Mitä mieltä ootte, voiko sellaista naista yrittää vielä iskeä, jolta on jo kertaalleen saanut pakit?
ISKEMINEN PAKKIEN JÄLKEEN?
17
2223
Vastaukset
- Äädämi
Kokeile tarjota rahaa tai pyytää vaikka pelkkää suihinottoa jos ei kerran pillua anna.
- mies.
Ei voi.
- ---
Kyllä voi, jos haluaa uudestaan pakit.
Ihminen on siitä outo olento, että kun kerran sanoo ei, niin se yleensä pitää. Myyntimiehetkin tietää tämän ja yksi heidän metodeistaan onkin puhua niin paljon, ettei toinen ehdi sanoa eitä ainakaan ennen kuin on kuullut koko myyntipuheen. - Ikisinkku M
No ei tietenkään voi. Nainen on valintansa tehnyt ja hänen tulee olla sinulle pelkkää ilmaa jatkossa, vastaat jos puhuttelee mutta itse et pyri minkäänlaiseen kontaktiin. Miehelläkin pitää olla ylpeytensä ja jos nainen joskus myöhemmin tulee ruikuttamaan huomiota et ole huomaavinasi.
Riippuu millaiset pakit tuli ja missä tilanteessa.
Joskus voi olla väärä paikka, liikaa muita ihmisiä, elämäntilanteessa sellaisia asioita, tms., jotka voivat olla sillä hetkellä syy pakeille.
Tunnistan itsenikin tuosta...
Vois olla fiksuinta jutella sen kanssa ihan kahdestaan ja rauhassa. Syy pakeille saattaa selvitä sillä.
Tokihan voi olla ettei toista vaan kiinnosta, mutta ainakin saat varmuuden. Kerjäämään ei pidä ruveta. Kunnollisen juttelun jälkeen tiedät, missä mennään :)- 1+6
todellakin voi, itse en lämpiä heti....mut jonkun ajan päästä voin miettiä asiaa erilailla
Kyllä minusta ihan hyvin voi yrittää. Tuskin siitä kukaan hernettä nokkaansa vetäsee, ellei kyse ole semmoisesta loputtomasta ahdistelusta useampienkin pakkien jälkeen.
Voi nääs joskus käydä niin, että tyttö oli juuri sinun ekan iskuyrityksesi aikaan enempi kiinnostunut jostakusta toisesta, eikä halunnut pyörittää useampia miehiä samaan aikaan, mutta myöhemmin sitten huomasikin tuon miehen p*skaksi.
Jotenkin minulla vain on semmoinen tunne, että miehet eivät useinkaan helpolla sulata sitä, että naisella on aiemmin ollut joku toinen pääasiallisen kiinnostuksen kohteena. Ainakin tällä palstalla on asiasta aiemminkin keskusteltu, ja moni mies uhosi tuolloin, ettei tällaista mielensä muuttanutta naista enää huolisi, vaan antaisi törkeät pakit, jos nainen itse uskaltautuisi yrittämään lähestymistä. Eli oikeamielinen ”pakit pakeista”-periaate jolloin voi ylpeänä todeta, ettei jäänyt häviölle tällä kertaa…- Ikisinkku M
Hauskaa muuten että te palstan naiset oikein joukolla kannustatte yrittämään uudestaan itsensä nolaamista ihan vain jotta se nainen pääsisi egobuustailemaan. Onko teillä itsellänne tapana jos vaikka poltatte itsenne kuumaan hellanlevyyn työntää siihen käpälä kohta uudestaan? Ihminen on ihminen siksi että se oppii virheistään eikä tee niitä uudestaan, taitaahan siihen monet eläimetkin kyllä kyetä.
- 13+6
Ikisinkku M kirjoitti:

Se on myös osoitus itsevarmuudesta, kun yrittää viel kerran, juuri sitä mitä naiset arvostavat, se saatta olla se ainoa raatkaiseva asia, että ei lähde itkemään vaan osoittaa että todellakin halua sitä naista.
Näes itse olen vaikea lähestyttävä ihan tahallaan, ja katson mitä mies sitten tekee :) itsevarma mies ei helpolla luovuta JOS on kiinnostunut, jos lähtee...niin ei oo mun mies, en menettänyt mitään. Ikisinkku M kirjoitti:
Hauskaa muuten että te palstan naiset oikein joukolla kannustatte yrittämään uudestaan itsensä nolaamista ihan vain jotta se nainen pääsisi egobuustailemaan. Onko teillä itsellänne tapana jos vaikka poltatte itsenne kuumaan hellanlevyyn työntää siihen käpälä kohta uudestaan? Ihminen on ihminen siksi että se oppii virheistään eikä tee niitä uudestaan, taitaahan siihen monet eläimetkin kyllä kyetä.
Usko taikka älä, mutta olen ollut juuri tuon tyyppisessä tilanteessa, jossa ekaksi oli pakko antaa pakit, kun oli mielenkiintoisempaa kiikarissa, mutta sitten myöhemmin kyl kadutti, mutta oli tietysti liian myöhäistä.
Miksi se on niin vaikeaa miehelle käsittää, että tilanteet ja mielipiteet voivat joskus muuttuakin? Teillekö ei ikinä ole tapahtunut mitään sellaista?- Hmmm....
stellaria81 kirjoitti:
Usko taikka älä, mutta olen ollut juuri tuon tyyppisessä tilanteessa, jossa ekaksi oli pakko antaa pakit, kun oli mielenkiintoisempaa kiikarissa, mutta sitten myöhemmin kyl kadutti, mutta oli tietysti liian myöhäistä.
Miksi se on niin vaikeaa miehelle käsittää, että tilanteet ja mielipiteet voivat joskus muuttuakin? Teillekö ei ikinä ole tapahtunut mitään sellaista?Kyllähän ne voivat, mutta minä en ainakaan jäisi jonottamaan ketään naista.
Kerran nainen tuli kyllä takaisin, vaikken varsin pyytänyt. - Ikisinkku M
13+6 kirjoitti:
Se on myös osoitus itsevarmuudesta, kun yrittää viel kerran, juuri sitä mitä naiset arvostavat, se saatta olla se ainoa raatkaiseva asia, että ei lähde itkemään vaan osoittaa että todellakin halua sitä naista.
Näes itse olen vaikea lähestyttävä ihan tahallaan, ja katson mitä mies sitten tekee :) itsevarma mies ei helpolla luovuta JOS on kiinnostunut, jos lähtee...niin ei oo mun mies, en menettänyt mitään.Eipäs kun se on osoitus aisuriudesta jos alkaa kerjäämään, yksi kertaa menee vielä kysymyksenä tai ilmoitusluontoisena asiana mutta toinen on jo kerjäämistä.
- Ikisinkku M
stellaria81 kirjoitti:
Usko taikka älä, mutta olen ollut juuri tuon tyyppisessä tilanteessa, jossa ekaksi oli pakko antaa pakit, kun oli mielenkiintoisempaa kiikarissa, mutta sitten myöhemmin kyl kadutti, mutta oli tietysti liian myöhäistä.
Miksi se on niin vaikeaa miehelle käsittää, että tilanteet ja mielipiteet voivat joskus muuttuakin? Teillekö ei ikinä ole tapahtunut mitään sellaista?Ehkäpä se pakit saanut mies juurikin tajusi että sinulla mielipiteet voi muuttua kuin tuuliviirillä ja jos olisikin sitten toisella yrityksellä kelvannut niin ymmärsi että se kestäisi vain sen hetken kun sinulla taas tulee jotain kiinnostavampaa näköpiiriin.
- 15+5
Ikisinkku M kirjoitti:
Eipäs kun se on osoitus aisuriudesta jos alkaa kerjäämään, yksi kertaa menee vielä kysymyksenä tai ilmoitusluontoisena asiana mutta toinen on jo kerjäämistä.
en puhukaan kerjäämisestä, ei sellaista koskaan kannata yrittää edes ekalla yrittämisellä.
Iskeminen, lähestyminen, voivat olla aika erilaiset tilanteen mukaan. Riippuu toki siitäkin miten pakit oon saanut. Jos vastaus on ollut "mee vit** saatanan rumilus" niin ei kannata yrittää viel kerran edes 10 vuoden päästä, mutta jos vastaus on ollut epämääräinen, saatta olla ettei nainen edes itse ollut varma tilanteesta.
Mieheni on joskus nuoruudessa yrittänyt mua baarissa, ja sai neuvoa painua helvettiin. Näki mua toisen kerran joskus sattumoisin, (kuukauden pästä) kahvilassa ja tuli juttelee siitä että annoin sille pakit viimeksi :) siitä se juttu lähti luistaa
- Hmmm....
En ymmärrä miksi edes pitäisi yrittää vongata uudestaan. Mies vain tekee siinä itsestään narrin.
Nainen palaa ehkä luoksesi jos hän tulee katumapäälle. Routa porsaan kotiin ajaa, jos ajaa. Ei häntä kuitenkaan kannata enää alkaa liehittelemään. - joku vaan
mitä ihmettelemistä siinä on jos toinen pyytää ulos mutta valitsee toisen jolle ei sitten kelpaakkaan ja sitten muka onkin yhtäkkiä kiinnostunut miksi pitäisi tyytyä olemaan kakkonen minä olen aina ykkönen jos se ei kelpaa niin sitten naiselle potku puohon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464