Fuusioreaktorit 10 vuoden kuluttua toiminnassa!

Ihmiskunnan energia murheet ovat ikuisiksi ajoiksi ratkenneet. On tapahtunut läpimurto fuusioteknologia alalla!

"Ase-, ilmailu- ja avaruusteollisuuskonserni Lockheed Martin ennustaa, että sen fuusioreaktorit ovat valmiita kaupalliseen käyttöön kymmenessä vuodessa, uutisoi Helsingin Sanomat.
Lehti kertoo uutistoimisto Reutersin perusteella, että yhdysvaltalaisyhtiön fuusioreaktoritutkimuksessa on tapahtunut läpimurto.

Fuusioenergiaprojektin johtaja Tom McGuire kertoo tutkimustöiden osoittaneen 100 megawatin tehoisen koereaktorin toimivuuden. McGuire toimi salaisen tutkimusryhmän johtajana noin neljän vuoden ajan. Ryhmän tulokset julkistettiin uusien kumppaneiden toivossa.

Helsingin Sanomat kertoo Lockheed Martinin aikovan hyödyntää tutkimusryhmän saamia tuloksia ja rakentaa prototyyppireaktorin viiden vuoden sisällä.

Jos teknologinen läpimurto osoittautuu todella toimivaksi, merkitsee se suurta hyppyä maailman lupaavimman vaihtoehtoisen energianlähteen tutkimuksessa.

Toistaiseksi fuusioreaktiota ei ole saatu ylläpitämään itse itseään."

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288751508262.html?pos=ok-trm-tied
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

" McGuire toimi salaisen tutkimusryhmän johtajana noin neljän vuoden ajan. Ryhmän tulokset julkistettiin uusien kumppaneiden toivossa."

Tämän pitäisi kertoa kaiken. "Salainen" ja "uusien kumppaneiden toivossa". Juu mullakin on salainen kone, joka valmistaa kultaa roskasta. Julkaisen tämän tiedon uusien miljoonia sijoittavien kumppaneiden toivossa.

Äänestä
  • Hohhoijaa, viimeisen 50 vuoden aikana tuo on ollut koko ajan 20 vuoden päässä. Nyt ollaan jo kymmenessä vuodessa, aivan naurattava väite.

    Äänestä

Hei c'moon, eihän tänään ole aprillipäivä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolet ohi kirjoitti:

Ihmiskunnan energia murheet ovat ikuisiksi ajoiksi ratkenneet. On tapahtunut läpimurto fuusioteknologia alalla!

"Ase-, ilmailu- ja avaruusteollisuuskonserni Lockheed Martin ennustaa, että sen fuusioreaktorit ovat valmiita kaupalliseen käyttöön kymmenessä vuodessa, uutisoi Helsingin Sanomat.
Lehti kertoo uutistoimisto Reutersin perusteella, että yhdysvaltalaisyhtiön fuusioreaktoritutkimuksessa on tapahtunut läpimurto.

Fuusioenergiaprojektin johtaja Tom McGuire kertoo tutkimustöiden osoittaneen 100 megawatin tehoisen koereaktorin toimivuuden. McGuire toimi salaisen tutkimusryhmän johtajana noin neljän vuoden ajan. Ryhmän tulokset julkistettiin uusien kumppaneiden toivossa.

Helsingin Sanomat kertoo Lockheed Martinin aikovan hyödyntää tutkimusryhmän saamia tuloksia ja rakentaa prototyyppireaktorin viiden vuoden sisällä.

Jos teknologinen läpimurto osoittautuu todella toimivaksi, merkitsee se suurta hyppyä maailman lupaavimman vaihtoehtoisen energianlähteen tutkimuksessa.

Toistaiseksi fuusioreaktiota ei ole saatu ylläpitämään itse itseään."

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288751508262.html?pos=ok-trm-tied

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu