Aivotutkija Riitta Hari kertoi aloittaneensa yliopisto-opinnot aikanaan matematiikassa, josta oli lukenut puolessa vuodessa ainakin differentiaali- ja integraalilaskennan laudaturkurssia myöten ja monia muita kursseja. Kertoi, että hänellä oli aina runsaasti omia ideoita, omia luovia ratkaisureittejä ja keksi runsaasti omia uusia tuloksia. Matematiikka oli hänestä helppoa, hauskaa ja kiehtovaa, mutta opintonsa kaatuivat siihen, kun piti sosiaalisesti taitamattomia matematiikan alan miehiä kovin komeina, niin siitä tuli jokin sosiaalinen solmu eikä hän sitten oikein, kehdannut eikä kukaan osannut arvioida hänen taitojaan, kun ajattelivat, että kyseessä on afääri eikä oikea matemaattinen lahjakkuus. Niin menetti maailma hienon naismatemaatikon.
Tähti matematiikassa?
vuoseien jälkeen
23399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mutta sai tilalle kansainvälisesti tunnustetun huippu aivotutkijan.
Kai sitä aivotutkimuksessakin tarvitsee matematiikkaa. Uusi tuloksia varmaan keksii moni, mutta oliko ne niin kovia, että niistä saa julkaisuja? Itsekin keksin omia tuloksia, mutta ei ne olleet niin ihmeellisiä, että olisin julkaissut. Moni olisi keksinyt samat, jos olisi miettinyt samaa ongelmaa kuin minä.
Eli kun aivotutkija piti miehiä ongelmallisina hän ei halunnut oppia ettei hänen asenteellisia ongelmia huomattaisi.
Aivotutkimus ei vaadi yhtä suurta osaamista kuin matematiikka. Harilla ei ollut edellytyksiä saavutta samaa tieteellistä tasoa matematiikassa kuin hän on saavuttanut aivotutkimuksessa.
Mutta siitä ei kannata masentua, Suomessa ei ole ollut sataan vuoteen yhtään merkittävää matemaatikkoa maailman mittapuulla.
Kai nyt Lindelöf, Nevanlinna, Ahlfors.. ovat ihan merkittäviä. Itse asiassa matematiikka on harvoja aloja, joissa Suomesta on joskus tullut maailmanluokan tutkijoita.
"50 vuoteen" olisi lähempänä totuutta.
Harva ulkomainen matemattikko osaa nimetä Nevanlinnan tai muun suomalaisen. Mutta osaa nimetä monia aikalaisia kuten Lebesque, Fubini, Weyl, Polya, Gödel, Turing.
Kyllä tuo puoli vuotta tuntuu aika utopistiselta, ellei tiedot ole hallussa muuta kautta kuin luennoilta saatuna, jolloin voi vain käydä tenteissä.
Itse suoritin cum lauden Tampereen yliopistossa kahdessa lukuvuodessa 1970-luvun alussa. Se oli käytännössä minimiaika, sillä kurssit luennoitiin vain kerran vuodessa ja cumussa oli appron kursseja esitietovaatimuksena.
Itsekkin ajattelin vähän samalla tavalla, mutta sitten tuli mieleen tuo filosofi Himanen, joka oli jonkin sortin lapsinero ja taisi olla tohtori jo alle 20 vuotiaana. Itse en siis aloittajaa suoraan tyrmää, mutta mielellään kuulisin todisteita väitteen paikkansa pitävyydestä.
Filosofia ei ole tiede, joten se siitä osaamisesta.
On se ainakin siinä mielessä, että siinä voi lukea itsensä tohtoriksi ja uskon, että se vaatii saman verran vaivaa filosofiassa, kuin esimerkiksi matematiikassa. Ja se tässä tapauksessa riittää, jotta pointtini tulee selväksi.
Filosofiassa ei todellakaan vaadita samaa kuin matematiikassa että pääsee tohtoriksi. Lisäksi filosofia ei ole edes oikeaa tiedettä.
Ei tietenkään, kun se on eri oppiaine - erilaista ajattelua. Työmäärä lienee kuitenkin lähes sama.
No, ei varmasti ole. Filosofia on pelkkää lässyttystä, kun taas matematiikassa pitää ymmärtää syvällisesti asiat, nyrkkisääntö on se, että jos sinusta ei ole matematiikoksi ala fyysikoksi.
juupas-eipäs - väittelyksi menee tämä.
Lopeta sitten inttäminen.
Kansainvälisesti tunnetuimmat suomalaiset filosofit, esim. von Wright, Tuomela, Niiniluoto jne., ovat peruskoulutukseltaan matemaatikkoja. Tosin filosofia on niin laaja tieteenala, että vähemmälläkin matematiikalla voi päästä pitkälle. Matemaattiseen logiikkaan täytyy kyllä joka tapauksessa perehtyä jo perustutkinnossa. Katsopa yliopistojen filosofian tutkintovaatimuksia!
Nykyään filosofiaa halveksitaan lähinnä siksi ettei sillä ole käytännön sovelluksia, toisin kuin matematiikalla.
Filosofiassa sen sijaan on monimutkaisia ja loogisesti kestäviä ajatusrakennelmia, joiden syvällinen ymmärtäminen ei ole helppoa. Siitä huolimatta filosofia ei ole tuottavaa, joten koko oppialan arvo tieteenä on kyseenalaistettu.
Fysiikan ja matematiikan suhdekaan ei ole aivan niin helppo. Fysiikka käyttää paljon matematiikkaa luonnon kuvaamiseen, mutta pohjimmiltaan fysiikan syvällinen ymmärtäminen vaatii myös toisenlaista ajattelua kuin yhtälöiden pyörittelyä. Esimerkiksi kaavat E=mc^2 tai E=hf eivät vielä yksinään kerro mitään luonnosta jos ne irroitetaan siitä viitekehyksestä jota varten ne on kehitetty. Jälkimmäistä ei voi täysin ymmärtää jos ei ole tuttu n.k. kaksoisrakokokeen tulosten kanssa ja ymmärrä niiden merkitystä.
Ei matematiikkakaan ole tiede.
Matematiikkaa voi käyttää työkaluna tieteille, mutta myös tietyille pseudotieteelle.
Kokeellinen toistettavuus ei ole matematiikan vaatimus. Matematiikassa logiikan tulee olla pitävää. Näin ollen voit luoda oman valhellisen ja loogisesti pätevän maailman.
Matemaattinen lahjakkuus liittyy jotenkin luonteeseen, ajattelureitteihin, mielitekemisiin, siihen, mihin elämänalueisiin satsaa ja mitä jaksaa loputtomasti. Siksi sitä voi oppia ihailija paremmin kuin läheinen tuttu: siis sellainen, joka haluaa kasvaa ihmisenä tuon toisen kaltaiseksi, ihan omimmilta piirteiltään ja luonteenlaadultaankin sekä tietenkin taidoilta, melkein kuin näytellä tuota toista.
Keksi runsaasti uusia tuloksia, mutta kuitenkaan Google-haku "Hari's theorem" ei anna osumia. Ei tainnut olla kovinkaan merkittäviä?
Suurimmalla osalla Suomen matematiikan professoreistakaan ei ole heidän nimellään tunnettua teoreemaa.
Ei kai, kun Suomessa ei ole merkittäviä matemaatikkoja ollut 100 vuoteen. Johtunee siitä, että professoreiksi ei valita pätevintä ja lahjakkainta vaan "sopivin".
Tudkin johtuu siitä. Luulenpa, että jos haluaa merkittäväksi matemaatikoksi, ei kannata tavoitella professorin paikkaa vaan olla tutkijana. Vähemmän byrokratiaa ja enemmän aikaa tutkimiselle.
"Aivotutkija Riitta Hari kertoi aloittaneensa yliopisto-opinnot aikanaan matematiikassa, josta oli lukenut puolessa vuodessa ainakin differentiaali- ja integraalilaskennan laudaturkurssia myöten ja monia muita kursseja."
Just joo, uskoo ken tahtoo. Differentiaalilaskennan laudaturkursseilla käsitellään monistoja ja distribuutioita, ja integraalilaskennassa mittateoriaa. Se, että osaa ratkoa harjoitustehtäviä muutamalla eri tavalla, ei todellakaan tarkoita, että keksisi uusia tuloksia. Voi tietysti olla, että Hari keksi omia määritelmiä ja niiden pohjalta todisti jotain, mutta oppikirjoissa olevat todistukset ovat todella hiottuja ja lyhyitä, joten puolen vuoden matikan opiskelulla ei saa käytännössä mitään uutta aikaan.
Mutta kaikki kunnia hänelle työstää aivotutkimuksen saralla.