Veli-Pekka Kortelaisen profeetallinen kirjoitus

Pihon sivu

105 kunnian päivää vs. 105 Sodoman ääntä
Talvisodan syttymisestä tulee näinä aikoina kuluneeksi seitsemänkymmentäviisi vuotta. Talvisota kesti 105 päivää ja oli kansakuntamme kiivas olemassaolotaistelu idästä tullutta vihollista vastaan. Se oli tuhosta huolimatta siunauksellinen maallemme, sillä sen luoman yhteenkuuluvuuden ja yhteishengen avulla selvittiin pitkälle sotien jälkeiseen aikaan.

Nyt Eduskunta on alustavasti päättänyt 105 äänellä antautua lännestä tulleelle viholliselle, kulttuurimarxilaiselle mädännäisyydelle ja rappiolle. Asia jakaa syvästi kansakuntaamme ja tuhoaa sitä arvopohjaa, jolle maamme on rakennettu. Ja pahinta on, että näin lainsäätäjämme vetävät Jumalan tuomion kansamme ylle.

Viikolla tuli kuluneeksi 75 vuotta Mainilan laukauksista. Ne olivat tykistöisku ja provokaatio, jonka varjolla NL aloitti sodan Suomea vastaan.
Jännästi nyt viime viikolla alkoi medioissa SeTa:n vetämä massiivinen kampanja homolakialoitteen läpimenon varmistamiseksi. Medioiden homotykitys yhteiskuntamme perusinstituutiota eli luomisjärjestyksen mukaista avioliittoa vastaan jatkui joka tuutista kansakuntamme päättäjiä vastaan aina viime perjantaiseen äänestykseen saakka. Tuolloin vihollisen mediarumputuli mursi puolustuksen Eduskunnassa.

Koen hengessäni vahvasti, että tässä ei ole kyseessä sattumat, vaan Jumalan varoittavaa puhetta Suomen kansalle. Olen ollut yhteydessä moniin muihin uskoviin, heillä on ollut samansuuntaiset tuntemukset hengessään. Katsotaanpa asiaa seuraavasti:

Talvisota kesti 105 päivää. Se alkoi marraskuun viimeinen päivä 1939 ja loppui 13. maaliskuuta 1940. Tuolloin Suomi säästyi sinnikkään puolustuksen ja ennen kaikkea kansakuntamme rukousten ansiosta. Nyt marraskuun viimeinen päivä oli sunnuntai, jolloin Eduskunta ei ole koolla, joten isku rajan yli tuli jo perjantaina 28.11.2014. 105 päivää tästä eteenpäin tullaan maaliskuun 11. päivään. Luku 11 on raamatullinen symbolinen Jumalan tuomion, kaaoksen ja rangaistuksen luku.

Koen, että kansakuntamme on vakavan, koko sen olemassaoloa uhkaavan hengellisen vaaran alla. On syttynyt Hengellinen Talvisota. Jos tämä pimeyden voimien aloittama hengellinen ja henkinen "anti-talvisota" onnistuu, edessä on 105 kunnian päivän sijasta 105 Sodoman päivää. Tulos riippuu siitä, herääkö tarpeeksi moni rukoilemaan ja paastoamaan ja tekemään parannusta.

13. maaliskuuta 1940 astui voimaan aseleposopimus NL:n kanssa. Koen, että ellei ratkaisevaa käännettä kansakuntamme hengellisessä tilassa tapahdu, 11. maaliskuuta 2015 tulee olemaan Suomelle tulevan tuomion ja rangaistuksen päättämispäivämäärä.


Kehotan kaikkia vakavasti: herätkää, rukoilkaa ja paastotkaa.

14

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -jarmo-

      Tuossa kirjoituksessa on kyllä ehdottomasti sanomaa. Kannattaa ottaa vakavasti. Kirjoituksessa on hyvin selvät profetaaliset viestit näkyvillä. Kopioin kirjoituksen aiankin omille sivuilleni tuollaisenaan.

      • Ehkä saattaa jos

        Kätevää myös, että ennustukseen on laitettu peruutusklausuuli. Vaikka suomalaiset heittäytyisivät tässä välillä täysillä irstailun pyörteisiin ja vaikka tapahtuisi mitä, niin silti voidaan julistaa ennustus toteutuneeksi vaikka 11.3.2015 ei tapahdukaan mitään erikoista. Kun mitään ei tapahdu, niin uskovaisten syvän hartauden ansiosta tuli taas armoa! Eli oikein tyypillinen nettiprofeetallinen sanoma, totisesti.


      • mjs2

        Onko Jarmo Ii:stä?


    • Hyvä niin

      Minustakin sitä kannattaa arvioida tarkemmin.
      Asiaa on kirjoituksessa todellakin.

    • Taikatemppuja voi tehdä joko käärmeitä lumoamalla taikka niitä kesyttämällä.

      Osaksemme voi tulla kärsiä 105 päivää moneen kertaan.

      Talvisodan sataviisipäivää ja homokeskustelun sataviisi ääntä muistuttavat toisiaan.

      Haluaisin nähdä Jumallisen rangaistuksen, tai oikeastaan en haluaisi sitä nähdä. Se on kuitenkin tulossa!

      Olemme mielestäni nähneet jo liikaa, anna tulla kaikki. Lyö meitä. Olemmeko kunniaksi sinulle?

      Ansaitsemme kaikki sinetetit, pasuunat ja maljat.

      Onneksi joku veli on aina julistamassa tuomiotasi.

      Tapahtukoon sinun tahtosi.

      Nyt se vasta alkaa mennä vaikeaksi.

      Kiitos sinulle Veli-Pekka

    • Piho, oikeasti haluaisin tavata sinut tässä maailmassa.

      Teet hyvää työtä.

      Voisinpa tehdä lähetystyötä kuten sinä teet.

    • KTS (Ei kirj.)
    • Netistä löytyy

      sympaatti
      4.5.2014 18:29
      Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
      Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

      • Laita ihmeessä tänne

        Tarkoitatko siis oikeita profetioita etkä jotain tietosanakirjaa tms.?

        Laita muutamia noista oikeista tiedoista (profetioista) tännekin kun niitä on kerran julkaistu netissä! Täällä palstalla ei semmoisia olekaan vielä näkynyt. Kaikki ennustelut ovat menneet aina pieleen. Hyvä, että oikeitakin löytyy!


    • Ihmisaivoista!

      Aloitus on osittain asiaa, mutta taikuuteen ja numerologiaan haksahtanutta tulevaisuusennustelua! Aikamoista selvänäkemisen halua? Vain Jumala hallitsee ajat, onko se 105 päivää vai 110 päivää, vai ei mitään sellaista! Älkää juosko tällaisten perässä... Ajat ovat Herran hallinnassa. Aloittaja ei tosin haksahda siihen, että väittäisi (monien tapaan) Jumalan hänelle tuota vakuuttaneen?
      Siksi, se on ihmisaivojen spekulaatiota, vähän kuin dekkarin kirjoittajan... mut pihon sivuilla nämä tuntuvat olevan kuin "jumalan sanaa"...

    • Politiittista spekul

      Nimi
      Veli-Pekka Kortelainen
      Puolue
      Perussuomalaiset
      Kunta
      Oulu

      Käyttäjän esittely

      Poliittisesti kansallismielinen, demokraattinen ja konservatiivinen populisti. Ei EU-kriittinen vaan EU-vastainen.

      ____________

      Tuo selittää jos paljon? Kortelainen on poliitikko, kansallismielinen, populisti.
      Ilmakos aloitus haskahtikin pahasti - ei mitenkään profetialat, vaan spekulatiiviselta skenaariolta! Poliittinen piho viljelee tällaisia???

      • Sali Veerikalle

        Tämä henki haiskahtaa sarvipäälle!


    • ghghghghghghgh

      Lähinnä korni teksti. Rukoilu ja paasto eivät paljoa kriiseissä auta.

    • filade

      Kristuksen päivän (ylösoton päivän) aikoihin on jo tultu, Jeesus muistutti tulonsa merkkinä Nooan ja Sodoman päivät, kun aiemmat naisten ja miesten homoseksuaaliset teot kriminalisoiva laki joka astui voimaan 1894 ja se kumottiin 1971 mutta samalla kriminalisoitiin homoseksuaalisuuteen kehottaminen on nyt kumottu ja ollaan kääntämässä lailla päälaelleen.

      Tätä menoa kirkko muuttuu Saudien rahoittamalle moskeijaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1749
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1101
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1066
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      962
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      819
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      151
      798
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      51
      710
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe