Jos seuraa, niin onko palsta sinusta tasokas? Vai naurattaako nämä jutut sinua?
Seuraakohan palstaa kukaan oikea filosofi?
20
1026
Vastaukset
- Ain Stein
Oikea filosofihan on tietysti sellainen, jolla on ihan mustaa valkoisella että hän on filosofi. Siis alaa pitkään yliopistossa opiskellut, kuten Sokrates, Homeros ja niin edelleen.
Meidän tuleekin ryhtyä uutteriin toimiin kaikenmaailman hashahupateja vastaan. Esimerkiksi taiteiden teko tulee antaa vain tittelin opiskelleille. Huumori tulee jättää aina sellaisille, jotka voivat todistaa sen ammatikseen. Visuaalisesta kauneudesta nauttimiseen vaaditaan kuvataideakatemian loppututkinto, ja musiikkia kuuntelevan täytyy voida pläjäyttää pöytään vaikka Sibelius-Akatemian paperit.
Törkeää, että kaikenmaailman amatöörit harjoittavat nyt esimerkiksi ajattelemista ja filosofointia, ihan ilman institutionaalista hyväksyntää.- trr-mitja
tuohon ei ole mitään lisäämistä...
herää vain kysymys, miksi ihmisillä näyttäisi
olevan niin valtava tarve sitoa tieto isolla
T:llä aina instituutioihin ja johonkin muodollisiin oppiarvoihin...
näyttäisi olevan niin leimallista meidän ajallemme; ehkä olen väärässä? - filyo
trr-mitja kirjoitti:
tuohon ei ole mitään lisäämistä...
herää vain kysymys, miksi ihmisillä näyttäisi
olevan niin valtava tarve sitoa tieto isolla
T:llä aina instituutioihin ja johonkin muodollisiin oppiarvoihin...
näyttäisi olevan niin leimallista meidän ajallemme; ehkä olen väärässä?opiskelen filosofiaa toista vuotta.
Instituution merkitys voi olla raadollisimmin se, että tutkijana voi saada ajatuksensa virallisesti esiin, jos saa niille kriittisen syynin jälkeenkin hyväksynnän, ja keskustella julkisesti.
Mitä itse pidän tärkeänä, akateemikko voi myös filosofoida täyspäiväisesti ja saada siitä jopa palkkaa (mikä ei tietenkään takaa filosofiansa olevan merkittävämpää tai osuvampaa kuin sen, joka tekee muuta työtä, mutta ajattelee silti aktiivisesti).
Mielestäni tärkeintä on, että ajatus pysyy liikkeessä - oli se sitten kotona, koulussa, työpaikalla, sairaalassa, huvipuistossa, nettikeskustelussa tai missä nyt milloinikin olemme. Akateemiset instituutiot takaavat tällä hetkellä kuitenkin eniten "liiketilaa" ajatella ja kyseenalaistaa asioita ilman, että täytyy koko ajan huolehtia mistä saa leipää. Mutta toisaalta instituutio blokkaa ja institutioi ajatuksiakin: tietyt asiat muuttuvat "tärkeämmiksi", "oikeammiksi" tai "kiinnostavammaksi" kuin toiset.
Samoin akateemisen filosofian kieli on kaukana arkikielestä ja vaatii jatkuvaa lukemista ja ajan tasala pysyttelyä, joka ei - väitän - ole mahdollista, jos tekee ammatikseen jotain muuta: aika ei riittäisi seurata keskusteluja.
Vaarana on inhmillisen kokemuksen ja eletyssä elämässä merkityksellisten kysymysten karsiutuminen abstraktin kielen tieltä, ja tietty yhdentekevyys inhmillisen kokemuksen kannalta; se ihmettely ja kysyminen, joka on nähdäkseni filosofian taustalla, muuttuu yhä etäisemmäksi, kun huomioon on otettava niin paljon jo ajateltuja asiota ja näkökulmia näsitä kysymyksistä.
Nykyfilosofiassa, akateemisessa, pyritään onneksi myös kyseenalaistamaan instituutio-mammutti-jähmetys.
Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on. Miksi fiosofista keskustelua tai vapaan ajattelun tilaa pitäisi tukea vaikkapa julkisista varoista. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys ei ole monissa asioissa hyödyksi myöskään sen tekijälle itselleen. Mutta pitäisikö kaikesta olla hyötyä? - lpimwrbu
filyo kirjoitti:
opiskelen filosofiaa toista vuotta.
Instituution merkitys voi olla raadollisimmin se, että tutkijana voi saada ajatuksensa virallisesti esiin, jos saa niille kriittisen syynin jälkeenkin hyväksynnän, ja keskustella julkisesti.
Mitä itse pidän tärkeänä, akateemikko voi myös filosofoida täyspäiväisesti ja saada siitä jopa palkkaa (mikä ei tietenkään takaa filosofiansa olevan merkittävämpää tai osuvampaa kuin sen, joka tekee muuta työtä, mutta ajattelee silti aktiivisesti).
Mielestäni tärkeintä on, että ajatus pysyy liikkeessä - oli se sitten kotona, koulussa, työpaikalla, sairaalassa, huvipuistossa, nettikeskustelussa tai missä nyt milloinikin olemme. Akateemiset instituutiot takaavat tällä hetkellä kuitenkin eniten "liiketilaa" ajatella ja kyseenalaistaa asioita ilman, että täytyy koko ajan huolehtia mistä saa leipää. Mutta toisaalta instituutio blokkaa ja institutioi ajatuksiakin: tietyt asiat muuttuvat "tärkeämmiksi", "oikeammiksi" tai "kiinnostavammaksi" kuin toiset.
Samoin akateemisen filosofian kieli on kaukana arkikielestä ja vaatii jatkuvaa lukemista ja ajan tasala pysyttelyä, joka ei - väitän - ole mahdollista, jos tekee ammatikseen jotain muuta: aika ei riittäisi seurata keskusteluja.
Vaarana on inhmillisen kokemuksen ja eletyssä elämässä merkityksellisten kysymysten karsiutuminen abstraktin kielen tieltä, ja tietty yhdentekevyys inhmillisen kokemuksen kannalta; se ihmettely ja kysyminen, joka on nähdäkseni filosofian taustalla, muuttuu yhä etäisemmäksi, kun huomioon on otettava niin paljon jo ajateltuja asiota ja näkökulmia näsitä kysymyksistä.
Nykyfilosofiassa, akateemisessa, pyritään onneksi myös kyseenalaistamaan instituutio-mammutti-jähmetys.
Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on. Miksi fiosofista keskustelua tai vapaan ajattelun tilaa pitäisi tukea vaikkapa julkisista varoista. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys ei ole monissa asioissa hyödyksi myöskään sen tekijälle itselleen. Mutta pitäisikö kaikesta olla hyötyä?"Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on."
Aiheellinen kysymys, mutta vastaus on liian selvä.
Taidat olla uusi tällä foorumilla kun et ole huomannut koneälystä käytyjä keskusteluja. Minä kuulun niihin, joiden mielestä filosofian ylivoimaisesti suurin hyöty on yhden kapean asian ratkaisu, ja se asia on älyn teoria, ajattelun teoria tai miten kukin sitä nimittää. Se teoria mahdollistaa ajattelevan ohjelmiston toteutuksen.
Koneellinen ajattelu olisi mielettömän hyödyllinen teknologia. Jätän nyt käsittelemättä vastauksen tyhmään kysymykseen, miksi voi luottaa siihen, että koneäly toteuttaa ihmisen tahdon. Kaikkien filosofien pitäisi laittaa kaikki työaikansa ajattelun teorian kehittämiseen. Voiko kukaan väittää vastaan? ehkä niitä vastaan väittäjiäkin nyt ryömii koloistaan esiin, kun tuli kysyttyä... - Rilli
filyo kirjoitti:
opiskelen filosofiaa toista vuotta.
Instituution merkitys voi olla raadollisimmin se, että tutkijana voi saada ajatuksensa virallisesti esiin, jos saa niille kriittisen syynin jälkeenkin hyväksynnän, ja keskustella julkisesti.
Mitä itse pidän tärkeänä, akateemikko voi myös filosofoida täyspäiväisesti ja saada siitä jopa palkkaa (mikä ei tietenkään takaa filosofiansa olevan merkittävämpää tai osuvampaa kuin sen, joka tekee muuta työtä, mutta ajattelee silti aktiivisesti).
Mielestäni tärkeintä on, että ajatus pysyy liikkeessä - oli se sitten kotona, koulussa, työpaikalla, sairaalassa, huvipuistossa, nettikeskustelussa tai missä nyt milloinikin olemme. Akateemiset instituutiot takaavat tällä hetkellä kuitenkin eniten "liiketilaa" ajatella ja kyseenalaistaa asioita ilman, että täytyy koko ajan huolehtia mistä saa leipää. Mutta toisaalta instituutio blokkaa ja institutioi ajatuksiakin: tietyt asiat muuttuvat "tärkeämmiksi", "oikeammiksi" tai "kiinnostavammaksi" kuin toiset.
Samoin akateemisen filosofian kieli on kaukana arkikielestä ja vaatii jatkuvaa lukemista ja ajan tasala pysyttelyä, joka ei - väitän - ole mahdollista, jos tekee ammatikseen jotain muuta: aika ei riittäisi seurata keskusteluja.
Vaarana on inhmillisen kokemuksen ja eletyssä elämässä merkityksellisten kysymysten karsiutuminen abstraktin kielen tieltä, ja tietty yhdentekevyys inhmillisen kokemuksen kannalta; se ihmettely ja kysyminen, joka on nähdäkseni filosofian taustalla, muuttuu yhä etäisemmäksi, kun huomioon on otettava niin paljon jo ajateltuja asiota ja näkökulmia näsitä kysymyksistä.
Nykyfilosofiassa, akateemisessa, pyritään onneksi myös kyseenalaistamaan instituutio-mammutti-jähmetys.
Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on. Miksi fiosofista keskustelua tai vapaan ajattelun tilaa pitäisi tukea vaikkapa julkisista varoista. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys ei ole monissa asioissa hyödyksi myöskään sen tekijälle itselleen. Mutta pitäisikö kaikesta olla hyötyä?Vaikka monet filosofian käsitteet ovat kaukana arkipäivän käsitteistä, niinkuin tilastotieteen käsitteet lottovoitosta, ne eivät ole toisesta maailmasta. Filosofia ei luo mitään omia henkimaailmojaan, vaan omia käsitteitä tarvitaan puhuttaessa ilmiöistä ja tilanteista, joiden täsmällinen kuvaaminen muuten vaatisi pitkiä selityksiä.
Filosofia ei itse tuota tietoa arkisten ongelmien ratkomiseksi. Se opettaa ainoastaan katsomaan maailmaa "avoimin silmin", näkemään ja käsittelemään asioiden suhteita. Eikä sekään tapahdu automaattisesti: filosofian harrastaja, joka uppoutuu vain käyttämään filosofian käsitteitä niinkuin matemaatikko kaavojaan, on tyhjänpäiväinen mantrojen höpöttäjä.
Tällä palstalla on kyllä oikeita filosofeja, siis jotka ovat kiinnostuneet asioiden oikeasta ymmärtämisestä. Oppiarvot filosofin määrittelynähän tuossa jo tuomittiinkin. Ja tällä niinkuin muillakin palstoilla on paljon tyhjän söheltäjiä. Kun näet viisautta, jonka itsekin ymmärrät viisaudeksi, olet löytänyt filosofin. - filyo
lpimwrbu kirjoitti:
"Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on."
Aiheellinen kysymys, mutta vastaus on liian selvä.
Taidat olla uusi tällä foorumilla kun et ole huomannut koneälystä käytyjä keskusteluja. Minä kuulun niihin, joiden mielestä filosofian ylivoimaisesti suurin hyöty on yhden kapean asian ratkaisu, ja se asia on älyn teoria, ajattelun teoria tai miten kukin sitä nimittää. Se teoria mahdollistaa ajattelevan ohjelmiston toteutuksen.
Koneellinen ajattelu olisi mielettömän hyödyllinen teknologia. Jätän nyt käsittelemättä vastauksen tyhmään kysymykseen, miksi voi luottaa siihen, että koneäly toteuttaa ihmisen tahdon. Kaikkien filosofien pitäisi laittaa kaikki työaikansa ajattelun teorian kehittämiseen. Voiko kukaan väittää vastaan? ehkä niitä vastaan väittäjiäkin nyt ryömii koloistaan esiin, kun tuli kysyttyä...Hmmm... mielestäni se, että nähdään asiat ja "tärkeimmät kysymykset" _jo_ määriteltyinä ja jopa ratkaistuna tai kuvitellaan, että tiedetään, miten asiat tulisi tehdä, lopettaa ajattelun.
Tällöin ajattelun tehtäväksi jäisi ainoastaan taivutella toiset uskomaan samoin kuin itse uskoo ("tietää"), miten asiat ovat/pitäisi olla.
Kuitenkaan lopullista totuutta tuskin löytyy - ihmiset ajattelevat eri tavalla ja perustelevat asioita eri tavoin. Tähän on mielestäni taattava oikeus. Miksi kutsutaan tilannetta, jossa ihmisiä pakotetaan ajattelemaan saman totuuden mukaisesti? Totalitarismiksi, muun muassa.
Tuossa tekniikan ja ajattelun muotojen pohdinnassa olisi mielestäni kyse luonnontieteen tai kognitiotieteen kysymyksistä. Niissä lähtökohdiksi oletetaan jotkin "olemassa olevat" arvot tai tosiasiat. Kuten henkisten ominaisuuksien mitattavuus. - Rilli
lpimwrbu kirjoitti:
"Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on."
Aiheellinen kysymys, mutta vastaus on liian selvä.
Taidat olla uusi tällä foorumilla kun et ole huomannut koneälystä käytyjä keskusteluja. Minä kuulun niihin, joiden mielestä filosofian ylivoimaisesti suurin hyöty on yhden kapean asian ratkaisu, ja se asia on älyn teoria, ajattelun teoria tai miten kukin sitä nimittää. Se teoria mahdollistaa ajattelevan ohjelmiston toteutuksen.
Koneellinen ajattelu olisi mielettömän hyödyllinen teknologia. Jätän nyt käsittelemättä vastauksen tyhmään kysymykseen, miksi voi luottaa siihen, että koneäly toteuttaa ihmisen tahdon. Kaikkien filosofien pitäisi laittaa kaikki työaikansa ajattelun teorian kehittämiseen. Voiko kukaan väittää vastaan? ehkä niitä vastaan väittäjiäkin nyt ryömii koloistaan esiin, kun tuli kysyttyä...Maailma tulvii koneälyä. Se on monissa sovelluksissa jopa ihmisälyä tehokkaampaa. Koneet eivät vain ota tietoa (input) ihmisen aisteilla eivätkä saa samaa kuvaa maailmasta kuin ihminen. Siksi ihmiset ovat omasta näkökulmastaan "älykkäämpiä".
Esimerkiksi: ihmisen tekemillä koneilla ei ole tajua syntymästä eikä kuolemasta. Ne ovat siis omasta näkökulmastaan ikuisia. Jos shakkia pelaava kone ohjelmoitaisiin toimimaan omasta kuolemattomuuden näkökulmastaan, se voittaisi ihmisen aina, koska se voisi käyttää yhden siirron miettimiseen tuhansia vuosia. Nyt shakkia pelaavat koneet ohjelmoidaan ihmisen näkökulmasta - elämä on lyhyt - ja ihminen voittaa.
Oletko ajatellut muuta kuin ohjelmoitavuutta, mitä tarkoitat koneälyllä? - Ain Stein
lpimwrbu kirjoitti:
"Monille tulee nyt mieleen filosofinen kysymys siitä, mitä hyötyä filosofiasta on."
Aiheellinen kysymys, mutta vastaus on liian selvä.
Taidat olla uusi tällä foorumilla kun et ole huomannut koneälystä käytyjä keskusteluja. Minä kuulun niihin, joiden mielestä filosofian ylivoimaisesti suurin hyöty on yhden kapean asian ratkaisu, ja se asia on älyn teoria, ajattelun teoria tai miten kukin sitä nimittää. Se teoria mahdollistaa ajattelevan ohjelmiston toteutuksen.
Koneellinen ajattelu olisi mielettömän hyödyllinen teknologia. Jätän nyt käsittelemättä vastauksen tyhmään kysymykseen, miksi voi luottaa siihen, että koneäly toteuttaa ihmisen tahdon. Kaikkien filosofien pitäisi laittaa kaikki työaikansa ajattelun teorian kehittämiseen. Voiko kukaan väittää vastaan? ehkä niitä vastaan väittäjiäkin nyt ryömii koloistaan esiin, kun tuli kysyttyä...Mielestäni filosofian harjoittaminen hyötymielessä - niin kuin hyöty nykyisin yleensä käsitetään - ei ole filosofian tarkoitus. Se voi hyvin olla sen yksi osa.
Hyöty kai yleensä tajutaan joksikin, mikä helpottaa elämäämme ja luo tehokkaampia käytäntöjä. Tämähän on kivaa, ei siinä mitään. Itse kuitenkin koen filosofian laajemmaksi pyrinnöksi ymmärtää, mitä "on" on. Voidaankin heittää kysymys, miksi olisi niin tärkeää että filosofiasta on hyötyä? Mitä hyötyä hyödystä lopultakin on?
Hyödyllä pystymme rakentamaan parempia taloja, saamme enemmän ruokaa ja parempaa elämää. Se ylläpitää fysiikkaamme, mutta miksi? Miksi meidän pitäisi elää? Rakentaaksemme lisää taloja, tehdäksemme enemmän ruokaa, jonka sitten puserramme posliinialttarille jatkaaksemme yhä eteenpäin?
En tiedä teistä, mutta minusta tällainen elämä olisi yhtä tyhjän kanssa. Filosofiassa kliffointa ja mielenkiintoisinta meikäläiselle on, että se pyrkii etsimään vastauksia olemassaolon syylle ylipäätään. Sille, olemmeko muutakin kuin aineenvaihdunta-automaatteja. Ja tästä mietinnästähän sitä varsinaista "hyötyä" on monille vaikeaa pusertaa. - pojyw4mvp
Ain Stein kirjoitti:
Mielestäni filosofian harjoittaminen hyötymielessä - niin kuin hyöty nykyisin yleensä käsitetään - ei ole filosofian tarkoitus. Se voi hyvin olla sen yksi osa.
Hyöty kai yleensä tajutaan joksikin, mikä helpottaa elämäämme ja luo tehokkaampia käytäntöjä. Tämähän on kivaa, ei siinä mitään. Itse kuitenkin koen filosofian laajemmaksi pyrinnöksi ymmärtää, mitä "on" on. Voidaankin heittää kysymys, miksi olisi niin tärkeää että filosofiasta on hyötyä? Mitä hyötyä hyödystä lopultakin on?
Hyödyllä pystymme rakentamaan parempia taloja, saamme enemmän ruokaa ja parempaa elämää. Se ylläpitää fysiikkaamme, mutta miksi? Miksi meidän pitäisi elää? Rakentaaksemme lisää taloja, tehdäksemme enemmän ruokaa, jonka sitten puserramme posliinialttarille jatkaaksemme yhä eteenpäin?
En tiedä teistä, mutta minusta tällainen elämä olisi yhtä tyhjän kanssa. Filosofiassa kliffointa ja mielenkiintoisinta meikäläiselle on, että se pyrkii etsimään vastauksia olemassaolon syylle ylipäätään. Sille, olemmeko muutakin kuin aineenvaihdunta-automaatteja. Ja tästä mietinnästähän sitä varsinaista "hyötyä" on monille vaikeaa pusertaa."...vastauksia olemassaolon syylle ylipäätään."
Eikö älyn teoriasta voi olla edes apua siihen vastaamisessa? Eli miksi on äly, ajattelu, ymmärrys ja ehkä sitä kautta tietoisuus? Pitäisi aloittaa jostain, josta saa otteen ja älystä saa.
Sitten voi myös ottaa huomioon sen, että koneäly voisi muun ohella olla myös aika hyvä filosofi. Näkökulma ainakin olisi eri. - Ain Stein
pojyw4mvp kirjoitti:
"...vastauksia olemassaolon syylle ylipäätään."
Eikö älyn teoriasta voi olla edes apua siihen vastaamisessa? Eli miksi on äly, ajattelu, ymmärrys ja ehkä sitä kautta tietoisuus? Pitäisi aloittaa jostain, josta saa otteen ja älystä saa.
Sitten voi myös ottaa huomioon sen, että koneäly voisi muun ohella olla myös aika hyvä filosofi. Näkökulma ainakin olisi eri.Tottahan toki älyn teoriasta voi olla apua. Kaikesta mikä lisää tietouttamme voi olla. En tiedä, kun en tiedä. Filosofian oheistuotteina tulevat "hyvät" asiat ovat tervetullehia. Tahdoinkin vain sanoa, että mielestäni ne eivät ole filosofian päätuote.
Toisaalta älyn tutkiminen saattaa olla myös samaa kuin lapion tutkiminen ojankaivuun tehostamiseksi. Etenkin itäisillä mailla esiintyy olevaisuuden tutkiskelussa suoranaista "älyn vastaisuutta", vastauksia etsitään pikemminkin "ajattelulakoista". Hieman samaan suuntaan kai pyritään myös kristinuskossa, jossa lapsenkaltaista uskoa monestikin teroitetaan ylenpalttisen mietiskelyn vastapainoksi.
>Sitten voi myös ottaa huomioon sen, että koneäly voisi muun ohella olla myös aika hyvä filosofi. Näkökulma ainakin olisi eri.
Totta. Koneäly voisi todella olla mainio filosofinen lisä. Etenkin se voisi auttaa kysymyksessä "mitä on minuus". Mikä on se minä, mistä se muodostuu? Onko se ihmisellä biologista perua, vai onko olemassa jokin yliminä. Jos pystymme luomaan keinotekoisesti täysin uuden, 'biologittoman' minuuden, ollaankin jo aika suurten kysymysten äärellä.
- Yksi
Niin monta ihan ammatikseen filosofian kanssa painiskelevaa satun tuntemaan, että otan vapauden vastata kysymyksiisi.
Siis: "Naurattaako nämä jutut?"
Eivät naurata. Filosofiassa ei ole sellaisia edistys- tai muita arvotikkaita kuin monen muun tiedollisen harrastuksen kohdalla kuvitellaan olevan. Voisi olla vaikkapa päinvastoin: usein uudet oivallukset nimenomaan lähtevät liikkeelle jostain takaisinkytkennästä yksinkertaiseen, alkuperäiseen ajatteluun.
Sitten on myös niin, että kun omat näkemykset alkavat vahvistua, muiden ajatuksia ei enää tarvita antamaan tukea omille käsityksille, mutta nimenomaan tuore ja opillisiin kaavoihin vielä kangistumaton ajattelu voi toimia oivana inspiraation lähteenä. Tässä suhteessa esim. suomi24 -palsta on antoisampi ja parempi kuin vaikkapa "laadukkaampi" Näkökulma -palsta, jolla peistä keskenään taittavat opillisesti orientoituneet ja keskinäiseen kilpailuun virittyneet "älyköt".- Aleksi_
Kaavoihin kangistunut ajattelu? Tottahan toki täysin sama asia voidaan ilmaista äärettömillä eri tavoilla, mutta eiköhän sinun tai kenen tahansa muun tulkinta palaudu aina siihen mitä kyseinen tulkitsija itse edustaa. Eiköhän kaikenmoinen uuden ihastelu ole suorastaan sairasta, jos odotat että tosiaan voisit kokea jotain uutta, niin sitten olet kyllä ihan hakoteillä. Onko se niin vaikea niellä sitä tosiasiaa, että meidän elämämme on jokin tietty kokonaisuus ja voimme pyrkiä toteuttamaan omaa luonnettamme sellaisena kuin se on, eikä meidän kannata pyrkiä muuttamaan sitä mitä me olemme, jollain uusilla/paremmilla ideoilla. Mutta toisaalta tietyt luonteet viihtyvät hämärissä oloissa, ilmeisesti siksi että selkeämmät ilmanalat voisivat paljastaa muille sen miltä he näyttäisivät auringon valossa.
- kokemuksilta
Aleksi_ kirjoitti:
Kaavoihin kangistunut ajattelu? Tottahan toki täysin sama asia voidaan ilmaista äärettömillä eri tavoilla, mutta eiköhän sinun tai kenen tahansa muun tulkinta palaudu aina siihen mitä kyseinen tulkitsija itse edustaa. Eiköhän kaikenmoinen uuden ihastelu ole suorastaan sairasta, jos odotat että tosiaan voisit kokea jotain uutta, niin sitten olet kyllä ihan hakoteillä. Onko se niin vaikea niellä sitä tosiasiaa, että meidän elämämme on jokin tietty kokonaisuus ja voimme pyrkiä toteuttamaan omaa luonnettamme sellaisena kuin se on, eikä meidän kannata pyrkiä muuttamaan sitä mitä me olemme, jollain uusilla/paremmilla ideoilla. Mutta toisaalta tietyt luonteet viihtyvät hämärissä oloissa, ilmeisesti siksi että selkeämmät ilmanalat voisivat paljastaa muille sen miltä he näyttäisivät auringon valossa.
En ole varma ymmärränkö mitä ajat takaa.
Kun ihmislapsi aloittaa pitkän elämäntaipaalensa, se tuskin matkan varrella "tulee siksi mikä se on". Nietzscheläinen visio ja psykoanalyyttinen käsitys sulkevat tässä toisensa pois.
Kaikkia kokemuksia ei ole koettu ennakolta. On myös kokemuksia, jotka eivät jätä pysyviä muistijälkiä, vaan tarvitsevat kertausta kunnes lakkaavat olemasta kokemuksia ja tallentuvat. Aivotutkijat väittävät, että kaikki sellainen johon liittyy arvonmuodostusta, on kokemuksellista tavalla joka ei välittömästi taltioidu aivoihimme. Vasta kun tällainen kokemuksellinen sisältö jäsentyy niin hyvin että arvonmuodostuksen kohu laantuu, se jäsentyy tavalla joka mahdollistaa sen tiedollisen hyödyntämisen. Tallentuneina siis noista "uusista" kokemuksista tulee osa "omaa minää", joka kokee maailman taas uudessa valossa.
"Opillisuus" kangistaa ajattelua. Jäykkiin "paradigmoihin" jämähtänyt ajattelu menettää kyvyn kokea mitään uutta. On ollut historiallisia aikakausia, jolloin koko ajattelu on ollut dogmaattista ja deduktiivista. Näistäkin ajoista on lopulta selvitty, eli muutosta ja kehitystä on tapahtunut.
Entä onko tässä jokin sisäinen ristiriita:
>>> elämämme on jokin tietty kokonaisuus ja voimme pyrkiä toteuttamaan omaa luonnettamme sellaisena kuin se on, eikä meidän kannata pyrkiä muuttamaan sitä mitä me olemme, jollain uusilla/paremmilla ideoilla - Aleksi_
kokemuksilta kirjoitti:
En ole varma ymmärränkö mitä ajat takaa.
Kun ihmislapsi aloittaa pitkän elämäntaipaalensa, se tuskin matkan varrella "tulee siksi mikä se on". Nietzscheläinen visio ja psykoanalyyttinen käsitys sulkevat tässä toisensa pois.
Kaikkia kokemuksia ei ole koettu ennakolta. On myös kokemuksia, jotka eivät jätä pysyviä muistijälkiä, vaan tarvitsevat kertausta kunnes lakkaavat olemasta kokemuksia ja tallentuvat. Aivotutkijat väittävät, että kaikki sellainen johon liittyy arvonmuodostusta, on kokemuksellista tavalla joka ei välittömästi taltioidu aivoihimme. Vasta kun tällainen kokemuksellinen sisältö jäsentyy niin hyvin että arvonmuodostuksen kohu laantuu, se jäsentyy tavalla joka mahdollistaa sen tiedollisen hyödyntämisen. Tallentuneina siis noista "uusista" kokemuksista tulee osa "omaa minää", joka kokee maailman taas uudessa valossa.
"Opillisuus" kangistaa ajattelua. Jäykkiin "paradigmoihin" jämähtänyt ajattelu menettää kyvyn kokea mitään uutta. On ollut historiallisia aikakausia, jolloin koko ajattelu on ollut dogmaattista ja deduktiivista. Näistäkin ajoista on lopulta selvitty, eli muutosta ja kehitystä on tapahtunut.
Entä onko tässä jokin sisäinen ristiriita:
>>> elämämme on jokin tietty kokonaisuus ja voimme pyrkiä toteuttamaan omaa luonnettamme sellaisena kuin se on, eikä meidän kannata pyrkiä muuttamaan sitä mitä me olemme, jollain uusilla/paremmilla ideoillaEnpä tiedä mitä tarkoitat uskonnoilla. Mutta jos kristinuskosta puhutaan, niin nimenomaan kristityt papithan elvyttivät kreikkalaisen filosofian, koska he tarvitsivat sitä puolustusvälineeksi harhaoppeja vastaan. Sitten kun harhaopeista päästiin eroon, alettiin kriittisesti eliminoida järjellä niitä ristiriitoja, jotka olisivat järjellisen Jumalan olemassaolon todistuksen tiellä. Kuitenkin se johti aivan päinvastaiseen lopputulokseen, nimittäin järki alkoikin epäillä omia perusteitaan epäilyllensä, Jumalaa ei enää ollutkaan olemassa. Sitten alettiin palvoa järkeä, onko tämä järjenkin palvonta sitten sinusta uskontoa? Ja jos on niin mikä sitten ei ole uskontoa?
Jos puhut sellaisista tavallisista ihmisistä, jotka kannattavat jotain oppia kiihkolla, niin voidaan sanoa, että tällaiset tavalliset ihmiset ovat aivan eri asia kuin asiaan vihkiytynyt pappi tai filosofi. Tavalliset ihmiset nyt tarttuvat näihin oppeihin, koska ne opit sattuvat heitä lähestymään; kun ei ole mitään muutakaan mihin tarttua. Fundamentalisti on sitten vain sellainen luonne, joka kiihkoilisi aivan varmasti ihan minkä tahansa opin puolesta. Papit ja filosofit taas ovat perehtyneet vihollistenkin ajatteluun ja ovat siinä mielessä kykeneviä ymmärtämään myös muunlaista ajattelua, mutta he yleensä kyllä tahtovat vain hyökätä muiden ajattelua vastaan ja sen takia siihen perehtyvät. Papeilla ja filosofeilla kun on erittäin suuri halu tehdä jotain suurta ja merkittävää, ja papit sekä filosofit ovat aina olleet kaikkein älykkäimpiä ihmisiä.
Enpä sitten tiedä, tarkoitatko, että kun haluat kokea jotain uutta, niin eikö siihen sisälly se, että haluat jotain tiettyä tulevalta? Luuletko että tämä ”uusi” voisi esim. johtaa siihen, että sitten kun olisit sen kokenut, niin voisit suurella kiihkolla vaatia teloitustuomioita kaikille silmälasipäisille ihmisille? Vai oletko kenties sitä mieltä, että et koskaan voisi tahtoa kuolemantuomioita kenellekään ihmiselle? Ehkä sinä vain et ole sellainen luonne, joka on aina keksimässä tekosyitä vaikka verenvuodatukselle? Ja voidaanko sellaisia luonteita muuttaa haluamaan jotain muuta? Vai ovatko punaista silmissään näkevät fanaatikot vain luonnostaan verenhimoisia hulluja? - valinnat
Aleksi_ kirjoitti:
Enpä tiedä mitä tarkoitat uskonnoilla. Mutta jos kristinuskosta puhutaan, niin nimenomaan kristityt papithan elvyttivät kreikkalaisen filosofian, koska he tarvitsivat sitä puolustusvälineeksi harhaoppeja vastaan. Sitten kun harhaopeista päästiin eroon, alettiin kriittisesti eliminoida järjellä niitä ristiriitoja, jotka olisivat järjellisen Jumalan olemassaolon todistuksen tiellä. Kuitenkin se johti aivan päinvastaiseen lopputulokseen, nimittäin järki alkoikin epäillä omia perusteitaan epäilyllensä, Jumalaa ei enää ollutkaan olemassa. Sitten alettiin palvoa järkeä, onko tämä järjenkin palvonta sitten sinusta uskontoa? Ja jos on niin mikä sitten ei ole uskontoa?
Jos puhut sellaisista tavallisista ihmisistä, jotka kannattavat jotain oppia kiihkolla, niin voidaan sanoa, että tällaiset tavalliset ihmiset ovat aivan eri asia kuin asiaan vihkiytynyt pappi tai filosofi. Tavalliset ihmiset nyt tarttuvat näihin oppeihin, koska ne opit sattuvat heitä lähestymään; kun ei ole mitään muutakaan mihin tarttua. Fundamentalisti on sitten vain sellainen luonne, joka kiihkoilisi aivan varmasti ihan minkä tahansa opin puolesta. Papit ja filosofit taas ovat perehtyneet vihollistenkin ajatteluun ja ovat siinä mielessä kykeneviä ymmärtämään myös muunlaista ajattelua, mutta he yleensä kyllä tahtovat vain hyökätä muiden ajattelua vastaan ja sen takia siihen perehtyvät. Papeilla ja filosofeilla kun on erittäin suuri halu tehdä jotain suurta ja merkittävää, ja papit sekä filosofit ovat aina olleet kaikkein älykkäimpiä ihmisiä.
Enpä sitten tiedä, tarkoitatko, että kun haluat kokea jotain uutta, niin eikö siihen sisälly se, että haluat jotain tiettyä tulevalta? Luuletko että tämä ”uusi” voisi esim. johtaa siihen, että sitten kun olisit sen kokenut, niin voisit suurella kiihkolla vaatia teloitustuomioita kaikille silmälasipäisille ihmisille? Vai oletko kenties sitä mieltä, että et koskaan voisi tahtoa kuolemantuomioita kenellekään ihmiselle? Ehkä sinä vain et ole sellainen luonne, joka on aina keksimässä tekosyitä vaikka verenvuodatukselle? Ja voidaanko sellaisia luonteita muuttaa haluamaan jotain muuta? Vai ovatko punaista silmissään näkevät fanaatikot vain luonnostaan verenhimoisia hulluja?>> Enpä sitten tiedä, tarkoitatko, että kun haluat kokea jotain uutta, niin eikö siihen sisälly se, että haluat jotain tiettyä tulevalta?
- Aleksi_
valinnat kirjoitti:
>> Enpä sitten tiedä, tarkoitatko, että kun haluat kokea jotain uutta, niin eikö siihen sisälly se, että haluat jotain tiettyä tulevalta?
Mitä se muutos oikein sitten on? Siis jos tarkastelet niitä ihmisen tekemiä valintoja suhteessa ulkoa tulleisiin impulsseihin ajallisesti. Niin miten tämä minä voi sitten muuttua ulkoisten reaktioiden takia, jos siinä muutoksessa tarvitaan nimenomaan aina sen sisäisen vastareaktio ulkoiseen impulssiin? Aluksihan on se ensimmäinen minä ja sitten tämä reagoi jotenkin johonkin ja miten voidaan sanoa, että tämä minä on muuttunut joksikin toiseksi minäksi, jos se minä on aina sidoksissa johonkin reaktio-vastareaktio kausaaliketjuun? Siis me hahmotamme minän kokonaisuutena juuri ajallisena syiden ja seurausten kasaumana. Niin miten sinä nyt tässä voit mennä sanomaan mikä on alkuperäistä ja mikä ei ole alkuperäistä minää? Emmehän me tunne minää minkään muun kautta kuin tämän minän historian kautta. Tässä meillä on vain syitä ja seurauksia ja niistä tehty johtopäätös, millainen tämä minä on.
Minä, joka muodostuu ulkoisen vaikutuksen kautta, on jotenkin omituinen, koska siinä syy-seuraus-suhteet näyttävät menevän kieroon, nimittäin jos on olemassa sisäinen ja ulkoinen vaikuttava syy ja tämä sisäinen vaikuttava syy on koko ketjun alkusyy ja ulkoinen vaikuttava syy on vain se mihin reagoidaan, niin silloinhan tällä ulkoisella ei juurikaan pitäisi olla mitään tekemistä tämän sisäisen kanssa. Eli onko tämä sisäinen vaikuttava syy sitten tämä reagoija eli minä?
Sitten oletus tai tuntemus että uusia kokemuksia kannattaa odottaa. Jos tämä uusi nimenomaan on jotain jota ei vielä ole koettu, niin sittenhän se on tuntematonta. Miksi siis tuntemattomaan pitäisi suhtautua odottaen? Minä en siis oikein näe mitään syytä odottaa tuntemattomalta mitään erityistä, sehän nimittäin voi olla ihan mitä tahansa. Itse en ainakaan odota kokevani mitään uutta, jota en jo jossain määrin tuntisi. On vaikea ymmärtää sellaista odottavaa asennetta, että tulevassa olisi jokin parannus. Mikä siellä oikein voisi olla paremmin kuin nyt on? Lähinnä minusta tuntuu, että parannusta haluavat sellaiset, jotka eivät nyt saa sitä mitä he haluavat ja siksi he puhuvat tästä paremmasta, jossa he tietysti kaiken muun ohella saisivat sitä mitä he haluavat. Siispä kun tänä uutena pidetään kaikkea kriittisyyttä, avoimuutta jne., niin silloin nämä tätä haluavat eivät suinkaan halua ihan mitä tahansa, vaan jotain tietynlaista tulevalta. Eiväthän he tietenkään halua mitään pahaa itsellensä. - filosofia?
Aleksi_ kirjoitti:
Mitä se muutos oikein sitten on? Siis jos tarkastelet niitä ihmisen tekemiä valintoja suhteessa ulkoa tulleisiin impulsseihin ajallisesti. Niin miten tämä minä voi sitten muuttua ulkoisten reaktioiden takia, jos siinä muutoksessa tarvitaan nimenomaan aina sen sisäisen vastareaktio ulkoiseen impulssiin? Aluksihan on se ensimmäinen minä ja sitten tämä reagoi jotenkin johonkin ja miten voidaan sanoa, että tämä minä on muuttunut joksikin toiseksi minäksi, jos se minä on aina sidoksissa johonkin reaktio-vastareaktio kausaaliketjuun? Siis me hahmotamme minän kokonaisuutena juuri ajallisena syiden ja seurausten kasaumana. Niin miten sinä nyt tässä voit mennä sanomaan mikä on alkuperäistä ja mikä ei ole alkuperäistä minää? Emmehän me tunne minää minkään muun kautta kuin tämän minän historian kautta. Tässä meillä on vain syitä ja seurauksia ja niistä tehty johtopäätös, millainen tämä minä on.
Minä, joka muodostuu ulkoisen vaikutuksen kautta, on jotenkin omituinen, koska siinä syy-seuraus-suhteet näyttävät menevän kieroon, nimittäin jos on olemassa sisäinen ja ulkoinen vaikuttava syy ja tämä sisäinen vaikuttava syy on koko ketjun alkusyy ja ulkoinen vaikuttava syy on vain se mihin reagoidaan, niin silloinhan tällä ulkoisella ei juurikaan pitäisi olla mitään tekemistä tämän sisäisen kanssa. Eli onko tämä sisäinen vaikuttava syy sitten tämä reagoija eli minä?
Sitten oletus tai tuntemus että uusia kokemuksia kannattaa odottaa. Jos tämä uusi nimenomaan on jotain jota ei vielä ole koettu, niin sittenhän se on tuntematonta. Miksi siis tuntemattomaan pitäisi suhtautua odottaen? Minä en siis oikein näe mitään syytä odottaa tuntemattomalta mitään erityistä, sehän nimittäin voi olla ihan mitä tahansa. Itse en ainakaan odota kokevani mitään uutta, jota en jo jossain määrin tuntisi. On vaikea ymmärtää sellaista odottavaa asennetta, että tulevassa olisi jokin parannus. Mikä siellä oikein voisi olla paremmin kuin nyt on? Lähinnä minusta tuntuu, että parannusta haluavat sellaiset, jotka eivät nyt saa sitä mitä he haluavat ja siksi he puhuvat tästä paremmasta, jossa he tietysti kaiken muun ohella saisivat sitä mitä he haluavat. Siispä kun tänä uutena pidetään kaikkea kriittisyyttä, avoimuutta jne., niin silloin nämä tätä haluavat eivät suinkaan halua ihan mitä tahansa, vaan jotain tietynlaista tulevalta. Eiväthän he tietenkään halua mitään pahaa itsellensä.Käytät käsitteitä aika idealistisesti.
"Minä" näyttäisi näkemyksesi mukaan olevan jonkinlainen kooste sisäisistä ja ulkoisista vaikutteista. Jos maailman vaikutukset toteuttavat aukottoman kausaliteetin, "minä" toteutuisi sattumustensa summana?
"Tulevaisuus" taas on sinulle ongelmallinen käsite siksi, että ei voi tietää mitä se pitää sisällään. Näin ollen sitä ei ehkä ole olemassakaan tai ainakin siihen kohdistuvat odotukset näyttävät olevan katteettomia. Ne ovat joko harhaa tai sitten niillä on menneisyyden määräämä sisältö.
Omat lähtökohtani ovat huomattavasti realistisemmat. (Tarkoittaen siis tapaa jolla käsitteitä käytetään.) Jättäisin mielelläni kysymyksen maailman kausaalisuudesta kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Samoin solipsismin tai vapaan tahdon ongelmat. Ajattelen, että "minästä" puhuminen voi tapahtua juurevasti vain jos käsitteeseen sisällytetään tiettyä lähtökohtaista sisältöä. Tämä sisältö on "psykologista".
"Minällä" on mielestäni alunalkaen energiansa ja ohjelmansa, vaikka se syntyisi tiedollisesti tyhjänä. Sillä on elämäntahdon ja optimismin varaus, vaikka se on kaikkea muuta kuin valmis.
Minä on elämänmittainen projekti, jolla on lähtökohtansa ja jossa muodostuu pysyviä tyypillisiä rakenteita ja omaksutaan tietoa. Terve minä on mielestäni määriteltävissä. Esimerkiksi tuhoava aggressio ei ole terveen minän ominaisuus. Kehitystasotkin ovat reaalisia asioita.
Itsetietoisuus, minän ajallisen jatkuvuuden tajuaminen, tapahtuu tietyllä kehitystasolla. Menneisyys ja tulevaisuus syntyvät silloin. Menneisyys ja tulevaisuus eivät siis tässä näkemyksessä ole filosofisia ideoita, vaan kypsymisen mukanaan tuomia kykyjä. (Tässä nyt näkyy selvä ero psykologisen näkökulman ja filosofisen idealismin välillä.)
Menneisyyden peilikuva on tulevaisuus. Tietoisuus tulevaisuudesta - myös olemassaolon rajallisuudesta ja kuolemasta - voi olla olemassa, vaikka kaikki tulevaisuutta koskevat kuvitelmat (kuvaukset, kuvitukset) voivat käyttää rakennusaineenaan vain jo olemassaolevia kokemuksia ja tietoja.
Terveeseen kehitykseen mielestäni kuuluu se että kokemusyhteys todellisuuteen säilyy ja oppimista tapahtuu läpi koko elämän. Esim. kipeiden traumatisoivien kokemusten seurauksena minä voi sulkeutua omiin kuvioihinsa ja vuorovaikutus todellisuuden kanssa katketa.
Filosofiset valinnat ovat asia erikseen. Kehityksellisiä lähtökohtia ei voi mitätöidä ja siirtää minuutta koskevia tarkasteluja ideaisten käsitteiden varaan. Tulevaisuuteen suuntautuvat odotukset ovat osa elämäämme ylläpitävää ohjelmaa, eivätkä ne tarvitse määrättyjä sisältöjä ollakseen todellisia. - Aleksi_
filosofia? kirjoitti:
Käytät käsitteitä aika idealistisesti.
"Minä" näyttäisi näkemyksesi mukaan olevan jonkinlainen kooste sisäisistä ja ulkoisista vaikutteista. Jos maailman vaikutukset toteuttavat aukottoman kausaliteetin, "minä" toteutuisi sattumustensa summana?
"Tulevaisuus" taas on sinulle ongelmallinen käsite siksi, että ei voi tietää mitä se pitää sisällään. Näin ollen sitä ei ehkä ole olemassakaan tai ainakin siihen kohdistuvat odotukset näyttävät olevan katteettomia. Ne ovat joko harhaa tai sitten niillä on menneisyyden määräämä sisältö.
Omat lähtökohtani ovat huomattavasti realistisemmat. (Tarkoittaen siis tapaa jolla käsitteitä käytetään.) Jättäisin mielelläni kysymyksen maailman kausaalisuudesta kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Samoin solipsismin tai vapaan tahdon ongelmat. Ajattelen, että "minästä" puhuminen voi tapahtua juurevasti vain jos käsitteeseen sisällytetään tiettyä lähtökohtaista sisältöä. Tämä sisältö on "psykologista".
"Minällä" on mielestäni alunalkaen energiansa ja ohjelmansa, vaikka se syntyisi tiedollisesti tyhjänä. Sillä on elämäntahdon ja optimismin varaus, vaikka se on kaikkea muuta kuin valmis.
Minä on elämänmittainen projekti, jolla on lähtökohtansa ja jossa muodostuu pysyviä tyypillisiä rakenteita ja omaksutaan tietoa. Terve minä on mielestäni määriteltävissä. Esimerkiksi tuhoava aggressio ei ole terveen minän ominaisuus. Kehitystasotkin ovat reaalisia asioita.
Itsetietoisuus, minän ajallisen jatkuvuuden tajuaminen, tapahtuu tietyllä kehitystasolla. Menneisyys ja tulevaisuus syntyvät silloin. Menneisyys ja tulevaisuus eivät siis tässä näkemyksessä ole filosofisia ideoita, vaan kypsymisen mukanaan tuomia kykyjä. (Tässä nyt näkyy selvä ero psykologisen näkökulman ja filosofisen idealismin välillä.)
Menneisyyden peilikuva on tulevaisuus. Tietoisuus tulevaisuudesta - myös olemassaolon rajallisuudesta ja kuolemasta - voi olla olemassa, vaikka kaikki tulevaisuutta koskevat kuvitelmat (kuvaukset, kuvitukset) voivat käyttää rakennusaineenaan vain jo olemassaolevia kokemuksia ja tietoja.
Terveeseen kehitykseen mielestäni kuuluu se että kokemusyhteys todellisuuteen säilyy ja oppimista tapahtuu läpi koko elämän. Esim. kipeiden traumatisoivien kokemusten seurauksena minä voi sulkeutua omiin kuvioihinsa ja vuorovaikutus todellisuuden kanssa katketa.
Filosofiset valinnat ovat asia erikseen. Kehityksellisiä lähtökohtia ei voi mitätöidä ja siirtää minuutta koskevia tarkasteluja ideaisten käsitteiden varaan. Tulevaisuuteen suuntautuvat odotukset ovat osa elämäämme ylläpitävää ohjelmaa, eivätkä ne tarvitse määrättyjä sisältöjä ollakseen todellisia.Niin minä siis filosofisena idealistina ja sinä psykologisena realistina, joka ei suinkaan käytä filosofiaa osana omaa psykologiaansa? Eräät ilkeämieliset äänet ovat esitelleet sellaisia hävyttömiä ehdotuksia, että kenties psykologit ja papit ovat veistetty samasta puusta. Terve/sairas tai sitten hyvä/paha näyttäisivät kumartavan erinimistä jumalaa, mutta kuitenkin tämän jumalan laki näyttäisi olevan sisällöllisesti täysin sama. Onko loppuen lopuksi eroa sokealla subjektiivisella uskolla ja täysin avoimella objektiivisuudella? Ja mistähän lähteistä tämä psykologiakin on saanut oman elinvoimansa?
Filosofia: ajattelun lakien selvittäjän ja psykologia: ihmisen käyttäytymisen ja kehityksen selittäjänä? Kumpi mahtoi olla ensin? Muna vaiko kana? Kun psykologi selittää filosofisilla metodeilla ihmisen järjellistä käytöstä, niin missä sitä silloin mahdetaan olla?
Miten voi olla, että me emme ole vain jotain tiettyä, vaan että olemme jonkin kehityskulun tulosta, siis jotain epämääräistä sekamelskaa, toteutumattomia toiveita? Ja sitten vielä on mahdollista, että on olemassa niitä, jotka eivät oikeastaan ole mitään. Siis niitä kriitikkoja, jotka ovat kaiken kritiikin ulkopuolella? Eikö se kehityskulku itse ole vain jonkin tietyn ilmiasu, todeksi tuleminen? - psykologia
Aleksi_ kirjoitti:
Niin minä siis filosofisena idealistina ja sinä psykologisena realistina, joka ei suinkaan käytä filosofiaa osana omaa psykologiaansa? Eräät ilkeämieliset äänet ovat esitelleet sellaisia hävyttömiä ehdotuksia, että kenties psykologit ja papit ovat veistetty samasta puusta. Terve/sairas tai sitten hyvä/paha näyttäisivät kumartavan erinimistä jumalaa, mutta kuitenkin tämän jumalan laki näyttäisi olevan sisällöllisesti täysin sama. Onko loppuen lopuksi eroa sokealla subjektiivisella uskolla ja täysin avoimella objektiivisuudella? Ja mistähän lähteistä tämä psykologiakin on saanut oman elinvoimansa?
Filosofia: ajattelun lakien selvittäjän ja psykologia: ihmisen käyttäytymisen ja kehityksen selittäjänä? Kumpi mahtoi olla ensin? Muna vaiko kana? Kun psykologi selittää filosofisilla metodeilla ihmisen järjellistä käytöstä, niin missä sitä silloin mahdetaan olla?
Miten voi olla, että me emme ole vain jotain tiettyä, vaan että olemme jonkin kehityskulun tulosta, siis jotain epämääräistä sekamelskaa, toteutumattomia toiveita? Ja sitten vielä on mahdollista, että on olemassa niitä, jotka eivät oikeastaan ole mitään. Siis niitä kriitikkoja, jotka ovat kaiken kritiikin ulkopuolella? Eikö se kehityskulku itse ole vain jonkin tietyn ilmiasu, todeksi tuleminen?Sorry, nyt puhaltaa minulta yli lipan.
Filosofia ja psykologia ovat luonnostaan lähellä toisiaan Ne molemmat yrittävät sanoa jotain mm. ajattelusta. Siksi niillä on toisilleen lisä-arvoa.
Filosofisen pohdiskelun hallitset. Sen täydentäminen kehityspsykologian havainnoilla ei mielestäni ole ristiriitaista. En kuulu niihin jotka yrittävät mitätöidä filosofian psykologialla tai millään muullakaan tieteellä. Ns. tieteellinen realismi on mielestäni väärässä.
Kuten taisin jo sanoa, en koe oikeaksi hyökätä käyttäen filosofiaa tai psykologiaa aseena. Ei ole mielestäni myöskään tarpeen polustautua jos joku hyökkää. Oppiminen ja oivaltaminen riittävät.
- guru
Kuka seuraa kuka ei, mutta onko sillä väliä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679