Maailman energiakriisi on ratkaistu.

Kiitos kaikkien maailman Kosmetologien, kosmonauttien, Kosmoslaisten. Astronomien, astrologien. Enrgiaa on mahdollista saada ei mistään, siis tyhjästä.
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Heh, heh.

Yhdysvaltalainen fyysikko Steven Lamoreaux onnistui vuonna 1998 tyhjiössä tekemillään kokeilla määrittämään tyhjyyden paineen kahden lähekkäin olevan metallilevyn avulla. Lamoreaux todisti myös, että tyhjiöenergian aiheuttama voima oli suuruudeltaan yksi miljardisosa newtonia.

Kun tyhjiöenergian määrä on sanottua luokkaa, on selviö, ettei tällä tavalla saada riittävästi energiaa ihmiskunnalle. Itse laitteiston rakentamiseen, jolla energiaa voitaisiin kerätä talteen, kuluisi huomattavasti enemmän energiaa kuin saataisiin.

Siitä huolimatta energiaa saadaan tyhjiöstä. Tämä tyhjiö ei tosin ole mikään absoluuttinen tyhjä tila, koska kvanttifysiikan mukaan sellaista ei voi olla olemassa.

Äänestä

Vaikka oletkin pihalla siitä, mistä kirjoitellaan, niin älä nyt sentään häpäise itseäsi. Nuo mollaenergiajutut kuuluvat salaliittopalstalle. Jos sinua närkästyttää, että maailmankaikkeuden kokonaisenergia on nolla, niin mene hyvä ihminen kirjastoon ja opi.

Äänestä
  • lökjlkjlkjlkj

    Kenenköhän tässä kirjastoon ( kouluun ) pitää mennä, et ole seurannut kosmologiaa varmaan ikinä muualta kuin Tieteen Kuvalehdestä, jos sieltäkään.

    Äänestä

  • UPDATE_10368645 kirjoitti:

    lökjlkjlkjlkj

    Kenenköhän tässä kirjastoon ( kouluun ) pitää mennä, et ole seurannut kosmologiaa varmaan ikinä muualta kuin Tieteen Kuvalehdestä, jos sieltäkään.

    Kokonaisenergia maailmankaikkeudessa on nolla sekä teorian, että sen vahvistaneen Planck luotaimen mittausten mukaan. Onko sinulla sen suhteen jotain vastaan vasta-argumentteja?

    Tyhjiössä esiintyy kvanttifluktaatiota, mutta sen energia on Heisenbergin epämääräisyyden rajoittamaa lainaenergiaa, eikä se ole hyödynnettävissä.

    Vähän enemmän on tullut luetuksi kuin vain Tieteen Kuvalehteä.

    Äänestä

Ei se ole nolla. maailmankaikkeuden kokonaisenergiaa ei ole mitattu!!!

Äänestä
  • Googlaahan Planck luotaimen tuloksia. On se mitattu.

    Äänestä

Se, että tyhjässä on energiaa, ei vielä tarkoita, että sitä sieltä voisi ammentaa.

Äänestä

Tyhjässä ei ole mitään idiootit. Jos siellä olisi niin se ei olisi tyhjää!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upea uutinen kirjoitti:

Kiitos kaikkien maailman Kosmetologien, kosmonauttien, Kosmoslaisten. Astronomien, astrologien. Enrgiaa on mahdollista saada ei mistään, siis tyhjästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu