "tiedeyhteisön" jäsenistä omistaa matemaattis-luonnontieteellis-teknillisen taustan? Itse olen tavannut vähän liiankin monta humanistia, joilla on vihreiden tai demareiden puoluekirja plakkarissa, höpisemässä ilmastonmuutoksesta. Tottakai humanistille tiede on aina tiedettä, oli se sitten taidehistoriaa tai orgaanista kemiaa, tottahan toki. Näin yliolkainen viittaus "tiedeyhteisöön" saa aivan uutta kantavuutta, vaikka siellä olisivat enimäkseen äänessä yhteiskuntatieteilijät; ilmastonmuutosta voi muuten opiskella ulkomaisissa yliopistoissa edellisen kautta ilman, että tarvitsee suorittaa yhtään ainutta kurssia luonnontieteissä...

    Heille ilmastonmuutos ei ole luonnontieteellinen fakta vaan yhteiskunnallinen. Ilmastonmuutos on muuttunut siis keppihevoseksi, jota käytetään ihan muuhun tarkoitukseen, mistä esimerkkinä "ilmastopakolaisuus", jota lobattiin viimeisen päälle viimeisessä ilmastokonferenssissa Dohassa. Siinä kansalaisjärjestöjen rytinässä jäivät pohjoiskalottien jääpeitteetkin toiseksi. Kehitysmaille saatiin sentään lobattua 100 miljardin euron avustukset, joten ihan puillepaljaille siellä ei jääty ja seuraavaa konferenssia jo pukkaakin.

    Eivätkä osingonjaolla ole pelkästään humanistit, vaan myös talouselämä sijoittajineen on tajunnut, millainen rahasampo ilmastonmuutoksessa piilee. Euroopassa käytössä olevassa päästöpörssissä havaittiin jo vuosia sitten verokeinottelua 5 miljardin euron edestä...

    Äänestä

Kyllä se niin on että jääkausi alkaa. Olen tässä miettinyt että miksi aikaisemmin puhuin lämpenemisen puolesta. Se johtuu siitä sain eräältä juutalaiselta järjestöltä taskurahaa, jos lobbaisin tällä palstalla lämpenemisen puolesta. Se nimittäin saisi rahaa liikkeelle, kun valtiot innostuisivat näitä ilmastonmuutoshankkeita rahoittamaan. Raha se pitää rikkaita liikenteessä, ja rikkaimmat ovat juutalaistaustaisia, myös Ben Bernanke.

Äänestä
  • Idiootti nikkivaras!

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Idiootti nikkivaras!

    Näin kertoo wikipedia pienen jääkauden alkuvuosilta:

    "Tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä. Monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7 päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty. Runsas lumentulo aiheutti lisäksi keväällä valtavat tulvat. Kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla. Paha halla iski jo 19. elokuuta."

    Vähän samanlaisia merkkejä on nyt ollut ilmassa tosin lievemmässä muodossa. Onko tämä alkusoittoa?

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Idiootti nikkivaras!

    Eelis hyvä

    Ton nikin voi rekisteröidä jos se nyt on niin rakas. Sitten sitä ei voi muut käyttää.

    Äänestä

  • jäätävää keliä kirjoitti:

    Näin kertoo wikipedia pienen jääkauden alkuvuosilta:

    "Tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä. Monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7 päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty. Runsas lumentulo aiheutti lisäksi keväällä valtavat tulvat. Kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla. Paha halla iski jo 19. elokuuta."

    Vähän samanlaisia merkkejä on nyt ollut ilmassa tosin lievemmässä muodossa. Onko tämä alkusoittoa?

    Vanhan kansan uskomusten mukaanhan täydenkuun aika on hallanarkaa ja yöpakkasten aikaa, muulloin mutta ei välttämättä keskikesällä. Heinäkuussa täysikuu on 12.7. Jos säätyyppi jatkuu nykyisenlaisena pohjoisvirtauksena, voisi se tietää ankaraakin hallaa. Saa nähdä. Hrrr ...!

    Äänestä

  • jäätävää keliä kirjoitti:

    Näin kertoo wikipedia pienen jääkauden alkuvuosilta:

    "Tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä. Monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7 päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty. Runsas lumentulo aiheutti lisäksi keväällä valtavat tulvat. Kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla. Paha halla iski jo 19. elokuuta."

    Vähän samanlaisia merkkejä on nyt ollut ilmassa tosin lievemmässä muodossa. Onko tämä alkusoittoa?

    Jos Suomeen tulee jääkausi, niin minä aijon muuttaa etelään.

    Äänestä

Kyllähän yksityisautoilua pitäisi vähentää.

