miten on todistettu kokeellisesti, ettei valonnopeutta voi ylittää?
joku vanha patu einstein heilutteli käsiään ja höpisi kaikenmaailman teorioita. ne ei oikein kelpaa todisteeksi.
ja vaikkapa se tunnettu yhtälö: e=mc^2 on ihan hatusta temmattu. aika epätodennäköistä olisi, että se toimisi juuri noin ilman mitään kertoimia. tuotahan on melkoisen vaikea todentaa, koska energiamäärät ovat joka tapauksessa valtavan suuria massahäviöön nähden.
Miten on todistettu
22
171
Vastaukset
Onko alle kolmikymppinen mielestäsi vanha patu? Et siinä tapauksessa itse taida olla neljäätoista täyttänyt.
- Tietäjä?
Miksi kyselet, olethan Tietäjä?
- Tiedottomana
Parhaat tietäjät tietävät myös tietämyksensä rajat.
- hehehee!
Kvanttilomittumisen nopeudeksi on mitattu moninkertainen valonnopeus.
- phpuybvpu
Einstein oli melko nuori tehdessään erityisen suhtiksen. Jos informaatio ylittää valonnopeuden, joudumme luopumaan kausaliteetin invarianssista. Ei liene mahdollista.
E= mc^2 on todennettu jo ensimäisissä ytimen halkaisuissa, jolloin Lise Meitner keksi, mistä Hahnin kokeessa itse asiassa on kysymys.
Taifdat olla fysiikasta vähintäänkin pihalla. - Tapani3
Valon nopeutta ei voi ylittää, kun se on ääretön
- älä jaksa
Ei ole.
Radioaallot ovat osa SM spektriä, kuten valokin. valoa. Tutkan etäisyydenmittaus perustuu radioaaltoihin. Myös laser eteäisyysmittareiden mittaus perustuu valon äärelliseen nopeuteen.
Olet pihalla kun lumiukon pippeli. - Heh !
>
Miksi laserpulssilta menee yli kaksi sekuntia siihen, että se heijastuu Kuusta takaisin maahan, jos sen nopeus olisi ääretön ?
- ProfessorK
Trolli tunnut olevan mutta vastataan nyt kuitenkin, koska kysymys oli ihan oikeutettu.
Ei ole todistettu mitenkään kokeellisesti, etteikö valonnopeutta voisi ylittää. Teorioita hyvin harvoin todistetaan "oikeiksi", ne voidaan todistaa vain vääriksi ja Einsteinin teorioita ei ole todistettu vääriksi. Siten ne ovat oikeutetusti "oikeita" kunnes toisin todistetaan. Jos olet Einsteinin kanssa eri mieltä, niin sulje suusi tai muuten sinun on parasta esittää itse todisteita, jotka ovat ristiriidassa Suhteellisuusteorian kanssa.- ruahahuhaha
Minä sanon että Jumala on olemassa! Falsifioi tämä.
ruahahuhaha kirjoitti:
Minä sanon että Jumala on olemassa! Falsifioi tämä.
Todistustaakka on kantajalla, ei vastaajalla.
- Heh !
>
Ei kai sitä oikein voi todistaa kokeellisesti. Tätä teoriaa vaan tukee se, että aina kun havainnoidaan jotain, havaitaan, että sen nopeus on korkeintaan valonnopeus. Niin tosiaan, jos kaikki havainnot tukevat suhteellisuusteoriaa ja teoria ennustaa, mitä tulemme havaitsemaan tietynlaisessa koetilanteessa, niin voimme pitää teoriaa varsin hyvin paikkansa pitävänä. Jos tuo teoria (jota siis "kaikki" havainnot noudattavat) ennustaa, ettei valonnopeutta voi ylittää eikä ole koskaan havaittu mitään, mikä ko. nopeuden ylittäisi, voimme pitää sitä ainakin tämänhetkisenä tieteellisenä paradigmana, jota ei siis ole mitään rationaalista syytä epäillä.
>
Kyllä ne aika hyvin kelpaa, jos kerran havainnot vahvistavat ko. teorioita. Juuri tällä tavallahan tieteellinen tieto kertyy.
