Helle vai kylmyys-kumpi tappaa enemmän

eli milloin on suotuisin hetki heittää lusikka nurkkaan, ja ketä voimme syyttää,
meinaan jos tarvii syyttää?

Aiheesta kirjoittaa Mikko Mäkinen.

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/07/helle-vai-kylmyys-kumpi-tappaa-enemman.html
797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ikäviä terveisiä Suur-Saimaalta. Viime torstaina ilmastomuutos kohtasi minut. Mökillä kaatui minulta ukkosmyrskyssä yli 40 järeää puuta, joista yksi järeimmistä männyistä kaatui 4 metrin päähän mökistä. Tämä petäjä olisi pystynyt aiheuttamaan pahan vahingon mökkiin, jos olisi kaatunut sen päälle. Naapurilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Häneltä kaatui 80 puuta, joista yksi mänty tuli katosta läpi. Toisella naapurilla kaatui myös 80 puuta, joista kaksi kaatui mökin päälle. Kävin moottorisahalla karsimassa puut mökin päältä. Otin tänään yhteyttä Taipalsaaren metsänhoitoyhdistykseen, josta tulee mies katsomaan tuhoja ja arvioimaan kaatuneen metsän määrän. Onneksi kukaan ei kuollut ukkosmyrskyssä.

Pelkoni on, että ilmastonmuutoksen vuoksi tulevaisuudessa tuhot tulevat pahenemaan. Hyvällä onnella on rakennukseni selvinneet, mutta miten kauan tuurini jatkuu on vain ajan kysymys.

Äänestä
  • Taidat valehdella greenman tai sitten et ole tosi vihreä. Moottorisahasta tulee hirveästi pakokaasuja ja teräketjuöljy saastuttaa. Tosi vihreä olisi pokasahalla hoidellut tuollaiset puut.

    Epäilen kuitenkin, että sinä et ole moottorisahaa käsissäsi pidellyt vaan olet sujuvasti katsellut kaukaa kun ammattilaiset ovat puita pätkineet.

    Aika paljon on pienillä mökkitonteilla ollut tukkipuuta kun tuollaiset määrät on kaatuneet. Ehkä vähän liioittelet noissa puumäärissä.

    Äänestä

  • jäätävää keliä kirjoitti:

    Taidat valehdella greenman tai sitten et ole tosi vihreä. Moottorisahasta tulee hirveästi pakokaasuja ja teräketjuöljy saastuttaa. Tosi vihreä olisi pokasahalla hoidellut tuollaiset puut.

    Epäilen kuitenkin, että sinä et ole moottorisahaa käsissäsi pidellyt vaan olet sujuvasti katsellut kaukaa kun ammattilaiset ovat puita pätkineet.

    Aika paljon on pienillä mökkitonteilla ollut tukkipuuta kun tuollaiset määrät on kaatuneet. Ehkä vähän liioittelet noissa puumäärissä.

    Miksi sinulla ei ole mitään muuta elämää kuin tuo lapsellinen hörhöilysi yötä päivää loputtomasti?

    Äänestä

Minä, IPCC ja fysiikka kertovat sinulle greenman, ettei ilmaston lämpeneminen lisää myrskyjä.
IPCC:hän esittää, että ilmakehän lämpötilaerot vähenevät ilmastonmuutoksen myötä. Tämä taas vähentää ilmakehän potentiaalienergiaa, joka vapautuu mm. tuulien muodossa.
Ketä uskot?

Äänestä
  • Sinun valehtelujasi tuskin uskoo kukaan.

    Äänestä

  • Ei ehkä lisää myrskyjä, mutta tekee niistä voimakkaampia. Hurrikaanit ja taifuunit saavat voimansa nimenomaan lämpimästä merivedestä. Mitä lämpimämpää se on, sitä voimakkaampia niistä keskimäärin tulee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

eli milloin on suotuisin hetki heittää lusikka nurkkaan, ja ketä voimme syyttää,
meinaan jos tarvii syyttää?

Aiheesta kirjoittaa Mikko Mäkinen.

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/07/helle-vai-kylmyys-kumpi-tappaa-enemman.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu