Missä tarkoituksessa soitat naiselle baarista?

Yujklööö

Seksin perässä tietenkin. Onko muita syitä?

4

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En kyllä koskaan, etenkään naiselle, mutten kyl miehellekään. Ihan varmuuden vuoksi pidän kännykän laukun pohjalla. Pari kertaa olen erehtynyt kurkkaamaan baarissa facebookiin ja silloin vahingossa sössinyt jotain. Painanut väärässä kohtaa ja yhtäkkiä tykännyt jostain, mistä ei olis pitänyt tai pyytänyt kaveriksi jotain tuntematonta.

      Jos soitan jollekin baarista, niin silloin on hätätilanne. Lähinnä siis siipalle tai joskus ehkä kaverille, jolla ei ole lapsia ja jonka oletan olevan hereillä. Mutta max kerran vuodessa hällekään. Sitten on vielä se vaara, että soittaa väärälle henkilölle aamuyöstä kello neljä. Tyyliin äidille, vaikka piti soittaa saman nimiselle kaverille:(

      Kännykät pitäis ottaa pois känniläisiltä.

    • No ei kyllä heti tuu mieleen mikään muu, kun viinaa saa paarista ja matkalla voi käydä vaikka nakki-kipsalla. Tietysti voi mennä lainaa rahaa jos on hauska ilta ja haluu jatkaa sitä, mutta omat rahat ihan finaalissa.

      • Jee Jee

        Ukki hyvä, otappas rauhallisesti nyt =))


    • Koiraa ei voi kusettaa puhelinsoitolla, ihmisiä voi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1270
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      546
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      491
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe