Epäselvää kuvausoikeudesta

julkisivu maisema

Oli jälleen yhdessä fb-ryhmässä vähän keskustelua siitä saako kuvata vai ei. Nyt oli kyseessä yksityisessä asuinkäytössä oleva rakennus, jota kuvattu osana maisemaa. Kuvassa ei näy kuin tuon historiallistakin arvoa (ainakin paikkakunnalla) omaavan rakennuksen julkisivua. Keskustelijoista yksi sanoi, että menee jo lähelle kotirauhan rikkomista, kun kuvataan yksityisessä asuinkäytössä olevaa rakennusta. Mutta siis julkisivu! Ei näy pihaa, ei mitenkään moitita tai haukuta, ei siis negatiivisessa mielessä kuvattu. Onhan niitä sellaisiakin kuvia, kun jonkun pihaa haukutaan ympäristörikokseksi tai kaatopaikaksi, johon pitäisi kaupungin puuttua tms.
Mielestäni tuo keskustelija oli väärässä, kun sanoi menevän lähelle kotirauhan rikkomista.
Julkisivu, mielestäni sekään ei loukkaa ketään jos kuvataan vaikkapa jonkin yksityiskodin kaunis pihaportti, jos siinä kuvassa ei mitenkään näy pihaa tai ihmisiä tai se portti ole mikään taideteos. On kuvattu vain se mitä näkyy tielle, julki.

19

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin joo.

      Korjaus ja täsmennys: Kuvausoikeudesta ja julkaisuoikeudesta.

    • Kd82663

      Olisin ylpeä jos oma talo olisi sellainen että joku haluaa sen kuvaansa tunkea. Joku hihhuli ammattinapisija taas asialla.

    • ei näy kuin tuon

      Onko ihaan kauhean vaikeaa kysyä lupa omistajalta?
      Miksi pitäisi kuvata ilman lupaa, saako siitä jotain kiksejä?

      • aloittaja.

        No jaa, kun ei tarvitse kysyä omistajalta. Julkisivu on osa maisemaa.

        Sinänsä muuten: Ihme että sitten ihan pokkan kuvaillaan hautausmaita tai kirkkoja, joiden ympärillä on hautausmaa, eikä välitetä yhtään että joiden hautakivien tekstit tulevat näkyviin. Eikös siinä rikota hautarauhaa, kun vielä johonkin ryhmään niitä kuvia netissä lataillaan. Mielestäni tämä on pahempi kuin se, että kuvaa maisemaa tai vaikka tarkoituksellisesti jonkin kauniin (kerrostalon) julkisivua, tuleehan siihen sitten toki asukkaiden ikkunat mukaan ....
        Tähän aloitukseen liittyvään keskusteluun oli sitten joku viksu liittänyt kuvaus- ja julkaisuoikeuksista tekstiä viisaammilta. No, esim. ihmiset, joita on julkisella paikalla tullut kuvaan mukaan, niin ei tarvitse kysyä lupaa julkaisuun paitsi jos on kyse kaupallisesta tarkoituksesta.

        No jaa.... Eihän tässä voisi kuvata ulkona kaupungillakaan tai maaseudulla yhtään mitään, aina siellä joku torppa tai tönö, kartano tai linna sattuu olemaan maisemassa, tai siis voi kuvata, mutta ei julkaista jos lupaa tarvitsisi kysyä, kunhan se kuva on rajoittunut vain siihen julkisivuun. Eri asia mennä kuvaamaan ihmisten talojen porttien sisäpuolelle.

      • jhfjahfjh
        aloittaja. kirjoitti:

        Tyhmyys voittaa aina maailmassa.
        Kohta loppuu turismikin, kun ei saa ottaa matkakuvia.

      • Pimeä kuvaaja

        Minulla ei tulisi mieleenkään kysyä lupaa jonkin talon kuvaamiseen osana maisemaa, olkoonpa talo asuin- tai muussa käytössä ja asuipa talossa kuka tahansa. Yhtä vähän ymmärrän, jos joku moisesta pillastuu.

        Ympäristömme on enemmän tai vähemmän rakennettua. Menisi mielettömyyksiin, jos rakennusten kuvaaminen haluttaisiin kategorisesti kieltää.

        Kotipihojen yksityiskohtainen kuvaaminen on sitten asia erikseen. Rajanvetoon voi käyttää tervettä järkeä malliin ”jätän kuvaamatta sen, mitä en haluaisi omasta asumuksestani kuvattavan”.

      • Myntbuster

      • hsdf
        aloittaja. kirjoitti:

        No jaa, kun ei tarvitse kysyä omistajalta. Julkisivu on osa maisemaa.

        Sinänsä muuten: Ihme että sitten ihan pokkan kuvaillaan hautausmaita tai kirkkoja, joiden ympärillä on hautausmaa, eikä välitetä yhtään että joiden hautakivien tekstit tulevat näkyviin. Eikös siinä rikota hautarauhaa, kun vielä johonkin ryhmään niitä kuvia netissä lataillaan. Mielestäni tämä on pahempi kuin se, että kuvaa maisemaa tai vaikka tarkoituksellisesti jonkin kauniin (kerrostalon) julkisivua, tuleehan siihen sitten toki asukkaiden ikkunat mukaan ....
        Tähän aloitukseen liittyvään keskusteluun oli sitten joku viksu liittänyt kuvaus- ja julkaisuoikeuksista tekstiä viisaammilta. No, esim. ihmiset, joita on julkisella paikalla tullut kuvaan mukaan, niin ei tarvitse kysyä lupaa julkaisuun paitsi jos on kyse kaupallisesta tarkoituksesta.

        No jaa.... Eihän tässä voisi kuvata ulkona kaupungillakaan tai maaseudulla yhtään mitään, aina siellä joku torppa tai tönö, kartano tai linna sattuu olemaan maisemassa, tai siis voi kuvata, mutta ei julkaista jos lupaa tarvitsisi kysyä, kunhan se kuva on rajoittunut vain siihen julkisivuun. Eri asia mennä kuvaamaan ihmisten talojen porttien sisäpuolelle.

        Hautausmaita ja hautakivia saa kuvata. Ja jos en ihan väärin muista, niin nykyisin ihan oikeuden päätöksellä niitä kuvia saa myös julkaista internetissä.

      • ok...
        hsdf kirjoitti:

        Hautausmaita ja hautakivia saa kuvata. Ja jos en ihan väärin muista, niin nykyisin ihan oikeuden päätöksellä niitä kuvia saa myös julkaista internetissä.

        Aha, ok. Mutta itse en ainakaan pysty laittamaan kuvaa nettiin, jos siinä on jonkun hautakivi teksteineen näkyvissä. Olen niin vanhanaikainen. Minun mielestäni se on tosi yksityinen, ihmisen muisto, omaisten arvostamista lähinnä mielestäni toteutan.
        Mutta ihmisiä on erilaisia ja voi olla että oikeuden päätös jne.

      • Super Major
        ok... kirjoitti:

        Kuvateksti merkitsee paljon.

    • omasta asumuksestani

      ”jätän kuvaamatta sen, mitä en haluaisi omasta asumuksestani kuvattavan”.
      —haluaisin omaa asumustani kuvattavan silloin kun olen pihalla ilman paitaa. Voinko kuvata muiden asumusta samoilla ehdoilla?

    • Jos kuviteltaisiin talojen julkisivujen olevan kiellettyä materiaalia kuvaukseen ja kuvan julkaisuun niin miten pitää suhtautua Google Earthin street view kuviin? Siellähän on ainakin puolien Suomenkin talojen julkisivut kaiken kansan nähtävänä. Kaikilta on tuskin erikseen lupaa kysytty.

      Jos julkisivuja ei saisi kuvata niin miten kaupungeissa yleensäkään voisi ottaa muita kuvia kuin makroja kadun pinnasta? Onko talon arvo maaseudulla tai omakotialueella erilainen kuin siellä missä on isoja taloja?

      Asia muuttuu jos väki istuu siinä tien vierellä grillaamassa tai paistattelemassa itseään kauniina kesä päivänä, tosin hieman ihmettelisin jos joku sen tekee tien varrella ellei halua muotojaan julki.

      Oleskelupihaa kuvatessa saattaa olla parempi, ettei kuvaa julkaise vaan pitää omassa albumissaan, se saattaa loukata jonkun yksityisyyttä.

      • Super Major

        Pihapiirissä, mitä se sitten tarkasti ottaen merkitseekin, kuvaaminen ilman lupaa on kielletty riippumatta julkaiseeko kuvan vai ei. Aika pitkälle pääsee, jos ajattelee vapaan kuvausalueen, myös sisätiloissa, ulottuvan sinne, missä normaalistikin voisi kulkea ilman ajatusta, että onkohan tämä oikein sopivaa. Luvan kysyminen tietysti helpottaa, mutta asiasta ei kannata tehdä turhaa ongelmaa esimerkiksi tavaratalossa kysymällä vartijalta. Tämä kysyy myyjältä, joka kysyy osastovastaavalta, joka kysyy osastopäälliköltä (joka on syömässä), joka kysyy johtajalta (joka on palaverissa). Kuluu kaksi tuntia ja tulee kieltävä päätös, joka ei ole lain mukainen.

      • turhaa ongelmaa
        Super Major kirjoitti:

        Miksi valokuvauksen harrastajan on pakko kuvata tavaratalossa (jos johtaja on palaverissa)? Eikö missään muualla ole mitään kuvattavaa?

      • Super Major
        turhaa ongelmaa kirjoitti:

        Miksi valokuvauksen harrastajan on pakko kuvata tavaratalossa (jos johtaja on palaverissa)? Eikö missään muualla ole mitään kuvattavaa?

        EI mikään pakko missään,mutta tarkoitin että vapaan kuvauksen rajat ovat laveammat kuin usein kuvitellaan.

    • ". Keskustelijoista yksi sanoi, että menee jo lähelle kotirauhan rikkomista, kun kuvataan yksityisessä asuinkäytössä olevaa rakennusta."

      Kotirauha on yksilöllä, ihmisyksilöllä.

      Ei julkisivulla, rakennuksella tai naapurin mossella, eikä kissalla eikä koiralla eikä talitiaisellakaan.

      • Super Major

        Kantaako yksilö kotirauhaa mukanaan? Jos kuvaan rakennusta pihapiirissä luvatta, rikon kotirauhaa oli ikkunassa tai pihalla Ukko tai Akka, tai ei. Tässä voi olla jotain laintulkinnan kiemuroita, mutta vastaväitteksi ei riitä mutu-tuntuma. Navettoissa Kuba krisen aktivisten tuomioista löytynee tähänkin liittyvää.

      • Ssama

        Mitä sotkua. Siis ...kuvanneiden...

      • joo-o.

        Niin, niin, että kotirauhan rikkomiseksi menisi, jos menisi pihaan tai toisen tontille luvatta kuvaamaan...
        Mutta tuskin sitä kukaan terve tekee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe