Ylpeys estää uskomasta?

"ylentää ylpeydessään oman järkensä ja tätä kautta ylpeys koituu uskon esteeksi."

Toinen versio on se, että ateisti sisimmässään (sydämessään jne. riippuen hihun jargonista) tietää Jumalan (tietysti tässä viitataan kristinuskon Jumalaan vaikkei sitä suoraan sanota) olevan olemassa. Ihminen on kuitenkin niin ylpeä, että ei halua myöntää syntejään ja haluaa rypeä lihallisessa (vs. hengellinen) elämässä.

Tosi-uskovalla ei tunnu olevan aavistustakaan siitä, miksi ateisti ei usko kuten hän itse uskoo. Tämän häiritsevän ongelman tosi-kristitty kuittaa joskus omalla selkeän yksinkertaisella logiikalla, missä ratkaisukin on selkeä ja yksinkertainen.

Lopputuloksena saamme kuulla näiltä tosi-kristityiltä, että ateistit eivät usko Jumalaan, koska

a) ateistit eivät halua uskoa
b) ateistit ovat ylpeitä
c) ateistit eivät ymmärrä yliluonnollisuuksia
d) ateistit uskovat evoluutioon ja siksi kieltävät jumalan
e) ateistit palvovat mielummin saatanaa
f) ateistit ovat tietämättömiä
g) ateistit vain väittävät etteivät usko Jumalaan, vaikka uskovatkin
h) ateistit on aivopesty ateismiin
i) ateistitkin ovat uskovaisia jotka "uskoo" ettei Jumalaa ole
j) ateistilla on mielenterveyden häiriö
k) ateisti on lapsellinen

Jaakob ja samia voi jatkaa listaa.

"Se on ennen kaikkea sitä että ihminen luottaa arviointikykyynsä jolla arvio monia muitakin asioita päivittäin. Ihminen erehtyy arviossaan välillä, mutta keskimäärin on hyödyllisempää luottaa järkeilyynsä kuin luopua siitä kokonaan."

Hyvää pohdintaa. Mutta joskus tulee tunne, että jo se on uskovan ihmisen mielestä väärin, kun "alistaa" uskomisen samalle maalliselle ajattelutavalle kuin muut elämän ratkaisutilanteet. Vaikka sama päähän meillä ihmisillä on kesät talvet, pohdittavasta asiasta riippumatta... Ja toisaalta uskova ihminen saattaa pitää tässä aisassa erehtymistä niin isona mokana, ettei siksi kannata riskeerata maallista arvostelukykyä käyttämällä.

"usko on itse asiassa itsessään tavallaan Jumalan vastainen argumentti. Niin kauan kuin Jumalasta ei ole mitään havaintoa on uskolla arvoa. Usko on täysin arvotonta sen jälkeen kun Jumala ilmoittaa itsensä meille selvästi."

Hyvin sanottu. Toisaalta uskova voi nähdä usko-vaatimuksen juuri syyksi sille, miksi Jumala ei näyttäydy: hän pysyttelee piilossa, jotta luotettavuutemme tulisi testatuksi (vaikka toisaalta ristiriitaisesti: Jumalan pitäisi vastata jokaiselle joka kutsuu). Eli tämäkin epäloogisuus on mahdollista selittää järkevästi, kun käyttää sopivaa logiikkaa ja mielikuvitusta.

Sen olen huomannut keskustellessani uskovaisten kanssa että he eivät voi ymmärtää epäuskoa konseptina.

He usein näkevät ateistin epäuskon eräänlaisena kannanottona jumalaa vastaan, ikäänkuin olisimme upponiskaisia. Eli uskomme kuitenkin jumalaan mutta tappelemme jumalaa vastaan. Olemme kuten aloittaja kirjoittaa, "liian ylpeitä uskomaan". Ateismimme on valinta, ei siis suhde olemassaolevaan maailmankaikkeuteen.
Tämä myös vaikeuttaa kaikkea keskustelua koska maailmakatsomukset eroavat niin isosti.

Kyllähän se on ihan normaali terve järki joka estää uskomasta sokeasti johonkin, mikä vaikuttaa äärimmäisen epäuskottavalta.

Mistään jumalista ei ole olemassa mitään todisteita. Ja se mitä uskovat esittävät "todisteina" osoittaa vain sen, ettei heillä ole mitään tajua edes siitä mitä sanalla tarkoitetaan. Muutenkin ne sadut ja ainaisesti kierrätetyt samat ikivanhat valheet herättävät vain surkuhupaisaa sääliä.

Myöskään uskovien oma käytös ei puhu tippaakaan heidän asiansa puolesta, pikemminkin päin vastoin. Väittävät muka edustavansa rakkauden sanomaa ja parempaa, tai ainoaa oikeaa absoluuttista moraalia. Mutta tarjoavat vain vihaa, sortoa ja syrjintää ja vielä valehtelevat törkeästi siihen päälle. Todella, siis Todella kaukana mistään rakkauden sanomasta tai paremmasta moraalista.

Summa summarum: Ei mitään todisteita, tarinat äärimmäisen epäuskottavia tai selkeitä valheita ja uskovien oma käytöskin vastakohta kaikelle mitä väittävät uskonsa edustavan. Kannattaako siis ihmetellä miksei kiinnosta.

Toisaalta usko ei suinkaan estä ylpeyttä. Esimerkiksi Jaakob, *JC ja miikanaahum tietävät Jumalasta ja tämän teoista ja tahtomisista paljon sellaista, mistä Raamattu ei puhu eikä pukahda.

Se ylpeys uskovaisessa on aika ironista kun ajattelee että se on yksi kuolemansynneistä.

En katsonut tarkkaan, jäikö vielä sanomatta netin hihhuleilla yleiset (ja nämä omaa muotoiluani asiastaan, ei suora sitaatti):
:
"Ateistit eivät halua tulla uskoon koska haluavat jatkaa syntielämäänsä. Jota joutuisivat häpeämään Jumalan edessä"

Samaa käyttävät myös evoluutiosta:
"Evoluutioon uskotaan koska halutaan jatkaa syntiä ja turmelusta koska ollaan mukamas vain eläimiä."

Tuollaiset minussa herättävät kysymyksen, että mitenkähän törkyelämää noin sanovat hihhulit ovat viettäneet? Ja ovatko kasvaneet junttilassa, joissa vaihtoehtoina olivat vain sikailu tai uskoon tulo? Ja miten kummmassa kuulemme yhtenään monista kaikkien suuntien uskoontulleista sun muista "uudestisyntyneistä" että heidän rötöstelynsä jatkuu vielä ja jopa pahenee? Ja eikö sitä voisi elää ihmisiksi ilman kipeisiin kultteihin hurahtamistakin niinkuin meidän muidenkin täytyy?