Kuten jo vuisia sitten tälläkin palstalla ehdittiin todeta, tarjoaa case wincapita mitä monipuolisimman aineiston käyttäytymistieteilijöille ja miksipä ei muillekin tutkijoille. Mahtaakohan väikkäreitä olla jo työn alla?
Oma lukunsa on sitten tämä palsta. Täällä käydystä keskustelusta voisi myös tutkijoille selvitä yhtä sun toista ihmisluonnosta. On tosiasioiden kieltämistä, on jankutusta, on hiekkalaatikkotason vänkäämistä tyyliin "ite oot" tai "isäs on". Varsinkin nämä copy-paste-inttäjät olisivat aivan oman diagnoosinsa väärtit. Mikä saa aikuiset ihmiset copy-paste-inttäjiksi (teen nyt tässä sen olettaman, että palstamme copy-paste-inttäjät ovat aikuisia, koskapa lapsetkaan eivät jaksaisi olla näin sinnikkään lapsellisia)?
Vai onko niin, että alussa mainitussa cese wincapitassa näppinsä polttaneet tunkit tai oikeuslaitoksen/voudin jahtaamat sponssit omalla omituisella tavallaan käyvät jotain omintakeista itseterapointiprosessia tällä tavoin.
Niin tai näin, tämä itseterapointi tuntuu antavan heille jotain, koskapa he sitä niin sinnikkäästi jatkavat. Harmi vain meidän muiden kannalta, että he tällä ehkä heille hyvinkin antoisalla itseterapoinnillaan tekevät tämän palstan keskusteluiden seuraamisen raskaaksi, koskapa jatkuva myötähäpeän tunne käy ajan oloon jopa hieman ahdistavaksi. Aivan kuin yrittäisi kommunikoida uhmaikäisen itkupotkuraivarilapsen tai koomahumalaisen aikuisen kanssa.
Loppukaneetti tulikin otsikkoon hieman tarkennettuna.
Varas toista varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen
156
3724
Vastaukset
- valuuttakauppias j
Avauksen kirjoittaja on esiintynyt palstalla nimimerkillä valuuttakauppias, Rautalankakauppias, Lautapäämies, * Olen onnellinen * ja lukuisten terroristijärjestöjen nimillä. Hän kirjoittaa hyvin paljon Ilkka Pitkäsestä, Petteri Kavoniuksesta, Hannu Kailajärvestä ja Tiina Wartista.
Hänellä on projektina hankkia vaimolleen diapameja, koska vaimonsa on joutunut miehensä koulukiusaajanluonteesta kovasti kärsimään. Avauksen kirjoittaja ei ole kuitenkaan tajunnut, että hänen pitää itse mennä apteekkiin niitä hakemaan vaan hän kuvittelee, että joku palstalla toisi pillereitä hänelle pussukassa.
Hän on tuoreeltaan kirjoitellut verkostomarkkinoinnista nimimerkillä Ihana mies. ;)))- Kata pattilaa soimaa
Ja heti uutta käyttäytymistiedemateriaalia pukkaa. Kärsiiköhän nikinkopioija "valuuttakauppias j" jonkinlaisesta heijasteisesta paranoidisesta jakomielitaudista, kun hän on näkevinään jonkin mielessään kehittämänsä multipersoonan tuotoksia kaikkialla - aivan kuten jotkut häiriintyneet näkevät salaliittoja ja viranomaisrikollisia kaikkialla.
Voin vakuuttaa nikinkopioija "valuuttakauppias j":lle, että en ole koskaan esiintynyt, en esiinny, enkä tule koskaan esiintymään mainittujen nikkien alla. Luulisi tämän jo käyneen kirjoitustyylistäkin ilmi.
Vaan antaa palaa, toivottavasti joku käyttäytymistieteen gradun tms. tekijä seuraa tätäkin hapantuvaa threadia.
Tämä nikinkopioija "valuuttakauppias j":n pakkomielteinen itseterapointi näyttää jo saavan sellaisia ulottuvuuksia, että on kohta pakko epäillä, että hän on jollain lailla tullut mainitsemiensa nimimerkkien läsnäolosta riippuvaiseksi -jopa siinä määrin, että näkee heitä sielläkin, missä he eivät ole.
Ettei vain nikinkopioija "valuuttakauppias j":stä ole tulossa nettistalkkeri, jota ajaa eteenpäin wincapita-trauman lisäksi jokin pakkomielteisseksuaalinen perversio? Onneksi se lienee vain virtuaalista, joten ei syytä huoleen, masturboikoon kukin tyylillään.
Varas toista varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen. - Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:

Varas toista varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen.Mg mg
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mg mg
Juuh moktarihan se.
On jaksanut kirjoitella 2006 lähtien näillä sivustoilla. Ei se osaa lopettaa. - Anonyymi
Vaimonsa otti ja lähti.
Kuka sitä jaksaa kuunnella ja katsella -valitusta persuista ja maahanmuuttoa ylistävää tekomuhamettilaisen 12- tuntista tekopyhyyttä.
Aviovelvollisuuksiakaan ei hoitanut, persu vei saarnaajavalkun muijan, pääsi parempaan käyttöön.
Sinisellä nikillä ei valkku vaan jaksa aina, oikoo usein puskan kautta. :))) - Anonyymi
Kirjoitteli ohikulkenut heteromies - nikillä lesbopalstoilla aikoinaan ja Mondeo jeejee voorttipalstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuh moktarihan se.
On jaksanut kirjoitella 2006 lähtien näillä sivustoilla. Ei se osaa lopettaa.16 vuotta saivartelua siis? Ohhoh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimonsa otti ja lähti.
Kuka sitä jaksaa kuunnella ja katsella -valitusta persuista ja maahanmuuttoa ylistävää tekomuhamettilaisen 12- tuntista tekopyhyyttä.
Aviovelvollisuuksiakaan ei hoitanut, persu vei saarnaajavalkun muijan, pääsi parempaan käyttöön.
Sinisellä nikillä ei valkku vaan jaksa aina, oikoo usein puskan kautta. :)))xDDD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mg mg
mg mg
ohikulkenut heteromies
2007-03-25 13:53:19
herättämiset kirjoitti:
tiedeyhteisössä ja miljoonat rahapussissa kerro sinusta ihmisenä yhtään mitään. Sillä kirjoitustesi perusteella et ainakaan vaikuta valioyksilöltä. Etkä muutenkaan kovin mukavalta mieheltä. Jos olisit niin menevä ja menestynyt mies kuin väität, sinulla ei olisi aikaa "ohikulkea" täällä jatkuvasti. Joten lopeta jo tuo sössötys itsestäsi. Olet vaan tylsä tyyppi ja sinulla on pakkomielle lesboista.
Jos jotain haluaa saada aikaan niin ei pysty olemaan ns. kiva tyyppi.
Ja oikeasti tieteessä ja armeijassa hommat menevät samalla tavalla, ensin on paljon odottelemista ja sitten tehdään parissa päivässä ne tulokset.
Ei tässä mitään pakkomiellettä lesboista ole, heteronaiset vaan ovat vielä paljon tylsempiä. Kummatkin kuvittelevat että tässä juostaan perseen perässä, lesbot eivät loukkaannu kun teen selväksi ettei se kiinnosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
16 vuotta saivartelua siis? Ohhoh.
ohikulkenut heteromies
2009-05-05 19:06:06
it-insinöörinainen jolla kirjoitti:
on liikaa vapaa-aikaa ja siksi huvittelee esittämällä heteromiestä niin uskoettavasti että nielaisemme syötin, koukun, siiman ja vielä veneenkin.
