Itsekkyyden valtameressä
olen uinut pitkään
mietin... onko aikani mennyt hukkaan?
Jos ei hyökyaaltoja ois
en koskaan pääsisi pois
syvä meri voi hukuttaa
mustaan uneen nukuttaa
sen aallon vyöryessä
ylpeyden syvyydessä
jos ui vain myötävirtaan
ei voi nousta pintaan
karikolle jää, yksinään
tyyntä toivoo sydän levoton
myrskytuuli liian raaka on
pisaran hetken aatoksen
huuhtoo pois vaatimusten
Itsekkyyden valtamerestä
ylpeyden kipeydestä
laineet vie turvasatamaan
nostan kädet kohti Elämän Antajaan.
olen uinut pitkään
mietin... onko aikani mennyt hukkaan?
Jos ei hyökyaaltoja ois
en koskaan pääsisi pois
syvä meri voi hukuttaa
mustaan uneen nukuttaa
sen aallon vyöryessä
ylpeyden syvyydessä
jos ui vain myötävirtaan
ei voi nousta pintaan
karikolle jää, yksinään
tyyntä toivoo sydän levoton
myrskytuuli liian raaka on
pisaran hetken aatoksen
huuhtoo pois vaatimusten
Itsekkyyden valtamerestä
ylpeyden kipeydestä
laineet vie turvasatamaan
nostan kädet kohti Elämän Antajaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Marraskuussa
(runo 1.11.04)
1.
Ajattelen että jos
palavat lumihiutaleet olisivat
silmuja, jokaisen silmun avautuessa
tuhoutuu se mitä ne aiemmin ovat olleet
En voi ihastella nuppua, katsoessani
toteutunutta kukkaa, ja onko kuihtunut ruusu
muka enemmän kuin elävä?
Missä kohden elämä alkaa tai loppuu
Eikö juuri siinä, tulen päätelmääni:
jäätyy itsekseen sulaessaan
silmän verkkokalvolle
Katse matkustaa
ihoa lipovan kielen päällä
Tuntemus,
värähtelevä uni?
Todeksi kiertyvä ennallistaminen, muutosten
tilassa vain pysyvä sana -
Olen matkalla, maisemat vaihtuvat, äänetön kaupunki
kuluu kuin lyijykynä
Askelten kirjoittaessa risteilevien teiden karttaan:
tästä hän kulki
Oven sulkeutuessa
takanani kaikki tyhjää
Marraskuussa kaupunki kirjoittaa itseään minuun:
irvistelevät ihmiset
Kulkevat ruumiini päällä
askel askeleelta,
tahtoisin rukoilla näiden puolesta
Sydämeni palava tuska,
sanaton
Olen matkalla,
kaupunki jota itsessäni kannan:
ihmiset
Ajatus ovesta jota kohti kuljen,
missä kohdassa kohtaan peilin, tässäkö vai
vasta huomenna
Ja jokainen kohtaaminen, nyt oleva
näkyy kasvoillani uurteena, joita syyllisyys
sitoo yhteen minuudeksi
Kaupunki ojenna kätesi kaupungille
Tahdon tulla
rakentuneesta minuudestani irti
minäksi, joka olen tai ainakin
olisin - kaupunkia vailla?
Ei, kaupungin keskellä toteudun,
mutta tämä toteutumisen irvikuva:
vaatimuksiin sidottu ihmisyys
Auta minua pääsemään irti sinusta
Ja sinä olet vaiti,
kaupunki ei puhu mitään
Joku jota en ole vielä huomannut
odottaa?
Vain Hän, luotujen Luoja, voi auttaa minut
löytämään maisemat
itsestäni käsin, ja itseni irrallaan maisemista
puhuakseni
puhtaampaa kieltä
Käsitteitä mitätöimättä täysi ihminen,
olemisen ilossa
lumihiutaleet kasvoillaan
Kohta käännän kylkeä tai herään
Unen ja valveen rajoilla
sanat tulevat
seinien läpi ihmisiksi, kävelevät kuvat
Avaan silmäni, käden tuttuus
Jotain kadottava löytäessään
kirjoituksen
Sanat menevät sanojen taakse, merkitysten ymmärtäminen
muuttuu käsitteiden terävöityessä
Lattialla eilisiltaiset paperit ja
aluspaita, muutama kynä ja ikuisuudenmittainen
ikävä toisen luo
Hiljaa alasputoava ensimmäinen hiutale
Istun laiturin nokassa
kun joutsenpariskunta lähtee
kotimökkini lammelta
Kirveen jälki puun kyljessä tuore
ensimmäisten hiutaleiden putoillessa
syksyisille lehdille
Istun laiturin nokassa
kun joutsenpariskunta palaa
kotimökkini lammelle
Ja vaikka haava ei ole
vielä parantunut, silti ruohikko vihertää
Puuhun puhkeavat terveet silmut
...lienee meillä kaikilla ajattelevilla yksilöillä hakusessa,kö ?!?
Tuo oman elonpiirin seesteisyyden ihannoiminen...
mutta lieneekö se meillä(länsimaisessa sisistysvaltiossa?) itsekkään ajatusmaailman kuvitelman tuotosta...?!?
Olemmeko itsekkäitä olioita...miksi...ja onko se loppujenlopuksi niin tuomittavaa...minkä mittapuun mukaan...?!?
Se suhteellisuus...!!!
;^D
Toivoisin voivani purjehtia kanssasi eteenpäin
ilman ruosteisten kettinkien kitinää
Toivoisin voivani
___ ___ ___
Kylmän kaupungin kaduilla 2/4
Kylmän kaupungin kaduilla
jokainen näyteikkuna kuin peili
heijastaa omat kasvoni
Mutta minä kävelin
kipuani kantaen, pettymysten
pimeä möykky
kuin koura painoi minua kokoon
sisälläni
Katselin näyteikkunan läpi
tavaroiden paljouteen:
tämä ja tämä asia
minun täytyy saada jotta olisin onnellinen