Tieteelle hyöty on yhdentekevää.

On asioita, jotka ovat olemassa, mutta joista ei ole hyötyä — tätä asiaa koskevat yhdentekevät kysymykset jätämme tarkastelun ulkopuolelle. Tiedämme tosin kokemuksesta, että joistakin asioista tulee myöhemmin hyödyllisiä, vaikka ne olisivat ensin hyödyttömiä, mutta ei ole mitään syytä olettaa, että kaikki asiat ovat lopulta sellaista, etenkin kun tietoa hyödyttömistä asioista katoaa jatkuvasti.
Valheet ovat hyödyllisiä väittäjälleen ja olemattomista asioista, joiden kertominen hyödyttää, voidaan — oleviin asioihin osittain perustuen — tehdä tiedettä niin, että tutkimuskohteiden joukossa ovat hyödylliset olemattomat asiat.
Myös olemattomasta on hyötyä ja valehtelusta tehdään tiedettä, vaikka tavalliset ihmiset ajattelevat tieteen kertovan totuuden, niin ettei siitä seuraa valhetta. On kuitenkin tiedettä valheiden tuottamisesta — myös koskien tiedettä itseään. Sillä on hyödyllisyytensä suhteessa erityisten ihmisryhmien päämääriin.
Pyrkimys totuuteen olemassaolosta on kuitenkin myös päämäärä. Päämäärät eroavat siten, että valheesta hyötyvälle totuus on yhdentekevä, koska hän ei tavoittele totuutta tai valhetta, vaan esimerkiksi työpaikkaa, tai jotakin muuta itseään hyödyttävää, mutta totuuteen pyrkivälle toden puhuminen on päämäärä ja toiset asiat, kuten työpaikka, korkeintaan hyödyksi siinä.
Olemassaoloa sen itsensä takia tutkiva tiede eroaa tieteestä, joka on jollakin toisella tavalla hyödyllinen— on myös hyötyä, joka on pelkästä olemassaolon tietämisestä, sen sijaan että tutkittaisiin pelkälle tietämiselle ulkoisen pyrkimyksen perusteella erottelematta olevia ja olemattomia, jotta saavutetaan jokin toinen päämäärä, kuin tietäminen. Olemisen tietäminen itsessään pyrkii vain totuuteen, mutta hyötyyn pyrkivä erottelematta toteen ja epätoteen koska siinä kumpikaan ei ole lopullinen päämäärä.
Olemassaoloa sen itsensä takia tutkivat ihmiset tarkastelevat kiinnostuneena esimerkiksi mineraaleja, planktoneita, Pompeijia, jne. mitä useimmat ihmiset eivät kykene ymmärtämään, koska heitä ei kiinnosta olemassaolon moninaisuus sinänsä, vaan se mikä heitä itseään hyödyttää esimerkiksi vatsantäytteenä, vaikka se olisi olemattoman mielteen tuottaminen.
Olemassaolon moninaisuudesta itsestään kiinnostunut ihminen unohtaa sitä vastoin olosuhteensa tutkiskellessaan kiinnostuksensa kohteita, sillä hän ei etsi välitöntä hyötyä — sovellutus on sivuseikka olemassaolon tarkastelun rinnalla —, kuten esimerkiksi Pascal, tai Arkhimedes.
Nimityksen 'tieteilijä' ansaitsee ensisijaisesti olemassaoloa sen itsensä takia tutkiva ihminen, sillä hänen päämääränsä on tietää oleva, toisin kuin esimerkiksi kauppias, jonka päämäärä ei ole tietää olevaa, vaan kaupata asioita — myös olemattoman avulla. Kauppias myös valehtelee ammatikseen, koska siitä on hänelle hyötyä, mutta tieteilijä puhuu ammatikseen vain totta, olipa siitä hyötyä, tai ei. Ensisijaisesti kaupallisuus ei siksi kuulu tieteeseen.
Sellaista, joka edellyttää toista hyötyä, kuin totuus, onkin kutsuttava ensisijaisesti sanalla 'kauppias', tai vastaavalla, mutta nyt on selvää, miten kyseiset ammatit eroavat toisistaan.