Savosta syntyisin ja useimmiten liikaa vapaa-aikaa. Ja minusta on hauskaa kokeilla miten paljon ihmisille saa syötettyä pajunköyttä mikäli siinä on hieman totuutta mausteena. Olen kyllä oikeasti mies. Ja toisinaan varsin kiireinen etten ehdi teitä huvittaa. Tänäänkin piti kirjoittaa ummet ja lammet high performance computingista. Ja cernistäkin kutsuivat käymään, enpä taida viitsiä. Muutama täällä tietää kuka olen. Tunnistatte ne helposti, ovat nauraneet suunsa ristiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8104284/quotohikulkenut-heteromiesquot#comment-37657327 - Anonyymi
Miksi korostaa olevansa mies, kun ei täytä miehen mittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
16 vuotta saivartelua siis? Ohhoh.
19
Aiemminkin jo suolimuro - Anonyymi00100
Alias Moktar.Gubta
- Keskustelun sielu
"Varas toista varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen "
Sinä ainakin osoitat tyhjentävästi, että trolli luulee muita trolleiksi ja inttäjä inttäjiksi. - Voi sua valkku
Menit sitten taas ottamaan uuden nikin.
- Valuuttakauppias j
Pyydän anteeksi
Rikosilmoitus oli turha - valuuttakauppias j
Valuuttakauppias j kirjoitti:
Pyydän anteeksi
Rikosilmoitus oli turhaKuule kirjoittele. Vaan omalla nikilläs hoomo.
Jokainen tunnistaa mut pienestä v nusasia käyttää isoa..onneton trolli - valuuttakauppias j
valuuttakauppias j kirjoitti:
Kuule kirjoittele. Vaan omalla nikilläs hoomo.
Jokainen tunnistaa mut pienestä v nusasia käyttää isoa..onneton trolliKuka pölli mun nikin?
- valuuttakauppias j
valuuttakauppias j kirjoitti:
Kuka pölli mun nikin?
Voitasko sopia ettei mun nikkiä oteta, olen ainoa narssi joka osaan laittaa muutama kurkkuun palstan narsissolle
- Kata pattilaa soimaa
valuuttakauppias j kirjoitti:
Voitasko sopia ettei mun nikkiä oteta, olen ainoa narssi joka osaan laittaa muutama kurkkuun palstan narsissolle
Tämä käyttäytymistieteellinen keskusteluketju saa jo aivan uusia ulottuvuuksia.
Nyt ovat kopionikit toistensa kurkussa kiinni.
Kyse on joko varsin vakavasta skitsofreniasta, jossa yhdellä kirjoittajalla on ainakin kaksi toisilleen vihamielistä sivupersoonaa.
Toinen vaihtoehto on se, että kyseessä on kaksi eri kirjoittajaa, jotka vakavasta mielikuvituksen puutteesta johtuen ovat päätyneet käyttämään rinnan kahta miltei identtistä kopionikkiä.
Oli miten oli, on molempien kopionikkien kirjallinen anti keskusteluun ollut tälläkin kertaa tavanomaisen heikkoa toki vastaten tämän palstan keskiarvoa.
Mikä siinä on, että mielikuvitus/kantti/psykoosi ei salli ihan oman omituisen, vaikka rekisteröimättömän, nikin käyttämistä? Näin satunnainen lukija edes jotenkin pysyisi kärryillä kunkin kirjoittajan ajatuksenjuoksun kehityksestä - jos sitä siis olisi olemassa.
Loppukaneetiksi sopinee tällä kertaa
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. - valuuttakauppias j

Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia."Nyt ovat kopionikit toistensa kurkussa kiinni."
Jaa, Clusohan se tuossa näyttää intoilleen.
Mutta selitä sinä uusi nikkisi ja "Ihana mies"? Sinähän se lesoilet olevasi tunnistettavissa rekisteröidystä nikistäsi. valuuttakauppias uusi nikki trollailu. :))) - Kata pattilaa soimaa
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Nyt ovat kopionikit toistensa kurkussa kiinni."
Jaa, Clusohan se tuossa näyttää intoilleen.
Mutta selitä sinä uusi nikkisi ja "Ihana mies"? Sinähän se lesoilet olevasi tunnistettavissa rekisteröidystä nikistäsi. valuuttakauppias uusi nikki trollailu. :)))Tämä ilmaisemasi kaipuu joitain muita palstan keskustelijoita kohtaan on jo suorastaan liikuttavaa.
Kyselit siis selitystä uudelle nikilleni. Aluksi selvitetään käsitettä uusi. Olen viimeksi sanan säilääni heilutellut tällä palstalla noin puoli vuotta sitten, ja ajattelin uuden innostumiseni kunniaksi luoda vallan uuden nikin.
Kata pattilaa soimaa on veltto sananmuunnos tunnetusta sanonnasta pata kattilaa soimaa. Käytän sitä johdonmukaisesti (enkä siis mitään muita nikkejä) koko sen ajan, kun jaksan tätä keskustelua käydä ja teitä pökkiä terävillä tikuilla akillesjänteisiin. Anteeksi pieni liioitteluni terävistä tikuista, mutta se kai tällä alavireisellä palstalla suotakoon ihan vain tunnelman kohottamiseksi.
Tämä "Ihana mies" on minulle mysteeri, selittänet sen seuravassa verbaalioksennuksessasi. Niin kauan kun tällä palstalla jaksan roikkua, minut tunnistaa yksiselitteisesti nikistä "Kata pattilaa soimaa". Ei liene ylivoimaista edes sinulle - tai mistä minä sen oikeastaan tiedän; parempi olla olettamatta mitään.
Ja mikä ihmeen pakkomielle sinulla on nähdä tämä "valuuttakauppias" joka paikassa? Oletko ihastunut? Käsittääkseni ko. henkilö on varattu, joten sinun on tyytyminen tunteesi platoniseen versioon. Tai sitten sinä todellakin olet aiemmin mainitsemani nettistalkkeri.
Palataan asiaan myöhemmin, painun tästä viettämään huvilanpolttajaisia (huvilakauden päättäjäisiä) ja ammun jossain vaiheessa parit raketit.
Loppukaneetiksi hieman vanhaa kansan viisautta nykypäivään stailattuna:
Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei nikin kopioijasta. - valuuttakauppias j
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Nyt ovat kopionikit toistensa kurkussa kiinni."
Jaa, Clusohan se tuossa näyttää intoilleen.
Mutta selitä sinä uusi nikkisi ja "Ihana mies"? Sinähän se lesoilet olevasi tunnistettavissa rekisteröidystä nikistäsi. valuuttakauppias uusi nikki trollailu. :)))Luuseri. Irti mun nikistä.
Oletko narsisti, napalni - Kata pattilaa soimaa
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Tämä ilmaisemasi kaipuu joitain muita palstan keskustelijoita kohtaan on jo suorastaan liikuttavaa.
Kyselit siis selitystä uudelle nikilleni. Aluksi selvitetään käsitettä uusi. Olen viimeksi sanan säilääni heilutellut tällä palstalla noin puoli vuotta sitten, ja ajattelin uuden innostumiseni kunniaksi luoda vallan uuden nikin.
Kata pattilaa soimaa on veltto sananmuunnos tunnetusta sanonnasta pata kattilaa soimaa. Käytän sitä johdonmukaisesti (enkä siis mitään muita nikkejä) koko sen ajan, kun jaksan tätä keskustelua käydä ja teitä pökkiä terävillä tikuilla akillesjänteisiin. Anteeksi pieni liioitteluni terävistä tikuista, mutta se kai tällä alavireisellä palstalla suotakoon ihan vain tunnelman kohottamiseksi.
Tämä "Ihana mies" on minulle mysteeri, selittänet sen seuravassa verbaalioksennuksessasi. Niin kauan kun tällä palstalla jaksan roikkua, minut tunnistaa yksiselitteisesti nikistä "Kata pattilaa soimaa". Ei liene ylivoimaista edes sinulle - tai mistä minä sen oikeastaan tiedän; parempi olla olettamatta mitään.
Ja mikä ihmeen pakkomielle sinulla on nähdä tämä "valuuttakauppias" joka paikassa? Oletko ihastunut? Käsittääkseni ko. henkilö on varattu, joten sinun on tyytyminen tunteesi platoniseen versioon. Tai sitten sinä todellakin olet aiemmin mainitsemani nettistalkkeri.
Palataan asiaan myöhemmin, painun tästä viettämään huvilanpolttajaisia (huvilakauden päättäjäisiä) ja ammun jossain vaiheessa parit raketit.
Loppukaneetiksi hieman vanhaa kansan viisautta nykypäivään stailattuna:
Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei nikin kopioijasta.Huvilat on poltettu, raketit ammuttu ja juomat on juotu.
Käyttäytymistieteelistä materiaalia näkyy kertyneen varsin nasakasti sitten perjantain, mutta materiaalin kirjallinen ja älyllinen taso on sellaista, että se ei anna aihetta juuri minkäänlaiseen kommentointiin.
Koettakaa kopionikit nyt edes yrittää, niin saan taas hieman hutkiskella sanan säilällä. Viikonlopun kirjallinen anti oli tässä todella härskiintyneessä ketjussa, kuten todettua, masentavaa.
Kun on lusikalla annettu, ei todellakaan voi kauhalla vaatia. - Pamit vaimollesi
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Huvilat on poltettu, raketit ammuttu ja juomat on juotu.
Käyttäytymistieteelistä materiaalia näkyy kertyneen varsin nasakasti sitten perjantain, mutta materiaalin kirjallinen ja älyllinen taso on sellaista, että se ei anna aihetta juuri minkäänlaiseen kommentointiin.
Koettakaa kopionikit nyt edes yrittää, niin saan taas hieman hutkiskella sanan säilällä. Viikonlopun kirjallinen anti oli tässä todella härskiintyneessä ketjussa, kuten todettua, masentavaa.
Kun on lusikalla annettu, ei todellakaan voi kauhalla vaatia.Yksi kysymys riittää: panetko sinä winsontiaisen vaimoa nykyisin?
- valuuttakauppias j
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Huvilat on poltettu, raketit ammuttu ja juomat on juotu.
Käyttäytymistieteelistä materiaalia näkyy kertyneen varsin nasakasti sitten perjantain, mutta materiaalin kirjallinen ja älyllinen taso on sellaista, että se ei anna aihetta juuri minkäänlaiseen kommentointiin.
Koettakaa kopionikit nyt edes yrittää, niin saan taas hieman hutkiskella sanan säilällä. Viikonlopun kirjallinen anti oli tässä todella härskiintyneessä ketjussa, kuten todettua, masentavaa.
Kun on lusikalla annettu, ei todellakaan voi kauhalla vaatia.Pelkkä trollailuviesti valuuttakauppiasnikkiään tätä nykyä välttelevältä henkilöltä. valuuttakauppias trollailu. ;)))
- Anonyymi
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Tämä ilmaisemasi kaipuu joitain muita palstan keskustelijoita kohtaan on jo suorastaan liikuttavaa.
Kyselit siis selitystä uudelle nikilleni. Aluksi selvitetään käsitettä uusi. Olen viimeksi sanan säilääni heilutellut tällä palstalla noin puoli vuotta sitten, ja ajattelin uuden innostumiseni kunniaksi luoda vallan uuden nikin.
Kata pattilaa soimaa on veltto sananmuunnos tunnetusta sanonnasta pata kattilaa soimaa. Käytän sitä johdonmukaisesti (enkä siis mitään muita nikkejä) koko sen ajan, kun jaksan tätä keskustelua käydä ja teitä pökkiä terävillä tikuilla akillesjänteisiin. Anteeksi pieni liioitteluni terävistä tikuista, mutta se kai tällä alavireisellä palstalla suotakoon ihan vain tunnelman kohottamiseksi.
Tämä "Ihana mies" on minulle mysteeri, selittänet sen seuravassa verbaalioksennuksessasi. Niin kauan kun tällä palstalla jaksan roikkua, minut tunnistaa yksiselitteisesti nikistä "Kata pattilaa soimaa". Ei liene ylivoimaista edes sinulle - tai mistä minä sen oikeastaan tiedän; parempi olla olettamatta mitään.
Ja mikä ihmeen pakkomielle sinulla on nähdä tämä "valuuttakauppias" joka paikassa? Oletko ihastunut? Käsittääkseni ko. henkilö on varattu, joten sinun on tyytyminen tunteesi platoniseen versioon. Tai sitten sinä todellakin olet aiemmin mainitsemani nettistalkkeri.
Palataan asiaan myöhemmin, painun tästä viettämään huvilanpolttajaisia (huvilakauden päättäjäisiä) ja ammun jossain vaiheessa parit raketit.
Loppukaneetiksi hieman vanhaa kansan viisautta nykypäivään stailattuna:
Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei nikin kopioijasta.Aaaahhhahhhaaaaaa
Koeta pärjätä tämä uuden taistelijan kanssa.
Minä en ehdi jankkaamaan, on muita kiireitä.;)))
Äläkä taas sössötä nikistä. Minut tunnistaa edelleenkin nikin väristä. ;)))- Anonyymi
Bullshit
- Anonyymi
Hehhehheeeeee. Ihme reuhka
- muista pamit
Kirjoita vaan valkku omalla nikilläsi.
- valuuttakauppias j
Vallkku kielsi sössöttämästä!!!!
- kysymysriittää
valuuttakauppias j kirjoitti:
Vallkku kielsi sössöttämästä!!!!
Yksi kysymys riittää; Paljonko sponsorilla on ulosotossa?
- valuuttakauppias j
kysymysriittää kirjoitti:
Yksi kysymys riittää; Paljonko sponsorilla on ulosotossa?
Sulle riittää yksi kysymys
Hiertääkö aanustappinen per..sessäsi - kohtaaukee
valuuttakauppias j kirjoitti:
Sulle riittää yksi kysymys
Hiertääkö aanustappinen per..sessäsiOttaapa se koville, no 20 vuoden kuluttua helpottaa, kjääh, kjääh...
- 68+22
kysymysriittää kirjoitti:
Yksi kysymys riittää; Paljonko sponsorilla on ulosotossa?
valkkuko se siellä kyselee
ihana mies - kukapanee
68+22 kirjoitti:
valkkuko se siellä kyselee
ihana miesYksi kysymys riittää: kuka tahi ketkä panee winsontiaisen vaimoa nykyisin?
- 68+22
taidat olla rakastunut valkkuun, kjääh, kjääh...onko kovana
- Kjaa
Kirjoita vaan valkku omalla nikilläsi!
- Toivomus sand
Kirjoita vaan valkku omalla nikilläsi.
- valuuttakauppias j
Kauhea rangaistus nikin nassikalle
- Muistaisi ne pamit
valuuttakauppias j kirjoitti:
Kauhea rangaistus nikin nassikalle
Juuri niin koulukiusaajatyypille.
- Pami.
Muistaisi ne pamit kirjoitti:
Juuri niin koulukiusaajatyypille.
Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana.
http://animg.com/post/victoria-principal-hd-cool-7-hd-wallpaper.html - valuuttakauppias j
Pami. kirjoitti:
Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana.
http://animg.com/post/victoria-principal-hd-cool-7-hd-wallpaper.html"Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana."
Taidat olla oikeammassa kuin oivalsitkaan. Valkku-Einari/valuuttakauppias/Kata Pattilainen kirjoitteli verkkostomarkkinointiaiheessa nimimerkillä "Ihana mies". - CeeRöllykkä
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana."
Taidat olla oikeammassa kuin oivalsitkaan. Valkku-Einari/valuuttakauppias/Kata Pattilainen kirjoitteli verkkostomarkkinointiaiheessa nimimerkillä "Ihana mies".Hei narsisti-koulukiusaaja! Älä ota alkoholia niiden pamien kanssa, menee polla vielä enemmän sekaisin.
Pakkomielteinen ihastumisesi nimimerkkiin Valuuttakauppias on hyvin huolestuttavaa. - hshs6+7w7
CeeRöllykkä kirjoitti:
Hei narsisti-koulukiusaaja! Älä ota alkoholia niiden pamien kanssa, menee polla vielä enemmän sekaisin.
Pakkomielteinen ihastumisesi nimimerkkiin Valuuttakauppias on hyvin huolestuttavaa.Kirjoita vaan valkku omalla sinisellä nikilläsi. kjääh, kjääh.....
- valuuttakauppias j
hshs6+7w7 kirjoitti:
Kirjoita vaan valkku omalla sinisellä nikilläsi. kjääh, kjääh.....
Niinhän mä teenkin
- CeeRöllykkä
valuuttakauppias j kirjoitti:
Niinhän mä teenkin
Tuo ei ollut sininen vaan punainen.
- Anonyymi
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana."
Taidat olla oikeammassa kuin oivalsitkaan. Valkku-Einari/valuuttakauppias/Kata Pattilainen kirjoitteli verkkostomarkkinointiaiheessa nimimerkillä "Ihana mies".Ja "ohikulkenut heteromies" lesbopalstalla.
- Anonyymi00104
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Pam pam pam pam pamila voiku sä olit sitten ihana."
Taidat olla oikeammassa kuin oivalsitkaan. Valkku-Einari/valuuttakauppias/Kata Pattilainen kirjoitteli verkkostomarkkinointiaiheessa nimimerkillä "Ihana mies".Alias Moktar.Gubta
- Olipa yllätys
Valkku koulukiusaava narsistiko se siinä kirjoittaa ??
- Kata pattilaa soimaa
Käyttäytymistieteellinen tutkimusmateriaalin kertyminen on jatkunut tavanomaisen olemattomalla älyllisellä tasollaan.
Koska näistä kopionikeistä ei tiedä kuinka moni siellä verbaalioksentelee, vastataan muutamiin peruskysymyksiin kollektiivisesti.
Kysymys 1: Valkkuko se siellä?
Vastaus 1: Ei ole valkku eikä kukaan muukaan kuin pahainen irtinikki Kata pattilaa soimaa.
Kysymys 2: Oletko narsisti?
Vastaus 2: En tiedä, asiaa ei ole koskaan virallisesti tutkittu. Itsehän tuota asiaa on hankala sanoa.
Kysymys 3: Oletko "Ihana mies"?
Vastaus 3: En ole koskaan kirjoitellut minnekään ko. nikillä, ja tuskin edes käsitteellisestikään täytän ko. määritelmää keski-ikäisenä lihaa syövänä valkoihoisena heteromiehenä. Pitääpäs kysäistä vaimolta - vaikkakin saanen vastaukseksi lähinnä ilkikurisen hymyn.
Kysymys 4: Diapamit. Otanko, ostanko, annanko muille?
Vastaus 4: En ota, en osta (taitavat muuten olla reseptitavaraa, joten niitä ei niin vain ostella; ei itselle eikä muille) enkä anna muille. Mikä tämä pamijuttu muuten on, miksi ne ovat koko ajan esillä, pakkomielle?
Varas muita varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen. - Ei näy sinistä

Varas muita varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen.Valkkupa valkku.
Ei näy sinistä kirjoitti:
Valkkupa valkku.
Ei niin. Senpä vuoksi kirjoittaja ei voi ollakaan minä. ;))))
- Missä on pamit
valuuttakauppias kirjoitti:
Ei niin. Senpä vuoksi kirjoittaja ei voi ollakaan minä. ;))))
Huumori taitaa olla hyväksi valkulle
- Anonyymi
Jep.
- Anonyymi
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Käyttäytymistieteellinen tutkimusmateriaalin kertyminen on jatkunut tavanomaisen olemattomalla älyllisellä tasollaan.
Koska näistä kopionikeistä ei tiedä kuinka moni siellä verbaalioksentelee, vastataan muutamiin peruskysymyksiin kollektiivisesti.
Kysymys 1: Valkkuko se siellä?
Vastaus 1: Ei ole valkku eikä kukaan muukaan kuin pahainen irtinikki Kata pattilaa soimaa.
Kysymys 2: Oletko narsisti?
Vastaus 2: En tiedä, asiaa ei ole koskaan virallisesti tutkittu. Itsehän tuota asiaa on hankala sanoa.
Kysymys 3: Oletko "Ihana mies"?
Vastaus 3: En ole koskaan kirjoitellut minnekään ko. nikillä, ja tuskin edes käsitteellisestikään täytän ko. määritelmää keski-ikäisenä lihaa syövänä valkoihoisena heteromiehenä. Pitääpäs kysäistä vaimolta - vaikkakin saanen vastaukseksi lähinnä ilkikurisen hymyn.
Kysymys 4: Diapamit. Otanko, ostanko, annanko muille?
Vastaus 4: En ota, en osta (taitavat muuten olla reseptitavaraa, joten niitä ei niin vain ostella; ei itselle eikä muille) enkä anna muille. Mikä tämä pamijuttu muuten on, miksi ne ovat koko ajan esillä, pakkomielle?
Varas muita varkaaks' luulee, sponssi muita kaltaisikseen.Siinä Moktar.
- Anonyymi
valuuttakauppias kirjoitti:
Ei niin. Senpä vuoksi kirjoittaja ei voi ollakaan minä. ;))))
Voi kyllä. Ja olikin.
- Mandoliinit soemaan
Onko palattava varmaan vanhaan mandoliini kantaan soitintouhuissa, kun tämä pyörivä smirkeli ei oikein pelittänyt, se pyöri aivan omaan pyöritystä, vaikka kuinka kammesta väänsi, painemittari kyllä pelasi ja venttiili ulisi.
Niistuuuksen kaukana ollaan vielä rahnalähteiltä ja visiin tämä vain pakenee edelleen, joota piste vain perästä näkyy.Täällähän se nappi ottaa huuteli, että pyörimään jää vain smirkeli. Meinaatkos, että nyt pyörimään jää vain mandoliini?
Kuka on kaukana rahalähteistä ja kuka ei. Hyvinhän tässä minulla pyyhkii, mutta minä en hukannutkaan rahojani kulta-hannun separaattoriin. ;)))- Toosa mikä lie liero
Edellinen oli heitto vain, eihän sitä voip toeksi ottaa, niinkuin ei koko touhuakaan, viranomaiset vain kyörää rehellisiä toosasta puhujia.
- Olihan saalis
valuuttakauppias kirjoitti:
Täällähän se nappi ottaa huuteli, että pyörimään jää vain smirkeli. Meinaatkos, että nyt pyörimään jää vain mandoliini?
Kuka on kaukana rahalähteistä ja kuka ei. Hyvinhän tässä minulla pyyhkii, mutta minä en hukannutkaan rahojani kulta-hannun separaattoriin. ;)))Ootkos ees kuhhaa saanut pitkillä vaellusreissuilasi, kuules 1,25kg ruatales syötiin ja viistoista ahventa ruotoineen, suurin näistä kilonen ja tämä on tosi, sinä vain kallista bensaa poltat ja kulet ummet ja lammet, ymmärtäen äitisi polkuja tietysti, meikäläinen se vain ruotasee näistä nevasista lähivesistä tuommosta saalisa, ei kuitenkaan aivan ite onkien vaan kylykiäisinä, piti siitä saaliista sangollinen jakaa kahteen kasaan luonollekin noille karhuille syötäväksi, näissä erämaissa.
- Ni tsecju vo
Toosa mikä lie liero kirjoitti:
Edellinen oli heitto vain, eihän sitä voip toeksi ottaa, niinkuin ei koko touhuakaan, viranomaiset vain kyörää rehellisiä toosasta puhujia.
Estja na koperova stavisko osemsta.
Kak vej galantava?
Namsekaty boh' kaj. - Vt. валюта чейнджер
Ni tsecju vo kirjoitti:
Estja na koperova stavisko osemsta.
Kak vej galantava?
Namsekaty boh' kaj.Спасибо кп спросил. Моя голова чувствует себя хорошо.;)))
- Kata pattilaa soimaa
Vt. валюта чейнджер kirjoitti:
Спасибо кп спросил. Моя голова чувствует себя хорошо.;)))
Tämän läpihapantuneen keskusteluketjun käyttäytymistieteellinen anti tuntuu näin maallikonkin silmin varsin monipuoliselta, vaikkakaan sisältö ei juurikaan laadulla loista.
Olemme saaneet tämän lyhyen keskustelun ohessa tutustua muun muassa vainoharhaisuuteen, pakkomielteisiin, tyhjänpäiväiseen jankutukseen, ja näin lopuksi vielä kielilläkin puhumiseen (tai, no tässä tapauksessa kirjoittamiseen).
Jaarittelumme tuntuu jo haukanneen sen verran ilmaa, ettei se oikein etene, joten on aika lopettaa. Olemmeko oppineet mitään - luultavasti emme.
Eli jos siis on lusikalla annettu, älkäämme yrittäkö kauhalla vaatia. Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Tämän läpihapantuneen keskusteluketjun käyttäytymistieteellinen anti tuntuu näin maallikonkin silmin varsin monipuoliselta, vaikkakaan sisältö ei juurikaan laadulla loista.
Olemme saaneet tämän lyhyen keskustelun ohessa tutustua muun muassa vainoharhaisuuteen, pakkomielteisiin, tyhjänpäiväiseen jankutukseen, ja näin lopuksi vielä kielilläkin puhumiseen (tai, no tässä tapauksessa kirjoittamiseen).
Jaarittelumme tuntuu jo haukanneen sen verran ilmaa, ettei se oikein etene, joten on aika lopettaa. Olemmeko oppineet mitään - luultavasti emme.
Eli jos siis on lusikalla annettu, älkäämme yrittäkö kauhalla vaatia.Pääsit välimerkeillä ja kohtuullisella oikeakielisyydellä epäillyksi Valuuttakauppiaaksi.
Suoritus on kunnioitettava, kiitos siitä.;)))- Kyllä kyllä
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Tämän läpihapantuneen keskusteluketjun käyttäytymistieteellinen anti tuntuu näin maallikonkin silmin varsin monipuoliselta, vaikkakaan sisältö ei juurikaan laadulla loista.
Olemme saaneet tämän lyhyen keskustelun ohessa tutustua muun muassa vainoharhaisuuteen, pakkomielteisiin, tyhjänpäiväiseen jankutukseen, ja näin lopuksi vielä kielilläkin puhumiseen (tai, no tässä tapauksessa kirjoittamiseen).
Jaarittelumme tuntuu jo haukanneen sen verran ilmaa, ettei se oikein etene, joten on aika lopettaa. Olemmeko oppineet mitään - luultavasti emme.
Eli jos siis on lusikalla annettu, älkäämme yrittäkö kauhalla vaatia.Voi valkkua.
- valuuttakauppias j
Kata pattilaa soimaa kirjoitti:
Tämän läpihapantuneen keskusteluketjun käyttäytymistieteellinen anti tuntuu näin maallikonkin silmin varsin monipuoliselta, vaikkakaan sisältö ei juurikaan laadulla loista.
Olemme saaneet tämän lyhyen keskustelun ohessa tutustua muun muassa vainoharhaisuuteen, pakkomielteisiin, tyhjänpäiväiseen jankutukseen, ja näin lopuksi vielä kielilläkin puhumiseen (tai, no tässä tapauksessa kirjoittamiseen).
Jaarittelumme tuntuu jo haukanneen sen verran ilmaa, ettei se oikein etene, joten on aika lopettaa. Olemmeko oppineet mitään - luultavasti emme.
Eli jos siis on lusikalla annettu, älkäämme yrittäkö kauhalla vaatia."Kata pattilaa soimaa"
Nimimerkki valuuttakauppiaan käytössä ollut nimimerkki hänen yrittäessään paeta narsistisyytöksiä ja vaimonsa diapam-tarpeesta huolehtimista. valuuttakauppias trollaus. ;))) - Anonyymi
valuuttakauppias kirjoitti:
Täällähän se nappi ottaa huuteli, että pyörimään jää vain smirkeli. Meinaatkos, että nyt pyörimään jää vain mandoliini?
Kuka on kaukana rahalähteistä ja kuka ei. Hyvinhän tässä minulla pyyhkii, mutta minä en hukannutkaan rahojani kulta-hannun separaattoriin. ;)))TABISukissasi on nappi
- Anonyymi
valuuttakauppias kirjoitti:
Pääsit välimerkeillä ja kohtuullisella oikeakielisyydellä epäillyksi Valuuttakauppiaaksi.
Suoritus on kunnioitettava, kiitos siitä.;)))Turhaan kiittelit ValkkuMG.
Olet tapojesi vanki. - Anonyymi
valuuttakauppias j kirjoitti:
"Kata pattilaa soimaa"
Nimimerkki valuuttakauppiaan käytössä ollut nimimerkki hänen yrittäessään paeta narsistisyytöksiä ja vaimonsa diapam-tarpeesta huolehtimista. valuuttakauppias trollaus. ;)))Irtonikkien Monsieur Mosse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irtonikkien Monsieur Mosse.
Miestenmies. Ei naisten-.
AnaI only. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miestenmies. Ei naisten-.
AnaI only.;)))))))
- Anonyymi
valuuttakauppias kirjoitti:
Pääsit välimerkeillä ja kohtuullisella oikeakielisyydellä epäillyksi Valuuttakauppiaaksi.
Suoritus on kunnioitettava, kiitos siitä.;)))Teatterisi on naurettavaa.
Kiitos kysymästä. Reisuilla saa sitä ja tätä, yleensä näitä Suomi-äidin parhaita antimia. Tosin se saalikala on sivuseikka, ainakin niin kauan kuin repussa piisaa lenkkiä ja sikanautaa. Ja siihen kun ruotasee pannukahvit päälle, tietää syöneensä.
Karhuja ei passaa ruokkia, niistä tulee helposti kaupunkilaisia ja sitten ovat tassu ojossa vaatimassa evästä ihmisten nurkissa. Käy niin kuin Winkkarissa, että helppo eväs nousee päähän ja muusta ei sitten enää ymmärrä mitään. ;)))- Anonyymi
Oletko menossa hirvijahtiin?? :DDDDD
Ja viikko irti mamupalstalta tekeekin hyvää sulle. - Anonyymi
saalikala
saalikala
Aapisen tarvitset.
- Anonyymi
Olipa tämä typerä avaus, ei edes vastaamisen arvoinen, mutta menköön.
- Anonyymi
Kitkerä katkeransa tuntee.
- Anonyymi
"Hänellä on projektina hankkia vaimolleen diapameja, koska vaimonsa on joutunut miehensä koulukiusaajanluonteesta kovasti kärsimään. Avauksen kirjoittaja ei ole kuitenkaan tajunnut, että hänen pitää itse mennä apteekkiin niitä hakemaan vaan hän kuvittelee, että joku palstalla toisi pillereitä hänelle pussukassa."
ValkkuMG on tunnettu koulukiusaajan luonteestaan jo päivästä nro yksi.- Anonyymi00101
Juu
- Anonyymi00129
Muijansa lähti persun matkaan. Siitä 20 vuotta jatkunut kostonsa palstoilla johtuu.
- Anonyymi
Globalisti keinottelu raha käyttää sotaan natoa. Us cia ohjaa propagandaa.
Ollaan sota hullujen keinottelun alla.
Länsi keinottelu-rahan itään etenemis sota on tämä sota !
Länteen suomettuminen on vakava ongelma. Elintaso laskee kun Suomi on joutunut läntisen energia- ja raaka-aine ja inflaatio-, tulonsiirto- keinottelun armoille. Kilpailukyky häviää Suomesta. Netto-maksajan elintaso laskee. Tilanne on huono.....
- Tässä tehdyssä kriisissä, ukraina toimissa, us eu globalisti rahan aiheuttama tuho on suurta. Ahneus ja ylimielisyys tuhoaa.
globalisti raha, us, eu, nato, cia lähti ristiretkelle itään,, vaihtoi ukrainan hallinnon.
- valtaan nostettiin tv-koomikko.
( -joka on omalle kansalleen yhtä tuhoisa , kuin 1930-40 L oli taidemaalari Saksassa..).
Venäjä pysäytti globalistien ja naton itään etenemisen, tuli sota...
Ukrainan hyödyntämisestä taistellaan.
Nyt on ukrainassa kuollut jo nato kenraaleja ja kymmeniä nato upseereja, natomiehistöä sadoittain.. Nato on syvällä suossa.
Englantilaiset, ranskalaiset, puolalaiset. us,.. jne. Lisää siellä tuhoa. ja ajaa globalisti rahan etua ! Aseteollisuuden etua ajetaan.
Nykyään Ollaan täysin vääristävän nato-propagandan alla, niin ikävä totuus siitä,
että länsi politikoilla ja länsi rahalla on verta käsissään --- jää kertomatta !!
Ukrainan menetykset on valtavat, yli 1/2 miljoonaa... ja sota invalidit lisänä.. toinen
1 /2 miljoonaa..
- Olisi aika lopettaa tämä länsi rahan ja globalistien uusi vietnam.
ukraina-vietnam tulee liian kalliiksi.
Vain lännen aseteollisuus ja energia teolisuus hyötyy ja rahanvaihtajat !
Mutta Ukrainasta ei saatu haluttua lebensraumia länsi-keinotteluun !!
Black rock, goldman sachs, rotschildit, haliburton, black river, exon mobil, royal dutsch shell, , monsanto, , jne,,jne,
jäivät ilman huikaisevia voittoja...
Ja lähi-itää ja afrikkaa ei hallita ukrainan viljalla....
Lisäksi venäläinen on sotkenut ranskan siirtomaa-imperiumin saharan etelä-puolisilla alueilla !! Mullistuksia on ja ei ollenkaan globalisti rahan toiveitten mukaisia.
Aloittaako nyt ahne globalisti raha suuren kostoretken, vai vetäytyy, kuin aiemmin vetäytyi vietnamista ja afganistanista - Anonyymi
Dysfasia-aloitus taitamattomalta.
- Anonyymi
Se on moktar vaan. Ei kannata noteerata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on moktar vaan. Ei kannata noteerata.
- Anonyymi
Kuulin, että pulustusrintama oli pitänyt pienimuotoisen kesätapaamisen. Kahvia ja makkaraa oli tarjolla sekä kovia odotuksia EIT:n suhteen. Kovimpaa ääneen puhuneella oli vieläkin toiveissaada tileille jääneet parisataatuhatta takaisin. Tietenkin, koska omaa raha meni melkein saman verran sisälle :)
Kiersipä joukossa tarinoita uusista tienausmahdollisuuksista, joista yhdessä Nigerian prinssi antaisi perintönsä pientä käsittelymaksua vastaan halukkaille. Kuulemma tarvitaan vain perintöveroja ja lakiemiehiä varten käteistä, mutta sitten alkaa printaaminen. Nimittäin rahan.- Anonyymi
Kirjoita omalla nikilläsi, Valkku-Moktar.
- Anonyymi
Ei se öyhö osaa edes Anonyymina varoa dysfasiaansa.
No, sinut on nähty.
Rauhansanalainen. - Anonyymi
Tanssimme yhdessä ganvibitaaaa
- Anonyymi
Lautapäämies kertoo, ValkkuMoktarin esiasteena.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/2025397/eiko-nilssilla-vammoja - Anonyymi00099
Mokt mokt
- Anonyymi00103
Mitäs niksuttelet pöljä?
Kas vaan! Vanha ystäni nikinnussuttaja se siellä ratsastaa jo ammoin kuolleella aasilla.
Tuosta esiintymisestäsi on jo aikaa 20 vuotta, eikä sinua yhtään hävetä?
Pito ihan katsoa tuo aloitus uudestaan.
Kas näin kirjoittaa nikinnussuttaja:
Ihmetyttää kuinka asiat muuttuvat vuosien myötä ja kun siihen lisätään vielä nykymedian kohu niin Gustavson säilyi rytäkässä lähes vammoitta?
Näin kirjoittaisin minä, sillä yleensä minulla on pilkkuja pussillinen kotona:
Ihmetyttää, kuinka asiat muuttuvat vuosien myötä. Ja kun siihen lisätään vielä nykymedian kohu, niin Gustavson säilyi rytäkässä lähes vammoitta?
Et osannut silloin, että osaa vieläkään.
Tunpelo mikä tumpelo. ;)))- Anonyymi00105
Et osaa kirjoittaa.
Tunpelo 🤣🙄😝🥳🤡 - Anonyymi00106
Eikö sinua Moktar hävetä tuo lapsellinen töppöilysi?
Et vaan osaa. - Anonyymi00108
Anonyymi00105 kirjoitti:
Et osaa kirjoittaa.
Tunpelo 🤣🙄😝🥳🤡Pito ihan katsoa tuo aloitus uudestaan.
Pito pito. Anonyymi00105 kirjoitti:
Et osaa kirjoittaa.
Tunpelo 🤣🙄😝🥳🤡Tunpelo on iha selemästi vasenmistolainen vähenmistö konmunisti Tanpereeltä tahi Jänmpsästä🏭👷♂️🇻🇳🎖🎈🧨
- Anonyymi00110
Anonyymi00108 kirjoitti:
Pito ihan katsoa tuo aloitus uudestaan.
Pito pito.Että osaa että osaa.
Kännissä tuo valkkumoktaari on.
Sikana virheitä lykkää nyt. Anonyymi00105 kirjoitti:
Et osaa kirjoittaa.
Tunpelo 🤣🙄😝🥳🤡Onhan se ura tuokin. Yli kaksikymmentä vuotta putkeen nikin nussuttamista ja puskassa konttaamista.
Tuolla meriitillä voisit jo anoa Kappakamarin hopeisen ansiomerkin. Se myönnetään yli 20 vuoden uskollisesta palveluksesta. ;)))- Anonyymi00112
Valuuttakauppias kirjoitti:
Onhan se ura tuokin. Yli kaksikymmentä vuotta putkeen nikin nussuttamista ja puskassa konttaamista.
Tuolla meriitillä voisit jo anoa Kappakamarin hopeisen ansiomerkin. Se myönnetään yli 20 vuoden uskollisesta palveluksesta. ;)))Oot onneton rähmäkäpälä moktaari
- Anonyymi00115
Anonyymi00112 kirjoitti:
Oot onneton rähmäkäpälä moktaari
On niin ketku perseilijä, ettei isompaa löydy.
- Anonyymi00109
Tunpelo pito
Ei opi.
;)))))- Anonyymi00114
Kappakamari
Äijä niksuttelee ihan Pimpulana
"Kappakamari"
Älä nyt tuohon kompastu vaan ano se ansiomerkki. Sinä - jos kuka - olet sen omalla ahkeruudellasi ansainnut.
Tosin merkki maksaa 310 egee, mutta äkkiäkös sinä sen vanhana koijarina sukulaisiltasi nusaiset. Niinhän sinä sait ne Winkkarirahatkin. ;)))- Anonyymi00116
Eipä luonnistu trollilla kirjoittaminen, ei Moktarilla, saati sitten Valuuttakauppiaallakaan.
Se on vanhan yksinäisen miehen vaiva, nimittäin tuo kädettömyys ja pöljyys näppäimistön takana.
Parkuminen kyllä onnistuu. :)))- Anonyymi00118
Ihon alle kuitenkin on mennyt, pappa rageaa ihan sikana muistellen omia rahanmenetyksiään winkkariin. Suku ei hyvällä katsonut, eikä velipoikakaan hyväksynyt mammonan menetystä. Ei sitä nuasjärveläisellä mädällä kuhalla lepytetä, sanoisi alakerrassa hiiliä lapioiva mummonsakin.
Sitä saa mitä tilaa, Brynolf on itse ansainnut häpeänsä.
Selkäkekkaa pipsikääpiölle. :)
Älähän nyt turhaan kainostele. Sinä, jos kuka, olet sen ansiomitalin ansainnut.
Tuollaista määrätietoisuutta ja luonteen lujuutta tulisi jokaisen osata arvostaa. Ensin kannoit omat ja sukulaisiltasi koijatut rahat winkkariin. Sitten kun menetit yhteyden rahoihisi, kuten oik.tiet.lis. niin vekkulisti kuvasi tilannetta, valehtelit vielä klubista kaksikymmentä vuotta putkeen - mitään en tunnusta, en koskaan!
Tällaisia miehiä Suomi tarvitsee enemmän. Jos päätät hakea sitä mitalia, minä kyllä maksan siitä puolet. ;)))- Anonyymi00117
Eipä ole MoktarValkku nyt framilla ollenkaan.
Niin helposti koijattu apinaa ja vanhuksella jättää muutaman tahdin väliin.
Mutta jatketaan pösilön niittaamista. - Anonyymi00120
Onko pösilön vanha mummo tulossa Jerusalemin muurin väijystä suviseuroille? Mädästä Nuasjärven kuhasta kyhätty keitto odottaa ottajaansa. Pösilölle itselleen on varattu yksi päähänsä sopiva masto.
- Anonyymi00121
Manillaköysi sillä onkin. Se sama, mitä tarjosi Tummelin kera muille, kun oma rohkeutensa kiikkuun hiipui.
Jopas jotakin, olipa sinulla taas paljon sanottavaa. Mitäpä jos yrittäisit mahduttaa kaiken yhteen viestiin. On kovin turhaa pommittaa lukijoita tuollaisella viestitulvalla.
Niin tai näin. Tilanne Jerusalemin itkumuurilla alkaa rauhoittua, pääsiäinen on mennyt ja Iranin dronejakaan ei enää pörrää Israelin ilmatilassa. Päivystävä rabbi voi rauhallisin mielin sujauttaa viestisi itkumuurin rakoseen. Mitäpä jos kirjoittaisit hänelle, kuten olet aiemminkin tehnyt. ;)))- Anonyymi00122
"Onko pösilön vanha mummo tulossa Jerusalemin muurin väijystä suviseuroille? Mädästä Nuasjärven kuhasta kyhätty keitto odottaa ottajaansa. Pösilölle itselleen on varattu yksi päähänsä sopiva masto."
Pösilön Ford on leikannut moottoristaan kiinni, joten koko suviseura taitaa jäädä haaveeksi. Uuden auton ja kuolinpesän rahat katosivat Winkkarin mukana - sukulaismiehen opeilla. Mummo yrittää lisäksi hieroa Lähi-Idän rauhaa, joten Nuasjärven saastunut kuhakeitto jää pösilölle vain haaveeksi - mummohan lupasi tarjota puolikkaan annoksen.- Anonyymi00126
"Niin tai näin"
Ei se moktarikaan osaa muuta hokea.
- Anonyymi00123
Valkkumoktari saa niiiiiiiin kovasti nenuunsa taas😅
- Anonyymi00124
Eihän se osaa kirjoittaa Nilsin sukunimeäkään oikein. ;)))
"...mummohan lupasi tarjota puolikkaan annoksen."
Kovinpa sinulla on huolta jo ammoin kuolleesta mummostani - rauha hänen muistolleen vaan.
Tästä ja muista kaunoistasi voi kirjoittaa Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille. Rabbi käsittelee näitä asioita luottamuksella, joten voit ihan vapaasti kirjoittaa kaikesta. Meidän Herramme tuntee sinut entuudestaan, joten oman etusikin vuoksi sinun kannattaa olla katuvainen.
Näin kun toimit, niin hätäsikin helpottaa. ;)))- Anonyymi00125
> Kovinpa sinulla on huolta jo ammoin kuolleesta mummostani - rauha hänen muistolleen vaan.
Voi Moktarin pösilöä, miksi sitten olet lähettänyt mummosi väijyyn Jerusalemin itkumuurille - et ole mitään rauhaa antanut hänelle?
Itse lupasit ratkaista korona-viruksen, joka ratkesikin lopulta ilman apuasi. Olet luvannut lisäksi puhdistaa Talvivaaran lähialueiden vesistöjen pohjasedimentit, ratkaista Ukrainan sodan. Palestiinan tilanteen ja Iranin erityisoperaation. Trumpin olet halunnut saattaa mielentilatutkimukseen sekä Suomen talouden nousuun ja työttömyyden laskuun. Mutta mitään ei tapahdu, kuolinpesänne rahat saitte kyllä sukulaismiehesi kanssa hukattua Winkkariin.
Olet pelkkää silkkoa sisältä, turhia lupauksia ja valhetta. Piin desimaalit osasit väärentää, toisen ihmisen verotiedot kähveltää ja manillaköyteen tarjota rasvaa.
Vastenmielinen pösilö olet, vihattu kaikkialla missä kirjoitat. Samea limajälki jää kaikkialle perääsi missä oletkaan madellut, hajusta huomaa, missä olet hortoillut. Suviseuroilla masto on sinua odottamassa ja harusvaijerit on jo laitettu sinua varten ruostumaan.Voi kirjoitta kaikesta tästä Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille. Hänelle maksetaan murheittesi kuulemisesta, minulle ei makseta.
On tässä vähän muitakin hommia, kun tuo kevätkin tekee jo kiivaasti tuloaan. ;)))- Anonyymi00131
Valuuttakauppias kirjoitti:
Voi kirjoitta kaikesta tästä Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille. Hänelle maksetaan murheittesi kuulemisesta, minulle ei makseta.
On tässä vähän muitakin hommia, kun tuo kevätkin tekee jo kiivaasti tuloaan. ;)))Valuuttakauppias: "Jos minun nimikaima töppöilee winkkarissa, julkaistakoon rikollisen sotu, osoite ja mielellään valokuvakin. Hymyillään kun tavataan."
Hiihaa, hienoja näkemyksiä Brynolf Ruokalajilla. Identiteettivarkaus ei ole Moktar Valuuttakauppiaan mukaan vakava asia, vaan Moktarin näkemyksen mukaan jopa positiivinen asia. Moktaria vihataan kaikkialla missä hän kirjoittaakaan; on se vastenmielinen heppu.
Moktar ja sukulaismies hukkasivat Winkkarissa sukunsa ja kuolinpesän varat, mutta eivät päätyneet poliisien listalle. Jerusalemiin itkumuurille passiin lähetetty mummo piti asiasta huolen. - Anonyymi00135
Anonyymi00131 kirjoitti:
Valuuttakauppias: "Jos minun nimikaima töppöilee winkkarissa, julkaistakoon rikollisen sotu, osoite ja mielellään valokuvakin. Hymyillään kun tavataan."
Hiihaa, hienoja näkemyksiä Brynolf Ruokalajilla. Identiteettivarkaus ei ole Moktar Valuuttakauppiaan mukaan vakava asia, vaan Moktarin näkemyksen mukaan jopa positiivinen asia. Moktaria vihataan kaikkialla missä hän kirjoittaakaan; on se vastenmielinen heppu.
Moktar ja sukulaismies hukkasivat Winkkarissa sukunsa ja kuolinpesän varat, mutta eivät päätyneet poliisien listalle. Jerusalemiin itkumuurille passiin lähetetty mummo piti asiasta huolen.Mummo sätkii yhä alakerrassa hiililapiolla huitoen. Kiroaa pojanpoikaansa ikuisesti.
Insesti.
- Anonyymi00130
Raakaa on valuuttakauppiaan elämä. Ei ehdi kuin niksuttelemaan pois muiden kommentit.
Pimpulan hobby. Nämäkin huolenne ja murheenne voitte vallan mainiosti kirjoittaa Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille.
Hän kuulee itkujanne, ja auttaa kyllä voi. ;)))- Anonyymi00136
Mummon kanssa suviseuroille. Masto odottaa sinua.
- Anonyymi00137
Anonyymi00136 kirjoitti:
Mummon kanssa suviseuroille. Masto odottaa sinua.
Ja se manillaköytensä, mikä lojuu piirongin laatikossa militariakirppikseltä tilatun mansikan kera.
Ei sovi nykyiseenkään pottapääkarvahattuunsa.
Mutta kiikkutarpeena soviva kynäniskapimpulalle. Anonyymi00137 kirjoitti:
Ja se manillaköytensä, mikä lojuu piirongin laatikossa militariakirppikseltä tilatun mansikan kera.
Ei sovi nykyiseenkään pottapääkarvahattuunsa.
Mutta kiikkutarpeena soviva kynäniskapimpulalle.Tämänkin itkusi voisit itkeä Jerusalemin itkumuuri päivystävälle rabbille. Ahdistuneen oloa saattaa helpottaa jo se, että saa itkettyä murheensa jollekin, joka aidosti kuuntelee.
Rahojasi et saa takaisin. Menetit kosketuksesi niihin, kuten varatuomari sinulle kertoi. Mutta saithan sentään hetken uskoa olleesi samassa klubissa kenttäpiispan, pankinjohtajan ja ministerin kanssa. Se on jo paljon se. ;)))- Anonyymi00138
Valuuttakauppias kirjoitti:
Tämänkin itkusi voisit itkeä Jerusalemin itkumuuri päivystävälle rabbille. Ahdistuneen oloa saattaa helpottaa jo se, että saa itkettyä murheensa jollekin, joka aidosti kuuntelee.
Rahojasi et saa takaisin. Menetit kosketuksesi niihin, kuten varatuomari sinulle kertoi. Mutta saithan sentään hetken uskoa olleesi samassa klubissa kenttäpiispan, pankinjohtajan ja ministerin kanssa. Se on jo paljon se. ;)))Pidät yhä hengissä kakkoshahmoasi.
Turhaa se.
Ei sinusta ole mihinkään.
”Ei sinusta ole mihinkään. ”
Se, joka uskoo liikkuneensa samoissa piireissä kenttäpiispan, pankinjohtajan ja ministerin kanssa, saattaa jopa tyhmyyttään vähätellä tavallista, ahkeraa kansalaista. Tämä on kuitenkin täysin turhaa, kuten vyölaukkumies videolla opetti.
Tavallisuus myös suojaa ihmistä sortumasta tyhmyyksiin. Tavallinen kansalainen ei kanna omia ja sukulaisilta koijattuja rahoja Hanskin tuhlattavaksi, vaan ostaa niillä uuden Kian. Tavallinen kansalainen ei istuskele käräjäsalin porstuassa odottamassa oman asiansa käsittelyä, vaan hän istuu laiturin nokassa onkimassa ahvenia.
Asioilla on usein kaksi puolta, ystäväni Tröllykkä. ;)))- Anonyymi00143
Tavallinen, ahkera kansalainen.
Venäjän renkipoju. Tavallinen, ahkera kansalainen ei myöskään tunne tarvetta vetää vieraan valtion vankkureita.
Mutta jatka sinä vaan, kun noin uskot asiaasi. ;)))- Anonyymi00144
MoktarValuuttakauppias on venäläisen tiedustelupalvelun kätyri.
- Anonyymi00146
Vetelee kremliläisen isäntänsä sontakärryjä pieni pili jöpöttäen.
- Anonyymi00147
Moktar + Jerusalemin mummo sanoo: "Tavallinen kansalainen ei kanna omia ja sukulaisilta koijattuja rahoja Hanskin tuhlattavaksi, vaan ostaa niillä uuden Kian."
Moktar sukulaismiehensä kanssa sijoitti suvun perintörahat Winkkariin. Siinä olikin sitten hyvät suvun keskiset juhlapöytäkeskustelut Nuasjärven mädän kuhan äärellä. Presidentillä on aina jouluhauki, Moktarin suvulla on mätä Nuasjärven kuha, jota on haudutettu Talvivaaran rikkihapon jätteissä.
Moktar kiitteli Talvivaaran hienoja ympäristötekoja.
Moktar sanoi, että tavallinen ihminen voi sijoittaa varansa uuden Kian lisäksi myös lääketeollisuuteen paikallisella apteekin tasolla. Varsinkin Moktar itse on sijoittanut 100 pillerin purkkeihin mielenterveyslääkkeitä ja rauhoittavia. Winkkarin virheistä oppineena hänellä on niitä olohuoneen täydeltä.- Anonyymi00154
Vaimonsa nappaili liikaa ja luovutti.
"....olikin sitten hyvät suvun keskiset juhlapöytäkeskustelut..."
Keskiset pitävät sukukokouksiaan Tuurin kyläkaupassa.
Tarinasi taitaa olla pelkkää kielipuolisen solkkausta. ;)))- Anonyymi00151
Kannattaako sinunkaan huudella muiden kirjoittajien kirjoitustaidosta yhtään mitään?
Anonyymi00151 kirjoitti:
Kannattaako sinunkaan huudella muiden kirjoittajien kirjoitustaidosta yhtään mitään?
Kysypäs tätäkin siltä Jerusalemin itkumuurin päivystävältä rabbilta. Muista myös kertoa, että itse aloitit. ;)))
- Anonyymi00155
Valuuttakauppias kirjoitti:
Kysypäs tätäkin siltä Jerusalemin itkumuurin päivystävältä rabbilta. Muista myös kertoa, että itse aloitit. ;)))
Onko mummolla edes yksi vapaapäivä Jerusalemista, että pääsette yhdessä suviseuroille? Mummosihan lupasi tarjota sinulle puolikkaan lautasellisen Nuasjärven mädän kuhan keittoa.
Ps. Masto on sinua varten jo tilattu. Anonyymi00155 kirjoitti:
Onko mummolla edes yksi vapaapäivä Jerusalemista, että pääsette yhdessä suviseuroille? Mummosihan lupasi tarjota sinulle puolikkaan lautasellisen Nuasjärven mädän kuhan keittoa.
Ps. Masto on sinua varten jo tilattu.Jopas sinulla on paljon asiaa taas.
Mitäpä jos kirjoittaisit tästä kaikesta vaan kiltisti sille Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille. Hän kuulee huutoasi. Ja auttaa kyllä voi. ;)))
- Anonyymi00156
On tämä moktarvalkku onneton paskahousu.
Onneton ihminen usein uskoo, että kaikki muutkin ovat onnettomia. ;)))
- Anonyymi00160
Natsina niksuttelee pois muiden kommentit tämä multinikki.
- Anonyymi00161
Kun Gubta unohtaa roolileikeissään kirjautua eri hahmolle kännipäissään....
Muistathan, että voit kertoa tämänkin itkusi Jerusalemin itkumuurin päivystävälle rabbille.
Eikö olekin lohduttavaa kuulla, että on olemassa joku, joka ymmärtää sinunkin murheitasi. ;)))- Anonyymi00163
Roolileikki jatkuu mullan alle asti.
- Anonyymi00164
Valuuttakauppias- profiilin kautta Moktarin rooliin öyhöttämään skeidaa.
"Roolileikki jatkuu mullan alle asti."
Sinä, veljeni Herrassa, muista toki sen, että kaikki kivet käännetään. Jokainen kiven alla piileskelevä nilviäinen ansaitsee tulla nähdyksi.
Kiven alle, jopa mullan alle tässä on kurkisteltava. ;)))- Anonyymi00165UUSI
"Jokainen kiven alla piileskelevä nilviäinen ansaitsee tulla nähdyksi."
Sinusta kukaan ei voi tosin olla ihan varma. Parasta olisi ehkä ollut, kun olisit sen paikallisen pysynyt kiven alla ja mummosi Jerusalemissa muurin kivien välissä.
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882513- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww831391EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje121206- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102791Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe34785- 54783
- 30706