Minusta tuntuu, että olen vielä ronkelimpi kuin Tinderin naiset

ronkeli atm

Esimerkiksi Suomi24:n kuvallisia treffiprofiileja selaillessani ehkä korkeintaan 1% naisista näyttää siltä, että haluaisin tavata. Tämä kyllä johtuu siitä, että olen ollut tosielämässä kumppaniehdokkaana hyvinkin kauniille naisille, joten oikeastaan minulla on realistinen näkemys siitä, kuinka kauniiseen naiseen on mahdollisuus.

Olen lopulta kuitenkin ATM, koska olen aloitekyvyttömyyttäni kädettänyt nuo naisjutut. En ole tehnyt aloitetta, vaikka naiset ovat sanoneet olleensa ihastuneita minuun ja minä olen myös ollut heihin samalla.

2

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siis nainen sanoo sinulle olevansa sinuun ihastunut (umpiautisteille vielä selvennys: nainen tekee sinulle selkeääkin selkeämmän aloitteen), etkä sinä vielä senkään jälkeen tee mitään vastavuoroista suhteen syntymisen eteen? Rohkenisin väittää, että sinä olet kyllä yksinäsi täysin ansaitusti.

      • ronkeli atm

        Näin on päässyt pariin kertaan käymään. Minä olen jotenkin vähän omituinen, kenties minulla on jotain lievää neurologista poikkeamaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe