Kaikki tapahtuu luonnonlakien mukaisesti. Siksi ihminen ei voi lainkaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen tai mihinkään muuhunkaan - tapahtuipa mitä tahansa.
Luonnonlakien perusteella ilmastonmuutokseen ei voi vaikuttaa!!!
Tri Einsteini
663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onhan esimerkiksi säteilypakotekin luonnonlakien mukaista.
Ilmasto koostuu alkeishiukkasista, joiden liikeradat määräytyvät yksinomaan luonnonlaeista, eikä ihmismielellä ole mitään vaikutusta mihinkään.
Näin ollen kävi niin tai näin, emme voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen.
Ilmasto se nyt kuitenkin lämpenee parhaillaan voimakkaasti ihmiskunnan tupruttelujen takia, ihan riippumatta joidenkin loputomista hörhöilyistä.
http://climate.nasa.gov/causes/
Mutta luonnonlait säätelevät ihmiskunnan tuprutteluja, eikä ihmisen "sielulla" ole mitään keinoa vaikuttaa luonnonlakeihin. Koetappa nyt pohtia tätä.
Aivan oikein. Luonnonlait määräävät paitsi ilmaston tapahtumat, myös ihmisen käyttäytymisen. Näin ollen vaikka ihmiskunnan tupruttelut olisivatkin ilmastonmuutoksen takana, ei mikään voisi olla toisin.
Eli sinäkään et pysty itse vaikuttamaan tuohon hörhöilyysi, vaan luonnonlait aiheuttavat sen?
Ok, sovitaan näin.