Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
1 Joh. 4:21
Lähimmäisen rakastaminen edellyttää toisen sijaan asettautumista, katsomista maailmaa hänen silmillään. Puhtaaseen lähimmäisenrakkauteen ei meistä ole, vaikka kovasti sitä tahtoisimme. Kannamme mukanamme ihmiskunnan lankeemuksen yhteistä taakkaa. Rakastamisemme on vajavaista, itsekästä ja syntisyyteemme sumentamaa – vielä silloinkin, kun olemme siirtyneet elävän Jumalan palvelijoiksi. Apostoli Johannes toteaa suorasanaisesti: ”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä” (1 Joh. 1:10). Raadollisuudestamme huolimatta Herra itse tahtoo rakastaa meidän kauttamme lähimmäisiämme, ja jalo tehtävämme on olla mahdollisimman vähän sen rakkauden esteenä.
Puhtaaseen lähimmäisenrakkauteen ei meistä ole
6
<50
Vastaukset
Niinpä! Tätähän minä olen koittanut noille tekojensa uskossa taivaaseen pyrkiville puhua, ettei syntiä ole pelkkä kymmenen kivitauluun hakattua perusarvoa, vaan paljon suurempi kokonaisuus, josta Jeesus vuorisaarnassaan puhui ja senkin vain pinnasta raapaisten. Katsokaas kun peilaamme sitä ja tätä kaikkea Adamin ja Eevan syntiin, niin voimme heti nähdä ettei heidän synti ollut kuin se "Armstrongin askel", pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel ihmiskunnalle. Synti tuli täyteen mittaansa vasta kun Kain tappoi Aabelin.
Puhtaaseen lähimmäisenrakkauteen meistä ei todellakaan ole, kun ajatellaan mitä tämä rakkaudenkäsky, jonka pitäisi pitää sisällään kaikki muut käskyt, oikein tarkoittaa. Tämä se vasta kompastuskivi onkin, puhumme paljon, brassailemme teoillamme muttemme kykene yhteenkään käskyyn.
Kertokaa joku yksikin kymmenestä, minkä olette pitäneet, niin mä voin kertoo sit millä tavalla se rikottiin, jos et itse tajua. NImittäin nuo kymmenen on laadittu Jumalan viisaudessa niin oveliksi, että me rikomme lähes päivittäin kaikkia kymmentä.- Armoavaa
Taivaallinen Isä.
Sain kasteen sinun lapseksesi.
Sinä siirsit minut pimeydestä valoon,
kadotuksen alta taivaan perilliseksi.
En ole kuitenkaan elänyt niin kuin lapsellesi sopii.
En ole kuunnellut ääntäsi enkä totellut tahtoasi.
Jumala, armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.
Pese minut puhtaaksi ja anna kaikki syntini anteeksi.- Nimesitähden
Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala,
että olen syntymästäni saakka ollut syntinen ihminen.
Isieni tavoin olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin,
teoin ja laiminlyönnein.
En ole rakastanut sinua koko sydämestäni
enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni.
Tiedän, että syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen,
jos tuomitset minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan.
Mutta sinä, rakas taivaallinen Isä,
olet luvannut armahtaa kaikki,
jotka tahtovat tehdä parannuksen
ja pakenevat uskossa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen turviin.
Tähän laupeuteesi minä luotan ja rukoilen:
Anna syntini anteeksi nimesi tähden. - JesusonHerra
Uskossa eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912980Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991706Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21119Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden258875