Teleologian palauttaminen intentionaalisuuteen

Luonnontieteilijöiden keskuudessa vallitsee laaja filosofinen konsensus siitä, että luonnonilmiöiden selittämiseen ei tarvita minkäänlaista teleologisuutta. Riippuen siitä, mitä teleologialla tarkoitetaan, olen tästä joko samaa tai eri mieltä. Jos teleologian hylkääminen tarkoittaa kaikkien tapahtumien redusointia fysikaaliseen kausaatioon ja/tai puhtaaseen sattumaan (eli fysikalistista ”selitystä”), en ole samaa mieltä. Sen sijaan kaikki päämääräselitykset (telokset) voi nähdäkseni palauttaa (eli jossakin mielessä redusoida) intentioihin. Mitään teleologisuutta ylitse intentioiden ei ole.

Tämä tarkoittaa seuraavaa. Pyrimme johonkin, ja pyrkimys on determinoiviin kausaaliketjuihin ja sattumaan palautumaton intrinsinen osa selitystä; intentionaalisuus on toiminnan selityksen keskiössä. Emme voi järkevästi selittää toimintaamme vetoamatta intentioon. Tämä pätee paitsi ihmiseen, myös muuhun luontoon – ja jos tämä hyväksytään, voidaan siltä pohjalta argumentoida myös tietoisuuden olevan läsnä kaikessa luonnossa paljon laajemmin kuin mitä tällä hetkellä konsensusfilosofioissamme myönnetään. Toisaalta intentioiden lisäksi ei ole olemassa mitään sellaista ylimääräistä teleologista tekijää, joka ohjaisi kohti jotakin päämäärää.

Intentionaalisuus puolestaan ei redusoidu fysikaaliseen determinismiin ja sattumiin. Se, että rakennamme vaikkapa teknologiaa, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan intentiomme ovat keskeinen osa selitystä. Se, että koira hyppii ja pomppii agilityradalla kuin todellinen akrobaatti tai tuo ”omistajalleen” hihnan virtsaamis- tai ulostustarpeen käydessä suureksi, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan tarvitsee intentionaalisuutta ja kykyä vaikuttaa materiaalisiin tapahtumiin. Se, että tietyt solut lähtevät ryömimään haavan syntymispaikalle, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan solujen intentioilla ja kyvyllä ponnistella niiden toteuttamiseksi (intentioita voi olla muuallakin kuin vain neuronien yhteydessä).

Intentioiden olemassaolon lisäksi vaaditaan siis tietysti kyky vaikuttaa tapahtumiin pyrkimyksillämme.

Tällä lailla ihmisen ja muun luonnon toiminta alkaa näyttää järkeenkäyvältä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Intentionality kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu