Luonnontieteilijöiden keskuudessa vallitsee laaja filosofinen konsensus siitä, että luonnonilmiöiden selittämiseen ei tarvita minkäänlaista teleologisuutta. Riippuen siitä, mitä teleologialla tarkoitetaan, olen tästä joko samaa tai eri mieltä. Jos teleologian hylkääminen tarkoittaa kaikkien tapahtumien redusointia fysikaaliseen kausaatioon ja/tai puhtaaseen sattumaan (eli fysikalistista ”selitystä”), en ole samaa mieltä. Sen sijaan kaikki päämääräselitykset (telokset) voi nähdäkseni palauttaa (eli jossakin mielessä redusoida) intentioihin. Mitään teleologisuutta ylitse intentioiden ei ole.
Tämä tarkoittaa seuraavaa. Pyrimme johonkin, ja pyrkimys on determinoiviin kausaaliketjuihin ja sattumaan palautumaton intrinsinen osa selitystä; intentionaalisuus on toiminnan selityksen keskiössä. Emme voi järkevästi selittää toimintaamme vetoamatta intentioon. Tämä pätee paitsi ihmiseen, myös muuhun luontoon – ja jos tämä hyväksytään, voidaan siltä pohjalta argumentoida myös tietoisuuden olevan läsnä kaikessa luonnossa paljon laajemmin kuin mitä tällä hetkellä konsensusfilosofioissamme myönnetään. Toisaalta intentioiden lisäksi ei ole olemassa mitään sellaista ylimääräistä teleologista tekijää, joka ohjaisi kohti jotakin päämäärää.
Intentionaalisuus puolestaan ei redusoidu fysikaaliseen determinismiin ja sattumiin. Se, että rakennamme vaikkapa teknologiaa, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan intentiomme ovat keskeinen osa selitystä. Se, että koira hyppii ja pomppii agilityradalla kuin todellinen akrobaatti tai tuo ”omistajalleen” hihnan virtsaamis- tai ulostustarpeen käydessä suureksi, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan tarvitsee intentionaalisuutta ja kykyä vaikuttaa materiaalisiin tapahtumiin. Se, että tietyt solut lähtevät ryömimään haavan syntymispaikalle, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan solujen intentioilla ja kyvyllä ponnistella niiden toteuttamiseksi (intentioita voi olla muuallakin kuin vain neuronien yhteydessä).
Intentioiden olemassaolon lisäksi vaaditaan siis tietysti kyky vaikuttaa tapahtumiin pyrkimyksillämme.
Tällä lailla ihmisen ja muun luonnon toiminta alkaa näyttää järkeenkäyvältä.
Tämä tarkoittaa seuraavaa. Pyrimme johonkin, ja pyrkimys on determinoiviin kausaaliketjuihin ja sattumaan palautumaton intrinsinen osa selitystä; intentionaalisuus on toiminnan selityksen keskiössä. Emme voi järkevästi selittää toimintaamme vetoamatta intentioon. Tämä pätee paitsi ihmiseen, myös muuhun luontoon – ja jos tämä hyväksytään, voidaan siltä pohjalta argumentoida myös tietoisuuden olevan läsnä kaikessa luonnossa paljon laajemmin kuin mitä tällä hetkellä konsensusfilosofioissamme myönnetään. Toisaalta intentioiden lisäksi ei ole olemassa mitään sellaista ylimääräistä teleologista tekijää, joka ohjaisi kohti jotakin päämäärää.
Intentionaalisuus puolestaan ei redusoidu fysikaaliseen determinismiin ja sattumiin. Se, että rakennamme vaikkapa teknologiaa, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan intentiomme ovat keskeinen osa selitystä. Se, että koira hyppii ja pomppii agilityradalla kuin todellinen akrobaatti tai tuo ”omistajalleen” hihnan virtsaamis- tai ulostustarpeen käydessä suureksi, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan tarvitsee intentionaalisuutta ja kykyä vaikuttaa materiaalisiin tapahtumiin. Se, että tietyt solut lähtevät ryömimään haavan syntymispaikalle, ei selity alkuräjähdyksellä ja sattumilla, vaan solujen intentioilla ja kyvyllä ponnistella niiden toteuttamiseksi (intentioita voi olla muuallakin kuin vain neuronien yhteydessä).
Intentioiden olemassaolon lisäksi vaaditaan siis tietysti kyky vaikuttaa tapahtumiin pyrkimyksillämme.
Tällä lailla ihmisen ja muun luonnon toiminta alkaa näyttää järkeenkäyvältä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.