>
Ei ole hatusta temmattu, ei. Se on matemaattisesti johdettu - ja itse asiassa seuraa välttämättä jo aikaisemmasta fysikaalisesta tietämyksestä.
>
Kyllä se kuitenkin ihan havaintojen mukaan toimii juuri tuolla tavalla.
Meinaatko, että luonto toimii väärin kun se kerran tottelee suhteellisuusteoriaa ?
Jep, eikö tuo ole puhdasta vammailua ?
>
Mutta ei mitenkään mahdotonta. Nykyisissä hiukkaskiihdyttimissä tehdään huima määrä kokeita, joissa tuo massan ja energian relaatio on todettu juuri täsmälleen toimivaksi.
Teetkö nyt itsestäsi pellen ? - Kalju PItkätukka
Massallinen kappale ei voi saavuttaa valon nopeutta.
Kappaleen kiihdyttäminen vaati energiaa, siitä kysyjä lienee samaa mieltä.
Mitä kovempi vauhti, sitä enemmän potkua pitää antaa, kysyjä lienee edelleen samaa mieltä.
Suhteellisuusteoria osoittaa, että valon nopeuteen tarvittava energiamäärä olisi ääretön.
Ei siis mikään iso jytky, vaan oikeasti ääretön=mahdoton.
Valon nopeuden saavuttaminen saati ylittäminen on siten mahdotonta.
Nomaalitilanteissa, mm. kiväärin luodin tms. suht hitaan kappaleen ollessa kyseessä pärjätään Newtonin fysiikalla, suhteellisuusteoriaa tarvitaan hiukkasfysiikassa ja tähtitieteessä.
Suhteellisuusteorian ensimmäiset eaalimaailmaan liittyvät todisteet saatiin tähtitieteestä(Mekuriuksen rata ja tähtien valon taipuminen auringon painovoimakentässä). Ei tuota nyt kovin vaikea ole todistaa suoraankaan. Fissiilit aktinoidi-isotoopit menettävät haljetessaan prollilleluokkaa massastaan, ja on täysin pöljää väittää, ettei nykyinen mittatekniikka pysty moista mittaamaan. Kannattaa myös pitää mielessä, että tuo massa-energiariippuvuus vaikuttaa muuallakin, esim. dynamiikassa. Avaruusalusten radat menisivät kilometritolkulla pieleen, jos niitä laskettaisiin Newtonin oppien mukaan.
Hassua, ettei kukaan ole vielä huomauttanut, mutta onhan tuossa yhtälössä toki kerroin. Vai mikä lienee tuo c^2. No vakiokerroinhan se. On kovin vaikea esittää vakuuttavaa kritiikkiä, jos ei edes ymmärrä termejä joita itse käyttää."Avaruusalusten radat menisivät kilometritolkulla pieleen, jos niitä laskettaisiin Newtonin oppien mukaan."
No pysytäänpäs totuudessa. Kyllä luotaimien radat lasketaan ihan vanhan Newtonilaisen fysiikan perusteella. GPS alkaisi heittää, mikäli suhtiksen korjauksia ei huomioitaisi.agnoskepo kirjoitti:
"Avaruusalusten radat menisivät kilometritolkulla pieleen, jos niitä laskettaisiin Newtonin oppien mukaan."
No pysytäänpäs totuudessa. Kyllä luotaimien radat lasketaan ihan vanhan Newtonilaisen fysiikan perusteella. GPS alkaisi heittää, mikäli suhtiksen korjauksia ei huomioitaisi.Joo saatoin liioitella hieman. Jos alusten radat haluaa laskea tarkasti, suhteellisuusteoria pitää ottaa huomioon. Kuitenkin virhe on käytännössä siinämäärin pieni muiden virheenlähteiden rinnalla, ettei sitä yleensä tarvitse huomioida, "Kilometritolkulla" ei ole lähiavaruuden mittakaavassa kovinkaan paljon. Tiedän kuitenkin, että joissain tapauksissa halutaan laskea tarkkaan. Esim komeettaluotain Rosettan rataa on laskettu relativistiset ilmiöt huomioon ottaen.
- Eppäellä_soppii
Ei kait! Kun ulkoavaruuteen lähetty luotain hakee lisävauhtia 4-5 kertaa planeetoista, niin tuntuu mahdottomalta uskoa, että ratasuunnittelu onnistuu ihan newtonlaisella fysiikalla.
En tosin itse ole pikkurahan puutteessa lähettänyt yhtään luotainta, joten korjatkaa, jos olen väärässä.Joo, kyllä nuo suhteellisuusteorian mukaiset korjaukset täytyy laskea mukaan. Sitä tärkeämpiä, mitä pitempään painovomakentässä mennään.
Itse en antaisi penniäkään laitokselle, joka laskisi radan Newtonin lakien mukaan mutta mikään valtio ei ole sentään niin hullu.- Ratoja korjataan
tractor kirjoitti:
Joo, kyllä nuo suhteellisuusteorian mukaiset korjaukset täytyy laskea mukaan. Sitä tärkeämpiä, mitä pitempään painovomakentässä mennään.
Itse en antaisi penniäkään laitokselle, joka laskisi radan Newtonin lakien mukaan mutta mikään valtio ei ole sentään niin hullu.Ihanko totta? Oletko koskaan kuullut, että luotaimien ratoja korjaillaan pienillä "poltoilla"? Esimerkiski Rosettan rata olisi ollut mahdoton laskea koko matkalta,
käytetään mitä teorioita tahansa. Alkuarvojen tarkkuus ei kerta kaikkiaan voisi olla riittävä. - Ihanko totta?
tractor kirjoitti:
Joo, kyllä nuo suhteellisuusteorian mukaiset korjaukset täytyy laskea mukaan. Sitä tärkeämpiä, mitä pitempään painovomakentässä mennään.
Itse en antaisi penniäkään laitokselle, joka laskisi radan Newtonin lakien mukaan mutta mikään valtio ei ole sentään niin hullu.Mistä lähteestä tietosi on peräisin. On tunnettua, että kuussakäynnit ja maata kiertävät satelliitit hoituvat puhtaasti Newtonilla. Noilla nopeuksilla ja noissa painovoimakentissä GPS vaatii korjaukset sen erittäin tarkan aikavaatimuksen takia. Lentävät mötikät noudattavat riittävän tarkasti Newtonia, kun niille joka tapauksessa on pakko tehdä ratakorjauksia pitkillä matkoilla. Suhtiksen mukaan ottaminen saattaisi säästää marginaalisen määrän polttoainetta.
Laitahan jlähdettä tietoosi. - Tapola
Ihanko totta? kirjoitti:
Mistä lähteestä tietosi on peräisin. On tunnettua, että kuussakäynnit ja maata kiertävät satelliitit hoituvat puhtaasti Newtonilla. Noilla nopeuksilla ja noissa painovoimakentissä GPS vaatii korjaukset sen erittäin tarkan aikavaatimuksen takia. Lentävät mötikät noudattavat riittävän tarkasti Newtonia, kun niille joka tapauksessa on pakko tehdä ratakorjauksia pitkillä matkoilla. Suhtiksen mukaan ottaminen saattaisi säästää marginaalisen määrän polttoainetta.
Laitahan jlähdettä tietoosi.Ei kai avaruusaluksissa sentään GPS:ää ole?
- täsätä kymysys
Tapola kirjoitti:
Ei kai avaruusaluksissa sentään GPS:ää ole?
Ei. Kirjoittaja tarkoittanee, että GPS järjestelmässä joudutaan suhteellisuusteorian aikadilataatio huomioimaan, koska satelliittien gravitaatio ja nopeus vaikuttavat kelloihin joitain mikrosekunteja vuorokaudessa. GPS seurannassa mikrosekuntien heitto ajanhallinnassa johtaisi paikannuksen melko nopeasti täysin metsään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti15822785Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2463002Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292561Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912511Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks152393- 1011618
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821562Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s181391Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221367Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2411330