Äänestä
  • No kuka nykyään tarkenisi pyöräillä tai kävellä?

    Tulevaisuudessa ihmiset tilaavat uuden auton ilman ilmastointia eikä nykyisiäkään kannata enää huoltaa muutaman hellepäivän takia.

    Äänestä

  • UYGSOFUA kirjoitti:

    No kuka nykyään tarkenisi pyöräillä tai kävellä?

    Tulevaisuudessa ihmiset tilaavat uuden auton ilman ilmastointia eikä nykyisiäkään kannata enää huoltaa muutaman hellepäivän takia.

    Minäkin myin omani jossa oli ilmastointi ja ostin uuden ilman ilmastointia kun koskaan enää ei tule lämpimiä kesiä. Onneksi sain viime talvena ostettua halvalla lumilingon hörhöltä joka oli sitä mieltä että koskaan ei enää tule lumista talvea.

    Äänestä

  • mutua ilmassa kirjoitti:

    Minäkin myin omani jossa oli ilmastointi ja ostin uuden ilman ilmastointia kun koskaan enää ei tule lämpimiä kesiä. Onneksi sain viime talvena ostettua halvalla lumilingon hörhöltä joka oli sitä mieltä että koskaan ei enää tule lumista talvea.

    Minä olin se hörhö. Miten on linko pelannut ?

    Äänestä

Tarkemmin asiaa mietittyäni taitaa sittenkin olla kyse pohjoisvirtauksesta eikä uudesta jääkaudesta. Vähän nolottaa nuo aikaisemmat viestini jääkaudesta, en ollut ottanut viikkoon lääkkeitäni.

Äänestä
  • Näitähän sattuu. Kato täällä oli talvella eteläinen ilmavirtaus ja talvi oli lämmin. Se toinen porukka oli kans unohtanut lääkityksensä ja mainostivat ilmaston lämpenemistä.

    Toisin kuin sinä eivät ole vieläkään tulleet tolkkuihinsa: eivät ole vieläkään tajunneet että lämmin talvi johtui siitä eikä ilmastonmuutoksesta.

    Eli eivät vieläkään ole alkaneet ottaa lääkkeitään niin kuin sinä. Että saa sitten kestää tätä ilmastonmuutosruikutusta. Huoks. Niin ja paranemisia sinne, vain otettu lääke auttaa.

    Äänestä

  • Kyllä huomaa, että alarmisti kirjoittelee toisten nimimerkeillä, koska ölisee jääkaudesta.

    Äänestä

No voi voi, etkö muuhun pysty kun käyttämään toisten nikkiä.

Äänestä
  • No voi voi, en pysty. On nämä uudet lääkkeet niin turruttavia.

    Äänestä

  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    No voi voi, en pysty. On nämä uudet lääkkeet niin turruttavia.

    Taisaa olla se sosiologiakurssin käynyt pelle taas asialla.

    Äänestä

Kuka haluaa uskoa, uskoo vaikka heinäseipääseen. Ikiaikoja on ollut kylmiä kesiä ja kuumia kesiä, eikä ilmastonmuutosta ole tullut suuntaan eikä toiseen. Pienet heilahtelut tuhansissa vuosissa on totuus.
Eiköhän tämä ole vain rahanahneiden ihmisten keksimä juttu koko ilmastonmuutos!

Äänestä

Ihan ensin voisi selvittää, onko kyseessä maailman tai edes pohjjoisen pallonpuoliskon laajuinen kylmä kesä, vai ainoastaan tätä Euroopan kolkkaa koskeva..

Äänestä

Aina kun on joku ääri sää sitä selitellään milloin milläkin muutoksella. Edellis talvet viime talvea lukuunottamatta usean vuoden oli normaaleja ja kukaan ei enään hehkuttanut ilmaston lämpenemisestä. Kuuntele sääennusteita niin viikottain löydetään joku ilmiö mitä ei ole tapahtunut ainakaan sataan vuoteen. No jos se on tapahtunut sata vuotta sitten niin sou??? Onhan se ollut normaali ääri ilmiö sit silloinkin kun ihminen ei vaikuttanut ilmastoon juuri milläänlailla.
Ilmastonmuutos hössötyskin on pelkkää rahastusta. Jokainen sen tajuaa. "Yksityisautoilu saatuttaa ja tappaa kaikki" on yleisin markkina keino millä esim bensaveroja korotetaan. Sitä ei vaan sanota että yksi normaali tulivuorenpurkaus tuo ilmakehään samanverran hiilidioksidia yms yhdisteitä kun autoilu maailmassa yhteensä joten sillä verukkeella jokainen tulivuorikin pitäisi muurata umpeen tai ainakin maakohtainen ilmasto vero tilalle. Joo.
Selittäkääpä vouhottajat seuraava. Puhutte että ilmasto lämpenee ja esim keski-eurooppalainen kasvisto ja eläimistö leviää lappiin. Kaiken aiheuttaa ihmisen päästöt. Samalla jauhetaan että ihmisen päästöt aiheuttaa pikkujääkauden eli täällä ilmasto kylmenee. No siinä tapauksessa jo puhutte itsenne pussiin. Miten ilmaston kylmetessä voi lauhkean vyöhykkeen eliöstö levitä pohjoisemmaksi?
Sillähän se perustellaan että golf virta muuttaa suuntaansa mutta kun samalla henhenvedolla puhutaan kylmenemisestä ja lämpenemisestä herää kysymys kuka tai mikä on se taho joka kusettaa??
Ilmastonmuutos tappoi mammutit. Ihminen ja yksityisautoiluko???

