Väli-Suomessa runsaita sateita ja lounaassa kuivaa

Seinäjoen Keski-Nurmon Knuuttilankylässä satoi 23.4.15 klo 0-11 melkein kolmasosa eli tarkemmin sanottuna 9 mm. Kyseisellä kylällä on huhtikuussa 2015 satanut 23.4.15 klo 11 mennessä 47 mm, eli siellä on jo koko huhtikuun normisademäärä Seinäjoen seudulla pitkän ajan keskiarvon 1981-2010 mukaan (28 mm) ylittynyt 68 % eli yli 2/3-osaa. Ilmatieteen laitoksen virallisella Seinäjoen mittausasemalla Pelmaalla satoi 23.4.15 klo 0-11 lähes 11 mm, eli hieman yli kolmasosa koko huhtikuun normisademäärästä.

Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa satoi 18.4.15 klo 9-23.4.15 klo 9 5-10 mm. Mielenkiintoista on, että vaikka Helsingissä ei kyseisenä ajanjaksona satanut edes yhtä kokonaista millimetriä ja Hämeenlinnassakin vain 1 mm, oli ruohikkopalovaroitus hävinnyt Uudeltamaalta ja Kanta-Hämeestä. Varsinais-Suomessa ruohikkopalovaroitus on vielä voimassa, koska siellä ei ole satanut yllä mainittuna ajanjaksona lainkaan. Ahvenanmaalla on jo pitempään ollut niin kuivaa, että siellä ruohikkopalovaroitus muuttui kovemman luokan metsäpalovaroitukseksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ajattelija616 kirjoitti:

Seinäjoen Keski-Nurmon Knuuttilankylässä satoi 23.4.15 klo 0-11 melkein kolmasosa eli tarkemmin sanottuna 9 mm. Kyseisellä kylällä on huhtikuussa 2015 satanut 23.4.15 klo 11 mennessä 47 mm, eli siellä on jo koko huhtikuun normisademäärä Seinäjoen seudulla pitkän ajan keskiarvon 1981-2010 mukaan (28 mm) ylittynyt 68 % eli yli 2/3-osaa. Ilmatieteen laitoksen virallisella Seinäjoen mittausasemalla Pelmaalla satoi 23.4.15 klo 0-11 lähes 11 mm, eli hieman yli kolmasosa koko huhtikuun normisademäärästä.

Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa satoi 18.4.15 klo 9-23.4.15 klo 9 5-10 mm. Mielenkiintoista on, että vaikka Helsingissä ei kyseisenä ajanjaksona satanut edes yhtä kokonaista millimetriä ja Hämeenlinnassakin vain 1 mm, oli ruohikkopalovaroitus hävinnyt Uudeltamaalta ja Kanta-Hämeestä. Varsinais-Suomessa ruohikkopalovaroitus on vielä voimassa, koska siellä ei ole satanut yllä mainittuna ajanjaksona lainkaan. Ahvenanmaalla on jo pitempään ollut niin kuivaa, että siellä ruohikkopalovaroitus muuttui kovemman luokan metsäpalovaroitukseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu