http://www.iltalehti.fi/viihde/2014081218566719_vi.shtml
niin kuin hänkin oli ymmärtänyt, että sairaus ei parane ilman tukea.
ihmisillä on paha tapa olla ymmärtämättä, enne kuin asia on koettu.
hän sai ihmisiä nauramaan, viihtymään antaa kokea pienen ripauksen onnea ja toivoa.
hän ei pystynyt ja jaksanut tukea, koska todellisuudessa ihmisten tuoma painolasti on raskasta kantaa.
niin kuin juuret ei ollut vielä juurtunut kunnolla kestämään, niin kaatoi kokonaisen ihmisen.
mistä tiedämme kuinka ilkeitä ja katkeria(menestyksestään) ihmiset ovat olleet hänelle.
mistä tiedämme kuinka helposti auttavat ihmiset leimataan
(esim" hän haluaa hyötyä tästä jotakin")
varsinkin kun Williams varmasti halusi saada ihmiset huoletta nauramaan ja pois synkkyydestä mutta vakavasti masentunut ihminen kokee helposti, että hän pilailee( autettavan kustannuksellaan.)
negatiivisien ajatusmaailma vyöry syövyttää TOIVON ihmisestä, joka halusi vain vapaaehtoisesti auttaa.
hän olisi tukenut itsensä erittäin tärkeäksi.
ihmisten henkiseen koskettaminen satuttaa helpommin, tuo myös muitakin tunteita herkemmin esiin.
niin kuin itkun, olen surullinen hänen puolestaan ja perheensä
olen ärsyyntynyt ihmisille, jotka eivät ymmärtäneet,
mitä ilkeillä teolla voi aiheuttaa hyvälle ihmiselle.
MINUA ÄRSYTTÄÄ
17
106
Vastaukset
- siinä se
Hoida vaan lapsias äläkä mieti maapallon toisen puolen vääryyksiä.
- juma mikä pölhö
Onks toi aloittaj sekopää?
On se sekopää, mutta oikeassa. Williams joutui kärsimään läheisten ja fanien ilkeyksistä, mikä hänestä saattoi tuntua käsittämättömältä.
- modeIIi
modelli kirjoitti:
On se sekopää, mutta oikeassa. Williams joutui kärsimään läheisten ja fanien ilkeyksistä, mikä hänestä saattoi tuntua käsittämättömältä.
Olenhan minäkin armoton juoppo, vaan rakastan lapsia ilman kaksimielisyyksä
ja hauskuutan persaukisia palstalaisia hymyilemään viistosti modelli kirjoitti:
On se sekopää, mutta oikeassa. Williams joutui kärsimään läheisten ja fanien ilkeyksistä, mikä hänestä saattoi tuntua käsittämättömältä.
älä höpise turhia, en ole sekopää vaan joskus toinen jalkahaudassa käynyt.
vaikka siihen ei ole tarvittu huumeita tai alkoholia vaan vakava masennus.modelli kirjoitti:
On se sekopää, mutta oikeassa. Williams joutui kärsimään läheisten ja fanien ilkeyksistä, mikä hänestä saattoi tuntua käsittämättömältä.
minusta loppujen lopuksi käsittämätöntä miten ihmeessä Williams on päässyt noin nopeata pois sairaalasta, kyllä olin suljettujen ovien takana n.3kk katsomassa ihmisten hulluja tekoja kuin kuulemassa.
kyllä vihasin siskoani koska koko ajan sairasta tehtiin minusta(hän toimitti minut sinne), vaikka sairas oli ukko kulta pahasti.- naurulokkisi
moraalinvartija kirjoitti:
älä höpise turhia, en ole sekopää vaan joskus toinen jalkahaudassa käynyt.
vaikka siihen ei ole tarvittu huumeita tai alkoholia vaan vakava masennus.Näinhän asia on, parahin Morkkixeni..........
Lääkärimme vaan ensimmäisenä tulkitsevat masennuxen
aiheutuvan abuse l. aineen väärinkäytöstä, joka esitetään
diagnoosissansa....vaan.......
esm. äkillinen masennus voi johtua läheisen kuolemastakin
l. depressio reactiva....tai vaikkapa fatique gravis=henkinen läkähtyminen
hyvä suomennos esm. työuupumuxesta
Näiden diagnostiikkaa ei pidä meikämannen arvioida dazun
keittiön psykiatrialla, vaan on useamman asiantuntevaamman lääkärin
arvioitava onko kyseesssä päihteiden käyttö oireena vai masenuksen syynä?
Lääkrin työtä häritsee potilaan liika tietämys oireista
joita potilas voikin näytellä vain, jonkin päämääränsä vuoksi
Sellainen dazumainen diagnosointi ei sovi palstoille
älä Morkkis yritä liikaa ihmisten auttamista täällä!!!111!!! naurulokkisi kirjoitti:
Näinhän asia on, parahin Morkkixeni..........
Lääkärimme vaan ensimmäisenä tulkitsevat masennuxen
aiheutuvan abuse l. aineen väärinkäytöstä, joka esitetään
diagnoosissansa....vaan.......
esm. äkillinen masennus voi johtua läheisen kuolemastakin
l. depressio reactiva....tai vaikkapa fatique gravis=henkinen läkähtyminen
hyvä suomennos esm. työuupumuxesta
Näiden diagnostiikkaa ei pidä meikämannen arvioida dazun
keittiön psykiatrialla, vaan on useamman asiantuntevaamman lääkärin
arvioitava onko kyseesssä päihteiden käyttö oireena vai masenuksen syynä?
Lääkrin työtä häritsee potilaan liika tietämys oireista
joita potilas voikin näytellä vain, jonkin päämääränsä vuoksi
Sellainen dazumainen diagnosointi ei sovi palstoille
älä Morkkis yritä liikaa ihmisten auttamista täällä!!!111!!!dazua todella vähän tunsin.olen niin huono moneen ihmiseen pitämään yhteyttä.
niin ei minun ihmisiä kannata auttaa joskus ne tuppaa rakastumaan ja se vie minun henkeni.
minusta oli kamalilta kun minua kuunteli sosiaalityöntekijä miekkarissa, joka oli yksi kuntoutusmuoto herran pieksut se alkoi torkkumaan ja uinumaan.moraalinvartija kirjoitti:
dazua todella vähän tunsin.olen niin huono moneen ihmiseen pitämään yhteyttä.
niin ei minun ihmisiä kannata auttaa joskus ne tuppaa rakastumaan ja se vie minun henkeni.
minusta oli kamalilta kun minua kuunteli sosiaalityöntekijä miekkarissa, joka oli yksi kuntoutusmuoto herran pieksut se alkoi torkkumaan ja uinumaan.Dasu on parantanut paljon....myös tämän palstan!
modelli kirjoitti:
Dasu on parantanut paljon....myös tämän palstan!
en ole ollut silloin paikalla.
- siivekäs
moraalinvartija kirjoitti:
minusta loppujen lopuksi käsittämätöntä miten ihmeessä Williams on päässyt noin nopeata pois sairaalasta, kyllä olin suljettujen ovien takana n.3kk katsomassa ihmisten hulluja tekoja kuin kuulemassa.
kyllä vihasin siskoani koska koko ajan sairasta tehtiin minusta(hän toimitti minut sinne), vaikka sairas oli ukko kulta pahasti.Morkkis!!!111!!!
Äläpäs itse herkkänä ihmisenä vaan ala sairastamaan
jonkun läheisesi oireita........empaattinen myötätunto
voi aiheuttaa sellaisenkin..
Kerro elämäntuskistasi terapeutille
eikä tänne........
ei palstalla voi kukaan helpottaa
tunteitasi paljoakaan...........edes minä..........:( siivekäs kirjoitti:
Morkkis!!!111!!!
Äläpäs itse herkkänä ihmisenä vaan ala sairastamaan
jonkun läheisesi oireita........empaattinen myötätunto
voi aiheuttaa sellaisenkin..
Kerro elämäntuskistasi terapeutille
eikä tänne........
ei palstalla voi kukaan helpottaa
tunteitasi paljoakaan...........edes minä..........:(äläs nyt turhia pelästy, siitä on aikaa paljon ja muistan vain pahat asiat kuin eilisen.
suhteen alkutaipaleen.siivekäs kirjoitti:
Morkkis!!!111!!!
Äläpäs itse herkkänä ihmisenä vaan ala sairastamaan
jonkun läheisesi oireita........empaattinen myötätunto
voi aiheuttaa sellaisenkin..
Kerro elämäntuskistasi terapeutille
eikä tänne........
ei palstalla voi kukaan helpottaa
tunteitasi paljoakaan...........edes minä..........:(ihmiset käy asioita läpi monia kertoja ettei se enää sattuisi.
- ärhäräähkä
moraalinvartija kirjoitti:
ihmiset käy asioita läpi monia kertoja ettei se enää sattuisi.
Oman kokemuxeni mukaan liiat tuskaiset tunteet
helpottuvat kertomalla vaan Kuuntelijalle
kelaten asian uudelleen ja uudelleen
Ehkä asioiden kertominen ääneen estää
itsepetoxen vääristymät tuntiessa toisen
tarkailevan valkoisten valheiden kertomista
omalle itsellensä
ja näkee oman tilanteensa järkevästi analysoiden
mene ja tiedä.....en ole mikään Freudin huijari
neuvomaan ketään
edes sympaatista Morkkista...... ärhäräähkä kirjoitti:
Oman kokemuxeni mukaan liiat tuskaiset tunteet
helpottuvat kertomalla vaan Kuuntelijalle
kelaten asian uudelleen ja uudelleen
Ehkä asioiden kertominen ääneen estää
itsepetoxen vääristymät tuntiessa toisen
tarkailevan valkoisten valheiden kertomista
omalle itsellensä
ja näkee oman tilanteensa järkevästi analysoiden
mene ja tiedä.....en ole mikään Freudin huijari
neuvomaan ketään
edes sympaatista Morkkista......ei sitä tarvitse valkoisia valheita höpistä, ne tunteet on aidot.
kyllä siihen haukuin siskoni aikamoiseksi kirjaimellisesti mutta en kadu kuitenkaan mitään tekoani.
jos joutuu olemaan parisuhteessa ,josta ei pääse pois ilman pelkoa että toinen tappaa itsensä ja jatkaa mustasukkaiseksi tekemistä valheilla.
saa ihmisen pinteeseen.
en ole halunnut toisen henkeä omani kontolle.
ainut että hän olisi tarvinnut hoitoa että olisin pystynyt pysymään vähemmän itsetuhoisena.
mitä valkoista valhetta koet minun levittelevän itselleni?- kiltti mies
moraalinvartija kirjoitti:
älä höpise turhia, en ole sekopää vaan joskus toinen jalkahaudassa käynyt.
vaikka siihen ei ole tarvittu huumeita tai alkoholia vaan vakava masennus.Mikä vtn masennus. Sehän on vain laiskojen pummien tekosyy olla menemättä töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851549
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2001411Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431129Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43833- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617
