"Oli onni/onnettomuus/sattuma, että synnyin mieheksi/naiseksi/ valkoiseksi/mustaksi/tähän perheeseen/ maahan/ aikaan/paikkaan", jne.
Näin sanovat helposti myös mielestään loogisesti ajattelevat, uskonnottomat ihmiset. Tuohan kuitenkin edellyttää käsityksen, että sanoja jollain tavoin oli olemassa jo ennen hedelmöittymisen tapahtumaa, ja missä tapahtumassa hänet siis "sijoitettiin" tiettyyn ihmiskehoon aika-avaruudessa.
Minä, kuten jokainen meistä, olen tulos vain ja ainoastaan tietyn siittiön ja tietyn munasolun kohtaamisesta tietyssä kohdussa. Jos siittiö ja munasolu eivät ole juuri nämä, niin tuloksena oleva yksilö ei ole minä, vaan joku toinen. Kuinka ihmeessä siis vaikkapa minä olisin voinut syntyä tyttö lapseksi Maya-kansan perheeseen vuonna 320 eaa?
Näin sanovat helposti myös mielestään loogisesti ajattelevat, uskonnottomat ihmiset. Tuohan kuitenkin edellyttää käsityksen, että sanoja jollain tavoin oli olemassa jo ennen hedelmöittymisen tapahtumaa, ja missä tapahtumassa hänet siis "sijoitettiin" tiettyyn ihmiskehoon aika-avaruudessa.
Minä, kuten jokainen meistä, olen tulos vain ja ainoastaan tietyn siittiön ja tietyn munasolun kohtaamisesta tietyssä kohdussa. Jos siittiö ja munasolu eivät ole juuri nämä, niin tuloksena oleva yksilö ei ole minä, vaan joku toinen. Kuinka ihmeessä siis vaikkapa minä olisin voinut syntyä tyttö lapseksi Maya-kansan perheeseen vuonna 320 eaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että ainoa mahdollisuus selittää tietoisuus, erityisesti vastata kysymykseen "miksi minä olen juuri minä", on olettaa, että on jossain mielessä ollut aina olemassa. Ja ei tämä ajattelutapa välttämättä vaadi uskonnollisuutta.
Minusta Härmäläisen ajattelusta puolestaan seuraa, että voisin joskus syntyä teoriassa uudestaan, jos samanlainen siittiö ja munasolu kohtaisivat. Tämä on minusta kyllä kovin hankala ajatus hyväksyä.
Mutta arvailuahan tämä kaikki on. Ja oikeita filosofeja - keitä he sitten ovatkin - ei tämä asia taida kiinnostaa. Tai ehkä se on joskus todettu niin perustavanlaatuiseksi, että se on parasta unohtaa, kun siitä ei voi mitään sanoa.
En tiedä miten uskonto liittyy tähän, mutta monesti olen ihmetellyt suuresta onnesta ja ihmeestä puhumista silloin, kun on jouduttu pahaan onnettomuuteen. Itse en näe siinä mitään logiikkaa. Ns suojelusenkeli olisi mukana nimenomaan silloin, kun onnettomuuteen ei jouduttaisi.
Ainakin nykyisessä maailmantilanteessa on loogista ajatella noin.
Ainakaan nykytietämyksen puutteellisessa valossa ei ole loogista ajatella tuolla tavalla. Jokainen on perustavala tavalla uniikki. Siitä huolimatta yhteiskunta on järjestettävä kestävällä tavalla siten, että kukaan ei tietäisi millaiseen ruumiiseen "sijoittuu", sillä oikeudenmukaisuus on yleisinhimillinen arvo. Niin kauan kuin se ei vähennä seurannaisvaikutuksillaan yleistä hyvinvointia.