Ihmisen hengityksestä tuleva CO2-päästö on noin 200 kg eli 0.2 tonnia vuodessa. Kyllä kai ainakin tuon verran jokaisella on oikeus aiheuttaa päästöjä.
Jokaiselle kuuluva päästöoikeus
0100100
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keskivertosuomalaisen kaikki CO2-päästöt ovat luokkaa 13 tonnia vuodessa. Se on hengityksen päästöihin nähden 65-kertainen.
Onkin joskus sanottu, että entisaikoihin verratuna suomalaisella on käytössää 100 orjaa. Elintaso on siis korkeampi kuin muinaisilla kuninkailla.
Kun aurinkoisesta Sarvesta siirretään väestöä Lieksan takamaille täysihoitoon, niin hiilijalanjälki lähes 100-kertaistuu.
Suomessa 40 % hiilidioksidipäästöistä tulee pelkästään lämmityksestä. Maailman pelastamiseksi väestöä tulisi siirtää Suomestakin aurinkovyöhykkeelle asumaan.
Koko ihmiskunnan keskimääräinen CO2-päästö on noin 4 t vuodessa. Se on 20-kertainen hengityksestä tulevaan päästöön verrattuna. Tätä voitaisiin ehkä pitää "saavutettuna etuna", johon ei kajota.
Suomalaisen päästö on tuohon nähden yli 3-kertainen. Jos rajoitamme päästöjä 70 % olemme vasta tuon saavutetun edun tasolla.
Toisaalta voisi perustell, että kylmien olosuhteiden takia meille kuuluu 40 % keskimääräistä suurempi päästöoikeus eli 5.6 tonnia. Siihenkin päästäksemme päästöjä tulisi rajoittaa 60 %.
Tuolla perusteell 8 t vähennys olisi suomalaiselle riittävä. Nykyisin päästöoikeus maksaa noin 7 e/t_CO2. Sillä laskettuna hinnaksi tulisi 56 e henkeä kohti vuodessa.
Epäilemättä moni olisi valmis tuon maksamaan, jos rahat käytettäisiin päästöjen vähentämiseen kehittyvissä maissa mm. energiatehokkuutta lisäämällä.
Esim. kotimaista tuulivoimaa tukemalla päästövähennyksen hinnaksi tulee noin 100 e/t_CO2.
Miksi ihmisen (ja kaikkien eliöiden) hengitys ei lisää maapallon ilmakehän CO2-pitoisuutta, kun fossiilisten polttoaineiden poltto lisää? Siinäpä vaikea kysymys denialistille!
Olet valitettavasti väärässä.
Nykyään ihmisten ravintotalous nojaa fossiilisiin polttoaineisiin. Jos koko ihmiskunta ruokittaisiin amerikkalaistyylisellä ravintoketjulla, niin nykyinen öljynkulutus ei siihen ihan riittäisi.
Fossiilisten käyttö on mahdollistanut ihmiskunnan ennen näkemättömän lisääntymisen. Tämä on kaikkien ongelmien äitee.
Se, että sitä ei kuitenkaan riitä kaikille. Tästä seuraa valtavat ongelmat.
Laulusta korttipakka: "Viitosesta muistan viittä viisasta neitsyttä, jotka laittoivat lamppunsa kuntoon. Yhteensä heitä oli kymmenen, viisi ymmärtäväistä ja viisi tyhmää, joilta ovi suljettiin".