Äänestä

Heh ei ole.

Äänestä

LUE tänään 25.6.14 Iltalehdessä oleva WSI:n pitkän ajan sääennuste, joka on yleensä pitänyt paikkaansa. Joten HÖPÖ, HÖPÖ puheet "pikkujääkaudesta". Kun se joskus alkaa, niin sen havaitseminen kestää satoja vuosia. Yksi ihmissukupolvi ei sen alkua vielä ehdi todeta! Sama on havaita sään lämpeneminen ja kasvihuoneilmiö!

Äänestä
  • WSI:n ennusteet ovat aina menneet penkin alle.

    Äänestä

pistää vihaks tuo säätiedottajien hokemat "tavanomaista kylmempää tai lämpimämpää tai vuodenaikaan nähden ....jne . aivan kuin jokavuosi kaikki päivät pitäisi olla samanlaisia ja samanlaiset pilvetkin taivaalla. tietäähän sen nyt jo sanoa että ens vuonna tänäpäivänä on erinlainen keli kuin nyt! tunkis hanuriin ne tilastot aikasemmilta vuosilta niillä ei oo kissanpierun merkitystä. ainoastaan syklejä näkee jos niiltä löytyy 10 miljoonan vuoden tilastot. ja ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen on täyttä paskaa! hiilidioksidi päästöjä on ollu ennen paljon enemmän kun metsäpalot on riehuneet ilman että niitä kukaan yrittää sammutella. silloin ne pysähtyi vasta kun meri tuli vastaan.

Äänestä

ilmoissa mitään vikat. talvi-ihminen joka inhoaa hellettä

Äänestä

Ilmasto ..kylmenee. Kesät koleita ja sateisia. Mustat Joulut?

Äänestä

Ilmasto muuttuu jatkuvasti. Suurin syy on tuo hohtava pallo tuolla taivaalla, joka harvoin näyttäytyy täällä Suomessa. Ihmisen ja lehmien pieni piereskely ei paljoa vaikuta.

Olisin mieluummin huolissani saasteista ja elintarvikkeiden puhtaudesta kuin siitä, että onko nyt lämpenemässä vai kylmiämässä. Auringolle emme voi mitään.

Äänestä

Jos vanhaa kansaa uskoo, niin lämpimän talven jälkeen tulee viileä kesä. Luonto huolehtii tasapainosta. Vielähän tätä kesää riittää kunnon helteillekkin.

Äänestä

Näiden AMK-tiedemiesten jutut ne jaksaa aina naurattaa... Leuka väpättäen ja vaahto suupielessä höyrytään asioista joista ei ole hevon humpan vertaa tietoa saati alkeellisintakaan ymmärrystä. Mutta mitä väliä; karavaani kulkee jne.

Äänestä

oikeassa on!

Äänestä

Ne "ilmastohihhulit" on nytten mielissään,kun niiden lottoarvonta osui kait edes "4 ja varanumero" oikein!

Mitään ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan,ainoastaan säät vaihtelee välillä ilman mitään loogista selitystä!

Nämä "ilmastomuutoshihhulit" voisvat pyyhkiä sen "paremmanpuolen"(perseen) tällä kasvopyyhkeeksikin nimitetyllä.

Niin "rectum" voittosia on nämä väitteet jostain ilmaston muutoksista,ilmasto vaihtelee muuten jokapäivä,joskus sataa vettä ja on kylmä tai aurinko paistaa ja on lämmintä.
Talvella saattaa olla välillä helvetin kylmää ja välillä lämmintä..

Ilmastonmuutos=ilmastonvaihtelu jos nämä "daijut" tajuu!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Happipullohan kertoi, että vuodesta 2014 lähtien ilmasto alkaa pikkuhiljaa viiletä.

Taisi se Happipullo olla oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu